Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa herra puhemies! Istuntopaikalla oli vähän teknisiä ongelmia puheenvuoron pyynnön osalta.

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on kysymys siitä, että sosiaali- ja terveysministeriölle annettaisiin valtuutus määritellä hoito, jota voidaan pitää rikoslain huumausainerikossäännöksissä tarkoitettuna ministeriön hyväksymänä hoitona, samoin kuin määritellä myös se, milloin jonkun katsotaan hakeutuneen tällaiseen hoitoon. Valtuutussäännös viedään päihdehuoltolakiin, mikä käytännössä tarkoittaa, että lääkkeellistä huumevieroitushoitoa tullaan järjestämään myös terveyskeskuksissa ja huumehoitoyksiköissä, niin kuin sosiaali- ja terveysministeriössä asiaa on jo valmisteltu.

Tämän esityksen vaikutuksista on sanottava ainakin seuraavat kolme kohtaa: Rikoslain suunnassa tämä selvennys on hyvin tärkeä, koska siitä on ollut kentällä epäselvyyttä; voidaan myöskin sanoa, että kun vieroitushoitoon tulee laajempia mahdollisuuksia, se tulee vähentämään huumekauppaan liittyvää rikollisuutta; mikä tärkeintä, se tulee antamaan mahdollisuuden huumeriippuvaisille henkilöille vähitellen irrottautua huumeiden käytöstä. (Hälinää)

Tähän ensimmäiseen asiaan mennäkseni Valtakunnansyyttäjänvirastohan on joutunut asiassa muotoilemaan kantansa, kun on kysytty, minkälainen hoito sitten on sellaista, jonka perusteella syyte huumerikoksesta voidaan jättää nostamatta tai tekijä rangaistukseen tuomitsematta. On tärkeätä, että tällaisia selvennyksiä lainsäädäntöön nyt tulee.

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä valiokunnassa myöskin käsiteltiin huumeruiskujen vaihto-ohjelmia, joissa on ihan sama ongelma. Nimittäin tämän laajentuneen ruiskujenvaihto-ohjelman toteuttamisessa on kentällä toistuvia vaikeuksia juuri sen takia, että kun lailla on kielletty huumeita käyttää, koskea ja kaupitella, niin on sitten kysytty, miten voi olla mahdollista, että huumeruiskujen vaihto voisi olla sallittua. Saatuamme selvitystä tästä asiasta ministeriön suunnalta todettiin kuitenkin, että kysymys ei niinkään liity päihdehuoltolakiin, vaan oikeastaan sen pitäisi olla kunnossa tänäkin päivänä tartuntatautilain perusteella. Mutta koska valiokunnan enemmistö halusi kuitenkin tätä epäselvyyttä myös tältä osin saada vähitellen poistetuksi, näimme tarpeelliseksi muotoilla lausuman, jotta hallitus pikaisesti selvittää, onko huumeiden käyttövälineiden vaihtamisesta tarpeellista lisätä nimenomainen säännös tartuntatautiasetukseen tai antaa asiasta tarkempia ohjeita, jotta toiminnan säännöstenmukaisuus tulisi selvennetyksi.

Näistä ruiskujen vaihtoasioista on sanottava, että toiminta ei ole tänä päivänä eikä voi olla myöskään tulevaisuudessa pelkästään teknistä ruiskujen vaihtoa, vaan olennaista on, että myöskin tässä toiminnassa asiantuntijavoimin annetaan tukea ja mahdollisuuksia irrottautua huumeiden käytöstä. Mutta ruiskujen vaihdon pääasiallinen tarkoitus liittyy todellakin tartuntatautien ehkäisyyn, eli näemme, että se ei ole vaihe, jossa voi moralisoida enää siitä, käyttääkö henkilö huumeita vai, vaan joka suonensisäisesti niitä käyttää, on jo melkoiset päätökset kohdallaan tässä suhteessa tehnyt. Silloin on olennaisen tärkeätä, että ei lisätä niitä terveydellisiä uhkia ja ongelmia, mitä tästä ei vain hänelle vaan hänen ympäristölleen voi pahimmassa tapauksessa aiheutua.

Viime aikoinahan on puhuttu paljon myöskin hiekkalaatikoista ja puistoista, joista löytyy likaisia käytettyjä ruiskuja, niin että ne joutuvat esimerkiksi lasten käsiin. Tarttuvat taudit ovat vakava kysymys, hiv—aids ja hepatiitti leviävät likaisten ruiskujen kautta, ja ruiskuohjelmat ovat osoittautuneet tässä suhteessa hyödyllisiksi.

Usein on kysytty, miksi nämä pitäisi jakaa maksutta, kun muitakaan lääkkeitä ei välttämättä jaeta maksutta tai siinä on äärimmäisen tarkka harkinta, mutta nyt ei ole kysymys tietenkään lääkkeestä vaan on kysymys tartuntatauti-ilmiöön liittyvästä erillisestä kysymyksestä. Ruiskujen osuus kustannuksista ei ole suuri, paljon suurempia on tietenkin henkilökunnan palkkauskustannukset ja kulut toiminnan muusta pyörittämisestä kuin konsanaan itse ruiskuista. Siksi huomiota ei ole ensisijaisesti kiinnitettävä siihen, ovatko ruiskut maksullisia tai maksuttomia, vaan kysymys on siitä, että saadaan turvallisesti annettua mahdollisuus huolehtia siitä, että ruiskut ovat puhtaita eivätkä levitä tartuntatauteja.

Arvoisa puhemies! Näinkin pitkään puhuin ruiskujen vaihto-ohjelmasta, koska siitä tuli valiokunnan enemmistön muotoilema lausuma, ja huomasin, että oli paljon pyydettyjä puheenvuoroja, joten arvelen, että juuri tämä kohta herättää keskustelua. Vastalause on tähän laadittu, mutta haluaisin kyllä vastalauseen osalta muutaman kommentin myös sanoa. Nimittäin tässä on nimenomaan kirjoitettu näin, että tavoitteellisesta huumehoidosta irrotettuna ruiskujen vaihto-ohjelmat saattavat pahentaa huumeongelmaa. Ei kukaan ole nyt ajattelemassa sitä, että ruiskujen vaihto-ohjelma olisi pelkästään tekninen tapahtuma, vaan nimenomaan tähän puoleen on näitä ohjelmia kehitettäessä kiinnitettäväkin huomiota, että se voi tarjota mahdollisuuden. Se on yksi haavi lisää, kun huumeriippuvaisia henkilöitä yritetään saada huumeiden käytöstä takaisin kuntoutetuiksi.

Arvoisa puhemies! Keskustelu tulee varmaan asian tiimoilta olemaan vilkas, mutta halusin tuoda nämä perustelut tässä esille.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan ed. Vehkaojalle todeta, että ruiskujen jakaminen on mielestäni rikoksentekovälineitten jakamista, eli jollei tätä säädöksin toisin määritellä, niin tänä päivänä en ymmärrä, miksi niitä jaetaan. Olen käynyt katsomassa tällaisessa jakopisteessä ja nähnyt, että se on pelkkää ruiskujen jakamista eikä neuvontatoimintaa. Sitten ruiskuja löytyy suuria määriä puistoista ja ne ovat riski lapsille.

Sitten kysyn: Jos ruiskuja ryhdytään jakamaan ja jakaminen laillistetaan, pitääkö niitä jakaa myöskin vankilassa, ja miltähän tuntuu ihmisestä, joka istuu vankilassa huumeitten käytöstä ja saa siellä ruiskuja käyttääkseen huumeita? Minusta tämä on aika ristiriitaista.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Myös vastauspuheenvuorona ed. Kokkosen puheenvuoroon: Nyt kysymys on siis ruiskujen vaihtamisesta ja nimenomaan neulojen vaihtamisesta. Neulathan siinä ovat se pääasiallinen ongelma. Niiden kautta todellakin esimerkiksi C-hepatiitti etenee. Täällä on puhuttu jo hiv-viruksesta. Voidaan sanoa, että meillä on hyvin vähän mahdollisuuksia suojata ei vain hiv-negatiivisia ja vielä hepatiittiin sairastumattomia huumeiden käyttäjiä vaan ennen muuta valtaväestöä näiltä tartunnoilta, koska kun ne leviävät osaan väestöä, niin myöskin, arvoisa puhemies, aina tulee uusi riski muun muassa verensiirtojen suhteen, koska virusten leviämistä ei ole koskaan mahdollista täysin estää. Tässä mielessä kysymys ei niinkään ole rikoksentekovälineistä kuin normaalista terveyden suojasta.

Tuula  Haatainen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kokkoselle voi vastata, että päättäjät liikkuvat kyllä aika tavalla rikoksen tiellä ihmisyyttä vastaan, jos kaikkea sitä ei tehdä hivin leviämisen ehkäisemiseksi, mikä meidän on mahdollista tehdä. Puhtaiden ruiskujen jakaminen on selkeästi asiantuntijoiden tutkimuksissa osoittanut todeksi sen, että hivin ja hepatiitin leviämistä on voitu vähentää väestön keskuudessa ja piikkihuumeita käyttävien huumausaineiden käyttäjien keskuudessa. Mutta myös prostituution kautta tämä ongelma leviää muuhun väestöön. Tätä kautta portti on koko ajan olemassa, eli tartuntatie on saatava poikki siellä, missä tartunta tapahtuu, ja se tapahtuu nimenomaan likaisten neulojen ja ruiskujen välityksellä.

Päivi   Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Likaisten ruiskujen kautta leviävät tartuntataudit ovat toki riski terveydelle, mutta täytyy muistaa, että myös huumeet sinänsä ovat riski terveydelle ja aiheuttavat kuolemantapauksia ja aiheuttavat sairastumista. Jos nyt lähdemme sille linjalle, että huumeiden vastaisessa taistelussa keskitytään vain ja lähinnä tartuntatautien torjumiseen, niin samalla kyllä valitettavasti annamme sen viestin huumeiden käyttäjille, että huumeet sinänsä ovat ikään kuin turvallisia, kunhan vain vältetään, ettei niiden myötä tule tartuntatauteja. Mielestäni emme ole vielä siinä tilanteessa, että meidän täytyisi lähteä tällaiselle antautumislinjalle, vaan kyllä edelleen täytyy taistella niin tartuntatauteja kuin myös huumeita vastaan.

Tanja  Karpela  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni hallituksen esityksessä käsitellään ongelmakäyttäjiä. On aivan eri asia, kun puhutaan ongelmakäyttäjistä tai viihdekäyttäjistä. Samat hoitokeinot tai ennalta ehkäisevät keinot eivät päde ongelmakäyttäjiin ja viihdekäyttäjiin, koska viihdekäyttäjä ei välttämättä koe edes tarvitsevansa hoitoa eikä tästä syystä sellaista hoitoa hae. Sen takia se, että ruiskuja jaetaan, ei silloin kannusta huumeita käyttämään, vaan se on ongelmakäyttäjille tarkoitettu hoitomuoto tai ennalta ehkäisevä tartuntatautien hoitomuoto.

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ymmärrän lääkärinä ja päättäjänä, että tässä on selkeästi lääketieteellinen ongelma, mihin ed. Tiusanen ihan oikein viittasi, samoin kuin ed. Räsänen. Mutta kun päättäjänä tätä asiaa ajattelee, niin kyllähän tässä on nonverbaalinen viesti lähinnä myönteisestä suhtautumisesta huumeiden käyttöön, jos annetaan puhdas piikki, jota voidaan käyttää. Sitä ajattelutapaa ei voi kieltää, kun asiaa käsitellään. En kuitenkaan ole selkeästi neulojen jakamista vastaan, mutta kyllä meidän täytyy rehellisesti myöntää, että tämmöisen viestin me annamme, kun näitä neuloja jaamme.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On valitettavaa, että lääkärikoulutuksen saaneet edustajat ovat niin huonosti perehtyneet tähän asiaan. Neulojen vaihtaminen ja jakaminen on nimenomaan huumeiden ehkäisytyötä ja samalla tartuntatautien ehkäisytyötä. Siinä on kaksi tavoitetta: saadaan tämä ongelma valvontaan ja voidaan auttaa näitä henkilöitä pääsemään vapaaksi huumeista. Se on aivan yhtä tärkeä tavoite kuin tartuntatautien ehkäiseminen. Tartuntatautien ehkäiseminen on tietysti jo sinällänsä aivan välttämätöntä, ja tämä on hyvä keino siihen. Toivoisin, että perehtyisitte tähän asiaan ja kuuntelisitte niitä lääkäreitä, jotka hoitavat huumeongelmaisia.

Marjatta  Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta nyt täytyisi kiinnittää huomiota siihen, mitä valiokunta tahtoo. Se tahtoo lausuman tuella pikaisen selvityksen nyt hallitukselta. Kun näin tehdään, niin selvitys sitten osoittaa, mitä osoittaa. Sitten voidaan arvioida selvityksen perusteella, mihin päädytään. Mutta tällainen ennakoiva keskustelu on tietysti sinänsä ihan aiheellista.

Haluan myös sanoa painokkaasti, että nyt ei ole kysymys vain huumeiden käyttäjistä, jotka ruiskuja käyttävät, vaan heidän ympäristöstään, heidän läheisistään myöskin. Kysyn nyt teiltä, jotka haluatte vastustaa tätä kysymystä: Tarkoitatteko, että kaikki ne huumeruiskujen vaihto-ohjelmat, jotka ovat jo pyörimässä, pitäisi lopettaa?

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Tässä koetan puhua sekä huumeruiskujen vaihto-ohjelmasta että korvaushoito-ohjelmista. Aluksi haluan kyllä painokkaasti sanoa, että huumeruiskujen vaihto-ohjelma — siinä on muuten vaihdettava myös ruiskut eikä vain neuloja, tämä ed. Tiusaselle todettakoon — on ollut suuri menestys sen takia, että olemme muutamassa vuodessa onnistuneet alentamaan suonensisäisestä käytöstä johtuneita sekä hiv-infektiota että hepatiittia. Hiv-infektio tällä hetkellä on koko väestöä koskeva suuri uhka juuri sen takia, että meillä on myös huumeitten käyttöön liittyvää prostituutiota ja tätä kautta syntyy selkeä kanava ensin miehiin ja sitten vaimoihin tälle hiv-infektiolle. Se, että me olemme onnistuneet vähentämään tartuntoja, on suoranainen ihme, koska tartuntoja on lähiympäristössä kyllä aika paljon tarjolla, kun tiedämme, kuinka nopeasti nimenomaan huumeiden käyttäjien keskuudessa hiv-tilanne on pahentunut sekä Virossa että Venäjän lähialueilla. Se, että me olemme tällä erittäin onnistuneella ruiskujen vaihto-ohjelmalla onnistuneet vähentämään hiv-tartuntoja, on suuri saavutus.

Haluaisin kysyä seurausetiikan kannalta, ovatko ne, joiden mielestä näin ei saa tehdä, valmiit ottamaan vastaan ne kuolemantapaukset, joita sekä huumeiden käyttäjille että muulle väestölle tästä seuraisi. Minusta tämä on aika erikoista keskustelua.

Sitten on se kysymys, jättääkö henkilö, joka on ensin hankkinut itselleen annoksen heroiinia, huumeen sen takia käyttämättä, ettei saa puhdasta ruiskua ja neulaa. Erityisesti amfetamiinin käyttäjät, joilla ehkä amfetamiinin takia harkintakyky vähän saattaa joskus lipsua, ovat tässä ehkä vielä suurempi riski. Mitään näyttöä siitä, että ruiskujen vaihto-ohjelmat lisäisivät huumekauppaa, ei ole olemassa. Se on kyllä täysin ... (Ed. Kokkonen: Kuka sitä on tutkinut?) — Siis mitään näyttöä siitä ei ole. Sitä on tutkittu kansainvälisesti eri puolilla maailmaa. — Todellakin se tulos, että me olemme onnistuneet puolittamaan erittäin vaikeissa olosuhteissa nämä tartunnat, on minusta näyttö tämän järjestelmän puolesta.

Sen lisäksi, kun tässä on kysymys nimenomaan vaihto-ohjelmasta, niin se vähentää niitten neulojen määrää, jotka jäävät lasten leikkipuistoihin. Niistä ei sinänsä ole niin suurta vaara kuin näyttää, koska neulan täytyy olla erittäin tuore, ennen kuin pystyy hiviä tartuttamaan, mutta vastenmielinen ilmiö se kuitenkin on.

Asiahan ei koske tätä lakiesitystä vaan pontta. Olen tästä ponnesta ihan ilahtunut. Se ei kuulu tämän lain piiriin vaan tartuntatautien ehkäisyn piiriin, mutta jos eduskunta tämmöistä toivoo, me kyllä panemme tämän täytäntöön. Jonkin verran on hallituksella, tai sanotaan valtiovallalla, ollut horjuvuutta tässä kysymyksessä. Eräässä osassa Suomessa, ei kaikkialla, poliisi kerää talteen niitä neuloja ja ruiskuja, joita sosiaaliviranomaiset ensin ovat jakaneet. Se ei tietenkään voi olla ikään kuin samalta taholta järkevää toimintaa.

Itse esitys mahdollistaa asetuksen antamisen korvaushoidoista, ja tarkoituksenani on antaa tämä asetus vielä, sanotaan, viikon tai kahden sisällä. Tässä on tarkoitus sekä metadoni- että ennen kaikkea buprenorfiiniohjelmia Suomessa lisätä. Tässä yhteydessä on pelätty, että näitten ohjelmien lisääminen toisi buprenorfiinia katukauppaan. Siinä ymmärtääkseni käy täysin päinvastoin. Tällä hetkellä buprenorfiinia katukauppaan tulee sen takia, että huumeriippuvaiset ihmiset hakevat sitä Pariisista, josta sitä on laillista hakea, sitä saa tuoda kahden viikon annoksen. Matkailun rahoittamiseksi he ilmeisesti saattavat tuoda sitä hieman useamman annoksen ja rahoittaa sen matkailun myymällä näitä. Tämä tarve poistuu sen jälkeen, kun he saavat sen normaalin julkisen sektorin palvelun kautta. Samalla näitten lääkkeitten jakelu tapahtuu valvotusti. Lääke on nautittava, oikeastaan imeskeltävä, hoitohenkilökunnan nähden. Sitä ei silloin voi viedä katukauppaan. Tässä tulee mahdolliseksi myös tietyille luottopotilaille saada seitsemän päivän annos kotiin, joka mahdollisuus on muuten olemassa tälläkin hetkellä. Jos he myyvät sen annoksen, he ovat sitten ilman omaa annostaan. Kyllä sen verran vaikeasti riippuvaisista huumeongelmaisista on kysymys, että tuskin he ryhtyvät sitä tekemään. Oma käsitykseni on, että sinänsä ikävä buprenorfiinin katukauppa tässä tyrehtyy.

Sitten siitä julkisesta kohusta, kun joskus tuntuu siltä, että koko meidän huumeongelmamme olisi pelkkää buprenorfiinikauppaa, haluan varoittaa, että miettikääpä hieman huumepolitiikkaa noin peliteoreettisesti: Kuka on se, jonka kannattaa näitten korvaushoitojen mainetta tärvätä, kuka siitä hyötyy? Eikö siitä hyödy lähinnä huumekauppias? Siinä mielessä kannattaa pohtia sitä, kenen propagandaa ajetaan, kun uskotaan niitä huumenuoria, joita huumekauppias on käskenyt sanomaan, että ovat aloittaneet buprenorfiinilla.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys, jota nyt käsittelemme, on sinänsä kannatettava. Se tekee mahdolliseksi huumeriippuvaisten hoidon myös perusterveydenhoidon yksiköissä, mikä on käynyt todellakin tarpeelliseksi ja varmasti välttämättömäksi huumeongelman laajentuessa ja syventyessä. Tähän sisältyy mahdollisuus myös tasata näiden kalliiden hoitojen kustannuksia, mikä sekin on tarpeellista etenkin pieniä kuntia ajateltaessa.

Opioidiriippuvaisten hoito on kuitenkin vaativaa ja edellyttää varsin syvällistä asiantuntemusta. Asiantuntijat ovat varoittaneet siitä, että liian kevein perustein aloitettu korvaushoito ja esimerkiksi liian nuorille ihmisille aloitettu korvaushoito saattaa johtaa ilmiöön, jossa laittomia huumeita vaihdetaan laillisiin ja suhtaudutaan liian varhaisessa vaiheessa huumeiden käyttäjään ikään kuin huumekroonikkoon. Jos ajatellaan varsinaista ylläpitohoitoa, se kuuluu lähinnä terminaalivaiheessa olevan vaikeasti huumeriippuvaisen sairaan ihmisen hoitoon. Jos ylläpito- tai korvaushoitoa annetaan liian löysin ehdoin, hoidettava saattaa tulla korvaavasta huumeesta pysyvästi riippuvaiseksi.

Siinä vaiheessa, kun syksyllä käsittelimme tämän vuoden budjettia ja myös tätä tarkoitusta varten erikseen korvamerkittyä määrärahaa, muun muassa valiokunnassa meillä kuultiin asiantuntijoita, jotka epäilivät, onko Suomessa edes niin paljoa näitä näin vaikeasti huumeriippuvaisia ihmisiä, että tällainen määräraha tulee kokonaan tähän tarkoitukseen budjetoida. Samalla voidaan kritisoida sitä, ollaanko nyt huomio siirtämässä vain näiden vaikeasti huumeriippuvaisten henkilöiden ryhmään, vai pitäisikö meidän enemmän satsata varhaiseen vieroittamiseen, varhaiseen kuntoutukseen ja huumeiden käytön tyystin ennaltaehkäisyyn, joka koskee valtavan paljon suurempaa ryhmää ja jossa voitaisiin toivon mukaan saada myös parempia tuloksia aikaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tätä määrärahaa, jota nyt tähän tarkoitukseen käytetään, olisi tullut laajentaa ja suunnata ennen kaikkea päihderiippuvaisten äitien, raskaana olevien naisten, vieroitushoitoon, joka on osoittautunut erittäin tulokselliseksi ja johon on liian vähän resursseja olemassa ja jonka seurauksena voitaisiin edistää kahden ihmisen tervehtymistä.

Riski lääkkeiden joutumisesta katukauppaan on valitettavasti myös merkittävää. Tämä ryhmä, josta nyt puhutaan, on sellaisia henkilöitä, jotka ovat huumeriippuvaisuuden ylläpitämiseksi ja huumekierteen jatkamiseksi joutuneet monella tavoin kehittämään taitojaan myös manipuloida ja hankkia huumeita epärehellisin keinoin. Tässä suhteessa terveydenhoitoyksiköissä tulee myös hyvin vakavasti tähän seikkaan varautua.

Mielestäni Suomessa emme ole kuitenkaan huumetilanteen pahennuttuakaan vielä siinä tilanteessa, jossa joutuisimme ikään kuin nostamaan kädet ylös ja antautumaan huumeongelman kohdalla. Sen vuoksi edelleenkin on johdonmukaista, että koska huumeiden käyttäminen on lainvastaista, edelleen huumepolitiikassa tulee pyrkiä huumeista irrottautumiseen. Puhtaiden ruiskujen vaihtamisella pystytään estämään likaisten ruiskujen kautta leviäviä tartuntatauteja, mutta täytyy muistaa, että puhtaat ruiskut eivät kuitenkaan vähennä itse huumeisiin liittyviä terveyshaittoja ja niiden aiheuttamaa sosiaalista syrjäytymistä. Huumeiden käyttö on lainvastaista, mikä aiheuttaa eettisen ongelman huumeidenkäyttövälineitä jaettaessa. Tavoitteellisesta huumehoidosta irrotettuina ruiskujenvaihto-ohjelmat saattavat siten edelleen pahentaa huumeongelmaa.

Ministeri Soininvaara totesi äsken puheenvuorossaan, että huumeiden käyttäjien tartuntataudit ovat näiden ohjelmien ansiosta vähentyneet, mutta täytyy muistaa, että samanaikaisesti kuitenkin huumeiden käyttö on lisääntynyt. Samoin huumekuolemien määrä on lisääntynyt. Voidaan kysyä, että jos olisi noudatettu toisenlaista huumepoliittista linjaa esimerkiksi toteuttamalla alaikäisten tahdosta riippumattoman huumevieroitushoidon mahdollisuus ja niin sanottu nollatoleranssipolitiikka myös huumeiden käytön suhteen ja annettu selvä viesti, yhteiskunnallinen signaali, että huumeiden käyttöä ei missään tilanteessa hyväksytä, olisiko meillä kenties tilanne myös huumeiden itsensä aiheuttamien haittojen ja kuolemantapausten suhteen parempi.

Valiokunnassa todellakin meillä heräsi keskustelu puhtaiden huumeruiskujen jakamisesta lähinnä valiokunnan enemmistön aloitteesta, vaikka tämä asia ei sinänsä hallituksen esitykseen varsinaisesti liittynyt. Sen vuoksi tulen toisen käsittelyn yhteydessä esittämään hyväksyttäväksi valiokunnan enemmistön ponnen kanssa kilpailevan ponnen, jossa varoitetaan siitä, että puhtaiden huumeruiskujen jakaminen voi antaa väärän viestin niin koko yhteiskunnalle kuin ennen kaikkea huumeiden käyttäjille itselleen.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva pykälämuutos kätkee sisälleen yhden aikamme vakavista haasteista: huumeruiskujen vaihdon ja huumeiden käyttäjien lääkkeellisen hoidon järjestämisen ja käytön. On erittäin hyvä, että valiokunta on kannanotossaan puuttunut asiaan ja esittänyt lausumaehdotuksen. Myös tämän vuoden budjettiin on varattu erikoismääräraha huumehoitoihin. Siihen ottivat kantaa jo viime syksynä muun muassa Klaus Mäkelä ja Kari Poikolainen toteamalla, että iso huoli on, että hoitoa saatetaan antaa väärin kriteerein. Silloin siitä ei pääse helposti irti ja siitä tulee kuin elinkautinen.

Omalta osaltaan tilannetta on valottanut tunnetun huumelääkärin hiljattain saama tuomio huumehoitoon käytettävän lääkkeen kulkeutumisesta katukauppaan. Käsitysten ristiriitaisuutta kuvaa myös se, että oikeudenkäynnin jälkeen eräät lääkärit kirjoittivat Helsingin Sanomien yleisönosastossa pitävänsä tuomiota kohtuuttomana ja katsoivat kyseisen lääkärin olleen uranuurtaja hoitojen aloittamisessa.

Pääkaupunkiseudulla havahduttiin ensimmäisenä huumetilanteeseen. Täällä aloitettiin puhtaiden huumeruiskujen jakelu, koska vakavat tartuntataudit hiv ja hepatiitti saivat jo epidemian piirteitä. Ymmärrän vastalauseen esittäneiden huolen siitä, että huumeruiskujen jakaminen voi antaa väärän viestin niin huumeiden käyttäjille kuin laajalle yleisölle huumeiden käytön hyväksyttävyydestä. Toisaalta heidän lausumansa antaa väärän kuvan siitä, miten puhtaiden huumeruiskujen jakamisen käytännössä tulisi tapahtua. Minulle oli yllätys ed. Kokkosen ilmoitus, että niitä noin vain jaetaan, (ed. Kokkonen: Niitä jaetaan!) koska ainakin siltä osin, miten se tapahtuu Vantaalla ja miten se on järjestetty, siihen liittyy kiinteästi terveysvalistuksen antaminen ja hoidon tarjoaminen. (Ed. Kokkonen: Oletteko itse varmistanut sen?) — Olen tarkistanut.

Oma erityishoitonsahan sinänsä on lääkkeellinen huumehoitokorvaus tai lääkemäinen huumeiden korvaus, joka soveltuu sinänsä vain heroiinin käyttäjille, joita viime syksynä arvioitiin olevan koko maassa noin 2 500—3 000. Toinen puoli käyttäjistä, joka käyttää suonensisäisesti huumeita, on joko amfetamiinin käyttäjiä tai sekakäyttäjiä. Minun tietojeni mukaan ainakin Helsingin yliopistollisen sairaalan hoitomuotojen mukaan lääkkeellistä huumehoitoa ei anneta helpoin perustein vaan vain pitkäaikaisille käyttäjille, joilla on myös selkeästi oma halu järjestää elämänsä uudelle uralle, ja heidän täytyy sitoutua muihin psykososiaalisiin hoitoihin.

Huumeiden käytöstä on vaikea saada tarkkoja määrällisiä arvioita. Vantaalla valmistui hiljattain kaupungin oma päihdestrategia. Siinä esitetty arvio niin sanottujen suonensisäisten huumeiden käyttäjistä perustui viimeiseen tilastoon vuodelta 98, jolloin arveltiin, että heitä olisi noin 11 000—16 000 koko maassa. Heistä noin 40 prosenttia arveltiin olevan Pääkaupunkiseudulla. Silloisen arvion mukaan Vantaalla käyttäjiä olisi ollut 700—1 400. Viime vuonna Itä-Vantaalla ruiskuja jakavan toimipisteen asiakasmäärä oli 773 henkilöä, joista miehiä 548 ja naisia 185. Tämä luku ei suinkaan kuvaa edes Vantaan tilannetta, (Ed. Kokkonen: Ei, koska he käyvät Helsingissä!) koska jo pelkästään Länsi-Vantaan käyttäjien arvioidaan asioivan Helsingissä. Lisäksi täytyy muistaa, etteivät kaikki käyttäjät turvaudu jakelupisteisiin. Joka tapauksessa voidaan todeta, että puhumme useita tuhansia käyttäjiä koskevasta ongelmakokonaisuudesta, jolla on merkittävät ja vakavat seuraukset koko yhteiskuntamme osalta.

Valiokunta toteaa lausunnossaan, että STM:n tulee selvittää, onko tarpeellista lisätä huumeiden käyttövälineitä koskeva säännös tartuntatautiasetukseen tai antaa asiasta tarkempia ohjeita. Mielestäni STM:n tulisi kokonaisuudessaan selvittää huumeiden käyttäjien hoitotilanne ja sen aiheuttamat toiminnalliset ja taloudelliset tekijät.

Huumeiden käyttäjien hoito vaatii hyvin monipuolista hoitokokonaisuutta, joka usein kestää jopa vuosia. Jo nyt on vaikeutena hoitopaikkojen puute huumepsykoosien ja vieroitushoitojen osalta. On myös muistettava, että valitettavasti joukossa on yhä nuorempia potilaita, joiden oirehtiminen on niin vaikeaa, että perinteiset nuorten hoitopaikat eivät pysty hoidosta vastaamaan. Terveydenhoidon paikkojen ohella meiltä puuttuu myös sosiaalitoimesta raskaita hoitoja vaativien nuorten hoitopaikkoja.

Pääkaupunkiseudulla saatujen kokemusten mukaan näiden potilaiden hoito on myös vaikeasti toteutettavissa muiden palvelujen osana. Henkilökunnan on vaikea hoitaa näitä potilaita muun työn ohella juuri siksi, että hoito vaatii paljon laaja-alaisempia ratkaisuja kuin yleisesti muiden potilaiden hoito. Pelkkä lääkkeiden jako ei ole riittävä toimenpide, vaan psykososiaalinen hoito on olennainen osa hoidosta. Lisäksi huumepotilaiden hoito aiheuttaa omia riskitilanteita, joista valitettavana esimerkkinä voidaan pitää hiljattain Peijaksen sairaalassa sattunutta lääkäriin ja hoitajaan kohdennettua väkivaltaa. Ellei huumepotilaiden hoitoa pystytä järjestämään omana erityistoimena, on pelättävissä, että normaaleihin päivystysyksiköihin kohdentuvat vieläkin raskaammat paineet kasvavat.

Arvoisa puhemies! Valitettavasti huumepotilaiden hoito on tullut osaksi terveydenhuollon arkea. Yhteiskunnan on pakko vastata haasteeseen. Toivonkin, että STM selvittää tilannetta ja ottaa samalla huomioon sen, että näiden potilaiden hoito on vaativaa ja aiheuttaa merkittäviä kustannuksia, joita ei pidä sälyttää yksin asianomaisen kunnan kannettavaksi.

Tuula  Haatainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä esitys, joka mahdollistaa piikkihuumeiden käyttäjille korvaushoitojen aloittamisen, on äärimmäisen tärkeä uudistus.

Olemme huumeiden osalta tilanteessa, jossa meidän on osattava toimia ja reagoida eikä tule sulkea silmiä siltä todellisuudelta, missä elämme. Ylläpitohoitojen avullahan voidaan estää suonensisäisiä huumeita käyttävien ajautuminen rankkojen rikosten tielle tai esimerkiksi prostituutioon. Itse olen vieraillut Kurvin klinikalla ja myös HUSin korvaushoitopoliklinikalla ja todennut itse paikan päällä sen, että tämä työ ei ole helppoa. Se on hyvin raskasta, mutta siellä tehty työ on uraauurtavaa ja tärkeää työtä huumeiden käytön vähentämiseksi ja myös monien laajojen sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi.

Korvaushoito ei todellakaan voi olla pelkkää lääkkeiden jakamista, vaan siihen on liityttävä aina sosiaalista, kuntouttavaa toimintaa ja sen on oltava työtä sen eteen, että ihminen selviytyy arkipäivässä ja pikkuhiljaa pääsee kenties sille tielle, että voi irtaantua kokonaan huumeista. Kaikille ihmisille se ei ole helppoa, kaikille se ei onnistu, ja niissä tilanteissa on varmasti parempi, että korvaushoidon kautta heidät pystytään pitämään yhteiskunnassa kiinni, yhteiskuntakelpoisina, eikä heitä päästetä ajautumaan esimerkiksi vankiloihin rikoksen tieltä.

Tämän yhteydessä kiinnitettiin huomiota piikkijakeluun, joka ei varsinaisesti tämän lainmuutoksen kohteena ollutkaan, mutta johtuen siitä, mikä tilanne nyt on syntynyt, valiokunta antoi lausumansa sen puolesta, että puhtaita ruiskuja ja piikkejä pitää voida jakaa ja sen on selkeästi oltava lainsäädännössä sisällä.

Puhtaiden ruiskujen ja piikkien jakamisen lähtökohtanahan ovat selkeästi terveydelliset syyt. Sille ei ole mitään muita perusteluja kuin terveydelliset ja nimenomaan tartuntatautien leviämisen näkökulmasta terveydelliset syyt. Me tiedämme, miten hiv- ja hepatiittiepidemia ryöpsähtivät huumeiden käytön lisääntymisen ansiosta Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla. Siihen vastattiin pohtimalla keinoja, miten voitaisiin tartuntatie estää ja katkaista. Toki siinä yhteydessä on mietitty myös keinoja, miten huumeiden leviämistä ylipäätänsä voitaisiin ehkäistä poliisin työn kautta ja sosiaalisen työn kautta.

Lääketieteen tutkijat ja asiantuntijat ovat selvästi voineet osoittaa sen, että ruiskujen jakelun avulla on voitu katkaista hivin ja hepatiitin leviämistä. Minusta tämä on keskeisin syy, miksi tätä työtä pitää tehdä, vaikka se saattaa tuntua vastenmieliseltä ja se saattaa näyttäytyä niin, jos tahtoo nähdä siitä näkökulmasta, että se edesauttaisi huumeiden käyttöä. Mutta me olemme tilanteessa, jossa pitää osata valita toimenpiteitä, jotka siihen tilanteeseen sopivat. Tämä on katsottu parhaaksi keinoksi ehkäistä näiden tappavien tautien leviäminen.

Olen sitä mieltä, että huumeiden käytön ennalta ehkäisemiseksi pitää tehdä huomattavasti enemmän ja kaikki voitava. Huumeiden käytön hoitopaikkojen lisäämiseen, rahojen osoittamiseen hoitopaikkojen lisäämiseksi, on suunnattava huomattavasti enemmän resursseja. Meillä on tälläkin hetkellä nuoria huumeiden käyttäjiä, jotka menisivät hoitoon, mutta hoitopaikkaa ei ole tarjolla. Heille on tällainen paikka nopeasti löydyttävä.

Haluan korostaa sitä, että näissä huumekysymyksissä ei ole olemassa semmoista puhdasoppista yhtä linjaa, vaan me tarvitsemme monenlaisia toimenpiteitä. Ensisijainen on oltava sen, että meidän pitää lapsille ja nuorille riittävän varhaisessa vaiheessa osata kertoa myös elämän ikävistä asioista ja kertoa heille se myös siten, että he omassa elämässään, itsenäisissä päätöksissään, osaavat sanoa huumeille "ei".

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Edustajat Kautto ja Haatainen käyttivät perustellut ja hyvät puheenvuorot. Olen heidän kanssaan samoilla linjoilla. Tässä yhteydessä haluaisin vielä jatkaa sitä keskustelua, jota käytiin huumeneulojen vaihdosta. Korvaushoito on mielestäni perusteltu vaihtoehto, samoin neulojen vaihto. Se ei ole kehotus käyttää huumeita. Päinvastoin se on nimenomaan pyrkimys saada huumeongelma hallintaan ja pyrkimys myöskin vähentää huumeiden käyttöä ja nimenomaan tukea huumeiden käyttäjiä, jos heillä voimat riittävät päästä huumeista irti, tukea huumevapaata elämää.

Tampereella neulojenvaihto-ohjelma otettiin käyttöön noin viisi vuotta sitten. Ennen päätöksentekoa virkamiehet toivat varsin perustellun selvityksen sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenille huumeongelmista kaupungissamme ja myöskin tartuntatautitilanteesta. Tartuntatautitilanne oli erittäin huolestuttava. He halusivat neulojenvaihtoprojektilla taikka neulojenvaihtotoiminnalla — se ei ole projekti, vaan se on pysyvää toimintaa nykyään — päästä kiinni kahteen asiaan, nimenomaan huumeiden käytön valvontaan ja hallintaan ja ehkäisyyn, löytää keinoja auttaa ihmisiä ja toisaalta ehkäistä tartuntatautivaaraa. Nämä molemmat ovat erittäin tärkeitä asioita. Neulojenvaihto- ja neuvolatoiminta palvelevat molempia tarkoituksia. Pidän tätä perusteltuna toimintana. Hämmästelen todella niitä puheenvuoroja, joissa vastustetaan neulojen vaihtoa ja väitetään, että se on kehotus käyttää taikka myönteinen signaali huumeiden käytölle. Näin ei ole.

Toinen asia, josta vielä ei ole puhuttu, on ensimmäisen lain, erikoissairaanhoitolain, 56 a §:n muutos — taikka ehkä en seurannut koko keskustelua, mutta en havainnut sitä. Tässähän säädetään, että potilaskohtaisten kustannusten tasaamisjärjestelmää, on käytettävä kaikkiin tutkimuksiin, toimenpiteisiin ja hoitoihin, joita sairaanhoitopiirissä annetaan. Miksi tällainen säännöksen tarkennus on ollut tarpeen? Sen vuoksi, että monissa sairaanhoitopiireissä psykiatrinen hoito on jätetty tasausjärjestelmän ulkopuolelle. Luulen kyllä, että tänä päivänä monissa sairaanhoitopiireissä, joissa se aiemmin oli ulkopuolella, se on jo sisällytetty tasausjärjestelmän piiriin. Tämä on tärkeää.

Valiokunta mietinnössään viittaa myöskin siihen, että tasausjärjestelmän rajat ovat liian korkeat. Usein ne ovat jossain 300 000 markan elikkä noin 50 000 euron tasolla. Se on mielestäni liian korkea taso. Erityisesti pienten kuntien edustajat omassa sairaanhoitopiirissämme ovat olleet samalla kannalla, että tätä rajaa pitäisi alentaa.

Mutta se, että sitä rajaa alennettaisiin, ei muuta muuksi sitä tosiasiaa, että sairaanhoitopiirikohtaisesti kustannukset kuitenkin pitää jakaa. On monia asioita, jotka suurissa kaupungeissa ovat vaikeampia ongelmia. Esimerkiksi juuri huumeongelma suurissa kaupungeissa on vaikeampi kuin pienissä maalaiskunnissa. Siinä mielessä tämä vain tasoittaa niitä kustannuksia, mutta ei auta niiden suurten kustannusten maksamiseen kokonaisuudessaan.

Siinä mielessä mielestäni olisi tarpeen harkita, miten valtio osaltaan ottaisi näitä erilaisia kalliita hoitoja kokonaan kustannettavakseen. Mielenterveyspuolella ja vankien taikka oikeudenkäynnissä tuomitsematta jätettyjen henkilöiden hoidon kustannuksia ja tämän tyyppisiä on tutkittu jo pitkään, voitaisiinko nämä ottaa kokonaan valtion piikkiin. Mielestäni näin pitäisi menetellä ja löytää tätä kautta apua siihen, että jos jossain pienessä kunnassa esimerkiksi sattuu olemaan vaikeita ongelmia, ne ovat kunnan sosiaali- ja terveysbudjetin kannalta ja koko kunnan budjetin kannalta erittäin vaikeita asioita. Myös huumehoitoon liittyvät asiat, kuten ed. Kautto puhui, saattavat nousta todella korkeiksi.

Nämä kommentit tähän esitykseen halusin vielä esittää.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys laeiksi erikoissairaanhoitolain ja päihdehuoltolain 28 §:n muuttamisesta koskettaa huumepotilaiden hoitoa. Kysymyksessä tähdentyy myös eräs näkökulma siihen, millä tavalla huumepotilaiden, huumeasiakkaitten, huumeita käyttävien ihmisten, hoitoa kehitetään tai toteutetaan. Valiokunnan kannanotoissa todetaan, että tämän toiminnan laajentaminen ja vakiinnuttaminen on yksi osa terveydenhuoltoa. Tartuntatautien levittämisen ehkäiseminen on tärkeää. Valiokunta ottaa kannan toiminnan, siis niin sanotun lääkkeellisen hoidon, vakiinnuttamisen ja laajentamisen puolesta nimenomaan tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi. Niinhän täällä on noussut esille, että kysymys hepatiitin leviämisestä on yksi asia, joka kyllä on perusteltu syy, että toimenpiteitä tulee etsiä siihen, millä tavalla tätä asiaa pyritään ratkaisemaan. Varmasti jokainen ymmärtää, että yhteinen tavoite on, että sairauksien kohdalla saadaan ihmiselle enemmän terveyttä kuin sairauden pahenemista. Siitähän tässä kaiken kaikkiaan on kysymys.

Mutta tietenkin näkökulmani tässä yhteydessä on jo se, että seurausten hoito on tärkeää, mutta millä puututaan sitten aivan siihen primääriin, ennalta ehkäisevään, kaikkeen siihen kokonaisuuteen, millä on vaikutusta tämän ongelman ratkaisuun? Silloin näen erittäin tärkeänä ne kannanotot ja puheenvuorot, mitkä täälläkin ovat tulleet esille siitä, että niin hyvää kuin tämä laki varmasti tavoittelee, ja myös valiokunnan kannanotot ovat selkeitä ja lausumaehdotuskin on oikean suuntainen, niin kyllä kysymys kuitenkin edelleen jää, mikä kaiken kaikkiaan tämän, sekä lausumaehdotuksen että hallituksen esityksen, viesti on käyttäjille ja siinä maastossa liikkuville, jotka kokevat sitä, että käytänkö vai en ja minkälaisia päätöksiä itse tekee.

Niinpä tässäkin yhteydessä oma kysymykseni on, jos lähdemme ennalta ehkäisevästä työstä kaiken kaikkiaan muidenkin sairauksien kohdalla, mikä on se viesti tai mikä on se toiminta, mitä yhteiskunnan tasolta viestitämme näille henkilöille siitä, että heillä on todellinen oma vastuunsa myös lähteä yhdessä yhteiskunnan kanssa, eri toimijoiden kanssa, etsimään sellaista ratkaisua, että huumeista voidaan irtautua, huumeiden käytöstä voidaan luopua.

Valiokunnan lausumaehdotuksessa on siis, että eduskunta edellyttäisi, että hallitus selvittää, onko huumausaineiden käyttövälineiden vaihtamisesta tarpeellista lisätä nimenomaan säännös tartuntatautiasetukseen tai antaa asiasta tarkempia ohjeita, jotta toiminnan säännöstenmukaisuus tulisi selvennetyksi.

Täällä ovat tulleet esille kokemukset ja käynnit näillä klinikoilla tai paikoissa, joissa ruiskuja jaetaan. Jo näistä puheenvuoroista on tullut esille hyvin ristiriitaista tietoa. Joku on käynyt ja nähnyt, miten selkeää, hyvää terveyskasvatusta, valistusta, siellä annetaan, ja on sitä mieltä, että sillä olisi myönteinen merkitys. En asettaisi näitä edes niin, kenellä se oikea tieto on, mutta joka tapauksessa silläkin on merkitys, että me olemme käyneet näissä kohteissa ja todenneet, että haittavaikutuksia niistä joka tapauksessa on myös, jos on jotakin muutakin. Ehkä on näin, että ne ruiskut sitten joissakin paikoissa tulevat oikein kerättyä johonkin jne., mutta sekään ei kuulemma aina pidä paikkaansa. Toivoisin, että ennen kuin tämänlaiseen ratkaisuun mennään, ennen kuin lähdetään laajentamaan tätä hoitomuotoa, ikään kuin yhteiskunnallisesti vahvistamaan tämänlaisen hoitomuodon kehittämistä, meillä olisi aivan selkeästi tiedossa ne haitat ja edut seurauksista ja se, onko jotakin muuta vaihtoehtoa, mitä muuta me voimme käyttää.

Tässä yhteydessä, kun puhumme huumehoidoista, huumepotilaan, ihmisen, hoidosta, täällä on sanottu, että on kysymys raskaista hoidoista. Näin varmasti on niissä yhteyksissä, jolloin on kysymys, että ihminen on jo niin sanottu käyttäjä, joka ei luovu tai luovuta. Tämä on yksi osa. Haluan sen nähdä ihan terveydenhuollon koulutuksenkin saaneena, että tämä on yksi osa, mutta siinäkään yhteydessä en usko, että meillä on vain yhtä mallia etsittävissä. Sitä ei kuvaa vain sana raskas, vaan se vaatii erityisosaamista, entistä enemmän terveydenhuollon ja sosiaalihuollon asiantuntijuutta, ja peräänkuulutan tässä yhteydessä ei pelkkää lääkkeiden jakoa vaan sitä, mikä on asenne- ja arvokysymys tässä yhteydessä, ja myös lisää osaamista, pitkäjänteisyyttä.

Psykoterapian yhteydessä me puhumme pitkistä hoidoista ja lähestymisistä aina analyyttisiin hoitoihin saakka, jossa syväterapialla hoidetaan jne. En tässäkään yhteydessä vielä luovuttaisi tätä, että lähdemme seurauksia hoitamaan. Riskit ovat tietysti olemassa.

Vielä haluaisin tässä sanoa, kun täällä puheenvuoroja käytettiin siitä, miksi näitä tällaisia pisteitä täytyy olla, ja sanottiin, että voidaan jopa luokitella, että on kysymys ongelmakäyttäjistä ja viihdekäyttäjistä ja että viihdekäyttäjät tarvitsevat määrätynlaisen hoitopisteen ja ongelmakäyttäjät määrätynlaisen hoitopisteen, että tämän tyyppistä ajattelua en kyllä oikein ymmärrä. Miten sitten se hoitojärjestelmässä ohjataan, että viihdekäyttäjät hoidetaan jossakin muualla, tai ketkä ovat viihdekäyttäjät ja ketkä on ongelmakäyttäjät? Huomaan, että tässä meillä on ilmeisesti aika paljon myös tunnelatausta. Toivoisin, että tämä asia otettaisiin niin, että siinä on jokaisesta arvokkaasta ihmisestä kysymys myös niin, että etsitään ihan lääketieteen ja hoitotieteen keinoja. Niin kuin täällä on mainittu, tämä jos mikä edellyttäisi niin sanottua psykososiaalista näkökulmaa, jossa kokonaisuutta tarkasteltaisiin vielä syvemmin.

Vastalauseessa on ajatus, että tavoitteena tulisi olla myös huumeista irrottautuminen kokonaan. Näen vastalauseen lausumaehdotuksen sisällön kuitenkin pysähdyttävän meidät vielä eritellymmin tämän asian ääreen, minkälainen viesti tämä on huumeiden käyttäjille ennen kaikkea. Toivon, että tämä aiheuttaa syvemmän keskustelun.