Heli Paasio /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä on varmaan turha viitata suoraan, että edellisessä asiaa koskevassa puheenvuorossa puhuttiin näitä ja näitä, mutta tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax ansiokkaasti kävi läpi mietinnön, missä käytiin läpi lukuja, kuinka monta ilmoitusta on jätetty, mitkä olivat vaalikampanjoiden summat jne. Ne löytyvät mietintötekstistä.

Olennaiseen, itse asiaan: Voi sanoa, että vaalilaki on tuonut varmasti sitä tarvittavaa läpinäkyvyyttä koko meidän järjestelmäämme, mitä on kaivattu, mutta on ihan varmasti vielä ongelmia, joihin tulee puuttua. Suurimpana ongelmana tietysti tässä on nähty se, että Valtiontalouden tarkastusviraston resurssit oli lähtökohtaisesti jo mitoitettu niin, että mietittiin, kyetäänkö tätä lakia lainkaan saattamaan voimaan, niin että tarkastus kyetään toimittamaan.

Suurempi ongelma vielä siinä on se, että Valtiontalouden tarkastusvirasto ei saa välttämättä sitä tietoa, minkä me itse voisimme kuvitella tähän kohtaan tarvittavan — erilaisia vertailutietoja vaikkapa mediasta, vertailutietoja mainosten summista — koska kuten voi todeta, että joka ikinen tässä salissa oleva vaalikampanjan käynyt, ilmoituksen jättänyt, voi sanoa, että me tiedämme vain meihin kohdistetut maksuvelvoitteet vaikka tietyn median kautta, mutta onko rinnakkainen ehdokas ollut samojen maksuvelvoitteiden alla vai eri hinnoittelun mukaan, sitä me emme tiedä. Tämmöisiin asioihin emme pääse kiinni ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Tarkastusvaliokunta tulee ottamaan laajemmalti kantaa, kun on käyty kuntavaalit ja presidentinvaalit — tai presidentinvaalithan on suoritettu jo — mutta kuntavaalien jälkeen kokonaisuutena siihen, miten tämä laki toimii tai ei toimi.

Edustaja Ruohonen-Lerner totesi viime perjantaina, että tarkastuksen ulkopuolelle jää hirveän suuri osa ilmoituksia sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät ole esimerkiksi varaedustajiksi tulleet valittua mutta ovat käyttäneet isoja summia. Täytyy tehdä selvä rajanvalinta myös, tarkastetaanko kaikki ilmoitukset, ehdokkaat vai ei, eikä niin, että pelkästään isot summat, koska siinähän tulee iso ongelma: kuka sen määrittää, missä menee raja, kuka ehdokas sen jälkeen määrittää, että kampanja jäikin muutaman euron alle, en ole ilmoitusvelvollinen? Me käymme sen jälkeen kädenvääntöä epäolennaisesta asiasta, kun täytyy muistaa tässäkin keskittyä olennaiseen.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Aivan niin kuin täällä asian käsittelyn yhteydessä jo perjantaina todettiin ja äsken erinomaisesti kollega Heli Paasio totesi, laki toi ryhtiä ja läpinäkyvyyttä tilanteeseen. Olen iloinen myös siitä, että lakia on noudatettu varsin hyvin. Ennakkoilmoituksiakin annettiin 40 prosenttia eli noin 900 kappaletta, ja sekin kertoo hyvää.

Sitten kun tässä yhteydessä myöskin kysytään, minkä verran käytetään vierasta pääomaa, niin useita kampanjoita läpi käyneenä ja tällä elämänkokemuksella jättäisin kyllä sellaisen perinnön seuraaville sukupolville, että tämä on niin epävarma kortti tämä kansanedustajankortti, että en suin surminkaan suosittele velaksi kampanjointia. Voi olla, että aina ei tärppää niin hyvin, koska suurin osa ehdokkaista jää valitsematta, ja ne ovat raskaita laskuja maksella jälkikäteen, jos on velaksi kampanjoinut.

Viittaan myös siihen, mihin täällä edustaja Paasio aikaisemmin viittasi, että nämä tulkintaongelmat, siltä osin kuin niitä on, on yritettävä minimoida. Eivät ne nyt ole olleet määräävässä asemassa tähänkään asti, mutta siellä jotakin kuitenkin vielä on. Siltä osin niitä varmaan selvitellään.

Sitten tähän Valtiontalouden tarkastusviraston toimivaltaan. Minäkin painotan sitä, että siinä on kehittämisen varaa. Täytyyhän tarkastavalla viranomaisella olla sellaiset työkalut, että se pystyy sen tarkastustoimensa tekemään. En puhu pelkästään henkilöstöresursseista, mikä on tietysti ihan perusasia, että on ihmisiä tekemässä, vaan siitä, että he voivat vertailla tietoja, ovatko annetut ilmoitukset uskottavia. Vertailutietojen saaminen on ihan ensisijaisen tärkeätä, muuten syömähammas tarkastustoiminnalta on kyllä katkennut. Tällä hetkellä näin ei ole, jolloinka ei ihan aukotonta tarkastusta ole voinut saada.

Kiinnittäisin huomiota myös siihen, että kun nämä vaalikampanjat ovat tällaisia projektiluonteisia juttuja, niin byrokratiaa ei saisi kyllä tässä maksimoida, esimerkiksi ihan kirjanpitolain mukaisia taseita ym. Tämän pitäisi olla tällaisella menot—tulot-linjalla kuitenkin, koska jos nyt katsotaan tätä kampanjointia, niin tuollainen keskivertokampanja on maksanut noin 30 000 euroa, joten siihen ei niin kovin raskaita kirjanpitojärjestelmiä pitäisi valjastaa, vaan pitäisi aukottomasti ja ihan läpinäkyvästi kertoa, mistä rahat tulevat ja mihin ne on käytetty.

Sitten, herra puhemies, ihan lopuksi vielä tähän ilmoitusvelvollisuuteen, että ketkä ja mitkä tahot ovat sen ulkopuolella. Euromääräinen tarkastelu, se on yksi suunta, mitä voi ja olisi hyvä tarkastaa, tulipa valituksi tai ei, nimenomaan niiden henkilöiden osalta, jotka eivät tule valituksi ja joiden kampanjat ovat olleet kalliita. Se on yksi signaali siitä, että tarkastuksessa voisi olla joku intressi tarkastaa massiivista kampanjaa. En tässä nyt laita euromääräistä rajaa, mutta se on jotakin enemmän kuin tämä 30 000 euroa, joka on tuollainen keskimääräinen kampanjan hinta.

Mutta, herra puhemies, kiinnitän huomiota siihen, että ehdokkaiden joukosta suurin osa on tavalla tai toisella kuntapolitiikassa tai maakuntapolitiikassa mukana ja pitäisi katsoa heidän asemaansa: mikä on heidän organisaatioasemansa kunnanhallituksen puheenjohtajana, valtuuston puheenjohtajana tai muuna vastaavana. Silloin olisi hyvä katsoa siltäkin osin, vaikka henkilö ei ole tullut valituksi, kun heillä on tällainen vähän herkempi asema, ja olisi hyvä läpivalaista se vaalirahoitus tältä osin, koska esimerkiksi asemakaavoista päätetään kunnissa, ei tässä salissa. Olemmepa kotikunnissa missä asemassa tahansa, niin tässä täysistuntosalissahan ei päätetä yhtään asemakaava-asiaa.

Eli intressi, jos sitä ajattelee korruption ja lahjonnan kannalta ja lahjan antajan kannalta, on siellä kuntapoliitikoissa ja niissä ihmisissä, joilla on sellaista asemavaltaa. Ylipäänsä Suomen kansan edustajaa kansanedustajan toimessa ei ole mitään intressiä lahjoa, kun kukaan meistä täällä ei päätä yksin yhtään mistään. Me päätämme täällä aina yhdessä ja porukassa. Tämänkin halusin tältä paikalta todeta.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa puhemies! Kiinnitän asiaan huomiota, josta viime perjantaina muun muassa edustaja Ruohonen-Lerner puhui ja äsken edustaja Paasio. Se on se, että tarkastusvirastolla ei ole oikeutta pyytää tietoja kolmannelta osapuolelta.

Viisi vuotta sitten, kun oli vastaavat eduskuntavaalit kuin vuosi sitten, Keski-Suomessa, Jyväskylässä, tarkastelin mediaa, maakuntalehteä, televisiomainoksia ja radiossa olleita mainoksia, ja olin huomaavinani, että ne, jotka panostivat paljon rahaa omaan mainontaansa, verrattuna niihin, jotka pääsivät eduskuntaan pienemmillä summilla, kun katsoin tilityksiä, vaikutti ainakin minusta siltä, että näillä eri medioissa suuresti itseänsä mainostaneilla oli pienemmät laskut kuin näillä vähemmän mainostaneilla.

Eli tästä tullaan siihen, että jatkossa pitäisi eduskunnan pyrkiä omalla lakisääteisellä toimellaan siihen, että Valtiontalouden tarkastusvirastolla olisi todellakin oikeus saada tietoja medialta, erilaisilta lehdiltä, maakuntalehdiltä ja muiltakin viestimiltä ja televisiosta ja radiosta, että paljonko kyseinen henkilö on käyttänyt rahaa sen ja sen median toimesta. Tämä ei varmasti maksa kovinkaan paljon, koska itse kunkin laskutustiedothan ovat näitten medioitten koneilla.

Tähän asiaan toivon minäkin jatkossa hieman enemmän selkeyttä ja sitä, että tarkastusvirasto entistä helpommin pääsee entistä parempiin lopputuloksiin ja nimenomaan oikeudenmukaisiin tuloksiin siinä, miten kukin edustaja eduskuntavaaleissa, presidentinvaaleissa ja kunnallisvaaleissa on käyttänyt rahaa.

Lasse Männistö  /kok:

Arvoisa puhemies! Laki vaalirahoituksesta on toiminut suuressa mittakaavassa varsin hyvin. Tarkastusviraston kertomuksen mukaan tämä laki on lisännyt vaalirahoituksen läpinäkyvyyttä, ja toivottavasti laki edelleen pidemmällä aikajänteellä lisää läpinäkyvyyden ohella myös vaalirahoituksen ja vaaleihin osallistumisen hyväksyttävyyttä ja arvostettavuutta.

Merkittäviä väärinkäytöksiä ei ole ilmennyt, ja lakia voi siis myös tästä näkökulmasta pitää parannuksena aiempaan, mutta silti lakia voi tietyltä osin arvioida myös kriittisesti. Eräs kriittinen kohta on, kuten täällä on jo aiemmin mainittu ja tarkastusvirastokin on kertomuksessaan esiin nostanut, että puuttuu mahdollisuus vaalirahoitusilmoitusten jälkitarkastamiseen. Jatkossa tulisikin arvioida, voisiko Valtiontalouden tarkastusvirastolla tai muulla viranomaistaholla olla mahdollisuus pyytää selvitystietoja esimerkiksi mediatoimistoilta ja yksittäisiltä medioilta vaalirahoitusilmoitusten oikeellisuuden selvittämiseksi.

Valvonnassa ja mahdollisissa jälkitarkastuksissa, niiden intensiteetissä, on tietenkin muistettava toiminnan vaatimat resurssit suhteessa saavutettaviin hyötyihin, eikä tältäkään osin liialliseen byrokratiaan ole varmaan kenelläkään meistä tahtoa.

Tähän mennessä kertyneiden kokemusten perusteella ei myöskään lain velvoitetta vaali-ilmoituksen maksajan merkitsemisestä jokaiseen ilmoitukseen voi pitää kovinkaan toimivana. Lain noudattaminen on ollut kirjavaa, eikä selkeää ohjeistusta ole ollut. On myös vaikea nähdä, että laskun maksajan merkitseminen ilmoitukseen olisi lisännyt vaalirahoituksen lähteiden läpinäkyvyyttä. Maksaja kun ei aina ole se taho, jolta vaalirahoitus on alun alkaen peräisin.

Tähän mennessä kokemuksia on kertynyt kuitenkin vasta muutamista vaaleista, eikä tämänkään lain osalta kannata vetää hätiköityjä johtopäätöksiä. Jatkossa, kun kokemuksia kertyy, on kuitenkin arvioitava tarvetta tämänkin lain uudistamiselle ainakin näiden mainitsemieni kohtien osalta.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni vaalirahoituslainsäädännön uudistuksessa olisi pitänyt huomata se, että myös ei valituiksi tulleiden äänet vaikuttivat läpi päässeiden äänimäärään. Nythän vaalirahailmoitus koskettaa ainoastaan valittuja kansanedustajia sekä varaedustajia. Vaalirahailmoituksen ulkopuolelle jää reilu 2 000 muuta edustakunta-, kunnallis- ja europarlamenttivaaleissa ehdolla ollutta henkilöä esimerkiksi.

D’Hondtin menetelmän mukaan listan saamien äänimäärien perusteella paikat jaetaan puoluelistalle. Listalta eniten ääniä saaneet eivät yleensä pääse läpi yksin omilla äänillään, vaan tarvitsevat myös niiden ääniä, jotka eivät tulleet valituiksi. Kaikilla äänillä on merkitystä. Siksi vaalirahailmoitussäännöt olisi pitänyt laatia siten, että suuret rahalliset kampanjat tai paljon ääniä saaneet olisivat joutuneet myös tekemään vaalirahoituksestaan ilmoituksen. Näin läpinäkyvyys olisi ollut parempaa, koska myös useat ei valituksi tulleet saavat muita poliittisia luottamuspaikkoja, kuten esimerkiksi kaupungeissa ja kunnissa lautakuntapaikkoja.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Keskustelu on osoittanut, että vaalirahailmoituslainsäädännössä on varmasti vielä tarkistamisen varaa. Kannattaa kuitenkin ehkä koko ajan pitää mielessä sekin, että todennäköisesti valtaosaa ehdokkaina olleista ei ole yritetty korruptoida, lahjoa eikä kohdella muutenkaan arveluttavalla tavalla eikä valtaosa ehdokkaista ole myöskään itse siihen pyrkinyt.

Hieman on nyt hämmentänyt tuo edustaja Ruohonen-Lernerin avaama keskustelu siitä, että toisaalta niidenkin, jotka eivät tulleet valituiksi, olisi pitänyt ilmoittaa vaalirahoituksensa, mutta sitten toisaalta edustaja Ruohonen-Lerner kuitenkin vaatii, että kunnallisvaaleissa sitten taas, kun siellä niin kovin moni menee läpi, niihin ei niin tarkasti pitäisi keskittyäkään. Ehkä johonkin se raja on vedettävä, ja kun tiedetään, että tarkastajan, eli tässä tapauksessa Valtiontalouden tarkastusviraston, resurssit ovat rajalliset, niin jos sitä tarkastettavien määrää laajennetaan kovin paljon, edellytykset löytää sieltä oikeasti jotakin entisestään heikkenevät.

Edustaja Saarisen esiin nostama tällainen välillisen vaikuttamisen näkökulma on kyllä mielenkiintoinen. Rupesin tuossa miettimään, että itsellänikin saattaisi olla syytä epäillä, että joskus, tultuani ensimmäisen kerran tänne valituksi, niissä vaaleissa, jotkut minua rahoittaneet eivät rahoittaneet siksi, että olisin tullut valituksi, vaan ehkä pelkäsivät, että jos en tule valituksi, niin heittäydyn hankalaksi siinä edellisessä tehtävässäni. Voisi kysyä, liittyykö tähänkin kenties jonkunlainen vaikuttamisen pyrkimys. Mutta jos niin oli, voin kuitenkin todeta, että seuraavissa vaaleissa he ilmeisesti arvelivat, että se tulee joka tapauksessa valituksi, että enää ei tarvitse kantaa huolta.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Täällä on nyt ollut puhetta siitä, että olen esittänyt jonkinlaista lievempää kohtelua henkilöille, jotka ovat ehdokkaina kunnallisvaaleissa ja joilla on sitten ilmoitusvelvollisuus ensi syksyn kunnallisvaaleissa.

Kun olen tätä asiaa selvittänyt ollessani Tarastin työryhmässä noin 1,5 vuotta, meillähän oli 30 kokousta, kävimme myös läpi näitä ehdokasmääriä ja kampanjoiden suuruutta. Kunnallisvaaleista voin todeta sen verran, että suurin osa kunnallisvaalikampanjoista on suuruudeltaan nolla euroa tai sitten muutama kymmenen euroa tai joskus jopa sata euroa tai parisataa euroa. Nyt nämä 20 000 valittua valtuutettua ja varavaltuutettua joutuvat ilmoittamaan mitättömistä kampanjoista, kun samanaikaisesti on europarlamenttivaaleissa ja eduskuntavaaleissa satoja ehdokkaita, joiden kampanjat ovat voineet olla vaikka satatuhatta euroa, ja heillä ei ole minkäänlaista ilmoitusvelvollisuutta, jos ei tule valituksi tehtävään tai varalle, ja sitten he saattavat olla merkittävissä kunnallispoliittisissa tehtävissä, kuten tiedämme, että Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja oli näissä Kevan kelkkatehdaskuvioissa mukana ja on myös syytettynä. Hän esimerkiksi ei ollut millään tavalla ilmoitusvelvollinen vaalikampanjasta vuodelta 2007, jolloin hän oli ehdokkaana.

Olen halunnut sitä korostaa, että pitää ottaa huomioon se, että ilmiotusvelvollisuus kohdistetaan juuri niihin tahoihin, joilla on jotakin ilmoitettavaa, eikä niihin suuriin massoihin, joilla on vain nolla euroa ilmoitettavaa.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Brax esitellessään perjantaina valiokunnan mietintöä ja nyt myös edustaja Ruohonen-Lerner kiinnittivät huomiota tosiaan siihen, että meillä on tuhansia kunnallisvaaleissa ehdolla olleita valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi tulleita, joilla on ilmoitusvelvollisuus, vaikka kampanjan summat ovat ehkä muutamassa kymmenessä eurossa. Itsestäni tuo kyllä vaikuttaa hyvin liioitellulta ja byrokraattiselta järjestelmältä. Eikö voisi ajatella, että tämän ilmoitusvelvollisuuden osalta tulisi jokin alaraja? Jos kampanja on ollut esimerkiksi 1 000 euroa tai enemmän, niin silloin olisi ilmoitusvelvollisuus, mutta tilanteessa, jossa kampanja on ollut taloudellisesti hyvin vaatimaton, ilmoitusvelvollisuutta ei olisi.

Voi vain kuvitella, mitä kunnallisvaalien jälkeen merkitsee se, että ilmoitusvelvollisia on parikymmentätuhatta, ja ilmeisesti tarkastusvirastolla on sitten velvollisuus niiltä, jotka eivät ilmoitusta tee tai joiden ilmoitus on puutteellinen, pyytää lisäselvityksiä. Voisin kuvitella, että tarkastusvirastolla olisi erinomaisen paljon parempaa tekemistä kuin tällaisten muutaman kympin kampanjoiden ilmoitusten perääminen tai lisäselvitysten perääminen.

Eli kun tämä lainsäädäntö on hyvin tuoretta ja kun sen kehittämistarpeita eri puolilla arvioidaan, niin olen kyllä sitä mieltä — en ole ihan varma, oliko edustaja Ruohonen-Lerner samaa mieltä — mutta olen kyllä sitä mieltä, että näiden kaikkein vaatimattomimpien kunnallisvaalikampanjoiden, siis taloudellisesti vaatimattomimpien, osalta tästä ilmoitusvelvollisuudesta voitaisiin kyllä hyvin luopua.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Lain tavoitteena on lisätä vaalirahoituksen avoimuutta ja tietoa ehdokkaiden mahdollisista sidonnaisuuksista, oikein hyvä. Tavoitteena on myös ehkäistä korruptiota. Sekin on hyvä tavoite. Toisaalta tullaan sitten näihin ongelmiin: tasapaino riittävän sääntelyn ja sen aiheuttamien kustannusten välillä.

Itseäni pohdituttaa se, että jos laki on se, mikä se on, ja sen tulkintaan tarvitaan 200-sivuinen opus, jonka tarkan lukemisen ja opiskelun jälkeen jää edelleen merkittävä määrä epäselviä kohtia, ristiriitaisuuksia, ja kun ehdokkaat eivät ole kirjanpitovelvollisia, niin mikä on se todellinen merkitys loppujen lopuksi näiden sinänsä hyvien tavoitteiden saavuttamiseksi. Voisiko ajatella, että kaikki ulkopuolinen tuki olisi kiellettyä, mutta toisaalta omarahoitus olisi vähennyskelpoinen tulonhankkimiskulu henkilökohtaisessa verotuksessa? Se olisi ratkaisu ja vähentäisi aivan varmasti byrokratiaa.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Se, mistä lähdettiin aikoinaan: politiikka oli ja poliitikot kriisissä ja luottamusta emme nauttineet johtuen erinäköisistä väärinkäytöksistä. Siltä osin vaalirahoituslaki tuli hyvään vaiheeseen ratkaisemaan sitä, millä tavalla meidän poliitikot pystyvät nauttimaan nykyistä enemmän kansan luottamusta. Tältä osin laki on tuonut yhden ratkaisun, ja mielestäni järjestelmä oli myös näin niin kuin ehdokkaan näkökulmasta ihan toimiva ja näppärästi ilmoitukset sai laitettua ja kohtuullisen yksinkertaiset lomakkeet, niin että siltä osin on ihan toimiva, hyvä järjestelmä luotu. Varmaankin tarvitaan lisää pieniä korjauksia. Muutamia asioita nostan.

Jo edellisissä puheenvuoroissa on tullut esille kirjanpitovelvollisuuden puuttuminen. Lisäksi puuttuu muistiin merkitseminen, ja siltä osin tietenkin herää kysymys, mikä on se luotettavuus sitten ilmoituksella, jollei minkäänlaista muistiinmerkitsemis-, saati sitten kirjanpitovelvollisuutta ole.

Tässä kohdin tietenkin on hyvä, kuten edustaja Saarinenkin totesi, että kovinkaan monimutkaisesti sitä ei kannata lähteä tekemään. Yksinkertainen kirjanpito, jossa on tulot ja menot, varmasti riittää, ja velvollisuus muistiinmerkitä jokainen erä, joka tulee ja menee.

Lisäksi ottaisin esille, että jos tarvitsee 200-sivuisen opuksen lähteäkseen ehdokkaaksi, niin ei sekään kovin hyvä ole. Silloin voidaan kysyä, miten luotettava se ilmoitus on, koska harvempi pystyy 200 sivun esitystä käymään läpi, että siinäkin on ohje, että yksinkertainen on kaunista. Eli laki varmasti vaatii jonkun verran säätöä vielä tästä, mutta mielestäni tämän lain kanssa on hyvä elää ja jatkaa pientä kehittämistyötä lainsäädännön puitteissa.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Uusi vaalirahoituslaki näyttää toimivan pääosin hyvin lisätessään avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ja sitä kautta varmasti myös pidemmällä aikavälillä luottamusta politiikan toimijoihin. Uudessa vaalirahoituslaissa pahin puute, joka sen sisälle jäi, johtui siitä, että ei ollut poliittista tahtoa tehdä lakiin sellaista määräystä, että kampanjoilla, eduskuntavaalikampanjoilla esimerkiksi, olisi jokin kampanjakatto, joka rajoittaisi sitten kampanjan suuruutta ainakin joiltakin osin, lisäisi sillä tavalla ehdokkaiden yhdenvertaisuutta ja ehkä myös edistäisi demokratiaa. Tällainen puute sinne jäi, mutta muuten se näyttää pääosin toimivan hyvin.

Edustaja Saarinen nosti esiin hyvin niitä asioita, joita tässä erinomaisessa tarkastusvaliokunnan mietinnössä loppupuolella on, jossa kerrotaan, että näihin kolmannelta osapuolelta pyydettäviin selvityksiin voitaisiin palata, kun tätä vaalirahoituksen toimivuutta arvioidaan vähän pidemmän ajan kuluessa ja saadaan kokemuksia. Näin näitä tarpeellisia vertailutietoja voitaisiin saada ja arvioida ilmoitusten luotettavuutta.

Olisin kysynyt tarkastusvaliokunnalta ja ehkä nyt edustaja Saariselta, joka on täällä paikalla, pohdittiinko teillä siellä myös tätä kirjanpitovelvollisuuden ymppäämistä tähän vaalirahoituksen järjestelmän luotettavuuden parantamiseen. Kuinka vakavasti tästä keskusteltiin?

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Silloin kun vaalirahoituslakia käsiteltiin, niin olin jo silloin sitä mieltä, että voitaisiin siirtyä aivan tämmöiseen kuittiperusteiseen vaalirahoitusilmoitukseen. Se olisi vastaanottajalle tietenkin salainen, mutta tietyn rajan ylittävät tuet olisivat julkisia, niin kuin ne nyt ovat, ja tämä seuranta- ja ilmoitusvelvollisuus olisi ollut kaikille valituille varajäsenille ja tietyn suuruisen kampanjan ylittäville. Ja tulot ja menot olisi ihan tositepohjaisesti eritelty. Ei se mikään ylivoimainen tehtävä olisi ollut, ei sille vaalirahoitusilmoituksen tekijälle eikä sille, joka näitä seuraa sitten. Se olisi varmasti ollut ilmoituksen uskottavuuden kannalta parempi vaihtoehto. Nythän esimerkiksi tiedetään se, että ilmoitusalennuksia eri medioissa toisten puolueitten ehdokkaat — tai jostain muusta syystä — saavat huomattavasti enemmän kuin toiset, ja siinä olisi ollut myöskin mahdollisuus vertailla sitä, kytkeytyykö näihin ilmoitushintoihin piilopuoluetukea.

Mutta ihmettelen kyllä tätä edustaja Kiurun kantaa siitä vähennysoikeudesta. Kyllähän kai se siihen johtaisi, että vielä vähemmän, jos tuon muotoinen malli olisi, jollain tavallisella työttömällä perheenäidillä tai -isällä tai muulla pienituloisella kansalaisella olisi ylipäätään mahdollisuus lähteä mukaan politiikkaan ja ehdokkaaksi.

Juha Sipilä /kesk:

Arvoisa puhemies! Mielestäni vaalirahailmoitus ja -valvonta toimivat nyt hyvin ja se on tuonut kaivattua läpinäkyvyyttä. Ilmoituksen täyttäminen oli helppoa, ja sen saattoi tehdä kätevästi sähköisesti. Mutta yksi kohta tuossa vaalirahailmoituksessa kuitenkin vaivasi. Moni meistä rahoitti kampanjaansa myymällä kampanjatuotteita. Mielestäni tuotteiden myynti ei ollut tukea yrityksiltä tai tukea yksityishenkilöiltä. Jos tuotemyynti on markkinalähtöistä ja kohtuullisesti hinnoiteltua, ilmoituksessa voisi olla myös kohta sillä tulopuolella "tuotemyynti". Minä myös luin tämän oppaan huolellisesti ja olen samaa mieltä siitä, että se jätti kyllä monia epäselvyyksiä. Esimerkiksi vaalirahoitusoppaan tulkinta niin sanotusta nettoperiaatteesta jäi mielestäni vähintäänkin epäselväksi.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Edellisen eduskunnan aikanahan oikeastaan ongelma vaalirahoituksessa syntyi siitä, että ihmiset ilmoittivat vaan yhden kokonaissumman, joka oli tukiryhmän antama kampanjatuki, mutta ei kerrottu, mistä tukiryhmä oli saanut nämä rahat, ja sehän ei ollut aikaisemmankaan lainsäädännön mukainen tarkoitus. No, nyt tilanne on olennaisesti korjaantunut. En ole ihan täysin varma vielä, onko ne tukiryhmien ja muitten yhdistysten, jotka tukevat, lähteetkin riittävän tarkasti kuvattu, mutta merkittävä askel on otettu eteenpäin.

Mitä sitten tulee vielä ihan tähän menettelyyn, niin täytyy sanoa, että voisi olla kyllä hyvä, jos lehdistö tekisi pistokokeita, laskisi joittenkin ehdokkaitten osalta vielä ilmoitusten määrän ja niitten hinnan ja vertaisi ilmoitukseen, että tämänkintyyppistä kontrollia olisi vielä ja sillä tavalla pyrittäisiin pitämään huolta siitä, että kaikki on varmasti kunnossa.

Erittäin hyvä, muun muassa Helsingin Sanomissa oli tämmöinen verkko, että ketkä olivat antaneet kenellekin ehdokkaalle — minunkin nimeni näkyi siellä — ja että ne, jotka olivat antaneet suurempia summia, näkyivät sitä kautta. Minun mielestäni tämmöinen lehdistön tekemä työ on myöskin erittäin arvokasta.

Sitten, puhemies, mielestäni kolme asiaa ovat kuitenkin ongelmallisia tässä laissa. Ensimmäinen on se, että kun ilmoitukseen täytyy laittaa se maksajan nimi ja kun kaikilla käytännössä on oman tukiryhmän nimi siellä tai sitten jonkun yhdistyksen nimi, joka on perustettu sitä varten, että se kerää rahaa vaalikampanjaa varten, niin sen informaation merkitys ei ole kyllä kovinkaan suuri. Ja sitten täytyy sanoa, että vielä jos on televisioilmoituksia — allekirjoittaneella ei ole ollut — niin sitten, että sinne täytyy vielä laittaa se maksaja, niin tätä vielä jossakin vaiheessa kannattaisi miettiä, ovatko ne välttämättömiä ja voitaisiinko tehdä näin, että jos on yksityishenkilö tai yritys, joka kokonaan suoraan kustantaa sen ilmoituksen, niin silloin nimi tulee sinne mukaan.

Ennakkoilmoitukset: osa ilmoitti, osa ei. Minun täytyy sanoa kokemuksesta, että se on kauhean vaikea tehdä sitä ennakkoilmoitusta, eli tässä suhteessa voi kysyä, onko se kauhean tarkoituksenmukainen.

Ja kolmas on kyllä sitten se, että laki on aika tulkinnanvarainen. Vaikka minä olen ollut perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kun tätä tehtiin, niin täytyy sanoa, että tulkinta ei ole välttämättä kovinkaan helppoa, ja tässä suhteessa varmasti neuvontaa tarvitaan.

Lopuksi haluan vain todeta, että Venäjällä on tuo askel vielä pitemmällä. Kun olin seuraamassa siellä presidentinvaaleja, siellä oli jokaisen vaalihuoneiston seinällä kaikkien ehdokkaitten henkilötiedot ja cv:t, mutta siellä oli myöskin tiedot omistuksesta ja tuloista, ja siellä muun muassa kävi ilmi, että presidenttiehdokas Vladimir Putinilla oli 18 neliömetrinen autotalli Pietarissa, että hyvin tarkasti sielläkin kyllä nämä taustat kerrotaan ehdokkaista. (Matti Saarinen: Oliko rehelliset vaalit?)

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Ongelmallista tässä vaalirahoituksessa ja ennen kaikkea Valtiontalouden tarkastusviraston roolissa on myös se, että valvonta-aika on hyvin lyhyt. Tarkastusviraston valvontatehtävä päättyy kertomuksen antamiseen eduskunnalle. Tämän jälkeen ilmoitusvelvollisilla ehdokkailla ei ole minkäänlaista velvollisuutta toimittaa tarkastusvirastolle lisätietoja tai selvityksiä, joihin mahdolliset kantelut saattaisivat antaa aihetta. Kun ajatellaan eduskuntavaalien 2007 mitä likaisinta jälkipyykkiä, jota pestään vielä yli viisi vuotta vaalien jälkeen tuomioistuimissa, niin tämä historialliseksi mainostettu vaalirahoitusuudistus ei välttämättä sitä kuitenkaan ole. Kun ajatellaan, että melko lyhyen ajan kuluttua vaalien toimittamisesta Valtiontalouden tarkastusvirasto ei voi millään tavalla kajota mahdollisiin vilppi-ilmoituksiin ja kanteluihin, vaan voi ainoastaan todeta, että aika on kulunut umpeen ja valvontatehtävä on päättynyt, koska kertomus on jo annettu eduskunnalle. Siinä kohdassa ainakin on paljon kehittämisen varaa, että tästä valvonnasta tulee uskottavampaa.

Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksen sivulla 28 kuvataan tapausta, jossa vaalirahaa annetaan välikäsien kautta. Tuen saajan on aina ilmoitettava tieto välitetyn tuen antajasta, jos tuki sisältää tällaista välitettyä tukea vähintään 1 500 euroa. Tämän säännöksen noudattamisen valvonta on kertomuksen mukaan erittäin haasteellista, mikä tarkoittanee sitä, että on käytännössä mahdoton tehtävä. Lopputuloksena voi olla tilanne, jossa tuen ensisijainen kerääjä tulee ilmoitetuksi huomattavana tukijana ilman, että tämä on siirtänyt niin sanottuja omia varojaan tuen saajalle. Nykykäytäntö voi siis johtaa aivan vääristyneeseen kuvaan siitä, kuka tai ketkä ovat todellisia vaalirahan lahjoittajia, jotka voivat olla sellaisia henkilöitä, jotka eivät halua, että heidät yhdistetään tähän ehdokkaaseen lainkaan.

Arvoisa puhemies! Kun olen lukenut Valtiontalouden tarkastusviraston nyt käsittelyssä olevan kertomuksen, en voi olla pohtimatta sitä, onko ollut vahinko vai ihan tavallinen lakiin jätetty aukko, joka sallii vaalirahoitusmarkkinoilla pitkälti vanhan menon jatkumisen, sillä kiinnijäämisriski kaikenlaisesta vilpistä on todella pieni. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastusoikeuksien rajoitukset taisivat olla Matti Vanhasen johtamalla hallituksella päämäärä. Lopputuloksena historiallisesta uudistuksesta seurasi se, että Valtiontalouden tarkastusvirasto käytännössä on ikään kuin postikonttori, joka hoitaa sen, että saa tarvittavan määrän ilmoituksia, ja karhuaa niitä sitten uhkasakkoon vedoten, jos niitä vapaaehtoisesti ei toimiteta sinne virastoon. Sitten itse tämä tarkastus tapahtuu sillä tavalla, että lomakkeet katsotaan läpi ja sitten pyydetään tarkennuksia ilmoitusvelvollisilta henkilökohtaisesti, jos ilmoitus muodollisesti ei täytä kaikkia yksityiskohtaisia vaatimuksia, eli tarkastus käytännössä on varsin muodollinen ja näennäinen.

Ilmoitusvelvollisilla ei ole tämmöistä varsinaista kirjanpitovelvollisuutta vaalikampanjansa kuluista ja rahoituksesta, mutta käytännössä kuitenkin jokainen ehdokas joutuu laskemaan tulot ja menot kampanjassa yhteen tavalla tai toisella. Varsinaista kirjanpitoa siitä ei tarvitse pitää, mutta laskelmat kuitenkin käytännössä on pakko tehdä.

Tarkastusvirastolla ei ole tarkastusoikeutta tai muutenkaan mahdollisuuksia paneutua siihen varsinaiseen kampanjakuluaineistoon, tositteisiin jne., koska sitä mahdollisuutta ei heille ole annettu, joten on hankalaa käytännössä sitten puuttua mihinkään puutteisiin, mitä siellä voi olla. Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksessa todetaankin hyvin selväsanaisesti, kuinka ilmoitusvelvollisuuden olennaisten sisällöllisten virheiden tunnistaminen vaalirahoitusvalvonnassa on keskeinen haaste. Toivoisinkin, että tähän keskeiseen haasteeseen tartutaan ja mahdollisimman nopeasti.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Aivan niin kuin täällä on todettu, minäkin haluan vielä painottaa sitä, että olihan tämä laki ja sen mukainen toiminta valtava ja selvä edistysaskel. Korostan sitä, että kirjoitetaan täällä mitä pykäliä tahansa, niin julkisuus toimii ennalta ehkäisevänä. Henkilökohtaisesti sanon niin, että minulle tuli siihen ennakkoilmoitukseen yksi lyöntivirhe, löin yhden nollan liikaa. En muista nyt, kuka oli, mutta vieras ihminen kuitenkin ihmetteli, mistä tulee 50 000, kun oli tarkoitus laittaa 5 000 tulopuolelle, eli joku seuraa netissä näitä ilmoituksia. Sain tällaisen palautteen ja sitten otin yhteyttä Valtiontalouden tarkastusvirastoon, ja tämä lyöntivirhe korjattiin. Olen saanut henkilökohtaisesti tällaisen palautteen. Korostan tämän ennalta ehkäisevän toiminnan merkitystä. Niin kuin kaikessa tarkastustoiminnassa, kaikessa tilintarkastustoiminnassa, sitä pitää peilata sitä vasten, mitä tapahtuisi, jos ei olisi minkäänlaista tarkastusta eikä tarkastusjärjestelmää.

Täällä on tullut hyviä näkökulmia esimerkiksi kuntavaaleihin. Olen samaa mieltä siitä, että siinä pitäisi turhaa byrokratiaa välttää. Ei pelkästään kuitenkaan joku alaraja sinänsä pelasta, vaan nyt, jos missä, kuntavaaleissa tulisi katsoa, missä asemassa henkilö käy vaaleja. Pienelläkin rahamäärällä voi sitoutua sellaisiin rooleihin ja tilanteisiin, että omassa kotikunnassaan joutuu sitoutumaan jonkinlaisiin — otan esimerkiksi asemakaavaratkaisut. Ne voivat olla muitakin, ne voivat olla joitain sidonnaisuuksia vaikkapa paikkakunnan pankkeihin. Näin ollen aika pienelläkin tuella voidaan yrittää ehdokasta sitouttaa jonkun kunnan organisaation ulkopuolisen tahon toimintoja sympatiseeraamaan ja tukemaan. Ainakin, mielestäni, pitäisi lautakuntien puheenjohtajien, hallituksen puheenjohtajien ja valtuuston puheenjohtajien antaa, jos ja kun ovat seuraavissa vaaleissa ehdolla, ilmoitus, miten heidän rahoituksensa on järjestynyt. Siellä voidaan muutamalla satasellakin luoda sellainen sitouttava suhde.

Sitten kirjanpitovelvollisuuteen viittasi edustaja Kantola. Tarkastusvaliokunnan keskusteluista ei nyt voi sen enempää puhua kuin että kaiken, mitä olemme kirjoittaneet, olemme siellä sanoneet ja se näkyy mietinnöstä. Mutta kun valiokunnalla on mahdollisuus olla aloitteellinen ja tehdä esityksiä, niin tämänkaltaiset asiat kuin kirjanpitovelvollisuus ja kuntavaaleissa alaraja, välitetty tuki- tai myyntitoiminta, mikä sillä kentällä on vielä tulkinnanvaraista, ja myöskin tyyppiä vaikka kampanjakatto voisivat olla sellaisia, että kun lainsäädäntöä kehitetään, niin varmaan näillä rasteilla käydään, ja näistä asioista olisi aiheellista minun mielestäni puhua. Kuitenkin toteaisin, että tämä perusasia on raiteilla, että kun tätä hiukan vielä hiotaan, niin tästä tulee tosi hyvä timantti.

Sanni Grahn-Laasonen /kok:

Arvoisa puhemies! Uusi vaalirahoituslaki tuli tarpeeseen, ja siitä olemme olleet täällä varmasti kaikki samaa mieltä. Se on paitsi lisännyt luottamusta, mahdollisesti myös madaltanut kynnystä osallistua poliitikkojen vaalikampanjoiden rahoittamiseen, kun pelisäännöt ovat selkeät. Muutamia korjauksia kuitenkin toivotaan ja tarvitaan.

Ilmoittamisen taakka tuntuu kohtuuttomalta, kun kyse on kuntavaaleista ja erityisen pienistä kampanjabudjeteista. Pahimmillaan monimutkainen laki karkottaa kiinnostuneita kuntavaaliehdokkaita ja korottaa kynnystä lähteä mukaan. Lisäksi maksajan ilmoittaminen vaalirahailmoituksissa on aiheuttanut lähinnä hämmennystä. Koska suurin osa ehdokkaista kierrättää suositusten mukaisesti rahoituksensa tukiyhdistyksen kautta, ei se myöskään kerro mitään todellisesta maksajasta. Tästä voitaisiin hyvin luopua.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Täällä on ollut puhetta näistä sidonnaisuuksista, jotka olisi hyvä ainakin puheenjohtajatasolla kunnissakin ilmoittaa. Mielestäni ajatus on hyvin kannatettava. Meillehän tänne eduskuntaan on nyt 23. päivä helmikuuta tuotu tiedoksi valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista. Tämä on minusta erinomainen malli, jolla voitaisiin edetä kuntatasolla, elikkä henkilöillä, jotka ovat merkittävissä tehtävissä omissa kunnissaan, olisi velvollisuus aivan samalla tavalla kertoa osakeomistuksista ja muista omistuksista yrityksissä, elinkeinon- ja ammatinharjoittamisessa, minkälaista varallisuutta ja minkälaisia tehtäviä heillä on näissä yhteisöissä, ja myös siitä, minkälaisia velkoja heillä on ja minkälaisia luottamustehtäviä kaiken kaikkiaan.

Tämä vaikuttaa minusta hyvin käyttökelpoiselta mallilta. Jos tätä sidonnaisuuspuolta halutaan viedä eteenpäin kuntatasolle, niin ainakin kaupunginhallituksen puheenjohtajisto kokonaisuudessaan ja myös valtuuston puheenjohtajisto ja samaten kaikkien lautakuntien puheenjohtajat olisi hyvä saada tämmöisen ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Mutta sitten kuitenkaan, kuntapolitiikassa kun olen liki 30 vuotta ollut, se ei välttämättä riitä, koska siellä saattaa olla sellaisia henkilöitä lautakunnissa ihan rivijäseninä, jotka pääsevät manipuloimaan ja vaikuttamaan hyvin voimakkaasti omiin bisneksiinsä, vaikka ravintolatoiminnassa pystyvät hankkimaan helposti tontteja, parkkipaikkoja ja erilaisia etuja, vaikka eivät olisi itse siinä puheenjohtajan tehtävässä. Sen takia nämä sidonnaisuudet olisi hyvä saada esille myös kuntapolitiikassa. Voitaisiin tietysti aloittaa se puheenjohtajistosta.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Kiinnitän vielä huomiota edustaja Pauli Kiurun puheenvuoroon siltä osin, kun hän ehdotti, että kampanjakulut pitäisi säätää tuloverotuksessa vähennyskelpoisiksi. En ollut ihan varma, esittikös hän tämän vakavissaan vai keventävänä osana. Jos hän esitti sen vakavissaan, niin toivon vakavissani minäkin, että edustaja Kiuru jatkaisi ajatteluaan vähän pitemmälle ja miettisi, mihin se käytännössä tulisi johtamaan.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Pirkko Ruohonen-Lernerin esitys siitä, että sidonnaisuudet tulisivat myös kuntatasolla julkisesti nähtäviksi, on hyvä. Toki se on nyt esitetty vaan täällä keskustelutasolla, mutta semmoiseen vapaaehtoisuuteen voidaan toki kansanedustajat myös omalla paikkakunnallaan kannustaa. Meillähän Vantaalla on juuri tällainen käytäntö tulossa, että Vantaan valtuutetut ilmoittavat vapaaehtoisesti sidonnaisuutensa. Toivoisin, että me kansanedustajat, jotka olemme itse valtuustossa mukana, veisimme sitä esimerkkiä omille paikkakunnillemme. Kun istumme siellä samoissa päätöksentekopaikoissa, niin lähtisimme ajamaan sitä, että tulisi tämmöinen trendi, että voisimme avoimesti näyttää kaikki sidonnaisuutemme. Myös tämä Pirkon mainitsema lautakuntatasolle ulottuva sidonnaisuuden ilmoittaminen olisi tärkeätä nimenomaan, jotta kaikki päätökset olisivat hyvin läpinäkyviä. Siten se voisi lisätä myös poliittista uskottavuutta ja kiinnostusta joiltain osin myös politiikkaan.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Itsekin kiinnittäisin huomiota siihen, että jos ryhdytään vaalirahoituskustannuksista vaatimaan, että ne olisivat verotuksessa vähennyskelpoisia menoja, niin mentäisiin kymmeniä vuosia taaksepäin kehityksessä. Muistelen vielä aikoja, jolloin tavalliset palkansaajat saivat vähentää veroilmoituksessa silmälasien hankintakustannukset, apteekkilaskut, lääkärikustannukset siltä osin kuin ei saanut Kelalta palautuksia. Viimeisten kymmenien vuosien aikana on luovuttu näistä ja monista muista vähennyskelpoisista menoista verotuksessa, joten sitä en pidä ollenkaan mahdollisena, että mentäisiin järjestelmään, jossa vaalikustannukset olisivat ikään kuin vähennyskelpoisia tulonhankkimismenoja.

Keskeinen asia minusta tässä vaalirahoituskysymyksessä on se, että me saisimme kampanjakatot aikaiseksi kaikissa vaaleissa, kunnallisvaaleissa, eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa, koska nythän ehdokkaat eivät ole millään tavalla samalla viivalla, koska ne, joilla on hyvät suhteet, saavat firmoilta paljon vaalirahaa ja sitten saavat vielä huomattavia alennuksia lehti-ilmoituksista, kun sellaisia mahdollisuuksia ei ole tavallisilla ehdokkailla. Nämä tietynlaiset vaalirahoitusedut kohdistuvat usein sellaisiin henkilöihin, joilla on varallisuutta entuudestaan paljon enemmän ja vaikutusvaltaa muutenkin, ja sitten myös ne tuet kohdennetaan usein tällaisille henkilöille, ja tavallisilla ihmisillä ei ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia menestyä vaaleissa.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa puhemies! Jos tähän vakavaan keskusteluun toisi pienen kevennyksen, kun ollaan tässä nyt jo loppupuolella: Minä entisenä reviisorina pyrin olemaan 80-luvun lopulla eräissä Jyväskylän kaupungin kunnallisvaaleissa rehellinen ja luettelin sitten ilmoituksessa, missä kaikissa luottamustehtävissä minä sillä hetkellä olin alkaen kaupungin eri tehtävistä, seurakunnan eri tehtävistä, osuuskaupasta, osuuspankeista, puoluetoiminnasta, urheiluseuratoiminnasta. Minun äänimääräni kunnallisvaaleissa putosi lähes 200 ääntä, ja syynä oli se, että eihän tuo Tuupainen kerkeä mihinkään, kun se on nyt jo näin monessa hommassa mukana. Että rehellinen pitää olla, mutta täytyy katsoa, kuinka rehellinen.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Ruohonen-Lerner viimeisessä puheenvuorossaan perusteli kampanjakattoa, euromääräistä kattoa, sillä, että nykytilanteessa ehdokkaat eivät ole keskenään tasavertaisessa asemassa. Kampanjakattoa voidaan perustella tai sitä voidaan vastustaa, mutta on täyttä haihattelua kuvitella, että ehdokkaat voisivat lähtökohdiltaan olla keskenään kaikilta osin tasavertaisessa asemassa. Totta kai kampanjakatolla voidaan se varmistaa, että kukaan ehdokkaista ei voi käyttää huikean paljon enemmän varoja kampanjaansa kuin joku toinen ehdokas, mutta on lukuisia muita tekijöitä, edustaja Ruohonen-Lerner, jotka asettavat ehdokkaat keskenään erilaiseen asemaan ja joita ei voida tai ei pidä ryhtyä lainsäädännöllä sääntelemään.

Tarkoitan esimerkiksi ilmaisen julkisuuden määrää, joka usein on paljon paljon arvokkaampaa kuin maksetut ilmoitukset. Meillä on vuosien ja vuosikymmenten varrella ollut talossa edustajia, jotka ovat tehneet hienon urheilu-uran tai esiintyneet viihdetaiteilijoina tai toimittajina tai muulla tavoin julkisuuden henkilöinä, eikä ole mitään keinoa, millä se etu, jonka nämä henkilöt ovat saaneet tästä ilmaisesta julkisuudesta televisiossa, radiossa, lehdissä, voitaisiin tasoittaa muiden ehdokkaiden hyväksi. Minkäänasteinen vaali-ilmoittelu ei voi korvata vuosien näkyvyyttä televisiossa. Tämä yhtenä esimerkkinä.

Toinen esimerkki: Meillä on ehdokkaita, jotka ovat komeita, ja sitten ehdokkaita, jotka ovat vähemmän komeita. Minäkin olisin saanut paljon enemmän ääniä kaikissa vaaleissa, jos olisin ollut esimerkiksi edustaja Pertti Salolaisen näköinen tai edes edustaja Kimmo Sasin näköinen. (Naurua)

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Zyskowicz on paljolti oikeassa, mitä tulee tähän ilmaiseen julkisuuteen joidenkin henkilöitten kohdalla. Mutta itse tarkoitin lähinnä sitä, että kun Tarastin työryhmä perustettiin selvittämään puolue- ja vaalirahoitukseen liittyviä ongelmia ja valmistelemaan sitä lainsäädäntöä, niin parlamentaarisessa työryhmässä oli edustus kaikista eduskuntapuolueista ja työryhmän enemmistö oli sitä mieltä, että tämä kampanjakatto pitää saada, jotta voidaan ehkäistä kilpavarustelu näillä vaalirahoitusmarkkinoilla, mutta valitettavasti, kun tämä työryhmän hyvä esitys meni hallitukseen, erityisesti Ruotsalainen kansanpuolue ja sitten kokoomus torppasivat sen. Hallituksesta tuli sitten semmoinen esitys, josta tämä kampanjakatto oli otettu kokonaan pois, tämä kulukatto, ja sillä tavalla keskeisin tavoite vaalirahoitusuudistuksessa pilattiin sillä, että otettiin se katto pois sieltä. Valitettavaa.

Silvia Modig /vas:

Arvoisa puhemies! On aivan totta, niin kuin edustaja Zyskowicz sanoi, ettei ole mitään keinoja, että me kaikki ehdokkaat olisimme täysin tasavertaisessa asemassa, kun me lähdemme vaaleihin, ja annoitte siitä varsin hyviä esimerkkejä. Mutta onhan se aivan selvä, että kampanjakatto on yksi asia, millä me voimme edistää sitä, että ihmiset ja ehdokkaat ovat tasavertaisessa, yhdenvertaisessa asemassa siinä lähtölaukauksessa, kun lähdetään vaaleihin. Miksi ihmeessä me emme kannattaisi sitä keinoa niistä kaikista, minkä me voimme toteuttaa, koska on niin monia, joita edustaja Zyskowicz ansiokkaasti luetteli, joihin me emme voi vaikuttaa?

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kun edustaja Modig käytti edellisen puheenvuoron, niin en malta olla sanomatta, että edustaja Modig esimerkiksi monivuotisena televisiokasvona, radioäänenä ja toimittajana on aivan eri asemassa kilpailussa jonkun saman vaalipiirin saman puolueen tuntematonta ehdokasta vastaan. Tällöin voisi olla tämän tuntemattoman ehdokkaan ainoa mahdollisuus kilpailla edustaja Modigin kanssa, edes yrittää kilpailla edustaja Modigin kanssa, se, että hän satsaisi niin paljon enemmän tähän vaalikampanjaansa. Eli tarkoitan sitä, että kampanjakattoa voidaan puolustaa ja sitä voidaan vastustaa, mutta mitään sellaista keinoa ei käytännössä ole, jolla täysin tuntemattomat ehdokkaat voisivat pärjätä niitä vastaan, jotka ovat hyvin tunnettuja esimerkiksi sen vuoksi, että ovat olleet pitkään eduskunnassa, kuten minä itse. Toisaalta joku voi sanoa, että juuri iso kampanja on se ainoa, jolla tällainen uusi, tuore, tuntematon kasvo voi yrittää kilpailla jonkun sellaisen ehdokkaan kanssa, joka syystä tai toisesta on jo entuudestaan hyvin tunnettu.