2) Hallituksen esitys kaivoslaiksi ja eräiksi siihen
liittyviksi laeiksi
Jouko Skinnari /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässähän on merkittävää lainsäädäntöä käsittelyssä.
Aluksi on kiitettävä paitsi valiokuntaa myös
koko omaa kokoustaan pitävää ministeri
Pekkarista siitä, että tässä päästiin
sitten tällaiseen suhteellisen yksimieliseen lopputulokseen.
Tämän esityksen keskeisenä tavoitteena
on kaivostoiminnan ja malminetsinnän edellytysten turvaaminen
yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Samoin tavoitteena on varmistaa oikeusturvan toteutuminen, ottaa
huomioon kansalaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuudet
sekä turvata kuntien vaikuttamismahdollisuudet.
Nykyinen kaivoslaki on vuodelta 1965. Lakia säädettäessä kaivostoiminta
oli keskittynyt valtionyhtiöihin, ja tämä näkyy
myös sääntelyssä. Toimintaympäristö on
tältä osin muuttunut täysin. Valtionyhtiöiden
sijasta toimijoina ovat pääsääntöisesti
kansainväliset yritykset, ja kaivostoimintaan liittyvä säännöstely-ympäristö on muuttunut
yli 40 vuoden kuluessa merkittävästi.
Kyseessä on kokonaisuudistus, jossa on pyritty löytämään
tasapaino osin hyvin erisuuntaisten intressien välillä.
Valiokunta katsoo, että tavoitteessa on pääsääntöisesti
onnistuttu hyvin. Esitys täsmentää ja
laajentaa eri intressitahojen oikeuksia ja velvollisuuksia, selkeyttää kaivoslain
suhdetta
muuhun toiminnan kannalta keskeiseen lainsäädäntöön
ja ottaa huomioon perusoikeusuudistuksen. Monilta osin esitys pohjautuu
jo vallitsevaan käytäntöön.
Merkittäviin muutoksiin sisältyvät sääntelyn
yleisen täsmentymisen ohella korvauksiin liittyvät
uudistukset sekä haittojen minimointia edistävät
säännökset.
Vuonna 2010 valmistuneessa Suomen mineraalistrategiassa on vuoteen
2050 mennessä saavutettavaksi asetettu, että Suomi
on mineraalien kestävän hyödyntämisen
globaalina edelläkävijänä ja
mineraalien yhtenä merkittävänä tukipilarina
Suomessa tulevat olemaan tämä kaivannaisteollisuus
ja siihen liittyvä lainsäädäntö.
Kaivoslaki on tässä yksi keskeinen osatekijä.
Tässä todetaan se, että kansainvälisille
markkinoille on tyypillistä, että niitä hallitsee
suhteellisen pieni määrä suuria kansainvälisiä pörssiyhtiöitä.
Kaivoslain toimintaraportin mukaan maailmassa on noin 1 000
kaivostuotantoyhtiötä. Näiden lisäksi alalla
toimii 4 000—6 000 malminetsintäyhtiötä.
Nämä niin sanotut junioriyhtiöt ovat
pääasiassa pieniä muutaman hengen yhtiöitä.
Markkinat ovat suurten yritysten käsissä, sillä maailman noin
150 suurinta kaivosyritystä kattaa yli 80 prosenttia markkinoista.
Suomessa sijaitsevien kaivosten omistuksessa näkyy myös
tämä kansainvälisyys, sillä vain
Kemin kromikaivos ja Talvivaaran monimetallikaivos sekä kalkki-
ja vuolukivikaivokset ovat pääosin suomalaisessa omistuksessa.
Suomen maaperä on geologialtaan rikas ja tarjoaa hyvät
mahdollisuudet kaivannaisteollisuuden kehittymiselle. Se vanha sanonta,
että Suomi on köyhä ja siksi jää,
ei pidä onneksi paikkaansa, ja kysymys on nyt myös
siitä, onko meillä malttia vaurastua. Maaperästämme
löytyy usein sekä perus- että harvinaisempia
metalleja ja mineraaleja. Nykyiset löydökset perustuvat
suurelta osin vasta maan pintaesiintymien kartoituksiin. Tutkimustoimintaa
jo pitkään harjoittaneen Geologian tutkimuskeskuksen
mukaan on luultavaa, että löydösten määrä lisääntyy
merkittävästi, kun tutkimuksissa edetään
syvempiin maakerroksiin. Toimialaraportin mukaan etsintätoiminta
on tällä hetkellä Suomessa vilkasta.
Suomessa on noin 35 kaivosalan yritystä, lähes
yhtä monta kaivostoimintaa palvelevaa yritystä ja
40—50 malminetsintäyhtiötä.
Tällä hetkellä toiminnassa on noin 45
ja rakenteilla kolme kaivosta. Lisäksi suunnitteilla on
noin viisi kaivosta. Kaivosten osuus Suomen pinta-alasta on kuitenkin
vain 0,9 promillea. Siis vain 0,9 promillea on tämä iso
asia, josta tässä nyt puhutaan.
Yli puolet kaivospiireistä, 64 prosenttia, sijaitsee
valtion mailla. Voimassa on noin 1 100 valtausta ja vireillä 2 500
hakemusta. Arviona on esitetty, että louhinnan määrä kasvaa
vuoden 2008 noin 4 miljoonasta tonnista vuositasolla jopa yli 70
miljoonaan tonniin vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Alan
kasvukehityksen myötä Suomeen arvioidaan syntyvän
parituhatta kaivostyöpaikkaa pääosin
Pohjois- ja Itä-Suomeen. Tämä on alueen
ihmisille erittäin tärkeä ja iloinen
asia. Koko kaivosteollisuuden myynnin bruttoarvo oli vuonna 2009
noin 480 miljoonaa euroa, josta metallimalmien osuus oli noin 290
miljoonaa.
Arvoisa puhemies! Tässä valiokunnan laajassa
mietinnössä on pyritty antamaan valiokunnan jäsenillekin
mutta myös koko eduskunnalle selkeä kuva. Esimerkiksi
sivulla 11 on tuotu esille nämä EU:n kriittiset
raaka-aineet Suomessa. Euroopan unionihan on tästä asiasta
myös ollut kiinnostunut, ja se, mikä tässä näkyy,
on se, että Suomi ja Ruotsi — tai Ruotsi ja Suomi,
ihan miten päin vaan — ovat nämä Euroopan
unionin alueen malmirikkaat valtiot. Tämä on meille
suuri haaste, ja tässä mielessä valiokuntakin
tämän asian ottaa.
Suomessa on vahvaa kaivosalan osaamista niin laite- ja konevalmistuksen
kuin prosessiosaamisen osalta. Kuvaavaa on, että noin 70—90 prosenttia
globaalisti käytetystä maanalaisten kaivosten
teknologiasta tulee suomalaisista ja ruotsalaisista yrityksistä.
Kaivosteknologian kehittämisen kannalta on olennaista,
että maassamme on elinvoimaista kaivosteollisuutta. Innovaatioita
syntyy todennäköisemmin sinne, missä on alan
tuotantoakin.
Näitä kotimaisia yrityksiä ei löydy
tällä hetkellä kuitenkaan riittävästi
vastaamaan alan kehitysmahdollisuuksiin, investointeihin, niin kotimaisiin
kuin ulkomaisiinkaan. Samaten saannin edellytyksenä on,
että alalle luodaan toimivat olosuhteet, joiden puitteissa
voidaan taata Suomen kiinnostavuus kaivostoimintamaana. Mineraalialalle
on tarkoitus kehittää kokonaisvaltainen, niin
sanottu Green Mining -konsepti, jossa mahdollisimman materiaali-
ja energiatehokkaiden prosessien avulla saadaan aikaan tuottavuuden
kasvua ympäristövaikutukset minimoiden. Tähän
liittyvä Tekesin Green Mining -ohjelma on parhaillaan
valmisteilla.
Tässä valiokunnan mietinnössä on
nimenomaan tähän ympäristölähtökohtaiseen
lupaprosessiin kiinnitetty huomiota myös siinä mielessä kysyvästi,
että onko tämä kaikki byrokratia tarpeellista.
Mutta esimerkiksi luonnonsuojelujärjestöjen näkökulmasta
ja ympäristöalan näkökulmasta
tämä näkökulma vain on erittäin
tärkeä, ja jos niitä viranomaisia on
erilaisia, niin silloin joudutaan tekemään useampi
hakemus ja useampi alan ammattiviranomainen näitä käytännössä tarkastelee.
Mutta varmasti tässä on mahdollisuuksia — ja
sitä valiokunta tässä mietinnössään erityisesti
korostaa — saada aikaan se, että tämä olisi
hakijan näkökulmasta joutuisampaa. Mutta samaan
aikaan on huomautettava siitä, että suuri osa
hakijoista on ulkomaalaisia yrityksiä, ja tässä valiokunnan
mietinnössä tuodaan selkeästi esille
huoli siitä, miten kaivosteollisuus pysyy suomalaisissa
käsissä edes kohtuullisessa määrin
eikä käy niin, että rikkauksien hyödyt
siirtyvät ulkomaille tai että malttamattomasti
kaivetaan kaikki, mitä on kaivettavissa, ja sen jälkeen sitten
taas mietitään, mitä seuraavaksi tehdään.
Arvoisa puhemies! Tässä oli pienenä mutta aika
tärkeänä yksityiskohtana tämä kullanhuuhdonta.
Hallituksen esityksessähän lähdettiin
siitä, että kun sitä tullaan voimakkaasti
rajoittamaan, niin tähän sitten varataan siirtymäaika,
ja hallituksen esityksessä se oli 8 vuotta. Talousvaliokunnassa
hallituspuolueiden kompromissiehdotus oli 9 vuotta, ja arvonnan
perusteella sitten kävi käytännössä niin,
että tässä voitti tämä esitys
15 vuodesta, ja niin tässä talousvaliokunnan mietinnössä on
tämä 15 vuotta. Niillä perusteilla, mitä tähän
mietintöön on kirjoitettu, talousvaliokunta pitää sitä perusteltuna.
Tässä on myös tuotu esille niiden
kuntien asema, jotka ovat tämän kaivostoiminnan
alueella, ja se, miten kunnan demokraattiset elimet, kuntalaiset,
maanomistajat, pienyrittäjät pystyvät
tähän omalta osaltaan ottamaan osaa ja miten heidän
etunsa turvataan. Tähän tässä valiokunnan mietinnössä on
kiinnitetty huomiota, samaten uraaniin. Talousvaliokunta katsoo,
että uraania ja toriumia koskeva sääntely
on perustellusti muita kaivosmineraaleja tiukempaa. Uraania löytyy Suomesta
kaivostoiminnan sivutuotteena, ja parhaillaan on vireillä uraanin
hyödyntämistä koskeva hanke. Lakiehdotus
velvoittaa malminetsijää raportoimaan kaivosviranomaisille
vuosittain erittäin tarkasti malminetsintäluvan
perusteella suoritettujen tutkimusten tuloksista. Tässä yhteydessä kaivosviranomaisen
tietoon tulevat myös mahdolliset uraani- ja toriumlöydökset. Tämä on
todella merkittävä asia.
Lopuksi toisin esille koulutuksen tärkeyden. Tämä on
uusi alue, ja meillä ei ole koulutettua väkeä tähänkään
riittävästi saatavissa. Se on yksi asia. Sitten
on myös tämä kolmiulotteinen omistus
eli omistus sen suhteen, kun joku omistaa kiinteistön — on
se sitten asunto-osakeyhtiö kaupungissa tai sitten tuolla
jossain muualla kiinteistö, jonka alueella kaivos tai siihen
liittyvää toimintaa on — miten tässä suhteessa
tullaan käytännössä menettelemään.
Tämä on sitä maanpäällistä toimintaa.
Sitten on omistamista, joka lähtee maasta ylöspäin,
on se sitten metsää tai muuta. Siihen liittyy
myös sitä omistamista: kuinka ylös voidaan
omistaa.
Sitten kolmantena on se, kuinka syvälle voidaan omistaa.
Tämähän tulee esille myös sen suhteen,
että jos Helsingissä on metroa kaivettu, kuinka
syvälle asunto-osakeyhtiön omistusoikeus
ulottuu siinä tapauksessa, että sieltä löytyy jotakin
muutakin kuin metrotunneli. Tämä asia on sellainen,
joka tässä valiokunnan mietinnössä tuodaan
esille niin, että valiokunnan mielestä tähän
asiaan tulisi käytännössä puuttua
ja tulisi ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin.
Arvoisa puhemies! Tähän mietintöön
sisältyy myös vastalauseita, joiden sisältö tulee
jatkossa varmaankin esille.
Ensimmäinen varapuhemies:
Jatketaan keskustelua. Sen osalta on sovittu enintään
5 minuutin puheenvuoroista.
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Arvoisa puhemies! Kaivostoiminta on muuttunut todella paljon
verrattuna 1960- ja 1970-lukuihin, ja suuri muutos on juuri se,
mistä valiokunnan puheenjohtajakin jo mainitsi, eli se,
että kaivostoiminnasta on tullut erittäin kansainvälistä toimintaa. Tätä kehitystä
on
Suomen osalta vauhdittanut suomalaisten valtionyhtiöiden
vetäytyminen kaivostoiminnasta, minkä nyt ilmeisesti
kaikki toteavat virhearvioksi.
Tapahtuneiden muutosten vuoksi kaivoslain uudistaminen on tarpeen.
Siihen olisi kuitenkin tullut liittää ensinnäkin
kaivoskuntien aseman parempi huomioiminen, kun kaivosten tuottoja jaetaan.
Kaivoskuntien kannalta on tietysti myönteistä,
että paikkakunnalle saadaan työtä, ja kunta
saa toki myös kiinteistöveroa, mutta se jää pienenlaiseksi.
Esimerkiksi Sodankylässä toimivan ruotsalaisyhtiö Goldminersin
kultakaivos maksoi kunnalle kiinteistöveroa viime vuonna vain
muutaman tuhatta euroa, kun sen bruttovoitto oli 6,9 miljoonaa euroa.
Kunnalle murusia ja omistajille aikamoisen isot rahat taskuun.
Pohjoisamerikkalainen Agnico-Eagle teki muuten Kittilän
kaivoksilla voittoa vuonna 2010 poistojenkin jälkeen vielä 29,5
miljoonaa euroa. Kaivostoiminta on tuottoisaa. Malmien hinnat ovat
korkealla. Siksikin harmittaa, että Suomen valtio lähti
pois tältä alalta lähes täysin.
Vain Outokummulla on Keminmaassa kaivos, ja sitten on Sotkamossa
yksityisempää suomalaista toimintaa.
Herra puhemies! Kuntien tulot jäävät
uudenkin esityksen mukaan todella pieniksi, vaikka jo laajamittaiseksi
muuttuneen malminetsinnän vaiheessa kuntien toiminnot kasvavat
merkittävästi. Siellä tulee monia velvoitteita.
Siellä on lausuntoa ja yva-menettelyä jne. Kaivoksen avautuessa
kunnille asettuu puolestaan tehtäväksi varmistaa
muualta tulevalle työvoimalle asuntojen saanti, terveydenhoito,
lapsille koulupaikka jne., jne. Paljon toimia, paljon tehtäviä,
jotka on tehtävä, mutta se kunnan saama tuotto
on aika lailla pieni sen kiinteistöveron kautta, joka tulee.
Olenkin lakialoitteessani esittänyt, että kunnat
saisivat jo malminetsintävaiheessa korvauksena pienehkön
malminetsintäkorvauksen, siis myös kunnat, sen
lisäksi, mitä tätä korvausta maksetaan
kiinteistön omistajalle. Samaten esitän tuossa
lakialoitteessani, että kun kaivos avautuu ja se rupeaa
toimimaan, myös kunnat saisivat louhintakorvausta 10 prosenttia
siitä, mitä kiinteistön omistajalle maksetaan.
Näin kuntien asema paranisi. Tämä esitys
on myöskin tuossa vasemmiston edustajien vastalauseessa,
ja siitä täällä vielä äänestetään.
Arvoisa puhemies! Sitten vielä kysymys Lemmenjoen kullankaivajien
kohtalosta, josta on tämän esityksen perusteella
tulossa surullinen. Kielletyksi tulevan konekaivun myötä tulee
mitä todennäköisimmin hiipumaan myös
lapiokaivaminen, ja näin Lappi-brändiin tulee
kyllä melkoisen iso kolhu. Me Lapissa ymmärrämme
kansallispuistojen merkityksen. Pitäisi kuitenkin muistaa,
että kullankaivajat olivat Lemmenjoella jo ennen kuin alueesta
tuli kansallispuisto. Huomioon tulisi ottaa sekin, että kullankaivualue
on vain 480 hehtaaria, kun koko kansallispuiston koko on 280 000
hehtaaria: pieni piste sen jättimäisen kansallispuiston
osasena, missä kultaa kaivetaan. Sitä paitsi olen
ihan omin silminkin nähnyt konekullankaivajien huolehtivan
tosi hyvin maisemoinnista: 10—15 vuotta, ja konekaivajien
jäljet ovat hävinneet.
Minusta on ikävää, että muutama
kultaa koneella kaivava pienyrittäjä ajetaan pois
Lemmenjoelta. Tämä on luonnonsuojelutoimintaa,
ja minä pidän sitä jopa ekstremisminä.
Niin kuin kaikki aatteet, myös luonnonsuojeluaate kärsii siitä,
kun se viedään ekstremismin tasolle. Sama keskusteluhan
käytiin myös Pallaksen uuden hotellin osalta tässä salissa.
Sitäkään ei olisi sallittu tehdä sen
hyvin vanhentuneen hotellin tilalle. Ei näin palvella tätä luonnonsuojeluaatetta.
Se on hieno aate, mutta kohtuus kaikessa ja pitää huomioida
muitakin toimintoja. Parempi tietenkin on, jos tulee 15 vuoden siirtymäaika,
kuin että se typistyy siihen — onko se 9 vuotta
sitten, vai mikä se sopimus lieneekään.
Lopuksi kysäisen tämän esityksen
isältä, ministeriltä: Mitä te
olette tarkoittanut, kun olette eduskunnan lakia esitellessänne
täällä luvannut, että tämän
siirtymäajan jälkeenkin "kevyiden koneiden käyttö toki
olisi sallittua tuon jälkeenkin" Lemmenjoella? Onko se
todella näin? Tässä on yksi kysymys,
ja on mielenkiintoista kuulla vastaus siihen.
Ensimmäinen varapuhemies:
Mennään puhujalistaa aina ed. Mauri Saloon
saakka, minkä jälkeen ministeri käyttää puheenvuoron.
Sitten on mahdollisuus debatointiin, jos painetta siihen on.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Tästä hallituksen esityksestä ja
talousvaliokunnan mietinnöstä käy hyvin
selville se, miten merkittäväksi nimenomaan kaivosteollisuus
on Suomessa ihan viime vuosina muodostunut. Jos tuo kuva, mikä tuossa
mietinnössä on liitteenä, pitää paikkansa,
niin todellakin 3—4 vuotta sitten meillä louhittiin
noin 4 miljoonaa tonnia metallimalmeja, ja nyt tämä louhintamäärä on
jo kymmenkertaistunut. Nyt arvioidaan tämän esityksen
perusteella, että seuraavien 10 vuoden aikana se vielä kaksinkertaistuu.
Elikkä 4 miljoonasta 70 miljoonaan tonniin.
Arvoisa puhemies! Talousvaliokunta sai käsiteltäväkseen
tämän esityksen, sinänsä hallituksen
alun perin hyvää tarkoittavan esityksen, 13 kuukautta
sitten. Sinä aikana tämä esitys on saanut
aika monelta osin uutta muotoa. Laskin, että kymmeniä pykäliä on
kirjoitettu uudelleen tai niihin on kirjoitettu uutta sisältöä,
ja tämä on tapahtunut tietenkin esittelevän
ministerin kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä.
Haluaisin kiinnittää yhteen muutokseen, mikä valiokunnassa
on tehty, erityistä huomiota. Se on tämä 182 §,
jossa Lemmenjoen kullankaivajille, yrittäjille, annetaan
todellakin mahdollisuus vielä 15 vuotta tästä eteenpäin
jatkaa sitä yritystoimintaa. Tämä on
erittäin tärkeä eduskunnan ratkaisu ja
osoittaa sitä kunnioitusta, mikä eduskunnalla
on myöskin suomalaista yrittäjää kohtaan.
Marjo Matikainen-Kallström /kok:
Arvoisa puhemies! Tämän lapsen, tämän
lain, synnytys ja kasvatus on ollut pitkä ja vaikea. Haluankin
esittää kiitokset pitkäjänteisyydestä,
pitkäsuopaisuudesta ja -näköisyydestä ministerille, ministeriön
edustajille ja samoin kollegoilleni valiokunnassa. Tässä on
ollut matkan varrella uhmaikäisen uhittelua, teini-ikäisen
niskojen nakkelua, vanhempien väsähtämistä ja
väsymystä, avun hakemista ulkoapäin,
mutta on ollut niitä hyviäkin hetkiä ja
vaiheita matkan varrella, jolloin on pystytty ihan aidosti keskustelemaan
ja tuomaan niitä oikeita näkökulmia esiin
ja päästy hyvässä yhteisymmärryksessä eteenpäin.
Kaikkia asiantuntijoita, joita lapsen kasvatukseen liittyy,
ei tässäkään ole pystytty käyttämään hyväksi
sillä tarmolla, halulla ja voimalla, mikä ehkä olisi
ollut hyväksi. Erityisesti tästä ryhmästä poimin
nämä kaivosyrittäjät, ne pienet
yrittäjät, jotka olisivat ehkä voineet
jo alun perin valmisteluvaiheessa olla mukana ja päästä voimakkaammin
mukaan. Muutoksia tehtiin valiokunnassa yli 30 pykälään,
ja nämä veivät lakia näkemykseni
mukaan ihan hyvään suuntaan. Mutta totta kai korjattavaa
jäi, ja ainahan neuvotteluissa ja kompromissitilanteissa
on tilanteita ja tapauksia, että ei kukaan ole
täysin tyytyväinen, mutta näkökulmat
lähentyvät toisiaan.
Synnytysprosessin pituus ja vaikeus kuvastaa sitä,
kuinka kaukana näkemykset ovat todella olleet toisistaan
matkan varrella alun perin, ja ehkäpä nyt lopputuloksena
olemme lähestyneet ja päässeet hyvinkin
lähelle toisiamme. Isoja ongelmia vielä tänne
jää, mutta me pääsimme ehkä eroon
isoimmasta ongelmasta, joka liittyy korvauskysymyksiin.
Siinä pitkään ja hartaasti neuvoteltiin,
mutta korvauskysymyksissä jäivät vielä ehkä malminetsinnän
puolelle ne ei-toivotut eurot, sentit, lakiin kirjattuna. Pystyn
itsekin hyväksymään sen korkeahkon tason
esimerkiksi verrattuna Ruotsiin sillä perusteella, että inflaatio
aikanaan kyllä syö tässä matkan
varrella sen kovan korkeustason vähän matalammaksi.
Mutta nyt tietysti lähtötilanne on tämä.
Lupajärjestelmä on sellainen, johon valiokunta
erityisesti puuttui. Seuraavalle hallitukselle jää siihen
paneuduttavaa, ja siihen on tultava korjausta, niin että ei
tarvitse monta eri hakemusta tehdä tai lupaa hakea, ja
samoin sitten toiselta puolelta, että pystyttäisiin
paketoimaan erilaiset valitusjärjestelmät ja valitukset
yhteen nippuun.
Omistajuuskysymykseen, kuka omistaa maa-aineksen alaisen osuuden,
liittyy tämä puheenjohtajammekin mainitsema 3D-omistajuus,
mikä liittyy maanalaiseen rakentamiseen. Siitä puhuin jo
luonnonvaraselonteon yhteydessä. Siihen liittyvät
myös maalämpö- ja vesikysymykset, kuka ne
omistaa. Tästä puuttuu meillä selkeä lainsäädäntö.
Meillä on vaan erilaisia käytäntöjä ja
tulkintoja.
Vakuudet nousivat meillä vahvasti esiin. Meillä lainsäädäntö ja
EU-lainsäädäntö aiheuttaa osittain
sen, että me emme pysty vakuuksia Suomeen takaamaan, mutta
tästä toivon, että seuraava hallitus
ja ministeriö lähtevät sitä asiaa
purkamaan.
Pullonkauloja koko teollisuuden alalla ovat riskirahoituspohjan
ja pääoman niukkuus ja kapeus. Tähän
pullonkaulaan osittain liittyy myöskin se, että meille
uhkana koko EU:n puolella on kilpailulainsäädäntö,
joka liittyy maailmanmarkkinatoimintaan, joka on Wto-toimintaa,
ja se, että me emme pysty itse kieltämään
esimerkiksi raakamalmin vientiä, mutta Kiina ja monet muut maat
sen ovat tehneet. Tähän komissaarinkin suulla
on nyt vahvasti puututtu, että Kiina Wto-neuvotteluissa
miettisi näiden kriittisten malmien osalta, että voisimme
purkaa tämän.
Mutta nyt tämä lapsi, kaivoslaki, lähtee
kokeilemaan omien siipiensä tai jalkojensa kantavuutta.
Talousvaliokunta haluaa kuitenkin monien muiden vanhempien tavoin
kantaa huolta lapsestaan ja siksi edellyttää,
että lain vaikeuksia ja erilaisia toteutusjuttuja (Puhemies:
5 minuuttia!) seurataan ja velvoitetaan seuraava hallitus tekemään
tarvittavia korjaavia toimenpiteitä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Aluksi ihmettelen talousvaliokunnan aktiviteettia
sen suhteen, että kaivosoikeudet Lemmenjoen konekaivualueella,
siis kansallispuistossa olevalla kullan konekaivualueella, on enemmistön ja
arvan avulla hinattu 15 vuoteen. Onneksi ed. Mauri Salo on jättänyt
pöydälle muutosehdotuksen, joka on 9 vuoden kuluttua
tapahtuva kullanhuuhdonnan kaivosoikeuksien raukeaminen. Kannatan
tätä ajatusta ja tätä esitystä ja
se on aivan oikean suuntainen.
Tosin tuo 9 vuottakin on taas joku ihme kompromissi. Tuossa
hallituksen esityksessä se oli 8 vuotta, joka oli jälleen
niin sanottu kompromissi 4 vuodesta, joka oli alun pitäen
ollut kaivoslakityöryhmän esitys. Siis 4:stä 8:aan,
8:sta 9:ään ja 9:stä 15:een. Toivon mukaan
se nyt sitten ainakin sinne 9:ään putoaa. Tämä on
tietysti nyanssi koko kaivoslaissa, mutta kysymyksessä on
yhtä kaikki luonnonsuojelualueella tapahtuva koneellinen
kullankaivu.
Mehän tiedämme, että täällä on
säädetty laki muun muassa Pallas—Ylläs-kansallispuistoon perustettavasta
mittavasta hotellista, jotenka ei tämä kaivosrakentaminen
ja luonnon muokkaaminen ja muuttaminen kansallispuistoalueella ole
mitään uutta. Mutta aikamoista aktiviteettia kuitenkin.
(Ed. Hoskosen välihuuto) Ympäristövaliokunnan
lausunnossa nimenomaan — ed. Hoskonen, ympäristövaliokunnan
lausunnossa — joka on tässä tämä ympäristöasiantuntijavaliokunta,
ei talousvaliokunta sitä ole, painotettiin tätä 8
vuoden tarvetta, ja siellä saatiin asiasta yksimielinen
lausunto, jossa oli myös lappilainen kansanedustaja Janne
Seurujärvi mukana.
Näin ollen tässä kaivoslakiasiassa
yleensäkin on nyt ihastuttu jälleen liberalismiin
ja sen viettelykseen. Suomesta todellakin ollaan tekemässä bulkkivaltiota.
Ydinvoimalla tuotettaisiin sähköä vientiin,
ja sitten kaivoksia joka kulmalle. Ollaan puhumassa, että Suomi
ei jää köyhäksi, mutta kyllä Suomi
on köyhä ja siksi jää, kun kilohinta
on matala. Viedään raaka-aineita, onko se sitten
energiaa tai mineraaleja, ei ole kunnon jalostusastetta. Torniossa
on tietysti jaloteräsvalmistamo, mutta muuten ei. (Ed.
Hoskosen välihuuto) Sitä viedään
ja, niin kuin ed. Tennilä täällä totesi,
kaivosyhtiöt rikastuvat — ed. Hoskonen, kaivosyhtiöt
kyllä rikastuvat — Anacondat ja sen sellaiset,
mutta ei Suomen kansa. (Ed. Hoskonen: Perustetaan oma!) Suomen kansalle jäävät
kuopat jäljelle, ja nämä kuopat eivät
ole mitään pikkukuoppia, ne voivat olla kilometrin mittaisia
yhteen suuntaan ja puoli kilometriä toiseen suuntaan ja
sitten useita satoja metrejä syviä. Eivät
todellakaan mitkään hyväntekijät
ole liikkeellä. Tämän takia olisi tärkeätä liittää näihin
kaivoshankkeisiin aina se, että jos ja kun niitä käynnistetään,
myöskin jalostus seuraisi tässä mukana.
Mitä tulee uraanikaivoksiin, niin se, että meillä on
Talvivaaran kaivos, joka on jo myynyt uraanituotantonsa Kanadaan
ennen kuin on edes ympäristövaikutusarviointia
toteutettu, puhumattakaan siitä, että kaivoksella
olisi uraanikaivoksen edellyttämä ympäristölupa,
on todellakin kummallista. Olen aikaisemminkin kysynyt tätä asiaa
ministeri Pekkariselta, joka on jälleen hienosti ja aktiivisesti
paikalla, ja kysyn edelleenkin, miten on mahdollista, että näin
on menetelty. Onko aivan itsestäänselvää,
että uraanikaivoslupa tulee? Ja jos näin on, niin
kuka on antanut ymmärtää, että se
todellakin tulee ennen kuin esimerkiksi yva-arviointi, ympäristövaikutusarviointi,
on toteutettu. Näin ollen intressivertailu on aina tärkeä.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys kaivoslaiksi ja
eräiksi siihen liittyviksi laeiksi on tänään
käsittelyssä siltä osin, että talousvaliokunta
on tehnyt asiasta mietinnön. Ennen kuin mietintö syntyi,
se vaati todella paljon työtä valiokunnassa. On
syytä erityisesti kiittää tietenkin valiokunnan
jäseniä ja erityisesti elinkeinoministeri Pekkarista,
joka pisti itsensä tässäkin asiassa likoon,
niin että sitä venymistä löytyi.
Niin kuin täällä on todettu, pykälämuutoksia
on tehty. Kaikkiin on haettu ministerin kuittaus, ja tässä mielessä voidaan
olla hyvin hyvillä mielin. Niin kuin täällä on
todettu, aina sitä jää korjaamista lakeihin.
Sen takia eduskunta on olemassa, että korjaa sitten edellisten
tekemiä virheitä.
Suomi on noussut arvoon arvaamattomaan viime vuosien aikana.
Suomen maaperä on geologialtaan rikas ja tarjoaa mahdollisuuden
kaivannaisteollisuuden kehittämiselle. Tässä meidän
on pidettävä huoli siitä, että me
tästä kaivannaisteollisuudesta saamme kaiken sen
hyödyn, jonka maa siitä voi saada. Se pitää tietenkin
sisällään johdonmukaisen kaivannaisteollisuuden
kehittämisen, myöskin tarkan markkinoiden seuraamisen,
ja jos missä, niin tässä kaivostoiminnassa
näyttää olevan tilanne se, että omistajuudella
on väliä. Toivottavasti ministeri Pekkarisen vahvasti
esillä pitämä asia, suomalainen valtio-omisteinen
kaivoksiin keskittyvä rahasto, taikka mikä se
järjestelmä sitten onkaan, saa tukea, mutta kuitenkin
niin, että se omistus pysyy suomalaisissa käsissä ja
se hyöty, jota suomalaisesta maaperästä kaivetaan,
jää Suomen kansan hyödyksi.
Täällä on monia monia asioita jo
käsitelty. Haluan vain todeta sen, että louhintakorvausten osalta
käytiin merkittävää keskustelua
ja siellä tehtiin myöskin uusia linjauksia. Tässä louhintakorvaukset
tulivat omaksi osakseen metallimalmien osalta, kun taas louhintakorvaus
muiden kuin metallimalmien osalta on toisenlaisen menettelyn piirissä.
Lakitekstiin tuli louhintakorvaus metallimalmeille määriteltynä prosenttiosuutena,
kun taas louhintakorvaus muille kuin metallimalmeille perustuu maanomistajan
ja kaivannaisteollisuuden väliseen sopimukseen.
Lupajärjestelmästä käytiin
pitkään keskustelua. On selvää,
että kun on monta eri toimijaa, byrokratiaa on paljon.
Mutta ottaen huomioon sen, että tämä on
myöskin pääomia vaativa hanke, on syytä erityisesti
kiinnittää huomiota siihen, että tuleva
kaivosinstanssi, mikä Rovaniemelle sijoitetaan, saa riittävät
voimavarat, niin että saadaan nämä asiat
jouhevasti vietyä eteenpäin.
Tässä muutama vuosi sitten uraanikaivoksista käytiin
Etelä-Suomessa tiukkaa keskustelua, mikä on asukkaiden
vaikuttamismahdollisuus. Jo silloin ministeri Pekkarinen lupasi,
että kaivoslaki uudistetaan ja siinä otetaan huomioon
myöskin kunnan mahdollisuus vaikuttaa kaivostoiminnan aloittamiseen.
Nyt tässä laissa se on niin, että viime
kädessä kunta on se lukko, joka uraanikaivostoiminnasta
päättää.
Maan omistaminen on iso kysymys: kuinka syvälle, kuinka
korkealle se ulottuu. Varmasti on hyvä asettaa joku asiantuntijaryhmä selvittämään
tätä kolmiulotteista omistajuutta.
Veden osalta todettiin, että vesi ei ole tänä päivänä kenenkään
omaisuutta. Vettä voidaan vallita, mutta ei taloudellisesti
hallita. Kuitenkin varmasti tulevaisuudessa tulee esille kysymys
siitä, että kun maailma menee eteenpäin
ja makeasta vedestä tulee pula, niin sillekin on luotava
oma järjestelmänsä.
Riskirahoituksen osalta vielä haluan edelleen korostaa
sitä, että sitä puolta pitää viedä eteenpäin.
Mutta sitten tullaan päivän varsinaiseen asiaan.
Kaivosoikeuden raukeamisesta valiokunta kävi pitkän
ja hartaan keskustelun nimenomaan kullanhuuhdonnan osalta. Siinä hallituksen
esitys oli 8 vuotta, valiokunta päätyi 9 vuoteen, mutta
erinäköisten vaiheiden jälkeen valiokunnan
päätökseksi kuitenkin tuli 15 vuotta.
(Puhemies: 5 minuuttia!) Ehdotankin, että 1. lakiehdotuksen
182 §:n 2 momentti hyväksyttäisiin
seuraavasti:
"Kaivosoikeus, jonka nojalla harjoitetaan kullanhuuhdontaa,
raukeaa kuitenkin yhdeksän vuoden kuluttua tämän
lain voimaantulosta. Tällaisen kaivosoikeuden haltijalla
on etuoikeus kullanhuuhdontalupaan, jos lupahakemus tehdään tämän
lain 34 §:ssä säädetyllä tavalla
ennen kaivosoikeuden raukeamista."
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan lausua oikein
lämpimät ja suuret kiitokset talousvaliokunnalle,
sen jäsenille, erittäin hyvin tehdystä työstä.
Tämä on ollut iso urakka, pykäliä kasapäin, sellainen
lakipaketti, jonka tiimoilta on tavattoman monta erilaista näkemystä ja
mielipidettä eri intressiryhmistä riippuen tai
siitä, mistä näkökulmasta tätä lakia
ja sen sisältöä katsoo. Siinä mielessä hyvin
monien tällaisten ristikkäisten intressien keskeltä piti
ja pitää löytää ja
on nyt löydetty se, sanoisiko, kultainen tie, tapa, miten
Suomessa kaivoslakia ihan oikein on syytäkin nyt uudistaa — kaivoslakia,
joka on todella vanha, vuodelta 1965. Eikä tuo iänikuinen
laki enää täytä niitä normeja,
niitä ehtoja, mitä me olemme monessa muussa lainsäädännössä säätäneet
vuosikymmenten aikana. Oli paikallaan tehdä uudistus, ja
se on nyt tehty.
Valiokunta teki erittäin monia korjauksia, aika pieniä kuitenkin
tämän asian ison substanssin kannalta. Nämä korjaukset
ovat oikein hyvin hyväksyttävissä tätä yhtä ed.
Salon tässä esilletuomaa asiaa lukuun ottamatta.
Siitä hallitus päätyi toisenlaiseen näkemykseen,
ja ehkä se hallituksen näkemys, jota nyt Mauri
Salon esittämässä muodossa on vielä vähän
täsmennetty, on kuitenkin lähempänä sitten
sitä poliittista yhteisymmärrystä, mitä tässä talossa
siinä nimenomai-sessa kysymyksessä on mahdollista
aikaansaada.
Muutama asia vielä itse toimialasta. Se on todella
kovassa kasvussa Suomessa. Ennusteet ovat sitä, mitä täällä kerrottiin:
4 miljoonasta tonnista yli 70:een muutamassa vuodessa, 12—13 vuodessa,
on ennuste, ja sillä uralla ollaan hyvin nyt tällä hetkellä.
Kaivostoiminta on erittäin pitkäjänteistä toimintaa.
Kun äkkiä katsoo niiden kaivosten taseita tai
louhintamääriä, jotka nyt jo tuottavat
malmeja, kun katsoo, minkälaiseen liikevaihtoon tuotannossa
nämä yritykset päätyvät, nehän
ovat aika suuria liikevaihtoja. Se näyttää sinä tuotantovuonna
tavattoman hyvältä, mutta kuitenkin kannattaa
muistaa, että tämä on toimiala, joka
vaatii erittäin pitkäaikaista sitoutumista etukäteen:
etsintään, etsintään, etsintään
ja sitä kautta vasta varsinaiseen tuotantoon.
Kerron ihan konkreettisen esimerkin. Meillä on tällä hetkelläkin
tuolla Lapissa yritys, joka aloitti etsintätoimet vuonna
2003, varsinaisesti, oikein kunnolla 2004. Täsmennetään
nyt vielä näin: se tuli sinne 2003, aloitti kunnolla
etsintätoimet, kaivamisen vuonna 2004 — jatkaa
niitä toimia edelleenkin. Lauantaina tapasin tämän
yhtiön edustajan. Tällä hetkelläkin
sillä yhtiöllä on 85 ihmistä etsintätoimessa
siellä. Ja arvio oli, että käytännön
toimintaan, kaivostoimintaan, se yhtiö pääsee
reilusti 2020-luvun puolella. Parinkymmenen vuoden ajan kymmenien
ihmisten, huippukalliiden koneitten ja laitteitten käyttöä sen
kaivosaihion etsinnässä, jota sitten aletaan ennen
pitkää tuottamaan.
Yritän tällä kuvata vaan sitä,
että tämä on erittäin pitkäjänteistä sitoutumista,
vaatii erittäin paljon kärsivällisyyttä,
rahaa se edellyttää riskirahana, joka tulee tälle
toimialalle. Tämä kaikki on hyvä aina
muistaa silloin, kun puhutaan toimialasta, koska se silloin itse
kaivannaistoiminnan ollessa käynnissä vaikuttaa
hyvin rikkaalta toiminnalta, mutta sen taustalla pitää olla
pääsääntöisesti, ei
aina, mutta pääsääntöisesti
tällainen todella pitkä etsintätyö.
Mitä vielä tulee muutamiin muutoksiin, niistä vain
kahta, kolmea tässä käsittelen. Louhintakorvauksen
osalta minusta valiokunta teki erittäin hyvän
muutoksen. Eli kun teollisuusmineraalien osalta ei ole olemassa
varsinaista markkinahintaa, niin nyt siinä päädyttiin
nykylain mukaiseen sopimusvapauteen ja siltä pohjalta sen
hinnan määrittelyyn. Minä uskon, että tämä nimenomaan
näitten teollisuusmineraalien kohdalla oli parempi tapa.
Tästä käytiin erittäin paljon
keskustelua myös valmisteluvaiheessa, ja silloin se pyrkimys
oli löytää siitä säädöksissä vähän
tarkemmin määritellyt perusteet, mutta nyt se,
että se jää auki, on minusta ihan oikeinkin
hyväksyttävää.
Menen suoraan muutamaan tällaiseen toiveeseen tai näkemykseen,
kun aika meinaa kohta loppua. Täällä riskirahan
ja myöskin velkarahan riittävyyttä ja
saatavuutta pohditaan. Minustakin se on ihan tärkeä pohdinta.
Kuitenkin hallituksen tarkoituksena on jättää seuraavalle
hallitukselle perintö, joka lähtee siitä,
että sitten kun seuraavaa hallitusta muodostetaan, pitäisi
jo sen hallituksen ohjelmaan kirjata ajatus siitä, että meille perustettaisiin
tällainen kaivosrahasto-osakeyhtiö. Sanotaan vielä tarkennuksena,
että se on ainakin Temmin esitys. Koko hallitus sitä ei
vielä ole käsitellyt. Pidän mahdollisena,
että se myöskin koko hallituksen näkemyksenä voidaan
kirjata, mutta ainakin tällä hetkellä se
on Temmin näkemys. Tämä on tapa, millä tavalla
se valtio omistajana menee toimialalle mukaan. Itse yhtiön
perustaminen tuohon noin vain ja sitten se etsiminen, että mihinkä se
lähtisi, se on vähän vaikeampi asia.
Kaivosrahasto-osakeyhtiön perustaminen ja sen toimintaan
myöskin yksityisten suomalaisten sijoitusten tekemisen
mahdollisuuden avaaminen voisi olla se tapa, millä suomalaista
omistusta tällä toimialalla pyrittäisiin
edistämään.
Vielä tähän uraaniin ja kultaan.
Uraanista nyt todellakin kunnalle annetaan veto. Se on erittäin tärkeä periaatteellinen
asia, ja mielestäni valiokunta käsitteli sen erinomaisella
tavalla.
Kullanhuuhdonta: alkuperäinen esitys työryhmällä oli
4 vuotta, kuinka kauan pitäisi koneellinen kullankaivanta
sallia siellä ylhäällä. No,
esitykseni oli eri vaiheiden jälkeen 8 vuotta. Kaikki tietävät,
että alun perin esitin 10:tä vuotta, mutta hallituksen
sisällä se esitys oli sitten 8 vuotta, ja nyt
sitten täällä pohjassa on tuo 15. Mauri
Salo teki muutosesityksen palaamisesta siihen 9:ään, ja
aikanaan eduskunta katsoo sitten, miten menetellään.
Hyvin mielellään näen tuon 9 vuotta.
Sanon vielä sen, ja se liittyy tähän
ed. Tennilän kysymykseen, että kyllä ajatus
on se, että tavallisen traktorin kaivanta siellä olisi
mahdollista jatkossakin. Olen siitä keskustellut meidän
virkamiesten ja ympäristöasiantuntijoitten kanssa, ja
se suurin piirtein menisi tällä tavalla. Mitä tulee
varsinaiseen kullanhuuhdontaan, niin ei se ole sitä 25
tonnin raskailla kaivureilla kaivamista. Minä olen käynyt
katsomassa siellä, minä olin yhden päivän
siellä paikan päällä, ja kyllä se
aika järeillä koneilla tapahtuvaa puuhaa on, mitä siellä tällä hetkellä tehdään.
Nyt annetaan mahdollisuus, että vuosien 2021—2022
mennessä pitäisi näillä raskailla
koneilla tapahtuvan puuhan loppua, eli se on nyt siirtymäkausi,
joka sallii sen, että niillä uhrauksilla näihin
koneisiin, mitkä on tehty 10—20 vuotta sitten,
niitä koneita kyllä sitten melkein keritään
loppuun asti käyttää sinne 2020-luvulle
tultaessa. Mutta uusiin raskaisiin koneinvestointeihin ei tässä nyt
kannustettaisi, vaan mentäisiin tältä pohjalta
eteenpäin.
Arvoisa puhemies! Tässä muutama alkukommentti.
Ensimmäinen varapuhemies:
Käydään debattiin.
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tästä laista:
Kyllä se on tarpeen. On se liian vanha nyt, tämä järjestelmä.
Koko ala on vaan muuttunut.
Mutta sitten tähän kuntien asemaan. Kyllä minä olisin
odottanut, että kunnille olisi turvattu tässä esityksessä enemmän
tuloa kuin kiinteistövero antaa. Siellä on isot
tuotot kaivosyhtiöillä, mutta kunnilla on taas
toisaalta sitten paljon velvoitteita, vaikka näyttää,
että siinä byrokratia kevenee, mutta kyllä ne
asunnot on katsottava, ja siellä on tehtävä sitä ja
tätä, vaikka minkälaista toimintaa, siinä parhaassakin
tapauksessa, että kullankaivu tai kaivostoiminta alkaa.
Mitä tähän kullankaivuun tulee, niin
tässä nämä mittasuhteet Lemmenjoen
kansallispuiston osalta unohtuvat. Kullankaivualue on 480 hehtaaria,
koko alue 280 000 hehtaaria, jättimäinen
alue, ja siellä sitten ei sallita. Minusta se on varsin
pienimuotoista, pienyrittäjätoimintaahan se on.
Neljä kuukautta kaivetaan ja loppuvuosi jalostetaan sitä kultaa.
Kyllä tässä nyt tykillä niitä (Puhemies:
Minuutti on nyt mennyt!) reppanoita ammutaan. Kai se luonnonsuojelupaine
on Pekkarisellekin ollut niin kova, että näin
pitää sitten tehdä.
Tero Rönni /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri sanoi, että pienillä koneilla
voidaan kaivaa. Mitä ne pienet koneet ovat, traktoreita?
Kyllä minun mielestäni tässä nyt
pitäisi ottaa järki käteen. Minusta se
15 vuotta, minkä valiokunta on esittänyt, olisi
hyvä juttu. Ministeri, minä olin kanssa siellä tutustumassa,
ja kaksi päivää seurasin sitä kaivua,
ja kyllähän se on järeän näköistä kaivua
ilman muuta. Mutta kuutiokiviä ei muuten millään
traktorilla siirrellä. Siellä monessa paikkaa
niitä on. Myöskin se perkaus taikka siistiminen,
joka oli tehty 8 vuotta aikaisemmin, oli komea. Ei siitä nähnyt yhtään,
että sieltä olisi mitään otettu.
Se oli ihan nätti ja siisti paikka.
Onko todella niin, että nyt ollaan sopimassa, minkä kokoisilla
koneilla siellä voidaan jatkossa tehdä? Kyllä se
pitäisi selkeästi tuoda ilmi, minkälaisilla
vehkeillä siellä voidaan kaivaa, jotta ne ihmiset,
nämä yrittäjät, tietäisivät,
voidaanko tuoda koneita ja kuinka isoja, ja sitten, kun ruvetaan
siistimään, tietäisivät, millä siistitään.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiinnitän yhteen yksityiskohtaan
vaan tässä vastauspuheenvuorossani huomiota, ja
se on tämä uraania ja toriumia koskeva erikoisvaatimus
vähän tarkemmasta sääntelystä.
Arvoisa ministeri, oliko silloin, kun tätä kaivoslakia
hallituksen esityksen muotoon viimeisteltiin, esillä se,
että Talvivaaran kaivos itse asiassa onkin uraanikaivos?
Nyt nimittäin, kun lukee näitä asiakirjoja,
niin tuntuu aivan käsittämättömältä,
mitä kaikkea siitä puuttuu. Siitä puuttuu
kokonaan vesistönsuojelullinen ja työsuojelullinen
puoli ja ympäristöpuolellakin oli niin onttoa,
että silloin, kun se ensimmäinen ympäristölupa
haettiin, siinä puhuttiin vaan nikkelistä ja vähän
muista, mutta uraanista ei käytännöllisesti
katsoen yhtään mitään. Elikkä siis
toisin sanoen, oliko asia millään tavalla esillä?
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Meillä on käsittelyssä nyt
kaivoslakikokonaisuus, joka on iso ja monimutkainen kokonaisuus,
ja pitää antaa ministeri Pekkariselle ja hänen
ministeriölleen ensinnäkin myönteistä palautetta,
että tämä saatiin toteutettua ja sitten
talousvaliokunnalle, joka on hyvin perusteellisesti käsitellyt
sen. Valiokunnan ja ministerin yhteistyö on toiminut hyvin,
niin kuin pitääkin toimia. Näin entisenä talousvaliokunnan
varapuheenjohtajana voin sanoa sen, että tämä ministeri
Pekkarisen tapa on esimerkillinen tapa, elikkä antaa valiokunnalle
liikkumavaraa ja hyväksyä tarvittaessa myöskin
tarkennuksia tai muutoksia silloin, kun ne ovat perusteluita. Näin pitää toimia,
ja näin toimii parlamentarismi. Meillä on käsittelyssä nyt
juuri esitys, joka hyvällä tavalla tämän
täyttää.
Ministeri Pekkarinen on myös ollut aktiivinen tässä kaivosrahasto-osakeyhtiön
perustamisessa, ja se on juuri tärkeä kysymys,
jolla on varmasti laajasti Suomen kansan tuki. Halutaan, että valtiollinen
toimija on mukana entistä vahvemmin tämän
yhteisen kansallisen varallisuuden hyödyntämisessä.
Ulla Karvo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Selvitysten mukaan kullanhuuhdontakultaa
arvioidaan olevan Lemmenjoen alueella vielä ainakin 1 200
kiloa. Siitä kyetään hyödyntämään
vain noin neljännes ilman koneellista apua. Koneellisesti
tehtynä nykyiset löydökset arvioidaan
saatavan kaivetuiksi noin 15 vuoden kuluessa. Kysynkin ministeri
Pekkariselta: Keneltä se tosiasiassa ihan oikeasti olisi pois,
että elinkeinon harjoittamisen ja omistusoikeuden suojan
nimissä siirtymäaika olisi talousvaliokunnan esittämä 15
vuotta?
Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tässä lakikokonaisuudessa
on kaksi todella isoa asiaa. Toinen on tämä lupajärjestelmä ja
siihen liittyen valitustiet, ja toinen on korvaukset. Näiltä molemmilta osilta
tuli kyllä ankaraa kritiikkiä. Muun muassa toimitusjohtaja
Pekka Perä sanoi, että Talvivaaran kaivosta ei
tämän lainsäädännön
pohjalta olisi koskaan saatu auki Suomessa, ja Kaivannaisteollisuus
ry:n edustaja oli myös hyvin kriittinen näitä kohtaan.
Tältä osin on kyllä huoli siitä,
voidaanko suomalainen kaivosteollisuus suomalaisten toimesta hoitaa
jatkossa, onko tämä lainsäädäntö johtamassa
siihen suuntaan vai vaikeuttaako tämä. On todella
surullista ja hankalaa, että australialaiset, kanadalaiset
ja muut ovat Suomen jaloja metalleja kaivamassa ja hyödyntämässä.
Suomalaista osaamista, suomalaista teollisuutta ja elinkeinoelämää tarvittaisiin
juuri tällä alalla.
Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kaivosteollisuudesta on uudelleen tulossa
meille kyllä erittäin merkittävä työllistäjä,
ja siinä on usean vuosikymmenen näköala
olemassa viisaasti toimien. On välttämätöntä,
että nämä ympäristönäkökohdat
sovitetaan yhteen, jotta kaivostoiminta tulee yleisesti hyväksytyksi
ja se myös, millä aloilla sitä tehdään,
saa kansalaisten hyväksynnän.
Nyt on eri kysymys vielä tämä kullankaivuasia,
josta on tullut erittäin paljon terveisiä ja joka
puhuttaa paljon Lapissa. Kullankaivajat ovat hyvin myönteisenä ottaneet
vastaan tämän talousvaliokunnan ehdotuksen siirtymäajasta, siis
ehdotuksen 15 vuoden siirtymäajasta. Jäi vähän
hämäräksi ministerin tahto tässä asiassa. Voisitteko
kertoa mielipiteenne tästä 15 vuoden siirtymäajasta?
Samaten jäi kyllä auki se, millaista koneellista toimintaa
voisi jatkossa tehdä, mitä tämä traktorien
käyttö tarkoittaa? Kysyn, onko tässä tulkinnassa
koko hallitus mukana, tässä traktorien mahdollistamisessa,
jos nyt ymmärsin ministerin puheenvuoron oikein.
Janne Seurujärvi /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä Lemmenjoen kansallispuiston
muodostaminen ja sen laajentaminen aikanaan kulta-alueen päälle
on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksilöidysti
lainsäädännössä täytyy
määritellä tietyt oikeudet alueen sisällä tapahtuvien
elinkeinojen harjoittamiseen. Nimittäin tuolloin todettiin,
että muun muassa kullankaivua voidaan häiriöttä jatkaa,
vaikka puisto laajenee kulta-alueen päälle. On
aivan selvää, että tämän
esimerkin mukaisesti myös jatkossa noiden kansallispuistojen
laajentamisen ja niiden muodostamisen yhteydessä täytyy
lainsäädännöllä yksilöllisesti
määritellä, miten siellä sisällä elinkeinotoimintaa
voidaan harjoittaa.
On erittäin valitettavaa, että tämän
hyvin vaikean ja puhuttaneen asian jälkeen talousvaliokunta
vielä sekoilee tämän asian kanssa, niin kuin
se on tehnyt. Siitä ei kyllä pisteitä hallitusryhmille
tule, ja annan kyllä täydet moitteet siitä toiminnasta,
jota siellä olette tehneet.
Marjo Matikainen-Kallström /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Metallimalmit ja teollisuusmineraalit sijaitsevat
juuri siellä, missä ne sijaitsevat. Niitä ei
voi siirtää, ne ovat siellä ja ne on
kaivettava sieltä, missä ne ovat. Tämä aiheuttaa
sen, että ne ovat niiden kuntien alueella, missä ne
sitten sattuvat sijaitsemaan. Tässä laissa nyt
edelliseen verrattuna on nimenomaan huomioitu kunnille aiheutuvat
kulut. Kulut kunta saa laskuttaa nyt jatkossa, tämän lain
voimaan astumisen jälkeen, nimenomaan sille aiheutuvista
kuluista, mitä siitä tulee. Ilman muuta kunnalle,
minkä alueella kaivostoimintaa tehdään,
tulee taas muunlaista verotuloa, joka ilman muuta hyödyttää ja
lisää alueen elinvoimaisuutta, mikä on
hyvä.
Uraanista. Meillähän ei varsinaisesti pääasiallisesti
mitään uraanilöydöstä missään
ole, se on sivukivessä, ja nyt on kyse siitä,
halutaanko sitä hyödyntää, ottaa
se pieni pitoisuus sieltä talteen vai ei. (Ed. Pulliainen:
Eipäs se niin yksinkertaista ollutkaan!) Minun mielestäni
koko tämän lainsäädännön
sivuasia on tämä uraani. Ei lainsäädännöllä ole
pääsääntöisesti (Puhemies:
Minuutti!) sen kanssa tekemistä. Se menee ydinturvallisuuslain
periaatteisiin.
Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kaivosala on uusi ala ja tukijalka Suomelle.
Tuhansia ihmisiä siellä työllistyy. Luultiin,
että Suomesta ei mineraaleja löydy, että Suomi
on köyhä ja siksi jää, mutta
australialaiset ja kanadalaiset yhtiöt tänne tulivat
ja totesivat, että täällä on.
Sillä lailla pääsevät ulkomaiset
yhtiöt Suomen mineraaleja hyödyntämään,
ainakin voitot viedään muualle. Mutta hyvä kumminkin,
että näin elpyy tämä ala.
Sitten on tämmöisiä sivutuotteita,
Talvivaaralta sinkki. Sekin pitäisi Suomessa päästä hyödyntämään.
Se viedään Saksaan ja puhutaan kuitenkin noin
400 miljoonan euron liiketoiminnasta. Samoiten Sokli. Venäjälle
viedään hyödynnettäväksi,
puhutaan jopa, että venäläiset tulevat
tänne vielä jatkojalostamaan. Tämän
merkitys on suuri. Esimerkiksi kromi, josta kerrottiin, että aina
sata vuotta piisaa kromia, on erittäin hyvä (Puhemies:
Minuutti!) Outokummulle.
Mutta kullanhuuhdonnan osalta olin itse 15 vuoden kannalla,
ja näille yrittäjille, jotka kalliin koneen ostavat,
ei voi olla niin, että ne lopettavat toimintansa eikä jää muuta
kuin velkainen kone.
Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pyyhin kyllä puheenvuoroni pois mutta
totean vielä kuitenkin samasta asiasta, jota on kysytty
ministeriltä, eli koneellisen kullankaivun kestosta, siirtymäajasta.
Todella, kun te viittasitte kevyisiin traktoreihin, niin välihuutona
jo totesin, että aikaa ehkä menee pitempään
tällä traktorilla, kun kaivetaan, mutta jälki on
varmasti samanlainen kuin jollakin massiivisella kaivurilla.
Arvoisa ministeri, voisitteko perustella tätä, miksi
juuri tällainen pienempi kone olisi muka tavallaan ystävällisempi?
Joka tapauksessa tämän siirtymäajan puitteissa,
joka jatkuu vielä 2 vuotta, nämä paikat
sitten ennallistetaan, ja toivottavasti tämä 15
vuotta tulee eduskunnan päätökseksi.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Tarja Filatov.
Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnössä kuvataan
hyvin, että suojelusäännösten
mukaan koneellinen kullanhuuhdonta on ollut Lemmenjoen kansallispuistossa
kiellettyä jo vuodesta 1991 alkaen, siis vuodesta 1991.
Koko tämän 20 vuotta siellä on saanut
möyriä edelleen koneellisesti niillä alueilla,
joilla oli lupa silloin voimassa. Nyt sitten valiokunta — ei
edes valiokunnan enemmistö vaan arvalla — päätyi
siihen lopputulokseen, että tähän päälle
15 vuoden siirtymäaika, sitten kunnostamisvelvoitteeseen
vielä olisi 2 vuotta aikaa, eli siitä pisteestä,
kun säädettiin, että kansallispuistossa
ei ole sopivaa koneellisesti möyriä, kestäisi
40 vuotta siihen pisteeseen, kun se viimeinen monttu siellä on
peitetty. Se on melkoinen siirtymäaika.
Kun te, ministeri Pekkarinen, olette tunnettu siitä,
että te puolustatte suomalaista kaivannaisteollisuutta,
te arvostatte työpaikkoja erityisesti tuolla alueella,
jolla ei välttämättä niitä kilpailevia
työpaikkoja niin paljon ole tarjolla, ja kun te olette
kuitenkin esittelevänä ministerinä päätynyt
tähän 8 vuoteen, niin te ette varmasti ole tehnyt
sitä heppoisin perustein vaan teillä on ollut erittäin
hyvät perusteet. Voitteko vielä avata, minkä takia
te päädyitte tähän ratkaisuun?
Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Vielä täsmennyksenä valiokunnan
kannasta koneelliseen kullankaivuun. Tässä on
nimenomaan kysymys koneellisen kullankaivun kieltämisestä Lemmenjoen
kansallispuiston alueella. Tämä on se oleellinen
kysymys. Esitin 9:ää vuotta, johon tulee myöskin
2 vuoden jatkoaika ennallistamisen osalta. Kun kullanhuuhdontalupa
mahdollistaa edelleen kullanhuuhdonnan myöskin kansallispuiston
alueella, niin ei tässä niin dramaattista muutosta
ole. Ainoastaan siellä entistetään ne
alueet siltä osin, kuin ne nyt ovat entistämättä,
ja jatketaan nimenomaan kullanhuuhdontaluvan varassa kullanhuuhdontaa
tulevaisuudessa.
Toinen varapuhemies:
Myönnän vielä pyydetyt puheenvuorot,
jotka on aiemmin pyydetty vastauspuheenvuoroiksi, edustajille Tiusanen, Hänninen
ja Hoskonen, sen jälkeen ministerille puheenvuoron, jos
hän niin haluaa, ja sitten mennään puhujalistaan.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Tuo Lemmenjoen raskas kultakaivu näillä koneilla,
sehän on sen tyyppinen tilanne, jonka näkee myös,
kun tehdään moottoritietä. Se ei paljon
siitä erkane. (Ed. Hemmilä: No ei!) Se on samannäköinen
tilanne.
Sitten siihen asiaan, kun täällä kehutaan,
miten siisti se jälki on, niin tietysti se on tasoitettua maata,
mutta ei sillä ole mitään tekemistä sen kansallispuiston
luonnontilan kanssa, minkälainen se oli ennen tätä kaivua.
Pitää muistaa, että on kysymys kansallispuistosta,
luonnonsuojelualueesta ja sen ekologisesta tilanteesta. (Välihuutoja
keskustan ryhmästä) — Olen todella käynyt katsomassa
ja toteaisin myöskin edustajalle, että kannattaisi
katsoa, miltä se näyttää lentokoneesta.
Se näyttää nimenomaan tietyömaalta.
Ja jos sitä lähemmin käy katsomassa,
niin ehkä se näyttää sitten
lähemminkin tietyömaalta. Mutta ministeri Pekkariselta
kysyisin vielä tätä Talvivaara-kysymystä.
Tuomo Hänninen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Kaivostoiminta on suuri mahdollisuus
Itä- ja Pohjois-Suomelle ja koko maalle. Nyt seuraavan
vaalikauden iso kysymys on, miten löydetään
semmoinen kestävä tapa hyödyntää näitä luonnonvaroja.
Meillä Kuusamossakin on oma kaivoshanke, Juomasuon
kultakaivos. Sitä tutkittiin 1990-luvun alussa, mutta silloin
se raukesi tavallaan pieniin pitoisuuksiin. Nyt viime syksynä käynnistyivät
uudet tutkimukset ja pitoisuus nousi huomattavasti, ja se näyttää hyvin,
hyvin rikkaalta kohteelta. Mutta siinä tuli toinen ongelma.
Siellä sivutuotteena on nyt uraania, ja se uraanipitoisuus on
huomattavasti suurempi kuin Talvivaarassa. Ja kun uraanista ei tämmöisen
sivutuotteen osalta kovin paljon tässä laissa
ole, niin minä kysynkin ministeriltä, mitä arvelette,
pystytäänkö tämmöistä kultakaivosta,
josta uraania tulee runsaasti, hyödyntämään.
Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että tämä kaivoslaki
saatiin nyt hyvään, kunniakkaaseen päätökseen,
totta kai monien vaiheiden jälkeen, ja voi sanoa, että valiokunnassa
oli myös sellaisia tapahtumia, että ne olivat
aika mielenkiintoisia. Esimerkiksi tämä Lemmenjoen
kansallispuiston kullanhuuhdontaoikeuden vuosien määrääminen
oli hieman monimutkainen toimenpide. Tärkeintä oli,
että päästiin hyvään
lopputulokseen.
Mutta kiinnittäisin, arvoisa rouva puhemies, huomiota
siihen, että Suomessa on valtavan paljon kallioperässä rikkauksia
ja, aivan totta, kaikki toimijat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta
ovat ulkomaisia toimijoita. Kun suomalaiset valtionomisteiset yhtiöt,
Rautaruukki ja Outokumpu, vetäytyivät kaivostoiminnasta
aikanaan, niin tämä kenttä jäi
vapaaksi ulkomaisille toimijoille. Kyllä minua pikkuisen
huolestuttaa se tilanne, että suomalaista kaivostoimintaa
ei enää tässä maassa oikeastaan
pyöritä kuin pari yhtiötä. Toivoisin,
että tässä päästäisiin
eteenpäin nyt määrätietoisesti
ja äkkiä ja kysynkin ministeri Pekkariselta, miten
nopealla aikataululla pystytään tässä maassa
laittamaan sellainen systeemi pystyyn, jolla voitaisiin rahoittaa
ja edesauttaa (Puhemies: Minuutti on kulunut!) suomalaisia kaivosyhtiöitä nousemaan,
niin että nämä kaivosrikkaudet jäisivät
Suomen kansan hyväksi.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Oikeastaan vedän sellaisen johtopäätöksen,
että kun näin paljon puhetta riittää tästä Lemmenjoen
kullankaivusta ja siihen liittyvistä yksityiskohdista,
niin kai tämä kokonaisuus — kumminkin
99,999, mitä liekään prosentteja — joka
tässä on kaiketi se kaikista olennaisin, kun siihen
ei kovin paljon kommenttia tule, niin se kokonaisuus, minkä valiokunta
on tehnyt, on tässä mielessä todella
hyvä, näin pitänee todeta, ja vielä kerran
kiitos siitä.
Mitä vielä tulee tähän kullankaivuun
Lemmenjoelta, niin minusta ed. Tynkkynen ja ed. Salo selvittivät äsken
erinomaisella tavalla tätä asiaa. Jos taustaan
vielä mennään, niin kysymys on siitä,
että se on kielletty kymmeniä vuosia sitten. Sen
jälkeen tuli tietty aikasauma, jolloin oli muutaman vuoden
aikaikkuna, jonka muutaman vuoden aikaikkunan kuluessa jotkut pääsivät
ja saivat sieltä oikeuden kaivaa. Voiko olla niin, että tämä on
forever, ikuisiksi ajoiksi, tämä oikeus?
Ei tietystikään eikä likikään
niin tarvitse olla.
Ed. Karvo täällä pohdiskeli esimerkiksi
sitä, onko nyt hyvä, jos se otetaan isoilla 30
tonnin kaivureilla — siis en minä tiedä,
onko se edes kaivuri, mikä on oikea nimi niille. Nehän
ovat valtavia laitoksia. Siis ne ovat valtavia koneita, sen kokoiset
koneet. Otetaanko se niillä vai kaivetaanko se sitten jollain
muulla tavalla? Sillä suurkoneella kaivamisessa ei ole
muuten minkäänlaista romantiikkaa. Minkäänlaista
niin kuin kullanhuuhdonnan romantiikkaa siinä ei kyllä ole.
(Ed. Hemmilä: Se on raakaa yrittämistä!) — Se
on sitä, ed. Hemmilä. Te olette erinomaisen oikeassa
jälleen kerran.
Näin se on, ja tämä on se tausta
sille, että nyt tässä on haluttu hakea
tämmöistä pehmeätä ratkaisua,
joka tekee oikeutta niille, jotka ovat investoineet. Eivät
ne viime vuosina ole investoineet niin suuriin kaivureihin. Ne ovat
investoineet vuosia sitten. Jos nyt kerkeäisivät
kuitenkin käyttää ne koneensa siellä jnp.,
niin sitten ne häviävät ja sen jälkeen
se toiminta jäisi lähinnä tämmöiselle
romantiikan tasolle, sille haiskahtavaksi tai näyttäväksi
touhuksi ja puuhaksi ja tällä tavalla.
Minun täytyy sanoa, että minä saatoin
nyt olla vähän huolimaton, ed. Tennilä,
ja minä olen pahoillani siitä, että minä edes
käytin ilmaisua, että tämmöinen
jonkunlainen koneellinen voi tulla kysymykseen jatkossakin. Mutta
kyllä sen aika lähellä pitää olla
sitä perinteistä kullanhuuhdonnan ideaa. Minä äsken
varta vasten pyysin tuolta orrelta tänne virkamieheni ja
yritin kysyä, mikä heidän käsityksensä siitä määrittelystä on,
ja se hakee vielä ihan tarkkaa määrittelyä.
Mutta se on selvä, että tällaisia raskaita
koneita, tonnien, useitten tonnien koneita, sinne ei missään
tapauksessa tietystikään voida viedä.
Rajaus kulkee yksiselitteisesti siinä.
Minun alkuperäinen kantani oli, ed. Heinäluoma,
minä kerron ihan niin kuin se asia meni: Kun minä kävin
paikan päällä, minä vakiinnuin ajattelemaan,
että se 10 vuotta, ehkä pikkasen yli, mutta se
10 vuotta voisi olla aika hyvä. Hallituksen sisällä eri
vaiheiden jälkeen päädyttiin kompromissiin,
oli erilaisia näkemyksiä: oli se 4 vuotta, ja
sitten se 8 oli se kompromissi, mihinkä hallituksen sisällä tässä asiassa
päädyttiin.
Minä myöskin lappilaisia kuuntelin tässä asiassa,
siellä eri intressiryhmiä. Siellä se
lähti 4 vuodesta. Siellä oli erittäin
merkittävien elinkeinojen harjoittajia, joiden määrä on
moni-, monikymmenkertainen näihin kullankaivajiin verrattuna.
Heidän näkemyksensä oli, en viitsi nyt
sanoa ketään nimeltä, heidän
näkemyksensä oli, että 4 vuotta. 4 vuotta!
(Ed. Tennilä: Minkä alan ihmisiä?) — No
kyllä ne taisivat olla aika läheltä poronhoitoa
sitten kuitenkin, ne ihmiset. Sanotaan nyt ihan suoraan, näin
se juttu meni. — Heidän näkemyksensä oli
tämä: 4 vuotta. Sitten oli 8 vuotta, 10 vuotta,
ja jotkut olivat sitä mieltä, että vaikka
kuinka pitkään. Tässä olivat
ne vaihteluvälit tässä asiassa.
Mutta niin kuin sanottu, minä suhtaudun tähän
hyvin pehmeällä ja konservatiivisella tavalla.
Ed. Heinäluoma, kun se oli hallituspuolueiden kompromissi
tämä 9 vuotta, niin minä annan kaiken
tukeni sille 9 vuodelle, ilman muuta sille 9 vuodelle. Tämän
haluan tässä tehdä selväksi.
Mitä vielä tulee siihen, miten kaivostoiminnasta
tulevien rahojen käy, menevätkö ne ulos kaikki
vai jääkö niistä meille mitään,
minä kerran täällä jo aikaisemmin
tässä salissa taisin sanoa, että minun
luonani kävivät Kittilän kunnan edustajat.
He toivat rätingit, löivat pöytään,
minkä verran nyt jo kaivostoiminta Kittilässä käytännössä tuo
Kittilän kuntaan. (Tennilän välihuuto) Ja
he päätyivät siihen, kun matkailu on
Kittilässä erittäin merkittävä elinkeino,
ihmisten mielikuvissa erittäin merkittävä elinkeino
tuolle Kittilän kunnalle, he olivat sitä mieltä,
että kohta kaivostoiminta vastaa Kittilän kunnan
kannalta suurin piirtein sitä samaa, mitä se matkailuelinkeino. Minustakin
se tuntui kyllä, ed. Tennilä, ihan suurelta, mutta
paikalla oli kunnanjohto ja kunnan luottamusmiesjohtoa, ja heidän
näkemyksensä oli tässä tämä.
Vielä, arvoisa puhemies, aivan lyhyesti. Ed. Kankaanniemi
täällä pohdiskeli, että Perä on
sitä mieltä, että tässä peritään
ihan liikaa maksuja, Pekka Perä, Talvivaaran pääomistaja.
Täällä on paljon niitä, jotka
ovat sitä mieltä, että ei sinne päinkään,
ei alkuunkaan riittävästi, että pitäisi olla
maksujen paljon korkeammalla tasolla. Tässä esimerkki
siitä, miten ne intressit tässä asiassa ovat
menneet erilleen. Aika lähelle me pääsimme,
kun eri intressitahojen kanssa haettiin sitä kirkkoa keskelle
kylää. Niin kovin kauaksi siinä valmisteluvaiheessa
eivät lopulta tosiasiassa ne näkemyserot jääneet
eri intressitahojen välillä.
Siihen viitaten, mihin valiokunta on nyt päätynyt,
niin suomalainen kaivostoiminta tai muitten tänne tapahtuvat
investoinnit taatusti eivät tämän lain
korvauksista jää kiinni eivätkä myöskään
lupamenettelystä ja siitä, että annetaan
asianomaisille ja osallisille mahdollisuus päästä kaivosaihion
eri kehittämisvaiheessa, parissa sellaisessa vaiheessa,
sanomaan oma näkemyksensä asiasta. Kyllä se
kuuluu demokratiaan, kansanvaltaan, lähidemokratiaan, kaikkeen
tähän ja tässä mielessä nämä kaikki
ovat ...
Viimeinen kommentti, jos puhemies vielä sallii, liittyy
nyt tähän Talvivaaraan. Kun Talvivaara Oy:n edustajat
ovat tehneet tämmöisen ehdollisen sopimuksen kanadalaisten
kanssa, niin meillä ei ole lainsäädäntöä,
joka sen estäisi. Mutta ei se sitä tarkoita, että se
sopimus jotenkin määräisi vähimmässäkään
määrin sitä, miten niiden muiden lupien,
jotka vielä ovat prosessissa, käsittelyssä käy.
Se ei voi siihen millään tavalla vaikuttaa.
Ydinenergialuvan lainmukainen käsittely on parhaillaan
meneillään. Kaikki muut ympäristösäädökset
määräävät, miten ympäristönäkökulmien
osalta pitää menetellä, ja ydinenergialaki tiukkaan
määrää sen, miten sen lain mukaan
tässä asiassa pitää menetellä.
Nämä kaikki määräävät
sen, miten lopullisesti käy, onko mahdollisuuksia vai ei.
Jos lainsäädäntö olisi toinen,
että laki antaisi mahdollisuuden estää jollakin
tavalla tämmöisen ennakkosopimuksen tekeminen,
niin so what? Varmaan käytettäisiin semmoista
puuttumismahdollisuutta, mutta kun sellaista, näin olen
ymmärtänyt, meillä ei oikein ole.
Toinen varapuhemies:
Siirrytään puhujalistaan. Nyt käydään
siis 5 minuutin mittaisia ennalta pyydettyjä puheenvuoroja.
Ulla Karvo /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Tätä uutta kaivoslakia
on valmisteltu pitkään ja se on matkan varrella
parantunut, mutta korjattavaakin jää tulevaisuuteen,
kuten on todettu. Pohjoisessa Suomessa ja etenkin Lapissa kaivannaisteollisuus
on vahvassa nousussa. Tekniikan kehittyminen on mahdollistanut mineraalivarojen taloudellisemman
hyödyntämisen, ja lisäksi maailmanmarkkinat
ovat olleet niiden kannalta suotuisat. Kiinnittäisin tässä yhteydessä edelleen huomiota
koneelliseen kullankaivuun Lemmenjoella.
Kullankaivu kuuluu vahvasti lappilaiseen traditioon. Sitä on
harjoitettu eri muodoissa myös Lemmenjoella jo ennen kansallispuiston
perustamista. Alue, jolla kullankaivua harjoitetaan, on minimaalinen,
480 hehtaaria, kun koko puiston alue on 280 000 hehtaaria.
Puisto kuuluu nykyisin myös EU:n Natura 2000 -verkostoon.
Tämä on hyvä esimerkki siitä,
miten suojelutoimenpiteillä rajoitetaan jatkuvasti lappilaisten
mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinojansa.
Talousvaliokunta on päätynyt esittämään
15 vuoden siirtymäaikaa koneelliselle kullankaivulle. Hallituksen
esityksessä lähdettiin 8 vuoden siirtymäajasta.
Perustuslakivaliokunta päätyi esityksessään
siihen, että perustuslaista ei johdu estettä pidentää vähäisessä määrin
hallituksen esitykseen 8 vuoden siirtymäaikaa, ja samalla
alueen kunnostamisvelvoite, 2 vuotta, alkaisi siirtymäajan
jälkeen.
Arvoisa rouva puhemies! Nyt on esitetty kompromissiratkaisuksi
9 vuoden siirtymäaikaa ja 2:ta vuotta kunnostamistoimiin.
Lainsäädäntö on kompromissien
tekemistä, mutta oikeudenmukaisempi ratkaisu tässä yhteydessä olisi
ollut 10 vuoden siirtymäaika ja sen päälle
2 vuoden kunnostusaika. Tästä mallista puhuttiin
perustuslakivaliokunnassa, ja valiokunnan lausunto olisi mahdollistanut
sen. Kysymys on ennen kaikkea elinkeinon harjoittamisen vapaudesta
ja omistusoikeuden suojasta — suomalaisista perusoikeuksista.
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Kaivoslakia on synnytetty pitkään
ja hartaasti. Luonnonvarojen ja maa-alueiden käyttöön
liittyy todella suuria intressiristiriitoja, ja se näkyy tämänkin
lain valmistelussa. Nyt on kuitenkin saatu aikaan laki, joka parantaa
monelta osin nykytilannetta. Uuteen kaivoslakiin toki liittyy myös
korjattavaa, ja varmasti näihin puututaan sitten seuraavalla
vaalikaudella, näin uskon.
Esityksen keskeisenä tavoitteena on kaivostoiminnan
ja malminetsinnän edellytysten turvaaminen yhteiskunnallisesti,
taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Toimintaympäristö kaivosalalla on muuttunut täysin.
Nykyinen vuodelta 1965 oleva kaivoslaki on monilta osin vanhentunut.
1960-luvulla kaivostoiminta oli keskittynyt valtionyhtiöihin,
niin kuin täälläkin on nyt monesti todettu.
Nykyisin toimijoina ovat pääsääntöisesti
kansainväliset yritykset, ja kaivostoiminta ja siihen liittyvä sääntely-ympäristö
on muuttunut
yli 40 vuoden kuluessa merkittävästi. Uuden lain
myötä maanomistajien korvaustaso nousee. Vanhassa
kaivoslaissa korvaus maanomistajalle on ollut 10 euroa hehtaarilta
ja uuden esityksen mukaan korvaus olisi 20—50 euroa hehtaarilta
riippuen valtausajan kestosta. Maanomistajan kannalta uudistus on
hyvä. Toki koskaan ei varmasti päästä siihen
tilanteeseen, että maanomistajat olisivat korvaustasoon
täysin tyytyväisiä.
Arvoisa rouva puhemies! Kaivosalaa hallitsee muutama kansainvälinen
pörssiyhtiö. Tällaisten yhtiöiden
intresseissä on harvoin muu kuin mahdollisimman kova tuotto
osakkeenomistajille. Mielestäni kansallista omistajuutta
ja suomalaisten yhtiöiden jalansijaa kotimaan kaivosteollisuudessa
ja -markkinoilla tulisi vahvistaa ja turvata. Poissuljettua
ei ole kotimaisen kaivosyhtiön perustaminen.
Vain Kemin kromikaivos ja Talvivaaran monimetallikaivos sekä kalkki-
ja vuolukivikaivokset ovat pääosin suomalaisessa omistuksessa.
Valiokunnan mietinnössä todetaan: "Suunnitteilla
ja rakenteilla olevien kaivosten osalta kotimainen omistus jää pääosin
vain muutamaan prosenttiin yhtiöiden kokonaispääomasta.
Tilanne on sama myös malminetsinnän osalta, sillä lähes
kaikki malminetsintäyritykset ovat ulkomaisessa omistuksessa."
Tämä mielestäni kertoo taustan sille
huolelle, joka monella täällä on. Tulevatko
ulkomaiset yhtiöt tänne vaan hakemaan rikkauttamme
pois, niin että avolouhokset ja ympäristövaikutukset
jäävät meille kannettaviksi, hyöty
valuu muualle? Tämä ei ole perusteeton uhkakuva.
Meillä on surullinen esimerkki tältä vaalikaudelta,
kun hallitus möi GrowHow’n norjalaiselle Yaralle.
Arvoisa puhemies! Jotkut ovat huolissaan lupabyrokratian lisääntymisestä uuden
lain myötä. Kaivostoiminnan lupien tulee olla
samalla viivalla muiden vastaavien luonnonvarojen käyttöä koskevien
lupien kanssa. Ympäristöasiat tulee ottaa tarkasti
huomioon, mitään ohituskaistaa ei kaivosteollisuudelle
tietenkään saa rakentaa. Turha byrokratia on asia
erikseen. Siitä pitäisi tietenkin päästä eroon.
Käytäntö tullee näyttämään,
lisääkö uusi laki byrokratiaa vai ei.
Talvivaaran kaivos on hyvä esimerkki siitä, kuinka kaivosteollisuus
parhaimmillaan luo työtä ja hyvinvointia korkean
työttömyyden alueille Itä- ja Pohjois-Suomeen.
On hyvä, että uraania kohtaan esitetään
tiukempaa sääntelyä kuin muita mineraaleja
kohtaan. Uraanin ja toriumin etsintään tarvitaan
aina lupa ja uraanin louhintaan kaivoslain että ydinenergialain
mukainen lupa. Myös sijaintikunnan suostumus tarvitaan
ennen kuin kaivoslupa ratkaistaan valtioneuvostossa. Tämä on
hyvä asia. Kunnilla, joiden alueilla kaivos tulisi sijaitsemaan,
on siis päätäntävaltaa asiaan.
Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi. Sosialidemokraattien vastalauseessa
peräänkuulutetaan korvauksia kunnille niistä kustannuksista,
joita malminetsinnästä ja kaivoksen perustamisesta johtuvista
lupaprosesseista aiheutuu. Tämä on kannatettava
muutos esitykseen.
Tero Rönni /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitän tässä käsittelyssä huomioni
vain siihen asiaan, minkä parhaiten tunnen ja josta omakohtaisia
kokemuksia on elikkä Lemmenjoen kullankaivuun, johonka
pari päivää tutustuin pari vuotta sitten.
Ensinnä täytyy kiittää ed. Hemmilää ryhdikkäästä puheenvuorosta,
jossa hän ilmaisi kannattavansa pienyrittäjyyttä ja
sen säilyttämistä Lemmenjoella.
Täällä on selkeästi ollut
näkyvissä se, mistä se vastustus on tullut.
Etelän ympäristönsuojelijat, jotka eivät
tiedä asiasta hölynpölyä, käyvät
täällä vaahtoamassa ja tekevät
myöskin hallituksen piirissä selkeitä evästyksiä siitä,
että se pitää lopettaa, tai sitten kyseessä on
tämmöinen ed. Tiusasen tapainen ekoterroristi,
joka lentokoneella lentelee ja katsoo sitä maisemaa sieltä.
Se toki täytyy sanoa, kun sieltä paikaltakin menee
katsomaan, että kyllähän se työmaalta
näyttää.
Ministeri Pekkarinen tuosta lähti välillä pois, mutta
minä en kyllä sano niitä koneita miksikään valtaviksi
koneiksi. Eivät ne ole mitään valtavia koneita.
Jos ne viedään esimerkiksi Talvivaaran koneitten
rinnalle — ed. Korhosen kanssa kävimme liikennevaliokunnan
kanssa tutustumassa siihen — niin kyllä ne ovat
aika pieniä kaivinkoneita verrattuna siihen, minkälaisia
koneita tuolla Talvivaarassa on. Siellä on tämmöistä keskiraskasta
kalustoa, olisivatko tonnimäärät jotain
9—12 tonnia suunnilleen, millä siellä kaivetaan.
Se täytyy ottaa huomioon, että sinne ei kovin
suuria koneita saadakaan vietyä, kun ne täytyy
talvella viedä lunta ja hankia myöten perille. Ne
eivät ole mitään valtavia koneita, mutta
ei niillä koneilla sitä kultaa sieltä lopultakaan
erotella, vaan — jos ministeri olisi paikalla — kyllä se
vaskaaminen, se lopputekeminen, tapahtuu yhä edelleen käsin.
Kyllä se lopputeko vaan vaskataan siellä käsin
vaskoolilla kuten perinteisessäkin kullankaivuussa, ja
kulta joko nypitään hippuina siinä jossain
vaiheessa taikka sitten otetaan vaskoolilla sieltä, kuten
kullankaivaja ed. Pihlajaniemi varmaan meitä tässä tulee
opettamaan.
Mutta seurasin sen alusta loppuun asti, kun sitä Åkermanilla
pistettiin ensiksi ison soraseulan lävitse, jonka jälkeen
siitä saatiin vähän pienempi kauhallinen
sitä raskasta tavaraa. Olisiko se kauha ollut joku puolen
kuution kauha, joka sitten laitettiin vähän pienempään
välppään ja laskettiin sen lävitse
ja vettä uitettiin siitä, jolloin päästiin
pienenpään, ja siitä ämpäristä Raimo Kanamäki
vaskasi sitten vaskoolilla sen lopun. Elikkä kyllä se
perinteinen vaskoolikuvio on siellä lopussa. Se alku vaan
tapahtuu niin, että niitä kiviä mätetään
sillä koneella, koska kuutiokiviä nyt ei pysty
siirtämään oikein isompikaan mies lapiolla
eikä millään traktorihaarukka-mysteerillä.
Sekin täytyy sanoa, että tavattiin siellä kyllä kierroksella
myöskin tällainen lusikkahaarukka-mysteeri, jossa
mies juuri koppiin sopi, telakone. En tiedä sitten, mahtaisiko
se olla tulevaisuudessa sallittua, kun tämä kaivu
koneilla nyt tullaan sieltä kieltämään.
Olisi se 15 vuotta, joka tässä on esitetty,
minun mielestäni ollut ihan johdonmukainen, koska tämä nyt
ei ole kuitenkaan pelkästään sitä,
että sitä kultaa kaivetaan, vaan pitää huomioida
se, että iso osa siitä porukasta tekee talven
aikana koruja ym., niitä kiviä muotoillaan, siellä on
kaikennäköistä kädentyötä,
siellä on suunnittelua, laittamista, kultaseppää,
se työllistää. Ja sitten ei ole ihan
pieni määrä rahaa, minkä tämä koneporukka
tuo sinne Lemmenjoen koko ympäristön kauppaan
ja elinkeinoelämään, koska se on valtava
määrä tavaraa, minkä he kesäaikaan
käyttävät siellä. Se on talven
aikaan hankittava ja se hankitaan niiltä paikallisilta
kauppiailta ja ihmisiltä.
Myöskin nämä lapiokaivajat ovat kaikki
sanoneet, että jos tämä infra lähtee
ja nämä konekaivajat lähtevät,
jotka ylläpitävät tämän
kysynnän ja saavat muun yritystoiminnan pysymään hengissä,
niin kyllä se tulee olemaan niin, että heiltäkin
loppuvat sieltä pelimerkit ja mahdollisuudet kaivaa.
Siitä vielä, että ketä se
sitten häiritsee. Ed. Karvo kysyi, kuka siinä menettää,
ja sitä minäkään en ymmärrä.
Sinne ei kukaan eksy vahingossa, ei sitten varmasti eksy vahingossa.
Sinne on ensinnäkin sitä jokea myöten
mentävä puolitoista tuntia veneellä,
jonka jälkeen, jos lähdetään
menemään kaivosvaltauksille — ministeri Pekkarinen
meni helikopterilla, sillä pääsi nopeasti — ja
sitä mönkijän röykytystä 15
kilometriä mennä röykyttää,
niin sitä ei kukaan vapaaehtoisesti tee. Ja yksikään
Helsingin viherpiipertäjä ei tule kävelemään
sinne eikä katselemaan sitä murto-osaa Lapin kairasta.
Kyllä ihmetyttää, että tämmöisestä muutaman kymmenen
ihmisen joukosta on tehty lainsuojaton porukka Suomessa. Niitä ovat
aikaisemmin jo Metsähallitus ja muut pompottaneet ja vääntäneet,
ja nyt vielä täällä hyväksytetään
tämä kuvio. Ei voi kuin ihmetellä tätä porvarihallituksen toimintaa.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rönni oli jälleen huolestunut
siitä, että ympäristövaliokunnan
puheenjohtajana 1990-luvun lopulla lensin vesitasolla poromiesten
pyynnöstä katsomassa, miltä tuo alue
näyttää, ja mukana oli myös
toinen ympäristövaliokunnan jäsen. On
ihan selvää, että kysymys ei, ed. Rönni,
ole siitä, eksyykö joku etelän mies tai
nainen sinne paikan päälle, vaan kysymyksessä on
kansallispuisto, osa sitä, ja kansallispuiston tehtävänä on
suojella luontoa, sekä sen flooraa että faunaa.
Se on sen tehtävä. Ei kysymys ole siitä,
käykö sitä joku henkilö katsomassa,
miltä se sitten näyttää, hyvältä tai
pahalta. Mutta kyllä se todellakin ilmasta näytti
tuollaiselta moottoritietyömaalta, minkä kerroin myös
Lapin radioon ja sain siitä sitten vastaavan feedbackin.
Tero Rönni /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllähän tilanne on se,
ed. Tiusanen, että jos te väitätte ympäristövaliokunnan lausunnossa,
että siellä sameutetaan ja pilataan vedet ja aiheutetaan
kalakuolemia ym. sinne, niin näinhän asia ei ole.
Minä kävin siellä viimeisten pisteen
paikassa, mistä se vesi lähtee valtoimenaan, jonka
jälkeen ei ole yhtään kullankaivajaa, ja
se oli ihan kirkasta vettä. Minä join siitä vettä, se
oli hyvää Lapin lähteestä tulevaa
vettä. Sitten vielä kaiken hyvän päälle
siinä juuri heti alapuolella oli erittäin arvokasta
kalaa. Kyllä täytyy vähän ihmetellä.
Sitten täytyy myöskin sanoa, että jos
minun silmääni kysyttäisi, mikä on
luonnonsuojelua, niin kun minä katselin sitä luonnonpuistoa,
missä sitä puuta on pitkin ja poikin kaatunut,
kyllä se on semmoinen rytöpesä, että minä en
haluaisi silmissäni nähdä. Se kansallispuisto
ei kyllä hivele ihmisen silmää, täytyy
sanoa.
Petri Pihlajaniemi /kok:
Arvoisa puhemies! Mielestäni ed. Rönnin molemmat
puheenvuorot ovat olleet erittäin hyviä. On erittäin
harmillista, että konekaivu loppuu Lemmenjoella. Minulla on
yli kymmenen vuotta ollut valtaus Ivalonjoella ja olen kaivanut
kultaa ja nähnyt, mitä se homma siellä on.
Se on erittäin hyvä harrastus ja monelle se on
myös elinkeino ja tuo vireyttä niille alueille.
Eli toivotaan, että Ivalonjoen alueet ja muut säilyvät
myös, että siellä pystyy edelleen huuhtomaan,
lapiolla kaivamaan ja myös konevaltauksia pitämään.
Mielestäni Lappi on niin iso, että meillä olisi
kyllä varaa pitää Lemmenjoellakin konevaltaukset.
Sitten kun puhutaan aina, että ulkolaiset tulevat ja vievät
nämä kaivokset, niin nämä ovat
ainakin kotimaisin voimin toimivia kaivajia, eli siinäkin
mielessä tämä olisi hyvä. Toivotaan
ainakin, että (Puhemies koputtaa) edelleen siellä säilyy
tämä vanha perinne.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä olevaa
kaivoslakia valmisteltiin pitkään ja hartaasti
hyvin vilkkaan yhteiskunnallisen keskustelun sävyttämänä.
Sen jälkeen saatiin talousvaliokunnassa aikaan erittäin hyvä mietintö.
On muistettava se, että tämä mietintö on
monien mielipiteitten, monien valiokuntien kompromissi, joka nyt
on sitten saatu tänne eduskunnan suureen saliin ensimmäiseen
käsittelyyn.
Suomessa on kallioperässä valtava määrä rikkauksia,
erilaisia mineraaleja, ja voimme sanoa, että olemme sen
suhteen onnellinen kansakunta, kun meillä tätä kansallista
varallisuutta on. Mutta muistuttaisin, arvoisat Suomen kansan edustajat,
siitä, että meidän on kyllä käytettävä näitä kallioperämme
rikkauksia aivan yhtä lailla kuin puuta ja myös
turvetta ja kaikkia luonnonvarojamme, jotta pystyisimme tätä suomalaista
elintasoa ylläpitämään.
En ymmärrä sitä keskustelua, mitä tässä eduskunnassa
käydään, kun aina on taloustoiminnan vastakohtana
suojelu. Meidän pitäisi vihdoin ja viimein tässä maassa
päästä siihen suojeluun, mitä eurooppalainen
luonnonsuojelu on. Siellä alueella ihmiset elävät
ja tekevät töitä, käyttävät luonnonvaroja,
mutta Suomessa se on totaalisuojelua. Kun suojellaan, niin se on
sitten kerrasta poikki eikä siellä sen jälkeen
saa tehdä mitään.
Tulkaa, hyvät ystävät, katsomaan
Ilomantsiin, kun siellä tällä hetkellä ympäristöministeriön alainen
organisaatio — en tiedä sen nimeä — parhaillaan
ennallistaa suota, kunnassa, jossa on suota vaikka kuinka paljon,
niin että vaikka viikko tai vuosi käveltäisiin
peräkkäin siellä suota pitkin, emme suolta
pois pääsisi. Siellä tehdään valtion
verovaroin suota. Ajatelkaa, hyvät ihmiset, hyvää tukkimetsää lyödään
nurin ja tehdään suota. Kyllä tällä kansakunnalla
on pikkuhiljaa se aika edessä, että jos me haluamme
nuo velat maksaa, niin näitä luonnonvarojamme
on käytettävä tämän
kansakunnan hyväksi ja lopetettava tämmöinen
huimailu, mitä viime aikoina on tehty.
Arvoisa rouva puhemies! Sitten pari huomiota itse asiasta.
Ensinnäkin meillä on Geologian tutkimuskeskuksen
myötä erittäin hyvät perustiedot
Suomen kallioperästä, mikä mahdollistaa
sen, että näitä rikkauksia voimme käyttää.
Olosuhteet vain vuonna 1965 säädetyn kaivoslain
jälkeen ovat muuttuneet niin paljon, että uusi
kaivoslaki tarvittiin, ja se saatiin nyt siihen muotoon, mikä tässä käsittelyssä nyt
on. Pidän tätä saatua lopputulosta kohtuullisen
hyvänä. Ei tietenkään täältä löydy
kaikkia allekirjoittaneen toiveita, mutta kuten sanoin, tämä on
kompromissi.
Louhintamäärät Suomessa ovat olleet
rajussa kasvussa. Vuonna 2008 tässä maassa louhittiin malmia
4 miljoonaa tonnia, ja tavoite on, että vuonna 2020 päästäisiin
tuonne 70 miljoonan tonnin tasolle. Se on jo sen verran valtavan
suuri määrä, että sillä on
kansantaloudellisesti todella suuri vaikutus.
On muistettava se, että suomalaiset kaivostoimijat
ovat hävinneet markkinoilta. Kun Rautaruukki ja vetäytyivät
vapaaehtoisesti kaivostoiminnasta, kaivostoimintakenttä jäi
pääasiassa ulkomaisten suurten yhtiöiden
haltuun. Onhan siellä toki tämä Talvivaaran
kaivos ja pari muutakin, jotka ovat suomalaisten omistuksessa olevia
suomalaisia yhtiöitä, mutta niissäkin
on ulkomaista pääomaa. Jos emme tässä asiassa
ala toimia, niin meidän on lopetettava tämä valittaminen,
koska jos emme omia yhtiöitämme tähän
maahan perusta ja valtio ei siihen lähde aktiivisesti mukaan,
niin sitten meidän on hyväksyttävä tämä olemassa
oleva olotila. Sen takia on aivan äärimmäisen
tärkeää, että tässä mietinnössä mainittu valtion
mukaantulo tähän kaivostoimintaan tavalla tai
toisella pitää ottaa viimeistään
seuraavan hallituksen ohjelmaan ja on toimittava myös aktiivisesti
niin, että se toteutuu.
Uuden kaivoslain, tämän hallituksen esityksen,
mukainen valtausmenettely ei juurikaan muutu. Maksut kyllä porrastetaan
sillä tavalla, että kannustetaan sen valtauksen
hyödyntämistä mahdollisimman nopeasti,
muuten kaivosmaksut nousevat, ja korkeintaan 15 vuottahan tuo valtaus
on voimassa. Sitten on otettu huomioon sekin, kun valtausmaksut
nousevat, että tietenkin se sitten isoilla alueilla tälle
toimijalle tulee niin kalliiksi, että se myös
kannustaa kaivoksen aitoon perustamiseen eikä vain alueiden
valtaamisiin.
Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi haluan nostaa esille vielä kaksi
seikkaa.
Ensimmäinen seikka on se, että valiokunta mietinnössään
korostaa sitä, kun kyse on kansallisesta varallisuudestamme
ja kaivosmineraalit ovat todellakin tänä päivänä maailmanmarkkinoilla
arvokkaita, kuten kaikki tiedämme, että yhteiskunnalle
turvataan kohtuullinen osuus mineraalien arvosta. Tämän
takia valiokunta katsoo, että jatkoselvitysten yhteydessä on
aiheellista pohtia myös rojaltimenettelyn käyttöönoton vaikutuksia
tai harkita rojaltimenettelyn käyttöönottoa
tässä maassa jonain päivänä.
Todellakin kaikkien luonnonvarojen osalta on aivan järkevää,
että me vihdoin ja viimein alamme ajatella itsekkäästi
suomalaisia kansallisia etuja. Ei ole mitään järkeä siinä,
että annamme kaikki kansalliset rikkautemme pikkuhiljaa
pois käsistämme, velkaannumme koko ajan, koska
se on se köyhtymisen tie ja siihen tällä kansakunnalla
ei kerta kaikkiaan ole varaa.
Toivon, arvoisa rouva puhemies, lopuksi, että kaivosala
kehittyy tässä maassa todella hyväksi ja
merkittäväksi työllistäjäksi.
Se tukee nimenomaan Itä- ja Pohjois-Suomen elinkeinoelämää. On
syytä muistaa myös, että Suomi on kansainvälisesti
katsoen kaivoslaitteiden toimittajana maailman huippumaa, maailman
johtava maa. (Puhemies: 5 minuuttia!) Elikkä kysymys ei
ole pelkästään kaivostoiminnasta, kysymys
on myös laitetoiminnasta ja osaamisesta.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Täällä ovat perinteisen
tavan mukaan viherpiipertäjät saaneet turpiinsa
rankimman jälkeen. Se on anniskelua siihen, että päiväähän
ei voi elää, että ei turpiin täällä tulisi,
ja siitä huolimatta 24 vuotta alkaa olla kohta mittarissa
näitä kokemuksia.
Mikä koskee geologiaa ja kaivannaisten hyväksikäyttämistä,
niin henkilökohtaisesti minulla ei sitä vastaan
alana mitään voi olla, koska aloitin opiskelut
Helsingin yliopiston geologian laitoksella vuonna 1958 syyskuun
alussa ja valmistuin vuonna 1960 joulukuun 16. päivänä geologi-maantieteilijäksi,
elikkä tämä asia on jonkin verran taustoiltaan
tuttu juttu. Mutta kun tänne sitten vuonna 1987 luiskahdin
kansan tribuuniksi, niin mikä olikaan silloin päivän
sävel, mikä oli se asia, jonka tiimoilta tuli
soittoja varmasti joka ikinen viikko ensimmäisen syksyn
aikana? Se oli kaivoslain uudistaminen. Silloin oli, jos minä muistan
nyt oikein, Salo tämän virkahenkilön
nimi, sanotaan, että oli työnimi Salo — se saattoi
olla ihan oikeakin nimi — ja hän ystävällishenkisesti
piti huolen siitä, että soittaja sai sellaisen
rökityksen, että toivottiin, ettei ikinä soittaisi
enää. Kun olin sitkeä sissi jo heti alkujaan, niin
soitin ja kysyin: "Jokos se kaivoslain uudistaminen on käynnistynyt?"
Aina tuli sama ryöppyytys vastaan, ja sillä tavalla
mentiin joululle, ja nyt se joulu on mennyt taas muutaman kymmenen
vuotta tässä ohitsensa, ja nyt on jo mietintökin
pikkuhiljaa valmistunut.
Se, mitä minä ihmettelen erinomaisen paljon, mikä on
eräänlainen psyykkinen trauma suorastaan, on se,
että täällä ei yksikään
edustaja vielä täällä nytkään
puhuneista, joita olen kuullut, puhu siitä, että tässä on
kysymys kansallisomaisuudesta, siis tähän plänttyyn,
maapallon pintaan, liittyvästä kansallisomaisuudesta,
joka on nyt tällä hetkellä Suomen valtion
hallittavissa ja hallinnoitavissa. Vielä on kysymys uusiutumattomista
luonnonvaroista. Kun ne kertaalleen on käytetty, niin ne
on sitten käytetty. Mikä sitten kierrätyksessä tulee
käytettäväksi, niin se on sitten toinen
juttu. Siis toisin sanoen voisi kuvitella, että tällaiseen
luonnonvaraan liittyy systemaattinen suunnitelmallisuus ja kansallisessa hallinnassa
pitäminen, mutta eihän näin ole. Tämä on
kaukana siitä. Homman on annettu karata käsistä perusteellisesti.
Siis toisin sanoen kansallista intressiä pitäisi
valvoa.
Sitten muutama sana vaan tästä, minkälaista oveluutta
tämä homma on. Tämä Talvivaara
on siitä surullisenkuuluisaksi muodostuva esimerkki. Kun
Talvivaaran ympäristölupahakemus oli arvioitavana,
se luettiin kissojen ja koirien kanssa, mitä siellä on.
Yhdessä sivulauseessa sen saattoi lukea, että tästä onkin
tulossa uraanikaivos, mikä johti automaattisesti kysymykseen, onko
tämä todellakin tämmöinen jippojuttu,
että nikkelin varjolla tehdään uraanikaivos.
"Ei tietenkään, ei missään nimessä"
oli tietenkin vastaus. No, nyt sitten heti, kun ympäristöluvat
oli saatu, niin paljastuikin, että siitähän
tässä kysymys olikin. Mitä tämä merkitsee?
Nyt uraani- ja toriumkohtaan on kiinnitetty huomiota tässä mietinnössäkin,
mutta se, mikä tästä kokonaisuudesta
puuttuu, on kokonaisvaltainen tarkastelu ilmansuojelussa, vesistönsuojelussa
ja samalla työsuojelussa ja myöskin ihmisten suojelussa
sillä tavalla, että siinä pölyssä sitten
uraani leviää, mihinkä sattuu. Mistä tämän
sitten erinomaisen hyvin tiedän? Siitä, että meidän
televisiotuotantoyhtiömme teki Kanadassa tätä koskevan
filmin, joka on kaikkien tutustuttavissa.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota vain yhteen asiaan.
Hallituksen esityksen 100 §:n 2 momentin louhintakorvausta
koskeva säännös oli kohtuuton. Muusta kaivosmineraalista
kuin metallimalmista olisi maksettu kiinteä korvaus, joksi
olisi säädetty 0,075 euroa louhitusta ja hyödynnetystä malmitonnista.
Esimerkiksi kalkkikivimateriaalin suuret käyttötarkoitus-
ja käyttöarvoerot eivät olisi tulleet
huomioon otetuksi lainkaan korvaustasossa. Kaivosyhtiöt
olisivat käyttäneet säännöstä häikäilemättömästi
hyväkseen ja maksaneet uusissa sopimuksissa nykytasoa selvästi
alhaisempaa hintaa vieläpä lainmukaisena hintana,
ja ne olisivat myös pyrkineet alentamaan vanhojen sopimusten
hintaa. Tilanne olisi ollut maanomistajan näkökulmasta
mielivaltainen.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan
selkeästi, että ennen uuden kaivoslain voimaantuloa
tehtyjen sopimusten osalta noudatetaan korvausten maksamisessa kumottavan
lain säännöksiä esityksen 181 §:n
nojalla. Näin ollen vanhat korvaustasot jäävät
tältä osin voimaan jopa siinä tapauksessa,
että nimenomaista kirjallista sopimusta ei ole tehty mutta korvausta
on kuitenkin tietyn todettavan perusteen mukaan jo alettu maksaa.
Arvoisa puhemies! Talousvaliokunta muutti mietinnössään
100 §:n 2 momenttia olennaisesti hallituksen esitykseen
verrattuna ja hyvään suuntaan. Uuden säännöksen
mukaan louhintakorvauksena maksetaan louhitusta ja hyödynnetystä muusta
kaivosmineraalista kuin metallimalmista kaivosmineraalin taloudelliseen
arvoon vaikuttavat perusteet huomioon ottaen kohtuullinen korvaus
sen mukaan kuin kiinteistön omistaja ja kaivosluvan haltija
sopivat. Jos sopimukseen ei päästä, korvauksen
vahvistaa kaivosviranomainen kiinteistön omistajan tai
kaivosluvan haltijan hakemuksesta. Perusteiden olennaisesti muuttuessa
osapuolet voivat vaatia kaivosviranomaisen myös tarkistamaan
olemassa olevan sopimuksen mukaisen korvauksen. Säännös
on sinänsä tyydyttävä, kunhan
sitä toteutetaan niin, että kaivosviranomainen
ei päätöksissään suosi kaivosoikeuden
haltijaa. Näinkin on joskus tässä maassa
käynyt.
Tuomo Hänninen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kauan odotettu kaivoslaki on nyt uudistumassa
ja on pitkän käsittelyn myötä muuttunut ja
parantunut. Lakiesityksen kulmat ovat hioutuneet.
Maassamme on suuret mineraalivarat ja kiinnostus luonnonvaroihimme
on kasvanut. Tulevan vaalikauden yksi merkittävä haaste
on löytää kestävä tapa
hyödyntää luonnonvaroja. Onko maallamme
malttia vaurastua, on edesmenneen presidenttimme kysymys, joka nytkin
on ajankohtainen.
Kaivostoiminnan volyymit ovat kasvamassa räjähdysmäisesti.
Meillä on nyt 35 kaivosalan yritystä ja saman
verran kaivostoimintaa palvelevia yrityksiä sekä 40—50
malminetsintäyhtiötä. Metallimalmien
louhinta on kasvamassa, aivan kuten täällä salissa
on kerrottu, 4 miljoonasta tonnista 70 miljoonaan tonniin parinkymmenen vuoden
aikana.
Lain sisällön osalta olen yllättynyt
siitä, että lakiin ollaan tässä salissa
pääosin tyytyväisiä. Vain koneellisen
kullankaivun siirtymäajasta on useita esityksiä.
Lakiin sisältyy myös uraanin käsittely. Uraanikaivokseen
tarvitaan poikkeavasti sekä kaivoslain että ydinenergialain
mukainen lupa. Kaivosviranomaisten sijasta valtioneuvosto ratkaisee
uraanin ja toriumin tuottamista koskevat kaivoslupa-asiat. Sijaintikunnan
tulee lisäksi puoltaa luvan myöntämistä,
jotta kaivos voitaisiin avata. Aivan kuten debattipuheenvuorossani totesin,
jos uraani tulee sivutuotteena, niin siltä osin tässä on
vielä aika paljon kysymyksiä ja varmaankin tulevat
käytännöt tulevat osoittamaan sen, onko
tämä laki toimiva myös niissä tilanteissa.
Arvoisa puhemies! Tämän salin suuri huolenaihe
liittyy kaivosyhtiöiden ulkomaiseen omistukseen. Ministerin
esitys Suomen valtion menosta mukaan kaivosyhtiöön
on tullut tervetulleena. Yhdyn niihin läpyttäjien
loukkoon, jotka ministeriä ovat kannustaneet jatkotoimiin.
Valtio voisi mennä mukaan vaikka Mustavaaran omistamaan
yhtiöön ja näin mukanaolollaan myötävaikuttaa
aikanaan 1980-luvulla sulkeutuneen kaivoksen käyttöönottoon
uudelleen.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Huolimatta siitä, että kello
ei ole vielä seitsemää ja kysymyksessä on
todella tuhti laki, kaivoslaki, niin aika vähäistä on
kyllä keskustelu ja se liikkuu lähinnä Lemmenjoen
kansallispuiston ympärillä, joka sinänsä on
tärkeä asia.
Haluaisin, puhemies, tuoda esille erään positiivisen
asian talousvaliokunnan työstä, ja se on se, että se
on muuttanut 48 §:ää sen mukaan,
mitä ympäristövaliokunta on pyytänyt
ja viitannut. Kun on kysymys intressivertailusta, niin tässä hallituksen
esityksessä vaadittiin erittäin merkittäviä vahingollisia
ympäristövaikutuksia tai erittäin merkittävästi
paikkakunnan asutus- ja elinkeino-oloja heikentävää vaikutusta
tältä kaivostoiminnalta ennen kuin siltä voitiin
kieltää ympäristölupa. Nyt sitten
viisaalla tavalla tässä kohdin talousvaliokunta
on kyllä muuttanut näitä määreitä.
Niin kuin mietinnöstä voimme huomata, niin "erittäin
merkittävästä" on tullut "huomattava",
ja sitten tämä alkuperäinen "erittäin merkittävä heikentäminen"
on "heikentää merkittävästi".
Eli oikeaan suuntaan, ed. Hoskonen, olette toiminut tässä kohdin.
(Ed. Hoskonen: Panen tämän merkille!) — Hyvä,
että merkille pannaan.
Arvoisa puhemies! Ministeri Pekkarinen totesi, että hän
on kuittaillut pykäliä hyvin paljon — uskon,
että siinä on mustekynästä jo
mustekin hiukan loppunut, niin paljon niitä on ollut, ja
pitkäänhän tämä on
ollut talousvaliokunnassa. Mutta kun näitä merkintöjä kuittaillaan,
niin siinä on sitten se kumminkin, että se on
sellainen talousvaliokuntanäkökulma, ja sitten
toisaalta on kysymyksessä työ- ja elinkeinoministeriön
ministeri. Sieltä puuttuu ehkä sitten se alun
pitäen hallituksen esityksen saattaneiden eri ministeriöiden
näkemys, kuten esimerkiksi ympäristöministeriön. Tässä mainitsemassani
48 §:n kohdalla, joka on siis "Kaivosluvan myöntämisen
esteet", kyllä on toisaalta otettu tämä Sykkeen
lausunto ja ympäristövaliokunnan lausunto huomioon,
eli poikkeustakin on positiiviseen suuntaan.
Mutta, puhemies, haluaisin ihan yleisesti vielä todeta
yhteenvedonomaisesti sen, että Suomesta ollaan kuitenkin
tekemässä tällaista kaivostoiminnan eldoradoa.
Ympäristövaliokunnalle on myös annettu
tiedoksi, että Lapissa on kuntia, jotka on suunnilleen
kaikki varattu, eli on varauksia tai valtauksia. Kittilä on
yksi esimerkki — taitaa olla niin, ed. Lauri Oinonen, että ainoastaan
kirkon tontti ei ole kaivosvarausten tai -valtausten kohteena,
suunnilleen muuten on, ja näin ollen näitä valtauksia
on satamäärin molempia, valtauksia, varauksia
Suomessa, yli 300 kumpaakin, ja se on kyllä aikamoinen
tilanne. Eli nämä kaivosyhtiö Anacondat
ja sen sellaiset ovat kyllä hyvin tyytyväisiä tähän
tilanteeseen, eli kyllä meillä liberalismi edelleenkin
vallitsee tässä kaivoslainsäädännössä uudistamisen
jälkeenkin.
Arvoisa puhemies! Haluan omalta puoleltani vielä ihan
täältä pöntöstä kannattaa
tätä muutosehdotusta, minkä ed. Mauri
Salo teki, tämän ensimmäisen lakiehdotuksen
182 §:ää, josta me olemme sitä mieltä,
että "kaivosoikeus, jonka nojalla harjoitetaan kullanhuuhdontaa,
raukeaa kuitenkin yhdeksän vuoden kuluttua tämän
lain voimaantulosta".
Tämä Lapin tulevaisuus, onko se kaivoksissa vaiko
luonnossa ja ympäristössä, kauniissa
maisemassa — joidenkin mielestähän se
on ehkä molemmissa. Mutta haluaisin ed. Seurujärvelle, joka
on ihan ansiokkaasti ollut liikkeellä tässä kaivoslakiasiassa
ympäristövaliokunnan jäsenenä,
todeta kylläkin sen, että kaikki on kuitenkin kaivoslaissa
riippuvaista siitä, mikä on malmin hinta, mitkä ovat
näiden mineraalien ja metallien hinnat. Jos ne hinnat putoavat,
sinne jää tyhjiä alueita, todella merkittäviä,
suuria luonnonraiskioita odottamaan sitten ehkä hintojen
nousua, ja sitten kun on se paras paikka tai itse kannattava osuus
louhittu, niin sinne ne jäävät, ja tämä maisemointikysymys
voi olla erittäin hankala. Eli ei ole kuitenkaan ihan helppoa
tämä kestävän kehityksen huomioiminen,
jos näkökulma on hyvin lyhytjänteinen,
ja sellaiset kansainväliset kysymykset kuten Kiinan tulevaisuus,
sen kasvuprosentit tai muut yhteiskuntaa noin globaalissa mielessä järisyttävät
tilanteet tulevat vaikuttamaan myös tällaisiin
kaivostoimintoihin aika tavalla välittömästi.
Ministeri Pekkarinen sanoi, että Kittilän
kunnassa matkailun ja kaivostoiminnan tulot (Puhemies: 5 minuuttia!)
ovat suunnilleen samaa luokkaa. Siihen arvioon tietysti — niin
kuin täällä ed. Tennilä pudisteli
päätään — voidaan suhtautua kriittisesti.
Marjo Matikainen-Kallström /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Tiusanen, tämähän
on kaivoslaki, elinkeinolaki. Se on se lähtökohta,
mistä on pitänyt lähteä liikkeelle.
Ympäristöasiat on hyvin laajasti huomioitu jo
valmisteluvaiheessa, jo ministeriön esityksessä.
Talousvaliokunta on sitten tasapainoillut eri intressitahojen välissä ja huomioinut
myöskin ympäristövaliokunnan näkökulmia
siinä. Itse olen hyvin vahvasti nostanut esiin eri vaiheissa
tämän vakuuskysymyksen, ja tuossa edellisessä puheenvuorossani
jo sanoinkin, että ei löytynyt oikein kunnolla
ratkaisua siihen, miten olisi pystytty kotimaahan hoitamaan tämmöinen
vakuusrahasto, jolloin me olisimme pystyneet itse hallinnoimaan
sitä täällä Suomessa. Mutta
siihen EU:n lainsäädäntö tuo
jonkin tyyppisiä vaikeuksia, ja toivonkin, että seuraavalla
hallituskaudella sitten selvitetään, mitkä ne mahdolliset
keinot siihen olisivat, jolloin tämmöistä tilannetta
ei jatkossa olisi, että meidän tarvitsisi edes
pelätä, että jokin asia jää huomiotta
ja hoitamatta.
Sitten ed. Pulliaiselle olisin vastannut täällä, mutta
hän ei ole salissa. Kyllä täällä on
puhuttu eri vaiheissa, sekä tässä salissa
että valmisteluvaiheessa että muulloinkin, suomalaisesta
omistamisesta yhdessä sun toisessa kohdassa. Jos ei nyt
ole juuri käytetty sitä ed. Pulliaisen käyttämää sanaa
kansallisomaisuus, niin se ei tarkoita sitä, ettei asiaa
olisi käsitelty ja huomioitu. Suomen kieli on onneksi hyvin
rikas, ja eri värisävyjä löytyy
jokaiseen lähtöön niin kuin maaperässäkin.
Mutta se, minkä vielä tässäkin
yhteydessä olen halunnut nostaa, minkä nostin
luonnonvaraselonteon yhteydessä, on tämä EU:n
kilpailukyvyn uhka, joka on nimenomaan useampien kehittyvien talouksien
pyrkimys suojata teollisuusstrategioilla näitä omia
raaka-ainevarojaan saadakseen etua omalle jatkojalostusteollisuudelleen,
ja tällöin myöskin hinnat nousevat. Tämä näkyy
esimerkiksi vientiveroina ja kiintiöinä, määrähintoina,
kaksoishinnoittelujärjestelminä sekä rajoittavina
sijoitussääntöinä. Tällaisia
toimenpiteitä soveltavat eniten muun muassa — mikä on
tämänkin viikon asialistalla ollut kilpailukomissaarin
suulla — Kiina, mutta näitä ovat myös
Venäjä, Ukraina, Argentiina, Etelä-Afrikka
ja Intia. Usein ne samanaikaisesti hyötyvät sitten
raaka-aineisiin liittyvien tuotteiden tullittomasta tai alennetun
tullin mukaisesta pääsystä EU-markkinoille,
mikä asettaa EU:n monet, meidänkin tuotannonalat
epäedulliseen kilpailuasemaan.
Mutta nyt on hyvä, että kilpailukomissaari
on tähän asiaan puuttunut. Nimittäin
tämä nousi omalla tavallaan esille meillä valiokuntakäsittelyssä,
miten me voimme suojata omaa varallisuuttamme eli nimenomaan raakamalmin
vientiä, koska on nyt ollut puhetta siitä, että viedään Venäjälle
tai viedään Ruotsiin jatkojalostettavaksi. Se
on osa kauppapolitiikkaa ja kuuluu täysin tähän
EU:n päätösvaltaan, eli vientirajoitusten
asettamiskriteerit ovat hyvin tiukat EU:n tasolla. Siinä tulevat
Wto ja EU:n kilpailulainsäädäntö vastaan,
jolloin meidän täytyy pyrkiä hyvin voimakkaasti
näissä EU-pöydissä hoitamaan tätä asiaa
niin, että me emme kärsi taas siitä,
että kun me emme voi asettaa vientirajoituksia, niin sitten
toiset sen kuitenkin tekevät. Silloin meillä on
yksi varteenotettava mahdollisuus siinä, että me
nostamme tavalla tai toisella meidän jatkojalostustasoamme
ja yritämme ja pyrimme huomioimaan tämän
meidän omassa lainsäädännössämme
nyt jatkovalmistelujen asioissa, etteivät meille hyvin
elintärkeät, harvinaiset maametallit muun muassa — niitä on
muitakin — sitten ole sitä vientitavaraa, joka
meiltä viedään käsistä, josta
me emme pääse sitten esimerkiksi rojaltimuodossa
tai jonkun muun järjestelmän puitteissa ottamaan
sitä omaa viiluamme Suomelle.
Janne Seurujärvi /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Täällä on
moneen kertaan todettu, että kaivoslain kokonaisuudistus
on ollut pitkä prosessi ja se on ollut paikallaan tehdä.
Tämä työ on kestänyt valmisteluineen
todellakin yli 10 vuotta, ja siinä mielessä voidaan
todeta, että nyt se saa täällä päätöksensä eduskunnan
käsittelyssä. On paljon asioita, jotka ovat menneet
ajassa eteenpäin, ja itse asiassa myös viime vuosien
kaivosbuumi on määritellyt vielä lain
valmistelun loppumetreillä tätä lopputulemaa.
Eduskunnassa tätä asiaa on käsitelty
siten, että tähän lakiin on tehty monia
tarkennuksia ja parannuksia, ja siltä osin valiokunnalle
voi antaa täyden tunnustuksen työstä.
Nostaisin esille muutaman seikan tästä kaivostilanteesta.
Geologian tutkimuskeskus on se organisaatio, joka on tehnyt
uraauurtavaa pohjatyötä tämän kaivosbuumin
taustalla. Itse asiassa niiden tutkimustietojen hyödyntäminen
on pohjana useamman kaivoksen ja tulevan kaivoksen taustalla. Kuitenkin
meillä on valitettavasti uhkapilviä myös
Gtk:n tulevaisuuden osalta. Valtion tuottavuusohjelma iskee yhtä lailla
tuon laitoksen toimintaan, ja jotta tämä myönteinen
kehitys kaivostoiminnan osalta voisi jatkua, Gtk:n resurssit tulee
tulevaisuudessa turvata. Valiokunta kiinnittää mietinnössään
huomiota asiaan siten, että Gtk:n tutkimustuloksista perittäviä maksuja
täytyy tarkastella markkinatilanteen mukaisesti. Tietysti
toivottavaa on, että mahdollisesti tuota kautta, jos ei
sitten budjettivarojen kautta, saadaan Gtk:n toimintaan vaadittavat
määrärahat ja tuo menestyspolku, jota
laitos on tehnyt, voi jatkua.
Valtion kaivostoiminnan osalta täällä on
todettu, että historiassa on tehty virheitä, mutta
on mieluummin syytä katsoa asiaa eteenpäin. Selvitysmies
Niemen ehdotukset ovat erinomaisia, lyhyellä aikaa tehtyjä,
ja ministeri Pekkarisen johtopäätelmät
siitä, millä tavalla noita asioita sitten viedään
eteenpäin ja esitellään, ovat kyllä paikallaan.
Siinä on useita eri vaihtoehtoja, joilla valtio voi tulla
mukaan tukemaan kaivostoiminnan edistämistä, ja
se on positiivinen asia.
Uraaniasiat ovat puhuttaneet paljon eri puolilla, myös
Lapissa. Meillä on kuntia, joista osa vastustaa uraanin
louhimista alueellaan, mutta meillä on myös kuntia,
jotka suhtautuvat siihen myönteisesti. Eli tässä mielessä nyt
tähän lakiin kirjattu kunnan veto-oikeus omalla
alueellaan toimimiseen on hyvä ja paikallaan. Itse asiassa tämä tapausesimerkki
Lapista kertoo, että tähän asiaan suhtaudutaan
kahdella tavalla, ja siinä mielessä on hyvä,
että kunnalla on mahdollisuus tähän asiaan
ottaa kantaa.
Tämä kaivosbuumi on aiheuttanut kunnissa paljon
työtä. Esimerkiksi Keski-Lapissa Sodankylässä liki
kolmasosa kunnan pinta-alasta on erilaisten kaivosvarausten alaisena.
Siellä on kymmeniä ja taas kymmeniä käsittelyjä viranomaisissa,
ja myös kunnanhallitus on varsinainen kaivoskäsittelyelin
tänä päivänä. Tässä laissa
säädetään nyt kuntien mahdollisuudesta
periä maksuja näistä operaatioista, jotka
liittyvät kaivostoimintaan, ja se on myönteinen,
positiivinen, asia.
Mitä tulee Lemmenjoen koneelliseen kullankaivuun — sitä täällä on
paljon käsitelty — on todettava, että työryhmän
valmistelussa ollut pohja, 4 vuotta, oli auttamatta liian lyhyt
aika ja niin oli myös tuo hallituksen esityksen 8 vuotta, joka
siis piti sisällään vielä alueiden
maisemoinnin ja entisöinnin. Täällä on
kovan väännön ja kovan puristuksen jälkeen
saatu aikaan esitys, jossa koneellinen kaivanta-aika olisi 9 vuotta
ja tuon 9 vuoden ulkopuolelle rajoittuisi 2 vuoden määräaika
maisemointitöille. En tiedä, ovatko nämä hyviä kompromisseja,
saavutetaanko koskaan sellaista tilannetta, että se kaivanta-aika
on tyydyttävä, mutta joka tapauksessa siitä työryhmän
alkuperäisestä 4 vuodesta on sentään
päästy reippaasti eteenpäin.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Kaivoslain tärkeys suomalaisessa
yhteiskunnassa näkyy aivan varmasti lähivuosina siinä,
että tässä maassa tehdään
uudenkin kaivoslain olosuhteissa valtavia uusia avauksia kaivosrintamalla,
ja on aivan välttämätöntä,
että myös tämän lain toteutumista
käytännössä seurataan. Jos sitten
joiltakin osin tulee muutoksen tarvetta, niin se muutos varmaan
sitten seuraavan eduskunnan aikana tehdään. Mutta
joka tapauksessa on tärkeää huomata se,
että jos haluamme, että tässä maassa
elintaso säilyy, on työtä ja toimeentuloa
ihmisille, se tarkoittaa, että näissä perusasioissa
meillä ovat investointihommat kunnossa. Se tarkoittaa sitä,
että hyvän elintason säilyttääksemme
me tarvitsemme metalleja.
On myös huomattava tämä ympäristöllinen näkökulma
kaivostoiminnassa Suomessa. Jos emme tässä maassa
louhi malmeja, ne sitten tuodaan joistakin muista maista, joissa
ei sitten ympäristöstä eikä ihmisoikeuksista
eikä paljon muustakaan välitetä yhtään
mitään, vaan siellä toimii vahvemman
käden oikeus. Siksi on tärkeää,
että pyrimme Suomessa kehittämään
tätä kaivostoimintaa yhä edelleen paremmaksi.
Meillä on tässä maassa erittäin
ympäristöystävälliset kaivosyhtiöt,
jotka toimivat. Ne tietävät, miten toimitaan,
ja tietävät myös sen, että luvitusprosessit
ovat tiukkoja.
Tässä talousvaliokunnan mietinnössä otetaan kantaa
myös näihin luvittamisprosesseihin sinänsä.
On aivan kummallinen asia, että tänä päivänä lupamenettely
kestää vuosia ja vuosia ja haetaan kymmeniä eri
lupia yhden ainoan taloustoiminnan aloittamiseksi. Valiokunta aivan
oikein tässä omassa mietinnössään
korostaa sitä, että haluttaisiin nopeuttaa tätä lupaprosessia
niin, että lupaprosessit voitaisiin virtaviivaistaa turhaa
lupabyrokratiaa karsimalla, niin että näitä erilaisia
lupia voitaisiin yhdistää yhdeksi ainoaksi luvaksi.
Se olisi se tavoitetila, johon tämä mietintö todellakin
vahvasti kannustaa, ja tätä on hyvin helppo kannattaa.
Sama koskee tässä maassa esimerkiksi biovoimaloita.
On aivan käsittämätöntä,
että jonkun bioraaka-aineita käyttävän
voimalaitoksen lupamenettely kestää vuosia ja
samaan aikaan miljoonia tonneja poltetaan kivihiiltä ja
se ei tunnu kenenkään vatsaa närästävän.
Sama koskee kaivoshommaa. Kyllä meidän täytyisi
nämä lupamenettelyt saada kuntoon. Tämä ei
sitten tarkoita sitä, että ympäristönsuojelun
tasoa heikennettäisiin, ei tietenkään,
vaan lupaprosessien turhaa byrokratiaa karsittaisiin. Ei viranomaistyöllä missään
maassa elintasoa ole tehty. Sillä pidetään
vain siitä laillisuusperustasta hyvä huoli ja
niin, että ympäristö säilyy.
Mutta työllä ja todellisella tuottavalla työllä se
elintaso nousee.
Mitä tulee sitten louhintakorvauksiin, nekin on tässä uudessa
mietinnössä otettu hyvin huomioon. Onhan siellä tietenkin
ristivetoa tästäkin asiasta, ovatko korvaukset
liian suuria tai liian pieniä, mutta eduskunnassahan se
harkinta tehdään, se yhteiskunnallinen harkinta,
mihin se viiva vedetään. Tässä mietinnössä se
mielestäni on kohtuullisen asialliselle tasolle vedetty.
Lapissa tapahtuva kullanhuuhdonta on herättänyt
monia mielipiteitä. Tässäkin tämä 9
vuoden siirtymäaika plus 2 vuotta ennallistamisaikaa on
mielestäni kohtuullinen ratkaisu. Sen pitäisi
mielestäni nyt kyllä tyydyttää kaikkia
osapuolia tässä asiassa. Varmaan tästä rutinaa
tämänkin jälkeen kuuluu, mutta tärkeää on
huomata se, että tässä on kuitenkin vakavasti
tähän asiaan paneuduttu ja kuultu eri osapuolia
ja sen jälkeen tehty tämä ratkaisu.
Rouva puhemies! Lopuksi haluan vielä korostaa sitä,
että kun Suomessa on ollut kaivoksia jo hyvin kauan — en
edes tiedä, milloin ensimmäinen kaivos on tähän
maahan perustettu, mutta Geologian tutkimuskeskuksen historia on
jo toistasataa vuotta vanha — se kertoo siitä,
että Suomessa tätä kaivososaamista on
todella paljon. Meillä on myös kaivososaamisen
lisäksi laitetoimituspuolella todella paljon osaamista.
Esimerkiksi Metso on kansainvälinen suuryhtiö,
joka toimittaa kaivoslaitteita ympäri maailmaa, ja menipä melkeinpä mihin
tahansa maailman kaivokseen, varsinkin suurempaan kaivokseen, sieltä löytyy
suomalaista teknologiaa. Esimerkiksi kotimaakunnastani Pohjois-Karjalastakin
löytyy tänä päivänä Outokummusta
sellaista teollisuutta, joka tuottaa muun muassa kaivostoiminnalle välttämättömiä
kuljettimia,
myllyjä ja murskaajia ja vaikka mitä. Se osoittaa
sen, että kaivostoiminnan ulottuvuudet eivät ole
pelkästään siinä kivenlouhinnassa
ja sitten metalliksi tuottamisessa, vaan kysymys on myös
laitetoimituksista, kemianteollisuudesta, koulutuksesta, ja ennen
kaikkea, sitten kun on metallit saatu syntymään,
sehän tarkoittaa tietenkin sen jälkeen esimerkiksi rosteriteräksen
puolella sitä, että jalostetaan niistä uusia
tuotteita, jolloin olemme omavaraisia.
Kuten sanoin edellisessä puheenvuorossani, on aivan
välttämätöntä, että tällä vuosikymmenellä me
vihdoin ja viimein alamme käyttää näitä suomalaisia
luonnonvaroja oman kansakuntamme hyväksi yhä enemmän.
Tämä velkatilanne, mikä tällä hetkellä tässäkin
maassa on, ei muuten selviä ilman kovaa työtä ja
kovaa yrittämistä. Se on se ainoa keino, että elintaso
säilyy ja pystymme velkamme maksamaan.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tässä asiassa en ole niissä valiokunnissa,
joissa tätä asiaa on käsitelty, ja haluan
luottaa, että ministeri Pekkarinen on omalta osaltaan tehnyt
parasta mahdollista työtä. Kaivosten osalta tulevat mieleen
kouluvuodet, Suomen kartta, ja Suomen kartassa oli esitetty meidän
tärkeitä asioita, rautatieverkko, siihen oli merkitty
paikkakunnat, mutta siihen oli merkitty myös kaikki kaivokset.
Niitä myös kansakoulun maantiedon tunnilla opettajalle
karttakepillä sieltä Suomen kartalta sitten näytettiin.
Näin minuun kansakouluvuosina iskostui syvä käsitys,
että kaivostoiminta on meidän yhteistä kansallista
rikkautta, kansallista varallisuutta. Samoin tuolloin kehotettiin
tarkkailemaan vähän oudon näköisiä kiviä ympärillä ja
sillä silmällä, jos sieltä löytyisi
joku semmoinen onnenkantamoinen niin kuin Outokumpu kansalaisen
löytämän vihjeen pohjalta syntyi, mutta
katinkultaa ne monet kivet taisivat olla, mitä käsissä ja
taskuissa ja repussakin kanteli. Ei niistä sen enempää, ikävä kyllä,
löytynyt. Eivät ne antaneet aihetta enempään.
Tässä on tämä minun taustani.
Se on syvästi tunnepohjainen. Minä näen,
että maaperä arvorikkauksineen on meidän
suomalaisten yhteistä rikkautta, ja tältä pohjalta
minä haluaisin tulevaisuudessakin asioita käsiteltävän.
Toivon myös erityisesti sitä, että maanomistaja,
jonka alueelle kaivostoimintaa, ensiksi malminetsintää,
käydään tekemään ja
jolle käydään valtauksia esittämään,
ei tästä kärsisi.
Täällä ed. Tiusanen toi esille, kuinka
nämä alueet ovat laajoja, ja toi esille, että laaja
Lapin kunta on lähes kokonaan tällaisten varausten aluetta.
Se on minusta kyllä kohtuuton tilanne maanomistajia ja
muuta elinkeinoelämää ja -toimintaa kohtaan.
Kyllä minusta olisi parempi, että sitten oltaisiin
vaikka lyhyenkin aikaa niillä alueilla tekemisissä,
missä todella tätä kansallisvarallisuutta
arvellaan löytyvän.
Ed. Hoskonen toi esille laajan kysymyksen, kuinka kaivosteollisuus
työllistää laajalti. Sillä on
hyvin laaja elinkeinopoliittinen merkitys. Tämä on
huomioon otettava asia. Mutta kyllä minä sitä toivoisin,
että tämä olisi suomalaisessa omistuksessa,
suomalaisessa päätännässä,
ja toivoisin tässä asiassa juuri sitä,
että me voisimme vaikuttaa omiin kansallisiin mineraaleihimme. Meillä on
jo kriittisiä mineraaleja ei-suomalaisessa omistuksessa,
ja näistä olen kyllä omalta osaltani
huolestunut. Onneksi muun muassa biokaasun tuotannossa saadaan fosfaattia,
ja toivotaan, että tämä fosfaatti otetaan
talteen ja järkevästi käytetään.
Meillä on todella pidettävä huolta, että maaperämme
rikkaudet ovat meidän suomalaisten yhteistä omaisuutta
ja että ne sitä kautta tulevat hyödyttämään
meidän teollisuuttamme ja kansallisvarantoamme ja että samalla
ne kiinteistönomistajat ja elinkeinonharjoittajat, joiden alueille
on valtauksia tehty, saisivat tuntuvat korvaukset näistä haitoista.
Ja myöskin saakoon maanomistaja, jonka alueelta kaivos
löytyy, siitä semmoisen onnenkantamoisen, että voi
tuntea olevansa kultakaivoksen tai muun vastaavan omistaja.
Tällaisilla hyvin tunnepitoisilla seikoilla haluan
tuoda niitä näköaloja esille, joita minä uskon, että kansalaiset
kokevat: mineraalit yhteisenä, kansan omistamana kansallisvarallisuutena.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä esillä oleva
kaivoslaki on periaatteessa niin merkittävä lainsäädäntöhanke,
että ajattelin ihan muutaman ajatuksen käyttää tähän.
Aluksi kiitän ministeri Pekkarista, että tämä asia
on saatettu lainsäädäntöhankkeena
tähän vaiheeseen ja se tulee nyt eduskunnassa
hyväksyttyä. Minusta erittäin merkityksellistä on
se, että vaikka tässä ed. Lauri Oinonenkin
tarkasteli luonnonvarojen merkitystä, kuitenkin näitten
mineraalivarojen merkitys Suomelle on tässä välissä kadotettu.
Nyt, jos ajatellaan Euroopan unionin kokonaisuutta, minusta
mietinnössä tuodaan merkittävällä tavalla
esille se, että Euroopan unioni on maailman luonnonvaroista
merkittävä mineraalivarojen käyttäjä mutta
vain noin 3 prosenttia on Euroopan unionin omaa tuotantoa. Kun tähän
suhteutetaan Suomen mineraalivarat, niin voidaan sanoa, että me
olemme mineraalivaroiltamme rikas maa. Haluan tähän
lyhyesti pysähtyä juuri sen vuoksi, että minusta
on äärimmäisen tärkeää, että kun
nyt Euroopan unionin puitteissa on havahduttu huomaamaan, mikä kilpailutekijä kaiken
kaikkiaan kytkeytyy näihin mineraalivaroihin, me suomalaisina
olemme riittävän huolellisia tämän
varannon hyödyntämisessä.
Tässä mielessä minä ajattelen,
että tämän kaivoslain läpi viemisessä on
ymmärrettävää, että se on
jo kansallisesti sisältänyt tavattoman eri suuntiin
vetäviä intressejä, ja niiden yhteensovituksen
onnistuminen tällä tasolla on mielestäni
ihan kohtuullisen hyvä suoritus. Tähän
liittyy totta kai tiettyä byrokratiaa — puhutaan
niin merkittävistä asioista, että sen
täydellinen eliminointi on varmasti mahdotonta — mutta
minusta siihen byrokratiaan tulee kytkeä juuri se kansallinen huolellisuus
näiden mineraalivarojen hyödyntämisessä.
Jos ajatellaan sitä, että Euroopan unionin alueella
on 14 EU:n oman teollisuuden kannalta kriittistä mineraalia,
joista 8 löytyy Suomesta, minusta se on jo sellainen havainto,
joka liittyy tähän mietintöön
mutta on paikallaan erityisesti nostaa ylös jo siinäkin
mielessä, että tämän pienen
maan suhteellisuutta ja suhteellista merkitystä tuskin
liikaa korostetaan silloin, kun ajatellaan koko Euroopan unionin
aluetta.
Me olemme puhuneet tässä viime aikoina eduskunnassa
useampaan kertaan myös biopolitiikasta ja niistä mahdollisuuksista,
jotka liittyvät kokonaisuutena biotalouteen. Minä jollakin tavalla
kiteyttäisin sen niin, että tämä edessä avautuva
näkymä pitää sisällään
kaksi erittäin merkittävää mahdollisuutta,
jos meillä on viisautta hyödyntää niitä,
siis biotalous, joka merkitsee nimenomaan maaperän kasvun
tuomaa potentiaalia, ja sitten maaperän sisällä olevat
rikkaudet, niiden hyödyntäminen ja jalostaminen. Jos
ajatellaan näin, että tämä kokonaisuus
huomioidaan suhteessa Suomen kansakunnan kokoon Euroopan unionin
jäsenmaana, niin minä uskon, että tässä meillä on
tulevina vuosikymmeninä erittäin suuri mahdollisuus
saavuttaa sekä työtä että talouden
vaurautta.
Lyhyesti viittaan vielä siihen, mikä osaamisen
huolto liittyy siis näiden avautuvien mahdollisuuksien
hyödyntämiseen. Oikeastaan päätän tämän
puheenvuoroni juuri siihen virheeseen, mikä Suomessa on
tehty. Kun me kadotimme näiden mineraalivarojen merkityksen,
me myös tavallaan ajoimme alas sitä erittäin
arvokasta osaamista, joka oli hankittu. Nyt tämän
kaivoslain myötä — kun tämä avaa
uusia mahdollisuuksia, uusia hankkeita — on äärimmäisen
tärkeää, että mineraalivarojen
ja kaivannaisteollisuuden hyödyntämiseen liittyvää osaamista
kerrytetään riittävän pitkäjänteisesti
ja systemaattisesti. Siinä tarvitaan Euroopan unionin sisällä yhteistyötä,
mutta haluan vielä mainita Kanadan, joka on varmasti tällä alueella
yksi maailman jättiläisistä. Mielestäni
meidän kannattaisi nykyistä määrätietoisemmin
pyrkiä luomaan yhteistyötä myös
Kanadan kanssa tämän alueen osaamisen vahvistamiseksi.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Neljä lyhyttä kommenttia
lopuksi.
Ensimmäiseksi, se oli virhe näin jälkikäteen katsoen,
että 1990-luvulla luovuttiin omistamisesta, kaivosten omistuksesta,
ja valtionyhtiöt sen silloin tekivät. Mutta olosuhteet
olivat silloin vähän toisenlaiset, joten toivottavasti
emme niin kuin määräänsä enempää lyö niitä,
jotka silloin noita päätöksiä tekivät.
Toiseksi, kyllä tämä kaivosteknologian
kehittyminen täällä Suomessa on jatkanut
kuitenkin huikeata marssia. Suomi ja Ruotsi ovat tänä päivänä,
nämä kaksi maata, maailman ylivoimaisesti tärkeimpiä kaivosteknologian
tuottajia ja valmistajia.
Kolmanneksi, olen samaa mieltä, mitä monet puhujat
täällä ovat todenneet lupaprosessista:
sitä pitää kerta kaikkiaan nopeuttaa.
Tämä laki antaa siihen vauhtia. Tarkoitus on tosiaan,
ja olen tehnyt jo asiasta päätöksen,
että tämä lupaviranomainen nyt sitten
siirretään Rovaniemelle ja sitä resursoidaan
entistä enemmän, ja toivotaan, että päästään
siihen, että lupaprosessit eivät vie kovin monia
vuosia vaan vuodenkin puitteissa nyt on kohtuullista, että asiat
voidaan hoitaa.
Näillä kommenteilla vielä kertaalleen
kiitos.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Vielä erään asian
tuon esille. Kaivos- ja kaivannaisteollisuus tarvitsevat kuljetusreittejä.
Tässä yhteydessä haluan tuoda myös
aiemmin tällä vaalikaudella esille nostamiani
ajatuksia siitä, että Itä-Suomesta, Koillis-Suomesta
voitaisiin rautatieyhteyksiä myöten tulla Keski-Suomen
rataa pitkin ensiksi Iisalmen suunnasta Haapajärven, Äänekosken,
Saarijärven kautta Jyväskylään
ja täältä edelleen länsirannikolle
Haapamäeltä Parkano—Pori-rataa pitkin
jäättömiin satamiin, joissa on satamakapasiteettia
runsaasti vapaana. Niin Porissa kuin Raumallakin laivat lähtevät
puolityhjinä. Tilaa olisi, satamissa olisi syväystä,
ja näin ollen näkisin, että tämä kilpailukykyinen
reitti tulisi ottaa käyttöön. Aikanaan, kun
Outokummun malmeja jatkojalostettiin Harjavallassa, niin juuri silloin
poikkirata oli hyvin tärkeä käyttörata.
Yleiskeskustelu päättyi.