Täysistunnon pöytäkirja 31/2014 vp

PTK 31/2014 vp

31. KESKIVIIKKONA 26. MAALISKUUTA 2014 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

5) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi hallintolain muuttamisesta

 

Pirkko Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on siis hallintovaliokunnan mietintö koskien hallituksen esitystä laiksi hallintolain muuttamisesta. Tässä esityksessä ehdotetaan hallintolakiin lisättäväksi uusi hallintokantelua koskeva luku, joka sisältäisi hallintokantelun tekemistä ja käsittelyä sekä kantelun johdosta annettavaa hallinnollista ohjausta koskevat säännökset, siis näitä käytännön ohjeita. Lakia ehdotetaan lisäksi täydennettäväksi säännöksillä viranomaisen velvollisuudesta määritellä odotettavissa oleva käsittelyaika tietyille hallintoasioille. Eli on tavoitteena selkeyttää ja täsmentää hallintokantelumenettelyä koskevaa sääntelyä ja lisätä laillisuusvalvonnan kokonaisvaikuttavuutta. Käsittelyaikojen määrittelyvelvoitteella pyritään edistämään hallintokulttuuria, jossa käsittelyn joutuisuus katsotaan osaksi hyvän hallinnon vaatimuksia.

Hallintolaissa vahvistetaan vakiintuneen käytännön mukainen jokaisen oikeus tehdä hallintokantelu ja säädetään kantelun muodollisista perusedellytyksistä. Käsittelyä koskevaa sääntelyä täsmennetään edellyttämällä valvovan viranomaisen ryhtyvän niihin toimenpiteisiin, joihin se kantelun perusteella katsoo olevan aihetta. Ehdotetulla sääntelyllä siis pyritään takaamaan riittävä harkintavalta ja joustavuus kanteluiden käsittelyissä.

Uutta on, että hallintokanteluille säädettäisiin kahden vuoden vanhentumisaika, mutta tämä ei kuitenkaan estäisi valvovaa viranomaista tutkimasta yksittäistapauksissa myös kahta vuotta vanhempaa asiaa erityisestä syystä.

Hallinnollisella ohjauksella tarkoitetaan ehdotetuissa säännöksissä huomion kiinnittämistä siis hyvän hallinnon vaatimuksiin ja käsityksen ilmaisemista lainmukaisesta menettelystä tai huomautuksen antamisesta. Nämä ehdotetut ohjauskeinot vastaisivat kantelukäytännössä vakiintuneita hallinnollisen ohjauksen muotoja.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Valiokunnan kannanotossa todetaan muun muassa, että hallintokantelu lakiehdotuksen mukaan voidaan tehdä viranomaisen, siihen palvelusuhteessa olevan henkilön tai muun julkista hallintotehtävää hoitavan lainvastaisesta menettelystä tai velvollisuuksien täyttämättä jättämisestä. Jokainen voi tehdä hallintokantelun toimintaa valvovalle viranomaiselle. Myös ulkopuolinen taho voi tehdä kantelun, eikä erityistä intressiä taikka loukattua oikeutta tai etua edellytetä, elikkä valiokunta pitää edelleen tarpeellisena säilyttää laaja mahdollisuus kantelun tekemiseen.

Hallintovaliokunta toteaa myös, että hallintokantelu ei ole hallintopäätöksen muuttamiseen tai kumoamiseen tähtäävä oikeuskeino eikä ole sitten myöskään muutoksenhakukeinona käytettävä kantelu vaan tämmöinen täydentävä ohjauskeino. Hallintokantelu on viranomaisvalvonnan keino, jonka voi tehdä kaikentyyppisestä viranomaistoiminnasta.

Valiokuntakuulemisissa tuli esille se, että käytännössä identtinen tai asiallisesti samansisältöinen kanteluasia voi olla vireillä yhtäaikaisesti useammassa paikassa ja jo käsitelty kantelu voi tulla uudelleen esille toisessa viranomaistahossa, ja siksi valiokunta pitää tarpeellisena, että viranomaisresurssien tarkoituksenmukainen käyttö turvataan ja jatkossa selvitetään ja kehitetään kanteluja käsittelevien viranomaisten mahdollisuuksia saada tietoa jo vireillä olevasta tai toisesta kanteluasiasta.

No, yksityiskohtaisissa perusteluissa sitten säädetään palveluperiaatteesta, palvelun asianmukaisuudesta, käsittelyajan määrittelemisestä, hallintokantelun tekemisestä — eli lakiehdotuksen mukaan hallintokantelu tehdään kirjallisesti — sitten myös käsittelystä koskien jo aiemmin mainitsemaani käsittelyaikaa ja sitten siitä hallintokantelun johdosta annettavasta hallinnollisesta ohjauksesta käytännössä.

Saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta pitää tätä esitystä asianmukaisena ja puoltaa tätä yksimielisesti.

Yleiskeskustelu päättyi.