Paula Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kielilain tarkoituksena on turvata suomen- ja ruotsinkielisen väestön kielelliset oikeudet perustuslaissa edellytetyllä tavalla. Haluan korostaa sitä, että esitys ei sisällä merkittäviä muutoksia nykytilanteeseen, toisin kuin julkisuudessa on mielestäni virheellisesti esitetty. Tästä on hyvin paljon tullut viestejä. Tämä on herättänyt hyvin paljon intohimoja. (Hälinää)

Kiitoksia! — Haluan edelleenkin korostaa sitä, että esitys ei sisällä merkittäviä muutoksia nykytilanteeseen, toisin kuin julkisuudessa on virheellisesti mielestäni esitetty. Esimerkiksi keskeiset säännökset kielellisestä jaotuksesta sekä yksi- ja kaksikielisistä viranomaisista säilyvät sisällöltään ennallaan.

Sama koskee eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta sääntelyä oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia viranomaisissa, asian käsittelykielestä viranomaisissa sekä toimituskirjan ja muun asiakirjan kielestä. Kielilakiehdotuksen 10 §:n 2 momentista ja 20 §:n 3 momentista seuraa, että oikeus käyttää omaa kieltään ja tulla kuulluksi omalla kielellään sekä oikeus saada toimituskirjasta maksutta virallinen käännös rajoittuvat yksikielisessä kunnallisessa viranomaisessa sellaiseen viranomaisen aloitteesta vireille tulevaan asiaan, joka välittömästi kohdistuu henkilön tai hänen huollettavansa perusoikeuksiin tai koskee viranomaisen hänelle asettamaa velvoitetta. Hallituksen esityksen perusteluista voi saada virheellisen käsityksen, siksi halusin tuota korostaa.

Muutama sana kustannuksista. (Hälinää — Puhemies koputtaa)

Me olimme kovin pettyneitä siihen, että hallituksen esityksessä on varsin puutteellisesti tämänkin yhteydessä esitetty kustannusvaikutukset. Myöskin hallintovaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että esitys merkitsee todennäköisesti lisääntyviä henkilöstö- ja käännösmenoja. Perustuslakivaliokunta yhtyy tähän yleisarvioon ja uskoo kustannuksia aiheutuvan erityisesti henkilöstön koulutuksesta. Erittäin tärkeätä on, että taloudelliset vaikutukset arvioidaan siinä yhteydessä, kun seuraava budjetti rakennetaan. Olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että tässä hallituksen esityksessä taloudelliset vaikutukset ovat varovaisuudessaan ja pintapuolisuudessaan ehkä ennennäkemättömät ja kaikkea muuta kuin vakuuttavat. Meidän mielestämme on välttämätöntä, että näistä asioista esitetään huolellisiin arvioihin perustuvat ja pohjautuvat tiedot budjetin yhteydessä.

Perustuslain 17 §:n 3 momentin mukaan viittomakieltä käyttävien ja vammaisuuden vuoksi tulkkaus- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla. Kuten esityksessä todetaan, tätä koskevaa lainsäädäntöä ei ole vielä saatu aikaan. Valiokunta kiirehtii tällaisen lainsäädännön valmistelua. Samassa perustuslain kohdassa viitataan myös romanien oikeuteen kehittää ja ylläpitää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Romaniväestöön kuuluvia on Suomessa runsaat 10 000. Romanikielen ja -kulttuurin opetus on mahdollistettu vuoden 1999 alusta voimaan tulleissa koululaeissa, mutta näyttää siltä, että romanilasten oikeus omaan opetukseensa on varsin puutteellisesti toteutunut. Valiokunta kiinnittääkin hallituksen huomiota tähän epäkohtaan ja katsoo, että hallituksen tulee ryhtyä lainsäädäntötoimiin romanikielen ja -kulttuurin aseman kohentamiseksi.

Myöskin olemme todenneet, että perustuslain 17 §:n 3 momentti koskee myös muita kieliä. Niillä tarkoitetaan perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan lähinnä kansallisia ja etnisiä vähemmistöjä. Erikseen esityksessä mainitaan juutalaiset ja tataarit. Suurin kielellinen vähemmistö on jo 1700-luvulta periytyvä venäjänkielinen vähemmistö, joka käsittää nykyään noin 31 000 henkilöä. Hallituksen tulee selvittää lainsäädäntötoimien tarpeellisuus tällaisten perustuslaissa tarkoitettujen muiden ryhmien kieltä ja kulttuuria koskevissa asioissa.

Totean vielä, että kielilaki ei ole esteenä antaa parempaa kielellistä palvelua kuin laissa turvataan. Valiokunta pitää tärkeänä, että säännös ymmärretään ilmauksena periaatteesta, joka ei ulotu vain suomen ja ruotsin kielen käyttöön, vaan jättää viranomaisille mahdollisuuden ottaa vastaan asiakirjoja ja antaa palvelua myös muilla kielillä silloin, kun kenenkään oikeudet eivät kärsi tämän johdosta. Hallinnossa ja tuomioistuimissa asioivat joutuvat kansainvälistymisen myötä yhä useammin tukeutumaan vieraskielisiin asiakirjoihin. Tällöin olisi kuitenkin kohtuutonta edellyttää asiakirjakäännöstä, jos viranomainen vaikeuksitta ymmärtää asiakirjan sisällön eivätkä mahdolliset muut asianosaiset vaadi käännöstä suoritettavaksi.

Valtion viranomaisten työkielestä hallintovaliokunta on ehdottanut, että 26 §, joka sisältää tätä koskevan säännöksen, poistettaisiin. Perustuslakivaliokunta kuitenkin pitää säännöstä tarpeellisena esityksen perustelussa mainituista syistä ja onkin säilyttänyt sen.

Sitten haluan kiinnittää vielä huomiota siihen, että 9 §:ssä puhutaan erivapaudesta ja valiokunta on kiinnittänyt tulevia toimenpiteitä silmälläpitäen hallituksen huomiota siihen, että joustavammat ratkaisut kuin ehdotettu erivapausmenettely saattavat olla joissakin tilanteissa tarpeellisia. Erivapausmalli voi osoittautua joskus suorastaan ongelmalliseksi. Vaatimus yhden kansalliskielen erinomaisesta taidosta ja toisen kansalliskielen tyydyttävästä taidosta saattaa johtaa joissakin tapauksissa vaikeuksiin, kun me tarvitsemme asiantuntijoita muista EU-maista Suomeen, kenties julkisiinkin tehtäviin, nimenomaan asiantuntijatehtäviin esimerkiksi korkeakouluissa. Toisaalta voi olla tarpeen tietoisesti rekrytoida esimerkiksi opetustehtäviin ja terveydenhuoltoon henkilöitä, jotka edustavat jotakin maahanmuuttajaryhmää esimerkiksi, ja tässä tapauksessa tuo erivapaus saattaa olla raskas menettely.

Muilta osin viittaan mietintöön ryhtymättä yksityiskohtaisesti esittelemään muutosehdotuksia, joita olemme tehneet.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Kun valiokunnan puheenjohtaja, ed. Kokkonen totesi asiasta mainitun julkisuudessa, niin itse asiassa aloittaisin tämän puheenvuoroni sillä, että ainakin minulle on tullut paljon palautetta siitä, että tästä asiasta eli kielilaista ei ole suomenkielisessä lehdistössä juurikaan keskusteltu. Sen sijaan olen havainnut, että Hufvudstadsbladet, jota itse seuraan päivittäin, on kyllä tätä lakiesitystä hyvin tarkkaan seurannut, myöskin sen eduskuntakäsittelyä, mistä ei sinänsä tietysti ole mitään pahaa mainittavaa.

Kun tämä nyt tähän asti voimassa ollut lakiesitys on vuodelta 1922, voisi tietysti ajatella, että on korkea aika uudistaa lakia. Mutta sitten kun miettii sitä, mitä tästä seuraa, tietysti voidaan sanoa, että nykyinenkin laki on ainakin minun mielestäni toiminut moitteettomasti. En ole kuullut moitetta siitä, että nykyinen laki olisi jotenkin kelvoton. Uskoakseni tällä asialla onkin hyvin poliittinen tausta ja nimenomaan kielipoliittinen tausta ja se on eduskunnassa ja hallituksessa edustettuna olevan ruotsalaisen kansanpuolueen hallitusohjelmaan ajama. Tämä tausta pitää tietysti pitää mielessä, eli kysymys on poliittisesta manööveristä ja sen varmasti Rkp:n kannalta ainakin toivottavista tuloksista.

Puhemies! Ed. Kokkonen jo viittasi täällä minun mielestäni erittäin oleelliseen perustuslakivaliokunnan mietintöön, jossa myöskin viitataan hallintovaliokunnan lausuntoon, ja se koskee kustannuksia.

Puhemies! Lainaan aivan sanatarkasti, mitä perustuslakivaliokunta sanoo: "Hallintovaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että esitys merkitsee todennäköisesti lisääntyviä henkilöstö- ja käännösmenoja. Perustuslakivaliokunta yhtyy tähän yleisarvioon ja uskoo kustannuksia aiheutuvan erityisesti henkilöstön koulutuksesta. Esityksen tiedot taloudellisista vaikutuksista ovat varovaisuudessaan ja pintapuolisuudessaan kaikkea muuta kuin vakuuttavat." Eli aivan niin kuin ed. Kokkonen täällä totesi vähän ehkä vielä voimakkaammin kuin valiokunnan mietinnössä on todettu.

Onkin aika yllättävää se, että kun tätä hallituksen esitystä on valmisteltu, jo silloin on edellytetty, että myös kustannukset selvitetään. Nyt ed. Kokkonen sitten toteaa, että toivottavasti vuonna 2004 budjetissa ruvetaan selvittämään, mitä nämä kustannukset ovat. Kyllä se palaute, jota olen saanut Suomen kansalaisilta, on se, että nämä kustannukset olisi pitänyt selvittää silloin, kun me tätä lakia olimme täällä eduskunnassa hyväksymässä.

Puhemies! Mitä sitten tulee ruotsin ja suomen kielen asemaan, molemmathan ovat kansalliskieliä. Kysymys ruotsin osalta ei ole vähemmistökielestä. Meillä on maassamme noin 300 000 suomenruotsalaista, mutta minun saamieni tietojen mukaan meillä on vain noin 30 000 suomenruotsalaista, jotka eivät kunnolla osaa suomen kieltä, eli kysymys on todella aika pienestä määrästä ihmisiä, noin 30 000:sta, jotka eivät kunnolla osaa suomea. Meillähän suurin osa suomenruotsalaisista, mikä ilahduttavaa on, on käytännössä kaksikielisiä, he osaavat molempia kieliä erinomaisesti, ja se on tietysti kansallinen rikkaus sinänsä. Sen takia ainakin henkilökohtaisesti minun mielestäni tämä nyt käsillä oleva lakiesitys on jossain määrin ylimitoitettu, ja kuten viittasin, sillä on poliittisia tarkoitusperiä.

On myöskin väitetty, ettei tämä lakiesitys liity mitenkään pakolliseen ruotsin kielen opetukseen meidän koululaitoksessamme. Mutta arvoisat kollegat, on aika vaikea kuvitella, että virkamiesten kielitaitovaatimuksia voidaan lisätä, jos ei samanaikaisesti pidetä kiinni siitä, että meillä on pakollinen ruotsin kielen opetus kaikilla asteilla, niin kuin tällä hetkellä on.

Puhemies! Eräs olennainen osa tätä lakiesitystä on se, että täällä edellytetään, että vaalikausittain hallitus antaa kertomuksen kielilainsäädännön soveltamisesta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Minusta tämä on aika raskas menettely. Vaalikausittain me tulemme nyt saamaan tällaisen selvityksen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ensimmäinen selvitys, jota tuleva eduskunta kaipaisi, on jonkinlainen ajatus siitä, minkälainen pitäisi olla Suomen kielipolitiikan esimerkiksi vuoteen 2020 mennessä. Tätä nykyistä tilannetta en pidä missään tapauksessa parhaana mahdollisena Suomen kannalta, en taloudellisessa mielessä enkä erityisesti osaamisen kannalta.

Toivon, että hallitusohjelmaneuvotteluissa, ketkä siellä ovatkin, tätä asiaa voitaisiin käsitellä. Oma käsitykseni on, että Euroopan unionin jäsenenä Suomi on aivan eri asemassa kuin esimerkiksi vuosikymmen sitten, mitä tulee vieraiden kielten osaamisen vaatimuksiin.

On sanottu, että ruotsi on ollut silta ja on edelleenkin silta muihin kieliin. Se varmasti pitää paikkansa, mutta toisaalta se on vain silta. Me tiedämme, että jokainen kieli on erikseen opeteltava, perustuipa se oppiminen mille taustalle tahansa. Se vaatii valtavasti työtä ja vaivaa. Ruotsin kielen osaaminen, jos osataan kunnolla, antaa meille mahdollisuuden seurustella noin 14 miljoonan ruotsalaisen ja norjalaisen kanssa. (Ed. Laakso: Jos olisi vain aikaa!) Se on oikeastaan koko se asia. Englannin kielen kanssa me pärjäämme ilmeisesti satojen miljoonien, ehkä yhden—kahdenkin miljardin ihmisen kanssa, puhumattakaan sitten, kun sen lisäksi opetellaan vielä ranskaa ja saksaa. Kannattaa muistaa, ed. Laakso, että kaikki eivät opi kaikkea. Muistan sosialidemokraattisen puolueen merkittävän henkilön Ulf Sundqvistin sanoneen 70-luvulla, kun hän oli opetusministeri, että kaikki oppivat kaikkea. Nyt on kuitenkin pystytty todistamaan, että kaikki eivät opi kaikkea. Eli jos me valitsemme jonkun kielen, me todennäköisesti joudumme sitten tinkimään jostain muusta.

Toteaisinkin, puhemies, että kielten opetuksessa on kysymys valtavista taloudellisista arvoista. Me Suomessa käytämme kymmeniä miljoonia tunteja vieraiden kielten, mukaan lukien ruotsin, oppimiseen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, kun olen paljon ollut kansainvälisessä työssä mukana, muun muassa Euroopan neuvostossa noin kymmenen vuotta, ja vertaillut suomalaisten kielitaitoa, että vaikka meitä usein kehutaan, kyllä minulla sellainen kuva on, että meillä on hyvin paljon vielä parantamisen varaa kansainvälisessä kanssakäymisessä ja nimenomaan siihen liittyvässä kielessä. Kielihän on vain väline, mutta se on erittäin tärkeä väline kansainvälisessä kanssakäymisessä. (Ed. Gustafsson: Tämä ei koske ed. Eloa!)

Puhemies! Tässä joitakin viikkoja sitten entinen presidentti Ahtisaari esitti, että kehitysyhteistyörahojen pienuus on este korkeiden kansainvälisten virkojen saamiselle. Se saattaa olla sitä, mutta kyllä minulla on se käsitys, että suurimpia esteitä tällä hetkellä suomalaisten nousulle korkeisiin EU-virkoihin, YK-virkoihin, on se, että meiltä puuttuu todellisia kielten osaajia, ihmisiä, jotka todella hallitsisivat sen kielen. Otan nyt esimerkiksi Euroopan unionin. Korkeissa viroissa tällä hetkellä ovat seuraavat suomalaiset: Sixten Korkman, Johnny Åkerholm ja Gustav Hägglund. He ovat kaikki suomenruotsalaisia taustaltaan. Heillä on ollut mahdollisuus hankkia esimerkiksi ranskan kielen taito, jota aika harvalla suomalaisella on ollut.

Niin, täällä ministeri Koskinen viittaa Erkki Liikaseen. Hänellä on tämä savolainen liukaskielisyys taustallaan, joten häntä on ehkä vähän vaikea verrata nyt näihin suomenruotsalaisiin.

Puhemies! Ihan lopuksi muutama sana vielä suomen kielen asemasta Ruotsissa. Niin kuin toivon kansanedustajien tietävän, valitettavasti — mutta toivon myöskin teidän kiinnittävän huomiota — Ruotsissa viimeisen kymmenen vuoden aikana suomen kielen asema on tasaisesti mutta selvästi jatkuvasti heikentynyt. Ruotsilla oli merkillistä kyllä suuria vaikeuksia liittyä Euroopan neuvoston vähemmistökielten suojasopimukseen, ja kun se sitten vihdoin aikaansaatiin pari kolme vuotta sitten, niin, puhemies, suomen kieltä verrattiin saamen kieleen, jiddishiin ja romanikieleen. Kuitenkin suomalaisia taustaltaan on 350 000, suurin piirtein saman verran kuin suomenruotsalaisia. Suomi on esimerkiksi vähemmistökieli Tornionlaaksossa, jossa se on samassa asemassa kuin meänkieli, joten tässä kannattaa kyllä miettiä, miten ruotsalaiset kohtelevat suomalaisia. Niin kuin Björn Månsson eilisessä Hufvudstadsbladetin pääkirjoituksessa toteaa, tämä on kysymys, joka koskee meitä kaikkia eri puolueiden kansanedustajia ja ministereitä ja myöskin yli kielirajojen. Ehkä tässä, puhemies, voin lainata aivan lopuksi, mitä Björn Månsson kirjoittaa ruotsin kielellä:

"Det finns de som anser att finskans status som minoritetsspråk, enligt Europarådets konvention, i själva verket försvagade dess position och gjorde språket till en kuriositet. Samtidigt som finskans ställning erkänts i Tornedalen, har den i praktiska termer försvagats i övriga delar av Sverige där det stora flertalet sverigefinnar bor."

Eli tässä todetaan se, että suomen kielen asema on koko ajan heikentynyt Ruotsissa sen jälkeen, kun Ruotsi Euroopan neuvoston sopimukseen liittyi. Täällä todetaan myöskin, että viimeisen kymmenen vuoden aikana esimerkiksi suomen kieltä ei ole ruotsalaisissa kouluissa voinut enää samassa määrin opiskella kotikielenään kuin aikaisemmin. Ruotsin televisio on merkittävästi vähentänyt suomen kielen opetusta. Kyllä samanaikaisesti, jos ja kun me tämän lain olemme valmiit hyväksymään, minä toivoisin, että me kaikki tekisimme työtä myöskin näitten ruotsinsuomalaisten hyväksi, jotka tarvitsevat samalla tavalla äidinkieltään siellä. Heillä pitäisi olla oikeus siihen samalla tavalla kuin Suomessa suomenruotsalaisilla.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Elolle haluaisin todeta vielä, että kyllä me aika railakkaasti totesimme näistä kustannusvaikutusten arvioinneista, että niitä ei ole arvioitu riittävästi. Toisaalta täytyy todeta se, että olimme valmiit kuitenkin hyväksymään tämän. Meillä oli Suomen Kuntaliiton edustaja kuultavana, ja vielä erikseenkin häneltä kysyttäessä hän ei pitänyt kustannuksia mitenkään kovin suurina.

Totean, että tämä on kuitenkin kodifikaatio, ettei tässä nyt mitään radikaalia uutta ole. Emmekä me voi nyt Ruotsin asioita valitettavasti Suomen parlamentissa tällä hetkellä käsitellä, ne täytyy hoitaa ihan eri yhteyksissä sitten.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin puuttunut juuri suomalaisten asemaan Ruotsissa, vaikkemme sitä täällä voikaan käsitellä. Pohjoismaiden neuvoston viime kokouksessa tässä samassa salissa tämä asia oli esillä ja sitä pääministeri Perssonilta nimenomaan tiukattiin, millä tavoin Ruotsi tulee tätä asiaa viemään eteenpäin, koska Ruotsissa on — sen verran ed. Eloa korjaan — Ruotsinsuomalaisten keskusliiton mukaan juuriltaan suomalaisia noin 450 000 tällä hetkellä ja heidän asemansa tässä suhteessa on huomattavasti huonompi.

Ministeri Enestam, joka näitä asioita hoitaa, ei mielestäni ole kyllä riittävän hyvin pitänyt näitä kysymyksiä esillä, ja siihen liittyvät muun muassa verotuskysymykset. Vanhemmat ihmiset, jotka eivät osaa riittävän hyvin ruotsia, joutuvat muuttamaan Suomeen sen takia, että he eivät pysty selvittämään omia asioitaan sen paremmin vanhainkodeissa kuin sairaaloissakaan, jotta he voisivat saada terveyspalveluja. Eläkkeiden lähdevero, (Puhemies koputtaa) jota Ruotsi ottaa 25 prosenttia eläkkeestä, on kyllä kaksinkertaisen verotuksen näkökulmasta kohtuuton.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hyvin usein suomenkielisten huonoa asemaa Ruotsisssa käytetään verukkeena sille, että myöskin Suomessa olevien ruotsinkielisten asemaa pitäisi heikentää. Tässä keskustelussa ei ole tätä makua ollut, mutta varsin usein tällainen argumentti esitetään käsiteltäessä muun muassa ruotsin kielen opetusta Suomessa. Aina kun vaalit lähestyvät, ed. Elo tapansa mukaan nostaa esille kysymyksen pakkoruotsista, eräiden muiden poliitikkojen tapaan. Tämä tuntuu aika oudolta, kun silloin, kun asianomaiset lait ovat käsittelyssä, kysymys pakkoruotsista kokonaan unohtuu. Olemme aivan yksimielisesti hyväksyneet eduskunnassa päätökset siitä, mitä koulussa opetetaan ja mitä ei. Eli silloin, kun päätökset tehdään, pakkoruotsin poistajia ei tästä salista löydy, (Puhemies koputtaa) mutta kun vaalit lähestyvät, silloin pakkoruotsin arvostelijoita kyllä löytyy.

Kalevi  Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tämä kielilaki on tärkeämpi asia kuin ehkä noin pikaisesti ajatellaankaan täällä eduskunnassa. Oma käsitykseni on, että kertomuksen esittäminen säännönmukaisesti eduskunnalle on hyvin perusteltu, erittäin perusteltu asia.

Kun ed. Elo totesi vähän rohkeasti ja jopa heikoille jäille kulkien, että kaikki eivät opi kaikkea, niin hän ilmeisesti tarkoitti, että kukaan ei opi kaikkea. Jos hän ei tarkoittanut tätä, niin siinä ollaan aika sosiaalidarwinismin kanssa tekemisissä.

Mitä muutoin tulee ed. Laakson puheenvuoroon, ei missään nimessä pidä Suomessa ruotsin kielen asemaa heikentää, jos Ruotsissa suomen kielen asemaa heikennetään, koska kysymys on Ruotsissa vähemmistökielestä ja Suomessa kansalliskielestä.

Mikko Elo /sd (vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Näyttää siltä, ed. Laakso, että vaalit teettävät kaikenlaisia tuon muistin osalta. Vuonna 1996 jätin lakialoitteen, jossa esitin ruotsin kielen tekemistä vapaaehtoiseksi kaikilla kouluasteilla. (Ed. Laakson välihuuto) — Ed. Laakso, jos nyt saan puhua, niin haluan todeta sen lisäksi, että rakennekokeilu on ollut täällä esillä moneen kertaan, sitä on käsitelty. Henkilökohtaisesti olen vastustanut rakennekokeilun jatkamista vuoteen 2007 asti, niin kuin on tapahtunut. Sen ainoana tarkoituksenahan on se, että ruotsin kieli säilyy pakollisena ylioppilaskirjoituksissa.

Mitä ed. Olinin puheenvuoroon tulee, niin voi olla, ed. Olin, että molemmat pitävät paikkansa: kaikki eivät opi kaikkea ja kukaan ei opi kaikkea, että se siitä.

Oikeusministeri   Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Ihan tähän äskeiseen keskusteluun voi todeta, että kun euroratkaisun ja Emun yhteydessä on jo lukuisia kertoja sanottu, että Sveriges sak är vår sak, ehkä meidän on syytä todella korostaa sitä, että ruotsinsuomalaisten asia on meidän asiamme myös tässä talossa ja tuo Ruotsin kielipolitiikka ei kyllä läheskään samanlaisia arvosanoja saa kuin Suomen noudattama kielipolitiikka ihan objektiivisestikin tarkastellen ansaitsee.

Mutta tästä kielilainsäädännöstä joitakin taustoja. Ensinnäkin, tällä kielilaillahan käytännössä pyritään toteuttamaan mahdollisimman huolellisesti perustuslain 17 §:n mukaiset kielelliset oikeudet. Laki koskee pääasiassa kansalaisten oikeuksia käyttää omaa kieltään, suomea tai ruotsia, viranomaisissa. Tällaisia muodollisia kustannuksia aiheuttavia tekijöitähän sieltä on karsittu, on koetettu lainmuutoksella varmistaa se, että ihan näissä käytännön arkisissa tilanteissa omalla kielellään pärjää. Saamen kieltä koskevana jää erillinen laki, ja sitähän ollaan uusimassa samojen periaatteiden mukaisesti kuin yleistä kielilakia nyt tehdään. Tähtäimessä on, että myös saamen kielilaki tulisi voimaan samanaikaisesti tämän kielilain kanssa.

Kysymys ei ole kielellisten oikeuksien laajentamisesta, sen sijaan kyllä nykykäytännön eräiden puutteiden korjaamisesta. Uusi laki on ennen kaikkea nykyistä huomattavasti joustavampi. Kaikkien virkamiesten ei tarvitse pystyä toimimaan molemmilla kielillä. Pääasia on, että asiakas saa palvelua omalla kielellään ja että hänelle osoitetaan, missä hän sitä saa. Tässä on käytetty esimerkkinä erillisiä palveluluukkuja, jotta tiedetään, kuka kulloinkin virastossa taitaa riittävän hyvin toista kieltä voidakseen palvella sitä äidinkielenään puhuvia. On myös huomattava, että meillä olisi hyvinkin edullisia tapoja parantaa olennaisesti monikielistä palvelua verkkojen kautta elikkä meillä on hyvin puutteellisesti nyt järjestetty ihan tämmöisten perustietojen saattaminen kaikkien kansalaisten käyttöön muulla kuin suomen kielellä. Taitaa olla jo englanninkielisenä selvästi enemmän suomalaisen hallinnon tuottamaa materiaalia kuin ruotsin kielellä. Kun puhuttiin näistä kustannuksista, niin ei meillä ole missään laskelmia, kuinka paljon englanninkielisen servicen järjestäminen aikaansaa kustannuksia tai mikä on esimerkiksi EU:n jäsenyyteen liittyvien monikielisten yhteyksien järjestämisen hintalappu.

Tässä uutta on se, että viranomaisten tulee nimenomaisesti huolehtia siitä, että kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että opasteissa tulee käydä ilmi, missä saadaan palvelua omalla kielellä, että viranomaiset kääntyessään kansalaisten puoleen käyttävät heidän omaa kieltään pääsääntöisesti ja että esimerkiksi rikostutkinnassa, esitutkinnassa, kysytään, mitä kieltä kuultava haluaa käyttää. Tämähän ei ole mikään ehdoton kynnys, että jos taitaa esimerkiksi molempia kieliä, niin ei voi mennä sen taakse, että aiheutettaisiin taas hallinnolle tai tässä tapauksessa poliisille ylimääräisiä kustannuksia siitä, että ikään kuin kiusanteon mielessä haetutetaan paikalle äidinkielenään omaa kieltä puhuva henkilö, jos molemmat kuitenkin pärjäävät ihan riittävästi toisella kielellä.

Virkamiesten kielitaitovaatimuksesta säädettäisiin sitä koskevassa uudessa laissa. Myös se on nykyistä lakia joustavampi. Tavoitteena on, että henkilöstöllä on riittävä kielitaito viranomaisten tehtävien hoitamiseksi kielilaissa ja muussa lainsäädännössä asetettujen vaatimusten mukaisesti. Tiettyjen virkojen ja tehtävien osalta tulee kuitenkin käytännössä edellyttää nykyistä parempaa kielitaitoa. Tarve ja olemassa oleva kielitaito on saatava kohtaamaan. Siinä juuri haetaan sitä, että ratkaisu löytyy siellä paikan päällä, kun tiedetään minkälaista kielitaitoa olemassa olevalla henkilöstöllä on, miten heidät saadaan käyttämään sitä aina tarvittaessa.

On ollut aika laajaa sähköpostikampanjointia, jossa puhutaan miljardien kustannuksista kielilain yhteydessä. Sehän on täysin imaginääristä. Ensinnäkin siinä on sekoitettu tämä koulujen pakkoruotsi. Sitä ei tässä yhteydessä ratkaista lainkaan, ja senkin kustannukset on tietysti vaikeata arvioida. Se, mitä kustannuksia tämä tuottaa, on juuri näitä käytännön ratkaisuja. Niiden tarkka arviointi on mahdotonta. Mielellämme olisimme tehneet sen, mutta sitten taas tulee vastaan se säädöspoliittinen ongelma, että valtiovarainministeriö ei halunnut, että sinne kirjoitettaisiin tarkkoja lisävirkoja, mitä tarvittaisiin, tai tarkkoja kustannuksia. Jos taas ne kirjoitettaisiin, sitten kaikista tämän tyyppisistä isoista lainsäädäntöuudistuksista tulisi käytännössä budjettilakeja elikkä vyörytettäisiin valtava työruuhka, vielä nykyistä isompi, joulukuulle. Kaikki isot lainsäädännöt, joissa aika minimaalisiakin lisäkustannuksia tulee, jouduttaisiin käsittelemään pakkotahtisesti. Se ei voi olla missään mielessä järkevää säädöspolitiikkaa. Tässä on itsetutkiskelun paikka eri ministeriöissä mutta tietysti myös eduskunta—valtioneuvosto-suhteessa.

Uusi kielilaki on yleislaki, jonka soveltamisala on laaja. Se on periaatteessa sovellettavissa koko maassa viranomaisissa. Käytännössä kuitenkin pääasiallinen soveltamisala on kaksikielisissä kunnissa toimivissa valtion ja kuntien viranomaisissa. Lain toimeenpano on pitkäjänteistä toimintaa. Edellytetään koulutusta, edellytetään sen miettimistä, miten käytännön kielipalvelu pelaa. Silloin on hyvin vaikea niitä kustannuksia arvioida. Samanaikaisesti tehdään työjärjestelyjä, jotka voivat säästää tai kohdentaa työvoimaa nykyistä paremmin.

Laista ei seuraa siis uusia oikeuksia eikä sen vuoksi nykyiseen järjestelmään verrattuna olennaisia lisäkustannuksia. Uusi asia on se, että oikeusministeriö on lain mukaan valvonta- ja seurantaviranomainen. Sille säädetyt tehtävät ovat uusia, ja siihen ministeriö tarvitsee joitakin uusia virkoja. Tämä on yksilöity hallituksen esityksessä kolmeksi henkilötyövuodeksi.

Suomalaisilla on, niin kuin jo aikaisemmassa keskustelussa viitattiin, aika monipuolinen kielitaito, varsinkin tietysti nuoremmilla ja koulutetummilla ikäluokilla. Valitettavasti ruotsin kielen osalta se varsin monilla jää passiiviseksi, ja tämä kielivaranto on otettava paremmin käyttöön.

Äsken keskusteltiin kertomuksesta. Nythän on ajateltu, että se ei olisi välttämättä erillinen vaan se voisi hallituksen kertomuksen yhteydessä tulla kerran vaalikaudessa. Edelleen, se ei koskisi pelkästään kansalliskieliä vaan siinä nimenomaan kokonaisuutena kielialoihin tulee kiinnittää huomiota. Niin kuin tässä viitattiin, meillä on uusia kieliryhmiä ja jatkuvasti tulee uusia, joiden palveluihin ja oikeuteen saada omakielistä opetusta ja sitten jossakin määrin myös palveluita sillä kielellä pitää kiinnittää huomiota. Oikeastaan, kun meillä on kaivattu maahanmuuttopolitiikkaa, siinä yhteydessä väkisin tulee esille laajemman kielipolitiikan sisältö, miten laajaan repertoaariin meidän kouluissamme varustaudutaan, kuinka voimakasta on se suomen tai ruotsin kielen opetus, joka maahan muuttavalle hyvin nopeasti organisoidaan maahan muuttaessa. Se taas auttaisi integroitumista yhteiskuntaan ja helpottaisi monikulttuurisen ja kansainvälistyvän Suomen rakennustyötä. Tässä mielessä näkisin hyväksi, että tällainen kielioloja koskeva kertomus edellytetään laadittavaksi. Tärkeää on, että se heti ensimmäisellä kierroksella on riittävän avara ja kattaa kaikki kielet, vaikka siinä tietysti pääpaino ehkä juuri ensimmäisellä kierroksella on siinä, miten tämä uusi kielilaki on käytössä toiminut, miten sen käyttöönotto sujuu.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni ruotsin ja englannin kielen kustannuksia ei voi verrata toinen toisiinsa. Me olemme velvolliset käännättämään kaikki viralliset asiakirjat ruotsin kielelle. Kun me tiedämme, että tätä on jonkin verran laiminlyöty, nämä kustannukset eivät ole todentuneet kaikkien virastojen budjeteissa. Käännättäminen on aika kallista puuhaa, joten jos näitä kustannuksia ei oteta tosissaan ja budjetoida myöskin valtion budjettiin, arvelen, että ne saattavat romuttaa jonkin pienemmän viraston koko toiminnan ja budjetin.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ministeri Koskinen puolusteli sitä, että näitä kustannuksia ei ole oikeastaan pystytty laskemaan, tavallaan minulla on ymmärtämys tälle ajattelulle, mutta se kyllä samalla osoittaa sen, että tätä koulutusta, joka on pääkustannus, ei näy kovin hyvin vielä suunnitellun, minkälaista se koulutus sitten tulee olemaan, minkälaiset ne kielitaitovaatimukset sitten tulevat todellisuudessa olemaan. Kyllähän me nytkin olemme tosiaan kaikki, jotka ovat esimerkiksi akateemisen tutkinnon suorittaneet, joutuneet pitkäänkin opiskelemaan ruotsia, mutta, puhemies, hyvin harvoin tapaan ihmisiä, jotka todella osaavat sitä kieltä, tarkoitan ruotsin kieltä, joilla on suomi äidinkielenään.

Toinen asia on se, pystytäänkö tällä lisäkoulutuksella todella takaamaan se, että me saamme ihmisiä, jotka ovat käytännössä kaksikielisiä, joilla on erinomainen kielitaito. Itse en siihen tällä syömisellä vielä usko.

Kalevi  Olin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Elo on aivan oikeassa siinä, kun hän toteaa, että hyvin ruotsin kieltä puhuvia on aika vähän loppujen lopuksi julkishallinnon puitteissakin. En itse olisi osaltani näistä kustannuksista kuitenkaan huolissani, koska niitä on vaikea määritellä. Ne ovat niin erilaiset eri työyhteisöissä, millä tavalla täydennyskoulutuksen kautta ja työvaihdossa, esimerkiksi pohjoismaisen vaihdon kautta, voidaan asiaa edistää. Mutta ottaen huomioon sen, että tällä ratkaisulla voidaan rikastaa myös työyhteisöä ja sen kulttuuria, siinä on pienikin kustannus kyllä aivan hyödyllinen.

Martti Tiuri /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä uusi kielilaki on tosiaan herättänyt aika paljon yhteydenottoja eduskuntaan. Ilmeisesti siinä on ehkä vähän liioiteltukin tämän vaikutuksia. Todellisuudessa ne ilmeisesti ovat kuitenkin kohtuullisen vaatimattomia. Se riippuu tietenkin siitä, miten näitä pykäliä erikoisen tarkasti sovelletaan.

Tämä tilanne, missä Suomi nyt elää, on sellainen, että meille tulevaisuudessa tulee paljon enemmän vieraskielistä väestöä, ja sekin täytyy sitten tässä ottaa huomioon. Täällä on todettu, että viranomaisillekin voidaan jättää vieraskielisiä, siis muita kuin suomen- ja ruotsinkielisiä, papereita tai asiakirjoja silloin, kun viranomaiset niitä ymmärtävät. Itse olen huomannut, että kun monet Euroopan unionin dokumentit on käännetty suomeksi tai ruotsiksi, on pakko ottaa alkuperäinen englanninkielinen teksti esiin, koska käännös on usein mahdoton ymmärtää tai jopa väärin, mutta varmasti tässäkin asiat paranevat.

Kun Euroopan neuvostossa olen selvittänyt, minkälainen Suomen kieliasia on, että meillä on kaksi kieltä, ruotsi ja suomi, suurin piirtein tasa-arvoisia, se on kyllä herättänyt aika lailla hämmästystä. Ei missään muussa Euroopan maassa ole vastaavaa tilannetta, vaan siellä puhutaan yleensä vain sitä kieltä, mitä sillä alueella enemmistö puhuu, ja se on käytettävissä. Minusta tuntuu, että Suomessa kuitenkin historialliset perinteet ovat vaikuttaneet siihen, että meillä on vähän laajemmat oikeudet kaikilla, puhui sitten suomea tai ruotsia.

Kun puhutaan sitten siitä, miten ruotsin kielestä olisi apua, kun ajatellaan suomenkielisiä, ed. Mikko Elo käytti sanontaa, että ruotsin kieli olisi silta. Minusta se ei kuitenkaan ole silta vaan se johtaa mutkan kautta englannin kieleen, joka on kuitenkin pääkieli useimmilla. Tämä koskee erikoisesti tekniikkaa opiskelevia ja tekniikkaa työkseen tekeviä, joihin itsekin kuulun. Olen huomannut, että kun meillä on niin paljon erilaisia kieliä opiskeltavana kouluissa, tahtovat sitten luonnontieteet jäädä helposti vähemmiksi tai sitten täytyy ottaa paljon ylimääräistä verrattuna siihen, mitä normaalisti tarvittaisiin. Siitä syystä minusta, kun suurin osa ainakin niistä, jotka tekniikan alueella toimivat, tulee parhaiten toimeen nykyään englannin kielellä, pitäisi päästä siihen, ettei tällaista pakkoruotsia varsinaisesti olisi. (Ed. Laakson välihuuto) Varmaankin tämä pakkoruotsi aiheuttaa sen, että täytyy sitten aika lailla kiinnittää siitäkin selviämiseen huomiota ja se vie aikaa. Se ei kuitenkaan sitten käytännön toiminnoissa enää paljon auta, koska kaikki keskustelut yleensä käydään englanniksi.

Ylioppilaskirjoituksissa minusta olisi paljon tärkeämpää, että siellä olisi matematiikka kaikille, koska yli puolet kaikista niistä, jotka jatkavat opintojaan, joutuu kuitenkin käyttämään nykyään hyväksi matematiikkaa. Sen sijaan ruotsin kieltä ei välttämättä tarvita ollenkaan niin laajasti — riippuu tietenkin siitä, ryhtyykö valtion virkamieheksi alueella, missä ruotsin kieltä tarvitaan. Toivoisin, että vähitellen ainakin ylioppilaskirjoituksissa tuo pakkoruotsi häviäisi ja tulisi mieluummin matematiikka tilalle.

Minusta hyvin tärkeätä on saada Ruotsissa suomen kielelle parempi asema. Sen perusteella ei tietenkään voi vaatia, että Suomessa pitäisi huonontaa ruotsin kielen oikeuksia, vaan minusta meillä on Suomessa nyt kuitenkin niin hyvä tämä kielilaki, että sen perusteella me voimme vaatia, että Ruotsissa viimeinkin konkreettisesti ryhdytään toimiin, niin että suomenkielisetkin siellä saavat palveluita ja suomen kielenkin asema menee eteenpäin. Viime aikoinahan sieltä on lähinnä tullut uutisia, että se on menossa taaksepäin. Tätä minusta täytyy nyt jatkuvasti sekä suomea puhuvien että Suomessa ruotsia äidinkielenään puhuvien Ruotsin ruotsalaisille selvittää, että tämä nykyinen järjestelmä Ruotsissa ei voi mitenkään olla mahdollinen tulevaisuudessa vaan siellä täytyy suomen kieli ottaa kunnolla huomioon. Pohjois-Ruotsissahan on suomen kieltä äidinkielenään puhuvia hyvin paljon ja muualla on paljon Suomesta Ruotsiin muuttaneita, joten kyllä olisi korkea aika siellä saada parempi asema suomen kielelle.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Väärinkäsitysten välttämiseksi, jos kaikki nyt eivät ole huolellisesti perehtyneet tähän pakettiin, haluan vielä erityisesti korostaa, että tällä lailla ei oteta minkäänlaista kantaa koulujen niin sanottuun pakkoruotsiin vaan tämä järjestää vain muuten kielelliset olot maassamme. Toivon nyt, että ymmärretään tämä asia, että nämä ovat erilliset asiat ja niin sanotusta pakkoruotsista säädetään aivan muissa laeissa, ja sehän on kysymys, joka on nyt tietyissä kokeilukouluissa arvioitavana. Uskon vakaasti siihen, että ennemmin tai myöhemmin täällä luovutaan pakkoruotsista.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Kokkonen on teoriassa oikeassa siinä, että tällä ei oteta kantaa pakolliseen ruotsin kielen opetukseen. Niin kuin puheenvuorossani totesin, kyllä on aika vaikea kuvitella, että me saisimme virkamiehiä, joilla olisi entistä parempi ruotsin kielen taito, jos sitä ei edelleen olisi pakollisena aineena koululaitoksessa.

Puhemies! Kyllä minun täytyy sanoa, että yhdyn hyvin pitkälle ed. Tiurin näkemyksiin, kun esimerkiksi puhutaan matematiikasta ja sen tärkeydestä, ja olen sitä mieltä, että matematiikka olisi varmasti sellainen aine, jota kaikki tarvitsevat. Kun olen itse myöskin toiminut tekniikan alalla opettajana, tosiasia on se, mitä ed. Tiuri sanoi: englannin kieli on aivan ylivoimainen, ylivoimaisen tärkeä. Monta kertaa me tiedämme, että tekniikan opiskelijoilla juuri motivaatio ruotsin kielen opiskeluun on erittäin heikko.

Puhemies! Ed. Kokkonen on teoriassa oikeassa mutta käytännössä väärässä.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Historia tulee osoittamaan, kumpi on teoriassa ja kumpi käytännössä oikeassa. Mutta totean vieläkin, että tässä laissa yksi lähtökohta on se, että tulkkia voidaan käyttää viranomaisissa. Ei kaikkien tarvitse itse osata ruotsin kieltä. Kaikki eivät ole kieli-ihmisiä. Ed. Elo tietää tämän varmasti aivan hyvin. Osa ihmisistä luontuu lukemaan kieliä huomattavasti paremmin kuin joku toinen joukko. Yhdyn siihen käsitykseen. Kaikki me, jotka olemme tehneet kansainvälistä yhteistyötä, tiedämme varsin hyvin sen, miten englannin kieli valtaa alaa. Se on ehdottomasti tieteen kieli.

Henrik Lax /r:

Fru talman, arvoisa rouva puhemies! Jag måste säga att jag är mycket imponerad över att grundlagsutskottet har kunnat sätta sig så grundligt in i den här frågan, trots en mycket stor arbetsbörda och arbetspress. Jag tycker att uskottet är värt ett särskilt omnämnande för detta. Det har faktiskt gjort ett grundligt arbete och satt sig in i vad det är frågan om. (Ed. Kokkonen: Vi är gundliga i grundlagsutskottet!) — Det bör de ju vara i alla andra utskott också.

Jag är mycket glad att grundlagsutskottet har fäst uppmärksamhet vid de ekonomiska konsekvenserna. Låt vara att utskottet av de ekonomiska konsekvenserna nu närmast har fäst uppmärksamhet vid kostnadssidan och inte vid de vinningar som förmodligen också kommer att kunna göras. (Ed. Elo: Och vilka är de då, riksdagsledamot Lax?) — Det tycker jag att vi skall särskilt grunna på i samband med nästa års budget, men några ord tänker jag nog säga om det här också.

I övrigt så har jag egentligen ingenting att tilllägga utöver det som jag redan lade fram i remissdebatten och därför nu några ord om den ekonomiska sidan.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni perustuslakivaliokunta ansaitsee erityisen maininnan siitä, että se tässä erittäin vaikeassa työtilanteessa on pystynyt paneutumaan niin perusteellisesti tähän laajakantoiseen hallituksen esitykseen. Minusta on myös hyvä, että valiokunta on kiinnittänyt huomiota näihin taloudellisiin vaikutuksiin, olkoonkin, että tässä lähinnä nyt kustannuspuolesta on ollut puhetta. Taloudellisella puolella on myös toinen laita, mutta siitä ehkä jokunen sana tuonnempana.

Ed. Elo sanoi heti alussa, että nykyinen voimassa oleva kielilaki on toiminut moitteettomasti, hän ei ainakaan ole kuullut paljon valituksia. Olen aivan varma, että se on toiminut todella hyvin suomenkielisen väestön osalta. Mutta on väärinkäsitys, että se olisi toiminut koko lailla niin, kuin se oli tarkoitettu toimimaan, myös ruotsinkielisen väestön osalta.

Niin kuin me tiedämme, voimassa oleva kielilaki on säädetty jo yli 80 vuotta sitten. Nyt käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen valmistelun yhteydessä tehtyjen selvitysten mukaan kävi kyllä aivan selvästi ilmi, että tuolloin tehdyt edistykselliset ratkaisut ovat monelta osin jääneet käytännössä toteutumatta. Siihen kyllä tässä itse asiassa perustuslakivaliokunnan puheenjohtajakin kiinnitti huomiota, kun hän totesi, että tämän hallituksen esityksen tarkoituksena on nimenomaan, että saataisiin asiat myös käytännössä toimimaan ja nyt tietysti uusissa olosuhteissa. Maailma on muuttunut 80 vuodessa.

Näin ollen voidaankin sanoa, että Suomen maine kieliasioiden esimerkillisenä hoitajana perustuu meidän lainsäädäntömme tasoon, mutta ei sen käytännön toteutukseen. Tämä on kyllä viime aikoina herättänyt huomiota asiantuntevissa piireissä. Ymmärrän varsin hyvin, että hallitus lähti liikkeelle nimenomaan perusoikeusuudistuksen vuoksi, koska ei enää sivistysvaltiossa voida ylläpitää kuilua lain kirjaimen ja sen käytännön soveltamisen välillä.

Sitten haluaisin vain korostaa sitä, kun me puhumme kustannuksista — tässä jo yks sun toinen ministeri Koskista myöten on todennut — että kaikkia asioita ei ole hoidettu edes nykyisen lain pohjalta. Sen vuoksi on vaikea mieltää, kun taloudellisista vaikutuksista keskustellaan, että uuden lain kustannusvaikutuksia laskettaessa tai arvioitaessa otettaisiin lukuun ne kustannukset, jotka syntyvät siitä, että käytäntö saatetaan edes vanhan lain edellyttämälle tasolle. Tämä on yksi syy siihen, että tässä arviot ovat jääneet melko yleisluontoisiksi.

Niin kuin olemme kuulleet jo aikaisemmin, usein on viranomaisten palveluksessa virkamiehiä, jotka pystyvät palvelemaan kansalaisia molemmilla kielillä. Näin ollen on monessa tapauksessa kysymys lähinnä siitä, että tehtävät järjestellään tarkoituksenmukaisemmin. Nyt on epähuomiossa hyvin usein jäänyt tämä koko näkökulma tarkastelematta. Tällaiset järjestelyt eivät välttämättä tuota yhtään penniä lisäkustannuksia, mutta saattavat kyllä tuottaa säästöjä.

Mutta kaikesta huolimatta, totta kai, kyllä tämäkin hallituksen esitys myös tuo lisäkustannuksia. Tässä on puhuttu henkilökunnan kielikoulutuksesta ja kasvavasta tulkkauspalvelujen tarpeesta. Voi tietysti olla vastaisuudessa niin, ja ehkä tulisikin olla, että kielitaito otetaan nykyistä paremmin huomioon palkkauksen perusteissa, mikä voisi tuoda lisäkustannuksia. Viitaten ministeri Koskisen puheenvuoroon katsoisin minäkin, että on varsin perusteltua, että näiden tekijöiden arviointi tehdään hallinnonaloittain ja jopa virastoittain vuoden 2004 tulo- ja menoarvioesityksen yhteydessä.

Haluaisin myös sanoa, että tämän nykyisen lain ollessa voimassa varsinaista kattavaa analyysiä kieliolojen kehityksestä sen enempää kuin lain tarkoituksen toteutumisesta ei ole tehty. Tämän vuoksi myös — sen lisäksi, mitä ed. Olin ja eräät muut toivat esille — on varsin perusteltua, että vastaisuudessa edes vaalikausittain annetaan eduskunnan arvioitavaksi kertomus, jossa todetaan kieliolojen kehitys. Siitä voidaan vetää johtopäätöksiä ja saman tien tarkastella, miten tämä lainsäädäntö on toteutunut.

Arkinen esimerkki: On se aika hämmästyttävää itse asiassa, että kahden kansallisen kielen maassa on vielä ministeriöitä, joissa ei ole yhtäkään päätoimista kielenkääntäjää, kun tiedämme, että jokainen ministeriö joutuu antamaan määräyksiä ja ohjeita alemmille viranomaisille ja kunnille. Kyllähän olisi varsin rationaalista, että ministeriöistä nämä ohjeet ja määräykset alusta pitäen yhdenmukaisina hyvin käännettyinä molemmille kielille menisivät alemmille viranomaisille ja kunnille, jotka joutuvat näitä soveltamaan kansalaisiin. Kun näin ei ole tehty, niin kuka meistä tietää, kuinka paljon improvisointia, kuinka paljon päällekkäisyyttä on syntynyt kunnissa ja alemman asteisissa viranomaisissa, kun on yritetty paikata näitä puutteita, ja kuinka paljon vahinkoa ja ainakin vaivaa, mutta ehkä myös oikeudenmenetyksiä on tästä kansalaisille sitten koitunut? Nämä vain muutamina esimerkkeinä siitä, millaisia näkökohtia tähän liittyy.

Eli näitä on todella tarpeen tarkastella ensi vuoden budjetin yhteydessä, ja haluaisin vain tässä myös palauttaa mieliin, että koko hallituksen esitys lähtee siitä, että kielitaito maassa ja kansalliskielet erityisesti edustavat kansallisvarallisuutta, jota vaalimalla siitä myös voidaan saada maksimaalinen hyöty. Ei kukaan kyseenalaista sitä, että meidän metsiimme panostetaan, jotta me saisimme niistä hyötyä, mutta kyllä sama sääntö pätee myös kielipääoman osalta.

Fru talman! Det är bra att vi här diskuterar de ekonomiska konsekvenserna och på det sättet förbereder en debatt inför nästa års budget. Åtminstone har riksdagsledamot Elo uttryckt sig kritiskt i fråga om den berättelse som regeringen enligt lagförslaget skall ge till riksdagen under varje valperiod. Han tycker att det är en tung procedur, en tung process.

Med beaktande av hur snabbt förhållandena förändrar sig i dagens värld, med beaktande av att en egentlig, fullständig analys av språkförhållandenas utveckling och/eller en analys av hur den gamla i och för sig framsynta språklagen i praktiken har fungerat, är det nog mycket motiverat att parlamentet, riksdagen, i framtiden med jämna mellanrum också tar sig en titt på denna fråga som har stor betydelse inte bara för oss själva i det här landet utan också i många av våra kontakter med den kulturkrets som vi ligger närmast och vida utöver den.

Susanna Rahkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Lax kosketteli tärkeää asiaa, johon aivan liian vähän on tässä keskustelussa aiemmin kiinnitetty huomiota, nimittäin sitä, että voimassa oleva vanha kielilaki on säädetty täysin erilaisiin oloihin kuin tämän päivän hallinto. Hallinnolta edellytetään palvelua, kansalaisten aktiivista neuvontaa, ja siihen tämä oikeus käyttää omaa kieltä myöskin olennaisesti liittyy.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Aivan lyhyesti. Ed. Laxilla oli ihan asiallinen ja hyvin informatiivinen puheenvuoro. Pari huomiota vain.

Mitä tulee kielivarantoon, niin tosiasiahan on se, niin kuin ed. Lax hyvin tietää, että kun on tutkittu esimerkiksi suomenruotsalaisten ruotsin kielen osaamista ja verrattu riikinruotsalaiseen, suomenruotsalaisten sanavarasto on esimerkiksi huomattavasti heikompi. Muutenkin on huomattu, että monta kertaa suomenruotsalaisten kielitaito on hyvin horjuva, koska suomen kielen vaikutus on niin suuri. Voidaan todeta, että esimerkiksi Stora Enso ja Nordea, jotka ensi alkuun yrittivät ruotsin kieltä pitää konsernikielenään, joutuivat siirtymään englantiin, koska oli hämmentävää se, että suomalaiset eivät kuitenkaan osanneet ruotsia riittävästi.

Puhemies! Mitä tulee kertomukseen, mistä ed. Lax loppupuheenvuorossaan ruotsiksi totesi, niin kyllä minusta se menettely ehkä, mitä ministeri Koskinen esitti, että se olisi hallituksen kertomuksen sisällä, on ehkä järkevä, mutta tuollainen erillinen kertomus vaalikausittain tuntuu aika raskaalta. Sen sijaan edelleenkin peräänkuulutan jonkinlaista selontekoa ensi vaalikaudella siitä, minkälaista kielipolitiikkaa Suomessa tullaan noudattamaan esimerkiksi vuoteen 2020 mennessä.

Henrik Lax  /r (vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Englannin kielen ylivalta olisi itse asiassa kokonaisen oman messunsa arvoinen asia. Mitä Ruotsiin tulee, siellä on tänään herätty ja ollaan erittäin huolestuneita siitä, että korkeimmassa opetuksessa ja tutkimuksessa ruotsin kieli alkaa menettää alaa. Siellä ollaan todella huolestuneita siitä, että ruotsin kielellä on monessa tapauksessa jo vaikeata tavallisille kansalaisille ymmärrettävällä ruotsin kielellä selostaa vaikeita asiayhteyksiä.

Me olemme täsmälleen samassa tilanteessa täällä Suomessa, näin on käymässä. Siinä mielessä myös jo kielilakikomitea, mutta myös hallitus on kiinnittänyt huomiota siihen, että tämä laki, joka nyt on täällä käsiteltävänä, luo erittäin hyvän pohjan sille, että me kansalliskieliämme myös laajemmassa eurooppalaisessa yhteydessä voimme puolustaa hyvässä yhteistyössä ilmeisesti muidenkin pienten kielialueiden edustajien kanssa.

Klaus Hellberg /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Minusta on hyvä, että kun on uusi perustuslaki juuri hyväksytty, myöskin samalla säädetään uusi kielilaki. Tämä esityshän ei sisällä merkittäviä muutoksia nykytilanteeseen, vaan esimerkiksi keskeiset säännökset kielellisestä jaotuksesta ja yksi- ja kaksikielisistä viranomaisista säilyvät sisällöltään ennallaan. Suomi ja ruotsihan ovat perustuslain mukaan Suomen kansalliskielet ja nämä kielet ovat tasavertaisessa asemassa kansalliskielinä eikä ruotsin kieltä siten säännellä vähemmistökielenä, niin kuin täällä on aikaisemminkin todettu.

Minusta on hyvä, että kielilaki on nyt täällä käsittelyssä. Perustuslakivaliokunnassakin käsittely on mennyt erinomaisesti eteenpäin. On ymmärretty tämä tilanne, joka esimerkiksi kansainvälisesti ottaen on varsin myönteinen Suomen kannalta. Meillä on usein sellainen tilanne, että kun meillä joidenkin asioiden kansainvälisesti todetaan menevän erittäin hyvin, me itse sitten ihmettelemme, voiko tämä todella olla näin. Kaksikielisyysasiahan on erittäin myönteinen asia kansainvälisesti verrattuna; monessa maassa ihmetellään, kuinka me pystymme tämän asian näin kiihkottomasti hoitamaan.

Mutta kyllähän meilläkin suvaitsemattomuus on nostanut päätään, ja tämänkin lakiesityksen käsittelyn yhteydessä aika kiihkeätä tekstiä on tullut eri muodoissa eduskuntaankin. Sinänsä on tietysti ihan hyvä, että ihmiset ovat kiinnostuneita asiasta, mutta minusta tämä kielipolitiikka, mitä me Suomessa olemme noudattaneet, on kuitenkin monessa mielessä erinomaista. Siinä mielessä näen ihan myönteisenä sen, että esimerkiksi valtioneuvosto antaa kertomuksen kielilainsäädännön soveltamisesta vaalikausittain. En näe sitä niin raskaaksi ja vaikeaksi asiaksi.

Meillähän kielikysymykset muutenkin ovat siinä mielessä tärkeitä, että meillä on myöskin saamen- ja romanikielinen vähemmistö, jonka asemaa olemme pystyneet hoitamaan mielestäni väestön lukumäärään nähden varsin hyvin. Viittomakielellä on myös vahva asema.

Tietysti tässä saattaa tulla muutoksia jatkossa. Kun esimerkiksi venäjänkielisten määrä varmaan tulee nousemaan, jää nähtäväksi, miten se vaikuttaa tähän kokonaistilanteeseen. Mutta kun meillä on perustuslaissa nämä kansalliskielet, täytyy kyllä minusta hoitaa tämä asia kunnialla. Minä itse koen, että ruotsin kieli kuitenkin edustaa Suomessa tärkeätä osaa paitsi historiallisesti myös kulttuurimielessä. Siinä mielessä sillä tulee olla tällainen erillisasema, ja uskon, että suomenkielinen enemmistö myös tämän hyväksyy. Meille sosialidemokraateille on aina ollut tärkeää se, että tasa-arvoa pyritään hoitamaan mahdollisimman hyvin. Minusta tämä kielilakikin ajaa sitä asiaa, että kielipolitiikkaa hoidetaan tasa-arvon hengessä.

Gunnar Jansson /r:

Fru talman! Vårt land hör till de unika länder som överhuvudtaget har språklagstiftning, den har vi haft i åttio år och nu är det dags att förnya den av skäl som har nämnts. Sverige har nämnts många gånger här i diskussionen. I Sverige finns det ingen språklag överhuvudtaget, i Norge finns det däremot en språklag. Nu har den internationella verkligheten och miljön förändrats, närmast till följd av aktiviteter i Europarådet om skydd av minoriteter men också av hotade språk, så att man i till exempel Sverige har förstått att tiden är mogen för att stifta språklag. Där kommer denna proposition att vara en förebild, den har redan varit en förebild i Norge. Den språklag som nu stiftas kommer att läsas mycket noggrant i stora delar av Europa, så utvecklingen är förmånlig för oss. Men den ställer också förväntningar och krav på vår fantasi och nivån på den lagstiftning vi nu går in för.

Vad gäller till exempel Sverige, så vet jag att nu skall man förverkliga det projekt som fyndigt nog kallades "Mål i mun". Mål i mun kan tolkas på många olika sätt och är antagligen omöjligt att översätta till andra språk. Mål i mun, vad kan det vara? Är det språk eller mat eller vad kan det vara? I varje händelse går det projektet i Sverige inte ut på att, såsom vi gör här, stifta en servicelag utan en skyddslag.

Jag deltog nyligen i en del av det här projektet och såsom jag berättade i grundlagsutskottet så var det med ett synnerligen stort intresse man i det nordiska sammanhanget följde vad vi gjorde här i Finland. En del av deltagarna konstaterade, när man hade lyssnat till exemplen i Sverige, att om trettiofem år ser Europa så ut att det finns tre språk kvar. De är ryska, engelska och finska. Finska därför att det är ett så litet språk att det skyddar man och bevarar man. Gränsen för att hålla ett språk vid liv går ju, som vi vet, vid ungefär 20 000 aktiva utövare. Det kommer för all framtid att finnas tillräckligt många aktiva utövare av det finska språket just därför att det är litet på ett sådant sätt att det förblir vid liv.

Med de här dystra utsikterna i Sverige om att engelskans övertag där antagligen gör svenska språkets ställning i Sverige mycket riskabel, kan det leda till en situation att de som håller liv i svenska språket i framtiden inte är de som bor i Sverige utan de som bor i Finland. (Ed. Elo: Hur skall det gå med kinesiskan?) — Kinesiskan är ännu inte vad jag vet ett europeiskt språk.

Fru talman! Jag tänker på det här sättet: Denna lag är tolerant, den är propotionell och den är realistisk. Den är tolerant därför att den visar väg för miljoner européer hur ett folk med två språk umgås på två eller flera språk, såsom kollegan Henrik Lax nämnde. Lagen är propotionell därför att den utgår från en språklig tolerans utan att någon behöver lida av denna tolerans, och allra minst diskrimineras på grund av sådan tolerans. På Island brukar man säga "oss väl och ingen illa". Inte tror jag att någon mår dåligt av att någon annan får det bättre. Åtminstone borde det inte vara så. För det tredje anser jag att den här lagen är realistisk därför att alla kan inte alltid allting. Frågan uppstod ju nyss. Kan någon överhuvudtaget allting? När det är så att alla inte kan allting så behövs det service, en service som i våra ämbetsverk och hos våra myndigheter utförs på det sätt vi hörde av minister Koskinen och i sista hand med hjälp av tolk.

Tolkning kostar liksom all annan förvaltning när denna förvaltning skall uppfylla grundlagens krav på att vara god. God förvaltning kostar och i det sammanhanget ser jag inte kravet på god språklig behandling som något mera dramatiskt än god kunskap i juridik, ett socialt gott uppförande eller överhuvudtaget en sådan hantering av ärendena som grundlagen förutsätter.

Av det föregående, fru talman, följer att den nya språklagen enligt min mening faktiskt innebär ett regimskifte i förhållande till 1922 års lag. Kollegan Mikko Elo var delvis av annan åsikt. Jag ser det på följande sätt: När 1922 års språklag stiftades fanns det ganska få tjänsteinnehavare men de få tjänsteinnehavarna kunde flera språk. I dag finns det som vi vet många tjänsteinnehavare i vår förvaltning, i stat och kommun osv., och då är det naturligt att alla ju inte kan kunna allting. Det här är logik och jag ser ingenting dramatiskt i det. Därför är det naturligt att strategin nu ändras efter 80 år med den gamla språklagen som ju var en lag för granskning av språkkunskap, och att vi nu byter fot och regim och går in för en lag som syftar till språklig service. Mera dramatiskt än så ser jag inte på utvecklingen och jag tror att man inte heller behöver uppfatta den som mera dramatisk än så.

Arvoisa rouva puhemies! Perustuslakivaliokunta on hyvässä ja rakentavassa hengessä käsitellyt hallituksen esitystä uudeksi kielilaiksi ja päätynyt yksimieliseen mietintöön, mikä sinänsä on merkittävä saavutus mutta minusta samalla kuvastaa sitä, mistä on kyse. Kyse on lakiesityksestä, joka on suvaitseva, joka on suhteellinen ja joka on realistinen, elikkä kyse on laista, jolla kielipoliittinen strategiamme muuttuu vanhanaikaisesta, tsaristisesta tarkkailufilosofiasta ajatukseksi, että päätarkoituksena on palvella ihmisiä, palvella kansalaisia.

Mikko  Elo  /sd (vastauspuheenvuoro):

Fru talman! Jag skall svara ledamot Gunnar Jansson på svenska. Jag vill säga riksdagsledamot Jansson att vi har mycket få svenskspråkiga här i Finland som inte kan finska. Saken är alltså som ni säger ytterst viktig och ett fint mål, men det finns inte så många svenskspråkiga här på fastlandet som inte kan finska. Däremot kan vi säga att det finns väldigt få finskspråkiga som klarar sig bra på svenska. Jag tycker att detta är sakförhållanden som vi borde ta i beaktande. Man kan ju ställa hur fina mål som helst men att kunna förverkliga dem, alltså omsätta dem också i praktiken, är väldigt svårt.

Henrik  Lax  /r (vastauspuheenvuoro):

Fru talman! Det som riksdagsledamot Mikko Elo sade skulle jag vilja beteckna som en sanning med vissa modifikationer. Jag vill fästa uppmärksamheten vid en mycket viktig sida i det här sammanhanget. Det stör mig ofta att mina finskspråkiga systrar och bröder tycker att de är så jättedåliga på svenska, när de de facto har en fantastiskt fin passiv kunskap. (Ed. Elo: Passiv, ja!) — Men om vi i det här landet fortsätter att odla myten om att det är så få som kan svenska och att det därför är omöjligt, så då går det illa. Jag tycker att vi i samband med den nya språklagen och språkberättelsen skall fästa uppmärksamheten vid det enorma, starka, passiva språkkapital som finns här i landet och som gör att till exempel svenska, norska och danska jurister till sin överraskning och förtjusning kan korrespondera med sina finska kolleger på sitt eget språk.

Suomessa ei pidä vähätellä tätä passiivista kielitaitoa, jota on todella paljon, ja sitä pitää viljellä ja aktivoida tämän lainsäädännön yhteydessä.

Gunnar Jansson /r(vastauspuheenvuoro):

Värderade fru talman! Under behandlingen i grundlagsutskottet funderade åtminstone jag och också kollegerna ganska mycket på den här frågan. Räcker berättelsen i 37 § till för att man skall få en uppfattning om hur lagen följs upp? Det var den ena frågan. Den andra frågan: Räcker bestämmelserna i 35 § till för hur tillräckligt man kan vårda både språket och kunskaperna i språket? Det var därför jag inledningsvis hänvisade lite till hur det är i andra länder, där man redan nu går in för skyddslagstiftning. Jag hoppas alltså att vi inte behöver ha skyddslagstiftning hos oss, utan att vi skall ha en frimodig, kultiverad lagstiftning som bygger på service och inte på skydd.

Johannes Leppänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Meillä on käsittelyssä tämä kielilaki. Kuten useammassa puheenvuorossa on tullut esille, perustuslakivaliokunta oli hyvin yksimielinen. Valiokunnan jäsenet saivat huomattavan määrän informaatiota sähköpostin välityksellä viime kuukausien aikana. Informaatiossa oli paljon asiaakin, useimmiten, niin kuin on täälläkin näissä puheenvuoroissa useimmissa ollut asiaa. Tämän kokonaisinformaation ja lakiesityksen perusteella sitten on päädytty tähän yksimieliseen esitykseen. Sekin on tullut täällä esille, että nykykäytäntö pääosiltaan säilytetään ja aivan kuin uudistetaan nykyaikaa vastaavaksi tuo vuosisadan alkupuolella säädetty kielilaki.

Ei voi välttyä semmoisilta ajatuksilta, että informaatiossa, jota olemme saaneet, ja joskus tässä salissakin käydyssä keskustelussa tehdään semmoisia pieniä ylilyöntejä ja aivan kuin haetaan ehkä julkisuuttakin niillä eikä kovinkaan paljon pohdita sitä, mikä tuo kielen merkitys on. Eikö näin ole, että kieli on väline, mutta ei vain väline, se on osa identiteettiä ja osa kulttuuria, niin kuin täällä on tullut esille?

Mutta palaan tuohon välineeseen. Toivottavasti kieli on väline, jolla kommunikoidaan, eikä vain kommunikoida vaan käydään dialogia. (Ed. Laakso: Ja ajatellaan! Kieli on ajattelun väline!) — Tämä liittyy myös tuohon identiteettiin ja kulttuuriin. — Täällä meidän välillämme se on kommunikointiväline ja dialoginkäyntiväline. Siksi toivoisi, että me arvostamme yleensä kielitaitoa ja tässäkin tapauksessa, rohkenen sanoa keskustapuolueen näkökulmasta, myös arvostamme sitä rikkautta, mitä kaksikielisyys Suomessa tuo mukanaan. Täällä viitattiin, että se on pääomaa, jota kannattaa lisätä. Olen hyvin pitkälle samaa mieltä.

Perustuslain 17 §:n 3 momentissa puhutaan viittomakieltä käyttävien ja vammaisuuden vuoksi tulkkaus- ja käännösapua tarvitsevien oikeuksista. Siinä sanotaan, että ne turvataan lailla. Otan tämän tässä yhteydessä esille, koska perustuslakivaliokunta siitä myös lausui, että valiokunta kiirehtii tämän lainsäädännön valmistelua. Sitä ei hoideta tällä lainsäädännöllä, mutta tässä yhteydessä on perusteltua nostaa se esille, sillä perustuslain yhdenvertaisuussäädökset edellyttävät, että tämä kieliasia koskee myös niitä, jotka eivät käytä kumpaakaan näistä kielistä, vaan vammaisuuden vuoksi tarvitsevat käännösapua ja apua tullakseen ymmärretyiksi. Minusta se on hyvä. Toivottavasti eduskunta yksimielisesti myös yhtyy tähän näkökulmaan.

Sitten en tässä yhteydessä malta olla — se liittyy tähän kielilakiin, vaikkei ruotsin kielen ja suomen kielen asemaan — ottamatta esille sitä, että meidän olisi oltava huolissamme myös suomen kielen asemasta, sen oppimisesta, sen sisällöstä ja sen juurien säilymisestä ja suomen kielen kehittymisestä näissä EU-olosuhteissa.

Täällä minusta eräs puheenvuoron käyttäjä sanoi hyvin, että suomen kieltä voidaan myös niin kehittää, että maahanmuuttajille turvataan hyvin suomen kielen ja myös ruotsin kielen opetus. Se on äärettömän tärkeä asia, jotta tulisi hyväksytyksi tähän yhteiskuntaan, voisi täällä toimia jne. Mutta myös suomen kieltä meidän itsemme tulisi arvostaa niin paljon, että me löytäisimme termejä — täällä puhuttiin tekniikasta — joilla voisimme tehdä ymmärrettäviksi myös itsemme suomen kielellä. Suomen kielen rikkaus, sen säilyminen, vaatii toimenpiteitä, se vaatii vaivannäköä, se vaatii kielen kehittymistä koko ajan.

Minusta suomen kielen asemaa ei uhkaa ruotsin kieli missään tilanteessa, en koe näin, vaan kyllä ne uhkat tulevat jostain muualta. Mielenkiintoista on se, että esimerkiksi — ehkä rohkea esimerkki, mutta en voi olla ottamatta sitä esille — jotkut edustajamme, jotka ovat Euroopan unionin tulevaisuuskonventin jäseniä, käyttävät Suomen eduskunnan virallisen puheenvuoron englanniksi. Tiedän, että sitä voi perustella niin, että muut ymmärtävät paremmin jne. Perusteita löytyy aina, mutta konventti on myös foorumi, jolla osoitetaan kansallista identiteettiä, ajattelua omalla kotikielellä jne. Kun sain olla ed. Janssonin varajäsenenä edellisessä konventissa, niin pyrimme, ja meidän edustajamme pyrkivät, aina siellä siihen, että suomeksi esittivät asian, ja jossain määrin tulivat ymmärretyiksi ja jos eivät tulleet, ed. Jansson puhemiehistössä sen lopun ymmärryksen hoiti.

Arvoisa puhemies! On syytä myös ajatella suomen kieltä ja myös toimia suomen kielen säilymisen ja kehittymisen hyväksi.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Arvostan sitä, että meillä Suomessa halutaan turvata mahdollisimman hyvin omalla äidinkielellä ymmärretyksi tuleminen. Kun kansalliskieliä ovat suomi ja ruotsi, niin tällähän on meidän vanhat historialliset perinteemme. Minusta on hyvin arvokas asia, että meillä Suomenmaassa ruotsia osataan ja nimenomaan halutaan turvata ruotsin kieltä äidinkielenään ja mahdollisesti ainoana kielenään käyttävien ihmisten parhaimmat mahdolliset palvelut. Samoin monet historialliset seikat tukevat vahvasti ruotsin kielen osaamisen tarvetta tässä maassa. Eli kyllä ruotsin kieltä tarvitaan, ja voi sanoa, että tämä kielilaki tämän turvaa.

Mutta sitten tietysti tulee toinen kysymys, jota voisi ajatella. Oli aika, jolloin meillä ei ollut vielä peruskoulua. Maassa oli rinnakkaiskoulujärjestelmä: oli kansakoulu ja kansalaiskoulu, ja sitten oli oppikoulu. Tällöin ruotsin kieltä paitsi jäi pääosa niistä ikäluokista, jotka kävivät kansakoulun ja kansalaiskoulun. Toki sielläkin ruotsin kielen opetusta oli, mutta siellä opetettiin suomen kieltä. Nämä ihmiset ovat kuitenkin selvinneet elämässään. Tiedän sen, että meidän koulumme on varsin kielipainotteinen.

Tämä nyt ei tähän lakiin suoranaisesti liity, mutta sivuaa jatkossa sitä kysymystä, missä vaiheessa pitäisi tarkistella, aivan kuten ed. Elo toi esille, oppimisedellytyksiä. Tiedän monia ruotsin kielen opettajia, jotka tuskailevat sen kanssa, että hyvä kieli ei tahdo mennä oppilaille perille. Oppilaat eivät kerta kaikkiaan jaksa opiskella tätä toista kansalliskieltämme, niin hyödyllinen ja tarpeellinen kuin se on. Silloin saattaisi olla hyvä nuoren kehittymisen kannalta ehkä oppia jotain muuta. Jossakin vaiheessa ehkä kannattaisi harkita sitä, että osattaisiin äidinkielen ohella, joka tulisi, aivan kuten ed. Leppänen toi esille, osata mahdollisimman hyvin, yksi muu kieli ja osattaisiin se mahdollisimman hyvin. Vaikka itse olen eri yhteyksissä kuutta eri kieltä äidinkielen lisäksi tenttinyt, minun täytyy sanoa, että valitettavasti en yhtään niistä osaa kunnolla. Englantia ja ruotsia käytän, jos on tarve. Toivoisin, että muun kuin äidinkielen taito voisi olla jossakin niin, että sillä myöskin selvittäisiin. Mutta tämä on ehkä jatkossa kysymys erikseen.

Mutta aivan kuten ed. Leppänen toi esille, meillä on huoli myös suomen kielestä ja äidinkielestä kaiken kansainvälistymisen myötä. Toivoisin, että meillä oikein kiinnitettäisiin viestimissä, televisiossa, radiossa, huomiota mahdollisimman hyvään äidinkieleen, ainakin semmoiseen, että kieli olisi asiallisuuteen pyrkivää. Tätä toivoisin.

Kaikki arvo ruotsin kielelle ja ruotsin kielen osaamiselle ja taitamiselle, ja katson, että tämä laki turvaa tämän. Aivan kuten ed. Lax toi esille, pitäisi päästä siihen, että kirjallisessa muodossa kaikki hallinnolliset ohjeet olisivat niin selkeitä, että jokainen pystyisi, olipa asiakkaana tai viranhaltijana, niitten kautta ymmärtämään tekstit, ja että asiat voisivat sujua mahdollisimman hyvin. Koen, että perinteisesti Suomelle on rikkaus, että meillä on kaksikielisyytemme, ja toivon, että tämä rikkaus voidaan mahdollisimman sujuvalla tavalla säilyttää.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Puheenvuoroni sijoitin tarkoituksella tähän loppuun, koska nimenomaan haluan verrata nyt käytyä kielikeskustelua muutamaan aikaisempaan kielikeskusteluun näiden 16 täälläolovuoden jälkeen.

Teen yhden hyvin merkittävän havainnon, joka liittyy nyt kuultuun keskusteluun, nimittäin sen, että ensinnäkin nyt yli puolet puheenvuoroista ovat käyttäneet ruotsinkieliset kansanedustajat ja täällä toisella puolella ovat olleet äänessä kaikki professorit, jotka tähän kansanedustajajoukkoon tällä kertaa sattuvat kuulumaan, ruotsin kielen opettaja ed. Elo ja perustuslakivaliokunnan jäsen ed. Johannes Leppänen. Täältä on puuttunut aivan kokonaan eräs joukko, se joukko kansanedustajia, joka on ollut aikaisemmin ja puhunut antaumuksella, sydämestään, kaksikielisyyteen liittyvästä kulttuuriarvosta. Ehkä ne puheet on jo pidetty ja ne löytyvät pöytäkirjastakin, niin että niitä ei tarvitse toistaa.

Mutta joka tapauksessa minä totean sen, että tämä muutos aikaisempaan on merkityksellinen arvioitaessa sitä, mitä muun muassa ed. Jansson puheenvuorossaan totesi: onko kysymys kielten, muitten kuin suomen kielen ja myöskin vähän suomen kielen, suojelusta vai onko kysymys palvelukielestä, palvelukieli-käsitteestä ja sen käytännön funktiosta. Nimittäin on aivan selvä asia, että jos halutaan säilyttää nykytilanne, se edellyttää erikoisesti maamme ruotsinkielisiltä aivan erikoisen tarkkaa huolenpitoa siitä, millä tavalla kaksikielisyyteen liittyviä oikeuksia heidän taholtaan käytetään.

Minä otan muutaman päivän takaa erittäin konkreettisen esimerkin, joka liittyy tähän mietintöön ja tähän hallituksen esitykseen. Esimerkki tulee Lohjalta, ja kysymys on proteesisuutarista. Tiedän tämän asian substanssipuolelta sen takia oikein hyvin, koska käytän proteesisuutaria jatkuvasti sattuneesta syystä. Tiedän täsmälleen, montako sanaa toisella kotimaisella kielellä tarvitaan, että tästä asiakassuhteesta selviää. Siitä tapaamisesta proteesisuutarin kanssa selviää kymmenellä sanalla, jotka ovat varmasti jokaisen Lohjan tienoolta olevan ruotsinkielisen hallussa suomen kielellä. Mutta niinpä kävi, että asianomainen virkamies siellä puolella, missä ratkaistaan se, minkälaista palvelua pitää olla tarjolla, ilmoitti, että joo, kun asianomainen proteesisuutari ei osaa ruotsin kieltä näitä noin kymmentä sanaa, niin palvelut hankitaan Hankoniemeltä. Siellä on kaksikielinen suutari, ja hän hoitaa nämä tehtävät.

Tämä on minusta erittäin vakava esimerkki. Se on esimerkki siitä, että sille kulttuurille, jota pidän suuresti arvossa, tehdään erittäin suuri vahinko. Juuri tällaisista kokemuksista muodostuu se, jolla arvioidaan tämän kaksikielisyyden tulevaisuutta, onko se kulttuuri tällainen palvelukulttuuri, joka on järkevästi ymmärretty, vai joudummeko todella kielen suojeluun.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Muutama kommentti ihan tähän loppukeskusteluun.

Ed. Lax totesi, kuinka suuri passiivinen kielitaito suomenkielisillä on. Mutta kysymys tietysti herää, mitä me teemme sellaisella passiivisella kielitaidolla, jolla ei ole mitään käytännön merkitystä: ei pysty lukemaan kirjoja, ei pysty lukemaan lehtiä, ei pysty keskustelemaan jne. Kyllähän se on aika onnetonta. Minä väittäisin, että 90 prosenttia niistä, jotka ylioppilastutkinnon ovat suorittaneet ja eivät ole sen jälkeen opiskelleet ja osaavat tämän niin sanotun passiivisen ruotsin, ei pysty sitä käytännössä käyttämään mihinkään hyödylliseen tarkoitukseen.

Puhemies! Sen lisäksi ed. Leppänen totesi aivan oikein, että äidinkieli on tietysti osa identiteettiä, kulttuuria jne., mutta voin sanoa myöskin, että vieras kieli on myöskin osa meidän identiteettiämme. Se avaa meille aivan valtavia uusia ulottuvuuksia. Kun esimerkiksi itse tulen aivan suomenkieliseltä seudulta, niin minulle ruotsi oli ensimmäinen kieli koulussa. Se on avannut minulle suuria mahdollisuuksia elämässä, mutta monet muut kielet aivan samalla tavalla. Kysymys on vain siitä, mihin meillä suomalaisilla on varaa panostaa. Meidän pitäisi myöskin miettiä, mikä on suomenkielisten panostuksen hyöty, jos se on pelkkää passiivista taitoa, mitä me sillä teemme, kuinka paljon me voimme uhrata lisää siihen.

Mitä tulee puhumiseen vieraalla kielellä kansainvälisissä yhteyksissä, me esimerkiksi Euroopan neuvostossa joudumme aina puhumaan vieraalla kielellä. Me puhumme aina englannin kielellä siellä. Ei ole mahdollisuutta tulkkaukseen. Kyllä monta kertaa on niin, että kun kansainvälisissä yhteyksissä puhutaan esimerkiksi englannin kielellä, paremmin sitä kuunnellaan kuin tulkkausta.

Gunnar Jansson /r:

Fru talman! Juridiikassa puhutaan myöskin lainsäädännön aatteellisesta ja henkisestä ulottuvuudesta tai psykologisesta ulottuvuudesta. Kyllä rohkenen toivoa ja myöskin otaksua, että tämmöinen maltillinen keskustelu uudesta kielilaista tämän päivän Euroopassa on omiaan myöskin rohkaisemaan tämmöisiin keskusteluihin, joista ed. Elo puhui. Olen jotenkin vakuuttunut siitä. Mielelläni osallistun juuri niihin ulottuvuuksiin, joista ed. Pulliainen, professori Pulliainen, puhui, elikkä keskusteluun juuri suojelusta ja palvelusta, koska naapurimaissamme puhutaan jo suojelusta ja meillähän on se aika takanapäin.

Jaakko Laakso /vas:

Rouva puhemies! Haluaisin lopuksi vielä sanoa sen, että tämän uuden kielilain hyväksyminen antaa ainakin meille, jotka toimimme kansainvälisissä järjestöissä, uuden instrumentin, jolla me voimme, lainausmerkeissä, puuttua sellaisten maiden lainsäädäntöön, joissa kieliongelmat ovat todella akuutteja. Eli me voimme omalla myönteisellä esimerkillämme kannustaa sellaisiin ratkaisuihin, joilla poistetaan myös koko joukko poliittisia ongelmia. Me tiedämme, että esimerkiksi Balkanilla monet olemassa olevat ongelmat liittyvät myös kieleen. Etnisten ryhmien välisten erimielisyyksien ja yhteenottojen taustalta löytyy paitsi uskonnollisia myös kielellisiä ongelmia. Kaiken kaikkiaan vähemmistökielten ja vähemmistöjen suojelussa Suomen esimerkki on tässä suhteessa varsin kannustava kansainvälisesti, ja tämä uusi laki antaa meille tässä suhteessa uusia välineitä.