2) Hallituksen esitys laiksi Suomen perustuslain muuttamisesta Lakialoite laiksi Suomen
perustuslain muuttamisesta
Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):
Kunnioitettu puhemies! (Hälinää)
Puhemies:
(koputtaa)
Anteeksi, ed. Sasi, aivan hetki. — Olkaa hyvä.
Perustuslain parlamentarisoinnin pitkä kaari on lähestymässä päätepistettään,
kun tätä esitystä käsitellään
täällä eduskunnassa. Edustuksellisen
kansanvallan ja länsimaisen parlamentarismin vahvistaminen
ovat olleet läpäiseviä periaatteita useimmissa
merkittävissä valtiosäännön
uudistuksissa tasavallan presidentti Urho Kekkosen presidenttikauden
jälkeen 1980-luvulta alkaen. Keskeisenä tavoitteena
on ollut eduskunnan ja sille vastuunalaisen valtioneuvoston roolin
korostaminen suhteessa tasavallan presidenttiin. Merkittävimpiä uudistuksia
ovat olleet tässä mielessä seuraavat:
Ensinnäkin vuonna 1991 presidentin valtaoikeuksiin
kuulunut eduskunnan hajotus säädettiin tapahtuvaksi
pääministerin aloitteesta ja samalla selkeytettiin
pääministerin eroon liittyvää presidentin
toimivaltaa. Olennaista oli se, että presidentti yksin
ei enää voinut hajottaa eduskuntaa. Samoin vuonna
1991 määrättiin valtioneuvostolle velvollisuus
antaa viivytyksettä ohjelmansa eduskunnalle tiedonantona.
Lepäämäänjättämisinstituutiosta
luovuttiin vuonna 1992, jolloin siirryttiin enemmistöparlamentarismiin.
Eduskunta saattoi viedä päätökset yksinkertaisella
enemmistöllä. Vuonna 1993 pääministerille
annettiin myöskin oikeus antaa eduskunnalle pääministerin
ilmoitus, mikä on mahdollistanut aidon dialogin hallituksen
ja eduskunnan välillä.
Kun Suomesta tuli ensin Etan jäsen ja sen jälkeen
Euroopan unionin jäsen, siinä yhteydessä unionia
koskeva päätöksenteko annettiin nimenomaan
valtioneuvostolle. Tässä yhteydessä säädettiin
vahvasti eduskunnan asemasta niin, että eduskunta on hyvin
tiiviisti kaikessa tässä päätöksenteossa
mukana.
Suuressa perustuslakiuudistuksessa vuonna 2000 parlamentarismin
periaate ensinnäkin kirjattiin perustuslakiin, sen 3 §:n
2 momenttiin. Eduskunnan roolia vahvistettiin hallituksen muodostamisessa,
eli eduskunta valitsee pääministerin. Eduskunnan
asemaa pääministerin ja muiden nimitysprosessissa
vahvistettiin eli hallitusneuvottelujen painopiste siirrettiin eduskuntaan
ja pöytäkirjamerkinnällä todettiin,
että suurin eduskunnan ryhmä käynnistää neuvottelut, joten
säännöt olivat selvät ja tasavallan
presidentin puuttumista ei tarvita paitsi kriisitilanteissa.
Myöskin valtioneuvoston asemaa suhteessa presidentin
päätöksentekoon vahvistettiin. Hallituksen
esitysten osalta viimekätinen ratkaisuvalta jäi
valtioneuvostolle, eli valtioneuvosto kykenee aina antamaan oman
kantansa mukaiset hallituksen esitykset eduskunnalle. Myöskin,
mitä tulee ulkopoliittiseen päätöksentekoon,
uudessa perustuslaissa korostettiin 93 §:n 1 momentissa presidentin
ja valtioneuvoston yhteistoimintaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Eli haluttiin, että ulkopolitiikassa on parlamentaarinen
vastuukate. Myöskin asetuksenantovaltaa muutettiin siten,
että se on pääsääntöisesti
vuodesta 2000 lukien kuulunut valtioneuvostolle.
Nyt käsillä oleva perustuslain uudistuspaketti jatkaa
johdonmukaisesti tätä valtiosäännön
pitkäaikaisen kehittämisen linjaa. Tarkoitus on
vahvistaa edelleen parlamentarismia ja samalla myöskin
eduskunnalle vastuunalaisen valtioneuvoston asemaa. Olennaista on
se, että hallituksen esitysten antaminen siirretään
yksinomaan valtioneuvostolle. Eli kun hallitus antaa esityksen, esitys
tulee suoraan eduskuntaan ilman presidentille lähettämistä.
Tasavallan presidentti sidotaan myöskin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa päätöksenteossa
tiiviimmin valtioneuvoston ja eduskunnan kantoihin, mihin palaan
myöhemmin.
Merkittävää on se, että tämä uudistus
ei ole radikaali uudistus vaan se on hyvin maltillinen uudistus.
Tämänkin uudistuksen jälkeen tasavallan presidentille
jää suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävä rooli
sekä ulko- että turvallisuuspolitiikassa. Hän
toimii edelleen Puolustusvoimien ylipäällikkönä,
on tärkeä toimihenkilö nimitysasioissa,
muun muassa tuomareiden nimittämisessä, upseerien
nimittämisessä, ja presidentillä on myöskin
rooli lakien vahvistamisessa. Eli jos presidentti katsoo, että jonkin
lain säätäminen ei ole mennyt kohdalleen,
hän voi aina jättää lain vahvistamatta,
jolloin se palautuu eduskuntaan uudelleen käsiteltäväksi.
Nämä ovat merkittäviä valtaoikeuksia.
Arvoisa puhemies! On ollut kuitenkin selkeätä tarvetta
muuttaa perustuslakia. Tätä asiaa on selvitetty
useissa eri yhteyksissä vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain
jälkeen, ja on todettu, että tuota tarvetta on
nimenomaan ulkopoliittisessa päätöksenteossa,
koska siellä on niin sanottu kaksoislukitus eli on tarvittu
kaksi päätöksentekijää,
ja se on saattanut vaikeuttaa päätöksentekoa.
Myöskin sitten EU-edustuksessa on ollut tiettyä kädenvääntöä,
epäselvyyttä, ja tältä osin
asia on haluttu korjata. Samassa yhteydessä on myöskin
puututtu eräisiin muihin tärkeisiin asioihin,
kun valtiosääntöä on ylipäätänsä nyt tässä yhteydessä modernisoitu
ja täsmennetty.
Ensinnäkin, mitä tulee ulkopolitiikan päätöksentekoon,
tasavallan presidentti johtaa edelleen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa
valtioneuvoston kanssa. Tämä ilmaistaan perustuslain
93 §:n 1 momentissa, joka jää edelleen
voimaan. Kuitenkin päätöksentekoa selvästi
selkeytetään tältä osin. Se
tarkoittaa sitä, että valtioneuvosto esittää presidentille
määrämuotoisessa päätöksenteossa
ja presidentti voi olla hyväksymättä valtioneuvoston
esityksen, mutta jos presidentti ei hyväksy, sen jälkeen
alkaa prosessi, jossa eduskunnalle tulee keskeinen rooli.
Lähtökohta on se, että sen jälkeen,
jos presidentti ei hyväksy, valtioneuvosto voi edetä silloin,
kun on pakko edetä, mutta se voi edetä sillä tavalla,
että se saattaa asian eduskunnan käsiteltäväksi.
Kun eduskunta on käsitellyt asian, asia palautuu valtioneuvostolle
ja valtioneuvosto voi esittää eduskunnan kannan
mukaista ratkaisua presidentille, jolloin presidentin on hyväksyttävä tuo
eduskunnan kannan mukainen valtioneuvoston esitys. Jos valtioneuvosto
esittää jotakin muuta kuin eduskunnan kannan mukaista
esitystä, sen jälkeen presidentille jää edelleen
mahdollisuus tehdä haluamansa ratkaisu, joka voi poiketa
valtioneuvoston kannasta. Valtioneuvostolla on myöskin
se mahdollisuus, että jos se ei ole tyytyväinen
eduskunnan asiasta tekemään päätökseen,
silloin valtioneuvoston ei ole pakko esitellä asiaa presidentille,
jolloin asia jää ratkaisematta.
Perustuslakivaliokunta on selkeyttänyt sitä menettelyä,
jota tässä yhteydessä sovelletaan. Täytyy
sanoa, että hallituksen esitys ei ollut kovin hyvin laadittu,
koska siinä olisi voitu käyttää valtioneuvoston
uuden kannan pohjana esimerkiksi jotakin vanhaa valiokunnan kannanottoa. Voi
sanoa, että se olisi johtanut helposti ristiriitaisuuksiin
ja riitoihin, tulkintavaikeuksiin, ja nyt perustuslakivaliokunta
on täsmentänyt menettelyä. Lähtökohta
on se, että jos valtioneuvosto haluaa jatkaa prosessia,
siinä tilanteessa valtioneuvosto tuo eduskunnalle selontekona
oman kantansa: millä tavalla se haluaa, että asiassa
edetään. Selonteko lähetetään
täällä eduskunnassa valiokuntaan. Useimmissa
tapauksissa se lähetetään ulkoasiainvaliokuntaan.
Ulkoasiainvaliokunta selvittää asian. Sen jälkeen
ulkoaisainvaliokunta tulee omalla lausumaesityksellään
täysistuntoon ja täysistunto hyväksyy
sen, mikä on eduskunnan kanta. Ja kuten sanottu, jos hallitus esittää tämän
eduskunnan kannan mukaista ratkaisua, silloin presidentin on hyväksyttävä tuo ratkaisu.
Olennaista tässä on se, että tämä menettely
ei missään tilanteessa jää salaiseksi,
vaan se on aina täysistunnossa, johonka kaikki kansanedustajat voivat
ottaa osaa. Kaikilla puolueilla on myöskin mahdollisuus
sanoa asiasta oma kantansa. Kuitenkin se, että asiaa valmistellaan
valiokunnassa, antaa myöskin käytännössä ulkoasiainvaliokunnalle
mahdollisuuden siihen, että se voi pyrkiä myöskin
sovittelemaan presidentin ja valtioneuvoston kannan välillä.
Jos se katsoo, että presidentin argumentit ovat vahvoja,
se voi pyrkiä löytämään
jonkinlaista keskitietä.
Olennaista on myöskin se, että tässä on
suljettu tiedonanto ulkopuolelle, mikä tarkoittaa sitä, että hallitus
ei voi tulla eduskuntaan omalla kannallaan, vaatia, että eduskunta äänestää siitä
kannasta
ja hallituksen luottamuksesta samanaikaisesti, ja sen jälkeen
pakottaa eduskunnan tietyllä tavalla tiettyyn kantaan,
vaan voi sanoa, että perustuslakivaliokunnan tässä hyväksymä ratkaisu merkitsee
aitoa parlamentarismin vahvistamista ja antaa eduskunnalle todellakin
sovitteluroolin näissä tilanteissa, tai ainakin
mahdollisuuden siihen.
Se, mikä on kuitenkin olennaista, on se, että tarkoitus
on, että tämä eduskunnan käsittely
on viimesijainen ratkaisu. Koko järjestelmän tarkoitushan
on se, että presidentti ja valtioneuvosto aina sopisivat
kaikki asiat, niin että ne eivät koskaan tule
eduskuntaan. Tosiasiassa tämä ratkaisu merkitsee
sitä, että valtioneuvoston asema keskusteluissa
presidentin kanssa vahvistuu, koska useimmiten voidaan olettaa,
että eduskunta asettuu valtioneuvoston kannalle. Mutta
minun käsitykseni on se, että jos valtioneuvosto
katsoo, että sillä on vahvat argumentit, se on
vahvemmilla neuvotteluissa tasavallan presidentin kanssa, mutta
jos valtioneuvoston argumentit ovat huonot ja presidentti on sitä mieltä,
että hänen argumenttinsa ovat vahvat, silloin
presidentillä on varmasti rohkeutta jättää ratkaisu
hyväksymättä ja saattaa asia eduskunnan
käsiteltäväksi, koska jos presidentti
voittaa argumenteissa, se on myöskin erittäin
hankala tilanne istuvalle valtioneuvostolle.
Eli tässä suhteessa voidaan sanoa, että uudistus
vahvistaa valtioneuvostoa jonkin verran, mutta joka tapauksessa
se merkitsee sitä, että paine sovun löytämiseen
näiden kahden osapuolen välillä on erittäin
suuri. Joka tapauksessa olennaista on se, että meillä on
mekanismi, jolla asiat voidaan ratkaista niin, että asiat
eivät koskaan jää ratkaisematta.
Arvoisa puhemies! Toinen keskeinen kysymys tässä yhteydessä on
Euroopan unionin edustus ja siinä esiintynyt epäselvyys.
Toisaalta täytyy sanoa, että tilanne on selkiytynyt
1. joulukuuta 2009 jälkeen, jolloin Lissabonin sopimus
astui voimaan. Kuitenkin on sinänsä tarkoituksenmukaista
ja tarpeen, että asia selkiytetään myöskin Suomen
perustuslaissa ja tietty valtiokäytäntö, joka
ei mielestäni välttämättä ollut
aivan perustuslain mukainen, saadaan myöskin tällä tavalla katkaistua.
Valiokunnan uudelleen muotoileman 66 §:n 2 momentin
mukaan lähtökohta on se, että pääministeri
edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa. Se tarkoittaa sitä,
että pääministerin velvollisuus on aina
mennä Eurooppa-neuvostoon, ennen Eurooppa-neuvoston kokousta
97 §:n mukaisesti kertoa suurelle valiokunnalle
kokouksesta, kokouksen jälkeen kertoa jälleen
suurelle valiokunnalle, ja voi sanoa, että se on yksi hänen
kaikkein tärkeimpiä virkatehtäviään,
josta hänen on kaikissa olosuhteissa pidettävä huolta.
Jos pääministeri on estynyt, silloin pääministerin
sijaistaminen ja pääministerin sijaisjärjestely
ovat täysin selviä. Ja sitten, jos sijainenkaan
ei pääse, hänen sijaisensa menee, ja
järjestelmä on tältä osin täysin
yksiselitteinen ja selkeä. Eli lautaskiistat ovat nyt pois
päiväjärjestyksestä. Mitä tulee
muihin Euroopan unionin kokouksiin — ja niitä ovat
lähinnä kolmas maa -kokoukset, kuten EU:n
päämiesten ja esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin
väliset tapaamiset — näitten osalta lähtökohta
on myöskin selvä: pääministeri
edustaa aina näissä kokouksissa Suomea.
Mutta sitten tulee poikkeus: Valtioneuvosto voi poikkeuksellisessa
tapauksessa päättää, että joku
muu kuin pääministeri edustaa Suomea. Tietysti
lähtökohta on se, että jos pääministeri
ilmoittaa, että hän menee, hän menee,
ja asia on selvä. Mutta jos katsotaan, että Suomen
kantojen edistämiseksi, kuten perustuslakivaliokunta toteaa,
on tarkoituksenmukaista, että joku muu kuin pääministeri
menee sinne, niin silloin valtioneuvosto päättää,
että esimerkiksi presidentti tai joku toinen ministeri
voi mennä näihin kolmas maa -kokouksiin
tai muihin Euroopan unionin ympärillä oleviin
kokouksiin. Täytyy sanoa, että mielestäni
tämä mahdollisuus on erittäin tärkeä,
koska tietysti Suomen pitää menetellä hyvin
pragmaattisesti ja silloin, kun katsotaan, että presidentin
toiminnasta on hyötyä, meidän kannattaa tietysti
ottaa tuo kaikki hyöty käyttöömme.
Seuraava kysymys on kriisinhallinta. Vuonna 2005 eduskunnassa
käytiin mielenkiintoinen keskustelu siitä, kun
peruslakivaliokunta totesi, että EU-kriisihallintajoukkojen
lähettäminen kuuluu perustuslain 93 §:n
2 momentin mukaisesti valtioneuvostolle eikä presidentille.
Tuosta seurasi vilkas keskustelu, jonka jälkeen valtioneuvosto
esitti eduskunnalle, että menetellään
siten, että kaikki kriisinhallintaratkaisut tehdään niin,
että presidentti päättää valtioneuvoston
esityksestä ja tietysti asiat pitää tuoda
sitten myöskin eduskunnan käsittelyyn. Tätä perusteltiin
sillä argumentilla, että on johdonmukaista, että kaikissa
tilanteissa päätöksentekomenettely on
sama. Eduskunta hyväksyi tämän lain perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Nyt perustuslakivaliokunta on löytänyt tähän sellaisen
ratkaisun — tämä asia on yritetty järjestää perustuslain
perusteluilla eikä mielestäni välttämättä oikein
uskottavalla tavalla — että tältä osin
perustuslakivaliokunta toteaa, että todetaan perustuslain
58 §:ssä, että kriisinhallintajoukkojen
lähettämisestä päätetään
tavallisella lailla. Eli tämä tarkoittaa sitä,
että kriisinhallintajoukkojen lähettäminen
on erotettu sieltä presidentin päätöksenteosta,
se on erotettu myöskin perustuslain 93 §:n
1 momentista ja 2 momentista, ja tämä tarkoittaa
sitä, että niihin sovelletaan omaa menettelyään
ja siitä menettelystä eduskunta päättää tavallisella
lailla.
Täytyy todeta, että aina on myöskin
mahdollista, että tavallisella vallalla voidaan päättää, että valtioneuvosto
tekee päätöksen eduskunnan suostumuksella,
voidaan presidentti poistaa. Mutta perustuslakivaliokunta toteaa,
että ainakin näissä olosuhteissa, missä me
tänä päivänä elämme,
on tarkoituksenmukaista, että meillä on, kun suomalaisia
lähetetään ulkomaille, kolmoislukitus.
Eli pitää olla sekä hallituksen esitys,
presidentin hyväksyntä että myöskin
eduskunnan hyväksyntä, ja tämä on
näissä olosuhteissa varmasti tarkoituksenmukainen
menettely. Tietysti tilanteet saattavat tilanteen kehittyessä aina
muuttua, mutta ainakaan lähiaikoina tällaista
tarvetta ei mitä ilmeisemmin ole.
Seuraava kysymys, jonka haluaisin ottaa esille, on ulkoasiainvaliokunnan
tiedonsaanti. Tältä osin täytyy todeta,
että ulkoasiainvaliokunnalla on mahdollisuus saada tietoja — sillä on
mahdollisuus saada kaikki tiedot koskien ulkopolitiikkaa — ja
valtioneuvostolla on tietysti sitten myöskin velvollisuus
antaa tietoja ulkoasiainvaliokunnalle. Ulkoasiainvaliokunta oli
esittänyt tältä osin lausumaa hyväksyttäväksi.
Täytyy sanoa, että ulkoasiainvaliokunnan rooli
korostuu. Kun se joutuu kenties tekemään näitä sovitteluratkaisuja
presidentin ja valtioneuvoston välillä, sillä on
oltava kaikki tieto, sillä on oltava aina kaikki ajantasainen
tieto, ja tältä osin perustuslakivaliokunta korostaa
sitä, että valiokunnalla on todellakin oikeus
saada kaikki tiedot ja valtioneuvoston pitää entistä aktiivisemmin välittää raportteja
ulkoasiainvaliokunnalle. Olennaista on myöskin se, että valtioneuvoston
tehtävä on välittää presidentin
tapaamisista tehdyt muistiot, tuo informaatio, myöskin
valiokunnalle. Täytyy sanoa, että ei tietysti
ole kovin hyvä se, jos ulkomaiset lähettiläät
Helsingissä tuntevat asiat paremmin kuin ulkoasiainvaliokunnan
jäsenet tai erityisesti puheenjohtaja. Tässä suhteessa
on syytä vedota valtioneuvostoon, että se aktivoituu
tässä tiedon välittämisessä koskien
myöskin tasavallan presidentin ulkopoliittista toimintaa.
Seuraava asia, joka on tärkeä, on se, mitä tulee
yhteistoimintaan presidentin ja valtioneuvoston välillä.
Tältä osin perustuslakivaliokunta korostaa sitä,
että on tärkeätä, että kun
ulkopolitiikan ja EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
raja ei ole kovin selvä enää tänä päivänä — oikeastaan
melkein kaikkiin asioihin luodaan raameja Euroopan unionissa myöskin
ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla — on tärkeätä,
että korostetaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen
valiokunnan ja tasavallan presidentin yhteisiä kokouksia.
Valiokunta myöskin toteaa — ja se on luonnollisesti
mielestäni selvää — että pääministeri
voi kutsua nämä yhteiskokoukset koolle ja myöskin
presidentti voi kutsua nämä yhteiskokoukset koolle.
Mutta sen lisäksi on myöskin tärkeää,
että näissä kokouksissa käsitellään
kaikkein merkittävimmät EU:n yhteisen ulko- ja
turvallisuuspolitiikan asiat. Eli tietysti EU:ssa on paljon pieniä asioita,
niin sanottua sälää, mutta on tärkeätä,
että kaikki merkittävät asiat ulko- ja
turvallisuuspolitiikan alalta käydään niin
sanotussa TP-Utvassa lävitse ja niistä voidaan
käydä keskustelua ja voidaan tehdä myöskin
linjauksia niitten osalta, vaikka linjaukset viime kädessä jäävätkin
sitten valtioneuvoston vastuulle.
Sitten on myöskin syytä mainita kansalaisaloite,
joka esitetään hyväksyttäväksi.
Lähtökohta on se, että 50 000
suomalaista voi tehdä eduskunnalle aloitteen, joka eduskunnan
on käsiteltävä. Tältä osin
valiokunta korostaa sitä, että ei pidä asettaa — sitten,
kun aikanaan tavallisella lainsäätämisjärjestyksellä tavallinen
laki hyväksytään — sille, millä tavalla
tuo aloite tehdään, kovin suuria vaatimuksia.
Aloitteen pitää tietysti olla selvä,
ja tietysti, kun nimiä kerätään,
niitten nimien pitää olla identifioitavissa, mutta
liian suuria vaatimuksia ei saa asettaa, niin että käytännössä olisi
mahdoton kerätä tuo 50 000 nimeä.
Valiokunta toteaa, että tärkeätä on,
että myöskin internetin välityksellä näitä nimikirjoituksia
voidaan kerätä — tosin luotettavalla
tavalla, se on olennaista. Uskon, että tästä voi
syntyä merkittävä instrumentti, kunhan
sitä ei väärinkäytä ja
sitä käytetään niissä tilanteissa,
joissa sille on aitoa, merkittävää tarvetta.
Sitten haluaisin vielä sanoa, että on tärkeätä, että kun
poikkeustilalakia käsiteltiin eduskunnassa, todettiin,
että perustuslaki, sen 23 §, on hieman
liian suppeasti kirjoitettu, ja tältä osin nyt tuota
perustuslain 23 §:ää, joka koskee
kriisin hätätilaolosuhteita, kriisiolosuhteita,
poikkeusolosuhteita, avataan jossain määrin. Nyt
pykälää ei ole tarvinnut muuttaa, mutta
haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että perustuslakivaliokunta on
kiinnittänyt tulkinnan osalta huomiota siihen, että kun
päätöksiä tehdään,
on löydettävä herkkä tasapaino
ja samalla oikea tasapaino, jossa yhteiskunnan toiminnot poikkeusoloissa
voidaan turvata mutta kuitenkin samalla kunnioitetaan perusoikeuksien
suojaa mahdollisimman täysimääräisesti.
Ja tietysti olennaista on tässä se, että asiat
tulevat, kun valtioneuvosto hyväksyy asetuksen, välittömästi
eduskunnan käsiteltäviksi, tarkastettaviksi. Sen
jälkeen on sitten eduskunnan kontrolli, ja sitten, kun
puututaan näihin kansalaisoikeuksiin, siltä osin
ollaan huomattavan tarkkoja ja niin täsmällisiä kuin
suinkin mahdollista.
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin vielä ottaa esille
kysymyksen siitä, että nyt tänne perustuslakiin,
sen 1 §:ään, laitetaan maininta
siitä, että Suomi on Euroopan unionin jäsen.
Tietysti voidaan kysyä sitä, tarvitaanko tätä kirjausta. Täytyy
sanoa, että mielestäni sitä ei välttämättä tarvita
siellä, (Ed. Tennilä: Samaa mieltä!)
mutta valtiosääntöoikeudellisista syistä asiantuntijat ovat
puoltaneet sen kirjaamista, ja siitä syystä myöskin
valiokunta puoltaa sen kirjaamista.
Lähtökohta on se, että tosiasioitten
tunnustaminen on parasta ulkopolitiikkaa, miksei myöskin
muuta politiikkaa. Ja tosiasia on se, että Euroopan unionin
jäsenyys vaikuttaa vahvasti sekä Suomen oikeusjärjestelmän
perusteisiin että myöskin yksilön oikeusasemaan.
Jos verrataan juuri Yhdistyneisiin kansakuntiin, YK:n yleiskokouksen
päätöksillä ei ole lainkaan
samaa merkitystä Suomelle kuin Euroopan unionissa hyväksytyillä direktiiveillä,
jotka täytyy Suomessa panna täytäntöön
lainsäädännöllä, tai
Euroopan unionin asetuksilla, jotka tulevat voimaan välittömästi
Suomeen, tai Euroopan unionin hyväksymillä perusoikeuksilla,
joittenka toteutumista EY-tuomioistuin ja tulevaisuudessa viime
kädessä Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin
valvovat. EU:lla on täysin suora vaikutus meidän
lainsäädäntöömme, ja
sen tosiasian tunnustaminen on tarkoituksenmukaista. EU ei ole mikä tahansa
perinteinen kansainvälinen järjestö.
Jäsenyys merkitsee siinä enemmän. (Ed. Laakso:
Miksei sitä mainita?) Kysymys on tältä osin
nimenomaan siitä, että halutaan vallitseva asiantila
valtiosäännön täydellisyysperiaatteen mukaisesti
kirjata tänne perustuslakiin.
Olennaista on se, että tämä ei ole
mitään uutta Suomen perustuslaissa. Jos te luette
perustuslain 50 §:n, 93 §:n,
96 §:n tai 97 §:n, näissä kaikissa on
mainittu Euroopan unioni. Vai haluaisitteko poistaa esimerkiksi
pääministerin velvollisuuden kertoa ennen Eurooppa-neuvoston
kokousta eduskunnalle hänen ja Suomen kannoista, mitkä ne
ovat? Haluatteko todella poistaa tällaisen EU:ta koskevan
maininnan perustuslaista? Luulen, että kukaan ei halua
poistaa sitä. Ja, mikä on olennaista — kun
on sanottu, että tällä olisi merkitystä eroamisen
kannalta — Suomi eroaa kaikista kansainvälisistä järjestöistä kansainvälisen oikeuden
periaatteiden mukaisesti ja meidän perustuslakimme mukaisesti.
Eli jos Suomi haluaa erota Euroopan unionista, todettakoon ensinnäkin,
että Lissabonin sopimuksessa on ensimmäistä kertaa
EU-säännöstössä todettu
mahdollisuus erota Euroopan unionista. Mutta Suomi voi yksin eduskunnan
yksinkertaisen enemmistön päätöksellä erota
mistä tahansa kansainvälisestä järjestöstä siitä syystä,
että Suomi ottaa silloin omaa valtaansa, toimivaltaansa,
itselleen takaisin, vahvistamme itseämme.
Jos me sen sijaan luovutamme Suomen toimivaltaa mille tahansa
muulle kansainväliselle organisaatiolle, silloin tarvitaan
kahden kolmasosan enemmistö. Kun Suomesta tuli EU:n jäsen, me
hyväksyimme jäsenyyden kansanäänestyksen
jälkeen kahden kolmasosan enemmistöllä, mutta
eroaminen on mahdollista yksinkertaisella enemmistöllä.
Voin kyllä vakuuttaa, että jos eduskunnan enemmistö tekisi
päätöksen eroamisesta, sen jälkeen
olisi aika luonnollista, että nuo mainitsemani 50 §,
93 §, 96 § ja 97 § varmasti poistettaisiin
perustuslaista tarpeettomina, jos emme olisi enää Euroopan
unionin jäseniä. Eli tältä osin
silloinkin noudatettaisiin täydellisyysperiaatetta, mutta
jos EU on kirjoitettu tai sitä ei ole kirjoitettu meidän
perustuslakiimme, sillä ei ole merkitystä tuon
jäsenyyden kannalta, vaan ratkaisu tehdään
muilla perusteilla.
Arvoisa puhemies! Luulen, että tämän
uudistuksen jälkeen, kun se toivottavasti hyväksytään kahden
kolmasosan enemmistöllä seuraavassa eduskunnassa
ja yksinkertaisella enemmistöllä tässä eduskunnassa,
kovin suurta tarvetta ylimpien valtioelinten toimivaltojen muuttamiseen,
tasapainon muuttamiseen, ei meillä enää yhteiskunnassa
jää.
Haluan myöskin, puhemies, kiittää perustuslakivaliokunnan
jäseniä erittäin hyvästä hengestä tätä asiaa
valmisteltaessa. Valiokunnassa oli aito halu laajaan kompromissiin,
yhteisymmärrykseen. Se kyettiin saavuttamaan. Erityisen
kiitoksen haluan antaa valiokunnan varapuheenjohtajalle ed. Södermanille,
jonka aloitteen pohjalta tämä kompromissi on aika
pitkälti tehty, jolla on vuosikymmenten kokemus perustuslakivaliokunnasta
ja jonka panoksella on ollut myöskin tässä asiassa
erittäin suuri merkitys. Myöskin haluan kiittää erityisesti
ulkoasiainvaliokuntaa mutta myöskin puolustusvaliokuntaa
hyvistä lausunnoista, joita valiokunta on voinut käyttää mietintönsä perusteena.
(Eduskunnasta: Onko eriävää?) — Ja,
anteeksi, vielä todettakoon, että valiokunnan
mietintöön sisältyy vastalause ja sen on
jättänyt vasemmistoliitto. Vastalauseessa on esitetty
muutoksia useampiin kohtiin, ja se varmaan kohta esitetään.
Pertti Salolainen /kok(esittelypuheenvuoro):
Herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunta piti lausunnon antamista
erittäin tärkeänä, sillä perustuslain
muutoksen olennaisin osa on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, keskitytäänhän
siinä ulkopoliittisen toimivallan käyttöön.
Valiokunta tuki esitetyn muutoksen peruslähtökohtaa
eli parlamentarismin vahvistamista. Käytännössä ulkopolitiikan
johtamisessa ei enää ole juuri sellaisia lohkoja,
joissa Suomen kannat muodostettaisiin arvioimatta niiden suhdetta unionijäsenyyteen.
Valiokunta pitikin perusteltuna sitouttaa presidentin päätöksentekoa
valtioneuvostoon ja selkeyttää perustuslain tasolla Suomen
edustautumista Eurooppa-neuvostossa.
Valiokunta käsitteli laajasti yhteistoimintaa, koska
sen merkitys kasvaa. Keskeinen ulkopolitiikan yhteistyön
foorumi on valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan
ja tasavallan presidentin yhteiskokous, niin sanottu TP-Utva. Tämän
kokouksen merkitys korostuu entisestään. Valiokunta
esitti, että yhtenäisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
kannalta on tärkeää, että tasavallan
presidentin ja valtioneuvoston yhteiskokousten valmistelua kehitetään
muun muassa parantamalla valtioneuvoston etukäteiskoordinointia
ja vahvistamalla ulkoasiainministeriön valmistelukoneistoa.
Valiokunta korosti, että muodostettaessa Suomen kantaa
merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin unioniasioihin
valtioneuvoston tulee toimia läheisessä yhteistyössä tasavallan
presidentin kanssa johdonmukaisuuden turvaamiseksi. Onhan EU:ssa
tällä hetkellä hyvin paljon, ja yhä enenevästi
Lissabonin sopimuksen jälkeen, ulkopoliittisia näkökohtia.
Herra puhemies! Nyt ehdotettu perustuslain muutos synnyttää tosin
käytännössä hyvin epätodennäköisen
ja ei-toivottavan tilanteen, jossa eduskunta ylimpänä lainsäädäntövallan
käyttäjänä asetettaisiin ratkaisijaksi
kahden ylimmän hallitusvallan käyttäjän
välisessä ristiriitatilanteessa. Siis tämä olisi äärettömän
epätoivottava asetelma, ja ei se varmaan tule yleinen olemaankaan.
On tärkeää muistaa, mistä tässä käytännössä voisi
olla kysymys. Asian siirtäminen eduskunnan käsiteltäväksi
ristiriitatilanteessa toisi sen käytännössä myöskin
avoimeen julkiseen keskusteluun, toivottavasti ei kuitenkaan riitelyyn. Arvioitaessa
eduskunnan uutta roolia tämä seikka on huomionarvoinen,
samoin kuin julkisen keskustelun mahdollinen vaikutus Suomen ulkosuhteisiin.
Siksi ulkopoliittisen päätöksenteon tulisi
toimia niin, että eduskuntaan ei tulisi ainuttakaan selontekoa
muutetun perustuslain nojalla.
Suomen etujen mukaista on, että yhdenmukainen politiikka
varmistetaan. Valiokunta piti selvänä, että paine
kasvaa niin valtioneuvostolle kuin presidentille yhteisen kannan
määrittämiseksi jo ennen virallista käsittelyä,
ennalta ehkäisevästi. Laajan parlamentaarisen
tuen avulla yhteistoimintaa voidaan vahvistaa.
Herra puhemies! Käsiteltävänä olevan
perustuslain muutoksen myötä eduskunnan rooli
ja toimivalta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vahvistuu. Eduskunta
on niin sanottu viimeinen valitusporras yhteisen linjan löytämiseksi.
Ennakkovalvontaa eli konfliktin estoa on siten tehostettava tilannekuvaa
parantamalla ja eduskuntaa informoimalla. Parlamentarismin katteen
varmistamiseksi tiedotuksen suunnan näissä asioissa
tulisi olla ulkoasiainvaliokunta ja sitä kautta siis myöskin
eduskunta. Vastaisuudessa edellytetään entistä laaja-alaisempaa
tiedottamista myös asioiden valmistelu- ja keskusteluvaiheesta.
Viime päivinä niin sanottu Wikileaks-vuoto on
osoittanut kaikella selkeydellään tähänastisen ulkopoliittisen
tiedonkulun ongelman. Yhdysvaltain lähetystö oli
vuonna 2004 paremmin informoitu tasavallan presidentin ja Venäjän
silloisen presidentin Putinin keskusteluista kuin eduskunnan ulkoasiainvaliokunta.
On tärkeää, että valtioneuvosto
ja erityisesti ulkoministeriö ottavat eduskunnan tiedonsaantioikeuden
vakavasti. Tähänkin asti presidentin ulkopoliittisista
toimista olisi tullut tiedottaa paremmin. Tiedotus ei kuitenkaan
ole ollut kovin hyvä. Nyt perustuslakiuudistuksessa asiaan
kiinnitetään huomiota eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan
mietinnön mukaisesti.
Perustuslakivaliokunta on siis yhtynyt ulkoasiainvaliokunnan
lausuntoon, jossa korostettiin, että ulkoasiainvaliokunnan
tiedonsaannin tarve parlamentaarisen valvonnan toteuttamiseksi korostuu.
Tiedottamiseen liittyvien käytäntöjen
tulee olla sellaisia, että ne turvaavat käytännössä eduskunnan
perustuslaillisen aseman ja vaikutusvallan. Tiedonsaantioikeus on
rajoittamaton ja se sisältää velvoitteen
valtioneuvostolle oma-aloitteisesti pitää ulkoasiainvaliokunta informoituna
oikea-aikaisesti ja säännönmukaisesti
kansainvälisistä asioista.
Ulkoasiainvaliokunta edellytti, että valtioneuvosto
antaa valiokunnalle vastaisuudessa oma-aloitteisesti ja säännöllisesti
selvityksiä ja tietoja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
Näiden selvitysten tulee kattaa myös tasavallan
presidentin keskeiset ulkopoliittiset toimet. Tasavallan presidentti
ei nimittäin jatkossakaan tule eduskuntaan informoimaan
ulkopolitiikastaan. Tiedottamisvelvollisuus on valtioneuvostolla,
eli mitään uutta institutionaalista linkkiä UaV-TP
ei olla synnyttämässä. Vastuu informoinnista
jää nimenomaan hallitukselle ja ennen kaikkea
ulkoministeriölle ja ulkoministerille.
Tähän mietintöön sisältyy
yksi vastalause.
Puhemies:
Ihan tiedoksi: Debattia, sikäli kuin sitä halutaan
käydä, on tarkoitus käydä sitten, kun
ministeri Brax on pitänyt tuon listalla nyt viidentenä olevan
puheenvuoron.
Veijo Puhjo /vas:
Herra puhemies! Hallituksen esitys laiksi vuoden 2000 Suomen
perustuslain muuttamisesta sisältää muutaman
ajantasaistamismuutosehdotuksen lisäksi kolme merkittävää muuta
muutosehdotusta. Positiivisena on ehdotus kansalaisaloitteen sisällyttämiseksi
perustuslakiin. Ehdottoman negatiivisena pidän ehdotuksia
tasavallan presidentin ulkopoliittisen toimivallan käytännön
romuttamisesta sekä perustuslakiin 1 §:ään
tehtävästä lisäyksestä "Suomi
on Euroopan unionin jäsen".
Herra puhemies! Alun perin aktiivisimmat perustuslain muuttajat
pyrkivät tieten tahtoen tasavallan presidentin ulkopoliittisen
johtovallan murentamiseen muuttamalla perustuslain 93 §:n 1
momentin kohtaa "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti
yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa".
Kun tämä ei poliittisesti voinutkaan toteutua, ei
hanketta tohdittu jatkaa. Samat piirit päätyivätkin
kiertotiehen, ja muutoskohteeksi otettiin presidentin päätöksentekoa
säätelevä 58 §.
Valtioneuvoston ja tasavallan presidentin nykyinen vallanjako
edellyttää näiden valtaelinten yhteistoimintaa.
Nyt ehdotus presidentin päätöksentekosäännöistä poistaa
käytännössä tämän yhteistoimintavelvoitteen
ulkopoliittisista päätöksistä.
Tosiasiassa presidentin johtovalta ulkopoliittisissa asioissa alistettaisiin
ristiriitatilanteissa pääministerin kantaan, mikäli
eduskunta erotuomariksi määrättynä olisi
pääministerin kannalla. En pidä hyväksyttävänä sitä,
että perustuslaissa kaikkien merkittävien ulkopoliittisten asioiden
päätösvalta keskitetään
pääministerille.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kannattaa presidentin
nykyisen ulkopoliittisen aseman säilyttämistä.
Emme siten kannata ehdotettua kompromissimuutosta, missä eduskunnasta
tehtäisiin selontekomenettelyineen isoimmissa erimielisyyksissä erotuomari
presidentin ja pääministerin välille.
Vaikka koko eduskunta muodostaakin kantansa täysistunnossa,
on vaikeaa kuvitella eduskunnan kannan poikkeavan pääministerin
kannasta. Eduskunnassa yli 20 vuoden ajan vallinnut antiparlamentaristinen
hallintamallihan takaa aina sen, että eduskunnan onkin
nautittava hallituksen luottamusta eikä päinvastoin. Siksi
esitän yksityiskohtaisessa käsittelyssä pykälämuutosta
mietintöön nähden.
Herra puhemies! Tasavallan presidentin osallistumista EU-kokouksiin
pyritään vähentämään muuttamalla
perustuslain 66 §:ää pääministerin tehtävistä.
Vaikka Eurooppa-neuvoston kokoonpano on kiinteä, on EU:lla
lukuisia muita joko omia tai sitten kolmansien maiden kanssa pidettäviä kokouksia,
joissa valtionpäämiehet voivat kokoontua virallisesti
tai epävirallisesti. Näissä tasavallan
presidentillä tulisi olla jatkossakin mahdollisuus osallistua
käsiteltäessä Suomelle tärkeitä ulko-
ja turvallisuuspolitiikan asioita. Mietinnön mukaan vain
poikkeustapauksissa tämä olisi mahdollista. Siksi
esitän yksityiskohtaisessa käsittelyssä pykälämuutoksen
poistamista.
Herra puhemies! Suomen EU-jäsenyyden maininta perustuslaissa
on perustuslakivaliokunnan mietinnössä uusi valiokunnan
linjaus. Nykyistä perustuslakia laadittaessa valiokunta
oli periaatteellisista syistä toista mieltä. Suomen
jäsenyyttä EU:ssa ei kirjattu perustuslakiin nimenomaan
sen takia, ettei perustuslakia tarvitsisi aina muuttaa, kun EU tiivistyisi
uudenlaiseksi EU:ksi jokaisen aina muutaman vuoden välein
hyväksyttävän uuden perussopimuksen myötä.
Valiokunnan arvio EU:n muuntumisesta oli aivan oikea. Nykyinen EU
on rakenteeltaan aivan toinen kuin se EU, mihin Suomi vuonna 1995
liittyi.
Herra puhemies! Nyt esitetään kansalaisille EU-mielialahoitoa,
kun Suomen EU-jäsenyys kirjattaisiin noin vain perustuslakiin
mainitsematta lainkaan, mitä tuo jäsenyys tulevaisuudessa
oikeastaan saattaa merkitä. Moni luuli Lissabonin sopimuksen
määräenemmistöpäätöksineen
lukinneen EU:n luonteen pitkäksi aikaa suurten jäsenmaiden
temmellyskentäksi äänivaltoineen. Kreikan
ym. maiden talousongelmien tultua julki Suomenkin ministerit alkoivat
muiden EU-ministerien kera vaatia oman käden oikeudella
ohi hyväksytyn Lissabonin sopimuksen, että EU:n
pitää saada puuttua jäsenmaiden talousarvioidenkin
sisältöihin. Eli onko mielivaltaisesti ohi hyväksyttyjen
EU-säädösten toimiva EU se EU, mihin
Suomi nyt halutaan perustuslaissa jäseneksi niitata?
Oma kysymyksensä on vielä, minkälaisiin muihinkin
EU-muotoihin Suomi voitaisiin näin automaattisesti liittää jäseneksi.
Kysymys kuuluukin: Mikä on Suomen tilanne esimerkiksi EU:n
muuttaessa itsensä vaikkapa hyväksytyin määräenemmistöpäätöksin
liittovaltioksi? Olisiko Suomi siten automaattisesti liittovaltio
EU:n jäsen perustuslakikirjauksen takia?
EU:n tuleva rakenteellinen kehitys on täysin hämärän
peitossa. Tällaisessa tilanteessa ja periaatteellisestikin
vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ei ole hyväksymässä perustuslakiin
mainintaa Suomen EU-jäsenyydestä. Siksi tulemme äänestämään
yksityiskohtaisessa käsittelyssä kyseisen maininnan
poistamista perustuslaista.
Jotta jatkossa tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja
turvallisuuspoliittinen vuoropuhelu tapahtuisi asianmukaisesti,
esitän myöhemmin eduskunnan hyväksyttäväksi
lausumaehdotuksen: "Eduskunta edellyttää, että hallitus
valmistelee pikaisesti valtioneuvostosta annetun lain muuttamisen
siten, että myös tasavallan presidentti voi kutsua
koolle hänen ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen
valiokunnan yhteiskokouksen."
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Arvoisa puhemies! Suomen sodanjälkeistä menestyksellistä ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaa on johdettu presidenttien toimesta laajaan
kansalliseen konsensukseen samalla nojautuen. Tähän
hyvin toimineeseen johtamismalliin ollaan nyt kuitenkin tekemässä suurta
muutosta, jossa ydinasiana on pääministerin aseman
hyvin vahva korostaminen niin EU-politiikassa kuin myös
ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Asiaan kuuluvalla tavalla puhutaan
tietysti eduskunnan vallan lisäämisestä,
jopa kansanvallan kasvattamisesta siinä tilanteessa, jos
uuteen meininkiin mennään ja presidentti ja pääministeri
ovat eri mieltä. Tämä erimielisyyshän
voi koskea ulkopolitiikan kaikkia isoja linjavetoja, jopa sellaistakin
asiaa kuin Nato-jäsenyys. Mitä eduskunta siinä tilanteessa sitten
tulee tekemään? Minusta on tasan varmaa ja päivänselvää,
eikä tätä esitystä muuten tehtäisikään,
se, että pääministeri voittaa sen väännön. Eihän
löydy sellaista hallituspuoluetta, joka oman pääministerinsä kaataisi.
(Välihuuto) — Ei varmasti löydy. — Ja
tässä tarkoituksessa tätä hanketta
nyt eteenpäin viedäänkin.
Presidentti Kekkosen pitkällä valtakaudella sanottiin
hänelle kertyneen aivan liian paljon valtaa. Kun nyt vallanohjakset
siirretään pääministerille budjetti-
ja lainsäädäntötyön
osalta, lisäksi vielä EU- ja ulko- ja turvallisuuspolitiikankin osalta,
Kekkonenkin olisi voinut vain haaveilla näin isosta vallasta,
jota pääministerille nyt ollaan siirtämässä.
Tuskinpa hän viisaana miehenä olisi kenellekään
hyväksynytkään niin suurta valtaa kuin
Suomen pääministerille on näiden muutosten
jälkeen tulossa.
Miksi sitten tällainen vallankumous ulko- ja turvallisuuspolitiikan
johtamisessa? Lipposen jo paljon ennen "so what" -lausuntoa
lanseeraaman fraasin mukaan sokea Reettakin näkee, että Nato-kiertotietähän
tässä haetaan. Siihen presidentin vallan vähentämisellä tosiasiassa
pyritään, siltä varalta että seuraavakin
ja ehkä vielä sitäkin seuraava presidentti
tuon jäsenyyden torjuisi. Tämä on se
iso tausta tälle hankkeelle ja tälle kiireelle, jolla
tätä hanketta viedään eteenpäin.
Ja voihan olla niin, että jos tällaista presidentinvaltaa
ei olisi, viimekätistä sananvaltaa, niin jo nyt
tämä Nato-hanke olisi paljon pidemmällä.
Kyllä siinä on presidentin asenteella mutta myös
vallalla vaikutusta, että me olemme pitäytyneet
sotilaallisesti liittoutumattomassa roolissamme.
Arvoisa puhemies! Perustuslakiin esitettyä muutosta
pidän huonona myös kansanvallan kannalta. Presidentinvaali
suorana kansanvaalina johtaa ja jopa pakottaa siihen, että kaikkien
ehdokkaiden on esitettävä linjauksensa tulevan
ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta. Sen sijaan eduskuntavaaleissa
ulko- ja turvallisuuspolitiikka harvoin nousee edes merkittäväksi
kysymykseksi, saati sitten pääkysymykseksi. Kaiken
lisäksi pääministeri voi jopa vaihtua — ja
näköjään nykyään
kiihtyvällä vauhdilla — vaalikauden kestäessä.
Meillähän on tällä vaalikaudella virassa
muistaakseni jo kolmas pääministeri, ja heistä vain
yksi esiintyi pääministeriehdokkaana ennen vaaleja
Suomen kansan edessä kysymyksiin kaikista asioista vastaten.
Kaksi muuta on valittu yhden puolueen puolue-elinten toimesta, ja
tällainen henkilö saa sitten jatkossa kaiken vallan,
siis pääministeri, joka voi olla ihan muu kuin se,
mitä kansa on kannattanut.
Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei voi eikä saa
olla tempoilevaa eikä pienille enemmistöille rakennettua.
Nykyinen malli, jossa presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
läheisessä yhteistyössä pääministerin,
ulkoministerin ja muiden ministerien kanssa eduskuntaa hyvin informoiden
ja kuullen, on taannut laajapohjaisen konsensuksen, ja sitä tällainen pieni
maa tarvitsee jatkossakin. Äkkinäisiä ratkaisuja
ei pidä eikä saa todellakaan tehdä. Tämä malli,
mikä meillä nyt on, on turvannut tällaisen laajapohjaisen
asioiden käsittelyn ja myös päätännän.
Samasta syystä olen pitänyt hyvänä myös
sitä, että presidentti on osallistunut EU-kokouksiin huippukokousten
osalta. Mitäs ongelmaa se on Suomelle tuottanut, että meillä on
ollut kaksi päättäjää paikalla,
kun hyvin kiperätkin asiat ovat olleet käsittelyssä?
Ja voi vain arvioida, että EU:nkin osalta niitä kiperiä,
jopa kriittisiä, jopa dramaattisia tilanteita saattaa tulla
jatkossakin. Mitä ongelmaa on ollut siinä tai
mitä ongelmaa tulisi olemaan siinä, että meillä on
kaksi korkeaa päättäjää asioita
yhdessä pohtimassa tiukan paikan tullen? (Eduskunnasta:
Siellä on vain yksi paikka!) — No, paikat ja paikat,
tämä on sitä muodollista saivartelua.
Kyllähän ne asiat ovat aina järjestyneet. — Tärkeintä on,
että kun siellä tulee Suomen kannalta suuri kysymys
ratkaisuun, on sen verran sitä sijoittamista harkittavissa,
että he pääsevät yhdessä katsomaan,
mikä on Suomen kannalta viisasta. Nyt tämä menee
täysin pääministerin käsiin,
eikä meillä oikein muita sanansaattajiakaan taida
jatkossa noista sisäisimmistä keskusteluista olla.
Arvoisa puhemies! Mitä vielä tulee tähän
EU-jäsenyyden ottamiseen perustuslakiin, niin en minä pidä tätäkään
muutosta tarpeellisena. Siinä ei ole mitään
painetta, saati pakkoa, joten eiköhän kyse ole
enemmänkin sellaista EU-henkisyyden ilmauksesta.
Puhemies:
Kuten totesin, käydään debattia ministeri
Braxin jälkeen.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa herra puhemies! Nyt ensimmäisessä käsittelyssä oleva
hallituksen esitys Suomen perustuslain muuttamisesta perustuu laajapohjaiseen
valmisteluun, Perustuslaki 2008 -työryhmän
ja perustuslain tarkistamiskomitean työhön. Näissä molemmissa myös
perussuomalaisilla on ollut edustus.
Suuri osa esitetyistä muutoksista on lähinnä teknisiä,
joilta osin voin yhtyä hallituksen ja mietinnön
esityksiin. Eräitä perustavaa laatua olevia muutosesityksiä,
kuten Suomen toimivallan siirtomahdollisuutta sekä hallituksen
halua viedä Suomea osin pääministerivetoiseen
ulkopolitiikkaan, ei voida kuitenkaan mielestäni ohittaa
maininnatta.
Hallituksen esitykseen sisältyvään
lakiesitykseen on valiokuntakäsittelyssä tehty
kahteen pykälään vähäiset
tarkistukset, jotta SDP on valiokunnassa saatu esityksen taakse.
Näillä muutoksilla ei kuitenkaan ole vaikutusta
omaan alkuperäiseen mielipiteeseeni hallituksen esityksestä.
Arvoisa puhemies! Mietinnössä, kuten hallituksen
esityksessäkin, esitetään, että perustuslain
1 §:ään lisätään
toteamus Suomen jäsenyydestä Euroopan unionissa.
Tämä on outoa, kun kuulumme tällä hetkellä jäsenenä lukuisiin
muihinkin kansainvälisiin järjestöihin
kuin EU:hun, nimittäin Yhdistyneisiin kansakuntiin ja sen
alajärjestöihin, Euroopan neuvostoon ja Pohjoismaiden
neuvostoon, sekä osallistumme muuhun kansainväliseen
yhteistyöhön, esimerkiksi Euroopan turvallisuus-
ja yhteistyöjärjestön piirissä.
Mielestäni ei ole minkäänlaista pitävää perustetta
sille, että Suomen jäsenyyksistä mainittaisiin
perustuslaissa ainoastaan Euroopan unioni, eikä tällaista
mainintaa Euroopan unionikaan meiltä vaadi.
EU:n jäsenyydellä on toki huomattava vaikutus
suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomi on luovuttanut merkittävän
osan eduskunnan ja hallituksen päätösvallasta
EU:lle, ja sitä ollaan lisää tyrkyttämässä.
Lissabonin sopimuksen hyväksymisen jälkeen EU-jäsenyys
on kuitenkin tulkittavissa kansainväliseksi sopimukseksi,
joka voidaan periaatteessa sanoa irti koska tahansa.
Mielestäni EU-jäsenyyden mainitseminen ykköspykälässä rajoittaisi
päinvastaisista väitteistä huolimatta
Suomen perustuslaillista toimintavapautta, mikäli eduskuntaan
saataisiin sellainen enemmistö, joka haluaisi luopua EU-jäsenyydestä.
Tällöin voitaisiin väittää EU-jäsenyyden
nauttivan perustuslaillista suojaa. Sen seurauksena voitaisiin edellyttää,
että EU:sta irtautuminen ja EU:lle luovutetun päätösvallan
palauttaminen vaatisi ensiksi perustuslain muuttamisen siten, että jäsenyydellä ei
olisi enää väitettyä perustuslain
suojaa. Näin ollen voitaisiin irtautumista EU:n jäsenyydestä kohtuuttomasti
pitkittää, ja siksi perussuomalaiset eivät
tule kannattamaan sitä, että perustuslaissa on
lisättynä toteamus Suomen EU-jäsenyydestä.
(Ed. Kimmo Kiljunen: Ei tarvetta irrottautua!) — On! Suomen
on tarpeellista irrottautua, ed. Kimmo Kiljunen, omasta mielestäni.
On muistettava, että Suomi on itsenäinen kansakunta.
Saamme itse päättää kaikista
asioistamme. Kansan suvereniteettiajatuksen mukaan vain ja yksinomaan
kansalla, joka muodostaa oman kansoista erillisen kansakunnan, on
ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina
vapaasti ja itsenäisistä kaikista omista asioistaan.
Arvoisa puhemies! Suomessa on toimiva presidentti-instituutio,
jota kansa arvostaa. Sitä osoittaa kansalaisten erityisen
aktiivinen osallistuminen tasavallan presidentin vaaleihin. Puoluepolitiikan
ulkopuolella oleva presidentti on kansakunnan voimavara, joka luo
tasapainoa ja vapautta. Hallitus ilmoittaa esityksessään
vahvistavansa parlamentarismia. Todellisuudessa kyse lienee sen
vallanhalusta. Hallitus haluaa siirtää valtaa
pois suoralla kansanvaalilla valitulta presidentiltä ja
näin heikentää kansanvaltaista järjestelmäämme.
Mielestäni presidentin valtaoikeuksia tulisi mieluummin
lisätä kuin vähentää. Vallattoman
presidentin valitseminen suoralla vaalilla olisi kansan pilkkaamista.
Arvoisa puhemies! Suomen pääministeri edustaa
enimmillään 25:tä prosenttia kansasta. Suomalaisessa
monipuolueparlamentarismissa on perinteisesti tasavallan presidentille
kuulunut merkittäviä valtaoikeuksia. Ulkopolitiikan
johtaminen tapahtuu esityksen mukaan edelleen presidentin johdolla
yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Suomalainen parlamentarismi
on mielestäni toiminut hyvin eikä sitä tulisi
romuttaa. En hyväksy perustuslain 58 §:n
muuttamista.
Esitetyllä muutoksella saatetaan pyrkiä sitomaan
hallituspuolueiden kansanedustajien vapaata kannanmuodostusta kansanedustajien
perustuslain takaamasta riippumattomuussäännöksestä huolimatta.
Muutos veisi presidentiltä harkintavaltaa, kun asia palauttamisen
jälkeen päätettäisiin valtioneuvoston
uuden ratkaisuehdotuksen mukaisesti, jos ehdotus vastaa eduskun-nan
enemmistön ilmaisemaa kantaa asiassa. Jos kävisi
niin, että eduskunnan enemmistö olisikin presidentin
kannalla, johtaisi se käsitykseni mukaan hallituksen luottamuksen
menettämiseen ja sen kautta eroamiseen. Ehdotettu muutos
mielestäni saattaisi siis aiheuttaa poliittisia kriisejä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen 66 §:n
muotoilu, jota valiokunta on ilmeisen kompromissin jälkeen
tarkistanut, mahdollistaisi mielestäni sen, että Suomen
tasavallan presidentti ei voisi osallistua Suomen edustajana Eurooppa-neuvoston
kokouksiin. Poikkeuksellinen valtioneuvoston päätösmahdollisuus
sinne on merkitty nyt tässä muutetussa muodossa.
Aikaisemmin ne olivat perusteluissa. Mielestäni silloin
kun puhutaan Suomelle erityisen tärkeistä ja merkittävistä ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä asioista, tasavallan
presidentillä pitäisi olla muutakin tehtävää kuin
mainittu "presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa
valtioneuvoston kanssa".
Mielestäni oikea tapa olisi se, että presidentillä olisi
mahdollisuus osallistua Suomen kannalta erityisen merkittävään
ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevään
kokoukseen. Lissabonin sopimushan sallii myös valtionpäämiesten
osallistumisen muun muassa Eurooppa-neuvoston kokouksiin, sillä sen
mukaan jäsenvaltioita Eurooppa-neuvostossa edustaa joko
valtion tai hallituksen päämies. Mielestäni
Suomessa tasavallan presidentti on valtion päämies.
Lissabonin sopimuksella ei käsitykseni mukaan ole myöskään siirretty
EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa EU:n päätösvaltaan,
vaan sopimus säilyttää sen jäsenmaiden
hallitusten keskinäisenä yhteistyöhön
perustuvana politiikkana, ja linjanmäärittelyt
perustuvat käsitykseni mukaan yksimielisyyteen.
Monissa kohdin, kun tätä lakiehdotusta on
pyritty perustelemaan, on korostettu parlamentarismia. Mielestäni
suomalaista parlamentarismia ei voi verrata eurooppalaiseen parlamentarismiin, jossa
jo vaalijärjestelmissä useimmiten pyritään periaatteessa
kaksipuoluejärjestelmään. Suomalaisessa
monipuolueparlamentarismissa on perinteisesti tasavallan presidentille
kuulunut merkittäviä valtaoikeuksia, ja voimassa
olevan perustuslain mukaan ulkopolitiikan johtaminen tehdään
tasavallan presidentin johdolla, toki yhteistoiminnassa valtioneuvoston
kanssa. Tämä on toiminut mielestäni hyvin
eikä sitä tulisi romuttaa. Näkisin, että presidentin
valtaa, kuten aikaisemmin totesin, tulisi mieluummin lisätä kuin vähentää niin
sisä- kuin ulkopolitiikassa. Kriisitilanteissa olisi oltava
joku, joka ikään kuin määrää kaapin
paikan.
Arvoisa puhemies! Lakiehdotuksen 94 ja 95 §:ssä ehdotettu
muutos lisäisi Suomen täysivaltaisuuden kannalta
tehtävien toimivallan siirtojen päättämistä enenevässä määrin
eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Tällainen muutos
toimivallan siirtojen päätöksentekoon
on mielestäni arveluttava. Jos toimivallan siirrossa on
kyse merkittävästä eduskunnan toimivaltaan puuttumisesta,
ei sitä mielestäni tulisi tehdä yksinkertaisella
enemmistöllä.
Perustuslakiin ehdotetaan myös sitä, että otettaisiin
säännökset Suomen täysivaltaisuuden kannalta
merkittävää toimivaltaa koskevista siirroista
Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle
ja toimielimelle. Tällainen merkittävä siirto
voitaisiin ehdotuksen mukaan tehdä eduskunnassa vähintään
kahden kolmasosan enemmistöllä. Merkittävä toimivallan
siirto saattaa vaarantaa kansainvälisen velvoitteen muodossa valtiosääntömmekin
tarkoittamia kansanvaltaisia perusteita. Siksi mielestäni
tällaiset toimivallan merkittävät siirrot
tulisi säätää varsinaisessa perustuslain
säätämisjärjestyksessä perustuslain 73 §:n
muodossa, jolloin lopullinen päätös tehtäisiin
eduskuntavaalien jälkeisillä ensimmäisillä valtiopäivillä.
Tällöin toimivallan siirto tulisi käsiteltyä kahden
eri eduskunnan toimesta ja kansalaisilla olisi todellinen mahdollisuus
ottaa asiaan kantaa eduskuntavaaleissa ennen lopullista päätöstä.
Arvoisa puhemies! Asian yksityiskohtaisessa käsittelyssä tulen
esittämään 1. lakiehdotuksen viiden pykälän
osalta muutosesitykset, jotka on jaettu edustajien pöydille.
Jacob Söderman /sd:
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunnan mietintö perustuslain muuttamiseksi
on nyt ensimmäisessä käsittelyssä.
Valiokunta ehdottaa esityksen hyväksymistä muutamilla
presidentin asemaa koskevilla muutoksilla. Näistä sovittiin
22.12.2010 hallituspuolueiden puheenjohtajien sekä SDP:n
puheenjohtajan Jutta Urpilaisen kanssa. Tämä kompromissi
merkitsi sitä, että lakialoitteen 44/2010
sisältämät muutokset hyväksyttiin
tietyin tarkennuksin.
Hallituksen esitykseen tulee muutos, joka tarkoittaa sitä,
että selontekomenettely on ainoa tapa purkaa tasavallan
presidentin ja valtioneuvoston lukkiutunut erimielisyys ulko- ja
turvallisuuspolitiikassa. Niin sanottu valuvika siirtyy historiaan.
Mahdollisen erimielisyyden ratkaiseminen tapahtuu näin
julkisesti eduskunnassa täysistunnossa, siis parlamentaarisin
keinoin. Menettely olisi käytännössä työläs.
Sen aiheuttama julkisuus merkinnee sitä, että osapuolet
etsisivät vakavasti sopua. Niin sanottu yhteistoimintavelvoite
ei poistu, se vahvistuu.
Toinen muutos merkitsee sitä, että voimassa olevassa
laissa sotilaallisesta kriisinhallinnasta oleva päätöksentekomenettely
jää voimaan perustuslain muuttamisesta huolimatta.
Näin sotilaallisesta kriisinhallinnasta päättäisi
kukin vuorollaan: valtioneuvosto, eduskunta ja tasavallan presidentti.
Suomalaisten sotilaitten lähettäminen kaukaisille
taistelukentille on päätös, joka vaatii
laajan yksimielisyyden.
Kolmas muutos koskee maamme edustamista Euroopan unionissa.
Ehdotuksen mukaan pääministeri edustaa maatamme
erityisesti Euroopan neuvoston kokouksissa. Poikkeuksellisesti valtioneuvosto
voisi päättää siitä,
(Ed. Kanerva: Ei, vaan Eurooppa-neuvosto!) että tasavallan
... (Ed. Kanerva: Eurooppa-neuvosto!) — Kiitoksia avusta.
Minä olen liikuttunut tästä tuesta. Sanotko
sen vielä kerran? (Ed. Kanerva: Jos tarvitaan!) — Hyvä. — Poikkeuksellisesti
valtioneuvosto voisi päättää siitä,
että tasavallan presidentti on paikalla, jos Suomen kantoja
voitaisiin kokouksen luonne huomioon ottaen näin edistää, kuten
ulkoasiainvaliokunta sanoo.
Esityksen tarkoitus on vähentää presidentin muodollista
valtaa. Hallituksen esitykset ja kertomukset eduskunnalle antaisi
valtioneuvosto. Kansliapäälliköiden nimitys
siirtyisi valtioneuvostolle. Sen sijaan tasavallan presidentti päättäisi
edelleen lakien vahvistamisesta ja voisi jättää lain
vahvistamatta esimerkiksi, kun hän katsoo sen loukkaavan
perustuslaissa tai kansainvälisissä sopimuksissa
turvattuja perusoikeuksia.
Presidentti voi päättää ennenaikaisten
eduskuntavaalien järjestämisestä, tosin
vain pääministerin perustellusta aloitteesta.
Presidentti nimittää edelleen tuomarit, valtioneuvoston
oikeuskanslerin, valtakunnansyyttäjän, upseerit, Suomen
Pankin johtokunnan puheenjohtajan sekä määrää tehtäviinsä edustustojen
päälliköt ja upseerit eli ne, joilta
edellytetään puolueettomuutta ja korkeaa asiantuntemusta.
Tulisi vakavasti harkita korkeimman poliisijohdon liittämistä tähän
luetteloon.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, jota presidentti edelleen
johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, olisi tärkeää se,
että sen valmistelu ja pohdiskelu tapahtuisi säännöllisesti turvallisuuspoliittisessa
valiokunnassa, jossa myös käsiteltäisiin
merkittävät Euroopan unionissa esillä olevat
ulkopoliittiset asiat. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta esitti vaatimuksia
valiokunnan työn kehittämiseksi, joita perustuslakivaliokunta
on mietinnössään kannattanut. Perustuslaki
siis rajaa kansan valitseman presidentin valtaoikeuksia mutta jättää hänelle
riittävästi valtaa ja erityisesti vaikutusvaltaa
ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen.
Muutamat lehdet ja jokunen poliitikko ovat kiittäneet
esillä olevaa lakiehdotusta askeleena oikeaan suuntaan.
Ilmeisesti halutaan edelleen siirtää presidentiltä valtaa
valtioneuvostolle, (Ed. Ukkola: Kyllä!) koska näin
on monissa länsimaissa, erityisesti Pohjoismaissa. Näin
heikolla itsetunnolla varustettu Suomi haluaa matkia muita.
Kansanvaalilla valitulla presidentillä tulee säilyttää kohtuullinen,
tarkoin rajattu valta. Esillä olevan perustuslakiuudistuksen
piirtämät rajat ovat melko ihanteelliset. Tehtäväänsä hyvin
valmistautuneella presidentillä, joka valppaasti seuraa
aikaansa, on riittävästi vaikutusvaltaa maamme
ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, valtaa erityisesti silloin, kun
linjaa ja sen perusteita suunnitellaan tarkistettavaksi. Kokemuksemme
osoittaa, että pienellä maalla ei ole varaa ulkopoliittiseen
poukkoiluun, vaan askeleet tulee ottaa varovaisesti asioita yhdessä pohdiskellen.
Valtioneuvosto, erityisesti pääministeri ja
ulkoministerit, on käytännössä ulkopolitiikan
toteuttaja. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalla tulee olla elävä ja
toimiva yhteys valtioneuvostoon erityisesti, kun eduskunnan rooli
edelleen vahvistuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella. Jos joku
sen sijaan haluaa vielä vähentää presidentin valtaa,
hänellä tulee olla rohkeutta esittää,
että presidentin kansanvaalista luovutaan. Tämä tuskin
saavuttaa suosiota, koska presidentinvaalit ovat maassamme suosituimmat
poliittiset vaalit. "Kun ken kansaa väheksyy, kaatuvi kuin
juureton puu, silloin on Suomessa huomen", sanoo runoilija.
Ehdotus merkitsee myös sitä, että kansalaiset saavat
oikeuden tehdä kansalaisaloitteen, jos sen taakse saa 50 000
kansalaista. Perustuslakivaliokunta tarkensi perusteluissaan hallituksen
esityksen linjaa niin, että se hyväksyy kansalaisaloitteiden
allekirjoitusten keräämisen netissä luotettavalla
ja henkilötietojen suojaa turvaavalla tavalla. Kansalaisaloitteella
voi edistää tärkeiden lakialoitteiden
vireilletuloa eduskunnassa. Kansalaisaloitteen mahdollisuuden hyväksyminen perustuslakiin
on askel kansalaisvaltaisempaan suuntaan. Muutamissa maissa sillä on
saavutettu käytännön tuloksia.
Arvoisa puhemies! Lopuksi varoittaisin merkillisestä harrastuksesta
koko ajan muuttaa perustuslakia. Tälläkin hetkellä valiokunnassa
on kaksi muuta esitystä perustuslain muuttamiseksi, toinen
täysin tarpeeton. Perustuslain muuttamiselle tulee kynnyksen
olla korkea, muuten se ei ole mikään perustuslaki.
Mitä sellaista vikaa on perustuslaissamme näiden
muutosten jälkeen, jota vielä pitäisi
korjata? Meillä on parlamentarismi täysin voimassa
sisäpoliittisissa asioissa. Erityisesti Euroopan unionissa
ja yleensäkin kansainvälisissä suhteissa
toimivat pääsääntöisesti
parlamentaarisessa vastuussa oleva valtioneuvosto ja sen jäsenet.
Maamme parlamentaarista järjestelmää täydentää kansan
valitsema valtionpäämies, siis toinen kansan valitsema
valtiollinen elin. Hän toimii kansainvälisissä suhteissa
valtioneuvoston kanssa yhteistoiminnassa määritellyn
linjan mukaisesti, ja hänen tulee säännöllisesti
informoida siitä valtioneuvostoa.
Järjestelmä perustuu historialliseen kokemukseemme.
Toisen maailmansodan jälkeen tasavallan presidentit ovat
kiistatta menestyneet ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asioissa.
(Ed. Tennilä: No, miksi pitää valtaa
kaventaa?) — No, sitä nyt kavennetaan hyvin vähän.
(Ed. Tennilä: Ratkaisevasti!) Sitä paitsi se koskee
nyt, hyvät pojat, minä luulen, että te
ette nyt ole huomanneet tätä asiaa, se koskee
seuraavaa presidenttiä. (Ed. Tennilä: En ainakaan
tytöttele ketään, siitä tulee
vaikeuksia!) — Minä edustan kansaa enkä kansliaa.
Entä mikä on muiden Pohjoismaiden tilanne? Ovatko
niiden perustuslait kansalaisten kannalta paremmat? Heillä on
valtionpäämiehenä henkilöitä,
jotka valitaan suvusta, joka on joskus kaukaisessa historiassa valittu
hallitsijasuvuksi. Kansanvaltaisia nämä järjestelmät
eivät ole. Kansalaisaloitetta muissa Pohjoismaissa ei ole.
Arvoisa puhemies! Ehdotan siis, että me kerrankin unohdamme
heikon itsetuntomme ja toteamme, että muutosten tultua
voimaan maamme perustuslaki on Pohjoismaiden modernein ja kansanvaltaisin.
Voi olla, että se on myös Euroopan uudenaikaisin.
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa puhemies! Kiitos perustuslakivaliokunnalle, sen puheenjohtajistolle
ja koko jäsenistölle hyvästä työstä ja
hyvästä yhteistyöstä. Asian
taustan ja valmisteluhistorian tuntien me kaikki tiedämme, että perustuslain
uudistuslinjoista on ollut monia hyvinkin erilaisia näkemyksiä,
ja on ollut merkittävä saavutus löytää sellainen
lopputulos, jonka valtaenemmistö voi hyväksyä.
Näissä keskusteluissa me kaikki, mukaan lukien
myös minä itse, olemme joustaneet ja tulleet toisiamme
vastaan. Olin perustuslakivaliokunnan jäsen vuonna 2000,
kun tehtiin edellistä, ja silloin kävi samalla
tavalla. Perustuslakivaliokunnan traditio, niin kuin puheenjohtaja
kertoi, on kuunnella, kunnioittaa ja etsiä kompromisseja
ja tietysti niin kuin tälläkin kertaa — ja
pidän sitäkin erittäin suuressa arvossa — sanoa
viimeinen sana.
Aivan niin kuin vuonna 2000, niin nytkin, te perustuslakivaliokunnan
jäsenet, hyväksyitte, ja toivottavasti sitten
koko eduskunta perustuslakivaliokunnan selvän enemmistön
perässä lopulta hyväksyy sen version,
joka perustuslakivaliokunnassa tulee hiotuksi. Mielestäni
se sopii ja kuuluukin perustuslakivaliokunnan rooliin, ja todella
uskon myös, niin kuin täällä muun
muassa valiokunnan puheenjohtaja sanoi ja äsken varapuheenjohtaja,
että kun perustuslaki on kuitenkin se lakien laki, niin
ei ole tarkoitus, vaikka nyt ollaankin näin 10 vuoden päästä tätä valuvikaa paikkaamassa,
että perustuslaki joka vaalikaudella olisi uuden uudistuksen
paikalla.
Monella tapaa on kysymys nyt vain muutamien asioiden korjaamisesta,
maltillisista välttämättömistä uudistuksista,
jotka meillä silloin vuonna 2000 vielä jäivät,
vaikka kompromissi onnistuttiinkin tekemään, hoitamatta,
ja nyt nämä kohdat on hoidettu. Kiitoksia todella
paljon kaikille osapuolille.
Valuviasta on nyt jo paljon puhuttu, joten lyhyesti toistoa
valitettavasti harjoittaen kertaan, että silloin kun vuonna
2000 töitä teimme, niin tasavallan presidentin
ja valtioneuvoston toimivaltaan erityisesti ulkopolitiikan päätöksenteossa
jäi teoreettinen valuvika. Onneksi, niin kuin täällä monet
ovat kehuneet meidän nykyisiä ja edellisiä päättäjiämme,
meitä on siunattu viisailla päättäjillä eikä tästä ole
aiheutunut mitään pahaa isänmaalle, mutta
on selvää, että jokainen itseään
kunnioittava kansa kirjoittaa perustuslakinsa niin, että viime
kädessä sekä meille kaikille, koko kansalle,
mutta myös meidän kanssamme yhteistyötä tekeville
muille kansoille ja kansainvälisille järjestöille
on selvää, kuka viime kädessä,
ja missä, päättää.
Silloin on järkevää ja viisasta löytää kompromissi
tämän niin sanotun valuvian korjaamiseksi.
Hallituksen esittämä lähtökohta
on säilynyt hyvin perustuslakivaliokunnan mietinnössä.
Perustuslakivaliokunta tarkensi tätä menettelyä vielä niin,
että kun eduskunta nyt jatkossa on tässäkin
asiassa se, jonka sana on viimeinen sana, niin silloin se eduskunnan
kanta — toivottavasti siis näissä teoreettisissa
koskaan tarvitsemattomissa tilanteissa — muodostuisi selonteon
pohjalta. Mutta niin kuin valiokunta korostaa, niin myös hallituksen
esitys jo aikoinaan korosti, että lähdetään
siitä, että tämä suomalainen
perusmalli on yhteistyö ja asioiden ratkaiseminen ja hoitaminen
paljon ennen kuin olemme siinä pisteessä, että selonteko
tänne tarvitsisi tuoda.
Perustuslakivaliokunnan mietintö linjaa myös,
että päätöksentekomenettelyä koskien
sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumista säännellään
kriisinhallintalaissa. Tämä käsittääkseni vastaa
kaikkien eduskuntaryhmien yksimielistä käsitystä siitä,
että niin sanotun kolmen lukon periaate joukkojen lähettämistä koskevissa
päätöksenteoissa säilyy nykyisellään.
(Ed. Laakso: Sitähän yritettiin romuttaa myös!)
Hallituksen esityksen ja perustuslakivaliokunnan mietinnön
mukaan pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa
sekä pääsääntöisesti myös
unionin niin sanotuissa kolmas maa -kokouksissa, joissa
EU-maat kokoontuvat unionin ulkopuolisten maiden kanssa. Perustuslakivaliokunnan
lisäämän säännöksen
nojalla valtioneuvosto voi kuitenkin erikseen poikkeuksellisesti päättää,
että pääministerin ohella tai sijasta
Suomea edustaa tasavallan presidentti tai asianomainen ministeri.
Tämä kompromissi on mielestäni viisas.
Olin ed. Södermanin mainitsemassa kompromissitilaisuudessa
esittelevänä ministerinä läsnä ja
itse asiassa hyvin voimakkaasti kyseisessä Smolnan tilaisuudessa
kannatin tai jopa muodostelin ajatusta tästä kompromissista
sittenkin. Nimittäin on käynyt ilmi myös
sellainen seikka, joka ei ole ehkä vielä tullut
esiin, että joissakin tilanteissa nämä kolmas
maa -kokoukset saattavat olla myös sellaisia, että jos
pääministerillä on jotain hyvin poikkeuksellisen
painavaa muuta menoa, niin siinäkin tilanteessa saattaa
olla, kun kerta Suomen linja, niin kuin on, on yhteinen ja painava,
että saattaa niissäkin tilanteissa olla silloin
hyvä mahdollisuus lähettää Suomen
johtajista tasavallan presidentti sinne. (Ed. Tennilä:
Se on niin kuin varamiehen varamies, eikö niin?)
Perustuslakiin ehdotetaan otettavaksi uusi kansalaisten osallistumisoikeuksia
edistävä väline, kansalaisaloite. (Ed.
Kuoppa: Kolmannesta ketjusta!) Tältä osin olen
erittäin iloinen myös ed. Södermanin
esittämästä arviosta uuden perustuslakimme
modernisuudesta. Nyt jatkossa siis Suomen kansalaisilla on, paitsi
jo niin kuin tähän asti kunnallistasolla ollut
oikeus tehdä kunnallisaloitteita, Lissabonin-sopimuksen
jälkeen EU-tasolla, niin jatkossa myös valtiollisella
tasolla. 50 000 äänioikeutettua voi aloitteen
tehdä, ja pidän erittäin arvokkaana perustuslakivaliokunnan
evästyksiä — lähinnä luen
ne evästyksinä sille käynnissä olevalle
työryhmätyölle oikeusministeriössä,
joka kirjoittaa varsinaista lakia tästä asiasta — että kynnystä ei
saa keinotekoisesti tai muistakaan syistä nostaa liian
korkealle ja että tässä modernin teknologian
maailmassa täytyy tietysti turvallisuudesta ja luotettavuudesta
huolehtia, mutta ensisijaisia ovat kansalaisten osallistumismahdollisuudet.
Pidän tärkeänä perustuslakivaliokunnan
viitoittamaa tietä tässä asiassa, semminkin
kun samaan aikaan unioninkin kansalaisaloitteessa muun muassa ei
edellytetä vahvaa sähköistä tunnistamista
allekirjoitukseen. Silloin on loogista, että löydämme
tässäkin kansan oikeuksia, kansalaisten oikeuksia
palvelevan mallin.
Arvoisa puhemies! Perustuslain tarkistukseen liittyvässä julkisessa
keskustelussa, ja nyt täällä tänäänkin,
on puhuttu kriittisesti EU:n jäsenyyden kirjaamisesta alkuun.
Valiokunnan puheenjohtaja Sasi selitti tässä alussa
juurta jaksaen, kuinka Suomi, jos haluaisi, voisi erota EU- jäsenyydestä.
Ei siihen tarvita, ed. Vistbacka, perustuslain sanamuotojen muuttamista,
(Ed. Laukkanen: Ei todellakaan!) se tapahtuisi yksinkertaisella
enemmistöllä.
Täällä tuli vielä uutena
väitteenä, että perustuslakiin kirjaamalla
muka jatkossa olisimme automaattisesti sitoutuneet myös
EU:n perussopimusten muuttamiseen. Emme ole. Joka kerta Suomi, niin
kuin muutkin jäsenmaat, on osa sitä neuvotteluprosessia
jota käydään, ja jo neuvotteluprosessissa
tekee selväksi, mikä käy ja mikä ei. Ja
jos sitten eduskunta on toista mieltä kuin neuvottelujen
tulos, niin silloin Suomella on tietenkin vapaat kädet.
Tämä asia on hyvin selvä, ja tuntuu jossain
määrin kohtuuttomalta väittää kansalle
toista. Päätös siis tehdään
eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä, ja
on tietysti loogista, että perustuslakia myöhemmin
muutetaan, mutta se ei ole välttämätöntä — jos
siis joskus tästä maasta löytyisi sellainen
enemmistö, joka moista haluaisi.
Arvoisa puhemies! Lopuksi erityisen paljon kiitoksia vielä koko
keskustelusta. Ed. Vistbacka kertasi, kuinka me aloitimme ensin
oikeusministeriössä vuonna 2008 työryhmällä,
jossa olivat kaikkien ryhmien edustajat. Ministeri Taxellin
johtama komitea jatkoi. Koko ajan päälinja on
ollut erittäin rakentava, maltillista kompromissia etsivä.
Ja ehkä tässä jotenkin, kun isänmaallisia
puheita aikaisemminkin on käytetty, on kyllä tämän
maan voima, että silloin kun on sitten aika löytää ratkaisuja,
niin kykyä kuunnella, joustaa ja ymmärtää löytyy.
Kiitoksia kovasti!
Puhemies:
Olen merkinnyt tänne seuraavassa järjestyksessä vastauspuheenvuorot
edustajille Korkeaoja, Haavisto, Söderman, Kanerva, Arhinmäki,
Vistbacka. Edetään näin ja jatketaan sitten.
Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunta antoi myöskin
lausunnon esityksestä ja kiinnitti huomiota erityisesti
kahteen asiaan, nimittäin kriisinhallintaan ja presidentin
asemaan Puolustusvoimien ylipäällikkönä.
Puolustusvaliokunta yksimielisesti kannanotossaan piti tärkeänä,
että presidentin asema ylipäällikkönä säilyy,
ja tämähän sisältyy nyt tähän
esitykseen. Hyvä näin.
Toinen asia koski sotilaallista kriisinhallintaa, rauhanturvatoimintaa,
sotilaitten lähettämistä Suomen rajojen
ulkopuolelle, ja siinä yksimielisessä kannanotossa
pidettiin tärkeänä, että tässä tämä niin
sanottu kolmen lukon periaate säilyy, joka on nykyisessä laissa
sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tässä tapauksessa
poikkeuksena tästä niin sanotusta valuvika-asiasta
tulee jatkossakin menetellä siis niin, että periaatteessa
jokaisella kolmella päätöksentekijätaholla,
valtioneuvostolla, presidentillä ja eduskunnalla, on ikään
kuin veto-oikeus siihen, lähetetäänkö sotilaita
Suomen ulkopuolelle. Tarvitaan kaikkien näiden kolmen tahon
yhteinen ymmärrys ja yhteinen hyväksyntä sille,
että sotilaita lähetetään Suomen ulkopuolelle.
Tämä on mielestäni erittäin
tärkeää senkin takia, että meillä on
yleiseen asevelvollisuuteen perustuvat, vapaaehtoisuuteen perustuvat
Puolustusvoimat, ja erityisesti näen, että tällaisen
armeijan sotilaiden lähettäminen johonkin muuhun
tehtävään kuin välittömästi
oman maan puolustustehtävään (Puhemies:
2 minuuttia!) edellyttää laajaa yhteisymmärrystä.
Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Itse pidän hyvänä sitä,
että tämä selkeyttää presidentin
ja valtioneuvoston välistä suhdetta, ja on myös
tärkeää, että tiedämme,
kuka meitä Euroopan unionissa edustaa ja millä tavalla
tämä edustautuminen tulee sitten raportoituna
tänne eduskuntaan. Pääministerin rooli
tässä tulee nyt hyvin selkeäksi.
En yhdy niihin ed. Tennilän väitteisiin, että tämä rapauttaisi
liikaa presidentin valtaa. (Ed. Tennilä: Kyllä se
rapauttaa!) Minusta te katsotte, ed. Tennilä, maailmaa
myöskin liian EU-keskeisesti. Kun katsomme, mitä asioita
jää tasavallan presidentin valtaan tässä:
meidän Venäjä-suhteemme, joita nykyinen
presidentti on hoitanut aktiivisesti, koko suhde kolmansiin maihin
EU:n ulkopuolella ja myös bilateraaliset suhteet, joita Suomi
edelleen kuitenkin eri maihin viljelee ja hoitaa, mielestäni
on väärä väite, että presidentti jollain
tavalla jäisi seinäkukkaseksi tämän
uuden muutoksen myötä. Riippuu sitten tulevan
presidentin aktiivisuudesta ja näistä rakenteista,
miten tämä toimii.
Mutta mielestäni hyvä asia on se, jonka ed.
Salolainen otti esille, että eduskunnalle raportoitaisiin
jatkossakin paremmin siitä, mitä tasavallan presidentti
tekee ja miten hän toimii. On aivan totta, että eduskunnan
ulkoasiainvaliokunta on ollut tietynlaisessa paitsiossa, jota viime
aikojen keskustelukin on korostanut, sen suhteen, (Ed. Laakso: Pitää kysyä ulkoministeriltä!)
mitä presidentti tekee, missä hän liikkuu,
keitä hän tapaa. Tätä raportointia
pitää saada myöskin eduskuntaan enemmän.
Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Täällä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja
puhui siitä ikuisesta ongelmasta, että ulkoasiainvaliokunta
ei saa riittävästi tietoa hallitukselta eikä sillä tavoin
tasavallan presidentiltä. Tämä on tietysti
kyllä parantunut Kekkosen ajoista jonkun verran. Kerran
järjestettiin Kekkosen aikana ulkoasiainvaliokunnan kokous
Smolnaan, jossa Kekkosen piti selvittää, mitä oli
tullut tehneeksi, ja siitä tuli kitkerä väittely
hänen ja Junnilan välillä, eivätkä asiat
edistyneet niin paljon.
Mutta minä luulen, että jos tämä Utva
lähtee nyt toimimaan niin kuin ulkoasiainvaliokunta ja perustuslakivaliokunta
toivovat, niin pitäisi heti alussa hallituksen uuden presidentin
kanssa sopia niistä pelisäännöistä,
miten täällä menetellään,
ja hallituksen pitäisi sitten informoida riittävästi
eduskuntaa kaikesta siitä, mitä tasavallan presidentti
tekee.
Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Aika tietysti näyttää tämän
päätöksen ikään kuin
ulkopoliittisen siunauksellisuuden. Mutta kiistattoman varmaa on
tietysti se, että kun tällaisia muutoksia tehdään,
niin askeleen, joka otetaan, pitää olla harkittu,
analysoitu ja loppuun saakka mietitty, ja tässä tapauksessa ei
ole kysymys todellakaan mistään tiikerinloikasta,
vaan todellakin hallinnassa olevasta muutoksesta, jota monipuolisesti
on arvioitu.
Yhteisen ulkopolitiikan valmistelussa suurimpia ongelmia tällä hetkellä on
se, miten TP-Utva toimii. Tässä suhteessa valmistelutyö on
hyvin erityyppistä, hajanaistakin, ja sitä pitäisi
ulkopolitiikan yhtenäisyyden nimissä tasavallan
presidentin ja hallituksen välillä saada siten
parannettua, että tämä työ saisi
vakinaisen sihteeristön käyttöönsä,
ja kun se on ainoana mahdollisuutena ankkuroitavissa ulkoministeriöön,
pitäisin järkevänä, että TP-Utvalla
olisi käytössään sihteeristö,
joka rakentuisi poliittisen osaston alivaltiosihteerin varaan ulkoministeriössä,
joka olisi täysin oikea asemointi tällaisen päätöksenteon
koordinointia ajatellen, ja toivon, että tämä käytännössä tulee
tämän kaltaiseen sovellutukseen johtamaan.
Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Silloin kun presidenttinä oli Kekkonen,
oli presidentillä niin sisäpoliittinen valta kuin
ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta. Sitä pidettiin
huonona, ja minä pidän huonona, että yhdelle
miehelle tai yhdelle naiselle keskitetään valta.
Nyt tällä perustuslailla ollaan samalla tavalla pääministeristä tekemässä uutta
Kekkosta, keskitetään sisäpoliittisen
vallan lisäksi myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen
valta. En pidä sitä hyvänä asiana,
etenkin kun tiedetään, että presidentti
valitaan kansanäänestyksellä, pääministerit
on viime aikoina valittu eduskuntaryhmissä tai puoluekokouksissa.
Kumpi on kansanvaltaisempi tapa?
Meidän mielestämme, vasemmiston mielestä, voidaan
luopua presidentin sisäpoliittisen vallan jäänteistä,
erilaisista nimityksistä, mutta sen sijaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta
päätettäessä mitä useampi
on mukana päätöksenteossa, sen parempi.
Ei ole järkevää pyrkiä rajaamaan
presidenttiä pois. Me haluamme laajasti ihmiset mukaan
päätöksentekoon, emme suppeasti. Emme halua
uutta Kekkosta pääministerin paikalle.
Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Useassa puheenvuorossa on kritisoitu muun
muassa sitä, että arvostelin tätä 1 §:n
3 momenttiin tehtävää lisäystä.
Ihmettelen vaan sitä, minkä takia se nyt ylipäätään
sinne jouduttiin tekemään, jos sillä kerran
ei mitään merkitystä ole ja me olemme
pärjänneet jo yli kymmenen vuotta ja EU:kaan ei
käsitykseni mukaan sitä edellytä.
Tässä EU-problematiikassa vaan on koko ajan ollut
sellaisia yllättäviä piirteitä.
Olen lukenut perustuslakivaliokunnan mietinnön 1 §:n
perustelut, joissa todetaan lopussa nimenomaan, ettei sen kumoaminen
ole edellytys eroamiselle. Mutta, arvoisa puhemies, tässä EU-jäsenyyden
aikana olen todella huomannut sen valitettavasti, että ne
perustelut, joita perustuslakivaliokunta on tehnyt, vaikka periaatteessa
sanotaan, että ne tulkinnat ovat pysyviä, mitä siellä tehdään,
mutta kyllä ne tulkinnat ovat vaan lipsuneet aika paljonkin.
Vaikka tähän suoraan ei voi verrata niin sanottua
mustaa aukkoa, niin kyllä perustuslakivaliokunnan jäsenenä kun
silloin olin, hämmästelin monen muun kanssa, tällaisenko
päätöksen me lopulta teimme, ja sen johdosta
olen esittänyt tällaista omaa tulkintaani, ovatko
silloin, jos tällainen konkretisoituu joskus 5—10
vuoden päästä, ovatko silloin perustuslakiasiantuntijat
toista mieltä ja eduskunnan enemmistö, koska poliittisesti
tehdään perustuslakivaliokunnassa päätöksiä.
Puhemies:
Nyt on kovin paljon vastauspuheenvuoroja. Pidättäydytään
siinä minuutissa.
Mikaela Nylander /r(vastauspuheenvuoro):
Värderade talman! Det föreslås nu
att det i grundlagen tas in ett nytt instrument för medborgarna att
påverka, medborgarinitiativ. Det är klart att det är
viktigt att man hela tiden funderar på instrumenten som
medborgarna har till sitt förfogande för att föra
en dialog med beslutsfattarna. Jag ser att det finns möjligheter,
men också risker inbakade i det här medborgarinitiativet.
Om det är så att man kräver att
få enkla svar på svåra politiska frågor,
så hur kommer man nu, när man sitter och funderar
på den här fortsatta lagstiftningen att beakta
den här risken för att det blir ett kontraproduktivt
instrument, det vill säga att det fjärmar medborgarna
från riksdagen när vi uttryckligen har sökt
efter någonting annat? Det här skulle jag gärna
vilja höra med tanke just på att det är
ett viktigt instrument. Vi har nu fattat ett historiskt beslut att
ta in det i grundlagen.
Sedan måste jag säga att jag tycker att här
har förts en bra och konstruktiv debatt om Utvas roll och
det har kommit konkreta förbättringsförslag också (Puhemies:
No, nyt se minuutti on kulunut!) kring hur man skulle kunna jobba
på ett annat sätt, för Utvas roll kommer
att betonas i framtiden.
Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan todeta sen, että kun
perustuslakivaliokunta on ottanut selvän kannan ja se perustuu
kansainväliseen oikeuteen, että Suomi voi yksinkertaisella
enemmistöllä erota EU:sta, niin kyllä se
tulkinta on täysin selvä eikä se siitä mihinkään
voi muuttua. Ed. Vistbackan pitäisi kyllä tämä uskoa.
Sitten ed. Vistbackalle haluaisin todeta sen, että muistan
vielä sen ajan, kun Veikko Vennamo oli tässä salissa
käyttämässä puheenvuoroja, ja
hän kyllä silloin ajoi tässä salissa
erittäin voimakkaasti presidentin vallan supistamista.
(Ed. Laakso: Hän oli Kekkosta vastaan niin kuin te olette
Halosta vastaan!) Ja hän on kyllä sentään SMP:n,
perussuomalaisten, kantaisä. (Ed. Laukkanen: Ja hyvin EU-henkinen!)
Täytyy sanoa, että kyllä puolue on nyt
ihan heittänyt kuperkeikkaa tässä peruslinjassa,
joka puolueelle on aina kaikkein tärkein ja keskeisin sen
linjauksessa.
Puhemies! Lopuksi vielä todettakoon se, että presidentille
jää kuitenkin keskeinen rooli: virkanimitykset,
Puolustusvoimat, tuomarit. Tärkeintä on se, että pidetään
huolta siitä, että ne ovat sitoutumattomia eivätkä poliittisesti
valittuja. Nimenomaan lakien jättäminen lepäämään
ja myöskin ulkopuolisissa kysymyksissä palauttaminen
eduskuntaan — täytyy sanoa, että ne ovat niitä arvokysymyksiä.
Jos tehdään huonoa politiikkaa, niin presidentti
voi silloin puuttua, ottaa kansalaisten intressit ja arvot huomioon
ja vaikuttaa keskeisesti myöskin poliittiseen päätöksentekoon.
Johannes Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ehkä tässä vastauspuheenvuorossa
on syytä keskittyä tuohon EU-jäsenyyden
mainintaan. Ed. Vistbacka oli mukana Taxellin komiteassa ja varmaan
muistaa sen, että minä olin siellä komitean
jäsenenä esittämässä, että mahdollisimman
selvästi kirjoitettaisiin tämä kohta,
että tämä ei muuta missään
mielessä järjestystä, missä mahdollinen
irtautuminen EU:sta voisi tapahtua. Mutta silloin siellä hallituspuolueiden
edustajat eivät suostuneet tähän selkeään
kirjaamiseen, eikä sihteeristökään
ollut kovin innokas.
Nyt perustuslakivaliokunnassa tämä on kirjoitettu
hyvin selvästi, ja perustuslakivaliokunta on ylin perustuslain
tulkitsija. Se on muuttanut, täsmentänyt pykäliä ja
kertoo sen merkityssisällön, joka esimerkiksi
tämän uuden EU-maininnan osalta on. Sillä ei
ole konstruktiivista oikeudellista merkitystä, vaan EU:sta
irtautuminen, perussopimusten irtisanominen voi tapahtua yksinkertaisella
enemmistöllä, niin kuin mikä tahansa valtiosopimus,
kansainvälinen sopimus. Tämä nyt on täyttä totta.
Toivottavasti perussuomalaistenkin parissa keskityttäisiin
nyt niihin asioihin. Täällä voi olla
paljon kritisoitavaa, mutta ei kannata rakentaa mörköä semmoisista
asioista, jotka eivät mörköjä ole.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Todellakin tämä uudistus
saattaa satamaan pitkän linjan perustuslain uudistustavoitteen
tavalla, jolla mielestäni pärjäämme
nyt todella pitkän aikaa. Nyt ei ole tarvetta pitkään
aikaan avata näitä pykäliä ja
tehdä perustuslain uudistusta.
Erityisen hyvä on, että löytyi konsensus.
Kiitän erityisesti edustajien Koskinen ja Söderman panosta
tämän ristiriitatilanteen avaamiseksi tavalla,
joka tyydyttää nyt selkeätä enemmistöä. Minusta
tämä tapa, että tullaan sitten ristiriitatilanteissa
eduskuntaan, vahvistaa yhteistoimintamenettelyä. Tässä on
hyvä muistuttaa, ed. Arhinmäki, teitä,
että ei se presidentti Kekkonenkaan tuolla valtioneuvoston
hyllyllä istunut kertaakaan, vaan siellä istuu
pääministeri, joka nauttii parlamentaarista eduskunnan
luottamusta. (Ed. Arhinmäki: Elikkä enemmän
valtaa kuin Kekkosella on pääministerillä!)
Tämä on minusta olennainen kysymys, ja tämän
yhteistoimintamenettelyn vahvistamisen kautta tulemme totta kai
siihen kysymykseen, että me tarvitsemme tavallaan valtioneuvoston
kanslian ja tietenkin sitten TP-Utvan toimintaedellytysten vahvistamista valmistelutyössä.
Totean lopuksi vielä, arvoisa puhemies, sen, että on
hyvä, että tämä lautaskiista
nyt saadaan historiaan. Se ei ole ollut meille kunniaksi. Tämä tekee
nyt selväksi sen, että pääministeri
on huippukokouksissa Suomen edustaja, mutta se ei sulje pois sitä,
etteikö tasavallan presidentti voi osallistua muihin korkean
tason EU-kokouksiin, jos valtioneuvosto niin erikseen päättää.
(Puhemies: Ja sitten eteenpäin!) Tämä edellyttää myöskin
presidentiltä omaa aloitteellisuutta.
Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Jo muutama vuosi sitten perustuslakivaliokunnan
puheenjohtaja Kimmo Sasi esitti tavoitteeksi sen, että tasavallan
presidentiltä riisutaan kaikki ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta
pois. Samalla kannalla oli silloinen perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja
Arja Alho. Tätä on toteutettu systemaattisesti.
Jos me kuvittelisimme, että tämä uudistus
olisi jo voimassa, mitä olisi tapahtunut Suomen ulkopolitiikassa?
Suomi olisi paljon syvemmällä Afganistanin sisällissodassa
kuin me olemme tällä hetkellä. Suomi
saattaisi olla jo Naton jäsen, jos presidentillä ei
olisi sellaisia valtaoikeuksia, mitä tasavallan presidentillä nyt
on. (Ed. Laukkanen: Ei puhuja usko itsekään tuohon!)
Täytyy ihmetellä erityisesti sosialidemokraattisen
ryhmän kantaa, kuinka halvalla te olette myymässä tasavallan
presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittiset valtaoikeudet. Näyttää siltä,
että entinen pääministeri Lipponen yhdessä puolueen
nykyisen puheenjohtajan Urpilaisen kanssa on saanut niskalenkin
tasavallan presidentti Halosesta ja eduskuntaryhmän puheenjohtajasta Eero
Heinäluomasta. Vielä syksyllä teidän
kantanne oli toinen. Vielä syksyllä te olitte
sitä mieltä, että tasavallan presidentillä (Puhemies:
Minuutti on kulunut!) pitää säilyttää ulko-
ja turvallisuuspoliittiset valtaoikeudet. Nyt te olette toista mieltä.
Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä puhuttiin
Urho Kaleva Kekkosesta, joka on kuollut ja kunniallisesti haudattu.
Mutta hän ilmeisesti elää ainakin täällä salin
oikealla puolella. Sanoisin sen, että se on ihan varma,
jos sen tyyppinen poliitikko kuin Kekkonen nyt olisi meidän
joukossamme, niin hän olisi pääministeri,
olen siitä aivan varma, mutta silloin hän olisi
parlamentaarisessa valvonnassa ja hän olisi täysin
kontrollissa. Monta puoluetta toimisi hänen vierellään.
Hänen ei olisi mahdollista mihinkään
yksinvaltiuteen siirtyä.
Sitä paitsi minusta vasemmistoliitto tekee sen virheen,
että te suurentelette tätä muutosta,
koska nyt, kun tuli tämä selontekomenettely siihen, niin
oikeastaan ulkopoliittiset valtuudet säilyivät sellaisenaan.
(Välihuuto) — On, on. Se ei sitä nyt ole.
(Välihuuto) — Niin, mutta se ei ole maailman kauhein
asia, jos parlamentaarisessa maassa parlamentti lopulta päättää,
mikä on oikein ja mikä ei.
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan ed. Vistbackalle vastattiin
jo niin moneen kertaan, ja hän on poistunut salista, että en
siihen enää käy. Mutta, ed. Arhinmäki,
ed. Södermanin vastausta tavallaan jatkaen, pääministeri
Suomessa sekä tänään että jatkossakin — kun
tämä uudistus toivottavasti menee läpi,
kun konsensusta on löytynyt — on koko ajan eduskunnan enemmistön
kontrollissa, ja hänen on löydettävä koko
ajan ratkaisuja, joita hyväksyy eduskunnan enemmistö.
Se on hyvin kaukana siitä, että yksi ihminen päättää ja
yhdellä ihmisellä olisi poikkeuksellista valtaa.
Toinen seikka on, että jo nyt meillä perustuslaissa
lukee niin, että tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa
yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Pääministerin
rooli ulkopolitiikassa on vuodesta 2000 alkaen keskeinen. Tällä muutoksella
vain ja ainoastaan korjataan se hypoteettinen tilanne, että joskus
tulisi tilanne, mitä toistaiseksi ei ole tullut, että konflikti
on niin ylitsekäymätön, että tarvitaan
ratkaisija. Silloinkin ratkaisija on eduskunnan enemmistö ja
vielä nyt tällä ed. Södermanin
esittämällä tavalla, selonteolla, jonka
silloin jo lähetekeskustelussa sekä silloinen
pääministeri että minä totesimme
varteenotettavaksi vaihtoehdoksi.
Eli tässä uudistuksessa nykytilanteeseen,
ulkopolitiikan johtajiin, johtamistapaan, tasavallan presidentin
rooliin ulkopolitiikan johtajana ja jo olemassa olevaan pääministerin
rooliin ulkopolitiikan keskeisenä toimijana ei tule kuvailemaanne
radikaalia muutosta, ei alkuunkaan.
Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nimenomaan nykyisen perustuslain mukaan ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistyössä valtioneuvoston
kanssa. (Eduskunnasta: Yhteistoiminnassa!) Nyt tähän
ollaan tekemässä se muutos, että keikautetaan
nämä roolit toisinpäin, ja se tulee muuttamaan
ratkaisevasti meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamista.
Te yritätte tätä vähätellä,
totta kai, kun te haluatte tätä eteenpäin,
ja totta kai sen vuoksi erityisesti, koska kansa, joka kansanäänestyksellä äänestää
tasavallan
presidentin, on sitä mieltä, että mitä useampi
ihminen on päättämässä ulko-
ja turvallisuuspolitiikasta, sen parempi.
Ministeri Brax, teidän näkemyksenne siitä, että enemmistöhallituksissa
pääministeri ei ajaisi tahtoaan lopulta läpi,
on aika naiivi, kun on katsonut vihreiden politiikkaa täällä esimerkiksi tämän
hallituksen aikana, miten kaikki mahdollinen, mitä pääministeri
on syöttänyt, on päästetty läpi.
Miten tämä nyt muuttuisi?
Ville Niinistö /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minäkin olen perustuslakivaliokunnan
jäsenenä hyvin tyytyväinen siihen laajaan
yhteisymmärrykseen, mikä tässä tärkeässä asiassa
on löytynyt, tosiaan lukuun ottamatta vasemmistoliittoa
ja perussuomalaisia.
Voisin sanoa yleisellä tasolla, että aikana,
jolloin kansalaisten luottamus poliittiseen järjestelmään
on heikentynyt, on todella tärkeätä,
että perustuslain muutokset ovat kansanvaltaa vahvistavia.
Nimittäin tässä esitykset merkittävästi
parantavat julkista keskustelua ja tuovat politiikkaa avoimeen keskusteluun.
Se, että on ratkaistu tasavallan presidentin ja valtioneuvoston
välisiä kiistakysymyksiä sillä, että ne
voidaan avoimesti ratkaista eduskunnassa tarvittaessa, lisää myös
mahdollisuutta laajaan julkiseen keskusteluun näissä tilanteissa,
ja myös se, että korostetaan eduskunnan tiedonsaantia
myös tasavallan presidentin toimesta hallituksen kautta.
Nämä ovat kansanvaltaa vahvistavia toimia, joita
luulisin vasemmistoliitonkin kannattavan.
Sen lisäksi kansalaisaloite on erittäin konkreettinen
tapa vahvistaa suoraa osallistuvaa demokratiaa, ja kun Suomessa
suomalaiset kokevat, että heillä on vähemmän
vaikutusmahdollisuuksia omaan elinympäristöönsä kuin
muissa Pohjoismaissa (Puhemies: Nyt on minuutti mennyt!) ja muissa
Länsi-Euroopan maissa, niin tämä on tärkeää.
Tämä on perustuslain uudistuksen hengen ytimessä.
Puhemies:
Tämän debatin tarkoituksena on kyllä esittää mielipiteensä yhden
minuutin aikana.
Hannes Manninen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluaisin hiukan täsmentää ed.
Puhjon ja ed. Arhinmäen puheenvuoroja, joissa on selvä väärinkäsitys.
He antavat ymmärtää, että nyt
tässä yhdeltä henkilöltä elikkä presidentiltä siirretään
päätösvaltaa pääministerille,
yhdelle henkilölle. Mutta pääministerihän
tässä edustaa vain valtioneuvostoa. Se ei ole
yksi henkilö, vaan se on sidottu Utvan kantaan, hallituksen
ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kantaan ja myöskin
koko valtioneuvoston kantaan. Pitää muistaa, että kun
presidentti palauttaa uudelleen valmisteluun, niin sen toisen esityksenhän
ei välttämättä tarvitse olla eikä olekaan
sama kuin se ensimmäinen, jolloinka tarvittaessa pääministeri
voi käyttää eduskuntaa sovittelijana,
jolloinka voidaan valita siitä väliltä joku
ratkaisuehdotus ja sitten se toisessa käsittelyssä hyväksytään.
Elikkä te olette ymmärtäneet väärin.
Pääministeri edustaa valtioneuvostoa mutta ei
yksityisenä henkilönä toimi.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minäkin ihmettelen vasemmistoliittolaisten
kantoja. Poliittista valtaa on yhteiskunnassa jokin perustuslain
määräämä vakio. Minä en
voi ymmärtää sitä, että edustuksellisessa
demokratiassa joku instituutio vallankäyttäjänä olisi
pyhempi tai koskemattomampi kuin toinen. Minun on erittäin
vaikea ymmärtää, mistä syystä pääministeri
poliittisen vallan käyttäjänä olisi
jollain tavalla oudompi kuin presidentti poliittisen vallan käyttäjänä ihan
instituutiona.
Te viittasitte siihen, että Nato-jäsenyys
olisi edennyt toisella tavalla, Afganistanissa oltaisiin tiukemmin
kiinni jne. Voi olla, että tätä spekulaatiota
voidaan käydä juuri vuosina 2009—2010 tietäen
ne poliittiset kannat, joita tietyt tahot edustavat, mutta miten
teillä voi olla takeet siitä, että meillä ei
olisi presidentti, joka nimenomaan saattaisi meitä ajaa
Natoon tai saattaisi meitä pitää vaikkapa
Afganistanin kaltaisessa kriisissä pidempään?
Tähän ei ole sen kummempaa taetta olemassa. Valta
vaihtuu ja poliittiset tilanteet muuttuvat. (Puhemies: Minuutti!)
Tämä järjestelmä on järkevä kompromissi.
Tässä parlamentarisoidaan päätöksentekojärjestelmää,
ja pääministeri on myöskin luonteva poliittinen
vallankäyttäjä tässä yhteiskunnassa.
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kokoomus on koettanut kuljetella Suomea Natoon.
Esteenä on ollut kaksi asiaa: kansalaismielipide ja sitä kuunteleva
presidentti. Nyt presidentillä on tähän
saakka ollut se viimeinen sana ja sen takia sitä ei ole
lähdetty yrittämäänkään
tosissaan, mutta nyt kääntyy toisinpäin,
(Ed. Manninen: Eikö ole parempi, että eduskunta
päättää eikä presidentti?)
nyt siirretään pääministerille
valtaa eli siirrytään enemmistöparlamentarismiin
myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa nykyisen konsensuksen
sijasta. Eihän presidentti yksinään voi
viedä Suomea mihinkään. Se edellyttää aina
presidentin kannalta yhteistyötä eduskunnan ja
hallituksen kanssa. Nyt käännetään
tämä tilanne päinvastaiseksi: pääministeri
sanoo viimeisen sanan jatkossa, koska aina tulee saamaan omien hallituspuolueittensa
tuen. Minä olen täällä nähnyt
tätä hommaa 35 vuotta enkä ole nähnyt,
ettettekö te ole kuuliaisia, kun hallitusherra sanoo. Kyllä te
nöyrästi painatte sitä nappia, mitä käsketään.
Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mitä Nato-jäsenyyteen tulee, niin
olennaisinta on se, että eduskunnan täytyy hyväksyä jäsenyys
todennäköisesti kahden kolmasosan enemmistöllä.
Esimerkiksi kokoomus on sanonut, että jäsenyyden
edellytyksenä on se, että suoritetaan kansanäänestys
asiasta, joka on myöskin merkittävä lukko,
joka edellyttää sitä, että kansan
enemmistön pitää olla takana, ja käytännössähän
näin pitää olla, että eduskunta
tällaisen päätöksen ylipäänsä tekisi.
Eli presidentin rooli siinä, että emme ole liittyneet,
ei ole millään tavalla merkittävä tässä suhteessa.
Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä käsittelyn
vaiheessa voi huomata, että useatkin eduskuntaryhmät
ovat muuttaneet kantaansa, kaikkein eniten vasemmistoliitto, joka
vain runsas vuosi sitten Braxin valmistelemassa työryhmässä halusi
täydellistä parlamentarisointia, meni siis kokoomuksesta
oikealta ohi, jos niin voi sanoa, ja muutos on ollut siis totaalinen
tässä suhteessa.
58 §:n muutos tässä eniten
on puhuttanut. Minusta se ei ole erityisen historiallinen. Se olisi voinut
jäädä tekemättäkin,
niin kuin SDP halusi, mutta se oli se ehto, jolla saatiin järkevä kompromissi
aikaan. Todennäköisesti sen vaikutus on todella
sen suuntainen, että peruspykälän yhteistoimintavelvoite
vain vahvistuu tämän mukana. Näin voi
ainakin ennakoida.
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä vasemmalta on esitetty tämmöistä täysparlamentarismiakin,
jossa ei presidenttiä, olisiko sitä enää olemassakaan.
Mutta tässä on nyt tullut muutos 1990-luvulla.
Tekin kannatitte, ed. Kalliomäki, suoraa kansanvaalia,
jos muistan, oikein innokkaasti. Mitä sitä tekee
semmoisella presidentillä, joka valitaan kansanvaalissa
ja sitten sillä ei ole valtaa? Te ajatte ensin läpi
tämän kansan suoralla vaalilla valitseman presidentin
ja sitten te raakkaatte tämän vallan pois. Mitä järkeä siinä yhtälössä on?
Ei minkään näköistä,
koska sehän on kansan juoksuttamista turhaan. Kansa odottaa, että presidentillä on
myös valtaa. Minä pidän hyvänä tätä nykyistä konsensusta,
jossa suoralla kansanvaalilla valittu presidentti ja vaaleilla valittu
eduskunta ja sen kautta hallitus yhdessä ovat päättämässä.
Nyt konsensus muutetaan enemmistöparlamentarismiksi myös
ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, ja minä pidän
sitä virheenä.
Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Todella, kannatin aikanaan suoraa kansanvaalia sillä edellytyksellä,
että presidentin sisäpoliittisia valtaoikeuksia
samalla vähennetään merkittävästi,
ja näin on tapahtunut. Eduskunnan hajottamiskysymys on
selkeä esimerkki, hallituksen muodostamiskysymys toinen
vielä vahvempi esimerkki. Kun viittaatte, että nyt
valtaoikeuksia riisuttaisiin, niin minun kantani on se, minkä äsken
jo sanoin: 58 §:n muutos tarkoittaa peruspykälän
vahvistamista, sitä, että yhteistoimintavelvoite
on entistä vahvemmin mukana näiden instituutioiden
yhteistyössä ja päätöksenteossa.
Markku Rossi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Perustuslakia ei tule koskaan laatia henkilöiden
perusteella eikä sillä perusteella, onko joku
tehnyt jotakin tai tuleeko mahdollisesti joku tekemään
jotakin. Jos Suomi liittoutuu vaikkapa sotilaallisesti, se tapahtuu
selkeästi kansanäänestyksen perusteella
ja eduskunnan päättämänä.
Se on se marssijärjestys, jossa tulee kulkea.
Perustuslain uudistaminen on toteutunut johdonmukaisesti. Itse
olin mukana edellisessä perustuslain uudistuksessa, ja
tässä yhteydessä, kun tarkastellaan nimenomaan
päätöksentekojärjestelmää,
parlamentaarinen vastuu korostuu erittäin merkittävästi.
Tässä mielessä eduskunnalla ja kansalla
on se oikea valta, ja näin sen tulee myöskin olla.
Pääministerillä on keskeinen asema.
Se, että Suomi on Euroopan unionin jäsen ja nyt
se mainitaan, aiemmin todettiin, että jääkööt auki,
on johdonmukaista. Koska kuitenkin myös perustuslaissa
viitataan Euroopan unioniin, niin nyt myös tuo jäsenyys
on sitten mainittu perustuslaissa, mutta sillä ei ole vaikutusta
siihen, voiko Suomi joskus erota myös Euroopan unionista.
Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä kun
ajattelen koko tätä prosessia, niin olen seurannut
sitä kyllä hyvällä mielellä.
Se on ollut asiallinen, perusteellinen ja monipuolinen ja ihan sopivalla
tavalla debatoitu. Olen myös tyytyväinen siihen,
miten Utva jatkossa, TP-Utva nimenomaan, otetaan tässä huomioon.
Minun sanomani tähän kaikkeen on se, että nyt
kun pelisäännöt muovautuvat, niin haasteelliseksi
tulee kyllä tiedotus, joka tapauksessa se, miten tiedotus
ulkoasiainvaliokunnalle toteutuu jatkossa. Se on ehkä sopivalla
tavalla nähtävissä. Siihen on varmasti
tarvetta. Mutta yksi asia, josta tässä juuri ollenkaan
ei ole edes puhuttu ja joka on jokaviikkoinen, ei nyt joka kerta
mutta aina silloin tällöin tulee esille, on meidän
EU-suhteemme. Kun meidän ministerimme käyvät
siellä, pääministeri ja ministerit, hehän
tulevat suureen valiokuntaan aina ennen ja jälkeen. Presidentti
käy välillä näissä mukana
aivan aiheellisesti, ei kaiketi varsinaiseen päätöksentekoon osallistu,
mutta kieltämättä ei ole minkäänlaista sovittua
tapaa edes, (Ed. Kimmo Kiljunen: Huomenna 8.30!) miten hänen
mahdollisista kontakteistaan tai muista tulisi joku tieto (Puhemies: Minuutti!)
edes pääministerin kautta suurelle valiokunnalle
tai kirjallisesti. Sen toivon toteutuvan paremmin.
Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomalainen demokratia on kriisissä.
Kansalaistemme into äänestää vaaleissa
on ollut jo pitkään laskusuunnassa. Jopa valtiovallan
taholta on esitetty huolestumista demokratiamme tilasta. Nyt kun
presidentiltä viedään valtaa uudessa
perustuslakiesityksessä, on pelättävissä,
ettei kansaa kiinnosta enää äänestää puolivallattomasta
presidentistäkään.
Ministeri Brax, alennatteko valtaoikeuksien lisäksi
myös presidentin palkkiota ja määrärahoja?
Puolivallattomalla presidentillä tulee luonnollisesti olla
käytettävissään vain puolet
määrärahoista.
Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämän kansalaisaloitetta
valmistelevan työryhmän jäsenenä yhdyn
niihin kiitoksiin, jotka liittyvät tähän
mietintöön, eli tämä antaa pelivaraa
ja on joustava, kun tätä lakia valmistellaan.
Mutta niin kuin täällä ed. Nylander aiemmin
totesi, on hyvä, että ei aseteta sähköisen
tunnistamisen pakkoa, näitä kannatuksia voidaan
kerätä samalla tavalla kuin puolueiden kannattajakortteja
ja tämä rima pidetään mahdollisimman
alhaalla.
Mutta on muistettava myöskin se, että on vaara,
että tämä kansalaisaloite ja tämä demokratian laajentaminen
kärsii inflaation, ellei huolella mietitä myöskin
niitä muita tekijöitä: tätä tietosuojaa
ja aloitteen liikkeelle laittajien vastuuta, rahoittajien vastuuta
ja sitä, voiko vetäytyä aloitteesta,
jos tilanne muuttuu jne. Elikkä tämä on vielä iso
rupeama, mikä tässä täytyy läpi
käydä, että tämä kansalaisaloite
saavuttaa sen aseman, mikä sille on tarkoitettu.
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa puhemies! Ed. Uotila vastasi ed. Nylanderin kysymykseen,
joten puolet siitä, mitä ajattelin sanoa, jää sanomatta.
Kerrottakoon vielä, jos se on uusi tieto joillekin,
että vastikään uudistetussa Ruotsin perustuslaissa
myös ruotsalaiset päätyivät
selkeyden nimissä — ei siis kukaan ole pakottanut
ketään — omasta tahdostaan kirjoittamaan
EU-jäsenyyden perustuslakiin, aivan samalla tavalla kuin
me olemme itse omasta tahdostamme (Ed. Tennilä: Miksi te
kirjoititte sen sinne?) selvyyden, suoraselkäisyyden nimissä halunneet
välittää sen viestin, että kun
sinä luet perustuslaista, mikä on oleellista vallankäyttöä tässä maassa,
niin siinä näkyy keskeinen taho, jolle on siirretty
myös ihan oikeasti sitä tuomiovaltaa, jonka kautta
me käytämme lainsäädäntövaltaa.
Minusta vasemmistoliitosta tuli hyvin oleellinen sana äsken:
nyt te aiotte parlamentarisoida ulkopolitiikan. Se tehtiin jo 2000.
Tässä on nyt tämä meidän
erimielisyyden tai väärinkäsityksen kohta.
Se on tehty vuoden 2000 uudistuksella, kun tehtiin yhteistoiminnassa
se päätös jo silloin. Ne kaikki tavat,
millä tavalla valtioneuvosto ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunta,
suuri valiokunta tuotiin päätöksentekoon,
ovat olleet jo 10 vuotta, eikä tähän
ole tulossa mitään muutoksia. (Ed. Tennilä:
On tulossa muutoksia! Iso muutos!)
Mutta on sitten kokonaan eri asia, että sekä eduskunnassa
ensi vaalikaudella että nyt, kun valtioneuvoston kanslia
hakee jäseniä valtioneuvostolain uudistuskomiteaan,
on pohdittava tätä uutta todellisuutta, miten
muun muassa tämä tieto kulkee paremmin. Molemmissa
päissä täytyy tehdä tiettyjä uudistuksia.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Palaan tämän näytelmän ensimmäiseen
ruutuun, ed. Sasin esittelypuheenvuoroon, joka oli retorisesti loistava,
sisällöllisesti täydellinen, mutta kiinnitän
siinä huomiota yhteen pikanttiin yksityiskohtaan, joka
särähti pahasti. Se on se, että hän
vetosi direktiiveihin ja niitten kautta tapahtuvaan valtaan Suomen
lainsäädäntöprosessissa, siihen
implementointivaltaan. Arvoisa ed. Sasi, vuosina 1992—1993
tässä salissa implementointi: tähtäimessä oli
Eta-jäsenyys 1.1.1994 lukien. Ei ollut mitään.
Norja on implementoinut sen saman lainsäädännön
Eta-puitteissa. Ei mihinkään perustuslakiin ole
merkitty, että Norja on Etan jäsen. Eli siis toisin
sanoin teidän argumentaationne aina jossakin sitten kuitenkin
pettää.
Risto Kuisma /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kansalaisten mielipide on vahvasti sitä,
että presidentin valtaa ei saa vähentää. Me
kansanedustajat tietysti olemme kansan edustajia, ja tätä mielipidettä täällä ainakin
periaatteessa edustamme. Sen takia ihmetyttää,
että niin vähän tässä presidentinvaltakeskustelussa kansalaisten
selvän enemmistön mielipiteeseen on kiinnitetty
huomiota. Tietysti on luonnollista, että kansanedustajat
puolustavat omaa valtaansa, parlamentaarista hallitustapaa, mutta
se ei kokonaan selitä asiaa.
Sinänsähän täällä myös
keskustellaan, että parlamentarismi olisi jotenkin oikeampi
tapa kuin presidenttivaltainen hallitustapa, mutta nehän
ovat tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä. Kumpikin on yhtä oikea
tai yhtä väärä, riippuu ajattelutavasta.
Tietysti tässä uudistuksessa on hyvä,
että tämä valuvika korjataan. Itse olin niitä harvoja
kansanedustajia, jotka vuonna 1999, muistaakseni, äänestivät
(Puhemies: Minuutti!) nykyistä perustuslain muotoilua vastaan,
nimenomaan sen takia, että se oli epäselvä vallanjaossa
tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kanssa.
Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Kun on kuunnellut tätä keskustelua
valtiovarainvaliokunnan jäsenenä, niin pieniä ovat
Suomen ja suomalaisten murheet, jos he tällaisiin asioihin
käpertyvät. Kyllä arjen murheet ovat
ihan jossakin muualla. Nyt on löydetty kannatettava konsensus,
ja sitä on etsitty kauan, ja menettelytavat ovat olleet
kaikin tavoin kansanvallalle kunniaksi.
Valiokunnan mietintö on minun mielestäni hyväksyttävissä,
ja kiinnitän huomiota ed. Södermanin erittäin
hyvään puheenvuoroon ja siellä yhteen
yksityiskohtaan, joka ei ole oleellisin osa tätä pakettia,
mutta olisin toivonut, että tässä yhteydessä olisi
tasavallan presidentin nimitysvaltaa siirretty koskemaan myös
poliisijohdon nimittämistä, koska pidän
sitä uhkana, että sinne jonkinlaisia värisuoria
joissakin olosuhteissa rakennetaan.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kansalaiset äänestävät aktiivisesti
presidentinvaaleissa, aktiivisemmin kuin eduskuntavaaleissa, ja
se osoittaa tietysti heidän tahtoaan tukea presidenttiä ja
presidentin valtaa. Se, että valtaa leikataan, vähennetään,
on kuitenkin sen tahdon vastaista, mitä kansalaiset ovat
ilmaisseet.
Täällä käytävässä keskustelussa
ed. Manninen totesi, ketä pääministeri
edustaa ja mikä on valtioneuvoston rooli. Eduskunta kävi
ainakin kahdeksan vuotta Paavon koulua, kun pääministeri
Paavo Lipponen opetti eduskuntaa nimenomaan olemaan niin, että se
nauttii hallituksen luottamusta. Tässä mielessä kyllä,
kun ed. Puhjo täällä on kyseenalaistanut
tämän parlamentarismin toteutumisen, hän
on oikeassa.
Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olisin vaan lausunut tyytyväisyyteni
tästä kansalaisaloitteen mukaantulosta nyt tähän
uuteen esitykseen. On käyty paljon keskustelua siitä,
ovatko kansalaisten huolet turhia tai jos 50 000 kansalaista
on jostakin asiasta huolissaan, pitäisikö siihen
reagoida vai ei. Mutta on erittäin hyvä asia,
että eduskunnan agendalle, kansanedustajien agendalle,
voidaan tuoda tällaisen kansalaisaloitteen kautta joitain
uusia asioita, joita puolueet eivät ehkä ole ottaneet huomioon
omassa toiminnassaan, tai asioita, jotka ovat poikkipoliittisia.
Mielestäni tällaisia asioita tänä päivänä tulee
yhä enemmän esille.
Huomasin, kun tätä asiaa alun perin käsiteltiin,
että puolueet haluavat tavallaan säilyttää sitä monopolia
kansalaisten edustautumiseen. Tämä ei ole aina
oikein, koska on uudenlaisia haasteita. Ympäristökysymykset
on tyypillinen sellainen, jossa kansalaisten huoli voi mennä paljon ohi
sen, mitä puoluekenttä pystyy tuomaan esiin. Siinä mielessä on
hyvä, että tämä aloite saadaan mukaan
tähän uuteen perustuslakiin.
Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tuntuu siltä, että ed.
Arhinmäki ja muutkin vasemmistoliiton puhujat kantavat
huolta siitä, että useampia henkilöitä osallistuu
nyt sitten ulko- ja turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon.
(Ed. Tennilä: Toisinpäin!) — Kyllä,
te kannatte tästä nyt huolta ja siitä,
että syntyy ikään kuin ristiriitatilanteita. Kysehän
on juuri siitä, että tällä pyritään
ristiriitojen ennakolliseen ehkäisemiseen. Sitähän
tämä 58 §:n muotoilu tarkoittaa,
joka tarkoittaa de facto yhteistoimintamenettelyn vahvistamista.
Tä-mä on hyvin selkeä logiikka.
Miksi te silloin pelkäätte parlamentarismin vahvistumista
ja sen vahvistamista ulko- ja turvallisuuspolitiikassa? Niin kuin
täällä ministeri Brax sanoi, se iso askelhan
tässä tehtiin jo aikanaan, kymmenen vuotta sitten.
Nyt me etenemme tällä samalla polulla, luotiin
hieno mekanismi näiden ristiriitojen sovitteluun tämän
selontekojärjestelmän pohjalta. Silloin tullaan
eduskuntaan ja käydään keskustelu täällä,
ja syntyy eduskunnan selkänoja niille ratkaisuille.
Toinen kysymys vielä, arvoisa puhemies: Haluan tässä todeta,
että itse asiassa tullaan lähemmäksi
tätä kriisinhallintamenettelyä jo nyt.
Elikkä on se kolmen lukon takana oleva ajattelutapa. (Ed.
Laakso: Miksei se kelpaa muualla!) — Mehän tulemme
tällä yhteistoimintamenettelyn vahvistamisella
lähemmäksi sitä. Tämä on
olennainen kysymys. Silloin ilman yhdenkään — tasavallan
presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan — kantaa ei
lähetetä joukkoja mihinkään. Tämä on äärimmäisen
tärkeä periaate, tämä kolmen
lukon takana oleminen. (Puhemies: Minuutti on kulunut!)
Lopuksi vielä mainitsen vaan lyhyesti tästä unionin
jäsenyydestä, että ei perussuomalaisten pitäisi
tällä nyt vain politikoida ja luoda väärää mielikuvaa
ja antaa vääriä tietoja kansalaisille.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Tarja Filatov.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Yhdet pelkäävät
Kekkosta ja haluavat vähentää presidentin
valtaa, toiset pelkäävät Lipposta ja
haluavat, että pääministerillä ei
ole roolia. Tämä on kyllä poliittista
suhdanteiden varassa toimimista. Minusta on järkevää,
että meidän perustuslakimme tekee tämän
yhteistoimintavelvoitteen järkeväksi ja toimivaksi.
Tätä kautta myöskin ulkopolitiikka parlamentarisoituu
juuri sillä tavalla kuin se on parlamentarisoitunut, mutta
presidentillä, joka valitaan kansanvaalilla, on vahva rooli
ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Toinen seikka, joka minusta täällä on
häirinnyt tätä keskustelua, on ollut
tämän presidentin informointi eduskuntaan. En
jäänyt miettimään sitä lakisääteisesti,
presidentti ei todellakaan informoi, mutta tämä on
paljon eduskunnasta itsestään kiinni. Kello 8.30
huomenna ulkoasiainvaliokunta tapaa tasavallan Presidentinlinnassa. Siinä on
tilaisuus keskustella presidentin kanssa. Me voimme käyttää jatkuvasti
tehokkaammin ulkoministeriä, jotta hän raportoi
niistä keskusteluista, joita presidentti käy maailmalla
erilaisissa kokouksissa. Tässä suhteessa meillä on
monia tapoja olla myöskin informoituina eduskuntana siitä,
millä tavalla tasavallan presidentti toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Oikeusministeri Tuija Brax
Arvoisa rouva puhemies! Tässä vaiheessa ehkä enää vain
tähän pääministerin rooliin
monipuoluetodellisuudessa, kun täällä sanottiin
siitä, että Suomessa äänestäjät
valitsevat näin monia puolueita. Sehän ei ole
meidän vaalijärjestelmämme vaan suomalaisten äänestäjien
tahto, ja näillä näkymin todennäköisesti
seuraavissakin vaaleissa muodostetaan monipuoluehallitus. Ajatus,
että se todella olisi sillä tavalla kuin ed. Arhinmäki
kuvaili, että pääministeri sen jälkeen pystyisi
runnomaan neljä vuotta kaikkea niin, että se monipuoluehallitus
niin kuin hiljaisena yhtiömiehenä hyväksyisi,
niin minä luulen, että ed. Kimmo Kiljusen arvio
siitä, että teillä on nyt jokin trauma
omasta viimeisestä hallitustaipaleestanne, pitää paikkansa.
On päivänselvää, että monipuoluehallituksen johtaja,
jos kuka, joutuu koko ajan kuuntelemaan ja joutuu nimenomaan aina
omiensa keskuudessa siihen paineeseen ja arvosteluun, että hän
hallituksen johtajana joutuu luopumaan puolueen omista tavoitteista.
Tämähän on se perushaaste, mikä suomalaisella
pääministerillä on, kun hänen
pitää ajaa koko hallituksen yhteistä linjaa.
Tästä meillä on vaikka kuinka monta todistusta,
että pääministerin on löydettävä kaikkien
hallituspuolueiden hyväksymiä linjauksia eikä hän
voi ajaa vain oman puolueensa linjausta.
Toinen varapuhemies:
Vielä vastauspuheenvuorot edustajille Ukkola ja Korkeaoja,
ja sen jälkeen mennään puhujalistaan.
Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Silloin, kun
aloitin Taxellin komiteassa varajäsenenä, oli
suuri toivo siitä, että ulkopolitiikka lopultakin
parlamentarisoituisi, mutta toisin kävi. Me yritimme tehdä takkia,
mutta tuli tuluskukkaro, eikä aina sitäkään.
Tämä on valitettava takaisku niille toiveille,
joita esimerkiksi kokoomus piti yllä neljä vuotta
sitten vaalikampanjassaan, elikkä toisin sanoen, että pystyttäisiin
kääntämään tämä ulkopolitiikan
hoito niin, että ulkopolitiikka on valtioneuvoston vastuulla
yhteistoiminnassa presidentin kanssa. Nyt tämä edelleenkin
jatkuu samanlaisena kuin aikaisemminkin.
On tässä tietenkin muutamia hyviä puolia,
jotka tuon sitten tuolla puhujapöntössä esille,
että ei tämä yritys nyt sinänsä aivan
turha ollut. Mutta en ymmärrä sitä esimerkiksi
ed. Sasin kannanottoa, että nyt tässä on
päästy pitkälle eikä tarvitse enää vähään
aikaan puuttua valtiosääntöön.
Minun mielestäni, päinvastoin, tämä jäi
niin puolitiehen, että aivan varmasti seuraavan kymmenen vuoden
sisällä joudutaan puuttumaan, tekemään uusi
tavoite ja uusi aloite. Se riippuu tietenkin siitä, kuka
tulee presidentiksi. (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Jos tulee ärripurri,
niin taatusti se tapahtuu äkimpään.
Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Silloin, kun vuoden 2000 perustuslakia valmisteltiin,
tämä niin sanottu valuvika ei tietenkään
syntynyt niin, ettei sitä tilannetta olisi ajateltu. Eli
silloin ajateltiin kyllä, että tämä yhteistoimintamenettely,
Utvan kokous, on sellainen, joka jatkuu niin kauan, että yhteisymmärrys
syntyy. Eli se on vähän niin kuin paavin vaali,
että valkoisen savun pitää nousta ja
silloin on ratkaisu, eli pakotetaan osapuolet löytämään yhteisymmärrys.
Nyt vasemmistoliiton lähtökohta näyttää olevan
se, kun tämän pattitilanteen purkamiseksi luodaan
tämä mekanismi, että se muuttaisi totaalisesti
tämän tilanteen ja johtaisi siihen, että valtioneuvoston
puoli, pääministeri, voi ikään
kuin nojata eduskuntaan ja sanoa, että me olemme tässä vahvoilla,
me teemme mitä haluamme, presidentti väistyköön.
Näin ei tule tapahtumaan. Tämä logiikka
ei tule toimimaan, vaan lähtökohta on kyllä se,
että tämä yhteistoimintamenettely, joka
on sen koko asian peruskysymys, tulee toimimaan, ja tämä ratkaisumalli
tuoda selonteolla eduskuntaan (Puhemies: Minuutti on kulunut!) tarkoittaa
sitä, että tämä perusasetelma
kyllä säilyy entisellään
Paavo Arhinmäki /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Tähän perustuslakiesitykseen
sisältyy sekä hyviä että huonoja
puolia. Monet lait ovat sellaisia, että ne eivät
ole vain huonoja eikä vain hyviä, kuten oppositio
ei ole vain hyvä tai huono tai hallitus vain hyvä tai
huono, vaan molempia puolia on.
Erityisen hyvää tässä on
tämä kansalaisaloite, että tuodaan se
lakiin, ja pitää tietysti pitää kiinni myös
siitä, että kansalaisaloite oikeasti on keino, jolla
pystytään vaikuttamaan, ei vain lain kirjaan siinä huumassa,
että kun sellainen nyt on EU:n perustuslakiin eli Lissabonin
sopimukseen kirjattu, niin sitten tännekin kirjataan, vaan
että se oikeasti toimii.
Meidän mielestämme ei ole myös ollut
perusteita sille, että tasavallan presidentillä on
sisäpolitiikkaan liittyvissä asioissa siinä määrin
valtaa kuin tällä hetkellä on. Eli me
olemme presidentin vallan karsimisen kannalla, vasemmistoliittokin,
tältä osin.
Kiistahan tässä keskustelussa on ollut siitä, että nykyinen
käytäntö, jossa valtioneuvoston ja pääministerin
ja toisaalta tasavallan presidentin pitää ulko-
ja turvallisuuspolitiikassa yhteistoimin toimia ja löytää yhteistoimin
yhteistyö. Eli isompi joukko on sitä tältä osin
tekemässä. Se on meidän näkökulmastamme
toimiva.
Presidentillähän ei ole sellaista valtaa,
että hän yksin voisi tehdä päätöksiä,
vaan hän tarvitsee siihen valtioneuvoston tueksi tällä hetkellä.
Eli ei tämänhetkinen tasavallan presidentti ole
tälläkään hetkellä mikään
vallan keskittymä, ja tällä mekin olemme
viemässä sitä entisestään
pois. Mutta ongelmaksi muodostuu todella se, että kun presidentti
on suoralla kansanvaalilla valittu, kansan enemmistö haluaa,
että presidentillä on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa
sananvalta, ja kyllä tällä esityksellä nyt
ollaan tätä kansan tahtoa ja tätä toivottua
valtaa kaventamassa, ja se on se kohta, johon me olemme puuttumassa.
Esimerkiksi kansainvälisissä kokouksissa, kansainvälisissä tilanteissa — kun
täällä on paljon puhuttu, että päästään
kahden lautasen ongelmasta eroon — ei se Suomen kannalta
mikään ongelma ole, että meillä on
useampi ihminen edustamassa Suomea, vaan se on rikkaus. Hankalissa
tilanteissa, nopeissa tilanteissa, monimutkaisissa tilanteissa,
mitä useampi ihminen pystyy asioita käymään
läpi, sen parempi. Eli tämä on se useamman
ihmisen ajatus, mikä meillä on takana.
Kyllä sen jälkeen, kun presidentiltä viedään tämä ulko-
ja turvallisuuspoliittinen valta, jota kansa haluaa presidentillä olevan — ja
kansa aktiivisesti äänestää kansanäänestyksessä tasavallan
presidentistä — voi kysyä, mikä rooli
sitten on enää jatkossa tällä suoralla
kansanvaalilla. Täällä perussuomalaiset
jo ilmoittivat, että kukaan ei halua tällaiseksi
presidentiksi, ja näyttää siltä,
että tämä ainakin tässä eduskunnassa
on menossa läpi, joten ilmeisesti se oli myös
ilmoitus siitä, että Timo Soini ei tule asettumaan
presidenttiehdokkaaksi. Voi olla hankala muitakin presidenttiehdokkaita
löytää. Tämä haastehan
on meillä jokaisella puolueella edessä heti eduskuntavaalien
jälkeen.
Pentti Oinonen /ps:
Arvoisa rouva puhemies! Ei voi kuin ihmetellä sitä tahtia,
(Ed. Pulliainen: Taas ihmetellään!) jolla Suomen
perustuslakia on viime vuosina revitty auki. Vastahan perustuslakia
uudistettiin kymmenkunta vuotta sitten. Onkin pakko kysyä,
kenen etua tämänkertainen perustuslain muuttaminen
palvelee. (Ed. Korkeaoja: Kansan etu!) — Se kyllä tiedetään, kenen
etua se ei palvele, nimittäin Suomen kansan etua. — Kenen
etu on se, että Suomen tasavalta kirjaa Euroopan unioni
-nimisen epädemokraattisen, harvainvaltaan perustuvan,
omia sääntöjään alati
rikkovan ja muuttelevan organisaation jäsenyyden omaan
perustuslakiinsa? Eihän Suomikaan luovuttanut itsenäisyyttään
taistelematta 70 vuotta sitten. Nyt sen sijaan Mari Kiviniemen hallitus
haluaa jäädä historiaan hallituksena,
joka antaa maamme itsenäisyyden rippeidenkin mennä vapaaehtoisesti.
Luojan kiitos 70 vuotta sitten hallituksessa istuneilla päättäjillämme
ja presidentillämme oli vielä rohkeutta puolustaa
Suomen kansan etuja, eikä annettu maatamme vapaaehtoisesti
ja pyytämättä suureen tuntemattomaan,
josta ei ole paluuta. Eikö näiden 16 EU-jäsenyysvuoden
aikana ole opittu mitään siitä, että EU:sta
ei ole ollut kovinkaan paljon muuta kuin itkua ja hammasten kiristystä?
Rahat ovat kyllä menneet toisten valtioiden pankkiirien
ja miljardöörien pelastamiseen oman kansamme kustannuksella,
ja nyt vielä tämä itsenäisyyden
rippeidenkin pois luovuttaminen.
Tämän järjettömän
perustuslakiin kirjaamissuunnitelman olemassaolon voisi jotenkuten
käsittää, jos se tulisi Brysselistä direktiivien
tai jonkin muun käskykirjeen muodossa ja Suomen hallitus
totuttuun tapaansa puudelina tottelisi sitä. Mutta kun
edes Euroopan unioni ei meiltä tällaista kirjausta
perustuslakiimme vaadi, niin onhan tätä täysin
mahdotonta ymmärtää. Tämä on
epäisänmaallisin teko sitten EU:hun liittymisen.
Ministeri Brax, kertokaa Suomen kansalle, ja täysin
rehellisesti, miksi te haluatte kirjata Suomen EU-jäsenyyden
perustuslakiin. Johtuuko se siitä, että pelkäätte
Suomen kansan enemmistön haluavan jonain päivänä eroon
tästä taloudellis-poliittisesta katastrofista
nimeltään Euroopan unioni?
Arvoisa puhemies! Presidentin valtaoikeuksien sanotaan säilyvän
hyvinä, vaikka niitä nyt tosiasiassa muutetaankin.
Erilaisista tutkimuksista käy hyvin ilmi, että kansa
haluaa vahvan presidentin, ei puolivallattoman, sellaisen presidentin,
jolla on valtaa ajaa Suomen kansan etua, henkilön, joka
viheltää tarvittaessa pelin poikki, kuten tällaiset
Euroopan unionin kirjaus perustuslakiin -tyyppiset hulluudet.
Näin myös perussuomalaiset haluavat.
Johannes Koskinen /sd:
Arvoisa puhemies! Historiankirjoitusta varten on hyvä hiukan
tätä suurta linjaa todistaa. Täällä on
väitetty, että sosialidemokraatit ovat tehneet
lehmänkäännöksiä tai
muita muutoksia kannoissaan koskien valtiosääntöä.
Tosiasiassa olemme yllättävänkin hyvin
samalla linjalla olleet aina sieltä 1970-luvun valtiosääntöuudistuksen
käynnistyksestä saakka.
Nyt aivan tällä vuosikymmenellä uuden
perustuslain aikana vuoden 2005 puoluekokouksessa katsottiin, että 1.3.2000
voimaan tulleen perustuslain säännöksiä ulko-
ja turvallisuuspolitiikan johtamisesta ei ole tarpeen tarkistaa.
Tasavallan presidentin valtaoikeuksia koskeva keskustelu ei ole
nostanut esiin suuria muutoksia edellyttäviä käytännön
ongelmia. Vuoden 2008 puoluekokouksessa painotettiin edelleen perustuslain
kokonaisuuden tarkastelemista pitkäjänteisesti
ja todettiin, että parlamentarismia on syytä vahvistaa
nykyisen perustuslain toimivuuden arvioinnin pohjalta.
Keväällä 2009 SDP järjesti
jäsenkyselyn, jossa jäsenet ottivat varsin laajasti
kantaa presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien säilyttämisen puolesta.
Jäsenkyselyn tulosten käsittelyn jälkeen
puoluevaltuusto vahvisti kantansa perustuslain kehittämistarpeisiin
maaliskuussa 2009, siis liki kaksi vuotta sitten. Sen kannanoton
mukaan vallanjakoon eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin välillä ei
tarvita isoja muutoksia. Valtioneuvoston johtavaa roolia Suomen
EU-politiikassa voidaan selkeyttää. Suomen ulkopolitiikan johtamisessa
on välttämätöntä presidentin
ja parlamentille vastuunalaisen hallituksen tiivis yhteistoiminta,
mikä tarkoittaa myös tärkeiden linjaratkaisujen
tekemistä yhdessä. Yhteistyön velvoittavuutta
voidaan lisätä sekä työmuotoja
kehittämällä että tarkemmalla
sääntelyllä valtioneuvostolaissa. Edelleen
puoluevaltuuston kannanoton mukaan presidentin valtaoikeuksiin kuuluvan
ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisen tehtäväkenttään
liittyy saumattomasti puolustusvoimien ylipäällikkönä toimiminen.
Jos katsotaan näitä linjoja, niin aika hyvinhän ne
ovat toteutuneet tämän prosessin lopputuloksena.
Tunnetusti tuo Taxellin komitea ei päässyt täyteen
yksimielisyyteen, ja siellä oli lähinnä hallituspuolueiden
puolelta painetta, että haluttiin noudattaa oikeastaan
ed. Ukkolan viitoittamaa linjaa kovinkin pitkälle, että tavallaan
valtioneuvostoa vedettäisiin ohi presidentin ulkopolitiikan
puolella myöskin. Tähän ei päädytty,
mutta kun tuossa kiireellä päättyneessä komiteatyössä oli
kovin ristikkäisiä paineita, niin tuon komitean
mietinnön luovuttamisen yhteydessä ed. Heli Paasion
kanssa jätimme lausuman, ja täytyy nyt sekin siteerata
tänne.
Silloin todettiin sosialidemokraattien puolelta, että perustuslain
tarkistuksissa on haettava mahdollisimman laajaa hyväksyntää.
"Sosialidemokraatit pitävät valitettavana, ettei
perustuslain uudistamisessa ole löytynyt sellaista lähes
koko poliittisen kentän kattavaa yksimielisyyttä kuin vuosikymmen
sitten perustuslain kokonaisuudistuksessa. Mielestämme
vuoden 2000 perustuslaki on osoittautunut hyvin toimivaksi eikä välttämättömiä muutostarpeita
ole. Toisaalta osa ehdotetuista muutoksista vahvistaisi parlamentaarista demokratiaa
sosialidemokraattien kestävästi ajamalla tavalla."
Ja sitten edelleen lainauksena tuo seuraava kappale, joka aika
hyvin on toteutunut sitten tässä jatkovalmistelussa.
Siinä totesimme: "Tasavallan presidentillä säilyisi
johtava rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Olemme halunneet
vahvistaa presidentin ja valtioneuvoston yhteistoimintaa ulkopolitiikan
johtamisessa ja koordinoinnissa, myös silloin kun on kyse
EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaamisesta ja yhteensovittamisesta
kansallisen ulkopolitiikkamme kanssa. Tämän kannalta
tärkeää on, millaiseksi tavallisen lain
tasoista sääntelyä kirjoitetaan ja miten
hyvin valtiokäytäntö muovautuu tavoitteen
mukaisesti."
Nyt sekä ulkoasiainvaliokunnan että perustuslakivaliokunnan
lausuntoon kirjattiin juuri tämä selkeä tavoite,
että tätä yhteistoimintaa, jota nykyinen
perustuslaki jo edellyttää, tiivistetään
ja että se kattaa myös EU:n yhteisen ulko- ja
turvallisuuspolitiikan. Asiantuntijakuulemisten ja asianosaisten
kuulemisten perusteellahan oli käynyt ilmi, että EU:n
yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei ollut käsitelty
tämän perustuslain voimassa ollessa säännönmukaisesti
presidentin ja valtioneuvoston, lähinnä pääministerin
ja ulkoministerin, kesken, eikä myöskään
Utvan asialistalla säännöllisesti ole
tämä ollut.
Samalla tämä nyt eduskunnan hyväksyttävänä oleva
kokonaisuus antaa selvän toimeksiannon jatkotyölle,
minkä suuntaiseksi valtioneuvostolakia pitää täsmentää,
minkälaisiksi valtiokäytännöt
kehittää, jotta tapahtuu tuo koordinaatio kansallisen
ja EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan välillä siten,
että presidentti siihen aktiivisesti osallistuu.
Tärkeätä on tässä yhteydessä korostaa
myös sitä, että kun tuota 93 §:ää ei
muuteta, niin tasavallan presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston
kanssa myös niiden asioiden valmistelua, jotka tulevat
sitten tuohon muodolliseen prosessiin valtioneuvoston esittelyyn.
Eli samanaikaisesti sovelletaan 93 §:ää ja
tätä 58 §:ää,
jonka valuviasta ja sen korjaamisesta on edellä paljon
keskusteltu.
Jos otetaan nyt esimerkiksi tämä Nato-jäsenyys,
josta vasemmistoliiton edustajat ovat kovaa porua pitäneet,
sen asian esilletulohan vaatii sitä, että asiaa
käsitellään ulko- ja turvallisuuspoliittisessa
valiokunnassa ja myöskin yhteiskokoonpanossa tasavallan
presidentin kanssa, ja jotta asia voitaisiin tuoda valtioneuvoston
käsittelyyn, niin sen pitää kulkea tämän
prosessin läpi, jota johtaa tasavallan presidentti. Ei
oikein kyllä tuntuisi mahdolliselta se, että tässä yhteydessä unohdettaisiin
tämä ja valtioneuvosto voisi asian tämän
ohi tuoda vastoin presidentin kantaa valtioneuvostoon ensimmäistäkään
kertaa käsiteltäväksi. Tämä "tasavallan
presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa" on sitova, yhtä lailla
sitova oikeudellisesti kuin nämä muodollista prosessia
paremmin sääntelevät 58 §:n säännökset.
Tähän samaan seikkaan kiinnitti tasavallan presidentti
Halonen huomiota 14.5.2010 hallituksen esityksen antamisen yhteydessä kirjaamassaan
lausumassa. Siteeraan sieltä. Presidentti Halonen totesi:
"Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslakiuudistuksen valmistelussa
pyrittiin saamaan muutoksille laaja poliittinen kannatus. Yhtenä tavoitteena
oli perustuslain kestävyys. Uudistuksen voimaantulosta
on vain kymmenen vuotta. Olen ollut ainoa presidentti tämän
perustuslain aikana. Pidemmän ajan kuluminen ja kokemukset
useamman presidentin toimikausista antaisivat lisää perspektiiviä muutostarpeitten
arvioimiselle."
No, tämähän pitää paikkansa,
että silloin kun perustuslakia säädettiin
11 vuotta sitten, niin yleisesti todettiin, että se nyt
tuommoisen sukupolven verran kestäisi ennen isompia entraamisia
elikkä ehkä 20, 25, 30 vuotta. Tämä aika
on nyt puoliintumassa, tosin nämä muutoksetkaan eivät
kovin isoja ole, joten sikäli ehkä tuo 12 vuoteen
puolittuva aika on perusteltavissa.
Mutta sitten tullaan tähän kohtaan, jossa
presidentti Halonen lausumassaan totesi juuri tästä 93 §:n
ja 58 §:n suhteesta. Lainaan presidentti Halosen
lausumaa: "Ehdotetulla 58 §:n (presidentin päätöksenteko)
muutoksella kuitenkin vaikutettaisiin tosiasiallisesti merkittävällä tavalla
tasavallan presidentin mahdollisuuksiin johtaa ulkopolitiikkaa.
Ulkopolitiikan johtaminen edellyttää presidentin
ja valtioneuvoston välistä kiinteää yhteistoimintaa.
Nykyistä perustuslakia säädettäessä edellytettiin,
että presidentti ja valtioneuvosto huolehtivat toistensa
asianmukaisesta ja ajoissa tapahtuvasta informoinnista ulkopolitiikan
hoidon kannalta merkityksellisissä asioissa."
"Näin onkin pääsääntöisesti
tapahtunut. Kysymys ei tietenkään ole pelkästään
pykälistä vaan myös tahdosta. Perustuslakiin
ehdotetut muutokset asettaisivat nykyistäkin suurempia
vaatimuksia sille, miten tasavallan presidentin ja valtioneuvoston
välistä yhteistoimintaa toteutetaan, mukaan lukien
Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
koskevat valmistelut ja kantojen muodostaminen. Yhteistoiminnan
parantaminen edelleenkin on hyvä tavoite, mutta esitetyt
muutokset eivät vaikuta selkiyttävän tuon
yhteistoiminnan muotoja."
Ja edelleen lausumassa myöhemmin presidentti Halonen
korosti: "Ulkopolitiikan johtamista koskevan perustuslain 93 §:n
1 momentin toteutuminen tulee johdonmukaisesti turvata. Muutoin
perustuslakiin eri kohtiin ehdotetut muutokset voivat vaikuttaa
haitallisesti ulkopolitiikkamme johdonmukaisuuteen ja pitkäjänteisyyteen,
jota tasavallan presidentti on osaltaan tarkoitettu turvaamaan."
Näitä epäselvyyskohtia on eduskuntakäsittelyssä pystytty
paikkaamaan. Toisaalta tuo menettely, että aina ristiriitatilanteessa
eduskunnan kanta on koko salin kanta selontekomenettelyn kautta,
on yksi selkeyttävä tekijä, ja toisaalta
juuri nämä lausumat siitä, että tuon
yhteistoimintamenettelyn tulee olla kattavaa niin kansallisen kuin
EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta.
Nyt sitten ennen perustuslain voimaantuloa — jos se
nyt tässä eduskunnassa ja sitten kahdella kolmasosalla
seuraavassa eduskunnassa hyväksytään — tulee
järjestää nämä käytännön
muutokset, resurssit ja tarvittavat valtioneuvostolain muutokset,
jotta tämä yhteistoimintamalli voi toimia tällä tarkoitetulla
tavalla. Nyt se ei ole enää mikään
hurskas toive, vaan juuri tämän eduskunnan käsittelyn
kautta niin puolustus-, ulkoasiain- kuin perustuslakivaliokunnankin
lausuntojen ja mietinnön pohjalta tämä linjaus
on selvä — tai todennäköisesti
toimeksianto — vaalien jälkeiselle hallitukselle,
joka sitten esitykset tekee ja käytännöt
muovaa, että tosiaankin tämä kattava
yhteistoiminta pyörii. Se osaltaan varmistaa sen, että tämä uusi
säännös 58 §:ssä jää semmoiseksi
takavarmistimeksi, joka osaltaan pitää huolta
siitä, että yhteistoiminta on tiivistä ja yhteisiin
kantoihin johtavaa.
Mikaela Nylander /r:
Värderade fru talman! Reformen av grundlagen har en
lång process bakom sig. Den så kallade Taxellska
kommittén lade grunden för det förslag
vi nu har att behandla och sedan lämna vilande över
nyval. Det är nästa riksdag som fattar det slutliga
beslutet om detta förslags öde.
Den Taxellska kommitténs digra arbete lade grunden
för regeringens proposition och grundlagsutskottet har
gjort ett bra arbete i och med att utskottet preciserat och förtydligat
vissa stadganden. Parlamentarismen stärks och moderniseras för
att svara mot tidens krav. Överlag är de ändringar
som nu föreslås moderata och väl övervägda.
Grundlagen får inte vara föremål för
alltför tätt återkommande ändringar.
Yksi vahvimmista piirteistä, joka liittyy muutosehdotukseen,
on valtioneuvoston roolin vahvistaminen. Määrämuotoisissa
päätöksissä presidentin rooli
vähenee. Toimivalta antaa hallituksen esitykset osoitetaan
valtioneuvostolle ja sama pätee hallituksen kertomuksen
antamiseen. Myös ministeriöiden kansliapäälliköiden
nimitystoimivalta siirtyy valtioneuvostolle. Kaikki nämä muutokset
ovat tervetulleita ja asianmukaisia.
Perustuslakivaliokunnan muutosehdotukset liittyen siihen, miten
ratkaistaan sellaiset kysymykset, joissa tasavallan presidentti
ja hallitus ovat eri mieltä, on erittäin tervetullut
muutos, joka selkeyttää prosessia huomattavasti.
Menettely, jossa haetaan eduskunnan mielipidettä, on nähtävä hyvin
poikkeuksellisena ja viimekätisenä erimielisyyksien
ratkaisemiseksi. Nyt ehdotettu menettely, jossa eduskunnan mielipide
asiassa ilmaistaan selonteon muodossa, on selkeää, avointa
ja hyvää.
Arvoisa rouva puhemies! Suomen edustautuminen EU:n toiminnassa
on aiheuttanut paljon päänvaivaa käytännön
elämässä. Eurooppa-neuvoston luonne muuttui
Lissabonin sopimuksen myötä muodollisesti oikeudellisia
päätöksiä tekeväksi
toimielimeksi, ja neuvoston kokouksiin osallistuu vain yksi varsinainen
edustaja kustakin jäsenvaltiosta.
Perustuslakiin ehdotettu sääntö,
että pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvoston
kokouksissa ja valtion ylimmän johdon edustusta vaativissa
EU:n muissa toiminnoissa, vastaa perustuslakivaliokunnan pitkäaikaista
tulkintaa. Säännöksellä on se
käytännön merkitys, että valtioneuvoston
ei enää tarvitse tehdä päätöstä asiassa. Sen
sijaan perustuslakivaliokunta ehdottaa uutena momenttina, että valtioneuvosto
poikkeuksellisesti voisi päättää presidentin
osallistumisesta. Tämän menettelyn on katsottu
tuovan joustoa ylimpien valtioelinten välille. Päätös
on poliittinen kompromissi.
Mielestäni tähän ei liity minkäänlaista
dramatiikkaa tai edes politiikkaa pääministerivetoisempaan
EU-edustautumiseen. Tämä on lopputulos pitkäaikaisesta
kehityksestä EU:n sisällä. Ylipäätänsä voidaan
todeta, että niissä kysymyksissä, missä löytyy
paineita muuttaa työnjakoa presidentin ja valtioneuvoston
välillä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä,
syynä on pitkälti kansainvälinen kehitys
tai EU:n sisäinen kehitys.
Fru talman! I grundlagen föreslås nu ett
omnämnande av Finlands medlemskap i den Europeiska unionen.
Stadgandet är enbart av konstaterande natur och ändrar
inte på den juridiska statusen. Eftersom den Europeiska
unionen nämns på flera andra ställen
i grundlagen är det naturligt att ha med ett konstaterande
om medlemskapet. Stadgandet saknar dramatik i juridisk mening men
omnämnandet kan förstås användas
i direkt politiska syften.
En fråga som sällan dryftas offentligt gäller hur
man ska definiera undantagstillstånd. Grundlagen föreslås
nu kompletteras med stadganden om att pandemier, storolyckor och
naturkatastrofer berättigar till att utlysa undantagstillstånd. Tillägget är
bra med tanke på de konkreta hot och faror som föreligger.
Till de allvarligaste och största säkerhets- och
försvarspolitiska hoten räknas i dag förutom
de rent militära hoten också naturkatastrofer
etc. Därför är det nödvändigt
att dessa hot räknas upp i grundlagen. Statsrådet
kan sedan flexiblare fatta beslut om undantag från grundrättigheterna
via förordning.
Den sista frågan som förtjänar att
lyftas upp i debatten är frågan om det nya instrument,
medborgarinitiativet, som grundlagen nu stadgar om. Om minst 50 000
människor undertecknar ett initiativ ska riksdagen behandla
frågan. Tanken är god, det vill säga
att bredda på medborgardiskussionen och att erbjuda ytterligare
ett instrument för medborgare att påverka. Initiativ
av det här slaget kan inte gälla budget- utan
enbart lagstiftningsfrågor.
Två aspekter ser jag som riskfyllda. Att initiativen
kommer att handla om svåra politiska frågor där
enkla svar krävs och kanske redan har krävts en
tid. Den andra risken hänger ihop med den första,
det vill säga om riksdagen inte kan omfatta det som föreslås.
Hur ska man då på ett ändamålsenligt
sätt kommunicera så att medborgarinitiativet inte
blir ett kontraproduktivt instrument som tenderar att ytterligare
fjärma medborgarna från riksdagen?
Det är viktigt att beakta dessa aspekter då själva
lagen utformas. Som helhet är förslaget till ny grundlag
väl övervägt, föga dramatiskt
men svarar mot ett uppenbart behov av reform.
Oikeusministeri Tuija Brax
Kiitoksia puheenvuorosta, arvoisa puhemies! Tänään
on tämän vaalikauden viimeinen valtioneuvoston
iltakoulu ja ymmärtänette ja suonette anteeksi,
että joudun poistumaan, joten haluan tässä vaiheessa kiittää käydystä keskustelusta.
Ed. Koskinen poistui, mutta vielä näiden eri hankkeiden
aikatauluista: Kuten tarkoitus on moneen kertaan hallituksen esityksessäkin
ollut, niin perustuslaki on määrä hyväksyä aika
pian heti uusien valtiopäivien jälkeen, jotta
uusi tasavallan presidentti sitten pääsee aloittamaan
uusilla valtaoikeuksilla ja järjestelmällä.
Jos tasavallan presidentti tulee valituksi ensimmäisellä kierroksella,
niin silloin siinä tulee muutaman viikon tilanne, että uudet
toimivaltuudet tulevat voimaan vasta sitten hänen jo ehkä asetuttuaan
virka-asuntoonsa taloksi, mutta jos toisella, niin silloin keritään
saamaan kaikki valmiiksi.
Tämä valtioneuvostolaki, johon ed. Koskinen muun
muassa viittasi: Mehän jo silloin Perustuslaki 2008 -työryhmässä päädyimme
kehottamaan valtioneuvostolakia uusittavaksi, ei vähiten
ministerien esteellisyyssäännösten puutteellisuuden
ja vanhanaikaisuuden vuoksi, ja valtioneuvoston kanslia jostain
syystä on sitten päätynyt siihen, että vasta
vähän aikaa sitten on pyydetty jäseniä,
ja sen jälkeen ei ole kuulunut mitään,
joten tämä viitannee siihen, että valtioneuvostolain
todellinen valmistelu alkaa seuraavan vaalikauden alussa, mahdollisesti
jossain määrin jotain kehittelyä voi
tässä lähikuukausina jo tapahtua. Että vaan
avoimuuden nimissä: Aikataulut näistä päätöksistä lienevät
tämänkaltaiset, ja valtioneuvostolain valmistelu
varmasti vie aikamoisen tovin, koska siellä ovat nämä kuuluisat
ministerien vanhemmuuslomien puutteellinen säätely,
esteellisyyssäännökset, valtioneuvoston
arjen monet kysymykset, kuten myös nyt mietinnössä esiin
otettu TP-Utva-seikka.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa puhemies! Toteaisin vaan, että kiitoksia myös
ministeri Braxille. Tämä oli erinomaisen oikeaan
aikaan satamaan saatettu lakihanke ja uudistus. Juuri tässä vaiheessa
tämä piti tehdä, ja hallituksen puolelta
oli erittäin tärkeää, että hallitus
oli aktiivisesti mukana myöskin niissä muutoksissa, joita
eduskunta valiokunnissa sitten täällä kykeni
tekemään.
Arvoisa puhemies! Ensin muutama sana nyt vielä tästä EU-jäsenyyden
mainitsemisesta 1 §:ssä. Sillä ei
ole tietenkään vaikutusta siihen menettelyyn,
joka tulisi noudatettavaksi, jos Suomi päättäisi
erota EU:sta, päinvastoin kuin täällä perussuomalaiset
ovat aktiivisesti väittäneet. Tätähän
on myös perustuslakivaliokunta painottanut omassa mietinnössään.
Perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaanhan kansainvälisen
velvoitteen irtisanomisesta päätetään äänten
enemmistöllä, eli kuten täällä valiokunnan
puheenjohtaja ed. Sasi sanoi, silloin kun me luovutamme valtaa,
silloin pitää olla laajempi eduskunnan enemmistö,
kun me otamme sitä takaisin, riittää yksinkertainen
enemmistö. Tässähän tämä logiikka selkeästi
on. Siksi tuntuvat oudolta juuri nämä perussuomalaisten äänenpainot,
jossa tämä asia tulkitaan juuri päinvastoin.
Eli EU:sta eroaminen ei olisi perustuslaillinen ongelma. Kyse on vain
siitä, mitä poliittisia ja taloudellisia seuraamuksia
siitä sitten aiheutuisi, irtautuisiko Suomi myös
Euroopan talousalueesta vai jäisikö Suomi talousalueeseen,
jättäisi päätöksenteon
jäsenvaltioille. Kyseessähän olisi erittäin
suuri muutos, ja siitä aiheutuisi merkittävää haittaa
koko Suomelle, talouselämälle, viennille, jne.
Siirtyisimme, ottaisimme selvän askeleen eurooppalaiseen marginaaliin
emmekä olisi mukana tekemässä niitä päätöksiä,
jotka vaikuttaisivat meidän asemaamme. Tämä on
johdonmukainen seuraus tietenkin Lissabonin sopimuksesta, joka tuli
voimaan 2009 joulukuun ensimmäinen päivä,
ja siinä tunnustetaan ensimmäistä kertaa
yksiselitteisesti jäsenvaltion mahdollisuus erota unionista. Tämä on
johdonmukainen, looginen ja luonteva jatko, tämän
kirjaus perustuslakiin.
Eli miksi vastustetaan sitä, että vallitseva
tilanne ilmenee perustuslaista? Perustuslaissa on jo 8 luku, jossa
säädetään EU-politiikan menettelytavoista.
Arvoisa puhemies! Kuten aivan alussa totesin, minusta oli tavallaan
erittäinkin poliittisesti merkittävä asia,
että tämä uudistus saatiin nyt satamaan.
Tällä jatketaan pitkään valmistelun
alla ollutta perustuslain uudistumista. Tuli uusia elementtejä mukaan,
tuli Suomen EU-edustautuminen, kansalaisaloite, poikkeusolosääntelyä ja
ne uudistukset sitten tähän presidentin päätöksentekoon.
Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, kuten perustuslakivaliokuntakin
toteaa, että ne ovat erittäin lyhyitä askeleita
kuitenkin, ne ovat erittäin maltillisia, ja nämä sopivat
sitten erittäin hyvin myöskin tähän
perustuslain pitkäaikaisen kehittämisen päälinjaan.
Tässä ei ole mitään ristiriitaa sen
kanssa, vaan johdonmukaisesti kuljemme kymmenen vuotta sitten valitulla
parlamentarisoinnin tiellä selkeästi eteenpäin.
Oli poliittisesti merkittävä saavutus, että näistä asioista
löytyi yksituumaisuus, olkoonkin, että tämä menettely,
jossa valtioneuvoston on viime kädessä haettava
sitten ehdotukselleen erikseen tuki eduskunnasta mahdollisessa ristiriitatilanteessa,
on tietenkin parlamentarismin periaatteiden kannalta jossain määrin
erityislaatuinen. Menettelyhän voisi tulla kyseeseen vain,
jos kyse on sellaisesta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta
merkittävästä asiasta, josta presidentti
ja valtioneuvosto ovat käymiensä keskustelujen
jälkeen, vielä senkin jälkeen, eri mieltä. Tällaisessa
tilanteessa tietysti eduskunnan kytkeminen tähän
menettelyyn on luontevasti perusteltu sen vuoksi, että tämä mahdollistaa
sitten päätöksenteon tueksi laajapohjaisen
parlamentaarisen keskustelun kansallisesti merkittävästä asiasta.
Mutta alleviivaan sitä, että tämä menettely täytyy
nähdä poikkeuksellisena ja viimekätisenä erimielisyyksien
ratkaisukeinona ja mahdollisuutena. Koenkin näin, että tämän
järjestelyn ensisijainen tarkoitus on etukäteinen,
ristiriitoja ennalta ehkäisevä ja niin, että ne
ristiriidat eivät kärjisty sillä tavalla,
että presidentti ja valtioneuvosto ajautuvat konfliktitilanteeseen,
vaan että he pyrkivät jo ennen muodollista päätöksentekotilannetta
sovittamaan näkemykset yhteen ja näin välttämään
avointa ristiriitatilannetta päätöksenteossa.
Puhemies! Ehdotukset hallituksen esitysten antamistoimivallan
siirtämisestä yksinomaan valtioneuvostolle ja
presidentin ulkopoliittisen päätöksenteon
sitomisesta mahdollisissa ristiriitatilanteissa valtioneuvoston
ja eduskunnan yhtenevään kantaan jatkavat johdonmukaisesti
kehitystä valtiosäännön parlamentaaristen
piirteiden vahvistamiseksi, mikä on ollut myöskin
Taxellin komitean tavoitteena. Mutta on kuitenkin hyvä tässä salissa
tähän esitykseen kriittisesti suhtautuneille ja
tätä vastustaville todeta, että kuitenkin tästä päätöksenteon
alan kaventumisesta huolimatta presidentti säilyttää edelleen
asemansa merkittävänä valtioelimenä ulkopolitiikan
alalla ja presidentille jää edelleen itsenäistä harkintavaltaa
päättää lain vahvistamisesta
ja hänen toimivaltaansa kuuluvista virkanimityksistä ja
tehtävään määräämisistä.
Tässäkin yhteydessä haluan sitten
vielä todeta tämän kriisinhallintalain
ja kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen. Niistä päätetään
edelleenkin jatkossa samassa menettelyssä kuin nykyisin kriisinhallintalain
mukaan tehdään, eli käytännössä tarvitaan
kolme lukkoa: eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin yhteinen
kannanmuodostus asiassa, ja näin tulee olla. Se on toiminut
tähän saakka erinomaisen hyvin.
Sitten, arvoisa puhemies, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan roolista.
Ensin totean vain sen, että valiokunta kuuli laajasti myöskin
tässä lausunnonantamisvaiheessa asiantuntijoita
ja tulimme selkeästi siihen tulokseen, että valtioneuvoston
ja tasavallan presidentin yhteistyö toimii tällä hetkellä ulko-
turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä hyvin. Ei siinä ole
mitään olennaista rakenteellista ongelmaa. Mutta
valiokunta päätyi kuitenkin siihen, että on
hyvin tärkeää, että tasavallan
presidentin ja valtioneuvoston yhteiskokousten valmistelua, tätä TP-Utva-menettelyä,
voitaisiin
parantaa ja sen parantamisella ja kehittämisellä vahvistaa
valtioneuvoston etukäteiskoordinaatiota ja vahvistaa ulkoasiainministeriön
valmistelukoneiston kautta. Tämä ilman muuta lähtee
siitä ajattelutavasta, että tämä yhteistoimintamenettely
ikään kuin tämän uudistuksen myötä vahvistuu
ja silloin tällaisia valmisteluvalmiuksia tarvitaan varmasti
jatkossa vielä enemmän.
On myös hyvin tärkeä asia, että turvataan eduskunnan
tiedonsaanti ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.
Eduskunnan rooli mahdollisena ristiriidan ratkaisijana tietysti
edellyttääkin laaja-alaista tiedottamista, myös
asioiden valmistelua keskusteluvaiheessa, ja valiokunta katsookin
saadun selvityksen ja myös omien kokemusten perusteella,
että pelkästään ministerien
harkinnan varassa oleva suullinen tiedottaminen ei ole riittävä menettely
eduskunnalle tiedottamisessa. Nyt kun tasavallan presidentti erittäin usein
käy keskustelua ulkovaltojen edustajien kanssa ilman ulkoministerin
läsnäoloa, niin tietysti silloin tämä kysymys
myöskin tasavallan presidentin tiedottamisesta ja näiden
tapaamisten keskustelujen tiedottamisesta myöskin eduskunnalle
ulkoasiainvaliokunnan kautta korostuu, ja tässäkin
keskustelussa tänään on tämä toive
moneen otteeseen esitetty.
Puhemies! Pari sanaa vielä tästä kansalaisaloitteesta.
Pidän sitä hyvin mielenkiintoisena. Jään
suurella mielenkiinnolla odottamaan, mikähän mahtaa
olla ensimmäinen kansalaisaloite, joka tehdään
eduskunnalle ja siellä on 50 000 allekirjoitusta äänioikeutetuilta
Suomen kansalaisilta. (Ed. Pulliaisen välihuuto) — Sekin
on mahdollista, ja ties mitä innovaatioita kansa tuleekaan
tässä asiassa sitten tuottamaan, jää nähtäväksi. — Siksi
onkin tietysti tärkeätä, että meidän
täytyy tämä aloite nähdä tällaisena
edustuksellista järjestelmää täydentävänä ja
tukevana järjestelmänä. On aivan selvää,
että lainsäädäntötyönhän
täytyy perustua jatkossakin pääasiallisesti
hallituksen esityksiin ja kansanedustajien lakialoitteisiin, mutta
kansalaisaloitehan tuo näiden oheen sitten uuden kansalaisyhteiskunnan aktiivisuuteen
nojaavan tavan saada lainsäädäntöasia
vireille eduskunnassa, ja näin ollen se voi toimia myöskin
sitten kanavana avata kansalaiskeskustelua ja nostaa aivan uudenlaisia
kysymyksiä poliittisen keskustelun kohteeksi. Totta kai
tavoitteena on myös se, että parhaimmillaan tämänkaltaisen
kansalaisvaikuttamisen kehittäminen voi omalta osaltaan
yleisesti ehkäistä myöskin poliittista
vieraantumista ja sen kautta sitten edistää myöskin äänestysaktiivisuuden kasvua.
Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi totean vaan, että erittäin
merkittävä työ, jonka hallituksen esityksen
pohjalta eduskunta on tehnyt ja on valmis sitten riittävällä enemmistöllä hyväksymään
tässä eduskunnassa ja, näin uskon ja
toivon, myöskin seuraavilla, vaalien jälkeisillä valtiopäivillä.
Tuulikki Ukkola /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Todennäköisesti olen
yksi harvoista kansanedustajista, jotka ovat hieman onnettomia siitä,
minkälaisen lopputuloksen tämä suuri
työ elikkä perustuslain uudistaminen saavutti.
Kun Taxellin komitea aloitti, niin silloin oli tiettyä toiveikkuutta
ilmassa, koska oli olemassa sellainen ajatus, sellainen into, että lopultakin
ulkopoliittinen päätöksenteko parlamentarisoitaisiin. Yhtenä esimerkkinä,
yhtenä keinona oli, että perustuslain 93 §:n
ensimmäinen momentti muutettaisiin niin, että ulkopolitiikkaa
johtaa valtioneuvosto yhteistoiminnassa presidentin kanssa. Mutta
tämä sitten kohtasi esteet ja mietinnöstä tuli
sitten sellainen kuin tuli. Kun tätä käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa,
niin tyydyin enemmistön kantaan enkä siellä sitten
enempää harannut vastaan, koska katsoin, että se
on turhaa.
Minun mielestäni tässä on kuitenkin
muutamia sellaisia hyviä kohtia, joista kannattaa olla kiitollinen.
Yksi on se, että lopultakin on päästy eroon
kahdesta lautasesta elikkä siitä, että riidellään
siitä, kuka siellä Suomen valtuuskuntaa johtaa,
kuka Suomen ääntä käyttää Eurooppa-neuvoston
kokouksessa. Se on nyt yksi ja ainut, ja se on pääministeri
ja hänen varamiehensä. Tietynlainen kompromissi
sitten tälle perääntymiselle oli, että kolmas
maa -kokouksissa valtioneuvosto voi omalla päätöksellään
valtuuttaa myös presidentin osallistumaan. Minä toivon
todellakin, että ei laiteta presidenttiä sellaisiin
kokouksiin, joissa tehdään todellisia päätöksiä ja
joissa sidotaan Suomen hallitus ja Suomen eduskunta tiettyihin ratkaisuihin.
Tällaisiin kokouksiin ei missään nimessä pidä sellaista
henkilöä laittaa, joka ei ole vastuussa eduskunnalle.
Presidentin vallan ongelman ydinhän on siinä,
että hän ei ole vastuussa kenellekään,
paitsi jos hän myy Suomen, jos hän myy maansa
ja joutuu siitä valtakunnanoikeuteen. Hän ei todellakaan
ole vastuussa. Hän voi tehdä ja lähestulkoon
päättää mitä vain eikä joudu
siitä sen enempää tekemään
tiliä. Tietenkin onneksi monet menettelytavat ovat muuttuneet
niin, että presidenttikin kertoo, mitä hän
on tehnyt.
Mutta tämä Wikileaks-vuoto siitä,
mitä hän on tehnyt ja kenen kanssa keskustellut
ja mitä näissä keskusteluissa käsitellyt,
oli kyllä todella järkyttävä.
Ei niinkään siksi, että Lipponen on kertonut
asioista Yhdysvaltain lähettiläille, vaan siksi,
että siinä paljastui, minkälaista kahden
naaman politiikkaa Venäjä pelaa. Siinähän
kävi sillä tavalla, että tämä vuoto
lopullisesti todisti sen, että myös Venäjä virallisesti
sanoo, että Nato-jäsenyys on Suomen oma asia.
Koko ajanhan tätä on kuulutettu. Mutta kuitenkin
taustalla Venäjä pelottelee Natoa Suomen jäsenyydestä.
Ja tämähän oli se todella iso paukku
ja iso uutinen, jota kannattaa kyllä pohtia, pitäisikö sittenkin
eduskunnalle vastuussa olevan ulkoministerin olla presidentin mukana
kaikissa neuvotteluissa. Tästähän ei
ole mainintaa edes tuossa mietinnössä, vaikka
minä sitä toivoin. Toivoin sen takia, ettei tämmöisiä pääsisi
käymään. Minusta tämä on erittäin
valitettava asia.
Tietenkin tämä yhteistoimintamenettelyn tiivistäminen,
joka nyt tuli tähän mietintöön,
tietyllä tavalla ehkä pakottaa muttei velvoita
presidenttiä kuitenkaan kertomaan niistä omista
neuvotteluistaan ministereille, hallituksen ulkoasiainvaliokunnalle.
Tämä on puute, ja siksi minä en erityisemmin
ymmärrä sitä, että täällä kehutaan
niin kovasti tätä Utva-hommaa, Utvan muutosta
yhteistoimintamenettelyllä, koska ei kukaan voi presidenttiä pakottaa.
Sen sijaan siellä on kyllä maininta siitä — kuten
ed. Johannes Koskinenkin täällä sanoi — että hallituksen
täytyisi presidentille kertoa kaikki, mitä Euroopan unionissa
päätetään ja minkälaista
ulkopolitiikkaa tehdään, miten Suomi suhtautuu
Euroopan unionin ulkopolitiikkaan, ulkopoliittisiin päätöksiin.
Kuitenkin kun valmisteluvastuu kaikissa asioissa on valtioneuvoston,
tämä tietyllä tavalla vie EU-valtaa jälleen
presidentille, mitä minä en voi kyllä hyväksyä.
Toinen hyvä puoli tässä mietinnössä on
tietenkin se, että ulkoasiainvaliokunta saa lopultakin säännöllisesti,
toivottavasti saa säännöllisesti tiedot
siitä, minkälaisia päätöksiä presidentti
on ulkopolitiikassa tehnyt, minkälaisia neuvotteluja hän
on käynyt. Mutta minä vain kysyn, riittääkö tämä,
jos mukana ei ole ulkoministeriä. Ja minä muistutan
teitä, että jossakin vaiheessa Kalevassa oli Antero
Jyrängin haastattelu, jossa hän sanoi, että koskaan
ei pitäisi päästää presidenttiä neuvottelemaan
kahden kesken ilman eduskunnalle vastuussa olevaa ministeriä,
mutta tätä ei ole pystytty purkamaan. Se on tietenkin
totta, että jatkossa me joudumme edelleenkin, taikka tämä eduskunta,
keitä tänne sitten tuleekin, miettimään
sitä, miten presidentin roolin käsittelyä, miten
ulkopolitiikan parlamentarisointia jatketaan. Tämä ei
todellakaan ole päätepiste niin kuin ed. Sasi
täällä sanoi, ei missään
nimessä, vaan tähän jäi valuvika,
joka minun mielestäni ja varmasti monen muunkin mielestä tulee
korjata.
Minä en ollut hoksannut sitä, mikä täällä tuli esille,
että jos presidentti ja valtioneuvosto joutuvat kiistaan
keskenään, niin ratkaisijaksi tulee eduskunta
ja että se voisi todellakin koskea myös Nato-jäsenyyttä.
Jos näin on, niin se on erittäin hyvä asia,
koska Nato-jäsenyys Suomelle on kyllä kaikkein
parasta turvallisuuspolitiikkaa. Tämä ei ole tämän
presidentin aikana edistynyt pätkääkään.
(Ed. Pulliainen: Luojan kiitos!) Päinvastoin on otettu
askelia taaksepäin, ja tuskin se edistyy tulevankaan presidentin
aikana.
Elisabeth Nauclér /r:
Ärade fru talman! Reformen av grundlagen har varit
en intressant process att medverka i, i Taxellska kommittén,
i utrikesutskottet och slutligen i grundlagsutskottet. Det finns
mycket att säga om det, men jag kommer här enbart
att uppehålla mig vid de frågor som närmare
rör Åland.
Den ändring av grundlagen som nu kommer att antas
har föregåtts av mycken oro på Åland just
på grund av den särskilda ställning presidenten
har i det åländska självstyrelsesystemet
och fick av Nationernas förbund i Genève 1921.
Det är därför vi kan se med tillfredsställelse
på det resultat vi har framför oss. De viktigaste
komponenterna i presidentens roll som garant för självstyrelsen
finns kvar. Mycket av det åländska engagemanget
i arbetet med att revidera grundlagen har gått ut på att
se till att det nuvarande systemet som fungerar väl för Ålands
del fortsätter.
Presidentens roll i lagstiftningsarbetet blir visserligen förändrad
vad gäller överlämnandet och återtagandet
av regeringens propositioner, men inte vad avser stadfästandet
av lagar, och det är det som är det viktigaste
i självstyrelsesystemet. Historien har visat oss att när
riksdagen lagstiftade in på åländskt
behörighetsområde 2001 så var det tack
vare presidentens möjlighet att ingripa som ärendet
behandlades i högsta domstolen och allt kunde ställas
till rätta. På denna punkt blir det alltså ingen ändring;
presidenten kommer fortsättningsvis att ha en självständig
prövningsrätt när det gäller
att stadfästa lagar och det är viktigt för
tilltron till ålandslösningen som internationellt
exempel på konfliktresolution.
Trots att republikens president får krympt behörighet
och mindre utrymme för självständiga beslut
kommer presidenten att kvarstå som ett betydande statsorgan
på utrikespolitikens område. Detta är
viktigt för Åland, inte därför
att vi har stora svåra utrikespolitiska problem som måste
lösas av presidenten, men därför att
det är en internationell lösning med internationella
garantier som presidenten med medarbetare har, och historiskt har
haft, kunskap om. Kunskap om självstyrelseordningen är
nödvändig för den som ska hantera dessa
frågor, och det kommer säkert i fortsättningen
att finnas behov av att också statsrådet sätter
sig bättre in i självstyrelsens grunder och behov.
Kunskap om Ålands demilitarisering och särskilt
neutraliseringen är central för den som ska fungera
som försvarsmaktens överbefälhavare. Det
ska därför vara en hög tröskel
för att presidenten ska överlåta uppgiften.
Försvarsutskottet hade gärna sett att det enbart
skulle ske vid väpnade angrepp. Den lösning grundlagsutskottet
i överensstämmelse med propositionen nu gått
in för, nämligen en hänvisning till 23 § i
grundlagen är som utskottet konstaterar tillräckligt
begränsande, men det är just ett exempel på att
det är viktigt att det då finns tillräcklig
kunskap om de internationella åtaganden som gäller
för Åland i det här sammanhanget. Här
ser jag ett behov av att denna fråga noggrant diskuteras
med de åländska självstyrelsemyndigheterna
och dess inflytande vid ett eventuellt undantagsförhållande.
Fru talman! Åland nämns särskilt
på två ställen i grundlagsutskottets
betänkande. Det ena gäller ikraftträdandet
av internationella förpliktelser, där frågan
uppstod vad bestämmelsen egentligen betydde för Ålands
del, men det har nu klart fastslagits i betänkandet att överföring
av behörighet som står i strid med självstyrelselagen även
i fortsättningen kommer att träda i kraft i landskapet
bara om lagtinget och riksdagen har fattat beslut om det i enlighet
med 59 § 2 momentet i självstyrelselagen.
Med andra ord, det blir ingen ändring på det här
området.
Det andra stället Åland är nämnt är
i motiveringen till 1 §, som av många
diskuterats här, där det sägs att Finland är
medlem av Europeiska unionen. Det har funnits oro för att Åland
därmed inte skulle kunna utträda ur EU, men så är det
självfallet inte. Åland självstyrelse
grundar sig inte på grundlagen utan på internationella överenskommelser
som sedan regleras i självstyrelselagen. Det sägs
också klart ut i 180 § i grundlagen att Åland
har självstyrelse enligt vad som särskilt bestäms
i självstyrelselagen.
I 3 § i grundlagen sägs till exempel
att den lagstiftande makten utövas av riksdagen, trots
att den också utövas av Ålands lagting.
Det är ett exempel. Man skriver inte in i varje enskild
paragraf i grundlagen att för Åland gäller
annat. Nu framgår det också klart i utskottsbetänkandet
att Åland är med i EU med stöd av självstyrelselagen,
och denna ändring av grundlagen har ingen inverkan på detta
förhållande utan är endast en deklaratorisk
förklaring.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Omaan suhtautumiseeni tähän
asiaan vaikuttaa tietysti historiallisesti se, että olin
1990-luvun alkupuolella Suomen Euroopan yhteisöön
liittyvien näkökohtien kanssa painiskelevan 14
kansalaisjärjestön muodostaman yhteisen neuvottelukunnan
puheenjohtaja. Olin se henkilö, joka joutui tuleen aina
silloin, kun puolustusta näille kriittisille EY-näkökohdille
tarvittiin tuoda julki. Tässä katsannossa on paikallaan
palauttaa mieliin jotakin sellaista, jota tässä keskustelussa ei
ole vielä lainkaan tuotu esille.
Siitä yhteen pieneen osaan jo kiinnitin huomiota, ja
se on se prosessi, joka käytiin Euroopan talousalueen muodostamisesta
ja siihen liittyneestä direktiivien implementoinnista Suomen lainsäädäntöön.
Tavoitetasohan oli 250—260 direktiiviä, jotka
piti implementoida osaksi Suomen lainsäädäntöä.
Vaikka Euroopan yhteisöllä jo silloin oli yhteinen
maatalouspolitiikka, niin siitä huolimatta maatalousvaliokunnan
piti käsitellä vähän yli 50
lakiehdotusta, jotta Euroopan talousalue yhteisessä maatalouspolitiikassa
tulisi oikealla tavalla lainsäädännöllisesti
huomioon otetuksi Suomessa.
Aivan saman prosessin kävi Norja, josta tuli niin ikään
Euroopan talousalueen jäsen, ja niin kuin tässä jo
tuli käyneeksi ilmi, ei Eta-jäsenyydellä,
niin kuin ei Suomen Eta-jäsenyydellä, ollut minkäänlaista
vaikutusta perustuslakeihin näissä kahdessa Pohjoismaassa,
ei millään tavalla. Se kaikki oli täysin
mahdollista, ja huom., vapaaehtoisesti ilman mitään
valmista sitoutuneisuutta kummankaan kohdalla. Tässä suhteessa perustuslakivaliokunnan
puheenjohtajan Kimmo Sasin äskeinen perustelu onnahti todella
pahan kerran. Arvoisa puhemies! Se onnahti niin pahasti, että en
tule hyväksymään äänestyksessä Euroopan
unionin jäsenyyden merkitsemistä perustuslakimme
ensimmäiseen pykälään. Ei silloin,
kun perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan kriteerit näin
klikkaavat, tule pakettia niin sanotusti.
Arvoisa puhemies! Sitten vähän muutakin. On ollut
erittäin mielenkiintoista olla edelleen mukana politiikassa,
kun on kokenut kaiken sen, minkä näissä asioissa
jouduin kokemaan 1990-luvun alkuvuosina. Totaalisesti julkinen sana
Suomessa unohtaa yhden äärimmäisen merkityksellisen asian
erikoisesti silloin, kun arvioidaan perussuomalaisten gallupkannatusta.
Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä puolesta
ja vastaan -luvut olivat 53—47, siis hävisimme
hiuksenhienosti sen äänestyksen, kansan neuvoa-antavan äänestyksen.
Siis toisin sanoen Euroopan unionin kannattajien kannalta tilannehan
on erittäin hyvä, kun vastustusprosentti on pudonnut
47:stä 16:een. Mutta tästähän
ollaan huolissaan, kun se on laskenut näin paljon. Aika
mielenkiintoinen asetelma, jos politiikkaa tarkastellaan juuri niin kuin
sitä pitää tarkastella, tosiasiallisena
tilanteena.
Mutta mikä tässä mättää pahemman
kerran, on se, että jos sellaisessa asiassa, joka on syvästi
ihmisten tunnemaailmaa koskettava asia, niin kuin suomalaisten kohdalla
on aina ollut koko itsenäisyytemmekin ja sitä edeltäneen
ajan, ei jollakin tämmöisellä muodollisella
tempulla saavuteta yhtään mitään
osoitettavissa olevaa hyötyä ja vielä perusteina
pidetään sellaisia perusteita, jotka eivät
todellakaan riitä argumentaatioksi, niin miksi siitä huolimatta
pitää ajaa läpi tällainen perustuslakia
koskettava asia. Minä en ihmettele ollenkaan, että tästä on
poliittisia seurauksia. Niiden poliittisten puolueiden, jotka muuten
tuntevat olevansa jostakin syystä heikoilla, kannattaisi
ottaa tämmöiset tunnemaailman asiat huomioon.
Tämä on aika kova juttu.
Arvoisa puhemies! Yksi asia jälleen lisää tähän
keittoon, mitä ei ole otettu huomioon, on se nyt Lissaboniin
merkitty proseduuri, jolla EU-jäsenyydestä voi
päästä pois. Näinhän
on tapahtunut aikaisemminkin, että sieltä on lähdetty
pois, siis Euroopan yhteisön jäsenyydestä,
ja Grönlanti teki sen tempun. Se on mielenkiintoinen irrottautuminen,
joka oli täysin kivuton operaatio, sillä Grönlanti
sai Tanskan yhteydessä itsemääräämisoikeuden
vasta äskettäin, aivan äskettäin
kuningatar ja kruununprinssi kävivät sen siellä paikan
päällä julistamassa, että asia
on nyt näin, mutta silloin, kun sitä itsehallinnollista
asemaa ei ollut vielä, silloin Grönlanti irrottautui
Euroopan yhteisön jäsenyydestä. Elikkä se
kaikki on ollut mahdollista näin, ja tässä suhteessa
perussuomalaisten argumentaatio ei oikein satu kohdalleen tässä keskustelussa.
Mutta ymmärrän sen, miksi he ajattelevat ja käyttäytyvät
niin kuin käyttäytyvät.
Sitten vielä yksi asia, joka on äärimmäisen kiusallinen
Euroopan yhteisön kannalta, ja se on artikla 125 -ongelma.
Siis toisin sanoen selvästi sanotaan artiklassa, että ei
joudu naapurin laskuja maksamaan, jos sen sanoo näin kevyellä ilmaisulla.
Siitä huolimatta se kaikki on mahdollista, kun pikkusen
vaan mutkan kautta oikaistaan, taitavasti sanoja käännetään
elikkä mitätöidään
sellaiset asiat, joilla on jälleen kerran paitsi fiskaalista
merkitystä myöskin tunnemaailmaan liittyvää merkitystä mitä suurimmassa
määrin ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä näkökohtia
mitä suurimmassa määrin.
Mutta, arvoisa puhemies, muulta osalta hyväksyn tämän
mietinnön.
Pekka Haavisto /vihr:
Arvoisa puhemies! Edustin vihreitä tuossa Taxellin
komitean työssä ja ajattelin siltä pohjalta
sanoa muutaman sanan nyt käsillä olevasta esityksestä.
Ensinnäkin on hyvä, että tästä on
löytynyt laaja poliittinen kompromissi eduskunnassa näiltä keskeneräisiltä osilta.
Keskeneräiseksihän nimenomaan jäi Taxellin
ryhmässäkin se, millä tavalla valtioneuvoston
ja presidentin ristiriitatilanteissa sitten eduskunta tulee ratkaisijaksi,
ja siihen on nyt löytynyt tämä selonteon
muoto.
Tietysti kiinnostavaa poliittista historiaa kirjoitetaan silloin,
kun käy niin, että eduskunta asettuu presidentin
puolelle valtioneuvostoa vastaan, mikä olisi tietynlainen
epäluottamuslause valtioneuvostolle. Miten politiikka siitä pisteestä sitten
jatkuu? Mutta joka tapauksessa tämä uusi ehdotus
luo nyt selkeän menettelytavan näille ristiriitatilanteille.
Arvoisa puhemies! Puutun vain muutamaan asiaan, joista täällä on
jo käyty keskustelua. Ensin tästä kahden
lautasen ongelmasta.
Täällä salin vasemmalla laidalla
kovasti korostettiin, että mitään ongelmaa
ei koskaan ole ollutkaan, ja tuli vaan mieleen, että kannattaisi varmaan
kysyä ainakin ex-ulkoministereiltä, Tuomiojalta
ja Kanervalta ja muilta, millainen sirkus näiden lautasasioiden
ympärillä käytiin. Tietysti tilanne oli
sellainen, jossa kukaan osapuoli ei voinut oikein julkisesti ruveta
pillittämään siitä, mikä on
käytännön tilanne, mutta ei se Suomelle
kunniaksi ollut, kun ei ollut aivan selvää, kuka
minäkin hetkenä Suomea edustaa salissa ja millä valtuuksilla
ja kuka antaa neuvotteluohjeet.
EU tuli kyllä meidän apuumme Lissabonin sopimuksen
kautta tässä myöskin ratkaisemaan sen,
että se on selkeästi pääministeri,
joka edustaa, mutta hyvä, että tämä suomalainen
"musical chairs" saatiin loppumaan. Mielestäni ratkaisu
on hyvin selkeä, että eduskunnalle raportointivastuussa
oleva pääministeri siellä meitä edustaa. Tämä ei
millään tavalla syö sitä mahdollisuutta, etteikö presidenttiä ennen
näitä kokouksia voida konsultoida, niin kuin tässä esityksessäkin
on todettu ja keskustelussa todettu, että TP-Utva on sitä varten,
että myöskin keskeiset EU-asiat sitä kautta
tulevat käsittelyyn ja presidentin kanta kuulluksi.
Arvoisa puhemies! Täällä on myöskin
puhuttu paljon kansalaisaloitteista. Itse kuulun niihin, jotka tervehtivät
tällaisen muodon tuloa, ja olisin tässä yhteydessä halunnut
myöskin kiittää eduskunnan pääsihteerin
panosta lausunnonantajana Taxellin työryhmässä.
Voi sanoa, että kun perustuslakijuristit ovat asialla,
niin monenlaisia esteitä ja mutkia löytyy sille,
miksi kansalaiset eivät voisi tehdä suoria kansalaisaloitteita,
jotka tarpeen vaatiessa tulevat sitten eduskunnan käsittelyyn.
Mutta mielestäni myöskin eduskunnan pääsihteeri
omalla lausunnollaan vaikutti siihen suuntaan, että tällainen
mahdollisuus avautui, eikä hän nähnyt
omassa lausunnossaan mitään suuria ongelmia siinä,
että uusia asioita voidaan eduskunnan käsittelyyn
tätäkin kautta tuoda. Mielestäni tämä avaa
uuden vaikutusmahdollisuuden, ja todennäköisesti
sellaisia asioita, jotka ovat politiikan kentällä uusia,
joita ehkä puolueet eivät ole vielä huomanneet
ottaa esille tai joista puolueilla vallitsee sisäisestikin
erilaisia käsityksiä, voidaan tuoda politiikan
asialistalle tätä kautta.
Arvoisa puhemies! Sotilaallisen kriisinhallinnan osalta kolmen
lukon periaate, se, että sekä valtioneuvoston,
presidentin että eduskunnan pitää antaa
suomalaisille kriisinhallintaoperaatioille vihreää valoa,
tässä esityksessä säilyy, ja
mielestäni tämä on hyvä esimerkki,
selkeä esimerkki siitä konsensuksesta, jota tarvitaan
silloin, kun ehkä kaikkein vaativimpiin kansainvälisiin
tehtäviin suomalaisia miehiä ja naisia lähetetään.
Tässäkin mielessä tämä lainsäädäntö ei
tuo näihin asioihin muutosta.
Sitten, arvoisa puhemies, aivan viimeisenä asiana olisin
vielä, kun täällä on puhuttu
tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistyöstä ulko-
ja turvallisuuspolitiikan asioissa, kiinnittänyt huomiota
asiaan, jota ei ole tässä keskustelussa mielestäni
mainittu tähän asti. Se on kysymys siitä,
että ei vain pääministerin ulkopoliittinen
toimintasektori, joka on valtavasti laajentunut EU-jäsenyyden
myötä, mutta myös yksittäisten
ministereiden ulkopoliittinen toimintasektori on laajentunut.
Muistan omalta kohdaltani esimerkiksi ympäristöministerin
roolin siinä vaiheessa, kun Kioton ilmastoneuvottelut alkoivat,
miten tavattoman monia ulkopolitiikkaan, kansainväliseen
talouspolitiikkaan liittyviä asioita sellaisissakin prosesseissa
kuin ilmastoprosessi voi olla. Silloin on tärkeää,
että kaikkien niiden valtioneuvoston jäsenten,
joiden toimintasektoriin ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat jollain
tavalla kuuluvat, mahdollisuudet osallistua tähän
valtioneuvoston työhön, tarvittaessa TP-Utva-työhön,
taataan. Tämä voi nykyään koskea
jopa sisäministereitä, jotka kansainvälisen
turvallisuuden asioita ja muita käsittelevät.
Eli valtioneuvoston pitäisi erittäin laajalla
pohjalla käsitellä myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan
kysymyksiä.
Hannes Manninen /kesk:
Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja Sasi esitteli mielestäni
perusteellisesti ne keskeiset asiat, jotka liittyivät eduskunnan
tekemiin muutoksiin ja jotka myöskin keskeisellä tavalla
muuttavat aikaisemman perustuslain mukaisia käytäntöjä. Näin
ollen en yksityiskohtaisesti niihin tietenkään
palaa, mutta haluan, ennen kuin oman kantani esitän, lyhyesti
kommentoida eräitä täällä käytettyjä puheenvuoroja.
Ensinnäkin perussuomalaisten ed. Pentti Oinosen puheenvuorosta
haluaisin todeta, että olisi kansanvallalle kunniaksi,
jos hän edes pienen osan tässä salissa
varaisi tosiasioille ja totuudelle.
Mitä tulee sitten siihen kysymykseen, jota vasemmistoliiton
taholta ja myöskin perussuomalaisten taholta on erityisesti
kysytty, miksi perustuslakiin halutaan kirjata tämä Euroopan
unionin jäsenyys, kysymys on ennen kaikkea lainsäädäntöön
kuuluvasta niin sanotusta täydellisyysperiaatteesta, elikkä kaikkien
oleellisesti asiaan vaikuttavien seikkojen on käytävä ilmi
myös ulkopuoliselle lainsäädännöstä.
Mitään sen kummempaa viisautta siihen ei liity.
Vasemmistoliitto, erityisesti ed. Arhinmäki ja ed.
Tennilä, on täällä kovasti väittänyt
ensinnäkin, että tässä siirretään
yhdelle henkilölle eli pääministerille
kohtuuttomasti valtaa. Toisaalta ed. Arhinmäki täällä totesi,
että eihän presidentti nytkään
voi yksin päättää, miten haluaa.
Ensinnäkin tähän viimeiseen väitteeseen
voin todeta, että nykyisen käytännön
ja perustuslain mukaan valtioneuvoston esittäessä ensimmäistä kertaa asian,
presidentti voi palauttaa asian uudelleen valmisteluun. Kun valtioneuvosto
esittää toisen kerran, niin presidentti voi päättää ihan,
miten hän haluaa, elikkä hänellä on
todellinen yksinvaltainen päätöksenteko.
Sen sijaan tässä uudessa järjestelmässä,
kun vasemmistoliitto kaipaa enemmän mukaan henkilöitä päättämään
asiasta, ensinnäkin pääministeri tässä ei
tarkoita yhtä henkilöä vaan instituutiota,
joka edustaa valtioneuvostoa. Eli pääministerin
kannan takana on valtioneuvoston noin 20 jäsentä,
ja jos erimielisyys on sellainen, ettei sitä saada sovitettua,
siihen otetaan mukaan 200 eduskunnassa olevaa henkilöä.
Eli tämän järjestelmän mukaan
sen päätöksen takana teoreettisesti voi
olla 220 henkilöä tai, jos oppositio äänestää vastaan,
vähän vähemmän, mutta kuitenkin
lukuisa määrä henkilöitä.
Elikkä vasemmistoliiton nämä nimeltä mainitut
edustajat ovat ilmeisesti ymmärtäneet — tai
halunneet ymmärtää — täysin
väärin tämän asian.
Minullakin on ollut tilaisuus olla sekä Taxellin komitean
jäsen että perustuslakivaliokunnan jäsen
tätä asiaa käsiteltäessä.
Mehän saavutimme Taxellin komiteassa suurimpien puolueiden kesken
kompromissin, joka kuitenkin tiedotustilaisuudessa ja sen jälkeen,
lähinnä sosialidemokraattien sisäisten
näkemyserojen perusteella, hajosi, ja syntyi uusi tilanne.
Kuitenkin, voisi ehkä sanoa tässä vaiheessa, oli
hyvä, että se hajosi, koska itsekin näen,
että tämä kompromissi, joka perustuslakivaliokunnassa
hyväksyttiin puoluejohtajien neuvottelujen pohjalta, on
selkeämpi kuin komitean ehdotus presidentin ja valtioneuvoston
välisen päätöksenteon rajanvedon
ja pattitilanteen ratkaisemisen kannalta. Toiseksi se selkeästi
palauttaa kolmen lukon järjestelmän sotilaalliseen
kriisinhallintaan ja se myöskin aikaisempaa selkeämmin
määrittelee presidentin mahdollisuutta osallistua
kolmas maa -kokouksiin tai Euroopan unionin tai Eurooppa-neuvoston
epävirallisiin kokouksiin, joissa voi olla useampia edustajia.
Arvoisa puhemies! Haluan omalta osaltani todeta, että nyt
käsiteltävä esitys perustuslain muuttamiseksi
on varovainen, harkittu ja johdonmukainen askel parlamentarismin
vahvistamiseksi. Itse näen, että tällä järjestelmällä on
mahdollista mennä eteenpäin pidemmänkin
aikaa. Haluan myös todeta, että keskustan eduskuntaryhmä on
tyytyväinen nyt hyväksyttyyn kompromissiin, sillä se
vastaa keskustan maltillista ja kansanvaltaista näkemystä,
sillä niin kuin keskusta-nimikin sanoo, me haluamme kulkea
keskitietä, emme kannata äärilaitoja
puoleen emmekä toiseen.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Perustuslain uudistamisen tavoitteena on
olut lain yhtenäistäminen sekä saattaa
perustuslaki ajanmukaiseen muotoon. Uudistuksella ei muuteta voimassa
olevan perustuslain valtiosääntöön
liittyviä perusteita. Nykyinen perustuslaki on ollut voimassa
lähes 11 vuotta. Perustuslain muuttamiseen on aina haluttu
suhtautua pidättyvästi, ja muutoksiin ei ole lähdetty
päivänpoliittisten kysymysten takia. Samaa pidättyvyyttä on
syytä jatkaa tulevaisuudessakin. Nytkin uuden perustuslain
valmistelu tehtiin huolellisesti kaikkien eduskuntaryhmien kannat huomioiden.
Hallituksen esitys perustuslain muuttamiseksi jatkaa jo pitkään
vallalla ollutta suuntausta parlamentarismin vahvistamiseksi Suomessa,
ja tätä linjaa haluan olla omalta osaltani vahvasti
tukemassa.
Hallitusohjelman mukaisesti Matti Vanhasen toinen hallitus asetti
lokakuussa 2008 perustuslain uudistamista valmistelevan parlamentaarisen
komitean, niin sanotun Taxellin komitean. Komitean mietintö valmistui
viime vuoden lopulla. Hallituksen nyt käsittelyssä olevan
esityksen sisältö vastaa olennaisilta osiltaan
komitean tekemiä ehdotuksia ja myös niitä muutostarpeita,
joita perustuslakivaliokunta on perustuslain voimassaoloaikana esittänyt.
Rouva puhemies! Perustuslakiesityksen mukaan hallituksen esitysten
antaminen siirretään presidentiltä valtioneuvostolle.
Valtioneuvosto päättää myös
esitysten mahdollisesta täydentämisestä ja
peruuttamisesta. Toimivalta koskee myös sellaisia esityksiä,
joilla annetaan eduskunnan käsiteltäviksi ehdotukset
kansainvälisten velvoitteiden hyväksymiseksi.
Tällä muutoksella halutaan korostaa eduskunnalle
vastuullisen valtioneuvoston johtoroolia niin lainsäädäntötyössä kuin
valtion talousarvion laadinnassakin. Tätä samaa
linjaa tukee myös kansliapäälliköiden
nimitysvallan siirto presidentiltä valtioneuvostolle.
Presidentin päätöksentekoa koskeva
58 § perustuslaissa ehdotetaan muutettavaksi.
Presidentin päätöksenteko sidotaan perustuslain
muutosesityksissä valtioneuvoston kantaan siinä tapauksessa,
kun valtioneuvoston ja presidentin kannat eroavat toisistaan ja
valtioneuvosto tuo asian uudelleen ratkaistavaksi eduskunnan päättämän kannan
mukaisesti. Perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaisesti
riittävänä menettelynä tällaisessa
tilanteessa pidetään hallituksen selontekoa eduskunnalle.
Tämä perustuslain 93 §:n 1 momentin
nojalla tapahtuva presidentin päätöksenteko
sidotaan näin vahvemmin valtioneuvoston tekemään
päätösehdotukseen, jolla on eduskunnan
tuki.
Menettely, jossa valtioneuvosto hakee eduskunnasta tuen omalle
esitykselleen yksittäisessä asiassa, on parlamentarismimme
kannalta hieman erikoinen. Perustuslakivaliokunnan mukaan tällainen
menettely tulisi kyseeseen lähinnä sellaisessa
Suomen ulkopolitiikkaa koskevassa merkittävässä asiassa,
jossa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston kannat ovat neuvottelujenkin
jälkeen erimieliset. Tällaisessa tapauksessa laaja
parlamentaarinen päätöksenteko on kansallisesti
tärkeässä asiassa perusteltua. On tärkeä huomata,
että tässä uuden perustuslain mukaisessa
tilanteessa on kyseessä poikkeuksellinen ratkaisukeino,
joka ratkaistaan loppujen lopuksi eduskunnan päätöksellä.
Menettely lisää selkeästi painetta tasavallan
presidentin ja valtioneuvoston yhteisen kannan muodostamiseksi.
Tasavallan presidentti johtaa edelleen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa
valtioneuvoston kanssa. Tämä tosiasia ei muutu.
Yhteistoiminnan paine valtioneuvoston kanssa asioita käsiteltäessä sen
sijaan kasvaa.
Rouva puhemies! Vaikka tällä perustuslain muutoksella
presidentin ulkopolitiikan päätösvaltaa
hieman kavennetaan, se tuo myös valtioneuvoston ja tasavallan
presidentin väliseen yhteistyöhön lisää painoa,
koska menettely korostaa mahdollisten ristiriitojen ratkaisua ennalta ehkäisevästi
kärjistämistä välttäen.
On vaikea kuvitella tilannetta, jossa jokin neuvoteltava, ulkopolitiikan
alaan kuuluva asia tuotaisiin lopulta eduskunnan käsiteltäväksi,
kun valtioneuvosto ja tasavallan presidentti olisivat ajautuneet
eri raiteille. Valtioneuvoston ja presidentin yhteistyön kannalta
tärkeä foorumi on valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen
valiokunta. Uuden perustuslain aikana tämän valiokunnan
työn merkitys korostuu.
Rouva puhemies! Suomi on Euroopan unionin jäsen. Suomen äänivaltaa
EU:ssa käyttää voimassa olevan perustuslain
mukaan pääministeri. Tasavallan presidentti on
myös osallistunut useisiin Eurooppa-neuvoston kokouksiin
perustuslain mukaisen ulkopolitiikan johtajuuden perusteella. Tämä kahden
lautasen ongelmaksi nimetty tilanne poistuu uuden perustuslain hyväksymisen
myötä. Pääministeristä tulee
yksinomaan Suomen äänivallan käyttäjä Eurooppa-neuvostossa
perustuslakiin merkittävän pykälän
perusteella. Enää ei siis valtioneuvoston päätöksiä asiassa
tarvita, vaan asia merkitään suoraan perustuslakiin.
Lissabonin sopimuksen tultua voimaan tuli Eurooppa-neuvostosta
unionin toimielin, jolla on todellista päätösvaltaa.
Istuva tasavallan presidentti ei ole Lissabonin sopimuksen aikana
osallistunut Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Olisiko kyseessä tulevan
perustuslain ennakointia?
Tasavallan presidentti ei uudenkaan perustuslain voimassa ollessa
joudu kokonaan pois Euroopan unionin toiminnasta. Valtioneuvosto
voi poikkeuksellisesti päättää,
että pääministerin lisäksi tasavallan
presidentti voi osallistua unionin toimintaan liittyvään
kokoukseen, jos Euroopan unionin järjestelmä sen
mahdollisuuden sallii. Perustuslakivaliokunnan mietinnön
mukaan tasavallan presidentin läsnäolo EU-kokouksissa ei
koske Eurooppa-neuvoston kokouksia, jotka nimenomaan kuuluvat pääministerin
toimivaltaan.
Rouva puhemies! Lainsäädäntötyön
kannalta uusi perustuslaki ei tuo suuria muutoksia. Lainsäädäntötyö tapahtuu
lähes poikkeuksetta hallituksen antamien lakiesitysten
perusteella. Myös kansanedustajan tekemän lakialoitteen
kautta voidaan uusi laki saada vireille. Uutena keinona lakihankkeen
saamiseksi liikkeelle uusi perustuslaki mahdollistaa kansalaisaloitteen
tekemisen. Lakialoitteeseen tarvitaan vähintään
50 000 allekirjoitusta äänioikeutetuilta
kansalaisilta. Kansalaisaloitteen yksityiskohdat määritellään tarkemmin
eduskunnan säätämällä lailla.
Rouva puhemies! Lopuksi on syytä huomata, että perustuslain
säätämisjärjestyksen mukaan tämä lakiesitys
hyväksytään näillä valtiopäivillä äänten
enemmistöllä ja tuleva eduskunta vaalien jälkeen
päättää lopullisesti uudesta
perustuslaista määräenemmistöllä seuraavilla
valtiopäivillä. On syytä huomata myös
se, että tähän uuteen perustuslakiin
sisältyy tietenkin Lissabonin sopimukseen sisältyvä mahdollisuus
erota Euroopan unionista. Elikkä tästä uudesta
perustuslaista voidaan tavallaan todeta, että nyt tämä vastaus
siihen joidenkin esittämään pelkoon,
että jos asiat menevät huonosti Euroopan unionissa,
pääseekö siitä koskaan eroon,
tulee perustuslakiin merkityksi ja Lissabonin sopimuksen mukaiseksi
olemassa olevaksi tosiasiaksi.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan käsittelyssä oleva
perustuslain uudistus on lähtenyt liikkeelle poliittisesta
tarpeesta, kun tasavallan presidentti ja pääministeri
eivät oikein hahmottaneet tilannetta, jossa sitten ajauduttiin
tilanteeseen, jossa samaa lautasta tavoittelemassa oli kaksi valtion
johtohenkilöä.
Nyt käsittelyssä oleva muutos lähti
liikkeelle saatesanoilla, että presidentistä tehdään
vallaton. Osaltaan tästä syystä myöskin
maakunnissa käydään keskustelua nimenomaan
presidentin valtaoikeuksista, ja sodan käynyt ikäluokka,
joka on tuntenut presidentti Kekkosen hyvin, haluaisi, että Suomessa
olisi edelleen vahva presidentti, jolla oikeasti olisi valtaa niin
sisä- kuin ulkopolitiikan osalta.
Tämä tilanne, jossa nyt ollaan, on siinä mielessä positiivisessa
vaiheessa, että presidentiltä ei viedä kaikkea
valtaa, vaan hänelle sitä jää:
kriisinhallinnan osalta kolme lukkoa, presidentti nimittää edelleen
Puolustusvoimien ylipäällikön ja sitten
monta muuta ja Suomen Pankin pääjohtajan — nämä ovat
tärkeitä asioita.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta tarvitaan yhteisymmärrystä ja
-näkemystä. Suomi on mukana Euroopan unionin jäsenenä.
Euroopan unioni harjoittaa omaa ulkopolitiikkaansa. Meillä on
rajanaapurina Venäjä. Se luo meille ominaispiirteitä,
jotka meidän pitää kunnolla hoitaa, ja
tässä jos missä myöskin tämän
tulevan perustuslain mukaan on tasavallan presidentillä toimintaedellytykset
ja -mahdollisuudet.
Venäjä on presidenttivetoinen yhteiskunta,
ja olen aistinut niin, että päämiehet
yleensä haluavat samoilla nimikkeillä varustettujen
päämiesten kanssa käydä keskusteluja,
ja tämä edesauttaa varmasti myöskin sitä,
että meidän presidentillämme on jatkossakin
mahdollisuus harjoittaa ja tehdä ulkopolitiikkaa, ja tämän
pitää olla mahdollistava ja rakentava elementti
myöskin tässä uudessa perustuslaissa.
Tämä perustuslakimuutos on valmisteltu hyvin
vakaiden poliittisten ilmapiirien vallitessa. Jossain 1960-, 1970-luvulla,
puhumattakaan sitten sodan aikaan, jolloin hallituksia tuli ja meni, tarvittiin
vahvaa presidenttiä, joka siinä myrskyisessä vaiheessa
piti ohjat käsissä, kun muodostettiin uusia hallituksia.
Toivottavasti se aika on historiaa eikä enää palata
pätkähallituksiin ja myrskyisiin valtiopäiviin.
Tämä on toiveeni, joskin historialla on tapana
toistaa itseään ja seuraavat vaalit osoittavat
myöskin meillä, mihin suuntaan me olemme tässä yhteiskunnassa
menossa.
Euroopan unionin jäsenyys tulee kirjatuksi nyt perustuslakiin.
Osittain se selkeyttää sitä keskustelua
Suomen suhteesta Euroopan unioniin, voidaanko siitä erota
ja minkälaisella äänestyspäätöksellä.
Täällä on todettu perustuslakivaliokunnan
puheenjohtajan suulla, että yksinkertainen enemmistö siihen
riittää. Missä tilanteessa sitten sitä äänestystä voitaisiin
käydä, minä en ainakaan osaa sitä arvioida.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä nyt maltillisesti
uudistettu perustuslaki toivottavasti pysyy voimassa pitkään.
On helppo yhtyä niihin edustajiin, jotka ovat todenneet,
että perustuslakia ei pidä jatkuvasti muuttaa,
koska se on iso prosessi. Hetken mielijohteesta voidaan sitä tietenkin
lähteä ajamaan vahvojen vaikuttajien toimesta,
mutta jatkuvuus ennen kaikkea, ja perustuslaki on se, johon nojaa
suomalainen yhteiskunta.
Toinen
varapuhemies:
Kun edustajille on tänään aiemmin
ilmoitettu, että istunto pyritään päättämään
kello 17.45, niin tämän vuoksi yleiskeskustelu
ja asian käsittely keskeytetään.