Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Viikko sitten hallitus teki budjetin täydennysehdotuksen, jossa se esittää Veikkauksen tuottoarvion alentamista hieman yli 26 miljoonalla eurolla. Hallituksen esitykseen sisältyi se, että hieman yli 14 miljoonaa euroa hoidettaisiin siirtämällä kirjastoja veikkausvoittovarojen puolelta budjettirahoitteisiksi, ja loput 12,26 miljoonaa euroa hallitus ehdotti vähennettäväksi edunsaajille tarkoitetuista määrärahoista.

Sivistysvaliokunnan näkemys tähän esitykseen oli se, että tämän tyyppinen esitys on täysin kohtuuton. Kun lähetekeskustelua täällä salissa käytiin, niin silloin tuotiin esille, että kysymys on noin 3 prosentin leikkauksesta edunsaajien osalta. Mutta kun sitten tätä leikkausta esitettiin kohdennettavaksi, niin tuli esille se, että 65 prosenttia veikkausvoittovarojen tuotosta käytetään lakisääteisten menojen kattamiseksi, jolloin tällaiset leikkaukset eivät voisi kohdentua näihin. Jäljellä olevasta 35 prosentista lähes puolet kohtaantuu Kansallisoopperan ja Kansallisteatterin rahoitukseen. Julkisuudessa olemme saaneet kuulla, minkä tyyppisiä toimenpiteitä nämä leikkaukset näille kahdelle kulttuuri-instituutille aiheuttaisivat. Jos tämä hallituksen esitys olisi sitten kohdennettu tähän loppuosaan, niin kysymys olisi kymmenien, jopa 50 prosentin leikkauksista. Sivistysvaliokunta katsoi, että tämä on täysin kohtuutonta edunsaajien näkökulmasta, varsinkin kun tiedetään, että kulttuurin, nuorison ja liikunnan puolella on monenlaisia määrärahan lisäystarpeita.

Valiokunta esittää kolmea hallituksen budjettilakia hylättäväksi. Hallituksen esitys 136 koskee kunnille myönnettävää valtionosuutta kuntien kulttuuritoimintaan, jonka budjettivaikutus on 5 993 000 euroa, hallituksen esitys 137 koskee taiteilijaprofessorien ja valtion taiteilija-apurahojen rahoitusta, ja hallituksen esitys 138 koskee kirjailijoiden ja kääntäjien apurahojen rahoitusta. Näillä hallituksen esityksillä ehdotetaan, että nämä asiat tulisi rahoittaa Veikkauksen voittovaroilla. Kun nyt sivistysvaliokunta esittää näitä kolmea lakia hylättäväksi, se käytännössä tarkoittaa sitä, että nämä tulevat rahoitettavaksi budjettivaroin ja veikkausvoittovarojen puolelle tulee 14 313 000 euron liikkumavara. Sivistysvaliokunta esittää sitä, että tämä liikkumavara käytetään nyt sitten hallituksen esittämän leikkauksen korvaamiseksi, torjumiseksi, ja loput 2 miljoonaa euroa valtiovarainvaliokunta sitten kohdentaisi edunsaajien hyväksi.

Valiokunta näkee erittäin tärkeänä sen, että tämä 2 miljoonaa euroa, joka näitten kolmen lain hylkäämisen jälkeen ikään kuin jää käytettäväksi, kun nämä leikkaukset hoidetaan pois, todellakin kohdennettaisiin edunsaajille.

Sitten hallituksen esitys 139 koskee veikkauksen ja vedonlyöntipelien tuoton käyttämistä. Eduskuntahan viime vuonna hyväksyi täällä veikkaus- ja vedonlyöntipelien tuoton jakosuhteet eli niin sanotut prosentit eri edunsaajille ja myös sen, että kirjastoja lähdetään vuodesta 2003 siirtämään budjettivaroin rahoitettavaksi, niin että ensi vuonna enintään 85 prosenttia kirjastojen menoista rahoitetaan veikkausvoittovaroin. Tämä jälkimmäinen asia eli kirjastojen rahoittaminen toteutuu tällä hetkellä jo käytännössä. Alle 85 prosenttia kirjastojen menoista rahoitetaan veikkausvoittovaroin, mutta ongelmallinen on tämä tuoton jakosuhde. Valiokunta olisi mielellään hylännyt tämän hallituksen esityksen ja saattanut nämä jakoprosentit voimaan jo ensi vuoden alusta, mutta johtuen nyt tästä tilanteesta, erityisesti tästä 12,2 miljoonan leikkausuhasta ja kulttuurin, liikunnan ja tieteen määrärahatarpeista, jakosuhteitten voimaan saattaminen olisi vaikeuttanut edunsaajien kokonaistilanteen ja ennen kaikkea tarpeen huomioimista. Näin ollen valiokunta esittää, että hallituksen esitys 139 hyväksytään. Mutta varmasti vielä kaneettina tässä voi sivistysvaliokunnan suulla todeta sen, että lähtökohta on, että mahdollisimman pian nämä prosentit astuvat voimaan, ja toivomme sitä, että hallitus tekisi vuoden 2004 budjettiesityksen näitten laissa olevien jakosuhteiden mukaan.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Olemme saaneet nähdä tämän hallituksen performanssin, joka laadultaan on sen kaltainen, etten usko, että se tulisi lakisääteisen tai harkinnanvaraisten piiriin, jos se olisi taiteellinen suoritus. Olemme upean sivistysvaliokunnan yhteistyön avulla voineet palata lähtöruutuun. Mutta onko kaikki ennallaan? Ei. Vaikka todella tietysti voi sanoa, että hieno torjuntavoitto ja on ollut hauskaa, että pystyy niin oppositiopuolueen kuin aikanaan hallituspuolueen jäsenenä katsomaan työtovereitansa valiokunnassa aivan reilusti silmiin eikä tarvitse hävetä sanoa olevansa sivistysvaliokunnassa, niin tämä hallituksen sekoilu on pysyvästi vahingoittanut, tai ainakin väliaikaisesti vahingoittanut, taiteen ja kulttuurikentän asemaa.

En osaa kuvitella toista ammattiryhmää, joka tuottaa niin paljon henkistä, sosiaalista ja aineellista pääomaa tälle maalle, vielä usein hyvin pienipalkattuna, ja jolle tällä tavalla kesken marraskuun, näin myöhään, tehtäisiin tällaisia muutoksia. Tämä hallituksen esityskin olisi merkinnyt ei suinkaan säästöjä vaan paniikkijarrutusta. Jos esimerkiksi Kansallisteatteri, jota on korjattu 40 miljoonalla eurolla ja joka viettää juhlavuottansa, olisi pantu kiinni, se olisi ollut pysyvä tulonmenetys ja repeämä katsojasuhteessa. Ajatus siitä, että tällä leikkauksella olisi voitu säästää yhteiskunnan menoja, on täysin keinotekoinen.

Minun täytyy todella sanoa, että olen iloinen, että tämä hallitus ei joudu sanomaan kannastamme sotilasliittoihin tai johonkin muuhun. On hyvä, että hallituksella, jolla on niin heikko sivistystahto, joka niin heiveröisesti ymmärtää äidinkielen merkityksen isänmaan rakentajana, ei enää ole tällaisia tärkeitä arvoperusteisia päätöksiä tehtävänä. Jopa Euroopan unionin komissaari puhuu äidinkielen merkityksestä, ei nyt sentään kuin Runeberg, mutta kun emme ole häneltäkään oppineet tätä merkitystä, niin ehkä sitten tämä komission kieli puhuu meille paremmin.

"Äidinkieli on syvimpien tuntemusten ja ajatusten ilmaisun väline. Sen avulla ilmaistaan ja välitetään eteenpäin kulttuuria, perinteitä ja koko maailmankuvaa. Tietty alkuperä, tietyt elintavat, osallisuus tietyssä kulttuurissa ja sellaisen kielen jakaminen, joka ilmaisee yhteistä kokemusta ainutlaatuisella, jäljittelemättömällä tavalla, ovat asioita, joita ei voi sivuuttaa. Ne ovat osa kokonaisuutta ja muodostavat kunkin yksilön erityispiirteet." Näin sanoi Viviane Reding, unionin koulutuksesta ja kulttuurista vastaava komissaari.

Puhun äidinkielen asemasta siksi paljon, että tässä hallituksen esityksessä, kun on palattu nollabudjettiin, erikoisesti teatterilaitos, niin laitosteatteri kuin teatterilain ulkopuoliset ryhmät, ovat ikään kuin huonossa asemassa, kun näille ei ole tullut indeksikorotustakaan, mitä museoille ja orkestereille on tullut. Toivon, että siitä sensaatiosta, mikä Aleksis Kiven Lea-näytelmä ensimmäisenä suomenkielisenä näytelmänä oli, me eduskunta, jotain siitä tunnelmasta ymmärrämme mennessämme päättämään tämän istuntokauden Aleksis Kiven Nummisuutarit-näytelmän parissa. Mutta väitän, että se, että me voimme täällä säätää selväkielisiä lakeja, se, että meidän perustuslakimme on kaunista suomen kieltä, vaatii sen, että tällä kielellä julkaistaan lasten kirjoja, runokokoelmia, näytelmiä, tieteellisiä tutkielmia, argumentoidaan, käydään yksityistä kirjeenvaihtoa, lähetetään tekstiviestiä. Kieli on meidän ajattelumme väline. Se on se, joka luo ne Nokia- tai bioteknologian yritykset, joita me tarvitsemme, ja ajattelun välineen kehittäminen ja hiominen vaatii sen välineen kaikkien tasojen käyttämistä. Siitä syystä olen oikeastaan vieläkin järkyttynyt. Minä olen luullut, kun olemme olleet koulutusyhteiskunta ja osaamisyhteiskunta ja olemme luoneet koko valtioidentiteettiä niin paljon kulttuurin kautta, olen typerästi ja naiivisti luullut, että ääneen lausumattomana sana sivistysyhteiskunta on ollut osa tätä osaamisyhteiskuntaa.

Arvoisa puhemies! Kun minulla on nyt mahdollisuus puhua teknologiaihmisten kanssa ja tutkijaihmisten kanssa ja muiden, olen sanonut, että me vihreät olemme aina — me rakastamme insinööritieteitä, me rakastamme tutkimusta — olemme aina lamankin aikana olleet juuri tämän tutkimuksen bkt-osuuden lisäämisen puolella. Mutta jos ei tämä insinöörien tieteen ja teknologian maailma ala voimakkaasti puolustaa myös humanistista sivistystä, minunkin hyväntahtoisuuteni loppuu.

Olen häkeltynyt siitä, että niin vähän ymmärrämme, että tiede ja taide ovat koko länsimaisen historian olleet sisarukset tai veljekset, jotka kahdella eri tavalla meille ihmisille jäsentävät ja kertovat meille itsestämme ja todellisuudesta ja raivaavat meille uusia todellisuuksia. Väitän, että tieteellinen intuitio ja taiteellinen intuitio pohjimmiltaan ovat hyvin saman kaltaisia tiloja, mutta tieteen maailmaan kuuluva argumentaatio, asioiden jälkikäteen todistaminen yhtäpitävästi ja loogisesti vaatii erilaisen kielen kuin taiteellisten tarinoiden tai taiteellisten väitteiden subjektiivinen kieli, mutta pohjimmiltaan ne ovat samaa yritystä ymmärtää itseämme ja maailmaa.

Todella toivon, että hallitus, kun se juuri ennen näitä leikkauksia ehti hyväksyä taide- ja taiteilijapoliittisen ohjelman, edes joku valtioneuvoston jäsen, lukisi sen. Siinähän juuri puhutaan siitä, että se upea riskinotto, minkä suomalainen yhteiskunta otti tekniikkaan ja tutkimukseen, tarvitsee nyt samanlaisen satsauksen henkiseen pääomaan, siihen hiljaiseen tietoon, joka pitää yksilöt vahvoina kriiseissä, perheet vahvoina vaikeuksien keskellä ja alueet ja kansakunnat elävinä murroksessa. Juuri näitä asioita, näitä tarinoita, mitä tapahtuu maastamuuton seurauksena, mitä tapahtuu maahanmuuton lisääntymisen muodossa, näitä tarinoita juuri ensimmäisinä kerrotaan teatterissa.

Väittäisin, että — en usko, että talvisodan torjuntavoitto olisi ollut olemassa, jos ei meillä olisi ollut Aleksis Kiven meille rikastamaa suomen kieltä, joka antoi meille miehille ja naisille sellaisen identiteetin, jonka varassa oli jotakin, jota mennä puolustamaan. Väitän, että meillä ei olisi niin hyvää sosiaalilainsäädäntöä, ellei Minna Canthin kaltainen näytelmäkirjailija olisi esimerkiksi näytelmässään Anna Liisa, jossa yksinäinen äiti surmaa lapsensa, osannut meille näyttää, että moraalisten ja traagisten yksilötarinoiden taustalla on suurempia yhteiskunnallisia yhteyksiä. Vasta se, että joku taiteilija on pystynyt tuomaan meille eläväksi tällaisia aikaisemmin näkymättöminä pysyviä asioita, on antanut muulle yhteiskunnalle mahdollisuuden luoda lainsäädäntöä tai muita keinoja ratkaista tätä ongelmaa. Mutta en usko, että pelkkä tieteellinen komiteanmietintö Anna Liisan kohtalosta olisi samalla tavalla vaikuttanut suomalaisen sosiaaliturvan syntymiseen kuin Minna Canthin näytelmät.

Arvoisat edustajatoverit, todella on upeata, että eduskunta on saanut meidät palaamaan lähtöruutuun, mutta tämä ei todellakaan riitä. Toivon, että hallituspuolueiden jäsenet todella tämän 2,1 miljoonaa euroa, joka sivistysvaliokunnan päätöksen jälkeen jäi, antavat hallitusohjelman mukaisesti teatterilain ulkopuolisille tanssi- ja teatteriryhmille ja elokuvalle.

Maria Kaisa Aula /kesk:

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunta on mielestäni tehnyt oikein hyvän työn tässä akuutissa, ongelmallisessa tilanteessa, joka Veikkauksen tuoton käytön osalta oli aiheutumassa erityisesti kulttuurille, mutta myös osittain tieteen harkinnanvaraiselle rahoitukselle ja liikunnan ja pieneltä osin myös nuorisotyönkin rahoitukselle. Tosiaan tässä tilanteessa oli varmasti aivan oikea keino hylätä nämä kolme lakiesitystä, joilla jo hyvin pitkän ajan, varmasti yli kymmenen vuoden ajan, tätä Veikkauksen tuottoa on käytetty niin sanotusti yleiskatteisesti, ja tältä osin sitten luoda tilaa sille, että tätä hallituksen esittämää leikkausta kulttuurin, tieteen, nuorisotyön ja liikunnan määrärahoihin ei tarvitse tehdä.

Tässä yhteydessä voi kyllä hyvin yhtyä siihen ed. Krohnin näkemykseen, että kyllä vähintäänkin hallituksessa, mutta varmasti myös täällä eduskunnassa, olisi tarpeen käydä semmoinen ihan oikea keskustelu siitä, millä tavalla sitoudutaan erityisesti kansallisen kulttuurin kannalta tärkeiden alojen kehittämiseen ja myöskin määrärahoihin ja mikä on se kulttuuritahto tässä eduskunnassa ja tämän, voi sanoa, suomalaisen päätöksenteon ja tämän poliittisen päätöksenteon eliitin keskuudessa, varsinkin jos kulttuurirahoitukseen nyt keskitytään, koska se oli tässä varmasti eniten uhattuna.

Tässä on menty aikamoista vuoristorataa näitten asioitten suhteen. Ensinnäkin tietysti se käsittely, joka oli täällä eduskunnassa arpajaislain osalta, antoi paljon hyviä odotuksia ja toiveita näille aloille, niin kulttuurille, liikunnalle, nuorisotyölle ja myöskin tieteelle. Odotettiin, että nyt asiat muuttuvat paremmiksi. Sitten taiteen ja kulttuurin osalta Sirpa Pietikäisen vetämä taidepoliittinen toimikunta teki erinomaisen hyvän työn, jossa lähdettiin siitä, että taide pitäisi nähdä entistä enemmän yhteiskunnan kehitystekijänä ja innovaatioiden veturina. Tästä ilmeisesti on valtioneuvostokin vetänyt jo omat johtopäätöksensä.

Mutta aivan yllättäen hallitus antoikin eduskuntaan ensi vuoden talousarvioon liittyvän esityksen, jossa ikään kuin kelkka käännettiin aivan päinvastaiseen suuntaan eli esitettiinkin leikattavaksi kulttuurin ja myöskin tosiaan liikunnan, nuorisotyön ja tieteen määrärahoja. Vaikutti tosiaan siltä, niin kuin hallituksessa kukaan ei olisi oikeasti sitoutunutkaan tähän taidepoliittiseen ohjelmaan.

Myöskin vaikutti siltä, että hallitus toimii hyvin sektoroituneesti, että kaikki ministerit vain hoitavat tarkalleen omaa tonttiaan, koska muistan, kun keskustelin ministeri Drombergin kanssa asiasta silloin, kun esitys oli tullut eduskuntaan, että hän sanoi, että hän esitti hallituksen istunnossa, että tämä leikkaus katettaisiin yleisistä budjettivaroista, mutta kukaan ei häntä kannattanut.

Tuntuu erikoiselta, että onko todellakin niin, että kaikki ministerit ovat niin tarkasti omalla tontillaan, että kenellekään ei ala minkäänlainen valo palaa tai kello helähtää siitä, onkohan tämä tosiaan järkevää ajatellen, että ollaan tässä vaiheessa vuotta ja ovat tämmöiset suuret kansalliset kulttuuri-instituutiot kysymyksessä ja myöskin harkinnanvaraisen rahoituksen puolelta monien hyvin pienien taiteenalojen rahoitus, joissa tehdään valtionrahoituksen päälle myös valtavan paljon talkootyötä. Jos otetaan vaikkapa tanssiala, siellä on niin pienet määrärahat, että monet tanssijat käytännössä varmaan tanssivat talkootyönä suuren osan siitä työstä, minkä he tekevät, mikä tuntuu tietysti aika hankalalta ajatellen heidän toimeentuloaan. Mutta tämä tuntuu siellä kuitenkin tosiasia olevan.

Myöskin kovasti hämmästelin valtiovarainvaliokunnassa sitä, kun siellä valtiovarainministeriön edustajat kävivät perustelemassa näitä päätöksiä ja leikkauksia. Minulle tuli semmoinen käsitys, että heillä ei ollut oikein konkreettisesti käsitystä siitä, mitä nämä leikkaukset vaikuttavat. He esittivät semmoisia hurskaita toiveita, että emmehän me ole tarkoittaneet Kansallisteatterille mitään pahaa eikä Oopperalle mitään pahaa, emmekä oikeastaan kenellekään muullekaan, mutta nämä leikkaukset vain tulisi kohdentaa sillä tavalla, että niillä ei ole näitä huonoja vaikutuksia. Olisi ollut täysi mahdottomuus, että nyt olisi tehty nämä leikkaukset ja sitten, niin kuin valtiovarainministeri ajatteli, ensi vuoden alussa aletaan käydä neuvotteluja valtiovarainministeriön ja opetusministeriön kesken, miten rahoitukset kohdennetaan, eli olisi pidetty monia taiteenaloja ja kulttuuri-instituutioita täysin epävarmuuden vallassa.

Jokainen katsoessaan kulttuurin ja taiteen rahoituksen määrärahan rakenteen näkee, että tätä ei pystytä kohdistamaan muuten kuin tekemällä aikamoista väkivaltaa ja hallaa juuri pienille taiteenaloille, jotka ovat harkinnanvaraisen rahoituksen piirissä, koska aivan kuten sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Lindén totesi, taiteen rahoituksen momentin rakennehan on se, että siellä on yli puolet kuntien valtionosuuksia teattereille ja orkestereille. No, niistä ei voi leikata. Lopusta leijonanosan haukkaavat Kansallisteatterin ja Oopperan rahoitus, ja jos ne oli turvattu valtioneuvoston lausumalla, joka tähän oli liitetty, silloin oikeastaan niitten loppujen pienten taiteenalojen, tanssi- ja näyttämötaiteen, kirjallisuuden, alueellisten kulttuuritapahtumien, museotoiminnan jnp., rahoitus olisi pitänyt ottaa kokonaan pois, jotta leikkaustavoite olisi täytetty.

Tosiaankin, arvoisa puhemies, tuntui, että hallituksessa ei ollut tosiaankaan loppuun asti ollenkaan mietitty, mihin tämä olisi johtanut, tai jos oli mietitty, sitten tämä kansallinen kulttuuritahto on todellakin hukassa.

Ongelmahan ei ole se, että Veikkauksen tuotto sinällään ei riittäisi kulttuurin, tieteen, nuorisotyön ja liikunnan rahoitukseen. Minusta siinäkin on vähän semmoista väärää käsitystä annettu julkisuudessa, ikään kuin kulttuurin rahoitus ja muidenkin alojen rahoitus pitäisi nyt miettiä kokonaan uudelleen, koska Veikkauksen tuotto on niin epävarmalla pohjalla. Mutta sehän riittäisi aivan mainiosti näiden rahoitukseen, jos ei siellä olisi mukana kirjastojen valtionosuuksien rahoitusta, joka sinne on viime vuosien aikana tuotu.

Ainoa järkevä ratkaisu kulttuurin, liikunnan, nuorisotyön rahoituksen vakauttamiseen on se, että nopeutetulla aikataululla kirjastomäärärahat siirretään pois veikkausvoittovararahoituksen piiristä ja veikkausvoittovarat käytetään siihen tarkoitukseen, mihin ne on alun perin ajateltukin.

Arvoisa puhemies! Ihan oikea ratkaisu tässä tilanteessa sivistysvaliokunnalta oli myöskin se, että arpajaislakia koskeva hallituksen esitys nyt hyväksyttiin, koska tosiaankin se olisi näihin jakosuhteisiin aiheuttanut niin suuria mullistuksia, että tässä tilanteessa sitä on vaikea hoitaa. Mutta toivoa sopii, että seuraavalle vuodelle 2004 myöskin tältä osin tehtäisiin pysyvät ratkaisut, joiden varassa näiden alojen toimintaa voitaisiin pitkäjänteisesti suunnitella.

Arvoisa puhemies! Ei ole varmastikaan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostossa mitään vaikeuksia löytää ylimääräiselle 2 miljoonalle eurolle käyttöä, koska tiedossa on kotimaisen elokuvan, tanssitaiteen, vapaiden teatteriryhmien, alueteattereiden rahanpuute, tässä vain muutamia mainitakseni. Tarpeita varmasti olisi paljon enemmällekin, ja toivoa voi tietenkin vielä pitää yllä siitä, että Kansallisteatterin korjaukseen ja sen lainakustannuksiin osoitetut määrärahat saataisiin siirrettyä pois veikkausvarojen piiristä varsinaisen verovararahoituksen puolelle. Siitäkin voisi tulla 4 miljoonan euron verran väljyyttä tähän kokonaisuuteen.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi vielä se, kun tosiaan on tullut valtiovarainministeriönkin näkemyksestä semmoista ajatusta, niin kuin täällä kulttuuripuolella olisi jotenkin mällätty valtavasti viime vuosien aikana, niin sehän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Se, että Veikkauksen tuotto on kasvanut, ei ole millään tavalla koitunut näiden alojen hyväksi, vaan ihan muualle. Toiseksi esimerkiksi teattereiden valtionosuuksissa, sen paremmin kunnallisten teattereiden kuin Kansallisteatterinkaan, ei ole edes tulopoliittisten sopimusten mukaisia palkankorotuksia pystytty ottamaan määrärahoissa huomioon, niin kuin kuitenkin monilla muilla aloilla on pystytty tekemään, eli kyllä siellä on eletty hyvin niukoilla rahoituksilla.

Ihan lopuksi, arvoisa puhemies, kun eivät nämä alat ole Veikkauksen tuoton kasvusta missään vaiheessa erityisesti hyötyneetkään, miksi niiden olisi nyt sitten pitänyt kärsiä siitä tuoton alenemisesta? Siihen minusta ei ole mitään perusteita, ja voi kiittää sivistysvaliokuntaa siitä, että se teki tässä asiassa ryhdikkään ratkaisun.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan niin kuin ed. Aula puheessaan viittasi, myös kulttuurirahoituksen on perustuttava ennakoitavuuteen, vakauteen ja pitkäjänteisyyteen. Tätä myös valiokunta kannanotoissaan on korostanut. Tätä rahoituksen vakautta voisi verrata esimerkiksi taiteen tai jonkun spektaakkelin tekemiseen. Nekin vievät oman aikansa mutta myös vaativat omat varansa, eivät tule siis ajattansa. Mielestäni tänään tehty sivistysvaliokunnan päätös onkin juuri ensi askel tähän suuntaan. Haluan kiittää valiokunnan puheenjohtajaa myös näistä kovista ponnisteluista, joita hän on varmasti valiokuntatyön ulkopuolella joutunut tämän esityksen eteenpäinviemiseksi tekemään.

Kuitenkin haluaisin kiinnittää huomiota tässä yhteydessä myös siihen, että mielestäni aika paljon keskustelu on keskittynyt kulttuurin massatarjonnan paikkakunnan ympärille eli lähinnä Pääkaupunkiseudulle. Kuitenkin maakunnissa tehdään valtava määrä vapaaehtoistyötä kulttuurin eri alueiden ympärillä. Myöskin se on osa tätä tärkeää kulttuurikasvatusta, joka sitten myöhemmin varmasti palvelee myöskin Pääkaupunkiseudun laajaa kulttuuritarjontaa.

Arvoisa puhemies! Toivon, että näitä negatiivisia kulttuuritäkyjä ei enää meidän valiokuntamme pöydille laskettaisi. Meitä ei kiinnosta enää onkia tämmöisillä apajilla vaan haluamme kehittää tätä kulttuurin rahoitusta ja tarjontaa myöskin tulevaisuudessa eteenpäin muistaen myöskin sen, että myös kulttuuri on erittäin suuri työllistäjä.

Suvi Lindén /kok:

Arvoisa puhemies! Voi sanoa, että eduskunnan kulttuuritahto, joka mielestäni aika hyvin viriteltiin jo täällä ajankohtaiskeskustelun yhteydessä, sai tietyllä tavalla, voi sanoa, torjuntavoiton, mutta toisaalta aika nolon lopun. Tavoitteenahan on ollut, kun viime kesäkuun alkupuolella valmistui taide- ja taiteilijapoliittinen ohjelma, että tämän ohjelman siivin luotaisiin visioita suomalaiselle kulttuurille uudella vuosituhannella ja ennen kaikkea löydettäisiin yhteinen tahto siitä, että 0,4 prosenttia bruttokansantuotteesta käytettäisiin suomalaisen kulttuurin ja taiteen edistämiseen. Tällaisessa hyvässä uskossa syksyn aikana on eri tahoilla kulttuurikeskusteluja käyty. Edelleenkin odotetaan hallituksen iltakoulun ratkaisua tai hallituksen periaatepäätöstä tästä taide- ja taitelijapoliittisesta ohjelmasta. Mutta toisin kävi, ja jouduimme käymään kovan taistelun siitä, että näiltä Veikkauksen tuoton edunsaajilta ei leikattaisi. Tässä varmasti voi sanoa sen, että jos lopputulema on sen suuntainen, että saamme torjuntavoiton mutta resursseja ei tule yhtään lisää, kyllä edunsaajat ovat saaneet mustanpekan tässä korttipelissä käteensä. Todellakin sivistysvaliokunta vahvasti luottaa siihen, että valtiovarainvaliokunnassa — kuultuaan hekin laajan asiantuntijajoukon — tiedetään nämä tarpeet kulttuurin ja muiden edunsaajien keskuudessa.

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja ja ed. Krohn täällä peräänkuuluttivat kulttuuripoliittista keskustelua. Ei tarvitse olla ihmeellinen ennustaja, kun toteaa, että varmasti kulttuuripoliittista keskustelua jatkossakin saadaan, sillä tosiaankin näyttää siltä, että Kansallisteatterin peruskorjauksen kustannukset ainakin näillä näkymin aiotaan rahoittaa veikkausvoittovaroin. Se tarkoittaa sitä, että seuraavien 15 vuoden ajan yli 3 miljoonaa euroa vuodessa kulttuurin, liikunnan, nuorison toimintaresursseista suunnataan kansallisen monumentin peruskorjauksen kustantamiseen, joka on mielestäni sellainen asia, että ei ole kysymys kulttuurista, kun Kansallisteatteri peruskorjattiin alkuperäiseen komeuteensa, vaan yksi tärkeä, merkittävä historiallinen, Suomen historiasta kertova rakennus peruskorjattiin. En ole kuullut, että missään muussa ministeriössä toimintamäärärahoista rahoitettaisiin tilojen peruskorjauksia, mutta tässä on matkan varrella vastaan tullut monta kertaa se, että edunsaajien osalta ja veikkausvoittovarojen osalta tilanne on aina vähän erityyppinen.

Viime vuodet ovat johtaneet siihen suuntaan, että esimerkiksi kulttuurin saralta harkinnanvaraista momenttia on koko ajan pienennetty, ja se on vaikuttanut siihen, että meidän valtion myöntämät kulttuuriresurssimme suuntautuvat olemassa olevien instituutioiden toimintamenojen ja kiinteistömenojen hoitamiseen ja entistä vähemmän voimme tukea uusia kulttuurimuotoja, uusia kulttuurin kokeiluja. Tämä on varmasti hyvin tuhoisaa pitemmällä aikavälillä, eli erittäin tärkeää on säilyttää myös harkinnanvaraisten momenttien resurssit niin kulttuurin, liikunnan kuin nuorison saralla.

Täällä salissa on tämän budjetin täydennysehdotuksen yhteydessä valtiovarainministeri muun muassa esittänyt sitä, että Veikkauksen tuotto laitettaisiin kokonaan budjetin yleiskatteeseen ja budjettiin siirrettäisiin kulttuurin ja muiden edunsaajien tukeminen. Tämä voi olla tietysti kaunis ajatus, ja tässä tilanteessa moni miettii, että nykyinen järjestelmä on aika omituinen ja epävakaa. Mutta pitää muistaa tässä tilanteessa se, että Veikkauksen monopoli on EY-tuomioistuimessa sallittu juuri sillä perusteella, että Veikkauksen tuotto kohdennetaan näille edunsaajille, ja sitä kautta voidaan tässä maassa pitää kansallista monopoliasemaa. Jos nyt sitten yleiskatteisuuteen mentäisiin, se tarkoittaisi sitä, että meidän pelimarkkinamme avattaisiin kansainväliselle kilpailulle, ja jo nyt tiedetään, että Internetin kautta monopoliasema horjuu ja tiettyjä tulonmenetyksiä lähes 100 miljoonan euron osalta on Veikkauksen liikevaihdossa johtuen Internet-pelaajista ja siitä, että pelataan kansainvälisiä pelejä.

Itse kyllä näen parempana sen, että Veikkauksen tuotto jaetaan laissa määritellyille edunsaajille ja käydään periaatteellinen keskustelu siitä, että on olemassa tiettyjä liikuntaan, tieteeseen, nuorisoon ja kulttuuriin liittyviä menoja, jotka ovat selvästi veromarkoin maksettavia, ja näin tulee myös sitten tässä eduskunnan suuressa salissa lausua ja päättää.

Arvoisa puhemies! Tämä oli ensimmäisen erän torjuntavoitto, mutta meillä on vielä monta erää tulevaisuudessa painittavissa. Toivon, että jatkossa hieman myönteisemmin myös hallituksen taholta suhtauduttaisiin veikkausvoittovarojen edunsaajiin.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Minunkin pitää sanoa painava sana tässä yhteydessä. Ihmettelen valtiovarainministeriön roolia tässä, että ensin on arvioitu väärin veikkausvarojen tuotto poiketen siitä, mitä itse veikkausyhtiön taholta on esitetty. Sitten ei ole selvitetty määrärahaleikkausten, mitä tässä on sen jälkeen tehty, vaikutuksia, mitä ne todella vaikuttavat eri toimijoihin kulttuurisektorilla. Nyt kun olemme sähköpostia lukeneet, joka melkein tukkeutuu eri kulttuurijärjestöjen hätähuudoista, jää tätä todella kummastelemaan.

Todella valtion varoista aina puhutaan, mutta kyllä kulttuuritoimen rahoitukseen pitää saada pitkäjänteisyyttä ja vakautta. Siinä suhteessa nyt on jatkossa parantamisen varaa.

Tähän osin liittyy parhaillaan — se on kyllä enemmän sosiaalitoimen ja urheilupuolen — arpajaisverolain muutoesitys, josta siitäkin vähän kuuluu huonoja uutisia, että verotuksen kiristämisellä oltaisiin viemässä sitäkin rahoituspohjaa vähemmäksi. Se on kyllä väärää politiikkaa, joten toivon, että tässä suhteessa nyt eduskunnan tahtoa mietinnöissä ja muuten evästetään jatkoa ajatellen, että päästään vakaampaan ja pitkäjänteisempään kulttuuritoimen rahoitukseen.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Halusin jatkaa vielä valiokunnan puheenjohtajan Lindénin ansiokasta puheenvuoroa ja tuoda esille vähän numerotietoja harkinnanvaraisen kentän volyymistä.

Sehän saa siis, vain teatterilain ulkopuoliset ryhmät, 590 000 euroa, mutta ne tuottavat 33 prosenttia suomalaisten näytelmien ensi-illoista. Niillä on liki puoli miljoonaa katsojaa, kun teatterilain piirissä olevilla teattereilla Kansallisteatteri ja Ooppera mukaan lukien on 2,7 miljoonaa katsojaa. Tämä volyymi tästä kentästä on hirveän iso.

Mielestäni näitä kahta eri järjestelmää ei voi panna vastakkain, koska teatterilain piirissä olevat alueteatterit ovat se keino, millä me olemme pystyneet takaamaan tasa-arvoisen mahdollisuuden maan eri osissa oleville ihmisille nähdä niin klassikkoja kuin alueen ajankohtaisista asioista kertovia keinoja. Nämä teatteriryhmät, kun niiden päätoimi ei voi olla teatteriryhmä, usein joutuvat sijaitsemaan sellaisissa asutuskeskuksissa, missä on televisiotoimintaa tai muuta tulonhankintakeinoa. Mutta volyymi on todella mittava myös harkinnanvaraisen puolella.