Päivi  Räsänen  /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viime viikolla täällä salissa käytiin keskustelua eduskunnan kyselytunnin yhteydessä opetusryhmien koosta, niiden rajaamisesta ja myös mahdollisesta tarpeesta lakisääteisesti rajata opetusryhmiä erityisesti alkuopetuksessa. Tuossa yhteydessähän opetusministeri Sarkomaa totesi, että hallituksella ei ole tarkoituksena lähteä antamaan lakisääteisiä rajauksia opetusryhmien kokoon vaan muulla tavoin sitten pyrkiä niitä pienentämään.

Viime kaudella keskustelua tästä aihepiiristä myös käytiin, ja silloin kokoomuslainen ed. Arto Satonen teki lakialoitteen, itse asiassa aika saman tyyppisen lakialoitteen, jota olen tässä nyt esittelemässä. Kun kävimme myös välikysymyskeskustelua perusopetuksen tasosta kokoomuksen johdolla viime kaudella, niin kyllä silloin tuli paljon kannustusta nykyisistä hallituspuolueistakin siihen, että tätä opetusryhmien kokoa tulisi etenkin alkuopetuksessa säädellä lailla.

Usein esitetään vasta-argumentiksi se, että jos nyt lakisääteisesti määrätään opetusryhmille koko esimerkiksi asetuksen tasolla, niin sitten kaikki kunnat pyrkivät siitä etsimään sen maksimin eli minimistä tulee maksimi. Ehkä näin saattaa jossakin kunnassa käydä, mutta pidän kuitenkin paljon suurempana ongelmana sitä, että meillä on hyvin suuri joukko sellaisia kouluja ja opetusryhmiä, jotka ovat täysin epätarkoituksenmukaisen suuria pedagogisesti lasta ja oppimista ajatellen. Sen vuoksi ajattelen, että tätä suurta joukkoa varten olisi hyvä, että nimenomaan perusopetuksessa vähintään ensimmäisellä ja toisella luokalla rajattaisiin näitä opetusryhmien kokoja.

Kun 1990-luvulla, vuosina 1995—1996, käsiteltiin tässä talossa koululakeja, niin silloin Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana hallitus antoi esityksen, jossa näitä opetusryhmiä ei rajattu. Itse olin silloin sivistysvaliokunnan jäsen ja jäimme puolueenamme ainoaksi puolustamaan tätä lakisääteistä opetusryhmien koon määrittelyä. Sosialidemokraatit tosin ovat jälkikäteen kertoneet, että olivat yrittäneet siellä neuvotteluissa saada siihen suuntaan vietyä tuota esitystä, mutta kokoomus silloin pani hanttiin.

Arvoisa puhemies! Uskon, että keskustelu opetusryhmien koosta ei tule päättymään tähän istuntoon, ja toivon, että vaikka täällä hallituksen edustajia ei juuri paikan päällä näy, niin myös opetusministeri Sarkomaa tutustuisi tähän lakialoitteeseen, ja senhän hän lupasi viime viikolla kyselytunnilla myös tehdä.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Räsänen totesi, että keskustelu myös tästä asiasta tulee jatkumaan, ja näin varmasti on. Jokaisessa eduskuntapuolueessa, niin uskon, on erilaisia mielipiteitä, mitä tulee opetusryhmien koon sitomiseen lain tai asetuksen kautta tiettyyn lukumäärään. Sen verran taustaksi, että itse olin jo rehtorina silloin, kun muun muassa lukion puolella olivat nämä opetusryhmien koot tiukasti sidottuja. Joka vuosi hyvinkin paljon joutui soittelemaan tänne Helsinkiin, voiko tehdä tämän ja tämän poikkeuksen. Eli olen johdonmukaisesti tässäkin talossa vastustanut sitä, että näitä opetusryhmien kokoja lähdettäisiin lainsäädännön avulla sitomaan tiettyihin lukumääriin. Perustelen sitä kokemuksella, pitkäaikaisella työllä opetustyön parissa. Tiedän, että sitä kautta vietäisiin sitä joustavuutta, jota voidaan koulun tasolla hyödyntää, eli esimerkiksi tiettyinä periodeina opetusryhmät on jaettu kahtia ja joinakin toisina ne ovat yhdessä riippuen aina opetettavasta aineesta. Tietysti kohdennan myös nämä sanani kuntien luottamushenkilöille. Heidän tulisi myös osata priorisoida niitä resursseja sillä tavalla, että myös opetustyötä riittävästi arvostetaan, eli en ole kannattanut enkä nytkään kannata tätä lakialoitetta ja tämän suuntaista etenemistä. Myönnän, että kunnissa on eroja, mutta kuntien tasolla pitäisi pystyä kuitenkin asiat priorisoimaan.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Nyt täytyy kyllä myöntää, että olen toveri Kähkösen kanssa tässä asiassa täysin eri mieltä. Itsekin opettaneena ja ylisuuria opetusryhmiä opettaneena tiedän tämän tuskan, että se opettajan työn autuus ei varmasti siitä tule isommaksi, että saa olla itsenäinen ja joustava siellä. Se ei aina nimittäin onnistu, eli näihin opetusryhmien kokoihin ei opettaja todellakaan pysty paljon vaikuttamaan. (Ed. Kähkönen: Rehtori pystyy!) Eli lämpimästi kannatan tätä aloitetta omakohtaisella kokemuksella, ennen kaikkea sieltäkin lähtien.

Erityisesti vielä haluaisin mainita tässä sen, että nyt on keskusteltu paljon tästä ryhmäkokoasiasta ja on huomioitu, että erityisopetuksen ryhmäkokosäätelyä on jo olemassa, mutta kuitenkaan meillä ei ole ryhmäkokosäätelyä silloin, kun erityisoppilaat ovat integroituina yleisopetusryhmiin. Tämä on semmoinen asia, joka pitäisi tässä myös pyrkiä huomioimaan, ei pelkästään se yleisopetuksen ryhmien koko vaan myös se, että meillä on integroituina erityisoppilaita siellä ryhmissä. Tämä on hyvin yleistä tänä päivänä. Siellä voi 30 oppilaan ryhmässä olla jopa viisi erityisoppilasta integroituina eikä mitään säätelyä ole sille oppilasmäärälle.

Elikkä tällöin voidaan jo syvästi pohtia sitä, voidaanko opetuksessa saavuttaa opetussuunnitelman mukaiset tavoitteet. Tämän haluaisin vielä tuoda lisäyksenä tähän.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen tätä keskustelua hyvinkin tarkkaan seurannut tässä salissa lukuisten vuosien aikana ja aina palauttanut mieleen oman kouluaikani. Mitenkä ihmeellä siitäkin luokasta, jossa minä koulua kävin — meitä oli 42 kappaletta — kaikki valmistuivat ammattiin? Myöhemmin proffiakin tuli useampi kappale siitä joukosta ja toisiamme tönittiin ja tuupittiin ja hyvin sitten, kohtuullisen hyvin, sanotaan nyt näin, on elämässä pärjätty.

Ehkä jotakin on sitten tapahtunut ympäristössä, ja ehkä se ympäristömuutos on nimenomaan se, että me vanhempina olemmekin sitten epäonnistuneet, kun me olemme tuottaneet tilanteen, että kouluissa pitää opetusryhmiä pienentää, elikkä syy kääntyy ilmeisesti meihin itseemme niin, että vaikka me näennäisesti pärjäsimme, niin sitten me emme siinä olennaisimmassa asiassa pärjänneetkään, siinä jälkikasvumme kasvattamisessa ja heidän jälkikasvujensa aikaansaamisessa ja heidän kasvattamisessaan, kun on ajauduttu tilanteeseen, että tästä on tullut elämää suurempi asia, säädelläänkö näitä asioita lailla vai ei.

Olen ed. Kähkösen, siis niin kuin täällä käytetään ilmaisua toveri Kähkösen, kanssa suurin piirtein samoilla linjoilla.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! En kiellä toki sitä, että ed. Räsäsen aloitteessa kiinnitetään todella tärkeään asiaan huomiota, ja mitä ed. Peltonen myös totesi, näin varmasti on. Kunnissa on erittäin paljon eroja. Mutta tiedän myös sen, että vaikka opetusryhmässä olisi yksi oppilas, niin myös työyhteisössä, tarkoitan opettajia, on sellaisia henkilöitä, jotka eivät pääse tavoitteeseen, oli se opetusryhmä vaikka kuinka pieni.

Ja toki joissakin kunnissa varmasti olisi tarpeellista tämä, että olisi tarkat, tiukat rajat, mutta kun kokonaisuutta ajatellaan, niin toivon, että näissä kunnissa sitten kuntalaiset kiinnittäisivät huomiota asiaan ja vaihtaisivat luottamushenkilöt. Eli uskon kyllä, että ne resurssit, mitkä annetaan kunnassa sivistystoimeen ja koulutoimeen, pyritään käyttämään sillä tavalla, että pystyttäisiin turvaamaan mahdollisimman laadukas opetus ja päästäisiin näihin annettuihin tavoitteisiin.

Sari Palm /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Kähkönen puhuu ihannetilasta, joka on perusopetuslain hengen mukainen ja toivottava, mutta käytännössä kentällä tapahtuu monenlaista kuitenkin. Näen sen takia tämän ryhmäkokojen rajaamisen asetuksella perusopetuksessa tärkeänä. Olen myös ihmetellyt sitä epäloogisuutta, joka tässä on. Koska päivähoitoryhmiä ja täällä mainittuja erityisopetusryhmiä rajataan asiallisesti oppilasmäärissä, niin ihmettelen sitä, miksi perusopetuksessa ei näin tehdä. Käytännössä monet kunnat ovat niin tiukoilla, että tässä on mainio porsaanreikä rakentaa isoja ryhmiä.

Itse olen esimerkiksi toiminut erityisopettajana tilanteessa, jossa kolmasluokkalaisia on 35. Olen vakuuttunut, että heistä tulee kansalaisia ja hyviä kansalaisia, mutta me turhaan asetamme isoja ryhmiä koko koulujärjestelmän stressitekijöiksi, koska ryhmäkokoa pienentämällä monia muita tukiasioita voitaisiin keventää. Nyt sinne laitetaan vaan paljon muita työntekijöitä. Oppilashuollolla on esimerkiksi huutava tarve työntekijöistä sen takia, että sitä työtä on paljon.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Pulliainen palautti mieleen, minkälainen oli koulumaailma silloin, kun hän oli koulussa, ja siitä veti sitten välillisesti ainakin sellaisen johtopäätöksen, että kun silloin pärjättiin, vaikka olikin suuria luokkia, niin nytkin pärjätään, vaikka olisikin suuria luokkia, tai oikeastaan hän kysyi, onko yhteiskunta niin paljon muuttunut, että pitäisi nyt olla pienempiä luokkia. (Ed. Pulliainen: Sehän siinä oli se juoni!)

Ed. Pulliainen on aivan oikeassa, yhteiskunta on paljon muuttunut. Ei ed. Pulliaisen eikä ed. Kähkösen eikä ed. Kalliksen aikana tultu lakki päässä luokkaan, ei mopolla ajettu luokkahuoneeseen, niin kuin tänä päivänä ajetaan. Järjestys koulussa oli aivan erilainen kuin tänä päivänä, ja opettajalla oli aivan toisenlainen ote luokasta ja oppilaista kuin on tänä päivänä. Ei silloin tarvittu opinto-ohjaajaa, ei tarvittu erityisopettajaa, koska yhteiskunta oli erilainen. Mutta meidän pitää vaan tunnustaa ja myöntää, että maailma on muuttunut, yhteiskunta on muuttunut. Ei vanhoilla periaatteilla enää pärjätä. Nyt tarvitaan pienempiä luokkia, jotta saavutettaisiin sellaisia tavoitteita, mitä peruskouluasetuksessa ja muissa määräyksissä on asetettu. Mitä suurempi luokka, niin monesti sitä enemmän ongelmia. Kun luokassa on ongelmia, niin ne ongelmat tahtovat tarttua niihin oppilaisiin, joista voi sitten syntyä muita yhteiskunnallisia ongelmia. Sanoisin, että se on erittäin tärkeää, että olisi resursseja siirtyä pienempiin luokkiin.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Olen itse myös sen ajan lapsia, että olen istunut ensimmäisen luokan 40 oppilaan luokkahuoneessa, jossa opettaja maalaiskylässä vielä opetti kahta eri luokkaa eli ykkös- ja kakkosluokka olivat samassa ja lapsia yhteensä 40. Ei ollut kouluavustajaa, oli yksi ainoa opettaja. Kyllä tosiasia on se, että yhteiskunnassa on todellakin tapahtunut paljon muutoksia. Toisaalta opettajalla oli myös aivan erilaisia kurinpidollisia valtuuksia tuohon aikaan. Kyllä karttakepistä tuli sormille, jos ei opettajaa toteltu, ja oli sen tyyppisiä käytäntöjä, jotka eivät tänä päivänä käy ja joita ei hyväksytä. Tosiasia on, että koulupudokkaiden määrä on 10—15 prosentin luokkaa ja lasten syrjäytyminen alkaa jo siellä ala-asteiässä. Jotta voidaan ehkäistä ongelmia, jotta voidaan ehkäistä syrjäytymistä, oppimisvaikeuksia, koulukiusaamista, täytyy kiinnittää vakavasti huomiota tähän opetusryhmien kokoon mutta myös opetuksen muihin tukipalveluihin, esimerkiksi kouluterveydenhoitoon, joka valitettavasti tällä hetkellä on aika lailla retuperällä.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Kallikselle: Kuvauksenne varmasti oli oikea ja tämä tapahtumakuvaus ehkä vielä oikeampi siitä, että mopoilla ajellaan siellä luokassa ehkä niin kuin surmantynnyrissä aikoinansa ajettiin. Mutta nyt tullaankin siihen kysymykseen, ed. Kallis, voisiko parempi malli kuitenkin olla se, minkä ed. Kähkönen täällä ehdotti, nimittäin se, että olisi kuitenkin joustava menettely eikä lailla tarkasti säädelty systeemi, jota siis on sitten noudatettava. Tosin nyt suosituksetkin ylitetään, niin kuin lakialoitteen perusteluissa todetaan, siellä esikoulupuolella, niinhän se oli, ja siellä sitten potkitaan aisan yli sen kun keretään, ettei se sekään auta paljon mitään. Siis tässä on kysymys lähinnä nykyisellään vain siitä, onko joustava menettely ilman lainsäädäntöä vai sitten tiukka lainsäädäntö, jota ei kuitenkaan noudateta.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Lakialoitteessa kiinnitetään huomiota hyvin tärkeään asiaan. Tämän aloitteen taustalla on havainto siitä, että opetusryhmien koko on kasvanut niin suureksi paikoitellen, että opetussuunnitelmassa asetettuja tavoitteita ei voida saavuttaa. Näin perusopetuslain 30 § ei tule noudatetuksi, koska opetusryhmät ovat niin suuria.

Opetusryhmien koon suurenemisen taustalla voi olla kaksi syytä, joko se, että kunnissa ollaan välinpitämättömiä sen suhteen, minkä kokoisia nämä ryhmät ovat, tai sitten syynä voi olla se, että kunnissa ei ole rahaa palkata riittävästi opettajia tai hankkia riittävästi tiloja opetusta varten. Jos on kysymys pelkästä välinpitämättömyydestä, johon ei voida millään muulla lailla puuttua kuin säätämällä asetus ryhmäkoon maksimikoosta, niin silloin sellainen asetus pitää tehdä. Mutta jos on kysymys siitä, että puuttuu rahaa, niin lainsäädännöllä tai asetuksella ei luoda yhtään mistään lisää rahaa. Sen takia tämä keskustelu on tärkeä, että luodaan painetta siihen, että seurataan kuntien rahoitustilannetta ja sitä, onko perusopetukseen riittävästi resursseja. Ihannetila olisi se, että suositusten varassa voitaisiin toimia ja huolehdittaisiin siitä, että kunnilla on riittävät resurssit perusopetuksen toteuttamiseen.

Keskustelussa on viitattu siihen, että jos säädetään perusopetusryhmäkoon maksimikoko, niin siitä tulee samalla minimi. Yhtä lailla voisi sitten kritisoida nopeusrajoituksia liikenteessä siitä, että jos säädetään nopeusrajoitus, niin siitä tulee aina minimi. Silti näitä rajoituksia on säädetty eikä niitä olla perumassa, nopeusrajoituksia. Saman tyyppisestä logiikasta tässä on kysymys.