Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kysymyksessä on hallituksen esitys 167 laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta. Tämä on varsin merkittävä hallituksen esitys sen vuoksi, että se avaa ensimmäistä kertaa mahdollisuuden kunnille päästä osalliseksi kaavoituksesta johtuvaan maanarvon nousuun. Tähän saakkahan on ollut niin, että kaavoituksen (Hälinää — Puhemies koputtaa) aikaansaama maanarvon nousu on jäänyt maanomistajien hyväksi; ainoastaan siinä tapauksessa, että kunnalla on ollut maanomistajan kanssa sopimus, joka on etukäteen laadittu kaavoitussopimus, on voitu mitata tätä hyötyä kunnalle. (Hälinää)

Kiitoksia, puhemies! — Maankäyttösopimuksista myöskin hallituksen esitys toteaa, että niiden läpinäkyvyyttä pitää vahvistaa sillä tavalla, että maankäyttö- ja rakennuslain henki, kuntalaisten mahdollisuus osallistua heitä koskevaan kaavoitukseen, mahdollisimman hyvin toteutuisi. Tässähän takana on se tilanne, että jos maankäyttösopimukset tehdään ja ne saatetaan ikään kuin sitoviksi hyvin varhaisessa vaiheessa, tällöin kuntalaiset joutuvat ikään kuin tapahtuneen tosiasian eteen: kaavoitukseen ei voida enää vaikuttaa. Maankäyttö- ja rakennuslaki — ja tässä viittaan myös perustuslakiin — edellyttävät molemmat, että kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa heitä koskevaan päätöksentekoon. Näin ollen maankäyttösopimuksia täsmennetään niin, että katsotaan sopimusten sitovuuden aikaisintaan voivan tulla kyseeseen siinä vaiheessa, kun tämä maankäyttösopimukseen liittyvä kaavoitusvaihe on ollut esillä, siis julkisesti nähtävissä niin, että siihen on voitu tehdä kuntalaisten toimesta huomautuksia.

Kehittämiskorvaus on tärkeä asia, ja tässä valiokunta yksimielisesti muutti sitä neliörajaa, jonka ylityksen yhteydessä yleensä voidaan puhua merkittävästä arvonnoususta, merkittävästä edusta. Rajaa muutettiin 400 neliömetristä 500 neliömetriin 91 c §:ssä. Kaiken kaikkiaan laki lähtee siitä, että on synnyttävä merkittävää hyötyä, ennen kuin kunta voi itselleen mitata kaavoituksen aiheuttamaa hyötyä; siis hyödyn pitää olla merkittävä. Laki lähtee siitä, että merkittävää hyötyä ei voi olla sen kokoisella rakentamisella, joka on alle 500 kerrosneliömetriä.

Lisäksi, puhemies, haluan painottaa sitä, että tämä lainkohta koskee nimenomaan asuinrakentamista, omakotitaloja, paritaloja, ja valiokunta katsoi, että aikaisempi 400 neliömetriä on liian pieni, liian tiukka neliömäärä, kun ajattelemme paritaloja, jotka siis yhdessä voivat helposti olla 500 neliömetriä pinta-alaltaan. Tähän liittyy myös se, että nykyään lasketaan kaikki rakennuksen myöskin niin sanotut tukitilat näihin hyötyneliömetreihin.

Arvoisa puhemies! Tämä laki on siis tärkeä sen takia, että erityisesti Pääkaupunkiseudulla kuntien odotetaan saavan tämän avulla voimavaroja nopeuttaakseen kaavoitusta, avatakseen yhden niistä solmuista, joka on rakentamisen tiellä, eli liian vähäisen kaavoitetun tonttimäärän.

Tämä perustuslakivaliokunnan lausunto, jota tässä valiokunnan kannanotossa on myös käsitelty hyvin tarkoin, lähtee siitä, että jotta tämä laki voidaan säätää tavanomaisessa lainsäädäntöjärjestyksessä, tässä on otettava huomioon maksun, siis kehittämiskorvauksen, kunnallisen maksun luonne. Jos tämä maksu olisi jotakin muuta kuin kunnalliseen maksuun verrattavissa oleva velvoite, niin lakia ei voitaisi säätää tavanomaisessa, yksinkertaisessa järjestyksessä. Tästä johtuen myöskin maksun määräämistapa on saman kaltainen kuin yleensäkin kunnallisten maksujen määrääminen, jolloinka kunnan hallinnon eri tasot, jotka tähän osallistuvat kunnassa, ovat siis kunnan omia organisaatioita, kuten lautakunta, kunnanhallitus, kunnanvaltuusto.

Arvoisa puhemies! Kehittämiskorvauksen enimmäismäärästä käytiin paljon keskustelua. Lain mukaan enimmäismäärä on 60 prosenttia. Kunta voi kyllä omatoimisesti päättää aivan vapaasti alemmista prosenteista. Keskimääräinen tällä hetkellä sovellettava prosentti on 30—40 prosenttia erilaisissa kaavoitussopimuksissa. Haluan vielä painottaa myös sitä, että kehittämiskorvauksenkin kohdalla kunta voi itse vapaasti määrätä tämän neliömäärän, jonka yhteydessä se alkaa asiaa tarkastella, ylöspäin, mutta ei siis tämän 500 neliön alapuolelle.

Tähän valiokunnan mietintöön on liitetty, arvoisa puhemies, vastalause, ja tämä vastalause lähtee toisen tyyppisestä määräämisjärjestyksestä, siis tämän maksun määräämisjärjestyksestä, kehittämiskorvauksen määräämisjärjestyksestä, ja myöskin siitä, että kustannuskorvausta aletaan periä vasta tuon 500 neliön ylittävältä osalta, niin että tässä olisi 500 kerrosneliömetriä, jota ei tarkasteltaisi lainkaan.

Tässä toinen mielipide, tämä valiokunnan enemmistön mielipide, lähti siitä, että jos jollakin maanomistajalla olisi mahdollisuus vaikkapa 4 000 asuinneliömetrin kaavoitukseen, se voitaisiin jakaa kymmeneen osaan, kymmenelle tontille, ja kun laki lähtee siitä, että nämä tarkastellaan yhtäaikaisesti, niin tässä vähemmistöön jääneen muutosehdotuksen tilanteessa yksi tontti jäisi täysin arvostelun ulkopuolelle ja arvosteltaisiin vain sitä 3 500:aa kerrosneliömetriä. Eriävä mielipide on lähtökohtaisesti toisella tavoin lähestymässä tätä asiaa myös siinä mielessä, että kehittämiskorvaus päätettäisiin puolueettomassa lunastustoimituksessa, jos asianomaiset eivät pääse asiassa yksimielisyyteen, niin kuin vastalauseessa todetaan. Näin ollen tie on toinen kuin tässä valiokunnan enemmistön mietinnössä kuvattu tie, joka nimenomaan perustuu sellaiseen lähtökohta-ajatteluun, että kysymyksessä on kunnallinen maksu, ja perustuslakivaliokunnan velvoittavaan lausuntoon tältä osin.

Arvoisa puhemies! Tässä lyhykäisyydessään sinänsä, tai ei niinkään lyhyesti, mutta joka tapauksessa, pääosin tämä mietintö, jossa on todellakin avattu uuden tyyppinen lainsäädäntö.

Jari Leppä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Maankäyttö- ja kaavoitussopimuskäytäntö vaatii lainsäädännön uudistamista myönteisellä tavalla, jotta sillä pystyttäisiin ohjaamaan sopimuskäytäntö kulkemaan yhtä jalkaa kaavoituksen valmistelun ja avoimen päätöksenteon kanssa. Hallituksen esitys on uudistus, jolla pyritään helpottamaan kuntien vaikeaa tonttitilannetta, erityisesti kasvuseuduilla. Lisätessään tarjontaa lainsäädäntö olisi omiaan myöskin laskemaan tonttien hintoja kasvualueilla. Lainsäädäntöuudistuksella on myöskin tarkoitus saada kasvua rahoitettua tonttikaupassa liikkuvalla rahalla. Tästä talouden volyymista hyötyisivät sekä kunta että yksityinen maanomistaja.

Maanomistajat ovat jo pitkään vapaaehtoisesti tehdyillä kaavoitussopimuksilla sitoutuneet omalta osaltaan kunnalle kaavoituksesta aiheutuneisiin kustannuksiin. On ymmärrettävää, että kunnilla ei useinkaan ole taloudellisia edellytyksiä yksityisessä omistuksessa olevien alueiden kaavoitukseen ilman maanomistajan kustannuspanosta. Valiokunnan mietintöön sisältyvä lakiehdotus toisi lainvoiman nykyiseen vapaaehtoiseen sopimuskäytäntöön. Tältä osin ehdotus on tarpeellinen, joskin sitä pitää joiltain osin täsmentää ja huolehtia erityisesti pienmaanomistajien oikeuksista.

Rouva puhemies! Lain 91 c § määrittää sen, milloin kehittämiskorvausta ei määrätä. Hallituksen esitys lähti 400 kerrosneliömetrin rajasta, joka ei vastaa kunnolla kuin yhtä omakotitonttia. Silloin ei todellakaan voida tulkita kysymyksessä olevan kaavoituksen mukanaan tuoma merkittävä hyöty, joka määritellään sitten lain 91 a §:ssä. Siksi on parempi määrätä raja 500 neliömetriin, niin kuin valiokunta on tehnytkin, mutta niin, että vain ylittävältä osalta voidaan kehittämiskorvaus panna maksuun. Ylittävältä osalta siksi, että lopullinen kehittämiskorvaus määrätään vasta virallisen mittauksen jälkeen. On muistettava, että kun kaavan mukainen rakennuspaikka merkitään maastoon ja muodostetaan kiinteistöksi, voi pinta-ala kaavakartan tarkkuudesta johtuen helposti muuttua, jolloin myös rakennusoikeus muuttuu, koska se on kytketty tehokkuusluvulla pinta-alaan. Eli syntyy tilanne, jossa sekä kunta että maanomistaja huomaavat yllätyksekseen, että rakennusoikeus ylittikin tuon 500 neliömetrin rajan ja näin toi mukanaan maanomistajalle kehittämiskorvausmaksun koko ylityksen osalta. Tämä kohtuuttomuus eliminoidaan sillä, että maksua voidaan ryhtyä perimään vasta 500:aa neliömetriä ylittävältä osalta.

Lain 91 d §:n nojalla tulee tarkemmin määrittää ne toimet ja se kunnallistekniikan taso, joihin maanomistaja voidaan velvoittaa osallistumaan. Jos kunta haluaa ylittää kunnallisteknisessä rakentamistasossa minimivaatimukset eli haluaa rakentaa prameammin kuin normaali rakentamistapa edellyttää ja vaatii, silloin ei voida edellyttää maanomistajan osallistumista näihin kustannuksiin.

Rouva puhemies! Edelleen, lain 91 g §:ssä säädetään kehittämiskorvauksen määrääjäksi kunta. Korvauksen perusteena käytettävä kunnallistekniikan kustannustaso ja kaavoituksen tuoma arvonnousu on arvioitava kunnan sijasta aina puolueettomassa lunastustoimikunnassa, jos osapuolet eivät pääse asiassa yksimielisyyteen.

Muun muassa Maanmittauslaitos kiinnitti lausunnossaan huomiota uudistuksen yhteydessä siihen, että kehittämiskorvausta koskevaan kunnan päätöksentekoon haetaan muutosta hallinto-oikeudelta. Kiinteistön arvonmääritykseen liittyvin osin hallinto-oikeuden on pyydettävä asiasta maanmittaustoimiston lausunto. Nykyisessä toimituskäytännössä tällainen arviointitehtävä suoritetaan muun muassa kaikissa lunastuslain mukaisissa lunastustoimituksissa. Ehdotettu lainmuutos toisi uuden käytännön, jossa muun muassa Maanmittauslaitoksen mielestä hallinto-oikeudella ei ole riittävää asiantuntemusta tällaisten kiinteistöarviointiin liittyvien riitakysymysten ratkaisemisessa. Lisäksi on muistettava, että lausunto, on se kenen antama tahansa, on aina vain lausunto. Sen sijaan lunastustoimikunnan ratkaisu on ratkaisu, josta voidaan valittaa maaoikeuteen eli instanssiin, jolla on paras mahdollinen asiantuntemus tässä kysymyksessä.

Lakiehdotuksen 91 i §:ssä määritetään kehittämiskorvauksen maksaja. Ehdotuksesta poiketen oikeudenmukaisempaa olisi kunnallistekniikan liittymismaksujen tapaan määrittää kehittämiskorvauksen maksajaksi se, joka hakee rakennuslupaa ja hyödyntää kaavan tuoman rakennusoikeuden.

Rouva puhemies! Me pidämme tässä talossa tärkeänä erilaisia oikeuksia. Toivon, että myöskin maanomistajien oikeudet ovat samalla oikeuksien valvonnan tasolla. Näinpä keskustan eduskuntaryhmän puolesta ehdotankin, että käsittelyn pohjaksi, arvoisa rouva puhemies, otettaisiin vastalauseeseen sisältyvä lakiehdotus.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa puhemies! Suomessa on tällä hetkellä 446 kuntaa, ja voidaan varmaan sanoa, että on lähes yhtä monta tapaa hoitaa maapolitiikkaa. Yksi eniten kunnissa kiistoja aiheuttavia tekijöitä on kaavoitus. Kunnilla on asemakaavoituksessa monopoliasema, joka tuo mukanaan paitsi avaimet kunnan suunnitelmalliseen kehittämiseen myös merkittävän vastuun kaavoitusratkaisujen oikeellisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Nyt käsillä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maankäyttö- ja rakennuslakia. Esityksen tavoitteena on luoda kunnille paremmat edellytykset ylläpitää kohtuuhintaisen asuntotuotannon ja muun rakentamisen turvaamiseksi riittävää tonttitarjontaa, ilman että kaavojen toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat esteenä. Laki asettaa maanomistajalle myös velvoitteen osallistua yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin.

Lakiesityksessä ensisijaisena ratkaisuna pidetään maankäyttösopimusta, jossa maanomistaja ja kunta sopivat kaavoituksesta sekä maanomistajan osuudesta yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin. Tässä suhteessa laki on mielestäni täysin oikean suuntainen. Koska kuntien tilanne maankäytön osalta poikkeaa erittäin paljon toisistaan, viisainta on jättää riittävä harkinta ja sopiminen sinne, missä parhaiten osataan katsoa asiaa paikallisesta näkökulmasta. Toissijaisesti kunnille annettaisiin mahdollisuus periä yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvat kustannukset julkisoikeudellisena maksuna niiltä maanomistajilta, jotka saavat kaavasta merkittävää hyötyä ja joiden kanssa kustannusten korvaamisesta ei ole päästy sopimukseen.

Lakiehdotuksen mukaan kaavojen sisällöstä ei voitaisi sopia sitovasti. Sen sijaan laki määrittää ne reunaehdot, joiden mukaan kunta voi yksipuolisesti velvoittaa maanomistajan osallistumaan kunnalle aiheutuneisiin kustannuksiin. Säätelyn ulkopuolelle on aiheellisesti haluttu jättää ne tilanteet, joissa asemakaavoituksen kohteena olevalle maa-alueelle kaavoitetaan vain asuntorakentamista ja rakennusoikeuden lisäys ei ylitä 500:aa neliömetriä.

Alun perin esitykseen sisältynyttä 400 neliön rajaa valiokunta päätti mietinnössään tarkistaa ylöspäin, sillä halusimme ottaa huomioon nykyisen rakennusoikeuden määritelmän ja sitä kautta varmistaa, että laki suuntaisi kustannusjyvitykset sinne, minne ne tosiasiallisesti kuuluvat. Ulkopuolelle haluttiin selvästi jättää lähinnä pientalorakentaminen, omakoti- ja paritalot.

Lain tarkoitushan on jakaa kustannusvastuuta niille maanomistajille, joiden saama hyöty on taloudellisesti nimenomaan merkittävää. 500 neliömetrin rajan merkitys on lähinnä siinä, että sen alle jäävät rakennusoikeuden lisäykset leikkautuvat automaattisesti pois silloin, kun tarkastellaan tontin arvonnousua merkittävän hyödyn näkökulmasta. Rajan ylittävät tonttialueet sen sijaan joutuvat tarkastelun kohteeksi kokonaisuudessaan ilman erillistä vähennystä. Muuhun kuin asuinrakentamiseen kaavoitettavaa tonttimaata 500 neliömetrin tarkasteluraja ei koske, vaan se voidaan aina ottaa huomioon kokonaisuudessaan ilman erillistä vähennystä, mikäli merkittävää hyötyä voidaan katsoa syntyneen.

Laissa viitataan useassa kohdassa termiin "merkittävä hyöty". Merkittävän hyödyn määritelmä on sikäli ongelmallinen, että sen yksiselitteinen määrittely on todellakin hankalaa. Kysymys siitä, milloin hyöty on merkittävää, jää lakiehdotuksen mukaan ratkaistavaksi kussakin tapauksessa erikseen, sillä tapaukset ovat vaihtelevia ja merkittävän hyödyn määrittelyyn vaikuttavat tekijät ajan myötä muuttuvia. Se, mikä on merkittävää toiselle, ei välttämättä ole sitä toiselle. Yhtä hyvin voisimme kysyä, paljonko on paljon ja onko kohtuus todellakin liian vähän.

Arvoisa puhemies! Suuri vaara onkin, että "merkittävä hyöty" joudutaan monissa tapauksissa määrittelemään valitusten kautta. Epämääräisillä käsitteillä halutaan jättää tilaa paikalliselle harkinnalle ja joustavuudelle, mikä sinänsä on erittäin hyvä periaate. Mutta silloin, kun kyseessä on lainsäädäntö, käsitteen tulkinnanvaraisuus on omiaan aiheuttamaan sekaannusta, joka mielestäni tässäkin laissa on valitettavasti vaarana.

Esityksen mukaan kunta voisi periä kehittämiskorvauksena maanomistajalta enintään 60 prosenttia asemakaavasta johtuvasta arvonnoususta. Prosenttimäärä on melko korkea, ja asiantuntijoiden mukaan suurin osa kunnista käyttää tällä hetkellä huomattavasti matalampia prosenttiosuuksia, jotka enimmäkseen sijoittuvat 20:n ja 40:n välille. Prosenttia ei kuitenkaan haluttu laskea, sillä asiantuntijalausuntojen perusteella myös 60 on käytössä ja sitä paitsi kuntahan saisi edelleen vapaasti päättää myös tätä alemman prosentin soveltamisesta. Ylärajan määrittelemisen riskinä kuitenkin on, että helposti siitä muodostuu käytännössä samalla alaraja. Uhkakuva on varsin perusteltu, sillä talousvaikeuksissa kamppaileva kuntasektori ei mielellään jätä käyttämättä lain suomia rahastusmahdollisuuksia. Myös "hyväksyttävien kustannusten" määritelmä on melko väljä, mikä osaltaan lisää lain epämääräisen tulkinnan mahdollisuutta.

Lakiin sisältyy myös vaatimus maanomistajan "tasapuolisesta kohtelusta", mikä mielestäni on ehdottoman tärkeä aspekti. Tosin "tasapuolisen kohtelun" määrittely on lähestulkoon yhtä hankalaa kuin "merkittävän hyödyn". Kaavoituskäytännöt ja poliittinen kulttuuri ylipäätään vaihtelevat eri puolilla maata niin merkittävästi, että ainakaan kattavaa tasapuolisuutta emme tällä lainsäädännöllä pysty turvaamaan. Vaikea on toteuttaa tasapuolisuutta edes yhden kunnan sisällä. Epämääräisten käsitteiden ohella myös kateus, henkilösuhteet ja politiikka ovat valitettavan usein sotkemassa yhteisten asioiden hoitoa.

Arvoisa puhemies! Siitä huolimatta, että puheenvuorooni liittyy paljon kritiikkiä ja epäilyksiäkin, uskon tai ainakin hurskaasti toivon, että lain myötä ongelmalliseksi koetut kaavoituskysymykset saavat tarpeelliseksi koettua lisäselvyyttä. Suurin tarve tämäntapaiselle sääntelylle on luonnollisesti Pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa, missä rakennusmaan niukkuus aiheuttaa helposti hintojen karkaamisen käsistä. On kuitenkin otettava huomioon, että laki koskee kaikkia Suomen kuntia. Laki jättää kuntapäättäjän paljon vartijaksi. Harvoin poliittinen päättäjä toivoo olevansa väärässä, mutta tässä kohtaa on todettava, että toivottavasti edes osa epäilemistäni uhkakuvista on turhia.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Aika yllättävältä taholta tuli noinkin voimakasta kritiikkiä, kun ed. Holmlund itse istuu asianomaisessa valiokunnassa, joka on tämän mietinnön kirjoittanut ja antanut.

Mutta, kuten valiokunta kannanotossaan toteaa, maan kaavoitusmahdollisuuksien lisääminen on tärkeää erityisesti ruuhkaisissa kasvukeskuksissa. Näissä tonttipulaa helpottavat lainsäädäntötoimet ovat ehdottomasti tarpeen. Tämä nyt kyseessä oleva hallituksen esitys selkiinnyttää kuntien ja kaavoitettavien alueiden maanomistajien välisiä suhteita ja velvoittaa maanomistajan osallistumaan omistamansa maan kaavoituksesta ja asuntorakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Sen sijaan kunnassa, jossa tonttipulaa ja asuntorakentamisen paineita ei ole, pitäisi käyttää tervettä harkintaa sääntöjen soveltamisessa sen vuoksi, ettei lainsäädäntö kääntyisi maanomistajaa vastaan. Kaikissa kunnissa ei todellakaan ole perusteita noudattaa lakiin esitettyä 500 neliömetrin rakennusoikeuden alarajaa, jota suuremman rakennusoikeuden sisältävästä tontista maanomistajan on maksettava kunnalle kehittämiskorvausta, vaan tämä raja voisi olla vaikkapa 1 000 neliömetriä. Samoin enintään 60 prosentin kehittämiskorvaus on joissakin tapauksissa maanomistajalle ehdottomasti kohtuuton.

Lakiesitys sisältää monia hankalasti määriteltäviä käsitteitä, kuten "maanomistajalle syntyvä merkittävä hyöty". Valiokunta onkin aivan aiheellisesti todennut mietinnössä, että kehittämiskorvauksen suuruuden ja merkittävän hyödyn määrittelyn osalta lain soveltajalle on annettava tarkempia ohjeita.

Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta on ottanut kantaa valitusmenettelyyn ja pitänyt kunnallisvalitusta liian raskaana ja erityisesti liian hitaana valitustienä. Ympäristövaliokunta on kuitenkin päätynyt toiselle kannalle ja jättänyt maanomistajan oikeusturvan kunnallisvalituksen varaan. Mielestäni valitusoikeuden osalta lakiesitystä tulisi muuttaa perustuslakivaliokunnan kannanoton pohjalta siten, että valitustienä kehittämiskorvauksen määräämistä koskevissa asioissa olisi normaali hallintovalitus. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään esitys.

Tero Rönni /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Edellinen eduskunta on hyväksynyt uuden maankäyttö- ja rakennuslain, ja tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sitä. Tavoitteena on luoda kunnille paremmat edellytykset turvata kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon ja muuhun rakentamiseen tonttitarjonta ilman, että kaavojen toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat esteenä. Näin sanotaan hallituksen esityksessä. Mistään muista esteistä tässä ei sitten puhutakaan. Tämä on keskittynyt vain näihin tontin saamisen esteisiin. Mielestäni tämä esitys koskee lähinnä kasvukuntia ja isoja kaupunkeja. Meillä haja-asutusalueella ja ulkopuolella kasvukeskusten ei näitä ongelmia ole. Siellä ongelmat ovat aivan toisenlaisia.

Tässä puhutaan sopimuksista ja sopimisesta kunnan ja maanomistajien välillä. Perustuslakivaliokunta on sanonut, että 20 §:n 2 momentin mukaan jokaiselle on pyrittävä turvaamaan vaikutusmahdollisuus elinympäristönsä olosuhteisiin. Tämä käsitetään nykyisin hyvin laajasti. Kaiken näköiset hihhulijärjestöt ympäri maata, jotka eivät ole koskaan käyneetkään sataa kilometriä lähempänä paikkakuntaa, tekevät sellaisia A4:n pituisia valituksia siitä, miten minkäkin kaavan käyttöön pitää suhtautua ja mitä kaikkea pitää selvittää, ennen kuin kaava voidaan hyväksyä. Mielestäni tämä valittaminen ja näitten valitusten teko näissäkin kohti — kun lausunnon pyytäjiäkin on haalittu niin kaukaa ja niin isolta alueelta — kyllä tehokkaasti estää nykyistä kunnallispäättäjien toimintaa.

Puhun tätä asiaa vähän semmoisessa katkeruuden sävyssä, koska olen joutunut kunnallisena päättäjänä näitten erilaisten järjestöjen ja ympäristökeskusten aiheuttaman terrorismin kohteeksi sillä tavalla, että näitä valituksia satelee joka asiasta ja niin, että ne tulevat aivan viime tipassa, kun kaava alkaa olla ihan valmis. Kunta on hyväksynyt ihan yksimielisesti kaavan ja haluaa viedä sitä eteenpäin, jolloin viimeisenä päivänä ympäristökeskus tekee valituksen ja lykkää tehokkaasti tämän asian toimintaa. Siellä vaaditaan jos jonkinlaisia luontoselvityksiä ja muita ympäri vuoden tehtäväksi niin, että tehokkaasti estetään ainakin vuodeksi eteenpäin kaikki rakentaminen ja kaavoittaminen.

Tässä esityksessä puhutaan kehittämiskorvauksesta. 91 a §:n perusteella kunnalle aiheutuviin kustannuksiin velvoitetaan osallistumaan asemakaavoitetun alueen maanomistaja, jolle aiheutuu merkittävää hyötyä kaavasta. Entä jos tämä käännettäisiin toisin päin? Voisiko se toimia niin, että valittajat, ympäristökeskus etunenässä, joka eri puolilla maata tätä tekee, voitaisiin velvoittaa korvaamaan kunnille kaavoittaminen? Kun tämän hetken tilanteessa yritykset ja erilaiset mökkikylät ynnä muut haluavat nopeita kaavoja ja haluavat kuntapäättäjien toimivan niin, että jonkinlaisissa aikarajoissa voidaan näitä eteenpäin viedä, niin jos nämä kaikki kaatuvat ja kunnat joutuvat maksamaan kaavoituksesta aiheutuneen menon omasta pussistaan, pitäisikö olla niin, että valtio velvoitettaisiin ympäristökeskuksen ylimpänä päättäjänä korvaamaan kunnille tästä aiheutuvat kustannukset? Mielestäni tämä olisi oikeus ja kohtuus. Jos kerran maanomistajiltakin tätä vaaditaan, niin kyllä meidän pitää pystyä omat järjestelmämme luomaan siihen malliin, että ne toimivat eikä niillä terrorisoida kuntien päätäntää, joka tällä hetkellä on koko lailla alamaissa. Kuntapäättäjät eivät kaavoista tällä hetkellä päätä.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Rönni käytti puheenvuoronsa ja puhui terrorismista ja kai tarkoitti alueellisia ympäristökeskuksia, jotka kuntaa tällä tavalla kohtelevat. Käsitykseni mukaan hän viittasi rantakaavavalmisteluun, koska puhui mökkikylistä, jotka vaativat nopeaa kaavoitusta. Toteaisin, että nimenomaan uuden maankäyttö- ja rakennuslain yhteydessä siirrettiin kaavoitusvaltaa erittäin voimakkaasti kunnille ja alueellisille ympäristökeskuksille jäi lain velvoittama tehtävä valvoa sitä, että kaavoitus tapahtuu laillisesti. Nimenomaan rantakaava on sellainen asia, johon joutuvat aivan kansalaisten oikeusnormiston mielessä alueelliset ympäristökeskukset silloin tällöin puuttumaan, ja on erittäin hyvä asia, että puututaan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kunnioitettu pääministeri on eräässä aikaisemmassa puheenvuorossaan laajentanut terrorismin käsitettä aika mielenkiintoisella tavalla Norjan suunnalla. Nyt ed. Rönni, hänen puoluetoverinsa, suoritti aivan uuden laajennuksen koskemaan myöskin ympäristökeskuksia. Saa nähdä, mihin demarit vielä pääsevätkään. (Ed. Viitanen: Ei pidä yleistää!) — Tässä on nyt vain yksityiskohtia, toistan, jonossa.

Totean vain aivan lyhyesti ed. Rönnille vastauksena tähän itse asiaan, että jos nämä kunnan aikaansaamat hengentuotteet, jotka ovat kaavoituspäätösten jnp. perusteina, olisivat paremmin ja seikkaperäisemmin laadittuja alun perin, niin mitään kanttia lähteä tekemään valituksia ei olisi olemassa. Todistuksena siitä, että ne valitukset ovat olleet oikeellisia aika usein, on se, että korkeammissa oikeusasteissa on jouduttu puuttumaan näihin sisältöihin ja muuttamaan päätöksiä.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On samanlaisia kokemuksia, että ympäristökeskukset ovat monesti olleet kehityksen jarruna: kunnat ovat luoneet erilaisia kehitysohjelmia, ja luontoarvoja hyväksi käyttävät ympäristökeskukset näitä torpedoivat, hyvin kevyellä syyllä monestikin.

Pekka Vilkuna /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä ed. Rönni puhuu asiaa tässä. Tosin saattoi olla termeissä jonkun mielestä toivomisen varaa, itse villakoiran ydin oli aivan oikea. Onhan se väärin, että valta ja vastuu ovat aivan eri henkilöillä. Toisilla on valtaa häiritä, mutta ei mitään vastuuta lopputuloksesta eikä kustannuksista. Toisilla on taas sitten vastuu kustannuksista, mutta ei valtaa pitkällekään määrätä asiasta. Kyllä ed. Rönni puhui tässä tapauksessa erittäin oikeaa asiaa.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tästä valitusjärjestelmästä on tullut paljon palautetta kunnilta siinä mielessä, että koetaan kiusavalituksiksi joitakin. Mielestäni siitä ei nyt voi syyttää mitään tahoa erikseen. Koska lainsäädäntöhän määrää, että esimerkiksi ympäristökeskusten pitää toimia samalla tavalla eri puolilla, niin jos tämmöisiä tiettyjä epäkohtia jossain on, mielestäni ne voidaan ihan virkateitse saattaa sitten selvitettäviksi. Kyllä minun mielestäni tämmöinen valitusoikeus on oltava. Se, mihin tällä hetkellä voitaisiin kiinnittää eniten huomiota, on se, että nämä valitukset tulisivat oikea-aikaisesti käsiteltyä, mikä osaltaan olisi ratkaisemassa tätä ongelmaa.

Tero  Rönni  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pari sanaa valituksesta ja oikea-aikaisuudesta. Mielestäni ympäristökeskusten ohjeiden pitäisi olla sellaisia, että ne osallistuisivat aktiivisesti näitten kaavojen laadintaan ja olisivat mukana neuvomassa ja opastamassa sitä toimintaa jo alkuvaiheessa eikä suinkaan niin, että kun kaava on valmistunut, niin ne siinä vaiheessa tulevat mukaan näkemättä, tietämättä, kokematta mitään ja tekevät siitä valituksen.

Ed. Pulliaiselle voisin sanoa, että laki on sinänsä hyvä, mutta nämä ohjeet ovat tulleet ministeriöstä ja ilmeisesti teidän ministerinne aikana, jolloin tätä soveltamista on alettu käyttää hyväksi lain kiristämiseksi ja uusien muotojen luomiseksi.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minun mielestäni silloin, kun tätä rakennuslakia tehtiin, oli voimakkaasti esillä se, että kunnan tulisikin neuvotella jo kaavoitusprosessin yhteydessä näitten ympäristökeskusten kanssa, siis se on täysin mahdollista. Ihmettelen sitten, miksi sitä ei käytetä jo hyväksi.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Silloin kun lakia säädettiin täällä, sen hallituksen esityksen perusteluissa oli tämä neuvotteluvelvoite hyvin perusteellisesti kuvattuna jo alkuvaiheeseen, elikkä sitä pitää noudattaa silloin.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta ja ympäristövaliokunnan siitä antama mietintö. Tämä maankäyttö- ja rakennuslain muutoshan lähtee siitä, että maanomistaja velvoitetaan osallistumaan yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin silloin, kun hän saa merkittävää hyötyä asemakaavan muutoksesta, olipa kysymys uusista tonttialueista tai vanhojen rakennusoikeuksien laajentamisesta. Tämä voidaan toimeenpanna joko maankäyttösopimuksilla tai määrittelemällä maanomistajille kehittämiskorvaus.

Tämä on vapaaehtoinen järjestelmä, elikkä tulevaisuus tulee näyttämään sen, missä laajuudessa sitten kunnat alkavat tätä soveltaa, ja niin kuin täälläkin on esitetty, minulla on se käsitys, että tämä on ennen kaikkea kasvukeskusten kannalta tehtyä lainsäädäntöä. Maaseutukunnissa tuskin tätä kovin laajasti tullaan noudattamaan tai soveltamaan. Kuitenkin kuten perustuslakivaliokunta tästä totesi, lainsäädännön tulee olla hyvin selväpiirteistä ja läpinäkyvää ja silloin, kun säädetään kansalaisten oikeuksista ja velvollisuuksista, asian tulee olla hyvin tarkkaan lakiin kirjoitettu.

Tässä edelleenkin minusta valiokunnan mietinnönkin jälkeen jää epämääräisyyksiä elikkä tämä merkittävän hyödyn määrittely. Tämä lähtee periaatteesta, miten tuo asemakaavasta johtuva tontin arvo on noussut, ja maksimimäärä on 60 prosenttia, ja niin kuin täällä on todettu, miten tämä määritellään, haetaanko siinä toteutuneiden kauppojen perusteella kauppahintatilastosta selvää näyttöä vai määritelläänkö ja lasketaanko tämä jotenkin muutoin, jää edelleenkin hyvin arvionvaraiseksi. Siinä mielessä tuo näkökulma siitä, että tämä olisi todettu asianmukaisessa lunastustoimituksessa, olisi antanut hyvin selkeän oikeudellisen perustan tälle arvioinnille.

Toinen kysymys, mikä tässä jää edelleenkin askarruttamaan, on tämä maanomistajan velvollisuus osallistua yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin ja se, mitä kaikkia kustannuksia kunta voi ottaa tähän mukaan. 91 d § määrittelee nämä kysymykset hyvin laajasti elikkä kaikki mahdollinen, mikä kaava-alueella toteutetaan, voidaan näihin kustannuksiin ottaa mukaan. Sen jälkeen jää tietysti arvioitavaksi se, onko kunta toteuttanut nämä hankkeet edullisesti vai kalliisti, ja näin maanomistajalle ei jää ratkaisuvaltaa siitä, että tämä korvausperuste määräytyisi hänelle edullisimman mahdollisen toteuttamisvaihtoehdon perusteella.

On hyvä, että valiokunta on nostanut tätä korvauksen perusteena olevaa kerrosneliömetrimäärää 500:aan. Se poistaa täältä aiheettoman pienet lisäykset tai korotukset, ja toisaalta tietysti merkittävää on se, että pelkkä asuntorakentamisalue ei tule tähän piiriin, vaan kysymys on muunlaisesta maankäytöstä.

Rouva puhemies! Tässä on nyt lainsäädäntö, joka tavallaan tuo maanomistajille lisärasitteita. Vanhastaanhan oli periaate, että maanomistajalla on oikeus käyttää alueitaan kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla. Nyt tätä hyötyä tämän maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti leikataan pois. Uskon, että tässä tietysti oikeuskäytäntö tulee aikanaan näyttämään suunnan, mutta varmasti korvausperusteiden täsmentämiseen on tarvetta, kunhan ennakkotapauksia tässä saadaan, ja siinä mielessä tämä on hyvin merkittävä lainsäädäntö.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä käytettyjen puheenvuorojen pohjalta voisi todeta sen, että tuntuu, että kaikille ei ole vielä oikein auennut, mitä tällä lailla on lähdetty hakemaan. Tällä lailla on lähdetty hakemaan myös sitä, että vasta siinä vaiheessahan, kun kunta tekee kaavoitusprosessin, tietyllä tavalla tulee määräytymään se, mikä hinta sillä tontilla on. Jos siinä on erittäin alhainen kaavaprosentti, niin se näkyy myös silloin alentavana tekijänä tonttien hinnoissa. Toisaalta taas sitten, jos on tehokkaita kaavoja, on selvää, että tontit maksavat enemmän, ja tietysti vaikuttaa myöskin se, millä kaava-alueella kyseinen tontti on ja sijaitsee.

Joku aika sitten on tehty kunnallisten päättäjien ja luottamushenkilöjohdon parissa tiedustelu siitä, kuinka he kokevat maankäyttöön liittyvät ongelmat. Kaikista ongelmallisimmaksi koettiin kunnissa kunnallistekniikan rahoitus, toisena kaavoituksen ristiriidat, kolmantena kaavamenettelyyn liittyvät ongelmat, neljäntenä täälläkin jo puhuttu valitusprosessin hitaus, yleiskaavoituksen puutteellisuus, maankäyttösopimusten ongelmat, kunnan maanomistuksen vähäisyys, kaavoituksen resurssipula, poliittisen päätöksenteon ristiriidat, yksityisten tonttien käyttöön saanti, tonttituotannon koordinoimattomuus ja ristiriidat maakuntakaavoituksen kanssa. Eli on monia syitä siihen, minkä takia ei riittävää tonttivarantoa saada, eri paikoissa tietysti eri tavalla, ja kuntien maanomistustilanne on yksistään jo hyvin erilainen, joka heijastuu. Mielestäni kaikkiin näihin asioihin, jotka tässä on mainittu, täytyisi löytää ratkaisuja, mutta täytyisi katsoa kyllä huolella, että ne eivät toisaalta ole rajoittamassa ihmisten demokraattisia oikeuksia.

Aiemmin esillä olleesta kaavoituksen valitusprosessista haluaisin todella painottaa sitä, että tässä pitäisi päästä sujuvampaan valitusten käsittelyyn. En niinkään lähtisi valitusoikeutta rajoittamaan, ja ei kyllä mikään demokratia kestä sitä, että ihmisten sinänsä oikeutettua valitusoikeutta lähdettäisiin kaatamaan. Ihmettelen tosiaan, miksi joillakin kunnilla on niin huono yhteistyö ympäristökeskusten kanssa.

Tässä laissahan on todella taattu se, että vuosittain kuntien velvollisuuskin on käydä ympäristökeskuksen kanssa läpi kaavoitettavaksi tulevat alueet kyseisen vuoden aikana, eli on haluttu varmistaa jo siinä vaiheessa, että tietoa on molemmin puolin siitä, mikä on kunnassa oleva kaavoitustilanne. Sen lisäksi, että käydään tämmöinen tiedonvaihto kaavoituksen osalta, on ollut tarkoitus myöskin, että silloin, kun joku alue on problemaattinen, tavallaan voidaan samassa yhteydessä, kun käydään läpi, mitkä tulevat kaavoitettaviksi alueiksi, sopia myöskin siitä, täytyykö kyseisen mahdollisesti kriittisen kaavoituksen osalta käydä lähempiä tarkasteluja, ja yrittää hioa, että oikeita ratkaisuja tehdään. Ympäristökeskuksen velvoite on katsoa tietysti myöskin niitä arvoja, joita ei ehkä kunnallisessa päätöksenteossa aina niin herkästi muisteta, ja uskoisin, että siitä nimenomaan tulee ristiriitoja.

Arvoisa puhemies! Minusta tämä lakiesitys on tosiaan kaivattu ja tulee erittäin hyvänä lisäyksenä siihen, mitä rakennuslaki aikaisemmin on pitänyt sisällään. Tätä samaa ideaa puhuttiin jo silloin, kun koko rakennuslakia uudistettiin, mutta siinä yhteydessä emme halunneet puuttua siihen, koska pelättiin sitä, että jos tämä kysymys olisi aukaistu, koko rakennuslain käsittely ja voimaansaattaminen kokonaisuudessaan olisi vaarantunut. Siinä yhteydessä valittiin se vaihtoehto, että saadaan ensin kokonaislaki kuntoon ja sitten jatketaan lisätekijöitä.

Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunnan mietintöön liittyy keskustalaisten tekemä muutosesitys. Ensimmäisenä he esittävät, että kustannuskorvausta alettaisiin periä vasta 500 kerrosneliömetrin määrän ylittävästä osasta. Tämä heidän esityksensä on ristiriidassa koko perusajattelun kanssa. Kehittämiskorvausta koskevan säännöksen tarkistaminen siten, että korvaus voitaisiin määrätä vain laissa määritellyn alarajan yli menevän rakennusoikeuden osalta, antaisi virheellisen kuvan tuon alarajan merkityksestä. Lain tarkoitus on, että vasta, kun kaavassa osoitettu rakennusoikeus tai sen lisäys ylittää korvauksen piiristä pois suljetun alarajan, tulee arvioitavaksi, tuottaako kaava maanomistajalle merkittävää hyötyä. Alle 500 kerrosneliömetrin asuntorakennusoikeus ei voi milloinkaan kuulua korvauksen piiriin, mutta sen ylittävä rakennusoikeuskaan ei kuulu sen piiriin, ellei maanomistajan saama hyöty ole merkittävä. Jos kehittämiskorvausta merkittävän hyödyn tapauksissa voitaisiin periä vasta vain laissa määritellyn alarajan ylittävän kerrosneliömetrimäärän osalta, tuo alaraja saisi käytännössä suuremman merkityksen merkittävän hyödyn määrittelyssä kuin sille hallituksen esityksessä on tahdottu antaa. Tämä muutos tekisi myös kehittämiskorvauksen kohdistamisen tonttikohtaisesti erittäin hankalaksi.

Säännöksellä on myös tältä osin pyritty turvaamaan mahdollisuus vallitsevan sopimuskäytännön jatkumiseen. Noudatetussa sopimuskäytännössä on maanomistajien edut yleensä otettu huomioon jättämällä osa kokonaishyödystä sopimusteitse perimättä. Jos kaikilta jätettäisiin ensimmäiset 500 kerrosneliömetriä kehittämiskorvauksen ulkopuolelle, se heijastuisi rajoittavasti sopimuskäytäntöön ja sen taustalla olevaan ajattelutapaan. Alle 500 kerrosneliömetrin asuntorakennusoikeuden ei voida katsoa missään olosuhteissa tuottavan maanomistajalle esityksessä tarkoitettua merkittävää hyötyä. Sen sijaan muuhun käyttötarkoitukseen, esimerkiksi liikerakentamiseen, osoitettu vastaava rakennusoikeus voi suotuisissa olosuhteissa tuottaa tällaista merkittävää hyötyä. Sen vuoksi tätä rajausta, mitä keskusta vastalauseessaan on esittänyt, ei haluta tehdä.

Vastalauseessa huomiotani kiinnitti myös tämä, että kustannukset eivät saa nousta suuremmiksi kuin yleisesti pidetään kunnallistekniikan vähimmäistason saavuttamiseksi välttämättömänä. Tämä antaa hieman merkillisen kuvan siitä, mitä tällä lailla on haettu. Minusta tosiaan tuntuu, että ei ole ymmärretty koko tämän lain merkitystä nyt ihan keskustassa. Täytyy tältä osin todeta jo, että esimerkiksi tällä lailla ei ole ajateltukaan korvata semmoisia kuluja, joita vesi- ja jätevesirakentamisesta ja tämän tyyppisistä ratkaisuista kunnalle aiheutuu, koska niitten korvaukset on määritelty muissa laeissa ja muodostuvat muutoinkin eri pohjalta. Samoin heidän esityksensä, että nämä asiat käsiteltäisiin muulla tavoin, on siinä mielessä erikoinen, että minusta se toisi kunnallislain piirissä oleviin asioihin ihan turhan erilaisen menettelytavan ja siten minun mielestäni olisi heikentämässä kansalaisten mahdollisuutta hahmottaa näitä kysymyksiä.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin kannatan ed. Lepän tekemää ehdotusta.

Toiseksi, nyt kun ajatellaan tilannetta, että merkittävän hyödyn käsitettä ei ole tässä tarkemmin määritelty, niin vaikka kuinka vakuutamme, että sitä ei synny, tämä haitari siitä käsityksestä on aika laaja. Kunnissa käsitellään asioita aika eri tavalla. Näissä siellä voi tulla ongelmia. Otan yhden esimerkin: jos tämmöinen niin sanottu pienrakentaja, jolla on pieni tontti, haluaa perheenjäsenelleen edes yhden rakennettavan tontin siitä antaa, niin silloin hän saattaa tulla tällaisen kehittämiskorvauksen piiriin, mikä minusta on kohtuuton tilanne, että tällä tavalla kohdeltaisiin.

Meillä on varmaan kaikilla kokemuksia, että myös ympäristökeskusten kanssa on monenlaista yhteistoimintaa, niin hyvää kuin huonoa. Tulee aina muistaa, että tämä on myöskin lain ja asetuksen ja ihmisten välistä tulkintaa ja toimintaa. Tämä aiheuttaa kyllä erinäisiä ongelmia. Pidän hyvin perusteltuna tätä eriävää mielipidettä tähän lakiin liittyen, koska tulkinnanvaran pitää jäädä pienemmäksi, niin ettei lain tulkinnalla voi rangaista tällaisia pienrakentajia. Jos on 500 neliön yli menevä osa, silloin voidaan niistä asioista keskustella.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minun mielestäni on nyt kepulaista turhaa pelottelua se, että tässä nyt oltaisiin puuttumassa ihmisten pienrakentamiseen ja omakotitalotontteihin. Se kannattaa jättää kyllä ihan omaan arvoonsa: pelkkää höpinää.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Jatkan tuosta, mihin ed. Kautto jäi, elikkä pelkkää höpinää on tämä laki kokonaisuudessaan.

Tämä on täysin sosialisointilaki. Ihmettelen myöskin sitä, että myöskin keskustan edustajat ovat pääosaltaan hyväksyneet mietinnön. Kokoomushan ei enää yksityistä asiaa puolustakaan. On tietenkin hyvä, että keskustalaiset ovat tehneet asiasta perustellun vastalauseen. Jos se hyväksyttäisiin, paranisi tilanne huomattavasti.

Lain tarvetta on perusteltu sillä, että kaavoitusta ei voida taloudellisista syistä tehdä. Aivan vierasta ajatusta. Tällä puututaan yksityisomistukseen vakavasti.

Esimerkiksi Oulussa ei ole mitään muuta ongelmaa kaavoituksen suhteen kuin se, että me emme ole saaneet kaavoittajaa riittävän ahkerasti toimiin. Tästä hyvä esimerkki: Oulussa kunta kaavoitti neljä viisi vuotta sitten sata omakotitalotonttia vuosittain. Kun sain aikaan — täytyy joskus käyttää tuollaistakin sanontaa — sen, että niitä kaavoitetaan tällä hetkellä 200 tonttia, sekään ei ole riittävä määrä, vaan pitäisi kaavoittaa vähintään 200 tonttia lisää. Meille parhaimpina vuosina tuli 3 000—4 000 uutta asukasta, mutta meiltä lähti 2 000 pois, koska ei ollut tonttimaata, vaan piti mennä ympäri ympäristöä, mikä nyt ei välttämättä kokonaisuudessaan ole huono asia, mutta kyllä pitäisi saada myöskin omalta kotialueeltaan tontti silloin, kun haluaa. Yksityisten maita Oulussa ei kaavoiteta lainkaan, hyvin harvassa tapauksessa. (Ed. Markkula-Kivisilta: Teillä taitaa olla vähän erilainen omistuspohja!) — Meillä omistaa kaupunki 60—80 prosenttia kaikesta maasta, että sitä kyllä siellä riittää. Ei siitä ole kysymys.

Ed. Tiusanen totesi muun muassa sen, että uusi laki ei kovasti muuttaisi nykyistä tilannetta, koska jo nyt kunnat ja yksityiset tekevät kaavoituksesta sopimuksia, joita kutsutaan vapaaehtoisiksi. Sillä ei ole vapaaehtoisuuden kanssa mitään tekemistä. Jos siihen sopimukseen ei suostuta, ei myöskään kaavoiteta sitä tonttia. Jos maanomistaja ei anna suurta osaa maastaan ilmaiseksi, ei kunta suostu lainkaan tähän kaavoitukseen. Kyllä siitä puolet suurin piirtein pitää kunnan saada kaupantekijäistä. Kunnalla on kaavoitusoikeus. Sen pitäisi olla kaavoitusvelvollisuus kuntalaisia kohtaan. Tämä on aivan päinvastainen systeemi olemassa.

On luonnollista, että kunnalla on oikeus saada korvausta kaavoituksen aiheuttamista kustannuksista, kuten muun muassa vesi- ja viemärijohdoista ja tiestöstä. Se on ihan selvä asia. Ei kunta mistään muualta saa rahaa kuin kuntalaisilta. Mutta on väärin, että nämä kustannukset peritään kertaheitolla, yhdellä kertaa. Nehän peritään, tie- ja vesijohto- ja vesi- ja viemärimaksut, hiljalleen. Liittymismaksut esimerkiksi Oulussa ovat — puhun tietenkin omasta kunnastani, kun sen tunnen kohtuullisesti — 15 000 markkaa. Kolme neljä vuotta sitten ei peritty liittymismaksuja ollenkaan. Kyllä siinä aika paljon tuo viemäriä, jos se viemäri on siinä sadan metrin päässä ennestänsä, tontille mukaan. Tämä vaihtelee tietenkin kunnittain, mutta nyt keskustelen lähinnä kohtuullisen isosta kunnasta, mikä Oulu on.

Täällä etelässä, ilmeisesti Helsingissäkin, yksityiset eivät halua kaavoittaa. He eivät halua kaavoittaa maita. Se on juuri päinvastainen systeemi kuin jossakin muualla. Ne odottavat vain sitä hinnan nousua sille tontille. Mutta täytyy ottaa huomioon, että Suomessa on muitakin alueita kuin Helsinki.

Nyt hallitus ja valiokunta ovat kikkailleet sanontojen kanssa, kuten muun muassa ed. Tiusanen sanoi. On saatu perittäville maksuille sellainen nimike, ettei lakia tarvitse säätää vaikeutetussa järjestyksessä. Se on aika erikoista, kun myönnetään se, että jos joksikin muuksi tämä maksu olisi luokiteltu, laki pitäisikin säätää vaikeutetussa järjestyksessä. Nyt on saatu aikaan tuommoinen hyvä keksintö, että eipäs olekaan tarvetta.

Tässä taitaa olla kysymys alkusoitosta sille, että metsä- ja maatalousmaa pitää saada myöskin kiinteistöveron piiriin. Koko lakiesitys pitäisi hylätä. Kun kunta itse saa päättää, onko kysymys merkittävästä hyödystä, niin on aivan kummallinen sellainen kunnanisä, joka ei aina päätä, että tästä on hyötyä, ja perisi maksun. Tässä oikein, sanoisinko, lämpiää tästä asiasta oikein toden teolla. Tämä on oikein ihmeellinen lakiesitys.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yritän olla mahdollisimman rakentavahenkinen, ed. Myllyniemi, toteamalla, että tämä valitsemanne esimerkki Oulu on nyt kyllä kuitenkin mahdollisimman huono esimerkki kurjuudesta, kaupunki, jossa niin kuin aivan oikein sanoitte, kunta, kaupunki, omistaa sen maan, on hankkinut raaka-maata koko ajan, kaavoittaa sitä jnp. Meillähän on yksi ainut ongelma siellä Oulussa. Se on se, että kaupunki kasvaa liian nopeasti ja meillä kunnallistekniikkaan ja muihin järjestelmiin tehtävät investoinnit ovat niin korkeaa luokkaa, että meillä on ongelmia sen takia, mutta laki on ihan hyvä.

Hanna Markkula-Kivisilta /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ei millään olisi kyllä huomattu täällä, että ed. Myllyniemi hiiltyy tästä, jos hän ei olisi sitä tuossa lopussa tullut maininneeksi.

Ensinnäkin, kunnanhan ei ole pakko ottaa tätä käytäntöön, ei ainakaan kaikilla alueilla, ja se voi itse määritellä nämä. Tässä on kysymys siitä, että sellaisissa kunnissa, joissa todella on tilanne niin, että kaupunki ei omista 60:tä prosenttia maa-alueesta, on tarpeellista saada jonkinlainen lainmukainen sopimuskäytäntö olemaan, jos muut keinot eivät auta. Eikö ole kohtuullista, että ne, jotka omistavat tontin ja saavat kaavoituksesta siis myös hyödyn, maksavat siitä aiheutuvat kustannukset eikä niin, että ne ripoteltaisiin kaikkien siinä kunnassa olevien veronmaksajien maksettavaksi, mitä ilmeisesti ed. Myllyniemi tässä esitti?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kohteliaimmin vastaan ed. Myllyniemelle siteeraamalla ainoastaan perustuslakivaliokunnan näkemystä siltä osin, miten kunnallisista maksuista ja muista maksuista on säädetty, mitkä ovat perustuslaissa mainittu ja mitkä eivät. Näin ollen tämä hallituksen esityksen linjaus on myös perustuslakivaliokunnan lausunnon kanssa tältä osin yhdensuuntainen. Se oli tärkeä asia siinä mielessä, että valiokunnan enemmistö saattoi olla hallituksen esityksen takana.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni tässä on keskustelun aikana myös todella unohdettu, että tämä laki, jossa määritellään sopimuskäytännöt, on nimenomaan myös maanomistajan turva siinä mielessä, että hän voi vedota tähän, eikä suinkaan päinvastoin, ja että tällä pyritäänkin yhtenä tekijänä siihen, että kaikki nämä tehtävät sopimukset ja ratkaisut olisivat avoimia, jolloin päästään tekemään myös vertailuja, mitä ovat hinnat todella jollain alueilla, ja ne maksut, mitä siitä maksetaan, ovat kaikkien nähtävissä ja tarkistettavissa eivätkä mahdollisesti mene jonnekin asiattomiin taskuihin.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliaiselle: Oulussa on rahaa ja maata, mutta meistä kumpikaan ei ole saanut kaavoittajaa töihin. Meiltä lähtee tämän vuoksi satoja lapsiperheitä kaupungin ulkopuolelle asumaan, kun ei ole ollut tontteja, ja niitäkin, joilla on tontti, sillä yksityisiä tontteja ei ruveta kaavoittamaan. Tämä on niin kuin ed. Rönni sanoi aikaisemmin, että luottamusmiehillä ei ole mitään tekemistä tämän kaavoitusasian kanssa, vaan virkamiehet hoitavat sen niin kuin parhaaksi katsovat.

Minä nimenomaan sanon, että peritään ne maksut ihan tasapuolisesti ja peritään siltä, joka saa hyötyä siitä tontista, mutta ei sitä tarvitse periä kertaheitolla. En minä ole tarkoittanut millään tapaa, että sitä maksua vyörytetään jollekin muulle väelle, joka ei ole millään tapaa ottanut osaa niihin kuluihin.

Pia Viitanen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä minä käsitin tästä ed. Myllyniemen puheenvuorosta, että hän on eräällä tavalla kyllä oppositiossa myös omaan ryhmäänsä nähden, sillä jo lukee keskustan vastalauseen, niin siellähän kuitenkin toteavat myös keskustalaiset, että tämä laki on sinänsä ihan tarpeellinen, ja joistain yksityiskohdista ollaan sitten eri linjoilla.

Kaiken kaikkiaan myös minun mielestäni tämä on erittäin tarpeellinen ja kannatettava lakiesitys, ja haluan korostaa täällä vielä kerran sitä seikkaa, että nimenomaan tässä lakiesityksessä jää tilaa kunnan niin sanotulle terveelle harkinnalle, jota täälläkin muutamassa puheenvuorossa on peräänkuulutettu.

Kun puhutaan tästä 500 kerrosneliömetrin rajasta, niin täytyy todellakin muistaa ja sen pystyy näkemään tämän lain perusteluista valiokunnan mietinnöstä ja täällä käydystä keskustelusta aivan selvästi, että tämä 500 kerrosneliömetrin raja on siis vasta se vaihe, missä ruvetaan miettimään, onko tästä merkittävää hyötyä olemassa ja tullaanko kenties sitten tätä kehittämiskorvausta käyttämään vai eikö tulla. Tämä jää kuntien harkittavaksi, ja tämä 500 neliötä on vain suojaraja.

Samoin pidän ihan perusteltuna sitä, että tämä prosenttiosuus jää tässä 60:een. Asiantuntijakuulemisessa kuulimme, että kunnat yleensä soveltavat alempaa osuutta, esimerkiksi kotikaupunkini Tampere muistaakseni ilmoitti, että meillä on käytetty sellaista 30 prosentin osuutta, mutta tämähän jättää edelleen kunnille mahdollisuuden käyttää juuri sitä prosenttiosuutta, mikä harkitaan tarpeelliseksi.

Mitä tulee näihin valituksiin, mitä täällä aiemmin puhuttiin, minusta ed. Kautto täällä kyllä hyvin jo toi esille tämän uuden rakennus- ja maankäyttölain hengen, jossa nimenomaan lähdetään siitä, että jo etukäteen yhteistyössä niin osallisten kuin ympäristökeskustenkin kanssa näitä kaava-asioita hoidetaan ja siten vältetään jälkikäteisiä konflikteja.

Yhtä asiaa en malta, arvoisa puhemies, olla sanomatta, vaikka täällä ed. Vilkuna ei ole enää paikalla: Minä ihmettelin hänen logiikkaansa siinä suhteessa, että toisaalta keskustan vastalauseessa lähdetään hakemaan valittajan oikeuksien perään eli keskusta lähtee siitä, että valittajalle on luotava paremmat mahdollisuudet kuin tämä lakiesitys antaa myöten, ja samaan aikaan sitten ed. Vilkuna kuitenkin toisaalla jotain toisia valittajia nimittelee terroristeiksi eli provosoituu tähän ed. Tero Rönnin kielenkäyttöön, mitä suinkaan kaikki me sosiaalidemokraatit emme ole käyttäneet, ed. Pulliainen. Eli toisaalla keskusta ilmeisesti pitää toisia valittajia terroristeina ja toisten oikeuksia haluaa vahvistaa, joten vähän ristiriitaista tämä politiikka näyttää olevan.

Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustan linja on se, että me haluamme samanlaiset valitustiet ja oikeudet kaikille. (Ed. Viitanen: Myös ympäristökeskuksille?) — Myös niille. Niillä on jo se, ja nyt tässä tapauksessa luodaan uudenlaista käytäntöä, jos valiokunnan enemmistön esityksen mukaan mennään. Sen vuoksi me haluamme, että tapahtuu niin kuin nytkin maaoikeuksien asiantuntemusta hyväksi käyttäen.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsitteillä oleva laki on tarkoitukseltaan erinomainen, ja valiokunnassa tehty kompromissi on ymmärrettävä. Olin pitkään siinä käsityksessä, että vilpittömästi kaikki osapuolet yrittivät ensin kompromissia. Jostain syystä tulee nyt kyllä mieleen, kun tätä keskustelua kuuntelee, että vaalienalus näyttäytyy hiukan hätäisesti tehdyssä vastalauseessa.

On myös hyvä, että maankäytön sopimuksista tehdään tarkempaa lainsäädäntöä koko ajan ja yhä kauemmaksi jäävät ne ajat, jolloin nämä maankäyttösopimukset saattoivat olla juridisesti epäselviä ja jopa ehkä jossain määrin kytköksissä puoluepoliittisiin rahoituskuvioihin. Ennen kaikkea on siis oltava tyytyväinen siihen, että hallitukselta viimeinkin tuli konkreettinen esitys siihen, millä edistetään kasvupaikkakunnilla kaavoitetun maan käyttöönottamista, johon saadaan myös nopeasti kunnallistekniikka realistisilla keinoilla. Tätä on odotettu koko hallituskausi. Itse johdin sitä osaa hallitusneuvotteluissa, joista nämä tavoitteet kirjattiin jo hallitusohjelmaan. On todellakin osittain ikävää, että kesti näin kauan, ennen kuin näin keskeinen ja tärkeä esitys tuli.

Mutta tarve saada nopeasti kaavoitettua ja käyttökelpoista maata asuntorakentamiseen ei tule vielä tälläkään lailla kokonaan tyydytetyksi. Mielestäni on selvä, että kasvupaikkakuntien pitäisi nykyistä paljon ahkerammin käyttää kiinteistöverolain muutosta hyväksi, joka antaa valtuustoille nykyisinkin jo mahdollisuuden nostaa kiinteistövero yli normaalin kiinteistöveron niiden tonttien osalta, jotka ovat kaavoitettuja mutta joihin ei näköjään rakenneta. Meillä on Pääkaupunkiseudulla aivan selviä merkkejä siitä, että rakentamattomien kaavoitettujen tonttien päällä niin sanotusti istutaan: niitä on ostettu pankkiin, niiden arvonnousuun tyydytään, ja ei ole tarkoituskaan, että niille rakennetaan lähitulevaisuudessa. Kaavoitettu kaupunki- tai taajama-alueella oleva tontti, jossa kunnallistekniikka on valmis tai jonne se on helposti saatavissa, on saman kaltainen asia kuin sairaspaikka sairaalassa taikka koulupaikkakin, että yhteiskunnalla on tiettyjä erityisintressejä siihen asiaan, ja silloin on yhteiskunnan velvollisuus katsoa, ettei se ole houkutteleva sijoitusmuoto, saati yksi houkuttelevimmista sijoitusmuodoista. Meillä on monta keinoa sijoittaa kohtuullisesti jopa hyvällä tuotolla vapaan markkinatalouden puitteissa, ja silloin meillä ei ole mitään syytä edistää sitä, että sijoitusraha päätyy tonteille, joita voisi rakentaa. Tästä syystä saattaisi olla aiheellista jopa kiristää kiinteistöverolakia tai mahdollistaa jopa, että jatkossa myös valtio voi puuttua tilanteeseen, jossa selvästi kasvupaikkakunnilla on paljon kaavoitettua tonttivarantoa, jota ei rakenneta.

Sitten, arvoisa puhemies, kun on sallittu tämä keskustelu valituksista, turhista valituksista, valitusten kestosta — ja miksi ei olisikaan, kun se liittyy tähän koko lakiin, vaikka ei itse hallituksen esitykseen — niin muutama sana siitä. Mielestäni tänäänkin keskustelussa on sekotettu kaksi erilaista valitusrypästä suruttomasti yhteen. Ympäristöperusteisia valituksia hyvin usein, niin kuin leimallisempia viime aikoina julkisuudessa olleita, voi luonnehtia hyvin perustelluiksi ja asiantunteviksi, juridisiin argumentteihin pohjautuviksi, mikä näkyy myös tuomioistuimien päätösten perusteluissa aivan selvästi. Oli lopputulos sitten välillä valittajalle edullinen taikka häntä vastaankin, niin näemme tuomioistuinten perusteluista, että herätetty kysymys on ollut oleellinen ja vaatinut merkittävää juridista pohdintaa. Monesti tuomioistuin on joutunut toteamaan, että toisaalta osin valittaja on oikeassa, jos ei kokonaan, ja niin kuin viime aikoina olemme nähneet, niin myös merkittävissä hankkeissa on todettu, että valittajat ovat olleet kokonaan oikeassa niin sanotusti kaikin tuomariäänin.

Sen lisäksi meillä on lisääntynyt niin sanottujen hyväosaisten valittamisketju, jossa aivan selvästi jopa ääneen sanottuna on viranomaisille, yksittäisille valtuutetuille, naapureille sanottu suoraan, että koko valitusprosessin tarkoitus on vain ja ainoastaan tehdä kiusaa, mutkistaa, hidastaa. Usein on ollut kysymys esimerkiksi sosiaalisen asuntotuotannon tuomisesta alueelle, jossa on niin sanottua parempaa väkeä, asuntolan tuomisesta alueelle, jossa semmoista ei ole ollut, jne. Silloin näissä valitusprosesseissa, kun katsotaan lopulta tuomioistuimen päätöksen perusteluja, on helppo nähdä, että tuomioistuinkin on päätynyt hyvin lyhyisiin ja yksiselitteisiin perusteluihin, ja valitukset ovat osoittautuneet lähes järjestään jotakuinkin lakiin perustumattomaksi ja aiheettomiksi. Meillä on oikeusjärjestelmässä ollut koko meidän länsimaisen oikeushistorian ajan jo Ruotsin vallan ajalta periaate, että shikaanivalitukset ovat kiellettyjä, shikaanioikeustoimet eivät nauti oikeusjärjestyksen suojaa, siis semmoiset oikeustoimet, joiden ainoa tarkoitus on itse asiassa kiusata tai tehdä tyhjäksi eikä oikeasti vedota oikeuksiin. Tuomioistuinten tarvitsisi mielestäni kyllä rohkeammin näissä valituksissa, joissa nähdään aivan selvästi, että mitään varsinaista oikeusväitettä ei ole, ottaa rohkeampi linja ja jopa nostaa esille se niinpäin, onko valitus ollut tyystin aiheeton ja jopa tahallaan shikaaniluonteinen.

Sen lisäksi me olemme lukeneet, että korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Hallberg on puhunut siitä, kuinka he jo nyt ovat pyrkineet nykyisten säännösten puitteissa järjestämään niin sanottuja ohituskaistoja — termi on minulta, ei presidentti Hallbergilta — kai yhteiskunnallisesti tärkeille prosesseille. Olen sitä mieltä, että seuraavaan hallitusohjelmaan pitää nostaa ihan lainsäädäntötasolle lainsäädännön muuttaminen niin, että tuomioistuimet voivat yhteiskunnallisesti tärkeiden intressien ollessa kyseessä ottaa välittömästi käsittelyyn ohi jonojen kaikista tärkeimmät juridiset ympäristöriidat. Se on sekä luonnonsuojelijoiden etu että sitten yhteisen intressin etu saada selville, onko hanke laillinen vai ei. Meillä on, kuten jo äsken mainitsin, esimerkkejä, että merkittävät hankkeet ovat osoittautuneet myös laittomiksi, ja silloinkin olisi kaikkien etu, että se laittomuus havaittaisiin nykyistä aikaisemmin. Ennen kaikkea näitten shikaaniluonteisten valitusten osalta se tekisi tyhjäksi tämän nykyisen kiusanteon. Tämä oikotiejärjestely ei ole juridisesti kovin vaikea ja koskisi kaikista painavimpia hankkeita.

Sitten aivan viimeiseksi, kun ympäristökeskuksista täällä on puhuttu, niin yhdyn niihin puhujiin, jotka toteavat, että kyllä laissa aivan selvästi ympäristökeskuksen rooli on ensisijaisesti ja aluksi konsultoiva, kuntaa tukeva, kunnan kanssa neuvotteleva, sekä säännöllisin kerran vuodessa olevin neuvotteluin että isoissa hankkeissa muutenkin. On päivänselvää myös, että laki ei lähde siitä, enkä kyllä usko sellaista juurikaan tapahtuvan, että valitusoikeutta käytetään sillä tavalla, että aikaisemmin ei ole kunnille annettu mitään vihjettä siitä, että tässä on erimielisyys kaavan sisällöstä.

Olen juristina kyllä joutunut aika paljon ympäristökeskusten kanssa tekemisiin ympäri Suomea, ja tällä kokemuksella, joka tietysti on satunnainen, täytyy sanoa, että keskuksilla on kyllä suuria eroja, hurjan suuria eroja. Muun muassa rantarakentamisessa ja muutamissa muissakin rakentamisasioissa olen törmännyt myös sellaisiin käytäntöihin, joissa ikään kuin lonkalta ja varmuuden vuoksi ensin asiakkaalle sanotaan "ei" ja katsotaan, tyytyykö ihminen siihen vai onko hänellä kykyä kääntyä asiantuntijoiden puoleen ja edetä asiassaan eteenpäin.

Ympäristönsuojelijana ja rantojen suojelijana olen ollut todella pahoillani siitä, että rantojensuojelun mainetta on tällaisella käytöksellä pilattu aivan turhaan ja viivytetty ja hankaloitettu myös selvästi laillisten hankkeiden etenemistä. Olen muutamassa jutussa ihan onnistuneesti ollut juridisestikin auttamassa siihen, että täysjärkinen ja ympäristön kannalta kestävä rakennushanke rannalle on lopulta hyväksytty. Mutta siinäkin tilanteessa olen nähnyt, että juristin apua niissä joissakin tilanteissa tarvitaan, joten kyllä ympäristökeskuksilla on vielä peiliin katsomista siinäkin, että katsotaan, onko heidän myös tehtävä kaikkensa, että koko yhteiskunta ymmärtäisi, miksi he toimivat, kestääkö heidän toimintansa päivänvaloa, ja varsinkin, että päästäisiin tällaisesta lähtökohtaisesti ehkä maanomistajavihamielisestä asenteesta, joka jossain määrin tämmöiseen 70-luvun virkamiehistöön on pesiytynyt.

Samasta ilmiöstä on osoituksena se, että osa virkamiehistöstä yhä mieluummin lunastaa, pakkolunastaa, maata luonnonsuojelutarkoituksiin, vaikka lainsäädäntö aivan selvästi ensisijaisesti lähtisi siitä, että käytetään kevyempiä keinoja, joko vain sen käyttötarkoituksen estämisen korvaamista tai vuokraamista. Lainsäädäntö tältä osin on yksiselitteinen, mutta silti meillä löytyy paljon virkamiehiä, joille tuntuu olevan ensisijainen ilo ja riemu se, että pääsemmepä pakkolunastamaan yksityisen maan yhteiskunnan haltuun.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ed. Brax puhui varsin monisanaisesti, monelta näkökulmalta, ja monet hänen näkökulmansa ovat ihan hyväksyttäviä, mutta tuo viimeinen: en nyt kyllä menisi jälleen etsimään jotakin syyllistä, että ne löytyvätkin nyt ympäristökeskuksen virkamiehistä, että heillä olisi joku tällainen pakkolunastustauti, joka pakottaa pakkolunastamaan, ehkä johtuen heidän syntymävuodestaan ja 70-luvun kokemuksestaan. Ei ihan näin voi olla, ja jos ajatellaan vaikkapa Repoveden kansallispuistoa, jota myöskin ed. Brax käsitykseni mukaan oli äänestämässä, tai oli hyväksymässä, siitähän ei äänestetty, totean, että siinäkin, kun on eräs tärkeä uusi vaihtoehto, on todella luotu luonnonsuojelualue näitä uusia malleja hyväksikäyttäen. Samalla totean, että kuitenkin alueella on pakkolunastusmenettely, joka ei kyllä johdu ympäristökeskuksen virkamiesten pahansuopaisuudesta.

Tarja  Kautto  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minun mielestäni on aiheellista keskustella siitä, mikä ympäristökeskusten tilanne on. Valiokunta on aikaisemmin kiinnittänyt siihen huomiota, vakavasti erityisesti rakennuslain käsittelyn yhteydessä, että eri ympäristökeskuksissa löytyy tarvittava ammattitaito, koska siinä vaiheessa, kun näitä laitettiin pystyyn, tuli selväksi, että hyvin erilaisella asiatietorakenteella olevia ympäristökeskuksia on. Samoin myöhemminkin on velvoitettu ministeriötä seuraamaan tätä tilannetta juuri siinä mielessä, että ei tule kovin erilaisia ratkaisuja, ja jos on vielä epäilystä, että näin on, tähän asiaan tulee kyllä puuttua ylemmältä tasolta.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tiusanen, sanoin "jotkut ympäristökeskukset". On kiistatta niin, että ympäristökeskukset, aivan niin kuin ed. Kautto täällä sanoi, eroavat toisistaan. Täytyy myös tunnistaa silloin, jos haluaa edistää ympäristöasioita, että se on kaikista pahinta juuri meille ympäristönsuojelijoille, jos ympäristönsuojelun nimissä tehdään asioita, jotka ehkä liittyvät enemmän joihinkin muihin yhteiskunnallisiin ajatusristiriitoihin kuin siihen, onko tarkoitus suojella ympäristöä parhaalla mahdollisella tavalla.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun käsitellään kaavoituslainsäädäntöä, silloin tulee tarkastella sitä, että maanomistajan, yksityisen, oikeusturva säilyy, ja samalla tulee katsoa myös yhteiskunnan kaavoituksella tavoittelemaa kaikkinaista hyötyä, mihin kaavoituksella halutaan pyrkiä. Uskon vahvasti, että nämä molemmat näkökohdat voidaan sopuisasti ratkaisuja tehden ja lainsäädäntö sopuisaksi luoden tuottaa onnelliseen lopputulokseen, koska onnellinen lopputulos on molempien yhteinen etu.

Täällä käytiin äsken debattia, mikä on ympäristökeskusten rooli ollut. Sopii toivoa, että ympäristökeskukset olisivat niitä ympäristökeskuksia, jotka tahtovat löytää sopuisasti ja rakentavasti ratkaisuja. Uskon, että näin yhä enemmän on ja tulee vastaisuudessa olemaan, koska hyvä lopputulos tyydyttää kaikkia osapuolia.

Erityisen tärkeänä kuitenkin koen näissä kysymyksissä yksilön oikeusturvan, pienkiinteistön omistajan, joka omistaa tuota kaavoitettavaa maata. Hän saattaa olla omakotitalon omistaja, ja jonkin kirkonkylän tai taajaman kupeessa alue tulee kaavoituksen pariin. Silloin on hyvin tärkeää, että yksityinen ihminen, saattaa olla usein iäkäskin omistaja, voi kokea riittävää oikeusturvaa.

Koen niin, että Suomen keskustan esittämässä vastalauseessa, jossa on myös kristillisdemokraattien nimi mukana, on osaltaan haluttu oikeusturvaa parantaa. Toivon, että asia etenee sillä tavalla rakentavasti, että yhteiskunta hyötyy kaavoituksesta sen, mitä varten se on, mutta samalla turvataan, että pienkiinteistön omistajan ja yksityisen maanomistajan oikeusturva säilyy myös varsin oikeudenmukaisena.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan huomauttaa ed. Oinoselle, että ei tätä lakia ole järkeä lähteä soveltamaan joka ikisessä pikku kunnassa, mikä tästä Suomenmaasta löytyy. Kyllä tämä on nimenomaan käytössä ja käyttöön tuleva näissä suurissa kasvukeskuksissa. Tämmöinen keskustelu siitä, että nyt tässä mummunmökit olisivat menossa mummuparoilta, on aivan turhaa pelottelua.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä nyt käsittelyssä oleva esitys maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi tavoittelee kaavan toteuttamisvastuun ja toteuttamiskustannusten tasapuolisempaa jakautumista maanomistajien kesken. Kustannustenjako maanomistajien kesken on sinänsä perusteltua, mutta totean, että kyse on tässäkin tapauksessa selvästi leikkauksesta maanomistajilta, sitähän ei voi muuksi muuttaa.

Kehittämismaksun enimmäismäärä on kuitenkin mielestäni kohtuuton. Valiokunta näkyy pohtineen, onko ehdotettu enimmäismäärä liian korkea, mutta on kuitenkin päätynyt siihen, että kun joissakin maankäyttösopimuksissa on käytetty 60 prosentin korvausrajaa, niin se 60 prosenttia siksi sopii. Tässä tapauksessa ehkä valitettavasti voi joutua toteamaan, että mielestäni keskustan vastalause on tässä tapauksessa ihan aiheellinen, perusteltu ja hyväksyttävä.

On muistettava, että maankäyttölainsäädännössä on jo laaja kirjo mahdollisuuksia kunnalle hoitaa maapolitiikkaansa aina pakkolunastukseen asti. Kunnalla on muun muassa etuostomahdollisuus, joka koskee koko kunnan aluetta. Olen myös samaa mieltä vastalauseen esittäjän kanssa, että kehittämismaksua olisi alettava periä vasta 500 neliömetrin rakennusoikeuden ylittävältä osalta. Kun kunnat ovat tunnetusti hyvin arvaamattomia päätöksenteossaan, on tästä syystä ja maanomistajan oikeusturvan kannalta täysin perusteltua päättää siitä, että kehittämiskorvaus määrätään kunnan sijasta puolueettomassa lunastustoimituksessa, kuten tämän tyyppiset asiat yleisesti päätetään. Siellä on asiantuntijoiden täyttämä joukko toimikunnassa mukana, joka voi hakea puolueettomasti oikean korvausmäärän.

Oletettavasti laki kuitenkin menee tässä salissa läpi valiokunnan esittämässä muodossa. Sen jälkeen voi vain vedota kuntien vastuuseen asiassa. On toivottavaa, että kunnat ensisijaisesti käyttävät jo nykyisen maankäyttölainsäädännön suomia mahdollisuuksia maan hankinnassa. Kyse on kunnissa myös osaamisesta ja rohkeudesta käyttää lainsäädännön suomia välineitä. On toivottavaa, että valtaosa maan hankinnasta tapahtuu edelleen vapaaehtoisin sopimuksin maanomistajien kanssa. Olen samaa mieltä, että kun tätä lakia aletaan soveltaa, niin olisi kyllä hyvin toivottavaa, että soveltaminen tapahtuisi nimenomaan siellä, missä sitä tarvetta on, eli näissä isoissa taajamissa, sielläkin järkeä käyttäen ja kohtuullisesti maanomistajien oikeudet mukaan lukien.

Itse olin pitkään sitä mieltä, että tuo 60 prosentin raja on jo niin korkealla, että kysymys on selvästi perustuslakikysymyksestä maanomistajan oikeusturvan osalta, mutta koska perustuslakivaliokunta näkyy tämän hyväksyneen, niin se on nähtävästi pitkin hampain hyväksyttävä, mutta totean, että tämä on taas yksi tapa puuttua yksityiseen maanomistukseen. Hiljalleen mennään edelleen siihen suuntaan, että yhteiskunta yhä enemmän säätelee yksityisen maanomistajan mahdollisuuksia käyttää omaa aluettaan sillä tavalla kuin tarkoitus on. Näen tässä aika vaarallisen kehityssuunnan kaiken kaikkiaan. No, tämä eduskunta kohta lopettaa toimintansa. Täytyy toivoa, että seuraavasta eduskunnasta löytyy enemmän maanomistajien oikeuksien puolustajia kuin nyt on löytynyt.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Palaisin siihen, mitä ed. Mäki-Hakola juuri sanoi, 60 prosenttiin. Aika outoa, että mietinnössä sitä vielä perustellaan, että se voi olla 60 prosenttia sen vuoksi, kun joissakin kunnissa on jo peritty sen suuruista summaa. Sillä myönnetään, että yleensä summat ovat olleet 30—40 prosenttia, mutta että ei vain sorrettaisi nyt sellaisia kuntia, jotka ovat keksineet vielä korkeamman määrän periä, niin laitetaan se heti tähänkin. Olisi esimerkiksi 30—40 laitettu, mikä on tavallista, niin sen jotenkuten voisi ymmärtää.

Mutta jos ottaisin päinvastaisen esimerkin tästä asiasta: Sanotaan, että maanomistaja ei haluakaan kaavoittaa omaa tonttiansa. Vanha sotaveteraanipariskunta asuu 3 000—4 000 neliön tontilla pienessä, vaatimattomassa mökissään kaupungin laidalla. Kaavoittaja haluaa kaavoittaa tämän tontin ja jakaa sen vielä sillä tavalla ja antaa sille rakennusoikeutta yli 500 neliötä, vaikka se omistaja ei sitä haluakaan. Eikö tässä synny heti maksu tälle tontin omistajalle? Jos sitä tontin puoliskaa ei saa myytyäkään, niin tämä pariskunta joutuu lähtemään tontiltansa pois. Eikö tätä olisi voinut ajatella edes jotenkin siihen suuntaan, että se kaavoitusmaksu, tai millä nimikkeellä tämä nyt onkaan, kehittämismaksu, perittäisiin siltä, joka sitä tonttia rupeaa rakentamaan, otettaisiin se hyöty pois sieltä eikä siltä pieneltä sotaveteraanipariskunnalta?

Täytyy toistaa vielä edelleenkin, että jos keskustan vastalause hyväksyttäisiin siinä muodossa, jossa se on esitetty, niin tämä laki saisi jonkinlaisen säällisen järjestyksen.

Täällä ed. Kautto sanoi, etteivät pienet kunnat, eivät pienet kunnat. Kyllä me tiedämme pienet kunnat. Kyllä tämä asia jää virkamiesten päätöksen varaan kuitenkin ja jokaisessa kunnassa ja erikoisesti pienissä ja köyhissä kunnissa otetaan kyllä kaikki rahat pois, mistä ne vain saadaan. Ei tietenkään voi sellaiselta ottaakaan, jolla ei sitä ole, mutta onko se tarpeellista tällä tavalla menetellä kuin tässä nyt esitetään?

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan huomauttaa ed. Myllyniemelle, että sivulla 34 on määritelty, että kehittämiskorvaus voidaan määrätä vain, jos sitova tonttijako on osoitettu asemakaavassa. Sinänsä minusta tuntuu merkilliseltä tämä pelko, että pikkukunnissa tätä sovellettaisiin, koska eihän siellä tapahdu kaavoituksellakaan semmoista merkittävää maanomistuksen arvojen kasvamista ja tässä on nimenomaan merkittävästä kyse. Minua hämmästyttää tämä myös siinä mielessä, että tavallisestihan keskusta on ollut henkeen ja vereen puolustamassa kuntien mahdollisimman laajaa hallintoa ja nyt tässä kohdin se ei tunnu kelpaavankaan millään.

Pertti Mäki-Hakola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minua huolestuttaa lähinnä se, että näissä pikkukunnissa yleisesti ja pääntöisesti nimenomaan keskustapuolue, Suomen keskusta, käyttää lähes rajatonta valtaa. Kun tuntee sen tavan toimia, mitä monta kertaa tapahtuu kunnissa, en todellakaan haluaisi, että kunnat saavat liian isot oikeudet tällaisessa tapauksessa hoitaa tätä asiaa. Siinä mielessä katson, että pitäisi kyllä huomattavasti enemmän pystyä näitä asioita jättämään nimenomaan maanomistajan varaan ja lähteä siitä, että kunnat ja maanomistajat sopivat keskenään, eikä anneta mahdollisuuksia hyvin mielivaltaiseen käyttäytymiseen, mistä esimerkkejä kyllä tällä hetkellä on jo olemassa. Tässä mielessä esimerkiksi lunastustoimikunta olisi aivan ehdottomasti välttämätön, ettei tällaisia mielivaltaisia päätöksiä voitaisi nimenomaan keskustavoittoisissa kunnissa tehdä.

Kari Myllyniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt ed. Mäki-Hakola kyllä puhui aivan omiansa. Tosiasiallinen tilanne on se, että kaikki puolueet ovat juuri samanlaisia jokaisessa kunnassa, luottamusmiehet, silloin kun puhutaan yksittäisen maanomistajan tilanteesta. Ei siellä keskusta ole sen parempi eikä huonompi kuin kokoomus. Kaikki, jotka ovat kymmenkunta vuotta valtuustossa olleet, yhtäkkiä huomaavat, että he ovat kunnan virkamiehiä eivätkä edusta ollenkaan niitä, joita varten heidät on valittu, elikkä kaikki ovat yksityistä maanomistajaa vastaan tosiasiallisesti.

Ed. Kautto, esimerkiksi Oulun seudulla kymmenen kilometrin päässä on käymässä juuri tällaisia tilanteita, 3 000—4 000 neliön tontteja ruvetaan kaavoittamaan, ja siellä asuu yksittäinen leski ja hän joutuu vaikeuksiin tämän vuoksi. Tämä on ihan elävää elämää joka tapauksessa.

Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kysymys ei todellakaan ole siitä, mikä poliittinen taho kunnassa päätöksiä tekee, vaan siitä, että pelisäännöt ovat meillä selvät, ne ovat joka paikassa samanlaiset ja niitä joka paikassa samalla tavalla noudatetaan. Se on se linja, jota me vastalauseessa haluamme ja edellytämme.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä tässä on kysymys sosialisointilaista, niin kuin ed. Myllyniemi ensimmäisessä puheenvuorossaan hyvin ponnekkaasti sanoi. Tässä suhteessa minä hyvin syvästi ihmettelen kokoomusta, sen käyttäytymistä. On tosin sanonta, että tänä päivänä ei kokoomuslaista ja demaria erota mistään muusta kuin siitä, että kokoomuslaiset käyttävät Marimekon paitaa. Minä luulin, että löytyy yksi poikkeus. Ed. Mäki-Hakola puhui jo siihen tyyliin, että voisi jopa puolustaa, mutta sitten hänen kepufobiansa pääsikin niskan päälle ja hän veti puheensa takaisin ja on valmis sosialisoimaan omalta osaltaan tätä hommaa.

Ympäristökeskuksien erilaisuudesta haluaisin sanoa, että on todella suuria eroja eri puolilla maata ympäristökeskusten toiminnassa. Ne ovat ottaneet oikeastaan valtaa itselleen. Näyttää siltä, että ne ovat valtio valtiossa. Edes eduskunta ei voi antaa yhteisiä ohjeita, joita sitten noudattaisivat. Siinä on toinen hyvin vankasti korjattava asia.

Pertti Mäki-Hakola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen sitä mieltä, että maripaita voisi hyvin pukea myöskin ed. Vilkunaa. Niin kuin sanoin, minun on erittäin helppo puoltaa tätä keskustan vastalausetta nimenomaan asiaperusteilla, mutta lähden siitä, että sellaisessa kunnassa, missä on yksi puolue, vaikka sitten keskustapuolue, niin kuin useimmiten pikkukunnissa on, joka käyttää täysin rajatonta valtaa eli on ehdottomana enemmistönä, niin kyllä tällaisessa tapauksessa on suuri vaara, että tämä lipsahtaa mielivallan puolelle. Jos on useampia tahoja tekemässä päätöksiä, se yleensä tuo myöskin tasapuolisuuden vaatimuksen. Juuri näistä syistä mielestäni keskustan vastalause on hyväksyttävä. Kyllä minä, ed. Vilkuna, voin vakuuttaa, että tulen myöskin jatkossa olemaan ehdoton maanomistuksen ja yksityisomistuksen puolustaja.

Katri Komi /kesk:

Rouva puhemies! Haluan tosiaan sanoa, että minunkin oikeustajuuni sopisi paremmin keskustan vastalauseen mukaisesti se, että tässä lainsäännöksessä rajattu maksu perittäisiin vain ylittävältä osalta ja että raja olisi mieluiten 500 neliömetriä. Kun maksuvelvollisuutta käytetään, pitäisi kunnallistekniikan taso myöskin rajoittaa minimivaatimukset täyttäväksi.

Ed. Myllyniemi kommentoikin oikeastaan, mitä ajattelin sanoa. On todella mielenkiintoista nähdä, säilyykö tämä kehittämiskorvauksen taso 30—40 prosentissa, mitä se keskimäärin on ollut, kun tämä enimmäiskorvausraja tulee nyt sitten 60 prosenttiin kiinteistön arvonnoususta.

Omastakin puolestani kiitoksia ed. Mäki-Hakolalle vastalauseen saamasta jonkinasteisesta tuesta. Vielä on hetki aikaa miettiä äänestyspäätöstä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kun aluksi esittelin ympäristövaliokunnan mietintöä, viittasin myös vastalauseeseen. Totean, että sen kolmannessa kappaleessa todetaan: "Valiokunnan mietintöön sisältyvä lakiehdotus on pääosiltaan oikean suuntainen." Tässä mielessä koko valiokunta on katsonut itse asian hyväksi.

KHO:n presidentti Hallbergin puheenvuoroon, joka oli varsin merkittävä, viitattiin kysymyksessä valitusoikeudesta. Mielestäni se, mitä ed. Brax puhui shikaanivalituksesta, on aivan paikallaan. Me olemme käyneet aika hyvän keskustelun näistä valitusoikeuksistakin, ja totean, että mietintöön liitetyssä vastalauseessa nimenomaan muutoksenhaku ja viranomaisen oikaisukehotus esitetään toteutettavaksi kuten ympäristövaliokunnan mietinnössä.

Matti Vanhanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun olin tätä lakia valmistelevassa toimikunnassa jäsenenä, totean, että jo valmisteluvaiheessa samat kiistat jäivät jokseenkin samassa muodossa jäljelle, jotka ovat nyt myös tässä lopullisessa käsittelyssä. Ihmisten oikeusturvan kannalta kysymys on siitä, että jos lailla määrätään kehittämiskorvaus ja yhden neliömetrin rajan ylitys aiheuttaa totaalisen maksun piiriin joutumisen, se on oikeusmurha. Kun puhutaan normaalista 800—1 200 neliön tonttikoosta, jossa usein tehokkuus on 0,2, ihmiset eivät voi kaavan nähtävillä oloaikana edes arvioida tarkasti sitä, mikä tulee täsmällinen rakennusoikeuden määrä olemaan. Se selviää aikanaan vasta tontin mittausvaiheessa. Kyse on siitä, että yhdenkin neliömetrin ylitys saattaa merkitä erittäin suuren kehittämiskorvauksen määräämistä, ja sitä lievittäisi erittäin paljon tämä vastalauseessa oleva esitys siitä, että vain ylittävältä osalta.

Sama koskee kunnallistekniikan rakentamiskustannuksia. Minulla on se kokemus kunnallistekniikan rakentamisesta, että sillä puolella menoilla ei ole kattoa. Ihmiset ovat kehittäneet kunnissa ja kaupungeissa lämmitetyistä kaduista alkaen hyvin erihintaista kunnallistekniikkaa. Olisi kohtuullista, että silloin kun maksu määrätään lain nojalla, tämä maksupiikki olisi auki vain, voi sanoa, kunnallistekniikan normaalit perusnormit täyttävälle kunnallistekniikan tasolle ja kustannuksille.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan oikaista käsityksen siitä, että jos rakennusoikeus on 501 neliötä, niin sitten se pamahtaisi kaikille. Tässä laissa ja valiokunnan kannanotossa on korostettu nimenomaan sitä, että 500 on raja, mutta jos se menee sen yli, niin se ei automaattisesti tarkoita sitä, että alkaa tulla koko summa, vaan siinä pitää olla perusteltavissa se merkittävyys. Minun mielestäni tällainen tapaus, jonka Vanhanen otti esille, on selvä valitusperuste.

Matti Vanhanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kautto on oikeassa: pitää olla merkittävä hyöty. Mutta ainoat luvut, jotka laissa sanotaan, ovat nämä rajat. Merkittävän hyödyn määrittely on yleispiirteisempi. Tässä suhteessa ainoa, mihin ihminen voi oikeusturvansa nojata täsmällisesti, ovat ne luvut, jotka laissa mainitaan.

Pentti Tiusanen /vas:

Lopuksi, arvoisa puhemies, toteaisin omalta puoleltani, että hallituksen esityksen perusteluissa jo todettiin, että 500 neliötäkään ei aiheuta merkittävää hyötyä. Se oli eräs perustelu, jonka vuoksi sama luku otettiin myös tähän lakitekstiin. 500 neliön kohdalla aletaan asiaa tarkastella, jolloin luonnollisesti, jos perusteluissa sanotaan, että 500 ei aiheuta, niin 501 aiheuttaa varsin vähän, jolloin on hyvin epätodennäköistä, että se on merkittävä hyöty.

Toteaisin vielä sen, että tämän 500:n pitäminen kuitenkin mukana kokonaistarkastelussa on perusteltua silloin, kun on suuresta kaavoitusmenettelystä kyse. Esimerkiksi 5 000 kerrosneliömetrin kaavoittamisessa, se 500 merkitsee jo sitten yhden tontin osuutta, jos tämä 5 000 on jaettu kymmeneen tonttiin. Tässä on hyvä peruste pitää tämä kokonaisvaltainen näkökulma. 91 c §:ssä ja 91 f §:ssä, molemmissa, kunnilla on oma oikeus määrittää tämä varsinainen luku.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! On muistettava, että tästä kehittämiskorvauksen kuntakohtaisesta sovellutuksesta päättävät demokraattisesti valitut elimet, kunnanvaltuusto, -hallitus, ja sitä valmistelee lautakunta. Tällaisilta kohtuuttomuuksilta, joihin tässä keskustelussa viitataan, varmasti vältytään jo siinä vaiheessa. Periaatteessahan tällaisen taksarakennepäätöksen laillisuuden voi saattaa kunnallisvalituksella selvitettäväksi jo ennen kuin yhteenkään tapaukseen sitä sovelletaan. Kyllä tässä nämä oikeusturva- ja kohtuustakeet tulevat vallan hyvin käytetyiksi ja valvotuiksi.