Täysistunnon pöytäkirja 26/2006 vp

PTK 26/2006 vp

26. TIISTAINA 21. MAALISKUUTA 2006 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys laeiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 29 e §:n, eläkesäätiölain 88 ja 100 a §:n ja vakuutuskassalain 132 ja 134 §:n muuttamisesta

 

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä asia kiinnostaa sen vuoksi, että tein viime vuonna pari kysymystä, kun tämä laki oli valmisteilla, valmistelussa ja kaiken maailman lausunnoilla. Elikkä tein ensinnäkin kysymyksen työeläkejärjestelmän demokraattisuudesta ja läpinäkyvyydestä.

Työeläkejärjestelmän läpinäkyvyydessä on ongelmia. Kansalaisilla herää kysymys etenkin eläkevuosia lähestyttäessä, kuka päättää työeläkejärjestelmän varannoista ja sen kohtalosta. Työeläkejärjestelmän piirissä liikkuvan rahan määrä on suuri. Valtapiiri on kuitenkin suppea. Järjestelmää ei haluta avata kilpailulle asetuksista ja lainsäädännöstä huolimatta. Työeläkejärjestelmästä on muodostunut lähes harvainvaltainen instituutio. Demokraattisen päätöksenteon kannalta on elintärkeää, että työeläkejärjestelmä on läpinäkyvä, ja toiminnan tulee olla avointa.

Elikkä tarkastelen tätä lakiesitystä nyt sitten. Valitettavasti ed. Valto Koski lähti pois. Täällä ei ministeriä ole — ministeriltä tuli oikein vastauksia näihin asioihin — mutta olisin tiedustellut, onko tämä lakiesitys nyt sitten sen luontoinen, että tässä nyt tämä demokratia toteutuu.

Sitten rahapuoleen. Elikkä kyselin, miten siirtyvän toimintapääoman määrittävä asetus täyttää laissa asetetut vaatimukset, millä perusteella siirtyvä pääoma on — silloin oli — edelleen määritelty vanhan periaatteen mukaan, vaikkei sitä enää käytetä laskuperustekoron määrittämisessä. Elikkä tässä on itse asiassa suurista rahoista kysymys, suurista korkoprosenteista, ja sitten siitä, millä tavalla nyt tämä lainsäädäntö muuttaa sitä asetelmaa, kun firmat purkavat eläkesäätiöitään, elikkä niitä myydään isoille vakuutusyhtiöille, ja tämän pitäisi mahdollistaa se myöskin sitten toistapäin. Nythän suuntaus on ollut aika yksipuolisesti se, että firmat ovat omasta mielestäni rahastaneet aika vahvasti näitä eläkesäätiöitään myymällä eläkesäätiöt firmoille.

Ministeri ei ole paikalla, mutta olisin varmistanut sen, onko tässä nyt sitten ne porsaanreiät tukittu, kun kumminkin lain perusteluissa mainitaan: "Lisäksi siirtyvän toimintapääoman taso ei saisi vaarantaa työeläkejärjestelmän tervettä kehitystä." Kun lehtiä tänä päivänä lukee, niin minä kyllä epäilen, että tässä edelleen tapahtuu sitä, että muutama suuri vakuutusyhtiö sanelee niin korot kuin sitten erilaiset tulkinnat.

Keskustelu päättyy.