Pentti Oinonen /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kummastusta herättää istuvan
hallituksen politiikka ulkomaanlainoja myönnettäessä — ei
vakuuksia eikä takauksia, vaikka puhutaan yhteensä useammasta
miljardista eurosta. Suoraan sanottuna tämä touhu
on kuin hölmöläiset pankkibisnestä tekemässä.
Muistutettakoon teitä harvoja edustajia täällä salissa
siitä, että tässä lainassa on
kyse siitä samaisesta 320 miljoonan euron lainasta, jonka eduskunnan
enemmistö päätti vastoin perussuomalaisten
esitystä viime kesän korvalla myöntää Latvialle
osana valtion vuoden 2010 kolmatta lisäbudjettia. Latvia
ei ole tuota lainaa vieläkään nostanut,
mikä herättää kysymyksen siitä,
tarvitseeko kyseinen valtio edes mitään lainaa.
Suomihan on ollut Kreikan ja Irlannin lisäksi pelastamassa
Latvian ja Islannin talouksia. Latvian osalta Imf laati 7,5 miljardin
euron pelastuspaketin, ja Suomi sitoutui siihen rahoittajaksi 324
miljoonalla eurolla. Melkoista leikkiä suomalaisten rahoilla.
Arvoisa puhemies! Ehdotinkin omassa lisätalousarvioesityksessäni
vuoden 2011 ensimmäiseen lisäbudjettiin kyseisen
lainan poistamista, kun se ei selvästikään
ole Latvialle kelvannut. Suomalaisen veronmaksajan kantilta katsottuna lainaehdot
ovat surkeat ja mitään takuita tai vakuuksia ei
ole eikä tule. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä,
että suomalainen veronmaksaja toimii tämänkin
lainan takuumiehenä Suomen valtiolle. Näin huonoja
lainaehtoja ei pitäisi vastuullisten kansanedustajien missään
olosuhteissa hyväksyä. Korkokin on vähintään
sama kuin se korko, jota Suomi lainasta itse maksaa. Käytännössä korkeampaa
korkoa siis tuskin tullaan perimään.
Nämä rahat eivät taatusti jäisi
Suomessa ilman käyttökohdetta, sen te kaikki edustajat
kyllä tiedätte ilman minun sanomattakin. Omaishoitajat,
köyhyydenvastainen taistelu, kansalaistemme työllistäminen,
siinä muutamia vaihtoehtoisia käyttökohteita
näille 324 miljoonalle eurolle, jotka ollaan Latvialle
taas myöntämässä.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ymmärsin ilmeisesti oikein, että tässä yhteydessä saa
puhua myös esityslistan kohdasta 17. Näin ollen
tulen käyttämään puheenvuoron
ensisijaisesti tähän kohtaan 17 liittyen, joka
sisältää tekemäni lisätalousarvioaloitteen
130/2010 vp: Määrärahan osoittaminen
jäissä kulkevan sisävesiliikenteen alustyypin
suunnitteluun, kehittämiseen ja rakentamiseen.
Suomessa on ollut useamman vuosisadan aikana, erityisesti 1800-luvun,
1900-luvun alkupuolella merkittävää sisävesiliikennettä.
Suomi on järvien maa, ja sisävesiliikenne on löytänyt tuolloin
mahdollisuutensa. Juuri äskettäin Suomi on tehnyt
sopimuksen Saimaan kanavasta, sen käytöstä.
Suomessa on rakennettu Keitele—Päijänne-kanava
ja edelleen kunnostettu muutenkin sisävesiliikenteen verkostoa.
1960-luvun alussa professori Pentti Kaitera esitti voimakkaasti
näköaloja Suomen sisävesiliikenteestä,
kanavaverkoston rakentamisesta, mutta nämä sisävesiliikenteen
ideat ovat paljolti kuihtuneet lähinnä maaliikenteen
ja autoistumisen myötä. Suomella on mahdollisuudet
vesillä tapahtuviin kuljetuksiin, ja jos löydetään
keinot, joilla jääesteitä voidaan voittaa,
nämä mahdollisuudet ovat hyvinkin merkittävät.
Tällä hetkellä minulle annettujen
tietojen mukaan pääosa Saimaan kanavan liikenteestä tapahtuu
ulkomaisella kalustolla, Saimaan vesistön liikenteestä lähinnä venäläisellä kuljetuskalustolla,
ja suomalaiset alukset ovat varsin vähäisessä määrin
Saimaan vesistöilläkin liikenteessä.
Samoin Keitele—Päijänne-kanavan käyttö on
kuihtunut turisti- ja vapaa-ajankäyttöön
lähes pääosin. Suomi on laajojen sisävesireittien
maa, jossa Saimaan vesistöltä, aina Iisalmesta
alkaen, on kansainvälinen meritieyhteys vaikkapa Pariisiin, tai
minne tahansa. Muilla sisävesireiteillä olisi kehitettävissä merkittävää kuljetusliikennettä
esimerkiksi
puutavara- ja bioenergiakuljetuksiin. Päijänne
on aikoinaan 1800—1900-luvun taitteessa ollut hyvin merkittävä kuljetusreitti,
siten että Lahden Vesijärven satama on ollut tsaarin
Venäjän aikana eräs merkittävistä koko
laajan Venäjän alueen satamista.
Suomen sisävesillä siis liikennöivät
pääasiassa ulkomaiset alukset lukuun ottamatta
Keitele—Päijänne-aluetta, ja suomalainen
kalusto kaipaisi kehittämistä. Suomessa on innovatiivisia
ideoita yrittäjien ja muun muassa Lappeenrannan teknisen
yliopiston toimesta. Tarvittaisiin vain yksilöityä suunnittelua,
kehitystyötä, ja ennen kaikkea toimeen tarttumista,
alusten rakentamista. Samalla tarvittaisiin tietysti satamainfrastruktuurin
rakentamista riittävässä määrin.
Suomalaisia aluksia voitaisiin käyttää myös teollisena
vientituotteena. Kansainvälisesti kehitetään
voimakkaasti sisävesiliikennettä logistisesti
tehokkaana ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona.
Suomessa tulisi yrittäjien, oppilaitosten ja viranomaisten
olla tässä kehitystyössä aktiivisesti
mukana. Sisämaassa, Keuruulla, kotikaupungissani, ja Haapamäellä,
olisi tähän suuret mahdollisuudet. Haapamäkihän
on nyt sisämaassa lähes kuivalla paikkakunnalla
pienten sisävesijärvien äärellä,
ei edes Keurusselän äärellä,
jo nyt laivanrakennuksen paikkakunta. Jos me kosketamme uusissa
Suomessa tehdyissä huippuristeilijöissä puuta,
joka nyt ei ole massiivipuuta, vaan erilaista muuta puuelementtiä,
niin se on Haapamäellä saanut sen muotonsa, missä se
on laivoissa. Siellä osataan käsitellä alumiinia,
se on aivan edelläkävijä. Osaaminen ja
tuotanto on jo nyt olemassa, ja näitä kevyitä alumiinisia
sisävesikuljetusten aluksia voitaisiin tehdä ja
laittaa liikenteeseen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tarvitaan
vain liikkeelle lähtöä.
Lisätalousarvion asianomainen kohta 32.30.46 tarjoaa
tähän olemassa olevaa rahoitusta. Aloitteellani
tätä vauhditan, ja toivon, että työhön
ja toimeen tartutaan, kotimaan liikennettä kehitetään
ympäristöystävällisesti ja samalla tehdään
myöskin vientituloja tuottavia laivateollisuuden tuotteita.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kommentoin vain yleisesti tätä lainoitusasiaa. Ensinnäkin,
minä ymmärrän, että eräistä viime aikojen
tapahtumista voi tehdä sellaisen johtopäätöksen,
että esimerkiksi Kreikka voisi tehdä konkurssin.
Sillä nyt viime viikolla tuli tieto, että sen
valtion velat ovat 150 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ja valtion
hallinnossa olevaa kansantaloutta on vain 60 prosenttia kokonaisuudesta,
elikkä siis siinä on sen mahdollisuus olemassa.
Jolloinka kun täällä vaaditaan vakuuksia,
niin silloin tietysti ne vakuudet voisivat olla tarpeen, mutta Latvia
ei ole sellainen valtio. Toisekseen, jos lainoista on kysymys, niin
lainoista saa koron, niin kauan kuin se koronmaksukyky sillä lainanottajalla
on. Siis sillä tavalla tässä on se mahdollisuus,
että nämä äsken käytetyt
puheenvuorot ei ihan nappiin sattuneet.
Keskustelu päättyi.