Täysistunnon pöytäkirja 161/2014 vp

PTK 161/2014 vp

161. TORSTAINA 26. HELMIKUUTA 2015 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

Ääriajatteluun puuttuminen kouluissa

Sofia Vikman /kok:

Arvoisa puhemies! Viime aikoina on nähty viitteitä ääriajattelun lisääntymisestä Euroopassa. Emme voi Suomessa ummistaa silmiämme asialta. Sisäministeriön tiistaina julkistaman tilannekatsauksen mukaan 60 prosenttia opettajista on havainnut väkivaltaista ääriajattelua ja siihen viittaavia merkkejä suomalaisissa ammattikouluissa ja lukioissa. Katsauksen mukaan radikalisoitumisen tunnistaminen koetaan vaikeaksi eikä ongelmiin puututa tai niihin puututaan liian myöhään. Kyselyn mukaan opettajat ja rehtorit toivovat lisää tietoa sekä ohjeita radikalisoitumisen tunnistamiseen ja parempaa tiedonvaihtoa viranomaisten välillä.

Kysynkin opetusministeriltä: mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta kouluissa havaittuun ääriajatteluun pystyttäisiin (Puhemies koputtaa) puuttumaan nykyistä tehokkaammin?

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Kyllä väkivaltainen ääriajattelu ja siihen viittaavat merkit ovat huolestuttavia. Tämä aikaansaatu tutkimus kertoo myös 16 suurimman kaupungin tilanteesta, ja nämä merkit ovat, niin kuin totesin, huolestuttavia. Kun taustalla ovat hyvin pitkäaikaiset opiskelumotivaatioon, oppimisen halukkuuteen sekä nuorten yleiseen pahoinvointiin liittyvät syyt, niin ongelma on paljon isompi kuin arvaammekaan.

Sitä kautta tällä hallituskaudella näihin asioihin on pyritty hakemaan ratkaisua jo peruskoulun puolella, että me saisimme nuoret kokemaan jälleen sitä motivaatiota opiskella ja tuntea sellaisia tunteita, että voidaan olla onnellisia. Moni ajattelee, että poliitikot eivät voi puhua lasten ja nuorten onnellisuudesta, mutta tämä on todella vakava paikka, kun viidennes meidän lapsista on kokenut sellaisia tunteita, että he ovat yksinäisiä, mistä nousevat tämän tutkimuksenkin mukaan nämä ääriajatteluun taipuvaiset kannat mutta (Puhemies koputtaa) myöskin halukkuus löytää siltä puolelta elämään sisältöä. On todettava vielä, että 10 prosenttia lapsista ja nuorista on yksinäisiä.

Sofia Vikman /kok:

Arvoisa puhemies! Koululla on merkittävä rooli erityisesti alkavan radikalisoitumisen tunnistamisessa. Ääriajattelussa on kuitenkin pohjimmiltaan kyse nuoren pahoinvoinnista. Siksi on tärkeää, että oppilaitosten varhaisen puuttumisen toimet huomioivat myös tällaisen ääriajattelun ja siihen viittaavat piirteet mahdollisimman ajoissa. Opettajien tehtävä ei ole lapsen ja nuoren kuntouttaminen tai hoitaminen. Se on sosiaalihuollon ja sosiaalitoimen ja terveydenhuollon tehtävä. Kysyn opetusministeriltä: ovatko nämä opetusta tukevat palvelut oppilaitoksissamme riittävällä tasolla ja toimiiko tiedon eri viranomaisten välillä? Ja vielä pyytäisin täsmennystä edelliseen kysymykseen, eli mitä hallitus aikoo tehdä, jotta kouluissa pystyttäisiin puuttumaan, antamaan parempia välineitä opettajille puuttua ja ennaltaehkäistä tämmöistä radikalisoitumista?

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! On totta, että tämä varhaisen puuttumisen toimenpiteiden kirjo vaihtelee vieläkin kouluittain. Sitä kautta tähän kiinnitettiin huomiota, kun eduskunta päätti koulurauhapaketista, eli käytännössä toisen asteen oppilashuoltotoimet vankistuivat ja niistä tuli yhteisiä käytäntöjä koko toiselle asteelle.

Kiinnitätte huomiota ihan oikeaan kulmaan siinä, että ei ole kysymys vain näistä välineistä, joita on käytössä, vaan kysymys on koko toimintakulttuurista, siitä yhteisöllisyyteen kasvattamisesta ja siitä koko hyvinvoinnin tunteesta, joka nuoriin ja tähän koulumaailmaan liittyy. Sen takia meidän on hirveän tärkeätä panostaa siihen uuden toimintakulttuurin synnyttämiseen, joka on peruskoulun uudistuksen kattava lanka, ja se on jouluun mennessä jalkautettu niihin uusiin opseihin, jotka tulevat ensi vuoden elokuussa käyttöön.

Toisen asteen puolella me olemme tehneet hyvin vahvasti nyt töitä myöskin kiusaamisen katkaisemiseksi, (Puhemies koputtaa) ja siltä osin toimenpiteitä on myöskin tulossa erityisesti räätälöitynä toiselle asteelle.

Sisäministeri Päivi Räsänen

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin myös korostaa koulujen ja poliisin yhteistyötä. Kouluampumisten jälkeen luotiin järjestelmä, jossa jokaiselle koululle nimetään oma poliisi, johon voidaan turvallisuusasioissa olla yhteydessä. Mikäli kouluissa tapahtuu väkivaltaa, on suositeltavaa, että poliisiin otetaan yhteyttä ja tehdään sitten tarvittaessa myös asianmukaiset rikosilmoitukset. Mikäli opettajalle tulee havainto, että hän havaitsee jonkun radikalisoituneen nuoren, niin tällainen nuori voidaan ohjata poliisilaitosten vetämiin ja niissä kehitettäviin Ankkuri-ryhmiin. Pääkaupunkiseudulla näitä radikalisoituneita henkilöitä on jo huolestuneen lähipiirin toimesta ohjattu näihin moniammatillisiin tiimeihin, joissa heitä pystytään auttamaan ulos tästä radikalisoitumisen kierteestä ja väkivaltaisen ekstremismin ajatuksista.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Kysymys on loppuun käsitelty.