Täysistunnon pöytäkirja 157/2014 vp

PTK 157/2014 vp

157. TORSTAINA 19. HELMIKUUTA 2015 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Arktinen strategia

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallitus on kuuleman mukaan tehnyt lukuisia erilaisia strategioita. Yksi näistä on arktinen strategia. Sitäkin on moitittu yleisluonteiseksi, niin kuin näitä muita vailla riittävää konkretiaa. Sittemmin hallitus on turvautunut Risto E. J. Penttilään ja Paavo Lipposeen ja pyytänyt heiltä lisää raportteja arktisista asioista.

Mutta, arvoisa pääministeri, mihin nämä kaikki paperit oikein on haudattu? Onko tehty toimenpidesuunnitelmia niin, että saataisiin jotakin pohjoisessa todella tapahtumaan? Kun me katsomme rajojen yli pohjoisessa, me näemme Norjassa valtavan aktiviteetin. Me tiedämme Norjan tehneen monia toimenpiteitä, joilla väkeä on saatu sinne palaamaan, isoja investointeja käyntiin. Sama koskee Pohjois-Ruotsia, mutta Suomen kohdalla tilanne on aivan toisenlainen. Pyydän, arvoisa pääministeri, teitä vastaamaan: mitä konkreettista hallitus tekee Suomen arktisessa, jotta sielläkin saadaan samanlainen kehitys käyntiin kuin meidän naapurimaissamme?

Pääministeri   Alexander  Stubb

Arvoisa herra puhemies! Ehkä ensimmäinen asia on se, että vuonna 2008, kun tulin ulkoministeriksi, niin silloin Suomella ei vielä ollut arktista strategiaa. Panimme sen liikkeelle, ja sen jälkeen ja sen seurauksena on syntynyt kolme kappaletta. Meillä on ulkoasiainministeriössä arktisista asioista vastaava suurlähettiläs. Millaisia hankkeita ja mihin panostetaan, tulemmeko pääsemään samalle tasolle kuin esimerkiksi Norja tai Ruotsi? Kyllä uskon, että pääsemme. Infrastruktuurihankkeet liittyvät tähän kokonaisuuteen, koulutus, matkailu ovat vahvuuksia.

Eli olemme pyrkineet tässä matkan varrella panostamaan konkreettisesti nimenomaan arktiseen yhteistyöhön, ja totta kai institutionaalisesti tällä hetkellä meillä on toimiva Arktinen neuvosto, jossa Suomi on mukana yhdessä muistaakseni kuuden muun valtion kanssa. Eli arktinen on ollut jatkuvasti fokuksessa, mutta siitä olen kyllä edustajan kanssa samaa mieltä, että strategisista papereista joskus puuttuu fokus. Tämänkin hallituskauden aikana ja edelliset mukaan lukien niitä on yli 300.

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Tämä on onneksi sellainen strategia, josta ei fokusta puutu. Otetaan esimerkiksi nyt tämä osaamiskeskus, joka on nimenomaan nyt kehittymässä, koska meillä, jos jossain, on arktista osaamista. Sitä pitäisi vain viedä enemmän ulospäin. Meillä on ollut nyt tällainen suunnitteluvaihe, ja me saamme nyt monta eri kaupunkia esimerkiksi tuolta Lapin seudulta mukaan tähän osaamiskeskittymään. Me teemme Norjan kanssa tulevaisuudessa hyvää yhteistyötä niin jäänmurrossa kuin muussa osaamisessa ja myöskin öljyntorjunnassa. Siinä meillä on paljon osaamista, ja nämä ovat pitkällä.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Raaka-aineita myyvä maa on kehitysmaa. Suomessa tällä hetkellä myydään huomattava osa luonnonvaroista aivan raaka-aineena ulkomaille. Nyt tällä arktisella alueella meillä on todella valtava määrä mahtavia luonnonvaroja, mitä voisi käyttää kehitettynä jalosteena paljon Suomen tuloiksi ja tuotteiksi. Nyt minä kysynkin teiltä, arvoisat hallituksen edustajat: mitä te aiotte tehdä, jotta Suomeen saataisiin vientituloja aikaiseksi näistä meidän hienoista luonnonvaroista? Tarkoitan todellakin näitä arktisia asioita: ilmastoa, ympäristöä, metsää, puusta sata uutta tuotetta. Meillä on maan päällä kasvavaa kultaa ja kaikkea muita näitten kaivosasioitten lisäksi.

Elinkeinoministeri  Jan  Vapaavuori

Arvoisa puhemies! Ehkä arktisista luonnonvaroista varmaan merkittävimpiä ovat meidän metsävaramme ja toisaalta Pohjois- ja Itä-Suomessa olevat isot mineraalivarannot. Metsäpuolella itse asiassa suomalainen biotalous voi tällä hetkellä varsin hyvin ja kehittyy erittäin suotuisasti. Metsäteollisuus on uudistumassa erittäin vauhdikkaasti, ja siitä hyötyy koko Suomi.

Kaivospuolella on sitten hieman hiljaisempaa ollut viime aikoina johtuen osaltaan siitä, että mineraalien maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet, ja sitten ehkä Talvivaaran heijastusvaikutuksista ja siihen liittyvistä ympäristökysymyksistä. Ne otetaan aikaisempaa vakavammin. Mutta olen varma, että pitkällä aikavälillä ne poikkeukselliset mineraalivarannot, mitä esimerkiksi Suomen Lapissakin on, voidaan hyödyntää kansantaloutta erittäin paljon hyödyttävällä tavalla.

Kolmas, mihin puhuja itsekin viittasi, on matkailu, joka on itse asiassa myös niitä harvoja alueita, jotka viime vuosina, kun talous on muuten ollut hyvin mollivoittoista, ovat pystyneet kasvamaan, ja tässä suhteessa erityisesti Lapissa on hyvin paljon (Puhemies koputtaa) positiivista liikkeellä.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Tämä kysymys on tullut käsiteltyä.