Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Lakialoite koskee terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 5 §:n muuttamista. Lakialoitteessa ehdotetaan, että geronomintutkinto lisätään niiden tutkintojen joukkoon, joille Terveydenhuollon oikeusturvakeskus myöntää hakemuksesta oikeuden harjoittaa ammattia laillistettuna ammattihenkilönä.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus pitää terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 24 a §:n mukaisesti terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä valvontatehtävien hoitamiseksi. Lain olennainen sisältö on, että siinä tarkoitetuilla henkilöillä on oikeus harjoittaa tiettyä terveydenhuollon ammattia tai käyttää terveydenhuollossa vakiintunutta ammattinimikettä. Ammatinharjoittamisoikeus ja nimikesuoja määräytyvät henkilön saaman koulutuksen perusteella. Ne ovat henkilöön sidottuja ja oikeuttavat hänet harjoittamaan ammattia tai käyttämään ammattinimikettä riippumatta siitä, kenen työnantajan palveluksessa hän kulloinkin työskentelee tai toimiiko hän itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Osaa terveysalan aineita oppisisältöinään sisältävistä ammattikorkeakoulututkinnoista ei ole laillistettu tämän terveydenhuoltohenkilöstön ammatinharjoittamislainsäädännön mukaan. Geronomintutkinto on sellainen. Ongelma peruslähtökohdaltaan on se, että geronomintutkinto kyllä sisällöltään antaisi edellytyksiä tutkinnon rekisteröimiseksi terveydenhuollon ammatinharjoittamislainsäädäntöön.

Geronomintutkinto on 140 opintoviikon ammattikorkeakoulututkinto, jossa yhdistyy kaksi vanhustyön sektoria, joka ehkä on se yksi ongelma, että on kysymys kahdesta eri alasta, sosiaali- ja terveysalan vanhustyön osaamisesta on kysymys. Koulutusohjelman tärkeimpiä opintosisältöjä ovat vanhenemiseen ja vanhuuteen liittyvät ilmiöt, vanhustyössä käytettävät hoitotyön ja sosiaalityön menetelmät sekä vanhustyön palvelujärjestelmän arviointi ja kehittäminen. Vanhuslähtöisyys opetussuunnitelman sisältöperusteissa merkitsee valintoja, jotka tuovat esiin nimenomaan vanhuuden yksilölliset palvelutarpeet, vanhustyön eettiset kysymykset ja sitoumukset, gerontologiset ja geriatriset perustiedot, vanhustutkimuksen viimeaikaiset kehityslinjat ja tulokset sekä erittäin vahvan sosiaali- ja terveysalan vanhustyön osaamisen, siis nimenomaan myös terveysalan vanhustyön osaamisen, johon liittyy myös lääkehoidon opintoja.

Rekisteröimättömyydestä aiheutuu geronomeille, tämän tutkinnon omaaville, huomattavia käytännön haittoja sekä työnhaussa että toimenkuvassa. Työnhakutilanteissa työnantajat eivät ehkä myöskään tiedä, minkälaisesta tutkinnosta on kysymys, ja tulkitsevat tutkinnon enemmän sosiaalityöhön liittyväksi. Näin tämä kaikki, mikä opinnoissa liittyy terveysalaan, jää toissijaiseksi. Ongelmaksi tämä nousee erityisesti, kun on kysymys vanhusten palveluyksiköistä ja sinne hakeutumisesta. Jos hakijoissa on ammattirekisteriin kuuluvia, tietenkin silloin tämä toissijaisuus koskettaa geronomihakijoita.

Eräs ongelma on se, että esimerkiksi lähihoitajan tutkintohan rekisteröidään Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksessa terveydenhuoltohenkilöstön ammatinharjoittamislainsäädännön mukaan ja heillä on hyvät oikeudet muun muassa vanhustyön sisällä hoitotyössä toteuttaa lääkehoidon toteutumista. Erityisesti kokonaisvastuun toteuttaminen lääkehoidossa on ollut yksi kysymys, mitä kaikki työnantajat eivät ole ymmärtäneet tämän geronomintutkinnon sisältöön liittyväksi. Perusteluna sille, miksi heitä ei valita, on myös ollut se, että tätä rekisteröintiä ei heillä ole.

Rekisteröimättömyys siis aiheuttaa ongelmia työnhaussa. Näin tässä nyt ehdotan, että geronomintutkinto otetaan mukaan terveydenhuoltohenkilöstön ammatinharjoittamislainsäädäntöön ja näin tunnustetaan se ammattitaito, jonka tutkinnon suorittaneet käytännön ja teorian tietoina ja taitoina ovat saaneet. Käytännön kokemus sellaisissa paikoissa, joihin heitä on valittu, on osoittanut, että tämä koulutus on erittäin hyvin tähän aikaan liittyvää ja erittäin selkeästi suunniteltu juuri sitä palvelua varten, mitä vanhustyön yksiköt tekevät. Todella toivoisin, että tämä rekisteröinti toteutuisi.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti: Kun saa eteensä tämmöisen lakialoitteen, jossa sisältö on juuri sellainen, kuin ed. Rauhala äsken kuvasi, niin ensimmäisenä herää kysymys, miksi ei tällaista hanketta ole viety läpi ihan viranomaistyönä, jos tämmöinen tutkinto on olemassa. Erittäin tärkeä tieto olisi, montako tällaisen tutkinnon suorittanutta Suomessa on, kuinka paljon heitä valmistuu ja mihin he sijoittuvat ja käyttävätkö he ammattinimikkeenään tämän tutkinnon mukaista nimikettä, koska esimerkiksi lehdistössä sitä näkee tosi harvoin. Elikkä siinä suhteessa toivoisi hartaasti, että meitä, jotka emme osaa näitä asioita näin perusteellisesti, opetettaisiin syvälliseen osaamiseen, kun tämmöinen tilaisuus koittaa, ja silloin olisi helpompi ottaa kantaa. Nyt ei osaa ottaa kantaa, kun nämä perustiedot puuttuvat.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt ihan tarkkaa lukua, kuinka paljon heitä on, minulle ei ole, mutta heitä on kuitenkin jo useamman vuoden ajan valmistunut ammattikorkeakouluista. Tiedän ainakin, että tätä koulutusta on ollut Seinäjoella ja Tampereella. Sisällöt tietysti eivät ehkä ihan kaiken kaikkiaan ole samanlaisia, mutta kuitenkin. Yhdellä kurssilla käsittääkseni on noin 20. Näin ymmärtäisin, että jos useamman vuoden ajan muutama kymmen on valmistunut, heitä kuitenkin jo työmarkkinoilla on useampi kymmen.

Se, miksi tämä sitten ei ole mennyt läpi, niin nyt ihan tarkkaan sitä kokonaisuutta en tiedä, mutta kuitenkin meillähän oli selvitys näistä eri nimikkeistä, jotka hyväksytään, ja linja on ollut, että sinne ei otettaisi uusia vaan päinvastoin vähennettäisiin. Ongelmahan on se, että siellä on hyvin pieniä nimikeryhmiä, esimerkiksi jalkojenhoitajat — nyt en uskalla sanoa, mitä kaikkia nimikkeitä siellä nyt on jo hyväksyttynä. Siihen perustaen näen, että sinne voitaisiin tämmöinen nimike ottaa, joka tähän aikaan ja tähän palvelujärjestelmään sopisi erittäin hyvin. Mutta se linja, joka on otettu tässä rekisteröintikäytännössä, on mielestäni ollut yksi este, (Puhemies koputtaa) että sinne ei otettaisi lisää.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Rouva puhemies! Vaikka en nyt aiokaan ryhtyä ed. Pulliaista ja kumppaneita laajemmin tässä asiassa opastamaan, niin katsoin kuitenkin aiheelliseksi nousta tänne puhujakorokkeelle, koska kaksi minuuttia voi olla liian lyhyt aika.

Olisin ed. Rauhalalle halunnut sanoa, kun hän viittaa lähihoitajiin, mutta hän on esittänyt tätä muutosta 5 §:ään, jossa on nämä laillistetut ammattihenkilöt, että eiväthän lähihoitajat ole tässä luettelossa. Eivätkö lähihoitajat ole siellä asetuksen piirissä? Näin ollen kysyisin, onko ed. Rauhala yrittänyt selvittää sitä, riittäisikö tämä rekisteröinti tässä, elikkä se, että he olisivat asetuksen piirissä, koska tämä asiahan on helpompi hoitaa, kun silloin lakia ei tarvitse tuoda tänne eduskuntaan. Voin kertoa ed. Rauhalalle, että vaikka hän vähätteli jalkojenhoitajia, jalkojenhoitajakoulutus on kehittynyt niin, että nykyään valmistuu ammattikorkeakoulusta jalkaterapeutteja. Heidän koulutuksensa varmasti vastaa tasoltansa tätä geronomien tasoa. Jalkojenhoitajat ovat asetuksen piirissä, ja ministeri Biaudet on suhtautunut myönteisesti siihen, että tätä asetusta yritettäisiin vielä korjata.

Näitä ammattinimikkeitä on hyvin monia, joista on jo vuosia käyty, no, kiistaa ei välttämättä ole oikea sana, osittain se on tietysti muuttunut kiistaksikin, koska nämä asiat eivät ole menneet eteenpäin, mutta osa näistä nimikkeistä on semmoisia, että ilmeisesti niistä ei ole kiistaa. Mutta kun on erikoishammaslääkäreitä ja erikoislääkäreitä, niin näitä erikois-nimikkeitä haluttaisiin lisää, ja niistä tuntuu olevan enemmänkin kiistaa.

Nyt siis enää se, mikä on mahdollista asetuksella tehdä, on tämän eduskunnan aikana mahdollista tehdä. Lakiahan tänne ei enää ehdi tuoda. Siinä mielessä tämä asia kyllä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut esillä. Muutama vuosi sitten me teimme ponnen, jossa me edellytimme, että olisiko se ollut vuoden 1999 tai 2000 syksyyn mennessä hallitukselta piti tulla nimenomaan lainmuutos, mutta täytyy myöntää sosiaali- ja terveysvaliokunnan häpeäksi, että tällaista lakiesitystä tänne ei koskaan ole tullut. Toki selvitysmiehiä tai paremminkin -naisia on ollut, ja kyllä nämä asiat ovat kovasti tapetilla olleet.

Itse toivon nyt, että todella tämä asetuksen muutos ministeri Biaudetn aikana vielä toteutuu ja nämä niin sanotut kiistattomat nimikkeet tulisivat sinne. En tiedä, tyydyttääkö ed. Rauhalaa se, että nimike olisi siellä asetuksessa, enkä tietysti tiedä täsmälleen sitä, mitä kaikkia nimikkeitä ministeriössä tähän asetukseen mahdollisesti esitettäisiin. Mutta tämä on tietysti se toinen vaihtoehto.

Kaiken kaikkiaan nämä ovat erittäin tärkeitä asioita, vaikka joku voi kysyä, mikä merkitys sillä on. Sillä on merkitystä ammattia haettaessa, ja näiden ed. Rauhalan, sanoisinko, väheksymien jalkojenhoitajien ja jalkaterapeuttien kannalta, joka siis on myös uusi koulutus, mutta nimikettä ei ole asetuksessa, nyt kun näitä on jo valmistunut, näiden nuorten kannalta — tai eivät he kaikki ole edes nuoria, osa on jatkanut opintoja — on erittäin ongelmallista samoin kuin julkisen terveydenhuollon kannalta, että näitä nimikkeitä ei ole hyväksytty. Se vaikuttaa heidän työnsaantiinsa, ja toinen puoli on myöskin se, että heidän mahdollisuutensa itsenäisesti harjoittaa ammattiaan on tätä kautta tietyllä tavalla rajoittunut.

Pidän erittäin tärkeänä, että näitä nimikeasioita saataisiin kaikin osin eteenpäin ja että nyt tehtäisiin se, mikä on asetuksella mahdollista tehdä, ja seuraavalle eduskunnalle jää sitten lain korjaaminen.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Kiitos, ed. Stenius-Kaukonen, hyvästä puheenvuorosta. En todellakaan tarkoittanut halveksia jalkojenhoitajia. Olen itse aikaisemman koulutuksen myötä ollut jopa sitä viemässä eteenpäin ja toivomassa, että kehitys etenisi juuri siihen. Otin sen rinnasteisena, koska tämä on juuri saman tyyppinen kuin sekin koulutus on, että on ensin ollut ehkä toisen asteen koulutusta ja lyhyempää koulutusta ja sitten on jatkettu, niin että on kysymys tällaisesta niin sanotusta erikoistutkinnosta. Näin tämä on ammattikorkeakoulututkinto, erikoistumistutkinto. Siinä mielessä nämä ovat rinnasteisia, ja todella arvostan sitä suuresti.

Ed. Stenius-Kaukonen toi hyvin esiin tämän asetuksen. Siihen en osaa nyt itse vastata muuta kuin, että todella toivon, että selvitetään, ratkaiseeko se, että tämä otettaisiin sinne. Mielestäni tässä on ollut se kysymys, että kun tässä on kysymys sosiaali- ja terveysalan molemmista oppialoista, käytännön aloista, monet näkevät myös ehkä koulutuspolitiikan sisälläkin, että tämä nimike olisi sosionomi. Nyt ne, jotka näitä kouluttavat, kun he ovat sisällöt laatineet nimenomaan vanhustyötä ajatellen, terveysalan sisältöinä ja sosiaalialan sisältöinä nimenomaan vanhustyötä varten, haluavat korostaa, että se olisi geronomintutkinto. Luulen, että se on se yksi ongelma, miksi tässä ei ole menty eteenpäin, koska sosionomintutkinto on olemassa. Yhdyn myös siihen toiveeseen, että kun tämä lakiesitys on ollut aikaisemmin ja se on nyt ollut pysähdyksissä, se otettaisiin, jos ei tämä asetus riitä, seuraavalla kaudella esille.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa puhemies! Nimikkeet muuttuvat, ja laki ei välttämättä aina pysy ajan tasalla nopeissa muutoksissa.

Geronomintutkinto on varmaan ihan paikallaan saada myös laillistetuksi ja tähän luetteloon mukaan. Hyvin tärkeätä työtähän geronomit tekevät, ja vanhustenhuollon tarve lisääntyy jatkuvasti, ja olemme siellä suurten haasteiden edessä.

Yksi asia minua hieman jäi hämmästyttämään. Minkä vuoksi osa nimikkeistä on lailla säädeltyjä ja osa asetuksella säädeltyjä? Ehkäpä ed. Stenius-Kaukonen osaisi tähän minulle vastata. Olisin mielelläni kuullut tästä hieman lisäselvitystä. Tämä tuntuu hieman omituiselta jaolta. Onko tässä jokin tietty arvokysymys, vai mistä on kyse?

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Nämä, jotka ovat laissa, ovat laillistettuja, ja ne, jotka ovat asetuksessa, ovat nimikesuojattuja. Ed. Holmlundkin varmasti tässä ymmärtää, että vissi erohan näillä silloin on.