9) Hallituksen esitys laiksi työttömyysetuuksien
rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta
jatkuu
Anneli Kiljunen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelimme jo ennen joulua
kyseistä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä,
jonka yhteydessä eduskunta päätti lähettää hallituksen esityksen
tai mietinnön vielä perustuslakivaliokuntaan arvioitavaksi.
Hallitus siis esittää yliopistojen työttömyysvakuutusmaksun
väliaikaista alentamista. Hallitus perustelee esitystä sillä,
että se turvaisi yliopistojen taloudellisen tilanteen ja
että yliopistot selviytyisivät yliopistouudistuksen
lisääntyvistä taloudellisista velvoitteista.
Tapa, jolla hallitus nyt tämän tekee, on todella
outo ja mielestäni täysin väärä.
Hämmennystä vielä lisää se,
että kun yliopistouudistusta valmisteltiin, jo tuona aikana
sivistysvaliokunnassa, jossa myös olen, tuotiin useita
kertoja esille huoli siitä, miten turvataan riittävä perusrahoitus,
jotta yliopistot selviytyisivät uudesta roolistaan ja velvoitteistaan
sekä tehtävistään. Tämän
lisäksi jo marraskuussa 2008 sosiaali- ja terveysministeriö huomautti,
ettei yliopistolain valmistelussa ole huomioitu työnantajamaksujen
muutoksia. Varautumisaikaa olisi siis ollut riittävästi.
Hämmennystä herättää myös se,
miksi tähän ei haluttu puuttua tai korjata asiaa ajallaan,
kun se kuitenkin oli ministeriön tie- dossa.
Valitettavasti uuden yliopistolain hyväksymisen jälkeen
hallitus on tuonut jatkuvasti uusia yliopistojen toiminnan ja kehittämisen
kannalta epävarmuutta lisääviä lakiesityksiä.
Yliopistot elävät hyvin epävarmoja aikoja
niin taloudellisesti kuin myös toiminnallisesti. Me tiedämme myös,
että yliopistojen omarahoituksen kerääminen
on tuottanut ongelmia, jonka takia yliopistot ovat hakeneet lisäaikaa
rahoituksen keräämiseen. Tilannetta eivät
varmasti helpota hallituksen jatkuvasti epävarmuutta lisäävät
esitykset, kuten nyt tämä esillä oleva
lakiesitys.
Sosiaali- ja terveysvaliokuntakuulemisessa kävi erittäin
selväksi, että tätä esitystä vastustivat
niin työnantaja- ja työntekijäjärjestöt
kuin myös Työttömyysvakuutusrahastokin.
Asiantuntijat ja kuultavat korostivat, että työttömyysvakuutusmaksun
tulee määräytyä yhdenvertaisen periaatteen
mukaisesti kaikkien työnantajien osalta. Yksittäisen
työnantajan taloudellinen tilanne ei voi olla perusteena
poiketa yleisestä maksuvelvollisuudesta. Tämä tulee
vaikuttamaan myös järjestelmään,
sen uskottavuuteen ja luotettavuuteen.
Tällä hetkellä laki on erittäin
yksiselitteinen. Työttömyysetuuksien rahoituksesta
annetun lain mukaan työnantaja, joka on velvollinen vakuuttamaan
työntekijänsä tapaturmavakuutuslain perusteella,
on velvollinen myös maksamaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksun,
jonka määrä vahvistetaan vuosittain asetuksella.
Maksuperusteet ovat laissa selkeästi määritelty:
tänä vuonna työnantajan maksu on 0,75
prosenttia palkasta noin 1 800 000 euroon palkkasummasta ja
sen ylittävältä osalta 2,95 prosenttia.
Tämän määritelmän mukaan
yliopistot maksaisivat ylempää maksua.
Nyt hallitus on esittämässä, että yliopistot maksaisivat
kuitenkin alemman maksun mukaisesti. Perusteluna tähän
on se, kuten on jo sanottu, että hallitus ei ole lupauksistaan
huolimatta turvannut yliopistoille riittävää perusrahoitusta, jolla
ne selviäisivät myös työnantajavelvoitteistaan.
Nyt hallitus paikkaa omaa tekemättä jättämistään
ja mokaansa tällä lailla. Kuten on jo useaan otteeseen
todettu, hallituksen olisi pitänyt kohdentaa puuttuva rahoitus
suoraan yliopistoille ja yliopistojen olisi pitänyt suorittaa
nykyisen järjestelmän ja periaatteiden mukaiset
työnantajan työttömyysvakuutusmaksut.
Nyt hallitus kohtelee eri työnantajia ja työntekijöitä epäoikeudenmukaisesti
eikä yhdenvertaisesti.
Tämän lain vaikutukset ovat yliopistoja laajemmat,
mikä tekee siitä entistä ongelmallisemman.
Koska hallituksen esityksen mukaan yliopistot maksaisivat alemman
prosentin mukaista maksua tänä ja ensi vuonna,
aiheuttaa tämä Työttömyysvakuutusrahastossa
maksutuloihin 60 miljoonan euron vajeen. Ongelmana on myös palkansaajien
ja työnantajien työttömyysvakuutusmaksun
korotukset, jotka on nykylain mukaan säädettävä niin,
että ne jakautuvat palkansaajien ja työnantajien
keskimääräisen työttömyysvakuutusmaksun
välillä tasan. Nyt hallituksen tekemä esitys
johtaa suuren ristiriitaan tämän periaatteen kanssa,
sillä se tarkoittaisi työnantajan keskimääräisen
maksun pienempää korotusta verrattuna palkansaajan
maksuun. Tämän lisäksi vielä,
jos yliopistojen maksu on vuonna 2011 jo etukäteen määrätty
alemman maksun mukaisesti, Työttömyysvakuutusrahaston
tulisi korottaa muiden työnantajien maksua niin, että se
keskimääräinen maksu nousisi riittävästi
suhteessa palkansaajan maksuun. Kyse ei siis ole vain yliopistoista
vaan myös työttömyysvakuutusjärjestelmän
oikeudenmukaisuudesta ja uskottavuudesta.
Arvoisa rouva puhemies! Vaikka perustuslakivaliokunta ei ottanut
kantaa varsinaisesti edellä mainittuihin asioihin, se toi
kuitenkin esille huolen yliopistojen perusrahoituksesta. Hallituksen
tulisi myös turvata yliopistojen riittävä rahoitus
siten, että niillä olisi myös mahdollisuus
huolehtia eri yhteiskunnallisista velvoitteistaan. Näistä asioista
olen perustuslakivaliokunnan kanssa täysin samaa mieltä.
Valitettavasti perustuslakivaliokunta ei ottanut kantaa eri tahojen yhdenvertaisuuskysymykseen.
Totean vain, että se on todella valitettavaa, sillä näen,
että tässä hallituksen esityksessä on
hyvin monia epäkohtia yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden suhteen.
Perustuslakivaliokunta toteaa yhteenvetonaan, että laki
voidaan käsitellä niin sanottuna tavallisena lakina.
Arvoisa rouva puhemies! Perustuslakivaliokunta ei parantanut
lakiesitystä eikä mietintöä, joten
tulen siten edelleen kaikesta huolimatta lain toisessa käsittelyssä jättämään
esityksen lain hylkäämisestä.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Olen viime päivinä tavannut
useita Suomen yliopistojen edustajia, ja he kaikki ovat erittäin
tyytyväisiä siihen, että yliopistolaki
on saatu voimaan. Se on todellinen piristysruiske suomalaiselle
tieteelliselle tutkimukselle ja korkealle opetukselle. Onneksi nyt
saadaan myös yliopistojen rahoitus kuntoon ainakin pariksi vuodeksi
eteenpäin tämän lain avulla, joka suo alemman
työnantajan työttömyysvakuutusmaksun
yliopistoille, eikä tässä laissa ole
perustuslaillisia ongelmia.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Varmasti voidaan tuolla tavallakin asia ilmaista silloin,
kun niin ajatellaan, kuten ed. Asko-Seljavaara äsken juuri
totesi. Mutta se, mitä tällä tuloksella
syödään, on uskottavuus- ja luottamuspääoma
nimenomaan sillä tavalla, että siis niin kuin
syödään sitä uskottavuutta ja
luottamusta, joka tämänlaatuiseen lainsäädäntöön
sisältyy, josta tässä on kysymys lähtökohtaisesti.
Ehkä se luottamuspääoma on niin suuri,
että sitä voidaan tällä tavalla
nakertaa, mutta kovin montaa kertaa ei voi tarkoitus pyhittää keinoja
tai toisinpäin.
Juha Rehula /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Eduskunta on talo, jossa tunnelmat
vaihtelevat eri päivien välillä ja joskus
ne vaihtelevat päivien sisällä, ja ainakin
kun riittävästi aikaa kuluu, niin tulee uusia
tilanteita, entiset unohtuvat.
Meillä on nyt käsittelyssämme hallituksen
esitys eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien
rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta.
Olemme tilanteessa, missä tämän lain ensimmäinen
käsittely täysistunnossa aikanaan päätettiin
tilanteessa, jossa puhemiesneuvosto sitten viime kädessä esitti,
että tämä asia tulee lähettää perustuslakivaliokunnan
käsiteltäväksi. Kiitos perustuslakivaliokunnalle
siitä, että tämä esitys on nyt
täällä tässä asennossa,
missä se on, ja tuntuu — koen, että olen
hieman osasyyllinen siihen, että tässä on
erilaisia juonenkäänteitä tämän
asian käsittelyssä ollut — niin tuntuu
kyllä turvalliselta siinä mielessä, että perustuslakivaliokunta
päätyy lausunnossaan siihen, ettei tässä näiltä osin,
mitä perustuslakiin tulee, ongelmia ole.
Mutta siitä huolimatta totean, että on tämä aika
erikoinen esitys kaiken kaikkiaan. Ensinnäkin kun lähtökohtana
on se, että yliopistojen rahoitus pitää turvata,
niin se on nyt sitten turvattu sillä tavalla, että väliaikaisella
lainsäädännöllä yliopistojen
työttömyysetuuksien rahoitukseen liittyvää lainsäädäntöä muutetaan,
ja ihan eräänä yksittäisenä kohtana
asiani, josta silloin ennen joulua tätä asiaa
käsiteltäessä puhuttiin. Tässä on moniakin
sellaisia erityispiirteitä, joita ei ainakaan missään
tapauksessa toivoisi tulevan yleiseksi käytännöksi.
On kysymys sosiaalivakuutuksesta, ja tämän on
esitellyt opetusministeriö ja opetusministeri. On aika
erikoinen tilanne.
Mutta perustuslakivaliokunta on todennut, suora lainaus täältä perustuslakivaliokunnan
mietinnöstä:
"Työnantajan erilaisen kohtelun perusteena on turvata yliopistojen
itsehallintoa ja niiden taloudellisia edellytyksiä toteuttaa
niille yliopistolaissa säädettyjä tehtäviä.
Työnantajien erilaiselle verokohtelulle on perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttävät perusteet. Alennettua
työnantajamaksua maksavat yliopistot on selkeällä tavalla
laissa täsmällisesti määritelty. Yliopistojen
oikeudellisen aseman muutoksesta aiheutuva täysimääräinen
työttömyysvakuutusmaksu aiheuttaisi tässä tilanteessa
yliopistoille merkittäviä taloudellisia ongelmia.
Nykyiseen lakiin sisältyy vapautuksia työnantajien
maksuvelvollisuudesta ja maksuporrastuksista. Kokonaisuus huomioon
ottaen kahden vuoden määräaikainen maksualennus
ei muodostu kohtuuttomaksi muille maksuvelvollisille. Lakiehdotus voidaan
käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä."
En ole juristi edelleenkään, ja tässä joutuu
hallintoihmisen ja muutaman vuoden eduskuntakokemuksen perusteella
näitä perustuslakivaliokunnankin mietintöjä lukemaan
ja tulkitsemaan, mutta tässä on tehty kokonaistarkastelu
ja lähdetty selkeästi siitä, että se
yliopistojen rahoituksen turvaaminen, josta me olemme kaikki varmasti samaa
mieltä, on tätä kautta voitu tällaisen
tilapäisen ratkaisun kautta tehdä. Hyvä näin.
Nyt meillä on selkänoja, tuki ja turva.
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Anneli Kiljuselle haluan todeta,
kun te totesitte puheenvuorossanne, että perustuslakivaliokunta
on jättänyt yhdenvertaisuusnäkökohdat
huomioimatta. Suora lainaus täältä perustuslakivaliokunnan
mietinnöstä: "Valiokunta on eri yhteyksissä johtanut perustuslain
yhdenvertaisuussäännöksistä vaatimuksen,
etteivät henkilöihin kohdistuvat erottelut saa
olla mielivaltaisia eivätkä erot saa muodostua
kohtuuttomiksi - -." Tämä nyt on yksi
lause, mutta tämän mietinnön kun lukee,
niin täältä kyllä löytyy
muitakin elementtejä, jotka tässä kokonaistarkastelussa
on nähty niin painaviksi, että tämä ei
perustuslakiongelmaksi nyt sitten lopun perin muodostu.
Ei tässä muuta voi toivoa tämän
ensimmäisen käsittelyn yhteydessä kuin
että hallituksen esitys tulee sitten hyväksyttyä huolimatta
siitä, että vastalause on ja hylkyesitys tulee,
että yliopistojen edun nimissä nyt sitten tämä esitys
hyväksyttyä tulee. Mutta niille, jotka kokoontuvat
seuraavaan eduskuntaan, sen toiveen voisi tässä kohtaa esittää,
että tätä lakia ei tarvitsisi täällä uudelleen käsitellä.
Yleiskeskustelu päättyi.