Aila  Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Perhehoito on ensisijainen hoitomuoto lastensuojelun sijaishuollossa lastensuojelulain mukaan. Nyt hallitus on tällä esityksellään vähentämässä toimeksiantosuhteista perhehoitoa, kun sitä piti päinvastoin lisätä. Suomi on jo nyt läntisen Euroopan laitosvaltaisin lastensuojelun sijaishuollon maa, ja tällä päätöksellä ammatillinen perhehoito ja laitoshoito tulevat väistämättä lisääntymään.

Me keskustassa olemme hyvin pettyneitä tähän lakiesitykseen. Tämä esitys ei mahdollista entisen sosiaalihuoltolain mukaista toimeksiantosuhteista perhehoitoa niin kutsutussa tavallisessa sijaisperheessä, jossa perhehoidosta vastaa kaksi perhehoitajaa, joista ainakin toisella on vaadittava kokemus ja soveltuva koulutus tehtävään. Hoidettavia on tähän saakka voinut tällaisessa sijaisperheessä olla maksimissaan seitsemän. Hallituksen esityksen mukaan sijoitettavia lapsia ja nuoria voi sijaisperheessä olla enää maksimissaan neljä, perheen alle kouluikäiset ja muut hoitoa vaativat henkilöt mukaan lukien, ja tästä nyt seuraa sitten se, että sitä tavallista sijaisperhettä ja valmennettuja hoitajia siellä, sitä ei-ammatillista perhekotia tarvitsevat lapset eivät pääse sijaisperheeseen, koska yli neljän sijoitetun lapsen ja nuoren sijaisperheet eivät ole jatkossa käytettävissä. Ne sijaisperheet, joissa kumpikin sijaisvanhempi olisi halukas jäämään kotiin päätoimisiksi perhehoitajiksi ja lapsen edun mukaisesti vastaamaan sijoitetun lapsen tarpeisiin, eivät kerta kaikkiaan ole mahdollisia, koska neljästä sijoitetusta lapsesta saatava hoitopalkkio ei riitä toimeentuloksi kahdelle päätoimiselle perhehoitajalle.

Me keskustassa ja vihreiden edustaja esitämmekin tässä vastalauseessamme tähän lakiesitykseen muutosehdotukset, ja tämä kuuluu näin:

7 § Perhekodissa hoidettavien määrä.

1 momentti haluttaisiin pitää kuten valiokunnan mietinnössä on se kirjoitettu, mutta sitten tulee uutta:

"Perhekodissa saadaan samanaikaisesti hoitaa enintään kuutta lasta tai nuorta perhekodissa asuvat alle kouluikäiset lapset ja muut erityistä hoitoa ja huolenpitoa vaativat henkilöt mukaan luettuina, mikäli perhehoidosta vastaa kaksi päätoimista, perhekodissa asuvaa perhehoitajaa. Heistä ainakin toisella tulee olla soveltuva ammatillinen koulutus ja riittävä kokemus.

Muussa kuin lastensuojelun perhekodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään seitsemää henkilöä perhehoitajan alle kouluikäiset lapset ja muut erityistä hoitoa tai huolenpitoa vaativat henkilöt mukaan luettuina, mikäli perhehoidosta vastaa kaksi päätoimista perhekodissa asuvaa perhehoitajaa, joista ainakin toisella on soveltuva ammatillinen koulutus ja riittävä kokemus."

No, mitä tästä sitten seuraa, paitsi että lapsen etu ei ainakaan toteudu siinä, että kaksi sijaisvanhempaa ei saa olla hoitamassa näitä lapsia? Tuohon perheeseenhän liittyy tietysti paljon terapiakäyntejä ja erittäin paljon kokoustamista sosiaalitoimen kanssa, ja biologisten vanhempienkin kanssa pitää kohdata ja tavata. Miten se sitten voi olla lapsen etu, että yksi sijaisvanhempi hoitaa koko tämän paletin, joka on aika monimutkainen? Kyllä kaksi sijaisvanhempaa olisi ehdottomasti lapsen etu.

Entä mitä tapahtuu kunnille sitten tämän päätöksen seurauksena? Sijaisperhepaikkojen vähetessä kunnat joutuvat käyttämään sijaisperhehoidon tilalla ammatillista perhehoitoa tai laitoshoitoa, vaikka se ei todellakaan olisi lapsen edun mukaista, ja kunnille tästä seuraa sitten huomattavasti lisää kustannuksia. Perhehoitolakiesityksen piti olla kustannusneutraali, mutta sitä se nyt ei todellakaan ole, ja tästä myös on huomautettu. Valtiovarainministeriön kuntaosasto antoi lausunnon tästä sosiaali- ja terveysvaliokunnalle ja kiinnittää tähän asiaan myös huomiota.

Sijaisperhehoito maksaa 22 000 euroa vuodessa lasta kohden, ammatillinen perhekotihoito 60 000 euroa vuodessa lasta kohden ja laitoshoito peräti 90 000 euroa vuodessa lasta kohden. Jos sijaisperhepaikat vähenisivät esimerkiksi 10 prosentilla, mikä on täysin mahdollista, ja 660 lasta ja nuorta sijoitettaisiin ammatillisiin perhekoteihin tai laitoksiin, kustannukset kunnille nousisivat 25 miljoonaa euroa, ja jos vähän enemmän vielä ja laitoshoitoa enemmän, niin 45 miljoonaan euroon nousisivat kuntien kustannukset.

Pitäisi muistaa nyt sekin, että lapsen ja nuoren sijaishuoltopaikka tulee aina valita lastensuojelulain 50 §:n mukaan lapsen tarpeiden perusteella. Mikäli nämä sijaisperhepaikat vähenevät, tähän ei ole mahdollisuutta, jolloin ei voida toimia lastensuojelulain edellyttämällä lapsen edun mukaisella tavalla.

Tämä on erittäin huono ja perhehoitoa taaksepäin vievä lakiesitys.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Esityksen mukaan perhehoitoa olisi jatkossa mahdollista antaa perhehoitajan kodin lisäksi myös perhehoidossa olevan kotona. Esitys mahdollistaa perhehoidon monimuotoistamisen ja räätälöinnin hoidettavan edun mukaisesti. Lähtökohtana on, että perhehoidon järjestämisen tulee perustua hoidettavan tarpeisiin. Laissa säädetään myös perhehoitajan kelpoisuudesta sekä siitä, että ennen perhehoitajaksi ryhtymistä henkilön on suoritettava ennakkovalmennus. Nykyään ammatillisille perhekodeille ei ole tarjolla ennakkovalmennusta eikä sitä edellytetä heiltä. Mielestäni tässä ovat turhaan vastakkainasettelussa nyt sitten sijaisvanhemmat ja perhekodit, koska kysymys on siitä, että jokaisella taholla olisi mahdollisuus saada valmennusta, ohjausta tähän tehtävään ja myös pystyä sitä tehtävää hoitamaan. Esityksen mukaan perhehoitoa on jatkossa mahdollista antaa perhehoitajan kodin lisäksi myös perhehoidossa olevan kotona, ja tällä pyritään selkeyttämään perhehoidon sopimuksia myös. Tavoitteena on myös selkeyttää sitä, miten perhehoidossa tapahtuneista muutoksista ilmoitetaan sekä miten perhekotia valvotaan.

Arvoisa puhemies! Perhehoidolla on monia vahvuuksia laitoshoitoon verrattuna: kodinomaisuus, mahdollisuus pysyviin läheisiin ihmissuhteisiin sekä perusturvallisuuden ja sosiaalisten suhteiden edistäminen. Harmillista on kuulla, että pääsy perhehoitoon vaihtelee alueellisesti vielä erittäin paljon. Perhehoitoa ei myöskään hyödynnetä vammaisten ja vanhusten hoidossa niin paljon kuin mahdollisuuksia olisi. Siksi on hyvä etenkin vanhustenhoidon kysynnän kasvaessa, että perhehoitoa on ryhdytty eri puolilla maata kehittämään aiempaa selkeämmin pitkäaikaista laitoshoitoa korvaavaksi vanhustenhoitomuodoksi. Siksi olisi hyvä saada lainsäädännön rinnalle valtakunnallista ohjeistusta kunnille perhehoidon toteuttamisesta, jotta perhehoidon kokonaisvaltainen kehittäminen varmistetaan ja myös perhehoidon mahdollisuus vanhustenhoidossa tulisi tutummaksi.

Arvoisa puhemies! Olen saanut sijaisvanhemmilta muutamia huolestuneita viestejä, joissa on oltu huolissaan pykäläehdotuksesta, jonka mukaan perhekodissa voi olla hoidettavana enintään neljä henkilöä hoitajan taloudessa asuvat alle kouluikäiset lapset sekä erityistä huolenpitoa ja hoitoa vaativat henkilöt mukaan luettuna. On kuitenkin huomioitava, että lakiehdotuksen 9 §:n mukaan erityisistä syistä hoidettavien määrästä voidaan poiketa. Nämä poikkeamistarpeet mahdollistavat sen, että perhekotiin voidaan samanaikaisesti sijoittaa myös pääsääntöä enemmän lapsia. Perhehoitoon voidaan esityksen mukaan jatkossakin sijoittaa sisaruksia, vaikka tällöin ylittyisi neljän hoidettavan raja, eli sisarussuhteita ei ole mitenkään tarkoituksenmukaista katkaista.

Tämä rajaus on tehty vain ja ainoastaan lapsen edun näkökulmasta. Usein perhekotiin on sijoitettu lapsia useammasta eri perheestä, sijoitettavat lapset tulevat hyvin erilaisista taustoista ja heillä on takanaan traumaattisia kokemuksia, jotka lisäävät hoidon vaativuutta. Kun lastensuojelussa on pyrkimys avohuollon tukitoimin vähentää lasten huostaanottoja, merkitsee se sitä, että sijoitettavat lapset ovat entistä vaikeahoitoisempia. Lapsen etua puoltaa vahvasti se, että hän voi saada riittävästi aikuisten aikaa ja huolenpitoa samoin kuin läheisiä ihmissuhteita, jotka vahvistavat hänen perusturvallisuuttaan ja sosiaalisia taitojaan ja auttavat toipumaan mahdollisesta kaltoinkohtelusta. Useissa kunnissa on jo nykyisin käytäntönä, että perhehoitoon sijoitetaan enintään neljä lasta tai nuorta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän selvityksen mukaan tällä hetkellä yhdessä perhekodissa hoidetaan keskimäärin alle kahta lasta.

Arvoisa puhemies! Jatkossakin laissa voitaisiin samoin edellytyksin kuin nyt hoitaa seitsemää henkilöä, jos kyse on täysi-ikäisistä hoidettavista. Lasten osalta on kuitenkin pidetty tärkeänä lapsen edun toteutumiseksi, että perhehoidossa voidaan lähtökohtaisesti hoitaa enintään neljää lasta tai nuorta. Mikäli muutoin hoidetaan useampaa kuin neljää lasta, kyseeseen tulisi ammatillinen perhehoito, joka turvaisi tämän isomman lapsimäärän hoitoon vahvemman ammatillisen osaamisen ja olisi vahvemmin valvottua. Huomioitavaa on siis sekin, että ammatillisessa perhekodissa saadaan hoitaa enintään seitsemää henkilöä, jos hoidosta vastaa vähintään kaksi hoitopaikassa asuvaa henkilöä ja ainakin yhdellä heistä on laissa edellytetty koulutus. Toimintaa voi siis viedä tähän suuntaan.

Toivon näiden perheiden, joissa lapsimäärät nyt tulisivat uuden lain myötä ylittymään, huomioivan myös sen, ettei nyt perhehoidossa olevien lasten hoitosuhde katkea uuden mitoitusta koskevan säännöksen johdosta, eli sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää siirtymäsäännöstä, jolla turvataan nykyisin perhekodeissa sijoitettuna olevien lasten hoidon jatkuvuus, eli nykyiseen sopimukseen perustuva perhehoito voi jatkua niin pitkään kuin hoidon tarve sitä edellyttää. Lisäksi pidän hyvänä valiokunnan kirjausta, että lakia toimeenpantaessa sekä sen seurannan ja arvioinnin tueksi kehitetään perhehoitoa entistä paremmin kuvaavia indikaattoreita.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Jo tässä vaiheessa salikäsittelyä haluan kannattaa lämpimästi edustaja Paloniemen, ja samalla Perhehoitoliiton puheenjohtajan, äsken tekemää ehdotusta keskustan vastalauseen mukaisesti 7 §:ään, että lapsia voisi olla perhehoidossa näissä toimeksiantosuhteissa myös kuusi, eikä neljä, kuten tässä esitetään.

Arvoisa puhemies! Muutama sana ensinnäkin tästä perhehoidon periaatteellisesta puolesta suomalaisessa hoiva- ja hoitojärjestelmässä. Erityisesti nyt, kun meidän kaikki järjestelmämme, vanhustenhoitojärjestelmä, myös koko meidän sosiaali- ja terveysjärjestelmä, ovat kovassa murroksessa ja väkemme ikääntyy ja on tarvetta tehdä myös näitä sijoituksia lasten ja nuorten osalta, olisi suuri tilaus perhehoidolle. Olemme koko vaalikauden odottaneet tätä lakia, että tämä pitkälti pystyisi ratkaisemaan ja tuomaan sen, että perhehoitoa käytettäisiin huomattavasti nykyistä enemmän. Esimerkiksi vanhustenhoitopuolella hyväksyimme vanhuspalvelulain ja nyt viime joulukuussa lain, jolla oli tarkoitus karsia 300 miljoonan euron edestä vanhusten laitoshoidon kustannusten kasvua, ja juuri tässä tilanteessa perhehoidolla olisi valtavasti annettavaa myös siellä vanhustenhoidon puolella ja myös sitten omaishoitajien lomituksissa näitten vapaapäivien järjestämisessä.

Kuten tässä edellä edustaja Paloniemi jo toi esille, tässä mietinnössä, mikä nyt on sitten hallituspuolueitten voimin viety tuolla eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa eteenpäin, on kuitenkin se paha puute, että nyt tässä lähdetään tiukasti rajaamaan näitten toimeksiantosuhteisten perhehoitajien hoidettavien lasten määrää tähän neljään. Se on kyllä suoraan sanoen ristiriidassa tämän yleisen tavoitteen kanssa, että me haluamme vähentää laitoshoitoa ja ylipäänsä järjestää hoitoa ja hoivaa pienemmissä yksiköissä. Jos näitä lapsia ei voi olla täällä sijoitettuina toimeksiantosuhteisissa kuin neljä — eräin poikkeuksin, mutta pääsääntöisesti tällä lailla rajoitettuna vain neljä lasta — niin totta kai se tarkoittaa, että ammatilliseen perhehoitoon ja sitten sinne aivan laitoshoitoon tulee entistä enemmän lapsia sijoitettaviksi.

Täällä tulivat esille jo nämä kuntien kustannukset. Sen lisäksi, mitä edustaja Paloniemi tuossa edellä totesi, haluan todeta sen, että täällä eduskunnassa ovat erityisesti viimeisen kahden vuoden ajan hallituspuolueidenkin edustajat korostaneet sitä, että kunnille ei saa tehdä lisäkustannuksia. Minun käsitykseni mukaan se oli näitten rakenneuudistuksienkin yksi tavoite, että kunnille ei tule antaa lisää velvoitteita eikä uusia kustannuksia, ja tässä on jo edellä tullut, että tämä muutos, mitä nyt perhehoitolakiin tehdään, tarkoittaa sitä, että tulee varovaistenkin arvioiden mukaan kymmenien miljoonien uudet kustannukset. Oli varsin outoa suoraan sanoen, että kun saimme valtiovarainministeriön lausunnon aivan siellä käsittelyn loppuvaiheessa, niin sillä ei ollut enää valiokunnan päätöksenteon kannalta merkitystä, vaan hallituspuolueet halusivat viedä tämän tällä tavalla eteenpäin.

Eli taaskaan ei luoteta niihin kuntiin. Paljon puhutaan normien purkamisesta ja siitä, että kunnat voisivat itse arvioida sen, minkälaisia sijaisperheitä käytetään, käytetäänkö ammatillisia perhekoteja vai halutaanko tukea tätä toimeksiantosuhteista perhehoitoa, ja nyt sitten tällä lailla määritellään tällä tavalla. Tämä ei ole hyväksi kaiken kaikkiaan, ja nämä kustannukset tulevat todellakin paljon nousemaan.

Tuossa edellä jo edustaja Paloniemi kertoi, miten suuri ero sillä on, että jos sijaisperhehoidossa sijoitus maksaa keskimäärin 22 000 euroa vuodessa, niin laitoshoidossa se voi olla jopa 90 000 euroa ja ammatillisessa perhehoidossakin 60 000 euroa. Ja tämä ei ole kyllä hyvä asia. Erityisesti jos katsotaan nyt sitä, mikä on se lapsen etu, niin kyllä olemme taipuvaisia keskustassa ajattelemaan niin, että perhehoito toimeksiantosuhteisessa perheessä on erityisesti inhimillistä, perhekeskeistä, turvallista ja edullista.

Terhi Peltokorpi /kesk:

Arvoisa puhemies! On erittäin helppo yhtyä edellisten kansanedustajien, Paloniemen ja Vehviläisen, erinomaisen hyviin puheenvuoroihin. Kannatan itse myös edustaja Paloniemen tekemää pykälämuutosesitystä, jonka puolesta yritimme myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa toimia.

Arvoisa puhemies! Kuten edeltävissä puheenvuoroissa on käynyt ilmi, perhehoidon osalta tässä laissa on tulossa valitettavaa muutosta väärään suuntaan. Monet asiat tässä laissa ovat kyllä myös hyviä, täällä on tulossa myös parannuksia perhehoitoon — siitä kiitos — mutta erityisesti juuri tämä kohta, jossa perhehoidossa, nimenomaan toimeksiantosopimussuhteisessa perhehoidossa, olevien lasten määrää rajataan nykyisestä pienemmäksi eli neljään lapseen huolimatta siitä, kuinka monta aikuista perheessä on täysipäiväisesti hoitamassa lapsia, on mielestäni liike väärään suuntaan.

Täällä aiemmin edustaja Peltonen toi esille, että hänen mukaansa olisi lapsen edun mukaista — ja näin valiokunnan mietintöönkin on kirjoitettu, että lapsen edun mukaista on se — että lapsimäärää rajataan. On kuitenkin kysyttävä: miten voi olla lapsen edun mukaista esimerkiksi tilanne, jossa perhehoidossa, perheessä olisi se neljä lasta ja siellä on vain yksi aikuinen, koska harvassa perheessä on taloudellisesti mahdollista molempien aikuisten jäädä kotiin perhehoitajiksi, mikäli lasten määrä rajataan kovin alas? Tällä hetkellä tilanne voi olla se, että siellä on viittä tai kuutta lasta hoitamassa kaksi aikuista. Monet, kuten aiemmin on tullut puheenvuoroissa esille, lastensuojelua ja perhehoitoa tarvitsevat lapset ovat tänä päivänä vaikeampihoitoisia kuin aikaisemmin. Heillä voi olla erilaisia ongelmia, joihin tarvitaan hoitoja, tarvitaan kuljetusta, käyntejä terapiassa, puheterapiassa, lääkärissä ja niin edelleen, ja tähän auttaa myös varsin paljon se, että perheessä on kaksi aikuista, jotka voivat jakaa sitä arkivastuuta. Jatkossa yhä harvemmassa perheessä se on mahdollista.

Lastensuojelulain mukaanhan, kun mietitään lapselle sijoituspaikkaa silloin, kun häntä ei voida omien vanhempiensa luona kotona pitää, hänen olosuhteensa eivät ole riittävät hyvät, ja lähdetään lapsen edun mukaisesti miettimään, mihin lapsi sijoitettaisiin, niin perhe on se ensisijainen, mitä pitää etsiä. On huolestuttavaa, jos tämä laki toteutuessaan rajaa lapsen mahdollisuutta siihen, mikä hänelle lastensuojelulaissa on ensisijaiseksi — nimenomaan koti, perhe — taattu. Ei ole lapsen edun mukaista, jos hän joutuu laitoshoitoon, välttämättä. Meillä on hyviä lastensuojelulaitoksia, en tarkoita lainkaan sitä, mutta kyllä me kaikki varmasti myönnämme sen, että ensisijaisesti pitäisi etsiä vaihtoehtoa muualta.

Tähän lakiin jää myös kohtia, joita on jatkossa mietittävä ja tarkasteltava muilta osin uudelleen, mutta erityisesti juuri tämä lasten määrä toimeksiantosuhteisessa perhekodissa on se kohta, josta kansanedustajiin on oltu myös paljon yhteydessä. Tämä huolestuttaa monia perhehoitajia.

On hyvä, että tähän mietintöön sosiaali- ja terveysvaliokunnassa saimme aikaan siirtymäsäännöksen siltä osin, että niissä perheissä, joissa tällä hetkellä on enemmän kuin neljä lasta, toimeksiantosuhteet voivat jatkua huolimatta tämän lain voimaantulosta. Mutta toteaisin, että tästä huolimatta niissäkin perheissä voi tulla ongelmia. Kun siellä osan lapsista toimeksiantosopimukset päättyvät, niin sen jälkeen perheessä saatetaan joutua miettimään sitä, joutuuko toinen vanhemmista siirtymään palkkatyöhön ja pois kotoa, jolloinka ollaan ongelman keskellä.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustellaan tärkeästä aiheesta paitsi inhimillisesti myös yhteiskunnan kustannusten kannalta. Kun nyt itsekin olen tuore perhehoitaja, niin täytyy nyt kuitenkin selvyyden vuoksi sanoa, etten tässä nyt omalla asialla ole sen enempää keskustelemassa: että meidän perheeseen ei ole tarkoitus ottaa neljää eikä sitä useampaa hoidettavaa lasta, mutta totta kai aihepiiri kiinnostaa kaikkien perhehoitajien ja lasten kannalta.

Pidän kyllä harmillisena sitä, että kun tätä perhehoidon kehittämistä oli työryhmä vuosia valmistellut — siinä oli Perhehoitoliiton edustus, alan asiantuntijoita, ammattilaisia, ja ymmärtääkseni se teki hyvän joukon hyviä ehdotuksia perhehoidon kehittämiseksi — niin tuo työ näyttää heitetyn aika lailla romukoppaan. Tämä hallituksen esitys on sitten jotain aivan muuta kuin nuo työryhmän esitykset. Vaikkakin joitakin pieniä parannuksia tässä hallituksen esityksessä on, niin kuitenkin niitä on hyvin vähän siihen nähden, mitä toiveita ja tarpeita sinänsä tällä alalla olisi ollut.

Itsekin pidän erityisesti tuota lasten määrän rajausta perhehoidossa virheratkaisuna. Näyttää siltä, että sen suhteen ei kyllä kuultu asiantuntijoita, ei kuultu kuntia, ei kuultu sijaisperheitä. Johtopäätös lienee kyllä se, että tämä hallituksen esitys tulee vähentämään perhehoitoa ja vastavuoroisesti lisäämään laitoshoitoa.

Tästä on tullut kansalaisten yhteydenottoja aika paljonkin ainakin itselleni ja varmaan monelle muullekin, juuri tämmöisistä perheistä, missä on sitten ehkä 5—7 lasta ja molemmat vanhemmat osallistuvat tähän perhehoitoon. Kyllä siellä ihmetellään, mihin tämä johtaa.

Luen tästä nyt nimettömänä, siteeraan yhtä kirjettä, jonka sain perheeltä, jossa on seitsemän lasta ollut hoidossa ja ihmetellään, eivätkö he tee laadukasta työtä, eikö heihin luoteta, eivätkö sosiaalityöntekijät ole ammattilaisia arvioimaan heidän työtään. Kirjoittaja kirjoittaa näin: "Tuntemani perhehoitajat ovat ainakin hyvin tietoisia siitä, missä raja hoidettavuuden ja hoidettavien määrässä kulkee. Jokainen luo oman perheensä sellaiseksi, että se toimii ja jaksaa. Tämä työ on enemmän kuin mikään muu työ: elämäntapa ja elämää, 24/7-työtä täydestä sydämestä. Lapsia rakastetaan kuin omia biologisia lapsia. Mitä laki tarkoittaa? Meidän perheessä lakimuutos tarkoittaa toisen kotoa töihin lähtöä kodin ulkopuolelle. Tämä tuo sen, että kehitysvammaisia hoidettavia, jotka vaativat aikuisen läsnäolon koko ajan, on mahdollista hoitaa jatkossa kahdesta kolmeen. Yhdelle työ käy raskaaksi läsnäolovaativuuden vuoksi. Neljällä hoidettavalla talous ei ole turvattu. Palkkioiden pitäisi olla tupla. Kuntien taloustilanteessa se taas on turha haave. Ja piti lakimuutoksen olla kustannusneutraali, mitä se ei tule olemaan. Tulevaisuudessa meidän työpanokseen tarvitaan kolme uutta perhehoitoperhettä."

Vastaavan tapaisia kirjeitä on tullut useampiakin, ja minun mielestäni ei ole syytä epäillä näitä kansalaisten yhteydenottoja ja sitä, etteikö näin tulisi käymään. Tämähän johtaa siihen, että kunnille tulee lisää kustannuksia tästä asiasta. Kuulin, että valiokunnan asiantuntijakuulemisessa oli myös valtiovarainministeriö kiinnittänyt tähän asiaan huomiota.

Arvoisa puhemies! Onko tämä lasten edun mukaista? Ei ole. Onko tämä kuntatalouden kannalta järkevää? Ei ole.

Arvoisa puhemies! Kannatan tuota edustaja Paloniemen esitystä.

Markku  Eestilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys lähtee valiokuntakäsittelystä saamani tiedon mukaan lapsen edusta, ja senhän tietenkin pitäisi aina olla se lähtökohta, että me turvaamme niille lapsille, jotka ovat kenties kokeneet monenlaisia ikäviäkin asioita, että he saavat siinä uudessa perhekodissa sitten huomiota ja sitä kautta aika lailla yksilöllistäkin huolenpitoa ja hoivaa ja hoitoa, että he sitten pääsisivät uudelle uralle ja sitä kautta heistä tulisi sitten kelpo kansalaisia.

Mutta jollakin tavalla tässä laissa kyllä on otettu huomioon se kritiikki, mitä täällä nyt salissa on esitetty siitä, että perhekodissa saa olla vain neljä lasta hoidossa kerrallaan mukaan lukien tämän perheen alle kouluikäiset lapset tai muut erityistä hoivaa tai hoitoa vaativat henkilöt. Se on jollakin tavalla ymmärrettävää, ja itse asiassa se on myös vallitseva käytäntö monissa kunnissa, että ei sijoiteta enempää kuin neljä lasta perhekotiin, eli ei varmaan kovin paljon ole perhekoteja, joissa sitten on enemmän kuin neljä, mutta niitä on olemassa. Sen takia tähän lakiin on tehty poikkeamisperusteet, 9 §, että voidaan sitten antaa lupa pitää enemmän lapsia kuin neljä.

Jos jotakin haluaisi muuttaa, minusta näihin poikkeamisperusteisiin voisi panna "erityisistä syistä", muuttaa sana, koska silloin on todellisuus katsottava: jos tämä perhe on kykenevä hoitamaan enemmän kuin neljää lasta ja ammattitaitoa riittää ja olosuhteet ovat sellaiset, silloin minun mielestäni tämä poikkeamislupa pitäisi antaa.

Nyt jos me lähdemme arvioimaan yleensä, kuinka paljon lainsäädännöllä pitäisi mennä vanhustenhuollossa tai muualla sanomaan, mikä on mahdollista ja mikä ei, ja varsinkin kun mennään tarkkoja mitoituksia tekemään henkilökuntaan tai hoidettavien määrään, niin se ei välttämättä tee oikeutta, koska nämä käytännön olosuhteet poikkeavat eri tapauksissa niin paljon toisistaan. Sen takia on hyvä, että täällä hallituksen esityksessä on tämä 9 §, ja toivoisin, että viranomaiset myös sitä 9 §:ää käyttävät niissä tapauksissa, joissa korkealaatuinen hoito ja hoiva on turvattu. Näissä kaikissa laeissa pitäisi olla tämmöinen niin sanottu jousto, kun me vaadimme työpaikoillekin joustoja ja joka paikkaan joustoja ja normien purku tarkoittaa juuri sitä, että niitä joustoja löytyy, mutta pitää jonkun arvioida, ovatko ne todella sitten mahdollisia laadun näkökulmasta ja hoidon näkökulmasta.

Eli ihan kaikkea kritiikkiä, mitä nämä opposition edustajien puheenvuorot täällä pitivät sisällään, ei kannata täysin niellä. Lähtökohta on sinänsä oikea: ne perhekodit, joilla sitten tämä tilanne nyt on, pystyvät sitä viemään, ja siirtymäajat ovat pitkiä. Mutta sillä tavalla meidän täytyy kyllä tämän talouden paineissakin suhtautua, että ihan kaikkea me emme voi laadullakaan lähteä joka paikkaan viemään, koska tämä kustannusrasite ja nimenomaan kuntien kustannusrasite pitää ottaa huomioon ja sallia myös ne poikkeamat, jotka ovat sekä kustannusnäkökulmasta perusteltuja että ammattitaidon näkökulmasta perusteltuja.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kommentoin ensiksi keskustan puheenvuoroja, joissa on sanottu, että olemme menossa väärään suuntaan lasten perhehoidon osalta. Olen teidän kanssanne eri mieltä.

Ensinnäkin perhehoito on hyvä hoitomuoto. Se on hyvä hoitomuoto niille lapsille ja nuorille, jotka eivät voi asua kotonaan omien vanhempiensa ja sukulaisten parissa. Meidän tavoitteenamme on, että lapsi voi asua kotona. Me olemme laatineet lainsäädäntöä, muun muassa sosiaalihuoltolain, joka nimenomaan tukee lapsiperheitä, antaa perheille mahdollisuuden ennalta ehkäiseviin palveluihin, kotipalveluihin ja niihin palveluihin, joissa tuetaan perheen ja lapsen hyvinvointia.

Meillä ei ole tavoitteena lisätä lastensuojelua ja lastensuojeluperheitten määrää, vaan päinvastoin. Sen takia, kun me puhumme perhehoidosta, me puhumme lapsista, joittenka elämäntilanne on ollut vaikea, jotka on huostaan otettu, ja heille etsitään se paras mahdollinen hoitopaikka, joka ensisijaisesti on perhehoito. Mutta meidän tavoitteenamme ei voi olla, että me tulemme lisäämään huostaanottojen määrää, vaan meidän tavoitteemme kaiken kaikkiaan on se, että huostaanottojen määrä vähenee ja sitä kautta myöskään perhehoitoa ei kasvateta lastensuojelun parissa.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on uusi perhehoitolaki, joka on odotettu ja erittäin hyvä laki, joka selkeyttää perhehoidon kokonaisuutta lastensuojelussa ja vammaisten sekä iäkkäiden henkilöiden palvelussa. Perhehoito on nähty, kuten täälläkin on kuultu, pääsääntöisesti lapsille, nuorille ja heidän perheilleen tarkoitetuksi palveluksi, mutta se on myös paljon muuta. Etenkin iäkkäiden ihmisten määrän kasvaessa tarvitsemme erilaisia monipuolisia tapoja asua ja saada pitkäaikaista hoivaa ja hoitoa. Siinä perhehoidon lisääminen on yksi tärkeä tulevaisuuden suunta.

Perhehoito on kodinomaista hoitoa, joka mahdollistaa ihmisille pysyvät ihmissuhteet, sosiaalisen kasvun sekä perusturvallisuuden vahvistumisen. Perhehoidon avulla voidaan välttää laitossijoituksia lastensuojelun sijaishuollossa. Vastaavasti vammaisten lasten oikeuksia turvalliseen ja tavalliseen lapsuuteen voidaan vahvistaa perhehoidon avulla. Vanhustenhoidossa tarvitaan uusia ja monipuolisia tapoja hoitaa ikääntyvää väestöä. Tässä mielessä perhehoito on erittäin hyvä vaihtoehto nimenomaan pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon ja laitoshoidon korvaajana.

Jatkossa perhehoitoa on mahdollista antaa paitsi perhehoitajan kotona myöskin perhehoidossa olevan ihmisen kotona. Tämä on tärkeä uudistus, joka vastaa paremmin hoidettavan ihmisen tarpeisiin. Ylipäätään mahdollisuus perhehoidon yksilölliseen räätälöintiin on tärkeä etenkin hoidettavan edun näkökulmasta.

Kuitenkin valiokunnassa kiinnitimme huomiota siihen, että jatkossa rajanveto omaishoidon tukeen, kotipalveluun tai henkilökohtaiseen avustajapalveluun saattaa aiheuttaa ongelmia, koska niitä koskevat säännökset ovat erilaiset. Onkin tärkeää, ettei kukaan jää vaille sitä hoitoa ja huolenpitoa, jota hän eri tilanteissa tarvitsee. Eli perhehoidon laajentaminen hoidettavan kotiin ei saa estää muuta kotona annettavaa hoitoa ja hoivaa. Hoitoa tarvitsevan ihmisen edun tulee olla ensisijainen, kun ihmiselle annettavaa hoitoa ja hänen hoitopaikkaansa määritellään.

Uusi laki erottaa perinteisen toimeksiantosopimuksen ja sopimuksen perhehoidon järjestämisestä, mikä on erittäin hyvä asia. Sopimus perhehoidon järjestämisestä tehdään, kun kunta ostaa palvelun yksityiseltä tuottajalta. Sen sijaan toimeksiantosopimus on kunnan ja yksityisen perhehoidon tai pariskunnan välinen sopimus.

Myönteistä on myös se, että laissa määritellään perhehoitajan kelpoisuudet. Perhehoitajan kelpoisuus ja osaamisen vahvistaminen parantavat hoidettavan hoitoa sekä tuovat suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä perhehoidon sisällön kehittämiseen.

Arvoisa puhemies! Olemme saaneet esityksen käsittelyn aikana palautetta hoidettavien määrästä. Nykyisen sosiaalihuoltolain mukaan perhehoidossa voidaan hoitaa kaikkien asiakasryhmien osalta neljää henkilöä, ja jos koulutettuja hoitajia on kaksi, seitsemää henkilöä. Jatkossakin laissa voitaisiin samoin edellytyksin hoitaa seitsemää henkilöä, jos kyse on täysi-ikäisistä hoidettavista. Sen sijaan lasten edun vuoksi esityksessä määritellään, että perhehoidossa voidaan lähtökohtaisesti hoitaa enintään neljää lasta tai nuorta. Mikäli lapsia on enemmän, kyseeseen tulisi ammatillinen perhehoito. Näin voidaan turvata vahvempi ammatillinen osaaminen ja valvonta. Kuitenkin lain 9 §:n mukaan erityisistä syistä hoidettavien määrästä voidaan poiketa.

Nyt on esitetty huoli siitä, (Puhemies koputtaa) että mitoitus estäisi perheiden mahdollisuudet ryhtyä sijaisperheiksi, jos molemmat vanhemmat haluaisivat jäädä kotiin perhehoitajiksi toimeksiantosopimukseen. Tällöin neljästä lapsesta tai nuoresta saatava alin hoitopalkkio ei takaa toimeentuloa kummallekin kotiin jäävälle sijaisvanhemmalle. On tärkeää korostaa, että tämä rajaus on tehty nimenomaan lapsen edun näkökulmasta. Lapset tarvitsevat hyvin erilaista hoitoa, huolenpitoa, kasvatusta ja kanssakulkemista kuin täysi-ikäiset ihmiset. Monien lasten kokemukset ovat traumaattisia, ja he tulevat erilaisista taustoista. Lapset ovat myös entistä vaativampaa hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevia. Lasten on saatava osakseen riittävästi aikuisen ihmisen aikaa ja läheisiä ihmissuhteita. Meidän pitää lainsäätäjinä kantaa vastuuta ensisijaisesti näistä lapsista ja heidän tulevaisuudestaan ja mahdollisimman hyvästä ja ehjästä kasvuympäristöstä. — Kiitoksia.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kun on päätynyt hallituksen kansanedustajasta oppositiokansanedustajaksi ja toisaalta päättänyt, että 11 työpäivän jälkeen ei enää tässä salissa aikaansa vietä, niin on siinä nirvananomaisessa tilassa, että voi pohtia ihan vapaasti, miten suhtautua hallituksen lakiesityksiin. Se on mahdollistanut myöskin sen, että voi käyttää jonkunlaista loogistakin harkintaa.

Vasemmistoliitto oli, silloin kun olimme vielä hallituksessa, valmistelemassa tätä lakiesitystä, ja ne tavoitteet olivat hyvät sen työryhmän asettamien tavoitteitten pohjalta. Nyt sitten, kun olin tässä välillä ikään kuin poissa matkasta ja sitten päädyin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tarkastelemaan tätä tilannetta, olen kyllä ollut hieman hämmentynyt, että miten tässä näin kävi. No, se teki tietysti elämäni sillä tavalla normaalimmaksi, että saatoin asettautua ihan oikeaan oppositioedustajan rooliin, koska tämä hallituksen esitys ei ole kaikilta osin hyvä.

Se ei ole hyvä nimenomaan siltä osin, mihin täällä on edustaja Paloniemen ja muittenkin edustajien puheissa viitattu, eli tähän lukumäärän tuomaan ongelmaan. Olen edustaja Kiljusen kanssa täsmälleen samaa mieltä siitä, että liikaa lapsia perhehoidossakin on liikaa. Mutta se dilemmahan tulee tästä, että jos niitä lapsia ei ole tarpeeksi, niin sitten sitä hoitoa ei ole lainkaan. Ja kysymys on siitä, onko se niitten lasten kannalta parempaa hoitoa, että sitä annetaan seitsemälle lapselle kuin että sitä ei anneta kenellekään. Tästä yksinkertaisesta syystä johtuen äänestin valiokunnassa edustaja Paloniemen hylkäysesityksen puolesta, ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tulee tekemään niin myöskin ykköskäsittelyn äänestyksessä, vaikka nimeni ei olekaan objektiivisista, ei subjektiivisista, syistä johtuen tuossa vastalauseessa.

Mikael Palola /kok:

Arvoisa puhemies! Perhehoito on hyvä hoitomuoto, mutta perhehoidonkaan laatua ei määritellä pelkästään mitoituksella. Sen takia, kun yleensä ottaenkin suhtaudun hyvin kriittisesti mitoituksiin, teen sen tässäkin kohti.

Mutta onko tämä yksiselitteisesti lapsen edun vastainen, niin ei se varmaan niinkään ole. Kyllä myöskin pienemmällä lapsimäärällä ja tällä tietyllä tavalla, mitoituksella, tietyissä tilanteissa voidaan ajatella ja ajaa myös lapsen etua. Mutta kokonaisuutena tarkastellen tässäkään kohti mitoitukset eivät minun mielestäni olisi perusteltuja, vaan meidän pitäisi pystyä määrittelemään laissa ja erilaisissa valvontaohjeissa palvelujen järjestäjille velvollisuus asettaa tavoitteet palvelun sisällölle ja valvoa sitä palvelun sisällön ja laadun toteutumista ilman erinäisiä mitoituksia.

Täytyy kyllä tässä tunnustaa, että pitkin hampain olen tätä hallituksen esitystä täällä kannattamassa.

Merja  Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä uusi laki perhehoidosta kokoaa nykyisin perhehoidosta hajallaan olevat säädökset yhteen ja vahvistaa perhehoidon asemaa osana palvelujärjestelmää.

Perhehoito on erinomainen vaihtoehto laitoshoidolle monen asiakasryhmän kohdalla. Perhehoito liitetään usein lastensuojeluun, kuten tässäkin keskustelussa on tullut ilmi, mutta perhehoito soveltuu myös monelle muulle asiakasryhmälle. Vammais- ja vanhuspalveluissa perhehoito soveltuu esimerkiksi vuorohoidon toteuttamiseen erinomaisesti. Toimintakyvyn ylläpitäminen onnistuu sitä paremmin, mitä kodinomaisemmassa paikassa vuorohoito toteutetaan. Muistisairautta sairastavien kohdalla perhehoito on myös hyvä vaihtoehto. Tiedän tilanteita, joissa se on ollut ainoa hoitomuoto, jossa muistisairautta sairastava on pärjännyt ilman kemiallista rajoittamista eli ilman rauhoittavaa lääkitystä. Yksilöllisyys on sitä, että jokaiselle löydetään juuri tälle henkilölle oikea asumis- ja hoitopaikka, ja perhehoito on erinomainen vaihtoehto tässä valikossa.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelun perhehoidon avulla on tarkoitus vähentää lastensuojelun laitossijoituksia, ja tämä taas tarkoittaa, että perhehoidossa hoidetaan entistä traumatisoituneempia lapsia. Tämän takia on perusteltua, että lasten määrälle perhehoidossa asetetaan määrällisiä rajoituksia. Kotiin annettavien lastensuojelupalveluiden tavoitteena on se, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori voisi olla omassa kodissaan, ja vain silloin, kun lapsi todella tarvitsee kodin ulkopuolista apua, hänelle etsitään perhehoitopaikka. Nämä lapset ja nuoret tarvitsevat erityisen paljon aikuisten tukea, huolenpitoa ja aikaa. Monet asiantuntijat valiokunnan kuulemisissa korostivat myös tätä näkökulmaa, ja kysymys onkin siitä, keiden asiantuntijoiden näkökulmaa painotetaan enemmän.

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr:

Arvoisa puhemies! Mäkisalo-Ropposen viimeiseen kysymykseen voisi tietysti vastata: Onko kuultu niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat näissä perhekodeissa, ja saako lapsi ja nuori siellä laitoksessa sitten yksilöllisempää hoitoa kuin hän on saanut perhekodissa? En usko, että saa.

Äänestin itse tätä lakiesitystä vastaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ensinnäkin siksi, että en usko, että se parantaa lastensuojelun tilannetta, ja toiseksi siksi, etten myöskään usko, että tässä on ajateltu lapsen etua — ainakaan tässä lastensuojelun kriisissä, joka meillä Suomessa on.

Edustaja Kiljunen perusteli tätä lakia sillä, että meillä Suomessa on tavoitteena vähentää lastensuojelun tarvetta. Tosiasia kuitenkin on, että lastensuojelun paikoista on kova pula, sijaisperheistä on kova pula, ja varmasti jokainen suomalainen on tähän päivään mennessä ymmärtänyt sen, että nyt Suomessa tosiaankin voidaan puhua jopa lastensuojelun kriisistä tällä hetkellä. Meillä on paljon lapsia ja nuoria, jotka elävät kaltoin kohdeltuina ja joiden olosuhteet ovat sellaiset, että heidät olisi hyvä saada esimerkiksi perhekotiin. Jos tavoitteena on vähentää lastensuojelua, niin ei pidä aloittaa siitä, että vähennetään perhekoteja, vaan pitää aloittaa siitä, että parannetaan lapsiperheiden palveluita esimerkiksi ja varhaista apua ja konkreettista tukea uupuneisiin lapsiperheisiin ja niin edelleen.

Tämä hallituksen esitys on ristiriidassa hallituksen aikaisempien omien päätösten kanssa. Hallitus on esimerkiksi linjannut, että Suomessa olisi tarpeen vähentää laitoshoitoa, koska Suomi on lastensuojelussa huomattavan laitosvaltainen maa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Samoin hallitus oli linjannut aikaisemmin tällä kaudella, että hallituksen tavoitteena ei ole lisätä kuntien kustannuksia eikä tehtäviä. No, tällä esityksellä ja päätöksellä hallitus lisää kuntien kustannuksia mutta ei korvaa niitä kunnille.

En usko, että jos oltaisiin ajateltu lapsen etua loppuun saakka, tätä esitystä oltaisiin annettu. Olen hyvilläni sentään siitä, että tässä laissa on siirtymäaika eli näissä perhekodeissa olevien lasten, joilla kaikilla on joku nimi ja tarina, ei tarvitse siirtyä näistä sijaisperheistä laitoksiin vaan he saavat olla siellä loppuun saakka. Tämän lain seurauksena on kuitenkin se, että jos perheessä on jo neljä lasta, niin enempää ei sitten jatkossa voi ottaa.

Mielestäni kannattaisi nyt pysähtyä pohtimaan sitä, että kun ollaan hallituksen esityksellä aiheutettu se tilanne, että kahdella vanhemmalla ei ole enää varaa jäädä hoitamaan neljää lasta tai nuorta kotiin, niin voitaisiinko näitä sijaisperheiden vanhempien palkkioita nostaa sillä tavalla, että se taloudellisesti olisi tulevaisuudessa enemmän mahdollista, koska kaikki laskelmat kuitenkin osoittavat, että perhehoito joka tapauksessa on aina hyvin paljon edullisempaa kuin laitoshoito.

Edustaja Kiljunen puolusti tätä hallituksen esitystä viittaamalla vammaisten ja vanhusten kotihoitoon. Samoin edustaja Mäkisalo-Ropponen puolusti tätä esitystä sillä, että erityisesti muistisairaat vanhukset hyötyvät kotihoidosta ja se on heille hyväksi. En millään lailla kiistä sitä mutta ihmettelen kuitenkin. Jos olisi haluttu parantaa nimenomaan näiden ihmisryhmien perhehoitoa, eikö olisi pitänyt keskittyä siihen eikä tehdä lakiesitystä, jolla heikennetään lasten ja nuorten perhehoidon mahdollisuuksia?

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kiljuselle on ensin sanottava, että keskustalla ei ole tarkoitus lisätä huostaanottoja, mutta meillä ei ole myöskään tarkoitus lisätä laitoshoitoa Suomessa — Suomessa, joka on erittäin laitosvaltainen lastensuojelun sijaishuollon maa. Meillä on tarkoitus lisätä perhehoitoa, määrää ja laatua siinä.

Norjassa yli 90 prosenttia lapsista ja nuorista, jotka sijoitetaan kodin ulkopuolelle, saavat paikan perheestä. En usko, että Pohjoismaat, Norja ja Ruotsi esimerkiksi, ovat niin kovin erilaisia yhteiskuntia kuin Suomi, ja siellä tehdään kaikki voitava ihan valtion toimin, että perhehoito onnistuisi tässä vaativassa tehtävässä. Suomessa on ideologisia asenteita sitä vastaan, että perhehoitoa nyt näköjään ei voi, ainakaan sosialidemokraatit eivät ole innostuneita sitä kehittämään. Tämä lakiesitys nyt osoittaa sen aivan selvästi.

Sitten minä haluan sanoa teille, kun valiokunnan mietinnössä väitetään, että meillä on hyvin vähän pariskuntia perhehoitajina, että Perhehoitoliitto on itse tehnyt selvitystä asiasta. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa sieltä saatujen tietojen mukaan 25 prosenttia perhehoitoperheistä on nimenomaan kahden perhehoitajan eli pariskunnan ylläpitämiä toimeksiantosuhteisia sijaisperheitä. Me arvioimme, että noin 18 prosenttia sijaisperheistä on juuri tällaisia, joissa molemmat ovat kotona, mutta nythän se on sitten mahdotonta.

Täällä puhuttiin siirtymäsäännöksestä. Tuo siirtymäsäännös ei pelasta yhtään mitään tässä. Se on toki lapsen edun mukainen, ettei yhtäkkiä ruveta arpomaan, että mihin nämä lapset nyt 1.4. jälkeen siirretään. Mutta heti kun tuo laki tulee voimaan ja yli neljän lapsen ja nuoren perheestä vaikka aikuistuu ja lähtee perhehoidosta pois lapsi tai kotiutetaan lapsi, niin eivät he voi ottaa enää uusia lapsia tilalle. Eli perhehoitopaikkojen määrä tulee vähenemään heti 1.4.2015 jälkeen. Tämä on ihan fakta, että kun nyt sitä perustellaan, että on niin mahtavaa, kun on siirtymäsäännös, niin se nyt ei tarkoita yhtään tämän enempää.

Sitten vielä haluan sanoa, että on kuntia ja kaupunkeja, jotka eivät sijoita neljää enempää sijaisperheeseen, vaikka niillä on ollut siihen mahdollisuus entisen sosiaalihuoltolain mukaan, mutta on myös paljon kaupunkeja ja kuntia, joilla on isompia sijaisperheitä. Kunta päättää siis itse, kuinka isoja tai pieniä sijaisperheitä se käyttää. Vaikka lakiesityksen 7 § antaisi mahdollisuuden sijoittaa maksimissaan kuusi lasta tai nuorta yhteen sijaisperheeseen, kuntien ei tietenkään edelleenkään tarvitse näin tehdä, vaan ne voivat rajata määrän esimerkiksi neljään.

Meillä on erittäin hatarasti tarkkaa tietoa. Sen olen valiokunnassakin todistanut ja Kuntaliitto vahvistaa tämän, että meillä ei ole ihan oikeita, pitäviä tietoja siitä, kuinka paljon meillä loppujen lopuksi on perhehoitopaikkoja ja perheitä. Siellä on kriisiperheitä, tukiperheitä, varaperheitä. Siellä menevät iloisesti ja suloisesti kaiken maailman tilastot päällekkäin, eli ne THL:n väittämät eivät pidä paikkaansa.

Minä vielä otan teille yhden esimerkin, onko tämä nyt järkevää. Lakiesitys ei jatkossa mahdollista päätoimista perhehoitajaksi jäämistä esimerkiksi sellaiselle sijaisperheelle, jossa vanhemmat ovat toimineet 15 vuotta sijaisvanhempina, joiden omat lapset ovat lähteneet kotoa ja jotka haluaisivat jäädä kotiin hoitamaan viittä kuutta lasta tai nuorta. Lakiesityksen mukaan heidän tulisi perustaa ammatillinen perhekoti eli ryhtyä yrittäjiksi avin luvilla. Tällöin vuorokausimaksu ensinnäkin olisi sijoittavalle kunnalle noin kolminkertainen sijaisperhehoidon kustannuksiin verrattuna. Lisäksi perhekoti joutuisi kilpailutuksen piiriin, ja se vaikuttaisi ratkaisevasti siihen, sijoitetaanko perhekotiin lapsia tai nuoria. Sijaisperhepaikkojen vähetessä kunnat joutuvat käyttämään ammatillista perhehoitoa eli bisnespohjaista perhehoitoa, joka ei muuten laadullisesti välttämättä ole yhtään sen kummempaa kuin toimeksiantosuhteinen perhehoito. Siellä on pitkäaikaisia perhehoitajia, joilla ihan varmasti on osaamista, ja heidät on valmennettu tehtävään. Ammatillisia perhehoitajia ei ole valmennettu tehtävään. Näin ne kustannukset sitten tästä iloisesti nousevat.

Minä ihmettelen kyllä, edustaja Kiljunen — kun lastensuojelu on Suomessa monin paikoin aivan valtavassa kriisissä ja rahaa tarvitaan siihen kokonaisuuteen saatikka ennalta ehkäisevään työhön ja varhaiseen tukeen — miten tämä nyt edistää sitä rahan riittämistä, kun kysymys on ihan samasta rahasta siellä kunnissa. Miten tämä edistää, että me hyvin toimivaa järjestelmää puramme? Tässä ei toteudu lapsen etu sitten millään tavalla. Ei toteudu lapsen etu. Hän joutuu laitokseen tai ammatilliseen perhehoitoon. Meillä on tehty selvitystä siitä, että Suomessa erittäin monet lapset ovat väärissä paikoissa. Eivät kaikki lapset tarvitse ammatillista perhehoitoa, eivätkä missään tapauksessa laitoshoitoa. Toimeksiantosuhteinen valvottu, turvallinen, inhimillinen perhehoito riittää erittäin monelle lapselle.

Antti  Kaikkonen /kesk:

Puheenjohtaja! Nämä lastensuojelukysymykset ovat massiivisia kysymyksiä monessa mielessä, ja tietysti kaikissa päätöksissä, niin lainsäädännössä kuin myös siinä, mitä tapahtuu kunnissa, lähtökohtana pitää olla lapsen etu. Minäkin haluan vahvistaa sen, mitä edustaja Paloniemi sanoi, että ei keskustalla nyt toki ole tavoitteena se, että huostaanottoja lisättäisiin. Niitä tehdään nytkin jo paljon, mutta huostaanotossakin täytyy huomioida nimenomaan sen lapsen etu. Jos lapsen etu on, että huostaanotto tehdään, niin sitten se täytyy tehdä. Jos sitä ei tarvita, niin hieno juttu.

Tietysti olisi hienoa, että voitaisiin tukea perheitä sillä tavalla, että huostaanottoja ei tarvittaisi. Se olisi varmaan se ihannemaailma ja ihanne-Suomi, mutta pelkäänpä, että realismia on se, että meillä vielä monessa perheessä tilanteet ovat semmoisia, että näihin päätöksiin joudutaan vielä tulevaisuudessakin ja sitten tarvitaan paikkoja, minne huostaan otettuja lapsia sijoitetaan, joko perheisiin tai laitoksiin. Kyllä me näemme, että perhe kuitenkin olisi pääsääntöisesti se parempi paikka, vaikka laitoksissa tehdään aivan arvokasta ja hyvää työtä. En halua sitäkään olla moittimassa mutta lähtökohtaisesti katsoisin kuitenkin, että jos perhehoitopaikkoja löytyy, niin niitä kannattaisi suosia. Se on myös yhteiskunnan kustannusten kannalta edullisempi vaihtoehto. Todella meillä on pulaa sijaisperheistä, eikä tämä lakimuutos nyt sitä pulaa kyllä taida sitten helpottaa.

On tietysti hyvä lisätä tähän keskusteluun ne monenlaiset muut toimenpiteet, joita tarvitaan tällä sektorilla. Vaikkapa se, että lapsiperheet voisivat saada kotiapua nykyistä paremmin, olisi omiaan ennalta ehkäisemään perheiden ongelmia ja ehkä ennalta ehkäisemään niitä huostaanottopäätöksiäkin myös sitten. Totta kai myös tähän problematiikkaan pitäisi pystyä nykyistä enemmän kiinnittämään huomiota ja kaikkiin muihin tukipalveluihin, mitä perheet tarvitsevat. Mutta toivon todella, että lapsen etu meillä kaikilla olkoon johtotähtenä näissä päätöksissä.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin haluan sanoa, että perhehoidolla ei valitettavasti ratkaista koko meidän lastensuojelukriisiämme, mikä tällä hetkellä yhteiskunnassa on. Olen itse tehnyt lastensuojelutyötä reilusti yli 10 vuotta, lähes 15 vuotta, ja sijoittanut lapsia niin laitoksiin kuin myös perhehoitoon. Tavoitteena on aina ollut se, että perhehoito on ensisijainen paikka, johonka lapsi ja nuori sijoitetaan. Valitettavasti meidän yhtenä suurena ongelmanamme on ollut se, että meillä ei ole ollut riittävästi osaamista perhehoitajien parissa, minkä takia vaativissa tilanteissa niitä tukimuotoja, joita lapsi tai nuori tarvitsee, ei välttämättä ole pystytty perhehoidossa antamaan. Ongelmana on ollut sitten se, että on jouduttu sijoittamaan laitoksiin, joissa sitten tämä ammatillisuus on ollut vahvempi. Sen takia minusta on ehdottoman hyvä, että nyt tässä laissa vahvistetaan perhehoitoa ja määritellään kelpoisuudet, tuodaan sitä ammatillista osaamista myös perhehoidon pariin, jotta meidän lapsemme pääsisivät perhehoidon pariin ja saisivat sitä tukea ja hoitoa, mitä he tarvitsevat.

Sen takia minusta tämä keskustelu on sillä tavalla harmillista, että tässä syytellään, kuka on oikeassa ja kuka on väärässä, kun meidän kaikkien yhteinen tahtotila varmasti on se, että perhehoitoa kehitetään niin lapsille ja nuorille kuin myös vammaisille ja ikääntyville ihmisille, jotta me voisimme tarjota heille inhimillistä, kodinomaista asumista ja hoitoa. Sen takia tämä laki on erittäin hyvä. Se mahdollistaa pitkäjänteisen perhehoidon kehittämisen. Mutta kuten valiokunnassakin todettiin, tämä vaatii myös seurantaa, mitenkä tulevaisuudessa perhehoito kehittyy. Olen itse kyllä tämän lainsäädännön takana vahvasti ja toivon, että ne, jotka seuraavan kerran perhehoitoa täällä eduskunnassa käsittelevät, voivat todeta, että tämä laki on mennyt hyvään suuntaan, ja sitten sitä kautta korjaavat niitä mahdollisia puutteita, jotka koskevat ennen kaikkea esimerkiksi perhehoitajien asemaa.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Kiljuselle on pakko sanoa, että lastensuojelun avohuolto on epäonnistunut täydellisesti silloin, kun meillä on esimerkiksi alle kouluikäisiä lapsia ja todetaan, että osa heistä on niin traumatisoituneita, että heitä ei voi sijoittaa perhehoitoon. Silloinhan ei ole tehty yhtään mitään siellä avohuollon puolella. Meillä on lapsia, jotka jätetään traumatisoitumaan aivan liian pitkäksi aikaa olosuhteisiin, jotka eivät parane yrityksistä huolimatta. Kannattaisi nyt katsoa sitä lastensuojelun kokonaisuutta sitäkin kautta.

Sitten minä haluaisin vielä sanoa: Mikä siinä bisnespohjaisessa ammatillisessa perhehoidossa sinänsä on niin paljon parempaa? Onko edustaja Kiljunen käynyt esimerkiksi pitkään perhehoitajina toimineissa sijaiskodeissa katsomassa, miten siellä asiat hoidetaan ja minkälaista osaamista ja minkälaista kykyä siellä on vastata monenlaisiin haasteisiin? Meidän asiantuntijakuulemisissammekin todettiin, että osa ei ollut käynyt koskaan esimerkiksi toimeksiantosuhteisessa perhekodissa, mutta silti oli aivan varmat mielipiteet siitä, minkälaista siellä on. Minä ihmettelen kovasti.

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan kuten tuossa jo äsken sanoin, koen, että minulla on kohtuullisen pitkä kokemus ensinnäkin perhehoidosta ja perhehoidon yhteistyöstä. Minulla on myös henkilökohtaisesti sellaisia kontakteja, perhehoitajia, joihinka olen pitänyt yhteyttä. Meidän ei tarvitse, edustaja Paloniemi, kilpailla siinä, kumpi meistä tietää enemmän, vaan kyse on siitä, mitenkä tämä lainsäädäntö auttaa, tukee perhehoidon kehittämistä. Siltä osin olen vakuuttunut, että tämä mahdollistaa perhehoidon sisällöllisen kehittämisen niin lapsiperheille kuin myös muillekin ja ennen kaikkea ikääntyneille. Sitten myös, kuten edustaja Mäkisalo-Ropponen kuvasi, on erittäin hyvä, että meillä on mahdollisuus tarjota esimerkiksi muistisairaille, jotka ovat kasvava ryhmä, sellaisia hoitomuotoja, joita tällä hetkellä emme riittävästi pysty tarjoamaan.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, tämä perhehoito ei ratkaise koko lastensuojelua, eikä se ratkaise sitä, mitä avohuollon kentällä tapahtuu. Se on aivan toinen kysymys, joka ratkaistaan aivan toisessa paikassa kuin perhehoidossa.

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Koko lastensuojelua ei ratkaista perhehoidolla, mutta jos yksi hyvä ja juuri nokka nousuun päässyt hoitomuoto pääsee kehittymään, niin sitten tehdään seuraavaksi heti lakiesitys, joka heikentää sen mahdollisuuksia ja faktisesti vähentää niitä perhehoitopaikkoja. Miten se nyt kehittää sitä perhehoitoa, ja miten se turvaa sen lapsen edun? Meillä pitäisi siinä paletissa olla siis myöskin perhehoitopaikkoja paljon enemmän kuin tänä päivänä on. Ei lapsen etu toteudu sillä, että sijoitetaan sitten sinne, mitä paikkoja on jäljellä ja tarjolla. Tämähän on aivan selvä asia.

Sitten: miten tämä vanhusten perhehoito — josta todella tiedän myös paljon, koska Perhehoitoliitto kehittää sitä, me olemme neljä vuotta kehittäneet vanhusten, ikäihmisten perhehoitoa ihan Raha-automaattiyhdistyksen hankkeella — auttaa lasten ja nuoren perhehoitopaikkojen lisäämistä, kun se on ihan toinen asia?

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys perhehoitolain uudistamiseksi on joiltain osin hyvä. Katsomme kuitenkin, että lain valmistelussa ei ole otettu kokonaiskuvaa riittävästi huomioon ja on mahdollista, että esitetyllä lakimuutoksella paitsi edistetään ammatillisen perhekotitoiminnan lisääntymistä myös vahvistetaan suurten toimijoiden monopoliaseman luomista markkinoille. Lisäksi haluamme kiinnittää huomiota myös kansalaispalautteessa paljon kritisoituun hoidettavien lukumäärän säätämiseen. Siksi jätimme tähän valiokunnan mietintöön vastalauseen.

Palautetta ja yhteydenottoja on tämän lain käsittelyn aikana tullut erityisesti hoidettavien lukumäärästä. Lukuisat sijaisvanhemmat ja perhehoitajat ovat ottaneet yhteyttä ja olleet huolissaan siitä, että lakiin ollaan kirjaamassa se, että sijoitettavia lapsia ja nuoria voi sijaisperheessä olla enää maksimissaan neljä perheen alle kouluikäiset ja muut erityistä hoitoa tai huolenpitoa vaativat henkilöt mukaan lukien. Mikäli tuo ehdotettu mitoitus tulee voimaan, estetään niiden perheiden mahdollisuudet ryhtyä sijaisperheeksi, joissa kumpikin vanhemmista haluaisi jäädä kotiin päätoimiseksi toimeksiantosuhteiseksi perhehoitajaksi. Neljän lapsen tai nuoren perhehoidosta saatavat alimmat hoitopalkkiot eivät takaa toimeentuloa kummallekin kotiin jäävälle sijaisvanhemmalle.

Käytännössä muutos aiheuttaa monen, nyt usean lapsen sijaisperheenä toimivan kohdalla sen, että kun hoidossa olevat nuoret itsenäistyvät ja muuttavat toisaalle, niin perheeseen ei enää sijoitettaisi uusia lapsia. Ja kun perheessä asuu vain neljä lasta tai nuorta, niin toisen vanhemmista on lähdettävä kodin ulkopuolelle töihin. Tilanne, jossa vain yksi vanhemmista on neljän lapsen kanssa kotona ja vastaa yksin heidän hoidostaan ja huolenpidostaan, heikentää lapsen mahdollisuuksia saada aikuisen henkilökohtaista huomiota.

Arvoisa puhemies! Emme kannata hoidettavien määrän kirjausta tällaisenaan kuin se nyt on lakiesitykseen tulossa. Määritykset ja niistä tehtävät poikkeamat on epäselvästi kirjattu. Lain tulisi aina olla riittävän täsmällistä, jotta sen liiallinen tulkinnanvaraisuus jäisi pois.

Sijaishoitopaikka tulee aina valita lapsen ja nuoren tarpeiden mukaan, ja sen tulisi olla mahdollisimman inhimillinen. Lisäksi on myös muunlaista perhehoitoa kuin lastensuojelun toimenpiteet. Perhehoito ja sen tarve hoivan ja huolenpidon muotona myös tulevaisuudessa tulee lisääntymään. Muun muassa monien muiden väestöryhmien, kuten ikääntyvien, kohdalla perhehoito tullee lisääntymään. On hyvin erilaisia perhehoitoyksiköitä, ja onkin tärkeää, että jatkossa voidaan huomioida erilaiset tilanteet.

Arvoisa puhemies! Hallitus on arvioinut hoidettavien määrän säätämisen lakiin kustannusneutraaliksi. Emme kuitenkaan usko, että se sitä lopulta on. On riski, että lakiesitys johtaa kehitykseen, jossa kustannukset tulevat vain nousemaan. Muun muassa Perhehoitoliitto on arvioinut, että näin tulisi käymään.

Lastensuojelussa toimeksiantosuhteisen perhehoidon kustannukset lasta kohti ovat 22 000 euroa vuodessa, ammatillisessa perhekotihoidossa 60 000 euroa vuodessa ja laitoshoidossa 90 000 euroa vuodessa. Asiantuntijoiden mukaan tämä lakiesitys lisää sijaisperheiden tarvetta yli 200:lla. Onko siis realistista, että niin monta uutta perhettä voidaan saada kunnissa rekrytoitua? Jos ja kun ei, niin lapset sijoitetaan ammatillisiin perhekoteihin ja kustannukset voivat nousta jopa noin 24 miljoonaa euroa nykyisestä. Kun sijaisperhepaikat vähenevät, heikentyy samalla myös sijoitettavan lapsen ja nuoren etu. Niillä, joiden kohdalla sijaisperhe arvioidaan ensisijaiseksi sijaishuollon paikaksi, mahdollisuudet sijaisperheeseen vähenevät.

Hallituksen kustannusarviot eivät siis jälleen kerran tässäkään lakiesityksessä vastaa todellisuutta. Lisäksi vaarassa on tällä kertaa myös lapsen ja nuoren etu.

Arvoisa puhemies! Tulemme tekemään asian kakkoskäsittelyssä vastalauseen mukaisen lausumaesityksen. — Kiitos.

Mikael Palola /kok:

Arvoisa puhemies! En malta olla vielä omalta osaltanikin toteamatta, että täällä on puhuttu paljon — niin kuin kuuluukin — lapsen edun näkökulmasta. Mutta me emme onnistu huolehtimaan lapsen edusta, jos me emme myös samalla huolehdi julkisesta taloudesta ja kuntien taloudesta. Meidän täytyy koko ajan peilata päätöksiä myös sitten tätä taustaa vasten, ja mitoituksia, tarkkoja neliömääriä ja muita toimintaa, toiminnan kehittämistä estäviä, hankaloittavia säädöksiä meidän pitäisi pystyä välttämään, ja tältä osin tämä nyt käsittelyssä oleva lakiesitys ei täytä näitä tavoitteita.

Mutta on selvää, että myöskin talouden ja lapsen edun kannalta meidän täytyy pystyä panostamaan niihin ennalta ehkäiseviin palveluihin, meidän täytyy pystyä tukemaan vanhempia vaativassa kasvatustehtävässä, mutta ei voida välttyä tilanteilta, että ne ennalta ehkäisevät toimet eivät riitä, ja me tarvitsemme sitten perhehoidon kaltaisia palveluita, ja sinne meidän pitäisi pystyä tarjoamaan sitten väljyyttä palveluntarjoajille, ovat ne sitten ammatillisia tai ihan tällaisia sijaisperheitä.

Merja  Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Meillä on yhteinen huoli täällä, lastensuojelun kokonaistilanne maassamme. Lastensuojelun eheän auttamisketjun luominen olisikin tärkeää tässä vaiheessa, sen miettiminen, mikä on missäkin tilanteessa paras auttamisen muoto ja paras auttamisen tapa. Uusi sosiaalihuoltolakihan tuo kotipalvelut perheisiin, ja tämä nyt on tämän ketjun ensimmäinen vaihe, erinomaista ennalta ehkäisevää työtä, jolla voidaan toivottavasti tulevaisuuden lastensuojelua vähentää. Sitten varsinaisessa lastensuojelussa kehitetään entistä enemmän kotiin annettavia lastensuojelupalveluita, ja näissähän on monessa kunnassa kyllä valtavia puutteita, mutta tätä on erityisesti kehitettävä — perhehoitoon siirtyy siis entistä traumaattisempia lapsia ja nuoria eli niitä, joille eivät kotiin annettavat lastensuojelupalvelut riitä tai ne eivät ole muuten sopivia. Sitten tämän auttamisketjun seuraava vaihe on ammatillinen perhehoito, ja sitten ihan vihonviimeisenä on tämä laitoshoito, jota toivottavasti voidaan vähentää.

Toivonkin, että voisimme miettiä tätä asiaa tämän kokonaisauttamisketjun kautta. Jos näitä kotiin annettavia lastensuojelupalveluita lisätään, niin tämä tarkoittaa, että perhehoitoon tulee entistä vaativampia ja traumaattisempia lapsia. Silloin tämä perhehoito muuttuu entistä vaativammaksi tavaksi tehdä työtä, ja silloin pitää esimerkiksi perhehoitajien koulutukseen ja tukeen ja työnohjaukseen ynnä muihin myöskin löytää entistä enemmän voimavaroja.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Tässä on ollut ihan mielenkiintoista tätä keskustelua seurata, ja oikeastaan haluaisin pariin asiaan tässä kiinnittää nyt huomiota.

Kaikki jo oikeastaan tietävät sen tilanteen, missä lastensuojelussa tällä hetkellä ollaan tuolla kentällä. Nämä sijoitukset ja huostaanotot kustantavat tällä hetkellä satoja miljoonia euroja vuositasolla, ja tämä on yksi semmoinen asia, josta meidän pitäisi olla erittäin huolissamme: miten tällainen kustannusrakenne on ylipäätään päästetty syntymään?

No, sitten toinen asia on se, että tässä kun on nyt viitattu näihin tällaisiin, että on nyt sitten näitä lastensuojelun avohuollon tukitoimia lähdetty kehittämään, muun muassa tämän sosiaalihuoltolain uudistuksen kautta, niin tässä tulee semmoinen tietynlainen epäloogisuus. Kun niiden tukitoimien tehokkuudesta tai niihin varattavista resursseista ei oikeastaan tiedetä vielä yhtään mitään, miten ne lähtevät perheitä auttamaan, ja kun kuitenkin samaan aikaan lähdetään purkamaan tällaista toimivaa rakennetta, niin tämä ei oikein ole semmoinen looginen etenemistapa, mitä tässä nyt voisi odottaa ja olettaa. Ja kun lastensuojelussa tällainen sijoitus tehdään ja huostaanotto joudutaan tekemään, siinähän pitäisi olla aina tavoitteena se, että lapsi pystyy palaamaan sinne biologisten vanhempien luo, mutta kun reaalimaailmassa me kaikki tiedämme, että se ei suinkaan ole aina mahdollista, niin silloin pitäisi miettiä, mikä sille lapselle ja nuorelle on se paras ja inhimillisin vaihtoehto viedä sitä elämää eteenpäin ja minkälaisissa olosuhteissa hän kasvaa. Ja se on ihan totta, että kaikkia toimijoita toki tarvitaan, mutta jos viesti on tällainen aikana, jolloin pitäisi lähteä hakemaan myöskin niin sanotusti niitä säästöjä, että niitä lähdetään tällaisella uudistuksella lisäämään, niin kyllä pidän sitä viestiä vähintäänkin erikoisena.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Mielenkiintoista keskustelua ja tärkeätä keskustelua, kun puhumme lasten hyvinvoinnista.

Me olemme tähän tilanteeseen tulleet sen johdosta, että me olemme tehneet vähän huonoa politiikkaa sen 90-luvun laman jälkeen, jolloin tavallaan murrettiin ja purettiin nämä kotiin vietävien tukipalveluitten verkostot. Nythän on edelleen niin, että on hyvin vaikeaa saada kotiin niitä palveluita, joita tarvitaan, kun perhe tarvitsee sitä tukea. Toki tässä on kehitystä tapahtunut ja tapahtumassa, ja siihen on vähän rahaakin myönnetty, mutta me olemme kaukana niistä luvuista, kun ennen 90-luvun lamaa noin 50 000 perhettä sai kotiin niitä palveluita. Siinä mielessä en yhtään ihmettele, että meillä on tällä hetkellä noin 17 000 nuorta ja lasta, jotka ovat jonkin näköisen perheen ulkopuolella olevan sijoituksen kirjoissa.

Arvoisa puhemies! Mitä tulee sitten tähän hallituksen esitykseen, niin mielestäni on erittäin hyvä, että määritellään alle kouluikäisten lasten määrä neljään perhehoidon kohdalla. Kyllä lapsi tarvitsee ehdottomasti sen huomion tarkemmin siltä vanhemmalta, kuka siinä silloin onkin. Kun sinne perheeseen tulee vieraita lapsia, jotka eivät vielä toisiansa tunne, niin on äärimmäisen tärkeää, että sillä sijaisisällä ja -äidillä on aikaa luoda henkilökohtaista suhdetta. Ei tätä voida katsoa liiketoiminnan näkökannalta siten, että ei ole varaa ottaa, jos on vain neljä lasta. Minun mielestäni silloin ei tämmöiseen työhön kannata lainkaan lähteä.

Toinen asia on se, saavatko he riittävästi korvausta siitä. Näissä esityksissähän mainitaan, että sijaisperhehoito maksaa 22 000 euroa vuodessa per lapsi ja ammatillinen perhekotihoito 60 000 euroa ja laitoshoito 90 000 euroa per lapsi. Olisin odottanut hallitukselta, että se olisi voinut korottaa tätä perhehoitopaikan korvausta, sillä sitä kauttahan ei meille tulisi semmoista vaaraa, että näitä lapsia joudutaan sijoittamaan jopa laitoshoitoon tämän johdosta, että eivät paikat riitä. Itse kuitenkin, kun olen erilaisia töitäkin tehnyt ja erilaisilla palkoilla, ihmettelen sitä, eikö keskimäärin 88 000 euroa riitä perheelle kasvattaa neljä lasta. Yleensähän näissä korvauksissa on mukana joitain muitakin lisämahdollisuuksia saada korvauksia.

Arvoisa puhemies! Hallitus tuo esityksiä nytten kovalla kiireellä tässä vaalikauden lopussa, ja nämä hallituksen esitykset yleensä ovat aika pinnallisia. Tällaisissa esityksissä tulisi paneutua paljon syvemmin näihin syihin ja erilaisiin keinoihin, millä me voimme lisätä lasten turvallisuutta ja lasten viihtyvyyttä ja tämmöisen kodinomaisen ympäristön luomista.

Itse en pidä siitä, että monikansalliset yritykset ostavat tällä hetkellä pieniä perhekoteja ja tekevät pelkästään taloudellista voittoa siinä lapsen hädässä. Siinä mielessä lainsäädännöllä tulisi jollakin tavalla puuttua siihen, että tämä ei ole bisnesmiesten kenttä tehdä rahaa lasten ja perheiden hädällä. Toivon, että ensi hallituskaudella meillä löytyisi yhteistä tahtoa siinä, että rupeaisimme määrittelemään jollakin tavalla lainsäädännöllä sitä, miten meidän lapsiamme tullaan kasvattamaan, jos he joutuvat kotoa pois lähtemään.

Itse kannatan ammatillisia perhekoteja ehdottomasti. Ne ovat paljon lähempänä kodinomaista ympäristöä ja sitä, mistä lapset mahdollisesti ovat lähteneet. Laitoshoito ei koskaan ole mielestäni se paras vaihtoehto. Olen itsekin asunut laitoksessa, lastenkodissa, ja siellä jos jossain opin pahat tapani. Perhekoteihin täytyy panostaa tulevaisuudessa, ja toivon, että hallitus myös tämän asian jatkokäsittelyssä huomioi. — Kiitos.