Täysistunnon pöytäkirja 163/2014 vp

PTK 163/2014 vp

163. TIISTAINA 3. MAALISKUUTA 2015 kello 14.03

Tarkistettu versio 2.0

21) Hallituksen esitys eduskunnalle ilmastolaiksi

 

Martti Mölsä /ps:

Arvoisa puhemies! Ensimmäisessä käsittelyssä tuli jo kerrottua laajemmin, kuinka Suomi on taas ihan itse asettamassa rajoituksia itselleen, suomalaiselle teollisuudelle ja suomalaisille työpaikoille.

Nyt esittelen tässä sitten nämä perustelut sille, minkä takia on jätetty tähän mietintöön vastalause. Hallituksen esityksen tarkoituksena on säätää ilmastolaki, minkä tarkoituksena on luoda johdonmukainen sekä pitkäjänteinen pohja ilmastopolitiikan suunnittelemiseen sekä sen toteuttamiseen hyvin avoimella sekä ennakoitavalla tavalla. Lisäksi kyseinen laki olisi luonteeltaan niin sanottu puitelaki, mikä tarkoittaa sitä, että lakiin ei sisältyisi eri toimialoja koskevaa aineellista lainsäädäntöä. Lainsäädännössä myös asetettaisiin sekä maamme kansainvälisiin sopimuksiin että Euroopan unionin lainsäädäntöön sekä muihin poliittisiin sitoumuksiin perustuva pitkän aikavälin päästövähennystavoite kasvihuonekaa-sujen osalta. Esitys sisältää myös niin sanotusti sopeutumissuunnitelman, jonka avulla pyritään vahvistamaan valmiuksia, joilla voidaan sopeutua ilmastonmuutokseen sekä siihen liittyviin riskeihin.

Valiokuntaryhmämme sekä perussuomalaisten eduskuntaryhmä näkee, että nyt ehdotettu ilmastolaki on monesta eri näkökulmasta varsin ongelmallinen. Tämän johdosta näemmekin, että maamme ilmastopolitiikan keskeisenä tavoitteena tulee olla se, ettei niin sanotuilla kansallisilla tai kansainvälisillä päästövähennystavoitteilla vaikeuteta entisestään esimerkiksi eri yrityssektorien ja maa- ja metsätaloussektorin toimintaa maassamme. Tämä on varsin keskeistä jo siitäkin syystä, että tiedossa on se, että kansainvälisesti ja unionin tasolla tullaan tulevaisuudessa asettamaan yhä tiukentuvia päästörajoja alalle. Emme halua asettaa maamme yrityksiä tähän tieten tahtoen.

Toiseksi nykyisessä esityksessä näemme byrokratian lisääntymisvaaran olemassaolon — hallituksen esitys kun toisi useita erilaisia raportointivelvoitteita eri ministeriöille. Emme kannata enää uusia jäykkiä hallintojärjestelmiä taikka menettelytapoja. Tämä sama pätee myös ilmastolain laatimisen yhteydessä. Tästä johtuen ei ole järkiperäistä jäykistää nykyisiä organisaatioita.

Lopuksi painotamme sitä, etteivät energia- ja ilmastopolitiikan ohjauskeinot ole pelkästään lainsäädännöllisiä eivätkä täten saa tehdä ilmastopolitiikan suunnittelusta entistä sekavampaa. Jos todellisia muutoksia tavoitellaan, tulee tällöin keskittyä aidosti maailmanlaajuisiin ilmastosopimuksiin, joissa myös niin sanotut suurvallat, kuten Yhdysvallat, Intia sekä Kiina, ovat mukana.

Edellä olevan perusteella perussuomalaisten valiokuntaryhmä esittää, että lakiehdotus hylätään.

Jari Lindström /ps:

Arvoisa herra puhemies! Näin illan pimetessä täytyy sanoa, että edustaja Mölsä tyhjensi pajatson, ja kun liikutukseltani pystyn, kannatan hänen loistavaa esitystään.

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa herra puhemies! Hirvittävästi voi olla eri mieltä, kritiikki on juuri oikea. Minun mielestäni talousvaliokunta on puuttunut juuri niihin oikeisiin asioihin, mutta yksi asia on jäänyt oikeastaan huomioimatta, ja se on se, että meillä tällä hetkellä ilmastonmuutoksen osalta tehdään tutkimusta, raportointia erittäin laajasti. Siinä mielessä hallituksen esitys kokoaisi näitä voimia yhteen, ja sen väheksyntä on jotenkin, täytyy sanoa oman valiokunnankin osalta, pikkuisen ristiriitaista.

Kyllähän pitää mahdollistaa se, että ei tässä ole pelkästään lisääntymässä hallinnollinen taakka, vaan nykyisen hallinnon mahdollisuudet tuottaa yhdessä tehokkaampaa raportointia mahdollistuvat. Sen unohtaminen siinä, vastustetaanko ilmastonmuutosta tai mitenkä sitä sitten hallinnollisesti tehdään — olisi pitänyt uskaltaa sukeltaa sille tosiasialle, että jos meillä eri ministeriöissä tehdään erilaisia raportointeja, niin nyt tämä kyllä ihan oikeasti mahdollistaa sen, että me voimme vetää ne ja sen kaiken yhteen. Siinä mielessä byrokratian lisääntymisen oheen olisi pitänyt ottaa kristallinkirkkaana se, että tämä myös mahdollistaa sen, että hylkäämme tiettyä päällekkäisyyttä meidän jo nykyisistä malleistamme.

Teollisuusmiehenä, totta kai, tässä aina omat pelkonsa näkee, mutta kyllä on pakko sanoa, että ei pidä vain nähdä asioita mustavalkoisina.

Martti Mölsä /ps:

Arvoisa puhemies! Jos yhtään ymmärsin edustaja Myllykosken puheenvuorosta jotain, niin me emme kyllä väheksy tässä mitään vaan ihan aidosti tuomme niitä asioita eteen, minkälainen uhka tässä suomalaiselle yhteiskunnalle, teollisuudelle ja työpaikoille on. Ja kun nämä kaikki kuitenkin on jo päätetty tuolla Euroopan unionissa — sieltä nämä kaikki direktiivit tulevat, 80 prosenttia vähennystavoite vuoteen 2050 — niin emme me tarvitse tällaista päällekkäistä järjestelmää enää. Se on ihan selvä asia.

Eli tältä osin tämä on turha laki, niin kuin olemme todenneet.

Jari Lindström /ps:

Arvoisa herra puhemies! Teollisuusmies puhuu toiselle teollisuusmiehelle. Kyllä se näin on, että tässä mustavalkoisuutta voi katsella vähän joka kantilta, eli me katsomme kyllä tätä niinpäin, että nyt on katsottu mustavalkoisesti vain sieltä toiselta puolelta.

Ja eihän tämä meidän vastalauseemme ja hylkyesityksemme perustu mihinkään pelkkään omaan ideologiaan vaan asiantuntijakuulemiseen, jossa me kyllä vakuutuimme siitä, että nyt säädetään turhaa lakia. Talousvaliokunnan lausunto oli hyvä, se oli kriittinen. Siinä itse asiassa tuotiin juuri niitä ongelmia esille — ja sitten kuitenkin todettiin, että loppujen lopuksi tuntuu siltä, että tämä hyväksytään, tämä on tässä. Faktat ensiksi esitellään ja sen jälkeen sanotaan, että ei muuta kuin hyväksytään laki.

Me olemme sitä mieltä, että jos on tarpeeksi perusteluja sille, että tämä laki on turha, niin miksi säätää sellainen laki. Siinä on oikeastaan tiivistettynä se, minkä takia me emme tällaista lakia halua.

Jari Myllykoski /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kai meidän pitää tuolla kahvilan kahvikupin ääressä tämä keskustelu käydä, koska meillä on erittäin vähän eriäviä näkemyksiä sinällään. Mutta sitä haluan korostaa, että kun meillä tehdään ilmastonmuutoksen takia jo tällä hetkellä erittäin merkittävästi työtä, niin tämä laki mahdollistaa sen, että se työ laitetaan yhteen kansioon eikä sitä tehdä monessa kansiossa, ja sitä todellisuutta ei pidä väheksyä. Me voimme tällä myös vähentää byrokratiaa ja päällekkäisyyttä.

Toki olen ehdottomasti sitä mieltä, että me olemme edelläkävijöitä, meitä pitää seurata. Jokainen teollinen toiminta, jota tehdään Suomessa, on ilmaston pelastamista. Se nyt ei juuri tähän liity, mutta suotakoon tämmöinen puheenvuoro tähän loppuun, että kyllä me ihan oikeasti olemme edelläkävijöitä, ja sen takia tämä myös luo meille mahdollisuuksia. Mutta kaiken kaikkiaan: ei pelätä byrokratiaa, vaan murretaan byrokratia niin, että laitetaan se yksiin kansiin eikä tehdä sitä viidessä kansiossa.

Keskustelu päättyi.