4) Hallituksen esitys laeiksi erikoissairaanhoitolain ja päihdehuoltolain
28 §:n muuttamisesta
Marjatta Vehkaoja /sd:
Arvoisa herra puhemies! Istuntopaikalla oli vähän
teknisiä ongelmia puheenvuoron pyynnön osalta.
Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on
kysymys siitä, että sosiaali- ja terveysministeriölle
annettaisiin valtuutus määritellä hoito,
jota voidaan pitää rikoslain huumausainerikossäännöksissä tarkoitettuna
ministeriön hyväksymänä hoitona,
samoin kuin määritellä myös
se, milloin jonkun katsotaan hakeutuneen tällaiseen hoitoon.
Valtuutussäännös viedään päihdehuoltolakiin,
mikä käytännössä tarkoittaa, että lääkkeellistä huumevieroitushoitoa
tullaan järjestämään myös
terveyskeskuksissa ja huumehoitoyksiköissä, niin
kuin sosiaali- ja terveysministeriössä asiaa on
jo valmisteltu.
Tämän esityksen vaikutuksista on sanottava ainakin
seuraavat kolme kohtaa: Rikoslain suunnassa tämä selvennys
on hyvin tärkeä, koska siitä on ollut
kentällä epäselvyyttä; voidaan
myöskin sanoa, että kun vieroitushoitoon tulee
laajempia mahdollisuuksia, se tulee vähentämään
huumekauppaan liittyvää rikollisuutta; mikä tärkeintä,
se tulee antamaan mahdollisuuden huumeriippuvaisille henkilöille
vähitellen irrottautua huumeiden käytöstä.
(Hälinää)
Toinen varapuhemies:
Anteeksi, ed. Vehkaoja! Pyydän istuntosaliin hiljaisuutta.
Tähän ensimmäiseen asiaan mennäkseni
Valtakunnansyyttäjänvirastohan on joutunut asiassa
muotoilemaan kantansa, kun on kysytty, minkälainen hoito
sitten on sellaista, jonka perusteella syyte huumerikoksesta voidaan
jättää nostamatta tai tekijä rangaistukseen
tuomitsematta. On tärkeätä, että tällaisia
selvennyksiä lainsäädäntöön
nyt tulee.
Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen
käsittelyn yhteydessä valiokunnassa myöskin
käsiteltiin huumeruiskujen vaihto-ohjelmia, joissa on ihan
sama ongelma. Nimittäin tämän laajentuneen
ruiskujenvaihto-ohjelman toteuttamisessa on kentällä toistuvia
vaikeuksia juuri sen takia, että kun lailla on kielletty
huumeita käyttää, koskea ja kaupitella,
niin on sitten kysytty, miten voi olla mahdollista, että huumeruiskujen vaihto
voisi olla sallittua. Saatuamme selvitystä tästä asiasta
ministeriön suunnalta todettiin kuitenkin, että kysymys
ei niinkään liity päihdehuoltolakiin,
vaan oikeastaan sen pitäisi olla kunnossa tänäkin
päivänä tartuntatautilain perusteella. Mutta
koska valiokunnan enemmistö halusi kuitenkin tätä epäselvyyttä myös
tältä osin saada vähitellen poistetuksi,
näimme tarpeelliseksi muotoilla lausuman, jotta hallitus
pikaisesti selvittää, onko huumeiden käyttövälineiden
vaihtamisesta tarpeellista lisätä nimenomainen
säännös tartuntatautiasetukseen tai antaa
asiasta tarkempia ohjeita, jotta toiminnan säännöstenmukaisuus
tulisi selvennetyksi.
Näistä ruiskujen vaihtoasioista on sanottava, että toiminta
ei ole tänä päivänä eikä voi
olla myöskään tulevaisuudessa pelkästään
teknistä ruiskujen vaihtoa, vaan olennaista on, että myöskin
tässä toiminnassa asiantuntijavoimin annetaan
tukea ja mahdollisuuksia irrottautua huumeiden käytöstä.
Mutta ruiskujen vaihdon pääasiallinen tarkoitus
liittyy todellakin tartuntatautien ehkäisyyn, eli näemme,
että se ei ole vaihe, jossa voi moralisoida enää siitä,
käyttääkö henkilö huumeita
vai, vaan joka suonensisäisesti niitä käyttää,
on jo melkoiset päätökset kohdallaan tässä suhteessa
tehnyt. Silloin on olennaisen tärkeätä,
että ei lisätä niitä terveydellisiä uhkia
ja ongelmia, mitä tästä ei vain hänelle
vaan hänen ympäristölleen voi pahimmassa
tapauksessa aiheutua.
Viime aikoinahan on puhuttu paljon myöskin hiekkalaatikoista
ja puistoista, joista löytyy likaisia käytettyjä ruiskuja,
niin että ne joutuvat esimerkiksi lasten käsiin.
Tarttuvat taudit ovat vakava kysymys, hiv—aids ja hepatiitti
leviävät likaisten ruiskujen kautta, ja ruiskuohjelmat
ovat osoittautuneet tässä suhteessa hyödyllisiksi.
Usein on kysytty, miksi nämä pitäisi
jakaa maksutta, kun muitakaan lääkkeitä ei
välttämättä jaeta maksutta tai
siinä on äärimmäisen tarkka harkinta,
mutta nyt ei ole kysymys tietenkään lääkkeestä vaan
on kysymys tartuntatauti-ilmiöön liittyvästä erillisestä kysymyksestä.
Ruiskujen osuus kustannuksista ei ole suuri, paljon suurempia on
tietenkin henkilökunnan palkkauskustannukset ja kulut toiminnan
muusta pyörittämisestä kuin konsanaan
itse ruiskuista. Siksi huomiota ei ole ensisijaisesti kiinnitettävä siihen, ovatko
ruiskut maksullisia tai maksuttomia, vaan kysymys on siitä,
että saadaan turvallisesti annettua mahdollisuus huolehtia
siitä, että ruiskut ovat puhtaita eivätkä levitä tartuntatauteja.
Arvoisa puhemies! Näinkin pitkään
puhuin ruiskujen vaihto-ohjelmasta, koska siitä tuli valiokunnan
enemmistön muotoilema lausuma, ja huomasin, että oli
paljon pyydettyjä puheenvuoroja, joten arvelen, että juuri
tämä kohta herättää keskustelua.
Vastalause on tähän laadittu, mutta haluaisin
kyllä vastalauseen osalta muutaman kommentin myös
sanoa. Nimittäin tässä on nimenomaan
kirjoitettu näin, että tavoitteellisesta huumehoidosta
irrotettuna ruiskujen vaihto-ohjelmat saattavat pahentaa huumeongelmaa.
Ei kukaan ole nyt ajattelemassa sitä, että ruiskujen vaihto-ohjelma
olisi pelkästään tekninen tapahtuma,
vaan nimenomaan tähän puoleen on näitä ohjelmia
kehitettäessä kiinnitettäväkin
huomiota, että se voi tarjota mahdollisuuden. Se on yksi haavi
lisää, kun huumeriippuvaisia henkilöitä yritetään
saada huumeiden käytöstä takaisin kuntoutetuiksi.
Arvoisa puhemies! Keskustelu tulee varmaan asian tiimoilta olemaan
vilkas, mutta halusin tuoda nämä perustelut tässä esille.
Toinen varapuhemies:
Vastaukset ovat 1 minuutin vastauspuheenvuoroja.
Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluan ed. Vehkaojalle todeta, että ruiskujen
jakaminen on mielestäni rikoksentekovälineitten
jakamista, eli jollei tätä säädöksin
toisin määritellä, niin tänä päivänä en
ymmärrä, miksi niitä jaetaan. Olen käynyt
katsomassa tällaisessa jakopisteessä ja nähnyt,
että se on pelkkää ruiskujen jakamista
eikä neuvontatoimintaa. Sitten ruiskuja löytyy
suuria määriä puistoista ja ne ovat riski
lapsille.
Sitten kysyn: Jos ruiskuja ryhdytään jakamaan
ja jakaminen laillistetaan, pitääkö niitä jakaa
myöskin vankilassa, ja miltähän tuntuu
ihmisestä, joka istuu vankilassa huumeitten käytöstä ja
saa siellä ruiskuja käyttääkseen
huumeita? Minusta tämä on aika ristiriitaista.
Toinen varapuhemies:
Pyydän niitä edustajia nousemaan nyt seisomaan,
jotka haluavat tähän käyttää minuutin
vastauspuheenvuoron.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Myös vastauspuheenvuorona ed. Kokkosen
puheenvuoroon: Nyt kysymys on siis ruiskujen vaihtamisesta ja nimenomaan neulojen
vaihtamisesta. Neulathan siinä ovat se pääasiallinen
ongelma. Niiden kautta todellakin esimerkiksi C-hepatiitti etenee.
Täällä on puhuttu jo hiv-viruksesta.
Voidaan sanoa, että meillä on hyvin vähän
mahdollisuuksia suojata ei vain hiv-negatiivisia ja vielä hepatiittiin
sairastumattomia huumeiden käyttäjiä vaan
ennen muuta valtaväestöä näiltä tartunnoilta,
koska kun ne leviävät osaan väestöä,
niin myöskin, arvoisa puhemies, aina tulee uusi riski muun
muassa verensiirtojen suhteen, koska virusten leviämistä ei
ole koskaan mahdollista täysin estää.
Tässä mielessä kysymys ei niinkään
ole rikoksentekovälineistä kuin normaalista terveyden
suojasta.
Tuula Haatainen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kokkoselle voi vastata, että päättäjät
liikkuvat kyllä aika tavalla rikoksen tiellä ihmisyyttä vastaan,
jos kaikkea sitä ei tehdä hivin leviämisen
ehkäisemiseksi, mikä meidän on mahdollista
tehdä. Puhtaiden ruiskujen jakaminen on selkeästi
asiantuntijoiden tutkimuksissa osoittanut todeksi sen, että hivin
ja hepatiitin leviämistä on voitu vähentää väestön
keskuudessa ja piikkihuumeita käyttävien huumausaineiden
käyttäjien keskuudessa. Mutta myös prostituution
kautta tämä ongelma leviää muuhun
väestöön. Tätä kautta
portti on koko ajan olemassa, eli tartuntatie on saatava poikki
siellä, missä tartunta tapahtuu, ja se tapahtuu
nimenomaan likaisten neulojen ja ruiskujen välityksellä.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Likaisten ruiskujen kautta leviävät
tartuntataudit ovat toki riski terveydelle, mutta täytyy
muistaa, että myös huumeet sinänsä ovat
riski terveydelle ja aiheuttavat kuolemantapauksia ja aiheuttavat
sairastumista. Jos nyt lähdemme sille linjalle, että huumeiden
vastaisessa taistelussa keskitytään vain ja lähinnä tartuntatautien
torjumiseen, niin samalla kyllä valitettavasti annamme
sen viestin huumeiden käyttäjille, että huumeet
sinänsä ovat ikään kuin turvallisia,
kunhan vain vältetään, ettei niiden myötä tule
tartuntatauteja. Mielestäni emme ole vielä siinä tilanteessa,
että meidän täytyisi lähteä tällaiselle
antautumislinjalle, vaan kyllä edelleen täytyy
taistella niin tartuntatauteja kuin myös huumeita vastaan.
Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mielestäni hallituksen esityksessä käsitellään
ongelmakäyttäjiä. On aivan eri asia,
kun puhutaan ongelmakäyttäjistä tai viihdekäyttäjistä.
Samat hoitokeinot tai ennalta ehkäisevät keinot
eivät päde ongelmakäyttäjiin
ja viihdekäyttäjiin, koska viihdekäyttäjä ei
välttämättä koe edes tarvitsevansa
hoitoa eikä tästä syystä sellaista
hoitoa hae. Sen takia se, että ruiskuja jaetaan, ei silloin
kannusta huumeita käyttämään,
vaan se on ongelmakäyttäjille tarkoitettu hoitomuoto
tai ennalta ehkäisevä tartuntatautien hoitomuoto.
Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ymmärrän lääkärinä ja
päättäjänä, että tässä on
selkeästi lääketieteellinen ongelma,
mihin ed. Tiusanen ihan oikein viittasi, samoin kuin ed. Räsänen.
Mutta kun päättäjänä tätä asiaa
ajattelee, niin kyllähän tässä on
nonverbaalinen viesti lähinnä myönteisestä suhtautumisesta
huumeiden käyttöön, jos annetaan puhdas piikki,
jota voidaan käyttää. Sitä ajattelutapaa
ei voi kieltää, kun asiaa käsitellään.
En kuitenkaan ole selkeästi neulojen jakamista vastaan,
mutta kyllä meidän täytyy rehellisesti
myöntää, että tämmöisen
viestin me annamme, kun näitä neuloja jaamme.
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On valitettavaa, että lääkärikoulutuksen
saaneet edustajat ovat niin huonosti perehtyneet tähän
asiaan. Neulojen vaihtaminen ja jakaminen on nimenomaan huumeiden
ehkäisytyötä ja samalla tartuntatautien
ehkäisytyötä. Siinä on kaksi
tavoitetta: saadaan tämä ongelma valvontaan ja
voidaan auttaa näitä henkilöitä pääsemään
vapaaksi huumeista. Se on aivan yhtä tärkeä tavoite
kuin tartuntatautien ehkäiseminen. Tartuntatautien ehkäiseminen
on tietysti jo sinällänsä aivan välttämätöntä, ja
tämä on hyvä keino siihen. Toivoisin,
että perehtyisitte tähän asiaan ja kuuntelisitte
niitä lääkäreitä, jotka
hoitavat huumeongelmaisia.
Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta nyt täytyisi kiinnittää huomiota
siihen, mitä valiokunta tahtoo. Se tahtoo lausuman tuella
pikaisen selvityksen nyt hallitukselta. Kun näin tehdään,
niin selvitys sitten osoittaa, mitä osoittaa. Sitten voidaan
arvioida selvityksen perusteella, mihin päädytään. Mutta
tällainen ennakoiva keskustelu on tietysti sinänsä ihan
aiheellista.
Haluan myös sanoa painokkaasti, että nyt ei ole
kysymys vain huumeiden käyttäjistä, jotka ruiskuja
käyttävät, vaan heidän ympäristöstään, heidän
läheisistään myöskin. Kysyn
nyt teiltä, jotka haluatte vastustaa tätä kysymystä:
Tarkoitatteko, että kaikki ne huumeruiskujen vaihto-ohjelmat,
jotka ovat jo pyörimässä, pitäisi
lopettaa?
Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara
Arvoisa puhemies! Tässä koetan puhua sekä huumeruiskujen
vaihto-ohjelmasta että korvaushoito-ohjelmista. Aluksi
haluan kyllä painokkaasti sanoa, että huumeruiskujen
vaihto-ohjelma — siinä on muuten vaihdettava myös
ruiskut eikä vain neuloja, tämä ed. Tiusaselle
todettakoon — on ollut suuri menestys sen takia, että olemme
muutamassa vuodessa onnistuneet alentamaan suonensisäisestä käytöstä johtuneita
sekä hiv-infektiota että hepatiittia. Hiv-infektio
tällä hetkellä on koko väestöä koskeva
suuri uhka juuri sen takia, että meillä on myös
huumeitten käyttöön liittyvää prostituutiota
ja tätä kautta syntyy selkeä kanava ensin
miehiin ja sitten vaimoihin tälle hiv-infektiolle. Se,
että me olemme onnistuneet vähentämään
tartuntoja, on suoranainen ihme, koska tartuntoja on lähiympäristössä kyllä aika
paljon tarjolla, kun tiedämme, kuinka nopeasti nimenomaan
huumeiden käyttäjien keskuudessa hiv-tilanne on
pahentunut sekä Virossa että Venäjän
lähialueilla. Se, että me olemme tällä erittäin
onnistuneella ruiskujen vaihto-ohjelmalla onnistuneet vähentämään
hiv-tartuntoja, on suuri saavutus.
Haluaisin kysyä seurausetiikan kannalta, ovatko ne,
joiden mielestä näin ei saa tehdä, valmiit ottamaan
vastaan ne kuolemantapaukset, joita sekä huumeiden käyttäjille
että muulle väestölle tästä seuraisi.
Minusta tämä on aika erikoista keskustelua.
Sitten on se kysymys, jättääkö henkilö,
joka on ensin hankkinut itselleen annoksen heroiinia, huumeen sen
takia käyttämättä, ettei saa
puhdasta ruiskua ja neulaa. Erityisesti amfetamiinin käyttäjät,
joilla ehkä amfetamiinin takia harkintakyky vähän
saattaa joskus lipsua, ovat tässä ehkä vielä suurempi
riski. Mitään näyttöä siitä, että ruiskujen
vaihto-ohjelmat lisäisivät huumekauppaa, ei ole
olemassa. Se on kyllä täysin ... (Ed. Kokkonen:
Kuka sitä on tutkinut?) — Siis mitään
näyttöä siitä ei ole. Sitä on
tutkittu kansainvälisesti eri puolilla maailmaa. — Todellakin
se tulos, että me olemme onnistuneet puolittamaan erittäin
vaikeissa olosuhteissa nämä tartunnat, on minusta
näyttö tämän järjestelmän puolesta.
Sen lisäksi, kun tässä on kysymys
nimenomaan vaihto-ohjelmasta, niin se vähentää niitten
neulojen määrää, jotka jäävät
lasten leikkipuistoihin. Niistä ei sinänsä ole
niin suurta vaara kuin näyttää, koska
neulan täytyy olla erittäin tuore, ennen kuin
pystyy hiviä tartuttamaan, mutta vastenmielinen ilmiö se
kuitenkin on.
Asiahan ei koske tätä lakiesitystä vaan
pontta. Olen tästä ponnesta ihan ilahtunut. Se
ei kuulu tämän lain piiriin vaan tartuntatautien
ehkäisyn piiriin, mutta jos eduskunta tämmöistä toivoo,
me kyllä panemme tämän täytäntöön.
Jonkin verran on hallituksella, tai sanotaan valtiovallalla, ollut horjuvuutta
tässä kysymyksessä. Eräässä osassa Suomessa,
ei kaikkialla, poliisi kerää talteen niitä neuloja
ja ruiskuja, joita sosiaaliviranomaiset ensin ovat jakaneet. Se
ei tietenkään voi olla ikään
kuin samalta taholta järkevää toimintaa.
Itse esitys mahdollistaa asetuksen antamisen korvaushoidoista,
ja tarkoituksenani on antaa tämä asetus vielä,
sanotaan, viikon tai kahden sisällä. Tässä on
tarkoitus sekä metadoni- että ennen kaikkea buprenorfiiniohjelmia
Suomessa lisätä. Tässä yhteydessä on
pelätty, että näitten ohjelmien lisääminen
toisi buprenorfiinia katukauppaan. Siinä ymmärtääkseni
käy täysin päinvastoin. Tällä hetkellä buprenorfiinia
katukauppaan tulee sen takia, että huumeriippuvaiset ihmiset
hakevat sitä Pariisista, josta sitä on laillista
hakea, sitä saa tuoda kahden viikon annoksen. Matkailun
rahoittamiseksi he ilmeisesti saattavat tuoda sitä hieman
useamman annoksen ja rahoittaa sen matkailun myymällä näitä.
Tämä tarve poistuu sen jälkeen, kun he
saavat sen normaalin julkisen sektorin palvelun kautta. Samalla
näitten lääkkeitten jakelu tapahtuu valvotusti. Lääke
on nautittava, oikeastaan imeskeltävä, hoitohenkilökunnan
nähden. Sitä ei silloin voi viedä katukauppaan.
Tässä tulee mahdolliseksi myös tietyille
luottopotilaille saada seitsemän päivän annos
kotiin, joka mahdollisuus on muuten olemassa tälläkin
hetkellä. Jos he myyvät sen annoksen, he ovat
sitten ilman omaa annostaan. Kyllä sen verran vaikeasti
riippuvaisista huumeongelmaisista on kysymys, että tuskin
he ryhtyvät sitä tekemään. Oma
käsitykseni on, että sinänsä ikävä buprenorfiinin
katukauppa tässä tyrehtyy.
Sitten siitä julkisesta kohusta, kun joskus tuntuu
siltä, että koko meidän huumeongelmamme olisi
pelkkää buprenorfiinikauppaa, haluan varoittaa,
että miettikääpä hieman huumepolitiikkaa
noin peliteoreettisesti: Kuka on se, jonka kannattaa näitten
korvaushoitojen mainetta tärvätä, kuka
siitä hyötyy? Eikö siitä hyödy
lähinnä huumekauppias? Siinä mielessä kannattaa
pohtia sitä, kenen propagandaa ajetaan, kun uskotaan niitä huumenuoria,
joita huumekauppias on käskenyt sanomaan, että ovat
aloittaneet buprenorfiinilla.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys, jota nyt käsittelemme,
on sinänsä kannatettava. Se tekee mahdolliseksi
huumeriippuvaisten hoidon myös perusterveydenhoidon yksiköissä,
mikä on käynyt todellakin tarpeelliseksi ja varmasti
välttämättömäksi huumeongelman
laajentuessa ja syventyessä. Tähän sisältyy mahdollisuus
myös tasata näiden kalliiden hoitojen kustannuksia,
mikä sekin on tarpeellista etenkin pieniä kuntia
ajateltaessa.
Opioidiriippuvaisten hoito on kuitenkin vaativaa ja edellyttää varsin
syvällistä asiantuntemusta. Asiantuntijat ovat
varoittaneet siitä, että liian kevein perustein
aloitettu korvaushoito ja esimerkiksi liian nuorille ihmisille aloitettu
korvaushoito saattaa johtaa ilmiöön, jossa laittomia huumeita
vaihdetaan laillisiin ja suhtaudutaan liian varhaisessa vaiheessa
huumeiden käyttäjään ikään
kuin huumekroonikkoon. Jos ajatellaan varsinaista ylläpitohoitoa,
se kuuluu lähinnä terminaalivaiheessa olevan vaikeasti
huumeriippuvaisen sairaan ihmisen hoitoon. Jos ylläpito-
tai korvaushoitoa annetaan liian löysin ehdoin, hoidettava
saattaa tulla korvaavasta huumeesta pysyvästi riippuvaiseksi.
Siinä vaiheessa, kun syksyllä käsittelimme
tämän vuoden budjettia ja myös tätä tarkoitusta varten
erikseen korvamerkittyä määrärahaa, muun
muassa valiokunnassa meillä kuultiin asiantuntijoita, jotka
epäilivät, onko Suomessa edes niin paljoa näitä näin
vaikeasti huumeriippuvaisia ihmisiä, että tällainen
määräraha tulee kokonaan tähän
tarkoitukseen budjetoida. Samalla voidaan kritisoida sitä,
ollaanko nyt huomio siirtämässä vain
näiden vaikeasti huumeriippuvaisten henkilöiden
ryhmään, vai pitäisikö meidän enemmän
satsata varhaiseen vieroittamiseen, varhaiseen kuntoutukseen ja
huumeiden käytön tyystin ennaltaehkäisyyn,
joka koskee valtavan paljon suurempaa ryhmää ja
jossa voitaisiin toivon mukaan saada myös parempia tuloksia
aikaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä,
että tätä määrärahaa,
jota nyt tähän tarkoitukseen käytetään,
olisi tullut laajentaa ja suunnata ennen kaikkea päihderiippuvaisten äitien,
raskaana olevien naisten, vieroitushoitoon, joka on osoittautunut
erittäin tulokselliseksi ja johon on liian vähän
resursseja olemassa ja jonka seurauksena voitaisiin edistää kahden
ihmisen tervehtymistä.
Riski lääkkeiden joutumisesta katukauppaan on
valitettavasti myös merkittävää.
Tämä ryhmä, josta nyt puhutaan, on sellaisia
henkilöitä, jotka ovat huumeriippuvaisuuden ylläpitämiseksi
ja huumekierteen jatkamiseksi joutuneet monella tavoin kehittämään
taitojaan myös manipuloida ja hankkia huumeita epärehellisin
keinoin. Tässä suhteessa terveydenhoitoyksiköissä tulee myös
hyvin vakavasti tähän seikkaan varautua.
Mielestäni Suomessa emme ole kuitenkaan huumetilanteen
pahennuttuakaan vielä siinä tilanteessa, jossa
joutuisimme ikään kuin nostamaan kädet
ylös ja antautumaan huumeongelman kohdalla. Sen vuoksi
edelleenkin on johdonmukaista, että koska huumeiden käyttäminen
on lainvastaista, edelleen huumepolitiikassa tulee pyrkiä huumeista
irrottautumiseen. Puhtaiden ruiskujen vaihtamisella pystytään
estämään likaisten ruiskujen kautta leviäviä tartuntatauteja, mutta
täytyy muistaa, että puhtaat ruiskut eivät kuitenkaan
vähennä itse huumeisiin liittyviä terveyshaittoja
ja niiden aiheuttamaa sosiaalista syrjäytymistä.
Huumeiden käyttö on lainvastaista, mikä aiheuttaa
eettisen ongelman huumeidenkäyttövälineitä jaettaessa.
Tavoitteellisesta huumehoidosta irrotettuina ruiskujenvaihto-ohjelmat
saattavat siten edelleen pahentaa huumeongelmaa.
Ministeri Soininvaara totesi äsken puheenvuorossaan,
että huumeiden käyttäjien tartuntataudit ovat
näiden ohjelmien ansiosta vähentyneet, mutta täytyy
muistaa, että samanaikaisesti kuitenkin huumeiden käyttö on
lisääntynyt. Samoin huumekuolemien määrä on
lisääntynyt. Voidaan kysyä, että jos
olisi noudatettu toisenlaista huumepoliittista linjaa esimerkiksi
toteuttamalla alaikäisten tahdosta riippumattoman huumevieroitushoidon
mahdollisuus ja niin sanottu nollatoleranssipolitiikka myös
huumeiden käytön suhteen ja annettu selvä viesti,
yhteiskunnallinen signaali, että huumeiden käyttöä ei
missään tilanteessa hyväksytä,
olisiko meillä kenties tilanne myös huumeiden
itsensä aiheuttamien haittojen ja kuolemantapausten suhteen
parempi.
Valiokunnassa todellakin meillä heräsi keskustelu
puhtaiden huumeruiskujen jakamisesta lähinnä valiokunnan
enemmistön aloitteesta, vaikka tämä asia
ei sinänsä hallituksen esitykseen varsinaisesti
liittynyt. Sen vuoksi tulen toisen käsittelyn yhteydessä esittämään
hyväksyttäväksi valiokunnan enemmistön
ponnen kanssa kilpailevan ponnen, jossa varoitetaan siitä,
että puhtaiden huumeruiskujen jakaminen voi antaa väärän
viestin niin koko yhteiskunnalle kuin ennen kaikkea huumeiden käyttäjille
itselleen.
Tarja Kautto /sd:
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva pykälämuutos
kätkee sisälleen yhden aikamme vakavista haasteista:
huumeruiskujen vaihdon ja huumeiden käyttäjien
lääkkeellisen hoidon järjestämisen
ja käytön. On erittäin hyvä,
että valiokunta on kannanotossaan puuttunut asiaan ja esittänyt
lausumaehdotuksen. Myös tämän vuoden
budjettiin on varattu erikoismääräraha
huumehoitoihin. Siihen ottivat kantaa jo viime syksynä muun
muassa Klaus Mäkelä ja Kari Poikolainen toteamalla,
että iso huoli on, että hoitoa saatetaan antaa
väärin kriteerein. Silloin siitä ei pääse
helposti irti ja siitä tulee kuin elinkautinen.
Omalta osaltaan tilannetta on valottanut tunnetun huumelääkärin
hiljattain saama tuomio huumehoitoon käytettävän
lääkkeen kulkeutumisesta katukauppaan. Käsitysten
ristiriitaisuutta kuvaa myös se, että oikeudenkäynnin
jälkeen eräät lääkärit
kirjoittivat Helsingin Sanomien yleisönosastossa pitävänsä tuomiota
kohtuuttomana ja katsoivat kyseisen lääkärin
olleen uranuurtaja hoitojen aloittamisessa.
Pääkaupunkiseudulla havahduttiin ensimmäisenä huumetilanteeseen.
Täällä aloitettiin puhtaiden huumeruiskujen
jakelu, koska vakavat tartuntataudit hiv ja hepatiitti saivat jo
epidemian piirteitä. Ymmärrän vastalauseen
esittäneiden huolen siitä, että huumeruiskujen
jakaminen voi antaa väärän viestin niin
huumeiden käyttäjille kuin laajalle yleisölle
huumeiden käytön hyväksyttävyydestä.
Toisaalta heidän lausumansa antaa väärän
kuvan siitä, miten puhtaiden huumeruiskujen jakamisen käytännössä tulisi
tapahtua. Minulle oli yllätys ed. Kokkosen ilmoitus, että niitä noin
vain jaetaan, (ed. Kokkonen: Niitä jaetaan!) koska ainakin
siltä osin, miten se tapahtuu Vantaalla ja miten se on
järjestetty, siihen liittyy kiinteästi terveysvalistuksen
antaminen ja hoidon tarjoaminen. (Ed. Kokkonen: Oletteko itse varmistanut
sen?) — Olen tarkistanut.
Oma erityishoitonsahan sinänsä on lääkkeellinen
huumehoitokorvaus tai lääkemäinen huumeiden
korvaus, joka soveltuu sinänsä vain heroiinin
käyttäjille, joita viime syksynä arvioitiin olevan
koko maassa noin 2 500—3 000. Toinen puoli
käyttäjistä, joka käyttää suonensisäisesti huumeita,
on joko amfetamiinin käyttäjiä tai sekakäyttäjiä.
Minun tietojeni mukaan ainakin Helsingin yliopistollisen sairaalan
hoitomuotojen mukaan lääkkeellistä huumehoitoa
ei anneta helpoin perustein vaan vain pitkäaikaisille käyttäjille,
joilla on myös selkeästi oma halu järjestää elämänsä uudelle
uralle, ja heidän täytyy sitoutua muihin psykososiaalisiin
hoitoihin.
Huumeiden käytöstä on vaikea saada
tarkkoja määrällisiä arvioita.
Vantaalla valmistui hiljattain kaupungin oma päihdestrategia.
Siinä esitetty arvio niin sanottujen suonensisäisten
huumeiden käyttäjistä perustui viimeiseen
tilastoon vuodelta 98, jolloin arveltiin, että heitä olisi
noin 11 000—16 000 koko maassa. Heistä noin 40 prosenttia
arveltiin olevan Pääkaupunkiseudulla. Silloisen
arvion mukaan Vantaalla käyttäjiä olisi
ollut 700—1 400. Viime vuonna Itä-Vantaalla
ruiskuja jakavan toimipisteen asiakasmäärä oli
773 henkilöä, joista miehiä 548 ja naisia
185. Tämä luku ei suinkaan kuvaa edes Vantaan
tilannetta, (Ed. Kokkonen: Ei, koska he käyvät
Helsingissä!) koska jo pelkästään
Länsi-Vantaan käyttäjien arvioidaan asioivan
Helsingissä. Lisäksi täytyy muistaa,
etteivät kaikki käyttäjät turvaudu
jakelupisteisiin. Joka tapauksessa voidaan todeta, että puhumme
useita tuhansia käyttäjiä koskevasta
ongelmakokonaisuudesta, jolla on merkittävät ja
vakavat seuraukset koko yhteiskuntamme osalta.
Valiokunta toteaa lausunnossaan, että STM:n tulee selvittää,
onko tarpeellista lisätä huumeiden käyttövälineitä koskeva
säännös tartuntatautiasetukseen tai antaa
asiasta tarkempia ohjeita. Mielestäni STM:n tulisi kokonaisuudessaan
selvittää huumeiden käyttäjien
hoitotilanne ja sen aiheuttamat toiminnalliset ja taloudelliset
tekijät.
Huumeiden käyttäjien hoito vaatii hyvin monipuolista
hoitokokonaisuutta, joka usein kestää jopa vuosia.
Jo nyt on vaikeutena hoitopaikkojen puute huumepsykoosien ja vieroitushoitojen osalta.
On myös muistettava, että valitettavasti joukossa
on yhä nuorempia potilaita, joiden oirehtiminen on niin
vaikeaa, että perinteiset nuorten hoitopaikat eivät
pysty hoidosta vastaamaan. Terveydenhoidon paikkojen ohella meiltä puuttuu
myös sosiaalitoimesta raskaita hoitoja vaativien nuorten
hoitopaikkoja.
Pääkaupunkiseudulla saatujen kokemusten mukaan
näiden potilaiden hoito on myös vaikeasti toteutettavissa
muiden palvelujen osana. Henkilökunnan on vaikea hoitaa
näitä potilaita muun työn ohella juuri
siksi, että hoito vaatii paljon laaja-alaisempia ratkaisuja
kuin yleisesti muiden potilaiden hoito. Pelkkä lääkkeiden
jako ei ole riittävä toimenpide, vaan psykososiaalinen hoito
on olennainen osa hoidosta. Lisäksi huumepotilaiden hoito
aiheuttaa omia riskitilanteita, joista valitettavana esimerkkinä voidaan
pitää hiljattain Peijaksen sairaalassa sattunutta
lääkäriin ja hoitajaan kohdennettua väkivaltaa.
Ellei huumepotilaiden hoitoa pystytä järjestämään omana
erityistoimena, on pelättävissä, että normaaleihin
päivystysyksiköihin kohdentuvat vieläkin
raskaammat paineet kasvavat.
Arvoisa puhemies! Valitettavasti huumepotilaiden hoito on tullut
osaksi terveydenhuollon arkea. Yhteiskunnan on pakko vastata haasteeseen.
Toivonkin, että STM selvittää tilannetta
ja ottaa samalla huomioon sen, että näiden potilaiden
hoito on vaativaa ja aiheuttaa merkittäviä kustannuksia,
joita ei pidä sälyttää yksin
asianomaisen kunnan kannettavaksi.
Tuula Haatainen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä esitys, joka mahdollistaa
piikkihuumeiden käyttäjille korvaushoitojen aloittamisen,
on äärimmäisen tärkeä uudistus.
Olemme huumeiden osalta tilanteessa, jossa meidän on
osattava toimia ja reagoida eikä tule sulkea silmiä siltä todellisuudelta,
missä elämme. Ylläpitohoitojen avullahan
voidaan estää suonensisäisiä huumeita
käyttävien ajautuminen rankkojen rikosten tielle
tai esimerkiksi prostituutioon. Itse olen vieraillut Kurvin klinikalla
ja myös HUSin korvaushoitopoliklinikalla ja todennut itse
paikan päällä sen, että tämä työ ei
ole helppoa. Se on hyvin raskasta, mutta siellä tehty työ on
uraauurtavaa ja tärkeää työtä huumeiden käytön
vähentämiseksi ja myös monien laajojen sosiaalisten
ongelmien ehkäisemiseksi.
Korvaushoito ei todellakaan voi olla pelkkää lääkkeiden
jakamista, vaan siihen on liityttävä aina sosiaalista,
kuntouttavaa toimintaa ja sen on oltava työtä sen
eteen, että ihminen selviytyy arkipäivässä ja
pikkuhiljaa pääsee kenties sille tielle, että voi
irtaantua kokonaan huumeista. Kaikille ihmisille se ei ole helppoa,
kaikille se ei onnistu, ja niissä tilanteissa on varmasti
parempi, että korvaushoidon kautta heidät pystytään
pitämään yhteiskunnassa kiinni, yhteiskuntakelpoisina, eikä heitä päästetä ajautumaan
esimerkiksi vankiloihin rikoksen tieltä.
Tämän yhteydessä kiinnitettiin huomiota
piikkijakeluun, joka ei varsinaisesti tämän lainmuutoksen
kohteena ollutkaan, mutta johtuen siitä, mikä tilanne
nyt on syntynyt, valiokunta antoi lausumansa sen puolesta, että puhtaita
ruiskuja ja piikkejä pitää voida jakaa
ja sen on selkeästi oltava lainsäädännössä sisällä.
Puhtaiden ruiskujen ja piikkien jakamisen lähtökohtanahan
ovat selkeästi terveydelliset syyt. Sille ei ole mitään
muita perusteluja kuin terveydelliset ja nimenomaan tartuntatautien
leviämisen näkökulmasta terveydelliset
syyt. Me tiedämme, miten hiv- ja hepatiittiepidemia ryöpsähtivät
huumeiden käytön lisääntymisen
ansiosta Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla.
Siihen vastattiin pohtimalla keinoja, miten voitaisiin tartuntatie
estää ja katkaista. Toki siinä yhteydessä on
mietitty myös keinoja, miten huumeiden leviämistä ylipäätänsä voitaisiin
ehkäistä poliisin työn kautta ja sosiaalisen
työn kautta.
Lääketieteen tutkijat ja asiantuntijat ovat
selvästi voineet osoittaa sen, että ruiskujen
jakelun avulla on voitu katkaista hivin ja hepatiitin leviämistä.
Minusta tämä on keskeisin syy, miksi tätä työtä pitää tehdä,
vaikka se saattaa tuntua vastenmieliseltä ja se saattaa
näyttäytyä niin, jos tahtoo nähdä siitä näkökulmasta,
että se edesauttaisi huumeiden käyttöä.
Mutta me olemme tilanteessa, jossa pitää osata
valita toimenpiteitä, jotka siihen tilanteeseen sopivat.
Tämä on katsottu parhaaksi keinoksi ehkäistä näiden
tappavien tautien leviäminen.
Olen sitä mieltä, että huumeiden
käytön ennalta ehkäisemiseksi pitää tehdä huomattavasti enemmän
ja kaikki voitava. Huumeiden käytön hoitopaikkojen
lisäämiseen, rahojen osoittamiseen hoitopaikkojen
lisäämiseksi, on suunnattava huomattavasti enemmän
resursseja. Meillä on tälläkin hetkellä nuoria
huumeiden käyttäjiä, jotka menisivät
hoitoon, mutta hoitopaikkaa ei ole tarjolla. Heille on tällainen
paikka nopeasti löydyttävä.
Haluan korostaa sitä, että näissä huumekysymyksissä ei
ole olemassa semmoista puhdasoppista yhtä linjaa, vaan
me tarvitsemme monenlaisia toimenpiteitä. Ensisijainen
on oltava sen, että meidän pitää lapsille
ja nuorille riittävän varhaisessa vaiheessa osata
kertoa myös elämän ikävistä asioista
ja kertoa heille se myös siten, että he omassa
elämässään, itsenäisissä päätöksissään, osaavat
sanoa huumeille "ei".
Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:
Arvoisa puhemies! Edustajat Kautto ja Haatainen käyttivät
perustellut ja hyvät puheenvuorot. Olen heidän
kanssaan samoilla linjoilla. Tässä yhteydessä haluaisin
vielä jatkaa sitä keskustelua, jota käytiin
huumeneulojen vaihdosta. Korvaushoito on mielestäni perusteltu
vaihtoehto, samoin neulojen vaihto. Se ei ole kehotus käyttää huumeita. Päinvastoin
se on nimenomaan pyrkimys saada huumeongelma hallintaan ja pyrkimys
myöskin vähentää huumeiden käyttöä ja
nimenomaan tukea huumeiden käyttäjiä,
jos heillä voimat riittävät päästä huumeista
irti, tukea huumevapaata elämää.
Tampereella neulojenvaihto-ohjelma otettiin käyttöön
noin viisi vuotta sitten. Ennen päätöksentekoa
virkamiehet toivat varsin perustellun selvityksen sosiaali- ja terveyslautakunnan
jäsenille huumeongelmista kaupungissamme ja myöskin
tartuntatautitilanteesta. Tartuntatautitilanne oli erittäin
huolestuttava. He halusivat neulojenvaihtoprojektilla taikka neulojenvaihtotoiminnalla
— se
ei ole projekti, vaan se on pysyvää toimintaa
nykyään — päästä kiinni
kahteen asiaan, nimenomaan huumeiden käytön valvontaan
ja hallintaan ja ehkäisyyn, löytää keinoja auttaa
ihmisiä ja toisaalta ehkäistä tartuntatautivaaraa.
Nämä molemmat ovat erittäin tärkeitä asioita.
Neulojenvaihto- ja neuvolatoiminta palvelevat molempia tarkoituksia.
Pidän tätä perusteltuna toimintana. Hämmästelen
todella niitä puheenvuoroja, joissa vastustetaan neulojen vaihtoa
ja väitetään, että se on kehotus
käyttää taikka myönteinen signaali
huumeiden käytölle. Näin ei ole.
Toinen asia, josta vielä ei ole puhuttu, on ensimmäisen
lain, erikoissairaanhoitolain, 56 a §:n muutos — taikka
ehkä en seurannut koko keskustelua, mutta en havainnut
sitä. Tässähän säädetään,
että potilaskohtaisten kustannusten tasaamisjärjestelmää,
on käytettävä kaikkiin tutkimuksiin,
toimenpiteisiin ja hoitoihin, joita sairaanhoitopiirissä annetaan.
Miksi tällainen säännöksen tarkennus
on ollut tarpeen? Sen vuoksi, että monissa sairaanhoitopiireissä psykiatrinen hoito
on jätetty tasausjärjestelmän ulkopuolelle. Luulen
kyllä, että tänä päivänä monissa
sairaanhoitopiireissä, joissa se aiemmin oli ulkopuolella,
se on jo sisällytetty tasausjärjestelmän
piiriin. Tämä on tärkeää.
Valiokunta mietinnössään viittaa
myöskin siihen, että tasausjärjestelmän
rajat ovat liian korkeat. Usein ne ovat jossain 300 000
markan elikkä noin 50 000 euron tasolla. Se on
mielestäni liian korkea taso. Erityisesti pienten kuntien
edustajat omassa sairaanhoitopiirissämme ovat olleet samalla
kannalla, että tätä rajaa pitäisi
alentaa.
Mutta se, että sitä rajaa alennettaisiin,
ei muuta muuksi sitä tosiasiaa, että sairaanhoitopiirikohtaisesti
kustannukset kuitenkin pitää jakaa. On monia asioita,
jotka suurissa kaupungeissa ovat vaikeampia ongelmia. Esimerkiksi
juuri huumeongelma suurissa kaupungeissa on vaikeampi kuin pienissä maalaiskunnissa.
Siinä mielessä tämä vain tasoittaa
niitä kustannuksia, mutta ei auta niiden suurten kustannusten
maksamiseen kokonaisuudessaan.
Siinä mielessä mielestäni olisi tarpeen
harkita, miten valtio osaltaan ottaisi näitä erilaisia
kalliita hoitoja kokonaan kustannettavakseen. Mielenterveyspuolella
ja vankien taikka oikeudenkäynnissä tuomitsematta
jätettyjen henkilöiden hoidon kustannuksia ja
tämän tyyppisiä on tutkittu jo pitkään,
voitaisiinko nämä ottaa kokonaan valtion piikkiin.
Mielestäni näin pitäisi menetellä ja
löytää tätä kautta
apua siihen, että jos jossain pienessä kunnassa
esimerkiksi sattuu olemaan vaikeita ongelmia, ne ovat kunnan sosiaali-
ja terveysbudjetin kannalta ja koko kunnan budjetin kannalta erittäin
vaikeita asioita. Myös huumehoitoon liittyvät
asiat, kuten ed. Kautto puhui, saattavat nousta todella korkeiksi.
Nämä kommentit tähän esitykseen
halusin vielä esittää.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys laeiksi erikoissairaanhoitolain
ja päihdehuoltolain 28 §:n muuttamisesta koskettaa
huumepotilaiden hoitoa. Kysymyksessä tähdentyy
myös eräs näkökulma siihen,
millä tavalla huumepotilaiden, huumeasiakkaitten, huumeita
käyttävien ihmisten, hoitoa kehitetään
tai toteutetaan. Valiokunnan kannanotoissa todetaan, että tämän
toiminnan laajentaminen ja vakiinnuttaminen on yksi osa terveydenhuoltoa.
Tartuntatautien levittämisen ehkäiseminen on tärkeää. Valiokunta
ottaa kannan toiminnan, siis niin sanotun lääkkeellisen
hoidon, vakiinnuttamisen ja laajentamisen puolesta nimenomaan tartuntatautien
leviämisen ehkäisemiseksi. Niinhän täällä on
noussut esille, että kysymys hepatiitin leviämisestä on
yksi asia, joka kyllä on perusteltu syy, että toimenpiteitä tulee
etsiä siihen, millä tavalla tätä asiaa
pyritään ratkaisemaan. Varmasti jokainen ymmärtää,
että yhteinen tavoite on, että sairauksien kohdalla
saadaan ihmiselle enemmän terveyttä kuin sairauden
pahenemista. Siitähän tässä kaiken
kaikkiaan on kysymys.
Mutta tietenkin näkökulmani tässä yhteydessä on
jo se, että seurausten hoito on tärkeää,
mutta millä puututaan sitten aivan siihen primääriin, ennalta
ehkäisevään, kaikkeen siihen kokonaisuuteen,
millä on vaikutusta tämän ongelman ratkaisuun?
Silloin näen erittäin tärkeänä ne
kannanotot ja puheenvuorot, mitkä täälläkin
ovat tulleet esille siitä, että niin hyvää kuin
tämä laki varmasti tavoittelee, ja myös
valiokunnan kannanotot ovat selkeitä ja lausumaehdotuskin
on oikean suuntainen, niin kyllä kysymys kuitenkin edelleen
jää, mikä kaiken kaikkiaan tämän,
sekä lausumaehdotuksen että hallituksen esityksen, viesti
on käyttäjille ja siinä maastossa liikkuville,
jotka kokevat sitä, että käytänkö vai
en ja minkälaisia päätöksiä itse
tekee.
Niinpä tässäkin yhteydessä oma
kysymykseni on, jos lähdemme ennalta ehkäisevästä työstä kaiken
kaikkiaan muidenkin sairauksien kohdalla, mikä on se viesti
tai mikä on se toiminta, mitä yhteiskunnan tasolta
viestitämme näille henkilöille siitä,
että heillä on todellinen oma vastuunsa myös
lähteä yhdessä yhteiskunnan kanssa, eri toimijoiden
kanssa, etsimään sellaista ratkaisua, että huumeista
voidaan irtautua, huumeiden käytöstä voidaan
luopua.
Valiokunnan lausumaehdotuksessa on siis, että eduskunta
edellyttäisi, että hallitus selvittää, onko
huumausaineiden käyttövälineiden vaihtamisesta
tarpeellista lisätä nimenomaan säännös tartuntatautiasetukseen
tai antaa asiasta tarkempia ohjeita, jotta toiminnan säännöstenmukaisuus
tulisi selvennetyksi.
Täällä ovat tulleet esille kokemukset
ja käynnit näillä klinikoilla tai paikoissa,
joissa ruiskuja jaetaan. Jo näistä puheenvuoroista
on tullut esille hyvin ristiriitaista tietoa. Joku on käynyt
ja nähnyt, miten selkeää, hyvää terveyskasvatusta, valistusta,
siellä annetaan, ja on sitä mieltä, että sillä olisi
myönteinen merkitys. En asettaisi näitä edes
niin, kenellä se oikea tieto on, mutta joka tapauksessa
silläkin on merkitys, että me olemme käyneet
näissä kohteissa ja todenneet, että haittavaikutuksia
niistä joka tapauksessa on myös, jos on jotakin
muutakin. Ehkä on näin, että ne ruiskut
sitten joissakin paikoissa tulevat oikein kerättyä johonkin
jne., mutta sekään ei kuulemma aina pidä paikkaansa.
Toivoisin, että ennen kuin tämänlaiseen
ratkaisuun mennään, ennen kuin lähdetään
laajentamaan tätä hoitomuotoa, ikään
kuin yhteiskunnallisesti vahvistamaan tämänlaisen
hoitomuodon kehittämistä, meillä olisi
aivan selkeästi tiedossa ne haitat ja edut seurauksista
ja se, onko jotakin muuta vaihtoehtoa, mitä muuta me voimme
käyttää.
Tässä yhteydessä, kun puhumme huumehoidoista,
huumepotilaan, ihmisen, hoidosta, täällä on
sanottu, että on kysymys raskaista hoidoista. Näin
varmasti on niissä yhteyksissä, jolloin on kysymys,
että ihminen on jo niin sanottu käyttäjä,
joka ei luovu tai luovuta. Tämä on yksi osa. Haluan
sen nähdä ihan terveydenhuollon koulutuksenkin
saaneena, että tämä on yksi osa, mutta siinäkään
yhteydessä en usko, että meillä on vain yhtä mallia
etsittävissä. Sitä ei kuvaa vain sana raskas,
vaan se vaatii erityisosaamista, entistä enemmän
terveydenhuollon ja sosiaalihuollon asiantuntijuutta, ja peräänkuulutan
tässä yhteydessä ei pelkkää lääkkeiden
jakoa vaan sitä, mikä on asenne- ja arvokysymys
tässä yhteydessä, ja myös lisää osaamista,
pitkäjänteisyyttä.
Psykoterapian yhteydessä me puhumme pitkistä hoidoista
ja lähestymisistä aina analyyttisiin hoitoihin
saakka, jossa syväterapialla hoidetaan jne. En tässäkään
yhteydessä vielä luovuttaisi tätä,
että lähdemme seurauksia hoitamaan. Riskit ovat
tietysti olemassa.
Vielä haluaisin tässä sanoa, kun
täällä puheenvuoroja käytettiin
siitä, miksi näitä tällaisia
pisteitä täytyy olla, ja sanottiin, että voidaan
jopa luokitella, että on kysymys ongelmakäyttäjistä ja viihdekäyttäjistä ja
että viihdekäyttäjät tarvitsevat
määrätynlaisen hoitopisteen ja ongelmakäyttäjät
määrätynlaisen hoitopisteen, että tämän tyyppistä ajattelua
en kyllä oikein ymmärrä. Miten sitten
se hoitojärjestelmässä ohjataan, että viihdekäyttäjät
hoidetaan jossakin muualla, tai ketkä ovat viihdekäyttäjät
ja ketkä on ongelmakäyttäjät?
Huomaan, että tässä meillä on
ilmeisesti aika paljon myös tunnelatausta. Toivoisin, että tämä asia
otettaisiin niin, että siinä on jokaisesta arvokkaasta
ihmisestä kysymys myös niin, että etsitään
ihan lääketieteen ja hoitotieteen keinoja. Niin
kuin täällä on mainittu, tämä jos
mikä edellyttäisi niin sanottua psykososiaalista
näkökulmaa, jossa kokonaisuutta tarkasteltaisiin
vielä syvemmin.
Vastalauseessa on ajatus, että tavoitteena tulisi olla
myös huumeista irrottautuminen kokonaan. Näen
vastalauseen lausumaehdotuksen sisällön kuitenkin
pysähdyttävän meidät vielä eritellymmin
tämän asian ääreen, minkälainen
viesti tämä on huumeiden käyttäjille
ennen kaikkea. Toivon, että tämä aiheuttaa
syvemmän keskustelun.
Toinen
varapuhemies:
Asian käsittely keskeytetään.