Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Joudun nyt tulemaan tänne puhujapönttöön huolimatta siitä, että kello on jo viisitoista vaille kymmenen illalla ja että salissa on yksi kansanedustaja, sitäkin ahkerampi ed. Lauri Oinonen.

Haluan todeta, että tämä ympäristövaliokunnan mietintö 2 näiltä valtiopäiviltä liittyy siis jätelain osittaiseen uudistamiseen, ja tässäkin mietinnössä ympäristövaliokunta painottaa kokonaisuudistuksen tärkeyttä.

Kuitenkin nyt on kysymys nimenomaan uudesta tuottajavastuuosasta kannettavien paristojen ja akkujen kohdalla, ja nimenomaan myös tuottajan ohella pariston ja akun jakelija on vastuussa tästä jätteen tulevaisuudesta ja sen käytöstä. Samalla on syytä todeta se, että nyt, kun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä paristoista ja akuista yleensäkin sovelletaan Suomen lainsäädäntöön, meillä on jo kokemuksia näistä tuottajavastuuongelmista.

Yleensäkin ympäristövaliokunnan kannanotto, joka on siis yksimielinen, on kohtuullisen laaja. Tämä mietintö on useampisivuinen, ja haluan lyhyesti käydä sen kuitenkin läpi.

Edelleen ympäristövaliokunta, kuten aina aikaisemminkin, painottaa EU:n jätteen syntymisen ehkäisemisen periaatetta. Tämä on Euroopan unionin kannanotoissa aivan oikea linja: vähemmän jätettä ja kierrätyksen painottaminen. Nämä ovat kaksi suurta asiaa, ja edelleenkin näissä on vahvasti toivomisen varaa. Ne eivät ole siis toteutuneet.

Valiokunta korostaa jätteen syntymisen estämistä nimenomaan luonnonvarojen käytön tehokkuuden näkökulmasta ja kielteisten ympäristövaikutusten vähentämisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta. Tässä on se suuri lähtökohta, joka jälleen halutaan eduskunnan mietintöön, eduskunnan vastaukseen hallitukselle. Samalla painotetaan materiaalin tehokkuutta ja kierrätystä. Meillä kokemus on jo osoittanut, että niin sähkö- ja elektroniikkaromudirektiivin kuin myös autoromudirektiivin kohdalla uudelleenkäyttö ei toimi, ei myöskään kunnolla kierrätys. Näissä molemmissa mainitsemissani aikaisemmissa direktiivien implementoinneissa on siis ongelmia. Tuottajavastuujärjestelmässä on heikkouksia.

Yksi suuri, keskeinen heikkous on resurssiongelma. Valtakunnallisena viranomaisena näissä implementoinneissa ja niiden seuraajana ja valvojana on Pirkanmaan ympäristökeskus, jolla ei ole riittäviä resursseja mahdollisuuteen ohjata ja valvoa näiden direktiivien toimeenpanoa. Tähän ympäristövaliokunta kiinnittää erityistä huomiota. Kuultavana oli siis Pirkanmaan ympäristökeskuksen edustus myös, ja kuulemisessa tuli esille, että he tarvitsevat uuden sanktiojärjestelmän, jonka on oltava toimiva, tehokas ja nopeasti käyttöönotettava. He esittivätkin tällaisen välittömästi käyttöönotettavan seuraamuksen, kuten rikesakon tyyppisen välineen, käyttöä. Ympäristövaliokunta tässä kohdin katsoi, että se ei pysty tällaista rikesakkovirhemaksukäytäntöä ottamaan nyt tähän lakitekstiin, vaikkakin näkee sen todella tärkeänä, ja esittää, että tämä selvitetään mahdollisimman nopeasti, että saadaan todella välineitä sille, että nämä sinänsä hyvät EU-direktiivit todellakin tulevat valtakunnan, Suomen, lainsäädännössä tehokkaasti huomioiduiksi.

Edelleen valiokunta painottaa ja kertaa jälleen, kuten aikaisemminkin, jätelain kokonaisuudistuksen tarpeellisuutta. Valiokunta toteaa tässä mietinnössään, että ympäristövaliokunnan mietintö 4 vuodelta 2004, ympäristövaliokunnan mietintö 10 vuodelta 2006 ja valiokunnan lausunto 25 vuoden 2006 valtiopäiviltä sisältävät juuri tämän saman painotuksen, kokonaisuudistuksen nopeuttamisen. Nyt elämme vuotta 2008, ja tietojen mukaan tämä asia saapuisi ehkä eduskuntaan vuoden 2010 aikana. Näin ollen on uhka, että se tämänkin eduskunnan ylitse siirtyy. Se olisi todella ongelmallista ja Suomen jätelainsäädännön näkökulmasta turmiollinen tilanne.

Sitten, arvoisa puhemies, ihan yksityiskohtia, joita valiokunta vielä käsitteli.

Hyvin tärkeä asia on se, että tässä on kysymys akkujen ja paristojen osalta vähimmäisdirektiivistä. Ja direktiivissä on vähimmäistavoitteena 25 prosentin kierrätys käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen kohdalla. Siis 25 prosenttia näistä pitää keräyksen avulla saada uudelleen kierrätykseen. Tämä 25 prosentin tavoite on vuoteen 2012 mennessä, sitten 45 prosentin kierrätystavoite on vuoteen 2016 mennessä. Ruotsissa on päästy jo huomattavasti korkeampiin lukuihin. Valiokunnassa esitettiinkin nimenomaan harkittavaksi, että nämä prosentit nostetaan, ja valiokunta myös esittää tätä edelleenkin valtioneuvostolle ja nimenomaan pontensa kautta, johon palaan.

Toinen tärkeä asia, mihin ympäristövaliokunta kiinnitti huomiota — tai yksi niistä, siis on useita asioita, mutta yksi niistä — on tiedottamisen tärkeys, tiedottaminen ja keräyspisteiden julkistaminen, mihin voidaan nimenomaan akkuja ja paristoja toimittaa. Kuntien rooli on hyvin tärkeä asia, ettei tämä jää vain yksityisille toimijoille, mikä on siis direktiivin kirjaimen henki, kuntien rooli siinä mielessä, että niiden pitäisi tehdä yhteistyötä yksityisten toimijoiden kanssa, että olisi käytettävissä kuntien jätehuoltoverkosto ja sen resurssit.

Edelleenkin on hyvä asia tässä direktiivissä, että se kieltää todella myrkylliset kuten elohopea- ja kadmiumparistot ja vie tällä tavalla tätä laatukysymystä myös jätehuollossa eteenpäin.

Sitten lopuksi tämä lausumaehdotus kuuluu: "Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa lain toimeenpanoa ja harkitsee mahdollisuutta nostaa kannettavien käytettyjen paristojen ja pienakkujen keräysastetta ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi." Näin ollen tuo 25 prosentin keräystavoite vuoteen 2012 ja 45 prosentin keräystavoite vuoteen 2016 mennessä esitetään jo tässä nimenomaan seurattavaksi ja myös näiden lukujen korottamismahdollisuutta. Se on tärkeä asia, koska jo kuulemisen pohjalta vaikuttaa siltä, että tämä minimitaso ei ole mikään ongelma, ja sen takia pitäisi olla tietysti selkeästi parempi tavoite.

Lisäksi valiokunta teki muutaman yksityiskohtaisen muutoksen pykäliin 57, 58, 60, jotka kuitenkin ovat teknisiä luonteeltaan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusasen varsin asiantuntevan puheenvuoron jälkeen tuon vain kansalaisen näkökulman. Olen ollut havaitsevinani, että muutama vuosi sitten oli järjestetty eri paikkakunnilla paljon selkeämmin ja paremmin kyseisten paristojen ja vastaavien keruupisteet. Nyt ne ovat jonnekin kadonneet. Jätepaperia kerätään, pahvia kerätään, mutta lasin ja metallin keruupisteet ovat jotenkin monilta kansalaisilta häipyneet. Näin minunkin autoni perässä noita rojuja pyörii. Kun liikun eri puolilla, niin muistaessani sitten panen niitä keräykseen, missä tiedän niitä pisteitä olevan. Mutta tällaisten keruupisteitten tulisi olla lähellä kansalaisia. Niistä tulisi informoida, ja pitäisi pitää huoli, että ne säilyvät myöskin kunnossa eikä niille tehdä ilkivaltaa.