Täysistunnon pöytäkirja 154/2001 vp

PTK 154/2001 vp

154. TORSTAINA 13. JOULUKUUTA 2001 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Maakunnallisten infrastruktuurihankkeiden tukeminen

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Täällä on tänäänkin keskusteltu vilkkaasti siitä, pitäisikö valtion olla mukana tukemassa mahdollista Vuosaaren satamahanketta. Näin muun maakunnan edustajan näkökulmasta minua askarruttaa sellainen kysymys, että jos joitain tämän tyyppisiä hankkeita valtio olisi tukemassa kohtuullisen merkittävilläkin summilla jatkossa, niin onko hallituksessa suunniteltu vastaavasti sitä, että yhdenvertaisesti tuettaisiin myös muissa maakunnissa sijaitsevia isoja, yleisen hyödyn kannalta merkittäviä infrahankkeita.

En nyt nosta tässä esiin Tampereen satamia, mutta esimerkkinä voisi sanoa, että Tampereella on selvitelty raideliikenteen kehittämismahdollisuuksia joukkoliikennemuotona. Mielestäni tämän tyyppiset isot maakunnalliset hankkeet olisivat mitä parhaimpia tulevaisuushankkeita muun muassa ympäristön ja ilmastopolitiikan kannalta. Kysymys kuuluu:

Onko hallituksessa mietitty, voitaisiinko kokonaisvaltaisesti ajatella jotakin ohjelmaa tai pakettia, (Puhemies koputtaa) jossa sitouduttaisiin eri maakunnissa sijaitseviin merkittäviin isoihin infrahankkeisiin, joilla on tulevaisuuden kannalta merkitystä?

Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen

Arvoisa puhemies! Vuosaaren satamasta käydystä keskustelusta saattaa ulkopuolisille syntyä se väärä kuva, että valtio olisi lähdössä mukaan rahoittamaan Vuosaaren satamarakentamista. Näinhän tilanne ei ole, vaan tässäkin tapauksessa niin kuin muutenkin satamatoiminnot ovat kunnallisia toimintoja ja niistä vastaavat kunnat ja kaupungit omalla rahoituksellaan, ja ne vastaavat myöskin tuolla satama-alueella olevasta väylästöstä.

Kun tullaan siihen kysymykseen, miten valtiollisten väylälaitosten vastuulle jäävien yleisten väylien rahoitus toteutetaan, meillä Suomessa on se periaate, että valtio on sen kaltaiset väylät rahoittanut. Tässä tapauksessa, kun puhutaan Vuosaaren satamaan liittyvistä yleisistä väylistä, ollaan tekemässä poikkeusta yleisestä säännöstä johtuen siitä, että noiden väylien rakentamisesta Helsingin kaupunki on saamassa merkittävää hyötyä, joten ollaan ottamassa käyttöön tämmöinen (Puhemies koputtaa) hyötyjä maksaa -näkökulma, elikkä Helsingin kaupunki on tulossa mukaan rahoittamaan myöskin näitten yleisten väylien rakentamista.

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan alkuperäisessä kysymyksessäni oli hieman laajempi merkitys eli se, että kun tällä hetkellä maakunnissa joudutaan kerta kaikkiaan miettimään, miten vastata ilmastosopimuksen mukaisiin päästövähennysvelvoitteisiin, niin usein nousee tällaiseen infraan liittyviä keskeisiä, isoja hankkeita, kuten vaikka raideliikenteeseen liittyviä tai muita.

Eikö nyt olisi kokonaisvaltaisesti hyvin järkevää, kun usein kunnissa ja maakunnissa nämä hankkeet haudataan sen takia, että ne ovat kohtuuttoman kalliita, jos ne joudutaan yksin toteuttamaan, että valtio antaisi nyt jonkinlaisen signaalin vaikkapa tässä yhteydessä, että mikäli hyvä, toteuttamiskelpoinen ja tulevaisuuden kannalta perusteltu hanke tulee, niin mukana ollaan, ja tätä kautta rohkaisisi maakunnissa tapahtuvaa rakenteellista, ilmaston kannalta myönteistä infrakehitystä?

Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen

Arvoisa puhemies! Työnjako tässä suhteessa on hyvin selkeä, elikkä kunnat ja kaupungit vastaavat omasta katuverkostaan, omasta väylästöstään, ja valtio vastaa yleisistä väylistä ja niiden rahoittamisesta. Tietysti on toivottavaa, että kunnat ja kaupungit saadessaan hyötyjä rakennettavista väylistä tulevat mukaan laajemminkin rahoittamaan noita väyliä, jolloin varmasti niitä kyettäisiin nopeammassa tahdissa tekemään, mutta sen kaltaista halukkuutta on kovin vähän tähän saakka ilmennyt.

Toinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.