Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Eduskunta hyväksyi kriisinhallintalain ensimmäisen käsittelyn yhteydessä lain sisällön. Kriisinhallintalain 1 §:ään on nyt kirjattu hieman skitsofreeninen muotoilu: Suomi osallistuu pääasiassa YK:n turvallisuusneuvoston mandatoimiin operaatioihin, mutta poikkeuksetkin ovat mahdollisia. Olen toisessa käsittelyssä valmis hyväksymään tämän muotoilun, vaikka olisin pitänyt parempana yleisluontoisempaa muotoilua Suomen osallistumisesta YK:n peruskirjan päämäärien ja periaatteiden mukaisiin operaatioihin.

Ensimmäisen käsittelyn salikeskustelua dominoi kysymys YK:n mandaatista ja uhkakuvista, joihin ehdottomasta turvallisuusneuvoston mandaatista luopuminen voi johtaa. Uhkakuvia maalailivat erityisesti muutamat vasemmistoliiton edustajat, jotka näkivät lakiesityksen reittinä, joka johtaa Suomen Irakin sodan kaltaisiin operaatioihin. Tästä olen eri mieltä.

Arvoisa puhemies! Suomi on sitoutunut monin tavoin EU:n turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin. Suomi on hyväksynyt EU:n turvallisuusstrategian, jossa korostetaan YK:n vahvistamista. Lisäksi Suomi on sitoutunut osallistumaan EU:n taistelujoukkoihin, joiden kapasiteettia tarvitaan, jos jokin kriisi uhkaa kärjistyä ja siviiliuhrien määrä uhkaa kasvaa. Nopealla reagoinnilla voidaan toivottavasti estää ja myös ennalta ehkäistä joukkotuhoja ja kansanmurhia. Jotta Suomi voisi osallistua täysipainoisesti taistelujoukkojen kehittämiseen, pitää kriisinhallintalaki saada mahdollisimman nopeasti hyväksytyksi.

Olennaista EU:n kriisinhallintakyvyn uskottavuuden kannalta on, että tulevaisuudessa kehitetään voimakkaasti myös EU:n siviilikriisinhallintaa. EU:n siviilikriisinhallintaa alettiin kehittää sotilaallisen kriisinhallinnan kehityksen edettyä jo pitemmälle. Siviilikriisinhallintaan on suunnattu vain pieni osa sotilaallisen kriisinhallinnan resursseista. On myös tärkeää, että EU:n ulkosuhteita kehitetään niin, että tietoa uhkaavista kriiseistä ja ihmisoikeusloukkauksista saadaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta ennakoitaviin kriiseihin voitaisiin reagoida diplomaattisin ja siviilikriisinhallinnan keinoin sekä EU:ssa että myös YK:ssa.

Arvoisa puhemies! EU:n kriisinhallintaan liittyviä epäilyjä ja epäluuloja hälventäisi, jos hallituksella olisi selkeä visio tavoitteista kriisinhallinnan kehittämiseksi EU:ssa. Olisi myös hyvä, jos hallitus pystyisi määrittelemään kantansa EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan institutionaalisiin puitteisiin jatkossa.

Eräät vasemmistoliittolaiset keskittyvät sinnikkäästi EU:n kriisinhallintaan liittyvien epäluulojen vaalimiseen. Heidän logiikkansa kulkee: kaikki tiet vievät Natoon. Tämä logiikka ei ole pitävä tällä hetkellä, ja on selvää, että EU:n sotilaallisella kriisinhallinnalla ja sen yhteistyösuhteilla voi olla useammanlaisia suuntia. (Ed. Tennilä: Ettekö te kannata Nato-jäsenyyttä?)

Keväällä 2003 Ranskan ja Saksan ympärille muodostunut maaryhmä esitti mallia EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan nopeaksi kehittämiseksi pitkälti erillään Naton rakenteista. Esitys ajoittui aikaan, jolloin huomattava osa EU-kansalaisista oli syystäkin järkyttynyt Irakin sodasta ja jolloin käytiin keskusteluja EU:n perustuslain turvallisuuspoliittisista artikloista. Yhdysvallat reagoi voimakkaalla vastustuksella Ranskan ja Saksan ehdotukseen ja Iso-Britannia piti puolestaan perustuslakisopimuksen käsittelyn yhteydessä kiinni tavoitteesta nivoa EU:n taistelujoukkojen kehittäminen Naton rakenteisiin.

Nato-perusteista mallia edustavat tälläkin hetkellä muun muassa Berliini plus -järjestelyt, joiden kautta EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan avuksi voidaan saada Naton resursseja. Vastaavasti EU:n taistelujoukkojen harjoitukset järjestetään Naton alaisuudessa. EU:n taistelujoukot on kehitetty eräänlaisena kompromissina ranskalaisesta ajattelusta ... (Hälinää)

Niin, arvoisa puhemies, EU:n taistelujoukot on kehitetty eräänlaisena kompromissina ranskalaisesta ajattelusta, joka perustuu EU:n mahdollisimman itsenäiseen sotilaalliseen kriisinhallintakykyyn, ja brittien ajattelusta, joka puolestaan nojautuu voimakkaasti Natoon.

Miltä sitten näyttää tulevaisuus? Millaista linjaa Suomen kannattaa ajaa, kun EU:n kriisinhallintaa kehitetään tulevaisuudessa? On selvää, että Suomen on ajettava voimakkaasti EU:n ulkosuhdetoiminnan ja siviilikriisinhallinnan kehittämistä, jotta sotilaallisen kriisinhallinnan keinoja tarvittaisiin mahdollisimman harvoin. EU:n on tarkoituksenmukaista myös vahvistaa aiemmin perustamaansa Afrikan rauhanturvarahastoa. Tämä perustettu rahasto on nimenomaan tarkoitettu tukemaan Afrikan unionin omia toimia rauhan turvaamisessa.

Ranskan ja Ison-Britannian kiistassa EU:n mahdollisimman itsenäisestä tai Natoon nojautuvasta sotilaallisesta kriisinhallinnasta Suomen tuskin kannattaa valita kumpaakaan ääripäätä. Pitkällä jänteellä EU:n on mielestäni varauduttava toimimaan Natosta itsenäisesti sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Mutta Naton luodessa tällä hetkellä sotilaallisen kriisinhallinnan standardeja ei ole tarkoituksenmukaista, että EU käyttäisi huomattavia voimavaroja itsenäisen kriisinhallintakyvyn nopeaan kehittämiseen.

Vaikka pidän tärkeänä, että EU pitkällä jänteellä kehittää Natosta itsenäistä sotilaallista kriisinhallintaa, pidän Suomen suhdetta Natoon monelta kannalta tarkoituksenmukaisuuskysymyksenä. Nykyinen rauhankumppanuus riittää sotilaallisen kriisinhallinnan standardiemme ajantasaistamiseen. Naton ja EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan institutionaaliset puitteet ja niiden tuleva kehitys puolestaan määrittelevät, tuleeko keskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä nykyistä ajankohtaisemmaksi.

Mahdollista Nato-jäsenyyttä on arvioitava rehellisesti ja monipuolisesti sekä ottaen huomioon myös Yhdysvaltojen erittäin vaikutusvaltainen asema Natossa. Kaikessa tässä keskustelussa on muistettava se, että EU:n nykyinen sotilaallinen kriisinhallinta ei sisällä Suomelle mitään Nato-automaattia.

Päivi Räsänen /kd:

Rouva puhemies! Tässä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä todetaan, että valmistauduttaessa osallistumaan kriisinhallintaan on jo ennakkoon varauduttava myös mahdollisiin vastoinkäymisiin mukaan lukien ihmishenkien menetys ja eduskunnan on osaltaan oltava valmis kantamaan poliittista vastuuta myös näistä seuraamuksista. Eli käsittelemme myös hyvin vakavaa esitystä.

Pidän oikeana sitä, että Suomi omalta osaltaan on todellakin kantamassa kansainvälisen vastuunsa myös sotilaallista voimaa vaativista kriiseistä. Kansanmurhien, etnisten vainojen, estämiseksi tarvitaan tällaista yhteistyötä ja välillä koviakin keinoja. Kuitenkin muistutan siitä, että pienenä maana Suomi ei voi kaikissa maailman kriisipesäkkeissä olla mukana, joten ajattelen, että resurssit kannattaa kohdentaa suurella harkinnalla.

Aivan erityisesti mielestäni Suomen rooli voisi korostua siviilikriisinhallinnan vahvistamisessa. Tämähän nostettiin myös mietinnössä ansiokkaasti esiin. Eli Suomi voisi kyllä vielä enemmän profiloitua aloitteellisuudessa ja aktiivisuudessa EU:ssa ja YK:ssa konfliktien ennaltaehkäisemiseksi ja uhkiin varautumiseksi. Siviilikriisinhallinta tulee kytkeä nykyistä vahvemmin ja kattavammin myös näihin sotilaallisiin interventioihin. Siviilikriisinhallintaa tulee kehittää ja myös varata siihen riittävät voimavarat. Yhteiskunnan luhistuessa ja varsinkin valtion sisäisten konfliktien saadessa etusijan siviilikriisinhallinta saa yhä suuremman painoarvon. Poliittisesti ja taloudellisesti vakaata yhteiskuntaa ei lopulta voida rakentaa pelkästään sotilaiden toimesta. Todellakin on hyvä, että tässä mietinnössä on painotettu siviilikriisinhallinnan mahdollisuuksia ja merkitystä, vaikka se ei suoraan kuulukaan tähän lainsäädäntöön.

Haluan tässä yhteydessä myös todeta, kun tiedän, että tänään hallitus pohtii budjettikehyksiä tuleville vuosille, että kyllä kehitysyhteistyö myös tulee nähdä osaksi rauhan ja turvallisuuden edistämistä. Hallituksen tulisi laatia realistinen rahoitussuunnitelma, jonka avulla Suomi voi todellakin vuonna 2010 saavuttaa sitoumuksensa kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 prosentin osuudesta kansantuotteesta. Tästähän tasavallan presidenttikin eduskuntaa ja hallitusta muistutti muutama viikko sitten.

Saksassa on virinnyt voimakas poliittinen keskustelu näinä päivinä Kongoon suunnitellusta EU-operaatiosta. Saksalaiset kansanedustajat ovat varsin kärkevästi arvostelleet oikealta vasemmalle mahdollista EU-operaatiota Kongon vaalien turvaamiseksi. He ovat pitäneet sitä huonosti suunniteltuna ja jopa vastuuttomana. Yhdistyneet kansakunnathan on pyytänyt EU:lta joukkoja turvaamaan kesäkuussa pidettäviä Kongon presidentti- ja parlamenttivaaleja, ja YK:n mukaan sen 17 000 rauhanturvaajan vahvuiset joukot eivät yksin riitä.

Kongossahan käytiin vuosina 1998—2002 sota, jossa kuoli yli 2 miljoonaa ihmistä; 0,5 miljoonaa meni taisteluissa ja loput kuolivat sodan aiheuttamaan nälänhätään ja tauteihin, ja kodittomia jäi pari miljoonaa. Nyt Kongossa on menossa YK:n suurin rauhanturvaoperaatio, todellakin 17 000 sotilasta, mutta enemmän tai vähemmän kehnosti varusteltuja, lähinnä kehitysmaista, Ghanasta, Bangladeshista, Nepalista, ja etenkin maan itäosassa on jatkuvasti vaikeita levottomuuksia. Saksan ja Ranskan arvellaan valmistautuvan kumpikin 500 sotilaan lähettämiseen, ja loput 500 rauhanturvaajaa on määrä koota muista EU-maista. Tässä yhteydessä on puhuttu myös Suomen mahdollisesta roolista. Mielestäni olisi nyt aika tärkeää, kun Euroopassa käydään tätä keskustelua Kongon tilanteesta, että myös Suomen hallitus selventäisi oman näkemyksensä Kongon tilanteesta ja sen, mikä on hallituksen kanta tälle EU-operaatiolle, sen valmistelun tasolle, ja myös, mikä on Suomen mahdollinen osuus, ei pelkästään ensi kesänä vaan sitten myöhemminkin.

Afrikkahan on nimenomaan se painopistealue, johon YK on toivonut kehittyneiltä eurooppalaisilta mailta enemmän tukea kriisinhallintatilanteisiin. Varmasti on sinänsä viisastakin, että Euroopan unioni on alkanut kiinnittää enemmän huomiota Afrikan konflikteihin. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen on sanonut haastattelussa näin, että Afrikka on EU:lle testi siitä, miten se selviytyy kriisinhallintaorganisaationa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että noissa Afrikan maissa voi olla edessä hyvin vaikeita ongelmia. Jos tämä saksalais-hollantilais-suomalainen osasto ensi vuonna päätetään lähettää Afrikkaan, niin vastassa voi olla esimerkiksi lapsisotilaita, aivan niin kuin ruotsalaisilla oli Kongossa heinäkuussa 2003. Kun 80 ruotsalaista sotilasta lähti Kongoon, niin he myös kohtasivat näitä lapsisotilaita ja sieltä kerrottiin, että sellaisia tilanteita ei tullut, jossa ruotsalaissotilaat olisivat joutuneet ampumaan näitä sotilaina toimivia lapsia, vaikka siihenkin YK oli heidät valtuuttanut. Mutta olisi kovin mielenkiintoista kuulla — valitettavasti ei puolustusministeri eikä ulkoministeri ole täällä läsnä — millä tavoin esimerkiksi suomalaisia sotilaita, jotka lähtevät näihin EU:n nopean toiminnan taistelujoukkoihin, koulutetaan kohtaamaan tällainen tavattoman vastenmielinen ilmiö kuin lapsisotilaat.

Vielä totean, että sunnuntaina uutisoitiin, että kansainvälinen rikostuomioistuin on saanut luovutetuksi kongolaisen sissijohtajan Lubangan, ja hänestähän tulee ensimmäinen sotarikoksista epäilty, joka vastaa teoistaan YK:n rikostuomioistuimessa Haagissa. Nimenomaan häntä syytetään alle 15-vuotiaiden lasten värväämisestä taisteluihin Koillis-Kongossa.

Vielä tästä itse laista ja siitä, minkä vuoksi nyt käsittelemme tätä kiireellisenä poikkeuslakina, haluan lopuksi, arvoisa puhemies, todeta, että oman ryhmämme mielestä on tärkeää, että tällä lailla varmistetaan tasavallan presidentin rooli päätöksenteossa. Kristillisdemokraatit tukevat sitä tavoitetta, että nykyinen rauhanturvaamislain menettelytapa säilyy. Tasavallan presidentin päätösvalta merkitsee sitä, että niin eduskunnalla, valtioneuvostolla kuin presidentillä, kaikilla on oma tärkeä paikkansa näitä vaativia, raskaita päätöksiä tehtäessä. Toki se merkitsee myös presidentille veto-oikeutta esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa presidentin harkinnan mukaan EU-operaatioon mukaan lähteminen ei olisikaan Suomen kansallisen edun mukaista, vaikka sitten olisi valtioneuvostojohtoisissa EU-neuvotteluissa päädytty tukemaan tätä EU-operaatiota.

Muistutan kuitenkin, että poikkeuslain säätämiseen kiireellisenä tarvitaan viiden kuudesosan enemmistö, mutta sen muuttaminen onnistuu yksinkertaisella enemmistöllä, eli teoreettisesti voisi olla mahdollista, että vuoden kuluttua kokoontuva eduskunta voisi halutessaan muuttaa päätöksentekojärjestelmän tämän perustuslakivaliokunnan syksyisen tulkinnan mukaiseksi, eli presidentin asema ei tällä menettelyllä ole kuitenkaan niin vahva kuin se olisi ollut varsinaisella perustuslain muutoksella.

Vaikka tuossa ensimmäisessä käsittelyssä kävi niin, että kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ei saanut tahtoaan läpi tämän YK-mandaattikysymyksen suhteen, niin olemme todellakin valmiit tukemaan tätä tasavallan presidentin aseman säilyttämistä ja sen vuoksi sitä menettelyä, että tämä lainsäädäntö säädetään kiireellisenä poikkeuslakina.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Ulla Anttila aloitti kommentoimalla vasemmistoliiton täällä viime viikolla käyttämää puheenvuoroa ja sellaista kohtaa, jossa oli viitattu siihen, että tämä saattaisi johtaa siihen, että Irakin kaltaisiin olosuhteisiin suomalaisia sotilaita lähetettäisiin.

Arvoisa ystäväni, ed. Ulla Anttila, minä pahoin pelkään, että paljon pahempiin paikkoihin, todellakin paljon pahempiin paikkoihin. Nimittäin se paljon pahempi paikka saattaa olla jo nyt totta lähimmän vuoden aikana. Ed. Räsänen oli jo kiinnittänyt tähän mahdollisuuteen huomiota. Kiinnitän siihen samaan asiaan itsekin huomiota.

Kysymyshän on siitä, että Suomi on valmistautumassa lähtemään nopean toiminnan joukkoihin mukaan Kongon demokraattiseen tasavaltaan, valtioon, jonka pinta-ala on seitsemän kertaa Suomen valtion pinta-ala, jossa on 17 000 siviilirauhanturvaajaa, joka on niin kuin seurustelu-upseerijoukkio upseerikerholla niissä olosuhteissa. Nyt on kysymys siitä, että siihen laitetaan lisää 1 500 kappaletta EU:n nopean toiminnan joukkoja. Siinä ei joka kylään vaalien tarkkailijaa saa millään, koska niitä kyliä on pikkuisen enemmän. Siis toisin sanoen nyt ollaan astumassa valtavan iso askel, niin suunnaton askel, että se ei näytä täällä Suomessa tulleen ymmärretyksi lainkaan.

Äärimmäisen mielenkiintoinen kulttuuriero on Suomen ja Keski-Euroopankin välillä. Saksassa näkyy lehtien mukaan käytävän erittäin kiivasta keskustelua siitä, minkälainen varmuus ja valmistautuminen edellytetään, kun lähetetään joukkoja. Täällä ei kukaan tunnu välittävän tästä yhtään mitään; se on Hesarissa uutinen ja sillä sipuli. Se menee lähinnä viihteen puolelle ja siinä kaikki. (Ed. Jaakonsaari: Puhuja puhuu itsestään nyt!) — Ed. Jaakonsaari, teiltä minä odotinkin juuri tuota kommenttia, mihin olen teiltä tottunut.

Kysymys on todella valtavan suuresta muutoksesta. Meillä puolustusministeri ei ole käynyt kertomassa siitä, minkälaista keskustelua tällä hetkellä käydään Euroopan unionin tärkeimmissä jäsenvaltioissa tästä asiasta. (Ed. Jaakonsaari: On valiokunnissa kertonut!) — Valiokunnassa voi olla, mutta nyt olisi ollut erinomaisen hyvä tilaisuus käydä, kun tämä sotilaallinen kriisinhallintalaki on eduskunnan käsittelyssä, kertomassa tästä ensimmäisestä tapauksesta meille, missä mennään, mitä keskustelua käydään, kun se keskustelun sisältö on tiedossa siis Saksassa niin, että parlamenttiryhmät ovat siihen ottaneet tiukimman jälkeen kantaa ja myöskin hallituspuolueet ovat asiassa erimielisiä.

Siis toisin sanoen mikä merkitys tällä on? Sillä on se merkitys, että jatkossa, kun Suomi nyt siis on hyväksymässä tämän ja ottamassa tämän valtavan ison askeleen, eduskunnalla täytyy olla todella konkreettinen rooli siinä operaatiossa, ja valiokunnilla ja niitten puheenjohtajilla valtavan suuri vastuu seurata näitä kansainvälisiä konflikteja, pitää huoli siitä, että puolustusministeriö pitää valiokunnat tietoisina kehityskuluista ja näitä asioita ruvetaan hoitamaan todella aivan toisella tavalla kuin nyt näkyy hoidettavan. Se näkyy juuri siinä, mitenkä täällä meillä on asioita nyt hoidettu. Tämä on minusta aika masentava juttu kerta kaikkiaan, koska Suomelle jos jollekin tässä on kysymys valtavan isosta loikasta. Käyttäisinkö nyt ex-pääministerin Esko Ahon kommenttia vuoden 1991 hallitusneuvotteluissa: tämä on hyppy tuntemattomaan.

Mutta, arvoisa puhemies, ruodussa täytyy olla, jotta vihreät säilyttäisivät hallituskelpoisuuden. Sehän nyt on kaikkein tärkein asia maailmassa olla hallituskelpoinen ikuisesti, ja sillä tavalla tulen uskollisena soturina painamaan nappia niin kuin puoluejohtaja ja eduskuntaryhmän johto haluavat.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Pulliainen ei virkamatkansa vuoksi seurannut viime tiistain keskustelua, ja ilmeisesti ette ole huolella lukenut tätä ulkoasiainvaliokunnan mietintöä, jossa ei piiruakaan väheksytä uusien kriisien aiheuttamia riskejä eikä piiruakaan väheksytä sitä, kuinka merkittävää ja tärkeää on, että joukot saavat asianmukaisen koulutuksen ja että kaikki varusteet ja toimeksianto ovat suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin. Viittaukseni Irakiin liittyi siihen, että Irakin sota oli sota ja se, mihin pyritään Kongossa, mihin Suomi on pyrkinyt myös Afganistanissa, on rauhanturvaaminen, jota nykyisellään sotilaalliseksi kriisinhallinnaksi kutsutaan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä odotin tätä kommenttia, ja nyt siihen tulee vastaus. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tällaiset 500 sotilaan, 1 000 sotilaan ryhmät Suomen osalta eivät ole oikeastaan vielä yhtään mitään. Tässä tarvitaan niitä valmiuksissa olevia sotilaita jo näitten sotilaitten oman turvallisuuden takia kymmeniätuhansia, jotta sillä toiminnalla on jotakin merkitystä. Se oli se sanoma, ja minä odotin, että minä pääsen sanomaan tämän vastauspuheenvuorossa, jotta sille tulee tehoa lisää.

Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eikö ed. Pulliainen luota tasavallan presidenttiin, hallitukseen ja eduskuntaan, koska nythän tehdään laki sitä varten, että päätös tehdään myöhemmin? Emmehän me nyt päätä.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minä tietysti sitten luotan silloin, kun siihen luottamukseen on aihetta. Kysymyshän on siitä, että nyt on aukaistava suu, nyt on viitoitettava tie sille, millä tavalla tätä nyt säädettävää lakia sovelletaan, että ei käy niin, että eduskunnan roolia seuraavan eduskunnan toimesta jo ensi töikseen heikennetään.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto esitti vuoden 2003 eduskuntavaalien vaaliohjelmassaan tavoitteekseen sosiaalisen Euroopan rakentamisen. Valitettavasti EU ei ole kehittynyt haluamallamme tavalla, vaan oikeistovoimien johtamana — nehän ovat enemmistönä Euroopan unionin jäsenmaissa hyvin isolta osaltaan — se on keskittynyt avaamaan markkinoita, alentamaan veroja, vähentämään valtion tukia sekä lisäämään työmarkkinajoustoja. Kuten vasemmistoliiton uuden puolueohjelman tuoreessa luonnoksessa todetaan, "uusliberaalilla politiikalla EU ei ole saanut eikä ansainnut eurooppalaisten ihmisten luottamusta".

Valitettavasti EU omaksuu USA:n mallia myös siinä, että se ei pidä jatkossa tarpeellisena YK:n mandaattia taistelujoukkoja lähetettäessä. Tämä herättää huolta siksi, että EU:n uusi linja heikentää YK:n asemaa. Ensin USA, sitten EU, kuka seuraavaksi hylkää YK:n luvan, kun sotatoimia ryhdytään toteuttamaan? Kyse on myös siitä, että EU:n lähtiessä toimimaan ilman YK:n mandaattia mekin voimme jatkossa joutua mukaan hyvin hankaliin tilanteisiin, jopa Irakin sodan kaltaisiin laittomiin sotiin. Tätä pitävät jotkut täysin mahdottomana, mutta kannattaa muistaa, että lähes kaikki oikeiston johtamat EU-maat riensivät jenkkien rinnalle Irakiin sotimaan, vaikka YK:n mandaatti puuttui. Ja olihan siellä, ja on edelleen myös, Labourin johtama Iso-Britannia. Eikä tämä laki koske vain EU:n taistelujoukkojen toimintaa, kuten täällä on syntynyt aika laaja käsitys, tämähän koskee kaikkea sotilaallista kriisinhallintaa.

Laissa on myöskin sellainen muotoilu, että Suomi voi lähettää joukkojaan tämän ja tämän kansainvälisen järjestön — siis siellä on sitten erikseen vielä, että kansainvälisen järjestön — lähtiessä liikkeelle, ja se on tietenkin Nato, joka siinä on piilotettuna tämän sanan "kansainvälinen järjestö" taakse. (Ed. K. Kiljunen: Eikö se ole Etyj?) — Sekin. Mutta Nato on ongelma sen vuoksi, että Naton johtomaa USA ei pidä YK:n asemaa keskeisenä eikä ratkaisevanakaan. Jos USA:n juuri julkistamassa uudessa strategiassa lähdetään siitä, että jatkossakin maa voi suuntautua ennakoiviin sotilasiskuihin Irakin sodan tavoin, tämän pitäisi kyllä huolestuttaa meitä kaikkia.

Arvoisa puhemies! Siis tämä koskee myös, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, tämä koskee myös Nato-operaatiota. (Ed. Jaakonsaari: Nyt te sekoitatte asiat!) — Miten minä sekoitan, jos minä totean, että tämä koskee myös Nato-operaatiota, ei vain EU-taistelujoukkoja? Olen aina huolissaan, kun YK:n mandaatista irrotaan, teki sen sitten kuka hyvänsä. — Tässä on sanottu, että YK:n mandaatista pitääkin irrota. Tähän suuntaan on sanottu sen vuoksi, että YK ei aina ole antamassa lupaa, vaikka tarve olisi selvä, sisäisten kiistojensa ja YK:n turvallisuusneuvoston kyvyttömyyden vuoksi. Tällöin usein viitataan nimenomaan Ruandan kansanmurhaan. Se oli järkyttävä tapahtuma. Siihen olisi pitänyt pystyä puuttumaan, mutta kyse ei ollut siitä, että riideltiin YK:n turvallisuusneuvostossa ja että mandaattia ei saatu, vaan siitä, että näillä isoilla valloilla, Ranskalla, Englannilla, Isolla-Britannialla ja Yhdysvalloilla, oli erilaiset intressit tai haluttomuus puuttua siihen kauhistuttavaan menoon. Kyse ei ollut YK:n mandaatin puuttumattomuudesta, vaan intressit olivat ristiriitaiset tai oli halu pysytellä koko tämän menon ulkopuolella. (Ed. Jaakonsaari: Juuri sen takia!) — No, eihän se siitä miksikään muutu, jos tämä sama tilanne olisi voinut syntyä vaikkapa EU:ssa. Jos Ranska olisi ollut tukemassa Ruandan hallitusta, niin miten se EU-päätös silloin olisi syntynyt? Ei se ongelma siitä poistu. YK:n mandaatista luopuminen vain heikentää ylipäätään YK:n asemaa, ja se on minusta tässä olennaista.

Arvoisa puhemies! Minä olen aika surullinenkin siitä, että rauhankyyhky Suomi on lähtemässä tässä jollakin tapaa haukkojen perään ja saattaa se sillä tiellä itsekin ainakin pikkuhaukaksi, jonkinlaiseksi mehiläishaukaksi muuttua, ei isoksi haukaksi mutta pikkuhaukaksi kuitenkin. Tämä on iso muutos Suomessa, ja tämä kaikki tapahtuu nimenomaan tässä EU-paineessa nyt tällä hetkellä. Jatkon osalta se tausta-asia on tässä tämä Nato-tie, josta ed. Anttila jo puhui, totesi, että tällä ei ole kytkyä siihen, mutta minusta siinä on tietty kytkynsä tällä lailla myöskin siihen tilanteeseen, joka joittenkin mielessä väikkyy. Kansan enemmistö ei sitä kannata, ei Suomen virallinen kantakaan ole sen mukainen, mutta kyllähän tätä Nato-painetta tosiasiassa on.

Tässä oli aika mielenkiintoinen kirjoitus Turun Sanomissa 10.3. Siinä kirjoituksessa Turun Sanomissa SDP:n kansanedustaja puhemies Paavo Lipponen ilmoitti, että vasemmistoliitolla ei ole asiaa hallitukseen, jollei se ole hyväksytyn ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalla ja hyväksy siis myös käsittelyssä olevaa sotilaallisen kriisinhallintalain sisältöä ilman YK:n mandaattia. (Ed. S. Lahtela: Tosi on! — Ed. Pulliainen: Kyllä ed. Seppo Lahtela tietää!) — Minä uskon, että ed. Lahtela on sitä mieltä, että jos ei Natoon mennä, niin ei ole asiaa hallitukseen, että sitä kannatetaan, mutta en usko, että kaikki sosialidemokraatit ovat tällä linjalla. En voi uskoa sitä, sillä mehän olemme täällä jo ensimmäisessä käsittelyssä tuoneet esille sen, että me olemme nykyisen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalla ja myös tämän kriisinhallinnan osalta nykyisen käytännön kannalla YK:n mandaatista kiinni pitäen. Miten se voisi olla hallitukseen pääsyn este, kun tiedämme vielä, että tätä linjaa kannattaa varmasti suuri osa Suomen kansalaisista?

Olemme myös halukkaita lisäämään Suomen kehitysapua sillä tavoin, että tämä YK-tavoite, 0,7 prosenttia bkt:stä, saavutetaan. Me olemme sillä kannalla. Lipposen omassa puolueessa näyttää olevan niitä, jotka ovat toisella kannalla. Heihin kuuluvat hiljaisesti ne, jotka ovat sitä rahahanaa säätelemässä, niin että tähän tavoitteeseen ei tällä vauhdilla päästä siinä asetetussa tavoitteessa, ja ed. Kimmo Kiljunen, joka julkisestikin on ilmoittanut, että pitää irtaantua koko tästä tavoitteesta; tehän viime viikolla sellaisen puheenvuoron käytitte. Me olemme YK:n vahvistamisen kannalla myös tätä kautta, että kehitysapua lisätään siten, kuin YK edellyttää.

Tässä on tämä EU-paine takana. Minä en voi hyväksyä sitä, että Suomi lähtee sille tielle, eli esitän tämän lakiesityksen hylkäämistä.

Minusta pitää olla joitakin maita, jotka pitävät uskollisesti kiinni YK:n asemasta, ovat sitä vahvistamassa myös teoissa eivätkä vain sanoissa. Tekoja ovat juuri tämmöiset laitkin, joissa määritellään tulevia linjauksia. Minusta tässä Suomi ottaa nyt taka-askelta, ja se on hyvin valitettavaa, se on suorastaan surullista. En minä silti usko, että välittömästi tapahtuu jotain hyvin dramaattista. En minä halua tällä pelotella ihmisiä, mutta tässä otetaan suuntaa, ja suunnan määrittely, suunnistusasteitten määrittely, määrää sen, mihin päädytään, ja nyt lähdetään hankalalle tielle. Se minua huolettaa, ja siksi olen tällä kannalla.

Tämän lain käsittelyssä on noussut esille myöskin YK:n mandaattikiistan lisäksi presidentin asema. Minä pidän oikeana, että presidentillä on viimeinen sana, kun Suomen sotilasjoukkoja ulkomaille lähetetään. Minä en kuitenkaan pidä oikeana tapana säätää valtioelinten asemasta poikkeuslailla. Minusta tällaiset näin isot linjanvedot pitää tehdä perustuslakia täsmentäen ja kaksilla valtiopäivillä aina. Se on minusta se, mistä täytyy lähteä.

Me olemme nyt isojen asioiden kanssa tekemisissä, ja minun kantani tulee vain siitä sydämessä olevasta YK:n kunnioittamisesta, jopa YK:n mandaatin pyhyydestäkin haluaisin puhua, sillä jos kukaan ei sitä noudata, niin mihin tämä maailma tällä tiellä päätyy.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä on retorisesti erinomaisen taitava puhuja. Hän on niin taitava puhuja, että kun hän riittävän kauan väittää tuolla jotakin asiaa, niin se asia rupeaa näyttämään jo todelta ja me muut rupeamme reagoimaan tähän tosiseikkaan. Mutta kun ed. Tennilä viittaa Irak-operaatioon ja toteaa, että eräät EU-maat ovat menneet Irakin operaatioon mukaan, joka on minunkin mielestäni kansainvälisoikeudellisesti laiton sota, niin jotkut EU-maat ovat aivan eri asia kuin Euroopan unioni. Jos Euroopan unioni sinne menee, niin siinä päätöksenteossa on myöskin Suomi mukana ja siinä päätöksenteossa on myöskin tämä talo mukana.

Kun te viittaatte Nato-operaatioon, että Nato-operaatioihin ikään kuin salakavalasti vain luiskahtaisimme mukaan, myöskin niissä on Suomi päätöksentekijänä mukana, jos me itse olisimme niissä mukana.

Mikä koskee YK:n mandaattia, todellakaan näitä rauhan- ja kriisinhallintaoperaatioita ei ilman YK:n mandaattia tulla tekemään, ei sen vuoksi, että Suomen lainsäädännössä lukee jotakin, vaan sen vuoksi, että kun Euroopan unionissa päätetään näistä operaatioista, (Puhemies: Minuutti!) ensimmäinen kysymys, joka on päätöksenteossa silloin esillä, on se, onko näillä operaatioilla YK:n mandaatti vai ei, ja Suomi on sitä myöskin siellä arvioimassa. (Puhemies: Minuutti!) Mikä koskee kehitysyhteistyötä, palaan siihen myöhemmin.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tennilä sanoo, että hänelle YK:n mandaatti on suorastaan pyhä asia. Minä luulen ed. Tennilää vuosia kuunneltuani, että hänelle pyhää on lähinnä Naton ja USA:n vastustaminen. USA ja Nato, rauhan perikato, näinhän, ed. Tennilä, te ja toverinne olette jo 30 vuotta huutaneet, ja onhan se hyvä, että jotkut teidän tunnuksenne ovat vielä tänä päivänä huudettavissa, kun niin monista monista pyhistä asioista olette maailman muuttumisen ja silmien avautumisen myötä joutuneet luopumaan.

Mitä Ruandan esimerkkiin tulee, niin logiikkanne ei mielestäni pidä. Jos Ruandassa väliintulon, siis kansainvälisen yhteisön väliintulon, estikin jokin muu kuin YK:ssa käytävä kiista, suurvaltojen erilaiset intressit, kuten sanoitte, niin pitääkö meidän säätää lakeja sellaisiksi, että pidetään yksi mahdollinen este lisää puuttumiselle tällaisiin kansanmurhatilanteisiin, vai pitääkö meidän säädöstöjä kehittää siihen suuntaan, että pyritään raivaamaan tällaisia esteitä, suurvaltojen intresseistä johtuvia esteitä pois, (Puhemies: Minuutti!) niin että kansanmurhat voitaisiin jatkossa paremmin estää?

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minullekin YK on tärkeä, mutta ei pyhä, koska YK:n toimintaan pitää pystyä puuttumaan ja sitä vahvistamaan. Ja mikä on heikentänyt YK:n arvovaltaa viime vuosina kaikkein pahiten? Se, että YK:n rauhanturvaajia on Sierra Leonessa, monissa muissa yksinkertaisesti tehty naurunalaiseksi. Saddam Hussein pyöritti YK:ta juuri niin kuin halusi, ja juuri esimerkiksi tämä käsiteltävänä oleva laki vahvistaa myös YK:n rauhanturvaamisen perusteita omalta osaltamme niin, että YK:n rauhanturvaajia ei pystytä tekemään naurunalaiseksi.

Eikä, ed. Tennilä, jos olette rehellinen, todella Natokaan mikään ilmestyskirjan peto ole. Nythän olemme lukeneet siitä, että esimerkiksi tähän erittäin vaaralliseen Kongo-operaatioon — siinä ed. Pulliainen on erittäin oikeassa, että se on vaarallinen — Nato on tarjonnut logistiikka-apua, Pakistanin maanjäristyksessä apua tarjosi Nato jne., (Ed. Zyskowicz: Darfuriin logistiikka-apua!) — Darfuriin logistiikka-apua jne. — että koettakaa nämä vanhat silmälasinne (Puhemies: Minuutti!) jo vaihtaa uusiin ja katsokaa maailmaa vähän uudella tavalla.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Varmasti tätä keskustelua Naton ja EU:n keskinäisistä suhteista helpottaisi se, jos Suomen hallituksella olisi selkeä visio siitä, miten Suomi haluaa, että EU:n ja Naton suhde järjestetään.

Todella, kuten varsinaisessa puheenvuorossani sanoin, briteillä ja ranskalaisilla on aivan erilaiset näkemykset tästä asiasta. Näin ollen siihen, miten EU:n sotilaallista kriisinhallintaa kehitetään, kuinka paljon se on Nato-perusteista ja kuinka paljon se on itsenäistä, niin siihen EU:n jäsenmaat vaikuttavat. Jos Suomen kanta olisi nykyistä selkeämpi, niin silloin tämä keskustelu siitä, onko EU:n sotilaallinen kriisinhallinta jonkinlainen Nato-automaatti, katkeaisi aivan selkeästi.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sekä ed. Kiljunen että ed. Zyskowicz katsovat, että Euroopan unioni on ikään kuin hyvä suurvalta, ja unohtavat tässä yhteydessä sen, että todellakin enemmistö tämän hyvän suurvallan jäsenmaista antoi välittömästi Yhdysvaltain hyökätessä Irakiin tukensa tälle hyökkäykselle. Eli ongelmana on se, että enemmistö Euroopan unionin jäsenmaista käyttäytyy tavalla, joka ei ota huomioon kansainvälistä lainsäädäntöä ja Yhdistyneiden kansakuntien asettamia velvoitteita. (Ed. Zyskowicz: Näissä asioissa vaaditaan yksimielisyyttä!)

Täytyy myös muistaa se, että ei Euroopan unionin kriisinhallintakyvystä ole tulossa mitään Natosta tai Yhdysvalloista riippumatonta itsenäistä elementtiä. Natolla ja EU:lla on keskinäinen voimavarasopimus. Tämän lisäksi Yhdysvallat pitää liittolaistensa kautta huolta siitä, että yhteenkään operaatioon, joka on Yhdysvaltain intressien vastainen, Euroopan unioni ei lähde mukaan. Täytyy myös sanoa, (Puhemies: Minuutti!) että EU on hyväksynyt Nato first, Nato ensin -periaatteen, jonka lähtökohtana on se, että ensiksi katsotaan Natossa, lähdetäänkö kriisinhallintaoperaatioihin, ja vasta sen jälkeen Euroopan unionissa.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuntuu jossain määrin jopa koomiselta, kun ed. Tennilä täällä puhuu, että YK on hänen sydämenasiansa. Muistan, kun Neuvostoliitto meni Afganistaniin: ette te ollut osoittamassa mieltä, että Neuvostoliitolla ei ole YK-mandaattia, ette te vaatinut salissa, että Neuvostoliitolla pitäisi olla YK:n turvallisuusneuvoston mandaatti mennessään sinne, vaan te piditte tuota toimenpidettä täysin oikeutettuna ilman YK:n mandaattia.

Joudunkin kysymään sitä, onko niin, kun tarkoituksena on estää kansanmurhia, että teillä on jotakin sitä vastaan, että kansanmurhia estetään. Tai kun on tarkoitus turvata vaaleja Kongossa, onko niin, että te, kansandemokraatti, te ette halua aitoa demokratiaa, ette halua sitä, että vaalit turvataan? Kun te puhutte, että te arvostatte YK:n turvaneuvostoa, lukekaa päätöslauselmat 1483, 1511 ja 1500. Ne antavat Yhdysvalloille oikeutuksen toimia Irakissa. Siellä kunnioitetaan sitä, että Yhdysvallat ja liittolaiset ovat Irakissa, pyrkivät vakauttamaan rauhaa siellä. Voisitteko sanoa, että rakastatte näitä päätöslauselmia?

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Jaakonsaari totesi, että tämä meidän lakimme nyt auttaa sitä, että YK:n rauhanturvaajia ei enää nöyryytettäisi, niin kuin niitä on nöyryytetty esimerkiksi Sierra Leonessa. En nyt suoraan näe tätä, millä tämä meidän lakimme sen estäisi.

Sitten tähän perusteluun sisältyy ristiriitaa myöskin. Monet perustelevat nimenomaan niin, että ei pidä vaatia YK-mandaattia sen takia, ettei joku suurvalta, joka turvallisuusneuvossa istuu, pysty blokkaamaan tällaisen operaation nopeaa ja tehokasta käynnistymistä, ja sitten ed. Kiljunen sanoi, että se on lähtökohta, kun Euroopan unionissa tehdään päätös, että ensimmäisenä kysytään, että onhan tällä YK:n mandaatti. No, silloinhan sitä mandaattia käytännössä vaaditaan kuitenkin, mutta samaan aikaan perustellaan, että mandaatti on ongelma eikä salli tehokasta ja nopeaa toimintaa.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tällä maapallolla on hyvin vähän organisaatioita, joilla on edes jonkinlainen kuviteltavissa oleva rauhantekijän rooli, ja YK nyt sitten vielä jollakin tavalla sellainen on. Minä en ymmärrä sellaisia puheita, että voitaisiin muka parantaa rauhassa elämisen mahdollisuuksia YK syrjäyttämällä. Tämä yhtälö on minulle mahdoton. Sitä polkua minä en ymmärrä lainkaan, jonka ed. Jaakonsaari on (Ed. Laakso: Nato-arkkitehti!) — Nato-arkkitehtien ykkönen — äsken juuri mielikuvituksessaan luonut.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä on erittäin oikeassa siinä, kun hän puolustaa Natoa. (Naurua) Anteeksi, ed. Tennilä on aivan oikeassa siinä, kun hän puolustaa YK:n mandaattia, mutta hän ei ole siinä oikeassa, kun hän sanoo, että mehiläishaukka on pieni haukka. Mehiläishaukka ei ole pieni. (Ed. Laakso: Toiseksi suurin!)

Mutta YK-mandaatti on tärkeä. Jos me ajattelemme tätä planeettaa ja täällä jatkuvasti edessä olevia konflikteja, niin ne kärjistyvät, ne lisääntyvät määrällisesti. Ne johtuvat ennen muuta luonnonvarojen ehtymisestä ja myös ilmastonmuutoksen ekokatastrofeista, joita tulee yhä enemmän. Tässä on erittäin tärkeätä, että YK on vahva, sitä tuetaan, ja nimenomaan tällöin kaikki tuki on sille tarpeen, myös YK:n ilmasto-ohjelmalle. — Pyydän anteeksi tätä lipsahdusta, joka oli alussa.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! YK on erittäin tärkeä, ja minä luulen, että kaikki Euroopan unionin maat, myös Suomi, ovat ensimmäisten joukossa tukemassa YK:ta. Mutta me kaikki tiedämme sen, että monta kertaa on käynyt niin, että YK on ollut toimintakyvytön juuri suurvaltojen ristiriitojen ja eturistiriitojen takia. Sen takia YK:n oma toivomus on se, että alueelliset organisaatiot ottaisivat enemmän vastuuta, kuten Euroopan unioni, Afrikan unioni jne.

Miksi sitten tämä meidän lainsäädäntömme omalta osaltaan estää YK-joukkojen naurunalaisemmaksi panemista, on se, että esimerkiksi voimankäyttösäännöksiä ajantasaistetaan, aivan niin kuin muissakin EU-maissa on tapahtunut, ja tällä tavalla perinteinenkin rauhanturvaaminen saa, niin kuin sanotaan YK-kielellä robustimpaa luonnetta, eli se pystyy toimimaan paremmin kuin tähän saakka. Me omalta osaltamme nyt yhdessä Euroopan unionin muiden maiden kanssa olemme edesauttamassa tätä kehitystä. (Puhemies: Minuutti!)

Olisi mielenkiintoista kuulla edustajien Pulliaisen ja Laakson todelliset motiivit. Kyllä minusta on tässä näkyvissä se, että te ...

... vastustatte Euroopan unionia ja sen takia teille on vastenmielistä tämä uuden ulottuvuuden luominen.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laakso sanoi sitä, että meillä on illuusio siitä, että Euroopan unioni on hyvä suurvalta. Sen jäsenistössä on kuitenkin kuulemma pahoja voimia. Ei voi, ed. Laakso, todeta muuta kuin: luottakaa itseenne; luottakaa itseenne suomalaisena päätöksentekijänä; luottakaa siihen, että Euroopan unionissa ei tehdä sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyviä päätöksiä ilman, että suomalaiset ovat siinä mukana. Silloin, jos te luotatte itseenne, niin silloin hyvä ja paha akseli muuttuu sitten tähän keskusteluun.

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä viittasi kuulemma minun kantaani, että minä olisin luopunut 0,7 prosentin bruttokansantuoteosuuden kehitysaputavoitteesta. Missä minä olen sellaista sanonut? Minä tiukkaakin tiukemmin olen sitä mieltä, että 0,7 prosenttia täytyy saada ja nimenomaan sillä tavalla, että teemme määrätietoisen, realistisen aikataulun emmekä synnytä tätä uskottavuuskuilua kansainvälisessä yhteisössä, jossa me lupaamme jatkuvasti saavuttaa sen jonain vuotena. Jo vuodesta 70 asti on sitä luvattu, (Puhemies koputtaa) ja siitä jatkuvasti laistetaan. Siitä on pidettävä todella kiinni.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Joudun minuutissa, kun ei paljon ehdi sanoa, keskittymään ed. Zyskowiczin minusta huomionarvoiseen puheenvuoroon, vastaukseen, että tämmöinen tilanne voi syntyä, että joku suuri valta estää päätöksenteon. Tämä koskee YK:ta, mutta silloinhan se koskee myös EU:ta. Minkäs johtopäätöksen me sitten teemme tästä? Teidän johtopäätöksenne on se, että siirrytään yutp:ssä määräenemmistöpäätökseen, myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. (Ed. Jaakonsaari: Kiina ja Venäjä eivät ole EU:ssa ainakaan!) — Niinkö? — Minusta siihen ei pidä missään tapauksessa Suomen suostua, että EU:ssa ruvetaan äänestämään myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Nyt se on hallitusten käsissä, ja minusta se on oikea linja. Minä en ymmärrä, että te poikkeatte aikaisemmasta käsityksestänne EU:n luonteesta. Onko näin? Minä pidän kiinni siitä, että siellä yhdessä päätetään asiat, eli yksimielisyys pitää olla. Se on ainoa turva sitten loppujen lopuksi Suomen näköiselle maalle.

Ylipäätään olen huolestunut vaan tästä YK:n roolista ihan perimmältään, sillä jos sitä ensin jenkit rikkovat, sitten EU lähtee sille tielle, onko se Venäjä seuraava, joka sanoo, että me noudatamme YK:n linjaa silloin, kun se meille sopii, ja kun ei sovi, niin me toimimme niin kuin toimimme. (Puhemies koputtaa)

Tästä lintukeskustelusta: En minä niin hyvä ekspertti ole kuin ed. Tiusanen lintujen suhteen. Jos minä ylensin Suomen mehiläishaukaksi ja isonsin sellaiseksi, niin sopii, että se on tuulihaukka. (Puhemies koputtaa) Eikö se ole se pienin haukka kuitenkin? (Ed. Laakso: Varpushaukka!)

Timo Soini /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Minä voin ed. Jaakonsaarta lohduttaa, että minun motiivini EU:n suhteen on varmasti selvä, että tässä suhteessa ei tule yllätyksiä eikä ole piilotettua agendaa. (Ed. Jaakonsaari: Reilu jätkä!)

Ensiksi, ettei unohdu, niin kannatan ed. Tennilän hylkäysehdotusta, ja sitten lyhyesti, miksi.

EU:ssahan ei toimi mikään muu kuin tämä sotilaallinen dimensio. Sosiaalinen dimensio ei toimi. EU:han ei ole demokratia, niin semmoinen demokraattinen ulottuvuus siinä ei toimi. Ainoa, mikä Suomen suhteen EU:ssa toimii, on maksuosuuden kasvu. Se on se, mikä toimii, ja se on se vaikutusvalta. Kassan kautta eli takataskun kautta Suomen ääni siellä kuuluu, että maksuja tulee. Mutta tämä kehitys, mikä tässä nyt on menossa EU:n perustuslain myötä, joka toivottavasti hapantuu siellä hyllyllä, minne se kuuluu, eli tämä koko kriisinhallintatouhuhan on osa tätä EU:n perustuslakiuudistusta, eli luodaan EU:lle sotilaallinen ja puolustuksellinen ulottuvuus. Siitä tässä on kysymys. EU:n perustuslaissa on 113 kohtaa, joissa kansallista toimivaltaa Suomesta siirretään unionille, mutta ei yhtään kohtaa, jossa unioni palauttaa kansalliselle parlamentille valtaa. Puhutaan subsidiariteetista eli päättämisestä siellä lähellä ja seuraavassa lauseessa puhutaan, että 80 prosenttia lainsäädännöstä saa alkunsa Brysselistä. Tämä on täysin järjetöntä ja epäloogista puhetta.

Mutta luin tässä, arvoisat kollegat, Santeri Alkion ajatuksia 1910-luvulta, jolloin hän ihmetteli, että Suomen herrat ovat valmiita Porvoon valtiopäivien muuta valtaa siirtämään Venäjälle, siis luopumaan itsenäisestä päätösvallasta sortovuosien aikaan. No, nyt me kilpailemme ja kilpalaulamme siitä, kuinka saamme omaa vaikutusvaltaamme, sitä valtiovaltaa, mikä meillä on, luovuttaa Brysseliin. Ei minun nimessäni, enkä tähän koskaan taivu. Kirves on jo puun juurella. EU on hapertuva järjestelmä, mutta ainoa, mikä siinä toimii, on nyt tämä sotilaallinen osuus, ja Suomi näyttää siinä olevan innolla mukana.

Arvoisa puhemies! Sitten kysyin jo presidentinvaaleissa ja illasta toiseen, mikä siinä Suomen YK-toiminnassa, siinä rauhanturvatoiminnassa, jossa meillä on 47 000 lähtöä ollut — meillä on valtavan hyvä maine — mikä siinä ei riitä. Mikä siinä on ollut huonoa? Mikä siinä ei riitä, että näin voidaan toimia? Päinvastoin Suomea on kehuttu, arvostettu, haluttu mukaan. Mikä tässä nyt muka ei riittäisi, ettemmekö me jatkossakin olisi tähän valmiita ja halukkaita?

Entä sitten kun Naton kädet, Kiinan tai Venäjän, mikä suurvalta kulloinkin on kyseessä — siis suurvallalla toimii suurvallan logiikka — niin mikä sitten, kun EU:kin on sotkeentunut Kongon soihin tai viidakoihin, kuka sitten lähtee apuun? Silloin voisi olla Suomella joku rooli, mutta ei Suomella mitään roolia ole tällaisena pienenä osana EU-imperiumissa. Ei siinä ole kuin maksajan rooli.

Sitten ihmettelen kyllä hieman: Ed. Pulliainen, aina mielelläni kuuntelen teidän puheitanne, ja siitä oli erinomaista 98 prosenttia. Sitten sieltä tuli semmoinen kummallinen loppukevennys, että täytyy tässä olla, jotta vihreät pääsevät hallitukseen. (Ed. Pulliainen: Niin kun on sanottu sillä tavalla!) Onko tämä vihreä rappio jo näin pitkällä, että siellä Pulliaisenkin omatunto kuoleentuu? En olisi sen ikinä luullut olevan mahdollista enkä halua siihen uskoa. Ryhdistäydytään yhdessä, ed. Pulliainen, ja äänestetään tätä vastaan.

Minä uskon, että jos perussuomalaiset saavat 20 kansanedustajaa, niin Heinäluoma tulee kysymään, millä Soinin hampaat saadaan hänen povitaskuunsa eli kuinka otetaan kuolemansyleilyyn. Poliittinen voima ja vaalitulos ratkaisevat hallitukseen pääsyn, ei nöyristely. Mutta jos kerran mukaan ollaan lähdössä, ei minun nimessäni, not in my name.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Tietysti on vähän noloa tulla tähän puhumaan, kun tässä pari, sanoisinko, änkyrää veti oikein kovaa tekstiä. Huom., ed. Soini, kehuin teitä. (Ed. Pulliainen: Mihinkä ed. Kauppila pystyy nyt?)

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin Helsingin huippukokouksessa vuoden 99 joulukuussa Euroopan unionille päätettiin luoda sotilaallinen kriisinhallintavalmius, jonka mukaan EU:n tulee kyetä kahdessa kuukaudessa mobilisoimaan enimmillään 60 000 miehen vahvuinen joukko (Puhujan matkapuhelin soi) suorittamaan kriisinhallintatehtävää — tuli hallitukseen kutsu — Euroopassa tai sen lähiympäristössä. No, nyt ollaan menossa tässä hyvinkin kauas, niin kuin on keskusteltu monessa kohtaa. Samassa kokouksessa päätettiin, että Euroopan unionille luodaan sotilaallisen kriisinhallintavalmiuden rinnalle myös valmiudet siviilikriisinhallintaan. Molempia päätöksiä voidaan pitää Suomen ja Ruotsin Euroopan unionissa edustaman turvallisuuspoliittisen ajattelun positiivisina saavutuksina.

Vuosi Helsingin huippukokouksen jälkeen voitiin todeta Helsingin päätösten sotilaallisen kriisinhallintavalmiuden osalta tulleen toteutetuiksi ja valmistelun siviilikriisinhallintavalmiuksien osalta lähteneen käyntiin. Nämä päätökset ja niiden toteuttaminen asettanevat pisteen Euroopan unionin maissa koko 90-luvun jälkipuoliskon velloneelle keskustelulle Euroopan niin sanotusta uudesta turvallisuusarkkitehtuurista. Tämän keskustelun, tosin ilmeisen tarkoittamaton, vaikutus on ollut pikemminkin turvallisuudentunteen väheneminen kuin sen lisääntyminen Euroopan kansojen keskuudessa. Syventyvän yhdentymisen näkökulmasta oli loogista, että Euroopan unionissa päätettiin yhteisön ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisestä. Vaikka sanamuodot jättivät toivomisen varaa, lienee melko loogista sekin, että unionille päätettiin kehittää ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaksi myös yhteinen puolustuspolitiikka, johon saattaisi tulevaisuudessa sisältyä myös yhteinen puolustus.

Yhteisestä puolustuksesta käydyssä vilkkaassa keskustelussa on todettu, että eurooppalaisessa keskustelussa defence-sanalla on laajempi merkitys kuin suomen kielessä, että se pitää sisällään luontevasti esimerkiksi pelkästään kriisinhallinnan. Suomessa puolustus-sana on liitetty Länsi-Euroopan unionin elikkä Weun ja Naton kriisinhallinnan 5 artiklaan, jossa näiden liittojen jäsenvaltiot sitoutuvat yhteiseen sotilaalliseen puolustukseen sellaisessa tapauksessa, jos jokin liittokunnan maa joutuu sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Vasemmistoliiton mielestä Euroopan unionille ei tule kehittää yhteistä puolustusta tässä merkityksessä.

Kriisinhallintatilanteissa valtioilla on taipumus torjua ulkopuolinen puuttuminen suvereniteettinsa loukkauksena varsinkin, jos kyse olisi sotilaallisesta pakottamisesta. Kansainvälisen yhteisön ja kansainvälisen oikeuden terveen kehittymisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että sellaiseen sotilaalliseen kriisinhallintaan, joka sisältää pakottamista, ryhdytään vain YK:n päätöksellä. Se, että pakottautumiseen suhtaudutaan näin pidättyvästi, ei jätä kansainvälistä yhteisöä voimattomaksi. Sillä on käytössään laaja arsenaali siviilikriisinhallinnan keinoja, etenkin jos tässä toiminnassa on luotu valmiudet tukea ja tehdä yhteistyötä siviiliyhteiskunnan järjestöjen kanssa. No, vasemmistoliitto hävisi tämän esityksen. Se aika on mennyt, tämä YK-mandaatti.

Vasemmistoliitto edellyttää kuitenkin, että Euroopan unionin siviilikriisinhallintavalmiuksia kehitetään luomalla tälle toiminnalle riittävin resurssein varustettu suunnitteluyksikkö, joka toimii kiinteässä yhteistyössä YK:n konfliktienestoyksiköiden kanssa.

Herra puhemies! Lopuksi ilmoitan, että tulen äänestämään perjantaina tämän hallituksen esityksen mukaan.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ulkoasiainvaliokunnassa oli ennen joulua jo mietintöluonnos lähes valmiina tästä sotilaallisesta kriisinhallintalaista. Sitten tuli perustuslakivaliokunnan tunnettu lausunto, ja nythän asia käsitellään kiireellisenä poikkeuslakina. Valiokunnassa uudelleenkäsittely sujui varsin nopeasti ja oikeastaan vain tämä 1 § herätti keskustelua, sen kirjaus.

Itse pääasiasta, mistä täällä nyt on kiistelty, pitääkö olla ehdoton YK-mandaatti, niin valiokunnassahan tästä ei ollut kiistaa. Tämä poikkeusmandaatti hyväksyttiin jo siinä turvallisuuspoliittisessa seurantaryhmässä, jossa olivat kaikki eduskuntapuolueet edustettuina. Siellä oli presidenttiehdokas Kallis, siellä oli presidenttiehdokas Soini, vasemmistoliiton edustaja; meillä on yksimielinen linjaus jo tästä peruskysymyksestä.

Mutta 1 §:n kirjauksesta meillä oli erilaisia näkemyksiä ja siitä johtuivat sitten eriävät mielipiteet. Valiokunta ei saanut yksimielistä kantaa. Keskustan ryhmä oli yksimielinen siitä, että tämä hallituksen esitys, jossa kirjataan näkyviin se, että poikkeuksellisesti voidaan osallistua ilman YK-mandaattiakin, on parempi. Ehkä lainsäädännöllisesti voi olla hyvä se, mikä oli professori Koskenniemen esitys, mutta koska meidänkin ryhmässämme on niitä, jotka ovat vaatineet YK:n mandaattia, niin kun se kirjataan selkeästi auki, se on ehkä paremmin näin hyväksyttävissä.

Kaiken kaikkiaan hyvä, että tämä laki saatiin nyt nopeasti valmiiksi. Nopean toiminnan joukkojahan ollaan jo kokoamassa, ja nyt se perustuu sitten lakiin.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ajattelin lähteä vähän kauempaa tällaiselta pohdiskelulinjalta, mikä Suomen rooli tässä integraatiokehityksessä on ollut. Tätä integraatiota, yhdentymistähän, on tapahtunut eritahtisesti. Jo aikoinaan, kun Suomi meni ensimmäisiin sopimuksiin mukaan, tuli Eta-sopimus, sitten EU-jäsenyys, niin aina on pohdiskeltu sitä, tai ehkä välillä enemmän, välillä vähemmän, mikä on Suomen kansallinen intressi, kansallinen etu, ja kuinka iso painoarvo on sitten yhteisellä edulla, eurooppalaisella edulla ja Euroopan unionin edulla.

Tämä eritahtisuus itse asiassa näkyy hyvin selvästi rahaliitossa. Silloin kun Suomi päätti pyrkiä euroalueeseen, siitä käytiin tietysti kova keskustelu. Arvioitiin, mitä riskejä, mahdollisuuksia on kansallisen edun näkökulmasta, mutta samaan aikaan nähtiin, että muodostamalla ja vahvistamalla euroaluetta, yhteistä valuutta-aluetta, samalla vahvistetaan sitten Euroopan unionin toimintakykyä, taloudellista voimaa ja sitä kautta hyvinvointia koko Euroopassa.

Laajentuminen on vähän sama kysymys. Laajentumista arvioidaan tietysti koko Euroopan unionin näkökulmasta mutta samalla siinäkin pystytään näkemään, miten kansallinen etu voi yhdistyä yhteiseen etuun. Siitä on myöskin kansallista etua, että unioni laajenee, tulee suurempi talousalue, jolla nämä keskeiset vapaudet muun muassa liikkuvat sitten suuremmalla alueella, ja tulee taloudellista voimaa.

Tietysti turvallisuutta on tullut tätä kautta myöskin, että laajentuminen on myöskin turvallisuusprojekti, koska estyy jyrkkien raja-aitojen muodostaminen Eurooppaan niin, että osalle eurooppalaisista jäsenvaltioista todettaisiin yksitotisesti, että te ette ole "eurooppalaisia" ja teillä ei ole mitään asiaa tämän perheen jäseneksi. On valittu tämä tie, että omalla radallaan, omassa tahdissaan, iso joukko tämänhetkisenkin unionin ulkopuolella olevia jäsenmaita on integraatioprosessissa, yhdentymisprosessissa, ja ne etenevät mahdollisesti jäsenyyttä kohti siinä aikataulussa, mikä yhteisesti nähdään siinä vaiheessa, kun jäsenmaat ovat siihen itse kyvykkäitä, ja siinä vaiheessa, kun Euroopan unioni on kyvykäs ottamaan jäseniä vastaan.

Sitten, niin kuin täällä on todettu, vuonna 99 päätettiin ottaa erittäin kova askel yhdessä yhdentymisen ja integraation syventämisen muodossa eli turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Sehän nyt on edennyt kaikkien arvioidenkin mukaan paljon nopeammin kuin moni muu asia. Kun muut hankkeet, puhutaan nyt sitten vaikka sosiaalisesta Euroopasta tai joistakin muista ulottuvuuksista, tökkivät, niin on voitu valtiomiesten toimesta todeta, että onneksi on yhdessä asiassa päästy vauhdilla eteenpäin eli tämä on tämä yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.

Sitten jos ajatellaan sitä Suomen kannalta, niin myös tässä asiassa voidaan tietenkin miettiä, ovatko yhteinen etu ja kansallinen etu yhdistettävissä. Tietysti voidaan sanoa, että kehittämällä Euroopan yhteistä turvallisuuspolitiikkaa se on myöskin kaikkien yksittäisten jäsenmaiden etu ja siinä tapauksessa myöskin Suomen etu. On tietysti nähty suoriakin yhteyksiä sitten joukkojen kouluttamisen ja yhteensovittamisen jne. kautta.

Mutta kun sitten katsotaan integraation etenemistä, eritahtisuutta, sitä näköalaa vastaan, onko suomalaisilla sitten oikeus asettaa mitään reunaehtoja tai kritisoida tämän yhdentymisen muodon vauhtia ja nopeutta, niin voi asettaa kysymyksen, eivätkö talouspolitiikka ja rahapolitiikka ole Euroopan unionin keskeisiä ulottuvuuksia, ja siinä sallitaan eritahtisuus. Osa Euroopan unionin jäsenmaista on rahaliiton jäseniä, osa on pyrkimässä rahaliittoon, mutta osa on omilla kansallisilla päätöksillään päättänyt olla ainakin toistaiseksi sen ulkopuolella, ja se hyväksytään — keskeinen asia, yhteinen raha, yhteinen rahapolitiikka, yhteinen talouspolitiikka.

Sitten kun puhutaan Suomessa siitä keskustelusta, mikä koskee YK:n mandaattia, tässä suhteessa ei annettaisi minkäänlaista lupaa edes yksittäiselle puolueelle esittää varaumia ja pitää kiinni esimerkiksi YK:n mandaatista, tai yksittäiselle kansanedustajalle, vaan tuomitaan heidät sitten ainakin pysyvästi ikuiseen oppositioon ja ikuisesti oppositiopuolueiden edustajiksi. Ei se näin voi olla. Jos me tässä Euroopan unionissa sallimme eritahtisuuden keskeisen yhdentymisalueen osalta, yhteisen rahapolitiikan osalta, niin kyllä nyt jonkinlaisia soraääniä ja kyseenalaistamisia pitää sallia myöskin sen osalta, kuinka nopeasti ja millä ehdoilla mennään esimerkiksi tähän sotilaalliseen kriisinhallintaan. Sen vuoksi itsekin olen sitä mieltä ja olen pahoillani siitä, että niinkin ylivoimaisella enemmistöllä tämäkin sali sitten viittasi kintaalla YK:n mandaatille ja sen vaatimiselle.

Tunnustan sen, että voidaan kuvitella sellainen tilanne, kun USA esimerkiksi turvallisuusneuvoston jäsenmaana on tukenut aika kyseenalaisiakin herroja tässä maailmassa vuosikymmenien aikana, muun muassa Saddam Husseinia jne., että esimerkiksi jossakin Kaukaasian kulmilla syntyisi tilanne, jossa USA löytäisi liittolaisekseen omien esimerkiksi energiapoliittisten tai geopoliittisten intressiensä takia sellaisen veijarin, jota sitten lähtisi tukemaan, ja sitten tämä veijari ryhtyisi siellä toteuttamaan hyvin kyseenalaista ihmisoikeuspolitiikkaa ja uhkaisi jopa jonkinlaisella kansanmurhalla. Olisihan se ongelma, kun kaikki muut haluaisivat lähteä kansanmurhan torjumaan mutta USA:lla olisi niin vahvat kansalliset intressit, että USA sanoisi, ettei sinne saa mennä. Kyllähän tämä teoriassa on mahdollista, ja on tapahtunut niin, että YK on joskus toimintakyvytön juuri sen takia, että edellytetään yksimielisyyttä.

Mutta onko se todella sitten asia, jonka yli ei päästä ja jossa ei voida edetä muulla tavalla kuin sillä tavalla, että sitten lähdetään väheksymään tätä YK:n periaatteellista ja perustavaa roolia vastata kuitenkin maailmanrauhasta ja rauhan kehityksestä ja globaalista kansainvälisestä yhteistyöstä? Se on minullakin ollut syy, minkä vuoksi olen halunnut pitää mahdollisimman pitkään kiinni tästä YK:n mandaatista.

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan sitten vielä Suomen roolista yhteisessä sotilaallisessa kriisinhallinnassa keinona olla omalta osaltamme turvaamassa kansainvälistä rauhaa ja vakautta, laitamme siihen määrärahoja, osallistumme, annamme panostamme, niin aivan hyvin, niin kuin täällä ed. Räsänen aiemmin nosti esiin, vaakakuppiin voisi laittaa esimerkiksi meidän roolimme kehitysyhteistyömäärärahojen nostamisessa niihin tavoitteisiin, joihin olemme sitoutuneet. Me taidamme itse asiassa olla enemmän häpeäpaalussa sillä saralla kuin sotilaallisessa kriisinhallinnassa ja siihen osallistumisessa.

Voi olla jopa, että samoilla miljoonilla tai kymmenillä miljoonilla voisimme itse asiassa tehdä sillä saralla enemmän työtä maailman rauhantilan ja vakauden parantamiseksi kuin ottamalla hirvittävän aggressiivisen ja aktiivisen roolin sotilaallisen kriisinhallinnan puolella. Tähän kehitysyhteistyöhön liittyy tietysti myöskin siviilikriisinhallinta, josta varmasti olemme kyllä yhtä mieltä, että se vaatii sekä resursseja että voimakkaampaa sitoutumista myöskin Suomelta jatkossa.

Minusta on ollut huonoa se, että YK:n mandaatista on asiallisesti luovuttu eikä ole asetettu varaumia eikä reunaehtoja Suomen toimesta tältä osin. Se on vahinko, joka tulee näköjään voimaan jäämään.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Uotilan puheenvuoro oli kyllä erinomainen, rauhallinen pohdinta. Jäi kyllä vähän epäselväksi, mikä on hänen äänestyskäyttäytymisensä sitten, mutta sen näemme perjantaina, ja odotellaan rauhassa sitäkin. Tässä keskustelussa onkin vähän mielestäni asiattomasti ja aiheettomasti jo seuraavan hallituksen ja seuraavien hallitusten ministerisalkkuja jaettu. (Ed. Pulliaisen välihuuto) — Ed. Pulliainen, kyllä nyt ensin pitää pitää vaalit ja sen jälkeen vähän katsoa, mikä on kansan mielipide. (Ed. Pulliainen: Mutta jos minä putoan, niin sitten en voi enää vaikuttaa seuraavalla kerralla!) — Niin, voi olla niin, että tämä äänestys nyt ratkaisee, ed. Pulliainen, teidänkin äänestäjäkuntanne mietteitä, mutta otetaan rauhallisesti.

Arvoisa puhemies! Suomella on komeat rauhanturvaperinteet vuosikymmenten ajalta. Suomalaiset ovat olleet rauhansopimuksia ja aselepoja turvaamassa, ja uskon kyllä, että jatkossakin tämän kaltaisia töitä riittää. Ne ovat kunnianarvoisia edelleen, vaikka ne nyt ovat jääneet kovastikin tämän rauhaanpakottamisen ja näiden tulivoimaisten taistelujoukkojen aikaansaamisen varjoon, kun vain puhutaan siitä, että kansanmurhia on kaikkialla ja ne pitää ratkaista. Siviilikriisinhallintaa pitää kehittää. Mielestäni Suomen hallitukset ovat olleet siinä kovinkin saamattomia.

Kehitysyhteistyön määrärahakehitys on laahannut alhaisella tasolla. Toistakymmentä vuotta sitten sain valtavaa moitetta siitä, kun niitä jouduttiin laman aikana leikkaamaan, ja nyt, kun on ollut valtava kasvun aika, kansantaloudessa ja valtiontaloudessakin hyvä aika, niin siellä ne vaan roikkuvat entisellä tasolla ja välillä alempanakin kuin sen laman syvimpinä hetkinä. Tämä tilanne on edelleen, ja tänään tietysti saamme varmaan kehysriihestä tietoja, miten tässä asiassa käy. Mielestäni onkin hyvin mielenkiintoista nähdä perjantaina, sitten kun äänestetään tästä asiasta, siihen mennessä näemme, mitä hallitus on päättänyt muun muassa kehitysyhteistyön osalta. Se kertoo hallituksen arvoista kyllä hyvin paljon, jos sieltä tulee hyviä tai sitten ei-hyviä viestejä.

Me olemme viime torstain kyselytunnillakin käyneet keskustelua Puolustusvoimien henkilöstön määrän vähentämisestä ja muutoin kotimaisten puolustusmenojen alentamisesta, leikkaamisesta, varuskuntien lakkauttamisista jne. Täällä on sitä voimakkaasti arvosteltu. Näille supistuksille on tietysti ikäluokkien pienenemisestä ja muutoin johtuvia syitä, mutta kyllä näen yhtenä suurena ja ehkä kaikkein suurimpana syynä sen, että puolustusmenoja Suomessa ei haluta kaiken kaikkiaan kasvattaa. Kun nämä sotilaallisen kriisinhallinnan tulivoimaiset taistelujoukot vaativat merkittävästi taloudellisia panoksia, niin niihin otetaan nyt varoja leikkaamalla kansallista puolustusta. Onko kansa tätä mieltä, se on mielenkiintoinen kysymys. Itse pidän sitä vähän arveluttavana kehityksenä.

Euroopan unionin kehitys on tietysti se tekijä, joka tässä asiassa on määräävä tällä hetkellä, niin kuin täällä on hyvinkin esitetty. Unioni ei ole enää vain taloudellinen ja poliittinen yhteisö vaan näiden lisäksi nyt myös sotilaallinen mahti, ja sellaiseksi se pyrkii entistä vahvemmin. Onko se hyvä vai huono, sitä tietysti voi kukin arvioida. Se kuitenkin edellyttää mielestäni avointa, rehellistä pohdintaa, onko tämä kehitys meidän etumme, onko se Euroopan edun mukaista. Mielestäni Natoon voisivat mennä ne maat, jotka haluavat, ja sitä kautta hoitaa valmiin organisaation kautta järjestelmät, mutta tässä nyt rakennetaan kuitenkin EU:lle tätä puolustusvoimaa ja sotilaallista voimaa osin Naton rinnalle. Uudet kriisit ja uhat ovat tosiasiallisia, mutta ne eivät ole niinkään sotilaallisen voiman ja tulivoimaisten taistelujoukkojen asia. Niihin pitää etsiä ratkaisuja rauhanomaisin siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön keinoin. Kansanmurhista on puhuttu, ja ne ovat vakava, iso ja kipeä asia. En ollenkaan vähättele niitä. Me olemme nähneet viime vuosina niitten tuhoja.

Pikkuisen tässä kuvitelmaa siitä, mitä voi sitten tulla eteen näille taistelujoukoille: Jos ajatellaan, että jossakin isohkossa tai keskikokoisessa maassa jollakin muulla mantereella on vallassa diktaattori, jolla on omat valtiolliset sotajoukkonsa, ja on toisaalta sissijoukot, jotka pyrkivät sissiarmeijana tai lapsiarmeijan toimesta kaatamaan tuon diktaattorin sotajoukkoineen ja poistamaan hänet vallasta, ja siinä välissä kansa kärsii, kuolee siviilejä, väliin pitäisi mennä, kumman puolelle ajaudutaan? Kumpi on oikealla asialla: se diktaattori, joka murjoo kansaansa, vai ne sissit, jotka pyrkivät sen diktaattorin kaatamaan? (Ed. U. Anttila: Siviilien puolelle!) — Siviilien puolelle toki pitää mennä, mutta ratkeaako se sitten pienillä muutaman sadan tai muutaman tuhannen kriisinhallintataistelujoukoilla? Pahaa pelkään, että nämä joukot ovat ne, jotka tulevat sieltä sinkkiarkuissa pois, ja meillä on sitten sellainen uusi veteraanien ja sotaleskien ja muiden sukupolvi edessä, ja aika isot laskutkin siitä syntyvät pysyvästi meille. No, se raha ei saa tietysti määrätä, mutta näin voi käydä.

Toisaalta siellä voi tapahtua niin, että juututaan pitkäksi aikaa noihin operaatioihin ja poisvetäytymisen mahdollisuus on erittäin vaikea. Kukapa vetää sieltä joukot pois, jos tietää, että siitä seuraa kansanmurha? Näitä asioita ehkä ei ole riittävästi pohdittu. Voi olla, että näissä asianomaisissa valiokunnissa on pohdittu, mutta itse en ole näistä kovin paljon kuullut. Edelleen voi olla, että on monta tällaista operaatiota eri puolilla maailmaa yhtä aikaa menossa, niin kuin nyt niitä on aina siellä täällä. Silloin ollaan kiinni monessa paikassa ja voimavarat eivät ehkä riitä kaikkialla sellaiseen toimintaan, mitä edellytettäisiin, jotta kansanmurha voitaisiin estää niissä eri paikoissa. Nämä ovat pohdintoja, jotka eivät maton alle lakaisemalla poistu. Niitä on syytä miettiä.

YK:n mandaatti kaatui täällä äänestyksessä viime viikolla, valitettavasti. Olin sen vaatijoiden joukossa. Katson, että se olisi pitänyt vaatia ja sitten, jos tulee muunlainen operaatio, johon on erityinen syy lähteä, niin eduskunta voi aina tehdä erillisen lain, jolloin koko eduskunta, valtioneuvosto ja tasavallan presidentti, kaikki, ottavat siitä vastuun, mutta tämä nyt kaatui, ja nyt sitten mennään tällä mallilla eteenpäin, mikä on meillä käsittelyssä. Tässä on vedottu aika paljon EU:n päätöksentekoon, jossa vaaditaan yksimielisyys. Kysyn vain sitä, voiko ja kykeneekö Suomen hallitus kerta toisensa jälkeen tai edes kahta kertaa kieltäytymään ja kaatamaan tarvittaessa tai sen tilanteen tullessa EU:n yhteisen päätöksen, jonka takana kaikki muut olisivat. Voisiko näin tapahtua? (Ed. Valpas: Ei se ole koskaan uskaltanut!) — Epäilen, ed. Valpas. Olen kanssanne samaa mieltä, että tuskin näin käy, että niin vahvaa hallitusta ja niin voimakasta eduskunnan tahtoa löytyy, että näin tapahtuisi.

Otetaan esimerkki tältä alalta sieltä, mistä ed. Uotilakin hieman puhui, Keski-Aasiasta tai Kaukasuksen seudulta, jossa voisivat olla venäläiset joukot ja jotkut Yhdysvaltain tukemat joukot, islamilaiset ja muut vastakkain ja kansanmurha tapahtumassa siinä välissä — sielläkin on diktatorisiakin hallintoja olemassa — ja toisena osapuolena Venäjä. Onko Suomi sitten valmis koviin otteisiin ja toimenpiteisiin tällaisessakin tilanteessa ja kaatamaan EU:n päätöksenteon, jos etumme sitä näyttäisi vaativan naapurimaamme huomioon ottaen? Näitä kysymyksiä voidaan pohtia ja niihin vastauksia etsiä.

Mielestäni tässä nyt mentiin koko tämän asian osalta latvasta puuhun. Eli ensin sovittiin — Suomi sitoutui EU:ssa — että tällaisiin joukkoihin osallistutaan, ja valmius on jo luotu ja päätökset sidottu, ja nyt tuodaan sitten tämä laki, jolla sitten järjestetään tämä, ja eduskuntaa varsinaisesti kuullaan vasta nyt. Järjestely ja järjestys on mielestäni väärä. Mutta tässä tilanteessa ollaan, ja jos tämä asia pantaisiin kansanäänestykseen, niin tuskin tämä menisi Suomen kansan keskuudessa läpi. On tämä sellainen kysymys. (Puhemies: Ed. Kankaanniemi, 10 minuuttia!)

Mutta, arvoisa puhemies, miten itse käyttäydyn ensi perjantaina, niin sitä on kolme vuorokautta aikaa miettiä.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on nyt tullut tavaksi synnyttää jännitystä sillä, kuinka äänestää. Minäkään en ilmoita, kuinka äänestän. Jätetään jännitystä. (Ed. Pulliainen: Se onkin tosi jännittävää!) — Se on tosi jännittävää.

Arvoisa puhemies! Kun tämä kriisinhallintalaki tuli eduskunnalle tavoitteena muuttaa nykyistä rauhanturvalakia, niin tässähän oli kaksi suurinta perustavoitetta. Ensinnäkin haluttiin selkeyttää kysymystä mandaatista. Eksplisiittinen, avoin maininta YK:n mandaatista haluttiin poistettavan, siitä lähtökohdasta, että YK:n jäsenvaltiona Suomi joka tapauksessa toimii kaikissa yhteyksissä YK:n peruskirjan pohjalta. Toinen kysymys oli kysymys voimankäyttövaltuuksista.

Tässä yhteydessä kuitenkin syntyi kolmas seikka — ennen kuin ed. Sasi poistuu täältä, niin kai tämä kolmas seikka täytyy tässä tuoda esille — ja se kolmas seikka luonnollisesti oli tämä hyvin eriskummallinen näytelmä, joka perustuslakivaliokunnan päätöksen kautta syntyi, eriskummallinen päätöskin, jonka perustuslakivaliokunta tässä teki ja joka aiheutti keskustelun siitä, mikä on päätöksentekojärjestelmä näissä asioissa. Syntyi semmoinen kummallinen asetelma, että ikään kuin meillä olisi kahden tyyppisiä kriisinhallintaoperaatioita: Niitä normaaleja kriisinhallintaoperaatioita, joissa päätöksentekojärjestelmä on sen kaltainen kuin tähänkin asti, jolloin viimeisen sanan niin sanotusti sanoo tasavallan presidentti, ja sitten olisi EU-operaatiot, joissa käytettäisiinkin täysin toisenlaista päätöksentekomenettelyä. (Ed. Zyskowicz: Ei se ollut Sasin keksintö, se on meidän perustuslakimme!) Tämä olisi ollut kummallinen asetelma ja tämän kummallisen asetelman vuoksi me nyt sitten käsittelemme täällä poikkeuslakina tätä kriisinhallintalakia, joka olisi pitänyt tietysti normaalilla tavalla juoksuttaa lävitse ilman tätä erikoista tulkintaa.

Arvoisa puhemies! Voimankäyttövaltuuksista liikkeelle lähtien, siinähän meillä syntyi hyvin nopeasti ymmärrys siitä, että operaatiossa käytetään sitä voimankäyttötasoa, josta itse operaatiota käynnistettäessä on sovittu ja jota edellytetään nimenomaan tehtävien loppuun suorittamiseksi. Tästä ei syntynyt kummempaa kiistaa ulkoasiainvaliokunnassa, kun näistä asioista keskusteltiin, eikä tässä salissakaan ole keskusteltu siitä sävystä.

Sen sijaan pitkä, perusteellinen keskustelu on käyty tästä YK:n mandaatista ja uudelleenkirjauksesta. Se kai on rehellisyyden nimissä sanottava, että jos Suomi oli aikaisemmin poikkeuksellinen maa, Irlannin kanssa ainoa unionin maa, joka oli kirjannut ylös tämän YK:n mandaattivaateen omaan lainsäädäntöönsä, niin onhan se erikoinen asetelma, että me nyt olemme sitten ikään kuin toisesta laidasta ainoa unionin maa, joka myöskin mainitsee eksplisiittisesti lainsäädännössään, että me toimimme myöskin tarvittaessa ilman YK:n mandaattia poikkeustilanteessa. Minusta tämä maininta on ollut täysin tarpeeton. Luontevampaa olisi tietenkin sanoa asia vain sillä tavalla kuin unionin säädöksissä sanotaan Amsterdamin sopimuksesta alkaen, jolloin tämä kriisinhallinta-apparaatisto on luotu.

Me toimimme YK:n peruskirjan periaatteiden pohjalta, ja kun YK:lla on kerran keskeisin rooli kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä, niin silloin lähtökohtana on se, että YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä silloin, kun laajamittaisia kriisinhallintaoperaatioita käynnistetään, edellytetään. On tietenkin olemassa tilanteita, joissa osapuolet ovat yhtä jalkaa asiassa, ja silloin on mahdollista tietysti toimia ilman vaikkapa turvallisuusneuvoston päätöstäkin, tai on humanitaarisesta pelastustehtävästä tai vastaavasta kyse, jolloin ei luonnollisesti mandaattia tarvita ja silti näitä kriisinhallintasotilaita voidaan joutua käyttämään. Nämä ovat tietenkin tilanteita, joissa se on luontevaakin, ja sen takia tuo rajoittava YK:n mandaatti -maininta Suomen lainsäädännössä oli tarpeeton.

Käytännössä joka tapauksessa, kun Euroopan unioni lähettää sotilaita kriisinhallintatehtäviin ulkomaille neuvoston siitä päättäessä, varmasti käydään hyvin vahva perusteellinen keskustelu siitä, onko tälle operaatiolle olemassa YK:n mandaatti. Jos se on pienimuotoinen tässä suhteessa, kuten viittasin, selkeästi sellainen asia, jossa sitä mandaattia ei tarvita, niin varmasti tämmöinen operaatio voidaan käynnistää ilmankin mandaattia. Jos se on isompi operaatio, aina aivan ehdottomasti se YK:n mandaatti siellä tulee olemaan, muuten tuo operaatio ei käynnisty. Ja niin kuin sanottu, Suomi on aina myöskin tätä asiaa arvioimassa.

Olisin mielelläni kuullut ed. Ranta-Muotiolta hieman enemmän perusteluita siihen, minkä takia, kun hän viittasi keskustan ryhmään, ryhmä ei ollut valmis hyväksymään tätä luontevampaa määritelmää 1 §:ään, joka olisi tullut suoraan niistä sopimusteksteistä, joilla unioni tätä kriisinhallintaa on käynnistänyt, ja se on se sama tapa, jolla muut unionin jäsenmaat määrittävät tämän niin sanotun mandaattikysymyksen. Hän on itse poistunut, joten häneltä ei kuulu tähän vastausta.

Arvoisa puhemies! Kaksi lausetta olisin kuitenkin sanonut myöskin tästä kehitysyhteistyökysymyksestä. Sehän nousi sekä ed. Tennilän että ed. Uotilan puheenvuoroissa esille, viittaukset vielä allekirjoittaneeseen. (Ed. Jaakonsaari: Syytä onkin!) Minä en ole missään vaiheessa myöskään — ed. Jaakonsaarelle mielelläni sen sanon — ollut sanomassa, että Suomen tulisi luopua 0,7 prosentin bruttokansantuotetavoitteesta kehitysyhteistyössä. Sen on oltava se sitoumus, josta me pidämme myöskin kiinni. Erikoisinta on se, että vuonna 1970 tasavallan presidentti Urho Kekkonen YK:ssa julisti: "Suomi tulee saavuttamaan 0,7 prosentin kehitysaputavoitteen 1970-luvun puoliväliin mennessä." Puoliväli tuli, ja silloin hallitus tulkitsi, muistan hyvin 74—75, puolivälin tarkoittavan itse asiassa 70-luvun jälkipuoliskoa. Sekin tuli ja meni. Vuosikymmeniä tuli ja meni. Suomen hallitukset ovat toistuvasti antaneet vuosilukuja sille tavoitteelle, joka saavutetaan, ja viimeisin tavoite on tietysti tämän hallituksen omassa hallitusohjelmassaan kirjaama 2010 vuodelle 0,7 prosenttia. Meillä on kehyksissä kuitenkin saman hallituksen ohjelmassa 0,48 vuodelle 2009. Meistä jokainen ymmärtää, että kehitysavun uskottavuuden kannalta on erinomaisen ongelmallista se, että meillä on kansainvälisille yhteisöille tehtyinä sitoumuksia, joihin me annamme vuosilukuja, ja me jatkuvasti niistä laistamme.

Tietenkin hallituksen on toimittava, meidän on toimittava, sillä tavalla, että me teemme selkeän, määrätietoisen aikataulun, jonka me myöskin viemme lävitse. Kehitysyhteistyön uskottavuuden kannalta tämä on välttämätöntä, Suomen uskottavuuden kannalta kansainvälisissä järjestöissä on välttämätöntä, että me saavutamme sen 0,7 prosenttia, ja vähintään tätä uskottavuutta horjuttaa se, jos me emme pidä niistä vuosista kiinni, joihin me olemme päätyneet.

Euroopan unioni on esittänyt vuonna 2010 EU-maiden, ns. EU 15:n, kehitysavun keskiarvoksi 0,56 prosenttia. Se olisi aika luonteva Suomen hallituksen tavoiteasetteluksi, lähtien liikkeelle siitä, mitä kehyksissä on sovittu, ja YK:n vuosituhannen kehitystavoitteessa 2015 on se kriittinen vuosi, jolloin arvioidaan kehitystavoitteiden toteutusta. Silloin on luontevaa, että Suomi saavuttaa sen 0,7 prosenttia, joka on myöskin YK:ssa tehty sitoumus. Tämä olisi järkevä aikataulu. Tällä tavalla toimien me saavutamme myöskin sen 0,7 prosenttia ja olemme uskottavia toimijoita tukiessamme sekä YK:n tavoitteita että Euroopan unionin ohjelmaa näissä kysymyksissä.

Tämän halusin, arvoisa puhemies, tässä yhteydessä sanoa, koska minuun viitattiin niin moneen kertaan tässä asiassa.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tennilä vastasi minulle Ruandan esimerkkiä koskevaan puheenvuorooni. Olen edelleenkin sitä mieltä, että ed. Tennilän logiikka, jossa hän puolustaa tätä YK-mandaattia muun muassa sillä perusteella, että ongelmana päätöksentekotilanteessa ei ole YK sinänsä vaan ongelmana ovat suurvaltojen ristiriitaiset intressit, ei ole kovin onnistunutta. Jos ollaankin yhtä mieltä siitä, että todellakin tällaisissa yksittäisissä tilanteissa, joissa kansanmurhat uhkaavat, väkivaltaisuudet uhkaavat pahentua, on usein ongelmana se, että suurvalloilla on erilaiset ristiriitaiset intressit ja sen takia kansainvälinen yhteisö ei pysty ajoissa ja riittävällä tavalla tilanteeseen puuttumaan, siis jos tästä lähdetään, niin tämä YK-mandaatin ehdoton vaatiminen tarkoittaa sitä, että annetaan vielä parille suurvallalle lisää tietty foorumi, jossa voivat tällaisen kansanmurhia ja muita väkivaltaisuuksia estävän operaation syntymisen estää. Jos Euroopan unioni pystyisi yksimielisesti, kuten nyt esitetään ja on esitetty, tämmöisissä tilanteissa toimimaan, niin silloin eräiden suurvaltojen intressit eivät olisi esteenä, vaikka YK:ta toki halutaan kunnioittaa ja vahvistaa.

Ed. Tennilä sanoi, että suurvaltaintressit Euroopan unionin sisällä voivat olla estämässä ... Ehkä joudun jatkamaan korokkeelta.

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tennilä totesi, että myös Euroopan unionin piirissä tehtävässä päätöksenteossa suurvaltojen ristiriitaiset intressit ja haluttomuus puuttua jonkin entisen siirtomaansa tai tukemansa hallitsijan tekoihin voivat estää päätöksenteon. Tämähän pitää paikkansa. Totta kai, kun Euroopan unionin piirissä vaaditaan yksimielisyyttä tällaisissa operaatioissa, niin samalla tavalla jonkin suurvallan, tai pienemmän vallan, omakohtaiset intressinäkökohdat saattavat operaation estää. Kyllä se sitä voi merkitä, mutta ei se ole mikään syy siihen, että pitäisi sitten ehdoin tahdoin edellyttää myös YK:n mandaattia, jolloin laajennetaan niiden piiriä, joiden haluttomuus voisi tällaisen tarpeelliseksi nähdyn operaation estää.

Jos sitten unionin piirissä ei löydy yksimielisyyttä, niin silloinhan unioni ei pysty toimimaan. En ole sitä esittämässä, että unionin pitäisi tällaisessa tilanteessa määräenemmistöpäätöksillä tai muutoin enemmistöpäätöksillä voida näitä päätöksiä tehdä. Tässä vaiheessa mielestäni on tarkoituksenmukaista ja järkevää säätää Suomen osalta, kuten nyt on esitetty, ja unionin piirissä, kuten siellä on päätetty. Käytännössä vuosien saatossa tullaan sitten näkemään, miten nämä tilanteet muotoutuvat ja toimivat. Siitä olen kyllä vakuuttunut, että Euroopan unioni ei yksimielisesti lähde sellaisiin operaatioihin, jotka todellakin olisivat omalta osaltaan nakertamassa YK:n arvovaltaa tai vastoin YK:n perusperiaatteita.

Arvoisa puhemies! Lopuksi toteaisin, että tässä koko keskustelussa on aika paljon liikuttu tämän YK-mandaatin ympärillä tässä ja myös ensimmäisessä käsittelyssä, ja se on tietysti ymmärrettävää. Toisaalta se laaja kysymys, joka näihin asioihin liittyy ja josta ilmeisesti sitten eduskunnassa ollaan paljon yksimielisempiä, on kysymys siitä, mikä yleensä on Suomen rooli ja velvollisuus lähettää omia sotilaitaan sellaisiin tilanteisiin, joissa väkivaltaisuuksien pahenemisen estäminen tai suoranaisten kansanmurhien estäminen on tarkoituksena. Nämähän ovat tilanteita, joissa joudumme, kuten tähänastisissakin rauhanturvatehtävissä olemme joutuneet, vaarantamaan suomalaisten sotilaiden turvallisuuden hillitäksemme ja hallitaksemme joitakin sellaisia tilanteita, jotka uhkaavat johtaa erittäin rankkoihin väkivaltaisuuksiin ja traagisiin tapahtumiin sikäläisten kansojen ja ihmisten kannalta.

Tämähän on tämä isompi kysymys, josta mielestäni ei ole täällä niinkään keskusteltu, eli tällainen eräänlainen moraalinen velvollisuus, jonka olemme ottaneet ja nyt yhä vaikeampiin tilanteisiin ilmeisesti liittyen otamme, olla osaltamme rakentamassa tätä kautta maailmaan lisää turvallisuutta. Ymmärtääkseni arvioimme silloin sitä, että tämän kaltainen yleisen kansainvälisen turvallisuuden edistäminen, väkivaltaisuuksien estäminen muuallakin kuin aivan Suomen lähialueilla, viime kädessä palvelee myös Suomen omaa turvallisuutta.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto on puoluepäätöksillään edellyttänyt, että EU:n nopean toiminnan joukoille pitää olla YK-mandaatti eli YK:n turvallisuusneuvoston päätös. Tämä YK-mandaatti olisi hyvä lukko sille, että nopean toiminnan taistelujoukkoja ei lähetetä kevein perustein vaikeisiin sotilasoperaatioihin, joissa todella sotilaittemme henki on vaarassa. Toisaalta YK-mandaatti estäisi myös sen, että maamme ei joudu sellaisiin selkkauksiin, joissa suurvaltojen välinen konflikti on mahdollinen. Näihin konflikteihin minun mielestäni meidän ei pidäkään lähteä. Sen takia tällaisiin operaatioihin lähdölle pitää olla korkea kynnys. YK-mandaatti on tärkeä myös sen takia, että sillä korostetaan YK:n arvovaltaa. Yhdysvallat liittolaisineen ovat Irak-sodallaan jo heikentäneet YK:ta riittävästi. Toivottavasti tällaisten YK:sta piittaamattomien maiden joukko ei enää kasva. Nyt kuitenkin, arvoisa puhemies, näyttää siltä, että tämä poikkeuslaki ei tule sisältämään YK-mandaattia nopean toiminnan joukkojen käytölle.

Sitten toisaalta vierastan sitä, että presidentin toimivallasta päätetään nyt kiireellisenä poikkeuslakina, vaikka emme elä mitään poikkeus- tai kriisiaikaa. Elämme ihan normaaliaikaa. Tämän asianhan olisi voinut hoitaa tyylikkäämmin normaalilla perustuslain muutoksella. Aikaa tähän olisi ollut aivan riittävästi. Mielestäni tämä Kongoon lähtö ei ole niin kiireellinen asia, että sitä ainakaan sillä voitaisiin perustella, että meidän pitää nopeasti päästä sinne taistelemaan. Tänä päivänä on täällä kuultu, miten siellä voi käydä: voimme joutua siellä jopa tosiaan taistelemaan lapsisotilaita vastaan.

Nyt kun tähän kriisinhallintalakiin on kytketty kuitenkin kaksi tärkeää asiaa eli presidentin toimivalta ja YK:n mandaatti, pidän kuitenkin tärkeämpänä näistä kahdesta asiasta tätä YK-mandaattia. Koska se nyt puuttuu, niin harkitsen kyllä vakavasti äänestää tätä lakiesitystä vastaan. Tällöin toimin myöskin puolueeni päätösten mukaisesti.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi, täällä on tänään annettu ymmärtää, muun muassa ed. Pulliainen, että tämän lain äänestyskäyttäytymisellä ratkaistaan, mitkä puolueet ovat hallituskelpoisia. (Ed. Laakso: Niinhän se puhemies Lipponenkin väitti!)

Arvoisa puhemies! Tällaiset kannanotot ovat mielestäni demokratiaa halventavia ja ylimielisyyttä osoittavia, (Ed. Pulliainen: Ne ovat realistisia!) elikkä lähdetään siitä, että joillakin on tällaisia valtuuksia jo olemassa. Ei millään puolueella tai henkilöllä — ei Lipposellakaan — ole valtakirjaa jakaa puolueita tällä tavoin. Hallitukseen pääsyn ratkaisee se, minkälaisen kannatuksen kukin puolue vaaleissa tulee saamaan.

Matti Ahde /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän asian käsittelyn osalta näin 100-vuotisjuhlia viettävässä Suomen eduskunnassa on pakko todeta, että eduskunnan kannalta tämä prosessi on ollut erittäin ongelmallinen. Nyt on ensimmäinen kerta, kun me pääsemme eduskuntana ottamaan kantaa tähän tärkeään asiaan. Me tunnemme sen perustuslakivaliokunnan aikaisemman käsittelyn, joka esti asian tulon eduskuntaan, ja mielestäni kaikkein murheellisinta on se, että me olemme säätämässä nyt pysyvää poikkeuslakia, jossa otetaan kantaa valtioelinten työnjakoon ja toimivaltaan. Ei mielestäni koskaan pysyvällä poikkeuslailla pitäisi säätää näin tärkeää asiaa. Sitä pidän tämän asian kaikkein murheellisimpana kysymyksenä, ongelmallisena kysymyksenä. Hyvä kuitenkin, että tämä itse asia on nyt, valitettavasti, tämän valitettavan prosessin kannalta, tässä pisteessä, mutta ei tule korkeita arvosanoja eduskunnan jäsenen näkökulmasta.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen on täällä kysynyt keskustan ulkoasiainvaliokuntaryhmän kantaan perusteluita tämän 1 §:n osalta. Toteaisin vielä sen, että meidän mielestämme se oli työryhmässä hyvin valmisteltu yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa ja siihen on kirjoitettu tarkasti se, mitä tehdään: aina nojataan YK:n ensisijaisuuteen, mutta näissä tietyissä tapauksissa poikkeuksellisesti voidaan toimia. Meidän mielestämme on parempi, että se on kirjoitettu auki suoraan kuin että se olisi ylimalkainen ilmaisu.

Muuten on tärkeää, että laissa myös nämä voimankäyttövaltuudet — niistä on vähemmän täällä puhuttu — saatettiin sille tasolle kuin käytännössä nyt on jo toimittu Kosovossa ja Afganistanissa tavallaan lainvastaisesti. Nyt on laki turvana sitten tästä eteenpäin.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tähän asiaan varsinaisesti liittymättömänä mutta prosessuaalisesti siihen liittyvänä asiana toin puheenvuoroni lopussa provokatorisesti esille sen, että hallituskelpoisuus on puntarissa silloin, kun katsotaan, mitenkä tällaisessa asiassa äänestää. Tämä oli tietoinen provokaatio osoittaakseni sen, mihinkä aikaan on tultu. Tämä oli tietoinen provokaatio osoittaakseni, mitä aikaa nyt eletään. Minusta tässä kyllä nokan valkaisuun on aihetta vähän joka suunnassa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Meinasinpa puhua tuolta paikaltani, mutta kun ed. Pulliainen puhui tästä nokan valkaisusta, niin ajattelinpa, että parempi on katsoa täältä puhujakorokkeelta käsin oikein lasien kanssa sekä ilman.

Onhan tämän lain käsittelyn yhteydessä käyty mitä ihmeellisin keskustelu, ja sen pohjalta näyttää siltä, että on hyvä, että Suomessa käydään tämmöistä poliittista arvokeskusteluakin, missä nyt ei oikein arvot vielä ole julki tulleetkaan. Sen seitsemän vuoden aikana, minkä eduskunnassa olen ollut olemassa, ehkä ensimmäisen kerran on todella sellainen laki kysymyksessä, että koko eduskunnan tahtoa mitataan ja tarvitaan sen 5/6-enemmistön aikaansaamiseksi. Täällä on ollut tapana julistaa, mitä mieltä asiasta on olemassa. Minäpä luulen siitä, mitä mieltä on olemassa, että tärkeintä on noudattaa sitä käskyä, että perjantaina on istunnossa ja muistaa äänestää, eipä siinä varmaan muuta tarvitse tietääkään.

Mutta mitä tulee siihen keskusteluun — voisin sanoa, että jopa osittaiseen hurskasteluunkin, jos se tässä paikassa sallittaisiin — siitä, pitääkö nyt sitten olla EU:n vaiko YK:n mandaatti, ennen kuin lähdetään ja mennään, suomalaisittain sitä asiaa kun katsotaan, niin eipä näillä taida suurta eroa olla. Minkä takia näin sanon, että eipä taida suurta eroa olla, kun sanotaan, että suomalaiset ovat itse sitä päätöstä tekemässä ja osallistuvat siihen päätöksentekoon? Kyllä suomalaiset osallistuvat siihen päätöksentekoon, minkä muut ovat valmistelleet, yhtyvät siihen päätökseen ja sanovat, että tätä mieltä me olimme ja suomalaiset osallistuivat päätöksentekoon. Näin arvellen eipä siinä paljon tätä suomalaista vaikutusmahdollisuutta ole olemassa.

Mutta mitä tämän koko asian itse sisältöön tulee, kun nopean toiminnan taisteluosastot lähetetään tämän lain kirjaimen mukaan ja lähetyksestä päättää presidentti, presidentti viime kädessä, niin tässähän vähän eletään siinä uskossa, että ne ovat ikään kuin kaiken varalta ja niitä ei koskaan tarvitse käyttää, ikään kuin Puolustusvoimat Suomen turvana, ettei niitä koskaan tarvitse käyttää. Tässä on kuitenkin siitä kysymys, että kun lähdetään jonnekin tuonne maailmalle, lähinnä voisi sanoa, kun Suomesta katsotaan riittävän kauas, Afrikkaan rauhaa rakentamaan, niin kyllä sieltä syntyy kova ja raaka jälki. Ja se palaute, miten sieltä Suomeen tullaan, ehkä sinkkiarkuissakin, se ei sitten kansaa hivele.

Siihen nähden se presidentin allekirjoittama lähetyskäsky sinne paikalle on myöskin silloin nostettava esille, kuka lähetti, miten teki. Kun tässä muun muassa vasemmistoliitto aktiivisesti on hakenut sitä presidentin asemaa ja sen tärkeyttä tähän mukaan, niin siinä on myöskin kaksi puolta. Pidän hyvänä tätä syntynyttä ratkaisua, mutta kun tämä laki tässä muodossa tehtiin ikään kuin perustuslakivaliokunnan pakottamana, kun asiantuntijat ovat joskus toistakin mieltä silloin ennen joulua olleet, niin tämä lopputulos nyt ei niin välttämättä kovin kaunis ole olemassa. Mutta jos tämä palvelee tätä yhteiskuntaa, maailmanrauhaa ja myöskin eduskunnan tahtoa ja omaatuntoa, niin silloinhan tämä on paikallaan ja kaikki hyvin.

Rouva puhemies! En puhu pidempään, koska tämä ei ole tarpeellista enkä näe salissa kiivaita keskustelijoita, jotka alkaisivat kanssani väitellä, (Ed. Pulliainen: Onko pettymys suuri?) niin että se ei ole tarpeellista.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Rouva puhemies! Ensin totean, että demokratian vastaista ja häpeällistä on uhkailu tällaisessa asiassa sillä, että joku on ulkona hallituksesta, jos äänestää omantuntonsa mukaisesti, ja jopa hänen puolueensa. Mutta se siitä.

Kun tästä YK-mandaatista on puhuttu, niin totean, että jos joku EU:n ulkopuolinen suurvalta käyttää YK:ssa veto-oikeutta, niin sillä on siihen joku syy. (Ed. S. Lahtela: Poliittiset syyt!) Jos tämä maa, valtio, on esimerkiksi Venäjä, meidän rajanaapurimme, iso valtio tuossa vieressä, niin vaikka nyt en ole koskaan ollut Moskovan kumartaja, niin totean, että kyllä meidän on syytä aika perusteellisesti harkita, mitkä syyt Venäjällä on vastustaa YK-mandaatin myöntämistä. Se harkinta tapahtuu parhaiten niin, että siinä on Suomen kansan eduskunta, Suomen kansan valitsema eduskunta siinä hankkeessa mukana, ei niin, että sitä vain kuullaan, niin kuin tässä käy, vaan niin, että se tekee päätöksen asiasta. Eli tällaisessa tilanteessa erillislain käsittelemisen kautta voidaan aina edetä, ja se tuo vakaan, vahvan harkinnan, josta sitten eduskunta, kansanedustajat ovat suoraan kansalle vastuussa yhdessä tasavallan presidentin kanssa ja eduskunnalle vastuussa olevan hallituksen kanssa.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa puhemies! Tänään täällä eduskunnassa toisessa käsittelyssä on sotilaallinen kriisinhallintalaki, joka korvaa nykyisen rauhanturvalain. Tämän uuden lakiesityksen mukaan Suomi voisi tarvittaessa lähettää sotilaita ympäri maailman, lähinnä kuitenkin Euroopan ja Afrikan kriisialueille, ilman YK:n valtuutusta. Joukkojen lähettämisestä päättäisi presidentti hallituksen esityksestä. Samalla tavalla lähetettäisiin myös EU:n joukot, minkä takia on laki säädettävä perustuslain säätämisjärjestyksessä niin sanottuna poikkeuslakina.

Käytännössä tämä tapahtuisi siten, että ennen kuin hallitus tekee presidentille ehdotuksen asiasta, sen olisi kuultava eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Mikäli tehtävä olisi erityisen vaativa ja riskit todennäköisesti suuret tai tehtävältä puuttuisi YK:n valtuutus, silloin hallitus joutuisi antamaan eduskunnalle selonteon asiasta eli joutuisi kuulemaan eduskuntaa. Aina EU:n nopean toiminnan joukkojen työnkuvasta tai tehtävistä hallitus antaisi eduskunnalle selonteon viimeistään silloin, kun Suomen kriisinhallintajoukoilla on niin sanottu päivystysvuoro. Alle kymmenen hengen joukon lähettämisessä kriisialueelle riittäisi se, että asiasta kerrottaisiin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle. Aikaisemmin suomalaisilla rauhanturvaajilla ei ole ollut oikeutta niin sanottuun rauhaanpakottamiseen, mutta nyt uusi kriisinhallintalaki antaa sen oikeuden. Suomalaiset sotilaat ovat vuoden 2007 alussa päivystysvuorossa EU:n joukoissa Saksan ja Hollannin kanssa.

Arvoisa puhemies! Käytännössä EU ei voi antaa kenellekään valtiolle sotilaallisia turvatakuita. EU ei ole sotilasliitto, niin kuin täällä eduskunnassa muutamat edustajat ovat väittäneet. EU:n tarjoama turva on poliittista, taloudellista ja moraalista, mutta sotilaalliset turvatakuut voi antaa vain Nato. Siis EU:n nopean toiminnan joukot ovat kriisinhallinnan eivätkä varsinaisen puolustuksen työkaluja.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kankaanniemi puheenvuorossaan kuvaili tilannetta, että jos syntyisi niin, että olisi YK:n päätös, mitä ei voitaisi toimeenpanna, missä Venäjä käyttäisi veto-oikeutta tämän osalta, miten suomalaisten laita sitten on. Sanoisin tähän, että Herra kansaamme varjelkoon tähän tilanteeseen joutumasta. Se joutuminen ei ole meidän käsissämme. Mutta jos näin kävisi, niin nykyasetelmissa en koskaan haluaisi nähdä sitä tilannetta, että Suomen eduskunta pohtii sitä, onko se nöyrä EU:n tekemälle yhteiselle päätökselle vai kunnioittaako ja pelkääkö se Moskovaa, niin ettei uskalleta lähteä, ja miten siitä kieriteltäisiin ulos. En koskaan toivo tämmöistä tilannetta päättäjille, eikä ed. Kankaanniemikään sitä varmasti toivo, mutta uhkatekijänä tämmöinenkin pitää miettiä ja nähdä. Se voi tulla esille. Se voi olla myöskin päivän todellisuutta joskus, mutta ikinä en toivo, että se koskaan esille tulisi.

Jaakko Laakso /vas:

Rouva puhemies! Keskusteltaessa Euroopan unionin sotilaallisen ulottuvuuden rakentamisesta yleensä tämä keskustelu jaetaan kahden eri koulukunnan edustajiin. Ensimmäistä koulukuntaa kutsutaan idealistiseksi koulukunnaksi. Se lähtee siitä, että EU:n sotilaallista käsivartta tarvitaan siksi, että se ehkäisee kansanmurhia, se osallistuu rauhanturvaamiseen, se osallistuu humanitaarisiin operaatioihin, se osallistuu pelastusoperaatioihin. Ja sitten on tämä toinen koulukunta, tämä realistiseksi EU:n sisällä kutsuttu koulukunta, joka lähtee siitä, että EU:n sotilaallista käsivartta tarvitaan siksi, että EU voi sotilaallisen käsivartensa avulla puolustaa omia etujaan.

Hyvät edustajat, tässä keskustelussa tämä viime mainittu koulukunta ja sen esittämät perustelut ovat jääneet hyvin vähälle. Kuitenkin siinä keskustelussa, mitä Euroopan unionin sisällä käydään, tämä niin sanottu realistinen koulukunta on se hallitseva suuntaus. Euroopan unionin suurissa jäsenmaissa keskustellaan siitä, miten Euroopan unioni, joka on jo taloudellinen suurvalta, joka on jo poliittinen suurvalta, miten tämä Euroopan unioni voisi olla myös sotilaallinen suurvalta. Esimerkiksi aika mielenkiintoisessa haastattelussaan Ranskan edellinen suurlähettiläs Suomessa ihmetteli Suomessa tästä EU:n kriisinhallintaoperaatiosta, EU:n sotilaallisen käsivarren rakentamisesta, käytävää keskustelua. Hän ensinnäkin ihmetteli sitä, että Suomessa ei asioita uskalleta kutsua niiden oikeilla nimillä, vaan asiat peitetään erilaisten mutkikkaiden sanakäänteiden, kuten kriisinhallinnan, alle tai rauhanturvaamisen tai rauhanpuolustamisen alle, kun kysymys on Euroopan unionin etujen puolustamisesta.

Mitä tämä Euroopan unionin etujen puolustaminen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että sotilaallista käsivartta Euroopan unionille rakennetaan siksi, että Euroopan unioni voisi tulevaisuudessa puuttua kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joissa Euroopan unionin intressit, edut, ovat uhattuina. On tietenkin selvää, että tällaisen sotilaallisen käsivarren rakentaminen on helpompaa, kun sitä tehdään kansanmurhien torjumisen lipun alla tai rauhanturvaamisen tai kriisinhallintaoperaatioiden nimikkeiden alla. Viime kädessä kuitenkin tämän realistisen koulukunnan näkemyksen mukaan — siihen muuten valtaosa Euroopan unionin sotilaista kuuluu — kysymys on lyhyesti siitä, että Euroopan unioni on kehittämässä itselleen sotilaallista käsivartta, jotta se voisi esimerkiksi turvata kriisitilanteissa energian häiriöttömän kuljetuksen ja jotta se voisi turvata raaka-aineiden saatavuuden. Kaiken kaikkiaan Euroopan unionin sotilaallista käsivartta kehitetään siksi, että EU voisi sotilaallisesti tarvittaessa puolustaa omia etujaan eli jotta Euroopan unionista voisi tulla ikään kuin sotilaallinen tekijä, sotilaallinen mahtitekijä.

On aivan selvää, että tällaisen kehityksen tiellä on tietenkin Euroopan unionista riippumattoman ulkopuolisen järjestön, esimerkiksi Yhdistyneiden kansakuntien, hyväksynnän vaade. Tämä on tietenkin se keskeisin syy, miksi tällaisesta Yhdistyneiden kansakuntien hyväksynnästä on syytä päästä eroon, jotta Euroopan unioni voisi täysipainoisesti kehittyä myös sotilaallisena suurvaltana. Ei tämä ole sen monimutkaisempaa. Tämä on se keskustelu, jota Euroopan unionin sisällä käydään. Täytyy sanoa, että kun aika usein tapaa esimerkiksi Suomessa toimivia Euroopan unionin jäsenmaiden diplomaatteja, niin kyllähän he ovat naureskelleet tälle Suomessa käytävälle keskustelulle, jossa ei nähdä metsää puilta, jossa ei nähdä sitä, että viime kädessä Euroopan unioni haluaa nimenomaan rakentaa itsestään entistä vahvemman suurvallan.

Haluan, rouva puhemies, vielä puuttua yhteen asiaan, ja se on kysymys siitä, onko itse asiassa Euroopan unioni itsenäinen toimija, kun se on nyt rakentamassa tällaista kriisinhallintajärjestelmää. Tällä haavaa se ei ole sitä. Euroopan unioni on hyvin riippuvainen Yhdysvalloista ja sen hyväksynnästä kriisinhallintaoperaatioissa. Ensinnäkin Naton ja Euroopan unionin välinen sopimus, niin sanottu Berliini plus -sopimus, pitää lähtökohtana sitä, että EU, jolla ei ole omia sotilaallisia voimavaroja, esimerkiksi strategista kuljetuskapasiteettia, voi turvautua Naton strategiseen kuljetuskapasiteettiin nimenomaan tämän Berliini plus -sopimuksen ehdot täyttäen. Lähtökohtana on silloin se, että Nato hyväksyy sen operaation, johon Euroopan unioni ryhtyy, eli Nato antaa ikään kuin ennakkohyväksynnän sille, voiko Euroopan unioni ryhtyä sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon vai ei.

Toiseksi, kuten jo totesin aikaisemmin keskustelussa, itse asiassa Yhdysvallat Naton mahtivaltiona, voimakkaimpana valtiona, päättää siitä, sallitaanko Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioissaan turvautua Pohjois-Atlantin sotilasliiton voimavaroihin vai ei, eli tätä kautta ei tällä haavaa voida puhua mistään Euroopan unionin itsenäisistä operaatioista. Sellaiset merkittävät, mittavat operaatiot, joihin Euroopan unioni ryhtyisi, vaativat Naton voimavaroja, ja ne vaativat sitä kautta myöskin Naton ja Yhdysvaltain hyväksynnän.

Todettakoon myös se, että Yhdysvallat pitää liittolaistensa kautta myös huolta siitä, että Euroopan unioni ei ryhdy yhteenkään sellaiseen sotilaalliseen operaatioon, joka olisi edes vähäisessä määrin ristiriidassa Yhdysvaltain etujen kanssa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Tulen varmuuden vuoksi tähän korokkeelle sen vuoksi, että ed. Laakson puheenvuorossa oli niin paljon aineksia, että pelkällä lyhyellä vastauspuheenvuorolla niistä ei ehkä selviä. En kuitenkaan aio pitkään puhua.

Mitä ed. Laakso äsken sanoi? Kuten niin tyypillistä, hän on vakuuttava puheenvuoroissaan, niin vakuuttava, että rupeaa näyttämään siltä, että siinä olisi enemmänkin aineksia kuin siellä on. Käydään läpi niitä elementtejä, mitä hän puheenvuorossaan toi esille.

Ensinnäkin hän totesi, että me käytämme varjokäsitteitä Suomessa, me hämäämme keskustelua, (Ed. Laakso: Ranskan suurlähettiläs totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa!) me käytämme termiä kriisinhallinta. Itse asiassa kieltämättä tämä käsite otettiin käyttöön Amsterdamin sopimuksen myötä, jossa ennen kaikkea Suomen ja Ruotsin hallitukset ulkoministereitä myöten olivat erinomaisen aktiivisia. Siinä suhteessa tämä meidän käyttöön ottamamme käsite on vakiintunut myöskin unionin käsitteeksi. En tiedä, kuka tässä nyt pettää ketäkin, jos me yhdessä näillä termeillä nykyisin puhumme, kun me puhumme näistä operaatioista, joihin unioni tähtää.

Te viittasitte, että näiden sotilasoperaatioiden primääritavoitteena on puolustaa Euroopan unionin etuja, niin kuin suurvallat tekevät. Ensimmäinen huomio on tietysti puhua mittakaavasta, ed. Laakso. Maksimissaan 60 000 sotilasta ei nyt kauhean merkittäviä operaatioita kykene maailman mitassa tekemään puhumattakaan, jos on vielä kysymys 450 miljoonan asukkaan kaltaisesta suurvallasta, kuten te kuvailette Euroopan unionia. Eli tässä suhteessa tämä väite tuntuu yllättävältä. Sen lisäksi te totesitte omassa puheenvuorossanne, ja minä siteeraan teitä, että EU:n on turha kuvitella kykenevän itsenäisiin operaatioihin. Unioni voi tehdä operaatioita ainoastaan viime kädessä nojautumalla Naton resursseihin ja ikään kuin Naton juoksuttamana näihin operaatioihin ryhtyä. — Ed. Kankaanniemi, minä puhun nyt ed. Laaksolle, ja minä soisin, että hän keskittyisi tähän puheenvuoroon. Te voitte ehkä keskustella hänen kanssaan hetken kuluttua. — Niin, ed. Laakso, Euroopan unionin etuja ajetaan näillä kriisinhallintasotilailla teidän mukaanne, ja kuitenkin yhtäkkiä me kuulimme toisessa lauseessa, että eihän Euroopan unioni kykenekään omia etujaan ajamaan omin voimin, vaan vain Naton valtuuttamana. Onko teillä siis yhtäläisyysmerkit Euroopan unionin etujen ja tämän toisen kummituksen, Naton, etujen välillä? Jos ei ole yhtäläisyysmerkkiä, niin jossakin kohdassa teillä on tässä argumentaatiossanne ristiriita.

Naton hyväksyntä tarvitaan kaikkiin unionin operaatioihin. Se ensimmäinen sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio, joka kolme vuotta sitten käynnistettiin unionin toimesta Kongossa, tehtiin nimenomaisesti ilman konsultointia Naton kanssa ja siitähän saatiin pyyhkeitä sekä Naton päämajasta että Washingtonista, että käytettiin osittain sitä kapasiteettia, joka olisi ikään kuin yhteistä, ilman että konsultoitiin Naton johdon ja Washingtonin kanssa. Tämä oli ensimmäinen esimerkki vain. Ensimmäinen sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio, johon unioni ryhtyi, tehtiin siis ilman konsultointia Naton kanssa, ja te vakuutatte täällä meille, että kaikki tehdään vain ikään kuin Nato-johtoisesti. Te ette puhu ihan nyt täsmälleen siitä, miten asiat ovat, vaan te rakennatte jonkinlaisen kummituksen tähän ja edellytätte, että me kaikki hyökkäämme tuon kummituksen kimppuun, joka on kuitenkin vain pilvilinna.

Ed. Laakso, te puhuitte Euroopan unionin eduista, ja näitä etuja varten nyt sitten unionilla on näitä erilaisia instrumentteja, joilla niitä etuja toteutetaan maailmalla. Te olette varmasti tutustunut tähän unionin perustuslakiehdotukseen ja olette varmaan tutustunut myöskin unionin nykyisiin voimassa oleviin sopimuksiin, joissa määritellään niitä Euroopan unionin etuja. Toivon mukaan te kannatatte nimenomaan tätä perustuslakiehdotusta, koska siinä nimenomaan sitä etumäärittelyä ollaan viety varmaan pidemmälle siihen suuntaan, mitä kuvittelisin teidän maailmankatsomuksenne sisällään pitävän. Siellähän eksplisiittisesti todetaan, että unionin tavoitteena on maailmanrauhan puolustaminen. Kun puhutaan globaalijärjestelmästä, puhutaan globaaliköyhyyden voittamisesta, eriarvoisuuden voittamisesta, globaalihyvinvoinnin rakentamisesta, puhutaan myöskin kauppajärjestelmästä, joka on vapaa ja oikeudenmukainen. Nykyisessä sopimustekstissähän näin ei ole, ja sen takiahan te kannatatte nimenomaan tätä perustuslakiesitystä, koska siellä on avattu myöskin tätä sosiaalisempaa ulottuvuutta. Mutta siellä puhutaan myöskin kansainvälisen oikeuden kunnioittamisesta, siellä puhutaan monenkeskisestä neuvottelujärjestelmästä, siellä puhutaan YK:sta keskeisimpänä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjänä ja sen periaatteiden kunnioittamisesta. Nämä ovat niitä etuja, joita Euroopan unioni globaalipolitiikassa hakee. Sitten ovat sisäiset edut, sisämarkkinayhteistyö ja sisäinen yhteistyö, jossa on sitten myöskin hyvinvointitavoitteet selkeästi unionin kansalaisille. Nämä ovat niitä unionin yhteisiä etuja.

Ed. Laakso, minä toivon ja oletan, että te olette näiden etujen mukana elävä poliittinen vaikuttaja Suomessa. Mitä sitten unioni rakentaa erilaisia välineitä voidakseen tätä maailmanlaajuista yhteistä hyvää viedä eteenpäin, siinä on varmasti myöskin sitten sotilaallisella kriisinhallinnalla oma roolinsa rauhoittamassa vaikeita konfliktipesäkkeitä, estämässä kansanmurhia jne. Nämä ovat eksplisiittisesti EU:n etuja. Puhukaa niistä eduista, älkääkä rakentako kummitusta tuohon, joka näyttää uskomattoman vaaralliselta, ja sen jälkeen sitten ikään kuin siitä seuraavat johtopäätökset ovat niitä, joita te tässä olette tehnyt.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen on sikäli oikeassa, että EU:n ja Naton välille ei tietenkään voi eikä saa vetää yhtäläisyysmerkkejä. Euroopan unioni ei ole sotilasliitto, Nato on sotilasliitto.

On myös totta se, että esimerkiksi EU:n ensimmäisestä operaatiosta sen valmisteluvaiheessa oli erilaisia käsityksiä ennen kaikkea Yhdysvaltain ja sen eurooppalaisten Nato-liittolaisten kesken, Yhdysvaltain ja toisaalta Ranskan ja Saksan välillä. Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö loppuvaiheessa tästä operaatiosta kyetty sopimaan, ja se sopimus tehtiin nimenomaan Naton ja Euroopan unionin välillä. Sama koskee muun muassa Bosnia-operaatiota. Myös sen alkuvaiheessa oli erimielisyyksiä Naton ja EU:n kesken operaation järjestämisestä, mutta loppuvaiheessa EU myöntyi kaikkiin niihin vaateisiin, mitä Naton taholta muun muassa operaation järjestämisen suhteen edellytettiin.

Erimielisyyksiä on, erilaisia käsityksiä on, mutta mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Euroopan unionin jäsenmaiden enemmistö on Naton jäsenmaita ja että Natossa lähtökohtana on tämä Nato ensin, Nato first -periaate. Vasta sen jälkeen, jos Nato ei ota järjestettäväkseen kriisinhallintaoperaatiota, voi Euroopan unioni tulla kuvaan mukaan, mutta ei Naton tahtoa vastaan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen puhui ymmärtääkseni yksin edustaja Laaksolle, mutta, jos arvoisa puhemies sallii, sen puheen nähneenä ja kuulleena kommentoin sen erästä osaa, nimittäin sitä osaa, jos hän vähätteli näitä 60 000:ta kriisinhallintajoukkoihin lukeutuvaa sotilasta.

Arvoisa edustaja Kimmo Kiljunen: Tämä on mielenkiintoinen havainto teiltä, koska sehän tarkoittaa sitä, että jos niitten kanssa ei kannata lähteä Euroopan unionin rajojen ulkopuolelle, niin silloin niitä käytetään sisäiseen kriisinhallintaan, aivan niin kuin Ranska on toivonut niitä käytettävänkin. Meille esitettiin muun muassa vuonna 1993 tämmöinen video siitä, millä tavalla niitä käytetään Pariisissa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensin ed. Pulliaiselle: Minä viittasin ed. Laakson sen kaltaiseen retoriseen kummajaiseen, että Euroopan unioni olisi suurvalta ja suurvalta ajaa omia globaalietujaan sotilaallisesti. Jos suurvallat ajavat sotilaallisesti omia etujaan maailmanlaajuisesti, niin 60 000 sotilasta on pieni määrä suhteessa siihen. 60 000 sotilasta on paljon silloin, kun me puhumme yksittäisistä pienistä kriiseistä, mutta jotka saattavat olla mittakaavaltaan tuhoisia siviiliväestön osalta ja joissa on yhteiskunnan sisäinen hajoaminen, à la Ruanda -tilanne esimerkiksi, jossa miljoona ihmistä loppujen lopuksi kuoli. Mutta siinä jo usealla tuhannella sotilaalla, 10 000 sotilaalla, pystytään paljon aikaansaamaan, mutta jos me puhumme suurvaltojen sotilasseikkailuista maailmalla, niin silloin tämä määrä on pieni.

Viimeinen huomio ed. Laaksolle, kun hän puhui siitä, että EU ja Nato ovat olleet erimielisiä ja loppujen lopuksi löytyy yhteisymmärrys. Nato ja YK ovat olleet — teille YK on pyhä — erimielisiä ja sitten ovat löytäneet monasti yhteisymmärryksen siitä, millä tavalla joku rauhanturvaoperaatio käynnistetään ja sitä tehdään yhdessä. Tämähän on normaalia elämää. Älkää sitä kautta tehkö kummajaisia EU:sta, että se jossain vaiheessa on myöskin Naton kanssa yhteistyössä.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti täältä paikalta: Kun olen kahtena päivänä kuunnellut lähes kaikki puheenvuorot, niin tämän päivänkin keskustelu sotilaallisesta kriisinhallinnasta on ollut mielestäni muutaman edustajan tietojen ja taitojen esittelyä ja jopa itsekorostusta, miten pitäisi rauhanpolitiikkaa ja EU-politiikkaa hoitaa lähinnä Suomen kannalta. Minusta on aivan tarpeettomasti maalailtu kauhukuvia, ja niitten taustalta on selvästi näköpiirissä nähtävissä antipatiaa joko EU:ta kohtaan, USA:ta kohtaan, Venäjää kohtaan, milloin mihinkin suuntaan maailmaa riippuen siitä, kuka puhuu.

Meidän tulisi muistaa, että sekä EU että YK, molemmat, on perustettu sitä varten, että rauha säilyisi sekä Euroopassa että koko maailmassa. Tämä tehtävä ei ole helppo. Jokainen tietää sen. Kun illalla avaa television, joka päivä on jossakin päin maailman kolkkaa sotia, tapetaan tuhansia, kymmeniätuhansia, ihmisiä. Kysymys on sitten, puututaanko niihin vai ei ja pitääkö meillä olla keinot puuttua. Mielestäni kaikkein pahinta tässä keskustelussa on ollut se, että siitä on tehty sitten sisäpoliittinen lyömäase, päästäänkö hallitukseen vai ei.

Minusta pitäisi ottaa asia rauhallisesti ja äänestää perjantaina rauhallisesti; rauhan asian puolestahan tässä nyt on keskusteltu ja päätöstä tehdään.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Vielma kauniisti puhui, mutta hän maalaili sen asian negatiivisesti, että me olemme tuoneet esille kauhukuvia.

Arvoisa puhemies! Tässähän on kysymys sotilaallisesta kriisinhallinnasta elikkä kauhutilanteitten rauhoittamisesta, siis tilanteista, joissa ei enää siviilikriisinhallinta riitä, vaan tarvitaan sotilaallista kriisinhallintaa. Silloin on pakko puhua kauhutilanteista, kun on kauhulainsäädännöstä kysymys.