Täysistunnon pöytäkirja 154/2001 vp

PTK 154/2001 vp

154. TORSTAINA 13. JOULUKUUTA 2001 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Venäjän tullin toiminta

Timo  Seppälä  /kok:

Arvoisa puhemies! Suomen ja Venäjän välisellä rajalla on useasti esiintynyt kaikenlaisia ongelmia. Silloin kun ne ovat koskeneet liikennettä tai rajavartioston toimia, niihin on puututtu hyvin nopeasti. Tällä hetkellä siellä on viikkoja vaivannut tullimuodollisuuksien kangertelu ja pahimmillaan autot ovat joutuneet odottamaan useita vuorokausia rajalla. Tällä hetkellä odotusajat lienevät noin puoli vuorokautta. Epätietoisuus rajamuodollisuuksien sujumisesta vaikuttaa suomalaisten tuotteiden vientiin sekä vahingoittaa suomalaisten huolintayritysten ja transitkuljettajien kansainvälistä mainetta. Saamani tiedon mukaan Suomen Kuorma-autoliiton ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton edustajat olisivat halunneet keskustella ongelmista ministeri Siimeksen kanssa, (Puhemies koputtaa) mutta hänellä ei ole ollut aikaa ottaa heitä vastaan. Kysyn ministeri Siimekseltä:

Onko asiassa tapahtumassa mitään positiivista ja onko teillä jo aikaa ottaa alan edustajia vastaan?

Ministeri Suvi-Anne Siimes

Arvoisa puhemies! Tähän samaan kysymykseen on vastattu kirjallisen kysymyksen muodossa, nimeä en muista, ja siinä on selostettu niitä toimia, joihin alaisuudessani toimivan tullihallinnon puolesta sekä kahdenvälisissä neuvotteluissa Venäjän vastaavien viranomaisten kanssa että EU-tason neuvotteluissa, kun kysymys on EU:n ulkorajasta ja sen liikenteen sujuvuudesta, asiassa on ryhdytty. Lisäksi pääministeri on muutama viikko sitten lähettänyt asiasta kirjeen Venäjän pääministerille ja pyytänyt sieltä korkean tason apua sille, että nämä järjestelyt sujuisivat.

Tässä on kysymys kahden tavoitteen välisestä ristiriidasta. Toisaalta tavoitteena on turvata laillisen liikenteen sujuvuus ja toisaalta taas estää rikoksia ja nimenomaan tullirikoksia. Venäjän puolella on hyvin usein ja nimenomaan ilman ennakkovaroitusta rikostentorjunnan nimissä tullitarkastuksia lisätty. Tilanne on ollut ongelmallinen. (Puhemies koputtaa) Ongelman laajuus on välillä vaihdellut, eli tilanne on välillä parempi ja välillä huonompi. Kaikki, mitä on Suomen puolelta voitu tehdä, on tehty.

Ulkomaankauppaministeri   Kimmo  Sasi

Arvoisa puhemies! Todellakin tilanne on se, että rajan Suomen puolella ei ole mitään ongelmia, vaan ongelmat ovat Venäjän puolella ja ne liittyvät siihen, että Venäjän puolella on ryhdytty toimenpiteisiin rikollisuuden kitkemiseksi tullitoiminnasta Venäjän puolella rajaa. Olemme selvittäneet asiaa ja totuus on se, että venäläisten toimenpiteet ovat perusteltuja ja oikeutettuja siitä syystä, että rikollisuus on erittäin vakava ongelma Venäjän puolella.

Olemme keskusteluissa venäläisten kanssa pyrkineet tuomaan esille sen, että on olemassa merkittäviä suomalaisia yrityksiä, joitten osalta ei ole mitään syytä epäillä rikollisuutta, ja tältä osin voitaisiin joitakin yhtiöitä kohdella eri tavalla ja nopeuttaa rajavalvontaa, mutta näissä neuvotteluissa ei ole ainakaan toistaiseksi päästy eteenpäin. Tältä osin pidämme jatkuvasti tiivistä yhteyttä venäläisiin, jotta asiat voitaisiin mahdollisella erityiskohtelulla mahdollisimman nopeasti ratkaista.

Toinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.