Täysistunnon pöytäkirja 165/2010 vp

PTK 165/2010 vp

165. TORSTAINA 3. MAALISKUUTA 2011 kello 16.01

Tarkistettu versio 2.0

Postialan lakonuhka

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Huonoja lakeja tänne on tullut kyllä yllin kyllin. Yhden sellaisen seurauksena Posti- ja logistiikka-alan unioni on ilmoittanut tiedotteessaan, että hallituksen katteeton lupaus on ajamassa postialaa lakkoihin. Liitto katsoo, että ministeri Lindén on pettänyt marraskuussa antamansa lupauksen ykkösluokan kirjeen palauttamisesta lakisääteiseksi. Tällä lupauksella marraskuussa jumiutuneet neuvottelut ja työtaistelut saatiin sovittua, mutta nyt tilanne on kärjistymässä uudelleen lakoiksi. Vasemmistoliitto on ollut koko ajan huolissaan kansalaisten postipalvelujen yhdenvertaisesta saatavuudesta ja myös postityöntekijöiden asemasta. Tuemme näin täysin Postin työntekijöiden vaatimuksia.

Arvoisa puhemies! Miksi ministeri Lindén ja hallitus eivät ole pitäneet lupauksiaan postialan henkilöstölle?

Viestintäministeri Suvi Lindén

Puhemies! Hallitus on tehnyt juuri sen, minkä hallitus lupasi marraskuun 5. päivänä. Tämän hallituksen tärkeä tavoite on ollut turvata postinjakelu viitenä päivänä viikossa, ja näin se tapahtuu. Tässä salissa myöhemmin puhutaan varmasti postilain sisällöstä. Nämä väitteet eivät pidä paikkaansa. Hallitus nimenomaan hyvin poikkeuksellisesti lupasi osallistua työmarkkinapöytään siten, että yhtä lain pykälää muutetaan eli sinne lisätään yhden yön yli -kirjeen laatuvaatimus. Tämä muutos on nyt tehty liikenne- ja viestintävaliokunnassa, ja näin ollen hallitus on tehnyt juuri sen, minkä lupasi PAUlle.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Kyllä tässä nyt selkeä ristiriita on tulkinnassa, kun siellä ollaan menossa työtaisteluihin ministerin lupauksen pettämisen vuoksi. Kilpailijoille ei ole asetettu tässä hallituksen lakiehdotuksessa ehtoja, vaan ne on jätetty sovittavaksi toimilupia myönnettäessä. Tämä ei välttämättä riitä, vaan sallii kermankuorinnan ja vaarantaa kansalaisten yhdenvertaiset postipalvelut koko maassa.

Miksi hallitus ei käyttänyt sitä liikkumavaraa, jonka EU-postipalveludirektiivi olisi sallinut, palvelujen turvaamiseksi? Voiko ministeri nyt ihan oikeasti käsi sydämellä väittää, että mikäli tämä lakiehdotus tällaisenaan menee läpi, niin kansalaiset saavat kohtuuhinnalla yhdenvertaisesti postipalvelut koko maassa, ja että henkilöstön asema ei myöskään heikkene?

Viestintäministeri Suvi Lindén

Arvoisa puhemies! Jos se ed. Uotilan oloa helpottaa, niin voin käsi sydämellä vannoa, että tämä laki turvaa kohtuuhintaisen laadukkaan postinjakelun viitenä päivänä viikossa.

Haluan vielä palata edelleenkin siihen, että hallitus on tehnyt juuri sen, minkä lupasi työmarkkinaosapuolille. Hallitus tiedotti 5. päivänä marraskuuta, että hallitus puoltaa sitä, että liikenne- ja viestintävaliokunta lisää lakiin tätä koskevan, mutta nykyistä väljemmän laatutason, joka liittyy tähän yhden yön yli -kirjeen laatuvaatimukseen. Tämä on tehty. Olemme tehneet juuri sen, minkä olemme PAUlle kertoneet, ja siltä osin hallitus on pitänyt lupauksensa, ja kansalaiset saavat sen postipalvelun, mikä laissa luvataan.

Ensimmäinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.