Martti Tiuri /kok:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015 pääteemana ovat Suomen väestönkehityksen ja aluekehityksen tulevaisuus.

Suomen menestyminen tulevaisuudessa on perusedellytyksenä muulle kehitykselle. Valiokunta toteaa, että Suomi on lyhyessä ajassa onnistunut hankkimaan uuden aseman globaalissa, tietoon perustuvassa taloudessa. Suomi on siirtynyt investointivetoisesta kasvusta innovaatiovetoiseen kasvuun. Menestyksen perustana ovat olleet investoinnit koulutukseen sekä tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Koulutusta on lisätty voimakkaasti kehittyvillä aloilla. Tiedekorkeakouluissa opiskelijoiden sisäänotto on kasvanut erityisesti tekniikan aloilla muutamassa vuodessa 40 prosentilla. Haasteena on, etteivät korkeakoulujen opetus- ja tutkimusresurssit ole nousseet tarvetta vastaavasti. Valiokunta esittää, että "Korkeakoulutuksen ja perustutkimuksen tason kohottamiseksi opiskelijakohtaisia resursseja on lisättävä erityisellä tasokorotusohjelmalla. Suomelle tärkeillä aloilla on tavoitteena kansainvälinen huipputaso".

Toinen koulutuksen tulevaisuuden haaste koskee ammatillista peruskoulutusta. Ammatillisen peruskoulutuksen saaneille vapautuu runsaasti työpaikkoja suurten ikäluokkien eläköityessä. Tuotantotoiminnan edellytysten turvaamiseksi on välttämätöntä parantaa ammatillisen peruskoulutuksen kiinnostavuutta. Valiokunta esittää, että "Ammatillisessa peruskoulutuksessa on tehtävä pikaisesti oppimisympäristöjen ja koulutusresurssien tasokorotus".

Aikuiskoulutuksesta huolehtiminen on kolmas koulutuksen haaste. Valiokunta esittää, että aikuiskoulutusjärjestelmän resurssien ja toiminnan kuntoon saattamisen tulee olla hallitusten tärkeitä huolenpidon kohteita.

Valiokunta toteaa, että hallitus teki kaukonäköisen päätöksen sijoittaessaan osakkeiden myynnistä saatuja varoja tutkimus- ja tuotekehitystyöhön, jolloin julkinen ja yksityinen tutkimusrahoitus kasvoivat samanaikaisesti. Nyt tämä hedelmällinen vuorovaikutus ei enää toimi, sillä julkisen rahoituksen määrä on jo kolmen vuoden ajan pysynyt muuttumattomana. Valiokunta esittää, että julkisissa tutkimus- ja tuotekehitysinvestoinneissa "on päästävä välittömästi tasaisen kestävän kasvun uralle". Lisäykset on suunnattava korkeakoulujen perustutkimukseen sekä Suomen Akatemialle ja Tekesille. Tavoitteena on jo lähivuosina Suomen t&k osuuden kasvattaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Suomi on menestynyt hyvin tietoteollisuuden kehittämisessä ja matkapuhelimien määrässä. Sen sijaan muun muassa Internetin käytön levinneisyydessä on parantamisen varaa. Valtion toimenpiteillä ja alueellisella yhteistoiminnalla on varmistettava nopeat tietoyhteydet maan kaikkiin osiin ja turvattava Internet-yhteyden hankkimismahdollisuus kaikkiin talouksiin. Valiokunta korostaa, että "Tietoyhteiskunnan palvelut ja mahdollisuudet tuodaan kaikkien ulottuville". Valiokunta esittää, että hallitus käynnistäisi selvitystyön, jonka perusteella "valtio, kunnat ja yritykset voivat yhteistyössä parantaa tieto- ja viestintätekniikan nykyistä parempaa hyödyntämistä".

Väestökehitys oli pääteema selonteossa. Suomen väestö ikääntyy EU-maista nopeimmin. Huoltosuhde on ollut 0,7 mutta on lähivuosina jo 0,9. Ikääntyminen on nopeinta alueilla, joilla väestö vähenee muuton vuoksi. Väestötieteellisesti voidaan todeta, ettei ikärakenteen parantuminen riittävästi onnistu syntyvyyttä lisäämällä. Perhe- ja lapsimyönteisiä kannustimia on kuitenkin tarpeen käyttää. Valiokunta esittää, että hallitus kehittää ja ottaa käyttöön perhe- ja lapsimyönteisiä kannustimia: "Perhepoliittisten tukien tulee kannustaa perheen perustamiseen nykyistä aikaisemmin."

Työllisyysasteen nostaminen on välttämätöntä ikääntymisen aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi. Äskettäiset eläkeratkaisut tähtäävät osaltaan siihen. Myös veroratkaisut vaikuttavat työllisyyteen. Valiokunta esittää, että "Työllisyysasteen nostamisen 80 prosenttiin - - tulee olla hallituksen työllisyysstrategian tavoitteena" ja "työhön kohdistuvan verotuksen tulisi olla tasolla, joka tukee korkeaa työllisyyttä ja osaamista".

Yrittäjyyden vahvistaminen on tärkeää työllisyysasteen nostamiseksi. Valiokunta esittää, että "Yrittämisen kannustimia tulee kehittää ja yrittäjyyden esteitä poistaa nykyistä määrätietoisemmalla yrittäjyyspolitiikalla". Yritysten kasvua ja uusien yritysten syntymistä tulee edistää kehittämällä paikallista innovaatioympäristöä.

On todennäköistä, että ikääntymisen aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi on lisättävä maahanmuuttoa. Valiokunta esittää, että "Hallituksen tulee luoda ensi tilassa aktiivinen maahanmuuttopolitiikka, joka lähtee suomalaisen yhteiskunnan kehittämistarpeista ja yleismaailmallisten ihmisoikeuksien kunnioittamisesta". EU:n kanssa on löydettävä yhteiset ratkaisut.

Sitten aluekehityksestä:

Suomen rakennemuutos on johtanut väestön keskittymiseen kasvukeskuksiin. Väestömuutos on yhteydessä seutukunnan väestön määrään. Suuret seutukunnat ovat kasvattaneet väestöään sekä muuton että syntyvyyden enemmyyden ansiosta. Pienet seutukunnat taas ovat menettäneet väestöä sekä kuolleisuuden enemmyyden että negatiivisen muuttoliikkeen vuoksi. Vain kun seutukunnan väestö ylittää 100 000 keskimäärin, väestön määrä on kasvanut. Kehityksen syynä on ollut uusien työpaikkojen keskittyminen kasvukeskuksiin. Nousukauden hiipuessa ja työllisyyden kasvun pysähtyessä muuttoliike on hidastunut. Valiokunta esittää, että "Aluekehityksen tulevaisuuspolitiikan peruslähtökohtana tulee olla koko maan pitäminen asuttuna ja toiminnallisten järjestelmien piirissä. Omaehtoisen kehittämisen mahdollisuudet on turvattava koko maassa" ja "Laadukkaiden hyvinvointipalvelujen saatavuus tulee turvata asuinpaikasta riippumatta mahdollisuuksien tasa-arvon periaatteen pohjalta".

Hallituksen tulevaisuusselonteossa on tarkasteltu kolmen tyyppisiä alueita: kasvukeskuksia, muita kaupunkikeskuksia ja maaseutua. Valiokunta on käsitellyt aluepolitiikkaa neljän aluetyypin pohjalta. Ne ovat Pääkaupunkiseudun metropolialue; valtakunnan osakeskukset Turku, Tampere, Jyväskylä, Oulu jne. eli suunnilleen yli 100 000 asukkaan seutukunnat; muut kaupunkiseutukunnat; ja maaseutu. Kullakin aluetyypillä on omat haasteensa ja ongelmansa, jotka edellyttävät eriytyvää aluepolitiikkaa.

Pääkaupunkiseutu ja sen 1,2 miljoonaa asukasta muodostavat väestöltään ja tuotannoltaan kansainvälisen metropolin. Sen menestyminen tai epäonnistuminen vaikuttaa koko maahan. Oecd:n tarkastelussa Lohjan, Hämeenlinnan, Lahden ja Porvoon seudut ovat jo mukana Helsingin seudussa. Pääkaupunkiseudun kehittämisen haasteet liittyvät seudun kilpailukyvyn ylläpitämiseen Euroopan muiden metropolialueiden suhteen. Toisaalta haasteita aiheuttaa voimakas väestönkasvu, jonka seurauksena on riittämätön asuntojen tarjonta ja infrastruktuurin, muun muassa liikenneverkkojen, jälkeenjääneisyys. Pääkaupunkiseudun yhteistyön heikkous vaikeuttaa osaltaan näitä ongelmia. Valiokunta katsoo, että "koko maan kehityksen kannalta on viisasta edistää Pääkaupunkiseudun kilpailukykyä eurooppalaisessa ja globaalissa perspektiivissä erityisesti osaamisen ja infrastruktuurin suhteen. Tämä, samoin kuin julkisten palveluiden turvaaminen, edellyttää nykyistä - - tehokkaampaa - - yhteistyötä ja myös valtion toimia".

Valtakunnan osakeskukset ovat yleensä menestyneet hyvin rakennemuutoksessa ja olleet voimakkaan muuttoliikkeen kohteena. Ne ovat korkeakoulupaikkakuntina linkittyneet monipuolisiin osaamisverkostoihin, mikä luo niille perustan osaamispohjaisen elinkeinotoiminnan kehittymiseen myös tulevaisuudessa. Valiokunta esittää, että "Valtakunnan osakeskusten osaamispohjaa tulee edelleen vahvistaa ja monipuolistaa sekä saada se palvelemaan nykyistä tehokkaammin alueellisia ja kansallisia verkostoja. Näiden keskusten liikenneyhteyksiä tulee parantaa osana sekä kansallisia että kansainvälisiä verkostoja".

Valtakunnan osakeskusten lisäksi Suomessa on muutama kymmenen erilaista alueellista keskusta. Nämä seutukunnat ovat usein erikoistuneet muutaman avainalan erityisosaamiseen. Tuotantorakenteen yksipuolisuus aiheuttaa kriisiherkkyyttä ja voi lisätä työttömyyttä. Elatussuhde ei ole yhtä hyvä kuin aikaisemmin mainituilla alueilla. Perushaaste on kasvattaa osaamista ja monipuolistaa tuotantoa yhteistyösuhteita ja verkottumista kehittämällä. Valiokunta katsoo, että "Muiden kaupunkiseutujen mahdollisuuksia rakentaa yhteistyösuhteita ja verkostoja keskenään ja suurempiin keskuksiin tulee lisätä. Tämä edellyttää saavutettavuuden parantamista sekä liikenneyhteyksiä että osaamis- ja tietoverkkoja kehittämällä".

Maaseutu on monimuotoista. Kaupunkien läheinen maaseutu voi kohtalaisen hyvin. Harvaanasuttu maaseutu on pinta-alaltaan puolet maasta, mutta siellä asuu vain kymmenesosa väestöstä. Maaseutu pysyy elävänä vain kannattavan maatalouden avulla. Maaseudun kehittämisen haaste on, kuinka kansallisilla toimilla taataan alkutuotannon kannattavuus ja miten luodaan uutta tuotantotoimintaa. Metsä- ja kalatalous sekä luonto- ja elämysmatkailu ovat tulevaisuudessa tärkeitä työllistäjiä. Valiokunta esittää, että "Maaseutua kehitetään ekologisesti kestävän toiminnan ja hyvän asumisen ympäristönä, jossa suuntaudutaan monipuolisesti pien- ja perheyritystoimintaan". Näillä alueilla kokeillaan vero- ja muita tarvittavia etuuksia lääkärien, opettajien ja muiden osaajien saamiseksi työtehtäviin.

EU:n aluepolitiikka ulottuu vuoteen 2006. Valiokunta esittää, että hallitus huolehtii siitä, että tätä ohjelmaa voidaan jatkaa myöskin 2006 jälkeen.

Aluekehityksen haasteisiin vastaamiseksi tarvitaan rakenteiden ja hallinnon kehittämistä. Valiokunta esittää kuntien tehtävien menestykselliseksi hoitamiseksi "uudenlaista seudullista yhteistyötä, mikä voidaan saavuttaa muun muassa kuntien tiettyjen toimintojen yhteensulautumisen kautta". Alueiden kehittäminen edellyttää "nykyistä toimivampia aluekokonaisuuksia, joissa keskeisellä toimijalla on nykyistä vahvempi alueen ihmisiltä vaaleissa saatu - - mandaatti".

Tulevaisuuspolitiikkaa on vahvistettava. Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle tulevaisuusselonteon vaalikausittain. Valiokunta esittää, että tämä selonteko annetaan vaalikauden toisena vuotena ja että sen pohjana on tulevaisuusvaliokunnan valmistelema kannanotto siihen, mitä selvityksessä tarvitaan.

Tulevaisuuspolitiikan jäntevää edistämistä heikentää tehtäväalueen hajanaisuus ja koordinoinnin puute hallinnossa, muun muassa ministeriöiden kesken. Tulevaisuusvaliokunta esittää, että seuraavan hallituksen tulee laatia erityinen tulevaisuusohjelma ja soveltaa sen toteuttamisessa valtioneuvoston ohjelmajohtamista. Tulevaisuusvaliokunta esittää edelleen, että tulevaisuuspolitiikan asemaa vahvistetaan valtioneuvoston kansliassa ja pääministeri johtaa tulevaisuusohjelman valmistelua ja toteuttamista tai että valtioneuvostoon nimitetään tulevaisuuspolitiikasta vastaava tulevaisuusministeri.

Lopuksi haluan kiittää tulevaisuusvaliokunnassa olleita asiantuntijoita mielenkiintoisista lausunnoista ja keskustelusta. Valiokunnan jäseniä haluan kiittää aktiivisesta osallistumisesta työskentelyyn ja erityisesti siitä, että valiokunnan mietinnöstä on saatu yksimielinen.

Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Suomen talouden ja alueiden kehitys perustui 60-luvulta lähtien aina 90-luvun alkuun asti hyvin vahvasti siihen, että julkinen sektori kasvatti osuuttaan. 80-luvulla tuli vielä 100 000 uutta työpaikkaa julkiseen sektoriin.

Nyt talouden veturina ja aluerakenteen muokkaajana on ennen kaikkea yksityinen sektori, ja tämä selittää hyvin pitkälle sen, että 90-luvun lopun nousukaudella keskittyminen oli aiempaa huomattavasti nopeampaa. Tämä on osaselitys. Keskittymistä on nopeuttanut myös Suomen aikaisemmin varsin suljetun kansantalouden avautuminen osaksi globaalia maailmantaloutta. Yksityisellä sektorilla sellaisenaan ei ole mitään tavoitetta aluerakenteen tasapainoisuuden suhteen. Vain julkinen valta voi valinnoillaan ja politiikallaan vaikuttaa siihen, että aluerakenne kehittyy tasaisemmin. Politiikan mahdollisuudet vaikuttaa kehitykseen ovat kuitenkin rajalliset.

Euroopan yhdentymisen on väitetty rajoittavan aluepolitiikkaa. Näin ei asia ole, päinvastoin yhdentyminen korostaa alueellisia kysymyksiä ja suorastaan vaatii alueellista politiikkaa, koska sillä voidaan korvata menetettyjä sopeutumiskeinoja.

Kansallisella päätöksenteolla on jatkossakin oltava vahva rooli Suomen kehittämisessä. Tarvitaan selkeitä tavoitteita alueiden kehittämiselle sekä vahvaa strategista otetta ja tehokkaita toimenpiteitä niiden toteuttamiseksi. Keskeinen kysymys on, miksi keskukset syntyvät tiettyyn paikkaan. Suomessa keskittymisen on tulkittu liittyvän ennen kaikkea osaamisvetoisen kasvun alueelliseen sijoittumiseen. Kuitenkaan kaikki yliopistoseudutkaan eivät ole olleet voittajia viime vuosien kasvussa. Toisaalta myös jotkut näennäisesti heikohkot resurssit omaavat seutukunnat ovat päässeet hyvän kehityksen kierteeseen. Kuten tulevaisuusvaliokunnan mietinnöstäkin käy ilmi, alueellinen kehitys on monimutkaisen prosessin tulos.

Globaalissa kilpailussa menestyneen ict-alan huikea nousu laman jälkeen on muokannut viimeaikaista aluekuvaa. Tuotannon alueellisissa kehityseroissa näkyy tämän alan voimakas mutta alueellisesti epätasainen kasvu. Tulevan aluekehityksen kannalta avainkysymys on, onnistuuko Suomi menestymään myös uuden teknologian käyttäjänä eikä vain tuottajana. Vaikka tieto- ja viestintäteknologia sinänsä mahdollistaakin hajautettua toimintaa, alan tavaratuotanto on keskittynyttä. Palvelujen ja sisältöjen tuottaminen voi kuitenkin tapahtua paljon laajemmalla pohjalla. Kaikki alueet eivät voi menestyä tieto- ja viestintäteknologian tuottajina, mutta kaikki voivat lisätä kilpailukykyään sen taitavina käyttäjinä. Tulevaisuusvaliokunta onkin oikeassa painottaessaan tieto- ja viestintätekniikan parempaa hyödyntämistä muun muassa palvelutuotannossa.

Arvoisa puhemies! Julkisessa keskustelussa kaupungit ja maaseutu asetetaan usein vastakkain. Muutenkin väitetään, että Suomi on jakautumassa kahtia. Tutkimukset eivät tue tätä väitettä. (Ed. Zyskowicz: Se onkin propagandaa!) Sen sijaan näyttää tutkimusten mukaan siltä, että maaseutu on jakautumassa kahtia. Totta kai on monta tapaa tarkastella tätä asiaa, mutta tämä on selkeästi tullut esiin. Maataloudessa edelleen jatkuva nopea muutos vaikuttaa voimakkaasti maaseutualueiden kehitykseen. Se kohtelee maan eri puolilla olevaa maaseutua eri tavoin. Kaupunkiseutujen läheisyydessä olevalla maaseudulla on erityisen hyvät kehitysnäkymät lähes kauttaaltaan. Sen sijaan syrjäisellä, harvaanasutulla maaseudulla on niukasti tekijöitä, jotka voivat kääntää kehityksen suuntaa.

Maaseudun kehityksen kannalta on sitä parempi, mitä laajempi ja monipuolisempi aluekeskusten verkosto maasta löytyy, koska maaseudun kehitys perustuu osaltaan vuorovaikutukseen kaupunkiseutujen kanssa. Tähän tähtää hallituksen syksyllä 2000 linjaama uusi aluepolitiikka. Tavoitteena on synnyttää Suomeen koko maan kattava ja riittävän tiheä aluekeskusten verkko niin, että myös mahdollisimman moni maaseutumainen kunta tulee sen vaikutuspiiriin.

Maaseutupolitiikkaa on eriytettävä erilaisten maaseutualueiden tarpeisiin. Syrjäistä, harvaanasuttua maaseutua varten on muotoiltava vahvaa politiikkaa, jolla asukkaiden hyvinvointi ja hyvän elämän edellytykset voidaan turvata. Itse asiassa aluekeskuspolitiikka voisi tarjota mahdollisuuden ikään kuin vetää nämä syrjäisimmät maaseudut siihen vuorovaikutukseen, joka ehkäisee syrjäytymistä.

Myös kaupunkiverkoston ja kaupunkiseutujen kehittäminen edellyttää politiikan ja toimenpiteiden eriyttämistä erikokoisten ja erityyppisten seutujen tarpeisiin. Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunteminen on perusta, jonka varaan kehittämistoimet voidaan rakentaa. Kaupunkiseutujen tulisi tunnistaa oma asemansa kansallisessa kaupunkiverkossa ja profiloitua sen mukaisesti.

Kasvukeskuksiin suuntautunutta muuttopainetta on mahdollisuus pienentää suurten kaupunkien kehyskuntiin, kuten jo nyt paljolti tapahtuu. Tässä on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota esimerkiksi, kun puhutaan Pääkaupunkiseudusta, siihen, ettei yhdyskuntarakenne tämän seurauksena hajaannu siitä aiheutuvine erilaisine kustannuksineen ja ympäristörasituksineen. Pienet ja keskisuuret kaupungit voivat tulla houkutteleviksi yritysten sijaintipaikoiksi ja tasapainoisen väestökehityksen seuduiksi. Tästä on jo jonkin verran merkkejä näkyvissä. Kyse on siitä, osataanko tätä kehityssuuntaa vahvistaa politiikalla.

Oecd:n marraskuussa valmistuneen metropolikatsauksen mukaan koko Suomen kannalta on tärkeää, että Helsinki on kilpailukykyinen muiden metropolien kanssa. Tässä voidaan yhtyä valiokunnan ja valiokunnan puheenjohtajan näkemykseen. Tämä merkitsee sitä, että myös Pääkaupunkiseudun infrastruktuuriin tieverkoista innovaatiojärjestelmiin on panostettava, niin kuin Oecd suosittelee. Helsingin menestyminen ei tarkoita väestön pakkautumista Pääkaupunkiseudulle, vaan väestöpaineita voidaan purkaa todellakin pääteiden ja radanvarren pienempiin kaupunkiseutuihin. (Ed. Jaakonsaari: Ja Ouluun!) Itse asiassa tästä Oecd:n raportista voisi avautua jälleen uuden tyyppinen aluepoliittinen ajattelu. Itse asiassa siihen valiokunnan puheenjohtaja jo viittasi tarkastellessaan suurempia aluekokonaisuuksia suurten keskusten yhteydessä. Mutta, niin kuin Oecd:n raportista selviää, Pääkaupunkiseudun vaikutusalue itse asiassa ulottuu Hankoon, Heinolaan. Kuka nämä rajat sitten asettaa? Tämä tulee sitten ottaa huomioon, kun valmistaudutaan seuraavaan EU:n rakennerahastovaiheeseen.

Hyvät kollegat, alueellisessa kehityksessä on viime aikoina tapahtunut tiettyä tasaantumista. Esimerkiksi Lappeenrannan, Joensuun, Lahden, Kuopion, Vaasan ja Seinäjoen seutukuntien vuonna 2001 alkanut lievä kasvu jatkui viime vuonna, tämä siis Tilastokeskuksen tuoreen väkilukuarvion mukaan. Uusina keskusseutuina kasvuun kääntyivät muun muassa Kokkolan ja Pietarsaaren seutukunnat.

Toisaalta on näkyvissä, että suurimpien kasvukeskusten vetovoima on hiipumassa — niin paljon kuin toivoisi Oululle jatkuvaa kasvua — ja yhä useammalla alueella muuttoliike on vähentymässä. Myös työllisyystilastoissa on nähtävissä alueellista tasoittumista. Vaikka osa näistä muutoksista johtuukin talouden aktiivisuuden yleisestä laantumisesta, on harjoitetulla aluepolitiikalla varmasti ollut oma merkityksensä.

Meidän aluepolitiikkamme on saanut tunnustusta myös pohjoismaisissa selvityksissä, joissa Suomen aluepolitiikkaa on pidetty kaikkein johdonmukaisimpana. Asiantuntijoiden mukaan Suomessa on onnistuttu saamaan alueiden omat toimijat kaikkein syvällisimmin mukaan yhteistyöhön kumppaneina.

On kuitenkin todennäköistä, että keskipitkällä aikavälillä alueellinen keskittyminen Suomessa jatkuu, koska globaalissa kilpailussa yritysten menestyminen edellyttää riittävän suuria osaamiskeskittymiä. Keskittyminen kuitenkin hidastuu osaltaan myös kasvukeskuksissa ilmenevien pullonkaulojen takia. Uskon, että pahimmat uhkakuvat, joita eräissä ennusteissa on esitetty, eivät meidän alueellisessa kehityksessämme tule toteutumaan.

On myös tekijöitä, jotka avaavat aivan uusia mahdollisuuksia tasapainottaa aluekehitystä. Väestön ikääntymisen myötä entistä useamman ihmisen asuinpaikan valinta on riippumaton työpaikasta. Toisaalta suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisestä aiheutuu lähivuosina oleellisesti uudenlainen työmarkkinatilanne. Se saattaa tulevaisuudessa avata uusia mahdollisuuksia tasapainoisempaan kehitykseen. Tähän jatkossa on kiinnitettävä enemmän huomiota. Kun hallitus on toteuttanut ja edelleen toteuttaa hajasijoituspolitiikkaansa, niin nämä tilanteen muutokset tarjoavat siihenkin uusia mahdollisuuksia ja vahvaa tukea. Hallitus tulee vielä tekemään joitakin ratkaisuja hajasijoituksessa ja nimenomaan huolehtimaan siitä, että jatkossakin voidaan systemaattisesti hajasijoitusta harjoittaa.

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää tulevaisuusvaliokuntaa laaja-alaisesta ja perusteellisesta mietinnöstä. Samalla käytän tilaisuutta hyväkseni toivottaakseni eduskunnalle ja kollegoille reipasta loppukiriä ja hyvää vaalivuotta.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Kuten pääministerin toteamana kuulimme, alueellisen kehityksen tiedetään olevan monimutkainen prosessi. Tiedetään myös, että markkinataloudella ei ole tietoista kollektiivista tavoitetta aluerakenteen sen enempää kuin toteutuvan resurssien käytönkään suhteen. Eri toimijat tavoittelevat omalta kannaltaan parhaita ratkaisuja. Sen tähden tarvitaan vahvaa julkisen vallan osallisuutta muotoiltaessa aluepolitiikkaa ja sen arkkitehtuuria. Julkinen valta voi politiikallaan vaikuttaa aluerakenteen tasapainoiseen kehittymiseen.

Aluepolitiikka ei ole murroksessa vain Suomessa. Se on sitä lähes koko Euroopassa. Tehtäväalueen sisältöä uudistetaan maamme lisäksi muun muassa Ranskassa, Alankomaissa, Ruotsissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Norjassa. Suomi on uudistamisessa kärkimaiden joukossa. Muutoksen suunta on sama kaikkialla, vaikka vauhti onkin erilainen. Tavoitteena on voimavarojen riittävyyden turvaaminen ja tehokas käyttö tavoiteltaessa tasapainoista kehitystä. Kehittäminen kohdistetaan alueiden vahvuuksien hyödyntämiseen ja mahdollisuuksien hyväksikäyttöön. Voimavaroja suunnataan entistä enemmän, kuten Suomessakin, alueiden kehittämiseen yritysten toimintaympäristönä ja ihmisten asuinympäristönä ja vähemmän perinteisiin suoriin yritystukiin.

Tulevaisuusvaliokunta on esittänyt aluekehityksen peruslähtökohdaksi koko maan pitämistä asuttuna ja toiminnallisten järjestelmien piirissä. Lähtökohta on oikea, ja se tukee valtioneuvoston tulevaisuusselonteon painotuksia. Vahvasti tasa-arvotavoitteeseen kytkeytyy valiokunnan toimenpidevaatimus, että tietoyhteiskunnan palvelut ja mahdollisuudet tuodaan kaikkien ulottuville, että julkisten palvelujen sähköistämiseen saadaan vauhtia ja että tietoyhteiskuntapalveluja voidaan käyttää nykyistä tehokkaammin aluekehityksessä.

Esitykset tutkimus- ja kehitystyön julkisen rahoituksen lisäämiseksi ja pitämiseksi kansainvälisesti kilpailukykyisellä tasolla ovat hyvin perusteltuja. Tulevat lisäykset on suunnattava yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehtävään perustutkimukseen sekä Suomen Akatemialle ja Teknologian kehittämiskeskukselle.

Suomeen on 1990-luvun loppupuolelta lähtien rakennettu varsin hyvin toimiva riskirahoituksen järjestelmä uusien tuotteiden kehittämiseksi. Julkisten riskirahoittajien lisäksi maassamme tarvitaan ratkaisuja, joilla kyetään herättämään myös ulkomaisten riskipääomien omistajien kiinnostusta täällä harjoitettavaan tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan.

Arvoisa puhemies! Maamme menestys perustuu osaamiseen ja oppimiseen, jonka pohja luodaan peruskoulussa. On aiheellista varoittaa seurauksiltaan vakavasta tämän päivän kohkaamisesta koulutuksen perustasolla. Koulujen keskinäinen tuloskilpailu on viemässä meitä yli rajan, jonka takana vaanii uhka menettää ne kansakunnan lahjakkuusvoimavarat, joilla ei ole mahdollisuutta ponnistaa tukenaan vanhempiensa varakkuus tai ehjä, turvallisen lapsuuden turvaava koti. Tällä asialla on merkityksensä eri puolilla maata, huomattavastikin.

Valiokunnan mietinnössä esitetään hallituksen työllisyysstrategian tavoitteeksi työllisyysasteen nostamista 80 prosenttiin yhdessä aktiivisen maahanmuuttopolitiikan kanssa vuoteen 2015 mennessä. Tavoite on perusteltu.

Aluepolitiikan näkökulmasta erottuu selvästi kaksi julkisen sektorin toimijaa, joiden tehtävävastuu, rooli ja siitä syntyvä työnjako oikein määriteltyinä vauhdittavat tuloksellista toimintaa lähes kaikilla yhteiskuntapolitiikan aloilla. Nämä toimijat ovat valtio ja kunta.

Oma roolinsa on myös maakuntien liitoilla. Poissuljettu ei ole vaihtoehto, etteikö niidenkin roolissa vuoteen 2015 mennessä voi tapahtua muutosta. Sellainen voi olla edessä, mikäli aluepolitiikkaan tarvitaan enemmän volyymiä. Onnistunut tulevaisuuspolitiikka saattaa edellyttää suuralueiden eli niin sanottujen maakuntien liittojen allianssiyhteistyötä. Tästä allianssiyhteistyöstä Suomessa on saatu varsin hyviä kokemuksia EU-ohjelmasuunnittelussa, mutta myöskin EU:n suuntaan edunvalvonnassa maakuntien ja siltä osin maamme eri osien näkökulmasta.

Sosialidemokraattien mielestä on perusteltua tukea kehitystä, joka keventää keskushallinnon tehtäviä ja jossa päätösvaltaa siirretään alue- ja paikallishallintoon. Ministeriöistä on paikallaan tehdä entistä selvemmin oman sektorinsa strategian luojia. Samalla kun valtion alueorganisaatioista kehitetään operatiivisessa toiminnassa nykyistä itsenäisempiä suhteessa ministeriöihin, avautuu parempia mahdollisuuksia tiivistää yhteistyötä esimerkiksi maakunnan liittojen tai valtion alueyksiköiden kanssa.

Sosialidemokraatit tukevat kansanvaltaisten periaatteiden vahvistamista alueiden kehittämisessä ja sitä, että huipputeknologian ohella osaamispolitiikassa korostetaan sosiaalista ja kulttuurista osaamista. Tästä syntyy se yhteiskunnallinen kitti, joka vahvistaa Suomen menestymistä, kansakunnan sosiaalista eheyttä sekä ihmisten toimeentulon edellytyksiä.

Oikean suuntainen on näkemys, että tulevaisuuspolitiikka kytketään tulevaisuusohjelman muodossa kiinteäksi osaksi valtioneuvoston ohjelmajohtamista, jossa pääministerillä on tärkeä tehtävävastuu. Tämä vahvistaa osaltaan valtioneuvoston ja eduskunnan vuoropuhelua sekä yhteistoimintaa tulevaisuuspolitiikan tavoitteita asetettaessa ja toteutettaessa. (Ed. I. Kanerva: Tuo olisi voinut olla kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro!) — Varmasti sitä.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko "Tasapainoisen kehityksen Suomi" jäsentää nykytilanteen, mutta on poliittisilta johtopäätöksiltään varsin ohut. Osin avoimeksi jää jopa se, mitä tasapainoisella kehityksellä tarkoitetaan.

Keskustan eduskuntaryhmän tavoitteena on henkisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja alueellisesti tasapainoinen ja ehyt Suomi. Myös tulevaisuudessa meidän tulee kantaa huolta kaikista suomalaisista.

Tulevaisuusvaliokunnan mietintö syventää hallituksen selonteon nykytilan analyysia ja tulevan kehityksen haasteita. Tulevaisuusmietinnön toteuttaminen on ollut merkittävä yhteistyöhanke ja yhteinen oppimisprosessi. Se lisää yhteistä tulevaisuusnäkemystä ja auttaa tunnistamaan kansallisen politiikan vahvuudet ja pullonkaulat. Pienen kansakunnan tulevaisuuden menestyksen ehdoton edellytys on kyky rehelliseen ja objektiiviseen nykytilanteen arviointiin ja mahdollisimman laajaan yksituumaisuuteen tulevaisuuden kehityslinjoista.

Keskustan eduskuntaryhmä arvostaa sitä, että mietinnössä tunnistetaan maamme myönteisten yhteiskunnallisten kehityspiirteiden rinnalla merkittäviä epätasapainoa aiheuttavia kehityshaasteita: väestön ikääntyminen, joka on Euroopan nopeinta; rakennetyöttömyys; varhainen eläköityminen; 40 000—50 000 yrityksen vaje; suuret alueelliset kehityserot; tietoliikenneyhteyksien epätasa-arvo; ja korkea kokonaisveroaste. Mietintö tunnistaa jopa sen, että Pohjoismaista Suomessa vauraus on jakaantunut alueellisesti kaikkein epätasaisimmin. Mietinnössä lisäksi todetaan, että alueelliset työttömyyserot ovat ylivoimaisesti pahimmat Suomessa. Suomessa erot ovat tässä suhteessa verrattavissa lähinnä läntisen ja itäisen Saksan eroihin sekä eteläisen ja pohjoisen Italian eroihin.

On merkittävää, että hallituspuolueiden edustajat myöntävät sen tosiasian, että monet heikkoudet tulevat jäämään seuraavan hallitusohjelman keskeiseksi sisällöksi. Tämä koskee erityisesti työttömyyttä ja aluekehityksen ongelmia. Nykyisen keskittävän politiikan jatkoksi tarvitaan sosiaalisen, taloudellisen ja alueellisen kehityksen välillä tasapainoa synnyttävä mittava kehittämisohjelma.

Mietintö käsittelee lisäksi suomalaisen hyvinvointi- ja tietoyhteiskunnan kiistattomia tulevaisuuden ydinkysymyksiä: keskeneräistä tietoyhteiskuntaa, osaamisen tasokorotusta, työn tulevaisuutta, väestön tulevaisuutta, alueellisen innovaatiotoiminnan vahvistamista sekä demokratiaa ja osallistumista. Kaikki nämä ovat tärkeitä kysymyksiä.

Arvoisa puhemies! Paino tulevaisuustarkastelussa on yleensä siinä, millaisia kehityskulkuja nykyinen tilanne tukee. Tällä hetkellä esimerkiksi koko Eurooppaa kalvava talouden epävarmuus voi hallita liiaksi johtopäätöksiä. Keskustan eduskuntaryhmä korostaa, että poliittisessa keskustelussa on tärkeintä etsiä sellaisia näkemyksiä ja painotuksia, joita haluaisimme korostaa nykyisten ei-toivottujen kehityssuuntauksien sijasta. Maailmanlaajuisia megatrendejä on mahdotonta pysäyttää, mutta suuretkaan virtaukset eivät estä kansallista ohjausta, jolla voi olla ratkaiseva vaikutus ihmisten arkeen ja hyvään elämään tulevaisuudessa.

Erityisesti alueellisen kehityksen osalta nykyinen hallitus on ollut passiivinen. Seuraukset ovat jo nähtävissä sosiaalisten ongelmien lisääntymisenä. Suuri tulevaisuuskysymys onkin se, löytyykö maassamme riittävän voimakasta yhteistä poliittista tahtoa, jolla luodaan kansallisen politiikan tasapainottava ja eheyttävä sisältö.

Nykyisten kehitystrendien valossa tyypillinen suomalainen on vuonna 2015 yliopisto- tai ammattikorkeakoulukoulutuksen saanut osaamisintensiivisen työn tekijä. Onko osaamisintensiivisen talouden nousu johtamassa kuitenkin vauhtisokeuteen? Näin käy erityisesti silloin, jos koulutuksellinen monipuolisuus unohdetaan ja osaaminen käsitteenä kapeutuu. Korkea teknologia on viime vuosien menestys, mutta unohtaa ei sovi, että metsäsektorin taloudellinen merkitys on yhä suurin.

Osaamisen ja innovatiivisuuden elintärkeää roolia tulevaisuuden kilpailukykymme kannalta tuskin kukaan kiistää. Tiedossamme kuitenkin on, että ammatillisen koulutuksen osaajista tulee nopeasti pulaa suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Juuri nämä perinteisen teollisuuden työpaikat ovat ratkaisevia Pääkaupunkiseudun ulkopuolisten alueiden menestykselle. Samoin palvelutyön osaamistarpeet tulevat vain korostumaan.

Mitä on sitten sosiaalisesti tasapainoinen kehitys? Eräs keskeinen puute tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä liittyy juuri tähän kysymykseen. Valiokunnan lausumissa yhteisöllisyys esiintyy vain työnteon yhteisöllisyyden merkityksessä. Modernin yhteiskunnan ongelmaksi on tullut, että se on huomaamattaan alkanut aliarvioida perinteisiä ja jopa alkukantaiselta vaikuttavia yhteisöllisyyden ilmentymiä. Olemmeko liiaksi unohtaneet kristillisten arvojen, esimerkiksi lähimmäisenrakkauden, eheyttävän merkityksen. Vanhemmuus, vanhempien kotona tekemä hoitotyö, vastuu omista vanhemmista, isovanhempien ja lastenlasten yhteys, perheyrittäjyys sekä omaishoitajuus miltei katosivat viime vuosikymmenen modernisaatiopyrkimyksiin. Vasta nyt voimakas pahoinvoinnin yleistyminen on nostanut esille kysymyksiä näiden perusvoimavarojen perään.

Keskustan eduskuntaryhmän näkemys on, että ihminen rakentuu juurillaan. Merkittävä osa arkielämän todellisuudesta – onnesta, onnettomuudesta ja hyvinvoinnista – rakentuu koko ihmiselämää tarkasteltaessa siinä lähiympäristössä, joka lapsilla käsittää oman kodin, nuorilla laajemman ympäristön sekä aikuisilla työelämän, kodin ja harrastusten vaikutuspiirin. Tässä mielessä tasapainoista kehitystä ruokkiva Suomi tulee aina olemaan alueellista hyvinvointia etsivä Suomi. Paikallisen hyvinvoinnin ytimessä ovat kodit ja perheet. Tämän vuoksi keskustan eduskuntaryhmä haluaa rohkeasti puolustaa perheitä ja lasten asemaa.

Tulevaisuusvaliokunta pääsi yksimielisyyteen aluekehityksen kannalta keskeisistä aluetyypeistä. Niitä ovat, kuten edellä on tuotu jo esille, Pääkaupunkiseutu, valtakunnan osakeskukset, muut kaupunkiseutukunnat sekä maaseutu. Eri aluetyyppien edellyttämien, toisistaan poikkeavien toimenpiteiden tunnistaminen on tasapainoisen aluekehityksen ehdoton edellytys.

Pääkaupunkiseudulla on oma erityisasemansa, mutta politiikan tehtävänä on luoda tasavertaiset elämän edellytykset kaikille suomalaisille kaikkialla, missä he haluavat elää ja yrittää. Myös muut alueet tarvitsevat siis omia erityistoimenpiteitään. Valitettavasti toimenpiteiden sisällöstä valiokunta ei löytänyt yksimielisyyttä. Esimerkiksi alueellisesti suunnattujen verokannustimien jättäminen keinovalikoiman ulkopuolelle tarkoittaa käytännössä vaikeimpien alueiden tehokkaimman aluepoliittisen toimenpiteen hylkäämistä. Uuden työn syntymekanismeja on terävöitettävä joka tapauksessa maamme kaikilla alueilla. Maastamme on jo nyt siirtynyt tuhansia tuotannollisia työpaikkoja muun muassa Viroon.

Tulevaisuudessa tasapainon aikaansaaminen edellyttää nykyistä selkeämpää koordinaatiota ja vastuunjakoa toisaalta kuntien, alueiden ja valtion välillä sekä toisaalta eri hallinnonalojen kesken. Nykytilanteesta on huono esimerkki tietoyhteiskuntapolitiikan toteutus. Kokonaisvastuuta ei ole ottanut kukaan. Tästä syystä hallituksen tietoyhteiskuntapolitiikan toteuttaminen ei ole onnistunut. Suomi sijoittuu teknologian levinneisyyttä ja käyttöä kuvaavalla indikaattorilla mitattuna 47 maan joukossa enää vain 17. sijalle. Myös kansalaisten tietoliikenneyhteyksissä Suomi sijoittuu heikosti. Passiivisen, vain markkinoihin luottavan politiikan epäonnistumista korostaa se, että tietointensiivinen talouden sektori on ollut nykyisen hallituksen talouspoliittinen silmäterä.

Keskustan eduskuntaryhmän selkeä näkemys on, että elinkeinoelämän sijoittumisen kannalta hyvät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet kautta maan on välttämättömyys. Suuri kysymys tulevaisuuden kannalta on, löydetäänkö tietointensiivisen kehityksen tueksi sellaiset sosiaaliset rakenteet, jotka tukevat tasapainoisen Suomen rakentumista.

Tulevaisuudessa tarvitaan ihmisten luonnollisen vastuun tukemista. Tämä näkökulma on hyvin tiivistettynä valiokunnan mietintöön: "Valiokunta korostaa, että Suomen pitkäjänteisen menestyksen perustana ovat osaavat ja ahkerat ihmiset, vahvat elämänlaatua kehittävät yhteisöt ja kestävät yhteiskuntarakenteet. Itsestään ja toisistaan huolta pitävät kansalaiset ovat vuoden 2015 tasapainoisen Suomen tärkeä osatekijä."

Markku Markkula /kok:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietintö "Suomi 2015" nostaa onnistuneesti esille ne tekijät, joilla vahva suomalainen tulevaisuus on turvattavissa. Mietintö sisältää mittavassa määrin kiteytettyjä linjauksia, eräänlaisia välttämättömyyksiä Suomen ja suomalaisen aluekehityksen tulevaisuuden perustaksi. Ydin on linjaus: Jos haluamme lisää hyvinvointia, niin nyt on innovaatioiden ja innovatiivisuuden aika, ei yleiseen kulutukseen suunnatun rahanjaon aika. Nyt on osattava ja uskallettava tehdä uusia työpaikkoja synnyttäviä tulevaisuusinvestointeja.

Vaikka valiokunnan mietintö on onnistunut, on sitä myös aiheellista kritisoida. Mietinnössä tarkastellaan yhteiskunnan kehitystä, siis ongelmia sekä tarvittavia uusia avauksia ja toimenpiteitä, liiaksi ylhäältä, helikopteritasolta. Kokoomus olisi lopputulosta enemmän halunnut painottaa ihmisten tasoa, perheiden, koulujen, työyhteisöjen ja muiden yhteisöjen arkea ja niihin kohdistuvia haasteita.

Strateginen tavoite vuodelle 2015 on mietinnössä selkeä: Jatkamme 90-luvun lopulla kiteytettyä linjaa, jossa Suomi valitsi strategiakseen osaamis- ja innovaatiovetoisen kasvun. Meille poliittisille päättäjille mietinnössä valittu tie asettaa todellisia haasteita. Mietinnössä asetetaan selkeä tavoite: Suomi on innovatiivisuuden ja sivistyksen edelläkävijämaa; korostan tätä edelläkävijämaan roolia. Oleellinen kysymys on: Mitä toimenpiteitä tämä vaatii?

Valiokunnan mietintö vahvistaa sitä jo pitempäänkin havaittavissa ollutta huolta, etteivät ihmiset ja heidän yhteisönsä ole omaksuneet uutta teknologiaa omaan päivittäiseen toimintaansa siinä laajuudessa, mikä heidän itsensä kannalta olisi mielekästä ja minkä teknologian kehitys olisi mahdollistanut. Käytännön tasolla olemme jääneet jälkeen kansainvälisestä tietoyhteiskuntakehityksestä. Ihmisen itsensä ja työkulttuurin kehityksen kannalta tämä on valitettava, mutta, korostan, korjattavissa oleva puute.

Lähivuosina on merkittävästi edistettävä sähköisiä palveluja, sähköistä asiointia sekä kansalaisten ja erilaisten yhteisöjen verkkojenkäyttöä yleisesti. Tämä on niin palvelujen laadun, työn tuottavuuden kuin kansalaisten tasa-arvonkin kannalta välttämätöntä. Laajakaistapalvelut on saatava kaikkien ulottuville ja käyttöön. Olennaista on, että julkishallinto luo moninaisin toimenpitein edellytykset tälle kehitykselle.

Kuten mietinnössä todetaan, on työn tuottavuuden kannalta ratkaisevaa oivaltaa, että pitkäjänteinen menestys syntyy paikallisesti työnteon yhteisöllisyyttä ja työprosesseja kehittämällä. Ammatilliseen kehittymiseen ja sen osana tehokkaaseen tietämyksen hallintaan on yksilö- ja yhteisötasolla investoitava tähänastista enemmän. Työyhteisöjen sisäistä kulttuuria ja toimintatapoja on kehitettävä tietoisesti yhdessäoppimisen suuntaan ja yhä laajemman verkostoitumisen mahdollistamiseksi. Nämä oppivan organisaation periaatteet sisältyivät jo Lipposen ensimmäisen hallituksen silloiseen tulevaisuusselontekoon, mutta erityisesti julkishallinnossa niitä ei ole vielä alkuunkaan riittävässä määrin ja riittävällä syvällisyydellä pantu täytäntöön.

Työn ja perhe-elämän yhteensovitus on työssäjaksamisen ja perheiden arkisen hyvinvoinnin parantamisen kannalta oleellista. Lapsiperheiden ja lasten hyvinvoinnin parantaminen on järkevää tulevaisuuspolitiikkaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä kotitalouksiin pitää luoda lisää työpaikkoja kotitalousvähennystä edelleen nostamalla.

Myös aluepolitiikan hoidossa on oivallettava työyhteisön innovatiivisuuden ratkaiseva merkitys. Avainrooliin nousevat uudistumiskykyä edistävät ja alueellista vetovoimaa lisäävät kehittäjäverkostot sekä alueen ja yhteisöjen sisäinen luova jännite. Nyt tarvitaan alueen sisäistä kehitystyötä ja yksituumaisuuden syntyä edistävää oppiva alue -toimintakulttuuria.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä koko maan on pysyttävä asuttuna ja tietoyhteiskunnan palvelujen on oltava kaikkien ulottuvilla. Koko Suomen tasapainoisen kehityksen kannalta on tärkeää, että valiokunta on päässyt yksituumaisuuteen neljästä aluetyypistä, joita ovat siis Pääkaupunkiseutu, valtakunnan osakeskukset, muut kaupunkiseutukunnat ja maaseutu. Näillä kaikilla on omat erityispiirteensä ja myös oma suuri merkityksensä koko maan kannalta.

Tulevaisuutta eri alueilla synnytetään käytännön toiminnan kautta. Oppiva alue -ajatteluun perustuva toiminnallisuus on alueiden kehittymisen ydin ja myös lähtökohta. Vastuu ja valta on yhä enemmän alueilla itsellään ja siellä tehtävällä strategisella yhteistyöllä. Vahvistuva seutuyhteistyö luo perustaa entistä edullisemmille ja samalla laadukkaimmille palveluille. Tämän toiminnan kautta ja myös erilaisia aluehallinnollisia kokeiluja suorittaen kehittyy myös se demokratiamalli, jonka mukaisesti hallinto on tarkoituksenmukaista tulevina vuosikymmeninä järjestää. Nyt ei ole suurten hallintoratkaisujen aika. Ne eivät luo hyvinvointia turvaavia työpaikkoja.

Alueiden menestys perustuu ennen kaikkea niiden kilpailukykyyn, vetovoimaisuuteen ja uusiutumiskykyyn. Alueiden omaehtoisen kehittämisen mahdollisuudet on turvattava. Tähän luo perustan kattava yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen verkosto sekä sitä täydentävät hautomot, kiihdyttämöt ja muut yritystoimintaa synnyttävät ja tietointensiivisiä palveluja tuottavat kehittäjäyhteisöt.

Väestön ikääntymisen haasteet luovat suuria paineita hyvinvointisektorille. Tällä saralla onkin haettava uudenlaisia eri toimenpiteiden kombinaatioita, etsittävä ja organisoitava uusia toimintatapoja sekä rikottava totuttuja hallinnollisia rajoja. Hyvinvointiklusterin ydintä ovat teknologia ja uudet toimintamallit. Sosiaalipolitiikka on liitettävä kansallisen innovaatiojärjestelmän osaksi, niin että teknologisia ja sosiaalisia innovaatioita kehitetään yhdessä.

Sosiaali- ja terveydenhuolto muodostaa potentiaalisen osan uusiutuvaa teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaa. Tässä tarvitaan julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimijoiden välistä yhteistyötä. Sosiaaliset innovaatiot voivat merkitä esimerkiksi osaamisalueiden ketjuttamista ja verkottamista. Kokonaisuudesta rakentuu silloin uutta osaamista sekä uusia, myös globaaleille markkinoille suunnattavia tuotteita, palveluja ja järjestelmiä. Ihmisille eri puolilla Suomea on turvattava laadukkaiden terveyspalveluiden saatavuus. Kokoomuksen eduskuntaryhmä vaatii, että hoitotakuu toteutuu. Potilaan on päästävä hoitoon kohtuullisessa ajassa.

Olemme väärällä tavalla itse itseämme palveleva yksintoimimisen yhteiskunta. Tämä näkyy liian korkeina työttömyyslukuina. Palvelutyöpaikkojen määrä ei vastaa kansainvälistä kehitystä. Palvelusektorin ja julkishallinnon tuottavuus ei ole kehittynyt toivotulla tavalla. Mietinnössä linjataan, että työllisyysaste nostetaan 80 prosenttiin. Tämä on vaativa, mutta hyvä tavoite. Kokoomus sitoutuu työllisyyden parantamiseen ennakkoluulottomilla ja uusilla toimenpiteillä sekä nykyisiä aktiivitoimia tehostamalla.

Mitä työllisyyden edistämiseen verotuksen saralla tulee, on kokoomuksen eduskuntaryhmä täysin samaa mieltä mietinnön kanssa siitä, että työhön kohdistuvan verotuksen pitää tukea työllisyyttä ja osaamista.

Suomessa on perustuslain säännöksillä turvattu elinikäisen koulutuksen ja oppimisen periaate. Uusi koululainsäädäntö on vahvistanut tätä periaatetta, vaikka toivottu kehitystyö ei ole lähtenytkään riittävällä vahvuudella käyntiin. Lähivuosien tehotoimien kohteeksi on saatava uusien oppimisympäristöjen tarjoamien mahdollisuuksien hyväksikäyttö ja oppisisältöjen verkostomainen kehitystyö.

Vaikka suomalainen peruskoulu on kansainvälisesti arvostettu, on perusopetusta edelleen vahvistettava. Valiokunta vaatiikin ansiokkaasti mietinnössään, että pedagoginen kulttuuri, ammattitaitoiset opettajat ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy ovat peruskoulun tulevaisuuden haasteita. Lisäksi eri lailla lahjakkaat lapset pitäisi huomioida paremmin opetuksessa. Tämä vaatii kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä tuekseen rahoitusta. Tulevalla vaalikaudella on nostettava perusopetuksen valtionrahoitusta, jotta koulu olisi kaikille turvallinen ja oppimiseen sekä itsensä kehittämiseen innostava ympäristö.

Kokoomus on tänään julkistanut kuuden kohdan ohjelman ensi vaalikaudelle. Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaa, että poliittisella tasolla on osattava ja uskallettava tehdä vaikeitakin ratkaisuja, joiden avulla varoja kyetään irrottamaan ennalta ehkäisevään työhön sekä tulevaisuuden työtä turvaaviin ja tuottavuutta parantaviin investointeihin.

Nyt tarvitaan määrätietoista innovaatiopolitiikkaa, ei laakereilla lepäämistä. Tässä valossa avainasemassa ovat ne poliittiset linjaukset, jotka synnyttävät uusia työpaikkoja. Mietintöön sisältyvistä linjauksista haluamme erityisesti nostaa tällaisina esille seuraavat:

— Tutkimus- ja kehitystoiminnan osuus bruttokansantuotteesta on nostettava 4 prosenttiin.

— Yliopistoissa tehtävän perustutkimuksen voimavaroja on lisättävä.

— Työllisyyden edistämiseksi ja kansainvälisen verokilpailun tuomia paineita tasaamaan on jatkettava tuloveron alennuksia.

Lisäksi kokoomuksen kuuden kohdan ohjelman mukaisesti yrittäjyyttä ja erityisesti työllisyyttä on edistettävä esimerkiksi porrastamalla työn sivukulut palkan mukaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että kansantalouden kehitys on Lipposen hallitusten aikana ollut kansainvälisesti vertailtuna huippuluokkaa. Myös vaikeina aikoina julkishallinto on lisännyt investointeja tutkimukseen ja osaamiseen. Teknologia-alan tutkimus-, koulutus- ja yritystoiminta ovat kiistatta tuottaneet hyvin, ja Suomi on noussut tietoyhteiskuntakehityksessä kansainvälisen mielenkiinnon erityiskohteeksi. Myös poliittisella tasolla vahva suomalainen yksituumaisuus on osoittanut voimansa. Tätä yksituumaisuutta osoittaa myös tämä yksimielinen mietintö.

Kokoomuksen yhteiskuntaryhmän mielestä on luonnollista, että seuraavan hallituksen ohjelman keskeiset linjaukset perustuvat tässä mietinnössä määriteltyyn tulevaisuuspolitiikkaan.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Rouva puhemies! Suomen tulevaisuuden ratkaisee se, saammeko nostetuksi työssäkäyntiasteen 80 prosenttiin, kuten tulevaisuusvaliokunta esittää. Jos ja kun tässä tavoitteessa onnistumme, selviämme haasteista, jotka liittyvät ikärakenteen varsin jyrkkään muutokseen. Onnistuaksemme tarvitaan kahta asiaa: työelämän kehittämistä ja työttömyyden poistamista. Työelämässä tilanne on nyt varsin hälyttävä. Jopa puolet työntekijöistä potee työuupumusta liian kireän työtahdin vuoksi. Kun samaan aikaan 300 000 ihmistä on työttömänä, jollekin pitää ruveta. Ratkaisut tähän kaksoisongelmaan ovat uudet palkkaukset ja tietysti myös uusien työpaikkojen luominen.

Kaikkialla maassa ei kuitenkaan aina löydy sopivia palkattavia avautuviin työtehtäviin. Syynä tähän on se, että isolta osalta työttömiä puuttuu sopiva koulutus. Koulutuksen edelleentehostaminen onkin tulevaisuutemme avainkysymys. Lähivuosina on satsattava erityisesti ammatilliseen peruskoulutukseen ja aikuiskoulutuksen kehittämiseen. Ammatillisen koulutuksen resursseja on kiireesti ja selvästi lisättävä ja yleissivistävän opetuksen osuutta siinä on kasvatettava. Aikuiskoulutuksen ratkaisevasta merkityksestä on puhuttu jo iät ja ajat, mutta yhäkin noin puolella miljoonalla suomalaisella työntekijällä on vain kansakoulu- tai peruskoulututkinto. Onkin aika tehdä totta elinikäisestä oppimisesta.

Suomen tulevaisuuden ratkaisee osaaminen. Jotta opiskelijat voivat keskittyä opintoihinsa ja valmistua ajoissa, opintotukea on korotettava tuntuvasti. Lisäksi asumislisää on ruvettava maksamaan myös kesäajalta. Tästä opintotuen kehittämisestä tulevaisuusvaliokunta on lausunut mietinnössään.

Rouva puhemies! Viime vuosina Suomea on koetellut erittäin vahva alueellinen keskittyminen. Siitä on seurannut hankaluuksia maan molempiin päihin. Lapissa, Kainuussa ja monilla muillakin alueilla valmis palvelurakenne ja asuntokanta ovat jäämässä vajaakäyttöön. Muuttovoittoalueilla on taas pitänyt rakentaa koko ajan lisää päiväkoteja, kouluja ja sairaansijoja. Muuttoliikkeen lasku kansantaloudelle on iso. Eikä kysymys ole pelkästä rahasta, kysymys on myös ja ennen muuta ihmisten oikeudesta kotiseutuunsa. Esimerkiksi me Lapin ihmiset olemme syvästi kiintyneitä omaan maakuntaamme ja haluamme siellä elää. Se edellyttää kunnallisia peruspalveluita sekä mahdollisuutta koulutukseen ja työhön. Kaikki nämä ovatkin perustuslain takaamia oikeuksia jokaiselle suomalaiselle, ja niiden pitää siis myös koskettaa meitä pohjoisen ihmisiä.

Tulevaisuusvaliokunta toteaakin mietinnössään, että myös tulevaisuudessa "koko maa pidetään asuttuna ja toiminnallisten järjestelmien piirissä". Minä pidän tätä kannanottoa toivoa luovana. Se antaa mahdollisuuksia maan tasapainoisempaan alueelliseen kehittämiseen jo seuraavalla eduskuntakaudella, koska tästä peruslähtökohdasta saatiin niin laaja yksimielisyys: "koko maa pidetään asuttuna ja toiminnallisten järjestelmien piirissä".

Alueiden ongelmat ja tarpeet ovat varsin erilaisia. Tulevaisuusvaliokunta lähteekin siitä, että tarvitaan jatkossa eriytynyttä aluepolitiikkaa. Pääkaupunkiseudulla kärkevin ongelma on muuttoliikkeen vuoksi kohtuuttoman korkeaksi noussut asumisen hinta sekä suoranainen asuntopula. Pääkaupunkiseudun asunto-ongelmaa on ratkottava myös valtion mukana ollen, ja joulun tietämissähän tätä ongelmaa täällä eduskunnassa ratkottiin, kun satamajärjestelystä oli kysymys. Siinähän Helsingille tehtiin mahdollisuus asuntorakentamisen lisäämiseen kaupunkialueella.

Helsingissäkin tarvitaan myös valtion suoria työllistäviä toimia, sillä joulukuussa 2002 Helsingissä oli 26 000 työtöntä eli enemmän kuin Lapissa, paljon enemmän kuin meillä. Eli täällä on samaan aikaan kun tänne muuttaa osaavaa väkeä, joka saa työpaikan, paljon ihmisiä, jotka samaan aikaan syrjäytyvät yhä kauemmaksi työstä tämän tulevan porukan edestä. Eli yli 12 000 pitkäaikaistyötöntä on Helsingin alueella. Se on iso ongelma, johon myös valtion pitää kiinnittää huomiota.

Lapissa perinteisellä aluepolitiikalla — investointituet ja kuljetustuki — on ollut suuri merkitys. Nyt me elämme EU-aikaa. Tulevaisuusvaliokunta tähdentääkin, että "Hallituksen tulee EU-politiikassaan toimia selkeästi vuoden 2006 jälkeisen aluetuen jatkamiseksi". EU:n laajentuessa on oltava valmius myös kansallisen aluepolitiikan tehostamiseen, kuten valiokunta tähdentää.

Tarvitaan myös maakuntahallinnon vahvistamista ja myös uusia aluepoliittisia toimia. Kainuun kokeilu on hyvin merkittävä, ja siitä on annettava alueministerille ja koko hallitukselle tunnustus. Lapissa on saatu aikaan Norjan-mallin kokeilu yritysten osalta. Maalisvaalien jälkeen on otettava käyttöön myös Norjan-mallin mukainen pohjoinen verovähennys asukkaille. Pohjois-Norjassa se on jopa 30 000 kruunua vuodessa. Tulevaisuusvaliokunta esittää tällaista verovähennyskokeilua ja alleviivaa sen merkitystä osaajien saamiseksi harvaanasutuille seuduille. Meillähän alkaa olla tilanne se, että harvaanasutuille seuduille on vaikea jo nyt saada lääkäreitä. Seuraava ongelmakohta tulee olemaan opettajat. Joskus aiemmin oli käytössä syrjäseutulisä, joka houkutteli tätä koulutettua väkeä myös pohjoiseen ja muillekin harvaanasutuille alueille. Nyt tarvitaan uusia toimia, ja tähän minusta tämä Norjan-malli on hyvä vastaus. On puhuttu siitä, ettei se Norjassa toimi. Minun tietoni ovat toiset; se toimii siellä varsin merkittävästi. Totta kai Norjan tilanne on kokonaan toinen, kun koko maassa on työvoimapulaa; paine siis vetää pois ihmisiä jostakin on vielä isompi kuin meillä.

Rouva puhemies! Lappikin on varsin eriytynyt. Tulevaisuusvaliokunnan asettama työryhmä perehtyi tarkemmin Kemin—Tornion alueeseen. Alueella on vahvaa globaalia suurteollisuutta, joka tuottaa 7 prosenttia Suomen vientituloista. Ei se Lappi ole pelkkä saaja, kyllä se myös tälle maalle antaa. Ja tuo yksi alue, Kemin—Tornion alue, siis hoitaa 7 prosenttia koko Suomen vientituloista. Toimivat kuljetusyhteydet ovatkin alueella aivan elintärkeitä. Siksi Ajoksen sataman kehittämiseen sekä Tornionväylän syventämiseen on saatava myös valtion tukea ja ihan välittömästikin. Jaloterästehtaan jatkoksi tarvitaan myös jatkojalostusta, ja se on myöskin seutukunnan kärkihankkeita, eli jaloterässtudio on se, joka tätä innovaatiota vaativaa toimintaa siellä järjestäisi. Kemissä on edistytty myös elektroniikkatuotannossa.

Suuri kysymys on ylipäätään tutkimus- ja kehitystoiminta. Se on kaikkien alueiden ratkaisevia tekijöitä, ja tässä suhteessa hajonta on maassa nyt aivan liian iso. Esimerkiksi Tekesin rahoista Uusimaa saa noin puolet, mutta Lapin osuus on vain 2 prosenttia. Tämä on keskeisiä tekijöitä, tämä tutkimus- ja tuotekehittelyrahojen keskittyneisyys, joka on näitä maan eroja lähtenyt näin nopeasti kasvattamaan. Hyvä asia on se, että ammattikorkeakouluille on nyt tulossa tutkimusvastuuta ja niille tulee ylipäätään vastuuta alueen kehittämisestä. Sitä pitää saada vahvemmin myös yliopistoille, mutta ylipäätäänkin tässä on ison pohtimisen paikka. Miten esimerkiksi Tekesin roolia vahvistetaan alueella? Se on tulevaisuuden kannalta aivan ratkaisevia tekijöitä.

Vielä tuosta Kemi—Tornio-selvityksestä se, että alueella on kaksi lohijokea: Simojoki ja Tornionjoki. Kun lohi saadaan niihin runsaana palaamaan, matkailu tulee olemaan iso työllistäjä tässäkin osassa Lappia. Matkailun merkitystä Lapin työllistämisessä ja kehittämisessä ei ylipäätäänkään voi yliarvioida.

Saavutettavuus vaikuttaa ratkaisevasti alueen kilpailukykyyn. Siksi on satsattava myös alempaan tieverkkoon. Erityisen tärkeätä on turvata nopeat tietoliikenneyhteydet maan kaikille alueille ja Internet-yhteys jokaiseen kotiin. Ja tässä on nyt iso haaste, sillä eriytymistä on nyt tulossa ja pahasti. Maan eri osien osalta on olemassa eriytymiskehitys sen suhteen, missä on nopeat yhteydet ja missä ei, ja sitten on vielä sosiaalinen repeämä käynnissä tältäkin osin. Rikkaissa kodeissa on Internet paljon yleisempi kuin pienituloisissa kodeissa. Tämä on tulevaisuuden kannalta ihan suuren luokan kysymys. Jos vielä tämmöinen digitaalinen kuilu syntyy meidänkin maahamme, niin onpahan se sitten vielä uusi kuilu entisten lisäksi.

Rouva puhemies! Tulevaisuusvaliokunta asettaa mietinnössään tavoitteeksi Suomen, joka on alueellisesti ja sosiaalisesti ehyt. Tavoite voi toteutua vain turvaamalla pohjoismainen hyvinvointivaltio ja sitä kehittämällä, kuten tulevaisuusvaliokunta yksimielisesti painottaa. Tästä lähtökohdasta seuraa, että kokonaisveroaste pysyy korkeana. Se ei kuitenkaan ole este maan kilpailukyvylle, kuten valiokunnan kannanotossa todetaan.

Rouva puhemies! Kiireisin tehtävä on poistaa köyhyys tästä vauraasta maasta. Laittamalla miljardiluokkaa olevat osinkotulot verolle löytyvätkin rahat pienten eläkkeiden, työmarkkinatuen, opintotuen ja toimeentulotuen korotuksiin ja sitä kautta huonoimmassa asemassa olevien ihmisten elämän parantamiseen.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Att sia om framtiden är svårt. Det visar också framtidsutskottets betänkande med över 40 åtgärdsförslag. Redogörelsen sträcker sig enbart 15 år in i framtiden. Vi talar därför snarare om en redogörelse om nutiden och förslag till ändringar på kort sikt än om en framtidsredogörelse. Ett riktigt framtidsperspektiv skulle sträcka sig många decennier in i framtiden. Det perspektivet skulle vara intressant, eftersom Finlands roll i ett globalt perspektiv då måste granskas.

På ett globalt plan är befolkningsutvecklingen i u-länderna alarmerande. I Afrika håller hiv på att slå ut en hel generation av arbetsföra människor. Fortfarande är malaria ett enormt problem, också nu lider stora områden i Afrika av torka och missväxt som lett till svält bland befolkningen. Hur naturkatastrofer, klimatförändringar och krig kommer att påverka vår och andra nationers framtid talar vi förhållandevis lite om idag, trots att de är verkliga ödesfrågor. Utmärkande för vår tid är att framtiden uppfattas som något som kommer att ske snart och i detta fall inom de närmaste fyra åren.

I framtidsutskottets betänkande får it-samhället en central roll. Det är skäl att inledningsvis påpeka att it-tekniken är ett redskap som kan vara till stor hjälp om det används rätt. I svenska riksdagsgruppens vision om framtiden vill vi i alla fall först och främst betona andra frågeställningar som är avgörande med tanke på både regionalpolitiken och befolkningspolitiken.

Arvoisa puhemies! Väestökehitys on aivan ratkaisevaa sen kannalta, millaiseksi tulevaisuus muodostuu maassamme ja muissa maissa. Suomi on samojen ongelmien edessä kuin monet muut länsimaat: Väestö vanhenee. Nuoremmat ikäryhmät ovat huomattavasti pienempiä kuin nyt eläkeikää lähestyvät ikäryhmät. Huoltosuhde on epätasapainossa, ja haasteena on perheiden houkutteleminen lasten hankintaan.

Tilastot osoittavat, että meillä on joidenkin vuosikymmenten kuluttua työvoimapula. Kymmenen vuoden kuluessa 50 000 sosiaali- ja terveyssektorin 220 000 työntekijästä siirtyy eläkkeelle. Nyt syntyvyysluku on keskimäärin 1,73 lasta hedelmällisessä iässä olevaa suomalaista naista kohden. Mielenkiintoisena vertailukohteena on, että suomenruotsalaisten joukossa luku on huomattavasti suurempi. Ruotsinkieliseksi rekisteröityjen lasten perusteella laskettuna syntyvyysluku on 1,9 lasta hedelmällisessä iässä olevaa naista kohden. Tutkija Markku Hyypän mukaan selityksenä pidetään sitä, että suomenruotsalaisilla on tiiviimmät sosiaaliset verkostot.

Genom att få utländsk arbetskraft till Finland kan vi värja oss mot den annalkande arbetskraftsbristen. Svenska riksdagsgruppen anser att Finland bör bli öppnare för invandring. Vi anser att följande regering bör uppgöra ett invandrarpolitiskt program där också frågor om socialt och kulturellt välbefinnande beaktas. Vårt samhälle måste bli öppnare och fördomsfriare gentemot andra kulturer och alla fördomsfulla attityder måste motarbetas. För att utlänningar skall integreras och trivas i vårt land måste de känna sig välbemötta. Det kan t.o.m. visa sig vara svårt för oss att locka arbetskraft hit i en situation där alla andra västerländska länder har en lika stor arbetskraftsbrist som vi.

Det tredje förslaget i betänkandet för att motverka arbetskraftsbristen är att höja sysselsättningsgraden till 80 procent. Idag är den cirka 68 procent, så målsättningen är högt ställd. Den höga sysselsättningsgraden innebär att arbetslösa måste utbildas till nya yrken och också långtidsarbetslösa sysselsättas. Det senare kan i en del fall vara mycket svårt och kanske till och med omöjligt. Att minska på arbetslösheten är en oerhört viktig målsättning för hela samhället. Särskilt då det gäller unga personer måste aktiverande åtgärder snabbt komma in i bilden och åtgärderna måste vara individuellt planerade.

Vi måste få bukt med den höga andelen förtidspensioneringar och arbetsoförmögenhet som beror på psykisk ohälsa. Mentalvårdens resurser bör därför förbättras. Den föreslagna höga sysselsättningsgraden skulle förutsätta att kvinnor i ännu högre grad än idag deltar i arbetslivet. Det är däremot svårt att höja på andelen kvinnor i arbetslivet om inte familjepolitiken samtidigt förändras. Under de senaste åren har man talat mycket om barns välbefinnande och allt som oftast sägs det att föräldrarna inte tar ansvar för sina barn. Man stöter ibland på åsikter om att den subjektiva rätten till dagvård borde slopas och man uppmanar småbarnsföräldrar, främst mammor, att stanna hemma. Samtidigt höjs nu röster för att kvinnorna i ännu högre utsträckning bör komma ut i arbetslivet. Den här ekvationen går inte ihop.

Arbetsmarknaden måste förändras så att arbetstiderna blir flexiblare och att deltidsarbete, halvdagsjobb, lyfts fram som ett realistiskt alternativ för småbarnsföräldrar. Samtidigt bör moderskaps-, faderskaps- och föräldraledigheten förlängas så att alla barn har möjlighet att åtminstone till ett års ålder bli vårdade hemma av en förälder. I en tid då allt tyder på att arbetstakten snarare tilltar än avtar är det nödvändigt att i större utsträckning beakta barnens behov. Barnens välbefinnade är en god indikator på hur samhället mår.

Arvoisa puhemies! Mielestämme ihmisten tulee voida asua koko maassa, heille tulee turvata peruspalvelut asuinpaikasta riippumatta ja valtion velvollisuutena on huolehtia tämän edellytyksistä. Haja-asutusalueella tämä merkitsee muun muassa tieverkon kunnossapitoa, ja haluamme korostaa alemman tieverkon, kyläkaupan, kyläkoulun, terveyskeskuksen ja asutuksen välisten teiden merkitystä.

Pidämme viisaana sitä, että pienet kunnat tekevät yhteistyötä kuntalaisten tarvitsemien palvelujen tuottamiseksi silloin, kun se on käytännöllistä ja toteutettavissa. Sen sijaan vastustamme kuntien pakkoliitoksia. Aina ei ole niin, että suuret yksiköt toimisivat paremmin ja tehokkaammin kuin pienet.

Kunnan tulee mielestämme säilyä myös tulevissa aluepoliittisissa rakenteissa. Kunta, asukasta lähinnä oleva hallinnon taso, on äärimmäisen tärkeä. Päätöksenteon tulee tapahtua lähellä ihmisiä, jotta paikallisdemokratia toimisi ja kansalaiset voisivat osallistua. Ihmisillä on oltava tunne, että he pystyvät vaikuttamaan omaan ympäristöönsä ja omaan elämäntilanteeseensa. Mitä kauemmaksi yksilöstä päätöksenteko siirtyy, sitä vähemmän ihmisillä on kiinnostusta yhteisiin asioihin ja vaikutusmahdollisuuksiin. Suhtaudumme tämän vuoksi skeptisesti vaaleilla valittuihin maakuntaliittoihin ja -hallituksiin, joille siirtyisi suuri osa nykyisin kunnilla olevasta toimivallasta. Uskomme myös, että pienten paikkakuntien ja pienten väestöryhmien mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin paikallisissa asioissa vähenevät suurissa alueellisissa elimissä.

Tack vare högskolor, universitet och skolor på olika nivåer som finns utspridda i landet har vi ett gott utgångsläge för en aktiv regionpolitik. Kompetensen är en konkurrensfaktor särskilt för ett litet land, och det här gäller kompetensen på alla orter i landet. Redan nu har olika regioner och orter tagit vara på de specialiteter som är utmärkande för dem. Olika EU-program har möjliggjort finansieringsformer för regionala utvecklingsprojekt. Idéerna om projekten måste givetvis födas lokalt, viljan och initiativtagandet likaså. Utbyggnaden av det elektroniska nätet är viktigt för att arbetsplatser skall skapas i alla regioner och för att förenkla distansarbetet.

Lantbrukets tid som bas för landsbygdsnäringarna är inte alls förbi, trots att antalet aktiva gårdar och jordbrukare minskar drastiskt. Vårt lantbruk bör förbli baserat på familjejordbruk och verksamheten bör vara lokalt miljöanpassad. Med tanke på livsmedelstryggheten i produktionskedjan från gården till konsumenten blir det ständigt viktigare och intressantare för konsumenten att känna till hela förloppet. Man vill veta vad man själv äter och vad man serverar sina barn.

I framtidsutskottet debatterades ingående regionfördelningen och benämningen på regionala knutpunkter och centra. Å ena sidan vill en del att mera verksamhet skall koncentreras till Helsingforsregionen, men å andra sidan inser många att flyttningsrörelsen till huvudstadsregionen är ett stort problem för de delar av landet som avfolkas. Problem uppstår också i de mottagarkommuner som exploaterar mark, bygger skolor, asfalterar grönområden och fyller ut stränder.

I förhållande till hela vårt stora land blir redan nu en stor del av dess lilla befolkning i några stora städer, framförallt i huvudstadsregionen. En fortsatt koncentration av befolkningen till södra Finland är inte önskvärd om vi samtidigt vill bevara konkurrenskraften på andra orter.

Värderade talman! Vi har det bra i Finland. En utmaning är att öka sysselsättningen, uppbringa tillräcklig arbetskraft och förbättra befolkningens psykiska välbefinnande. Barn och ungdom måste ges mera familjetid, erbjudas trygg dagvård och kvalitativ undervisning. En god folkhälsa är viktig för alla, inte minst med tanke på den åldrande befolkningen. All verksamhet som bedrivs i vårt land måste ske på ett ekologiskt hållbart och långsiktigt sätt. Lokaldemokratin och människors välbefinnande bör vara en ledstjärna då framtida regionpolitiska strukturer görs upp.

Rauha-Maria Mertjärvi /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Tulevaisuusvaliokunta on käsitellyt erittäin perusteellisesti valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa. Valiokunta on sisällyttänyt mietintöönsä lukuisan joukon lausumia, joissa maamme aluepoliittisia kehitysnäkymiä tarkastellaan hyvinkin monenlaisista näkökulmista. Voisi sanoa, että nämä lausumat muodostavat eräänlaisen luettelon asioista, jotka olisi syytä käydä läpi seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Tulevaisuuspoliittisten suuntaviivojen vetäminen on yksi kansanedustuslaitoksen keskeisiä tehtäviä, ja eduskunnan roolia tässä on vahvistettava.

Tulevaisuusvaliokunta korostaa mietinnössään, että Suomen pitkäjänteisen menestyksen perustana ovat osaavat ja ahkerat ihmiset. Laadukkaasta koulujärjestelmästä huolehtiminen on tunnustetusti kansakuntamme menestyksen perusedellytys. Kuitenkin se tapa, jolla tätä koulutuksen laatukehitystä pyritään vauhdittamaan, eli se, että laitetaan koulut kilpailemaan keskenään, opettajat kilpailemaan keskenään ja oppilaat kilpailemaan keskenään, on väärä. Heikkojen jäädessä kilpailussa jalkoihin menestys jakautuu epätasaisesti. Tasapainoisen kehityksen nimissä meidän tulee huolehtia siitä, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus laadukkaaseen peruskoulutukseen.

Väestön ikääntyessä aikuiskoulutuksesta tulee yhä merkittävämpi asia. Tämänkin valiokunta mietinnössään toteaa samoin kuin sen, että maahanmuuttajien koulutukseen ja kotouttamiseen tulee panostaa, ja tämä pitää ymmärtää myös työvoimapoliittisena toimena.

Arvoisa rouva puhemies! Toisena maamme menestyksen perustekijänä tulevaisuusvaliokunta mainitsee elämänlaatua kehittävät yhteisöt ja kestävät yhdyskuntarakenteet. Valiokunta on toteuttanut vuonna 2002 teknologian arviointihankkeen, prosessin, jonka nimenä on "Alueellisen innovaatiotoiminnan tila, merkitys ja kehityshaasteet Suomessa". Tämän hankkeen puitteissa järjestetyt tulevaisuusfoorumit eri paikkakunnilla Suomessa ovat olleet jo sinällään hyvin tärkeitä aluepoliittisia keskustelutilaisuuksia. Yhtenä hankkeessa mukana olleena alueena on ollut myös oma alueeni Keski-Uusimaa, jossa on meneillään alueen kuntien ja muiden toimijoiden ns. Kuuma-kumppanuushanke. Kuuma-hankkeessa ovat hyvin tulleet esille kuntarajat ylittävän yhteistyön edut ja kompastuskivet. Tässä yhteistyössä on lähdetty liikkeelle eri toimijoiden erilaisista vahvuuksista.

Lupaavasti liikkeelle lähtenyt yhteistyö on nyt kohtaamassa ensimmäiset todelliset haasteensa, kun on edetty maapoliittisiin kysymyksiin. Syntyykö yhteistyön hedelmänä pääradan ja oikoradan risteyskohtaan hyvien joukkoliikenneyhteyksien tuntumaan yhdyskuntarakenteeltaan kestävä yhteisö Uusi Tapiola vai kaatuuko hanke kuntien väliseen kilpailuun, se on lähitulevaisuudessa näkyvä. Kuntien välisten maapoliittisten eturistiriitojen selvittelyä seuratessa on tullut mieleen, että maapolitiikkaan olisi hyvä saada seutukunnallinen päätöksentekotaso, siis ainakin niihin tapauksiin, joissa kunnat eivät keskenään pääse järkevään ratkaisuun. Tällainen päätöksentekotaso voisi olla esimerkiksi maakuntaparlamentti.

Yksi konkreettinen vihreä kehittämisajatus on, että maakunnat ja valtion aluehallinto soveltuvin osin yhdistettäisiin uudeksi, kansalaisia paremmin palvelevaksi aluehallinnon välineeksi, maakuntaparlamentiksi. Ensisijaisesti maakuntaparlamenttien alaisuuteen tulisivat nykyiset maakuntien liitot, työvoima- ja elinkeinokeskukset ja osa lääninhallinnon tehtävistä, jolloin läänit voitaisiin lopettaa. Maakuntaparlamentti valittaisiin suoralla kansanvaalilla. Ylipäätään maakuntatasoista päätöksentekoa tulisi Suomessa vahvistaa ja kansanvaltaistaa.

Tämänhetkisessä lainsäädännössä on puutteena myös se, että tärkeällä maaseudun yksiköllä, kylällä eli peruspalveluja tarjoavalla kunnan osalla, ei ole virallista asemaa kunnassa. Palvelutuotannon turvaamiseksi tällaisten kylienkin olisi saatava jonkinlainen lakisääteinen asema, jonka perusteella ne voisivat ottaa osaa kunnan päätöksentekoon. Kuntalain rinnalle tarvitaan ikään kuin kylälaki, joka tekisi vaikkapa kyläkoulun, usein siis koko kylän, lakkauttamisesta nykyistä vaikeampaa.

Maaseudun hyvinvointi on keskeinen osa kestävän kehityksen turvaamista, ja on sekä maaseudun että kaupunkien etu löytää keinoja meneillään olevan muuttoliikkeen hillitsemiseksi. Virallisesti hallituksen aluepolitiikan tavoitteena on koko maan pitäminen asuttuna. Hallituksen aluepolitiikan keinot ovat kylläkin jo menettäneet uskottavuutensa. Työpaikkojen toivotaan syntyvän markkinavetoisesti, ja muuttoliike saa hoitaa heikoimmin kehittyneiden alueiden työttömyysongelman. Olisi jo aika tunnustaa, että virallisen aluepolitiikan lähtökohta, "alueellisten vahvuuksien vahvistaminen", on johtamassa alueellisten erojen kasvuun. Maan alueellista kehitystä on tarkasteltava uudelleen tasa-arvon näkökulmasta. Tarvitaan myös aiempaa rohkeampia ja järeämpiä aluepoliittisia keinoja, jotta meillä olisi todella tasapainoista kehitystä.

Vihreiden visio tasapainoisen aluekehityksen Suomesta sisältää esimerkiksi työvoimapolitiikasta ajatuksen, että siinä tulisi tapahtua perustavan laatuinen muutos. Tällä hetkellä työvoimahallinto ei tunnista alueellisia eroja millään lailla, vaikka on päivänselvää, että samat keinot eivät tehoa kasvukeskusten työttömiin ja joukkotyöttömyysalueiden työttömiin. Pysyvän joukkotyöttömyyden alueilla tarvitaan uudella tavalla aktivoivaa politiikkaa. Tämän tarjoaisi syrjäseutujen perustulojärjestelmän ja maaseutusopimusjärjestelmän käyttöönotto.

Syrjäseutujen perustulojärjestelmässä nykyisen peruspäivärahan suuruinen työmarkkinatuki muutettaisiin perustuloksi, jonka syrjäalueella asuva henkilö saisi ikään kuin starttirahana yrittämisensä tai pätkätyönsä päälle. Maaseutusopimusjärjestelmässä maaseudun toimintaryhmä, esimerkiksi kyläyhdistys, osuuskunta tai maatila, tekee yhteiskunnan kanssa sopimuksen yleishyödyllisen työn tekemisestä. Järjestelmän piiriin sopivia töitä voisivat olla esimerkiksi erilaiset hoivapalvelut, erityisryhmille suunnatut kiinteistöjen ylläpito- ja kunnostustehtävät, järjestötyö ja ympäristönhoitotyöt. Vihreästä näkökulmasta maaseutusopimusta voisikin kuvailla eräänlaiseksi ryhmäkansalaispalkaksi. Maaseutusopimusjärjestelmä ei kuitenkaan saisi vääristää kilpailua maaseudun muun yritystoiminnan kanssa vaan täydentää sitä.

Kaiken kaikkiaan aluepolitiikkaa olisi ryhdyttävä toteuttamaan ottamalla välineeksi alue-erot huomioon ottavaa, alueellisesti eriytettyä lainsäädäntöä. Näin voitaisiin tehdä esimerkiksi verotuksen kohdalla. Yksi konkreettinen aluepoliittinen edistysaskel olisi myös ava-järjestelmän eli alueellisten vaikutusten arviointijärjestelmän käyttöönotto. Sen avulla voitaisiin valvoa, että kaikissa yhteiskunnallisissa päätöksissä otetaan huomioon niiden vaikutukset alueelliseen tasa-arvoon.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta painotti vielä tasapainoisen Suomen kehittymisen tärkeänä osatekijänä itsestään ja toisistaan huolta pitäviä ihmisiä. On ilahduttavaa, että valiokunta on oivaltanut tämän asian tärkeäksi, vaikka on käsitellytkin sitä mietinnössään melko ohuesti. Näyttää siltä, että yhteiskuntamme on kehittymässä niin, että sosiaaliset verkostot murenevat. Ihmisillä ei ole enää aikaa itselleen eikä toisilleen, eikä vanhemmilla aikaa vanhemmuuteen. Tämä näkyy muun muassa lasten ja nuorten oireiluna.

Vaikka näyttää siltä, että arvomaailma on koventunut, osoittavat viimeaikaiset tutkimukset vihreiden aina tärkeinä pitämien pehmeiden arvojen merkityksen tietoyhteiskunnalle. Ilkka Tuomen tuore väitöskirja, joka käsittelee tietoyhteiskunnan kansantaloutta, päätyy toteamaan, että pehmeät arvot ovat innovoinnissa yllättäen kovimpia. Tällä hän tarkoittaa innovaatioiden sosiaalista ulottuvuutta. Valiokuntaneuvos Paula Tiihosen raportti Yhdysvaltojen innovaatiojärjestelmistä kertoo, että teknologian korkeatasoinen osaaminen ja korkeatasoinen taiteellinen toiminta näyttävät keskittyvän samoille alueille. Nämäkin tutkimustulokset osoittavat, mikä on sosiaalisen pääoman merkitys yhteisön menestymiselle. Sosiaalista pääomaa vain ei synny, ellei tueta perheiden ja lasten hyvinvoinnin edellytyksiä.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa tarkastellaan erityisesti alueiden väestö-, tuotanto- ja työllisyysnäkymiä vuoteen 2015. Selonteossa on kuitenkin liian moni asia käsitelty pinnallisesti tai vain toteamuksena. Selonteosta puuttuvat selkeät tulevaisuuslinjaukset ja mahdollisia ongelmia ennalta ehkäisevä ote. Hallitus ei esitä perhe-, työllisyys- ja aluepoliittisia toimenpiteitä syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja syrjäytettyjen auttamiseksi, mikä kyllä kertoo hallituksen suhtautumisesta tuon asian vakavuuteen.

Kuntien taloudelliset vaikeudet ja palvelujen ylläpitämisen haasteet ovat kärjistyneet useilla alueilla. Monia asioita on vaikea korjata jälkijättöisesti, kun palvelut ja perusrakenteet ovat rapautuneet muuttovirtojen paineessa. Liikkeelle lähtenyttä negatiivista kehitystä on vaikea pysäyttää.

Alueiden kehittämisessä peruslähtökohtana on oltava koko maan pitäminen asuttuna ja toiminnallisten järjestelmien piirissä. EU:n laajenemisen jälkeen Suomen aluepolitiikka on jälleen uudenlaisen haasteen edessä. Tarvitaan unionin politiikan ja aluetukien jatkamista sekä varautumista omien kansallisten toimien vahvistamiseen, kuten mietinnön lausumakin edellyttää. Tuoreessa kyselyssä yli puolet kuntajohtajista arvioi, ettei nykyisen palvelutason ylläpitäminen ole mahdollista ja että kolmen vuoden kuluessa nuo palvelut heikkenevät. Lisärahoitusta kunnat tarvitsevat joko valtiolta tai palvelumaksujen ja verotuksen kautta.

Kristillisdemokraattien mielestä nimenomaan seuraavan hallituksen on otettava kantaa hyvinvointiyhteiskuntamme palvelurakenteeseen ja sen rahoitukseen sekä peruspalvelujen tasoon. Hallitusohjelmaan on saatava selkeä kannanotto valtion ja kuntien tehtäväjaosta. Kunnallista palvelutakuujärjestelmää voitaisiin kehittää. Siinä voitaisiin määritellä kohtuullinen minimipalvelutaso. Tarvitaan mielestämme peruspalvelubudjettia ja kuntasopimusta, jotka turvaavat riittävän palvelutason kaikkialla maassamme.

Koko sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä ja nuo rakenteet ovat muutoksen edessä. Kansallinen terveysprojekti ja valmisteilla oleva sosiaalipalveluja käsittelevä vastaava projekti herättävät toiveita, mutta onko niiden käytännön toteutus vailla resurssipohjaa? Kysymys on siitä, kantavatko ne vuoteen 2015.

Suomen kansantalouden kehitystä on kovasti kiitetty useissa yhteyksissä, ja varmasti siihen on aihettakin. Mutta kaikesta huolimatta erityisesti alueellisesti esiintyvää korkeaa työttömyyttä emme voi sivuuttaa. Ongelma kärjistyy näköpiirissä olevan työvoimapulan rinnalla. Pääministeri Lipposen hallituskaudet kaikista lupauksista huolimatta eivät ole löytäneet oikeaa ratkaisua pitkäaikaistyöttömyyteen. Alueelliset erot ovat edelleen merkittävät. Valinnat, joita on tehty työvoimapolitiikassa, eivät ole tuoneet kestäviä ratkaisuja, ei uusia työpaikkoja eikä työllisyyttä riittävästi. Rahaa on palanut työvoimahallinnossa tuottamatta riittävää tulosta. Toimintaa on leimannut tehottomuus samalla, kun työvoimahallinnossa on jäänyt merkittäviä summia euroja käyttämättä ja työttömiä on juoksutettu luukulta toiselle.

Niin työolosuhteissa kuin työorganisaatioissakin tarvitaan muutosta. Tähän valiokunnan mietinnön monet lausunnot antavat merkittävää sisältöä ja pontta. Keskeinen tehtävä on puuttua rakennetyöttömyyden ongelmiin ja korjata työttömyysturvajärjestelmän puutteet. Samalla kun kannustimia työn vastaanottamiseksi ja työn teettämiseksi on lisättävä, on korjattava perusturvan epäoikeudenmukaisuudet, kuten pätkätyöhön ja määräaikaisiin työsuhteisiin liittyvät erilaiset epäkohdat muun muassa sairausturvan osalta.

Erityisen murheellista on se toivottomuus ja epävarmuus, mikä on leimannut nuorten perheiden tulevaisuusnäkymiä pätkätöiden ristipaineissa. Perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen ei ole tehty riittäviä ja tarpeellisia korjauksia. Isyysloman pidentäminen ei tätä ongelmaa ole poistanut. Kristillisdemokraattien mielestä työ-käsitettä on tarkasteltava myös laajemmin. Kotona tapahtuvalle työlle on tehtävä tilaa ja nähtävä sen yhteiskunnallinen merkitys.

Ryhmämme pitää erittäin tärkeänä, että lapsi- ja perhemyönteisiä kannustimia otetaan rohkeammin käyttöön, kuten valiokunta mietinnössään edellyttää. Alhaisten syntyvyyslukujen kääntäminen kasvuun on yksi keskeinen keino tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi. Edellytämme myöskin hallitukselta vahvoja väestöpoliittisia toimenpiteitä.

Arvoisa rouva puhemies! Lasten ja nuorten pahoinvointi on noussut keskeiseksi huolenaiheeksi monella tasolla. Yllättävän vähäiset ovat ne välineet, joilla hallitus on tähän kipeään kysymykseen vastannut. Opposition marraskuinen välikysymyskin osoitti tämän. Kuitenkin tulevaisuuden vahvuustekijöitä kartoitettaessa lasten ja nuorten hyvinvointi on ykkösasioita. Helsingin Sanomissa 6. päivänä tätä kuuta erikoislääkärit Hermanson ja Apter kirjoittivat: "Kyllä me osaamme ennustaa, mitä tapahtuu luonnolle, ellei sitä suojella. Eikö ihmistaimi ole erityissuojelun tarpeessa? Vielä vuosikymmen sitten Suomi toimi nuorten terveydenhuollon esimerkkimaana."

Terveydenhuollolla olisi kyllä mahdollisuuksia auttaa nuoria, jos resursseja olisi riittävästi oikein kohdennettuna. Ryhmämme pitää erittäin tärkeänä, että hallitus ryhtyy pikaisesti toimenpiteisiin koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon resurssien saattamiseksi riittäviksi.

Viime aikoina on puhuttu perheneuvoloiden tarpeesta ja hyvinvointineuvoloista. Tällä alueella on meneillään merkittäviä kehittämishankkeita ja kokeiluja, joiden jatkuvuus ja tulosten hyödyntäminen tulee turvata.

Tulevaisuusvaliokunta on toteuttanut teknologian arviointihankkeen "Sosiaalinen alkupääoma ja tieto- ja viestintätekniikan kehitys", jossa on tarkasteltu teemaa erityisesti kouluikäisten lasten ja nuorten kannalta. Valiokunnan kannanotto haastaa arvioimaan perhepolitiikkaamme sekä koulujen, eri yhteisöjen ja seurakuntien edellytyksiä aurata tietä lasten terveelle kasvulle ja perheenjäsenten yhteisöllisyydelle. Välittäminen ja vastuu lähimmäisistä ei ole itsestäänselvyys.

Kristillinen kasvatus ja perusarvojen merkityksen korostaminen tulee myös nähdä tulevaisuuden voimavarana. Teknologian ja muun muassa tietotekniikan kehityksen rinnalle on saatava selkeä käsitys siitä, miten ihmisten henkistä hyvinvointia vahvistetaan. Kannanotto sosiaalisen pääoman vahvistamiseksi on saatava hallitusohjelmaan.

Arvoisa puhemies! Väestön ikääntyminen vaikuttaa merkittävästi yhteiskuntamme palvelutarpeeseen, yhteiskunnan rakenteisiin. Työvoimasta poistuvien määrä ylittää jo lähivuosina tulevien määrän. Viimeaikaiset arviot ovat muuttaneet merkittävästi käsitystämme maailman väestökehityksestä. Euroopan ja Suomen kannalta on tärkeää huomata, että väestömäärät ovat kääntyneet tai kääntymässä laskuun Länsi-Euroopassa, Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Samanaikaisesti Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa tultaneen näkemään nälkä- ja muita humanitaarisia katastrofeja, joiden seurauksena syntyy suuriakin pakolaisvirtoja myös Eurooppaan.

Ryhmämme toi esille jo lähetekeskustelussa, että selonteossa käsiteltiin hyvin rajoitetusti maahanmuuttajakysymyksiä, lähinnä vain Baltian maista tulevana siirtolaisuutena. Yhdymme valiokunnan vaatimukseen siitä, että hallituksen tulee ensi tilassa luoda aktiivinen maahanmuuttopolitiikka, joka lähtee suomalaisen yhteiskunnan kehittämistarpeista ja yleismaailmallisten ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.

Väestön ennakoidun vähenemisen lisäksi väestön nopea ikääntyminen vaikuttaa Euroopan tulevaisuusnäkymiin. Suomessa väki vanhenee selvästi nopeammin kuin muissa EU-maissa. Väestön ikääntymistä ei tule käsittää uhkana, vaan se on otettava myös haasteena. Tämä antaa pontta niin palvelujärjestelmien kuin teknologiankin kehittämiselle.

Valiokunta on katsonut, että erityisesti ikääntyvän työvoiman osaamistason jatkuva kohottaminen on Suomen menestyksen ydinkysymyksiä. Ryhmämme on myös esittänyt usein, että aikuiskoulutusjärjestelmän resurssien ja toiminnan kuntoonsaattaminen parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän linjausten mukaisesti tulee toteuttaa, ja sen tulisi olla myöskin hallituksen seuraavassa ohjelmassa. Tarvitaan myös nopeita ja tehokkaita toimenpiteitä, jotta noin 650 000 työvoimaan kuuluvaa, joilla on vain perusasteen koulutus, voidaan valjastaa sellaisella osaamisella, mikä vastaa tätä päivää ja on tae tulevaisuudessa työnsaannista. Tämä on myöskin niitä tehtäviä, joihin tulee ottaa kantaa hallitusohjelmassa.

Yrittäjäaktiivisuus ei valitettavasti ole kovin korkealla meillä Suomessa. Yrittäjyyden ja itsenäisen ammatinharjoittamisen edellytyksiä tulee nykyisestään huomattavasti parantaa, ei vaikeuttaa.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää erittäin tärkeänä, että tulevaisuuspolitiikkaa vahvistetaan. Tulevaisuusohjelma on hyvä väline tähän. Hallituksen tulee ottaa vakavasti huomioon tulevaisuusvaliokunnan tulevaisuuslinjaukset ja -lausumat ja ottaa myöskin selkeä kanta siihen, miten varaudutaan näköpiirissä olevaan kehitykseen ja ennen kaikkea ennalta ehkäistään syrjäytymistä sekä alueellista epätasa-arvoa.

Pidämme hyvänä mietinnössä esitettyä lähtökohtaa, että Suomen pitkäjänteisen menestyksen perustana ovat osaavat ja ahkerat ihmiset, vahvat elämänlaatua kehittävät yhteisöt ja kestävät yhteiskuntarakenteet sekä itsestään ja toisistaan huolta pitävät kansalaiset.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Pieni poika tuli aikoinaan äitinsä kanssa sunnuntaikirkosta kotiin ja kysyi vieressä kävelleeltä äidiltään, että pääseekö hän, pieni poika, taivaaseen, kuten pastori oli saarnassaan uskoville luvannut. Äiti, joka oli hänkin uskovainen ihminen, vastasi pojalleen: "Sen tietää vasta kuoltuaan." Tulevaisuuden ennustaminen, sen arvioiminen tai siihen luottaminen on loppujen lopuksi yhtä suuri arvoitus kuin tuon pienen pojan toive taivaaseen pääsemisestä. Voimme kehitellä tieteellisiä teorioita, tehdä laskelmia ja ennusteita ja toimia mielestämme johdonmukaisesti ja oikein, mutta siitä huolimatta tulevaisuus tulee sellaisena kuin se tulee, ja siihen joudumme sopeutumaan varsin lyhyellä aikajänteellä. Tietysti tekemällä mahdollisimman monia eri fiktioita joku niistä väkisinkin osuu kohdalleen.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on tehnyt ansiokkaan ja suuren työn käsitellessään valtioneuvoston marraskuussa 2001 antamaa tulevaisuusselontekoa. Mietinnössä käydään osin varsin yksityiskohtaisestikin läpi eri osa-alueiden odotuksia, ja mietinnön lopussa valiokunta esittää eduskunnan hyväksyttäväksi peräti 41 erilaista hallitusta velvoittavaa pontta. En tiedä, olisiko hieman pienempi ponsimäärä ollut vakuuttavampaa ja vaikuttavampaa hallituksen suuntaan, mutta jonkinlaista runsaudenpulaa ponsisuma saa aikaan ainakin minussa.

Arvoisa puhemies! Aluepolitiikka oli hallituksen selonteon eräs tärkeimmistä osa-alueista, ja näin on laita myös valiokunnan mietinnössä. Valiokunta arvostelee nykyisen aluekehittämisen rakenteita monimutkaisiksi, varmaankin täydestä syystä, päätyen suosittelemaan seudullista yhteistyötä ja kuntien määrän voimakasta vähentämistä. Alueet jaetaan useaan eri kastiin: Pääkaupunkiseutuun, valtakunnan osakeskuksiin, muihin kaupunkiseutukuntiin ja maaseutuun. En voinut kuitenkaan välttyä siltä vaikutelmalta, että valiokunnalle alueiden merkittävyys vähenee listan loppua kohden. Maaseudun kohtaloksi tuntuu jäävän vähenevän perusteollisuuden, raaka-aineen tuottajan ja vapaa-ajantoimintojen järjestäjän rooli. Toiveet monipuolisen elinkeinorakenteen ansiosta kokonaisvaltaisesti elinkelpoisesta maaseudusta on ilmeisesti haudattu lopullisesti. Puoli Suomea joutaa lomareservaatiksi.

Perussuomalaiset eivät yhdy tähän toivottomuuteen ja periksiantamiseen, vaan haluamme vielä uskoa siihen, että tehokkailla ja nopeilla toimilla Pohjois- ja Itä-Suomi sekä niin sanottu Suomenselän alue ovat vielä säilytettävissä normaalisti toimivina alueina. Katsomme, että kaikkia mahdollisia keinoja tukea maamme syrjäalueiden elinkelpoisuutta ei ole vielä käytetty. Muutamien Lapin ja saariston kuntien sotumaksuvapauskokeilu ei riitä. Tarvitaan laajempia alueita käsittäviä verovapaus- ja veronhuojennuspäätöksiä sekä suoria tukia. EU-jäsenyydestä ei ole myöskään otettu irti kaikkea hyötyä Irlannin tapaan, toisin kuin liityttäessä lupailtiin. Nyt olisi yhdestoista hetki toimia, ennen kuin uudet, meihin verrattuna köyhät maat tulevat unionin kukkarolle rahanjaolle. Sitten on auttamatta myöhäistä.

Työttömyys tunnustettiin hallituksen selonteossa maamme tulevan kehityksen yhdeksi kipukohdaksi. Samaan päätyy myös tulevaisuusvaliokunta mietinnössään. Työttömyyden osa-alueita on itse asiassa useita. Työllisyysaste tulisi saada huomattavasti nykyistä korkeammaksi, jopa 80 prosenttiin, kuten ed. Tennilä omassa puheenvuorossaan toi myös esille. Pitkäaikaistyöttömien ongelmalle tulee löytää pysyvä ratkaisu tilapäiskikkailujen sijaan, ja rakennetyöttömyys on saatava merkittävästi alenemaan. Kun tähän vielä yhdistetään edellä mainittu alueiden tasapuolinen kehittäminen ja eriarvoistumisen ehkäiseminen, huomataan, että työllisyys- ja aluepolitiikka nivoutuvat erottamattomasti yhteen. Vain toista hoitamalla ei molempia pystytä ratkaisemaan.

Perussuomalaisten mielestä valiokunnan useissa eri yhteyksissä korostama yksisilmäinen Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn nostamisvaatimus johtaa väistämättä ainakin lähimpien vuosikymmenten aikana sekä kansalaisten että alueiden eriarvoistumiseen, joka jo nyt on EU-alueen pahimpia. Olipa tavoitteemme Suomesta 2050 kuinka korkealentoinen tahansa, tulee myös tämän ja ensi vuosikymmenen yhteiskuntamme olla sosiaalisesti oikeudenmukainen. Suomesta ei saa muodostua pikkujenkkilää, jossa korkea kilpailukyky ja kansantuotteen kasvu revitään köyhimmän kansanosan ja työntekijöiden selkänahasta. Suomesta on mahdollista luoda valiokunnan toivoma korkean elintason ja teknologian kansakunta myös inhimillisin keinoin, ei vain globaalin rahan menetelmin.

Arvoisa puhemies! Väestöpolitiikka ja sen oikein hoitaminen ovat alue- ja työllisyyspolitiikan ohella ja siihen liittyvinä ensiarvoisen suurimerkityksellisiä. Suomen väestön ikärakenne on vaarassa pahasti vinoutua. Vanhusväestön osuus on nousemassa EU-alueen maista voimakkaimmin. Jos syntyvyyttä ei saada lähitulevaisuudessa kasvamaan, loppuvat tulevaisuudessa eläkkeiden ja verojen maksajat ja vanhusten hoitajat. Valitettavasti hallitus on tuijottanut pelkästään kolikon toista puolta. Eläkerahastoja ja niiden varainkertymää on vahvistettu ja eläkkeitä on leikattu. Toinen puoli eli lapsiperheiden kannustaminen ja tukeminen lasten hankkimiseen nykyistä enemmän on lyöty täysin laimin. (Ed. Kokkonen: Eikö pääministeri ole tehnyt siinä parhaansa?) — Tuntuu siltä, että muutaman suuren puolueen puheenjohtajat ovat kyllä ansiokkaasti työskennelleet sillä saralla. — Päinvastoin koko 1990-luvun ajan Suomessa on juuri lapsiperheiltä kupattu suurimmat tulonsiirtosäästöt valtionvelan maksutalkoisiin.

Mikäli Suomessa todella halutaan muuttaa eläköitymiskehityksen vauhtia hitaammaksi, on lapsiperheille turvattava taloudellisesti ja sosiaalisesti huomattavasti nykyistä laadukkaampi elämänlaatu lasten ollessa pieniä. Äitiys- ja isyysloma-asiat ovat kohtuullisen hyvällä mallilla, mutta lapsilisät ja lasten kotihoidon tukimäärärahat ovat auttamattomasti ajastaan jäljessä. Samoin suuria puutteita löytyy lasten terveydenhuollosta, koulutuksesta ja varsinkin iltapäivähoidosta. Vanhemmilla ei ole myöskään työpaineen takia edellytyksiä antaa riittävästi arvokkainta lahjaansa lapsille eli aikaansa. Perussuomalaisten mielestä lapsiperheiden asia on tulevan eduskunnan tärkein sosiaalipoliittinen haaste, joka heijastuu suoraan maamme tulevaan kehitykseen. Lapsipolitiikka on samalla tulevaisuuspolitiikkaa.

Lopuksi muutama sana valiokunnan näkemyksistä Suomen veropolitiikan suhteen tulevaisuudessa. Yllättävää kyllä, valiokunta on mielestäni ponnessaan myöntänyt, ettei korkea veroaste välttämättä tuo mukanaan alhaista kilpailukykyä, seikka, jota itse olen toistuvasti puheissani yrittänyt vakuuttaa. Pelkkä verojen jatkuva alentaminen, joka väistämättä johtaa sosiaalisen hyvinvoinnin heikkenemiseen, ei vie Suomea menestyksen ja elintason huipulle. Hyvinvoinnin ja kehityksen on oltava kokonaisvaltaista, kaikki ihmisryhmät ja alueet huomioon ottavaa, jolloin voidaan taata elinkeinoelämälle kilpailukykyinen ja laadukas toimintapohja ja ihmisille inhimillinen ja tasa-arvoinen elämä. Politiikkaa on tehtävä loppujen lopuksi yksilöiden eikä globaalien instituutioiden ehdoilla.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tämä selonteko ja mietintö on varsin synkkää luettavaa maaseutualueiden kannalta. On sillä tavalla valitettavaa, että mietinnöstä on tullut tehoton kompromissi, joka merkitsee sitä, että alueellisesti ja sosiaalisesti eriytyvä kehitys jatkuu. Olisi olettanut, että olisi nähty se tosiasia, että ilman järeitä uusia toimenpiteitä syrjäisimmän maaseudun asemaa ei saada parannettua. Nyt on tehty paljon kauniita asioita, mutta niiden vaikutukset ovat mitättömiä ja eri hallinnonalojen toimet myöskin ristiriitaisia sillä tavalla, että maaseutu on joutunut menettämään sekä väestöä että voimavaroja kaikilla sektoreilla.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan oli ihan hyvä tietenkin, että ed. Rantakangas tuon puheenvuoron ehti käyttää, koska mietintö oli ymmärtääkseni yksimielinen ja siinä esitetyt näkemykset edustivat koko tulevaisuusvaliokunnan näkemyksiä. (Ed. Jaakonsaari: Vaalit lähestyvät!) Näin minä olen ymmärtänyt sen, ja onkin tietysti mielenkiintoista sitten, jos se näkemys onkin noin erilainen kuin se, mihin ne edustajat, jotka ovat edustaneet keskustaakin siellä valiokunnassa, ovat työskentelyssään päätyneet, hyvin mielenkiintoista se on. — Ehkä tässä näkyy nyt vaalien läheisyys jollakin lailla ainakin.

Arvoisa rouva puhemies! Puutun ihan muutamaan yksittäiseen asiaan. Kyllä tässä pitää ed. Vistbackalle ainakin sanoa se, että hallitus ja ed. Vistbacka ovat samaa mieltä. Puoli Suomea ei jouda lomareservaatiksi, vaan hallituksen tarkoitus ja tahtotila kyllä on selvä ja yksiselitteinen: Koko Suomi halutaan pitää asuttuna ja luoda edellytykset, jotta asuminen voi siellä toteutua. Näihin tekoihin tässä kohta palaan, mitä on tehty, tosin kyllä useamman kerrankin olen ne tässä samassa huoneessa kertonut, mutta ehkä niihin on syytä kertauksen vuoksi aina silloin tällöin palata.

Toisaalta kun kuunteli ryhmien puheenvuoroja, niin todella mielenkiintoista oli kumminkin vetää niistä ainakin se yksiselitteinen ja selväkin johtopäätös, että sen lisäksi, mitä nyt on tehty, ei kovin paljon uutta kyllä esitetty tehtäväksi. Arviointia kyllä tapahtui, mutta sisällöllisesti ei tullut oikeastaan mitään merkittävää.

Ed. Mertjärvi käytti vihreiden puheenvuorossa esimerkkinä tätä Kuuma-hanketta, jossa hän kaipaili uutta Tapiolaa pääradan ja oikoradan risteyskohtaan. Minusta se on ihan hyvä, kannatettava hanke sikäli, että se tukee kyllä tällaista selkeää, johdonmukaista yhdyskuntarakenteen tiivistymistä. Mutta oikeastaan seuraava kappale tai virke, jossa kaipasitte kylälakia, jolla kyläkoulun lakkauttaminen voitaisiin estää, siis että kuntalain rinnalle tulisi uusi kylälaki, on kyllä kovin ristiriitainen sitten taas tähän Uuteen Tapiola -lähtökohtaan. Elikkä syntyy hyvin mielenkiintoisia näkökulmia, ainakin jos lukee ja kuuntelee tarkasti, miten näitä asioita voi monimutkaisesti ja, sanoisinko, moniulotteisestikin tarkastella.

Mutta aluekehityksen näkökulmasta kaiken kaikkiaan ehkä muutama näkökulma.

Minusta tässä oikeastaan kaikkien ryhmien puheenvuoroissa tuli selvästi esille se, että aluekehittäminen ja koko aluepolitiikka on murroksessa, ei pelkästään Suomessa vaan se on murroksessa koko Euroopassa nyt ainakin, jos sitä tarkastelee tästä näkökulmasta, mihin useampi viittasi, elikkä EU:n mittakaavassa. Minusta aivan selvä tosiasia, jota ainakin kansainväliset tutkimukset tukevat, on se hyvä havainto, että Suomi on uudistamisessa kärkimaiden joukossa. Se on aivan selvää. Ehkä siihen tästä salista ei kovin laajaa yhteisymmärrystä löydy ainakaan opposition näkökulmasta katsottuna, mutta tutkimuksien mukaan näin joka tapauksessa on. Muutoksen suunta on tällä hetkellä aivan sama kaikkialla, vauhti on hyvin erilainen, ja minusta me olemme kyllä tällä hetkellä hyvin siihen vauhtiin vastaamassa.

Meillä on tavoitteena selvästi resurssien tehokas käyttö, jossa tasapainoinen kehitys ja edellä mainittu tehokkuus yhdistyisivät, ja sitä kautta kehittämistä kohdistetaan alueiden vahvuuksiin, niiden hyödyntämiseen ja selvästi myös potentiaaliseen hyväksikäyttöön. Tästä näkökulmasta alueiden kilpailukykyä korostetaan yritysten kilpailukyvyn rinnalla, ei pelkästään tai erikseen vaan niin, että ne tukevat toisiansa, ja resursseja suunnataan entistä enemmän alueiden kehittämiseen yritysten toimintaympäristönä ja, haluan nyt korostetusti nostaa tämän esille, ihmisten asuinympäristönä. Vähemmän panostetaan suoriin perinteisiin yritystukiin, ja tämä nyt ihan selvästi näkyy kyllä näissä ajatusten ristiriitaisuuksissakin. Osa kaipaa sitä niin sanottua vanhaa ainakin tästä näkökulmasta katsottuna.

Hallituksen näkökulma on laajentunut erikseen nimetyistä aluepolitiikan kohdealueista koko maan käsittävään kehittämiseen ja aluekehityksen ulottuvuuden ja kestävän kehityksen painottamiseen. Kyllä se on selvästi hakenut linjaa näistä lähtökohdista, ja kun kaikki alueet tulevat tätä kautta kehittämisen kohteeksi, niin on silloin tunnustettava se tosiasia, että alueet ovat erilaisia ja että eri alueilla on erilainen rooli koko kansantalouden kehityksessä ja että sitä kautta eri alueet tarvitsevat erilaisia toimia, jotta alueet voivat hyvin elää ja olla ja asukkaat voivat siellä elää ja saavat elinmahdollisuuksia ja toimeentuloa siltä alueelta.

Alueiden rooli aktiivisina toimijoina ja johtavina aluekehittämisen toteuttajina vahvistuu koko ajan. Kun uusi aluekehityslaki nyt vuodenvaihteessa astui voimaan, jonka eduskunta myös — haluan sen nostaa tässäkin esille — yksimielisesti sääti, tämä tuo nimenomaan vahvuutta yhä enemmän tähän käytännön elämän toimintaan. Alueet ovat ensisijaisessa vastuussa omasta kehittämisestään, niin kuin aluekehittämislain lähtökohtana on. Valtion rooli, valtion tehtävä, on luoda puitteita ja osallistua kumppanina kehitystyöhön, ja samalla korostetaan myös yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön tärkeyttä, jotta hankkeet pystyvät menemään eteenpäin ja jotta niillä saadaan selvästi parempaa ja toimivampaa kokonaisuutta syntymään.

Seudun vetovoimaisuus on yksi tekijä, joka aivan selvästi näkyy nyt, kun me puhumme niistä alueista, jotka ovat kehittyneet tai ovat kehittymässä tai ovat siinä nousussa. Pitkäjänteisen kehittämisen kannalta oleellista on seudun yritysten ja muiden organisaatioiden kilpailukyvyn parantaminen nimenomaan, niin kuin oikeastaan kaikissa puheenvuoroissa tuli esille, osaamisen ja osaamisen kehittämisen kautta. Mutta haluan sen myös sanoa, että osaaminenhan ei ole vain huipputeknologiaa, vaan oleellista on myös, että sen osaamisen mukana on sosiaalinen ja myös kulttuurinen ulottuvuus. Siksi menestyvistä alueista puhutaankin yhä useammin tänä päivänä niin sanottuina oppivina alueina.

Vielä, seudullisen kilpailukyvyn rakentamisen perusmetodi on se, että se rakentuu alhaalta ylöspäin. Se on verkostoitumista, ja sen lähtökohta on paikallisessa kuntien toimijoiden välisessä sekä toimijoiden ja asukkaiden välisessä yhteistyössä. Tässä tulee tämä demokratiaulottuvuus, jota ei kovin laajasti tässä yhteydessä kukaan käsitellyt, mutta joka minusta on hyvin olennainen osa, kun me eteenpäin menemme alueen kehittämisen näkökulman kautta.

Arvoisa rouva puhemies! Kun me talouden kehittämisen avaimista olemme käyneet keskustelua, niin kansantalouden kehittämisessä osaaminen on korostunut. Se on tuotantotekijänä minun mielestäni tänä päivänä yhtä tärkeä kuin muut tuotantotekijät yhteensä eli pääoma ja työvoima. Siinä haluaisin nostaa esille toisen asteen koulutuksen merkityksen. Välillä tuntuu, että se jää liikaa toisarvoiseksi, vaikka yhä useamman alueen kannalta yhä merkittävämpiä kysymyksiä asettuu toisen asteen koulutuksen omaavien työntekijöiden saamiseen. Mutta siinä on tiedostettava selvästi, että uudet työpaikat syntyvät tällä hetkellä osaamisintensiivisiin yrityksiin. Perinteisen teollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn ylläpito, toisin sanoen uudistaminen, tuottavuuden nosto, hidastaa tällä hetkellä työpaikkojen vähentämistä ja lieventää tätä kautta sitten rakennemuutoskipuja. Kansainvälisesti kilpailukykyisen yritystoiminnan luoma vauraus mahdollistaa paikallisen palvelukysynnän lisääntymisen ja sitä kautta taas tietenkin työpaikkakehityksen, joka on toivottavasti hyvää ja menee sitä kautta eteenpäin.

Arvoisa rouva puhemies! Kun näen, että kello käy eikä se kuuluisa Hakulinen näy, niin on pakko lopettaa.

Markku  Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Erittäin suuren luokan kysymys, johon seuraava hallitus joutuu kiistatta vastaamaan, on se peruskysymys, onko Suomi riittävän houkutteleva paikka kansainvälisille suuryrityksille ja kansainvälisille tutkimuslaitoksille sijoittaa tänne tutkimustoimintaa, kehitystoimintaa ja ylläpitää sitä täällä. Kaksi hyvää esimerkkiä: Kun General Electric on sopinut Instrumentariumin ostamisesta, tuleeko Instrumentariumin erittäin korkeatasoinen tutkimustoiminta säilymään täällä jatkossakin tai mitä Nokian ja Microsoftin kiistatta todella globaali kilpailu, aivan huipputason kamppailu, tällä hetkellä ja lähivuosina tarkoittaa. Se perustuu todella maailman parhaiden innovatiivisten tutkijoiden, osaajien, haluun synnyttää innovatiivisia miljöitä ja ylläpitää tutkimusintensiivistä toimintaa.

Tässä mielessä hallitus joutuu vastaamaan tutkimus- ja kehitystoiminnan aivan toisen luokan (Puhemies koputtaa) mittavaan lisäpanostukseen kuin tähän (Puhemies koputtaa) saakka vielä on ollut, samoin kuin näihin kannustimiin ...

... verotukseen jne.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä muun muassa ed. Vistbacka otti esille verotuksen, joka tässä mietinnön tarkastelussa jäi aika vähälle, ja erityisesti tarttui siihen, mitenkä tämä korkea verotus on hyvä asia. Minusta toinen puoli on verotuksen kannustavuus nyt tässä kansainvälisessä kilpailutilanteessa, ja se on myös tässä mietinnössä kyllä uloskirjoitettu. Sen vuoksi korostaisinkin sitä, mitä merkitsee tulevaisuuden yhteiskuntapolitiikassa se, että me luomme maahan riittävän kannustavan verotuksen, johon yhdistyy tavoite toimia juuri tasapainoisen kehityksen mallimaana Euroopan unionissa toteuttamalla samalla tuloksellisinta aluepolitiikkaa. Minusta näiden kahden tavoitteen yhteensovittaminen on erittäin merkittävä ja suuri tulevaisuuden haaste.

Kalevi  Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa ei ole työllisyys saanut riittävästi huomiota. Ainoastaan ed. Tennilä oikeastaan itseni lisäksi kiinnitti tähän huomiota. Jos ajattelemme, että me keskustelemme aihepiiristä, joka ulottuu 13 vuotta eteenpäin, niin kyllähän Suomen menestymisen kannalta työttömyys on kyettävä ratkaisemaan.

Toisaalta pidin myönteisenä ed. Mertjärven näkökulmaa, jossa hän peräänkuulutti maankäytön suunnitteluun esimerkiksi maakuntatason käsittelyä. Sieltä varmasti tulevaisuudessa löytyy ratkaisu kysymyksiin.

Toisaalta, arvoisa puhemies, keskustelussa on jäänyt liian vähälle huomiolle se, mitä tarkoittaa Suomen pitäminen toiminnallisten järjestelmien piirissä ja mitä ovat suuruudeltaan ne kokonaisuudet, joissa palveluita Suomessa järjestetään. Ruotsi on tässä suhteessa esimerkkiyhteiskunta, jos verrataan Suomeen. Esimerkit voitaisiin Ruotsistakin ottaa usein tänne meille päin.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä en yhdy ed. Rantakankaan kritiikkiin siitä, että mitään ei esitetty harvaanasuttuun osaan Suomea. Tulevaisuusvaliokuntahan ehdottaa, että Norjan-mallista otetaan käyttöön myös verovähennys asukkaille. Se on tuolla Pohjois-Norjassa jopa 30 000 kruunua vuodessa. Pidän esitystä merkittävänä uutena avauksena, kun esitetään, että verovähennystä kokeillaan. Nyt lähdettiin oikealle tielle. Tietenkin kun jotain veroa alennetaan tai veroja yleensä, niin jossakin pitää korottaakin. Minä puolestani ihmettelen, miksi keskusta vastustaa itsepäisesti osinkotulojen verollepanoa. Ne ovat miljardimiehet, jotka siinä hyötyvät, ja te vastustatte heidän verottamistaan.

Mika  Lintilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On selvä, että Suomen menestys riippuu monista elinkeinoelämän ja talouskehityksen tekijöistä ja voimavaroista, jotka eivät välttämättä ole meidän itsemme päätettävissä.

Ed. Karjula toi esille perinteisten arvojen merkitystä perusvoimavarana. Näkemykseni mukaan tulevaisuudessa entistä enemmän kestävien arvojen noudattaminen on vastuuntuntoista ja kannattavaa liiketoimintaa, osa sitä. Inhimillinen markkinatalous on Suomen menestymisen edellytys ja vahvuus tulevaisuudessa. Sen vuoksi meidän tulisi omissa toimissamme pyrkiä mahdollisimman hyvin tukemaan näitä perinteisiä arvoja.

Rauha-Maria  Mertjärvi  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Korhonen syytti minua tietynlaisesta ristiriitaisuudesta puheenvuorossani. Nyt kuitenkin erilaiset aluehallinnolliset toimenpiteet täytyy ottaa huomioon. Tässähän on ollut hallituksen aluepoliittisten toimenpiteiden heikkoutena juuri se, että kaikille alueille sovelletaan saman tyyppisiä toimenpiteitä valtionosuuksissa, niiden jakamisessa ja verotuksessa. Kun tänne suunnitellaan asuinalueita, se on toki toinen asia, mutta jos kyläyhteisöstä lopetetaan jokin koulu esimerkiksi, se todella tappaa koko sen kylän ja autioittaa maaseutua. Tässähän tietysti on pyritty siihen mietinnönkin mukaan, että pidetään maaseutukin hengissä myös tällä tapaa.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan kuten ed. Karjula haluaisin saada vastausta ministeriltä, jos mahdollista, siihen, mikä merkitys tällä verotuksella on aluepolitiikan ohjauksessa ihan tulevaisuutta ajatellen. Näistä kokeiluista, joita meillä on, me saamme tulosta varmasti aikaa myöten. Mutta mikä merkitys pitkäjänteisesti verotuksella on kaiken kaikkiaan yritysten sijoittumiselle, elinkeinoelämän vahvuuksien esille tulemiselle ja ihmisten alueelliselle sijoittumiselle ja mahdollisuuksille?

Sitten toisaalta täällä kuitenkin on merkittävä kysymys se, miten ohjataan näitä kunnallisia palveluja, julkisia palveluja, mikä on siinä valtion rooli. Se on mielestäni tällä hetkellä selkiintymätön. Kuitenkin tämä perusinfra palvelujen osalta on merkittävä myöskin siinä, miten elinkeinoelämä ja yritykset sijoittuvat. Haluaisin myöskin, että siihen ministeri vastaisi, mikä valtion rooli on tässä. Sehän on täällä valiokunnan mietinnössä. Valiokunta on tästä huolensa esille tuonut kyllä selkeästi lausumassa 29.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä monessa puheenvuorossa on todettu, alueiden kehittämisen kannalta on tärkeää osaaminen. Mutta kyllä eräs seikka minun mielestäni on yleisesti ottaen infra, ja erityisesti — käytännön kokemusten osoittamana voi sanoa sen — mikäli tiestö on sellaisessa kunnossa, että sinne rekkaliikenteellä ei ympäri vuoden päästä, on aivan turha odottaa, että joku uusi yrittäjä perustaa sinne yrityksen, joka tarjoaisi nimenomaan työpaikkoja. Sellainen perustavaa laatua oleva asia minun mielestäni on hieman jäänyt sivualalle eli se, että sinne on päästävä myöskin raskaan liikenteen sitten, jos jotakin aluetta lähdetään kehittämään ja saamaan yrityksiä, nimenomaan sellaisia, jotka tarjoavat työpaikkoja.

Pekka Vilkuna /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Juuri näin kuin ed. Vistbacka sanoi, jäi tämä perusasia tässä mietinnössä mainitsematta, vaikka olin valiokunnan jäsenenä sitä tekemässä: että perusinfrasta, kansallisomaisuudesta, on pidettävä jatkuvasti riittävä huoli.

Toinen asia, joka ei minun mielestäni tullut riittävän painokkaasti esille mietinnössä, oli perusarvot ja nimenomaan yhteiskunnan perusyksikön, perheen, oleminen ja voiminen. Se on aivan läpi koko historian nähty asia, että vain silloin kun perhe on kunnossa, voi yhteiskuntakin voida hyvin. Sieltä kumpuavat tulevaisuus, hyvinvointi ja vastuullisuus.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia — erityisesti tästä 2 minuutista.

Ensinnäkin tutkimus- ja kehittämistoiminta ja verotus liittyvät tietysti tiiviisti toisiinsa, mihin ed. Markkula ja moni muu kiinnitti huomiota. Ei isoja tutkimus- ja kehittämistoimintapanostuksia, jos ei verotusta. Näin se vaan kulkee, jos puhutaan, että yhteiskunta on mukana. Tähänhän liittyy itse asiassa se, mihin ed. Karjulakin ihan oikein viittasi, eli kyllä tässä kuljetaan käsi kädessä. Ne eivät ole toisistaan irrallisia osioita, ja siitä näkökulmasta verotus on hyvin olennainen osa ei pelkästään aluekehittämistä vaan koko yhteiskunnan kehittämistä ja ennen kaikkea tietenkin palvelujen kehittämistä siinä.

Työttömyys minun mielestäni ehkä jäi sanoina liian vähälle, mihin ed. Olin kiinnitti huomiota, mutta kyllähän työllisyys itse asiassa on se perusasia koko ajan, joka kulkee tämän mukana. Työtä, toimeentuloa, hyvinvointia, siinähän se resepti itse asiassa on. Miten sitten yrityksiä saadaan ohjautumaan: kyllä minä olen ed. Vistbackan ja monen muun kanssa hyvin pitkälle samaa mieltä, että tänä päivänä on logistiikalla yllättävän suuri merkitys. Kun katsoo niitä tutkimuksia, joita on tehty yrityksien keskuudessa nimenomaan siitä, millä perusteella yritykset tekevät omia strategisia sijoituspäätöksiään, niin kyllä siellä yleensä nousevat osaava, ammattitaitoinen työvoima, asuinympäristö ja logistiikka. Sieltä ne arvot lähtevät itse asiassa tulemaan, ja siinä mielin kannattaa koko ajan pitää siitä huoli.

Ed. Mertjärvi, kaikille alueille ei nimenomaisesti tämän hallituksen aikana ole kohdennettu samoja toimenpiteitä. Me olemme panneet aluekeskushankkeen liikkeelle silloin, kun vihreät olivat vielä hallituksessa. Kiitos siitä. Me olemme panneet liikkeelle seutukuntakokeilut, kahdeksan erilaista seutukuntakokeilua. Sen lisäksi meillä on uutena Kainuun hallintokokeilu, josta ette enää olleet päättämässä. Meillä on tällä hetkellä Itä-Lappi-työryhmä. Me käymme Norjan kanssa neuvotteluja rajat ylittävästä yhteistyöstä, mitä siellä voitaisiin kuntien välillä tehdä palvelurakenteissa, koulutuksessa. Ruotsin kanssa meillä on niin pitkällä asiat, että valtiosopimusta ollaan tekemässä. Ruotsilla on pitkä lausunnonantoaika. Nimenomaisesti haetaan malleja, joissa ei tehdä samalla kaikkia asioita.

Ed. Leea Hiltusen kysymys oli liian pitkä kahteen minuuttiin vastattavaksi.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tämän selonteon ja keskustelun pulma on se, että tässä on kaikki priorisoitu, ja silloin kun kaikki on priorisoitu, ei ole mitään priorisoitu. Toinen pulma on ristiriitaisuus. Minusta ed. Markkula sanoi aivan oikein, että ydinkysymys on se, miten Suomeen saadaan houkuteltua ulkomaisia investointeja, miten tänne saadaan houkuteltua tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Toisaalta me ylistämme korkeaa verotusta. Hyvät ihmiset, ei tänne koviin pakkasiin, kalliiden hintojen, korkean verotuksen maahan tulo hirveän houkuttelevaa ole. Ristiriitaa siinä on.

Mutta se, mikä on yksimielisesti tärkeää havaita, on se, että osaamisvetoinen kasvu ei enää riipu niinkään rahasta eikä edes teknologiasta, vaan se riippuu ihmisistä. Sen takia nostetaan kissa pöydälle: Vallitseeko Suomessa henkinen laiskuus ja yrittäjyyden puute?

Otan yhden esimerkin. Olin Kuusamossa joulun. Kuusamossa yleisin kieli oli tällä hetkellä venäjä, mutta ei yhdessäkään kaupassa eikä missään ollut julisteita venäjäksi. Mutta jos me menemme Intian Goalle (Puhemies koputtaa) tai Marokkoon, niin (Puhemies koputtaa) siellä meitä palvellaan suomeksi. Kenen vika on se, että Kuusamon matkailutyöntekijät eivät osaa viittä sanaa venäjää: kiitoksia — strastui tai jotakin muuta. (Puhemies koputtaa) Kenen vika se on?

Martti  Tiuri  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä ensi kerran tuodaan selvästi esiin nämä neljä eri aluetyyppiä. Olen tyytyväinen, että ministeri Korhonen myöskin on samaa mieltä, että koko Suomi kuuluu aluepolitiikkaan. Usein kuvitellaan, että siihen kuuluvat vain Itä- ja Pohjois-Suomi. Se näkyi ed. Vistbackan maininnassa, että näitä syrjäalueita on vain Itä- ja Pohjois-Suomessa. Mietinnön sivulla 25 oleva kuva osoittaa, että syrjäalueita ovat pienet alueet, ja niitä on kyllä kaikkialla Suomessa.

Sitten minua häiritsi myöskin se lomareservaatti-sana. Suomihan tulevaisuudessa pärjää monin paikoin juuri sillä, että on paljon matkailuteollisuutta, ja siellä on sitten sekä suomalaisia että muita lomalla. Se lomareservaatti kuulostaa minusta vähän huonolta.

Inkeri  Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri korosti puheessaan uudistuksia aluepolitiikassa, jossa olemme Suomessa kärkimaita näissä hankkeissa. Kysyisin kuitenkin, missä tulokset ovat. Otan yhden karhunpalveluksen, jonka mielestäni hallitus on ihan viime aikoina tehnyt aluepoliittisesti. Juuri tässä mielessä ratamaksujen korotus oli yksi sellainen esimerkki, joka ei suinkaan palvele positiivisesti reuna-alueita vaan mieluummin päinvastoin. Tämä nimenomaan kalskahtaa juuri niiden perusteollisuuden yritysten jalkoihin, jotka tuovat raaka-aineita ulkomailta, myöskin vievät, eivätkä saa mitään kuljetustukea. Nämä ovat minusta niitä pieniä kansallisia negatiivisia esimerkkejä aluepolitiikan teosta.

Mikko  Kuoppa  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu Suomen kilpailukyvystä, ja se on todettu monissa tutkimuksissa, että Suomen kilpailukyky on kansainvälisesti jopa maailman korkein, ainakin aivan kärkipäässä. Täällä puhutaan ulkolaisten investointien saamisesta Suomeen. Minun mielestäni olisi myöskin tärkeää, ed. Jaakonsaari, että edes suomalaiset yritykset investoisivat Suomeen, jos kerran Suomi on kilpailukykyinen maa. Vuonna 2000 yli 25 miljardia euroa suomalaiset investoivat ulkomaille. (Ed. Jaakonsaari: Jos se johtuu siitä korkeasta verotuksesta!) — Se ei varmasti johdu pelkästään korkeasta verotuksesta, siinä on kyllä jotain muutakin, koska Suomen verotushan ei ole kansainvälisesti ottaen korkea yritysmaailmassa. Näin ollen se ei voi johtua verotuksesta. Päinvastoin Suomessa yritysverotus on monin paikoin jopa alempi kuin muualla, kilpailijamaissa. (Ed. Jaakonsaari: No, mistä se johtuu?) — En osaa sanoa, mistä se johtuu, mutta ei ainakaan tämmöisistä seikoista. Päinvastoin, Suomessa esimerkiksi osinkotulojen verotus, kuten täällä on tullut esille, on erittäin edullista. Näin ollen (Puhemies koputtaa) kyllä pitäisi olla mahdollista, että investoidaan Suomeen.

Klaus Bremer /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kolme puutetta tässä keskustelussa ja mietinnössä:

Täällä kannetaan huolta siitä, että USA lisää etumatkaa Eurooppaan kilpailukyvyssä ja työn tuottavuudessa. Mietintö mielestäni ei näe sitä, että vain työllä tehdään vaurautta. USA:ssa tehdään työtä aivan eri tavalla kuin meillä. Sitä sietäisi heijastaa myöskin Suomen kilpailukykyyn; täällähän vain suunnitellaan työajan lyhentämistä.

Toinen asia: Globalisoituminen on johtanut uusiin suuriin kansainvaelluksiin. Mietintö pohtii vakavasti muun muassa aidsin levinneisyyttä ja merkitystä. Unohdetaan pohtia uskontojen synnyttämiä konflikteja globalisoitumiskehityksessä. Uskonsodat ovat kaikkein tuhoisimpia, kuten tiedämme. Islamin uhkat ovat vain alkua suurten uskontojen törmäyksille Suomeen saakka.

Viimeisenä, puhemies: Koulutuksen merkitystä pohdiskellaan laajasti. Globalisoituminen korostaa ykkösasiana kielitaitoa, jonka kohdalla on todettu, että se on Suomen suurin heikkous ja este kansainvälisessä kilpailukyvyssä. (Puhemies koputtaa) Nokia ja puutavarateollisuus on tämän todennut. Missä on pohdinta- ja kehitysesitys kielitaidon kehittämiseksi?

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensiksi johdannoksi viittaan ed. Jaakonsaaren alkometrin äskeiseen lukemaan, joka osoitti odotettuja investointeja ulkomailta Suomeen, koska se jättää silloin kansalliset toimet erityisasemaan. Niin selonteossa kuin mietinnössäkin vuosien 2006—2007 vaihde on ihan ratkaiseva näille rahavirroille.

Kysyisin ministeri Korhoselta: Oletteko nykyisissä raamikeskusteluissanne valtioneuvostossa pohdiskelleet, mikä asennoituminen nykyisellään on tuohon vuodenvaihteeseen? Teidän puheenvuorossanne äsken vilahti valtion rooli, alueitten itsensä kehittämisen rooli, mutta siitä ei selvinnyt, mikä se valtion rooli sitten loppujen lopuksi tulisi olemaan.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tänäänkin tässä keskustelussa ja pääministerin puheessa toimintaympäristön muutos on ollut hyvin vahvasti esillä. Olemme jälleen kerran kuulleet, kuinka keskittymiskehitys on kansainvälisen toimintaympäristön syytä, mutta sitten, jos muuttoliike on hidastunut, niin se on aluepolitiikan vaikutusta. Tämänhän olemme kuulleet ennenkin. Myöskin työttömyysasioissa korkeaksi jäävä työttömyys on globalisaation ja kansainvälisen toimintaympäristön vika, mutta jos työpaikkoja on syntynyt lisää, niin se on toki hallituksen politiikan ansiota. Opimme siis, että pahuus tulee maailmalta ja hyvyys — se tulee Valtioneuvoston linnasta.

Tähän samaan liittyy tämäkin pääministerin toteamus tänään, että keskittävä kehitys johtuu nimenomaan siitä, että näitä rakenteita muokkaa ennen kaikkea yksityinen sektori nykyisin eikä julkinen, mutta ydinkysymys onkin se, mitä julkinen sektori on tehnyt toimiakseen vastavoimana. Tuoreitten lukujen perusteella näemme, että erityisesti työpaikkakehityksen osalta ei mitään, vaan päinvastoin julkinen sektori on omalla keskittävällä toiminnallaan lisännyt yksityisen sektorin vaikutusta. Tietenkin voisi lähteä liikkeelle siitä, että julkinen sektori pyrkisi (Puhemies koputtaa) vastavoimaa luomaan tälle yksityisen sektorin kehitykselle.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Itse asiassa mehän luomme nyt tällä hetkellä sitä vastavoimaa koko ajan, haemme vaihtoehtoja tulevaisuuden rakentamiseen, ja näinhän tässä on menetelty. Nyt aika on niin rajallinen, että en ala käymään läpi niitä, mitä on tehty. Mutta joka tapauksessa olennaista on, että on tehty, ei vaan mietitty, mihin liittyy oikeastaan ed. Pulliaisen kysymys, mikä on valtion rooli 2006 ja sen jälkeisenä aikana.

Se on olennainen kysymys. Se on ykköskysymyksiä myös aluekehityksen näkökulmasta. Tällä hetkellä lähtökohta ja neuvotteluasema on se, että me lähdemme hakemaan ennen kaikkea neuvotteluista EU:n suuntaan sitä tilannetta, että me säilytämme maksimissaan saman tason kuin tällä hetkellä. Kuinka realistinen se on, onko se tavoitettavissa, sen aika näyttää. Mutta samanaikaisesti, ed. Pulliainen, me teemme työtä, jonka nimi on Strategia 2013. Koko ajan itse asiassa työskennellään sen ympärillä, ja tarkoitus on myös, että tämän kuukauden lopussa, ehkä ensi kuukauden alussa, saamme sieltä myös tuloksia. Olemme työskennelleet sen kahdeksankohtaisen ohjelman sisällä, jo työstäneet sitä puolitoista vuotta, eli koko ajan mietitään erilaisia vaihtoehtoja, variaatioita, niin kuin pitääkin tehdä.

Edustajat Bremer ja Jaakonsaari ottivat ihan hyvän kysymyksen minusta esille eli kielikysymyksen. Ed. Jaakonsaari on täsmälleen oikeassa, että jos matkustat jonnekin, sanotaan nyt Espanjaan, ja menet siellä ravintolaan, löydät sinä sieltä venäjänkieliset listat (Ed. Jaakonsaari: Ja suomenkieliset!) — ja suomenkieliset listat myös, mutta jos venäjää käyttää esimerkkinä. — Kyllä se asenne nimenomaisesti, mikä se on, miten valmistaudutaan siihen, että matkailu voi olla valtava mahdollisuus myös meille, kyllä se pitää huomioida siinä, mihin liittyy ed. Bremerin kysymys, minusta ihan oikein.

Kun olen seurannut esimerkiksi Kainuun hallintokokeilun käsittelyä eduskunnassa, siellähän tällä hetkellä jostakin syystä lukiot ollaan irrottamassa tästä kokonaisuudesta, jossa tarkoitus oli, että ammattioppilaitokset, toisen asteen koulutus ja lukiot pystyvät hyötymään toisistaan ja nimenomaan niin, että myös ammattikoulutuksen puolella kieliopinnot tulevat paremmin mahdolliseksi, kun ne ovat saman organisaation alla, samaan putkeen menossa. Nyt olen ymmärtänyt, että eduskunnassa ainakin sivistysvaliokunnassa on tahto, että ne erotettaisiin. Epäilen, että erottamisen lähtökohta on lukion rehtorit. En tiedä, (Puhemies koputtaa) mutta uskallan ääneen epäillä näin.

Ed. Kuoppa kyllä viittasi ihan oikein, että yrityksiä sijoittuu ulkomaille, mutta yrityksien sijoittumisessahan on todella monta tekijää. Kyllähän yritykset hakevat markkinoita, ja taas tullaan siihen logistiikkaan.

Ed. Kerola kaipasi niitä esimerkkejä. Anteeksi, en kuullut sitä, oliko se jokin ratamaksu, jonka te sanoitte. Se on varmaan totta, että tietenkin pienillä asioilla tulee ehkä sitten isoja virtoja kaiken kaikkiaan, mutta kyllähän tällä hetkellä, jos me katsomme esimerkiksi maakunnallisten keskuksien kehittymisen muuttumista, niin viime vuosien aikaan meillä ovat lähteneet selvään nousuun, mihin pääministeri viittasi, Kuopio, Joensuu, Lahti, Lappeenrata, Seinäjoki jne. Minä väitän, että se on myös osa esimerkiksi aluekeskustyön tulosta, joka näkyy muun muassa Oulun eteläisellä alueella Ylivieskassa, joka näkyy toivottavasti myös muuttoliikkeessä Raahen seudulla. Kyllä kaikella pystytään vaikuttamaan asioihin. (Puhemies koputtaa) — Arvoisa rouva puhemies, aikani taitaa loppua.

Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On ollut mielenkiintoista seurata tätä keskustelua, ja haluaisin vielä palauttaa tästä selonteosta ja mietinnöstä erään näkökulman tähän keskusteluun, ja se on väestökehitys. Täällä on aika paljon puhuttu aluepolitiikasta. Se on sinänsä aivan tärkeä aihe, mutta myös väestö on erittäin keskeisessä roolissa, kun me puhumme siitä, minne väki, minne yritykset, minne se inhimillinen toiminta tulevaisuudessa, yli kymmenen vuoden päästä, sitten sijoittuu. Toivoisin, että jatkossa tämä keskustelu sisältäisi myös sen tärkeän näkökulman, millä me voisimme myöskin ehkäistä sellaista epäluuloisuutta, joka, ikävä kyllä, suomalaisissa vielä itää suhteessa muualta tänne tuleviin ihmisiin. Tämä on yksi osa sitä kehitystä. On aivan selvää, että jatkossa Suomi tulee monikulttuuristumaan ja meidän on myöskin otettava tämä asia ja haaste hyvin vastaan. Emme me voi vain odottaa, että toiset sopeutuvat. Myös meidän on omassa toiminnassamme uusien ihmisten (Puhemies koputtaa) maahanmuutto huomioitava.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Jatkan siitä, mihin edellinen puhuja jäi. Pidän erittäin tärkeänä, että täällä on näinkin laaja kappale työllisyyttä ja työvoimanäkökulmaa koskien. Toivon, että tämä teksti täällä on kaikilla luettuna, kun huomenna sitten kenties eräästä erittäin tärkeästä lakikokonaisuudesta sitten toisesta näkökulmasta täällä keskustellaan.

Toisaalta itse kannan huolta siitä, toisin kuin pääministeri käsittääkseni tarkoitti, että suurten ikäluokkien eläkkeelle jäämisen johdosta voi syntyä toisenlainen tilanne, jossa esimerkiksi aluepoliittisesti tilanne onkin ihan uudesta näkökulmasta avattavissa, ja sitä pitäisi pohtia enemmän. Minä kyllä luulen näin, että niillä kunnilla, joilla on nyt jo vaikeuksia sekä työllisyyden mutta myöskin yleisen kehityksen näkökulmasta, on entistä suuremmat vaikeudet saada pätevää, osaavaa työvoimaa, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Siihen pitäisi kiinnittää enemmän myös tässä keskustelussa huomiota.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on täysin selvää, että seuraava eduskunta jo joutuu pohdiskelemaan sitä, mistä me saamme riittävästi työvoimaa. Ennustan, että näin käy.

Mutta halusin erityisesti siitä käyttää puheenvuoron, että pääministeri hyväksyi mietinnössä omaksutun lähtökohdan, että kaupunkipolitiikka edellyttää erilaisuuden tunnustamista. Helsinki ja Pääkaupunkiseutu ovat myös pääministerin tunnustuksen mukaan koko maan vetureita. Hyväksyykö myöskin kuntaministeri sen lähtökohdan, että kuntia ei voi kohdella blokkina, vaan valtio—kunta-suhde on käytävä läpi tulevaisuudessa kunnittain? Näin on perustuslakivaliokunta edellyttänyt yhteisöverolainsäädännön yhteydessä. Olen ymmärtänyt, että tämä on ollut myöskin koko eduskunnan kanta, ja jotta me voimme tulevaisuudessa rakentaa tätä maata kestävästi ja pysyvälle pohjalle, tämä on minusta otettava vakavasti. Haluaisin kuntaministerin vastauksen tähän.

Kimmo Kiljunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä on käyty keskustelua kilpailukyvyn ja verotuksen suhteesta. On varmaan myöskin perusteensa sellaisella väitteellä, että se, että kansantalouden reaalinen kilpailukyky Suomessa on niin vahva, johtuu korkeasta verotuksesta. Tämäkin argumentti on vakavasti otettava.

Arvoisa puhemies! Olisin ministeriltä tiedustellut, kun täällä on paljon puhuttu Kainuun kokeiluista, jossa nimenomaan kuntien yhteistyötä on tiivistetty ja myöskin valtion aluehallintoa on tietyllä alueella haluttu jäntevöittää, onko tätä samaa ajatustapaa mietitty varsinaisesti koko valtakunnasta täysin poikkeavalle alueelle eli Pääkaupunkiseudulle. Tämä on ainoa metropolialue koko valtakunnassa, ja täällä tarvitaan aivan erityinen hallintomallinsa, joka poikkeaa muusta maasta. Seutuhallinto, kaksiportainen hallintomalli, tänne olisi se ainoa oikea. Onko valtiovallan toimenpitein pyritty tukemaan näitä pyrkimyksiä seutuhallinnon rakentamiseksi Pääkaupunkiseudulle?

Anne  Huotari  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Jaakonsaarelle totean, että Vuokatissa, siellä lomaparatiisissa, ei niinkään lomareservaatissa, on venäjänkielisiä opasteita ja myöskin työntekijöitä erityisesti silloin vuodenvaihteen aikaan, kun tuhansia venäläisiä matkailijoita siellä on.

Mutta vastauspuheenvuoroni pyysin ed. Rantakankaan puheenvuoroon. Olen kuullut hänen pitävän tämän samaisen puheenvuoron ainakin viisi kertaa tässä salissa jo aiemminkin, missä hän arvostelee hallitusta aluepolitiikasta, mutta yhtään kertaa en ole kuullut häneltä yhtään konkreettista esitystä, mitä hän itse tekisi, jotta maaseudun väen vähentymistä voitaisiin ehkäistä. Nyt kun Kainuussa valmistaudutaan hallintokokeiluun ja ed. Rantakangaskin on samasta vaalipiiristä, niin toivoisin, että etsitte meille myöskin sinne hyviä ehdotuksia, miten siellä voidaan nyt tämän hallintokokeilun (Puhemies koputtaa) yhteydessä tehdä uusia ratkaisuja. Lasten Kainuu voisi olla yksi sellainen mahdollisuus, missä olisi hyvät korkeatasoiset palvelut.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Käytän puheenvuoron niin monta kertaa kuin se on tarpeen ja sanon ed. Huotarille sen, että kaikki rahavirrat, joita hallituksen ja ministeriöitten toimesta suunnataan, ovat suuntautuneet näihin kasvukeskuksiin. Se on merkinnyt sitä, että syrjäinen maaseutu on menettänyt joka hallinnonalalla, tiehallinnon alalla, valtionosuuksien osalta, investointirahoissa ja koulutuspaikoissa. Tämä on tämän kehityksen tulos, eli tarvitaan siis päinvastaista politiikkaa kuin nykyinen hallitus on suorittanut.

Aluekeskusohjelman osalta ongelma on siinä, että te sanotte, että kootkaa sieltä syrjäalueilta ne markat, nykyisin eurot, sinne kasvukeskuksiin, kootkaa sieltä. Ei Kainuunkaan rahamäärä lisäänny tällä kokeilulla. Tämä ei lisännyt yhtään euroa, vaan sinne tarvitaan lisää rahaa hankkeisiin ja sitä kautta elinvoiman vahvistamiseen, infrastruktuurin kehittämiseen ja nimenomaan sen heikomman alueen kehittämiseen. Keinoja on paljon, jos on poliittista tahtoa.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän tässä ongelma tietenkin on, että ei sitä uutta tule, vaikka sitä kaivaa niin kuin hammaslääkäri suunnilleen pihdeillänsä. Kyllä ne keinot ovat tässä pöydässä olleet. Ne keinot on käytetty hyvin pitkälle, mitä Ed. Rantakangas väittää, ettei resursseja ole tullut lisää. Jos viittaan ed. Kokkosen puheenvuoroon, niin Pääkaupunkiseudun edustajat ovat syyttäneet hallitusta siitä, että me siirrämme kaikki rahat sinne alueille niille pikkukunnille. Mikähän tässä sitten se totuus mahtaa olla? Kyllä tässä on miljardeja siirrelty joka tapauksessa rahaa, mutta kukaan ei tunnusta saaneensa sitä. Johonkin se on mennyt, ja se musta aukko pitäisi löytää. En tiedä, mistä se musta aukko sitten löytyy, mutta johonkin ne rahat ovat menneet. Kyllähän näillä kaikilla toimilla nimenomaan on haettu sitä heikomman alueen puolustamista ja siihen on ... (Hälinää — Puhemies koputtaa)

Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän tässä on nähtävä se, että asiat ovat kokonaisuuksia. Siitä syystä politiikka on hyväksyttävää ja retoriikkakin on hyväksyttävää, ei siinä ole yhtään mitään, mutta joskus aina pitäisi perehtyä asiaan ja nähdä ne asiat. Budjettikirja on yksi sellainen, mistä voi vastauksia sitten hakea ainakin rahavirtoihin.

Edustajat Kiljunen ja Kokkonen kysyivät Pääkaupunkiseudusta ja sen roolista. Se, mihin ed. Kokkonen viittasi, että käytäisiin jokainen kunta yksittäisenä kuntana läpi, ettei blokkina, on kyllä sula mahdottomuus — 446 kuntaa, ainakin näillä nykyisillä (Puhemies koputtaa) resursseilla, jos meillä on tällä hetkellä vähän reilut 20 työntekijää sisäasiainministeriön kuntaosastolla. Me emme voi analysoida joka vuosi kaikkia kuntia. Pakko on itse asiassa käydä niitä suurempina kokonaisuuksina läpi. Se on ihan selvä. Mutta siitä huolimatta minä olen täsmälleen samaa mieltä, että meillä täytyy olla erilaisia alueita ja esimerkiksi Pääkaupunkiseudulle meidän pitää hakea omia räätälöityjä ratkaisuja, mikä on osavastaus myös ed. Kiljusen kysymykseen. Niin olemme tehneet ja niin teemme koko ajan. Meillä itse asiassa on tällä hetkellä Pääkaupunkiseudun (Puhemies koputtaa) kunnanjohtajien ja kaupunginjohtajien kanssa valmistumassa yhteinen näkemys, (Puhemies koputtaa) oikeastaan hyvinkin moniulotteinen, monitasoinen, missä käsitellään Pääkaupunkiseudun kehittämistä tulevaisuuteen.

Anteeksi, yksi lause vielä ed. Kiljuselle: Näistä hallintomallikokeiluista pitää nyt hakea se oppi ja kokemus ja katsoa, mitä voidaan sitten räätälöidä jatkoon.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin kuitenkin todennut kuntaministerille, että siitä on hyvin selkeä perustuslakivaliokunnan näkemys, että kuntia ei voi blokkina kohdella. Toivon, että se otetaan vakavasti. Se tarkoittaa juuri sitä, että ette te voi katsoa, että keskiverto kuntasumma on tämä ja tämä ja kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

Alue- ja kuntaministeri  Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Minä olen täsmälleen itse asiassa asiallisesti samaa mieltä, että kyllä pitää pyrkiä menemään niin pitkälle kuin se on mahdollista. Mehän menemme siinä, niin että esimerkiksi viime vuoden aikana, kun harkinnanvaraisia rahoitushakemuksia lähetti lähes 300 kuntaa, kyllä ne on käyty läpi melkein ällätikun kanssa. Mutta kun meidän osastomme on 20 työntekijää, 21 taitaa olla täsmällinen luku, niin minä nyt vain sanon, että se on sula mahdottomuus. Jos esimerkiksi verrataan Kuntaliittoon, kun minä varsin katsoin, mitä Kuntaliitossa on työntekijöitä, koko konsernissa 850, Kuntaliitossa 350, niin nämä ovat sitten niitä asioita, joitten kanssa joudutaan elämään. Mielellään, jos eduskunta antaa lisää resursseja, me varmaan käymme läpi joka kunnan ja niin tarkasti kuin se on vain mahdollista.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Niin kuin täällä on todettu, niin tähän mietintöön sisältyvät lähes kaikki maan ja maailman alueet. Mutta, puhemies, ottaisin pari asiaa lyhyesti esille.

Yksi on kansainvälistyminen, jossa kyllä ilahduttavasti on kielikysymystä käsitelty. Ihmettelen sitä, että ed. Bremer nyt lähti pois. Nimittäin itse kieltenopettajana olen todella iloinen, että me keskustelemme tästä, mutta en ole iloinen siitä, että Rkp:n edustajat, jotka ovat pakkoruotsin kannalla, ovat häipyneet. Minusta se on valtavaa kansantaloudellista tuhlausta. Meidän pitäisi keskittyä maailman suuriin kieliin eli ensin englantiin ja sen jälkeen, jos lahjakkuutta ja tarvetta ja muuta on, opiskella muita kieliä.

Puhemies! Toinen asia on se, että työajasta ei ole täällä keskusteltu. Jos nyt puhutaan vuodesta 2015, niin kyllä minä olisin toivonut, että työaikaa olisi tavalla tai toisella käsitelty. Esimerkiksi Ranskassa työajan lyhennys toi 350 000 uutta työpaikkaa kiistämättä. Suomessa ei uskalleta tätä asiaa keskustella, koska näyttää siltä, että oikeistopuolueet keskusta mukaan lukien ovat sitä vastaan eli työajan lyhentämistä vastaan.

Jari  Leppä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Kyllähän aluepolitiikassa on kysymys nimenomaan poliittisesta linjasta. Siitä me tänään saimme pääministeri Lipposen puheessa hyvän esimerkin jälleen, kun hän totesi, että pohjoismaisessa selvityksessä Suomen aluepolitiikkaa on pidetty kaikkein johdonmukaisimpana, jopa niin johdonmukaisena, että me olemme saaneet Pohjoismaiden mestarin arvon kasvukeskuspolitiikassa ja keskittämispolitiikassa. Omasta mielestäni pitäisi toimia juuri päinvastoin, pyrkiä saamaan Pohjoismaiden mestaruus elinkeinopolitiikan vahvistamisessa, alueiden tasapainon vahvistamisessa ja siinä, että me pystymme työpaikkoja luomaan joka puolelle Suomea.

Selonteossa, rouva puhemies, kuvaillaan nykyistä tilannetta väistämättömänä; mietinnössä tuodaan esille tahtotila ja tavoitteet. Kaipaamaan jäin konkreettisia toimenpiteitä siitä, millä me näitä työpaikkoja ja elinkeinopolitiikkaa vahvistamme ja miten niitä saadaan joka puolelle Suomea. Keinoja kyllä on, poliittista tahtoa pitää löytyä.

Riitta  Korhonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lähinnä, mikä minua tässä keskustelussa on nyt kiusannut, on tämä aluepoliittinen osuus ja nimenomaan siinä se, että selkeästi todetaan, että Pääkaupunkiseutu vaatii jotakin. Mutta meillä perustuslain mukaan on myös yhdenvertaisia oikeuksia reuna-alueitten kunnilla, joissa väestön ikärakenne on se, että nuorin alkaa olla 47 v; se väki ei paljon synnytä eikä lisäänny. Siellä on ongelma se, että ainut resurssi on suurtyöttömyys, pitkäaikaistyöttömät, ikääntyvät vanhukset, ja siellä todella verokertymät ovat sellaisia, että niitä palveluja, mitä meille luvataan, ei pystytä toteuttamaan. Tämä on myöskin se pallon ja pelikentän toinen puoli.

Vaikka pääministeri lausunnossaan totesi, että yksityisellä sektorilla ei ole mitään tavoitetta aluerakenteen tasapainoisuuden suhteen, varmasti on. Yrityssektori toimisi alueilla, jos siellä olisi asiakaspohjaa, ja juuri siitä syystä meidän tulisi tähdätä siihen, että siellä säilyisi myös asiakaspohja, jolloinka siellä olisi yrityksillä toimintaedellytykset. Se tarkoittaa sitä, että väestön ikärakenteen täytyisi olla tasapainossa koko maassa.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti ed. Lepälle: Ruotsissa tämä keskittymiskehitys tapahtui jo 60- ja 70-luvuilla, yli puolessa Ruotsin pinta-alaa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tähän aikaisempaan keskusteluun haluaisin tuoda sen näkökulman, että Suomen ei pitäisi lähteä huutokauppaan mukaan siitä, mihin maahan pienimmillä veroilla rikkaat ihmiset voisivat tulla, asiantuntijat tai mitkä tahansa, ikään kuin pienen tuloveron maahan. Totean, että todellakin yhteiskunnallinen turvallisuus, turvalliset kadut, hyvät koulut, palvelut, puhdas luonto, viihtyisä ympäristö ovat sellaisia, jotka varmasti myös asiantuntijoiden arvioissa merkitsevät, kun he hakeutuvat työpaikkoihin ja eri maihin ja kaupunkeihin asumaan.

Lopuksi, puhemies, tasapainoisen kehityksen Suomesta: Jos Pääkaupunkiseutua kehitetään niin, että Vuosaaren satama rakennetaan ja samalla luodaan taas Kaakkois-Suomeen Kotkan—Haminan seudulle varsin kalteva pinta, niin ei voida puhua hyvästä tasapainosta, vaan horjutetaan osaa Suomea samalla.

Pekka  Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on käyty aika hyvä keskustelu. Minusta vain, jos tarkastellaan alueellisen kehityksen näkökulmasta, tässä Suomen tasapainoiselle kehitykselle asetetaan tavoitteet vuoteen 2015 mennessä varsin yleisellä tasolla, siis täystyöllisyys, maan asuttuna pitäminen, kilpailukykyinen ja kehittyvä yritystoiminta, universaalit julkiset palvelut, ja sitten esitetään 41 toimenpidettä. Eihän näin aseteta kehittämisen strategioita. Kyllä priorisointia tarvitaan, ja sen vuoksi kysynkin ministeri Korhoselta: Minkä suhteen me haemme alueellista tasapainoista kehitystä, alueen bkt:n kasvun, yritysten kehittymisen, työpaikkakehityksen, kuntapalvelujen saatavuuden vai minkä suhteen? Miten me voimme lähteä rakentamaan konkreettisemmalta pohjalta sitä, miten taataan Suomessa tasapainoinen aluekehitys? Keinoja toki on paljon, mutta konkretia niistäkin puuttuu.

Mirja Ryynänen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tämmöinen hätkähdyttävin todiste tapahtuneesta kielteisestä kehityksestä saatiin viime vuoden lopulla, kun julkaistiin PTT:n tuore tutkimus väestörakenteen murtumisesta. Se kertoo, että laajoilla alueilla, itse asiassa yli puolessa Suomen maakunnista, väestörakenne on murtunut ja tämä valikoiva muuttoliike on ollut todella kohtalokasta, kun se on vienyt samalla nämä tulevaisuuden eväät mukanaan.

Täällä puhutaan paljon innovatiivisuudesta ja tietointensiivisestä tuotannosta, mutta jos henkiset resurssit on viety, niin millä näihin tietoyhteiskunnan mahdollisuuksiin tartutaan? Tätä kehittynyttä taustaa vasten hallituksen aluepolitiikka on ollut liian heiveröinen vastavoima. Itse asiassa se ei ole pystynyt olemaan vastavoima. Sen takia näitä vahvempia toimia tarvitaan. Niitä tarvitaan siihen, että osaamisintensiivistä tuotantoa pystyttäisiin siirtämään ja että saataisiin osaamisrahoitusta (Puhemies koputtaa) tasapainoisemmin koko maahan ja että myöskin sitten sitä perinteistä tuotantoa (Puhemies koputtaa) pystyttäisiin siellä hyödyntämään ja koulutusta. Mutta toimien on oltava vahvempia. (Puhemies koputtaa) Nyt on viimeinen hetki tehdä jotakin.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Minuutti vai kaksi?

Rouva puhemies! Ed. Ryynäsen huoli on aiheellinen ja hyvinkin perusteltu. Mutta perusväittämästä, että nyt on tehty liian vähän, en ole samaa mieltä. Nyt on tehty. Tässä huoneessa on todistettu moneen kertaan, että tehdään niin paljon, ettei tahdo perässä pysyä. Nyt tehdään paljon, ja ensimmäisen kerran itse asiassa 15—20 vuoteen muuttoliiketilastot ovat kääntyneet. Ne ovat kääntyneet, ed. Ryynänen. Se on se todiste, että nyt Aluekeskusohjelma, Osaamiskeskusohjelma siihen liitettynä ja kaikki muut hankkeet tuovat tulosta.

Ed. Lepälle oikeastaan sama, minkä jo ed. Pulliainen totesi. Pitäisi tutustua, ennen kuin väittää Pohjoismaista jotakin. Katsokaapa, paljonko siellä missäkin asuu. Esimerkiksi Helsingin pohjoispuolella Ruotsissa asuu vissiin tällä hetkellä vajaat 15 prosenttia väestöstä, loput asuvat eteläpuolella. Norjassa se on ihan näin ja joka paikassa. Pitää ensin katsoa, mitä tapahtuu.

Ed. Riitta Korhonen, kyllä tietenkin näin on, että asiakaspohja on hyvinkin olennainen osa, mutta kyllä minä uskallan väittää, että syy on myös esimerkiksi kaupan rakennemuutos: yksi hypermarketti tappaa vähän tehokkaammin kuin Raid puutarhassa lähikaupat siltä alueelta, näin siinä tapahtuu. Sinne tullaan kymmenien kilometrien päästä, joten millä se kyläkauppias siellä elää — jos yksinkertaisia esimerkkejä hakee. Näin se vain tämä elämä kuljettaa. Siitä syystä pitää hakea koko ajan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Kalevi  Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esitän ministerille selkeän ja suoran kysymyksen, joka liittyy nimenomaan Suomi—Ruotsi-vertailuun. Ruotsissa oli 2 500 kuntaa 1862; 1 037 kuntaa 1952; 850 kuntaa 1971; ja 1999 nykyiset 289. Läänejä Ruotsissa on 21. Nyt siellä on ehdotettu, että siirryttäisiin kuuteen suuralueeseen. Miten te aktiivisena ja aikaansaavana alueministerinä arvioitte, että Suomessa tähän tulevaisuuspolitiikan kysymykseen joudutaan reagoimaan?

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisalle ministerille ensin totean, että ainakaan Pohjois-Karjalaan niitä rahoja ei ole tullut, jos ne jostakin ovat lähteneet.

Aluepolitiikan teho on heikentynyt. Se on selvä. Mielestäni kaikissa ratkaisuissa olisi pitänyt ja pitäisi tästä eteenpäin tehdä aiempaa selkeämpi alueellisten vaikutusten arviointi.

Arvoisa puhemies! Lähtökohtana ja tavoitteena pitää olla, että me saamme Suomesta työnteon ja yrittäjyyden yhteiskunnan. Se edellyttää sitä, että muuttoliike saadaan hallintaan ja jos on lähtömuuttoa, on myös tulomuuttoa. Eli tarvitaan tällaista tervettä maassa siirtymistä niin, että todella edellytykset myös väestöpolitiikan ja väestörakenteen osalta tasapainoisempaan kehitykseen säilyvät maakunnissa. Muilla keinoilla me emme selviä. Pitää todella (Puhemies koputtaa) tällaista alueellista tasapainoa voimakkaasti saada ja myös työllisyyttä niillä alueilla parannettua.

Markku  Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä mietintö ja koko tämä prosessi osoittavat hyvin selkeästi todella, että me tarvitsemme eriytettyjä toimenpiteitä, eri alueilla erityyppisesti.

Edustajat Tennilä ja Mertjärvi kuvasivat, miten alueilla tehdyt hankkeet, joita myös tässä mietinnössä on kuvattu ja joista tulee vielä erillinen teknologian arviointiraportti tulevaisuusvaliokunnan toimesta, osoittavat, että todella siellä on yhteisiä piirteitä. Siellä on ministerinkin kuvaama oppiva alue -toimintakulttuuri, joka on äärettömän tärkeä toimintaperiaate. Mutta nämä osoittavat myös, että siellä tarvitaan hyvin erilaisia konkreettisia toimia, jotka on kirjattu tähän raporttiin tiivistettyinä ja ovat laajemmalti siinä liiteraportissa, joka tullaan julkaisemaan, kunhan se saadaan painosta ulos. On hyvä, että meillä on selkeästi neljä eri aluetyyppiä, jotka nyt valiokunta on yksimielisesti tänne tuonut ja jotka, uskon, eduskunta vahvistaa. Ja varmaan ministeri vahvistaa, että ministeriö sen jälkeen (Puhemies koputtaa) etenee tällä linjalla. Meillä on neljä erilaista aluetyyppiä Suomessa.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ed. Kokkonen jokin aika sitten kyseli, mistä Suomessa saadaan jatkossa työvoimaa. Työvoimaa Suomessa riittää jatkossakin, jos puututaan hälyttävän laajaan työuupumukseen eli tehdään lisäväen palkkauksia ja jos työttömät vedetään työelämään takaisin. Nämä ehdot ovat olemassa. Tätä kautta päästään siihen 80 prosentin työssäkäyntiasteeseen, joka on ratkaiseva Suomen tulevaisuuden kannalta. Jos me siihen emme pysty, on sitten todella vaikea näköala, miten Suomessa asiat hoidetaan. Tämä on perimmäinen kysymys.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta ministeri Korhonen ansiokkaasti on pyrkinyt puolustamaan hallitusta ja hallituksen toimia aluekehityksen ja aluepolitiikan alueella. Kyllä haluaisin kuitenkin pysäyttää siihen, että jos ajatellaan, että toimia on niin paljon, ettei perässä tahdota pysyä, ja verrataan siihen, mitkä ovat kokemukset alueilla, kyllä olisi selvästi enemmän kiinnitettävä huomiota toimenpiteiden ajoitukseen, laatuun ja vaikuttavuuteen.

Tämän lisäksi haluan, arvoisa puhemies, antaa kannustavan palautteen ed. Jaakonsaarelle. Nimittäin hän otti esille korkean verotuksen. Kaikesta huolimatta me ymmärrämme sen, että palvelut tarvitsevat verovaroja. Mutta jos ajatellaan sitä muutosprosessia, mikä on jo lähitulevaisuudessa Euroopan itälaajentumisen myötä, meidän on käytävä verokeskustelua. Tällä hetkellä se on hyvin tukkoista, ja tietyllä tavalla on kysymys myös vastuun pakenemisesta.

Minä ajattelen vaan tilannetta, mikä on nyt autoverotuksen osalta. Sehän on suoraa seurausta siitä, että kun ei kyetä avoimesti käsittelemään asiaa, jossa on selvä ongelma, ratkaisemaan sitä ottaen huomioon ...

... verotuksen kokonaisuus, tullaan tilanteeseen, ettei synny tarvittaviakaan päätöksiä.

Martti  Tiuri  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhosen vastauksessa oli pari kohtaa, joihin haluaisin kiinnittää huomiota.

Hän mainitsi, että työpaikat tulevat nyt innovatiivisissa yrityksissä ja vaativat korkeata koulutusta. Niin varmaan on, mutta valtava määrä työpaikkoja vapautuu ihan normaaleista perustoiminnoista, verstaista, pienteollisuudesta ja muualta. Siellä tarvitaan ammatillisen peruskoulutuksen suorittaneita henkilöitä. Niihin minusta ei nyt riittävästi kiinnitetä huomiota, että niitä saataisiin.

Toinen kohta oli, että veroja tarvitaan, jotta voidaan tutkimusta lisätä. Minusta, kun valtio myy omaisuuttaan, se pitäisi investoida. Sitä ei pitäisi syödä vaan se pitäisi investoida tietenkin osaksi velkojen maksuun mutta myöskin nimenomaan tutkimukseen, joka on selvä investointi ja muutaman vuoden kuluttua tuottaa rahaa takaisin.

Lopuksi vielä, kun ministeri Korhonen oli tyytyväinen, että aluepolitiikkatoimet alkavat jo purra: ehkä ne jonkin verran purevat, mutta vielä (Puhemies koputtaa) suurempi vaikutus on sillä, että kasvu on pysähtymässä.

Paula Lehtomäki /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Palaan vielä lyhyesti mihin rahaa menee -keskusteluun, kun te ministeri Korhonen totesitte, että budjettikirjasta voi lukea, mihin aluekehitysrahaa menee. Ei voi, herra ministeri. Siinä se ongelma onkin. Budjettikirja ei sisällä minkäänlaista kokonaisarviota aluetasolla tarkasteltuna siitä, mikä on sen kokonaisvaikutus kullekin alueelle. Tätä kokonaistarkastelua alueellisesti eduskunta on useina vuosina omassa budjettivastauksessaan vaatinut ja edellyttänyt, mutta siinäkään hallitus ei ole ollut viuhakka liikkumaan eteenpäin. Niin kauan kuin tämmöinen alueellinen kokonaistarkastelu uupuu, aluepolitiikan kokonaisuus on enemmän tai vähemmän, nykyään enemmän, hapuilua pimeässä.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Olin pohdiskeli Ruotsin lääninjakomallia ja peräsi vastausta. Vastaus on se, että lääniuudistus Suomessa on pistettävä uusiksi. Meillä on valtion aluehallinto saatettava alueelliselta kattavuudeltaan vastaamaan maakuntajakoa, maakuntahallintoa. Tämä on se Ruotsin-malli, ja tässä olisi Suomessakin opittavaa.

Ed. Huovinen otti erinomaisen tärkeän kysymyksen esiin aikaisemmassa puheenvuorossaan, kun hän pohdiskeli monikulttuurisuuden haastetta. Suomessa on 90-luvulla ulkomaalaistaustainen väestö kasvanut 17 000:sta 97 000:een. Minun kaupunginosassani Länsimäessä Vantaalla 10 prosenttia väestöstä on ulkomaalaistaustaista, koulussamme on 25 prosenttia ulkomaalaistaustaista. Tilanne on se, että näiltä osin suomalainen yhteiskunta on pysyvästi muuttunut. Me olemme nyt monikulttuurisessa Suomessa erityisesti Pääkaupunkiseudulla, se on pysyvä ilmiö. Suurin osa ulkomaalaistaustaisista ihmisistä on tullut tänne avioitumisen kautta, työn kautta tai paluumuuton kautta. Vain pieni ryhmä eli pakolaiset ovat se ryhmä, joka (Puhemies koputtaa) on periaatteessa poistumassa Suomesta. Tässä suhteessa tämä on uusi merkittävä haaste suomalaiselle tulevaisuudelle, kuinka monikulttuurisessa yhteiskunnassa elämme.

Jari  Leppä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ministeri Korhonen sanoi, että muuttoliike on hiipumaan päin. Varmasti se on aivan totta, mutta, herra ministeri, se johtuu kyllä hyvin pitkälle siitä, että ei ole enää lähtijöitä. Vanhusväestö ei muuta, ja aktiivinen väki on jo muuttanut hyvin pitkälle. Siitä tämä johtuu erittäin voimakkaasti. Tämän todistaa kyllä myöskin tutkimus, joka on tehty huoltosuhteesta. Tällä hetkellä kasvukeskusten ja maaseudun välinen ero vanhushuoltosuhteessa on 10 prosenttiyksikköä, ja ennusteiden mukaan vuonna 2015 tämä samaisen huoltosuhteen ero on yli 20 prosenttiyksikköä. Tässä sitä on pähkinää.

Mirja Ryynänen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Leppä edellä sanoi juuri sen, mitä ministeri Korhoselle aioin vastata. Oleellistahan on se, että muuttoliike on ollut näinä vuosina tavattoman valikoivaa. Lähtijät ovat olleet koulutettuja nuoria. PTT:n selvityksen mukaanhan maan luonnollisesta väestönkasvusta eli syntyvyyden enemmyydestä 80 prosenttia on sijoittunut Uudellemaalle, lähinnä Pääkaupunkiseudulle. Tämä on niin vinoutunut väestörakenne, että tällaista ei ole yhdessäkään toisessa EU-maassa. Minusta tämä pitää ottaa vakavasti huomioon, kun pohtii sitä, miten politiikka on onnistunut ja millaisia toimenpiteitä tästä eteenpäin pitäisi tehdä.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Työvoimakeskusteluun. Kyllä tietysti ed. Tennilä oli oikeassa vastatessaan ed. Kokkoselle työvoimasta: sitä riittää, kun maksetaan esimerkiksi kylliksi palkkaa. Ajatellaan sosiaali- ja terveyspuolelta esimerkiksi sairaanhoitajia. He ovat muuttamassa Ruotsiin, Norjaan, Englantiin, Saksaan, joissa maksetaan vähintään viidesosa parempaa palkkaa kuin suomalaisessa terveydenhoidossa. Tämä on ihan selvä uhka tulevaisuudessa, hyvin lähitulevaisuudessa.

Mutta toisaalta Kaakkois-Suomessa, missä on suurteollisuutta, kysyä sopii, mistä saadaan työntekijät puunjalostusteollisuuteen, kun suuret ikäluokat eläköityvät. Ilmeisesti ulkomailta maahanmuuttajat tulevat olemaan yksi lähde. Tällä tavalla jo Kymenlaaksossa strategioita rakennetaan. Tässä tämä kulttuurikysymys on hyvin tärkeä, jolloin tämä hymyily vielä talvi- ja jatkosodilla ja venäjän kielen opetuksella ei oikein sovi tähän päivään.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri otti aiemmin esille ammatillisen koulutuksen ja sitä kautta käsittääkseni viittasi myöskin perusteollisuuteen. Täällä on esitetty myös puheenvuoroja siitä, millä tavalla yritykset sitten valitsevat maan, johon ne sijoittuvat. Mielestäni ministeri Korhonen kuitenkin vähätteli niitä kansallisia miinusmerkkisiä päätöksiä, joita meidänkin hallituksessa on tehty silmälläpitäen juuri elinolojen vaikeuttamista tällaisilla perusteollisuuden yrityksillä. Mielestäni on tärkeää se, että poliittinen keskustelu signaloi myöskin sitä, minkälaista yritystoimintaa haluamme Suomessa pitää. Viimeaikaiset keskustelut eivät suojelullisine näkökulmineen ynnä muineen ole olleet rohkaisemassa esimerkiksi raskasta ja perusteollisuutta säilyttämään toimintonsa Suomessa.

Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Halusin vastata ed. Ryynäselle, kun pohdiskeltiin, mikä on muuton taustalla. On totta, että viime vuosina on hyvin paljon lähdetty alueilta keskuksiin, mutta kun esimerkiksi pohjoisessa Keski-Suomessa kiertelin taannoin, kyllä siellä monen kunnanisän huoli oli nimenomaan se, että sieltä lähtevät koulutetut, osaavat ihmiset ja sinne jää tämä porukka, joka tarvitsee palveluja. Mutta kun tämän keskustelun kuluessa oppositiosta hyvin usein esitetään, että syy, miksi ihmiset lähtevät, on työpaikan puute, ei se oikein käy yhteen tämän empiirisen tutkimuksen kanssa, miksi sieltä lähdetään. Olisiko nyt aiheellista pohtia, onko jotakin sellaista näiden kuntien taustoissa, tai miten sen muotoilisi, mikä siellä on (Puhemies koputtaa) sellaista, mikä saa ihmiset muuttamaan? Mitä muuta ihmiset haluavat, mitä näillä alueilla ei ole tarjota? Tämä ...

... minusta on se keskustelu, joka on kokonaan tästä salista tänään uupunut. Mitä puuttuu?

Pekka  Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri viittasi aikaisemmin käyttämässään puheenvuorossa uuteen aluekehityslakiin ja kansallisten toimien vahvistamiseen. Mehän olemme olleet EU:n aluepolitiikassa ja toteuttaneet tavoiteohjelmia. Nyt esimerkiksi muuttoliikkeen osalta on selvästi todettavissa, että tavoiteohjelmat eivät ole vaikuttaneet muuttoliikettä hillitsevästi. Kun tämän vuoden talousarviota hyväksyttiin, vaikka käytännössä tiedettiin, että uusi aluekehityslaki tulee voimaan, siitä huolimatta talousarviossa ei ollut erityisiä kansallisia toimenpiteitä aluepolitiikan vahvistamiseksi. Mitkä ovat jatkossa nämä kansalliset toimet, joita tehostetaan jo varainkäytönkin näkökulmasta nyt aluekehityksen oikeaan suuntaan saattamiseksi?

Hannu  Aho  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta, kun ajatellaan tulevaisuutta ja vielä tasapainoista kehitystä, se ei voi perustua siihen, että me surkuttelemme, että tänne etelään muutetaan eikä ole työvoimaa. Jos me luotamme siihen, että meidän muuttovirtamme muualta on niin voimakas, että sillä pidetään työvoimakysyntä tasapainossa, minusta se on huuhaa-hommaa.

Kyllä meidän pitää lähteä siitä, että omat toimenpiteet tässä maassa ovat sen suuntaisia, että meillä nuoret uskaltavat luottaa perhepolitiikkaan, synnyttää lapsia ja sitten pystyvät hoitamaan ne vielä, eikä kaikkia ihmisiä pidä kasata muutamaan pisteeseen. Siinä on se avain, jolla hyvin pitkälle tulevaisuuteen myöskin mennään. Ellemme me näistä pidä huolta, kyllä meille ongelmatiikkaa tulee. Riittää puhumista ja suunnittelemista, mutta ei uskalleta mitään todellisia vaihtoehtoja tehdä ja muutoksia laittaa tähän suuntaan menemään.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Aivan lyhyesti ed. Huoviselle: Hänen äsken pohdiskelemaansa asiaa on Oulussa tutkittu. Sinne on muutettu nimenomaan tämän massiivisen muuton aikana työttömäksi ja sillä odotuksella, että kun on iso kasvukeskus, siellä meistä huolta pidetään kuitenkin. Siellä todennäköisyys heidän ajattelussaan löytää joskus työpaikka on suurempi kuin kotiseudulla.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Huovisen esiin nostama kysymys sai osittain ed. Pulliaisen puheenvuorossa vastauksen.

Mutta toinen puoli on se, miten merkityksellinen tämä työ on. Minä otan meiltä Pohjois-Pohjanmaalta Oulun sijasta Sievin kunnan. Se on yksi ihme, jota pitäisi enemmän ihmetellä, miten on mahdollista, että tämmöiseen voimakkaaseen maatalouspitäjään syntyy myös teollista nykyaikaista työtä ja tällä tavalla saadaan säilytettyä myös nuoret siellä kotiseudulla.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! (Eduskunnasta: Oulussa aurinko paistaa!) — Oulussa paistaa aina aurinko ja on lämmin.

Itse asiassa on vähän vaikea käydä tätä keskustelua, kun itse lähtötilanteessa ja oikeastaan perustiedoissa näyttää, että on kohtuullisen isoja eroavaisuuksia.

Esimerkiksi ed. Leppä sanoi, että muutto on tyrehtynyt. Ei muutto mihinkään ole tyrehtynyt. Meillä noin 130 000 ihmistä tässä maassa muutti viimekin vuonna, joka on noin pitkän aikavälin näkökulmassa ollut viimeisten vuosien aikaan hyvin yleinen luku. Olennaista, ed. Leppä, on se, että muuttopaikkakuntien määrä on lisääntynyt huomattavasti siitä, mitä se oli aiemmin, mihin ed. Hannu Aho viittasi. Aivan oikein, pitää saada niitä paikkakuntia, mihin muutetaan, lisää. Se on yksi kärki ollut tässä aluekehittämisessä, ja se on onnistunut. Ja se on tilastoluku, ei se ole sen kummempaa. Sen voi jokainen sieltä, jos siihen tilastoon nyt viitsii perehtyä, tarkistaa. Sehän tässä on se iso idea, mihin ed. Hannu Aho viittasi aivan oivallisesti, että pitää saada useampi paikkakunta kuin viisi kuusi, jonne ihmiset pystyvät jäämään ja olemaan ja asumaan.

Ja edustajat Pulliainen ja Huovinen olivat täsmälleen oikeassa. Kun taas tutkimuksia lukee, ei työpaikka enää ole siinä muuton syynä. Se on joku neljäs tai viidesköhän se nyt oli, jos ei peräti kuudes syy muuttoon. Siellä on aivan toista luokkaa olevia syitä, miksi ihmiset muuttavat. Ei sovi väheksyä sitä työtä, mutta pitää tiedostaa, että myös muut syyt ovat mukana, kun puhutaan muuttamisesta. Siellä on erittäin paljon niitä asioita, ja siitä syystä on hyvä, että välillä aina tutkii jotakin, ennen kuin hutkii, ja näitä tilastojakin on joskus ihan mukava tästäkin näkökulmasta tarkastella ja lueskellakin.

Tilastoihin liittyy itse asiassa tietenkin tämä työllisten määrä ja mitä työmarkkinoilla tapahtuu. Mutta ihan selvää on se, että jo ennen vuosikymmenen puoltaväliä poistuvat ikäluokat työmarkkinoilta ovat suurempia kuin tulevat ikäluokat. Sekin on faktatietoa, ja siihen pitää hakea vastauksia. Mitkä ne ovat ne vastaukset, on iso ja vaikea kysymys. Mutta työelämästä poistuu vuoteen 2015 mennessä noin miljoona henkilöä kaiken kaikkiaan. Se merkitsee lähes puolta vuoden 2000 työllisistä. Elikkä todella puhutaan isoista asioista, ja silloin myös aluekehityksen näkökulmastahan syntyy uudenlaisia näkökulmia, uudenlaisia mahdollisuuksia, niin etteivät kaikki kuvat ole niin synkkiä kuin yhtäkkiä niitä halutaan peilata.

Ed. Tiurille haluaisin sanoa, että minä nimenomaisesti puhuin toisen asteen koulutuksen merkityksestä aluekehittämisen näkökulmasta. Ette ehkä ollut salissa silloin, kun käytin sen puheenvuoron. Mutta minä olen täsmälleen samaa mieltä. Olen siitä puhunut viimeisen puolitoista kaksi vuotta, että esimerkiksi alueiden näkökulmasta ne alueet, jotka nyt ymmärtävät panostaa toisen asteen koulutukseen, tulevat menestymään. Sehän liittyy nimenomaan siihen, että kun minä kierrän tuolla maassa paljon, niin kyllähän tänä päivänä, jos on ammattitaitoinen puutyöntekijä, hyvin monipuolinen, tai sitten metallityöntekijä, niin aivan varmasti on useampi työpaikka kuin yksi tarjolla. Voi melkein katsoa, mihinpäin Suomea sijoittuu. Siitä syystä olen nimenomaan toisen asteen koulutusta pitänyt erittäin tärkeänä ja taisin sanoa nimenomaan tästä syystä, että siihen liian vähän tässä teidän mietinnössänne kiinnitettiin huomiota. Toisin sanoen olemme samaa mieltä kyllä tästä kokonaisuutena.

Tuotekehittelyyn ja kaiken kaikkiaan tutkimukseen käytettävien varojen osaan: Varmasti se näin on, että sinne voidaan valtion omaisuudesta kertyvää myyntituloa saada, se on ihan selvä. Mutta pitää joka tapauksessa muistaa aina, että ne on kertaluonteisia tuloja noin pääsääntöisesti. Tutkimus ja tuotekehittely on toimintaa, joka on verrattavissa moneen muuhun, koulutukseen tai muuhun, mikä on pitkäjänteistä, kestävää, millä pitää olla pitkä aikajänne. Siitä syystä kyllä verotulot on yksi olennainen asia, jonka on oltava mukana, kun tästä puhutaan.

Ed. Kiljunen kysyi tästä hallintomallista — hän ei ole nyt salissa — johon ed. Olinkin kiinnitti huomiota, elikkä kuntien lukumäärästä ja läänien kohtalosta tulevaisuudessa. Jos saan suositella iltalukemista, jos ei hallituksen esitykset illalla ole lukuvuorossa, niin lukekaa se kolmen tutkijan raportti Iskukykyisempi Suomi. Siinä on erittäin hyvin analysoitu tämänhetkinen hallintotilanne, se mitä sille hallinnolle pitäisi tehdä. Siinä on kyseenalaistettu meidän kuntarakenne tällä hetkellä, joka minustakin pitää kyseenalaistaa. Se, joka on vastuullinen poliitikko tulevaisuuteen nähden, jos tulevaisuudesta puhutaan, kyseenalaistaa, voidaanko tällä rakenteella ja kuinka pitkään mennä kansalaisten näkökulmasta, palvelujen näkökulmasta ja siitä näkökulmasta, että ne palvelut olisivat kaikkien saavutettavissa. Minusta siihen ei ole kuin yksi vastaus: Ei ole tällä rakenteella kovin pitkään menemistä, jos huoli on terveyspalveluista, vanhustenhoidosta, koulutuksesta.

Perusteollisuus — ed. Kerolakin poistui salista — ei sekään ihan näin yksioikoinen, mustavalkoinen ole. Outokumpu esimerkiksi tällä hetkellä investoi miljardiluokkaa olevia investointeja nimenomaan alueille. Tornioon rakennetaan valtavaa uutta investointikohdetta.

Ed. Karjula, kun sanoin, että toimijoita on niin paljon, ettei tahdo pysyä perässä, niin minä puhuin tästä salista, kun täällä on valitettu, että hankkeita on liian paljon ja ne ovat liian monimutkaisia. Alueilla ne, jotka toimivat, jotka ovat tekemässä näitä hankkeita, pysyvät perillä. Me juuri olemme tehneet omaan käyttöömme arviointia Osaamiskeskusohjelmasta ja Aluekeskusohjelmasta, ja ne palautteet ovat todella hyviä. Siellä on väki innostunutta, se on motivoitunutta. He kokevat, että he ovat itse tekemässä, itse vaikuttamassa. Siihenhän tässä on tähdätty, että se on alhaalta ylöspäin, niin kuin puheenvuorossani sanoin, eikä ylhäältä alaspäin, jolloin tietenkin laatu, ajoitus ja vaikuttavuus tulee siitä, mitä alueella pystytään tekemään, kuinka hyvin se saadaan kohdennettua. Jos joskus voi sanoa, että oli mieluista lukea, niin oli todella mieluista lukea näitä arviointeja, joita tässä itse asiassa pari kolme viikkoa sitten saimme.

Arvoisa rouva puhemies! Valitettavasti aika taas loppuu.

Riitta Korhonen /kok:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietintö asettaa kolme tervettä tavoitetta vuoden 2015 Suomelle. Ensiksikin Suomi on uuden luomiseen ja vastuullisuuteen kannustava yhteiskunta, joka kohtelee kaikkia maassa asuvia oikeudenmukaisesti. Toiseksi Suomi yhdistää vahvuuksinaan korkeatasoisen tietoyhteiskunnan ja sosiaalisen ja alueellisen eheyden. Kolmanneksi Suomi on innovatiivisuuden ja sivistyksen edelläkävijämaa.

Tehtävinä, toimenpiteinä, keinoina se minusta on seuraavaa: Tehtävämme on rakentaa elinvoimainen, kilpailukykyinen ja vahvojen alueiden Suomi. Osaamisen vahvistaminen on varmin ja kestävin tapa vahvistaa elinkeinoelämää. Osaamiskapeikot poistuvat vain koulutuksen ja elinkeinoelämän vuorovaikutussuhteita syventämällä. Koulutusta ja sen toteuttamisen keinoja ja tavoitteita ja saavutuksia on syytä arvioida jatkuvasti.

Koulutuksen säilyttäminen suomalaisen yhteiskunnan vahvuutena, yhtenä Suomen talouden keskeisimmistä kilpailukykytekijöistä, edellyttää ehdottomasti, että koulutusjärjestelmän puutteisiin ja heikkouksiin on tartuttava ajoissa ja välittömästi. Tämä toimenpiteenä tarkoittaisi opettajien osaamistason ylläpitämistä aktiivisesti; elinikäinen oppiminen koskee myös heitä.

Koulutuksen keskeisenä tavoitteena on oltava sekä evästää nuoria kohti aktiivista kansalaisuutta demokraattisessa yhteiskunnassa että kannustaa heitä kartuttamaan omaa inhimillistä pääomaansa, sosiaalista pääomaansa kuin myös osaamispääomaansa, elämänsä joka vaiheessa. Nuorten on ennen muuta ja ensisijaisesti kasvettava ehjiksi ihmisiksi, jotka tuntevat itsensä, uskovat ja luottavat itseensä. Jotta suomalaiset koululaiset tulevaisuuden toimijoina ja päättäjinäkin suoriutuisivat pienenevien ikäluokkien eurooppalaisina edustajina sekä suppenevien rajojen että resurssien maailmassa, he tarvitsevat myös kielitaitoa, kykyä ymmärtää toisia kulttuureja. Ennen kaikkea he tulevat tarvitsemaan arvoymmärrystä, oikeudenmukaisuuden tajua, kykyä vastuuseen ja välittämiseen sekä yhteisöllisyyteen ja yhteisvastuuseen.

Koulutusjärjestelmämme suurin ongelma lienee kuitenkin se, ettei se ole saanut istutettua suomalaisiin nuoriin intoa ja kipinää yrittäjäksi ryhtymiseen. Koko koulutusketjun pitäisi pystyä istuttamaan nuoriin mieliin yrittäjämäinen asenne elämään ja oppimiseen kannustamalla. Yrittäjyyskasvatuksen tuleekin parantaa yksilön elämänhallintaa ja vahvistaa sellaisia piirteitä kuin luovuus, aloitteellisuus, vastuullisuus ja epävarmuuden sietokyky. Tiivistettynä on siis kyse nuoren terveen itsetunnon vahvistamisesta. Erehtyminen ja virheet ovat vain askelmerkkejä osaamisen polulla. Tietämisen ja uteliaisuuden intohimo, joka meillä kaikilla on inhimillisenä myötäsyntyisenä lahjana, ei saa tulla koulutuksen toimesta kitketyksi.

Arvoisa puhemies! Pitkäjänteistä menestystä on synnytettävissä vain paikallisesti kehittämällä alueellisia ja paikallisia markkinoita. Tämä edellyttää osaamisen ja yrittämisen yhdistämistä. Alueellisen ja paikallisen menestyksen perusta ovat henkilöt, jotka ottavat riskejä. On kehitettävä elinkeinoja, ei vain teollisuutta. Alueellisen elinkeinoelämän kehitys- ja kasvuloukut tarvitsevat valtakunnallisen elinkeinopolitiikan erityispainotuksia.

Maakuntien asemaa on vahvistettava entisestään. Vain niillä on aluepolitiikan toteuttamisen kannalta välttämätöntä asiantuntemusta, tietoa paikallisista vahvuuksista ja mahdollisuuksien siemenistä. Tuekseen ne tarvitsevat valtiovallalta rohkaisun lisäksi konkreettisia välineitä etsiä ennakkoluulottomasti uusia keinoja edistää alueidensa hyvinvointia. Tehtävän vaativuutta ei käy vähätteleminen, sillä haasteina ovat pahimmassa tapauksessa rappeutuva infrastruktuuri, kaventuva väestöpohja ja mahdoton elatussuhde. Kannatettava on mietinnön linjaus aktiivisten toimenpiteiden tarpeesta yritystoiminnan jatkamiskynnyksen madaltamiseksi poikkeuksellisen suuren pk- ja perheyritysten sukupolvenvaihdosten määrän vuoksi tulevina vuosina.

Suomi on palveluiden kehitysmaa. Kotitalousvähennystä ennakkoluulottomasti kehittämällä ja parantamalla voidaan kannustaa ihmisiä lisäämään kotitalouksissa tehtävää työtä. Tätä kautta on luotavissa merkittävästi uusia työpaikkoja. Työllisyyden edistämiseksi ja kansainvälisen verokilpailun tuomia paineita tasaamaan on jatkettava maltillisia tuloveron alennuksia. Tärkeämpää kaikkien suomalaisten arjen ja hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen niin tänään kuin tulevaisuudessakin. Ei ole sen järkevämpää tulevaisuuspolitiikkaa kuin parantaa lapsiperheiden ja lasten hyvinvointia.

Työvoimasta poistuvien määrä ylittää jo lähivuosina työvoimaan tulevien määrän ja eläkeläisten määrä lisääntyy nopeasti. Vastaaminen väestön ikääntymisen haasteeseen edellyttää uusia toimintatapoja, uutta sosiaalipolitiikkaa sekä joustavaa yhteistyötä julkisen sektorin, elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin kesken. Sivuasia on se, kuka palvelun tuottaa, kunhan se on laadukasta ja palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita. Kuntien ja seutujen omilla toimenpiteillä on suuri merkitys yritysten synnyttämisessä esimerkiksi juuri palvelu- ja hoivasektorilla. Tasapainoisen ja tasa-arvoisen kehityksen edellytys on, että Kansallisen terveysprojektin hoitotakuu toteutuu: potilaan on päästävä hoitoon ja kohtuullisessa ajassa.

Arvoisa puhemies! Viime vuosien kansallista keskittymiskehitystä ei tule ihannoida liikaa. Siihen liittyvät ongelmat eivät ole pelkkiä ohimeneviä kasvukipuja, jotka aikanaan laantuvat ja johtavat välttämättä sekä kansantaloutemme menestykseen että kansakuntamme hyvinvointiin. Tasapainoista alueellista kehitystä tukemalla saamme varmimmat takeet siitä, etteivät kotimaiset yritykset taannu liiallisesta kasvusta seuranneiden rasitteiden johdosta. Tasapainoisen alueellisen kehityksen Suomi vuonna 2015 ja pitkälle tuon jälkeenkin on koko kansakunnan etu.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä mietinnössä on paljon todella mielenkiintoista luettavaa. Valiokuntaa täytyy oikeastaan onnitella parista hyvin merkittävästä aikaansaannoksesta.

Ensinnäkin mietintö on hyvin paljon parempi asiakirja kuin itse selonteko, mikä tarkoittaa sitä, että tämä eduskunta on virkamiehistöineen merkittävä osaamiskeskus, mikä on aika mielenkiintoinen havainto — vrt., mitä tällä viikolla eduskunnassa on keskusteltu.

Toisekseen tämä on todella etevä hengentuote siinä mielessä, että tulevaisuusvaliokunta on luonut jatkuvan selontekomenettelyn. Siis 41 pontta, joihin hallitukset joutuvat kerta toisensa jälkeen hallituksen kertomuksessa vastaamaan. Kun ne ovat sellaisia ponsia, ettei niitä voi tappaa millään, niin ne ovat ikuisesti voimassa olevia ponsia. Tämä on todella merkittävä aikaansaannos, suorastaan älykäs konsti, jota ei ole kukaan muu aikaisemmin keksinyt: ettei tarvitse oikeastaan tämän jälkeen ponsittaa, kun ne ovat koko ajan esillä. Tällä tavalla tulevaisuusvaliokunta on luonut tulevaisuuden ponsien kautta itselleen, tehnyt itsensä tarpeettomaksi eräällä tavalla. Sekin on aika mielenkiintoinen vaihtoehto.

Lisäksi tämä on hyvin mielenkiintoista luettavaa siinä mielessä, että koko tässä mietinnössä ja ponsissa puhuvat yksilöt, erittäin hauskaa, kun lukee sitä oikealla tavalla: Siellä puhuu ed. Tiuri teknologiasta aivan suvereenisti. Siellä puhuu ed. Markkula oppivasta kunnasta ja yhteiskunnasta, aivan niin kuin hän puhui täällä. Siellä palopuhuu ed. Tennilä Lapin asioista, niin kuin hän puhui täällä. Ja siellä puhuu liikunnasta ed. Olin, joka on saanut ihan ikioman ponnen sinne jnp., eli tämä on aivan todella hauska luettava, kun osaa oikealla tavalla siihen tutustua. Tämä on hyvin jännittävä asia kaiken kaikkiaan. Tällä tavalla voi vuosikertomukseensa tai kausikertomukseensa lisätä nämä asiat.

Arvoisa puhemies! Sitten joitakin asioita, joita analysoin ja näen vähän toisella tavalla. Niistä nyt muutama sana.

Ensinnäkin tämä mietintö samoin kuin selonteko vahvistaa sen, että suomalainen yhteiskunta on tuotantoyhteiskunta. Sen vahvisti myöskin pääministeri omassa puheenvuorossaan, jossa hän puhui tuotannosta, tuotannosta, tuotannosta ja sillä tavalla niittasi kiinni sen, että eräs asia on tässä yhteiskuntakehityksessä jäänyt kokonaan toteutumatta ja se on palveluyhteiskunta.

Mikä merkitys, arvoisa puhemies, tällä on? Se tarkoittaa sitä, että palveluyhteiskunnan mahdollisuudet eräällä tavalla ovat suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden potentiaalinen mahdollisuus. Vrt. siihen, minkälainen on yhteiskunta Keski-Euroopassa ja Etelä-Euroopassa Euroopan unionin puitteissa tällä hetkellä: tuotantopuoleen kaikki ja palveluyhteiskunta on se tulevaisuuden suuri mahdollisuus, joka on jäänyt tulematta.

Sitten tietoyhteiskuntakehityksestä: Minusta olisi paljon paljon karumpi analyysi ollut nyt paikallaan. Siis tosiasiahan on se, että taajamiin me saamme adsl-yhteydet ja laajakaistayhteydet, mutta kun mennään vähänkään syrjään, niin ei tule. 700 euroa on minimi talous- ja tai yrityskohtainen investointi rakenteisiin, ja kuukausimaksu on sitä luokkaa, että ei onnistu kerta kaikkiaan. Se on vanhassa rahassa 1 100 markkaa kuukaudessa. Se on niin paljon, että ei onnistu kerta kaikkiaan. Toisin sanoen suomalainen malli, jolla lähdettiin liikkeelle, on epäonnistunut. Se pitää tunnustaa nyt, ja meidän pitää ottaa oppia ruotsalaisesta mallista, jossa valtio hoitaa homman. Eli silloin, kun on hävitty joku peli, pitää tunnustaa se ja ottaa käyttöön se kompensoiva malli, ja se on Ruotsin malli. Siellähän perusinvestointi oli 6 miljardia kruunua tähän verkkoon.

Sitten alueelliset innovaatiojärjestelmät: Hyvä on, erinomaisen hyvä asia. Mutta nyt jo pahemman kerran nilkuttaa Tekesin roolissa. Kun esitettiin, että Ouluun perustettaisiin Tekesin konttori ja sinne satsattaisiin rahaa, niin ei tule missään nimessä kysymykseen, sanottiin Helsingissä. Tässä on juuri se ongelma, että silloin kun sitä ei tehdä nykyisten rakenteitten puitteissa, täytyy joissakin hallitusneuvottelutilanteissa kerta kaikkiaan taas tunnustaa, että näin se ei onnistu, ja sen pitää onnistua sillä tavalla, että tehdään siitä poliittinen sitoumus ja sopimus, ja sillä tavalla se onnistuu.

Sitten, aivan oikein, puhutaan yliopistojen ja ammatillisen koulutuksen perusrahoituksen tasokorotuksesta. Erikoisesti yliopistopuolella perustutkimuksen ja -opetuksen kohdalla meillä on todella paha tilanne tällä hetkellä, siis todella paha tilanne. Minä väitän, että tässä Nobel-jahdissa, jota on nyt harrastettu parikymmentä vuotta reilusti, ollaan lataamassa sellainen vajoaminen perusopetuksen ja -tutkimuksen kohdalla, että se kostautuu erittäin kalliisti ja karulla tavalla ja hyvin pian.

Sitten pien- ja perheyritysten sukupolvenvaihdosasiaan: Meillä juuri suosiolahjahomma meni poskelleen. Olisi nyt selvästi sanottu, että mitkään aikaisemmat yritykset eivät ole onnistuneet, nyt täytyy keksiä jokin uusi konsti. Olisi nyt sitten kartoitettu, mitkä ne ovat ja otettu vaikka Saksan liittotasavallan lainsäädännöstä ne esimerkit, kun ne ovat siellä valmiina olemassa.

Vielä yksi hyvin mielenkiintoinen kohta ja se on työreformi. Se on ponnessa n:o 12, ja sen näyttävät nyt sitten hyväksyneen myöskin hallituspuolueet.

Mikko Kuoppa /vas:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietintö sisältää runsaasti tietoa tapahtuneesta kehityksestä ja tulevaisuuden näkymistä. Selonteossa arvioidaan työvoiman saatavuutta ja sitä, miten mahdollinen työvoimapula torjutaan. On varmasti tarpeellista pohtia näitä kysymyksiä ajoissa kansantalouden kannalta ja sen kehityksen turvaamiseksi. Valitettavasti ainakin vielä muutama vuosi eteenpäin meillä on suurimpana ongelmana työttömyys. Työttömyys aiheuttaa yhteiskunnalle suuria kustannuksia monella eri tavalla, mutta pahin työttömyydestä seuraa tietenkin työttömälle itselleen ja hänen perheelleen.

Työttömyys on suurin syy köyhyyteen. On laadittu köyhyyden poistamisohjelma, paketti, mutta siitä paketista jäivät puuttumaan rahat, joilla köyhyys olisi voitu poistaa. Köyhyydenpoistamisohjelma voidaan rahoittaa asettamalla osinkotulot verolle. Nyt pörssiyhtiöiden maksamat osingot ovat saajilleen verovapaata tuloa. Pelkästään työmarkkinatukea saava työtön joutuu maksamaan veroa, mutta jopa useiden miljoonien eurojen osinkotulojen saaja saa osinkonsa verovapaana. Tämä on täysin kestämätön tilanne. Siis tässä tapauksessa me emme tarvitse Bushin mallia, mitä myöskin ed. Jaakonsaari täällä tuntui kannattavan, elikkä lyhyesti sanottuna: verot köyhälistön maksettaviksi ja suuret osingonsaajat kokonaan verovapaiksi.

Myös eläkeläisten tuloista on kannettava huolta. En hyväksy taitettua indeksiä. Rahoitusmalliksi esitän tässä edelleenkin osinkotulojen verotusta. Köyhyyttä on eläkeläisten keskuudessa. Suoritetut eläkeleikkaukset iskivät kipeimmin keskituloisiin eläkeläisiin, ja edelleen tilannetta pahentaa käyttöön otettu taitettu indeksi. Mietinnössä kannetaan huolta vanhusväestön määrän kasvusta sekä palvelutarpeen lisääntymisestä, mikä on aivan oikea näkökohta. On pidettävä huolta myös eläkeläisten tuloista. Taitettua indeksiä ei voi hyväksyä, sillä se jättää työeläkkeitten saajat ja heidän eläketasonsa jatkuvasti jälkeen. Nyt toteutunut taitettu eläkeindeksi siis tekee noin 250 markan menetyksen eläkeläisille kuukautta kohti tähän mennessä. Kun on suunnittelussa, että se tulee pysyväksi, tämä tulee heikentämään tulevia työeläkkeitä vuosittain.

Tämä jakaa entisestään kansaa hyvätuloisiin ja pienituloisiin ihmisiin. Se jakaa kansaa työttömiin, jotka eivät tule toimeen. Se syventää kansan kahtiajakoa. Tässä mielessä tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä. Tämän johdosta tulisikin näitä verovaroja, joita kerätään, kohdentaa uudella tavalla niin, että ne vähentäisivät todella Suomesta köyhyyttä, lyhentäisivät terveyskeskusjonoja ja lisäisivät työpaikkoja.

On sanottu, että verotus estää työpaikkojen synnyn Suomessa. Mielestäni monissa muissakin maissa, joissa on korkea verotus, työllisyystilanne on huomattavasti parempi ja maissa, joissa on alempi verotus, on edelleenkin erittäin paljon työttömiä, eli tätä ei voi tällä tavalla nähdä. Tuloerojen kasvu ja työttömyys jakaa, kuten jo totesin, kansaa kahtia, se syventää jakoa, ja tähän tulisi puuttua.

Työtä tulisi jakaa uudelleen. Ranskassa siirryttiin lyhyempään työviikkoon, ja se toi siellä uusia työpaikkoja. Ihmettelen, miksi Suomessa ei voi jakaa työtä uudelleen. Miksi emme voi lähteä kokeilemaan lyhyempää työpäivää, lyhyempää vuosityöaikaa, laajentaa vuorotteluvapaamahdollisuuksia ja myöskin lyhentää tarvittaessa elinikäistä työaikaa? Miksi emme jaa työtä uudelleen, kun siitä kerran on pula ja työntekijöitä on runsaasti? Tietenkin toisena vaihtoehtona on se, että parannetaan koulutusta. Se on oikea ratkaisu oikeassa tilanteessa, mutta näitä kaikkia ikääntyneitä työntekijöitä tämä ei auta.

Arvoisa puhemies! Puhuin aluksi köyhyydestä. Mielestäni se on Suomessa vakava ongelma ja siihen tulee puuttua. Meillä on köyhiä työttömiä, meillä on köyhiä eläkeläisiä ja meillä on köyhiä lapsiperheitä. Köyhyyden poistamiseen tulee keskittää lisää voimavaroja. Niitä voimavaroja on saatavissa saattamalla osinkotulot verolle. Ei voi olla oikein, että miljardien eurojen osinkotulot ovat verovapaita, kun samanaikaisesti verotetaan pienituloisia ihmisiä, kuten työttömiä, kovasti ja ollaan suunnittelemassa, että eläkeläiset tulevat heikomman eläkeindeksin piiriin eli taitettu eläkeindeksi tulee koskemaan kaikkia. Tämä jakaa kansaa, se ei vahvista eikä anna uskoa tulevaisuuteen.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan aluksi haluaisin todeta sen asian, kun puhumme tasapainoisesta kehityksestä ja vuodesta 2015, että Johannesburgissa elo—syyskuun vaihteessa kestävän kehityksen konferenssissa nimenomaan hyväksyttiin toimintasuunnitelma, jossa on mukana kymmenvuotisohjelma, joka pitää sisällään keskeisenä tavoitteena hillitä luonnonvarojen käyttöä ja kytkeä talouskasvu irti kielteisistä ympäristövaikutuksista. Tämä oli vahvasti Suomen ja sen kautta myös Euroopan unionin asia, ja Suomea on pidetty tämän asian vähintään kätilönä, jos ei ihan isänä ja äitinäkin. Näin ollen, vaikka tämän selonteon keskeinen osa on aluepolitiikka, alueellinen tasapaino, niin kyllä mielestäni tuollainen globaali näkökulma olisi hyvä voimakkaammin tuoda esiin myös kestävän kehityksen suurien linjojen näköpiiristä.

Puhemies! Kiinnitän huomiota ainoastaan siihen, että ponsiosassa tätä mietintöä tähän asiaan ei selkeästi ole lähtökohtana kiinnitetty huomiota.

Tietoyhteiskuntaa, jatkuvaa oppimista ja koulutusta on painotettu varmasti aivan aiheesta, mutta aivan hiukan siitä, mitä ed. Pulliainen omassa puheenvuorossaan toi esiin, haluaisin jatkaa: Ehkä vähän liian paljon tämä kaikki on ollut muutaman tällaisen keskeisen, sinänsä erittäin tärkeän linjauksen varassa, mitä tulee "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" -mietintöön, ainakin sen ponsiosaan, jolloinka tautologiana esiintyvä tietoyhteiskuntanäkökulma on ehkä vienyt tilaa joiltakin muilta näkökulmilta, joilla olisi ollut myös oma arvonsa.

Täällä on puhuttu verotuksesta ja myös viitattu Bushin hallintoon Yhdysvalloissa. Mehän tiedämme, että Suomessa myöskin on taipumusta ihannoida Yhdysvaltoja, Bushin hallinnon politiikkaa. On käyty ihan Washingtonissa kertomassa tämä ihailu, mutta siitä huolimatta tämän päivän Yhdysvaltain uutiset siitä, että Bushin hallinto on voimakkaasti vähentämässä verotusta, keventämässä niin sanotusti sitä, nimenoman suurituloisten verotusta, eivät toivottavasti ole suomalaisten poliittisten toimijoiden — eduskunnan, kansanedustajien, ministereiden, pääministerin jne. — suurena suosikkina. Tämän tyyppinen linjaus on kyllä tämän mietinnön ponnessa todettu nimenomaan kestämättömäksi. Ponnessa 14 todetaan verotuksen tärkeys nimenomaan myös kilpailukyvyn tukijana, siis hyvän kilpailukyvyn tukijana.

Mutta, puhemies, muutamaan asiaan tasapainoisesta kehityksestä.

Aikaisemmin jo viittasin tähän metropoliasemaan, mikä Pääkaupunkiseudulle on tässä mietinnössä tuotu. No, se suotakoon. Puhutaan Pääkaupunkiseudun infrastruktuurin vahvistamisesta ja valtiovallan osallistumisesta siihen. Sekin on tärkeä asia, mutta ei pidä toimia niin kritiikittömästi, että kaikkia infrastruktuurin osia, esimerkiksi satamarakentamista, kuten Vuosaaren sataman kohdalla on käynyt, tuetaan yhteiskunnallisesti samalla sokeuttaen osa näkösektoria, jolloinka nimenomaan pimeään kohtaan jää se tosiasia, että Helsingin naapuristossa on Kotka—Hamina-satamapari ja käyttämätöntä satamakapasiteettia. Tämä ei voi olla kestävän, nimenomaan tasapainoisen kehityksen Suomen linjaukseen sopivaa toimintaa.

Toinen asia on pääministeri Lipposen tänään täällä käyttämä puheenvuoro, josta aivan pieneltä osalta haluan todeta sen, että hän viittasi Pääkaupunkiseudun erityiseen kasvupotentiaaliin ja siihen, että tämä hyvä kulkee radanvartta myöten pienempiin kaupunkiseutuihin. Kun rantarata Pääkaupunkiseudulta itään puuttuu, niin tuo linjaus ei toimi. Tämä Pääkaupunkiseutu ei voi säteillä eikä säteile sillä tavalla positiivisesti idän suuntaan, rannikon suuntaan, jolloinka jälleen joudumme katsomaan tätä epätasapainoa silmästä silmään.

Puhemies! Terveydenhoidosta tärkeänä palveluosana tämä mietintö toteaa varsin vähäisesti. Lopuksi haluan todeta, että palveluilla ja niiden toteuttamisella on erittäin tärkeä merkitys menestystekijänä ja se vaatii myös verotuloja.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa rouva puhemies, värderade talman! Efter en lång process får riksdagen tillfälle att analysera framtidsperspektiven, inte minst befolkningsutvecklingen. När riksdagen tillträdde 1999 efterlyste jag i en hemställningsmotion just en befolkningspolitisk redogörelse. Det här yrkandet upprepades i en åtgärdsmotion, som undertecknades av 131 kolleger, vilket ledde till ett utskottsbetänkande, där framtidsutskottet efterlyste en framtidspolitisk redogörelse med befolkningsutvecklingen som en del. Det känns bra att vi kommit så här långt.

Man brukar säga att det enda vi med säkerhet vet om framtiden är att den är osäker. Men det hindrar inte att vi regelbundet analyserar viktiga utvecklingstrender och frågar oss vart vi är på väg. Är utvecklingen önskvärd? Bör den ändras? Hur kan den ändras?

Jag vill fortsätta med min käpphäst befolkningsutvecklingen. Människorna är den viktigaste resursen och grunden för all verksamhet. Vi har inte råd att förhålla oss lättvindigt till hur stor befolkningen är i vårt land och var människorna bor. Dessutom vet vi mycket om befolkningsutvecklingen under kommande decennier. Det är visserligen inte lätt att påverka trenden, men vi kan påverka utvecklingen, bara vi vet vad vi vill. Människorna skall vara utgångspunkten och målet för politiken.

Genom att ständigt påpeka att ålderstrukturen är snedvriden får vi inte ge de äldre skuldkänsla för att de är många. Utan deras stora familjer skulle befolkningsutvecklingen ha varit ännu mera bekymmersam. Men vi bör ägna mera uppmärksamhet åt att andelen unga är liten och att det föds för få barn. I fjol föddes 55 500 barn mot cirka 66 000 för tjugo år sedan. Antalet födda per år minskar och antalet döda ökar, vilket leder till att totalbefolkningen småningom minskar. Det gäller att möta de här framtidsperspektiven med öppna ögon. Framför allt bör de unga generationerna fråga sig vad som väntar om de här tendenserna förstärks.

En viktig orsak till att den naturliga befolkningsökningen minskar är att antalet finländare i fertil ålder minskar. Någon betydande ökning av nativiteten lär inte åstadkommas ens med en medveten satsning på barnfamiljerna. Hur många barn familjerna skaffar sig är beroende av svårpåverkade faktorer, inte minst av tidsandan, villkoren i arbetslivet och attityderna bland unga. Men det är värt att pröva åtgärder som gör det lättare att kombinera barn och yrkesarbete, satsa på höjda barnbidrag och bättre villkor för arbete i hemmen.

Työllisyys on hyvinvoinnin perusta. Mikäli riittävän moni on mukana tuotannossa, suomalainen hyvinvointimalli voidaan säilyttää, muutoin ei. Julkisen sektorin peruspalveluiden kunnollinen tuotanto edellyttää huomattavaa verorahoitusta, ja veropolitiikalla onkin tuettava täystyöllisyyttä. Julkisen sektorin rakenteiden kriittinen kokonaistarkastelu on tarpeen. Muutoin varat eivät riitä.

Tätä taustaa vasten tulevaisuusvaliokunta tekee hyvin tärkeän painotuksen. Työllisyysaste on nostettava 80 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Tämä on tietenkin hyvin vaativa tavoite, joka edellyttää suurta määrätietoisuutta ja dynaamista otetta päätöksentekijöiltä, elinkeinoelämältä ja työmarkkinajärjestöiltä. Työllisyysasteen nostamisen nykyisestä 68 prosentista tulee tietenkin perustua useampien työllistämiseen eikä ennenaikaiseen eläköitymiseen ja useampiin eläkeläisiin. Ainoastaan sillä, että useammat ovat työssä, luodaan ja vapautetaan tarvittavia resursseja.

Työllisyysasteen nostamiseksi ei ole helppoja keinoja. Työpaikkoja tarvitaan enemmän. Tämä puolestaan edellyttää yrittäjyyttä, lisää yrittäjiä ja työnantajia, jotka ovat valmiita palkkaamaan lisää väkeä. Kilpailu ratkaisee pitkälti sen, missä määrin tässä onnistutaan. Tulevaisuusvaliokunta korostaakin aivan oikein infrastruktuuria ja innovaatioilmastoa. Työnantajamaksujen alentaminen ja matalapalkkatöiden lievempi verotus ovat kokeilun arvoisia.

Nykyinen suuri työttömyys maksaa paljon, sen tiedämme, ja rajoittaa voimavaroja. Ikärakenteen kannalta ja tulevaisuutta ajatellen työttömyyden kustannukset ovat vieläkin suuremmat. Monia niistä, jotka eivät mahdu tämän päivän työelämään, tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa, mutta millaiset ovat heidän valmiutensa, ammattitaitonsa ja osaamisensa silloin?

Parhaita mahdollisia tulevaisuusinvestointeja ovat panostukset ihmisten terveyteen ja osaamiseen. On kannattavaa panostaa enemmän ennalta ehkäisevään, terveyttä edistävään toimintaan, jossa yksilö saadaan toimimaan oman fyysisen ja psyykkisen hyvinvointinsa puolesta. Nykyiset suuntaukset — kunnon heikentyminen, ylipainon kertyminen ja väärinkäytön lisääntyminen — vaativat vastatoimia kansalaisia, hyvinvointia ja maan taloutta ajatellen. Niin tärkeitä ovat työssäjaksaminen ja viihtyminen sekä yleinen terveydentila. Aivan oikeutetusti painotetaan yhä enemmän sosiaalista pääomaa, joka liittyy viihtyvyyteen ja osallistumiseen.

Maamme kilpailukyky perustuu varsin pitkälti osaaviin ja ammattitaitoisiin ihmisiin. Tavoitteeksi on asetettava tiedon ja pätevyyden lisääminen koko maassa.

Många unga i sin mest fertila ålder flyttar till stora och växande tätorter, inte minst till Nyland. Följderna är att glesa bygder blir glesare och den regionala obalansen ökar om de här tendenserna håller i sig. Detta sker samtidigt som den tekniska utvecklingen underlättar en spridning av arbete och service. Är det så vi vill ha det? Jag är övertygad om att en mera balanserad regional utveckling är önskvärd. Den målsättningen uttalar även regeringen.

Där det finns arbete och utkomstmöjligheter kommer det att finnas människor. Infrastrukturen är avgörande med tanke på näringslivets verksamhet. Skall hela landet hållas levande måste det finnas utbildningsanstalter, goda vägförbindelser, snabba järnvägs- och flygförbindelser, hamnar och båtförbindelser samt effektiva datanät i hela landet. Statens passiva roll i utbyggnaden av bredband i hela landet bidrar till ojämlikhet. Här brådskar det med åtgärder.

Strukturella reformer kan bli nödvändiga, när regionernas framtid skall tryggas. Starka kommuner och regioner förmår bära sina kostnader. Här måste vi dock utgå från människans behov och inte institutionernas. Med hjälp av flera utpräglade tillväxtcentra, 10—15 mot nuvarande 4—5, och ett nätverk av 20—25 andra regioncentra kunde en balanserad utveckling åstadkommas. Till detta kan även utlokalisering av statens verksamhet bidra. Utlokaliseringen bör ges fart under nästa period.

Arvoisa puhemies! Alueiden on asetettava tavoitteet väestökehitykselle, työpaikoille, tuloille ja tuotannolle. Valtion, alueiden ja alueellisten toimijoiden tulee taas edistää sopimuksin näiden tavoitteiden saavuttamista. Suunnitellut aluepoliittiset ohjelmat kullekin ministeriölle ovat hyvä alku pyrkiessämme vaikuttamaan kehitykseen, mutta niitä on täydennettävä alueellisten ja väestöpoliittisten vaikutusten arvioinneilla lainsäädäntö- ja budjettitöissä. Kauaskantoisuuden tulee olla leimallista politiikalle, hallinnolle ja lainsäädännölle kaikkien kansalaisten parhaaksi.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunta on antanut mietintönsä hallituksen selonteosta "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015". Siinä tarkasteltiin erityisesti alueiden väestö-, tuotanto- ja työllisyysnäkymiä seuraavien 15 vuoden aikana.

Niin selonteossa kuin mietinnössäkin peräti 54 sivun verran on tarkasteltu seikkaperäisesti lähes koko yhteiskuntaelämän kirjon kehittymistä tuona ajanjaksona. Mietinnössä on onnistuttu kuvailemaan hyvin todenperäiseltä vaikuttavalla tavalla yhteiskuntaelämän eri aloilla tapahtuvien muutosvaihtoehtojen vaikutusta muiden yhteiskunnan sektoreiden kehittymiseen.

Hyvänä pidän myös sitä, että valiokunta on onnistunut kehittelemään yksimielisenä lukuisia tärkeitä johtopäätöksiä, joita seuraamalla Suomi olisi vuonna 2015 nykyistäkin parempi pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Väitteeni nykyistäkin paremman yhteiskunnan mahdollisuudesta Suomessa vuonna 2015 ei ole tuulesta temmattu. Se edellyttää sekä kansalaisten että tuotantoelämän etujen huomioon ottamista tasavertaisina. Tämän arvioinnissa tulevaisuusvaliokunta näyttää onnistuneen erittäin hyvin. Valiokunnan arvioihin on vaikuttanut tietenkin se, ettei sen ole tarvinnut päätöksenteossaan toimenkuvansa mukaan alentua päivänpoliittisiin vaalilupauksiin, mikä on ollut viimeiset 20 vuotta hallitusten toiminnan johtotähti tulevan vaalimenestyksen turvaamiseksi. Hätiköiden tehdyistä hallitusten esityksistä on eduskunnassa tullut jo maanvaiva.

Mietinnössä on kuvattu tulevia muutoksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä globalisaatiossa, tuotannossa, tekniikassa, kilpailukyvyssä, tiedon merkitystä tuotekehittelyssä, työllisyydessä, työttömyydessä ja väestörakenteessa sekä siinä erityisesti väestön ikääntymistä sekä pätkätöistä johtuvaa nuorten perheiden heikkoa asemaa.

Valiokunta katsoo väestön ikääntymisen aiheuttavan paineita terveydenhuollolle ja toteaa, että terveydenhuollon varautuminen ikääntymiseen korostaa erityisesti ennalta ehkäisevän politiikan merkitystä. Lausumaehdotuksessa esitetään työperäistenkin sairauksien ennaltaehkäisyä, mutta mielestäni unohtaa ei voi myöskään tavanomaisten sairauksien asianmukaista ja oikea-aikaista hoitamista. Se ei kuitenkaan onnistu ilman selvää panostusta. Eduskunnan tulisikin vaatia hallitukselta selviä esityksiä terveydenhuollon lisäpanostuksiin. Ainakin minä vaadin kunnon rahoitusta perusturvaan ja terveydenhuoltoon. Sitä vaatii myös koko vasemmistoliitto.

Vaikka valiokunta on ansiokkaasti painottanut nykyään vähän taka-alalle jääneen ennalta ehkäisevän terveydenhuollon ensisijaista merkitystä tulevaisuutta ajatellen, ei se ole kuitenkaan mielestäni painottanut koko terveydenhuollon, sairaanhoito mukaan lukien, merkitystä hyvänä sijoituksena tulevaisuuteen. Riittävä terveydenhuolto sijoituksena takaa niin yksilöille kuin perheillekin parempaa elämänlaatua ja ennen kaikkea terveempää, aina vanhuuseläkkeelle asti jaksavaa työvoimaa. Ikääntyvien hyvän työkyvyn säilyttäminen vaatii lisäksi muutoksia työyhteisöissä.

Tulevaisuusvaliokunta on puuttunut mietinnössään selontekoa selvemmin syrjäytymisen aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin.

Samoin valiokunta on puuttunut varsinkin nuorten perheiden normaalia syntymistä estävään pätkätyöongelmaan. Muualla Länsi-Euroopassa lähes tuntematon mutta Suomessa alati yleistyvä pätkätyö vääristää kilpailua ja haittaa sosiaalisine ongelmineen muun perusturvan heikkouden ohella yhteiskunnan häiriötöntä kehitystä.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttäminen ja parantaminen nykytilastaan edellyttää oikeaa veropolitiikkaa valtion tulojen takaamiseksi. Korkeaa veroastetta on arvosteltu siksi, että maamme kilpailukyky kärsii siitä. Käytännössä on kuitenkin osoittautunut eri mittauksissa todeksi se, että ainakin Euroopassa korkean veroasteen maat ovat kilpailukykyisimpiä. Siksi veroastetta ei olekaan tarvetta alentaa. Päinvastoin, neljän viime vuoden aikana yritysten osakkailleen maksamat muhkeat 215 miljardin markan osingot vuoden 2001 rahassa laskettuna mahdollistavat ainakin jonkin asteisen osinkojen verollepanon sen silti haittaamatta yhtään yritysten kilpailukykyä. Näin pystyisimme varmasti palkkaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmien ratkaisemiseksi lisää työvoimaa ja parantamaan sosiaaliturvaa, mikä on edellytys mietinnössäkin esiin nostettujen ongelmien ratkaisemiseksi tulevaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Kun sanoin, (Puhemies koputtaa) että vaadin kunnon rahoitusta perusturvaan ja terveydenhuoltoon, tarkoitin sillä oikeastaan sitä, että tulevaisuusvaliokunnan mietintö kokonaisuudessaan on hyvä pohja tulevalle hallitusohjelmalle, missä uutena rahoitusmuotona tulee olla osinkojen verollepanon. Tällöin voisimme turvata synnyinmaallemme tasokkaalla sosiaali- ja terveydenhuollolla sekä koulutusjärjestelmällä terveempiä, osaavampia ja jaksavampia kansalaisia suoriutumaan tulevaisuuden haasteista ja samalla luoda heille turvatumpaa ja parempaa elämänlaatua.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietintö sisältää paljon asiaa. Täällä on tänään jo useaan otteeseen kritisoitukin, että mietintö on kuin sekametelisoppa, jossa on tavaraa vähän liiaksikin asti. Vaikka olenkin itse tuon valiokunnan jäsen ja ehkä siinä mielessä hieman jäävi arvioimaan tätä tekemäämme työtä, niin täytyy tietenkin todeta, että kyllä me välillä tuolla valiokunnassa myös pohdimme, olemmeko tekemässä vain toiveiden tynnyriä vai oikeasti hahmottamassa tulevaisuuden Suomea yli kymmenen vuoden päähän. Kuitenkin totesimme, että maamme tulevaisuuden menestys ja kansalaisten hyvä elämä ei perustu yhteen tai kahteen asiaan, vaan on useamman eri tekijän summa. Niinpä valiokunta sitten valitsi tällaisen laajan näkökulman, joka sisältää monia erilaisia teemoja. Koska aika on rajattu, niin aivan muutaman niistä otan nyt esille.

Aluepolitiikka on keskeisessä roolissa sekä selonteossa että meidän mietinnössämme. Oma näkemykseni on, että aluepolitiikka on liian usein hahmotettu erilaisten organisaatioiden ja hallinnollisten mallien kautta. Tämä tekee varmasti aluepolitiikasta kansalaisten silmissä hieman epämääräistä ja vähän teoreettistakin pohdintaa, jota ei sillä tavalla koeta omaksi kuin esimerkiksi terveyspolitiikkaa tai hyvinvointipolitiikkaa, asioita, jotka liittyvät selkeästi kansalaisten arkielämään. Minun mielestäni aluepolitiikalle olisi tulevaisuudessa — ja ehkä tämä meidän mietintömme antaa sille myös pohjaa — luotava sellainen uudenlainen sisältö, joka avautuu myös kansalaisille nykyistä paremmin. Pelkät laatikkoleikit ja erilaisten hallintomallien mietiskelyt eivät kansalaisille riitä.

Hallituksen toteuttama aluepolitiikka on jälleen kerran saanut täällä opposition tuomion tänään, vaikka niin pääministeri kuin kuntaministerikin kertoivat todellisia ja konkreettisia tuloksia aluepolitiikan vaikutuksista muun muassa väestökehitykseen. Jäin kaipaamaan hieman opposition vaihtoehtoja ja rahoitusmalleja näille omille esityksilleen. On kovin helppoa vaan haukkua hallituksen tekemisiä esittämättä oikeita vaihtoehtoja ja myöskin rahoitusta.

Jos nyt ajatellaan hallituksen erilaisia toimenpiteitä aluepolitiikan saralla, niin otan vain yhden esimerkin. Täällä on tänään jo kritisoitu sitä, että Tekesin määrärahat sijoittuvat liian keskitetysti eivätkä mene sinne, minne niiden pitäisi, eli tasapuolisesti eri alueille. Kun me tulevaisuusvaliokunnankin kanssa olemme vierailleet Tekesissä, niin hyvin useasti meille on kerrottu se tosiasia, että hakemusten tulee olla riittävän kilpailukykyisiä, riittävän hyviä, jotta ne pärjäävät hakemusten keskinäisessä kilpailussa. Tämän lähtökohdan me kaikki varmaan hyväksymme, että emme me voi laittaa rahaa hankkeisiin, jotka eivät aidosti tuota tulosta ja joista ei sitten synny sitä tulosta, jota hakemuksessa ehkä on haluttu tuoda esiin.

Näin ollen hallitus ei ole tämän asian edessä seisonut tumput suorana, niin kuin täällä on väitetty, vaan nimenomaan lisännyt alueille rahaa, esimerkiksi te-keskuksiin erillisiä teknologia-asiamiehiä, jotka sitten auttavat paikallisia toimijoita tekemään hakemuksista riittävän hyviä, jotta ne sitten menestyvät aidosti myöskin Tekesin sisäisessä rahanjakokilpailussa. Tämä mielestäni on juuri sen kaltaista aluepolitiikkaa, jota tulevaisuudessakin pitää viedä eteenpäin. Eli siellä alueella löydetään niitä hyviä ideoita, jotka sopivat juuri sen alueen kuntien tai järjestöjen tai muiden toimijoiden pirtaan.

Muuttoliike on aivan aiheellisesti ollut tänään täällä esillä, ja se on hyvin ongelmallista, kun lähtöpaikkakunnan infra jää ja samat koulut ja päiväkodit puuttuvat tulopaikkakunnilta. Äskeisessä keskustelussa halusin vain nostaa esiin sen tärkeän pohdinnan, jota tulisi mielestäni enemmän kysellä ja tutkia: Miksi ihmiset lähtevät? Mitkä ovat ne syyt, joiden perusteella lopullinen muuttopäätös tehdään? Niin kuin täällä tuli esiin, aina se ei ole pelkästään työpaikka tai työn vuoksi lähteminen. Kun sitten näitä tutkimuksia tästä asiasta on jo tehty ja tehdään varmasti jatkossakin, nämä pitäisi nyt hyvin tarkalla syynillä käydä siellä lähtöalueella läpi ja ottaa nämä hyvät käytännöt, joita ehkä sitten on löydetty, todellakin kierrätykseen maan eri osissa.

Pari kommenttia, joita en ehtinyt debatissa, arvoisa puhemies, esittää. Ed. Rantakangas kyseli todella täällä konkreettisten ehdotusten perään meidän mietinnössämme. Nyt haluan vain muistuttaa siitä, että valiokunnan toimeksianto oli pohtia Suomea vuonna 2015, ja sehän on kohtuullisen pitkä aika, kun me täällä normaalisti elämme budjettivuosittain. Sen vuoksi, kun tarkastelujakso on näin pitkä, ei ehkä pystytä samalla tavalla konkretiaan kuin hallituksen keltaisessa kirjassa. Sen vuoksi toivoisin, että tämä huomioitaisiin jatkokeskustelussa. Mielestäni tässä mietinnössä on kuitenkin asetettu tätä taustaa, vuotta 2015, vasten hyvinkin konkreettisia tavoitteita.

Ed. Pulliainen otaksui, että valiokunnan lausumaan 12 sisältyi keskustan taannoin ajaman työreformin idea. Voin sanoa tässä, että ed. Pulliaisen johtopäätös on kyllä väärä. Mikäli ed. Pulliainen tarkoitti tätä virkettä "Työllisyysasteen välttämättömän ja ripeän nostamisen inhimillinen hinta on liian korkea ilman samanaikaisia muutoksia työelämän organisaatioissa, yhteistyösuhteissa ja kulttuurissa", niin oman käsitykseni mukaan valiokunta kyllä tarkoitti nimenomaan sitä, että ihmiset eivät jaksa töissä pidempään, jos työpaikoilla voidaan huonosti, sairaslomat pitenevät jne. Tämän vuoksi, nimenomaan tähän pätkätyöasiaan liittyen, me halusimme tämän asian nostaa esiin, sillä kukapa jaksaisi kritisoida esimerkiksi oman työpaikkansa ilmapiiriä tai käytänteitä, jos odottaa seuraavaa työpätkää.

Näin ollen toivon, arvoisa puhemies, että nämä asiat otetaan huomioon keskustelussa, ja toivon, että tästä meidän mietinnöstämme on tullut lisäarvoa myös muille valiokunnille.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan käsittelemän selonteon linjaukset tulevat todelliseen tarpeeseen. Suomen aluekehityksen nykyinen tila ja etenkin tulevaisuudennäkymä on lievästi ilmaistuna haasteellinen; selväkielellä sanottuna aluekehityksen näkymät ovat hyvin huolestuttavat.

Tulevaisuusvaliokunnan valmistelemassa keskustelumuistiossa osoitetaan selkeästi, kuinka vuosikymmenen takaiset lamavuodet pysäyttivät hetkeksi voimakkaan maassamuuton, kun Pääkaupunkiseudun vetovoima hetkeksi herpaantui. 1970-luvun kehitysaluepolitiikalla kyettiin hillitsemään hallitsemattomaksi paisunut maassa- ja maastamuutto, mutta senkin terä tylsyi melko pian poliittiseen vastarintaan, ja tämä vastarinta vesitti muun muassa laajan hajasijoitusohjelman, jolla olisi ollut toteutettuna laajakantoiset vaikutukset aluekehitykseen varmasti aina näihin päiviin saakka. Tästä vaikutuksesta todisteena ovat ne muutamat rippeet, jotka ohjelmasta kuitenkin onnistuttiin viemään läpi.

Niin sanotun vanhan aluepolitiikan ajoi alas määrätietoisesti ja harkitusti Holkerin sinipunahallitus käyttäen verukkeenaan vapautuvia markkinoita, muun muassa rahamarkkinoiden vapautumista, ja tämän seuraukset tiedämme. Kehitys karkasi hallituksen käsistä täysin, markkinavetoiselle aluekehitykselle oli avattu portit selko selälleen. Lama antoi, kuten totesin, kolme neljä vuotta hengähdysaikaa, mutta mitä sitten tekikään ensimmäinen sateenkaarihallitus? Se polkaisi vauhtia markkinavetoiseen aluepolitiikkaan monin eri tavoin. Kun Ahon hallitus oli kääntänyt maan talouden kasvu-uralle vuonna 1994 vientivetoisella talouspolitiikalla, niin seuraava hallitus pani kaikki yhden kortin varaan panostamalla rakennemuutokseen. Yhteiskunnan kehityspanokset ohjattiin määrätietoisesti tietyille kasvualoille ja niitä karsittiin vastaavasti perinteisistä kohteista niin aloilta kuin alueiltakin.

Tulokset tiedämme nyt. Ne ovat toki monelta osin myös komeita. Komeista kasvuluvuista voidaan tietysti ylpeillä. Kokonaisuutena maa selviytyi hyvin, jopa niin hyvin, että vahvan talouskasvun ja keskusalueiden vahvistumisen alle saatiin häivytettyä markkinavetoisen politiikan nurja puolikin varsin pitkälle — niin pitkälle kuin markkinoiden vetoa riitti. Nyt kasvualojen kuplan puhjettua edessä on markkinavetoisen yhteiskuntapolitiikan hinta: sosiaalisesti ja alueellisesti kahtiajakautunut maa. Vasta nyt, vaalien alla, hallituksessa on herätty heittelemään vaalisyöttejä jälkien paikkaamiseksi alkaen lapsiperheiden tuesta aina laajoihin hajasijoituspaketteihin. Mutta ehkä sitten parempi tässäkin asiassa myöhään kuin ei milloinkaan. Selonteon ja mietinnön monet suositukset tulevat nyt tosi tarpeeseen, ja siihen tietysti sisältyy mahdollisuus uuden syntymisestä: tähänastisen markkinavetoisen linjan tarkistamisesta ja aluekehityksen ohjauksen palauttamisesta takaisin arvopohjaiseksi eli politiikan palauttamisesta aluepolitiikkaan.

Myös kokeneiden viisaiden keskustelumuistio tarjoaa suunnanmuutokseen hyviä eväitä. Tämä koskee niin Sitran yliasiamiehen Aatto Prihtin kuin Lapin yliopiston rehtorin Esko Riepulan ja kommenttipuheenvuoron käyttäneen kansleri Kauko Sipposenkin esittämiä linjauksia. Niissä kaikissa tuodaan esille aito huoli aluekehityksen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Puheenvuoroista on luettavissa pohjavirtana niin ikään jonkin asteinen kritiikki harjoitettua niin sanottua uutta aluepolitiikkaa kohtaan. Kokeneet viisaat panevat myös painoa perinteisten alojen kehittämiselle ja antavat arvoa yksilötasolla myös kädentaitojen tuloksille tulevaisuuden rakennusaineena. Näihin näkemyksiin on helppo yhtyä.

Jos kaksi sateenkaarihallitusta olisivat turvautuneet edes osittain näihin linjauksiin sen sijaan, että vain nälvivät niin sanottua vanhaa aluepolitiikkaa pelkäksi siltarumpupolitiikaksi, edessämme olisi alueellisesti ja sosiaalisesti huomattavasti tasapainoisempi Suomi. Vanha aluepolitiikka loi kuitenkin, kuten rehtori Riepula sanoo, jotain pysyvää: rakenteita ja kansalaisten hyvinvointia. Uusi luo kyllä projekteja, mutta useimmat niistä elävät vain niin kauan, kuin rahat riittävät.

Rehtori Riepula osuu mielestäni naulan kantaan myöskin muistuttaessaan alueellisen kahtiajakautuneisuuden johtavan myöskin sosiaaliseen kahtiajakautuneisuuteen. Siis alueellinen keskittäminen eli kehityserojen kärjistyminen merkitsee väistämättä sosiaalisten erojen kärjistymistä sekä alueiden sisällä että niiden välillä.

Tasapainottavan aluepolitiikan kolmannella aallolla on siis polttava tarve ja kiire. Mietinnön ja muistion hyviä, konkreettisiakin esityksiä on vain päästävä toteuttamaan, esimerkkinä vaikkapa Prihtin esittämä tietotyön yrityskohtainen siirtomekanismi. Ei ihmisten aina tarvitse siirtyä työn perässä; myös työ voi siirtyä ihmisten luo. Suuntaa voidaan muuttaa, jos halutaan.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa ja tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä koulutus ja sen tason nostaminen on otettu korostetusti esille, ja niin pitää tehdäkin. Koulutuksen korkea taso ja jatkuva kehittäminen sekä tasa-arvon takaava maksuttomuus ovat turvanneet maamme kehityksen jatkumisen. Maakuntien joukosta erottuvat tällä hetkellä selvästi ne, joilla ei ole omaa yliopistoa, ja nämä maakunnat erottuvat nimenomaan negatiivisesti hitaamman kehityksen alueina. Tämä on ongelma, johon uskon uusien yliopistokeskusten tuovan parannusta, mutta jos halutaan nostaa maakuntien vetureiksi ne kaupungit, joilla ei ole omaa yliopistoa, tulee valtion budjettiin lisätä määrärahoja yliopistoverkon laajentamiseen. Tämä pitää tehdä vuoteen 2015 mennessä viimeistään. Seuraavan hallituksen ohjelmaan voidaan kirjata aikataulu yliopistojen lisäämiseen.

Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan vuonna 2001 Suomessa käytettiin tutkimus- ja kehittämistoiminnan tukemiseen 4,6 miljardia euroa. Tämä on vain 1,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2000, jolloin summa kasvoi 10 prosenttia edellisestä vuodesta. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan ripeä kasvu näyttää nyt pysähtyneen. Suomen tutkimusmenojen osuus bruttokansantuotteesta on Oecd-maiden toiseksi korkein. Lähellä tätä tasoa meidän tulisikin jatkossa pysyä. Tutkimus- ja kehittämistyötä pitää edelleen valtion varoin tukea. Emme voi jättää tätä toimintaa vain yksityisen rahoituksen varaan.

Arvoisa puhemies! Koulutukseenkin liittyvä yksi ongelma on pitkäaikaistyöttömien ja erityisesti nuorten pitkäaikaistyöttömien määrä, joka ei näytä kääntyvän laskuun kaikista hyvistä toimista huolimatta. Työttömien saaminen työelämään on todellinen haaste, johon sekä hallitus että eduskunta suhtautuvat vakavasti. Syrjäytymisen ehkäisy on tähän liittyvä asia, ja valiokunta on aivan oikein kiinnittänyt huomionsa siihen, että selonteossa tähän asiaan ei juuri paneuduta.

Osaksi työttömyyden kasvua aiheuttaa tulevaisuudessa myös se, että yrittäjien määrä laskee. Tämä kehitys on huolestuttavaa. Jopa menestyville yrityksille on vaikea löytää jatkajaa. Jo peruskoulusta alkaen tulisikin koulutusjärjestelmämme paremmin huomioida yrittäjyyskoulutus ja nuorten kannustaminen yrittäjyyteen. Olemme asettamassa tavoitteeksi työllisyysasteen nostamisen 80 prosenttiin. Jotta tämä tavoite voidaan saavuttaa, pitää talouden kasvun jatkua riittävän korkeana.

Maahanmuuttopolitiikka liittyy läheisesti myös työelämän kysymyksiin. Useilla aloilla on odotettavissa työvoimapula, ja on selvää, että tarvitsemme maahanmuuttajia, jotta voimme turvata työvoiman saannin muun muassa palvelualoille ja hyvinvointipalvelujen tuottamiseen.

Arvoisa puhemies! Suomesta on rakentunut tietoyhteiskunta. Tiedon hankinta on helppoa, ja tietoliikenneyhteydet ovat kaikkien saatavilla esimerkiksi kirjastoissa ja yhteispalvelupisteissä, mutta kotitietokoneiden ja Internet-käyttöliittymien määrä on mielestäni edelleen liian vähäinen. Kirjastoissa ja muissa paikoissa kaikkien käytettävissä oleviin koneisiin pitää jatkossa mahdollisimman pian saada ne lisälaitteet, joita tarvitaan sähköisessä asioinnissa. Tällä hetkellä lisälaitteet ovat liian kalliita, jotta yksityinen kansalainen voisi sellaisia hankkia kotiinsa. Tällaisilla järjestelmillä pitää olla käyttäjiä. Vain siten niitä voidaan edelleen kehittää.

Maakuntien kilpailukyvyn turvaaminen on tärkeää. Jos asetamme tavoitteeksi koko maan pitämisen asuttuna, meidän pitää olla valmiita panostamaan siihen myös taloudellisesti. Maakuntien peruspalvelut pitää turvata, ja elinkeinoelämän elinmahdollisuuksia pitää parantaa muun muassa liikenneyhteyksiä kehittämällä. Pitkien välimatkojen Suomessa ympäristöystävällisen raideliikenteen kehittäminen on yksi tulevien vuosien suurista haasteista. Muualla Euroopassa siihen on voimakkaasti panostettu. Erityisesti nopeita yhteyksiä tulee meilläkin lisätä. Itä-Suomessa tärkeä jatkohanke olisi Savonradan oikaisu Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin. Näin koko Itä-Suomi on monta askelta lähempänä Helsingin metropolia ja myöskin toisinpäin: Helsinki on lähempänä Itä-Suomea. Yritykset ja kansalaiset tarvitsevat luotettavia ja nopeita yhteyksiä kasvukeskuksien välille.

Arvoisa puhemies! Aluehallinnon rakenteita voidaan muuttaa, mutta se edellyttää valtion vahvaa mukaantuloa esimerkiksi kuntien yhdistämisessä. Ei riitä kunnille pelkät niin sanotut liitosrahat. Kuntaliitosalueen investoinnit ja tiehankkeet ovat keskeisiä sitovia panostuksia valtion puolelta aluerakenteen uudistamiseksi.

Arvoisa puhemies! En usko, että hallituksessa tarvitaan erillistä tulevaisuusministeriä, mutta siinä valiokunta on oikeassa, että tulevaisuuspolitiikkaa on jatkossa vahvistettava.

Ja aivan lopuksi kiitoksen sanat tästä mietinnöstä tulevaisuusvaliokunnalle on syytä lausua.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Paula Lehtomäki /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Valtioneuvoston selonteko "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" kuvaili melko ansiokkaasti haasteita, joita suomalaisilla eri alueilla liittyy väestökehitykseen, tuotantoon ja työllisyyteen nyt ja jatkossa. Tuosta valtioneuvoston selonteosta puuttui kuitenkin yksi ja sen mukana kaikki eli tahtotila. Siinä ei asetettu minkäänlaisia tavoitteita tai ilmaistu mitään tahtotilaa sen suhteen, mihin me haluaisimme Suomen olevan 2015 menossa, vaan esiteltiin asioita enemmänkin väistämättömän kehityksen tuloksena.

Tulevaisuusvaliokunnan mietintö syventää selonteon antamaa kuvaa ja menee pidemmälle kuvaillessaan haasteita, jotka tulevaisuudessa liittyvät merkittävässä määrin huoltosuhteen heikkenemiseen, työvoiman vähentymiseen ja alueiden eriytymiskehitykseen. Hyvin myönteistä on se, että mietinnössä on jo tahtoa ja siinä on myös ilmaistu tavoitteita. Tärkeimpiä tavoitteita ovat 80 prosentin työllisyysaste sekä koko maan asuttuna pitäminen, johon tavoitteeseen kaikki puolueet ovat tänäänkin tässä keskustelussa yhtyneet.

Joskus aina mietin, voisiko joku kertoa, mitä tämä slogaani "koko maan asuttuna pitäminen" 2000-luvun alun Suomessa käytännössä tarkoittaa; mitä mietinnön kirjaus "koko maa pidetään asuttuna ja toiminnallisten järjestelmien piirissä" oikeasti tarkoittaa; mikä on se seula, jonka läpi tätä katsellaan, kun tosiasiallisesti ei kuitenkaan keskusten ulkopuolisille, varsinkaan syrjäisille seuduille anneta juuri toivoa. Luokaamme poliittisesti rohkeasti myöskin jokin konkreettinen ja käytännöllinen sisältö tälle "koko maan asuttuna pitämiselle", kun kerran kaikki haluamme yksimielisesti pitää siitä kiinni.

Arvoisa puhemies! Tulevaisuuden haasteet ovat kovat, ja mielestäni poliittisesti merkittävä on kyllä valiokunnan tunnustus siitä, että "Useimmat heikkoudet jäävät seuraavan hallituksen ohjelman keskeiseksi sisällöksi. Tämä koskee erityisesti rakennetyöttömyyttä ja aluekehityksen ongelmia." Siis erityisesti rakennetyöttömyys ja aluekehityksen ongelmat jäävät seuraavan hallituksen ohjelman varaan, eli kyllä hallituspuolueiden kansanedustajat mietinnössä tunnustavat epäonnistumisen, niin kuin työllisyyspolitiikankin epäonnistuminen myönnetään valiokunnan toteamuksessa siitä, että hallituksen tulee uudistaa työllisyysstrategiaansa, että näissä tavoitteissa päästään edes jollakin tavalla eteenpäin.

Kun otetaan huomioon, että mietintö toteaa myös, että Suomen vauraus on EU-maista alueellisesti ylivoimaisesti epätasaisimmin jakautunut, että työttömyys on Suomessa Pohjoismaista ylivoimaisesti korkein ja että työttömyyden alueelliset erot ovat Suomessa Pohjoismaista ylivoimaisesti suurimmat, niin kyllä tässä jää ihmettelemään, mistä nämä äskenkin kuullut hallituspuolueiden kansanedustajien itsetyytyväiset lausunnot oikein kumpuavat. Kyllähän tämä tulevaisuusvaliokunnan mietintö selkeästi osoittaa, miten valtavasti tekemistä jää tuleville vuosille ja miten monessa tavoitteessa on kuitenkin menneinä vuosina epäonnistuttu.

Tietoyhteiskuntakehityksen puutteet, jotka tulevaisuusvaliokunta aiheellisesti nostaa vahvasti esille, ovat mielestäni hallitukselle erityinen peiliin katsomisen paikka, sillä onhan tämä markkinavetoinen tietoyhteiskuntapolitiikka ollut hallitukselle erityinen sylilapsi näinä viime vuosina, asia, josta on tässäkin salissa lukuisia kertoja puhuttu, mutta jonka puutteet tulevat viimeistään tässä vaiheessa aika selkeästi esille.

Arvoisa puhemies! Suomen kilpailukykyä on niin tässä mietinnössä, kuulluissa puheenvuoroissa kuin lukuisissa muissa yhteyksissäkin vuolaasti kehuttu, mutta samalla on tämänkin päivän keskustelussa jäänyt vähemmälle huomiolle se tosiseikka, että suomalaisen yhteiskunnan pohja on huolestuttavalla tavalla rapautumassa. Perheiden tila, henkinen hyvinvointi ja sosiaalinen eheys ovat mitä suurimmassa määrin tulevaisuuden kysymyksiä, joista ei tässäkään mietinnössä kovin paljon puhuta. Syrjäytymiskierteen katkaiseminen ja henkisen kantin vahvistaminen koko kansakunnan laajuudelta ovat kyllä ehdoton edellytys osaamisen ja menestyksen rakentamiselle. Siksi näiden asioiden tukemiseen tarvitaan sekä uusia politiikkatoimenpiteitä että myös asenneilmapiirin muutosta.

Ed. Jaakonsaari tänään aikaisemmin käytti täällä termiä "henkinen laiskuus". Jos sitä henkistä laiskuutta tässä tasavallassa on, niin siitä on kyllä päästävä eroon. Välttämätöntä on myöskin nyt ja jatkossa se, että yksilöiden oikeuksien lisäksi me rupeamme puhumaan ja myöskin tekemään entistä enemmän myös yksilöiden velvollisuuksien korostamisen eteen. Kun koko Suomen tulevaisuus nojautuu työssäjaksamiseen entistä pidempään, elinikäiseen oppimiseen ja korkeaan osaamiseen, järjestelmien kehittämisen lisäksi myös kansalaisten on ymmärrettävä, että omasta työkyvystä, työhalusta ja myöskin kyvystä ja halusta itsensä jatkuvaan kehittämiseen on itse kunkin pidettävä hyvää huolta. Oy Suomi Ab ei muuten kunnolla toimi. Mietintö toteaa: "Itsestään ja toisistaan huolta pitävät kansalaiset ovat vuoden 2015 tasapainoisen Suomen tärkeä osatekijä." Sanoisin itse, että tällaiset ihmiset, itsestään ja toisistaan huolta pitävät kansalaiset, ovat tärkein tulevaisuuden menestystekijä. Siinä onkin kasvamis- ja kasvatustehtävää kerrakseen.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Jos vaikkapa kotimaakunnassani Etelä-Savossa järjestettäisiin kansanäänestys siitä, miten eteläsavolaiset ovat kokeneet hallituksen onnistumisen tai epäonnistumisen aluepolitiikkansa hoidossa, vastaus ja tulos olisi melko lailla tyrmäävä tämänhetkiselle toimintatavalle. — Erinomaista, että myöskin ministeri Korhonen tuli tämän minun arvioni kestäessä omalle paikalleen.

Herra puhemies! Pitkän aikavälin aluekehityksen kannalta keskeisiä väestömuutoksen tekijöitä ovat ikääntyminen ja maassamuutto. Väestö on nuorinta kasvukeskuksissa. Vuonna 2000 vanhushuoltosuhde oli 19 prosenttia kasvukeskuksissa ja maaseutualueilla 30 prosenttia. On arvioitu, että vuonna 2015 luvut ovat 25 prosenttia ja 45 prosenttia. Näin ollen alueiden väestörakenteen erot kasvavat ennusteiden mukaan varsin radikaalisti.

Hallituksen selonteossa "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" tunnustetaan väestön ja työvoiman ikääntymisen sekä alueellisen keskittymisen olevan kehityskuvia, joiden arvioidaan eri ennusteiden mukaan edelleen voimistuvan. Varsinaisia ratkaisumalleja hallitus ei kuitenkaan ole kyennyt esittämään tuotannon keskittymisen, työikäisten voimistuneen kasvukeskuksiin muuttamisen ja sitä myöten haja-asutusalueiden palveluiden heikkenemisen uhan noidankehän ratkaisemiseksi. Hallituksen luottamus talouskasvuun ja erilaisiin kehittämisohjelmiin ei ole kyennyt vahvistamaan aluekehitystä tasapainoisesti ympäri Suomen.

Mietinnössä on tuotu erittäin laajasti esille tämänhetkinen tilanne, myöskin se tahtotila ja ne tavoitteet, joita valiokunta haluaa asian esille ottamiseksi tuoda. Aluepolitiikka on vaikea politiikan laji, se on myönnettävä, mutta konkreettisia, vahvoja, vaikuttavampia toimenpide-ehdotuksia olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan myöskin tulevaisuusvaliokunnan mietinnön osalta.

Herra puhemies! Aluepolitiikassa on nykyistä voimakkaammin korostettava elinkeinopolitiikkaa ja valtionhallinnon hajasijoittamista. Tässä mielessä en malta olla puuttumatta ministeri Korhosen puheenvuoroon, kun hän sanoi, että työpaikka ei ole enää tärkeysjärjestyksessä niin kovin kärjessä muuttoa suunnittelevien ihmisten mielestä. En kuitenkaan, ministeri Korhonen, tunne kovinkaan paljon niitä henkilöitä, joilla on työpaikka ja jotka olisivat halukkaita muuttamaan. Kyllä mielestäni työpaikka on kaiken a ja o ja keskeinen osatekijä myöskin muuttohalukkuudessa.

Näin ollen elinkeinopolitiikkaan ja yrittäjyyteen ja parempaan työllisyyteen perustuva aluepolitiikka on nykyistä ohjelmaruljanssia tehokkaampaa. Laajasti ymmärretystä elinkeinopolitiikasta on tehtävä keskeisin aluepolitiikan instrumentti. Tämä edellyttää ennen kaikkea yrittäjyyden edistämistä rahoituksellisin, verotuksellisin ja lainsäädännöllisin keinoin muun muassa työnantajamaksuja porrastamalla ja byrokratiaa vähentämällä, vain kaksi nyt mainitakseni. Lisäksi eri ministeriöiden valtakunnalliset aluepoliittiset tavoitteet on nivottava yhteen ja konkretisoitava käytännön hankkeiksi paikallisella tasolla maakuntien liitoissa ja te-keskuksissa. Aivan liian usein on tällä hetkellä eri ministeriöiden tavoitteissa suoranaisia ristiriitaisuuksia tältä osin.

Elinkeinopolitiikan vahvistamisen ohella valtion toimintojen hajasijoittamisessa on edettävä myös käytännön tasolle. Nythän olemme muutamien ministerien osalta saaneet kuulla jonkun asteisia täkyjä tähän suuntaan, mutta konkretia aika tavalla vielä puuttuu ja odottaa itseään. Sijoittamalla valtion toimintoja Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle parannetaan tuotannon, työllisyyden sekä alue- ja yhdyskuntarakenteen alueellista tasapainoa ja tuetaan kohdealueen kasvuedellytyksiä. Tähän antavat uusia mahdollisuuksia muun muassa teleliikenteen ja etätyön uudet muodot, joiden kehittämiseen on erityisesti panostettava kasvukeskusten ulkopuolella. Se asia on myöskin tullut tässä keskustelussa moneen otteeseen esille, että myös tietoliikenteen osalta alueellinen tasapaino vaatii edelleenkin ponnisteluja.

Valtion keskushallinnon toimintojen alueellistaminen on keskeisin tulevaisuuden haaste nykyisen palvelujen karkaamisen ja yhä kauemmaksi siirtymisen vastapainoksi. Tarvitsemme alueellisen kehittämisohjelman, jossa on huomioitu kansalaisten ja yritysten palvelutarpeet ja niiden kehittäminen tasapainoisesti kaikkialla Suomessa, kehittämisohjelman, jonka avulla arvioidaan ennakkoluulottomasti valtion virastojen toimintoja ja tehtäviä alueellisen sijoittumisen näkökulmasta. Kehittämisohjelmassa on myös arvioitava valtion aluehallinnon — läänien ja te-keskusten — ja maakuntahallinnon välistä tehtäväjakoa.

Samassa yhteydessä on myös syytä selvittää ympäristöhallinnon tulevaisuus osana te-keskuksia. Tällä hetkellä ympäristöhallinto on ainoita hallinnonaloja, jolla ei ole alueellista näkökulmaa tuovia neuvottelukuntia. Sen vuoksi mielestäni tälle hallinnonalalle sellaiset tarvitaan pikimmiten. Näin ollen me pystyisimme ympäristöhallinnon osalta tuomaan paremmin, voimakkaammin aitoja kansalaisten ja yritysten tarpeita ja mielipiteitä ja myöskin pystyisimme tällä tavalla lisäämään tuolla hallinnonalalla voimakkaasti tarvittavaa luottamusta.

Herra puhemies! Emme tarvitse enempää byrokratiaa mutta tarvitsemme enemmän samaan suuntaan toimivien elinten hallintoa alueiden parhaaksi. Valtion toimintojen uudelleensijoittaminen tulee lähimpien kymmenen vuoden aikana ajankohtaiseksi, kun keskushallinnosta siirtyy henkilöstöä eläkkeelle. Seuraavassa hallitusohjelmassa on nykyistä velvoittavammin oltava mukana valtionhallinnon hajasijoittamisen periaatteiden ja vaikuttavamman, konkreettisen elinkeinopolitiikan osana kansallista aluekehitysohjelmaa.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietintö "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" on painavaa ja äärimmäisen vakavasti otettavaa luettavaa. Onnistuneesti laaditussa mietinnössä linjataan Suomen, suomalaisen aluekehityksen ja myös meidän kaikkien suomalaisten sekä jälkeläistemme tulevaisuutta. Kyse on hyvin pitkälti hyvinvointiyhteiskuntamme säilyttämisestä ja siihen panostamisesta. Tämä tavoite vaatii pitkän tähtäimen suunnitelmia, kuten nyt on tehtykin. Tämän lisäksi on kuitenkin otettava härkää sarvista kiinni ja kohdennettava tavoitteet yksityiskohtaisiin kokonaisuuksiin ja painopisteisiin ja ryhdyttävä konkreettisiin toimenpiteisiin asetettujen tavoitteitten saavuttamiseksi. Suomi on informaatioteknologian saralla maailman kehittynein valtio ja samalla myös sivistyksen edelläkävijämaana ykkönen.

Tulevaisuuden suuntaviivoja vedettäessä tärkeäksi osa-alueeksi nimetään aluepolitiikka ja aluehallinnon muuttaminen tehokkaammaksi ja entistä enemmän ympäristön kehitystä tukevaksi. Tulevaisuusvaliokunta jakaa Suomen alueellisesti neljään erilaiseen alueeseen: Pääkaupunkiseutuun, valtakunnan osakeskuksiin, muihin kaupunkiseutukuntiin sekä maaseutuun. Tärkeää onkin mielestäni huomioida maamme erilaiset osat ja kehittää niitä nimenomaan kunkin erilaisen alueen ehdoin ja vaatimuksin. Erilaisuus on hyväksyttävä ja nähtävä vahvuutena, koska lähtökohtana on pidettävä sitä, että Suomi pysyy asuttuna ja elinvoimaisena etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii erilaisilla alueilla alueitten sisäistä uudistumiskehitystä, seudullista yhteistyötä ja rohkeutta innovatiivisiin ratkaisuihin asiassa kuin asiassa.

Hyvän esimerkin seudullisesta kehittämisestä ja askeleesta kohti parempaa tulevaisuutta voin mainita viime viikolta Kymenlaaksosta: Hamina ja Vehkalahti toteuttavat kuntaliitoksen 1.1.2003. Sen lisäksi Kouvolan seudun kuntayhtymä perustettiin vuonna 1995 seitsemän kunnan yhteisneuvottelujen pohjalta.

Arvoisa puhemies! Erityisen tärkeää koko tulevaisuuskeskustelussa on työllisyyskysymys. Työllisyyden edistäminen ja työllisyysasteen nostaminen ovat toivoni mukaan meidän jokaisen tehtävä- ja toivelistojen kärjessä. Kokoomus sitoutuu työttömyyden tainnuttamiseen monin keinoin tietoisena nimenomaan siitä, että työllisyys on yksi tärkeimmistä avainsanoista hyvinvointiyhteiskunnassa. Työllisyyden edistämiseen liittyy lukemattomia eri seikkoja, mutta haluaisin edelleen kiinnittää, niin kuin monesti aikaisemminkin olen tehnyt, huomiota yrittäjyyteen ja yrittämisen mahdollisuuksiin Suomen hyvinvoinnin ja koko yhteiskuntamme kannalta. Yrittäjyyttä on tuettava jatkossakin entistä enemmän, ja yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä on alennettava. Yritysten perustaminen ei saa olla liian monimutkaista, ja toimivien yritysten menestymisen edellytyksiä on turvattava ja niistä huolehdittava. Vain menestyvä yritys voi työllistää työntekijöitä.

Keskeinen asia yrittämisessä ja työllisyydessä on niin ikään paljon puhuttu verotus. Pääomatulojen ja ansiotulojen verotuksen tasoa tulisi jatkossakin pienentää ensisijaisesti ansiotulojen verotusta laskemalla eikä yritysten pääomaverotusta kiristämällä.

Tietenkin on panostettava entistä enemmän suomalaisten koulutukseen ja osaamiseen. Vain koulutetut ja osaavat suomalaiset sekä myöskin maahanmuuttajat voivat edistää hyvinvointiyhteiskuntamme kehitystä ja olemassaoloa. Tämän tärkeän seikan on valiokuntakin ottanut mietinnössään hyvin huomioon.

Arvoisa herra puhemies! Puheet hyvinvointiyhteiskunnasta, työllisyydestä, yrittämisestä ja muista suuremmista kokonaisuuksista ovat turhia, jos liikkeelle ei lähdetä siitä pienimmästä ja tärkeimmästä: ihmisestä. Jokaisen ihmisen hyvinvoinnin, terveyden sekä elämän perusedellytysten takaaminen on kaiken a ja o. Perheet, eritoten lapset, maamme tulevaisuuden toivot, saakoot siis arvoisensa kohtelun. Laadukkaiden terveyspalvelujen on oltava kohtuuajassa saatavissa kaikilla kansalaisilla. Väestömme ikääntyminen edellyttää myös monella tapaa uusia järjestelyjä tällä saralla sekä myös työelämässä palvelualojen houkuttelevuuden lisäämistä. Työaikajärjestelyjen suuntaviivat on vedettävä uudelleen.

Arvoisa herra puhemies! Olen nyt puhunut osaltani monista tärkeistä asioista koskien "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" -mietintöä. Yhtä tärkeää hyvinvointiyhteiskunnan edellytystä ei kuitenkaan ole mielestäni painotettu missään eikä kenenkään suusta liikaa. Keskeinen lähtökohta aikamme hyvinvointiyhteiskunnassa on nimittäin turvallisuuskysymykset. On huolehdittava sekä maan sisä- että ulkopolitiikasta sillä tavalla, että meidän täällä on kaikin puolin turvallista elää.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Itse asiassa vastauspuheenvuoroni enemmän liittyy ed. Lepän puheenvuoroon, mutta kun ed. Kuosmanen käytti tällaisen entisen arvostetun yrittäjän hyvin perustellun ja laaja-alaisia näkemyksiä sisältävän puheenvuoron, ehkä on syytä kommentoida vähän samoista asioista, mihin te kiinnititte huomiota.

Ed. Leppä arvosteli ja sanoi, että ohjelmaruljansseja on käynnissä maassa tällä hetkellä, mutta kyseessä on se nimenomaan, mihin te viittasitte hyvin ansiokkaasti: ohjelmaruljansseillahan haetaan nimenomaan työllisyysvaikutuksia. Aluekeskusohjelman takana on 74 000 työpaikkaa. Pitää pystyä hahmottamaan näitä asioita, näkemään niitten taakse, mitä ne pitävät sisällään.

Hän viittasi hajasijoitukseen ja vaati toimia. Tämä hallitus on toiminut. Tämä hallitus on nyt nimenomaisesti säätänyt lain, tehnyt asetukset, säädöspohjan, jolla tästä eteenpäin velvoitetaan ministeriöt noudattamaan jokaisessa päätöksessään hajasijoittamisen periaatteita. Voi perustellusti kysyä, miksi sitä ei ole tehty aiemmin. Ei täällä ole keskustapuoluekaan ollut ilman hallituspaikkaa, jos lähimpien 20:n tai 30 vuoden historian näkökulma otetaan mukaan.

Samanaikaisesti, kun hän kaipaili ympäristöministeriöön uusia neuvottelukuntia, hän seuraavassa lauseessa arvosteli, että lisää byrokratiaa ei saa missään nimessä tähän maahan muodostaa. Jokin johdonmukaisuus ja jokin täsmällisyyshän pitää näissä esityksissä olla.

Mutta, arvoisa herra puhemies, työllisyysasiat ja turvallisuusasiat ovat hyvin tärkeitä, joihin ed. Kuosmanen viittasi, ja niitä pitää meidän kaikkien edistää.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Suomen talous on viime vuosina menestynyt varsin hyvin kansainvälisessä kilpailussa. Kilpailukykyvertailuissa Suomi on saanut ykkössijoja. Mielenkiintoista on havaita, että muun muassa Harvardin tunnettu professori Jeffrey Sachs, joka on ollut itse tekemässä näitä kilpailukykyvertailuja, on katsonut Suomen kärkitilan osoittavan, ettei korkea verotus välttämättä ole kilpailukyvyn este, kuten usein väitetään. Ihmisten fiksuus ja korkeatasoinen koulutus korvaavat laajan julkisen sektorin aiheuttaman rasitteen kansantaloudelle, toteaa Sachs.

Suomi kokonaisuutena on viime vuosina ollut alueellinen menestystarina, jos menestystä mitataan tuotannon ja tulojen kasvun sekä työllisyyden paranemisen näkökulmasta. Suomi on mielestäni toteuttanut onnistuneesti tietoon ja osaamiseen perustuvaa kehityspolkua, jossa uusien tuotteiden synnyttäminen ja uusien tuotantomenetelmien käyttöönotto määrittävät talouden menestyksen.

Meidän ei kuitenkaan pidä tuudittautua liialliseen hyvänolon tunteeseen. Meidän on jatkossakin huolehdittava määrätietoisesti siitä, että Suomi on yrityksille haluttu sijoittumispaikka ja kansalaisille hyvä paikka tehdä työtä, asua ja elää. Ja meidän on hyvä muistaa, että menestys syntyy vain idearikkaiden ja ammattitaitoisten ihmisten sekä pääoman yhdistelmästä. Myös alueellinen, niin maakunnittainen kuin seudullinenkin, kehitys on riippuvainen näistä tekijöistä.

Jos makrotasolla erinomaisia tuloksia tuottaneesta Suomen viime vuosien kehityksestä hakee varjopuolia, niin epäilemättä tällaisena voidaan pitää sitä, että tuotannon ja työllisyyden kasvu on keskittynyt voimakkaasti ja johtanut samalla muuttoliikkeen ohjautumiseen muutamaan kasvukeskukseen. Tämä on aiheuttanut monia ongelmia. Kasvukeskuksissa on alkanut esiintyä erilaisia palvelujen pullonkauloja ja asumiskustannusten voimakasta nousua. Monet ihmiset ovat alkaneetkin miettiä muun muassa täällä Pääkaupunkiseudulla asuinpaikan etsimistä muualta. Tämä on mielestäni hyvä mahdollisuus monille maakunnille. Muuttoliike on merkinnyt myös sitä, että väestöä menettävillä alueilla jää perusrakennetta vajaakäyttöön.

Viime vuosikymmenen ja pidemmänkin ajanjakson kehitykseen on liittynyt myös voimakas elinkeinorakenteen muutos. Tämä on näkynyt ja tuntunut monissa maakunnissa, myös minun kotimaakunnassani Satakunnassa, missä elinkeino-, yritys- ja tuotantorakenne on muuttunut erittäin voimakkaasti, ja rakennemuutos jatkuu edelleen. Alueellinen kehitys vaatiikin tulevina vuosina suurta huomiota, jatkuvaa arviointia ja määrätietoista politiikkaa. Perustavoitteen tulee olla maan kaikkien osien pitäminen elinkelpoisina, elinvoimaisina ja asuttuina. Tämä on täällä todettu tänään moneen kertaan, ja tämä on myöskin mietinnössä todettu.

Suomessa tänä päivänä harjoitettavaa aluepolitiikkaa pidetään kansainvälisesti aluepoliittisen ajattelun edelläkävijänä. Tavoitteena on niukkojen resurssien tehokas käyttö. Kehittäminen kohdistetaan alueiden vahvuuksien hyödyntämiseen ja mahdollisuuksien hyväksikäyttöön. Maan kaikki voimavarat pyritään saamaan hyödylliseen käyttöön. Alueiden kilpailukykyä korostetaan yritysten kilpailukyvyn rinnalla. Voimavaroja suunnataan samalla entistä enemmän alueiden kehittämiseen yritysten toimintaympäristöinä ja ihmisten asuinympäristöinä ja panostetaan vähemmän perinteisiin suoriin yritystukiin.

Keskeiset tulevat haasteemme liittyvät väestörakenteemme vinoutumiseen ja työvoiman saannin vaarantumiseen. Väestömme ikääntyy nopeasti, ja jos ei muutosta nykykehityksessä tapahdu, niin väestö alkaa myöskin 20 vuoden kuluessa vähentyä. Viime vuonna maassamme syntyi 55 000 lasta, edellisenä vuonna tuhat enemmän. Syntyvien lasten määrä on ollut näin alhaalla viimeksi suurten nälkävuosien aikaan 1860-luvun alussa. Mainittakoon, että viime sotien jälkeen vuonna 1947 lapsia syntyi 108 000. Muutos on ollut siten erittäin raju.

Tilanne on myöskin siinä mielessä dramaattinen, että työmarkkinoille tulee vähemmän väkeä kuin sieltä poistuu. Alhainen syntyvyys ja väestön ikääntyminen vaikuttavat monella tavalla yhteiskuntamme tulevaan kehitykseen. Paineet sosiaali- ja terveydenhuollon sekä eläkkeiden rahoitukseen lisääntyvät. Tämä kaventaa mahdollisuuksiamme alentaa verotusta. Päinvastoin, edessä saattaa olla korotuspaineita. Myös työvoimapula ainakin joillain aloilla on vääjäämättä edessä.

Näihin haasteisiin voidaan mielestäni vastata perhepoliittisin toimin, maahanmuutolla sekä eläkepoliittisilla kannusteilla, joilla eläkkeelle siirtymistä voidaan nykyisestä selkeästi myöhentää. Näitä eläkepoliittisia ratkaisuja toki on jo tehtykin, mutta nyt myös perhepolitiikka on nostettava kärkiasioiden joukkoon.

Meidän tulee rakentaa tulevaisuutemme omiin vahvuuksiimme nojaten. Niitä ovat muun muassa turvallinen ja puhdas elinympäristö, omaperäinen kulttuuri, kansalaisten laaja sivistys, laadukkaat ja toimivat julkiset palvelut sekä vakaa ja järjestynyt yhteiskunta. Suomessa on pitkäjänteisellä työllä rakennettu innovaatiojärjestelmää, joka on vaikuttanut maamme elinkeinorakenteen monipuolistumiseen ja muuttumiseen osaamisintensiiviseksi.

Arvoisa puhemies! Haluan ottaa yhden asiakokonaisuuden tarkempaan tarkasteluun. Se on yrittäjämyönteisyyden ja innovatiivisuuden edistäminen. Tähän ed. Kuosmanenkin edellisessä puheenvuorossaan viittasi.

Ongelmamme on nimittäin se, että suhtautuminen yrittäjyyteen ja riskinottoon on huonompaa kuin EU-maissa keskimäärin. Tämä näkyy muun muassa siinä, että Euroopan unionin alueella yrityksiä perustetaan puolitoistakertaisesti Suomeen verrattuna. Suomessa on myös poikkeuksellisen vähän sellaisia pk-yrityksiä, jotka perustamisvaiheen jälkeen tähtäävät johdonmukaiseen kasvuun.

Suomessa yrittäjyyden edistämisen tuleekin olla elinkeinopolitiikan ykkösasioita. Kilpailukykyisessä taloudessa on oltava riittävä määrä uusia innovaatioita sekä uusia ja kasvavia yrityksiä korvaamaan hitaamman kasvun toimialojen tuotantoa. Tämä on perusedellytys tulevalle hyvinvoinnillemme. Tulevaisuudessa Suomen tulee olla yrittäjyyden kannalta nykyistä kannustavampi ja houkuttelevampi niin ihmisille, yrityksille kuin sijoittajillekin. Meidän on kyettävä huolehtimaan siitä, että maassamme syntyy uutta yritystoimintaa ja että osaavat henkilöt ja yritykset pysyvät maassamme.

Mielestäni yrittäjyyden edistämiseksi tarvitaan kahdenlaista strategiaa. Ensinnäkin siihen kuuluu toimenpiteitä, joilla rohkaistaan yksityishenkilöitä perustamaan yrityksiä ja annetaan heille yrityksen menestymisen kannalta tarpeelliset tiedot ja taidot. Näihin toimiin kuuluvat muun muassa yrittäjyyskasvatusta edistävien koulutusjärjestelmien muutokset sekä yritysten perustamiseen liittyvien esteiden poistaminen. Toisaalta yrittäjyyden kannustamiseen liittyy sellaisen liiketoimintaympäristön luominen, joka on suotuisa yritysten perustamiselle, toiminnan laajentamiselle ja yritystoiminnan onnistuneille siirroille.

Meidän on myös koko ajan muistettava, että yritysten syntymiselle ja kasvulle sekä niiden pysymiselle Suomessa on myös monia uhkatekijöitä. Jos liiketoimintaosaaminen on riittämätöntä, työvoimaa ja osaajia ei ole saatavissa, verotuksellinen kilpailuasemamme heikkenee taikka turvattomuus ja epävakaisuus maassamme kasvaa, niin edessä saattaa olla yritysten ja osaavien työntekijöiden hakeutuminen muualle, ja tähän kansantaloudellamme ei ole varaa.

Arvoisa puhemies! Haluan myös painottaa sitä, että tasapainoiseen alueelliseen kehitykseen ei enää päästä pelkästään perusrakenteista huolehtimalla. Kilpailu työpaikoista käydään tänään globaaleilla markkinoilla. Alueilta odotan elinkeinopoliittisesti vahvaa ja omaleimaista kehittämistyötä ja keskittymistä siihen, minkä ne parhaiten osaavat. Tätä kautta löytyy myös alueiden luonteva rooli kansallisessa työnjaossamme. Kyse on siis olemassa olevan osaamisen hyödyntämisestä ja vahvistamisesta, ja tätä julkisen vallan, erityisesti valtiovallan, on vahvasti tuettava.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Vaikka tulevaisuusselonteon pääpaino on aluekehityksessä ja siihen liittyy väestöpoliittinen selonteko, niin yhteiskunnan tasapainoiseen kehittymiseen liittyy hyvin monia muitakin asioita. Tällaisia asioita ovat muun muassa perheeseen ja lapsimyönteisyyteen liittyvät asiat. Nuorten opiskelu- ja harrastusmahdollisuudet luovat myös pohjaa tulevaisuudelle.

Koulutus ja opiskelu ovat tulevaisuuden kannalta erityisen tärkeitä asioita. Suomalainen, pääasiassa yhteiskunnan ylläpitämä koulutusjärjestelmä on osoittautunut hyväksi ja kaikkien ulottuvilla olevaksi järjestelmäksi. Tätä järjestelmää meidän on edelleen kehitettävä ja ylläpidettävä. Koulutuspalveluita ei pidä yksityistää.

Tulevaisuuden haasteita koulutussektorilla ovat ammatillinen koulutus ja aikuiskoulutus. Meidän on panostettava entistä enemmän laadukkaaseen ammatilliseen peruskoulutukseen. Käden taitajista ja ammattitaitoisista osaajista on jo nyt puute. Sen takia ammatilliseen koulutukseen on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota ja voimavaroja on lisättävä tälle koulutussektorille. Aikuiskoulutuksessa on toteutettava elinikäisen oppimisen ja koulutuksen periaate. Kaikilla kansalaisilla tulee olla mahdollisuus uudelleenkouluttautumiseen ja erilaiseen lisä- ja täydennyskoulutukseen joustavasti tarpeittensa mukaan.

Arvoisa puhemies! Pääministeri kiinnitti puheessaan huomiota aluekehittämiseen. Aluekehityksen suunta on maassamme ollut huono. Kasvukeskukset ovat kasvaneet hallitsemattomasti. Samanaikaisesti muun muassa Pohjois-Suomen pienimmät paikkakunnat ovat menettäneet väestöään. Muuttoliike on ollut aivan liian suurta. Pääministeri Lipponen puhui täällä aluerakenteen kehittämisestä. Olen pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että vain julkinen valta voi valinnoillaan ja politiikallaan vaikuttaa siihen, että aluerakenne kehittyy tasaisemmin.

Ongelma on tänä päivänä kuitenkin se, että maassamme ei ole suunnattu riittävästi yhteiskunnan voimavaroja aluerakenteen kehittämiseen. Hallitus on luottanut liikaa markkinoihin ja yksityistämiseen. Markkinat ja yksityinen sektori eivät huolehdi riittävästi tasapainoisesta kehityksestä koko maassamme. Sen seurauksena on tullut ongelmia, esimerkkinä Raahen Rautaruukki, jossa yksityistämisen ja ulkoistamisen seuraukset vaarantavat Raahen seutukunnan kehityksen. Hallituksen on pääministerin antaman lupauksen mukaisesti annettava viipymättä esitykset, joilla tasapainoista kehitystä voidaan nopeasti edesauttaa muun muassa Pohjois-Suomessa. Pääministerin antamat lupaukset eri alueille, muun muassa Raahelle, on myös toteutettava.

Viime vuosina Suomen tulevaisuutta on liian paljon rakennettu pelkästään markkinoiden, keinottelun ja ahneuden varaan. Markkinat ovat saaneet ylivallan. Tästä kehityksestä meitä ovat varoitelleet monet tahot, muun muassa kirkon edustajat. Markkinavoimilla pitää olla isäntä. Näin ei valitettavasti ole meillä ollut, ja seuraukset alkavat nyt näkyä. Tämä näkyy muun muassa kansan kahtiajakautumisena. Meillä on alueellinen, henkinen ja taloudellinen eriarvoisuus kasvanut. Syrjäytyneiden kansalaisten määrä on nyt aivan liian suuri. Yksityistämisestä on tullut muoti-ilmiö, jota yritetään soveltaa lähes kaikille yhteiskunnan sektoreille. Tällainen kehitys on johtanut ongelmiin, jotka näkyvät monenlaisina seurauksina. Jos yksityistäminen edelleen lisääntyy, niin kaikkien kansalaisten mahdollisuus saada esimerkiksi terveyspalveluja vaarantuu.

Suomen tulevaisuutta voidaan tehdä vain työllä, ei keinottelulla. Tasa-arvoinen yhteiskunta kaikille kansalaisille pitää olla tulevaisuutemme tavoite. Tästä ei voida tinkiä. On parannettava pienituloisten kansalaisten asemaa. Lapsiperheiden, opiskelijoiden, eläkeläisten ja työttömien asiat on huomioitava nykyistä paremmin, jotta eriarvoisuuden lisääntyminen saadaan pysähtymään. Rahoituskeinoksi esitän näihin tarpeisiin muun muassa osinkotulojen verotusta. Muitakin keinoja varmasti löytyy.

Yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta on tärkeää myös, että perhe-elämän ja työelämän tarpeet voidaan tulevaisuudessa sovittaa entistä paremmin yhteen. Näissä asioissa on nyt liian paljon ongelmia, jotka on voitava paremmin hoitaa. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia siitä, ettei näitä asioita hoideta vain markkinoiden ehdoilla niin kuin nyt on käymässä. Jos haluamme saada maamme väestökehitykselle paremman suunnan, niin näihin asioihin on saatava parannus. Syntyvyys on muun muassa laskenut huolestuttavasti. Nyt tarvitaankin perhe-elämää ja lapsia huomioivia ratkaisuja. Lapsissa ja nuorissa, jos missä, on tulevaisuus.

Arvoisa puhemies! Yhteiskunnan omaisuudella keinottelu on myös lopetettava. Valtionyhtiöiden myynti ja niiden toimintojen yksityistäminen ovat olleet pahoja virheitä, joista karmein esimerkki on Sonera, jossa valtio ja yhteiskunta menettivät yli 4 miljardia euroa. Sonerassahan tehtiinkin Suomen taloushistorian suurin möhläys, kun yhteiskunnan omaisuudella ryhdyttiin pelaamaan ja keinottelemaan.

Valtionyhtiöiden myynti ja yksityistäminen ovat olleet uutta jakopolitiikkaa. Rahaa ja omaisuutta on siirretty yhteiskunnalta ja pienituloisilta rikkaille. Tämä on juuri lisännyt eriarvoisuutta ja tuloeroja. Tällainen jakopolitiikka rikkaille on lopetettava. Meidän on rakennettava yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi niin, että myös pienituloiset kansalaiset huomioidaan. Nyt on lapsiperheiden, opiskelijoiden, eläkeläisten ja työttömien vuoro myös saada jotain.

Arvoisa puhemies! Työntekijöiden asema on myös saatava parantumaan. Työsuhdeturvaa on kehitettävä. Lyhyistä työsuhteista ja osa-aikatyöstä on päästävä vakituisempiin työsuhteisiin. Irtisanomisiin turvaudutaan nyt aivan liian helposti. En voi hyväksyä irtisanomisia esimerkiksi Rautaruukilla Raahessa. Ne tehdään liian kevein perustein. Irtisanomissuojaa on ehdottomasti parannettava. Oikeus työhön ja toimeentuloon kuuluu jokaiselle myöskin tulevaisuudessa. Yhteiskunnan on panostettava näihin asioihin. Työllisyyttä ei ole onnistuttu hoitamaan meillä riittävän hyvin. Työttömyys on edelleen aivan liian korkealla tasolla. Työaika ja sen lyhentäminen on otettava yhdeksi keinoksi työllisyyden parantamiseksi. Sitä kautta tulee enemmän aikaa myös tulevaisuudessa perhe-elämän ja vapaa-ajan vaatimiin tarpeisiin.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Valpas käytti sellaisen puheenvuoron, että jotenkin aivan ihmettelee, kun kaikki oli niin huonosti. Täällä on nyt käsittelyssä valtioneuvoston selonteko tasapainoisesta kehittämisestä. Tuetteko te nyt hallitusta vai ketä te oikein tuette? Kun tuota puheenvuoroa kuuntelin, täytyy vähän ihmetellä.

Hannu  Takkula  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun kuunteli ed. Valppaan puhetta, ei voinut olla ajattelematta, että nyt taisivat mennä vappupuhe ja valtioneuvoston selonteko tasapainoisesta kehityksestä sekaisin, niin monta asiaa, niin monia lupauksia hän siinä esitti, kun vielä tietää, että neljä viimeistä vuotta ed. Valpas on istunut vallan päällä hallituspuolueen edustajana täällä vahvasti linjaamassa hallituksen politiikkaa.

Sen vuoksi, arvoisa puhemies, minäkin haluaisin kysyä ed. Valppaalta: Oletteko te tukemassa tätä hallituksen tulevaisuusselontekoa, vai onko sittenkin näin, että ne ladut, mitä te hiihtelette, ovat aivan jotkut muut?

Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Opposition edustajille voin todeta, että puheenvuorossani toin esille myöskin näitä asioita, mitkä ovat meillä tärkeitä ja hyviä, mutta on selvää, että silloin kun keskustellaan tulevaisuudesta, pitää myöskin olla näköaloja tulevaisuudesta, ei pelkästään menneen arvostelua.

Pekka  Nousiainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko tasapainoisen kehityksen Suomesta jää nyt kovin myöhäiseen vaiheeseen tätä vaalikautta ajatellen, mutta jos tästä jotain hyötyä on seuraavalle vaalikaudelle ja tulevaa hallitusohjelmaa rakennettaessa, niin hyvähän se on.

Minusta hallitus antamassaan selonteossa on tunnistanut hyvin tasapainoiseen aluekehitykseen vaikuttavat tekijät. Väestön muuttoliike on ollut hyvin voimakasta koko 90-luvun. 90-luvun laman seurauksena rakennetyöttömyys jäi hyvin korkeaksi. Väestö ikääntyy. Muuttoliike aiheuttaa ongelmia sekä vastaanottavassa päässä että erityisesti luovuttavassa päässä, jossa palvelurakenteita jää vajaakäytölle, mikä aiheuttaa siellä hyvin voimakkaita muutoksia jo väestön ikärakenteenkin kautta, väestön vanhentuessa nousevia kustannuksia, ja ennen kaikkea sitten jatkoa ajatellen työvoiman kysynnän ja tarjonnan kautta syntyy epäsuhtaa alueiden välille.

Tulevaisuusvaliokunta on tehnyt ansiokkaan mietinnön tästä asiasta, mutta kun jää miettimään sitä, että tässä haetaan tasapainoista kehitystä, niin nämä näköalat, mitä tulevaisuusvaliokunta tässä linjaa Suomen pitkäjänteisen menestyksen perustaksi, on linjattu tavoilla, jotka sinällään eivät välttämättä tue tasapainoista aluekehitystä, elleivät toimenpiteet ole näiden jälkeen sen kaltaisia, että ne aikaansaavat muutoksia tapahtuvassa kehityksessä. Täällä on hyviä asioita: pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteiden toteuttaminen, täystyöllisyys, demokratia, jakamattomat ihmisoikeudet, kilpailukykyinen ja kehittyvä yritystoiminta, julkisten palvelujen universaali saatavuus ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Nämä ovat hienoja asioita, mutta korulauseiksi ne jäävät silloin, kun tosiasiassa alueellisesta kehityksestä puhutaan.

Valiokunta lähettää terveiset hallitukselle 41 toimenpiteen muodossa. Toki nämä toimenpiteet ovat asioina sinällään hyviä ja pitävät sisällään kannatettavia asioita, mutta kuten aiemmin käydyssä keskustelussa totesin, konkreettiset tavoitteet ja keinot tasapainoisen alueellisen kehityksen aikaansaamiseksi jäävät puuttumaan tyystin. Siinä mielessä on ehkä arvioitava enempikin sitten hallituksen harjoittamaa aluepolitiikkaa kuin vedettävä johtopäätöstä valiokunnan mietinnön pohjalta.

Meillähän aluepolitiikassa on kaksi keskeisesti vaikuttavaa tekijää, on suuri aluepolitiikka elikkä valtion budjetin kautta kulkevat rahavirrat alueille ja niiden vaikuttavuus siellä. Viimeaikainen kehitys on ollut se, että eittämättä heikosti kehittyneillä alueilla valtion rahavirrat ovat ehtyneet. Sinne ei ole tapahtunut panostuksia infrastruktuuriin eikä yleiseen alueelliseen kehittämistoimintaan kansallisen aluepolitiikan kautta, ja koulutus sekä monet muut valtion toimenpiteet ovat siellä olleet supistuvia, valtion paikallishallinto, valtion liikelaitostoiminnat jne. Elikkä valtion vaikuttavuus alueellisena toimijana alueilla on vähentynyt ja sen työllistävä vaikutus ja ostovoimavaikutus ovat vähentyneet koko ajan. Näillä on selvästi ollut heikosti kehittyneitä alueita entisestään heikentävä vaikutus.

Toisaalta kun maassa rakennettiin 90-luvun laman jälkeen nousua ja kilpailukykyistä Suomea, oli eittämättä selvää, että silloin panostettiin vientiteollisuuteen ja tavallaan niihin osaamiskeskittymiin, jotka silloin voimakkaimmin tukivat rakenteita ja saivat aikaan kasvua. Tästä hyvä esimerkki on tietysti ollut telekommunikaatioon ja informaatioteknologiaan perustuva teollisuus ja lippulaivana siinä Nokia. Näiden toimialojen varaan on rakentunut maan taloudellinen kasvu, joka on yhtäjaksoisesti kestänyt jo kahdeksisen vuotta.

Tässä alueellisessa kehityksessä on toki merkillepantavaa se, että suuri osa maaseutualueista Itä- ja Pohjois-Suomessa ei päässyt mukaan uuden talouden kasvuun. Siinä mielessä myöskin tämä erilaistuva talouspotentiaali vei kasvusuuntia erilleen Kasvukeskus-Suomessa ja Maaseutu-Suomessa. Kasvu on tapahtunut pääasiassa viidessä kasvukeskuksessa, ja kun vielä otetaan huomioon se, että aluekehitysrahoituksesta, ennen kaikkea yritystukirahoituksesta, merkittävä osa siirrettiin t&k-rahoitukseen, joka ohjautuu ensisijaisesti yliopistopaikkakunnille, on järjestelmä tätä kautta ollut edelleen ruokkimassa kasvukeskuspolitiikkaa.

Vastapainoksi tälle kehitykselle hallitus on tietysti lähtenyt hakemaan uutta aluepolitiikkaa, jossa keskeisenä on ollut ohjelmapolitiikka. Se on perustunut hyvin pitkälle EU:n aluepolitiikkaan, ja kansallisina instrumentteina ovat olleet osaamiskeskukset, aluekeskusohjelmat, seutukuntahankkeet. Mutta selvästi on ollut nähtävissä, että muuttoliike ei ole tyrehtynyt ja työpaikkakehitys on jäänyt varsin vaatimattomaksi.

Siinä mielessä on perusteltua syytä odottaa nyt, kun uusi aluekehityslainsäädäntö on tullut voimaan, että myöskin tällä uudella lailla tulee vaikuttavuutta tasapainoiseen alueelliseen kehitykseen. Ne ohjelmajärjestelmät, jotka sinne on luotu, maakuntasuunnitelmat, maakuntaohjelmat ja maakuntaohjelman toimeenpanoasiakirjat, ovat välineitä, mutta uskon, että pelkät ohjelmat ja suunnitelmat eivät ratkaise näitä kysymyksiä, vaan me tarvitsemme tahtoa edistää tasapainoista aluekehitystä maassa ja myöskin selvästi suurempia panostuksia heikkojen alueiden ylös nostamiseen.

Siksi tietysti keskeiselle sijalle nousee kansallisen aluepolitiikan vahvistaminen, jossa ennen kaikkea on haettava uudet toimintamallit ja panostukset yritysten investointien käynnistämiseen, uusien työpaikkojen aikaansaamiseen, yritysten toimintaympäristön parantamiseen ja yritysten kilpailukyvyn vahvistamiseen. Näiden lisäksi tarvitaan tietysti alueellisia veromalleja, joissa ennen kaikkea työllistämisen kynnystä alennetaan työnantajan näkökulmasta kuin myöskin työllistymisen mahdollisuutta helpotetaan työntekijän näkökulmasta.

Yrittäjyys on kantava voima alueellisessa kehityksessä. Siksi jääkin kaipaamaan tässäkin tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä sitä, miksi 41 toimenpiteestä vain 3 on yrittäjyyteen kohdistuvia toimenpiteitä. Täällä puhutaan yrittäjyysinnokkuuden ja -valmiuden lisäämisestä, yrittäjyyden esteiden poistamisesta ja pien- ja perheyritysten sukupolvenvaihdosten edistämisestä. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta keinot näissä puuttuvat. Ennen kaikkea me tarvitsemme yrittäjyyskasvatuksen kautta enempi halukkuutta ryhtyä yrittäjäksi, ja yrittäjiksi meidän on kannustettava aloittavia yrittäjiä ja ennen kaikkea myöskin helpotettava veropoliittisin keinoin sukupolvenvaihdoksia. Meillä on kymmenen seuraavan vuoden aikana jäämässä 70 000—80 000 yrittäjää eläkkeelle, ja uudet yrittäjät tarvitaan sijalle.

Alueelliseen kehitykseen vaikuttavat myöskin kuntatalous ja kuntien asiat. On keskeistä, että kuntien tulee olla vahvoja (Ed. Väistö: Oikein!) ei ainoastaan peruspalvelutuotannossa vaan myöskin panostamassa yrittäjyyden ja alueellisen kehityksen edistämiseen alueellaan, ja siksi on välttämätöntä, että kunnilla on resursseja näihin kysymyksiin. Kunnista on luotava pienimuotoisia kehittämiskeskuksia alueillaan, ja kunnat yhdessä, seutukunnittain ja maakunnittain, voivat muodostaa sen voimavaran ja henkisen panostuksen, mitä alueellisessa kehittämisessä paikalliselta hallintoviranomaiselta vaaditaan. Siksi minusta kuntatalouden kuntoon saattaminen on aluekehityksen yksi keskeinen peruskysymys.

Johannes  Leppänen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Tulevaisuus on kuin horisontti. Kun sitä lähestytään, niin se välittömästi etääntyy ja käy yhä uudelleen saavuttamattomaksi. Toivottavasti tälle tulevaisuusvaliokunnan laajalle ja seikkaperäiselle mietinnölle ei käy samalla tavoin. Mietinnössä on seikkaperäisesti käsitelty monia yhteiskunnallisia osa-alueita. Hyvin merkittävänä aivan kuin punaisena lankana minusta oli, jos oikean käsityksen sain, osaamisen korostaminen ja osaamisedellytysten turvaaminen myös tulevaisuudessa.

Toivottavasti tämä tulevaisuusvaliokunnan aktiivisuus ja määrätietoisuus myös näissä kysymyksissä ei saa aikaan sitä, että eduskunnan muissa valiokunnissa jätetään tulevaisuuden tarkastelu kokonaan pois ajatusmaailmasta. Se olisi kohtalokasta pitkäjänteiselle lainsäädäntötyölle, ja siten toimien jäisi myös tavattoman paljon hyvää osaamista käyttämättä.

Arvoisa puhemies! Valiokunta esittää tulevaisuuslinjauksia ja on koonnut ne 41 erilliseen kohtaan. Kommentoin muutamia esitettyjä kohtia.

Ensimmäinen kokonaisuus on otsikolla "Tietoyhteiskunta". Tietoyhteiskunnan merkityksestä suomalaisten tulevaisuudelle lienemme hyvin yksimielisiä. Siihen liittyvät uudet sovellutukset tieto- ja viestintätekniikan alalla, samoin tutkimus- ja kehityspanosten oikea suuntaaminen. Kohdassa 3 esitetään, että tutkimusrahoituksen tulevat lisäykset "on suunnattava korkeakoulujen perustutkimukseen sekä Suomen Akatemialle ja Teknologian kehittämiskeskukselle". Kyselen, onko niin, että mainittujen laitosten yhteistyökyky ja yhteistyöhalu kanavoivat tutkimuspanokset parhaalla mahdollisella tavalla hyödyttämään erityisesti pientä ja keskisuurta yritystoimintaa. Tämä on siis kysymykseni. Kohdissa 4 ja 5 on hyvin kiteytetty julkisen vallan velvoite huolehtia alueellisesta kattavuudesta kehittämispanosten jakamisessa. Se on erinomainen kannanotto.

Toinen pääotsikko on "Osaamisen tasokorotus". Kun tasoa nostetaan, on kysyttävä heti, miten ja millä panoksilla. Valiokunta on luetellut toimenpiteitä peruskoulutuksesta korkeakoulutukseen unohtamatta tietenkään työvoiman jatkuvaa kouluttamista. Jäin odottamaan edes jollakin haarukalla tai jollakin lauseella valiokunnan kannanottoa, joka koskisi kustannuksia, sillä jos me koko ajan jätämme kustannukset keskustelun ulkopuolelle, käy niin, että nämä esitykset putoavat silloin pois, kun aloitetaan keskustelu rahasta. Yhtenä esimerkkinä vain otan lausuman ammattitaitoisten opettajien rekrytoinnista. Miten se onnistuu muutoin kuin lisärahalla?

Kohdassa 9 viitataan lasten lahjakkuuden erilaisuuden huomioon ottamiseen. On perinteisesti hyvin herkkä keskustelunaihe, missä määrin esimerkiksi erilainen eteneminen koulujärjestelmässä on tarkoituksenmukaista. Itse en ole kovin innokas edistämään sellaista kehitystä, jossa lapsiamme hyödynnetään maksimaalisesti yhä varhemmin. Käytän ehkä vähän yksinkertaistettua kieltä. Yhtenä peruslähtökohtana tässä osaamisen ja kiihtyvien vaatimusten maailmassa pitää olla, että pystymme turvaamaan lapsillemme lapsuuden ja nuoruuden. Niihin molempiin, siis lapsuuteen ja nuoruuteen, kuuluu olennaisesti koulu ja opiskelu. Mutta onko se silti edes tärkein asia niillä ikäkausilla?

Viides pääotsikko on "Väestö ja perheen asema". Tulevaisuusvaliokunta toteaa puutteeksi, että hallitus ei ole selonteossaan käsitellyt juuri lainkaan yhteiskunnallista syrjäytymistä. Puute se todella onkin. Syrjäytyminen on prosessi, joka koskettaa kaikkia elämän ja yhteiskunnan osa-alueita. On todella valitettavaa, ettei hallitus näytä kokevan syrjäytymistä ongelmaksi. Vai onko se sellainen ongelma hallituksen mielestä, josta puhutaan erillisenä asiana, joka voidaan aivan kuin sulkea pois silloin, kun puhutaan yhteiskunnan tulevaisuudesta ja osaamisesta? Tässä yhteydessä ei voi olla toteamatta, että olisi vihdoinkin aika katsoa taaksepäin ja miettiä, mitä kylvettiin ja milloin kylvettiin, kun nyt joudumme tämän kaltaista niittämään, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa näkyy. Se olisi senkin vuoksi tarpeellista, että osaisimme ottaa opiksi ja tehdä tarvittavat muutokset tulevaisuutta ajatellen.

Arvoisa puhemies! Perheen asema yhteiskunnassa on edelleen yksi vakavimmista kysymyksistä. Perheen merkitystä on turha vähätellä perheinstituutiossa tapahtuneiden muutosten valossa. Jos vaikeuksiin ja ongelmiin haetaan selitystä siitä, että ne ovat vanhentuneen instituution syytä, meille käy yhteiskuntana huonosti. Meidän on kohdattava ongelmat ja vaikeudet ja selvitettävä ne. On myös muistettava ne kymmenettuhannet perheet, jotka kantavat vastuunsa ja tuottavat koko ajan tähän maahan vastuuntuntoisia ja ahkeria kansalaisia. Heille on annettava huomattavasti nykyistä enemmän tunnustusta ja kannustettava edelleen, vaikka nykyinen hallitus ei heitä kovin paljon ole muistanut muutoin kuin etujen leikkauksilla.

Arvoisa puhemies! Seitsemäs otsikko on "Alueiden kehittäminen". Kohdassa 32 otetaan kantaa Pääkaupunkiseudun kilpailukykyyn. Kantaan on helppo yhtyä. Alueen kehitystä pitää edistää, koska se on tietyllä tavalla portti ja käyntikortti meistä ulkomaalaisille. Uutta kannanotossa on se, että valtiolta edellytetään toimia, jotta Pääkaupunkiseudulla voidaan palvelutaso turvata. On tultu mielenkiintoiseen tilanteeseen. Suomi on maailman kilpailukykyisin maa. Silti Suomessa ovat alueelliset erot kasvaneet viime vuosina nopeammin kuin missään Euroopan maassa. Erot ovat muodostuneet nimenomaan Pääkaupunkiseudun hyväksi, siis Pääkaupunkiseutu on ollut myönteisessä mielessä saajana, ja kuitenkin Pääkaupunkiseutu palvelut turvatakseen tarvitsee valtion toimia.

Tätä on vaikea selittää maakunnissa, mutta on myös erityisen vaikea minun selittää uskottavasti tällaista yhtälöä itselleni. Tähän eivät nimittäin selitykseksi riitä yhteisöveromuutokset eivätkä kuntien verotulojen tasausjärjestelmä ja siinä tapahtuneet muutokset. Tässäkin on kylvetty joskus pitemmällä aikavälillä jotain, mitä nyt niitetään. Odotin, että tulevaisuusvaliokunta olisi ottanut rohkeasti esimerkiksi kannan, että Pääkaupunkiseudulle on muodostettava yksi kunta, jonka avulla voitaisiin karsia turhaa hallintoa. Samalla näin muodostettua Helsinkiä voitaisiin ruveta kutsumaan suoraan kansainväliseksi metropoliksi.

Maaseutua koskeva osa tyydyttää varmasti kaikkia. Siinä on kuvattu maaseudun tulevaisuutta ja sen tulevaisuuden muodostumista hyvin monista elementeistä. Siinä on kestävän kehityksen periaate, joka tulevaisuudessa voi olla arvaamattoman suuri valtti suomalaiselle maaseudulle. Kuitenkin odotin selkeämpää kannanottoa maatalouden merkityksestä maaseudun tulevaisuudelle. Maatalous on nyt ja on myös tulevaisuudessa oleva kiistämätön maaseudun selkäranka huolimatta siitä, että tilaluku vielä vähenee. Rahavirrat, joita maatalous pyörittää, tekevät siitä maaseudun selkärangan. Tosiasioiden tunnustaminen tässäkin kohtaa on viisautta.

Valiokunta ottaa hyvin selkeästi kantaa rakenteiden ja hallinnon kehittämiseksi kolmella tasolla; kuntataso, aluetaso ja valtakunnan taso. Tämä on hyvä ohjenuora tuleville kehittämistoimenpiteille. Toivottavasti päästään tulevaisuudessa tosiasialliseen aluehallintoon ja sen kehittämiseen. Siinä on seuraavan eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen yksi päätehtävistä. Tässä kohdassa olisin odottanut valiokunnalta myös selkeää viestiä ministeriöille. Valiokunta toteaa: "Keskushallinnon tasolla on vahvistettava valtioneuvoston yhtenäistä aluekehittämisen otetta ministeriöiden ristikkäisten intressien asemesta". Aluehallinto nimittäin kärsii koko ajan ministeriöiden yhteistyön puutteesta.

Arvoisa puhemies! Lopuksi hieman kevennystä. Mietinnössä esitetään tulevaisuusministeriä. Olen maistellut, miltä se tuntuisi. No, mikäpä siinä, olisihan meillä varmasti tulevassa eduskunnassa siihen valmiina henkilökin. Pidän lähes itseoikeutettuna siihen nykyistä tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajaa.

Matti Väistö /kesk:

Herra puhemies! Selkeänä tavoitteena on oltava, että Suomesta rakennetaan työnteon ja yrittäjyyden hyvinvointiyhteiskunta. Tämä edellyttää ensinnäkin työllisyyden olennaista vahvistamista ja työttömyyserojen poistamista. Meillähän alueelliset erot ovat edelleenkin varsin suuret. Voidaan sanoa, että työttömyys on yhä yhteiskuntamme pahin ongelma. Työttömyyden ongelma ei kohdistu yksinomaan työttömään, vaan sen vaikutukset heijastuvat monin tavoin työttömän perheeseen, läheisiin ja koko ympäröivään yhteiskuntaan.

Pahinta on pitkäaikaistyöttömyys. Se on syrjäyttänyt monia, tuonut mukanaan monia ongelmia. Siihen on tartuttava ripeästi ja on saatava työikäiset työnteon tai yrittäjyyden ja itsensä kehittämisen pariin. Kullekin on tarjottava mahdollisuuksia oman elämäntilanteensa ja omien taitojensa ja kykyjensä mukaisesti. On korotettava, että sen sijaan, että me haikailemme tulevan mahdollisen työvoimaongelman ratkaisua siirtolaisuuden varaan, ulkomailta tänne muuttavien varaan, meidän on tässä ja nyt ripeästi tartuttava omaan työttömyysongelmaamme ja kohennettava työllisyyttä ja ihmisten työkuntoisuutta. Tässä, arvoisa puhemies, valiokunta on ehdottanut mielestäni oikein ammattitaidon ja osaamisen kohottamista. Se vaatii panostusta, se vaatii pitkäjänteistä toimintaa myös yhteiskunnalta, mutta se varmasti palkitsee monin tavoin myös tulevaisuudessa.

Yrittäjyyden osalta täällä on puhuttu mielestäni hyvin. Keskeinen kysymyshän tässä on pitkäjänteisesti yrittäjyyden edellytysten parantaminen. Erityisesti on pienen ja keskisuuren yritystoiminnan osalta saatava aikaan ratkaisuja, jotka edesauttavat kannattavan yritystoiminnan vahvistumista, sukupolvenvaihdoksia ja sitä, että koko Suomen voimavarat saadaan käyttöön.

Osaaminen ja koulutus sekä toisaalta teknologinen kehitys ja tieteen ja tuotekehityksen edistäminen, tietotaidon parantaminen, ne kaikki, ovat tärkeitä ja hyviä asioita. Koulutuksessa on huomioitava se, että koulutusta pitää olla tarjolla monipuolisesti kaikkialla maassa ammatillisesta koulutuksesta korkea-asteen koulutukseen ja yliopistokoulutukseen saakka. Toisaalta on tärkeää, että oikealla tavalla korostetaan myös taitamista ja tekemisen merkitystä niiden ammattien osalta, jotka meillä edelleenkin ovat keskeisessä teollisessa toiminnassa hyvin tärkeitä sekä puun ja metallin että myös muovin ja muiden tuotannollisten alojen osalta, Pohjois-Karjalassa vaikkapa kiviteollisuuden osalta. Ne ovat edelleenkin hyvin tärkeitä ja myös tulevaisuudessa tärkeitä työllistäviä yrityksiä, tärkeää ja paljolti omiin raaka-ainevaroihin nojaavaa yritystoimintaa.

Arvoisa puhemies! Huolestuttavaa on ollut viime vuosien ja oikeastaan Lipposen hallitusten aikana se, että enemmän tai vähemmän on syntynyt epävarmuutta tulevaisuudesta. Alun pitäen 90-luvun puolivälin leikkaukset ja niin sanotun suuren aluepolitiikan voimavarojen kohdentamiset synnyttivät huolta ja epävarmuutta ja olivat osaltaan vauhdittamassa poismuuttoa. Me tiedämme, että muuttoliike sinällään kuuluu terveeseen yhteiskuntaan, mutta muuttoliikkeen tulisi olla ja tulee olla kahden suuntaista. Tarvitaan myös paluu- ja tulomuuttoa ja tarvitaan sellaisia ratkaisuja, joilla ihmisten elämisen edellytyksiä kansallisen aluepolitiikan vahvistamisen keinoin kautta maan tasataan ja ylläpidetään.

Me tarvitsemme siis, kuten päivällä keskustelussa hyvin todettiin, fyysiset liikenneyhteydet, me tarvitsemme myös toimivat tietoliikenneyhteydet, ja tässä, arvoisa puhemies, mielestäni välttämättä tarvitaan myös yhteiskunnan panostusta. Markkinat eivät asiaa sillä tavoin hoida kuin hallituksen taholta on jatkuvasti korostettu. Tässä mielestäni tulevaisuusvaliokunta on nähnyt asiat oikeassa valossa.

Palvelujen suhteen keskeisellä sijalla ovat tietysti kunnat. Ne ovat sen työnteon ja yrittäjyyden hyvinvointiyhteiskunnan perustoimijat. Tässä suhteessa on tärkeää, että pääsemme pitkäjänteiseen kuntapolitiikkaan, jossa sovitaan — paitsi peruspalvelujen, hyvinvointipalvelujen, ja muiden tehtävien toteutuksesta — valtion ja kuntien kesken myös siitä, millä tavoin valtio kantaa osaltaan pitkäjänteisesti rahoitusvastuun, että kunnat todella pystyvät näistä tehtävistä selviytymään. Kuntien rooli on paljon merkittävämpi kuin vain pelkkä palvelujen järjestäjä tai tuottaja. Ne ovat osaltaan myös merkittäviä osaamisen ylläpitäjiä, hyvinvoinnin edistäjiä, työllisyyden edistäjiä ja yritystoiminnan edellytysten ylläpitäjiä ja parantajia alueellaan.

Arvoisa puhemies! Päivällä keskusteltiin jo alueellisten vaikutusten arvioinnista. Mielestäni nyt on korkea aika myös näitä välineitä saada käyttöön niin budjettipolitiikan osalta kuin myös lainsäädännön osalta sillä tavoin, että kyetään pidemmällä aikavälillä arvioimaan, mitä mitkin ratkaisut merkitsevät aluekehityksen näkökulmasta, millä vahvistetaan tasapainoista aluekehitystä parhaiten ja millä tavoin kansallisen aluepolitiikan terää ja tuloksellisuutta kyetään parhaiten vahvistamaan ja miten tässä kaikessa ne laajan maaseudun kannalta meillä perinteisesti vahvat elinkeinot — kansallinen elintarviketuotanto, metsät, energiavarat — saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin työnteon ja yrittäjyyden kautta suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinniksi.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Koko Suomen niin kuin myös alueitten tulevan kehityksen perustan muodostaa vakaa talouspolitiikka ja vireä elinkeinoelämä. Nykyinen hallitus on pitkäjänteisesti toiminut kestävän talouspolitiikan puolesta lyhentämällä valtionvelkaa, keventämällä tuloverotusta jopa yli odotusten ja samalla kuitenkin huolehtimalla hyvinvointipalveluista ja alueitten kehityksestä. Tällä linjalla on mielestäni jatkettava myös tulevaisuudessa, sillä talouden hyvä hoito luo edellytykset kehittää yhteiskuntaa ja vahvistaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta.

Käsittelemme täällä tänään valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa sekä tulevaisuusvaliokunnan siitä antamaa mietintöä, jotka tarkastelevat Suomen kehityksen suuntaa ja haasteita vuoteen 2015 saakka. Mielestäni tulevaisuusvaliokunta on monipuolisessa mietinnössään tuonut esille laajasti erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat Suomen ja sen alueitten kehitykseen. Kiteytetysti voidaan sanoa, että alueitten avain menestykseen löytyy osaamisesta, yhteistyöstä, yrittämisestä, innovoinnista sekä tutkimus- ja kehitystyöstä.

Työllisyyden parantamisen on oltava keskeisin tavoite myös tulevaisuuden Suomessa, sillä hyvä työllisyys on kaiken hyvinvoinnin perusta. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Mitä enemmän saamme ihmisiä töihin, sitä vähemmän kuluu rahaa sosiaaliturvaan ja sitä laajempi joukko on kustantamassa hyvinvointiyhteiskuntamme palveluja.

Uudet työpaikat ovat syntyneet ja syntyvät tulevaisuudessakin pääasiassa pieniin ja keskisuuriin perheyrityksiin. Siksi meidän on myös tulevaisuudessa helpotettava uusien yritysten perustamista ja parannettava nykyisten yritysten mahdollisuutta menestyä. Yrittäjyyteen on jatkossa entistä enemmän kannustettava.

Mielestäni kaikki työ on arvokasta eikä mitään työtä pidä väheksyä. Tulevaisuudessa ammattitaitoa ja osaamista vaaditaan jokaisessa tehtävässä vielä nykyistä enemmän. Osaavat ihmiset, henkinen pääoma, on aluekehityksenkin kulmakivi. Työnkuvat monipuolistuvat, ja työntekijöiltä vaaditaan entistä monipuolisempia taitoja, osaamista ja soveltuvuutta. Sen vuoksi uusien palvelualojen työpaikkojen syntymistä tulee edistää palkan sivukuluja alentamalla palkkatason mukaan, niin kuin tänään julkistetussa kokoomuksen kuuden kohdan ohjelmassa esitetään.

Työnteko on myös parasta aluepolitiikkaa. Työpaikat houkuttelevat ihmisiä pysymään asuinseuduillaan, vaikka työn ja asuinpaikan kytkentä ei varmaan tulevaisuudessa ole niin suuri kuin menneinä aikoina. Ihmiset tuovat aina tullessaan alueelle vaurautta ja verotuloja, joilla hyvinvointipalvelujen rahoituksen perusta pystytään pitämään kunnossa ja palveluja järjestämään. Aluepolitiikan tärkeimpiä tavoitteita ovatkin hyvinvointipalvelujen turvaaminen ja elinkeinoelämän kehittäminen niin, että ne samalla edistävät alueen työllisyyttä.

Lähtökohtana pitää kuitenkin muistaa, että alueet ovat hyvin erilaisia ja siksi niillä on erilaiset mahdollisuudet, haasteet ja vahvuudet. Alueita pitää kehittää nimenomaan niiden omista lähtökohdista käsin. Yhteistyömallit ja kehityskeinot, mitkä sopivat yhdelle alueelle tai seudulle, eivät välttämättä sovi toiselle. Oleellista on myös se, että alueiden päättäjillä ja muilla toimijoilla on halu, tahto ja ennen kaikkea vastuu aidosti yhdessä kehittää aluettaan.

Määräaikaisiin ohjelmapoliittisiin toimenpiteisiin perustuva aluekehitys on mielestäni osoittautunut monella tavalla hyväksi ja toimivaksi malliksi. Esimerkiksi erinomaisesti onnistuneet osaamiskeskusohjelmat ovat luoneet kansainvälistä osaamista ja siten työpaikkoja ja vaurautta eri puolille Suomea. Käynnistysvaiheessa olevat aluekeskusohjelmat tulevat taas levittämään tätä osaamista ja siten hyvinvointia maakunnissa yhä laajemmalle. Esimerkiksi Pohjois-Suomen Multipolis-verkosto on toiminut tavallaan aluekeskusten pilottina jo usean vuoden menestyksekkäästi ja levittänyt Oulun osaamiskeskusohjelman hedelmiä laajalle pohjoisen Suomen alueelle, jopa valtakunnan rajojen yli. Tulevaisuudessa on rohkeasti uskallettava toteuttaa niin uusia alueellisia kokeiluja kuin muitakin ohjelmapohjaisia hankkeita. Kokeilujen tulosten pohjalta voimme löytää sopivimmat ratkaisut erilaisille maakunnille ja seutukunnille.

Myös valtion toimintoja tulee edelleen hajasijoittaa mahdollisuuksien mukaan. Siten ministeri Jari Vilénin ehdotukset eräiden valtion virastojen hajasijoittamisesta ovat mielestäni selvittämisen arvoisia, jotta ministeri Ville Itälän jo tekemät hajasijoituspäätökset eivät jäisi ainoiksi toimenpiteiksi.

Arvoisa puhemies! Valtakunnan osakeskusten tai aluekeskusten kasvu ei ole itsestäänselvää. Esimerkiksi Oulun it-sektorin taantumisen merkkejä on nähtävissä. Ellei alueen toisilla vahvuuksilla — bio- ja hyvinvointiteknologiassa, sisältötuotannossa ja ympäristöaloilla — jo kauan sitten olisi aloitettu tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa, voisi nyt it-alan notkahdus vaikuttaa koko alueen kehitykseen ja kilpailukykyyn. Tämän esimerkin mukaisesti myös tulevaisuudessa tutkimus- ja kehitystyötä on intensiivisesti jatkettava, jotta alan huippuosaaminen säilyy alueella.

Tutkimus ja tuotekehitys tarvitsee myös resursseja ja rahoitusta alueen yliopistoihin, tutkimuslaitoksiin ja yrityksiin. Julkista panostusta tutkimukseen onkin lisättävä ennen kaikkea aloilla, joilla yksityistä panostusta ei juurikaan ole. Esimerkiksi Pohjois-Suomen hyvän aluekehityksen turvaamiseksi tarvitaan Oulun Tekesille oma toimisto ja sille riittävät toimintamahdollisuudet. Kokoomuksen seuraavalle hallituskaudelle lupaama tuntuva korotus korkeakoulujen perustutkimukseen on mielestäni oikeaan osunut tavoite.

Arvoisa puhemies! Alueellista innovaatiotoimintaa pitää kehittää myös tulevaisuudessa, sillä se hyödyttää sekä alueen elinkeinoelämää että palvelujen tarjontaa. Väestön ikärakenne ja siten huoltosuhde muuttuu, jolloin haasteeksi nousee palvelutarpeen tyydyttäminen. Palvelujen tuottamiseen tarvitsemme ennakkoluulotonta joustavuutta ja uusia toimintatapoja. Erilaisten toimijoitten verkostoituminen niin alueitten sisällä kuin alueitten kesken on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. Mielestäni kuntien palvelujen järjestämisvastuu onkin nähtävä palvelujen tuottamiseen liittyvänä ohjaus-, rahoitus- ja valvontavastuuna.

Ensiarvoisen tärkeää on mielestäni ylläpitää laadukasta koulujärjestelmää. Laadukas opetus vetää puoleensa opiskelijoita, ja oppilaitoksista taas valmistuu osaavia ihmisiä, jotka usein työllistyvät opiskelupaikkakunnan maakuntaan. Tärkeää onkin, että osaaminen säilyy alueella. Nuorilla pitää jo peruskoulusta lähtien sisällyttää opetukseen yhä enemmän yrittäjyyskasvatusta. Tavoitteena tulee olla lasten ja nuorten terveen itsetunnon ja sisäisen yrittäjyyden vahvistaminen. Tulevaisuusvaliokunta on tähän mietinnössään myös kiinnittänyt huomiota, ja sen näkemyksiin on helppo yhtyä. Jatkossa on tärkeää, että ammattikorkeakoulut vakiinnuttavat asemansa ja tarjoavat laadukasta opetusta. Ammattikorkeakoulujen pitää palvella ennen kaikkea alueen tarpeita suuntaamalla opetus alueen vahvuuksia, tarpeita ja elinkeinoelämää vastaavaksi. Alueen yritysten ja oppilaitosten tulee tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä.

Arvoisa puhemies! Suomi on informaatio- ja viestintäteknologiassa sekä sen tutkimus- ja kehitystyön laajuudessa maailman huippumaita. Kuitenkin, kuten tulevaisuusvaliokunnan mietinnössäkin todetaan, kansakunnan kyky käyttää ja hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa ei olekaan enää huippuluokkaa vaan hiukan EU:n keskitason yläpuolella. Tieto- ja viestintäteknologian luomien mahdollisuuksien hyödyntäminen on siten vielä kesken. Tähän tarvitsemme lisää koulutusta ja halua kehittyä, myös innovoida, mutta meidän tulee turvata myös se, että tietoyhteiskunnan palveluiden on oltava kaikkialla saatavissa.

Markku  Markkula  /kok:

Arvoisa puhemies! Kun itse käytin kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, niin haluan tässä vielä toisaalta kommentoida muutamia keskustelussa esille tulleita asioita hieman perusteellisemmin ja sen lisäksi haluan myös tarkastella omaa kotimaakuntaani Uuttamaata ja täällä tarvittavia toimenpiteitä.

On hyvin mielenkiintoista, että lähes kokonaan tämän keskustelun sävy on ollut varsin myönteinen muutamaa harvaa puheenvuoroa lukuun ottamatta ja muutamaa repliikkiä, jotka tulivat opposition puolelta ja jotka osoittivat, että kaikki eivät ole jaksaneet joulun aikana paneutua tähän varsin perusteelliseen mietintöön.

Todella haluan korostaa sitä, että tässähän on erittäin paljon ensinnäkin periaatteellisia toiminnan linjauksia ja niitä toimintakonsepteja, joilla innovatiiviseen aluekehitykseen päästään. Mutta sen lisäksi tässä on erittäin paljon konkreettisia toimenpiteitä, joista pieni osa ilmenee niinä käytännöllisinä alueanalyyseina, hankkeina, jotka tulevaisuusvaliokunta osana tätä työtä organisoi niin Kemi-Tornion seutukunnan alueella kuin Oulun Eteläisen seutukunnan alueella ja sitten täällä Uudellamaalla lähinnä kehyskuntien osalta Keski-Uudenmaan ja Lohjan seudun osalta sekä vielä Jyväskylän seudulla. Nämä tiivistelmät, jotka tämä raportti myös aluetasolla näiltä esimerkkialueilta sisältää, osoittavat, että hyvin pitkälle jo tämä aluekehityksen innovatiivisten menetelmien kehitystyö on levinnyt eri puolille maata ja se tuottaa hyviä tuloksia.

Tuosta kokonaisuudesta tulee painosta huomattavasti seikkaperäisempi, laajempi arvio "Alueellisen innovaatiotoiminnan tila, merkitys ja kehityshaasteet Suomessa", jota analyysia professorit Pirjo Ståhle ja Markku Sotarauta ovat tulevaisuusvaliokunnan kanssa olleet toteuttamassa.

Ministeri Korhonen nosti esille eräänlaisen tiiviin yhteenvedon siitä, että heillä ministeriössä tehty yhteenvetoanalyysi aluekeskusohjelmista ja osaamiskeskusohjelmatyöstä on selkeästi osoittanut, että ihmiset, siis tekijät, ovat todella innostuneita sekä siitä työstä, jota he tekevät, että myös saavutetuista tuloksista. Tässä mielessä on mielestäni kaikki aihe ja syy katsoa myönteisesti tulevaisuuteen.

Tässä valossa haluan korostaa aivan erityisesti, että tämän keskustelun useissa puheenvuoroissa on oivallettu se, että merkittävät innovaatiot eivät enää synny yksittäisen keksijän päässä tai ne eivät ole siirrettävissä jostain sellaisenaan muualla sovellettavaksi, vaan merkittävien innovaatioiden syntyä edistää huomattavasti halu ja taito yhdistellä uudella tavalla eri tieteenalojen syvällistä tietoa, erilaisia kokemuksia ja kansainvälisiä kontakteja. Tässä mielessä kehityksen perustaksi ovat selkeästi nousseet erilaiset kehittäjäverkostot ja myös tämä innovatiivisen miljöön käsite, ja Suomessa on eri puolilta erittäin hyviä tuloksia tämän avulla aikaansaatu.

Yksi merkittävä tekijä, johon Suomessakin on yhä enemmän herätty, mutta joka on Euroopassa eri puolilla, useissa eri maissa, jo ollut pitkään tärkeä analysoitava tekijä, on teknologian kehityksen ennakointi. Se on olennainen ja eräiltä osin jopa ratkaiseva osa menestyksen perusteita, koska on helpompi onnistua kilpailijoita paremmin niin taloudellisissa kuin yhteiskunnallisissa ratkaisuissa, kun osaa loogisesti päätellä, mikä on teknologisesti mahdollista lähivuosina ja mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan, mikäli kansalaiset, siis käyttäjät, ottavat uuden teknologian tarjoamat mahdollisuudet käyttöönsä ja mikäli todella nämä saadaan taloudellisesti kilpailukykyisesti tuotetuiksi.

Arvoisa puhemies! Tämän lisäksi muutama sana Uudestamaasta. Marraskuussa tuli julkisuuteen Oecd:n raportti Helsingin seudusta, jossa koko seutu käsittää todella sekä Päijät-Hämeen että Kanta-Hämeen alueet, ja siinä mielessä Helsingin seudun analyysi osoitti, että Oecd:n mukaan on onnistuttu samanaikaisesti toteuttamaan kova kansainvälinen kilpailukyky mutta myös takaamaan kattavasti kaikille kansalaisille korkeat elinolot. Tietoyhteiskunnan kehittämisessä tällä Helsingin seudun alueella on Oecd:n arvion mukaan vältetty digitaalinen kuilu -ilmiö, mutta toki me haluamme täällä nähdä, että meidän pitää olla myös itsekriittisiä, että täällä on paljon tehtävää, täällä on paljon ongelmia, jotka on kyettävä ratkaisemaan.

Mutta kansainvälisesti meillä on siis aika hyvä lähtökohta. Muihin metropoleihin verrattuna segregaatiota, alueellista eriytymistä, ei täällä Suomessa ole juurikaan. Tämä menestystarina on syntynyt nykylähtökohdista, seudun vahvuuksista, yhteistyörakenteesta ja erilaisista yhteistyömuodoista, suorasta yhteistyöstä ennen kaikkea eri toimijoiden kesken, ja on onnistuttu toteuttamaan toimintaa.

Oecd:n mukaan Helsingin seudun merkitystä koko maan veturina ja hyvinvoinnin varmistajana ei kannata muun Suomen kadehtia. Muu Suomi hyötyy vahvasta Helsingin seudusta. Tämä taas merkitsee, että valtion tulee satsata Helsingin seudun infrastruktuuriin tieverkoista aina innovaatiojärjestelmiin ja myös esimerkiksi käytännön asumisongelmien poistamiseen. Tältä osin on tehty uusia avauksia, jotka toivottavasti johtavat merkittävien uusien korkean laatuasumisen alueiden käyttöönottoon eri puolilla Pääkaupunkiseutua ja kehyskuntia.

Oecd:n mukaan kuitenkin meillä on haasteena selkeästi seudun kilpailukyky ja sen haavoittuvuus eli olemme liiaksi tieto- ja viestintätekniikan varassa täällä kaiken kaikkiaan.

Arvoisa puhemies! Jos lyhyesti kiteyttäisin Uudenmaan sisäisestä analyysistä muutaman tekijän.

Ensinnäkin yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yleensä kansainvälisen tason yritysten rooli on täällä aivan ratkaiseva ja se heijastuu joka puolelle.

Mutta tässä valossa me tarvitsemme, toiseksi, aivan erityisesti innovaatiopolitiikkaa, joka levittää näitä oivalluksia, uusia tuotoksia, uutta osaamista eri puolille, niin Pääkaupunkiseudun ulkopuolelle täällä Uudellamaalla ja ennen kaikkea kehyskuntiin kuin muuallekin Suomeen ja toki kansainvälisestikin. Tämä merkitsee sitä, että tietoisesti ymmärrämme perusteellisemmin tämän osaamistalouden ja sen ytimenä olevat sosiaaliset ja teknologiset innovaatiot ja niiden yhdistelmät.

Kolmas tekijä on ehkä nimenomaan maakunnan innovaatiokapasiteetin vahvistaminen. Sitä varten tarvitsemme syvällisemmän ymmärtämyksen mosaiikkimaisuudesta, joka Uudellamaalla on hyvin tyypillistä.

Neljäs asia, jonka haluan korostetusti nostaa esille ja joka tuli valtioneuvoston Tulevaisuusfoorumi-tapahtumassa marraskuun 11. päivä Järvenpäässä esille, on, että me tarvitsemme tällaisen eräänlaisen uusmaalaisen verkosto-ban. Ba on japanilainen filosofiasta tuleva käsite tilasta, joka käsittää niin fyysisen, henkisen kuin virtuaalisenkin vahvuuden ihmisten syvällisenä yhteistyönä. Meidän tulisi kehittää tällainen verkosto-ba ympäri näitä kehyskuntia, ja sen ytimenä on ajatuksissa Laurea-ammattikorkeakoulun instituuttien ylläpitämät paikalliset, mutta toisaalta globaalisti verkostojen avulla toimivat osaamiskampukset.

Viides peruspiirre tässä on, että osaamiskampusten verkosto välittää tietoa, säteilee sitä innovaatiokapasiteettia koko tälle alueelle ja tällä tavalla Uusimaa ja erityisesti kehyskunnat kykenevät ottamaan vahvemman roolin omassa toiminnassaan.

Kuudes tekijä on oppiva alue, eli Uudenmaan pitäisi hyödyntää itse niitä konsepteja, joita Keski-Suomessa ja muutamilla muilla alueilla, kuten Tampereella, on kehitelty oppivan alueen filosofian eteenpäinviemiseksi. Tarvitaan systemaattisia menetelmiä, konseptien kehittämistä maakunnan liiton ja monien muiden toimijoiden kanssa.

Vielä seitsemäntenä tekijänä korostaisin tätä yleistä hyvinvointia, viihtyisää ympäristöä, laadukasta asumista, ja tällä tavalla on tarpeen koko Uudenmaan erityispiirteitä tarkastella kaiken kaikkiaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä nostan yhden yksityiskohdan, joka tuli ed. Tennilän puheenvuorossa esille, eli tänne sisältyy hyvä esimerkki siitä, mitä paikallisesti erittäin suuri kauaskantoinen ratkaisu on, eli me otimme esille ja näissä lausumissa on mukana erityisesti pohjoisen jokien, Tornionjoen ja Simojoen, lohikysymys. Lausuma korostaa että niin kansallisin kuin Itämeren alueen valtioiden sopimuksin toteutetaan toimet, joiden tuloksena lohi palaa useisiin Itämeren alueen jokiin. Tämä on merkityksellinen elinkeinopolitiikalle aivan toisessa suuruusluokassa kuin monesti täällä ymmärretään, mutta on tärkeä asia koko Itämeren alueelle ja on esimerkki myös siitä, miten, jos elinkeinopoliittisesti arvioidaan kalastuskysymystä, tällä linjauksella todella voi olla ja on erittäin kauaskantoiset vaikutukset, kunhan tämä ja seuraava hallitus panee tuon lausuman toimeen.

Hannu  Takkula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen tulevaisuusselonteko "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" jäsentää kohtuullisen hyvin suomalaista nykytilaa, ja voi sanoa näin, että tulevaisuusvaliokunnan mietintö huomattavasti vahventaa ja parantaa tätä hallituksen esitystä. Mutta siitä huolimatta on pakko todeta, että tarkastelussa tämä selonteko kuitenkin on poliittisilta johtopäätöksiltään kohtuullisen kevyt. Kun lähdetään tasapainoisesta kehityksestä Suomessa 2015, voi todeta, että ehkäpä tästä käsitteen määrittelystä, mitä tasapainoinen kehitys on, ei ole oikein selvästi päästy yhteisymmärrykseen taikka toisaalta syystä taikka toisesta valtioneuvosto taikka hallitus ei ole halunnut sitä tarkemmin selittää.

Itse uskon ja toivon, että tässä yhteydessä tasapainoinen kehitys tarkoittaa sitä, että koko maata kehitetään sillä tavoin, että jokaisella kansalaisella, asuupa hän missäpäin tahansa Suomea, on tasavertaiset mahdollisuudet ehyeen ja turvattuun elämään. Tämä tarkoittaa sitä, että peruspalvelut ovat ihmisiä lähellä, kaikille turvataan peruspalvelut; samoin myöskin infrastruktuuria rakennetaan koko Suomen mittakaavassa ja tulevaisuuden kannalta keskeiset tietoliikenneverkot myöskin ulottuvat jokaiseen Suomen kolkkaan. Tällöin voidaan turvata se, että koko Suomi säilyy vahvasti kehityksessä mukana.

Keskustan eduskuntaryhmässä me olemme lähteneet siitä, että tavoitteena pitää olla henkisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja alueellisesti tasapainoinen ja ehyt Suomi. Sen puolesta me tulemme tekemään myös työtä. Katsomme, että nimenomaan eheyttä ja turvallisuutta tämän päivän Suomi tarvitsee, toisaalta myöskin suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä sillä tavoin, että nyt tehtävät ratkaisut, nyt tehtävät investointipäätökset, niin kuin muutkin päätökset, voivat levätä sen päällä, että kehitys on ennakoitavaa tulevaisuudessa ja näin ollen tiedämme suunnan, mitä kohden kulkea.

Voi sanoa, että 2000-luvun alussa suomalaisessa yhteiskunnassa olemme tietynlaisessa tienhaarassa. Olen itse näkemässä niin, että tämä on tietynlainen kolmas ponnahduslauta meidän kansallisessa historiassamme.

Kun kansallinen herääminen tapahtui voimakkaasti 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella ja kun achrenius-snellmanilaiseen henkeen nähtiin se, että me emme ole venäläisiä emmekä halua ruotsalaisiksi tulla, olkaamme siis suomalaisia, ja kun alettiin rakentaa suomalaista yhteiskuntaa, minkä seurauksena saatiin itsenäisyys, voi sanoa, että se oli ensimmäinen vaihe. Silloin oli hyvin selvä näky suomalaisilla, selvä tulevaisuusvisio, siitä, mitä kohti kuljetaan. Tämä tulevaisuusvisio kristallisoitui 1917 itsenäisyysjulistukseen.

Sen jälkeen, monien vaiheiden jälkeen, voi sanoa, että toinen suuri tulevaisuuden visio tapahtui sodan runtelemassa Suomessa, missä oli vielä kahtiajakoa punaisiin ja valkoisiin. Voi sanoa, että presidentti Kallion Nivalan kirkossa pitämästä puheesta — että ei olisi enää punaisia eikä valkoisia vaan isänmaata rakastavia suomalaisia — lähti seuraava pitkä kaari.

Nyt olen näkemässä, että tällä hetkellä olemme suomalaisessa yhteiskunnassa tilanteessa, jossa globalisoituvassa maailmassa Euroopan unionin jäsenenä haemme omaa paikkaamme, kysymme osittain oman identiteettimmekin perään. Ja nyt meidän pitäisi kysyä, mikä tänä päivänä meitä suomalaisia yhdistää, mikä on meidän yhteinen visiomme tässä ja nyt ja tästä tulevaisuuteen, niin kuin tässäkin selonteossa on yritetty katsoa vuoteen 2015. Näin ollen ehkä tässä mittakaavassa näen, että henkinen syvyys olisi voinut olla vielä syvemmältä luotaava.

Mutta toisaalta ymmärrän sen, että tällaisen tulevaisuusvision luominen ei ole hirveän helppoa ehkäpä johtuen siitä, että tällä hetkellä myöskin hallituksen laajuus osaltaan varmaan aiheuttaa ongelman, Huolimatta siitä, että kahdeksassa vuodessa hallituksessa särmät ovat hioutuneet ja kommunistin ja kokoomuslaisen erottaminen on hyvin vaikeata, vielä on olemassa muutamia syvempiä virtauksia, mitkä todennäköisesti ainakin estävät yhteisen vahvemman tahtotilan ilmaisemisen. En tiedä, onko tämä toiveajattelua. Ed. Markkula, te kokoomuksen edustajana tiedätte, että voi olla niin, että teidän laulunne ja marssinne kulkevat samaan tahtiin.

Joka tapauksessa näen niin, että tässä taitekohdassa on kyllä paikallaan katsoa tulevaisuuteen hyvin vakavasti ja miettiä, millä tavalla eteenpäin tästä mennään, ja niin kuin sanoin, me toivomme, että se tulevaisuuden Suomen tavoite olisi henkisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja aineellisesti tasapainoinen ja ehyt Suomi.

Arvoisa puhemies! Niin kuin totesin, tämä tulevaisuusvaliokunnan selonteko on kuitenkin huomattava parannus. Olen iloinen myös siitä, että omalta osaltani olen saanut olla mukana tässä työssä hiukan koskien lähinnä Kemi-Tornion alueen selvitystä, ja voin sanoa, että monelta osin se myöskin, vaikka lappilaisena kansanedustajana omasta alueestani oli kysymys, syvensi sen alueen tuntemusta ja niiden eri mahdollisuuksien tuntemusta, mitä sillä alueella on. Ehkäpä tämä sopii myöskin paremmin tähän, mitä äsken hain puheenvuorossani, että on vaikea monesti eduskuntatyön ohella mennä niin syvälle, koska kansanedustajat kuitenkin ovat myös monissa muissa valiokunnissa ja muissa tehtävissä ja näin ollen tämmöinen syvään luotaava tulevaisuusvision rakentaminen ei ole kauhean helppoa.

Mutta omalta osaltaan tämä Kemi-Tornion seutukunnan tutkiminen, Perämeren kaaren tutkiminen, sillä jalkautuminen eri yrityksiin, kouluihin, haastattelujen tekeminen sillä alueella syvensi kyllä voimakkaasti näkemystä siitä alueesta ja niistä mahdollisuuksista, mitä sillä alueella on. Voi sanoa, että tämmöinen kevyt pintakuvaus monesti Kemi-Tornion alueesta on se, että punainen ja pahanhajuinen, millä viitataan savupiipputeollisuuteen ja ehkäpä poliittiseen karttaan, mikä Kemin alueella on. Mutta kun mennään syvemmälle Kemiin tänä päivänä, voidaan nähdä, että siellä on paljon korkeaa teknologiaa ja erittäin korkeatasoista osaamista ja innovaatioita.

Näin ollen on toivottavaa, että se alue voi myöskin tulevaisuudessa kehittyä, ja jotta se kehittyy, on tietenkin selvää, että se tarvitsee erilaisia panostuksia omalle alueelleen, ja tässä ennen kaikkea koulutus kulkee kärjessä. Voi sanoa, että koulutukseen satsaaminen Pohjois-Suomessa ja Kemi-Tornion alueella on varmasti yksi suuria tulevaisuuden avaintekijöitä.

Kun katsotaan 50 vuoden perspektiivillä esimerkiksi Kemi-Tornion aluetta ja verrataan Ouluun, toiseen alueeseen — Oulun Eteläinenhän tässä selonteossa oli mukana, mutta Ouluun — voidaan todeta, että 50 vuotta sitten sekä Kemi että Oulu olivat hyvin saman tyyppisiä kaupunkeja, elivät suurteollisuudesta, savupiipputeollisuudesta. Molemmissa oli voimakkaat satamat. Silloin Oulun asukasluku oli 37 000 asukasta ja Kemissä oli 24 000 asukasta.

Nyt 50 vuoden jälkeen muutosta on tapahtunut. Tuo silloin noin 10 000 asukkaan ero on kasvanut huomattavasti. Se on kasvanut niin, että Oulussa on tänä päivänä 127 000 asukasta, sen ympärillä olevat kunnat Oulunsalo, Kempele, Kiiminki, Haukipudas ovat myös kasvaneet ja vahvistuneet voimakkaasti, kun taas Kemi on 50 vuoden takaisesta menettänyt muutaman sata ihmistä. Siellä on noin 24 000 edelleen, pikkuisen alle, asukkaita, mutta sen ympärillä olevat kunnat Kuivaniemi, Simo, Keminmaa, Tornio ovat kaikki olleet menettämässä.

Kun mietitään tätä 50 vuoden perspektiiviä, on yksi selkeä selittävä tekijä, minkä vuoksi Oulu on kasvanut niin voimakkaasti, ja se on Oulun yliopisto. Aikanaan päätös sijoittaa Ouluun yliopisto synnytti osaamisen sinne, toi sinne innovaatioita, ja sen ympärille pääsi syntymään sitten myöskin muuta taloudellista toimeliaisuutta ja yritystoimintaa. Tässä suhteessa voi sanoa, että koulutuksen aseman vahvistaminen ainakin itselle tämän mietinnön tekemisen yhteydessä jotenkin kristallisoitui ja vahvistui, se että kun me haluamme luoda tulevaisuuden sivistyksen ja osaamisen Suomea, koulutuksen vahvistaminen on avainkysymys. Pienen Suomen on oltava kaksi kolme askelta edellä suurempia. Meidän on satsattava koulutukseen ja sitä kautta osaamiseen, ja sitä kautta me voimme pärjätä alati kiihtyvässä kilpailussa. On tietenkin selvää, että tarvitaan muitakin toimenpiteitä. Tarvitaan valtion puolelta yritystoimintaa tukevia toimenpiteitä sillä tavalla, että me olemme kilpailukykyisiä. Niitä löytyy verotuksen puolelta jne.

Arvoisa puhemies! On pakko tässä yhteydessä myös todeta ed. Markkulalle, kuten nostitte myöskin omassa puheenvuorossanne esille, että ed. Tennilän kanssa Kemi-Tornion aluetta tutkiessamme vakuutuimme siitä, että on erittäin tärkeä asia pohjoiselle Suomelle, että lohen kalastus ja lohen pääsy Tornionjokeen ja Simojokeen turvataan. Sen merkitys ei ole vain taloudellinen, vaan sillä on myös henkisesti erittäin suuri merkitys, ja voi sanoa näin, että kun puhutaan tulevaisuuden Suomen rakentamisesta, myöskin henkisellä tasapainolla ja henkisyydellä on laaja merkitys sivistyksen Suomessa, osaamisen Suomessa. Voi sanoa, että tämmöinen sivistyspääoma tai osaamispääomahan voi oikealla ja terveellä tavalla rakentua vaan vahvan henkisen tasapainon päälle. Tässä suhteessa myöskin, kun puhuin koulutuksesta, voin sanoa, että koulutukseen liittyy vahva kasvatuksen ote mutta samalla myöskin on tuettava perheitä ja koteja siinä, että ne voivat olla kasvamaan saattamassa tasapainoisia lapsia ja nuoria ja sitä kautta tasapainoisia yhteiskunnan jäseniä.

Arvoisa puhemies! Koulutuksesta puhuttaessa on tietenkin muistettava koko koulutuksen kenttä esiopetuksesta, perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen, ammattikorkeakoulutukseen, yliopistokoulutukseen asti. Omalta osaltani näen, että korkean asteen opetusta on lisättävä monilla paikkakunnilla, jotka tällä hetkellä kärsivät muuttotappiosta, yhtenä tällaisena konkreettisena esimerkkinä juuri Kemi-Tornion alue. Varmasti koulutus on yksi keskeinen avain myöskin tulevaisuuden rakentamiseksi.

Täällä myös monessa puheenvuorossa on noussut esille tulevaisuuden ratkaisuna hajasijoittaminen. Siitä ovat puhuneet viimeksi muun muassa maaherra Pirjo Ala-Kapee, valtiosihteeri Rauno Saari ja myös ministeri Vilén. On erittäin hyvä, että hajasijoittamisesta puhutaan. Me keskustassa olemme puhuneet hajasijoittamisesta ja toteuttaneet hajasijoittamista silloin, kun olemme olleet hallituksessa ja vallassa. Siitä kertoo meidän kansallinen historiamme varsin hyvin. Sitä oppituntia tässä ei tarvitse enää pitää. Mutta jollakin tavalla luvalla sanoen, arvoisa puhemies, minua hiukan ihmetyttää, että kovin vahvasti tämä hajasijoittamisen ajatus ei nouse täällä valtioneuvoston selonteossa esille, ei sillä painolla kuin sen olettaisi nousevan. Toisaalta kahdeksan vuoden aikana tämä hallitus ei ole toteuttanut juurikaan hajasijoittamista. Päinvastoin koko 90-luku on keskitetty voimavaroja Pääkaupunkiseudulle, suuriin keskuksiin, toimittu päinvastoin.

Siksi jollakin tavalla tuntuu hiukan imelältä, että kaksi kuukautta ennen vaaleja aletaan tämän tyyppistä ilosanomaa julistaa. On totta, että se on kuin aivan suoraan keskustan vaaliohjelmasta, mutta siitä huolimatta rehellisyyden nimissä, kun kahdeksan vuotta on ollut aikaa tehdä, tuntuu erikoiselta, että nyt kaksi kuukautta ennen vaaleja tämä suureksi teemaksi nousee. No, hallituksella on kaksi kuukautta aikaa tietenkin vielä toteuttaa ja tehdä, mutta näin näen, että nämä eivät saa olla, niin kuin nyt tulkitsen, katteettomia vaalienaluspuheita vaan niiden pitää olla todellisia visioita, koska itse uskon niin, että tasapainoisemman kehityksen Suomi rakentuu sen päälle, että meillä on oikeanlaista hajasijoitusta.

Arvoisa puhemies! Vielä ajankohdasta johtuen on pakko nostaa esille ed. Kurvisenkin puheessaan mainitsema kokoomuksen tänään julkistama vaaliohjelma. Hänhän totesi, että se tukee hyvin tämän tulevaisuusvaliokunnan mietinnön ja hallituksen selonteon linjauksia. Itse olen melko lailla toista mieltä. Tämä ansiokas mietintö kertoo sivulla 44 sen, mikä on suurin ongelma ehkäpä tulevaisuuden Suomessa lähivuosina: "Syntyvyyden nopeakaan nostaminen ei ole ratkaisu ikääntymiseen ja sen vaikutuksiin. Seuraavat kymmenen vuotta ovat tässä suhteessa — erityisesti työvoiman osalta — ratkaisevia, ja lähivuosina syntyneet tulevat työvoimaan aikaisintaan parinkymmenen vuoden kuluttua." Sitten mietinnössä jatketaan: "Työvoiman tällä vuosikymmenellä alkava vähentyminen huonontaa Suomen talouden kasvuedellytyksiä samanaikaisesti, kun ikääntymisestä aiheutuvat menot lisääntyvät. Tämänkaltainen työvoiman ikärakenteen muutos laskee talouskasvua suhteellisesti 1—1,5 prosenttiyksiköllä. Samanaikaisesti Suomi on palannut seitsemän lihavan vuoden jälkeen normaaleihin kasvulukuihin, ja kansainvälisen talouden näkymät ovat epävarmat."

Minä uskon tähän, ja nyt täytyykin kysyä, kun kokoomuslainen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Martti Tiuri on ollut tätä mietintöä tekemässä ja ed. Markku Markkula hänen oikeana kätenään: Te olette kirjoittaneet, että suurin ongelma — niin kuin minä uskon — seuraavien vuosien aikana on se, että enemmän ihmisiä siirtyy eläkkeelle, työmarkkinoilta siirrytään enemmän pois kuin sinne tullaan, ja tämä aiheuttaa sen, että kasvuennusteet tulevat tipahtamaan 1—1,5 prosenttia. Tämä on aivan totta. Tämän hetken kasvuluvut me tiedämme: Taloudellinen kasvu on noin 0,9 elikkä vajaa 1 prosentti. Nyt te kerrotte omassa ohjelmassanne, minkä te tänään julkaisitte — missä on ansiokkaasti muun muassa keskustan työelämän kehityskaavoja lainattu — että te pystytte seuraaville neljälle vuodelle luomaan ohjelman, mikä tulee maksamaan 2,6 miljardia euroa, ja te kerrotte, että lainaa ei tarvitse ottaa, koska talouskasvulla se tullaan rahoittamaan. Te puhutte 3 prosentin talouskasvusta.

Mutta, arvoisa ed. Markku Markkula ja arvoisat muut kokoomuksen edustajat, te kokoomuksen johdolla kerrotte tässä, että tulevina vuosina eläköityminen, kun työmarkkinoilta siirtyy enemmän pois kuin sinne tulee, tulee laskemaan kasvulukuja 1,5 prosenttia. Tällä hetkellä kasvu on 0,9 prosenttia. Kun 0,9 prosentista vähennetään 1,5 prosenttia, niin eikö sitä mennä, ainakin näin vanhan peruskoulun opettajan laskuopin mukaan, miinuspuolelle? Ja te kerrotte kansalaisille, että nyt on sellaiset talouden näkymät — täällä puhutte epävarmuudesta, mutta vaalilupauksissa puhutte — että kolmen vuoden talouskasvulla tullaan rahoittamaan teidän ohjelmanne.

Arvoisa puhemies! Minä tiedän, että ed. Markku Markkula rehellisenä miehenä tietää, että tänä päivänä tuli melkoinen floppi, melkoinen katteeton lupaus kokoomukselta, joka on täysin ristiriidassa teidän kykypuolueen tulevaisuusvisioinnin kanssa. Tässä suhteessa tuntuu kyllä erikoiselta, että eduskunnassa ja valiokunnassa huolellisen asiantuntijakuulemisen jälkeen te teette tämmöistä maltillista työtä ja kirjoitatte talouden tunnusluvuista niin kuin ennusteet kertovat ja että sitten teillä on pokkaa tulla tänä päivänä täällä salissa tällä ulos, mutta sitten televisiossa ulos aivan toisenlaisilla luvuilla. Ja te itse myös kerrotte tässä, että ensi vuoden kasvuennusteet ovat myöskin 1,3 prosentin luokkaa. Samalla eduskunnan virallisessa mietinnössä, tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä, kerrotte, että työelämässä tapahtuva muutos tulee laskemaan kasvua 1,5 prosenttia. Kyllä tämä on aivan kestämätön yhtälö!

Näin ollen, arvoisa puhemies, minun on tässä vaiheessa sanottava, että mikäli kokoomus aikoo toteuttaa tulevaisuusvaliokunnan mietinnön mukaista politiikkaa — ed. Markku Markkula, minä yhdyn teidän puheenne loppuosaan siinä, kun te sanoitte, että seuraavan hallitusohjelman pohjana pitäisi olla täältä nostettavat asiat ja ettei tätä selvitystä ole tehty turhan vuoksi, vaan että tätä myöskin aletaan hyödyntää — teidän ohjelmallannehan sitä ei voi tehdä, koska teidän ohjelmanne rahoitus on tyhjän päällä. Tältä osinkin on pakko luoda katse sinne valoisampaan vaihtoehtoon ja on haettava ei bluffia kansalle vaan rakennettava myös tulevaisuutta, osaamisen ja sivistyksen Suomea ja henkisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja alueellisesti ehyempää Suomea todellisten lupausten päälle, todellisten, konkreettisten toimien päälle eikä tämmöisten katteettomien ja kattamattomien menolupausten päälle.

Arvoisa puhemies! Puhuin kohtuullisen pitkään, mutta tämä johtui siitä, että tämän selonteon lisäksi tänä päivänä myöskin hallituksen merkittävä puolue on jättänyt oman tulevaisuuslinjauksensa neljälle seuraavalle vuodelle. Nämä kaksi asiaa, tämä mietintö ja selonteko ja toisaalta kokoomuksen vaalilupaukset, ovat niin pahassa ristiriidassa, että tässä mielessä on pakko kansalaisten oikeusturvan kannalta kysyä: Kumman mukaan kokoomus haluaisi lähteä tulevaisuutta kehittämään, ja mikä oikein on se laskuoppi, mitä kokoomuksen tulevaisuusvisiossa käytetään?

Markku  Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Insinööri osaa laskea paljon monimutkaisempia muuttujafunktioita kuin opettaja Takkula tuossa edellä. Haluan ensinnäkin korostaa sitä, että se, mikä mietinnössä todetaan, että ikärakenteen muutos laskee talouskasvua suhteellisesti ehkä prosentin, ehkä puolitoista, osittain korvautuu nimenomaan tuottavuuden kasvulla. Osittain tämä korvautuu sillä, että tehdään niitä kokoomuksen ja tämän mietinnön linjaamia tulevaisuusinvestointeja tutkimus- ja kehitystoimintaan, jotka synnyttävät uusia työpaikkoja. Tätä kautta me saamme tämän talouselämän pyörät pyörimään. Ennen kaikkea ongelma on eurooppalainen ja Saksan talous. Osittain nämä uhkatekijät ovat globaalissa taloudessa, osittain USA:n toimista johtuen. Sieltä voivat tulla ne uhkatekijät.

Mutta kuten tänään puheenjohtajamme Ville Itälä on linjannut, että tekemällä valikoituja toimenpiteitä ja priorisoimalla meillä on kaikki mahdollisuudet siihen, että tulevien vuosien talouskasvu on hyvä ja valtion budjetti voi olla ylijäämäinen, vaikka (Puhemies koputtaa) tässä näitä uhkatekijöitä näissä muodoissa onkin, niin kuin olen valmis myöntämään. Niitä on vielä paljon enemmän (Puhemies koputtaa) kuin mitä ed. Takkula ehti tuossa kuvata.

Hannu Takkula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Insinöörin laskutaitokin sen tuossa osoitti, että ne lupaukset, mitä kokoomukselta tänään puolueena on tullut, ovat täysin katteettomia. Ne perustuvat olettamuksiin ja hyvään uskoon, mitä eivät tosiasiat tue. Sen vuoksi halusin sanoa, että me keskustassa lähdemme siitä, että me haluamme rakentaa tasapainoista ja ehyttä Suomea, aivan niin kuin meidän ryhmäpuhujamme ed. Kyösti Karjula ansiokkaassa puheessaan sanoi. Me haluamme rakentaa sitä, mutta ei tyhjien lupausten päälle, vaan sillä tavalla, että kansalaiset myös tietävät, millä tavalla me rakennamme sen: konkretian päälle, ei katteettomien lupausten päälle.

Sen vuoksi näen näin, että kun puhutaan tulevaisuudesta ja lähitulevaisuudesta, seuraavasta neljästä vuodesta, meidän on oltava tarkkoja siinä, mitä me lupaamme, millä tavalla me toimimme. Se antaa myöskin uskottavuutta meidän parlamenttityöskentelyllemme.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade fru talman! Framtidsutskottets redogörelse är mycket intressant och förtjänar många plustecken i marginalen, men det finns också sådana brister som jag gärna vill påtala för att man inte skall få en uppfattning om att problemen inte finns.

Det som jag tänker närmast på är att jordbruket inte tycks ha någon plats i framtidens Finland om man utgår från redogörelsen men också från den diskussion som har förts här idag. Det är inte särskilt många som ens har nämnt jordbruket vid namn i något som helst sammanhang. Man har förbigått det med en axelryckning och några rader i själva redogörelsen. Innovationer är bra men jag tycker i alla fall att man skall stå på en fast botten då man går vidare och analyserar vad som är väsentligt och viktigt för vårt samhälle. Jag protesterar helt enkelt mot att man lämnat bort jordbruket som en framtidssak och -näring i den form som det nu har blivit tal om.

Regionerna har lyfts fram på ett förtjänstfullt sätt men det är just i det här sammanhanget som jag tycker att bristen ligger. Glesbygden är fullständigt beroende av att vi har ett levande jordbruk. Om vi inte inser det här så kommer underlaget för all service och infrastrukturen att försvinna. Då frågar jag mig vad är det som finns kvar av landsbygden och av glesbygden framförallt.

Vi skall komma ihåg att jordbruket inte ensamt kan upprätthålla landsbygden, men det är fullständigt lika klart att landsbygden inte överlever utan ett jordbruk. Det här tycker jag att borde vara en självklar utgångspunkt. Vi måste helt enkelt bestämma oss för vad vi förväntar oss av landsbygden. Jag föreställer mig ett Finland som satsar mycket på fritid, tätortsbefolkningen skall ut till landsbygden på sin fritid och man förväntar sig att möta ett kulturlandskap som är vårdat. Vad är det annars som man kommer till? Min oro syns som sagt inte speciellt mycket i redogörelsen om framtiden.

Jag tycker också att vi lite måste fundera över hur strukturerna skall se ut inom jordbruket. Utvecklingen idag är enligt min uppfattning väldigt bekymmersam. Får jag bara nämna några siffror: Idag har vi 76 000 levande lantbruk. Med den generationsväxlingstakt som vi håller på med så har vi om cirka 20 år högst 30 000 jordbruk kvar. Vad kommer då att hända med glesbygden? Det här betyder också att cirka 100 000 människor som endera får sin utkomst av eller är knutna till det jordbruk som läggs ner måste söka sig annanstans. Ingen skall tro att de lever kvar ute i byar där det inte finns någon service. Det finns inte heller någon som tar över ett jordbruk i en by där det finns endast en levande gård kvar. Den som har försatt sig i en sådan olycklig situation måste kämpa till det bittra slutet, men sedan när följande generation väljer sin yrkesinriktning, vågar jag säga att det inte blir jordbruk. Följaktligen måste vi slå vakt om en levande landsbygd, vilket betyder att vi måste också slå vakt om familjejordbruket.

Arvoisa puhemies! Meidän täytyy muistaa, että edellytys kaikelle toiminnalle syvällä maaseudulla on, että maatalous pärjää ja luo sen väestöpohjan, joka on välttämätön muulle toiminnalle, ennen kaikkea sille palvelutarjonnalle, jota nykyajan ihminen odottaa ja vaatii voidakseen ajatella asuvansa maaseudulla. Rakennemuutos, joka nyt tapahtuu maataloudessa, panee ajattelemaan, mitä meillä on jäljellä tämän päivän väestöpohjasta, siis maaseudulla, kahdenkymmenen vuoden kuluttua, jos nykyinen kehitys jatkuu. Tällä hetkellä meillä on noin 76 000 toimivaa maatilaa. Jos kehitys jatkuu, meillä on omien laskelmieni mukaan sillä vauhdilla, millä nyt tehdään sukupolvenvaihdoksia, kahdenkymmenen vuoden päästä noin 30 toimivaa maatilaa. Tämä merkitsee, että se väestö, joka tänä päivänä saa elantonsa maataloudesta ja on siihen sidottu, vähenee vähintään 100 000 ihmisellä, kun lasketaan ne perheet, joita se koskettaa.

Meidän on pakko arvioida, minkälaisen rakenteen me haluamme maataloudessa ja mistä muista arvoista ja palveluista me olemme valmiit maksamaan, jos haluamme, että maaseudulla on edelleen ihmisiä, jotka hoitavat luontoa ja pitävät rakenteet kunnossa sen lisäksi, että he tuottavat meille elintarvikkeita. Minun on erittäin vaikea uskoa, että me pystymme korvaamaan niitä 100 000:ta ihmistä — jotka menettävät elantonsa sillä perusteella, mitä olen kuvannut — muulla tavalla maaseudulla, ellei runko, mitä maatalous edustaa, säily. On hyvä muistaa, että tulevaisuus alkaa huomisesta ja ei ole yhdentekevää, mitä tapahtuu lähitulevaisuudessa. Huomispäivän teot luovat pohjan pitkälle tulevaisuuteen.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kannamme ed. Granvikin kanssa huolta aivan täsmälleen samasta asiasta. Mutta olisin halunnut muistuttaa ed. Granvikille kahdesta näkökohdasta, joista ensimmäinen on se, että silloin kun Kalevi Hemilä oli maatilahallituksen pääjohtaja, hän johti Maatalous 2000 -ohjelmaa, jossa asetettiin selväksi tavoitteeksi 35 000 maatilaa, joka ajankohta on jo nyt eletty. Siinä oli äärimmäisen selvä tavoite. Minä pidin sitä vääränä, hyvin selvästi vääränä, niin kuin sitä laajalti Suomessa pidettiin vääränä.

Toinen näkökohta: En tiedä, lukiko ed. Granvik oikein, kun hän luki, että on 30 maatilaa vain jäljellä (Ed. Granvik: Ei, tarkoitin 30 000!) — 30 000, ymmärsin, että tarkoitettiin 30 000. — Mutta, arvoisa puhemies, tähän liittyy yksi näkökohta. Minä ymmärrän, että jos ylipäätään maataloutta on ja maanviljelystaloutta, niin tullaan tiettyyn minimimäärään, joka on ehkä suurempi, jotta keräily, jotta jalostus ylipäätään olisi mahdollista. Minä en usko siihen romahdukseen kuitenkaan, mutta kannan täsmälleen saman huolen myöskin perheviljelmien osalta.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Huojuvat tuulessa / tähkäpäät pellon / Kertovat tarinaa leivän ja työn / On kaukana puute / On kaukana nälkä / kun huojuvat tuulessa / tähkäpäät pellon / On kaukana puute / on kaukana nälkä / Jos huojuvat tuulessa / tähkäpäät pellon" — Näin kirjoitti Aune Piispa kaksikymmentä vuotta sitten, ja miten totta tuo on tänäkin päivänä, kuten edustajat Pulliainen ja Granvik puhuivat. Uskon, että tämä on totta myös vuonna 2015. Tämä on niitä perusasioita.

Ajattelin puhua tässä Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015 -selonteon palautekeskustelussa aluekehityksestä, työllisyydestä ja yrittämisestä, maaseudusta ja maataloudesta sekä naisista, lapsista ja nuorista.

Arvoisa puhemies! Hallitus tuhlasi 90-luvun loppupuolen kasvun vuodet sen sijaan, että olisi sinnikkäästi taistellut rakenteelliseksi muuttuvaa työttömyyttä vastaan. Laman jälkeen on Suomessa tapahtunut voimakasta alueellista eriarvoistumista. Aluepolitiikassa ei ole pystytty kokonaisvaltaisiin toimenpiteisiin ylittämällä rohkeammin ministeriörajoja.

Kuntien taloudenhoidolle ei ole pystytty luomaan vakaita ja pitkäjänteisiä edellytyksiä; niinpä palvelutuotanto on kärsinyt. Kuntatalous on heikentynyt. Kunnilla on ongelmia palvelujen järjestämisessä samalla, kun niiden velkamäärä kasvaa. Etelä-Savossa kuntien vuosikate oli vuonna 2001 keskimäärin 75 euroa per asukas, kun se koko Suomessa oli 329 euroa. Kuntien tehtävät ja tulot onkin saatava tasapainoon. Kuntapolitiikka tarvitsee pitkäjänteisyyttä, kunta—valtio-suhde ei nyt toimi. Hyvinvointipalvelut on turvattava tasapuolisesti eri osissa maatamme. Perusterveydenhuollosta ja koulutuksen laadusta ei saa tinkiä.

Lainsäädännön valmistelussa otetaan tällä hetkellä huomioon ympäristönäkökulmat ja taloudelliset vaikutukset. Toivottavasti tulevaisuudessa tarkastetaan entistä useammin myös sukupuolivaikutukset ja alueellinen merkitys. Päätöksillä voi olla yllättäviäkin vaikutuksia sukupuolten tai alueiden väliseen tasa-arvoon.

Olen samaa mieltä pääministerin kanssa siitä, että vain julkinen valta voi valinnoillaan ja politiikallaan vaikuttaa aluerakenteen tasapuolisempaan kehitykseen. Aluepolitiikan pitääkin jatkossa tarkoittaa sitä, että niin sanotut laajat toimenpiteet pitävät huolen maakuntien elinmahdollisuuksista, perusinfrastruktuurista ja peruspalveluista. Postipalvelut ja tie- sekä tietoliikenne on turvattava maakunnissakin. Suppealla, kohdistetulla aluepolitiikalla voidaan vain paikkailla eriytynyttä kehitystä. Jos perusrakenteet eivät ole kunnossa, on turha kuvitella, että esimerkiksi yritykset sijoittuisivat alueellisesti tasaisemmin. Toki oma-aloitteisuuttakin maakunnissa tarvitaan.

EU:ssa aluekehitykseen tarkoitettujen varojen suuntaamisessa jatkossa on otettava huomioon Suomen erityisolosuhteita. Uuden teknologian käyttöönotto sekä tutkimus- ja kehittämisvarat on ulotettava koko Suomeen paremmin. Dynaamisia verokannustimia on uskallettava kokeilla. Alueellisin perustein kohdennetut yritystuet ovat meillä muihin Euroopan maihin verrattuna vähäisiä, etenkin kun otetaan huomioon harva asutus ja etäisyydet. Vuoden 95 jälkeen tukia on leikattu nopeasti. EU:n niin sanottu lisäysperiaate ei ole toteutunut. Näin ei voi jatkua.

Työttömyys on meidän isoimpia ratkaistavia ongelmiamme lähivuosina väestön ikääntymiseen varautumisen ohella, ja onkin tunnustettu, että alueelliset työttömyyserot ovat aika valtavia Suomessa verrattuna muihin maihin.

Arvoisa rouva puhemies! Yrittämisen edellytyksiä on jatkossa parannettava. Tästä olen samaa mieltä mietinnön kanssa. Tarvitaan niin yrittämisen esteiden poistamista kuin sisäisen yrittäjyyden kasvattamistakin. Yrittäjien sosiaaliturvassa on edelleen parantamisen varaa. Sukupolvenvaihdoksia on pystyttävä edesauttamaan. Kymmenen vuoden aikana 80 000 yritystä ja 30 000 maatilaa voisi tehdä sukupolvenvaihdoksen. On hyvä muistaa sekin, että ydinmaaseudulla ja harvaanasutulla maaseudulla asuu edelleen noin 1,2 miljoonaa asukasta.

Etätyön esteitä on purettava. Yli 40 prosenttia työikäisistä haastatelluista mökkiläisistä esimerkiksi Etelä-Savossa oli valmis tekemään etätyötä loma-asunnollaan. Tällä hetkellä etätyön tekemistä rajoittavat eniten työnantajien suhtautuminen etätyöhön ja nopeiden tietoliikenneyhteyksien puuttuminen. Tässä toki mietintö on ajan tasalla, mutta me tarvitsemme konkreettisia tekoja.

Aluepolitiikka koskee koko maata. Vastakkainasettelu Pääkaupunkiseutu—muu Suomi luo turhia raja-aitoja. Maaseutupolitiikan tavoite on maaseudulla asumisen edellytysten parantaminen eli elinkeino-, palvelu- ja ikärakenteeltaan monipuolinen maaseutu. On kansantaloudellisesti ja inhimillisesti kannattavaa hyödyntää maaseudulla olevat tuotannontekijät: luonto, osaaminen, infrastruktuuri sekä uusiutuva energia. Nämä turvaavat myös maaseudun ihmisten elinmahdollisuudet. Tulevaisuutta on oltava myös maaseudulla.

Maaseudun työllisyyden lisäämiseksi on hyödynnettävä myös pieniä tulonlähteitä perinteisten maatalouden, metsätalouden ja yrittäjyyden lisäksi. Luomun ja yleensäkin elintarviketalouden innovaatioiden kehittäminen soveltuu hyvin maaseudulle, maatalouttakin kun muokkaavat erilaiset trendit tänä päivänä. Viestejä tulee niin kuluttajilta, yhteiskunnalta, teknologisen kehityksen kautta, globaaleista prosesseista kuin tietoyhteiskunnan vaatimustenkin kautta. On kuitenkin muistettava, että meillä on maataloudessamme pysyvä kilpailukykyhaitta luonnonolosuhteissa ja lähes pysyvä rakenteessa. Kuitenkin maa- ja metsätalous on yhä tärkein maaseutuelinkeino Suomessa. Maatalous työllistää keskimääräistä vanhempaa väkeä, ja siellä työllisten osuus on sekä investointi- että kansantuoteosuutta suurempi.

Maaseutu ei elä ilman taajamia ja kaupunkeja ja niiden kuluttajia. Myös kaupunkilainen arvostaa ympärillään hyvin hoidettua maaseutua, joka tuottaa puhdasta ruokaa, antaa mahdollisuuden virkistäytymiseen ja lomanviettoon tai antaa kulttuuriset juuremme.

Naiset ovat maaseudun voimavara. Naiset voivat luontevasti toimia siltana maaseudun ja kaupungin välillä. Eräs keino, jolla uusia ihmisiä ja varsinkin naisia maalle saa, on eläimet. Monet kaupunkilaistytöt harrastavat hevosurheilua. Sitä kautta ennakkoluulot maaseutua kohtaan heikkenevät ja muutto maalle voi tuntua hevosharrastajista luontevalta ratkaisulta. Näitä harrastuksia hyväksymällä, kenties jopa tukemalla, saatamme myös edesauttaa väkimäärän säilymistä maaseudulla.

Kaupunkien ja maaseudun välillä oleva juopa saattaa muutenkin olla kaventumassa. Siihen on luontaisia selityksiä, mutta sen eteen on myös tehtävä työtä. Viimeaikaiset ruokaskandaalit ja luottamus suomalaisen ruuan puhtauteen ovat lisänneet ymmärtämystä ja arvostusta maatalouttamme kohtaan.

Arvoisa rouva puhemies! Ellemme pidä varaamme, tulevaisuudessa voi käydä niin, että politiikan asialistaa ohjaavat ne väestöryhmät, jotka äänestävät. Puolueetkin voivat jähmettyä suurten ikäluokkien projekteiksi, jolloin on vaarana nuorten sukupolvien vieraantuminen politiikasta. Näin käy, ellei esimerkiksi opiskelijoita, lapsiperheitä ja nuoria työttömiä kuulla. Kestävä kehitys on sitä, että jätämme tämän maan vähintään yhtä hyvässä kunnossa seuraaville sukupolville kuin missä olemme sen itse saaneet.

Perhe on lapsen ja nuoren tärkein tuki ja turva. Siksi meidän tulisikin ensisijaisesti keskittyä hoitamaan lasten ja nuorten ongelmia perheiden tukemisen kautta. Myös kodin ulkopuolella kuitenkin turvaverkkoa ja luotettavia aikuisia tarvitaan, ja tällaisen väylän luomiseen sopii muun muassa koulu hyvin.

Nyt lapsistamme noin kolmasosalta puuttuu perushoiva ja positiivinen minäkuva sekä noin kymmenesosalla arvellaan olevan erilaisia mielenterveyden häiriöitä. Lapsiperheiden köyhyysaste on yli kaksinkertaistunut viime vuosikymmenellä. Politiikasta on puuttunut lapsinäkökulma, kun peräpeiliin katsotaan. Hyvä, että perheestä edes nyt puhutaan, kun puhutaan tulevaisuudesta, vaalikaudesta tai vuodesta 2015.

Lasten hyvinvoinnin takaamiseksi pitääkin löytyä uusi kolmikanta: perhe, yhteiskunta ja työmarkkinat. Mikään näistä ei yksin pysty toteuttamaan tasapainoista lähtökohtaa lapsille ja perheille. On totta, että perhe voi antaa voimavaroja myös työpanokseen. Määräaikaisuudet ja projektit siirtävät kuitenkin nykyisin kovin usein perheen perustamista. Uusimman perhebarometrin mukaan perheen taloudellinen epävarmuus ja lisääntyneet pätkätyöt vaikuttavat lasten hankinnan siirtämiseen myöhempään ajankohtaan sekä päätökseen tehdä useampia lapsia.

Tällä hetkellä niin sanottuun nuorisotyöttömyyden kovaan ytimeen lasketaan kuuluvan 15 000 nuorta. Tulevaisuudessa kaikkia tarvitaan työelämässä. Kenenkään ei ole varaa antaa syrjäytyä jo nuoruudessa. Yhteiskunta tarvitsee kaikkia jäseniään hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen, ja kaikki aikuiset ovat vastuussa nuorten kasvamisesta yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi.

Arvoisa rouva puhemies! Osaava ja innostunut ihminen on niin yrityksen kuin yhteiskunnankin voimavara.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun tarkastelemme tasapainoisen kehityksen Suomea, me tietysti katsomme tämän päivän realiteeteista niitä näköaloja, mitä eri tavoin avautuu tulevaisuuteen. 2015 saattaa vielä tällä hetkellä tuntua kaukaiselta tulevaisuudelta, mutta varmasti me koemme sen, että tuo vuosiluku saapuu hyvinkin nopeasti. Näinhän, jos otamme vastaavan vuosimäärän taaksepäin, aika on hyvin nopeasti kulunut ja siihen aikaan, mikä on vastaava hujaus taaksepäin katsottuna, on mahtunut hyvinkin dramaattisia, raskaitakin kokemuksia. Usko hyvinvoinnin taloudelliseen kehitykseen koki valtavat romahdukset. Toivottavasti ne visiot, mitä me katsomme myönteisen tulevaisuuden osalta eteenpäin, eivät koe sellaista takatalvea, mitä näköalat 80-luvun lopun ennusteista sitten aivan lähitulevaisuudessaan joutuivat kokemaan.

Ed. Kyösti Karjula keskustan puheenvuoroa käyttäessään toi oikeastaan kaiken keskeisen esille. Haluan yhtyä niihin ajatuksiin, mitä hän todella on tuonut esille, ja korostan sitä, että meidän tulee nähdä yhteiskunnassa myös aineettomien, todellisten asioitten arvot. Arvot ja ihanteet ovat voimavara, jota ei voida asettaa mihinkään mittariin, ja niitä on aika huono graafisestikaan esittää. Mutta arvot ja ihanteet voivat olla sellainen voimavara, jolla ponnistetaan eteenpäin ja löydetään visioita, nähdään päämääriä ja tavoitteita, mitä varten yhteiskunta on olemassa ja mitä varten asioita voidaan rakentaa. Jos meillä arvot ja ihanteet ovat hukassa, niin silloin meiltä puuttuu kyllä aika paljon tulevaisuutta.

Henkinen hyvinvointi, johon täällä viitattiin useammassakin puheenvuorossa, on yksi tärkeä arvo, joka meidän tulee yhteiskunnassamme nähdä. Sivistykseen tulee liittää kaikki se myönteinen, mikä tuohon sanaan on perinteisesti kuulunut. Koulun on oltava myös kasvatuksen antaja, ei pelkästään tietojen ja taitojen jakaja, vaan sen on annettava myös elämään ihanteita ja arvoja, jotta elämässä voidaan katsoa tulevaisuuteen.

Täällä on puhuttu ansiokkaasti perheistä, nimenomaan lapsiperheistä. Tästä asiasta ei koskaan liikaa puhuta, jos sen tulevaisuutta ja hyvinvointia tahdotaan edistää. Se, että meidän väestömme ikäkehitys on se, mihin olemme joutuneet, on vamma, joka tulisi voida korjata. Tarvittaisiin nimenomaan nuorimpia ikäluokkia. Väestökehityksen tulisi olla pyramidi eikä sieni, kuten se tällä hetkellä valitettavasti on hyvinkin monissa maamme kunnissa, ja jopa se alkaa eräitten maakuntienkin osalta muistuttaa pyramidin asemesta sientä. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, ettei kaiken kunnian ja arvon tule olla myös siellä ylimmissä ikäluokissa olevien osalla ilman muuta.

Yhteiskunnan arvo mitataan sillä, kuinka se pitää huolta vanhimmista ja iäkkäimmistä jäsenistään ja niistä, jotka tarvitsevat eri tavoin hoivaa, hoitoa ja huolenpitoa. Tällä mitataan yhteiskunnan todellista arvoa. Yhteiskunnan tulisi olla sellainen, kuten täällä muun muassa ed. Lehtomäki toi esille sanomalla muissakin yhteyksissä esillä olleet sanat, että kansalaiset ovat itsestään ja toisistaan huolta pitäviä. Vastuu alkaa tietysti omasta itsestä. Siihen tulee jo koulussa voida kasvattaa, mutta samalla tulee nähdä myös vastuu lähimmäisestä, toisesta, lähipiiristä, yhteiskunnasta. Silloin voidaan luoda todellista tasapainoista hyvinvoinnin Suomea.

Kun yksilöitten oikeuksia korostetaan, niin kyllä on hyvä tuoda kasvatuksessa ja yleensäkin yleisessä mielipiteessä esille myös vastuut ja velvollisuudet. Nämä liittyvät yhteen: oikeudet, velvollisuudet ja vastuu. Silloin voidaan luoda tasapainoista hyvinvointia.

Kun kansanedustajina pohdimme asioita, olen kokenut, että eräs rikkaus tässä työssä ovat olleet kotimaan maakuntamatkat. Näillä olemme voineet saada tähän työhömme, joka usein täällä on kiireen ja monipuolisen rutiinin tiiviisti täyttämää, sitä tuntemusta, mitä me jokainen tarvitsemme tästä maasta. Ei meillä kenelläkään, ei ainakaan minulla, ole riittävän hyvää tuntemusta maamme kokonaisuudesta, vaikka kuvittelisi olevan. Tarvitaan niitten tuntojen kuulemista aina uudelleen, mitä maakunnissa, niiden eri paikkakunnilla, eri ihmisillä eri ammateista ja eri lähtökohdista käsin on. On hyvä, jos eduskunnalla voisi olla tällaiset jatkuvat, aina uudistuvat tuntosarvet tai aistimukset juuri näitten maakuntamatkojenkin kautta tasapuolisesti maamme eri kulmille. Silloin me voisimme nähdä kokonaisuutta, nähdä metsän puilta ja silloin voisimme edistää myöskin alueellista eheää kehitystä.

Täällä eduskuntatyössä jatkuvasti joudumme toteamaan sen ongelman, mikä meidän yhteiskunnassamme on kuntien vakavan taloudellisen tilanteen kohdalla. Helposti syyllistämme kunnallisjohtajat, kunnalliset luottamushenkilöt. Meillä kuitenkin on tosiasia se, että kuntien taloudellinen tilanne kaipaa tässä maassa talouden selkeän vastuunjaon valtion ja kuntien kesken. Ratkaisuksi tarjottavat kuntaliitokset saattavat joissakin tapauksissa olla ratkaisu, mutta ne eivät missään tapauksessa ole yleisratkaisu. Päinvastoin ihminen kokee lähiympäristöön vaikuttamisen mahdollisuudet tärkeäksi.

Esimerkiksi kun työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta kävi viime elokuussa maakuntamatkalla Vaasassa Pohjanmaalla, erityisesti siellä totesimme, että ruotsinkielisen Pohjanmaan lähiyhteisöt, joita kylissä ja lähipiirissä on, tarjoavat aivan lääketieteellisilläkin tilastoilla mitattavan turvallisen ja onnellisen elämänpiirin. Meidän tulisi yhteiskunnassa löytää niitä ratkaisuja, joilla elämänpiiri voisi olla turvalliseksi koettava ja tunnettava, eli meidän tulee tätä vaalia tasapuolisesti koko maassa. Eräänä osana tähän liittyy juuri maaseudun asuttuna pysyminen, elävä maaseutu. Se on perusosa meidän Suomeamme. Maaseutua ei voida tuoda. Vaikka joitain tavaroita voidaan tuoda, niin suomalaista maaseutua ei voida tuoda. Se säilyy vain asuttuna. Tämä on osa eheää kehitystä.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että ne hyvät näköalat, joita on täällä tuotu tasapainoisen kehityksen Suomen osalta, voisivat myöskin tulevan eduskunnan ja tulevan hallituksenkin ratkaisuissa löytää toteutumisen muotonsa.

Pirkko Peltomo /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelussa valtioneuvoston selonteosta "Tasapainoisen kehityksen Suomi 2015" lähes jokainen edustaja on nostanut tulevaisuusvaliokunnan mietinnöstä esille yrittäjyyden ja ihan aidosti, ja se on ihan hyvä asia, ja niin teen minäkin. Nimittäin tiedossahan on, että yrittäjien määrä laski Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vuoden 2001 aikana lähes 10 000:lla. Kuitenkin maakuntien tulevaisuudennäkymät ovat pitkälti kiinni yritystoiminnan kehittymisestä. Niin sanotun savupiipputeollisuuden supistuttua ratkaisevassa asemassa ovat pienyritykset esimerkiksi Satakunnassa, jossa on ollut ja on tietysti edelleenkin vielä vahvaa teollisuutta. Kuitenkin näiden pienyritysten perustamista ja kehittämistä mielestäni tulee valtion tukea ja niihin tulee käyttää sekä olemassa olevia että uusia ratkaisuja eli koko työkalupakkia.

Koulutuksella on suuri merkitys myös yrittäjyydelle. Se ei välitä vain tietoa vaan myös asenteita. Yksi lääke nuorten yrittäjyysinnon lisäämiseen saattaisi olla yrittäjyysnäkökulman vahvistaminen koko suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Tällä hetkellä toisen palveluksessa työskenteleminen on yhteiskunnassamme edelleen eräänlainen oletusarvo.

Myönteistä kehitystä on ollut yliopistokoulutuksen vahvistamisessa, ammattikorkeakoulujen perustamisessa ja myöhemmin vakinaistamisessa. Etenkin Satakunnassa ammattikorkeakoulut ovat tuoneet ja tuovat varmasti kehittyessään lisää piristystä alueen elinkeinoelämään opetuksen vahvan yrittäjäpainotteisuuden kautta, ja tätä kautta myöskin nuoria on jäänyt elinkeinoelämän palvelukseen omaan maakuntaan.

Olen seurannut läheltä muutaman nuoren, aloittavan pienyrittäjän elämää ja vaikeuksia. Näistä muutamia asioita otan esille heidän toivomuksestaan. He toivovat erityisesti tukea alkutaipaleelle. Yhteiskuntapoliittisesti keskeistä yrittäjyyden tukemisessa on yrittämisen byrokraattisten esteiden purkaminen sekä yrittäjyyteen liittyvän tiedon lisääminen. Hallitus ei ole kuitenkaan istunut toimettomana vaan käynnistänyt uusien yritysten perustamista tukevia sekä yritysten kasvua ja kilpailukykyä lisääviä hankkeita.

Hallituksen Yrittäjyys-hanke, joka toteutetaan yhdessä ministeriön ja Suomen Kuntaliiton yhteistyönä, käynnistyi parisen vuotta sitten. Työssä ovat keskeisesti mukana myös työvoima- ja elinkeinokeskukset sekä elinkeinoelämän sidosryhmät, näin ainakin Satakunnassa. Meillä hanke on koonnut tiiviisti yhteen te-keskuksen ja muiden yrittäjyyttä edistävien tahojen erityisesti aloitteleville yrityksille suunnattuja palveluja. Te-keskuksen Esr-osarahoitteisten yrittäjyysprojektien avulla on järjestetty koulutusta esimerkiksi myönteisen starttipäätöksen saaneille yrittäjille sekä yrittäjätaipaleen alkuvaiheessa oleville yrityksille.

Starttirahayritykset ovat pärjänneet paremmin kuin aikaisemmin on uskottu. Tämä oli minulle yllätys. Vuoteen 2003 eli tähän vuoteen jatkuvalle Yritys-hankkeelle, jolla osaltaan tuetaan muun muassa juuri starttirahayrityksiä, tuleekin saada seuraavalla hallituskaudella jatkoa. En tiedä, onko tilanne kaikissa maakunnissa sama, mutta meidän maakunnassamme nämä starttirahayrityksissä olevat henkilöt myöskin kokivat myönteisenä vastaantulon te-keskusten osalta.

Yrittäjyys ei kuitenkaan ole yleislääke työttömyyteen. On selvää, ettei kenestäkään voi väkisin leipoa yrittäjää. On oltava toimiva yritysidea, ammattitaitoa, itsenäisyyttä ja kykyä kestää epävarmuutta. Jos rohkeus ei riitä, ei synny yritystäkään.

On useita tekijöitä, jotka heikentävät erityisesti nuorten riskinottohalukkuutta ja valmiutta itsensä työllistämiseen. Nuorilla ei tavallisesti ole pesämunaa yrityksen perustamiseen, vaan ainoana mahdollisuutena on velanotto. Kun lisäksi verot on maksettava ennakolta ja yrittäjäeläkemaksuihinkin pitäisi liietä rahaa, voi varattomalta nuorelta mennä sisu kaulaan.

Ongelmia on myös sosiaaliturvassa. Yrittäjyys on muuttunut isoisän ajoista muun muassa kiristyneen kilpailun takia. Nuoretkin ymmärtävät nykyisin, ettei yritystä voi perustaa ikään kuin harrastukseksi, vaan jo aloittaminen vaatii esimerkiksi kaupan alalla riittävät varastot. Eli rahoitus on keskeinen kynnyskysymys, ja toinen on varmasti sosiaaliturva.

Kun puhutaan itsensä työllistämisestä vaihtoehtona työttömyydelle, tulee väkisinkin mieleen, millaisen elannon ja millä riskillä ainoana työntekijänä yrityksessään työskentelevä yrittäjä saa. Jos yrittäjyyden ainoa vaihtoehto on työttömyys ja liikkeelle on lähdetty velkarahalla, ei yrittäjän taloudellinen asema ole etenkään yrityksen alkutaipaleella välttämättä kovin vahva. Tähän ainakin kolme neljä nuorta kiinnitti huomiotani.

Puhemies! Oman haasteensa yrittäjyyden edistämiselle asettaa yrittäjien ikärakenne. Siitäkin täällä on keskusteltu. Arviolta kymmeniätuhansia yrityksiä on tulossa sukupolvenvaihdoksen eteen seuraavan kymmenen vuoden sisällä, kun suuret ikäluokat tulevat eläkeikään. En ehtinyt tarkistaa tätä, mutta arvio lienee 60 000—70 000. Tällä hetkellä puhutaan tällaisista luvuista. Jos näille yrityksille ei löydy jatkajia, merkitsee se suomalaisen elinkeinorakenteen merkittävää yksipuolistumista. Sukupolvenvaihdoksia tukevien hankkeiden soisikin käynnistyvän eri puolilla Suomea. Omassa maakunnassani erityisesti Raumalla on päästy hyviin tuloksiin sukupolven- ja omistajienvaihdoksien tukemisessa. Näitä hyviä käytäntöjä tulisi koko Suomessa ottaa käyttöön.

Tarvitaan siis eri tahojen yhteistyötä, jotta edellisten yrittäjäsukupolvien työn jälki ei suurten ikäluokkien eläköityessä katoa jatkajien puutteeseen. Nuorten rohkaiseminen yrittäjiksi vaatii myös omarahoitukseen ja siemenrahoitukseen liittyvien ongelmien ratkaisemista ja uusien ratkaisujen kehittämistä. Kuten selonteossakin todetaan, seuraavalle hallituksellekin jää vielä paljon tehtävää pienyrittäjän aseman parantamiseksi.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! En malta olla kiittämättä ed. Peltomoa sosialidemokraattisena kansanedustajana näin hyvin valmistellusta ja asiantuntevasta puheenvuorosta yrittäjyyden puolesta. Mutta kuitenkin haluaisin kahteen asiaan erityisesti tarttua. Hän toi arvokkaasti esille sen, että alkuvaiheessa monien pienten yritysten taloudellinen asema ei ole vahva. Se on juuri näin. Minusta tässä on suuri väärinymmärrys. Yleensä ajatellaan, että välittömästi yrittäjä alkaa rikastua. Minä pikkasen oikaisen tässä asiassa.

Mutta toinen asia, ed. Peltomo: Te puhuitte Yrittäjyys-hankkeesta. Minä toivon, että tämän paneutumisen jälkeen te hahmotatte sen, että ne toimenpiteet, mitkä ovat nykyisen hallituksen Yrittäjyys-hankkeessa, ovat täysin riittämättömiä siihen, mitä tarvitaan nyt yrittäjyyden lisäämiseksi Suomessa.

Pirkko Peltomo /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todellakin haastattelin näitä nuoria, juuri alkavia yrittäjiä, ja siinä mielessä halusin tuoda näitä asioita täällä esille, koska he olivat innoissaan omasta yrityksestään, mutta toivat myös nämä varjopuolet näkyvästi esille.

Yrittäjyys-hankkeesta sanoisin näin, että keskustelin tästä asiasta myös meidän te-keskuksemme virkailijoiden kanssa ja heillä tuntui olevan melko myönteisiä kokemuksia. Tämä varmasti riippuu alueista. Voi olla erilaisia alueita, ed. Karjula. Saattaa olla, että teillä on toisenlaisia näkemyksiä ja toisenlaisia tuntoja yrittäjäpiireistä.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä valtioneuvoston selonteosta tasapainoisen kehityksen Suomesta vuoteen 2015 on mielestäni erittäin painavaa asiaa paljon. Tämä on tietyllä tavalla tietopaketti, jonka tulevaisuusvaliokunta on koonnut ennen kaikkea siitä, miltä Suomi näyttää vuonna 2015. Minun on helppo yhtyä tähän, mitä ed. Peltomo toi yrittäjyydestä äsken esille. On käsitelty täällä jo lukuisissa puheenvuoroissa tämän päivän aikana sitä, mikä liittyy koko yrittäjätoimintaan ja siihen, että jos yrittäjätoiminnalle ei Suomessa ole edellytyksiä, niin kyllä on aivan varmaa, että koko kansantalous ja koko yhteiskunta tulee kärsimään.

Mutta, arvoisa puhemies, haluaisin vain yhteen sektoriin tässä puuttua eli maatalouteen ja maaseutuun. Tiedän, että se ei varmasti ole vuonna 2015 mikään keskeinen painopistealue koko suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa ja kehityksessä. Ehkä sitä kuvannee myöskin se, että kun katsoo tätä asiantuntijakuulemista, mitä valiokunta on tehnyt, niin en suoranaisesti löydä — totta kai kaikki maataloudesta ja maaseudusta varmasti pystyvät jotakin lausumaan — kuin maa- ja metsätalousministeriön ja Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen edustajat, joita on kuultu, mutta ei juuri muita, esimerkiksi maatalouden tutkimuslaitoksia tai tuottajajärjestöjä tai jotain vastaavaa, jotka kuitenkin askartelevat näiden asioiden kanssa päivittäin. Nimenomaan haluan puhua perusmaataloudesta, mutta myöskin samalla koko maaseudun kehittämisestä.

Olikin mukava kuulla, että pääministeri omassa puheenvuorossaan tänä päivänä kiinnitti sekä maaseutuun että myöskin maatalouteen huomiota ja ennen kaikkea tunnusti sen seikan, että kyllä maaseutu on jakautumassa kahtia tänä päivänä. Mitä se sitten lienee vuonna 2015, sitä voi vain arvailla.

Täällä on puhuttu maatalouden rakennekehityksestä, ja maatalous on myöskin merkittävää yrittäjätoimintaa. Kun ed. Peltomo toi esille sen, että yrittäjien lukumäärä on voimakkaasti vähentynyt, niin yksi merkittävä vähennystekijä on tässä ollut raju maatalouden rakennemuutos. Kun itse sain vanhan pienen sukutilani vuonna 64, tulin sen niin sanotuksi isännäksi, silloin Suomessa oli 242 000 maidontuottajaa, jotka lähettivät maitoa meijeriin. Siellä oli todella pieniä tuottajia. Tänä päivänä maidontuottajien lukumäärä lienee noin 20 000:n paikkeilla. Onhan siinä ollut vajaassa 40 vuodessa raju rakennemuutos, joka on tuntunut ja näkynyt.

Kun katsoo sitten tätä mietintöä ja täällä olevaa kohtaa, mitä maaseudusta on kirjoitettu, niin kyllä yllättävän pieneksi ja kevyeksi tämä jää. Täällä kyllä todetaan, että kotimainen alkutuotanto on perusta myös yli 300 000 henkilöä työllistävälle elintarvikeklusterille. Se on aivan totta ja tärkeä asia, ja kyllä täällä, kun haluaa käyttää vielä mielikuvitusta, sillä tavalla puututaan myöskin maatalouden ja viljelijäväestön tuloon, että sanotaan, että maaseudun kehittämisen kansallisena haasteena on, kuinka kansallisilla toimenpiteillä taataan alkutuotannon kannattavuus elävällä maaseudulla myös vuoden 2006 jälkeisessä tilanteessa.

Haluaisin tähän vähän pysähtyä, kun ajatellaan juuri, mitä muutoksia on nyt maataloudessa tulossa. Puhun myöskin perusmaataloudesta. Juuri on päätetty joulukuussa itälaajentumisesta, joka tuo merkittäviä maatalousmaita Euroopan unionin piiriin, ja emme me ole Euroopan unionin ulkopuolella vaan sisäpuolella Euroopan unionissa. Mitä se tulee merkitsemään Suomen maataloudelle vuoteen 2015? Ensin on välitarkistus tulossa ja sitten koko tämä asia, että Puola ja Baltian maat tulevat mukaan samoille markkinoille ja pitäisi tulla myöskin samoilla edellytyksillä. Kun ajatellaan vielä, että meillä on nyt tämä pohjoinen kansallinen tuki ja sitten 141-asia on auki vielä tänäkin päivänä, niin kyllä on suuri vaara, pystymmekö me säilyttämään esimerkiksi vuonna 2010, 2013, 2015 edes tämän tasoisen kotimaisen elintarviketuotannon tässä maassa. Minä en ainakaan tänä päivänä olisi täysin varma, että koko maassa pystytään elintarvikkeita tuottamaan.

On totta, että meillä on hyvä elintarvikkeiden laatu ja elintarvikeklusteri on voimakkaasti kehittynyt, erityisesti omassa maakunnassani, jolle se on aivan, voin sanoa, avainkysymys. Jos meillä kotimainen elintarviketuotanto loppuu, niin kyllä Etelä-Pohjanmaa maakuntanakin on menettäjien joukossa erittäin suuri. Maataloudella on aivan keskeinen merkitys koko meidän elintarviketaloudellemme ja koko maakunnan kehitykselle.

Olisin todella toivonut, että tätä olisi syvällisemmin käsitelty myöskin tässä. Ymmärrän sen, että maatalous ei ole niin merkittävä kuin kaikki muut. Ei ole niin modernia eikä hienoa puhua maataloudesta ja välillä myöskään metsätaloudesta. Se ei kuulu tähän nykyteknologiaan sillä tavalla. Mutta väittäisin, että kun pitkässä juoksussa ajatellaan, niin kyllä meillä pitäisi nimenomaan olla vastuu siitä, miten peruselintarvikkeet suomalaisessa yhteiskunnassa tuotetaan myöskin vuonna 2015 ja siitä eteenpäinkin.

Arvoisa rouva puhemies! En suinkaan nyt mitään moitetta kovasti esitä, mutta ihmettelyni siitä, että tähän puoleen ei ole paneuduttu. Ymmärrän kyllä, että maatalous on niin tulenarka asia, että jos yksimielinen mietintö aiotaan saada, niin on pitänyt olla kirjoittamatta, panna rivien väliin, aika paljon.

Mutta ihan tähän lopuksi: Täällä on lausumaehdotus 41, joka päätyy voimalliseen kannanottoon. Varmasti tulevaisuusvaliokunnassa on ollut väkevät perusteet tälle viimeiselle kohdalle: "valtioneuvostoon nimitetään tulevaisuuspolitiikasta vastaava tulevaisuusministeri". Se onkin jo vallan suuri asia. Minä vaan kysyisin nyt arvoisilta tulevaisuusvaliokunnan jäseniltä: Eikö jokaisen ministerin pidä olla tulevaisuusministeri, jos hän valtioneuvostossa istuu? Pitääkö ihan tieten tahtoen perustaa uutta? Kyllä minä edellyttäisin, että kaikilla ministereillä, olipa hallitus minkä näköinen tahansa, jokaisella, pitää olla tulevaisuudennäkyä ja kykyä nimenomaan nähdä eteenpäin, kun istuu ministerin paikalla. Jos sinne vielä erillinen tulevaisuusministeri aiotaan perustaa, en ainakaan omalta osaltani ole valmis kannattamaan tällaista muutosta ja toivon samaa seuraavalta hallitukselta. Muuten ministereiden määrää voidaan minun puolestani lisätä ja olen valmis tukemaan sitä, että on apulaisministereitä, jos kansakunta sitä vaatii, mutta en tulevaisuusministeriä olisi sinne valmis vielä laittamaan.

Markku  Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lyhyesti vaan, että valiokuntahan juuri tuossa lopussa toteaa, että tulevaisuuspolitiikkaa pitää vahvistaa tulevaisuusministerin tai pääministerin vastuulla. Haluaisin korostaa, että tässä on useita erilaisia vaihtoehtoja. Yhdyn täysin ed. Vihriälän käsitykseen siitä, että jokaisen ministerin pitäisi erityisesti omalla sektorillaan olla tulevaisuusvisionäärinen ja hyvä johtaja tietenkin samalla ja nähdä sen sektorin ministeriön kehittämisen suuret linjat, mutta halusimme tällä korostaa sitä, että on rikottava näitä sektorirajoja. Pääministerin lisäksi tarvitaan vielä paljon enemmän laaja-alaista näkemystä. Niin kuin suuret innovaatiot syntyvät eri alojen, eri kulttuurien, eri tieteenalojen monitieteisestä yhdistämisestä, niin vähän samanlaisesta on kyse myös Suomen johtamisessa hyvään, hyvinvoivaan tulevaisuuteen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tuossa iltapäivällä jo käytin 7 minuutin puheenvuoron, mutta kun siinä sitten aika loppui kesken eikä riittänyt siihen, mitä ajattelin sanoa, niin olen sitten uskollisesti ollut paikalla odottamassa täällä loppupäässä, etten sitten terrorisoisi niiden ajankäyttöä, jotka eivät vielä varsinaista puheenvuoroaan olleet käyttäneet. Ajattelin tässä vielä muutaman näkökohdan sanoa.

Ensinnäkin tämä ajoitus sattui sikäli erinomaisen hyvin, että kaikkein lennokkaimmin yrittäjyyttä korostavan puheenvuoron käytti SDP:n kansanedustaja, mikä tietysti vähän niin kuin kuvaa sitä, että tässä ovat rakennelmat pikkuhiljaa muuttumassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kun vielä kaiken huipuksi ed. Peltomo vetosi kokemuksiin ja haastatteluihin, tuli ed. Karjula lähinnä mieleen ja sieltä suunnalta olisi voinut odottaa tämän laatuisen puheenvuoron käyttämistä, mutta se tuleekin sitten SDP:n edustajan suusta. Jäi vähän monttu auki suorastaan siinä, että millä tavalla tässä omassa puheenvuorossa pystyisi enää mitään lennokasta tuon esityksen jälkeen sanomaankaan.

Mikä koskee vielä tätä hänen puheenvuoronsa arviointia, niin hän viittasi tähän KTM:n Yrittäjyys-hankkeeseen, jota ministeri Mönkäre on täällä varsin monta kertaa ministeriaitiosta puolustanut ja puhujakorokkeelta puolustanut ja markkinoinut kansanedustajille. Totean sen, että kun sitten ihan käytännön tasolla on niin sanotussa kansanedustajan kenttätyössä ollut mukana, niin harvoin sen tuloksiin pääsee käsiksi sillä tavalla, että todetaan, että tässä hankkeessa nimenomaan tämän poliittisen työn tulokset ovat nähtävissä. Eli jotakin siinä on kerta kaikkiaan epäonnistunut ja sen tuloksellisuus on jäänyt varsin vaatimattomaksi, vaikka varmasti ihan hartaudella ja vilpittömästi asiaa on haluttu edistää.

Mutta se ympäristö, missä tällä hetkellä ollaan, on todella hyvin merkittävä. Meillä on nyt kaksi hyvin merkittävää merkkipaalua tässä asiassa. Toinen merkkipaalu on 1990-luvun alkupuoli, jolloin meillä menetettiin monta kymmentätuhatta pientä yritystä lamavuosien aikana, niin että menetettiin koko se struktuuri, mikä Suomessa silloin oli. Nyt ollaan sitten toiselta puolelta tilanteessa, jossa meillä on 80 000 pientä ja vähän suurempaa yritystä sukupolvenvaihdoksen tilanteessa. Jos sitten ei pystytä niitä 90-luvun alun menetettyjä yrityksiä eräällä tavalla uudelleen rekrytoimaan käyttöön ja toisaalta menetetään jopa 80 000 yritystä, niin että sukupolvenvaihdokset eivät toteudukaan, niin tämä on iso juttu. Kun siihen vielä liitetään maatalouden tilanne, jota ed. Granvik puheenvuorossaan varsin hyvin kuvasi, niin on se aika paljon. Sehän merkitsee 200 000—250 000 sellaista pysyväisluontoista työpaikkaa, jotka ovat olleet tämän yhteiskunnan perusrakenteen ylläpitäjiä.

Tässä katsannossa, arvoisa puhemies, olen miettinyt aika paljon itsekin — tässä pitää koko ajan miettiä, millä tavalla on tässä keskustelussa mukana — sitä mitä erityisesti pitäisi tehdä. Yksi asia, joka on tullut mieleen, on se, onko mitään mahdollisuuksia meidän koulujärjestelmässämme jollakin tavalla läpäisyperiaatteella näitä yrittäjyysasioita ottaa kuvaan mukaan. Minusta tuntuu, että ed. Peltomo olisi äskeisen puheenvuoron perusteella sopiva primus motor viemään samaa saarnaa, minkä hän piti meille täällä äsken, olemaan semmoinen tulevaisuusministeri näissä asioissa ja markkinoimaan tuonne Opetushallituksen puolelle ja koulutoimesta vastaaville tätä asiaa, koska tässä on ihan perustavaa laatua olevasta asiasta kysymys. Toivoisinkin, että tässä tehtäisiin jotakin aivan erikoisesti.

Sitten hän mainitsi starttirahan käytöstä. Minun kokemukseni ovat kyllä vähän toisenlaiset esimerkiksi Oulussa aika monessa tapauksessa. Ymmärrän starttirahan merkityksen, kun on kyse uudesta alasta. Se on aivan selvä asia, että siihen se perusrahoitus saadaan. Mutta kun käytetään starttirahaa sellaiseen tapaukseen, että sillä lopetetaan jo olemassa oleva vastaava toimeliaisuus samassa kylässä tai kaupunginosassa, niin ei siinäkään mitään järkeä ole. Eli starttiraha on hyvä väline, mutta se tarkoittaa, että sitä hyvin hyvin taiten käytetään.

Sitten sukupolvenvaihdosasiasta vielä: Meillähän on olemassa yksi hyvin merkittävä mietintö tässä suhteessa. Se on niin sanottu Mapoli eli Lipposen ensimmäisen hallituksen ajalta maatalouspoliittisen työryhmän, vai oliko se toimikunta silloin, mietelmys ja siihen sisältyvät konkreettiset ehdotukset. Niille vaan on käynyt kaikille huonosti. Toisin sanoen sekin mikä on saatu tuskalla ja vaivalla tänne isoon saliin, on täällä niin sanotusti ajettu nurin. Tämä tarkoittaa kyllä käytännössä sitä, että nyt on hurskaitten puheitten ja ohjelmajulistusten aika mennyt täydellisesti tässä asiassa umpeen. Nyt tarvitaan todella erinomaisen konkreettisia toimenpiteitä.

Kun Maatalouden taloudellinen tutkimuslaitos laati pari kolme vuotta sitten selvitykset maakohtaisesti Keski-Euroopasta siitä, millä tavalla tämä sukupolvenvaihdosasia on hoidettu Saksan liittotasavallassa ja eräissä muissa valtioissa, joissa se on kutakuinkin mallikelpoisesti hoidettu, niin olen sitä mieltä, että nyt pitäisi asettaa pikaisesti vielä tämän Lipposen kakkoshallituksen toimesta virkamiestyöryhmä, jossa on oikeusministeriö ilman muuta mukana, joka kaivaa nämä valmiit selvitykset esiin ja katsoo, millä tavalla meidän oikeuskulttuuriimme ja perintökaareemme saataisiin soveltumaan nämä keskieurooppalaiset malliesimerkit siellä varsin toimivista järjestelmistä. Tässä on siis todella isosta asiasta kysymys.

Pitää vielä muistaa tässä yksi hyvin merkittävä asia. Silloin kun on kysymys maaseudusta ja maaseutu- ja maatalouspolitiikasta, me toimimme yhteisillä EU:n sisämarkkinoilla yhteisessä maatalouspolitiikassa eli capissa, jolloin kaiken pitäisi olla yhdenvertaista, yhdenmittaista kilpailutilanteessa. Tämä vielä aivan erikoisesti korostuu nyt, kun EU:n laajeneminen tapahtuu, kun kymmenkunta maatalousvaltiota liittyy tähän yhteiseen maatalouspolitiikkaan eli capiin. Toisin sanoen vielä nämä vaatimukset lisääntyvät. Jos ei muuta saa tämä Lipposen kakkoshallitus aikaiseksi, niin saisi nyt edes tämän selvitystyön käynnistymään välittömästi.

Siihen, arvoisa puhemies, liittyy sitten aluetukien kohtalo vuodesta 2007 eteenpäin. Iltapäivällä käytiin ministeri Korhosen kanssa debattia varsin paljon tästä aiheesta, mutta se vaatisi paljon paljon yksityiskohtaisempaa selvitystyötä ja myöskin eräänlaista budjettiraamiajattelua. On hyvä, että on selvä poliittinen tavoite, että EU:sta nyt seuraavaa rakennerahastokautta varten ulosmitataan kaikki se, mikä ulosmitattavissa on. Mutta sitten pitää olla se kansallinen vaihtoehto olemassa valmiina, mitä kansallisesti tehdään, jos ei siinä onnistutakaan. Nimittäin onnistuminenhan tarkoittaa sitä, että niitä peruskriteereitä, jotka ovat aluepolitiikan perusteena EU:ssa tällä hetkellä, rukattaisiin eräällä tavalla Suomen hyväksi. Se on erittäin kova poliittinen tehtävä.

Sitten vielä yksi asia tässä ja se on tulevaisuusministeriasia. Toteaisin, että minä nyt haluan ymmärtää tämän sillä tavalla, edustajat Markkula ja Karjula, jotka ovat vielä täällä paikalla, että tässä on kysymys samanlaisesta instituutiosta kuin on tasa-arvoministeriys tällä hetkellä valtioneuvostossa, mikä tarkoittaa sitä, että yhdelle valtioneuvoston jäsenelle on annettu nämä tehtävät, samalla kun sitten kaikkien ministereitten velvollisuutena on hoitaa omalla lohkollaan nämä tulevaisuusasiat.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Pidän tämän selontekokeskustelun siinä määrin arvokkaana, että vaikka olen saanut käyttää ryhmäpuheenvuoron, niin haluan ihan muutamaan asiaan vielä tarttua omassa puheenvuorossani.

Ensimmäinen asia: On arvostettavaa, että tämä mietintö on saanut näin monipuolisen arvioinnin ja kattavan keskustelun aikaan, jossa mielestäni on se historiallinen piirre, johonka periaatteessa ed. Pulliainen jo edellä viittasi, että on kahlattu joidenkin sellaisten perinteisten poliittisten raja-aitojen yli tarkastelemaan asioita, että en aikaisemmin ole tämän kahdeksan eduskuntavuoden aikana yhtä selvästi, yhtä vahvasti tätä kohdannut. Tämä ehkä kulminoitui tietyllä tavalla ed. Peltomon käyttämään erittäin voimakkaaseen, yrittäjyyttä puolustavaan puheenvuoroon, mutta muutoinkin koen, että ehkä tällä hetkellä haemme syvemmältä todella yksituumaisuutta ja niitä isompia juttuja, joihin meidän pitää nyt suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden tekemisessä sitoutua ja jättää jossain määrin taka-alalle niitä vanhakantaisia poliittisia intohimoja, jotka hyvin helposti ovat rikkomassa sinällään tärkeiden asioidenkin eteenpäinviemisen.

Minä haluan viipyä tässä yrittäjyyskysymyksessä vielä hetken juuri sen vuoksi, että tähän asti — voisi sanoa, että näihin vuosiin asti — on saanut kokea sen, että puhuttaessa yrittäjyydestä, pien- ja perheyritystoiminnasta, se välittömästi synnyttää sellaisen erimielisyyden, klikkiytymisen, joka ei edesauta tämän suomalaisen tulevaisuuden kannalta tärkeän asian eteenpäinviemistä.

Sen vuoksi minusta on paikallaan vielä palata siihenkin arviointiin, että jos tulevaisuusvaliokunta mietinnössään toteaa yrittäjyysvajeeksi 40 000—50 000 yritystä ja tähän lisätään, niin kuin muutamissa aikaisemmissa puheenvuoroissa on lisätty, kymmenientuhansien pienyritysten sukupolvenvaihdostarve ja samanaikaisesti myös kymmenientuhansien maatilojen sukupolvenvaihdostarve, noustaan siihen kysymykseen, mistä löytyy suuruusluokkaa 100 000—120 000 nuorta, jotka ovat valmiit ottamaan yrittäjävastuun jo seuraavan 5—10 vuoden aikana. Tämä on erittäin iso yhteiskunnallinen kysymys. Sen vuoksi on arvokasta, jos edes tämä yksi suuri asia tavoittaa nyt meitä vähän eri suunnista tähän samaan johtopäätökseen ja luo sitä henkistä jännettä, jossa todella aidosti lähdetään kysymään, mitä meidän pitää tehdä tämän ongelman ratkaisemiseksi.

Täällä on muutamissa puheenvuoroissa viitattu myös koulutukseen, koulutuksen syvempään uudelleenarviointiin. Muistan 80-luvun puolivälin, jolloin sain olla muutamissa veso-päivissä puhumassa yrittäjyysteemasta. Olen tämän vajaan 20 vuoden aikana pohtinut sitä, mikä on yrittäjyyskoulutuksen asema ja rooli. Kyllä jollakin tavalla kiteyttäisin sen, että koulutuksen sisällössä sen lisäksi, että puhutaan yrittäjyyden olemuksesta, ehkä kuitenkin vielä enemmän pitäisi pystyä tavoittamaan niitä syvävirtauksia, joissa lähestytään riskienhallintaa, epävarmuuden sietämistä, ongelmien ratkaisemista ja tätä kautta tavoitetaan sitä henkistä perustaa, joka vaaditaan aina yrittäjäammatissa ja yrittäjäriskin otossa. Minusta tämä on se näkökulma, johon meidän ehkä enemmän pitäisi pystyä siirtämään koulutusta, koulutuksen painopistettä, ja samalla pitäisi huomata se, että tätä henkistä perustaa tarvitaan myös yhä useammin toisen palveluksessa toimivalta henkilöltä. Se sama epävarmuus, joka myös tässä meidän mietinnössämme todetaan, ympäröi yhä enemmän ei vain yritystoimintaa vaan kaikkea toimintaa ja kaikkea työntekoa.

Siksi, arvoisa puhemies, omana johtopäätöksenäni jollakin tavalla nostaisin esille sen — kun myös ed. Vihriälä aivan perustellusti kaipasi vähän syvempää otetta myös maatalouden tulevaisuuden arviointiin — että vaikka me kritisoimme jopa edustajina sitä, onko selontekokäytännöllä riittävää merkitystä, niin monta kertaa, kun on saanut eri muodoissa olla kehittämistyössä, uuden luomisen hankkeissa, mukana, on voinut todeta sen, mitenkä uuvuttavaa on niiden ensimmäisen vaiheiden ja ensimmäisten metrien läpikulkeminen. Aivan samalla tavalla, jos ajatellaan kaiken kaikkiaan hallituksen ja eduskunnan vuoropuhelua tämän tulevaisuustyön osalta, olen tunnistamassa sen, että tämä selontekokeskustelu on jo henkiseltä vakavuudeltaan ollut aivan toisella tasolla, kuin oli esimerkiksi edellisen eduskunnan aikana käyty tulevaisuuskeskustelu. Siksi tekisin vähän uuden tyyppisen avauksen: Onko nyt aika pysähtyä kahteen, jopa selontekotyyppiseen, selvitykseen heti seuraavan eduskunnan alkumetreillä?

Toinen keskittyy nimenomaan suomalaisen maatalouden tulevaisuuteen. Jos me emme pysähdy tähän laajemmin ja nimenomaan maataloutta koskien, helposti käy niin, että me jatkamme vain tätä samaa linjaa ja tietyn ajan kuluttua kohtaamme ehkä ongelmia, jotka ovat kooltaan niin suuria, että niitten ratkaiseminen kansallisesti käy ylivoimaiseksi. Sen vuoksi myös maatalouden kehittämisen osalta olisi viisasta panostaa enemmän ennakointiin, pohtia todella erilaisten toimenpiteiden ajoitusta ja näistä toimenpiteistä seuraavia vaikutuksia. Sen vuoksi maatalouskysymyksen syvempi pohtiminen tämän selonteon yhteydessä ja mietinnön yhteydessä ei varmaankaan olisi ollut mahdollista sen ajan puitteissa, mikä oli käytettävissä, ja jopa poliittisesti maatalouden tulevaisuuden hahmottaminen tulevaisuusvaliokunnan viitekehän puitteissa olisi ehkä ollut tässä vaiheessa ylivoimaista. Mutta tämä voisi olla ihan maa- ja metsätalousministeriön oma toimeksianto.

Mutta tarvitaan aivan saman tyyppinen, onko se selonteko, mikä onkaan se käytäntö, mutta saman tyyppinen selvitys, joka on huomattavasti syvällisempi ja monipuolisempi, kuin on nyt Yrittäjyys-hanke, jolla on tämän Lipposen hallituksen aikana monella tavalla ratsastettu, mutta jonka hankkeen villat näyttäytyvät hyvin vaatimattomiksi tuolla käytännön elämässä ja eri puolilla Suomea. Ihan samalla tavalla pitäisi paneutua siihen, miten arvioidaan yrittäjyyden edistämisen tulevaisuus, ne keskeiset linjat, joihin todella saadaan kattava poliittinen sitoutuminen, ne ennakkoluulottomat ja rohkeatkin valinnat, joilla paneudutaan tähän vaativaan kysymykseen. Nimittäin jos me merkittävällä tavalla saavutamme osaamisen tasokorotuksen — niin kuin mietinnössä kirjattiin, että osaamisen osalta meidän pitää saavuttaa tasakorotus — minä hakisin samanlaisen analogian: että yrittäjyyden edistämisen toimenpiteiden osalta meidän tulee löytää selvät eväät tasokorotukseen. Sen saavuttaminen ei ole helppo tehtävä, mutta minä toivon, että olemme siihen valmiit sitoutumaan.

Viimeisenä hyvin lyhyenä asiana, arvoisa puhemies, tartun tähän kielikysymykseen. Taisi olla ed. Bremer, joka omassa puheenvuorossaan todella kysyi, miksi tässä mietinnössä ei ole millään tavalla kattavammin tartuttu kieliasiaan. Näen sen myös hyvin tärkeänä kysymyksenä. Ennen kaikkea ajattelen sitä siltäkin pohjalta, että (Ed. Väistö: Ed. Elo!) — myös ed. Elo — voisiko sanoa vuosituhannen vaihteeseen saakka on aika pitkälle ajateltu, että kansainvälistyminen on pohjoismaista yhteistyötä, ehkä Euroopan unionin sisällä tapahtuvaa yhteistyötä. Nyt vajaan 10 viimeisen vuoden aikana Aasia on tullut merkittäväksi kauppakumppaniksi ja yhteistyökumppaniksi myös Suomelle. Jos me ajattelemme tästä 10—15 vuotta eteenpäin, on erittäin todennäköistä se, että Aasian maat ja Pohjois-Amerikka ovat suhteellisesti huomattavasti merkittävämpiä yhteistyöalueita Suomelle kuin ne ovat tänä päivänä.

Sen vuoksi ajattelen näin, että englannin kielen aseman määrätietoinen vahvistaminen on tarkoituksenmukainen ja merkityksellinen asia. Tässä suhteessa minusta meidän pitäisi se asia, että meillä on todella pakkoruotsi, rohkeasti nostaa käsittelyyn, ei niin, että me ruotsinkielisen väestön asemaa vaikeutamme Suomessa. Siitä ei ole kysymys. Henkilökohtaisesti haluan tästä näkemyksestä kaikella tavalla irtisanoutua. Mutta jos ajattelen pääosaa suomalaisia nuoria, mitä todella merkitsee se, että he saisivat nykyistä vahvemmin keskittyä englannin kielen opiskeluun ja hankkia riittävän vahvan englannin kielen taidon? Se tulee olemaan keskeinen osaamisvaatimus jo lähivuosina ja on jo tänäänkin.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Kysymys yritysten ja myös maatilojen sukupolvenvaihdoksista ja niiden toteutuksesta on erittäin tärkeä. Panin muutama päivä sitten merkille, että meillä Pohjois-Karjalassa maatilojen sukupolvenvaihdoksia on tehty kenties 1—1,5 per kunta. Se on vain noin kymmenesosa siitä, mitä joskus 80-luvulla sukupolvenvaihdoksia tapahtui. Toki yritysten koko on kasvanut, mutta kaikki tiedämme, että toimivat elinvoimaiset maatilat ovat sittenkin perusta, se maaseudun elämisen runko, jonka varassa paljolti meidän luonnonvarojemme hyödyntäminen tulevaisuudessakin toimii.

Tästä syystä, arvoisa puhemies, on äärimmäisen tärkeä kysymys paneutua siihen, millä tavoin varmistetaan sekä maatilojen jatkuvuus että pienyritysten, perheyritysten, jatkuvuus tässä maassa. Mielestäni tämä asia on jäänyt liian vähälle huomiolle. Liian vähän on kartoitettu niitä ongelmia, joita sukupolvenvaihdokseen liittyy, ja ylipäätänsä liian vähän on arvioitu tulevaa kehitystä. Tässä suhteessa myös koulutukseen ja ylipäätänsä siihen yrittäjyyden asiaan, mihin ed. Karjula minusta hyvin puheenvuorossaan viittasi, pitäisi merkittävästi enemmän paneutua. Olisiko niin, että seuraava eduskunta jo ensimmäisen vuoden aikana näitä kysymyksiä vakavasti pohtisi? Olisiko se sitten hallituksen valmistelun pohjalta vai millä tavoin, mutta joka tapauksessa nämä asiat tulisi kyllä ottaa keskeisesti esille ja keskusteluun.