6) Hallituksen esitys laiksi Selkämeren kansallispuistosta
Susanna Huovinen /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kansallispuistoasiat ovat nyt perättäisillä viikoilla
saapuneet ympäristövaliokunnasta tänne
suuren salin käsittelyyn, ja tänään
siis listalla tämä Selkämeren kansallispuiston
perustaminen. Ympäristövaliokunta ehdottaa tässä käsittelyn
pohjana olevassa mietinnössä siis tämän
kansallispuiston perustamista. Tämä varsinainen
hallituksen esityshän perustuu valtioneuvoston juhlapäätökseen.
Tämän kansallispuiston perustamisella suojellaan
pohjois—etelä-suunnassa noin 160 kilometrin pituinen
Selkämeren aavan meren alue ja siihen liittyviä saaristoja
sekä tiettyjä rannikon alueita. Kannattaa huomioida
tämä pituus — se on nimittäin
merkittävä koko Itämeren alueella.
Selkämeren kansallispuiston omistaa valtio ja sen pinta-ala
on noin 91 200 hehtaaria. Kansallispuiston alueet koostuvat
valtaosin valtion yleisistä vesialueista, ja näistä osa
sisältyy Natura 2000 -verkostoon. Selkämeren
kansallispuisto perustetaan juuri tämän aavan
meren vedenalaisen luonnon, saaristojen ja luotojen, rannikon kosteikkojen
sekä näihin liittyvien eliölajien suojelemiseksi.
Tämä kansallispuisto on siis vedenalaisten luontotyyppien,
kuten riuttojen ja särkkien sekä näillä esiintyvien
luonnonkalakantojen ja muiden eliölajien, suojelun kannalta
aivan ainutlaatuinen. Aiemmin perustetuissa merellisissä kansallispuistoissa
suojelun pääasiallisena kohteena on ollut lähinnä vedenpäällinen
saaristoluonto ja -maisema sekä kulttuuriympäristöt. Niinpä tämä Selkämeren
kansallispuisto täydentää hyvin merkittävällä tavalla
aiemmin puutteellisesti turvattujen ja uhanalaisten Itämeren
merellisten ekosysteemien suojelua. Valiokunta katsoo, että myös
koko Itämeren vedenalaisen luonnonsuojelun kannalta arvioituna
tämä alue on yksi kaikkein merkityksellisimmistä suojelukohteista.
Arvoisa puhemies! Viime viikolla täällä käsiteltiin
Sipoonkorven kansallispuistoa, jota alueen kaikki kunnat ja myös
hyvin monet yksittäiset kansalaiset ovat vaatineet perustettavaksi,
ja myöskin lakialoitteen muodossa tuo asia oli eduskunnassa
esillä. Tämän Selkämeren kansallispuiston
osalta tilanne on ollut toisenlainen. Asiaan on sisältynyt
huomattavan paljon kriittisyyttä varsinkin tuolla Varsinais-Suomen
Vakka-Suomen alueella, ja tämän vuoksi myös
ympäristövaliokunta on ollut varsin haasteellisen
tilanteen edessä, kun tämä esitys eduskunnalle
annettiin.
Täytyy kuitenkin muistaa, että jo ympäristöministeriö rajasi
tuossa valmisteluvaiheessa valtion yleisvesialueelta rannikon puolelta
puiston ulkopuolelle maa- ja metsätalousministeriön
kala- ja riistaosaston asiantuntijoiden kanssa neuvotellen noin
12 000 hehtaaria alueita, joiden on katsottu soveltuvan
kalankasvatukseen. Kansallispuistoon liitettäviksi esitetyillä vesialueilla, joilla
kalanviljely siis olisi jatkossa kielletty, ei tälläkään
hetkellä ole kalankasvatusta. Varsinais-Suomen liitto,
alueen kunnat sekä kalatalouselinkeino ja metsästäjät
ovat Metsähallituksen esitystä suppeammasta rajauksesta
huolimatta vastustaneet laajasti edelleen puiston ulottamista Vakka-Suomen
alueelle, mutta on muistettava, että tuolla alueella on
kerätty myös tätä puiston perustamista
puolustava kansalaisadressi. Ympäristövaliokunta
katsoo, että Selkämeren kansallispuiston alue
on kokonaisuutena rajattu valmisteluvaiheessa eri intressit yhteen
sovittaen niin, että esimerkiksi kalanviljelyn tulevaisuuden mahdollisuudet
ja perustettavan kansallispuiston alueen kattavuus luonnon monimuotoisuuden kannalta
on sovitettu yhteen.
Valiokunta korostaa, että Selkämeren kansallispuisto
on luonteeltaan ja lähtökohdiltaan erilainen verrattuna
Suomen muihin merellisiin kansallispuistoihin. Selkämeren
kansallispuiston perustamisella suojellaan pysyvästi edustava ja
pitkä pohjois—etelä-suuntainen alue Pohjanlahden
meri- ja ulkosaaristoaluetta, joka turvaa merkittävällä tavalla
Itämeren erittäin uhanalaisia ekosysteemejä.
Juuri tämän vuoksi, siis luonnontieteellisiin
syihin vedoten ja perustuen, valiokunta pitää välttämättömänä,
että kansallispuiston rajaus sisältää koko
esitetyn alueen Vakka-Suomesta Satakunnan alueelle.
Sen sijaan ammattikalastuksen huolta valiokunta joutui ja halusikin
kuunnella. Niinpä valiokunta esittää tässä mietinnössään
ammattikalastuksen edellytysten turvaamista suojelutavoitteesta
kuitenkaan tinkimättä. Valiokunta on päätynyt
useisiin muutosehdotuksiin laajan asiantuntijakuulemisen perusteella
kiinnittäen erityistä huomiota siihen, että kansallispuiston
perustamisessa keskeistä on Itämeren ainutlaatuisen
merialueen suojelu, mutta turvaten samalla paikallisen ammattikalastuksen
elinkeinon harjoittamisedellytykset. Valiokunnan tekemillä muutosehdotuksilla
suojelun ja kalastuksen intressit on siis sovitettu yhteen.
Keskeiset muutosehdotukset yhdistettyinä hallituksen
esityksen sisältämiin ehdotuksiin muodostavat
seuraavanlaisen kokonaisuuden, jossa on siis neljä eri
kohtaa:
1. Ammatti- ja vapaa-ajan kalastuksen kalastusmahdollisuuksien
turvaaminen;
2. Kestävän käytön mukaisen
hylkeenmetsästyksen salliminen ammattikalastuksen haittojen vähentämiseksi;
3. Puolustusvoimien Reilan ampuma-alueen toiminnan huomioon
ottaminen, ja
4. Olkiluodon ydinvoimalaitoksen jäähdytysvesien
johtamisen mahdollistaminen tulevaisuudessakin.
Näitä muutoksia valiokunta on tehnyt hyvässä yhteistyössä ympäristöministeriön
ja ympäristöministerin kanssa.
Valiokunta korostaa vielä, että Selkämeren kansallispuiston
alue on laaja ja siihen kohdistuu hyvin erilaisia kehittämisintressejä.
Erityisesti kalastuksen ja kansallispuiston muun käytön sekä erilaisten
intressiryhmien toimintoja yhteensovittamaan pitää valiokunnan
mielestä perustaa Selkämeren kansallispuiston
asioita käsittelevä laajapohjainen yhteistyöryhmä.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että Varsinais-Suomen ely-keskus asettaa puiston toiminnan
käynnistämisvaiheessa Tammisaaren saariston kansallispuiston
mallin mukaisesti eri intressitahojen laajapohjaisen yhteistyöryhmän.
Tämä menettely on vastaavanlainen kuin viime viikolla
hyväksytyssä Sipoonkorven kansallispuistoasiassa.
Myös tässä, kuten viime viikon käsittelyssäkin,
on nostettava esiin kansallispuistojen rahoitus. Myös Selkämeren
kansallispuiston perustamiskustannukset, ylipäätään
merellisten kansallispuistojen kustannukset, ovat varsin
huomattavia. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että Selkämeren
kansallispuiston perustamiseen osoitetaan riittävät
taloudelliset resurssit, jotta ei vähennetä samalla
muiden puistojen rahoitusta. Tästä rahoitusasiasta
olemme lausuneet vähän vastaavalla tavalla, puhemies,
täällä mietinnössämme
kuin tuossa Sipoonkorvenkin osalta, eli ylipäätään
tätä rahoituksen tasoa kansallispuistoille pitäisi
mielestämme korottaa.
Arvoisa puhemies! Muilta osin viittaan tähän valiokunnan
perusteelliseen mietintöön, joka on yksimielinen.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa herra puhemies! Täällä käytiin
vilkas keskustelu tästä kansallispuistosta heti
syysistuntokauden alkajaisiksi, ja sen keskustelun perusteella voisi
ajatella, että missään tapauksessa ei
tule valiokunnasta tällaista esitystä kuin me
olemme saaneet. Tämä ympäristövaliokunnan
mietintö Selkämeren kansallispuistosta oli suuri
pettymys. Odotusten vastaisesti valiokunnasta tulleen kansallispuistolain sisältö
oli
lähes samankaltainen kuin hallituksen alkuperäinen
esitys. Jo hallituksen esityksessä oli alueen yksimielinen
vastustava kanta jätetty huomioimatta, ja sama linja jatkuu
nyt ympäristövaliokunnan mietinnössä.
Tämä on käsittämätöntä myös
siksi, että Selkämeren kansallispuisto on keskustalaisen
ministerin esittämä hanke. Keskustallehan kuntien
ja alueiden päätösvallan kunnioittaminen
on aina ollut erityisen pyhä asia. Tällä esityksellä paikallista
demokratiaa kuitenkin nyt häpäistään.
Selkämeren kansallispuiston ulottamista Vakka-Suomen
alueelle ovat alueen kunnat, maakuntaliitto, ely-keskus, MTK, Suomen
ammattikalastajat, kalankasvattajat, monet yrittäjät,
metsästäjät ja monet muut asukkaat vastustaneet
ja lähes yksimielisesti. Useiden näiden toimijoiden kanssa
olen keskustellut sen jälkeen, kun ympäristövaliokunnan
mietintö annettiin. Tyrmistys on ollut musertava. Moni
alueen toimija on täysin menettänyt uskonsa demokraattiseen
päätöksentekoomme.
Ympäristövaliokunnassa nyt tehdyt muutokset
ovat lähinnä kosmeettisia. Pykälätekstiin
tehtiin lisäyksiä, joiden perusteella hylkeiden
metsästys kansallispuiston alueella olisi helpompaa. Tästäkään
ei kuitenkaan ole mitään takeita. Ympäristövaliokunnan
mietintötekstissä viitataan metsästyslain
kohtaan, jonka perusteella virkamiehille jää käytännössä valta
säätää hylkeiden metsästyksestä.
Näin ollen hylkeiden pyyntisäädökset
saattavat lopulta muotoutua ihan millaisiksi tahansa. Toinen muutoksista
on liikkumisen rajoittaminen Puolustusvoimien tarpeiden mukaan,
eli voidaan jatkaa ammuntoja mahdollisen kansallispuiston alueella.
Herra puhemies! Maa- ja metsätalousvaliokunnan helmikuussa
antama lausunto Selkämeren kansallispuistoasiassa oli selvää tekstiä.
Valiokunta esitti yksiselitteisesti asiantuntijoiden laajan kuulemisen
jälkeen, ettei Vakka-Suomen merialuetta tule liittää Selkämeren
kansallispuistoon. Tätä maa- ja metsätalousvaliokunnan
lähes yksimielistä lausuntoa ei kuitenkaan huomioitu ympäristövaliokunnan
mietinnössä mitenkään.
Vakka-Suomessa on tehty hyvää ja pitkäjänteistä työtä oman
alueen kehittämiseksi ottaen huomioon luonnonsuojelun,
elinkeinoelämän ja alueen asukkaiden tarpeet.
Tulokset ovat olleet kaikissa suhteissa erittäin hyviä,
suorastaan esimerkillisiä. Tämän vuoksi
pettymys mietintöön on ollut Vakka-Suomessa valtavaa.
Kuten alueen kunnista jotkut ovat todenneet, pitkäjänteisen,
omaehtoisen ja kaikin puolin hyviä tuloksia tuoneen työn
jatkamisen sijaan alueen on alistuttava säätelyyn,
joka tulee olemaan haitallista koko alueen kehittymiselle.
Herra puhemies! Kansallispuistot ovat vanhanaikainen tapa suojella
luontoa. Vakka-Suomen alue on erinomainen esimerkki siitä,
miten omaehtoinen kehittäminen alueella on tuonut parhaan
mahdollisen tuloksen niin luonnonsuojelun, elinkeinoelämän
kuin asukkaiden kannalta ja ihan ilman kansallispuiston kaltaisia
järjestelyjä ja ihan ilman valtiovallan merkittävää taloudellista
tukea. Ehdotankin edellä mainittuun viitaten tämän
asian yksityiskohtaisessa käsittelyssä maa- ja
metsätalousvaliokunnan lausunnon ja viime vuonna tekemäni
lakialoitteen mukaisesti, ettei kansallispuistoa uloteta Varsinais-Suomen
alueelle.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunta on
vuoden 1995 jälkeen koko joukon kansallispuistoja perustanut.
On Pallas—Ylläs vuodesta 2005, yli 1 000
neliökilometriä, samana vuonna Pyhä—Luosto,
jo aikaisemmin vuonna 2002 Repovesi, jota ennen Leivonmäki,
ja ne kaikki ovat sujuneet aivan normaalisti. Niiden lähtökohta
on ollut luonnonsuojelun lähtökohta, ja on otettu
aivan järkevällä tavalla huomioon alueen
elinkeinoelämä, joka yleensä on tukenut
näiden kansallispuistojen perustamista. Ne ovat olleet
suuria puistoja. Niihin on liittynyt metsästyskysymyksiä,
jotka on ratkaistu aivan sopuisasti ja hyvällä tavalla
sekä pohjoisessa että Etelä-Suomessa.
Tätä ennen on perustettu myös merellinen
kansallispuisto siinä mielessä, että se
sijaitsee merialueella, niin kuin Itäisen Suomenlahden
kansallispuisto tai sitten Saaristomeren kansallispuisto on ollut.
Nyt on ollut vähän toisenlainen kokemus: Selkämeren
kansallispuisto, jonka ympäristövaliokunta kuitenkin
on yksimielisessä mietinnössään päättänyt
perustaa ja jota se on päättänyt esittää täysistunnolle.
Tämän hallituksen esityksen käsittely
on ollut eduskunnassa kummallista, etenkin — niin kuin
kuulimme ed. Hemmilän puheenvuorosta — maa- ja
metsätalousvaliokunnassa, joka tyrmää tämän
tärkeän kansallispuiston perustamisen. Miksi tämä on
tärkeä? Tämä on todella aidosti
ensimmäinen merellinen, 160 kilometriä pitkä,
kansallispuisto Suomessa, jossa kaksi erilaista ekotyyppiä yhtyy
nimenomaan siellä Uudenkaupungin kohdalla. (Ed. Hemmilä: Saaristomerellä on
jo kansallispuisto!) Tämä on merellinen nimenomaan
sillä tavalla, että tässä on
ulkomerialueita, ja myöskin merensuojelu, nimenomaan Itämeren
suojelun osana, on tässä keskeinen asia. Sen lisäksi
tämä on myös juhlapäätös,
jonka myös ed. Hemmilän tukea ja luottamusta nauttiva
hallitus on päättänyt. (Ed. Hemmilä:
Sehän nähdään taas!)
Arvoisa puhemies! Tämä maa- ja metsätalousvaliokunnan
enemmistön, ei siis koko valiokunnan, hyväksymä teilauslausunto
ei voi olla kansallispuiston lähtökohta. Se veisi
tästä Selkämeren kansallispuistosta oleellisen,
eteläisen osan. Miksi myöskään
ei? Sen takia, että jos jossakin asiassa niin tässä on
annettu todellakin valiokunnassa hyvin pitkämielisesti
periksi sellaisille asioille kuin ydinvoimalaitoksen jäähdytysveden johtamiselle.
Sen lisäksi metsästys- ja eläinkantojen
sääntelyssä on ymmärretty metsästyksen näkökulmaa,
voi sanoa, ehkä enemmän kuin olisi ollut tarpeen.
Onneksi kansallispuistoissa liikkuminen tietysti ja aina pohjautuu
hoito- ja käyttösuunnitelmaan. Samoin kansallispuiston
käyttöön liittyvät yksityiskohdat
tulevat tuon säännöstön mukaan
päätettäviksi.
Ydinvoimalaitoksen jäähdytysveden johtamiseen
liittyvä huomio, että kansallispuistoissa voidaan
rauhoitusmääräysten estämättä tehdä ydinvoimalaitoksen
jäähdytysveden kauko-oton ja -purun edellyttämiä toimenpiteitä,
on siinä mielessä varsin, voisi sanoa, teoreettinenkin
asia, että Olkiluoto 3 ei oikein ota valmistuakseen. Minä uskon,
että se joskus valmistuu, mutta Olkiluoto 4 ei ehkä koskaan.
Ja sitten muistakaamme se, että on myös muita
jäähdytysjärjestelmiä kuin tämä kaukopurku,
esimerkiksi jäähdytystornit, joita voidaan Olkiluodon
alueella soveltaa.
Lopuksi totean, että pitkämielisyydellä valiokunta
on saanut tämän asian yksimielisyydellä aikaan.
Totean, että valiokunnassa esiintyi myös aikamoista
järkevyyttä ja, voisin myös sanoa, herrasmiesmäisyyttä tämän
asian käsittelyssä.
Pertti Salolainen /kok:
Herra puhemies! Minulla on aivan erityinen suhde nyt käsiteltävänä olevaan
asiaan. Olen nimittäin tällä alueella
viettänyt 10-vuotisesta pojannappulasta lähtien
käytännöllisesti kaikki kesälomani,
ja uskon, että jotain siitä alueesta tiedän.
Ensinnäkin olen erittäin iloinen, että tämä Selkämeren
kansallispuiston perustaminen nyt on täällä vihdoinkin.
Vaikka tämän hallituksen rekordi tässä luonnonsuojelussa
ei ole nyt ollut kovin erityinen ja kehuttava, (Ed. Huovinen: No ei!)
niin sanon kuitenkin, että tässä loppumetreillä tilanne
on parantunut selkeästi sillä tavalla, että nämä kaksi
hallitusohjelmassa mainittua asiaa on toteutettu. Nämä ovat
hallitusohjelman asioita, ne ovat siellä mainittuja: Sipoonkorpi
ja Selkämeri. On sen vuoksi erittäin hyvä,
että nyt hallitusohjelma tältäkin osin
toteutuu. Eli hallituksen loppurutistus luonnonsuojeluasioissa on ollut
hieman nousujohteinen. (Ed. Tiusanen: Hieman!)
Tämä on erittäin hieno alue, upea
alue suorastaan. Ei oikeastaan voi käydä siellä ilman,
että siellä leijailevat merikotkat taivaalla,
ruokit lentelevät, riskilät lentelevät,
(Ed. Hemmilä: Miksi siihen tarvitaan kansallispuisto?)
aivan mahtavan upea alue, ja on erittäin hienoa, että se
nyt sitten suojellaan. Sanoisin vielä sitä seutua
hyvin tuntevana, että on myöskin tärkeätä,
että otetaan sama asenne tässä kuin on
otettu aikanaan Nuuksiossa ja on otettu Sipoonkorvessa. Pitää myöskin
tässä Selkämeren kansallispuistossa ottaa
se näkökohta huomioon, että siellä on
vielä erittäin paljon herkkiä, suojeltavia
alueita, jotka sitten myöhemmin tulee liittää tähän
kansallispuistoon.
Kun on esitetty epäilyksiä sen suhteen, tuhotaanko
tässä joitain kalastuksen mahdollisuuksia, olen
tästä asiasta aivan eri mieltä. Tällähän nimenomaan
suojellaan luonnonkalan kutupaikkoja ja luonnonkalan kalastusta
ja sillä tavalla myöskin sellaista turismia ja
luontomatkailua, joka varmasti tulee tulevaisuudessa olemaan vieläkin
suositumpaa.
Se, mikä minua todella huolestuttaa sillä alueella,
on se, että kalanviljely on jo saavuttanut tällä hetkellä aivan
riittävän tason. Voin kertoa, että aika
usein joudun siellä Kihdin syrjällä,
jossa kesäpaikkani on, lapioimaan haisevaa levämössöä pois
sieltä rannalta, että pääsen
uimaan. Eli kalanviljely on jo tuhonnut sillä alueella
aivan valtavasti vesiä. Minua todella pelottaa se, että vielä puhutaan
valtavista kalanviljelyalueista, ei nyt tähän
juuri, mutta siihen lähistölle. Se ei ole tästä maailmasta.
Ellei sitten kehitetä parempia kalanviljelymenetelmiä,
minä en näe, että mitään
järkeä on siinä, että siellä tuhotaan
vielä enemmän luonnonvesiä kuin nyt on
tähän mennessä tapahtunut.
Niin kuin sanottu, on hienoa, että ollaan tässä vaiheessa,
ja haluankin kiittää puheenjohtaja Huovista ja
ympäristövaliokuntaa todella arvokkaasta työstä.
Kyllä täytyy myöskin kiittää tässä ministeri
Lehtomäkeä, että hän toi sitten
lopulta nämä esitykset tänne eduskuntaan.
Kyllä se oli ihan hyvä saavutus, varsinkin kun
tiedetään, kuinka hankalaa vastustusta tässä nyt
mainitussa asiassa hän on joutunut kohtaamaan. Eli iloinen asia,
hyvä, että syntyy.
Timo Kaunisto /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Salolaisen lailla minullakin on aivan
erityinen suhde tähän Vakka-Suomen alueeseen,
ei tosin aivan näin pitkä kuin ed. Salolaisella.
Vajaa 10 vuotta sitten olin Vakka-Suomen seutuhallituksen puheenjohtajana
muodostamassa alueen ensimmäistä virallista kantaa
tähän silloin esitettyyn Selkämeren kansallispuistoon.
Silloin kunnat muodostivat kantansa lähinnä niiden
kokemusten perusteella, mitä oli muista merellisistä kansallispuistoista
ja millä tavalla niiden otaksuttiin vaikuttavan kalastukseen.
Kanta oli silloin ei, ja myös oma kantani muodostui silloin
tuon alkuperäisen kannanoton perusteella muotoon "ei, ellei".
Matkan varrella tässä on tapahtunut varsin paljon,
ja haluan tässä muutamalla sanalla kuvata sitä,
mitä muutoksia tuohon alkuperäiseen tilanteeseen
on tapahtunut.
Tosiaankin hallitusohjelmassa esitettiin tämän
Selkämeren kansallispuiston perustamisen tutkimista, ja
siitä Metsähallitus laatikin esityksen muistaakseni
joulukuussa 2008. Sen jälkeen ryhdyttiin tarkemmin tätä aluetta
suunnittelemaan ja perustamaan, laadittiin ensimmäisiä karttaluonnoksia.
Keväällä 2009 tästä annettiin jo
varsin yksityiskohtainen suunnitelma, missä esitettiin
nykyistä huomattavasti laajempaa aluetta Vakka-Suomen osalta,
jossa Uudenkaupungin edusta oli varattu tällaiseksi yhteistoiminta-alueeksi
vesistön osalta.
Muun muassa itse tein tästä asiasta kirjallisen kysymyksen,
ja tästä tuli muutenkin paljon palautetta alueelta.
En siis kyllä hyväksy sitä kritiikkiä,
mitä on esitetty, että aluetta ei olisi kuultu
eikä kuunneltu, sillä tuon seurauksena muun muassa
nämä yhteistoiminta-alueet poistuivat tästä karttarajauksesta.
Aivan kuten täällä on kerrottu, yhteistyössä maa-
ja metsätalousministeriön asiantuntijoiden kanssa
haettiin nuo 12 000 hehtaaria nimenomaan kalanviljelyyn,
kalankasvatukseen soveltuvia alueita. Toki kritiikkinä voin
sanoa, että siinä vaiheessa paikalliset kalankasvattajat
eivät olleet mukana näitä alueita hakemassa,
eli siinä mielessä tässä olisi
voitu toimia vieläkin paremmin.
Myös ympäristövaliokunta otti kantaa
jo tuossa vaiheessa ja totesi, että on tärkeä,
että elinkeinon edut ja luonnonsuojelun edut sovitetaan
yhteen. Tämä linjaus otettiin pitkälti
sen vuoksi, että tiedettiin, että kun tullaan
tämän tyyppisille alueille, niin on syytä hyvin
herkällä korvalla kuunnella aluetta ja myöskin
niitä elinkeinojen edustajia, jotka tällä erittäin
tärkeällä kalastusalueella toimivat.
Tämä toimii ohjenuorana myöskin muille
luonnonsuojelukysymyksille ja kansallispuistokysymyksille erityisesti,
kun tänne etelää kohti tullaan.
Voi sanoa, että kun sitten syksyllä tästä laista annettiin
esitys, niin jo yleisperusteluissa on siellä kalastuksella
erittäin vahva rooli, samoin myöskin linnuston
suojelulla, ja nämä ovat sitten myöhemmin
merkittävästi vaikuttaneet näihin ympäristövaliokunnassa
tehtyihin muutoksiin kalastuksen ja metsästyksen osalta
erityisesti. Voin kerrata, että matkan varrella ja erityisesti tässä ympäristövaliokunnan
loppuvaiheen käsittelyssä juuri nämä viittaukset
kalastuslakiin ja myös rajaukset kalankasvatuksen osalta
ovat tehneet oikeastaan tilanteen sellaiseksi, että nykytilanteeseen
nähden kalastuksen osalta ei muutoksia ole olemassa. Olemme
saaneet asiantuntijoilta varmuuden siitä, että kalastajilla
on, kuten tähänkin asti, oikeus tuolla alueella
kalastaa, rantautua maihin, käyttää erilaisia
pyydyksiä ja ylipäänsä käyttää aluetta
siihen tarkoitukseen kuin se tänäkin päivänä on
käytössä. Ja aivan kuten ed. Salolainen
täällä mainitsi, kun tämä on
erittäin tärkeä kalan kutualue ja sillä tavalla
kalastukselle merkittävä alue, tämä suojelu
sinällään jo edistää tuota
kalastuksen edistämisen tarkoitusta.
Metsästyksen osalta on erikseen mainittava, että täällä on
myöskin viittaus metsästyslakiin hylkeiden ja
merimetsojen osalta, ja tälläkin on perustelu
juuri tuon kalastuksen edistämisessä. Kuulimme
hyvin tarkkaan esimerkiksi rysäpyytäjiä ja
kalastajia, minkälaisia ongelmia hylkeet sillä seudulla
aiheuttavat. On selvää, että hylkeille
on jotakin tehtävä, hyljeongelmaa on pienennettävä,
(Puhemies: 5 minuuttia!) mutta se ei ole tämän
kansallispuiston asia sinällään, eli
tämä on ratkaistava muissa yhteyksissä.
Vielä haluan todeta sen, että tuo yhteistyöryhmä nostettiin
mukaan tähän ympäristövaliokunnan
mietintöön. Sen tarkoituksena on edelleenkin sovittaa
yhteen muun muassa niitä ongelmia, joita varmasti, kuten
olemme muistakin kansallispuistoista saaneet huomata, tulee muun
muassa supin, minkin ja valkohäntäpeuran, näiden vieraslajien
poistosta. Sinällään on todettava, että luonnonsuojelulakiahan
muutettiin viime joulukuussa näiden osalta ja näiden
vierasperäisten lajien poisto selkeästi helpottui.
Arvoisa puhemies! Haluan vielä todeta, että näiden
muutosten jälkeen oma kantani on kyllä muodostunut
sellaiseksi, että nämä luonnonsuojelun
ja elinkeinojen edut ovat yhteensovitettavissa. Jos yksi keskeinen
peruste alueella on ollut se, että ei ole oikein tykätty
siitä viestintuojasta ja viestintuontitavasta, millä tätä asiaa
on sinne alueelle kaupiteltu, niin se ei ole kyllä peruste hylätä tätä tässä muodossa
esitettyä kansallispuistoa. Itse tulen tämän
puiston puolesta äänestämään.
Katja Taimela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Kun Selkämeren
kansallispuiston eduskuntakäsittely alkoi viime vuoden
syyskuussa, toin esille, miten laaja vastustus paikallisesti tämän
hankkeen ulottamiselle Vakka-Suomeen on olemassa. Paikallisten vastustus
on ollut vahvaa ja johdonmukaista. Näitä näkökohtia tuotiin
vahvasti esiin myös maa- ja metsätalousvaliokunnan
asiantuntijakuulemisissa. Niiden jälkeen valiokunta hyvin
selkeän äänestystuloksen myötä asettui
vastustamaan kansallispuiston ulottamista Vakka-Suomen puolelle.
Ympäristövaliokunta näyttää ohittaneen
maa- ja metsätalousvaliokunnan kannan täysin.
Tuntuukin siltä, että tästä asiasta
luodaan tarpeettomasti vastakkainasettelua ympäristön
ja elinkeinojen kehittämisen välillä.
Tämä on erittäin harmillista etenkin,
kun näkisin, että paikallisilla on tässä tarkoitus
varmistaa se, että he saisivat kehittää tätä aluetta
omista lähtökohdistaan. Heidän visionsa
huomioi erilaisten ihmisten tarpeet ja ympäristönäkökohdat
yhdessä. Se myös lähtee siitä,
että elinkeinon harjoittamista ei vaikeuteta vaan päinvastoin
sille luodaan uusia toimintaedellytyksiä.
Kansallispuiston toteuttaminen koko laajuudessaan sitoisi alueen
kehittämistyötä ikävällä tavalla.
Alueen ihmisten pettymystä lisää se,
että hankkeen valmistelussa ja sen tiedottamisessa on tehty
lukuisia virheitä ja asiaa on viety eteenpäin voimallisesti
osittain laput silmillä.
Muistuttaisin vielä kerran, että tällä Vakka-Suomen
alueella on jo olemassa vahvat luonnonsuojelulliset järjestelmät
ja käytännöt. Kyseessä on Natura-alue,
ja alueet kuuluvat myös kansallisten suojeluohjelmien piiriin.
Tämä kansallispuistoesitys on siis luonnonsuojelullisesta
näkökulmasta kaikkea muuta kuin ratkaiseva tai
autuaaksitekevä.
On kummallista huomata, miten ympäristöasioissa
halutaan edelleen toimia vanhanaikaisesti ylhäältäpäin
määräten ja käskyttäen.
Olisi huomattavasti tehokkaampaa antaa ruohonjuuritason toimijoiden
määrittää yhdessä päätöksentekijöiden
kanssa, miten asiassa edetään, eikä sanella
päätöksiä yksipuolisesti. Yhteisiin
tavoitteisiin on helppo sitoutua ja yhteistyöllä tuloksia myös
syntyisi.
Arvoisa herra puhemies! Valiokuntakäsittelyssä on
tehty tähän kansallispuistoesitykseen monia oikean
suuntaisia korjauksia. Näihin uudistuksiin on tyytynyt
muutama kollega, jotka ovat aikaisemmin vastustaneet hanketta suorastaan
henkeen ja vereen. Silti on huomattava, että paikallisten
ihmisten ja elinkeinonharjoittajien päätä muutamat
kosmeettiset parannukset eivät ole kääntäneet.
Uusia kysymysmerkkejäkin on noussut, kun ympäristövaliokuntakin
on huomioinut, että uuden kansallispuiston perustamisesta
seuraa varsin merkittäviä kustannuksia. Puiston
perustaminen on miltei miljoonan euron satsaus ja ylläpitoon
menee vuosittain noin 150 000 euroa. On hyvä muistaa,
että näitä jo olemassa olevien kansallispuistojen
rahoja oltiin budjettikäsittelyssä leikkaamassa
Metsähallitukselta 5 miljoonalla. Tuo leikkaus olisi rapauttanut
kansallispuistojamme erittäin pahasti. Lopulta toteutunut
2 miljoonan leikkaus laittoi luontokeskukset ja muut retkeilypalveluja
tarjoavat tahot todella tiukoille. Uuden kansallispuiston perustamisen
yhteydessä olisikin suoraselkäistä myös
taata sille ja jo olemassa oleville puistoille riittävä rahoitus.
Tätä myös ympäristövaliokunta
toivoi yleisperusteluosassaan. Kysymys herää,
miten tämä rahoitus varmistetaan, ja toisaalta,
muistetaanko näitä toivomusponsia sitten, kun
budjettikäsittelyssä jaetaan niukkuutta.
Arvoisa puhemies! Toin asian lähetekeskustelussa esille
mielestäni kaikkein keskeisimmän kysymyksen, eli
voidaanko Varsinais-Suomessa taata elinkeinojen harjoittamis- ja
kehittämismahdollisuudet sekä työpaikkojen
säilyminen, jos Selkämeren kansallispuiston ulottaminen Vakka-Suomeen
hyväksytään. Nähdäkseni
tähän kysymykseen ei ole löytynyt myöntävää vastausta,
joten en voi tätä menettelyä olla millään tavalla
hyväksymässä. Lisäksi muistutan
teitä, hyvät kollegat: Minkälaiset edellytykset
puistolla on mielestänne Varsinais-Suomen puolella kehittyä,
kun vastustus on hyvin laajaa?
Lopuksi, arvoisa puhemies, kannatan ed. Hemmilän tekemää muutosesitystä,
joka tarkoittaa sitä, ettei Selkämeren kansallispuistoa
uloteta Vakka-Suomen alueelle. Tämä tahtotila
oli myös lausuntovaliokunnassa eli maa- ja metsätalousvaliokunnassa äänin
13—2.
Timo Juurikkala /vihr:
Arvoisa puhemies! Selkämeren kansallispuiston perustamisen
lyhyempi historia juontaa juurensa valtioneuvoston juhlapäätökseen
200-vuotisjuhlaistunnossa. Sen jälkeen tätä valmistelua
on tietysti tiiviisti tehty. Tämän juhlapäätöksen
taustalla on varmasti se, että Itämeren tila on
Suomelle tärkeä ja tässä on ajateltu
suojelun tasoa nostaa tällaisella selkeällä uudella,
laajalla suojelualueella ja myöskin turvata Itämeren
merenalaisen luonnon ja muunkin meriluonnon monimuotoisuutta tällä toimenpiteellä.
Korostan sitä, että tässä on
kyse, niin kuin sanakin jo sanoo, kansallispuiston perustamisesta.
Tälle on kansallinen tarve. Tämä on kansallisen
tason asia, ja tässä ei ole kysymys pelkästään paikallisista
arvoista. Itämeren suojelu esimerkiksi tässä salissa
käytyjen keskustelujen perusteella on tulkittavissa niin,
että se on hyvin laajasti kansanedustajien suosiossa ja
sitä kannatetaan monin tavoin.
Tämän puiston suurin arvo, niin kuin täällä on keskustelussa
jo käynyt ilmi, on nimenomaan tämän pituus,
että se ulottuu pitkälle osalle Selkämeren
aluetta, 160 kilometriä kaikkineen. Tällä alueella
on, niin kuin mietinnön tekstistä käy ilmi,
veden laatu säilynyt vielä toistaiseksi parempana,
vaikka ed. Salolainen tässä vähän
murheellisia tietoja sieltä kertoikin, kuin Saaristomerellä tai
Suomenlahden puolella. Lajisto on monipuolinen, niin kuin ed. Tiusanen
puolestaan totesi. On kahden eri ekotyypin lajistoa tällä alueella,
mikä perustuu nimenomaan siihen, että alue on
riittävän laaja ja pitkä. Myöskin
ympäristöhallinnon ihmiset ovat pitäneet
erittäin tärkeänä sitä,
että tämä laaja rajaus takaa sen, että esimerkiksi
ympäristönmuutoksen ja ilmastonmuutoksen seurantaa
on hyvä tällä alueella toteuttaa, koska
tämä on siihen sovelias ja riittävän
laaja alue.
Tästä valmisteluprosessista on todettava,
että tämä on ollut todella kivulloinen
oikeastaan koko matkan ajan ja kivulloisuus perustuu tietysti alueen
lähes raivopäiseksi yltyneeseen vastustukseen
nimenomaan Vakka-Suomen, Varsinais-Suomen puolella. On todettava
kyllä, että se ei aivan niin yksimielistä ole
ollut kuin muun muassa ed. Hemmilä täällä esitti.
Kyllä siellä kannatustakin on, ja muun muassa
vihreät pääsääntöisesti
alueella ovat olleet tämän laajan rajauksen puolella.
(Ed. Hemmilä: Mikä kunta?) — Asioita
ei pelkkien kuntien pohjalta tarvitse ajatella, löytyy
paljon asukkaita, jotka pitävät tätä tärkeänä myös
alueella.
Kova vastustus argumentteineen on toki valmisteluun vaikuttanut,
mielestäni ehkä vähän liikaakin.
Tässä on kansallispuiston perusperiaatteista aika
monessa kohtaa tingitty nimenomaan elinkeinojen yhteensovittamisen
nimissä ja on menty eräällä tavalla
mielestäni ihan jo äärirajoille siinä,
kuinka pitkälle joustoja luonnonsuojelun osalta voidaan
tehdä elinkeinojen nimissä. Mutta kuten eräistä käytetyistä puheenvuoroista on
käynyt ilmi, nämäkään
joustot ja vastaantulot ja yhteensovitukset eivät näytä kaikille
riittävän. Tässä tuntuu, että ed.
Hemmilä kyllä painiskelee aika lailla omassa sarjassaan,
mutta näköjään kannatustakin
kuitenkin löytyy. On mielenkiintoista, kun seurasin ed.
Hemmilän puhetta asiasta, niin havaitsin jälleen
sen tosiseikan, että näissä vastustavissa
näkökannoissa ei yhtään asiaperustetta
löydy. Te vetositte vain siihen, että alueella
on vastustettu, mutta kun tässä on yhteensovitettu
kalastus, kalankasvatus, metsästys, ydinvoimala ja Puolustusvoimat,
kaikki mahdolliset joustot on tehty, niin yhtään
argumenttia ei enää vastustajille jäänyt
kouraan tässä. Elikkä siinä mielessä tuntuu
tosiaan siltä, että asia on mennyt täysin
periaatteelliselle tasolle ja vanha levy jauhaa yhä edelleen.
Yleisemmin kansallispuistoista on todettava, että tämähän
ei ole ainutkertaista, että kun kansallispuistoa perustetaan,
niin alueelta löytyy vastustusta. Mutta yleisesti on myös
todettava, että tavallisissa tapauksissa, ja tästä on
paljon esimerkkejä, prosessi menee sillä tavalla,
että kun kansallispuisto perustetaan, niin ei kulu kauankaan,
kun sitä aletaan myöskin alueella arvostaa, koska
se tuo alueelle hyvää imagoa, mahdollistaa esimerkiksi
matkailupalvelujen laajamittaisen kehittämisen. Kansallispuiston
brändi on erittäin vahva maailmanlaajuisesti,
ja on hämmästyttävää kuulla,
että ed. Hemmilä täällä kehtaa
esittää, että kansallispuisto on vanhanaikainen
tapa (Puhemies: 5 minuuttia!) luonnonsuojelussa (Ed. Hemmilä:
Kyllä!) tai jotenkin muutenkin vanhanaikaista. Maailmalla
näin ei ajatella muuta kuin ehkä joissain suppeissa
piireissä Vakka-Suomen alueella. Joka tapauksessa tämä tuo
myös paljon mahdollisuuksia alueelle, mutta ennen kaikkea
haluan korostaa tämän luonnontieteellistä merkitystä ja
merkitystä Itämeren suojelun osalta.
Totean lopuksi, puhemies, että Selkämeren kansallispuiston
puolustaminen on täällä vaatinut selkärankaa
ja onneksi sitä näyttää eduskunnasta
riittävästi löytyvän.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! Mitä sameammaksi Saaristomeren vesi
on käynyt tuolla Rymättylän—Velkuan
saaristossa, sitä useammin veneeni keula on kääntynyt
sinne Kustavin suuntaan ja Ströömiä pitkin
on sitten menty sinne Uudenkaupungin edustan saaristoon, jossa vesi
on paljon kirkkaampaa. Kyllä siinä on iso ero.
Viime kesänä tullessamme Isostakarista kohti Uuttakaupunkia
hyvin hiljaisella kelillä, vene juuri ja juuri kulki purjeiden
avulla, niin oli ensimmäisen kerran aika suuri levälautta sillä alueella,
liekö mistä sinne tullut, mutta paksu sinilevälautta,
ja se kyllä herätti huolta siitä, missä kunnossa
tuo alue tuolla on. Suojelua se varmasti kaipaa ja toimenpiteitä.
Arvoisa puhemies! Kannatan Selkämeren kansallispuiston
perustamista siinä laajuudessa, jota alueen demokraattisesti
valitut päättäjät kannattavat.
Sanoessani näin ilmaisen sen periaatteellisen
kannan, joka on luettavissa ministeri Lehtomäen 20.5.2009
antamasta vastauksesta kansanedustaja Timo Kauniston kirjalliseen kysymykseen.
Eduskunnalle jaetussa ministerin vastauksessa sanotaan: "Ministeriö käy avointa
vuoropuhelua kansallispuistokysymyksestä myös
Vakka-Suomen kuntien kanssa. Mitään aluetta ei
pakoteta liittymään kansallispuistoon, mutta liittymismahdollisuutta
joko nyt tai myöhemmin ei myöskään
rajata pois." Ministerin tämä linjaus on tyylikäs
kunnioittaessaan alueen päättäjien harkintakykyä,
luottaessaan siihen, että siellä ymmärretään
itsekin jotakin suojelun päälle. Ministeriö ei
siis tuossa kävellyt maakuntien tai kuntien demokraattisesti
valittujen päättäjien yli.
Toisin kuitenkin kävi. Eduskuntaan tuotiin lakiesitys,
joka ei vastaa ministerin aikaisemmin tekemää periaatteellista
linjausta. Ympäristövaliokunta sekä maa-
ja metsätalousvaliokunta ovat joutuneet miettimään,
mitä tässä asiassa nyt voidaan tehdä.
Valiokunnat ovat tehneet hyvää työtä.
Ympäristövaliokunnan mietinnössä on
paneuduttu maa- ja metsätalousvaliokunnan antamaan lausuntoon.
Eräät lausuntovaliokunnan esittämistä huomautuksista
on otettu huomioon ympäristövaliokunnan mietinnössä.
Selkämeren kansallispuisto ei mietinnön mukaan
vaikeuttaisi kalastuksen harjoittamista alueella: hallituksen esitykseen
on tehty muutoksia, joiden johdosta kalastaminen kansallispuiston
alueella olisi mahdollista samoin edellytyksin kuin nytkin. Kalastuslupia ei
toisin sanoen tarvitsisi hakea Metsähallitukselta uudessakaan
tilanteessa.
Toinen ammattikalastuksen kannalta tärkeä muutos
koskee harmaahylkeiden kannan rajoittamista. Valiokunta on muuttanut
hallituksen esitystä siten, että harmaahylkeiden
kannan rajoittaminen olisi jatkossakin mahdollista samoin lupamenettelyin
kuin nytkin. Tämä helpottaisi järkevää kannansäätelyä kansallispuiston
alueella ja olisi yksi keino edistää luonnonkalakantojen
tavanomaista kalastusta kansallispuiston alueella.
Ympäristövaliokunnan mietinnössä toistuu viesti
siitä, että kansallispuiston perustamisen yhtenä tavoitteena
on turvata ammattikalastuksen säilyminen elinvoimaisena.
Varmemmaksi vakuudeksi todetaan, ja minusta tämä on
viisasta, että siellä lukee näin: "Kestävän
kalastuksen salliminen Selkämeren kansallispuistossa ei
aiheuta haittaa kansallispuiston suojelutavoitteiden saavuttamisen
kannalta."
Arvoisa puhemies! Ongelmaksi jää siis kuitenkin
se, että valiokunnan tahto ulottaa Selkämeren
kansallispuisto myös Vakka-Suomen puolelle on alueen kuntien
ja Varsinais-Suomen maakuntaliiton tahdon vastainen. Miksi tahdot ovat
vastakkain tässä kohdin, siihen voi olla monta
syytä. Vika ei ole valiokunnan vaan sitä edeltäneen
valmistelun. Varsinais-Suomen liiton lausunnosta käy ilmi,
että ympäristöministeriö lähestyi
tätä maakuntaliittoa lausuntopyynnöllä ensimmäisen
kerran vasta toukokuussa 2010. On selvä, että mahdollisuudet
aidosti avoimelle näkemysten kohtaamiselle ja niiden yhteensovittamiselle
hukattiin osittain tästä syystä. Se on
surullista.
Arvoisa puhemies! Hyviä päätöksiä syntyy hyvällä hallinnolla,
jossa menettelytapana on se, että asianosaiset intressiryhmät
kutsutaan mukaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Jos näin
ei tapahdu, jää luottamus syntymättä.
Kohtalokkainta on, että tällöin jää olennainen
tieto jakamatta ja yhteinen ymmärrys löytymättä.
Toinen suojelee ja toinen ei muka ollenkaan ole suojelusta kiinnostunut.
Kun kuulemisia pidetään vasta asian valmistelun
loppuvaiheessa, silloin on jo vaikeaa kuulla sitä, mitä toinen
haluaa kertoa.
Uudenkaupungin kaupunki on ollut edelläkävijä merialueensa
monipuolisen käytön kehittämisessä.
Pitkäjänteisessä ja EU:nkin tukemassa hankkeessa
on tavoitteeksi asetettu kalastuselinkeinon ja matkailun kehittäminen,
niin että paikallisten ihmisten hyvin tunteman ja paljon
rakastaman herkän luonnon erityiset arvot voidaan turvata
kestävällä tavalla nyt ja jälkipolville.
Ihmettelen sitä, miksei ministeriö voinut ottaa
aikalisää tavoitteiden yhteensovittamiseksi alueen kuntien
omien ajatusten ja hankkeiden kanssa. Ministeri Lehtomäen
aikaisempi linjaus olisi ollut oikeampi. Se lupasi viisaasti mahdollisuuden alueen
kunnille heti tai myöhemmin niin harkitessaan liittyä osaksi
Selkämeren kansallispuistoa. Nyt eduskunta joutuu päättämään
kyllä tai ei, kävelemmekö Vakka-Suomen
kuntien tahdon yli vai otammeko tähän uuden, sovinnallisemman startin
ja jätämme mukaantulon kuntien omaan harkintaan.
Arvoisa puhemies! Pidän hyvänä Selkämeren kansallispuiston
perustamista sinne, missä sillä on alueen tuki
takana, mutta en puiston ulottamista Vakka-Suomen alueelle.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Valiokuntakäsittelyssä hallituksen
esitystä Selkämeren kansallispuistosta muutettiin
hieman, osin parempaan ja osin huonompaan suuntaan. Tärkein
asia, Vakka-Suomen alueen poistaminen kansallispuistosta, ei toteutunut.
Lopputulos ei tyydytä.
Vakka-Suomessa Selkämeren kansallispuiston ulottamista
Vakka-Suomen alueelle on vastustettu koko ajan, eikä vastustus
ole yhtään laantunut. Paikallinen mielipide ilmenee
myös adressista, jonka puiston vastustajat ovat keränneet. Alueen
kuntien ja Varsinais-Suomen liiton vastustus on ollut johdonmukaista.
Elinkeinoelämä on tunnistanut kansallispuiston
merkittävänä uhka- ja epävarmuustekijänä,
kun joudutaan hakemaan ja uusimaan ympäristölupia
tai joudutaan yva-menettelyyn.
Kalankasvattajat, kalastajat ja metsästäjät
ovat ilmaisseet huolestuneisuutensa ja pelänneet oikeudellisilta
vaikutuksiltaan epämääräisen
kansallispuistolain vaikutuksia niin puiston alueella kuin puiston
ulkopuolella. Heijastusvaikutukset lupapäätöksiin
olisivat arvaamattomia ja oikeusturva hakusessa.
Konkretisoin hiukan alueen elinkeinoelämän huolia,
huolia, joita ei ole onnistuttu hälventämään
tai poistamaan. Esimerkiksi Uudessakaupungissa sijaitsevan Yaran
lannoitetehtaan ympäristölupa joudutaan määräajoin
uusimaan. Uuteenkaupunkiin on myös suunniteltu viljaan,
lähinnä vehnään, perustuvaa
bioetanolitehdasta, joka tarvitsee ympäristöluvan
ja johon sovellettaneen yva-menettelyä. Uudenkaupungin
meriväylää on ruopattava aika ajoin läjityksen
tapahtuessa syvänteisiin. Tämäkin vaatii
luvan. Tässä vain merkittävimpiä tiedossa
olevista potentiaalisista ongelmamahdollisuuksista, jotka koskevat
elinkeinoelämää.
Arvoisa puhemies! Kansallispuiston perustaminen uhkaa Vakka-Suomelle
elintärkeän elinkeinon, kalankasvatuksen, harjoittamista.
Vakka-Suomen alue on Suomen tärkeimpiä ruokakalan
tuotantoalueita. Ympäristövaliokunnan mietinnössä todetaan,
että kansallispuistosta on rajattu pois noin 12 000
hehtaaria alueita, joiden on katsottu soveltuvan kalankasvatukseen,
mutta tämä rajaus on tehty jo lain valmisteluvaiheessa. Rajauksesta
huolimatta kansallispuiston perustaminen tulee heikentämään
kalankasvatuksen ja etenkin sen kehittämisen toimintaedellytyksiä, sillä kalankasvatus
on kansallispuistossa kiellettyä. Puiston vaikutus ulottuu
myös sen ulkopuolisille alueille tosiasiallisina vaikutuksina
viranomaisten päätöksentekoon.
Selkämeren kansallispuiston ulottaminen Vakka-Suomen
alueelle rajaisi pois useita tulevaisuuden kannalta potentiaalisia
kalankasvatusalueita. Kansallispuiston perustaminen heikentää kalankasvatuksen
edellytyksiä ja estää elinkeinon sijoittumisen
alueille, jotka kestäisivät tuotannon hallitun
lisäämisen.
Vakka-Suomen merialueita on kehitetty niin sanotun kalastuspuistomallin
mukaisesti. Alueelle perustetun kalastuspuiston tavoitteena on luoda
saaristo, jossa huomioidaan alueen elinkeinot, virkistyskäyttö,
matkailu ja suojelutarpeet. Kalastuspuiston toiminta perustuu siihen,
että saaristoaluetta kehitetään paikallisin
voimin. Kalastuspuiston toiminta on käynnistymisensä jälkeen
valanut uskoa paikalliseen elinkeinokalatalouden tulevaisuuteen.
On vaikea kuvitella, että kalastuspuisto ja kansallispuisto
pystyisivät toimimaan rinnakkain toinen toistaan haittaamatta.
Lakiin on toki tulossa eräitä myönnytyksiä. Ammatti-
ja vapaa-ajankalastuksen harjoittaminen olisi kansallispuistossa
mahdollista kalastuslain säännösten mukaan
ilman ylimääräistä Metsähallituksen
kalastuslupamenettelyä.
Rannikkokalastusta haittaavan harmaahylkeen metsästys
sallittaisiin jatkossakin metsästyslain mukaisena, eikä erillistä lupaa
Metsähallitukselta näin ollen tarvitsisi hakea.
Harmaahyljettä metsästettäisiin kansallispuistossa
siten, että Suomen riistakeskus myöntää luvat
maa- ja metsätalousministeriön myöntämän
kiintiön puitteissa Suomen hylkeidenhoitosuunnitelman mukaisesti.
Merimetsokannan sääntelyyn tarvittaisiin myös
Metsähallituksen lupa. Vesilintujen syysmetsästys
olisi sallittua Metsähallituksen luvalla, mutta vain tietyillä luodoilla.
Arvoisa puhemies! Metsähallitus arvioi selvityksessään,
että Selkämeren kansallispuiston käyttökustannukset
ovat vähintään 185 000 euroa
vuodessa. Tämä ilmeisesti koostuisi lähinnä virkamiesbyrokratian
ylläpitämisestä. Puiston perustamiskustannukset
ovat myös huomattavat. Valtiolle aiheutuu siis huomattavia
tuottamattomia kuluja uuden kansallispuiston perustamisesta.
Lopuksi kuitenkin totean, että hyväksyn Selkämeren
kansallispuiston perustamisen sitä haluavan Satakunnan
alueelle mutta en puiston ulottamista Vakka-Suomeen. Vakka-Suomen
kunnat ja kuntalaiset haluavat ottaa itse vastuun oman saaristonsa
ja merialueensa kehittämisestä. Kansallispuiston
perustamisella jähmetettäisiin alueen pitkäjänteinen
kehittäminen, mikä vaarantaisi saariston elinvoimaisuuden
säilymisen. Vakka-Suomen alueen asukkaiden tahtoa tulee
kunnioittaa ja saaristoalueen kehittämistä tulee
jatkaa nykyisen kalastuspuistomallin mukaisesti.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Tätä päättymässä olevaa
nelivuotiskautta ei voi millään kutsua värittömäksi.
Sen superhuipentuma koettiin juuri nyt arvioitavissa olevan hallituksen
esityksen tiimoilta. Sai elää taas elämässään
tähtihetkiä, kun pääsi kirjoittamaan
eriävän mielipiteen. Sehän merkitsee
sitä, että sekä asiantuntemus että luovuus
pääsevät kukkimaan, kun ottaa läppärin
eteen ja antaa paukutella.
Arvoisa puhemies! Ollaan mielenkiintoisessa konstellaatiossa
sillä tavalla, että yhtäkkiä selvä enemmistöhallitus
muuttuu vähemmistöhallitukseksi, sellaisethan
yleensä kaatuvat mutta ei tässä kulttuurissa.
Tässä on kyse niin arvokkaasta asiasta, ei siinä mitään,
se on vain ed. Hemmilä -show ja siinä kaikki.
Tämä valmistelu on ollut erittäin
mielenkiintoinen, koska siinä ennalta on annettu periksi
lähes kaikki. Siis silloin, kun aikoinaan ylipistolla opetin
näitä asioita, oli nämä tietyt
historialliset periaatteet sieltä 1930-luvun puolivälistä lähtien,
että näillä periaatteilla, ekologisilla,
tieteellisillä periaatteilla, nämä asiat
hoitaantuvat. Siinä rajoitetaan niitä tiettyjä asioita,
jotta suomalaisilla ja muilla olisi mahdollisuus käydä siellä kansallispuistossa
vierailemassa ja nauttimassa siitä kokonaisuudesta, luonnon
ympäristöstä. Sitten kun siitä ruvetaan
tinkimään kerta toisensa jälkeen, on
jännittävä katsoa, mitä jää jäljelle. No,
tällä kertaa jäi vielä niin
paljon jäljelle, että suojeluperusteet kohtuullisesti
nyt kuitenkin täyttyivät, ja vielä tästä kaikesta
oli sovittu hallitusohjelmaneuvotteluissa.
On mielenkiintoista todeta, että vielä täällä viime
vaiheessa kalastusasiassa jouduttiin tinkimään
siitä, mitä muualla, siis hyväksymään eräällä tavalla
eriarvoisuus, metsästysasioissa erittäin pyhät
eläimet, hylkeet ja merimetsot, tulivat hallitusneuvottelujen
hengessä kohdelluiksi niin suurella huomiolla kuin nyt
vaan voi olla. Jos jokin eläin on jäänyt
syvästi mieleen ammattibiologina, siitä leipää yli
puoli vuosisataa ansainneena, niin — skarvar, det är
mycket viktigt, det är mycket viktigt, skarvar — merimetsot
ovat kova juttu, mutta ne on nyt otettu huomioon tässä,
että henki pois samoin kuin hylkeiltä kans. Se on
mielenkiintoinen, tämä vakkasuomalainen ajattelu,
millä tavalla ratkaistaan epätäydellisen luonnon
ongelma: päästämällä elikoista
ilimat pois. Mutta eihän siinä mitään.
Se on ihan mielenkiintoista, että siitä saadaan
semmoinen rakentavahenkinen ratkaisu.
Mielenkiintoista oli se, että näitten rannikkovesien
todella arvokkaitten ruokakalojen kutualueet suojeltiin mutta sitten
toiset halusivat, että sijaan laitetaan kirolohia ja muita
sellaisia. Elikkä kalankasvatusverkkoja ja -kasseja
ja niissä sitten ruvetaan kasvattamaan. Tässä opetettiin
vielä kaiken lisäksi aivan vakkasuomalainen uudenlainen
lähestymistapa. Ei minulla mitään tätä vastaan
tietenkään ole. Se on sillä tavalla,
että jos tällä kaikella uhrauksella syville
periaatteille kuitenkin saadaan kohtuullinen enemmistö tänne taakse,
niin hyvä homma.
Annika Lapintie /vas:
Herra puhemies! Meitä varsinaissuomalaisia kansanedustajia
on varmastikin lobattu vielä enemmän kuin muita
keskimäärin tämän Selkämeren
kansallispuiston alueen osalta. Minun täytyy kyllä sanoa,
että vähän yksipuolisilta tuntuivat esimerkiksi
kollega Hemmilän saamat viestit, koska ainakin minulle on
tullut myös paljon viestejä siitä, että tämän Selkämeren
kansallispuiston halutaan ulottuvan myös Vakka-Suomen alueelle.
Itse asiassa sieltä Vakka-Suomen alueelta alun alkaenhan
on lähtöisin myös se, että tätä halutaan
ulotettavaksi sinne Vakka-Suomen puolelle. On aika helppo ymmärtää,
miksi näin on, koska onhan se erittäin tärkeää,
että meriluontoa suojellaan myös tuleville sukupolville
ja katsotaan vähän kauemmaksikin sitä mahdollisuutta.
Silloin aikaisemmin tämän lakiesityksen ensimmäisessä vaiheessa
kovin paljon oltiin myös kalastuksesta huolissaan, ja aika
pitkiäkin puheluita sain siitä kuunnella ja myös
siellä Uudenkaupungin torilla monenmoisia selvityksiä.
Mielestäni oli vaikea ymmärtää niitä perusteluita, koska
ehkä se pääperuste kiteytyi juuri siihen, että ympäristöministeriön
ja Metsähallituksen menettelytapa ja proseduuri eivät
olleet ihan kohdallaan. Mutta sitten kun niitä sisältöjä alettiin
pohtia, niin asia ei ollutkaan niin yksiselitteinen.
Nyt tässä esityksessähän,
joka valiokunnan mietintönä on tullut yksimielisenä,
on otettu huomioon ihan kaikki, mitä ikinä kukaan
on keksinyt pelätä. Kun kalastus on sallittua,
metsästys on sallittua ja nyt vielä viimeiseksi
sitten ydinvoimalan jätevedetkin tai lauhdevedet ovat sallittuja
tälle alueelle, niin kovin pitkälle kyllä on joustettu,
ja minun mielestäni on vaikea kuvitella, että vielä enemmän
olisi voitu ottaa eri osapuolien näkökantoja huomioon.
Sen takia olen aika hämmästyksissäni
kuunnellut varsinaissuomalaisten kansanedustajien tätä asiaa
vastustavia kantoja. Sen sijaan ainoa paikalla oleva ihan alun alkaen
vakkasuomalainen kyllä kannatti tämän
lakiesityksen hyväksymistä.
Niitä syitä vielä, miksi minun mielestäni
on hyvä, että tämä Selkämeren
kansallispuisto ulotetaan myös Vakka-Suomen alueelle, on
se, että kansallispuisto yleisesti lisää alueen
arvostusta ja lisää tuloa sinne alueelle. Aikanaan
kun Saaristomeren kansallispuisto perustettiin, siitäkin
kuulin kyllä paljon huolenaiheita ja silloin puhuttiin eniten
maanomistuksesta ja siitä, kuka niitä alueita
ostaa ja miten niitä myydään ja ostetaan.
Sen jälkeen kun tilanne on ratkennut, ei ole kovin paljon
huolta ollut. Päinvastoin Kasnäsin Sinisimpukan
luontokeskus ja Korpoströmin luonto- ja opastuskeskus ovat
erittäin suosittuja matkailukohteita, ja uskon, että tämän
Selkämeren kansallispuiston alueen myötä myös
turisteille, kaikille meille suomalaisille vapautuneet Katanpään
alueet ja Isokarin majakan alue saavat yhä enemmän
virkistyskäyttöä ja sillä tavalla
saadaan sinne alueelle lisää elinkeinoa. Sen lisäksi esitys
siitä, mitä on myös pohdittu, että jos
Uuteenkaupunkiin tulisi todellakin Kasnäsin Sinisimpukan
ja tämän Korpoströmin kaltainen opastuskeskus,
niin se edelleen lisäisi Uudenkaupungin mahdollisuutta
virkeänä kesäkaupunkina, ja uskon, että silläkin
tavalla saadaan sitten aikanaan hälvennettyä näitä pelkoja,
mitä nyt vielä on.
Täytyy sanoa, että valiokunnan käsittelyssä on ollut
se hyvä puoli, että kovin paljon on kuunneltu
kaikkia osapuolia, ja minusta on täysin mahdoton ymmärtää,
että joku vielä kaiken tämän jälkeen,
kun ihmisten mielipiteet on otettu huomioon, voi tätä vastustaa.
Kunhan tämä päätös täältä eduskunnasta
saadaan, niin uskon, että Vakka-Suomen alueella ollaan
hetken päästä ihan tyytyväisiä siihen
kansallispuistoon. (Ed. Hemmilä: Ei varmasti olla!)
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunnassa
käytiin kyllä läpi nämä Yaran
ja bioetanolitehtaan kysymykset ja myöskin Uudenkaupungin
väylien ruoppauskysymykset, ja ongelmat yvan suhteen ja
muuten kyllä siellä kumoutuivat ihan asiantuntijalausuntojen pohjalta,
ed. Hemmilä.
Lisäksi positiivinen asia tässä on
esimerkiksi se adressi, joka tänään jätettiin
tänne Ritva Penttisen toimesta: 4 600 nimeä 2.3.2011
mennessä tämän kansallispuiston perustamisen
puolesta, ja kuulemma vasta-adressissa on 3 300 nimeä.
Eli kyllä tässäkin näyttää tällaista
kilpailua olevan.
Jouni Hiltunen on tehnyt hienon elokuvan tästä Selkämeren
kansallispuistosta, me olemme senkin täällä eduskunnassa
kansalaisinfossa nähneet. Se, miksi tämä on
ensimmäinen merellinen kansallispuisto, johtuu siitä,
että myös nämä merialueet, siis
nämä vesialueet, ovat osa kansallispuistoa, ja
siinä on se ero aikaisempien niin sanotusti merellisten
kansallispuistojen suhteen.
Arvoisa puhemies! Tässä on paljon jäljellä vielä kansallispuiston
perustamisperiaatteita, ja täytyy todeta, että tässä 1 §:ssä todetaan,
että kansallispuiston tarkoituksena on turvata ammattikalastuksen
säilyminen elinvoimaisena. Tällöin tämä on
hyvin tällainen elinkeinotukeva kansallispuisto.
Susanna Huovinen /sd:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä tässä loppukeskustelun
osalta korostaa sitä, että kyllä tässä asiassa
on nyt kuultu tämän alueen eri toimijoita. Minusta
on hieman hämmästyttävää se,
että täällä väitetään,
että näin ei ole tehty (Ed. Hemmilä:
On kuultu, muttei ole kuunneltu!) — Millä perusteella
ed. Hemmilä esimerkiksi täällä nyt
huutaa väliin, että on kuultu, mutta ei ole kuunneltu?
Tämä on pöyristyttävä väite,
kun katsoo sitä listaa, joka meillä on valiokunnassa
käyty läpi, ja minkä määrän
yksittäiset kansanedustajat ovat tämän
listan lisäksi tavanneet ja ottaneet vastaan. Se on vielä pidempi lista,
ed. Hemmilä, myös minun itseni kohdalla. Tuntuu
oudolta kyllä tämä väite.
Samoin tällaiset sanat, jotka täällä ovat
toistuneet usein, että "käskytetään"
ja "sanellaan". Tässä on otettu erittäin
voimakkaasti huomioon niitä alueen huomioita tähän
asiaan ja kysymykseen liittyen. Toivoisin kyllä, että vastustajat,
jotka täällä ovat käyttäneet
puheenvuoroja, perustelisivat esimerkiksi sen, mikä on
se seikka, joka muuttuu ammattikalastuksen osalta. Ed. Hemmilä varmasti
suurena asiantuntijana tätä asiaa valaisee.
Itse olen istunut kaikki nämä asiantuntijakuulemiset
läpi, ja kun kalastuslakia noudatetaan, jos ed. Hemmilälle
se on tuttu, niin te tiedätte, että mikään
tuossa ammattikalastuksen osalta ei muutu, koska kalastuslaki tulee
sovellettavaksi. Erikseen on käyty läpi hylkeenmetsästysasiat
ja valiokunnassa on vielä voimakkaasti paneuduttu tähänkin
kysymykseen. Muutokset eivät siis ole missään
muotoa kosmeettisia, eivät missään muotoa
kosmeettisia, vaan isoja muutoksia, joilla tulee olemaan tälle
alueelle hyödyllisiä merkityksiä.
Minä haluan, arvoisa puhemies, sanoa vielä lopuksi
sen, että kun Suomenmaahan on perustettu näitä kansallispuistoja,
niin hyvin (Puhemies: 2 minuuttia!) monen puiston perustamisen vaiheessa
on ollut paikallista, alueellista vastustusta, joka on pikku hiljaa
kääntynyt, kun on nähty myöskin
kansallispuistoista tulevat hyödyt.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Omalta osaltani muutama ajatus tähän Selkämeren
kansallispuiston perustamisesitykseen, jonka hallitus on tuonut
eduskunnan käsittelyyn ja joka valiokuntakäsittelyssä on
hyvin monien vaiheitten jälkeen saanut tämän
mietinnön muodon.
Ensinnäkin, kun maa- ja metsätalousvaliokunnan
jäsenenä sain seurata asiantuntijakuulemista,
niin en millään voi ymmärtää sen
ympäristöministeriön asiantuntijan ylimielistä käytöstä, mikä valiokunnassa
oli. Se ei sovi millään lailla siihen hyvään
tapaan, jolla ministeriön virkamies suhtautuu eduskunnan
valiokuntaan: ylimielinen ja väheksyvä. Ja uskalsipa
kyseinen asiantuntija väheksyä myös muiden
asiantuntijoiden mielipiteitä. Se on pöyristyttävää.
Se ei voi olla nykyisen suomalaisen hyvän hallintotavan
mukainen menettelytapa, ei koskaan. (Ed. Huovinen: Siitäkö tässä on
kysymys?) — Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja
täällä paheksuvaa ilmettä näyttää,
mutta sellainen käytös ei kuulu valtion virkamiehelle.
(Ed. Huovinen: En minä sitä paheksu, vaan siitäkö tässä on
kysymys?) On käsittämätöntä,
että ympäristöministeriö jatkaa
tätä samaa ylimielistä linjaansa ihmisiä kohtaan
ja Suomen eduskuntaa kohtaan. Se on käyty niin monessa
tapauksessa läpi myös kotikunnassani Ilomantsissa,
jossa ympäristöministeriön virkamiehet
Natura-alueita esitellessään sanoivat, että te
ette ymmärrä omaa parastanne, hyvät ihmiset.
Siis se on aivan pöyristyttävää,
ja sen tautta en voi hyväksyä tällaista
saneluratkaisua.
Sen ymmärrän, että Satakunnan alueen
kunnat ja maakuntaliitto ovat tätä hallituksen
esitystä innokkaasti kannattaneet, ja se kunnia heille suotakoon,
en halua olla sitä vastustamassa. Mutta sitä vastustan
henkeen ja vereen, että Vakka-Suomen alueelle tätä ollaan
levittämässä ilman, että Vakka-Suomen
alueen kuntien ja maakuntaliiton mielipidettä on otettu
huomioon, saatikka että heille olisi annettu reilu mahdollisuus
tulla kuulluksi ja vaikuttaa tähän asiaan. Sellaista
menettelytapa, jolla tätä asiaa on viety eteenpäin,
en voi millään hyväksyä.
Hyvät Suomen kansanedustajat, voin kertoa teille myös
sen ilosanoman, kun tähän alueeseen liittyy myös
Natura-alueita, että sehän johtaa vääjäämättä siihen,
että jonain kauniina päivänä valtioneuvoston
päätöksellä tämä Natura-alue
levitetään koskemaan joko kokonaan tätä aluetta tai
osittain, ja sinä päivänä voitte
sanoa hyvästi niille elinkeinoille, mitä sillä alueella
on, koska sinä päivänä tulee
Natura-vaikutusten arviointi joka ainoan hankkeen kylkeen kiinni.
Ihan varmasti. Joka ainoa rakennuslupa on sen jälkeen mietinnässä,
joka ainoa elinkeino, joka ainoa syväväylän
ruoppaus, joka ainoa kalanviljelylaitos, joka ainoa elinkeino metsästyksestä lähtien,
kalastus,
ihan mitä tahansa. Sen jälkeen voitte olla varmoja,
että sitten ei löydy ymmärrystä näille
elinkeinonharjoittajille tästä maasta yhtään.
Sitten käydään kaikki mahdolliset valituskeinot
Euroopan unionin tuomioistuinta myöten ja kannellaan sinne,
ja meidän omat mepitkin siellä ovat sitten varmasti
aika ansiokkaasti niitä valituksia sinne kantamassa repuittain.
Sen takia en voi millään hyväksyä tällaista hallintotapaa,
jota ympäristöministeriö on tässä taas
kerran noudattanut. Jos tämä olisi tehty reilussa
hengessä asianosaisia kuullen ja ennen kaikkea valiokunnan
jäseniä kunnioittaen ... mutta sen takia, miten
ympäristöministeriön virkamies tässä asiassa
menetteli, tulen äänestämään tätä vastaan.
Kyllä hyvän hallinnon takeet pitää myös
ympäristöministeriössä hallita.
Ei sitä pitäisi enää tulla eduskuntaan
opettelemaan.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Pitää tulla tänne
kiittämään kansanedustaja Hannu Hoskosen
erinomaista puheenvuoroa. Hän tulee ihan toiselta puolelta
Suomea, Ilomantsista, kun tämä Vakka-Suomen alue
on todellakin Suomen länttä.
Ed. Juurikkala tuossa peräänkuulutti, mitä konkreettista
on esitetty Vakka-Suomen alueen pois jättämiseksi
tästä kansallispuistosta. Hain tuolta valiokunnan
huoneesta valiokunnan kuulemisissa tulleet asiantuntijalausunnot.
Tässä on aika paksu pumaska, kymmeniä sivuja,
lähes 30 asiantuntijan lausunnot, ja näistä vain
kahdessa puolletaan kansallispuiston perustamista Vakka-Suomen alueella.
Lähes 30 asiantuntijaa kuultiin valiokunnassa, ja vain
kaksi asiantuntijaa puolsi.
Yhdyn siihen kaikkeen, mitä kansanedustaja Hoskonen äsken
totesi nimenomaan virkamiesten käyttäytymisestä,
kun he valiokunnassa olivat kuultavina. Samanaikaisesti oli kymmenkunta
muuta asiantuntijaa valiokunnassa kuultavana. Todellakin, juuri
niin kuin ed. Hoskonen totesi, ympäristöministeriön
virkamies ja Metsähallituksen virkamies käyttäytyivät
todella töykeästi ja ihan kerta kaikkiaan virkamiehelle sopimattomalla
tavalla siellä valiokunnan kokouksessa. Erään
toisen ministeriön virkamies totesi tämän
kuulemisen jälkeen, että koko tämä Selkämeren
kansallispuiston valmistelu on ollut sen kaltaista, että minkään
muun lakiesityksen valmistelussa ei ole vastaavaa jouduttu kokemaan.
Se on ollut niin ylimielistä ja niin vähän muitten
mielipiteitä ja kantoja huomioon ottavaa. Tämä oli
siis asian valmistelussa mukana olevien näkemys.
Minulla on tässä päällimmäisenä Uudenkaupungin
kaupunginhallituksen lausunto, jossa on näitä ed.
Juurikkalan peräänkuuluttamia konkreettisia asioita
todella paljon. Mainitsen muutaman.
Tässä Uudenkaupungin kaupunginhallituksen lausunnossa
todetaan, että Vakka-Suomen saaristoalueen suojelu on jo
nyt varmistettu yksityisillä luonnonsuojelualueilla, Natura-verkostolla ja
muilla suojeluohjelmilla. Luontoarvot pystytään
varmuudella säilyttämään ilman
kansallispuistostatusta. Kansallispuiston aluerajaus on kokonaan
Natura-alueen sisällä. Miksi tarvitaan kaksinkertaista
ja päällekkäistä suojelua? Tässä Uudenkaupungin
kaupungin lausunnossa on erittäin paljon yksityiskohtaisia
perusteluja.
Mitä tulee sitten Itämeren suojeluun ylipäätään — täällä on
perusteltu kansallispuiston perustamista myöskin Itämeren
suojelunäkökohdilla — siellä kansallispuistoalueella
on erittäin surullinen kokemus. Nimittäin perustettiin
Saaristomeren kansallispuisto sinne Saaristomerelle, ja sen jälkeen,
kun tämä kansallispuisto perustettiin, ei meren
tila ainakaan Saaristomeren kansallispuistoalueella ole yhtään
parantunut. Päinvastoin, se on heikentynyt.
Vielä lopuksi viittaan siihen, mitä keskustan eduskuntaryhmän
puheenjohtaja 25. päivänä elokuuta viime
vuonna vieraillessaan Uudessakaupungissa totesi. Hän totesi,
että tämän kansallispuistolain valmistelu
ei ole tapahtunut demokratian ja kansanvallan toimintaperiaatteitten
mukaisesti. Näin todellakin totesi eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Timo Kalli.
Vielä tähän luonnonkalan kalastukseen.
Koko kalaviljelyelinkeinosta se merkitsee vain 7:ää prosenttia
tuolla Uudenkaupungin alueella.
Annika Lapintie /vas:
Arvoisa puhemies! Siitä huolimatta, että joku
yksittäinen virkamies on pahoittanut edustajien Hemmilä ja
Hoskonen mielen, katson, että kuitenkin tässä itse
asiassa eli Selkämeren kansallispuiston perustamisessa tärkeintä on
se, että suojelemme Itämerta ja jätämme
tuleville sukupolville mahdollisuuden nauttia näistä alueista.
Haluaisin myös muistuttaa, että tässähän
kuitenkin valtion maille tätä perustetaan, eli
on vaikea ymmärtää sitä pelkoa, mitä tähän
edelleen liittyy.
Vielä alleviivaan sitä, niin kuin valiokunnan jäsenetkin
ovat sanoneet, että tässä on hyvin laajasti
otettu huomioon kaikkien osapuolten huolenaiheet ja tämä esitys
on erittäin tasapainoinen, niin että on vaikea
kuvitella, mitä enemmän olisi vielä voitu
tehdä. Kuten aikaisemmin sanoin, aika paljon nämä perustelut
siitä, miksi tätä ei pidä hyväksyä,
tuntuvat pohjaavan siihen, että henkilökemiat
nyt eivät oikein toimi ja joku virkamies on asetellut sanansa
väärin. Eli toivoisin, että ed. Hemmiläkin
vielä pohtisi asiaa, eikö tämä nyt
ole tasapainoinen kompromissi, joka on hyväksyttävissä.
Timo Juurikkala /vihr:
Arvoisa puhemies! Tässä kävi vähän
niin kuin arvasinkin, että ed. Hemmilä ei kyennyt
ensimmäistäkään konkreettista
asiaa tuomaan esiin paitsi tämän ympäristöministeriön
virkamiehen käytöksen, joka ei tosiaankaan nyt
kansallispuistoa perustettaessa ole mikään keskeinen
argumentti suuntaan eikä toiseen, vaikka se täällä näin
voimakkaasti esiin tuotiinkin.
Minulla on myös tässä Uudenkaupungin
lausunto asiasta. Me toki kuulimme ympäristövaliokunnassa
Uudenkaupungin kantoja, ja myöskään tästä paperista
ei löydy ainuttakaan konkreettista perustetta. Täällä kyllä vedotaan
siihen, että lakiesitys halveksii kunnallista itsehallintoa ja
demokratiaa eikä anna minkäänlaista arvoa maakuntaliiton
eikä paikalliselle asiantuntemukselle. Siinä ei
ole mitään sisältöä.
Tämä on tällainen, jossa ikään
kuin on loukkaannuttu siitä, että joku on toista
mieltä kuin Uudenkaupungin kaupunginhallitus.
Täällä myös korostetaan,
että tämä kansallispuisto ei toisi suojelulle
lisäarvoa, mutta ei todeta sitä, että ei
siitä kyllä mitään haittaakaan
ole, ei elinkeinolle eikä varsinkaan luonnonsuojelulle. Täältä myöskin
löytyy tämä peruste, mitä ed. Hemmilä täällä aiemmin
siteerasi, että tässä syytetään
kansallispuistoa instituutiona vanhanaikaiseksi ja kankeaksi hallinnoltaan.
Uudenkaupungin ja myöskin muiden alueen vastustajien ja ed.
Hemmilän argumentit ovat laidasta laitaan tätä tasoa,
joten eiköhän tässä ole vaan
viisasta mennä eteenpäin ihan hallituksen esityksen
ja ympäristövaliokunnan mietinnön mukaisilla nuoteilla.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa herra puhemies! En ole kuullut koko tämän
asian käsittelyn kuluessa tämän hankkeen
puolustajilta, kansallispuistohankkeen puolustajilta, ainuttakaan konkreettista
asiaa, miksi kansallispuisto pitäisi perustaa. Se puuttuu
kokonaan. Ed. Juurikkalakaan ei kykene esittämään
yhtään konkreettista puoltavaa asiaa.
Ed. Lapintielle toteaisin, että kyllä minusta meidän
tässä talossa, eduskunnassa, pitäisi
kunnioittaa demokratiaa, ja se tarkoittaa sitä, että myöskin
paikallisdemokratiaa pitää kunnioittaa. Eli ne
kunnanvaltuustot, jotka ovat yksimielisesti päättäneet
tästä asiasta, maakuntahallinto on yksimielisesti
päättänyt, kaikki ovat kansallispuiston
perustamista vastaan. Eikö se merkitse, ed. Lapintie, yhtään
mitään?
Ensimmäinen varapuhemies:
Totean, että ed. Lapintien jälkeen puheenvuorot
pyydetään kirjallisesti notaarilta.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Selvää on, että näiden
ympäristövaliokunnan muutosten jälkeen
tällä kansallispuistomerkinnällä ei
ole vaikutusta kalastukseen, mutta aivan yhtä selvää on,
että sillä on kielteisellä tavalla vaikutusta
kalankasvatukseen ja metsästykseen.
Mutta kaikkein suurimpana ongelmana pidän sitä,
että sillä on tämmöisiä täysin
arvaamattomia piilovaikutuksia ihan seudun olennaiseen, suuren luokan
elinkeinoelämään, jolla on työllistävä merkitys.
Se piilovaikutus tulee viranomaisten arkuuden kautta ja sillä tavalla,
että se ei edes koskaan varsinaisesti virallisesti nouse
esille; lupamenettelyt vain vaikeutuvat ja oikeusturvaa on vaikea
saada. Nämä suojelualuemerkinnät, jotka ovat
hyvin epämääräisiä,
ovat oikeusturvan kannalta perin arveluttavia.
Timo Juurikkala /vihr:
Arvoisa puhemies! Totean vaan ed. Hemmilälle, että olisi
kannattanut kuunnella, mitä sanoin varsinaisessa puheenvuorossani,
ja olisi kannattanut myöskin lukea asiantuntijavaliokunnan,
ympäristövaliokunnan mietintö, jossa
tätä konkretiaa myös tuodaan esiin. Täällä sanotaan
muun muassa näin, että tässä "saatetaan
pysyvän suojelun piiriin edustava ja pitkä pohjois—eteläsuuntainen
alue Pohjanlahden meri- ja ulkosaaristoaluetta, joka turvaa merkittävällä tavalla
Itämeren uhanalaisia ekosysteemejä." Tämä on
keskeistä kansallispuistojen perustamisessa. Täällä myös
todetaan: "Myös veden suolapitoisuudessa tapahtuu huomattavaa
laskua pohjoiseen päin siirryttäessä. Valiokunta
katsoo, että tämä vaiheittuminen on keskeinen
osa kansallispuiston edustavuutta. Edellä sanotun vuoksi
on välttämätöntä, että Selkämeren
kansallispuiston rajaus sisältää koko esitetyn
alueen Vakka-Suomesta Satakunnan alueelle." Tätä myös
perusteltiin tutkimuksellisella näkökohdalla,
jonka toin kohtalaisen selkeästi puheenvuorossani esiin.
(Ed. Hemmilä: Ei siinä ole mitään
konkretiaa!) — Kyllä tässä puoltavalla
puolella, hallituksen esityksen puolella, on runsaastikin konkretiaa,
toisin kuin vastustavalla puolella.
Annika Lapintie /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Juurikkalan puheenvuorossa tuli aika
hyvin esille se, miksi tällainen kansallispuisto perustetaan,
mutta ihan yksinkertaisesti haluamme suojella luontoa ja ympäristöä,
jotta tulevillakin sukupolvilla on siitä mahdollisuus nauttia.
Mutta mitä tulee paikallisten asukkaiden ja kuntien
ja hallintoviranomaisten kantaan, niin totta kai se on tärkeä,
ja juuri sen vuoksi totesin, että mielestäni on
oikein hyvä, että nyt on saatu aikaan tasapainoinen
kompromissi, jossa on otettu huomioon kaikki ne huolet, joita alueen
kunnat ovat esittäneet, ja sen takia tämä on
hyvä kompromissiesitys, joka nyt on varmasti kaikkien
hyväksyttävissä.
Yleiskeskustelu päättyi.