14) Laki perintö- ja lahjaverolain 11 ja 14 §:n
muuttamisesta
Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Perintö- ja lahjaveron epäkohta
korostuu erityisesti lähiomaisten kohdalla. Tänä iltana
jo aiemmin on lakialoitteen lähetekeskustelussa kiinnitetty
ongelmaan huomiota. Samoin on kiinnitetty huomiota siihen, että pian taitaa
tulla seitsemän vuosikymmentä siitä,
kun perintö- ja lahjaverolaki on säädetty.
Tähän todella tulisi kiinnittää huomiota.
Samoin monissa maissa on tehty muutoksia perintöveroon,
sitä ollaan lievittämässä tai
poistamassa. Lähivuosien aikana muun muassa Yhdysvalloissa
perintövero poistuu.
Lakialoitteellani olen kiinnittänyt huomiota nimenomaan
lähiomaisten tilanteeseen ja muihin ensimmäiseen
perintöveroluokkaan kuuluviin, käytännössä sitten
juridisesti lähiomaisiin. Sen ymmärrän,
että jos perintö tulee jostakin hyvin kaukaiselta
sukulaiselta tai aivan ventovieraalta taholta, niin silloin on kyllä hyvin
oikein ja kohtuullista, että siitä myöskin
vero maksetaan, koska silloin on kysymys asianomaisen saamasta tulosta.
Silloin on paikallaan, että se maksetaan. Mutta
kun on lähiomaisista kyse, perintövero on yleensä kohdistumassa
omaisuuteen, joka on mielletty yhteiseksi ja omaksi, kaikkein tyypillisimmillään
oma asunto, oma maatila tai oma pienyritys, perheyritys. Yhdessä sitä on
perhe ylläpitänyt, vaalinut, kunnostanut, ehkäpä omaisuuden
arvoa myöskin nostanut. Välttämättä ei
enää perinnön jättäjän
merkitys ole saattanut olla ehkä pitkäänkään
aikaan merkittävä, että tuota omaisuutta
on vaalittu ja ylläpidetty ja arvoakin ehkä ajankohtaistettu.
Tämän vuoksi perintövero on asia, joka
tulisi voida poistaa lähiomaisten kohdalta.
Yhteiskunnan kannalta olisi myös positiivinen asia,
että kansalaiset ovat vastuullisia omaisuudenhoidossaan.
Tätä tulisi verotuksellisesti kannustaa. Perintöveron
poistaminen lähiomaisilta tukisi tehokkaasti perheyrittäjyyttä sekä pien-
ja maatilayrittäjyyttä muun muassa kaikissa eri
muodoissaan. Kun luopuva sukupolvi muodostaisi käsityksen,
että perintöveroa eivät perilliset omaisuudesta
joudu maksamaan, niin silloin uskallettaisiin investoida. Jos on
tuotannollisesta toiminnasta kyse, niin silloin voitaisiin investoida
ja pitää toiminta ajanmukaisesti varustettuna.
Useinhan käy niin, että kun sukupolvi, joka on
yrittänyt, ikääntyy, niin silloin vähän kuin
hiipuvasti alas ajetaan toiminta, ei enää yritykseen
investoida, ei tuotantotiloihin, ei koneisiin, ei moneen muuhunkaan
asiaan, tehdään niin kauan kuin omaa työkykyä riittää ja
valmistaudutaan alas ajamaan ja lopettamaan toiminta. Varmastikin
silloin, jos perintö- ja lahjavero lähiomaisilta
olisi poissa, olisi aivan toisella tavalla halua ja innostusta kehittää toimintaa,
investoida, rakentaa, panostaa yritykseen ja näin jättää tulevalle,
seuraavalle sukupolvelle mahdollisimman toimintakuntoinen ja elinvoimainen
perittävä.
Kun nyt tilanne on kuitenkin se, että perintöä jättävä sukupolvi
usein joutuu ikään kuin alas ajamaan omaisuuden,
niin silloin menetetään toimintoja, menetetään
yrittäjyyttä, seurauksena on myös työttömyyttä,
menetettyjä työpaikkoja. Monet pien- ja perheyritysten
tuotanto- ja toimitilat sekä maatilakiinteistöt
jäävät tyhjilleen, ja niihin tehdyt investointipanostukset
rappeutuvat.
Metsäomaisuuteen kohdistuva perintövero tulee
myös samassa yhteydessä poistaa lähiomaisilta,
koska nykyisellään perintöveron vuoksi joudutaan
usein hakkaamaan vastoin järkevän ja kestävän
metsänhoidon periaatteita keskenkasvuista metsää.
Eräskin kokenut metsäasiantuntija tuollaisessa
tilanteessa totesi, että tämä on vähän
niin kuin porsaita tappaisi. Seurauksena maaseutu on menettäjänä,
perintöveron kautta myöskin monet muut taantuvat
taajamat, kaupungit, juuri ne alueet ja paikkakunnat, joihin valtion
tulisi erityisesti panostaa elinkeino- ja yrityspoliittisia tukitoimia.
Väitän, että perintöveron
poisto lähiomaisilta olisi mitä tehokkain elinkeinopoliittinen
tukitoimi ja sen vaikutus toimisi tehokkaimmin erityisesti siellä,
missä sitä eniten tarvittaisiin. Siksi on varsin
perusteltua poistaa perintövero kokonaan ensimmäisen
perintöveroluokan kohdalla, ja tässä olen
nyt sitten ajatellut lähinnä yritystoimintaa,
mutta siinä menevät sivussa sitten kotitaloudet
ja muutkin perheet niinkin korkeaan omaisuuteen kuin 2 miljoonan
euron perintöveron alaiseen omaisuuteen.
Keskustelin erään keskisuomalaisen perheyrittäjän
kanssa, ja hän totesi, että tuo on ehkä keskikokoisen
yritystoiminnan osalta sellainen summa, jolla seuraava sukupolvi
voisi sitten olla valmis jatkamaan yritystä. Vastaavasti
sitten pudottaisin asteikkoja lievemmäksi tuon rajan yläpuolella
kuten myös perintöveroa pudottaisin sitten suorana
seuraantona muitten veroluokkien osalta.
Tällä lakialoitteellani olen halunnut kuitenkin herättää keskustelun
nimenomaan lähiomaisten tilanteesta. Tiedän, että näillä valtiopäivillä ja
tämän eduskunnan aikana tämä asia
ei ennätä tulla ratkaisuun, mutta hyvin pian on
sitten uusi eduskunta — ketkä täällä ovatkaan
valittuja kansanedustajia — uusi hallitusohjelma ja uusi
hallitus, ja toivon, että se kiinnittäisi tähän
asiakohtaan perusteellista huomiota ja poistaisi tämän
epäoikeudenmukaiseksi koetun asian, perintöveron
lähiomaisilta, seuraisi näin muualla maailmassa
tapahtuvaa kehitystä.
Ruotsissahan tsunamionnettomuuden jälkeen — taisivat
olla sosialidemokraatit silloin johtava hallituspuolue — poistettiin
perintövero. Koettiin, että tässä niin
ennalta arvaamatta monille tuli uusi elämäntilanne
eteen, ja silloin tuo epäkohta poistettiin. Moni sanoi,
että voidaanhan näitä asioita ennakolta
järjestää. Se pitää tiettyyn määrään
asti paikkansa, mutta kukaan ei tiedä huomispäivää,
tilanteet voivat tulla hyvin yllättäen, jolloinka
perintötilanne tulee eteen. Samoin puolustan myös
iäkkäitä ihmisiä siinä,
että myös iäkkäimmillä on
oikeus omistaa, oikeus hallita omaisuuttaan. Muun muassa eläkkeitten
taso on monilla hyvin pieni. Silloin on hyvä, että on
olemassa myös se turva, mikä on historian aikana muodostunut
perheen omaisuudeksi.
Arvoisa puhemies! Toivon, että perintö- ja lahjavero poistetaan mitä
pikimmin lähiomaisilta.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! "Perintö- ja lahjaveron epäkohta
korostuu erityisesti lähiomaisten kohdalla. Perittävästä omaisuudesta
on aikanaan maksettu tuloverot, joilla perintö tavallisten
kansalaisten, maanviljelijöiden ja yrittäjien,
kohdalla on hankittu." Näin aloittaa ed. Oinonen tämän
lakialoitteensa. Minä olen täsmälleen
samaa mieltä tästä alusta.
Suomalaisen oikeustajun vastaistahan on, että kertaalleen
tienatusta joutuu myöhemmin maksamaan lisäveroa
jotain toista kautta, ja vielä semmoiselle taholle, joka
ei ole tehnyt mitään niiden asioiden eteen. Suomessa
on ilmeisesti uusi tilanne myöskin siltä osin,
että koko kansalla alkaa olla aika paljon jonkinlaista
perintöä, joka siirtyy seuraavalla sukupolvelle,
myös vasemmistossa ja äärivasemmistossakin
on näin. Siellä on herätty huomaamaan,
mitä tämä verotuksen yksipuolisuus on
aikanaan tarkoittanut. Tästä varmaan johtuu se,
että tästähän puhutaan nyt seuraavien
hallitusohjelmien eräänä kohteena. Aivan
niin kuin ed. Oinonen oman puheenvuoronsa lopetti, minäkin
toivon, että se siellä otettaisiin esille ja poistettaisiin
joko kertaheitolla, mutta semmoinenhan ei koskaan Suomessa millään
alalla taida onnistua, jolloin asteittain mentäköön
tähän suuntaan.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ed. Oinosella on ollut viime aikoina meneillään tämmöinen
"ennakolta järjestetään" -projekti, jossa
on kehitelty lainsäädäntöä tilanteisiin,
joissa halutaan ennakolta varmistaa tulevaisuus kansalaisille myönteiseksi.
Sen yksi osa-alue on ollut teema: saatetaan verot valtion maksettaviksi.
Ei ole kuin muutama päivä siitä,
kun ed. Oinonen ehdotti, että käytännössä minimieläkkeet
olisivat 800 euroa, mikä merkitsee kansankielellä hyssälöitä elikkä lähes
300 euron korotusta eläkkeisiin. Sitten toisaalta ed. Oinoselta
on erittäin vähän tullut aloitteita siitä,
mistä ne rahat otettaisiin. Mutta nyt tässäkin
tapauksessa jälleen kerran verotuloja pienennettäisiin
sellaisella alueella, huom. sellaisella alueella, jossa ei ole kysymys harmaasta
ja mustasta taloudesta, vaan kysymys on siitä, että kun
säädökset ovat tietynlaiset, niin silloin
ne verotulot myöskin yhteiskunnalle saadaan. Emme voi mitään
muuta kuin toivoa erittäin hartaasti jatkoa tälle
esitykselle seuraavan vaalikauden aikana. Uskon, että ed. Oinonen yltää tässä
vielä paljon
uljaampiin tuloksiin.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tämä perintö-
ja lahjaveroasia oli jo aiemmin tänä iltana esillä ed.
Kekkosen tekemän lakialoitteen yhteydessä, ja
ajattelin, että sanon nyt muutaman sanan vielä ed.
Oinosen lakialoitteen yhteydessä.
Pääministeri Matti Vanhasen hallitus on tehnyt
useita veronkevennyksiä koskevia päätöksiä tällä hallitus-
ja vaalikaudella. Näiden päätösten vaikutukset
ovat olleet tuntuvia. Palkansaajien verotusta on kevennetty, omaisuusvero
on poistettu, yritysverotusta on uudistettu, mutta perintö-
ja lahjaveroon ei ainakaan toistaiseksi ole tehty muutoksia.
Voimassa olevan lain mukaan perintöveroa maksetaan
3 400 euron perinnöstä alkaen. Lopullinen
perintövero määräytyy perityn
omaisuuden arvon ja sukulaisuussuhteen perusteella.
Keskustelu perintö- ja lahjaveron poistamisesta tai
muuttamisesta on kiihtynyt toisinaan täällä eduskunnassa.
Perintö- ja lahjaverolain suurimmat epäkohdat
koskevat tapauksia, joissa eloon jäänyt puoliso
tai edesmenneen vanhemman lapset joutuvat myymään
kotinsa perintöveron takia. On myös kohtuutonta,
että puolison kuoleman jälkeen joutuvat jäljelle
jäänyt puoliso tai lapset tekemään
velkaa perintöveron maksamiseksi. Perintöveron
poistoa on harkittava vakavasti aviopuolisoiden ja lasten osalta.
Tätä asiaahan nimenomaan ed. Kekkosen tekemä lakialoite
kosketti.
Eduskunnassa esitettyihin perintö- ja lahjaverolain
muutosehdotuksiin hallitus on vastannut toistuvasti, että tämän
hallituskauden veronalennuspäätökset
on tehty. Hallituksen vastauksista huolimatta on pinnan alla, kulisseissa,
jatkunut keskustelu perintö- ja lahjaveron kohtalosta. Käydyssä keskustelussa
on usein toistunut, että tällä verolla
kerätään vuodessa lähes puoli
miljardia euroa ja palvelujen tuottamiseksi valtio ja kunnat tarvitsevat
verotuloja. Poliittisesta ilmapiiristä ja sen synnyttämästä paineesta
johtuen perintö- ja lahjaverotus tulee suurella varmuudella
tarkasteltavaksi seuraavalla vaalikaudella, koska tämän
veron perusteisiin ei ole pitkään aikaan tehty
muutoksia. Takuuvarmasti nyt ainakin vaalien alla tästä verosta
keskustellaan eri yhteyksissä.
Arvoisa herra puhemies! Normaalin perintötilanteen
lisäksi perintö- ja lahjaverokeskustelua on laajennettava
myös perheyritysten sukupolvenvaihdostilanteisiin. Suomalaisten
perheyritysten, pk-yritysten, maatilojen yms., asemaa on vahvistettava
sukupolvenvaihdosta helpottamalla. Näiden yritysten aseman
vahvistamisessa yhtenä lääkkeenä on
nimenomaan keskustelun alla oleva perintö- ja lahjaveron
poistaminen sukupolvenvaihdoksissa.
Suomalaisen työllisyyden hoidon kannalta perheyritykset
ovat avainasemassa. Pienet yritykset työllistävät
yli 60 prosenttia suomalaisesta työvoimasta. Tuskin nämä yritykset
ovat siirtämässä toimintaansa missään
vaiheessa ulkomaille. Perintö- ja lahjaveron periminen
sukupolvenvaihdostilanteessa on uhka yrityksen jatkamiselle. Verojen
pelossa yritys usein myydään tai pahimmassa tapauksessa
jopa lopetetaan. Maalaisjärjellä todettuna ei
ole oikein, että perheyritysten ja maatilojen omistajia
tavallaan rangaistaan aina 25—30 vuoden välein
perintö- ja lahjaverolla, toisin kuin globaalisesti hajautuneiden
yritysten omistajia. Näkemykseni mukaan perintö-
ja lahjaverotus tarvitsee pikaisesti uudistusta, ja toivoisin, että ensi
vaalikaudella tämä asia nousisi vakavasti keskusteluun.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Täällä kysyttiin,
millä perintö- ja lahjaveron tuotto kompensoitaisiin
valtiontalouteen. Tämä on hyvin aiheellinen kysymys,
koska veron tuottohan on noussut kohisten johtuen siitä, että omaisuuden
arvostukset ovat nousseet paljon enemmän kuin inflaatio
viime vuosina on kehittynyt. Väitän, että tämä olisi
mekanismi, joka tuottaisi itsessään, ei tietenkään
ihan välittömästi, mutta muutaman vuoden
viiveellä, koska tämän kautta saataisiin
parannettua yrittäjyyttä, yritystoimintaa, parannettua
työllisyyttä ja sitä kautta saataisiin
muita verotuloja ja samalla tietyt menot poistuisivat. Samalla tämä olisi
automaatti, joka toimisi elinkeinopoliittisesti myönteisesti
ilman erityisiä projektikuluja. Yritykset itse hoitaisivat
asiansa. Siellä kyllä tiedetään,
miten elämää ja yritystä hoidetaan.
Asia hoituisi luontaisesti, elikkä ilman hallintokuluja
yrittäminen, toiminnat jatkuisivat ja tulosta tulisi.
Tietenkin, kun ed. Pulliainen ansiokkaasti täällä on
ajanut harmaan talouden poistamista, niin tässä on
myöskin yksi mahdollisuus, että kun maassa harmaa
talous saadaan poistettua tai sitä merkittävästi
vähennettyä, niin sitä kautta tulee aivan
normaalilla tavalla verotuloja yhteiskunnalle, joilla yhteiskunta
voi sitten hoitaa niitä menoja, jotka sen on hoidettava,
vaikkapa parempia eläkkeitä ja monia muitakin
asioita.
Katson tämän ennen kaikkea oikeudenmukaisuuskysymykseksi
kuitenkin kansalaisten kannalta. Väitän, että perintö-
ja lahjaveron poistaminen lähiomaisilta on asia, joka koskettaa
kaikkein eniten niin sanotusti tavallisia ihmisiä, ja sanoisin,
että sitä enemmän sen merkitys korostuu, mitä vähemmän
tuota varallisuutta on, koska siitä varallisuudesta joudutaan
juuri vähästäkin vielä maksamaan
tuota perintöveroa.
Kun täällä todettiin nuo summat,
kuinka jo pienestä perittävästä omaisuudesta
joudutaan perintöveroa maksamaan, niin sitäkin
kohtuuttomammalta se tuntuu. Nimenomaan tavallisten kansalaisten,
kotitalouksien, maatilayrittäjien jne., kohdalla ei yleensä tehdä mitään
ennakoivaa perintöverosuunnittelua. Ei sitä tarvita. Ikääntyvä sukupolvi
kokee, että eläketurvan ollessa alaspäin
menevä, epävarmakin, silloin on hyvä,
että on olemassa tiettyä omaisuutta. Samoin kun
henkilöt ovat valittaneet eläkeviranomaisille
eläkkeitten pienuutta, niin virkailijat ovat saattaneet
sanoa, että ettekö te ole eläessänne
säästäneet, eikö teille ole
jäänyt säästöä,
jolla te elätte.
Elikkä kyllä on aivan oikein, että ihmiset
varautuvat myös tulevaisuuteen eläkevuosinaankin,
ja varsinkin jos iäkäs henkilö joutuu
laitoshoitoon, se se vasta todella paljon tulee maksamaan. Elikkä on
aivan oikein, että ihmiset omatoimisesti haluavat pitää talouttaan
vakaana, ja silloin juuri perintöveron poistaminen olisi
oikea asia. Sillä ei tehtäisi kellekään
vahinkoa vaan kannustettaisiin järkevään
taloudenpitoon, säästäväisyyteen,
omatoimisuuteen, omaan selviytymiseen elämässä.
Kun muualla maailmassa tätä veroa poistetaan,
niin jo kilpailukyvynkin vuoksi Suomessa täytyisi
vetää tästä selkeät
johtopäätökset.
Muistan kauan sitten erään naapurini sanoneen — silloin
oli Multia kyseessä — että kyllähän
tämä on omituista, kun tarvitsee ostaa oma työpaikkansa.
Hän pelkisti sen asian aivan juuri niin kuin asian voi
myös kokea.
Todellakin aina sukupolven kierrossa joudutaan enemmän
taikka vähemmän perintöveron kautta tuohon
tilanteeseen. Kun perintöverossa on kauttaaltaan monia
ongelmia, niin kaikkein parasta olisi lähteä siitä,
että tuo vero lähiomaisten kohdalta poistetaan
kokonaan.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Näissä ed. Oinosen perintöveropaketeissa
on niin paljon aineksia, että on vähän
vaikea kommentoida. Mutta kiinnitän nyt huomiota siihen,
että Lipposen ensimmäinen hallitus, arvoisa ed.
Oinonen, teetätti perusteellisen selvityksen muun muassa
Saksan maatalouden perintöverojärjestelmästä,
joka on nykyisellään aivan tykkänään toisenlainen
kuin suomalainen järjestelmä, ja sillä tavalla
teki semmoisen perusteellisen remontin, joka palvelee niitä tavoitteita,
joita ed. Oinonen omassa puheenvuorossaan toi esille. Mikä koskee
taas lähiomaisia perintöverotilanteessa, niin
minä olen ed. Oinosen kanssa ihan samaa mieltä,
mutta silloin pitää katsoa vaan siihen, että verotuloja
myöskin toiselta puolelta yhteiskunnalle tulee, ja se osa
ed. Oinoselta jää aina unohduksiin.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ainahan todella, niin kuin ed. Pulliainen tuossa
edellä totesi, joka asialla on hintalappunsa, ja niin on
tietysti tälläkin, perintöveron poistolla.
Jos nimenomaan puhutaan perintöhississä tapahtuvan
veron poistosta eli rintaperillisistä ja perinnöstä vanhemmilta
lapsille — tai voihan se tietysti toisinkinpäin
mennä, jos lapsi kuolee eikä hänellä ole
omia perillisiä, niin omaisuushan menee silloin perintönä vanhemmille — tämän
veron poistamisesta ja alentamisesta, ja ennen kaikkea tietysti
tuon alarajan 3 400 euron korottamisesta on kyse, niin
minulla on sellainen käsitys, että kun me aikoinamme
poistimme täällä eduskunnassa omaisuusveron,
niin kysymyksessä on suuruusluokaltaan saman kokoinen veron
poisto valtion tuloista.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Ahonen oikeastaan sanoikin jo edellä juuri
olennaisia ajatuksia, joita ajattelin sanoa. Mutta ed. Pulliaiselle
sanon, että kyllä minä sen verran luotan
edustajakollega Pulliaiseen, että tämä harmaa
talous myös alkaa hiljalleen poistua. Ed. Pulliainen on
niin tarmokkaasti tätä asiaa ajanut, että sitä kautta
saadaan verotuloja yhteiskunnalle. Mutta luotan siihen, kuten puheenvuorossani toin
esille, että tämä on myös automaatti,
joka poistaa työttömyyttä, synnyttää työllisyyttä,
työ- ja yrittäjätuloja, ja sitä kautta
veronmenetys eliminoituu.
Keskustelu päättyy.