7) Laki pelastustoimilain muuttamisesta
Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tässähän
on kysymys lähinnä metsäpalojen jälkivartioinnista.
Nythän metsäpalo voi syttyä mistä tahansa
syystä: joku luonnonilmiö, ukkonen, salama, voi
sen sytyttää; huolimaton jokamiehenoikeudella
luonnossa liikkuja tai kuka tahansa voi vahingossa aiheuttaa metsäpalon.
No, palon sammutushan on tietysti yhteiskunnan tehtävä,
mutta jälkivartioinnin kulut, jotka saattavat olla hyvinkin
huomattavia, tulevat maanomistajan kustannettavaksi tai minkä tahansa
muunkin kiinteistönomistajan kustannettavaksi. Nämä saattavat
olla usein hyvinkin suuret, ja kaiken huippuna vielä on
vakuutuksia, joissa edes vakuutuksetkaan eivät näitä korvaa,
joten lakialoitteeni tarkoitus on, että nämä metsäpalojen
jälkivartioinnin kustannukset saataisiin yhteiskunnan korvattaviksi.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Oinonen on tapansa mukaan oikealla asialla,
ja muistan hyvin jo edellisiltä valtiopäiviltä,
kun ed. Oinonen esitti samaa asiaa. Se ei silloin kerinnyt käsittelyyn
eikä silloin löytynyt riittävää ymmärtämystä,
enkä tiedä, miten nopeasti siihen löytyy
nytkään, mutta kun tätä asiaa vaan
useamman kerran tahkotaan, niin toivottavasti tämä joskus
menee perille.
Sillä lailla tätä asiaa katsottuna
kansalainen ja edustaja, päättäjä,
virkamies taikka muuten korkea-arvoinen asiaan vaikuttaja ei voi
ymmärtää sitä, kuinka kalliiksi
ja vaikeaksi tulee esimerkiksi metsäpalon jälkivartioinnin
järjestäminen ja toteuttaminen, jos maanomistajan
alue sijaitsee jossakin toisessa kunnassa, siellä syntymäkunnassa,
minne on periaatteessa yhteys kansalaisella, helsinkiläiselläkin
sinne kotiseutuunsa, mikä saattaa olla vaikkapa tuolla
Kainuussa. Näin tehden, että sen yhteiskunta pelastustoimilain
kautta toteuttaa ja tekee, se käy selkeästi halvemmaksi,
kuin että siellä paikallisesti joku, miten sanoisinkaan,
ei hämärän rajoilla kulkeva vaan muuten
järjestäytynyt ahne yrittäjä ottaa
tämän homman hoitaakseen nähdäkseen
sen, että laskutetaan täältä suurten
taajamien asukkailta tämä asia. Tämän
kohdalle laskutuksen kohteeksi voi joutua köyhä vähäinenkin
kansalainen. Eivät taajamissakaan kaikki ole vauraita,
ja näitä kansalaisia asuu muuallakin kuin kasvukeskuksissa.
Pidän tätä esitystä erinomaisen
hyvänä ja toivon, että sille löytyy
sellainen ymmärtämys, että se joskus
tulee järjestykseen.
Susanna Haapoja /kesk:
Arvoisa puhemies! Haluaisin kiinnittää huomiota
tähän ensimmäiseen kappaleeseen, jossa
vartioinnin järjestämistä peräänkuulutetaan
ja lähinnä vartioinnin johtotehtäviä.
Haluaisin kiinnittää siihen huomiota, että tämä voisi
olla myös esimerkiksi metsähoitoyhdistysten tai
muun asiaankuuluvan tahon toimesta toimitettava systeemi, jota sitten
palolaitos valtion kustannuksella valvoo.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Täällä on tänä päivänä esitetty
lukuisia hyviä lakialoitteita, aivan niin kuin tämäkin
aloite on sellainen. Aloitteet vaativat myöskin paljon
rahaa. Täällä ed. Pulliainen edellisen
asian kohdalla vähän epäili, onko esimerkiksi
ed. Oinonen valmis myös vaikuttamaan siihen suuntaan, että rahaa näille
hyville asioille myöskin löytyy. Minä ainakin
uskon, että ed. Oinonen on tosissaan näiden asioiden
takana, joita tänä päivänä on
täällä ollut ja joita hän on
ponnekkaasti täällä puolustanut, samoin
kuin ed. Lahtela. Mehän näemme sen varmasti tässä salissa
sitten aikanaan, kun näistä määrärahoista
täällä äänestetään.
Minä ainakin uskon, että molemmat edellä mainitut
edustajat ovat niin ryhdikkäät, että myöskin
seisovat sanojensa takana, kun näistä asioista äänestetään.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Vuonna 1999 tämä pelastustoimilaki
oli täällä eduskunnassa käsittelyssä.
Tämä asia oli silloin esillä. Silloin
hallituksen esitystä muutettiin eräiltä osilta,
olikohan se Savukosken ja joidenkin muiden kuntien osalta, joissa
on valtavat, melkein vanhan Uudenmaan läänin kokoiset
pinta-alat, metsäalat jnp., ja kunnat olisivat olleet todella
hätää kärsimässä tässä asiassa.
Silloin se, mitä tässä nyt esitetään
80 §:än muutettavaksi, oli esillä. Siihen
ei silloin katsottu varaa olevan. Katsottiin tarkoituksenmukaiseksi
tällainen ratkaisu, joka laissa nyt on. Tämähän
on hyvää tarkoittava kuin mikä. Perustelut
on ok, mutta kun näin arvovaltaiset kansanedustajat kuin
Lauri Oinonen, Seppo Lahtela, Hannu Hoskonen keskustasta ovat asialla,
niin hoitanevat tähän rahoituksen välittömästi
ja ajanevat tämän hallituksen esityksenä läpi.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Valpas epäili rahoituksen
riittävyyttä ja löytyvyyttä tähän
asiaan. (Ed. Valpas: En epäillyt!) — Ainakin henki
oli vähän sen tyyppinen olemassa. — Ymmärrän
niin, että näissä hyvissä asioissa
jämärästi seisotaan niitten esitysten
takana, mitä hallitus tuo ja toteuttaa.
Mutta herra puhemies, sen verran voisi todeta, että on
aika hyvä nähdä, että jos kylvetty
siemen itää niin hyvin kuin menneitten aikojen
valtiovarainministeri Niinistön kantama siemen ja hedelmä siitä,
että pitää säästää,
hyviä asioita vastustaa ja yleensäkin kansalaisten
elämää periaatteessa vaikeuttaa rahapulan
perusteella, niin kyllä tässä maassa
monet asiat sitten kehittyvät, koska tämä Niinistön
sanoma on näin hyvin mennyt jopa vasemmistoliiton riveihin,
puhumattakaan tietysti porvarioikeistosta. Asiat etenevät
ja ajallansa etenevät, hyvä tästä tulee.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! En ollenkaan epäillyt, etteikö näihin
tarkoituksiin rahaa löydy varsinkin nyt, kun tänä päivänä hallitus
ilmoitti, että verohelpotuksia pystytään
antamaan myöskin suurituloisille. Sehän osoittaa
sitä, että rahaa tuntuu olevan, ja siinä mielessä näiden
asioiden hoitaminen käy varmaan varsin helposti.
Keskustelu päättyy.