Tarja Tallqvist /kd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomessa hoitohenkilökunnan tekemät
seksuaalirikokset ja pahoinpitelyt, jotka kohdistuvat puolustuskyvyttömiin,
heikkokuntoisiin vanhuksiin, vammaisiin ja kehitysvammaisiin sekä psyykkisesti
sairaisiin, ovat vaiettu asia. Myös päihteiden
käyttäjät vanhusten ja vammaisten hoitotyössä ovat
kasvava, huolestuttava ongelma. Päihdeongelmien lisääntyessä on
suurena vaarana, että työpaikka, jossa on helppo
päästä käsiksi vahvoihin lääkkeisiin, houkuttaa.
Kun koulutetuista hoitajista on huutava puute ja töihin
joudutaan palkkaamaan miltei kenet tahansa, joka haluaa töihin
tulla, niin tämä on todella huolestuttavaa, ja
varsinkin kun vanhusten ja vammaisten hoitoon tuntuu tänä päivänä kelpaavan
niin siivooja kuin talonmies, niin cv:tä harvemmin kysytään
heiltä eikä taustoja tutkita, koska siihen oikeuttavaa
lakia ei ole.
Vanhusten ja vammaisten potilasturvan osalta Suomen lainsäädäntö on
puutteellinen. Tuomio vammaiseen tai vanhukseen kohdistuneesta rikoksesta
tai tuomio päihderikoksesta ei estä saamasta työtä vanhusten
ja vammaisten hoitotehtävissä johtuen siis siitä,
että työnantajalla ei ole mahdollisuutta selvittää tähän
työhön hakeutuvan taustoja. Rikosrekisteriotteen
voi kyllä lain mukaan vaatia, kun arvioidaan henkilön
soveltuvuutta esimerkiksi Puolustusvoimien, poliisin tai vaikkapa
Suomen Pankin palvelukseen, mutta ei vanhusten ja vammaisten hoitoon.
Voimassa oleva rikosrekisterilaki suojaa paremmin pankin setelit
kuin heikot vanhukset ja vammaiset.
Ratkaisuna tähän tulisi säätää laki,
joka oikeuttaa työnantajan vaatimaan työnhakijalta
rikosrekisteriotteen, josta selviävät mahdolliset seksuaali-,
pahoinpitely- tai päihdetuomiot. Lain tulee myös
velvoittaa työnantaja vaatimaan rekisteriotetta. Tällainen
uudistus ei edes maksa mitään. Se edellyttää vain
työnantajan lakisääteistä oikeutta
saada nähtäväksi rikosrekisteriote,
joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi. Työnhakija
tilaa sen itse Oikeusrekisterikeskuksesta Hämeenlinnasta
joko puhelimella tai sähköpostilla. Ote on maksuton,
elikkä se on äärimmäisen helppo
toteuttaa.
Tällainen laki myös toimisi ennalta ehkäisevästi,
koska tuskin hakija, joka tietää rikostaustastaan,
hakee sitä otetta ja koko työpaikkaa. Laki rohkaisisi
pahoinpitelyä tai seksuaalista hyväksikäyttöä huomannutta
tai havainnutta henkilökuntaa ja omaisia myös
tekemään rikosilmoituksen, kun he nyt tietäisivät,
että tästä tulee poliisitutkinta, joka
johtaa oikeustoimiin ja tähän rikosmerkintään,
joka sitten saadaan tietoon. Nyt yleensä asiat painetaan
villaisella ja tekijää on hankalaa erottaa, koska
näitä asioita on vaikea todistaa, elikkä se
on puhtaasti poliisiasia eikä osastonhoitajan tai dementiakodin
johtajan tutkittavissa oleva asia. Tänä päivänä tosiaan
tällainen tekijä pystyy kulkemaan hoitopaikasta
toiseen ja tekemään mitä sitten tekeekin.
Meillä on laki, joka tuli voimaan 2002 ja joka oikeuttaa
tai itse asiassa pakottaa lasten ja nuorten parissa työskentelevien
henkilöiden taustojen tutkimiseen, ja se on saanut paljon
hyvää aikaan. Tämä pedofilia
ja hyväksikäyttö on tullut esiin, ja
se on todella todettu hyväksi laiksi. Elikkä tämä olisi
ihan vastaava, tässä olisivat vaan kyseessä vanhukset.
Ruotsissa on vastaava laki lasten parissa työskentelevien
henkilöiden taustojen tutkimisesta, ja nyt siellä on
lähdetty kartoittamaan yhtä lailla vanhusten kanssa
ja sairaaloissa työskentelevien henkilöiden taustojen
tutkimista, ja se on niin pitkällä siellä,
että se ehkä jo jouluna ensi vuonna tulee voimaan.
Toivoisin, että me Suomessa saisimme tämän
lain vielä aikaisemmin aikaan.
Päivi Räsänen /kd:
Puhemies! Luotan siihen, että tämä lakialoite
tulee etenemään tai ainakin tämän
aloitteen sisältö tulee etenemään.
Itse muistan sen, kun 1990-luvulla tein lakialoitteen tästä lasten
kanssa työskentelevien taustojen tutkimisesta ja tämä lakialoite
otettiin silloin valiokunnassa käsittelyyn. Sen pohjalta
valiokunta teki ponnen, jossa edellytettiin, että hallitus
tuo tämän tyyppisen esityksen, jossa velvoitetaan näiden
lasten kanssa työskentelevien taustojen, rikostaustojen,
selvittämiseen, ja niin saimme vuonna 2002 voimaan tällaisen
lain. Uskon, että moni lapsi on sen seurauksena välttynyt
joutumasta rikoksen kohteeksi.
Tämän lain voimaantultua itsellenikin tuli
yhteydenottoja ennen muuta aikuisten kehitysvammaisten vanhemmilta,
jotka kertoivat niistä tilanteista, joissa kehitysvammainen
aikuinen oli joutunut hoitosuhteessa hyväksikäytetyksi,
ja toivottiin sitä, että ulotettaisiin laajempaan
henkilöryhmään tätä lainsäädäntöä.
Ja iloitsen siitä, että ed. Tarja Tallqvist nyt
ensi töikseen teki tämän lakialoitteen,
johon on sisällytetty niin vanhusten, vammaisten kuin psyykkisesti
sairaiden kanssa työskentelevät henkilöt
ja heidän rikostaustansa selvittäminen. Tämä lakialoite
on nyt meillä tässä murtamassa jäätä tältä osin,
ja luotan siihen, että tämä aloite vielä jossakin
vaiheessa toteutuu.
Keskustelu päättyi.