Annika Lapintie /vas:

Rouva puhemies! Esittelen tämän mietinnön liikennevaliokunnan varapuheenjohtajana, koska puheenjohtaja Pulliainen on liikennevaliokunnan matkalla.

Sinänsä hallituksen esitys ajoneuvoliikennerekisteristä on niin kutsuttu tekninen lainsäädäntöuudistus. Eli tässä oli tarkoituksena ja on tietenkin edelleenkin tarkoituksena tieliikenteen viranomaisrekisteriä koskevan lainsäädännön muuttaminen nykyistä paremmin vastaamaan rekisterinpidolle ja tietojen asianmukaiselle käytölle asetettuja vaatimuksia ja lainsäädännön muuttaminen siten, että se paremmin vastaisi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain periaatteita ja että siinä otettaisiin huomioon yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä annetut uudet säännökset, ja todellakin perustuslain uuden säännöksen mukaan sitten säädetään henkilötietojen suojasta. Uusi sähköinen asiointikin tämän hallituksen esityksen taustalla on yhtenä asiana.

Ongelmat sitten alkoivat siinä, kun oikeusministeriö antoi tästä esityksestä lausuntonsa eikä pitänyt lainvalmistelutapaa onnistuneena eikä henkilötietojen käsittelyn keskeisiin periaatteisiin kuuluvan käyttötarkoitussidonnaisuuden vaatimuksia vastaavana. Hallituksen esityksestä ja sen säännöksistä ei myöskään käynyt selville, minkälaisia tietoja henkilöistä rekisteriin talletetaan. Myöskään henkilötietojen suojan sääntelyn tarkkuustaso ei ollut riittävä ja tietojen luovuttamista koskevat säännökset eivät olleet selkeitä. Vielä ongelmana oli se, että suhde muuhun lainsäädäntöön, erityisesti viranomaisten toiminnan julkisuudessa annettuun lakiin, oli epäselvä.

Tämän vuoksi valiokunta on puuttunut lain systematiikkaan ja muuttanut sitä niin, että tässä on nyt kuusi lukua. Tämä lukujen muuttelu aiheutti myös sen, että pykäläjaottelu muuttui. Tässä on nyt siis laki, jossa on 25 pykälää, kuten valiokunnan mietinnöstä käy ilmi. 23 pykälää on kirjoitettu täysin uudestaan, ja kahdessa pykälässä on pikkuisen hallituksen esitystä jäljellä. 4 luvun 13 §:ssä on neljä sanaa hallituksen esityksestä, ja sitten 15 §:ssä on hieman enemmän. Eli tässä on nyt taas erinomaisen surullinen esimerkki tällaisesta teknisestä lainsäädännöstä, jota hallituksen esittelykoneisto ei tunnu hallitsevan.

Viime viikolla samoihin aikoihin, kun liikennevaliokunta käsitteli tätä lakia, silmiini sattui Helsingin Sanomista yleisönosasto- tai oliko se kolumnikirjoitus, jossa valtio-opin emeritusprofessori Voitto Helander Turusta käsitteli nimenomaan näiden lakien kirjoittamisen ongelmaa. Hän erittäin osuvasti oli sanonut sen, mitä mekin täällä eduskunnassa monta kertaa olemme joutuneet näkemään, että itse asiassa koko lainvalmistelu on mennyt täysin nurin perin. Kun ajatuksena on, että kansalaislähtöisyys olisi tämä näkökulma, jonka perusteella Suomen eduskunta valmistelee lainsäätämistä ja sitten sillä tavalla, että tällaisten poliittisten ja suurten linjojen vetäminen kuuluu poliittiselle päätöksenteolle, niin sen sijaan on lainvalmistelussa menty aivan niin kuin väärään suuntaan, takaperoiseen järjestelmän muutokseen.

Yhtenä syynä esimerkiksi Helander näkee sen, että lainvalmistelussa on vähittäin siirrytty laajapohjaisista komiteoista virkamieskoosteisiin työryhmiin. Tällainen muutos, jota me nyt jatkuvasti viime vuosina täällä eduskunnassa olemme nähneet, on myös Helanderin mielestä johtanut tilanteeseen, jossa poliittisten ja hallinnollisten lainsäädäntötoimijoiden roolijako on kääntynyt nurinpäin. Eli yhteiskunnan arvopäämäärien asettajaksi tarkoitettu eduskunta tuskailee yhä laajamittaisemmin säännösteknisten ongelmien kanssa. Helander sitten todellakin esittää tähän komiteajärjestelmään paluuta juuri siksi, että esimerkiksi kansalaisyhteiskuntaa edustavat järjestöt, poliitikot ja muut etutahot pystyvät paremmin kuin puhdas virkamiesvalmistelu ja virkamiesnäkökulma toteuttamaan myös näitä hyvälle lainvalmistelulle asetettuja tavoitteita, ja nimenomaan pitää melko hyvänä sitäkin ajatusta, että kansanedustajat osallistuisivat komiteoissa tehtävään lainvalmisteluun siksi, että he pääsisivät tuomaan lakiehdotuksiin yhteiskunnalliset arvostukset. Jos tällainen järjestelmä toimisi näinpäin, että kansanedustajat kansalaisten edunvalvojina toisivat tätä yhteiskunnallista näkemystä tähän lainvalmisteluun, niin kuin kai tarkoitus on, niin sitten virkamiehet puolestaan pääsisivät keskittymään nykyistä intensiivisemmin niihin ehdotusten lakiteknisiin ongelmiin, joista nyt muun muassa tämän lain suhteen ja aika monen muun lainkin suhteen käydään kritiikkiä täällä eduskunnassa.

Täytyy sanoa, että kun koko laki taas kerran uudelleen tällä eduskunnan aika suppealla ja vajaavaltaisella virkamiesvalmistelulla ja kansanedustajien lainsäädäntötoimien kyvyllä teknisesti korjattiin, niin kannatan kyllä lämpimästi tätä Helanderin näkemystä siitä, että tällainen tekninen säädösvalmistelu tulisi virkamiesten tehtäväksi ja nämä suuret linjanvedot meille poliittisille päättäjille ja sitten ehkä tämä asiakin saataisiin kuntoon. Todellakin mielestäni loppukin tässä Helanderin kirjoituksessa oli mielenkiintoinen, koska hänen mielestään tämä ei edes vaadi minkään näköisiä lainsäädäntötoimia, eli ei lakien muutoksia, vaan pelkästään vahvistamalla lainvalmistelun poliittista ohjausta ja valvontaa ministeriöissä voitaisiin pistää ihmiset tekemään sitä, mitä he parhaiten osaavat ja josta he palkkansakin saavat. Mutta sinänsä nyt valiokunnan uudelleen kirjoittamana nämä pykälät voin lämpimästi kannattaa hyväksyttäväksi.

Antero Kekkonen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämän esittelypuheenvuoron jälkeen voin vain vilpittömästi toivoa, että tämä lainsäädäntö ei olisi susi. Koska kun kirjoitetaan 23 pykälää uusiksi, muutetaan lain jaottelua, muutetaan koko sen systematiikkaa, muutetaan myös ehdotetun lain pykäläjaottelua, ne ovat niin drastisia muutoksia kyllä meikäläisessä lainsäädäntöjärjestelmässä, että todellakin pitäisi toivoa ja pitää toivoa, että tämä onnistuu. Nimittäin jos tämä lainsäädäntö osoittautuu epäonnistuneeksi, voimme vain kuvitella, mikä keskustelu siitä alkaa eduskunnan kyvystä laatia lakeja. Tässä mielessä tälle lainsäädännölle on toivotettava hyvää matkaa.