Täysistunnon pöytäkirja 16/2014 vp

PTK 16/2014 vp

16. TORSTAINA 27. HELMIKUUTA 2014 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen vuosikertomus 2012

 

Johannes Koskinen /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa vilkkaasti liikehtivä eduskunta ja arvoisa puhemies!

Puhemies Eero Heinäluoma:

Jos puhuja odottaa hetken aikaa, niin tämä vilkkaus saattaa poistua salin ulkopuolelle.

Puhuja:

Niin, arvoisa puhemies, meillä on yhden tehtävän osalta oikeastaan joutsenlaulu perustuslakivaliokunnan osalta kyseessä. Jatkossa tarkastusvaliokunta käsittelee hallituksen vuosikertomukset, ja koko kertomusmenettelyä ollaan uusimassa ja toivottavasti huomattavasti kuluttajaystävällisempään suuntaan, että näiden sinänsä tärkeitä asioita kattavien kertomusten luettavuus ja ymmärrettävyys paranevat.

Jatkossa valtioneuvosto tulee antamaan eduskunnalle kalenterivuosittain hallituksen toimintaa ja valtiontalouden hoitoa koskevan hallituksen vuosikertomuksen kootusti. Tätä menettelyä on jo ennakoitu vuoden 2012 vuosikertomuksessa, joka nyt valitettavan myöhään käsitellään suuressa salissa. Hallituksen vuosikertomus lähetetään jatkossa valmistelevasti käsiteltäväksi perustuslakivaliokunnan sijaan tarkastusvaliokuntaan, mutta edelleenkin se sitten lähettää kaikille erikoisvaliokunnille niiden kommentteja varten tuon kertomuksen. Nyt perustuslakivaliokunnassa ja ulkoasiainvaliokunnassa valmistelevasti käsiteltävänä oleva, vuotta 2012 koskeva hallituksen kertomus käsitellään kuitenkin loppuun eduskunnan työjärjestyksen aiemmin voimassa olleen pykälän mukaisesti ja siis perustuslakivaliokunnan kautta.

Näistä perustuslakivaliokunnan omista lausumista nostan tuolta mietinnöstä esille kohdan, joka koskee oikeuslaitoksen tehokkuutta ja juttujen viipymistä. Esitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäyntien joutuisuuden parantaminen on ollut toistuvasti esillä eduskunnan ja hallituksen välillä. Eduskunta hyväksyi vuoden 2008 hallituksen toimenpidekertomuksen johdosta perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaisen kannanoton, jossa edellytettiin, että hallitus laatii kokonaissuunnitelman esitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäyntien joutuisuuden parantamiseksi.

Tämän hallituksen kaudella oikeusministeriön asettama neuvottelukunta luovutti mietintönsä oikeudenhoidon uudistamisohjelmaksi vuosille 2013—2025 viime vuoden maaliskuussa, siis noin vuosi sitten. Perustuslakivaliokunta katsoi, että tuo lausuma sinänsä voidaan poistaa mutta on syytä huomauttaa, että itse työhän on vasta alussa. Näitä merkittäviä prosessilainsäädännön uudistuksia tai työmenetelmiä kehittäviä uudistuksia oikeuslaitoksen sisällä ei ole juurikaan saatu toteuttamisvaiheeseen, ja tätä työsarkaa riittää todella kovasti tuleville vuosille, jotta tavallisen kansalaisen pääsy oikeuksiinsa toteutuisi ripeämmin ja varmemmin.

Myös kielikertomus on tämän vuosikertomuksen yhteydessä ollut käsiteltävänä. Valtioneuvoston kertomus kielilainsäädännön soveltamisesta 2013 on annettu aiemmin voimassa olleen kielilain säännöksen mukaisesti vielä hallituksen kertomuksen oheisaineistona. Jatkossa kielikertomus tulee olemaan itsenäinen kertomus, jota ei ole sidottu valtioneuvoston muihin eduskunnalle annettaviin kertomuksiin. Se tulisi edelleen kuitenkin vaalikausittain käsiteltäväksi mutta erillisenä.

Perustuslakivaliokunta pitää lausunnossaan myönteisenä sitä kielikertomuksessa esitettyä havaintoa, että kielellisiin oikeuksiin on viime vuosina kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota. Tämä koskee etenkin hallinnollisten uudistusten, lainsäädännön sekä suunnitelmien ja ohjeistuksen tasoa. Sen sijaan merkittäviä puutteita on edelleen kielellisten oikeuksien käytännön toteutumisessa esimerkiksi viranomaisten asiakaspalvelussa ja palveluketjujen toimivuuden osalta. Suurimpana rakenteellisena ongelmana voidaan tässä yhteydessä pitää kielitaitoisen henkilökunnan ja omakielisen palvelun puutetta. Tähän on syytä puuttua tehostetusti henkilöstön kielikoulutuksella.

Valiokunta kiinnittää lisäksi jälleen huomiota tarpeeseen turvata pitkän tähtäimen toimenpitein se, että viranomaiset kykenevät jatkossa tarjoamaan palveluja ruotsin kielellä nykyistä paremmin. Valiokunnan mielestä olisi myös syytä pohtia uusia innovatiivisia ratkaisuja teknologiaa hyödyntäen kielellisten oikeuksien turvaamiseksi etenkin sellaisilla alueilla, joilla toista kansalliskieltä puhuvia on vain vähän ja ammattitaitoisessa henkilöstössä heitä ei välttämättä lainkaan ole.

Perustuslakivaliokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota myös vuonna 2012 julkaistuun valtioneuvoston periaatepäätökseen kansalliskielistrategiasta, joka sisältää muun muassa käyttökelpoisia konkreettisia työvälineitä eri hallinnon tilanteita varten. Näiden käyttöönottoa laajamittaisesti tulee edistää.

Perustuslakivaliokunta on aiemmin kiinnittänyt huomiota tarpeeseen laatia saamen kielen elvytysohjelma. Valiokunta panee tyytyväisyydellä merkille, että valtioneuvoston periaatepäätös saamen kielen elvyttämisen toimenpideohjelmaksi on tarkoitus saada valmiiksi ensi tilassa. Valiokunta pitää edelleen tärkeänä, että uhanalaisessa asemassa olevien inarinsaamen ja koltansaamen säilyminen ja elvyttäminen turvataan, ja yhtyy sivistysvaliokunnan lausunnossaan esittämiin huoliin ja huomioihin saamen kielten asemasta kokonaisuudessaan.

Kielikertomuksessa todetaan vakava seikka, että asenteet eri kieliryhmiä kohtaan ovat viime aikoina koventuneet. Tämä näkyy erityisesti verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Suorastaan kiihottamista eri kieliryhmiä, kansanryhmiä kohtaan esiintyy ja niiden oikeuksia vastaan samalla. Tämä useiden valiokunnan kuulemien tahojen esiin nostama asia on ongelma, ja se valitettavasti näyttää vain kasvavan. Perustuslakivaliokunta pitää suotavana, että hallituksen johto ottaa asian esille ja korostaa suvaitsevaisuutta eri kieliryhmiä kohtaan. Myös eduskunnan omassa työssään tulee tähän tarkoin paneutua.

Perustuslakivaliokunta yhtyy tarkastusvaliokunnan kantaan, jonka mukaan vuosikertomusuudistuksessa, joka on siis kestänyt jo vuosia ja nyt toteutuu täydessä laajuudessaan, tulee jatkossa panostaa vahvasti kertomuksen sisällön kehittämiseen, raportoinnin yhtenäistämiseen ja päällekkäisyyksien poistamiseen.

Kauko  Tuupainen  /ps:

Arvoisa puhemies! Hallituksen vuosikertomus vuodelta 2012 muodostuu neljästä osiosta, joissa jokaisessa on noin 150—160 sivua. Ajattelin ottaa kantaa osaan 3 otsikolla "Tilinpäätöslaskelmat" tässä puheenvuorossani. Tilinpäätöslaskelmat muodostuvat 14 hallinnonalan tuloista ja menoista, jotka pitävät sisällään myös valtion tuloslaskelman ja taseen vuodelta 2012 sekä muun muassa talousarvion ulkopuolella olevien rahastojen tilinpäätöslaskelmat, joihin otan tässä puheenvuorossani kantaa.

Arvoisa puhemies! Rahastoja on kaikkiaan 11, ja jospa tässä nyt pikapikaa luettelen ne muistin virkistämiseksi: Valtion asuntorahasto, Valtion Eläkerahasto, Maatilatalouden kehittämisrahasto, Valtion ydinjätehuoltorahasto, Huoltovarmuusrahasto, Valtiontakuurahasto, Valtion vakuusrahasto, Valtion televisio- ja radiorahasto, Maatalouden interventiorahasto, Palosuojelurahasto ja Öljysuojarahasto. Edellä mainittujen rahastojen taseiden loppusumma oli 17 vuotta sitten eli vuonna 1996 valtion tilinpäätöksessä 100,2 miljardia markkaa eli 16,850 miljardia euroa. Eduskunnan valvottaviin rahastoihin kuuluu myös muun muassa Sitra-rahasto, jonka valvontaa suorittavat eduskunnan valitsemat tilintarkastajat. Sitran taseen loppusumma oli viime vuoden tilinpäätöksessä 668 miljoonaa euroa.

Kerron tämän siksi, että valtion vuoden 2012 tilinpäätöksessä olevien 11:n eduskunnan talousarvion ulkopuolisen rahaston tasearvo on noussut jo 26,737 miljardiin euroon, joka on 49,5 prosenttia tämän vuoden valtion talousarviosta, joka on siis 54 miljardia euroa. Toisin sanoen talousarvion ulkopuoliset rahastot merkitsevät merkittävää poikkeusta talousarvion täydellisyysperiaatteesta. Samalla se kaventaa eduskunnalle kuuluvaa suvereenista päätösvaltaa.

Arvoisa puhemies! Budjetin laadinnan eräs tärkeä kulmakivi on, että siihen sisältyvät kaikki valtion tulot ja menot ja että erillisten rahastojen perustamisen tulee olla poikkeuksellista. Tähän toivon hallituksen kiinnittävän jatkossa enenevää huomiota.

Mikaela  Nylander /r:

Värderade talman! Språkberättelsen för år 2013 är den tredje berättelsen hittills om tillämpningen av språklagstiftningen. Enligt språklagen ska statsrådet varje valperiod till riksdagen lämna in en berättelse om tillämpningen av språklagstiftningen och om hur de språkliga rättigheterna förverkligas. Det är väsentligt att denna språkberättelse ger en realistisk bild av vilken ställning i synnerhet nationalspråken finska och svenska har i Finland.

När det gäller svenskan är det positivt att de språkliga rättigheterna har ägnats större uppmärksamhet under de senaste åren. Det gäller i synnerhet i beredningen av de stora förvaltningsreformer som pågår. Att beakta de språkliga rättigheterna i ett tidigt skede gör att man undviker problemfrågor senare i processen.

Arvoisa puhemies! Suurin ongelma on edelleenkin kielitaitoisen henkilökunnan puute. On hyvä, että perustuslakivaliokunta muistuttaa siitä, että tarvitaan pitkäjänteisiä panostuksia, jotta viranomaiset voivat tarjota parempaa palvelua ruotsiksi. Panostuksia koulutukseen tarvitaan samoin kuin kielikylpyyn. Myös henkilökunnan rekrytoinnin yhteydessä on kotimaisten kielten taidolle annettava lisää painoarvoa. On myös hyvä, että perustuslakivaliokunta viittaa valtioneuvoston vuonna 2012 hyväksymään kansalliskielistrategiaan. Kielikertomus korostaa, että kielellisistä oikeuksista on huolehdittava myös silloin, kun julkisia hallintotehtäviä siirretään yksityisille toimijoille. Tähän asiaan on syytä kiinnittää enemmän huomiota tulevaisuudessa. On myös erittäin tärkeää, että sisäministeriö turvaa nyt vaikeuksissa olevan ruotsinkielisen poliisikoulutuksen toimintaedellytykset.

Värderade talman! Det är positivt att språkberättelsen innehåller ett kapitel om de internationella fördragen eftersom det breddar bilden av språklagstiftningen och placerar Finlands språkpolitik i ett bredare och större sammanhang. Bra är också att en allmän lag om teckenspråkigas rättigheter har avancerat. Också det finlandssvenska teckenspråket bör lyftas fram. I grundlagsutskottets betänkande noteras att språket finns på Unescos lista över hotade språk.

Attityderna till språkgrupperna har hårdnat på senare tid, konstateras även i språkberättelsen. Det syns framför allt på nätet och i sociala medier. Bäst för att motverka denna trend är att personer i ledande positioner i samhället orkar understryka vikten av tolerans och värdet av att vi lever i ett tvåspråkigt samhälle.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Nyt tämä hallituksen vuosikertomuksen käsittely pakotti minut käyttämään tämän puheenvuoron työllisyydestä. Nimittäin hallitus on luopunut normaalisti eduskunnalle valmistellusta työllisyyskertomuksesta, ja tämä on johdonmukainen seuraus siitä, että hallitus luopui jo aiemmin vuosittain laadittavasta työllisyyspolitiikan tavoiteohjelman laatimisesta. Vuoden 1987 lakihan edellytti, että hallitus laatii vuosittain työllisyyspolitiikan tavoiteohjelman. Tästä luovuttiin tosin jo vuoden 2002 laissa, joten on tavallaan johdonmukaista, että myös työllisyyspolitiikan systemaattisesta seurannasta luovutaan.

Täystyöllisyyden tavoite on kadonnut paitsi talouspoliittisesta keskustelusta myös Suomen lainsäädännöstä. Vielä runsas vuosi sitten täystyöllisyyden tavoite sisältyi Suomen lainsäädäntöön. Laissa julkisesta työvoimapalvelusta, joka säädettiin vuonna 2002 ja joka oli voimassa vuoden 2012 loppuun asti, todettiin: "Toimeentulon turvaavaan, työpaikan vapaaseen valintaan ja tuottavan työn tekemiseen perustuvan täystyöllisyyden saavuttamiseksi valtio edistää vakaata ja alueellisesti tasapainoista talous-, työllisyys- ja muuta yhteiskunnallista kehitystä."

Puhemies! Kun täystyöllisyystavoite on kadonnut, mitä on tullut tilalle? Nyt on voimassa vuonna 2012 säädetty laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta. Siinä todetaan: "Valtio edistää työmarkkinoiden toimivuutta ja työvoiman tarjontaa yhdessä kuntien, työmarkkinajärjestöjen, yritysten ja muiden työnantajien sekä kansalaisten kanssa." Kannattaa panna merkille, että uudessa laissa heti ensimmäisessä pykälässä keskeiseksi tavoitteeksi nousee työmarkkinoiden toimivuuden rinnalla työvoiman tarjonnan edistäminen, joka mainitaan pykälässä kahteen kertaan.

Täystyöllisyyden tavoite oli aiemmin kytketty työvoiman kysynnän turvaamiseen, mutta nyt lähdetään liikkeelle työvoiman tarjonnasta. Selvää on, että työmarkkinoiden toimivuuden turvaaminen ei tarkoita samaa kuin työllistäminen. Päinvastoin, muun muassa pääministeri Jyrki Kataisen puheenvuorossa täällä eduskunnassa tärkeimmäksi asiaksi on nostettu työvoiman tarjonnan lisääminen. Se tarkoittaa eläkeiän nostamista, maahanmuuton ja ulkomaisen halpatyövoiman lisäämistä, sosiaaliturvan ja opintotuen ehtojen kiristämistä ja niin edelleen. Vaikka työttömyys on kohonnut finanssikriisin aikana huippulukuihin, korkeammaksi kuin kertaakaan 13 vuoteen, sitä ei hallituksen uudessa työllisyysideologiassa koeta ongelmaksi, vaan perusongelmaksi julistetaan työvoiman tarjonnan vähäisyys.

Puhemies! Tiettävästi työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on yksimielisesti pitänyt työllisyyskertomusta tarpeettomana. Sitä ihmettelen. Luopuminen työllisyyspolitiikan tavoiteohjelman ja työllisyyskertomuksen laatimisesta on hallituksen viesti siitä, että työllisyyspolitiikan konkreettisten tavoitteiden asettamista ja seurantaa ei katsota koko eduskunnan käsittelyä edellyttäväksi kansallisesti tärkeäksi asiaksi. Tässä valossa en enää ihmettele, että työllistämisvaroja jäi vuonna 2012 käyttämättä 95 miljoonaa euroa ja aiemmat neljä vuotta mukaan lukien yhteensä 278 miljoonaa euroa, kun siis samaan aikaan työttömyys on kohonnut korkeimmalle tasolle 13 vuoteen.

Pentti Oinonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Esitän, että hallituksen vuosikertomuksen 2012 käsittely siirrettäisiin 4.3.2014 pidettävän täysistunnon käsittelyyn.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto antaa kielilain nojalla vaalikausittain eduskunnalle kertomuksen myös kielilainsäädännön soveltamisesta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta sekä tarpeen mukaan muistakin kielioloista. Merkittäviä puutteita on edelleen kielellisten oikeuksien käytännön toteutumissa, esimerkiksi viranomaisten asiakaspalvelussa ja palveluketjujen toimivuuden osalta esimerkiksi koulutuksessa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Itselleni jäi tästä käsittelystä perustuslakivaliokunnassa mieleen etenkin viittomakielisten tilanne. Esimerkiksi viittomakieliset vanhukset, vaikkapa muistisairas dementikko — miten turvataan heidän oikeutensa? Tarvittaisiinko esimerkiksi viittomakielisille ihan omia vanhainkoteja vaikkapa suurilla kaupunkiseuduilla? On tärkeää turvata myöskin viittomakielisten oikeudet.

Toiseksi kiinnittäisin huomiota yliopistoihin. Elikkä yliopistojen opetus- ja tutkintokielestä säädetään yliopistolaissa, ja sen nojalla yliopisto voi päättää muun kielen kuin opetus- ja tutkintokielensä suomen tai ruotsin käyttämisestä opetus- ja tutkintokielenä ja opintosuorituksissa. Kertomuksessa todetaan tämän johtaneen siihen, että englanti valtaa alaa erityisesti tutkija- ja maisterikoulutuksessa. Samaan asiaan on kiinnittänyt huomiota myös apulaisoikeuskansleri. Tämä kehitys on kansainvälistymisen vuoksi ihan ymmärrettävääkin, mutta on tärkeää kuitenkin ihan perustuslain säännöksetkin huomioon ottaen, että muiden kielten käyttö yliopistossa ei muodostu niin laajaksi, että suomen ja ruotsin kielen asema opetus- ja tutkintokielinä syrjäytyy. Elikkä suomen ja ruotsin kielen asemaan on siis aihetta kiinnittää enemmän huomiota yliopistoissa.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Perustuslakivaliokunta mietinnössään nostaa kielikertomusasian esille, mikä on oikein hyvä asia. Kiinnitän tässä erityisesti huomiota saamen kielen asemaan, mihin perustuslakivaliokuntakin on aikaisemmin kiinnittänyt huomiota. Saamen kielessä on eri kieliryhmiä tai murteita, joiden säilyttäminen on suomalaisen identiteetin kannalta erittäin tärkeää. Sivistysvaliokunta on myös käsitellyt tätä asiaa laajasti. Muun muassa talousarviokäsittelyn yhteydessä puhuimme kielipesätoiminnasta, ja mieli oli tyytyväinen, että varsinaisessa talousarviokäsittelyssä kielipesätoiminta taloudellisesti turvattiin ja sen resurssit palautettiin aikaisemmalle tasolle, jotta tätä toimintaa voidaan jatkaa.

Ville Vähämäki /ps:

Kunnioitettu puhemies! Kannatan edustaja Oinosen pöydällepanoehdotusta.