Arto Seppälä /sd:
Arvoisa puhemies! On niin paljon kysyttävää,
mutta täytyy nyt kohdistaa STM:n puolelle.
Arvoisa puhemies! Julkisuudessakin esiintyneiden tietojen mukaan
sosiaali- ja terveysministeriössä on kaikessa
hiljaisuudessa — vaikka ainakin osa henkilökunnasta
tietää — valmisteltu Hämeen
ja Keski-Suomen työsuojelupiirien yhdistämistä,
ja tässä olisi kai tarkoitus muodostaa keskelle
Suomea suuri työsuojelupiiri, jonka keskuspaikkana olisi
mahdollisesti Jyväskylä tai Tampere. Olisin kysynyt
ministeriltä:
Onko todella näin tapahtumassa, ja eikö tätä voisi
myöskin organisoida jatkossa sillä tavalla, että jos
tämä tapahtuu, niin katsotaan koko hallintoa ja
sen jälkeen tehdään nämä toimenpiteet? Olisin
tietenkin aikataulustakin halunnut kuulla.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! Viime tupokierroksella kolmikantaisesti päädyttiin
siihen, että selvitetään työsuojelupiirien
lukumäärän vähentämistä.
Se periaate oli suurin piirtein, että nykyisestä yhdestätoista
mentäisiin alaspäin, mutta ei kuitenkaan ihan
sentään viiteen, niin kuin lääninhallitusten osalta.
Kun Tampereen työsuojelupiirin johtaja valitettavasti
on kuollut, niin tässä tilanteessa tietysti asia
on tullut nopeammin ajankohtaiseksi. Mitään päätöstä näiden
kahden työsuojelupiirin yhdistämisestä ei
ole tehty, se on harkinnassa. Hämeen työsuojelupiirihän
ei ole mikään pieni, mutta Keski-Suomen on. Erityisen
pieniä työsuojelupiirejä meillä on
Itä-Suomessa.
Työsuojelupiirien koon kasvattaminen tietysti helpottaa
erikoistumista, ja kun tavallaan työsuojelu muuttuu yhä vaikeammaksi
ja monimutkaisemmaksi, voi olla spesialisoituneempaa henkilökuntaa.
Teoriassa sitä voi olla myös piirien välisenä yhteistyönä,
mutta tiedämme, että hallinnollisilla rajoilla
on aina taipumus olla korkeampia kuin olisi suotavaa.
Arto Seppälä /sd:
Arvoisa puhemies! Olisin vielä vähän
jatkanut tätä kysymystä: Miten on tarkoitus
jatkossa kaikkien piirien työsuojelun resurssit turvata?
Jatkuvasti myöskin arvostelua tulee ja erityisesti ammattiliitot
arvostelevat työsuojelun valvontaa. Erityisesti viime aikoina nosturijupakka
on ollut esillä myöskin julkisessa sanassa.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! Tällä nosturijupakalla ei
resurssien kanssa ole paljon tekemistä, vaan sen kanssa,
että kyseinen nosturi on Italiassa hyväksytty,
ja koska Suomi on EU:n jäsen, se tulee tätä kautta
meille. Meidän ei tämän takia ole tarkoitus
erota EU:sta. (Naurua)
Mutta työsuojelupiirien resurssit ovat Suomessa noin
kaksi kertaa suuremmat kuin työsuojeluhallinnolla on EU:ssa
keskimäärin. Resurssit määrällisesti
sinänsä riittäisivät, mutta kun
työsuojelun tehtäväkenttä on
nopeasti muuttunut ja kun työsuojelupiirit ovat rekrytoineet paljon
väkeä 70-luvun alussa, se henkilökunta, joka
meillä nyt on töissä, on ehkä nykyoloihin väärin
koulutettua ja samalla myös keski-iältään aika
vanhaa. Siinä mielessä on ehkä enemmän resurssien
suuntaamisessa kuin määrässä tällä hetkellä ongelmia.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Arvoisa puhemies! Meillä oli eilen tilaisuus ministeri Soininvaaran
kanssa tästä asiasta jo keskustella, mutta vastaukset,
joita ministeri nyt antaa, eivät vakuuta siitä,
että ministeri olisi vielä riittävästi perehtynyt
työsuojelun tilaan ja kehittämistarpeisiin. Pitkään
olemme yrittäneet saada lisäresursseja työsuojeluun,
koska työsuojelun resurssit ovat selkeästi vähentyneet
ja tarvitaan uusien haasteiden edessä lisää osaavaa
henkilökuntaa.
Resurssityöryhmän tuloksena ratkaisu, että kaksi
työsuojelupiiriä yhdistetään,
ei vastaa työryhmän selkeästi asettamia
tavoitteita. Pyydänkin nyt ministeri Soininvaaraa pikaisesti
panemaan auki Hämeen työsuojelupiirin päällikön tehtävän
ja täyttämään sen ja sen jälkeen
pyydän ministeri Soininvaaraa ja muuta hallitusta miettimään,
miten voitaisiin turvata työsuojelun resurssit (Puhemies
koputtaa) niin, että työtapaturmien määrää voidaan
vähentää ja henkistä työsuojelua
parantaa.
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! En havainnut kysymystä.