Marko Asell /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
koskee sitä, että päivähoitolapset
voisivat olla päivähoidossa oman kuntansa ulkopuolella.
Tästä on myös ed. Kaikkonen tehnyt toimenpidealoitteen,
jossa vaaditaan samaa asiaa eli päivähoitopaikan
saamista oman kunnan rajojen ulkopuolelta, mikä on sinällään
kannatettava asia, mutta nyt jo kunnat voivat hankkia päivähoitopalveluja
rajojen ulkopuolelta elikkä mitään varsinaista
muutosta käytäntöön tässä ei
tule.
Hallitus on ohjelmassaan luvannut varhaiskasvatuslain kokonaisuudistuksen,
mutta tälle kaudelle on tullut tämmöistä pientä viilausta,
jolla ei todellisiin ongelmiin kuitenkaan puututa. Isoin ongelma
ja se, mikä vaatisi parantamista, on nimittäin
päiväkotien ryhmäkoot, joka myös
on kouluissa ongelma — suuret ryhmäkoot. Tästä tulee
paljon palautetta kentältä, näiltä ammattilaisilta,
jotka toimivat lasten kanssa ja ovat siinä työssä,
mutta myös lasten vanhemmilta.
Näihin suuriin ryhmäkokoihin tulisi ennemminkin
puuttua, nimittäin nämä täyteen
ahdetut tilat ja pienet henkilöstöresurssit ovat
keskeisiä ongelmia, jotka johtavat moniin lasten hyvinvointia
ja terveyttä uhkaaviin epäkohtiin. Pienissä tiloissa
paljon ihmisiä, on liikaa melua, erilaisia ärsykkeitä ja
kontakteja, ja lapset stressaantuvat tässä ihan
yhtä lailla kuin aikuisetkin, eikä sitten lasten
kehittymässä oleva hermosto pysty hallitsemaan
suurta määrää ärsykkeitä.
Lapset reagoivat eri lailla, siinä missä yksi
voi muuttua levottomaksi, toinen taas sulkeutuu, ja erityisesti lapset,
jotka vaativat tämmöisiä erityisryhmiä ja erityistä hoitoa,
ovat tässä kaikista pahimmassa tilanteessa. Lapsille
tulisi antaa mahdollisuus rauhoittumiseen ihan eri mittakaavassa
kuin se on nyt mahdollista. Asiantuntijat linjaavat, että henkisen
ja sosiaalisen kehityksen kannalta nämä ovat merkittäviä riskitekijöitä.
Lisäksi vielä siinä on se vaikutus, että stressi
kuormittaa ja alentaa myös vastustuskykyä, jolloin
lapset sairastuvat helpommin, ja isoissa ryhmissä tietysti
tämmöiset infektiokierteet ovat hyvin tuttuja.
Olisin toivonut, että hallituksella olisi ollut halua
parantaa lainsäädäntöä tältä osin
tämän ryhmäkoon kohdalla, mutta asia
lienee sitten seuraavan hallituksen sylissä, niin kuin
monet muutkin isommat hankkeet tällä hallituksella
ovat menneet.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Asell toi erittäin tärkeitä,
inhimillisiä, varhaislapsuuden kasvatuspsykologisia näköaloja
esille, joille todella toivoisin menestystä tulevan eduskunnan,
tulevan hallituksen aikana. Varhaislapsuus luo pohjan koko elämälle,
ja kielteiset asiat varhaislapsuudessa saattavat vaikuttaa myös
niihin kielteisiin ilmiöihin, joista tänä iltana
olemme muitten lakiasioiden yhteydessä puhuneet.
Osaltaan päivähoitopaikkojen painetta saattaisi
helpottaa se, jos kotihoidon tuki olisi minimityöttömyyspäivärahan
tasoinen, edes se. Silloin enemmän lapsia voitaisiin hoitaa
myöskin varhaislapsuudessa kotona, silloin paine hoitolaitoksiin
osaltaan vähenisi. Mutta ed. Asell toi hyvin tärkeitä näkökohtia,
joihin ihan lämmöllä yhdyn, ja toivon,
että ne saavat sijan tulevan eduskunnan valiokuntatyössä.
Yleiskeskustelu päättyi.