Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Puheenvuoroni edellyttää johdannon siihen, minkälaisesta alueesta ja ongelmasta on kysymys. Kysymys on Oulun seudusta ja erikoisesti Oulun kaupungista. Oulun kaupungissa on ollut systemaattisesti korkeampi työttömyysaste kuin Pohjois-Pohjanmaalla keskimäärin. Sellaista positiivista poikkeusta ei ole viime vuosien aikana ollut lainkaan. Meillä on ollut työttömiä 14—15 prosenttia, ihan jatkuvasti sillä tasolla, ja absoluuttisesti se tarkoittaa 8 000—9 000:n tienoilla olevaa työttömien määrää. Tästä porukasta neljä viisi vuotta sitten oli pitkäaikaistyöttömiä 2 700—2 800. Nyt on hivenen aina pienentynyt tämä absoluuttinen lukumäärä, niin että nyt se on tasolla 2 350—2 400. Sitten alle 25-vuotiaitten työttömien määrä on 2 500:ssa suurin piirtein. Loppu on sitten sitä muuta.

Me olemme miettineet Oulun kaupungin työllisyystoimikunnassa, mitä ihmettä voitaisiin tehdä, että niin Oulun kaupungin kuin lähikuntienkin osalta saataisiin kaikki mahdollinen, erikoisesti yksityisen lohkon, työpaikkatarjonta käyttöön niin, että olisi mahdollisimman tehokas järjestelmä tässä suhteessa olemassa. Meillä on Oulun kaupungissa vähän yli kymmenen työvoimanvuokrausfirmaa, jotka eivät kerta kaikkiaan pysty sillä tavalla toimimaan, että se olisi todella tehokasta toimeliaisuutta. Meillä sitten Oulun työvoimatoimisto yritti omaa tämmöistä tehostettua työnvälitystään, pestimarkkinoittenko nimellä se oli vai pestuumarkkinat, jotakin tämän laatuista, eikä onnistunut millään. Sitten viritettiin sellainen hanke, että kunta ottaa tehtäväkseen tämän työn välittämisen, kun se kuitenkin maksaa viulut niistä työttömistä mitä suurimmassa määrin itse ja kun se on todellinen ongelma Oulun kaupungissa, ja tehdään todella tehokas työnvälitysjärjestelmä sillä tavalla, että ilmoitetaan paikallisissa ilmaisjakelulehdissä omasta työnvälityksestä sellaisella tavalla, joka on tässä tietoyhteiskunnassa mahdollisimman tehokas, mahdollisimman toimiva, ja sitten tarjotaan kunnan rahoilla se palvelu, että sen joka rekrytoi tämmöisen ihmisen, byrokratia on minimaalinen jnp.

Sitten tästä pitkän valmistelun jälkeen tehtiin Esr-hanke ja lähetettiin se te-keskukseen. Ensimmäinen palaute oli hyvin raju: Ei missään nimessä, ei tule kuuloonkaan, että kunta rupeaisi tällaisia hommia hoitamaan, nämähän eivät kuulu kunnan toimialaan lainkaan, hoitaa töitä työttömilleen, siis huom. kunta, joka maksaa sitten viulut siitä, kun ihmiset ovat työttöminä, viime kädessä. Siitä huolimatta tämä viesti tuli työllisyystoimikuntaan, ja me totesimme, että huh huh, ja sen jälkeen, että ei tätä takaisin vedetä. Seuraava vaihe olikin sitten erittäin nopeassa tahdissa se, että sieltä tuli erittäin lyhyt ja tyly kirje, jossa ilmoitettiin, että ei tule pakettia, ei voida missään nimessä hyväksyä ja sillä siisti. Nyt sitten Oulun kaupunki pohtii sitä, että se tekisi tämän omaan piikkinsä koko homman, rupeaa sitten hoitamaan tätä. Jos ei kerta kaikkiaan te-keskusjärjestelmä eivätkä työvoimaviranomaiset eivätkä mitkään halua olla tässä yhteistyössä, niin sitten, koska ongelma on todella suuri, tehdään tämä itse. Sitten tässä kuitenkin päädyttiin siihen tulokseen, että neuvotellaan näitten yksityisten työvoimanvuokrausfirmojen kanssa, jos tehtäisiin kompus, että tehdään tätä hommaa yhdessä, mutta otetaan kunnan resurssit siihen apuun.

Minä henkilökohtaisesti olen äärimmäisen pettynyt työvoimahallintoon tässä asiassa, siis viimeiseen saakka pettynyt, niin ovat kaikki muutkin siellä siitä, että nyt on jotakin perustavaa laatua olevalla tavalla pielessä, kun tämmöinen tilanne ylipäätään voi syntyä. Vielä tähdennän sitä: kunta maksaa viulut, kun ihmiset ovat työttöminä, viime kädessä.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Herra puhemies! Ed. Pulliainen käytti hyvän esittelypuheenvuoron myöskin Pirkanmaan tilanteen kannalta. Tampereen työttömyys on samalla prosenttitasolla, 14—15 prosentin välillä, ollut koko ajan ja oli aiemmin enemmänkin, vielä pari vuotta sitten, eli meillä on sama taso kuin Oulussa ja selvästi korkeampi kuin Pirkanmaalla yleensä ja varsinkin Tampereen ympäristökunnissa. Ainoa ero on se, että Tampereella on 200 000 asukasta, joten ne luvut, henkilömäärät, mitä ed. Pulliainen luetteli, meillä ovat noin kaksinkertaiset, elikkä työttömiä on noin 14 000—15 000. Onneksi pitkäaikaistyöttömien ja myöskin nuorten työttömien määrät viime aikoina ovat suhteessa hieman pienentyneet verrattuna Oulun tilanteeseen, mutta yhtä kaikki pitkäaikaistyöttömyys ja nuorten työttömyys ovat keskeiset ongelmat. Työllisyystoimenpiteiden keskeinen tavoite on ollut juuri näiden ryhmien työllistäminen, ja mielestäni siinä ei ole riittävästi onnistuttu, se on aivan selvä asia.

Me olemme puhuneet työministeriön työllisyysmäärärahojen käytöstä, ja voi sanoa, että enemmänkin niiden käyttämättä jäämisestä. Tämän hetken arvio lienee — ministeri Filatov osaa antaa tarkemmat luvut — että tänä vuonna jää enemmän rahoja käyttämättä kuin viime vuonna. Viime vuonna se oli noin 50 miljoonaa euroa kaiken kaikkiaan, ja tänä vuonna arvio on 80 miljoonaa euroa. Kun näitä rahoja on kuitenkin selvästi vähennetty, niin tämä tulos ei voi olla tyydyttävä. Ministeri Filatov on yrittänyt ministerinä huolehtia rahojen käyttämisestä aikaisempaa paremmin. Mutta miten nyt on sitten mahdollista, että taas on päädytty siihen, että rahoja jää enemmän käyttämättä, vaikka seuranta on ollut tiheämpää ja käyttäminen näiden alueiden välillä on ollut joustavampaa ja myöskin näiden momenttien ristiinkäyttö on ollut aikaisempaa joustavampaa?

Tälle täytyy tehdä jotakin ja myöskin sille, että mielestäni pitää löytää keino, jolla ne rahat, mitkä jäävät käyttämättä, voidaan käyttää seuraavan vuoden puolella, elikkä esimerkiksi joulukuussa vielä voitaisiin hyvinkin palkata näillä rahoilla ja todeta, että loppuaika siitä tukityökaudesta tai koulutuksesta, mikä se sitten onkin, työkokeilusta, rahoitetaan sitten seuraavan vuoden puolella tämän vuoden rahoilla, tai joku muu vastaava systeemi.

Pirkanmaan osalta voi sen verran olla tyytyväinen, että se työ, mitä kansanedustajat ja sitten myöskin esimerkiksi juuri Tampereen kaupunginvaltuustossa erityisesti vasemmistoliiton valtuutetut ovat tehneet, on johtanut siihen, että erityisesti Pirkanmaan te-keskuksessa on lähdetty rohkeammin liikkeelle kuin aikaisemmin ja sitä kautta saatu nämä rahat käytetyksi. Viime vuonna rahat, mitkä oli osoitettu, menivät, tosin aika alkuvuodesta oli tilanne, jossa rahoja vähennettiin. Tällä hetkellä rahat on sidottu 102-prosenttisesti, kun tiedetään, että vaikka niitä yli sidotaan, niin loppujen lopuksi niistä jää aina osa toteutumatta ja ainakin sitten muilla alueilla jää. Mielestäni tällainen rohkeampi rahojen sitominen on yksi keino.

Mutta aivan konkreettisia muutosehdotuksia: Viesti, mikä kentältä tulee, on se, että valtiolle pitäisi voida sijoittaa enemmän. Tämä valtion tukityöllistäminenhän on ajettu hyvin alas, ja vaikka siihen on perusteluna se, että pysyviä työtehtäviä pitää hoitaa pysyvillä työsuhteilla, niin kun näillä virastoilla ei ole rahaa näin toimia, niin se ei ole mahdollista. Sen vuoksi, vaikka tämä tietysti tulee työllistämisen kannalta kalliimmaksi, koska valtio maksaa molemmat puolet elikkä 100 prosenttia työllistämisestä eikä ole kuntaa tai yksityistä yritystä rahoittamassa toista puolta, toisin kuin kuntiin ja yksityiselle alalle työllistettäessä, niin eihän tämä kaiken kaikkiaan sen kalliimpaa ole. Riippuu tietysti siitä, minkälaisia töitä järjestetään. Valtiolla olisi tarvetta saada lisätyövoimaa, mutta ennen kaikkea monelle pitkäaikaistyöttömälle löytyisi valtiolta sopivia tehtäviä.

Meidän alueeltamme kerrotaan juuri, että esimerkiksi monella henkilöllä on puoliso, joka on pitkäaikaistyötön, koska paikkakunnalta ei löydy sopivaa työtä. Koulutusta on, osaamista on, mutta työtä ei löydy. Ei kunnan kirjastoon pysty palkkaamaan pitkäaikaistyöttömiä määräänsä enempää. Onneksi valtion työpaikkoja nyt vielä on eikä ole kaikkia siirretty pois näiltä alueilta, vaikka taas eilisetkin päätökset saattavat sellaiseen kehitykseen johtaa. Toivon mukaan tämä alueellistaminen jossain vaiheessa rupeaa johtamaan toiseen suuntaan.

Tässä toivon ministeri Filatovilta toimenpiteitä, että valtiolle voidaan lisää työllistää. Tällä hetkellä nimenomaan kuntien mahdollisuudet työllistää ovat heikentyneet, ja se osaltaan varmaan selittää sitä, miksi näitä rahoja jää käyttämättä. Meillä on kuntia, joissa ollaan panemassa pakkolomalle tai muuten vähentämässä työntekijöitä, joten eivät ne voi työllistää tukitöihin sellaisena aikana. Sen vuoksi tämäkin on tärkeä kriteeri sille, miksi valtion puolella pitäisi lisätä työllistämistä.

Se, mikä on ollut myönteistä, on, että on tehty pidempiä sopimuksia työllistämisestä, mutta ei se riitä. Tämä vajaakuntoisten ja vammaisten työllistäminen edellyttää myöskin uuden lainsäädännön pohjalta sitä, että todella pidempiaikaisesti työllistetään, tehdään sopimuksia, jotta vajaakuntoisille, vammaisille ja muille kaikkein vaikeimmin työllistettäville saadaan työtä.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Työttömyysasteen arvioidaan kasvavan 9,2 prosentista 9,4:ään. Työllisyyden ja työttömyyden alueelliset erot ovat kasvaneet ja uhkaavat edelleen kasvaa. Tämän vuoksi on hyvä, että tulopoliittiseen sopimukseen liittyen työllisyysperusteista investointiavustusta ehdotetaan lisättäväksi 4 miljoonalla eurolla.

Työllisyysperusteisia määrärahoja on jäänyt vuosittain käyttämättä huomattavia summia, ja näitten määrärahojen käytön tehostaminen on aivan paikallaan, ja tästä juuri äsken puhui ed. Stenius-Kaukonen. Tämä on todella epäkohta. Työllisyysperusteisten määrärahojen ristiinkäyttö on perusteltua, sillä alue- ja paikallistasolle on annettava nykyistä paremmat mahdollisuudet käyttää rahoja tarvetta vastaavasti.

Teollisuuden piiristä on kantautunut tietoja siitä, että se ennakoi vähentävänsä työntekijöitä noin 10 000:lla ensi syksyyn mennessä. Tämä vaikuttaa lyhytnäköiseltä arviolta, sillä suhdanteiden arvioidaan piristyvän viimeistään ensi syksynä. Nyt jos koskaan työnantajien tulisi pitää kiinni osaavasta ja ammattitaitoisesta työvoimasta, sillä tulevina vuosina siitä saattaa olla pula, niin kuin on jo nyt eräillä toimialoilla.

Kuntien työllistämismahdollisuuksia tulisi lisätä. Valitettavasti monet kunnat ovat työllistettyjen määrää vähentäneet. Siitäkin äskeisessä puheenvuorossa juuri puhuttiin. Näin on valitettavasti käynyt myös omalla paikkakunnallani, kotikunnassani, jossa jouduttiin muun muassa lomautuksiin turvautumaan, mutta myös taloudelliset syyt ovat sellaiset, että hyvinkin ratkaisevasti työllistettyjen määrää jouduimme vähentämään.

Valtio on vetäytynyt rahoitusvastuustaan lamavuosien aikana vähentäen rahoitusosuuttaan noin kolmesta neljäsosasta suunnilleen puoleen. Kyllä tälläkin tietysti merkitystä on. Työllistämisen lisätukia, joihin vähennys on kohdistunut, tulisi kasvattaa. Yhdistelmätuen käyttöä tulisi lisätä yrityksissä, niin kuin hallitus esityksessään toteaakin, samoin kuin yhä laajentuvalla kolmannella sektorilla. Kolmannelle sektorille ei tule kuitenkaan sälyttää niitä vastuita, jotka kuuluvat valtiolle ja kunnille.

Arvoisa puhemies! Työvoimapolitiikan toimeenpanon toteuttamiskriteeriä tulee muuttaa. Tästä asiasta olen monesti aiemminkin puhunut täällä. Itä- ja Pohjois-Suomen yksi vaikeimmista ongelmista on rakenteellinen työttömyys. Varsin toimiva ratkaisu ongelmaan on palata työllisyyslain alkuperäiseen tarkoitukseen vaikeimpien työllisyysalueiden työllisyyden hoidossa. Käytännössä tämä ei vaadi edes lainmuutosta, vaan pitkäaikaistyöttömyyden ja suhteellisen työttömyyden palauttamista ensisijaisiksi määrärahojen jakoperusteiksi.

Työttömyyden alentaminen voitaisiin hoitaa toteuttamalla erityinen työohjelma vaikeimmilla työttömyysalueilla. Toteutettavien työkohteiden tulisi olla sellaisia, jotka eivät aiheuta toteutuessaan lisäkustannuksia, vaan parantavat aluetaloutta. Kohteista ei todella ole puutetta: esimerkiksi koulujen peruskorjaus- ja tiehankkeet. On toki todettava, että muun muassa homekoulujen korjaukseen on ensi vuonna käytettävissä 5 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna. Lainaan sanatarkasti budjettikirjan perusteluosan tekstiä: "Määrärahaa saa käyttää työttömyyden torjumisesta aiheutuvien menojen maksamiseen hankkeissa, joilla edistetään uusien työpaikkojen syntymistä ottamalla samalla huomioon myös alueelliset työllisyysnäkökohdat." Budjettikirjan perusteluissa siis kriteerien pääpaino on uusissa työpaikoissa. Ei tätä muuten voi tulkita, ja näin se on tulkittu. Niin tärkeitä kuin ne tietysti ovatkin, niin perusteluosaa tulisi kuitenkin muuttaa niin, kuin aiemmin esitin.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Talouden kasvu on ollut, kuten tiedämme, seitsemän kahdeksan vuoden ajan erittäin nopeaa. Tästä huolimatta meillä on paha, vaikea työttömyys. Se on edelleen korkealla tasolla ja merkittävästi korkeammalla tasolla kuin puolittamistavoite edellyttäisi. Tiedämme, että työttömyys merkitsee sekä valtiolle että kunnille mittavaa rasitetta. Se vie paljon varoja, joita välttämättä tarvittaisiin myös muuhun yhteiskunnan toimintaan.

Työttömyysongelma ja erityisesti rakenteellisen työttömyyden ongelma onkin yhteiskunnan kipeimpiä asioita. Se liittyy monin tavoin sekä yksilöiden että perheiden ahdinkoon ja siihen inhimilliseen hätään, jota yhteiskunnassa koetaan. Se osaltaan on lisäämässä sitä syrjäytymisriskiä, josta äsken muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan kohdalla puhuimme. Eriarvoistuminen ja köyhyysongelma ovat edelleenkin meillä tosiasioita, osittain jopa kärjistyneet, ja näissä asioissa keskeisenä syynä on työttömyys. Tästä syystä, arvoisa puhemies, on erittäin tärkeää, että yhteiskunnassa koottaisiin kaikki voimat paremman työllisyyden ja tasa-arvoisemman työllisyyskehityksen puolesta. On välttämättä tuettava työllistymistä avoimille markkinoille ja työvoimapolitiikalla tätä kaikin tavoin edistettävä, mutta tämän rinnalla tarvitaan toisaalta myös yhteiskunnan työllistämistoimenpiteitä ja sellaisia työllisyysperusteisia investointeja, jotka kohdennetaan vaikeimmille työttömyysalueille työllisyyden parantamiseksi ja joilla tehdään sellaisia rakennushankkeita tai muutoin edistetään palvelujen saatavuutta, jotka ovat yhteiskunnan hyvinvointikehityksen kannalta kuitenkin välttämättömiä.

Tiedämme kaikki, että tekemätöntä työtä on runsaasti. Ongelmana on se, että ei ole palkanmaksukykyä, ei ole työnantajaa. Toisaalta tämä kysymys tulee muun muassa työvoimapoliittisen koulutuksen ja osaamistason nostamisen osalta entistä tärkeämmäksi. Kun yhteiskunnan rakenne ja kehitys on muuttunut, niin työvoiman kysyntäkin kohdistuu tietynlaisiin ammattihenkilöihin. Tästä syystä tämä rakenteellinen ongelma tulee jatkumaan, ja se edellyttää tietysti sitä, että koulutuksenkin keinoin, sekä ammatillisen koulutuksen kehittämisen että myös työssä oppimisen keinoin oppisopimuskoulutuksen kautta, parannetaan osaamisen tasoa ja näin autetaan sijoittumaan työmarkkinoille.

Keskeinen kysymys, arvoisa puhemies, tuleekin jatkossa olemaan se, millä tavoin se suuri joukko, jolta puuttuu ammatillinen koulutus, kyetään saamaan mukaan koulutukseen ja kyetään sijoittamaan työmarkkinoille. On jotenkin nurinkurista, että meille on toisaalla tulossa työvoimapulaa, mutta toisaalla meillä on edelleen mittavasti työttömyyttä ja sen tuomaa ongelmaa. Tässä tarvitaan siis toimenpiteitä, joilla työnantaja ja työtön saadaan nykyistä paremmin kohtaamaan. Tarvitaan siis koulutus- ja uraneuvontaa sekä työnvälitystoimia niin, että ne kohdentuvat räätälöidysti. Työttömiä on myös aktivoitava ja motivoitava ja näin estettävä heidän syrjäytymisensä.

Kaikkinensa voi sanoa, että myös tähän liittyy keskeiseltä osalta tasapainoisempi alueellinen kehitys ja aluepolitiikka ja koko Suomen voimavarojen käyttöönsaanti on yksi keskeinen asia. Näin ollen työvoimapolitiikka on yhtä lailla osa sitä laaja-alaista yhteiskuntapolitiikkaa ja yhteiskunnan kehittämistä, jolla saisimme turvattua hyvinvoinnin edellytykset ja elämisen edellytykset koko maassa ja näin parannettua sitä elämisen laatua, joka edellisessä pääluokassa hyvin vahvasti tuli esille.

Arvoisa puhemies! Keskusta on osaltaan budjettivastalauseessa ehdottamassa lisämäärärahaa niin, että koulutusneuvontaa ja työnantajayhteyksiä kyettäisiin osaltaan parantamaan. Toisaalta olemme ehdottamassa määrärahan lisäystä siihen, että työvoimapalveluja kyettäisiin vammaisille ja vajaakuntoisille tarjoamaan paremmin ja näin työllistämään heitä myös avoimille työmarkkinoille sen ohella, että tietenkin tarvitaan lisääntyvästi myös erilaisia tukitoimenpiteitä.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Työllisyystilannehan on nyt sillä tavalla muuttumassa tästä taloudellisesta notkahduksesta johtuen, että alueelliset erot itse asiassa elävät aika mielenkiintoisella tavalla. Jollen nyt ihan väärin muista, niin jokin aika sitten näin tilaston, jossa kerrottiin, että Helsingin seudun työttömyys — silloin puhutaan Helsingistä, Pääkaupunkiseudun kunnista ja kehyskunnista — on kasvanut vuoden aikana 5 500 hengellä. Täällä muistaakseni eilen joku puheenvuorossaan totesi, että Etelä-Savossa työttömyys on laskenut 10 prosenttia, elikkä nyt, kun on vaikeuksia raskaassa tuotannossa, teollisuudessa, niin työttömyysongelmat kyllä kärjistyvät myöskin niillä paikkakunnilla, kuten Helsingissä, joilla on totuttu kuitenkin huomattavasti keskitasoa alhaisempiin työttömyyslukuihin.

En usko kuitenkaan, että edes oppositio tästä nyt haluaa vahingoniloinen olla, että tällä tavalla tätä alueellista tasapainottumista tapahtuu. (Ed. Väistö: Ei tietenkään!) Ongelma on todella suuri, ja voin viitata tässä myöskin oman siviilityöni, telakkateollisuuden, tilanteeseen. Sekä Raumalla että Turussa uusien tilausten myötä on saatu helpotusta telakkateollisuuden tilanteeseen, mutta Helsingin telakalla on kyllä hyvin rajut toimenpiteet edessä sekä irtisanomisten, lomautusten että muiden järjestelyjen suhteen, ja tietysti toivoa sopii, että Turun ja Rauman lailla myöskin Helsinkiin pystyttäisiin työtä telakkatyöntekijöille saamaan.

Niin kuin on aiemminkin todettu, työllisyysmäärärahojen käytön tehokkuuteen on vaadittu joustavuutta ja tässä mietinnössä nimenomaan ponnella sitten tällaista alueellista harkintaa työllisyysmäärärahojen käytölle.

Kaiken kaikkiaan työllistämiseen käytetyt tukitoimet pitävät sisällään paljon muutakin. Puutun yhteen kokonaisuuteen, joka koskee työttömien järjestöjen, työttömien yhdistysten ja näiden vetämien projektien avustamista. Näitä omatoimisuusavustushakemuksiahan tulee yleensä paljon enemmän te-keskuksille kuin te-keskuksille on myönnetty kyseisiin tarkoituksiin rahaa. Esimerkiksi Uudenmaan te-keskuksen osalta tällaisiin avustuksiin on tullut hakemuksia peräti 2 miljoonan euron edestä. Nyt kuitenkin työministeriön jyvityksessä ja korvamerkinnässä Uudellemaalle on esitetty vain 590 000 euroa tähän tarkoitukseen. Tämä on nyt johtanut te-keskuksessa siihen, että esimerkiksi projekteille, joissa on palkattuja työntekijöitä, ja yhdistyksille on jouduttu ilmoittamaan, että ei ole rahaa kuin kolmen kuukauden palkkaukseen.

Kuitenkin se toiminta, jota näissä projekteissa tehdään, on erittäin tärkeätä. Kun täällä juuri ed. Väistö puhui tästä syrjäytymisen torjunnasta, niin on hyvin merkittävää, että työttömiä kuitenkin aktivoidaan, ja heille tämä on tämmöistä elämänhallintaa ja ensiarvoisen tärkeää toimintaa. Siinä tietysti pitää olla pitkäjänteisyyttä myöskin. Kyllä varmaan on aikamoinen ongelma, jos vuoden alussa tällaisissa projekteissa ja yhdistysten toimintasuunnitelmissa joudutaankin lähtemään siitä, että on vain kolmeksi kuukaudeksi varmuutta rahoituksesta. Tämä on sillä tavalla ongelmallinen juttu, että vaikka tupon yhteydessä nyt sitten muutoin saatiin lisäpanostusta, niin nämä rahat on myöskin korvamerkitty ja niiden käyttötarkoitus on määritelty.

Keskustelin ministeri Filatovin kanssa ennen tämän pääluokan käsittelyä, ja hänen käsityksensä mukaan on aika vaikea myöskään lisäbudjetin avulla tähän ongelmaan puuttua. En tiedä, koskeeko tämä muita te-keskuksia kuin Uuttamaata, mutta kyllä tämä nyt tavalla tai toisella pitäisi kuitenkin pystyä järjestämään jollakin rahoituksella, koska on kyllä täysin kohtuutonta, että tämä toiminta sitten kärsisi varsinkin tilanteessa, jossa kuitenkaan Uudenmaan te-keskuksen alueella työllisyystilanteessa ei ole sellainen suunta, joka perustelisi sitä, että tällaista toimintaa voitaisiin vähentää. Varmasti on kehittämisen varaa ja tulostavoitteita pitää olla, mutta kyllä tässä minun mielestäni nyt on jotain outoa jäykkyyttä, kun ei sitten te-keskuksen oman harkinnan mukaan voida esimerkiksi tällaiseen tarkoitukseen siirtää rahoja vaan jo ministeriötasolla budjetin valmistelussa korvamerkintä osoitetaan niin tarkasti, että liikkumavaraa käytännössä ei ole.

Eduskunnan käsissähän nämä tietysti ovat. Eduskunta voi halutessaan näitä kohdentamisia tehdä, mutta kun tämäkin tieto on tullut nyt vasta ihan näinä päivinä Uudenmaan te-keskuksen ja yhdistysten taholta, niin täällä on jo budjettimietinnöt tehty ja se työ, missä on kohdentamiseen huomiota kiinnitetty, on täällä tehty ja ollaan siinä mielessä vähän jälkijunassa. Toivon, että ministeri myös tätä problematiikkaa omassa puheenvuorossaan käsittelee.

Pentti Tiusanen /vas:

Herra puhemies! Todella, työttömyys on sekä kansallinen yhteiskunnallinen tragedia että aina jokaisen ihmisen kohdalla sitä korostuneesti, ja pitkäaikaistyöttömyys on sitä erityisesti. Lisäksi työmarkkinatuki on tasoltaan sitä luokkaa, että se ei takaa todellista turvallista toimeentuloa, ja usein joudutaan kääntymään toimeentuloluukun puoleen ja vielä sitten se on osittain tarveharkinnaista puolison tai avopuolison tuloihin nähden.

Myöskin terveyden kannalta se on ongelmallista. On tutkittu, että nimenomaan pitkäaikaistyöttömillä on selkeästi enemmän sairauksia, sekä somaattisia että psyykkisiä, ja tämä on erittäin vakava oire tietysti niistä ongelmista, mitä tähän yhteiskunnalliseen tilanteeseen liittyy.

Kymenlaakso ja Kaakkois-Suomi on suuren työttömyyden aluetta aivan Pääkaupunkiseudun vieressä, ja perussyy on infrassa. Meillä ei ole ratayhteyttä sinne, ja ajatelkaapa: länteen ja pohjoiseen rataa myöten on Pääkaupunkiseutu kasvanut, mutta eipä tuonne idän suuntaan. Tässä on taustalla se, että ei ole todellakaan kiskoja, jotka veisivät suoraan rannikkoa myöten itään.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Tässä edellä ed. Uotila minusta hyvin kiinnitti huomiota siihen, miten jäykkyydet ja se päätösvallan puute, mitä te-keskuksilla on mielestäni tämän tyyppisissä asioissa, mihin hän viittasi näiden työttömien yhdistysten ja vastaavien rahoitusten järjestämisessä, edelleen vaivaavat meillä työvoimahallintoa. Tähänhän valtiovarainvaliokunta on mietinnössään kiinnittänyt huomiota myös työllisyystukimäärärahojen käytön tehostamiseksi ja alueellisen päätösvallan lisäämiseksi. Mielestäni tällaista joustavuutta ja joustoa, päätösvallan siirtämistä, tarvittaisiin nykyistä enemmän, että todella kyettäisiin käyttämään ne käytössä olevat voimavarat mahdollisimman täysimääräisesti ensinnäkin ja toisaalta mahdollisimman hyvin alueen tarpeista käsin ja työllisyyttä edistävällä ja syrjäytymistä ehkäisevällä tavalla mahdollisimman tehokkaasti ja tuloksekkaasti. Tässä mielessä varmasti arvoisa ministerikin on pohtinut ratkaisuja osaltaan ja työministeriössä niitä on pohdittu. Olisi mukava kuulla, millä tavoin tähän ongelmakenttään kaikkinensa nyt aiotaan kiinnittää huomiota.

Arvoisa puhemies! Kiinnitän vielä huomiota siihen, että nyt kun arpajaisveroa nostettiin, niin se osaltaan tämän kolmannen sektorin rahoitustilannetta on heikentämässä ja sekin tuo, niin uskon, ongelmia siihen hyvään kehitykseen, mitä monin tavoin nämä järjestöt ja kolmas sektori ovat osaltaan kyenneet toteuttamaan tässä syrjäytymisen ehkäisytyössä ja aktivointityössä.

Seppo Lahtela /kesk:

Herra puhemies! Puhumme työministeriön pääluokasta, jossa ongelmat tämän yhteiskunnan osalta pääsääntöisesti juuri erityisesti tämän taloudellisen hyvinvoinnin kasvattamisen mahdollisuuden kautta kärjistyvät siihen, että kaikella kansalla ei ole töitä. Lipposen hallituksen eräs korkea tavoite on ollut olemassa, mitä on julistettu tässä takavuosina, että työttömyys ja työllisyys pitää puolittaa, erityisesti työttömyys pitää puolittaa ja työllisyyttä sitä kautta kasvattaa paremmaksi kuin mitä se koskaan aikaisemmin on ollut olemassa. Näyttää siltä, että hallituksella ei ole ollut halujakaan tähän asiaan, ei haluja eikä mahdollisuuksia, ja sen pohjalta voisi ajatella, kun täällä usein on viitattu, mitä seuraavissa hallitusneuvotteluissa pitää sopia, että tässä asiassa tarvitaan kovaa rakenteellista rakennetta, kovia uudistuksia ja kova sopimisen mahdollisuus. Ehkä siihen, mitä hallituksen ohjelmaan pitäisi sopia, pitäisi tehdä sellainen oppositiosopimus, että olipa hallituksessa ketä tahansa, oppositio sitoutuu siihen, että se ei arvostele ensimmäiseen kolmeen vuoteen sanallakaan hallituksen tekoja ja toimenpiteitä ja sitä, miten se hoitaa näitä työllisyysasioita. (Ed. Väistö: Vasta vaalien allako?) Mielestäni tämmöinen asia olisi järjestyksessä ja saatavissa kunnialliseen hoitoon, ja siinä mielessä, ed. Väistö, vaalien alla sitten sillä oppositiollakin olisi lupa puhua siitä, onko siinä onnistuttu vai ei. Voisi siinä olla myöskin semmoinen takasopimus, että jos se on puolittunut tai mennyt lupausten mukaan vielä paremmaksi, niin oppositio vaikenee siitä huolimatta. Silloin tässä asiassa syntyisi jotain järjestystä ja näköalaa.

Kun suomalainen työttömyys on sillä tasolla, millä se nyt on olemassa, se on eurooppalaista tasoa ja kehitys näyttää saman tyyppiseltä, siinä on erinomaisen suuri ansio sillä, että työvoima on hyvin koulutettua ja ammattitaitoista, mutta se on sillä lailla ammattitaitoista, että ammattia ja koulutusta vastaavaa työtä sen ei tarvitse vastaanottaa. Tämän pohjalta myöskin tähän koulutukseen liittyen koulutusta pitäisi tehostaa niin paljon, että syntyisi sellaista työvoimaa, mikä olisi monitaitoista, mikä pystyisi tekemään vanhan ajan tavan mukaan sitä työtä, mitä on saatavissa kesällä tai talvella. Tässä nyt esimerkkinä käy, kun se jätkä oli talvella siellä kannolla tukinteossa, keväällä uitossa, kesällä teki maalaistöitä, syksyllä jotain muuta ja se oli työssä aina. Tässä oli yksi semmoinen tärkeä näkökohta, että työtä piti tehdä saadakseen toimentulon ja pystyäkseen perheensä elättämään. Tämän pohjalta se ongelma, mikä liittyy tähän asiaan, koko problematiikkaan, on siinä, että tässä hyvinvointiyhteiskunnassa, sivistyneessä Suomessa, kun on irrotettu tämä työ ja toimeentulo toisistansa, niin väkisin on muodostunut sellainen asetelma, että kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa työtä vastaan ja sitten pienellä osalla, etten sanoisi mitenkään kärjistetysti, ei ole sitä haluakaan. Valitettavasti on niin, että tämä nuori kansalainen, joka koulutuksen jälkeen ei ole tavannut työtä eikä näyttänyt olemukseltaan sellaiselta, että kukaan työnantaja olisi heti välttämättä tarttunutkaan kiinni, oltuaan pari vuotta työttömänä työnhakijana ja epäonnistuttuaan muutamassa työhönottohaastattelussa on sen jälkeen tuomittu lukuisasti lähivuosiksi, voisi sanoa, että koko elämänsä ajaksi, ikuisesti, syrjään pudonneiden työttömien joukkoon.

Tämä asia pitäisi pystyä katkaisemaan ja hoitamaan parempaan järjestykseen, parempaan järjestykseen niin, että — nyt kun ministerikin on paikalla — pitäisi löytää sellaiset rakenteelliset uudistukset, että työn vastaanottaminen ja työn tekeminen on aina kannattavampaa kuin siellä työttömänä kortistossa makaaminen. Tätä asiaa jos ei pystytä korjaamaan ja järjestämään, niin koskaan tällä suolla ei tule loppua eikä rantaa löytymään. Sen pohjalta pitäisi asiaa pystyä korjaamaan, näkemään uudemmalla tavalla, uudemmalla lailla.

Tässä tulee erinomaisen hyvin mieleen, kun pari vuotta sitten oli joku työttömien mielenosoitus ja lähetystö tässä eduskunnan edessä ja auditoriossa kuuntelin, niin suurin huoli näillä työttömillä, jotka olivat järjestäytyneitä työttömiä, kauan olleet työnhakijoina, tuntui olevan se, että heidät pakotetaan työhön ja siitä kuitenkin saa niin pienen korvauksen, heidät pakotetaan lehdenkantajaksi lähtemään aamulla ulos sateeseen ja kylmään, pimeään ja tuiskuun ja siitä ei tule kuin muutama kymppi päivässä lisää siihen, mitä tulee sinne kotia suoraan kortistosta. Tässä on selvä rakenteellinen virhe. Tämä pitää korjata ja oikaista, mutta en sitä tarkoita, että sitä peruspäivärahaa mennään sortamaan, vaan jotenkin muuten tämä pitää hoitaa, pitää hoitaa sellaiseen järjestykseen, että se työn vastaanottaminen on mielekästä ja kannattavaa.

Itse kuulun myös kyllä siihen kansanluokkaan, että jos tämän toimeentulon, elon, pystyy saamaan ilman mitään hikistä työtä tekemättä, niin tietysti sitä pyrin välttelemään. (Ed. Pulliainen: Onko se sukuvika?) En tiedä, ovatko kaikki suomalaiset samanlaisia, mutta epäilen, että tämän tyyppinen virus lisääntyy ja kasvaa, on lisääntynyt vuosikymmeniä jo tuhonoman lailla. Ed. Pulliainen, te olette tutkinut enempi tätä ihmiskuntaa muuten, ja se voi olla jopa sukuvika. Se osoittaa ehkä jollakin lailla myöskin suomalaisten nokkeluutta siinä asiassa, että ei nähdä kunniallisena ja välttämättömyytenä olla jossakin töissä.

Ja nyt, herra puhemies, varsinaiseen asiaan. Kun tässä Helsingin seudullakin on tuhansia työpaikkoja avoimina, mihin haetaan kaikin tavoin työntekijöitä, haetaan siivoojia, autonkuljettajia, taksinkuljettajia, mitä lukematon määrä löytyy tähän asian perään, mutta ei ole halukkaita tulijoita, ja kun samanaikaisesti kuitenkin kortiston takana on tavaton määrä ihmisiä, jotka esiintyvät siellä työnhakijoina, ja uskon, että ainakin melkoisella osalla heistä olisi mahdollisuus muuntautua siitä aiheesta niin, että ottaisivat sen työn vastaan, edes kokeilisivat ja yrittäisivät tässä asiassa, niin ei tämä vaan toimi. Tämä pitäisi saada järjestykseen, parempaan hoitoon ja asemaan.

Kun sitten katsotaan yrittäjän asemasta tätä asiaa, kun näen tässä salissa yrittäjäväkeäkin laajemmalla mitalla olevan tavalla taikka toisella, niin moni yrittäjä hakee työntekijää kaikin tavoin ja keinoin, mutta sitä ei vaan tule vastaan. Erityisesti nämä ovat ongelmia niin sanotusti matalammalla palkkatasolla toimivilla aloilla; ei ole tekijöitä eikä ole tulijoita. Kyllähän tässä asiassa ei saisi olla tällaisen työttömyyden aikana sellaista työnantajaa, joka pystyy sanomaan, että hänellä on tarjolla työtä, mutta ei ole ketään halukasta, joka tulisi sitä tekemään ja hoitamaan. Tämä pitäisi pystyä hoitamaan paremmin järjestykseen ja oikealla lailla järjestykseen. (Ed. Nepponen: Entä työreformi?)

Täälläkin salissa on puhuttu lukemattomat kerrat tämän talven ja syksyn aikana, viime kesän ja edellisen talven aikana siitä, että ratkaisu tähän asiaan voisi olla työnantajamaksujen porrastaminen. Se voisi olla joku siihen asiaan oleva tekijä ja näkökohta olemassa, mutta mielestäni sillä ei ratkaista tätä asiaa, koska se ehkä monessa tapauksessa vääristää kilpailua eikä ole siinä mielessä ainut oikea. Ehkä sitä osaltansa voisi hyvin käyttää.

Yrittäjyyttä pitäisi kasvattaa ja löytää sen kautta tähän kasvunvaraa ja näköalaa. Ed. Nepponen kaipasi työreformia. Mielestäni neljä vuotta keskusta tarjosi työreformia ja kokoomus oli päämoittija, haukkuja, sen asian matkassa olemassa. Minusta se sanana on vähän sanahirviö. Tarjoan nyt sitä kokoomuksen ed. Nepposelle, ryhtykää käymään vaaleja sillä, niin ehkä tästä parempi tulee, tukea tulee varmaan keskustan taholta tähän asiaan. Mutta se täytyy sanoa tähän asiaan, että työreformikaan ei sortanut kolmikantayhteistyön periaatetta, vaan pyrki rakentamaan parempaa yhteiskuntaa, miten tästä oltaisiin noustu kilpailukykyiseen Suomeen. Se ei kelvannut makujaan mihinkään.

Sen pohjalta pitäisi löytää sellainen näköala, että yrittäjyys saataisiin niin paljon houkuttelevammaksi, että kaikki ne, jotka ovat työtä vailla, voisivat ryhtyä jonkinlaiseksi yrittäjäksi, työllistää itsensä, hoitaa asiansa parempaan järjestykseen, palkata muuta väkeä siihen ja saataisiin sellainen oravanpyörä liikkumaan, millä tässä maassa kukaan ei olisi työtä vailla, mutta työnantajan kannalta katsoen tapahtuisi se kauhukuva, että olisi työvoimapula. Silloin työnantaja on todella vaikeuksissa tämän asian kanssa olemassa.

Sen pohjalta yksi tärkeä tekijä tähän asiaan tietysti olisi olemassa näiden yksin yrittävien ihmisten osalta arvonlisäveron porrastaminen niin, että se ei olisi kertaheitolla jostakin paikasta poikki, vaan siihen voitaisiin nousta vähin erin, kasvun innostuksen kautta. Se kiihottaisi yrittämään ja tekemään entistä enempi, saamaan tulosta, ja sen kautta tämä yhteiskunta olisi parempi ja vahvempi nousemaan suurempaan taistoon tulevia haasteita vastaan.

Herra puhemies! Luulen, että jos joku lukisi joskus jälkeenpäin tämän puheenvuoron lähivuosien kuluessa, vaikka 10 tai 20 vuoden kuluttua, niin voisi ajatella, että oli siinäkin jotakin ajatusta ja itua, jos edes yritettäisiin tehdä ja toteuttaa niin, että kaikki pyrkisivät töihin ja yritettäisiin tehdä kaikki mahdollinen työn kautta eikä aina vaan sanottaisi, että meille pitää maksaa, meille pitää hoitaa, meille pitää tehdä.

Tämä tästä.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Ihan aluksi hieman tästä työllisyyden kehityksestä. Silloin 90-luvun alussa Suomi sukelsi hyvin syvään lamaan, mutta sen jälkeen kehitys on ollut kohtuullisen nopean kasvun ja vakaan talouden ansiosta työllisyyttä tukevaa ja maahan on syntynyt 340 000 uutta työpaikkaa. Viimeisimpien barometritietojen mukaan myös vakituisten työsuhteiden määrä on kasvuun päin eli tällainen hyvin pitkään jatkunut pirstaloituva työelämä on kääntymässä uudelleen sellaiseen suuntaan, joka turvaa paremman toimeentulon ja toisaalta myös pysyvämmät työsuhteet, mikä ihmisten hyvän elämän kannalta on varsin tärkeää, koska usein ne köyhyysongelmat ja epävarmuudet, joita perheet kohtaavat, johtuvat nimenomaan työelämän epävarmuudesta.

Tätä kokonaissaldoa kun arvioi, voisi sanoa, että vaikka määrällisesti ei olla saavutettu tuota puolittamistavoitetta suomalaisittain laskien, niin esimerkiksi Oecd:n arvioiden mukaan Suomen työttömyys on puolittunut. Toisaalta Oecd, joka ei yleensä kovin herkästi kehuja maillensa jaa, on todennut, että Suomen työttömyyden alenemisvauhti on ollut niin nopeaa, että sellaista ei ole Länsi-Euroopan lähihistoriassa nähty.

Jos vertaamme EU-tasolla, niin Suomen työttömyys on yhä yksi EU-maiden korkeimpia, mutta sen alenemisvauhti on ollut yksi EU-maiden nopeimpia. Vain Irlanti on toinen, joka on ollut samassa tahdissa mukana. Siellä työllisyyden parantumista on aiheuttanut nimenomaan se, että siellä on paljon EU-rahoituksella investoitu ja sitä kautta työpaikkoja on syntynyt.

Mutta pahinta työttömyyttä useimmiten on, niin kuin tässäkin keskustelussa on käynyt ilmi, nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys. Näiden kohdalla saldo on ollut parempi kuin työttömyyden keskimääräisen alenemisen suhteen, eli nuorisotyöttömyys on tippunut yhteen kolmasosaan niistä pahimmista vuosista, joissa se 90-luvun alkupuoliskolla oli, ja pitkäaikaistyöttömyys on hiukan enemmän kuin puolittunut. Voisi sanoa, että voimme ihan kohtuudella olla ylpeitä siitä, mitä olemme saavuttaneet, mutta emme tietenkään tyytyväisiä siihen tulokseen, koska yhä edelleen työttömyys on yksi maamme suurimmista ongelmista ja sen eteen pitää ponnistella.

Mutta näiden lukujen taustalla on toisenlaistakin positiivista kehitystä, eli kun silloin 94 Suomessa työvoimaan kuului 2 480 000 ihmistä, niin nyt työvoimaan kuuluu 2 600 000 ihmistä eli 120 000 ihmistä on tullut lisää työmarkkinoille. Sehän on tietenkin Suomen tulevaisuuden selviytymisen kannalta varsin keskeistä, koska sieltä niitä verotuloja kertyy ja se on työllisyysasteeseen vaikuttava kehitys, joka vaikuttaa sitten niihin asioihin, joista puhuttiin, työvoimapulaan ja esimerkiksi huoltosuhteen mukanaan tuomiin ongelmiin tässä sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan yhteydessä.

Mutta sitten näihin hieman yksityiskohtaisempiin asioihin, joita eri puheenvuoroissa tuli esille.

Ed. Pulliainen ei ollut saanut rahoitusta sellaiselle Esr-hankkeelle kuin olisi toivonut. En tunne sitä koko kehitystä, mitä tässä projektissa on tapahtunut, mutta olettaisin, että kyse on ollut kilpailulainsäädännöstä, joka tulee vastaan tämän tyyppisten hankkeiden rahoituksessa. Ed. Pulliainen itsekin sanoi, että Oulun seudulla on kymmenen työvoimaa välittävää firmaa, ja silloin työhallinto ei voi tukea — se ei ole meidän valintamme, vaan se on eduskunnan säätämää lainsäädäntöä — työhallinto ei voi tukea kilpailevaa toimintaa, joka tapahtuisi työhallinnon tai julkisen puolen rahoin, eli siinä tulee julkisen ja yksityisen puolen välinen tasavertainen kilpailu, joka estää tämän tyyppisen toiminnan. Mutta totta kai on pyrittävä tehostamaan työnvälitystä, ja silloin kun se tapahtuu avoimilla markkinoilla, tämä täydentävä palvelu, jos näin voi sanoa, on ilman muuta tervetullutta. Mutta lupaan, että selvitän tämän hankkeen taustaa paremmin, kun aikaa on enemmän. Nyt alkavat ihmiset jo palata työhön, että nyt voisi olla sopiva aika soittaa ja kysellä vähän enemmän, mutta silloin, kun tästä ensimmäisen kerran kuulin, tämä ei ollut oikein mahdollista.

Ed. Stenius-Kaukonen puuttui kaupunkityöttömyyteen ja nuorten työllisyyteen, ja niin kuin sanoin, se on varmasti yksi näistä kaikkein vaikeimmista haasteista. Sen vuoksi esimerkiksi tässä rahanjaossa ei voi pelkästään ajatella, että jaetaan kaikki raha sinne, missä se tulee helpoiten käytetyksi, koska silloin me ajautuisimme aika epäoikeudenmukaiseen rahanjakoon ja osittain myös sellaiseen rahanjakoon, jonka kestävät tulokset olisivat heikompia kuin tällä nykyisellä järjestelmällä.

Jos katsomme sitä suhdetta, miten työllistämismäärärahat ovat tulleet käytetyiksi, niin viime vuonna käyttämättä jäi vähemmän rahaa kuin koko 70-luvun jälkeisenä aikana, eli oltiin kaikkein pienimmässä käyttämättä jätetyssä rahasummassa. Jos katsoo tämän vuoden saldoa, niin todennäköisesti — ihan lopullisia lukuja ei vielä ole olemassa — tuo käyttämättä jäävien rahojen osuus on alle 4 prosenttia, eli sekään ei tästä kokonaispotista ole kovin suuri, (Ed. Stenius-Kaukonen: On se paljon!) mutta totta kai se on paljon rahaa ja täytyy pyrkiä siihen, että tämä raha tulee tehokkaammin käytetyksi. Mutta ratkaisu ei itse asiassa ole siinä, että annetaan kaikki valta te-keskuksille ja sanotaan, että käyttäkää rahaa mihin tahansa, koska on helppoja tapoja käyttää rahaa, mutta ikävä kyllä ne helpot tavat eivät ole kaikkein tuloksellisimpia.

Siitä voisi ottaa esimerkin työttömien yhdistysten toiminnasta, josta ed. Uotila puhui. Vasta tänä vuonna tämän tyyppistä toimintaa on ylipäätään voitu laillisesti tukea. Tähän asti meidän asetuksemme ja lainsäädäntömme on ollut sellainen, että on voitu tukea työttömien toimintaa silloin, kun nämä yhdistykset ovat lähteneet liikkeelle, ja tätä liikkeellelähtöä on tulkittu siten, että kun liikkeelle lähtee uusi projekti, niin myös sitä on voitu rahoittaa. Tämä oli hankala järjestelmä sen vuoksi, että isot, vahvat yhdistykset, joilla oli muitakin rahoituskanavia, pystyivät laittamaan liikkeelle aina uusia projekteja ja pystyivät käyttämään sitä rahaa, joka työministeriössä tähän tarkoitukseen oli, mutta sen sijaan pienet yhdistykset, usein maaseutukuntien yhdistykset, joilla oli pienemmät resurssit, eivät päässeet tämän järjestelyn kautta ollenkaan tämän tuen piiriin.

Nyt järjestelmä on sellainen, niin kuin normaalissakin usein järjestöille suunnatuissa valtionosuuksissa, että tätä omaehtoisuusrahaa voi käyttää siten, että tekee toimintasuunnitelman ja voi saada maksimissaan 80 prosenttia tukea ja se 20 prosenttia on tämä omarahoitusosuus ja sen jälkeen raportoi niin kuin mikä tahansa järjestö oman valtionapunsa käytöstä. Nämä työttömien omien yhdistysten projektit ovat syrjäytymisen kannalta erittäin tuloksekkaita, ja siellä saadaan ihmisiä mukaan, jotka muutoin eivät välttämättä lähtisi erilaisiin toimintoihin vaan jäisivät kotiin ja uhkaisivat syrjäytyä, mutta ongelma on se, että työvoimapolitiikalta odotetaan työllistymistuloksia. Näiden projektien työllistymistulokset eivät ole hyviä, ja sen vuoksi sanoin, että lisäbudjetin kautta olisi hyvin vaikea perustella sitä, että me suuntaamme lisää rahaa sellaiselle toimintakentälle, jonka tulokset eivät ole parhaita. (Ed. Stenius-Kaukonen: Parhaita siihen nähden, mitä on mahdollista tehdä!) — Siinä tarkoituksessa, jos puhutaan syrjäytymisen ehkäisystä, ja silloin tullaan rajanvetoon sosiaali- ja terveystoimen välillä ja tullaan rajanvetoon kuntien sosiaalitoimen ja työvoimahallinnon välillä. Itse olen pitänyt tärkeänä sitä, että myös syrjäytymisen ehkäisy nähdään työvoimapolitiikan tuloksena. Mutta kaikki, jotka tässä salissa ovat keskusteluja käyneet, tietävät, että se ei ole kovin yksimielinen näkemys tämän salin sisällä, vaan on hyvin paljon niitä ajatuksia, että työvoimapolitiikan tulokset voivat olla ainoastaan työllistymistuloksia. Tietenkin syrjäytymisen ehkäisy on pitkällä tähtäimellä näitä työllistymistuloksia palvelevaa, mutta se ei välttämättä näy seuraavana vuonna ja hyvin pitkään työttömänä olleiden ihmisten kohdalla ei ehkä kahteen, kolmeen, neljäänkään vuoteen, vaan nämä polut ovat hyvin pitkiä.

Oli kyse mistä tahansa rahasta, niin aina hakemuksia on enemmän. En tiedä, miksi Uudenmaan te-keskus on tehnyt sellaisen jakopäätöksen, että se antaa ikään kuin kaikille jonkin verran rahaa. Jotkut te-keskuksista ovat valinneet projektit, joiden oletetaan tai ennakoidaan olevan kaikkein tuloksekkaimpia, ja sitä kautta turvanneet koko vuoden toiminnan, mutta tässä on erilaisia käytäntöjä ja mielestäni pitääkin olla, koska te-keskuksissa tunnetaan se paikallinen todellisuus paremmin kuin työministeriössä.

Sitten tästä rahojen sitomisasteesta: Ed. Stenius-Kaukonen totesi, että rahoja sidotaan, nytkin Pirkanmaalla ollaan yli 100 prosentin sitomisasteen, mutta sitten kaikki projektit eivät tai kaikki koulutus tai ne tukityöt, mitä on suunniteltu, eivät toteudu. Tämä on oikeastaan se yksi ydin siellä näitten käyttämättömien rahojenkin taustalla, että on suunniteltu koulutusta, on tehty sopimuksia vaikkapa kuntien kanssa siitä, että näin ja näin monta ihmistä työllistetään, mutta jostain syystä kunta esimerkiksi vähentää rahoitustansa tai ei otakaan kaikkia niitä ihmisiä, joita ennakkoon on sovittu, tai sitten joku koulutus peruuntuu viime hetkellä, jolloin sitten jää tätä liikkumavaraa rahoitukseen. Sitä me olemme pyrkineet siirtämään aina sitten sellaisten te-keskusten alueelle, joissa raha tulisi käytetyksi, mutta ennakointi on vaikeata ja siitä ehkä kertoo se, että kun tänä vuonna lisäbudjetin yhteydessä lisättiin työvoimapolitiikan rahoja, niin te-keskusten työvoimaosastojen esittämät lisäpyynnöt olivat kaksi kertaa suuremmat kuin se määräraha, joka meillä oli käytössä, ja nyt kun olemme vuoden lopussa, ollaan tilanteessa, että samat te-keskukset, jotka ovat pyytäneet kaksinkertaisesti rahaa, eivät ole saaneet käytettyä sitä rahoitusta, mikä niillä on ollut käytössänsä.

Tämä johtuu pääosin siitä, että osittain kuntien ja erityisesti kaupunkien tukityöllistäminen on viime vuosina tippunut huomattavasti. Ei ole kyse kaupunkien huonosta tahdosta hoitaa työllisyyttä, vaan siitä, että kaupungeissa työttömyyden rakenne on vaikeutunut siten, että työnhakijoina on usein sellaisia ihmisiä, jotka tosiasiallisesti eivät ole työkykyisiä, vaan tarvitaan ensin enemmänkin sosiaalitoimen palveluja, tullaan päihdehuoltoon, huumehuoltoon, mielenterveyspalveluihin, Pääkaupunkiseudulla asunnottomuuteen ja moniin muihin ongelmiin. On oikeastaan aika mahdotonta ajatella, että jos nämä ensisijaiset asiat eivät ole kunnossa, niin ihminen voisi työllistyä tai sijoittua esimerkiksi kuntaan tai kaupunkiin aivan normaalilla palkkaperusteisella tuella. Tähän ongelmaan on pyritty hakemaan vastausta sitä kautta, että on lähdetty näihin yhteispalvelupistekokeiluihin, joissa sosiaalitoimi, Kela ja työhallinto toimivat yhdessä. Näistä tämän ensimmäisen vuoden jälkeen on varsin hyviä kokemuksia, on saatu ehjempiä palvelukokonaisuuksia, on pystytty suunnittelemaan toimintoja siten, että ne ulottuvat pidemmällekin kuin puoli vuotta ajassa eteenpäin, koska sitä kautta useimmiten saadaan parempia tuloksia.

Sitten tuli esiin tämä, että tukirahat ovat tasoltaan alhaisia ja se on se syy. Varmasti se, että palkkaperusteisten tukirahojen osuutta ei ole nostettu noin kymmeneen vuoteen, on yksi tekijä, joka vaikuttaa siihen, että kuntien ja kaupunkien työllistäminen on vaikeampaa, mutta toisaalta meillä on tullut käyttöön uusia välineitä, kuten esimerkiksi yhdistelmätuki, joka on tasoltansa huomattavasti korkeampi, mutta toki se on sidottu myös pitempään työttömyyskestoon. Tällä pyritään ohjaamaan osittain rahankäyttöä myös näiden vaikeampienkin ryhmien palveluun.

Valtion tukityöllistämistä on peräänkuulutettu. Sitä lisättiin lisäbudjetissa ja tässä rahojen vaihdossa jonkin verran, mutta silloin aikanaan, kun valtion tukityöllistämistä — itse en ollut silloin ministerinä — Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana lähdettiin alentamaan, niin silloin lisättiin rahaa niille virastoille, jotka perinteisesti valtion tukityöllistämisen kautta ovat työllistäneet. Ajatus oli se, että on parempi, että valtion toimintoja tehdään vakituisina tehtävinä, kuin se että niitä pyöritetään työllistämistukien kautta. Tällä hetkellä oikeastaan näkyy se, että valtion tukityöllistämisen pysyvät työllisyysvaikutukset ovat kaikkein heikoimpia, yritysten kaikkein parhaimpia, ja sen vuoksi painopistettä on yritetty siirtää tänne yrityspuolelle, jotta saataisiin niitä pysyviä vaikutuksia. Mutta on totta, että myös valtion tukityöllistämispaikat ovat usein sellaisia, että sinne pystytään sijoittamaan ihmisiä, joita yksityiset yritykset eivät ole valmiit vastaanottamaan.

Rahojen käyttämättä jäämiseen vaikuttaa myös tämänhetkinen taloustilanne ja se, että nimenomaan täältä yrityspuolelta ei ole ollut sellaista kysyntää kuin on ennakoitu, ja se johtuu tietenkin siitä, että osa yrityksistä taistelee tilanteen kanssa, pystyykö se säilyttämään oman olemassa olevan työvoimansakaan, ja silloin tietenkään ei voi käyttää niitä mahdollisuuksia, joita työllistämistuet tuovat mukanansa.

Rahanjaon perusteet muuttuvat ensi vuonna hieman. Voisi sanoa, että tämä alkuperäinen jako suosii tällaisia korkean työttömyysprosentin alueita, Pohjois-Suomea ja Itä-Suomea, ja se johtuu siitä, että aikaisemmin työttömyyden käsite on ollut avoin työttömyys, mutta jatkossa se on tämä laaja työttömyys elikkä mukaan lasketaan myös aktiivitoimissa olevat ihmiset, ja mielestäni se on sen vuoksi perusteltua, että ei voi rangaista aluetta rahanjaossa siitä, että se on ollut aktiivinen. Mutta tämä ei tätä perusongelmaa muuta sen suhteen, että isoissa kaupungeissa ja siellä, missä työttömyyttä määrällisesti on enemmän, missä myös pitkäaikaistyöttömyyttä määrällisesti on enemmän, ei ole totuttu käyttämään näitä rahoja eikä ole ehkä löydetty sellaisia kumppanuuksia kuin näillä perinteisesti vaikean työttömyyden alueilla. Meidän pitäisi myös pystyä panostamaan näihin suuriin kaupunkeihin, joissa pitkäaikaistyöttömyys uhkaa kaikkein eniten aiheuttaa syrjäytymistä.

Keskustan vastalauseessa tuli esiin työnantajayhteistyö. Pidän sitä erittäin tärkeänä, koska se on tuottanut hyvää tulosta meidän nykyisilläkin resursseillamme. Kun juuri joku aika sitten luin meidän asiakaspalautejärjestelmämme tuottamaa tulosta, niin se kertoi, että oikeastaan kaikkien asiakasryhmien näkemys työhallinnon palveluista on parantunut, mutta kaikkein eniten oli parantunut nimenomaan yrittäjien ja työnantaja-asiakkaiden näkemys. Esimerkiksi Suomen Yrittäjien kanssa käydyissä keskusteluissa he ovat olleet tyytyväisiä siihen, että työhallinto on panostanut nimenomaan työnantajapalveluihin ja monien erilaisten mallien kautta pyrkii sopimusasiakkuuksiin. Työhallinto on lähestynyt yrityksiä jopa ihan siten, että mennään soittamaan yrityksen ovikelloa tällaisen työpaikkametsästysjärjestelyn kautta, ja se on tuottanut myös työllisyyden kautta hyviä tuloksia, koska näitä työpaikkakäyntejä on tehty reilusti yli 30 000 ja yksi kolmasosa niistä jopa vaikeimmilla työttömyysalueilla on tuottanut tulokseksi työpaikan. Tietenkin osa näistä työpaikoista olisi tullut varmasti avoimeen hakuun muutoinkin, mutta osa yrittäjien oman palautteen perusteella olisi jäänyt piiloon, koska siinä yrittäjän arkisessa aherruksessa ei välttämättä ehdi edes miettiä sitä, olisiko tarve ja olisiko mahdollisuus rekrytoida uusia ihmisiä. Sen lisäksi pienet ja keskisuuret yritykset tuntevat kaikkein heikoiten työhallinnon palveluja eivätkä ole osanneet niitä käyttää, mutta tällaisten lähentymisten kautta on tullut tutummaksi se, mitä kaikkea työhallinnolla on tarjolla.

Tässä on puhuttu jäykkyyksistä rahankäytössä. Itse näen, että ei niinkään se, että rahat olisivat siirtomäärärahoja ja että niitä voitaisiin siirtää seuraavalle vuodelle, välttämättä tuo tulosta, koska se päinvastoin lieventäisi sitä puristusvoimaa, joka nykyisellä käytännöllä on, että rahoja pitää käyttää suhdanteiden mukaan ja rahoja pitää käyttää myös niillä vaikeilla alueilla, joilla niille ei ole niin suurta automaattista kysyntää. Mutta sen sijaan se, että tämä nykyinen ristiinkäyttömahdollisuus voitaisiin viedä työvoimatoimistotasolle, varmasti toisi joustavuutta rahankäyttöön. Mutta tähän asti kun neuvotteluja on käyty valtiovarainministeriön kanssa, niin lähtökohta on ollut se, että meidän budjettimme perusta romuttuisi tämän tyyppisen ratkaisun kautta, ja se johtuu siitä, että meillä eritellään valtion tuki, kunnille menevä tuki ja tulonsiirrot, jotka tulevat yrityksille. Toivoisin, että tässä voitaisiin löytää joku sellainen järjestely, joka mahdollistaisi täällä paikallistasolla joustavamman rahankäytön, mutta ei kuitenkaan sotkisi kansanedustajien mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mihin raha käytetään.

Ehkä vielä näistä toimeentulon ja työn vastaanottamisen ongelmista, joista tässä lopussa puhuttiin, voisi sanoa, että noin 5 000—6 000 talouden arvioidaan olevan sellaisessa tilanteessa, että niissä työn vastaanottaminen ei taloudellisesti kannata, ja se on aika pieni määrä, kun se oli ennen tätä tuloloukkutyötä huomattavasti suurempi. Mutta sitten voidaan ihan aiheellisesti kysyä, onko se lisätulo, joka työn vastaanottamisen kautta saadaan, aina riittävä siihen nähden, että tulee työmatkakustannuksia, jotka voivat olla aika suuriakin, ja tulee muitakin kustannuksia siitä, että ihminen on työssä. Nyt esimerkiksi sovitellun päivärahan muutokset tulevat vastaan tätä ongelmaa siten, että työttömyysturva voidaan saada reaaliaikaisesti ja sovittelu tehdään sitten työntekijän itsensä ilmoittamien palkkatulojen perusteella, ja jos sitten taas on ilmoittanut väärin, niin se korjataan seuraavana kuukautena. Silloin oikeastaan voi syyttää ainoastaan itseään, mutta uskon, että valtaosa ihmisistä ilmoittaa tulonsa oikein, ja silloin tämä reaaliaikaisuus toteutuu eikä tule niitä viiveitä, joita tällä hetkellä työttömyysturvassa on. Lisäksi näitä sovitellun ajanjaksoja hiukan löysennetään, mikä tuo helpotusta tähän tilanteeseen ja ihmisten työn vastaanottavuuteen.

Mutta en allekirjoita sitä, että suomalaiset työttömät eivät olisi valmiita vastaanottamaan töitä, koska aika suuri osa niistä ihmisistä, jotka esimerkiksi yhdistelmätuella työllistyvät, joutuu tilanteeseen, jossa palkkatulot ovat hyvin pieniä, eivät juurikaan korkeampia kuin olemassa oleva työttömyysturva, ja silti he lähtevät töihin, silti he ovat halukkaita vastaanottamaan näitä töitä. Viimeisimpien rekrytointivaikeuksia arvioivien tutkimusten mukaan noin 5 prosenttia työpaikoista on sellaisia, että niillä on vaikeuksia täyttyä, ja ne kohdentuvat siten, että pääosa näistä tehtävistä on sosiaali- ja terveydenhuollon puolella, ja siellä on selkeästi kyse ammattiosaamisesta eikä työhaluttomuudesta.

Lisäksi tällaisia ongelmia näkyy erilaisessa puhelinmyyntityössä, myyntiedustajan työssä, tällaisissa provisiopalkkaisissa tehtävissä, joissa toimeentulo on epävarma. Siellä täytyy tunnustaa, että osittain tämä meidän työttömyysturvamme ja provisiopalkkaisten tehtävien yhteensovittamisjärjestelmä ei toimi siten, että se turvaisi sitä riskiä, joka ansiotulojen vähäisyydestä voi näissä tehtävissä tulla.

Lopuksi ehkä ihan vain kevennyksenä, että en toivo kyllä, että oppositio vaikenee kolmeksi vuodeksi, vaan päinvastoin toivon, että suomalaisessa yhteiskunnassa käydään avointa keskustelua niistä esityksistä, joita hallitus tekee, niistä asioista, jotka ovat eduskunnassa esillä. Toivon myös, että sitä tekevät kansanedustajat, jotka ovat hallituspuolueissa, eikä pelkästään oppositio.

Bjarne Kallis /kd:

Herra puhemies! Ministeri Filatovin puhe osoitti, että hän on hyvin paneutunut asiaan, ja haluan antaa tunnustusta siitä, että hän on todella kyllä yrittänyt näihin asioihin vaikuttaa.

Työttömyyden torjuminen on tietenkin erittäin vaikeaa, ja on ikävä todeta, että Suomessa työttömyysluvut ovat niin paljon korkeammalla tasolla kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa, missä työttömyysaste on 2—4 prosenttia, kun meillä työttömyysaste on 10 prosenttia. Meillä pitäisi kyllä olla kaikki mahdollisuudet päästä samaan tulokseen.

Kristillisdemokraatit ovat kaksi kertaa aikaisemmin äänestyttäneet eduskuntaa siitä, että meidän tulisi huolehtia siitä, ettei Suomesta löytyisi yhtäkään perhettä, missä molemmat huoltajat ovat työttöminä. Syrjäytymisriski sellaisessa perheessä on erittäin suuri.

Kaksi kertaa me olemme hävinneet; äänestytämme tästä asiasta tänä päivänä. Kun tämä ponsilausuma, mikä on juuri sen sisältöinen kuin mainitsin, ei ole eduskunnassa mennyt läpi, niin olemme tehneet valtuustoissa aloitteita, ja esimerkiksi viime maanantaina eräässä keskisuuressa kaupungissa valtuusto hyväksyi tämän sisältöisen ponnen. (Välihuuto) — Aivan oikein. Kokkolan kaupunki hyväksyi, ettei kaupungista saa löytyä ensimmäistäkään perhettä, missä molemmat huoltajat ovat työttöminä.

Minä uskallan väittää vastoin, mitä virkamiehet väittivät. He sanoivat, että tuon ponnen hyväksyminen tulee kunnalle erittäin kalliiksi. Sanoin, että ponnen hyväksymättä jättäminen tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi. Syrjäytymisriski sellaisessa perheessä on suuri, työttömyys periytyy, ja jokainen tietää, mitä kustannuksia siitä seuraa. Todella toivon, että eduskunta nyt hyväksyisi tämän ponnen ihan inhimillisistä syistä mutta myöskin kustannussyistä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tästä tapauksesta, jonka kuvasin ja johonka ministeri vastasi, siinähän valtioyhteisö on tavallaan kilpailijana jo nyt näitten yksityisten yritysten kanssa ja ilmoittaa omasta pestuusysteemistään, mutta sitä itse hommaa ei suplikoida millään tavalla, ilmoitetaan vaan, että me välitämme, ja niinhän välittävät kaikki.

Olavi Ala-Nissilä /kesk:

Herra puhemies! Todella tuossa yleiskeskustelussa aikanaan totesin sen, mitä tämä työttömyys valtiolle on maksanut ja maksaa vuositasolla. Laskimme, että se, että työttömyyden puolittamistavoitteessa ei ole onnistuttu Lipposen hallitusten aikana, on ollut valtiolle menoina noin 53 miljardia markkaa. Eli tässä on todella suurista valtiontaloudellisistakin menoista kysymys ja yhteiskunnan kannalta tosi suurista tulonmenetyksistä ja menoista.

Keskustan vastalauseessa on todella esitetty lisää määrärahaa työvoimapolitiikan tehostamiseksi. Erityisen tärkeänä olemme nähneet aikuisten oppisopimuskoulutuksen kiintiöiden poistamisen niin, että se voisi todella tehostua. Mutta on selvää, että työllistämisen edistämiseksi tarvitaan työnantajan ja työttömien tarpeisiin räätälöityä yksilöllisempää ja laadukkaampaa koulutusta, parempaa uraneuvontaa ja työnvälitystä ja myöskin työvoimatoimistojen resursseista näin ollen pitää pitää huolta.

On syytä korostaa, että työllisyyspolitiikassa ei ole yksin kysymys rakenteellisista uudistuksista ja veropolitiikasta, vaan myöskin aktiivisesta työvoimapolitiikasta, ja siihen pitää antaa resursseja.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Työttömät ovat kyllä halukkaat töihin, niin kuin täällä ministeri totesi. Siellä on pieni ryhmä, joka ei ole työhalukas, mutta valtaosa haluaa tehdä töitä. Mutta työttömyyden ydinhän ovat ikääntyneet työntekijät ja se, miten heidät saadaan töihin. Siinä työnantajat harrastavat ikärasismia, eivät ota töihin, vaikka olisi työhalukkaitakin. Mielestäni tällaiset henkilöt, ikääntyneet työntekijät, kun vielä on kuitenkin se 300 000 työtöntä, pitäisi laskea eläkkeelle eikä roikottaa hirressä.

Mielestäni, niin kuin ed. Kallis totesi, kunnille pitäisi asettaa työllistämispakko, muutenhan ei tästä työttömyydestä päästä eroon. Hollannissa on muun muassa sellainen malli, kun työ- ja tasa-arvovaliokuntana kävimme, että siellä matalapalkka-aloilla perheestä yhden pitää käydä töissä. (Ed. Kallis: Katsotaan, miten ed. Kangas äänestää tänään!) — Me olemme esittäneet työttömille kunnollista työttömyyskorvausta. Se koskee silloin kaikkia. Se ei ole yhden paikkakunnan. Meillä vasemmistoliitolla oli kympin kamppailu, mutta siihen ei kristillisiä lähtenyt mukaan, että olisimme kymmenellä markalla nostaneet työttömien päivärahaa. Niin kauan kuin emme pysty töitä heille osoittamaan, silloin pitää antaa heille kunnon korvaukset.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Kankaan puheenvuoroon, missä pohdiskeltiin ikääntyneen työntekijän asemaa ja näköalaa: Tämä tietysti on ongelma olemassa, ongelma niille, jotka ovat pudonneet työelämästä pois. Mutta uskon, että tulevassa eläkepaketissa, ratkaisussa tuleville vuosille, tämäkin asia tulee hoidettua niin, että tulee ehkä parempi järjestelmä, järjestelmä, mikä palkitsee myöskin sitä matalampaa työssäoloa tälle ikääntyneelle kansalaiselle. Siltä osin veikkaan, että kymmenen vuoden kuluttua tässä suomalaisessa yhteiskunnassa tämä asia on paljon paremmin olemassa.

Mutta siihen esitykseen, mitä ed. Kankaan puheenvuorossa oli olemassa, että tämä yksin käännetään kuntien vastuulle: Kuntien elämä on täysin suossa, se ei voi olla mahdollista, eikä se voi toteutua kuin korkeintaan niin, että valtiovalta antaa kunnille täysin diktatuuriset oikeudet tämän asian järjestämiseen, ja silloin mielestäni ei olla oikeilla jäljillä. Se vaatii kunnassa aktiivista väkeä, ennen kuin tämä asia voi toimia ja pelata. Täytyy tietysti todeta myöskin mahdollisuudet toimia kunnan normaalirakenteen perusteella. Kyllähän sieltä varmasti ajatus löytyy tässä, ja uskon, että meillä on yhteinen näköala, mutta tietysti suuntalinjoista voimme olla vähän eri mieltä.