Täysistunnon pöytäkirja 17/2008 vp

PTK 17/2008 vp

17. PERJANTAINA 29. HELMIKUUTA 2008 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys laeiksi kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain 22 § väliaikaisesta muuttamisesta ja kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

 

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä ensimmäisessä käsittelyssä oleva hallituksen esitys on tietysti kannatettava ja välttämätönkin, mutta jälleen kerran täytyy ihmetellä sitä, että kun me olemme viime vuoden puolella hyväksyneet rahoituslakia maatalouspuolelle, niin kun se vaatii komission hyväksymisen, niin nyt täällä hallituksen esityksen perusteluissakin on mainittu, että onneksi komissio nyt hyväksyi tämän tältä osin ja me saamme voimaan vanhan rahoituslain vuodelta 1996. Eli uuden rahoituslain 15 §:ä ei voida edes panna täytäntöön, vaikka sisällöllisesti komissio on sen hyväksynyt. Ja hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että joudutaan joka tapauksessa muuttamaan useampaa pykälää EU:n edellyttämällä tavalla mitä ilmeisimmin, ei kannanottoa vielä ole tullut. Mutta hämmästelen vaan sitä, että silloin kun valmistellaan lakeja ja eduskunta ne hyväksyy, niin eikö silloin valmisteluvaiheessa pystytä saamaan edes suurin piirtein osviittoja siitä, miten EU tulee suhtautumaan siihen. Minun mielestäni tämä on aika erikoista työskentelyä.

Puhemies:

(koputtaa)

Arvoisat edustajat! Täältä katsottaessa jää kyllä sellainen vaikutelma, että me emme oikein osaa arvostaa toistemme työtä, kun puhujan ääni peittyy yleiseen hälinään jatkuvasti.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä on tärkeä lakialoite ja hallituksen esitys. Saadaan energiapuu metsistä liikkeelle. Metsät ovat nyt jo pusikoitumassa, ja sieltä ei kunnon tukkipuuta eikä vanerikoivua tule, joten on huolestuttava tilanne. Siellä on monen vuoden rästit, ja ihmettelen hallitusta, ettei se ole aikaisemmin jo näitä asioita hoitanut. Tämä on suomalaiselle metsäteollisuudelle tärkeä asia, ja toivon, että tämä nyt kiireisesti viedään päätökseen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! On syytä palauttaa mieleen, mistä tämä haketustukiasia ylipäätään lähti liikkeelle. Se lähti kansanedustajien aloitteesta 90-luvun puolivälissä, ja se saatiin sitten talousarvioaloitteella ja lakialoitteella eteenpäin. Sitten ilmestyi kuvaan mukaan Euroopan yhteisön komissio, joka rupesikin tarkastelemaan tätä asiaa kilpailuoikeudellisena asiana, kun se meillä on ihan kokonaan, aivan kokonaan muuta. Kysymys on metsien ekologisesti oikeasta hoidosta, ja nyt sitten se viimeinen vaihe on tämän välivaiheen jälkeen se, josta tässä nyt on kysymys, että meidän pitää kuulemma vakuuttaa se, että näitä varoja, näitä "tukia", käytetään ainoastaan yksityismetsien kohdalla.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa puhemies! Asia on aivan kuten ed. Pulliainen tuossa sanoi, mutta haluaisin ed. Kankaalle vain oikaista, että koko ajanhan tämä haku on ollut käynnissä.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! On tärkeätä, että tämä aikoinaan todella, kuten ed. Pulliainen totesi, hyvin pitkälti maa- ja metsätalousvaliokunnan ja meidän eduskunnan paineella aikaansaatu, kotimaisen puun ja bioenergian käyttöä edistävä lainsäädäntö pidetään voimassa ja sitä edistetään. Mutta samalla on kyllä myönnettävä, että hallitus ei ole tehnyt puun saatavuuden eteen niitä ratkaisuja, joita pitäisi tehdä esimerkiksi 90-luvun puolenvälin metsälainsäädännön kokonaisarvioinnin merkeissä. Esimerkiksi metsien ensiharvennusvelvoitteen puuttuminen ja metsien uudistamiseen liittyvät väljät muotoilut ovat koko kansantalouden ja myös metsätalouden kannalta asioita, jotka pitäisi nyt uskaltaa ottaa yhteisen kansallisen edun takia uudelleenarvioinnin kohteiksi.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys laeiksi kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain 22 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ja kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta on aivan oikea ja tarpeellinen, jotta saadaan metsien bioenergiaa hyödynnettyä. Tämä on hyvä mietintö, ja toivon vain, että nopeasti pääsee käytäntöön.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän rahoituslain osalta hallitus teki niin ripeästi esityksen kuin se ikinä oli vain mahdollista. Samoin myöskin eduskunta toimi tässä asiassa siten, että erilaisiin Kemera-hankkeisiin ei tullut minkäänlaista katkoa. Elikkä tämä on jatkumo siihen edelliseen Kemera-lakiin, joka sitten, niin kuin ed. Pulliainen sanoi, joutui EU-komission hampaisiin, ja nyt on sitten tämä tarvittava muutos tehty. Ja erittäin hyvä, että se on tehty näin nopeasti.

Mitä tulee niihin muihin metsätaloutta edistäviin toimenpiteisiin, niin muutaman viikon kuluttua ensimmäiset esitykset niistä myöskin tulevat.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Lyhyesti vain se, että on arvokasta, että komissio teki nyt ratkaisun, joka on vuoteen 2012 asti, että tähän on saatu selvä jatkuvuus. Uskon vakaasti, että Euroopan unionin alueella ruvetaan pikkuhiljaa ymmärtämään, mikä on energiapuun tarkoitus koko Suomelle.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olisin odottanut, että valiokunnan puheenjohtaja jotenkin olisi kommentoinut sitä, että kun me säädämme täällä lakia, niin eikö meillä ole sellaisia asiantuntijoita, jotka voivat kertoa valiokunnassa, mitä mahdollisesti komissio tulee vaatimaan, jos kerran tässä hallituksen esityksessä on perustelu siltä osin, että "yhteydenotoissa komissioon on käynyt ilmi, että uutta rahoituslakia on tarpeen muuttaa", ja ilmeisesti monen pykälän osalta. Tätä vaan jäin hämmästelemään, että eikö meillä ole asiantuntijoita valiokunnassa, kun kuullaan, miten mahdollisesti pitäisi muuttaa pykäliä, ettei tällaista viivästymistä suotta tule.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa puhemies! Kyllähän tässä on niinpäin tämä asia, että me täällä Suomessa tiedämme tasan tarkkaan, mikä tässä asiassa myöskin metsäpoliittisesti, ilmastopoliittisesti ja energiapoliittisesti on se oikea tapa. Mutta komissiossa ei tunnu tätä tiedettävän, ja tästä se ongelma tulee. Tässä Suomen on pitänyt lobata asiaa erittäin voimakkaasti komission suuntaan, jotta järki voittaisi, niin kuin se nyt voitti. Se aikataulu, joka oli, oli kirein mahdollinen, jotta tämä voimaan saatiin. Ja asiantuntijoita kuullaan aivan varmasti myöskin komission suunnalta ja toisinpäin.

Juha Korkeaoja /kesk:

Puhemies! Tässähän on pohjalla se, että koko tämän kestävän metsätalouden rahoituslain eduskunta on käsitellyt, ja vaikka valmistelun yhteydessä käytiin paljon keskustelua komission kanssa, niin siitä huolimatta tämä kokonaisuudistus ei ole komissiossa tullut hyväksyttyä. Mutta jotta tältä tärkeältä osin ei oltaisi ikään kuin tämän kokonaisuuden vankina, niin tässä on hallitus nopeasti edennyt, ja tältä osin tukeutuen vanhaan lakiin voidaan jatkaa toimia. Kyllä tässä, niin kuin ed. Leppä totesi, komission kanssa vaatii aika paljon sitkeyttä, että nämä suomalaiset näkökohdat saadaan siellä läpi.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Leppä totesi tuossa puheenvuorossaan, että muutaman viikon kuluttua tulemme näkemään näitä metsätalouden tukimuotoja lisää, mikä on tietysti hyvä asia, ja sitä me kaikki odotamme. Erityisesti odotan, että tuo Esko Ahon ryhmän ehdotus ensiharvennuspuun verotuesta toteutetaan pian, koska muuten sen suhteen voi tulla todellakin ongelmia, sitten metsänomistajat jäävät odottelemaan sitä, tuleeko sitä verotukea vai ei. Mutta totean kuitenkin, että kyllä tämä hallitus on ollut liian hidas ja jähmeä näissä toimissaan metsätalouden tukemiseksi ja nimenomaan sen turvaamiseksi, että puuta saataisiin suomalaisista metsistä. Metsäteollisuus olisi ehdottomasti tarvinnut vahvemman signaalin jo tässä aivan alkukaudesta sille, että Suomessa tullaan todellakin turvaamaan se, että suomalaista puuta tulee riittämään metsäteollisuuden tarpeisiin.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tämä lainsäädäntö on sinänsä hyvää ja tarpeellista ja välttämätöntäkin. Mutta arvoisat kollegat, ydinkysymyshän on se, että jälleen ollaan EU:n komission hyväksynnän armoilla. Jokohan se nyt vihdoinkin tässäkin salissa tulee selväksi? EU:n komission armosta saamme tämänkin tehdä. Tämä on vastoin perussuomalaisten linjaa, ja tässäkin päivässä on se hyvä puoli, että itsenäisyys on jälleen päivän lähempänä.

Timo Kaunisto /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuus -lehden mukaan Suomen metsistä hyödynnetään hyvinkin noin 80 prosenttia keskimäärin. Ongelmat ovat siellä ensiharvennuspuustossa ja taimikoiden hoidossa, ja juuri siihen tämä Kemera-lainsäädäntö nimenomaan täsmätoimin tähtää. On erinomaisen hyvä asia, että lainsäädäntö ja siihen liittyvät tukitoimet ovat olleet koko ajan voimassa ja tuet haettavina, aivan kuten täällä on kerrottu. Tämä lainsäädäntö elää myöskin ajassa. On valmisteltavina toimia, joissa muun muassa suometsien hyödyntämiseen tulisi täsmätoimia, ja tällä tavalla asiat etenevät varsin hyvin.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Ed. Räsäselle on syytä muistuttaa, että metsälainsäädännön uudistamisessa ensiharvennusvelvoite hylättiin silloisen Ahon hallituksen ja MTK-johtoisen hallituksen toimesta ja pinta-alaverotus muutettiin myyntiverotukseksi, millä oli puun saatavuuteen ja puuhuoltoon kielteinen vaikutus. Nyt tämä uusi hallitus hoksasi pyytää ex-pääministerin selvittämään ensiharvennuspuolta, ja yllätys, hän esittääkin, että viisi vuotta verovapaasti saa myydä. Ei tämä tällainen puuhuollollinen ja metsäpoliittinen näkökulma ole kestävä. Meillä on 1,2 miljoonaa hehtaaria huonosti hoidettua, ensiharvennusta vailla olevaa metsäalaa. Kyllä metsäpoliittisesti, metsälainsäädännöllisesti pitää jo kansallisen edun näkökulmasta ryhtyä huolehtimaan siitä, että kenelläkään ei ole varaa pitää negatiivisella korolla omaisuuttaan. Eli tässä yhteydessä myöskin velvollisuuspuolta pitää korostaa.

MTK-johtoinen hallitus on nytkin katsellut tätä puutullikysymystä vähän sillä mielellä, että on hyvä, kun kantohinnat nousevat, käsi lipassa. Mutta kun ei tule pinoa ollenkaan, niin siinä häviää myös metsänomistaja.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tästä mietinnöstä en kyllä kovinkaan paljon ymmärrä. Mutta ymmärrän kyllä, mitä edustajat ovat puhuneet. Haluan nyt kiinnittää huomiota siihen, että ed. Leppä maatalousvaliokunnan puheenjohtajana toteaa, että EU:ssa ei tiedetä yhtään mitään, he eivät ymmärrä näistä asioista yhtään mitään. Se on aika paljon sanottu, että siellä ei ymmärretä mitään, ja he kuitenkin päättävät meidän asioistamme.

Kestävästä metsätaloudesta tiedän jotakin, ja sen takia kristillisdemokraatit esittivätkin joulukuussa joukon toimenpiteitä, mihin olisi pitänyt nopeasti ryhtyä, jotta metsä ja puu saataisiin metsistä. Ikävä kyllä hallitus hylkäsi kaikki nämä hyvät esitykset.

Pertti Virtanen /ps:

Arvoisa puhemies! Se on tietysti aika mielenkiintoinen kysymys, mikä on niin kuin Suomen kannalta metsäpoliittisesti kansallinen etu, koska nythän just saatiin lukea, että metsiä omistaa kaupunkilaiset, ja voi kuvitella, mitkä puolueet täältäkin omistavat nykyään eniten metsää, mutta samalla lailla myös metsäteollisuuden osakkeita omistavat samat porukat. Eli tästähän on tulossa tavallaan Suomen sisäinen ongelma, ja voi olla, että jollain tavalla näin karkauspäivänä EU vaikka ajaakin vähän Suomen kansalaisen etua tässä asiassa, koska tämä ansa tiivistyy juuri tällä hetkellä Suomessa, niin että meidän metsätalous on hukassa tämän kanssa, että osakkeenomistajia on niin paljon sekä itse myyjissä että tavallaan näitten tavaroiden hyödyntämisessä. Tämä on todella vaikeampi kysymys kuin millainen pelkästään tämä ongelma tässä näin helposti tuntuu olevan.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Rajamäkeä tuntuvat kovasti huolettavan nämä kannustimet, mitä metsien hoitoon on tulossa. Kysynkin — tai olisin kysynyt, jos edustaja olisi ollut paikalla — haluaako hän tämmöistä keppityyliä käyttää myös samalla tavalla esimerkiksi marjoihin ja sieniin, joita jää sinne metsään, aivan samoin kuin sinne jää tätä pienpuuta. Pitäisikö senkin osalta olla pakote maanomistajalle, että on pakko käydä noukkimassa? Kyllä minun mielestäni tällaiset myönteiset kannustimet ovat paljon parempia.

Eero Reijonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On täysin ymmärrettävää, että tukitoimenpiteitä tarvitaan metsänhoidon edistämiseksi, mutta siihen arvioon, että hallitus ei olisi ollut riittävän terhakka ja jämäkkä tässä asiassa, en voi yhtyä. Muistutan mieleen sen, että edellisen, Matti Vanhasen ykköshallituksen aikana tehtiin esitys siitä, että kuljetustukea hakepuulle voisi maksaa myöskin toisen ja kolmannen kehitysluokan hakkuutähteistä, mutta tämänhän EU-komissio tyrmäsi täysin. Eli kansallinen tahtotila on ollut vahva sen eteen, että näitä tukitoimenpiteitä kehitetään, mutta aina ne eivät ole EU:ssa menneet läpi. Itse kuitenkin nostaisin tämän omatoimisuuden vahvasti esille. Kyllä jokaisen suomalaisen metsänomistajan pitäisi myös olla omatoiminen metsänhoidossa. Emme me voi pakottaa, vaikka kuinka minkälaisia tukia ohjattaisiin, jos tätä halua itse metsänomistajalla ei löydy. Kyllä tämä on sellainen iso kansallinen kysymys, ja tässä pitäisi tormakoitua kaikkien metsänomistajien ja kansalaisten.

Jari Leppä /kesk:

Herra puhemies! Viime vuoden aikana Suomessa markkinahakkuut olivat kaikkien aikojen suurimmat, ja kun me tätä linjaa jatkamme, me saavutamme sen hallituksen tavoitteen 10—15 miljoonaa kuutiometriä lisää ainespuuta suomalaisen teollisuuden käyttöön, ja siihen tähtäävät myöskin ne tulevat esitykset, joita hallitus tässä kevään aikana jo tuo. Tämä on vahva signaali ollut kaiken aikaa, ja se on markkinaehtoisesti toiminut. Metsätaloudessa puu on liikkunut.

Markkinatalouden ehdoilla on kuitenkin edettävä, ja olen vahvasti sillä kannalla, että ne kannusteet ovat tässä tilanteessa huomattavasti parempia. On selvä, että metsänomistajilla on hoitorästejä, on myöskin harvennusrästejä. Ne pitää saada kuntoon. Se on kaikkien etu. Se on myös metsänomistajan etu. Se on koko yhteiskunnan ja koko tämän klusterin etu.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! On syytä huomauttaa ed. Kallikselle ja ed. Soinille, että he hyvin tietävät, että elinkeinotuet, valtion tuet ovat pääsääntöisesti unionissa kiellettyjä, lähtökohtaisesti kiellettyjä. Ja vaikka tämä kestävä metsätalouden rahoituslaki valmisteltiin konsultoiden komissioon, tämä kokonaisuudistuksen hyväksyminen, notifiointi, on kestänyt yllättävän kauan juuri siitä syystä, että komissio kaikki valtion tukiasiat tänä päivänä tutkii erittäin huolellisesti ja tarkasti ja vaatii jopa muutoksia, niin kuin tässäkin tapauksessa. On syytä korostaa, että kun tämä on tärkeää, että toimintaan ei tule katkosta, niin hallitus on nopeasti toiminut ja tässä on saatu tällainen erityisjärjestely syntymään tämän haketustuen osalta, ja tämä voi näin jatkua huolimatta siitä, että näitä neuvotteluja komission kanssa on jouduttu käymään.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Kuten keskustelussa on käynyt ilmi, esitys on erittäin hyvä, ja se on tärkeä positiivinen signaali valtiovallan suunnalta. Tuki on erittäin tärkeä alalla toimiville yrittäjille, jotta työstä tulee kannattavaa ja he voivat maksaa investointinsa. Erityisesti tuki on merkittävä metsien hoidon kannalta, koska meillä on, kuten on keskustelusta käynyt ilmi, paljon hoitoa odottavia nuoria metsiä ja ensiharvennuskohteita, ja kun ne saadaan kuntoon, metsien tulevaisuus on tältä osin turvattu.

Harri Jaskari /kok:

Arvoisa puhemies! Itse kanssa kannatan tätä positiivista linjaa, en keppilinjaa, mitä nyt arvoisan opposition puolelta on näytty ehdotettavan. Positiiviseen linjaan liittyy juuri tämä ensiharvennuksen verovapaus myöskin samassa suhteessa. Oleellistahan on, että on, sanotaanko, pitkäaikaista ja linjakasta metsäpolitiikkaa, ei vaihdeta verotuksesta toiseen yhtäkkiä yllättäen, taas pinta-alaveroon tästä myyntiverosta. Mutta oleellista tietysti myös on se hyvä palvelutaso. On tärkeää saada nyt kaupunkilaismetsänomistajat mukaan myöskin metsän myyntiin, ja tässä esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksillä on erittäin tärkeä rooli saada se metsän myynti helpoksi, saada se metsänkorjuu helpoksi, niin että myöskin kaupunkilaismetsänomistajat näkevät, että se on järkevää ja kannattavaa toimintaa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Reijosen puheenvuoron jälkeen jäin ihmettelemään sitä, että keskustalaiset edustajat eivät näe mitään arvosteltavaa metsätalouden hoidossa ja valtion panostuksessa siihen. Kuitenkin monet keskustalaiset edustajat olivat vaatimassa aivan niitä samoja metsätalouden tukitoimia, joita kristillisdemokraatit esittivät vaihtoehtobudjetissa vaalien jälkeenkin ja joista myös äänestettiin ja joita vastaan keskustalaiset itse sitten äänestivät näissä budjettiäänestyksissä. Viittaan myös esimerkiksi liikenneinfraan, joka on päästetty rapautumaan. Eikö siinäkään ole mitään arvosteltavaa, että radat ja metsätiet ovat niin huonossa kunnossa?

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Metsäpolitiikassa verotuksen osalta ennen kaikkea pitäisi pyrkiä siihen, jotta on tämmöistä pitkäjänteistä politiikkaa. Nimittäin, niin kuin tiedetään, metsien kasvukierto on aika pitkä, ja silloin pitää tehdä niin, jotta nämä asiat katsotaan sukupolvien yli. Siinä mielessä voi yhtyä niihin, ketkä näin ovat todenneet täällä.

Mutta sitten itse nämä eri jakeet ja puuraaka-aineet: Tässähän on haketustuesta kyse, ja minusta se on sinällään ollut ihan hyvä asia. Mutta kun tuossa viikolla satuin tapaamaan yhden teollisuusyrittäjän, joka sattuu tekemään lastulevyjä ja omistaa muutaman tehtaan, niin hän totesi, jotta tällä hetkellä on käymässä sillä tavalla, jotta tämä puun polttaminen alkaa olla kannattavampaa, jolloin tulee raaka-ainepula näistä halvemmista raaka-aineista, kuten purusta ja tämmöisistä eri hakkeista. Siinä mielessä meidän pitäisi olla aika varovaisia jatkossa ja katsoa, jotta eri jakeet menee oikeaan osoitteeseen. Nimittäin enstäin pitäis puusta saada hyödynnettyä tuotteita, ja sitten nämä muut jakeet menisivät sitten sinne polttoon, ja sitten toinen tai kolmas kierto niistä tuotteista poltetaan. Eli se hyödyntää ihmisiä välillä, jolloin se on kestävää kehitystä.

Oiva Kaltiokumpu /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä energiapuun haketustuen jatkamisesityshän on ollut maa- ja metsätalousvaliokunnassa yksimielinen, silloin tätä arvostelua ei ainakaan ole vastalauseessa tai vastustamisessa tullut esille. Toisaalta on huomattava, että kaikki toimet, jotka mahdollistavat Suomen metsän hyödyntämisen ja bioenergian tuottamisen mahdollisuudet, ovat kannatettavia. Siinä on vielä hyvin paljon savottaa tällekin salille, että me saamme sellaista yrittäjyyttä, jossa voidaan tuottaa bioenergiaa ja hyödyntää omia metsävaroja.

Ed. Räsäselle toteaisin näistä äänestyksistä, että mikäli puhuitte talousarvioaloitteista, on kansan hyvä tietää, että kaikki talousarvioaloitteet käsitellään valiokunnassa ja ne joko hyväksytään tai hylätään. Täällä saliäänestykset ovat enemmän politiikan tekoa ja jälkilämmittelyä.

Yleiskeskustelu päättyi.