Täysistunnon pöytäkirja 32/2013 vp

PTK 32/2013 vp

32. TORSTAINA 4. HUHTIKUUTA 2013 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys eduskunnalle ajoneuvojen katsastus- ja yksittäishyväksyntätehtävien järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi

 

Liikenneministeri Merja Kyllönen

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys 17/2013 katsastustoiminnan uudistamiseksi pitää sisällään lakiesitykset ajoneuvojen katsastustoiminnasta ja ajoneuvojen yksittäishyväksynnän järjestämisestä sekä katsastustoiminnan valvontamaksusta. Lisäksi tässä yhteydessä tehtäisiin vähäisiä muutoksia ajoneuvojen yksittäishyväksynnän väliaikaisesta järjestämisestä annettuun lakiin ja ajoneuvolakiin.

Katsastuslupalakiuudistuksen päätavoitteena on uudistaa 90-luvun puolestavälistä pääsisällöltään vain vähäisessä määrin tähän päivään muutettuna oleva nykyinen katsastuslupalainsäädäntö palvelemaan paremmin ja tehokkaammin kuluttajien eli auton käyttäjien tarpeita. Uudistuksen tavoitteena on myös katsastustoiminnan tehokkuuden lisääminen ja luotettavan katsastustoiminnan kautta liikenneturvallisuuden edistäminen.

Suomessa katsastustoiminta avattiin kilpailulle vuoden 1994 alusta. Kuluttajan näkökulmasta alan kilpailukehitys ei kuitenkaan ole kaikilta osin johtanut tavoiteltuihin myönteisiin vaikutuksiin. Katsastusala on edelleen jossain määrin hyvin keskittynyttä. Kaksi suurinta toimijaa alalla muodostavat edelleen liki 60 prosentin kokonaisuuden katsastusmarkkinoista. Myös katsastuspalvelujen alueellinen saatavuus ja tarjonnan tasapuolisuus sekä pitkän aikavälin hintakehitys eivät ole toteutuneet tavoitteiden mukaisesti. Uudistuksella pyritään lisäämään katsastuspalvelujen tarjontaa ja saatavuutta sekä helpottamaan katsastusalalle pääsyä ja lisäämään katsastusalan kilpailua. Pitkällä aikavälillä muutoksilla nähdään olevan katsastusten hintoja hillitsevää ja laatua parantavaa vaikutusta.

Arvoisa puhemies! Katsastuslupalakiuudistuksessa lähtökohtana on edelleen, että katsastustoiminta perustuisi Liikenteen turvallisuusviraston eli Trafin myöntämällä toimiluvalla suoritettavaan katsastustoimintaan. Nykyinen toimiluvan haltijan velvoite tarjota sekä raskaan että kevyen kaluston katsastuksia poistettaisiin. Toimiluvan voisi saada erikseen kevyelle ja raskaalle kalustolle. Kevyen ja raskaan kaluston määrittelyä muutettaisiin niin, että kevyeksi ajoneuvoksi katsottaisiin ajoneuvot, jotka ovat enintään 3 500 kilon painoisia, mutta kuitenkin kaikki linja-autot painosta riippumatta katsottaisiin raskaiksi ajoneuvoiksi. Kevyen ja raskaan kaluston toimilupien eriyttäminen mahdollistaa katsastustoimipaikkojen sijoittumisen kustannustehokkaasti todellisen katsastuskysynnän mukaan ja lisää myös katsastuspalvelujen saatavuutta.

Määräaikais- ja valvontakatsastuksissa luovuttaisiin nykyisestä luvanhaltijan riippumattomuudesta muuhun ajoneuvoalan toimintaan. Muutos antaa valtakunnallisesti laajemmalle yritysjoukolle, kuten esimerkiksi autokorjaamoille, mahdollisuuden tarjota määräaikais- ja valvontakatsastuksia, mikä lisää myös haja-asutusalueilla katsastuspalvelujen saatavuutta ja tehostaa alan kilpailua.

Katsastajien peruskoulutusvaatimuksia uudistettaisiin niin, että nykyisten vaatimusten lisäksi otettaisiin huomioon myös ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Tämä laajentaisi alan peruskoulutuspohjaa, jolta olisi mahdollista hakeutua erityiseen katsastajan koulutukseen ja katsastusalalle.

Määräaikaisessa valvontakatsastuksessa hylätyn ajoneuvon jälkitarkastusta ei enää vaadittaisi suoritettavaksi samassa katsastustoimipaikassa, jossa ajoneuvo on mahdollisesti hylätty. Jälkitarkastus sallittaisiin suorittaa missä tahansa katsastustoimipaikassa, jolla on kyseisen ajoneuvoluokan katsastukseen oikeuttava toimilupa. Muutos lisää kuluttajien mahdollisuutta liikkumisensa mukaan valita nykyistä paremmin määräaikaiskatsastuksen suorittamispaikka ja myös lisätä katsastusalan kilpailua.

Katsastustoiminnan tehostamiseksi ja edistämään katsastuspalvelua koskevaa informaatiota Liikenteen turvallisuusvirasto perustaisi julkisen katsastuspalvelurekisterin, josta asiakkaat saisivat ajantasaista tietoa katsastuspalvelujen saatavuudesta ja hinnoista. Tämä lisää kuluttajien mahdollisuutta vertailla katsastuspalveluja ja -hintoja sekä löytää tarvitsemansa katsastuspalvelut.

Arvoisa herra puhemies! Katsastuslupalakiehdotus antaa autoalan kaupallisille toimijoille, kuten esimerkiksi autokorjaamoille, mahdollisuuden hankkia toimiluvan määräaikais- ja valvontakatsastusten suorittamiseen. Tämä edellyttää erityisen huomion kohdentamista katsastuksen laadun ja puolueettomuuden varmistamiseen. Lakiehdotuksessa tavoitteena on asettaa jo toimilupaa myönnettäessä etukäteen katsastustoiminnalle ja toiminnan harjoittajalle sellaiset vaatimukset ja ehdot, joilla voitaisiin varmistaa katsastuksen laatu ja puolueettomuus. Näin menetellen on mahdollista vähentää katsastustoiminnan valvonnan tarvetta käytännössä.

Vaikka katsastuslupalakiehdotus mahdollistaa määräaikais- ja valvontakatsastuksiin oikeuttavan toimiluvan hankkimisen myös autoalan kaupallisille toimijoille, kuten esimerkiksi korjaamoille, kuluttajalle jää kuitenkin aina vapaus valita, käyttääkö ajoneuvonsa katsastuksessa korjaamotoimintaa harjoittavassa katsastustoimipaikassa vai riippumattomassa katsastustoimipaikassa.

Tapauksissa, joissa autoalan kaupallinen toimija, esimerkiksi autokorjaamo, suorittaisi määräaikais- tai valvontakatsastuksia, riippumattomuuden varmistamiseksi edellytetään ajoneuvon korjauksen ja katsastuksen välille tiukkaa rajaa. Rajanvedon varmistamiseksi toimintaa varten tulee hankkia Liikenteen turvallisuusvirastolta toimilupa, jossa ehtojen täyttyminen ennen toiminnan aloittamista varmistetaan. Katsastustoiminta olisi organisoitava erilleen muusta toiminnasta. Ajoneuvojen katsastus olisi suorituksena ajallisesti rajattu ja toteutettu erillisenä toimenpiteenä kyseiselle ajoneuvolle mahdollisesta tehdystä muusta toimenpiteestä.

Hallintolaissa olevat esteellisyyssäännökset pääosin koskisivat edelleen yksittäistä katsastajaa, mutta hän saisi kuitenkin suorittaa katsastuksia ajoneuvoille, joihin hänen työnantajansa korjaamossa on toisten henkilöiden toimesta kohdistettu korjaus- tai huoltotoimenpiteitä. Katsastaja ei luonnollisestikaan saisi katsastaa omia tai lähipiirinsä ajoneuvoja taikka ajoneuvoja, joiden huoltamiseen tai korjaamiseen hän olisi jotakin kautta yrityksessä osallistunut, sillä tällainen menettely ei olisi hallintolain mukaan mahdollista.

Toimipaikalla tulee olla katsastajan koulutuksen omaava katsastustoiminnasta vastaava henkilö. Katsastusluvan haltijalta edellytettäisiin toimipaikkakohtaista EN ISO -standardin mukaista sertifioitua laadunhallintajärjestelmää katsastustoiminnalle. Tällä varmistetaan toimijoiden omavalvontaa hyödyntäen käytännön päivittäisessä toiminnassa katsastustoiminnan pitäminen erillään muusta toiminnasta sekä helpotetaan myös yleistä valvontaa.

Katsastuksen riippumattomuutta ja laatua valvotaan Liikenteen turvallisuusviraston toimesta. Katsastustoiminnan harjoittajat kattavat valvonnan katsastuksesta perittävillä katsastustoiminnan valvontamaksuilla. Katsastuslupalain uudistus lisää tietyssä määrin katsastustoiminnan valvonnan tarvetta. Valvontatarpeen lisäyksen kattamiseksi katsastustoiminnan nykyistä valvontamaksua 2,10 euroa katsastusta kohti korotettaisiin 80 sentillä.

Liikenteen turvallisuusviraston toimesta katsastustoiminnan laatua valvotaan muun muassa seuraamalla katsastustoimipaikkakohtaisten hylkäysprosenttien kehitystä sekä hyödyntäen laajemminkin toimipaikkojen seurantatilastoja, katsastustoimipaikkoihin kohdistuvilla tarkastuksilla, hyödyntäen katsastuksista asiakkaiden tekemiä oikaisuvaatimuksia ja muuta asiakaspalautetta, lakiehdotuksen mukaan jatkossa myös valvomalla sertifioidun laatujärjestelmän välityksellä toimipaikkoja ja kohdistamalla valvontatoimia toimiluvan haltijan lisäksi myös yksittäisiin katsastushenkilöihin sekä oikeudella pysäyttää katsastuksesta ulos tuleva ajoneuvo ja tarkistaa se itse toimipaikalla.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Reijo Tossavainen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtion katsastusmonopolin purkamisella pyrittiin palvelun parantamiseen. Niin on käynyt, ja sehän on vain erinomainen asia. Ala on kuitenkin liian keskittynyt kahdelle isolle ketjulle, joten kilpailua tarvitaan lisää hintatason kurissa pitämiseksi. Pelisääntöjen pitää kuitenkin silloin olla kunnossa.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Puhujalistaan.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Suomessa katsastusala vapautettiin asteittain kilpailulle vuodesta 94 lähtien. Laki ajoneuvojen katsastusluvista on ollut pääosin ennallaan siitä lähtien. Nyt annettujen katsastustoiminnan uudistamista koskevien lakiesitysten tavoitteena on lisätä katsastuspalveluiden tarjontaa ja saatavuutta.

Itse kannatan siis autokatsastuksen uudistamista. Nostin aiheen esille eduskunnassa vuonna 2008. Totesin silloin, että henkilöautojen katsastuspalveluiden hinnat ovat nousseet liian kovaa, Ajoneuvohallintokeskuksen AKEn selvityksen mukaan yli 150 prosenttia tuosta vapautuksesta eli 94-vuodesta vuoteen 2007. Samaan aikaan yleisen elinkustannusindeksin nousu oli huomattavasti maltillisempaa eli 18 prosenttia. Totesin silloin ja totean nytkin, että vuonna 94 tehty päätös katsastustoiminnan vapauttamisesta oli sinällään oikea ja edelleen kannatettava.

Kuinka moni muistaa, mitä auton katsastus vuonna 94 maksoi? Se maksoi 17 euroa keskiarvona. Tänä päivänä taidamme olla lähellä 60—80:tä euroa päästömittausten kanssa. Katsastustapahtumasta on muutoksen myötä tullut kuitenkin asiakkaan näkökulmasta aiempaa miellyttävämpi tapahtuma muun muassa parantuneen asiakaspalvelun myötä. Toiminnan tehostumisesta ja parantuneesta palvelusta on kuitenkin jouduttu maksamaan kohtuuton hinta. Jotta katsastuspalveluiden hintakehitys saataisiin kestävälle tasolle, tulee alalle saada kilpailua lisää. Näyttöä kilpailun tuomasta tehokkuudesta on olemassa, ja itse asiassa tuon vuoden 2008 jälkeen kilpailua on tähän maahan syntynyt jo lisää. Ongelmana on, että uusien yrittäjien on hankala tulla alalle, sillä toiminnan aloittaminen on laite- ja tilavaatimusten vuoksi ollut tähän asti melko arvokasta.

Esitin 2008, että raskaan kaluston katsastusvelvoitteista voitaisiin luopua, ja se on nyt mukana tässä liikenneministerin esittelemässä esityksessä. Toisaalta sen jälkeen pohdintaan täytyy ottaa se, miten turvaamme laadukkaan ja kohtuuetäisyydellä olevan raskaan kaluston katsastuksen koko maassa. Se on minun mielestäni yksi ihan pohdinnan arvoinen seikka. Esitin myös katsastusmiesten koulutusvaatimusten kohtuullistamista, ja se on myös mukana tässä hallituksen esityksessä. Alan peruskoulutusvaatimukset uudistetaan, ja nykyisten vaatimusten lisäksi huomioon otettaisiin ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Lisäksi perustettaisiin katsastuspalvelurekisteri, josta kansalaisilla olisi mahdollisuus seurata ja vertailla näitä hintoja. Myös koeajoradasta luopuminen on minun mielestä perusteltua. Kevyiden ajoneuvojen koeajoratavaatimusten poistaminen helpottaa tulevaisuudessa toimipaikkojen sijoittumismahdollisuuksia tiheään asutuille alueille. Minun mielestäni vielä voisi myös pohtia sitä, mikä on katsastuksen aikataulu tai juoksutus. Nykyisen 3—1—1-mallin mukaan voisi olla ehkä niinkin, että tuon yhden, ensimmäisen katsastuksen jälkeen voisi olla ehkä paikallaan kaksikin välivuotta katsastuksessa.

Arvoisa puhemies! Olen huolissani kuitenkin siitä, että tämän lain myötä tulevaisuudessa autokorjaamot voisivat myös katsastaa autoja. Pidän ongelmaisena tilannetta, että auton korjaamisesta ja huollosta vastaava yritys myös itse tarkastaa oman työnsä tuloksen. Näen tämän erittäin ongelmaisena katsastuksen riippumattomuuden näkökulmasta. Tämä oli ongelma viime hallituskaudellakin, kun asiaa valmisteltiin ja vedettiin pois silloin keskustan vaatimuksesta, ja en ymmärrä, mihin nyt ongelma olisi kadonnut.

Itse siis sanon "ei" autokorjaamokatsastuksille. Tarjonnan, saatavuuden ja kilpailun lisäämiseksi tässä ehdotetaan useita muutoksia. Lakiesityksessä ehdotetaan, että määräaikais- ja valvontakatsastuksissa luovuttaisiin luvanhaltijan tiukoista riippumattomuusvaatimuksista, jolloin katsastustoimipaikka voisi myös harjoittaa esimerkiksi ajoneuvon huoltoa ja korjausta. Näin ajoneuvon voisi jatkossa huoltaa, korjata ja katsastaa samassa toimipaikassa yhdellä käynnillä. Tämä vähentäisi näihin toimenpiteisiin kuluvaa aikaa ja vaivaa. Mutta riippumattomuusvaatimusten lieventäminen on minun mielestäni kysymys, joka pitää ottaa vakavasti — voiko korjaamoihin luottaa katsastusasioissa — ja itse jaan tämän huolen. Sama palkanmaksaja korjaajalla ja katsastajalla, sama kahvipöytä aamulla, mitä se sitten riippumattomuudelle tarkoittaa? Aiheuttaako se ylimääräisiä korjauksia? Aiheuttaako se katsastuksessa sormien läpi katsomista? Toisaalta, mitä se tarkoittaa hinnoittelussa? Todennäköisesti katsastushinta hinnoitellaan halvaksi ja huolto entistä kalliimmaksi, puhumattakaan siis ylimääräisistä, mahdollisista turhista huoltamisista.

Toisaalta voi kysyä, miksi tässä maassa sitten talot tarkastetaan muiden toimesta kuin kirvesmiesten toimesta. Miksi ei riitä, että kirvesmies tarkastaa oman talon rakentamisensa? Miksi tarvitaan rakennustarkastajaa? Sen takia, että ulkopuolinen taho valvoo, että rakennus on tehty asiallisesti. Sen takia minun mielestäni myös autokatsastuksessa pitää riippumattomuus turvata ja huolehtia siitä, että saman palkanmaksajan tai saman yrityksen työntekijä — vaikka se ei olisi sama henkilö — ei korjaa ja katsasta ja valvo omaa työtään.

Arvoisa puhemies! Tämän johdosta lakiehdotuksessa esitetään otettavaksi käyttöön uusia keinoja katsastusten laadun varmistamiseksi muun muassa antamalla Liikenteen turvallisuusvirastolle aikaisempaa laajemmat mahdollisuudet katsastettujen ajoneuvojen katsastuksiin. Nyt siis luodaan standardiin sidottua laadunhallintajärjestelmää ja uusi tehtävä Liikenteen turvallisuusvirastolle katsastaa katsastettuja autoja. Eli meille luodaan maahan uusi järjestelmä, katsastettujen autojen katsastajat. Liikenteen turvallisuusvirasto voisi katsastustehtävien ja yksittäishyväksyntöjen valvomiseksi pysäyttää siis ajoneuvon sen poistuessa katsastuksesta tai yksittäishyväksynnästä ja tarkastaa ajoneuvon uudestaan. Liikenteen turvallisuusvirasto saisi suorittaa tarkastuksen korvauksetta kyseisessä katsastustoimipaikassa tai yksittäishyväksytyssä paikassa sen tarkastuslaitteita ja -tiloja käyttäen. Katsastustoiminnan valvonnassa on myös tarkoitus käyttää entistä tehokkaammin testiautoja, joissa on valmiina tietyt viat. Autoa kierrätettäisiin siis useilla katsastustoimipaikoilla määräaikaiskatsastuksessa. Esitys mahdollistaisi Liikenteen turvallisuusvirastolle tarkastuspalveluiden hankkimisen myös ulkopuoliselta, asiantuntevalta taholta. En ymmärrä, minkä takia meidän pitää luoda tällainen lisäjärjestelmä.

Arvoisa puhemies! Itse pidän riippumattomuuden näkökulmasta tätä esitystä kestämättömänä. Minusta olisi perusteltua tuoda liikkuva katsastusmiesjärjestelmä myös henkilöautojen puolelle. Autokorjaamo tai autokauppa voisi siis tilata riippumattomalta katsastusasemalta katsastajan hallilleen, ja näin voitaisiin hyödyntää yhteistyössä korjaamon laitteita ilman, että riippumattomuus vaarantuisi. Raskaiden ajoneuvojen palveluiden kohdalla malli on toiminut tähänkin asti. Nykyisin osa katsastustoimipaikoista käy suorittamassa raskaan kaluston katsastukset läheisellä kaupallisella korjaamolla vuokraamalla katsastuksen ajaksi korjaamon tilat ja laitteet. Minun mielestäni tämä olisi toimiva malli myös henkilöautojen katsastuksen puolelle emmekä vaarantaisi riippumattomuutta. Saman yrityksen henkilöt eivät tarkastaisi oman työnsä jälkeä.

Arvoisa puhemies! Siirtymäajaltaan tämä laki on myös varsin tiukka ja ehkä hieman kohtuutonkin näille yrityksille, jotka ovat tulleet vahvojen investointien myötä tälle alalle, ja toivoisin, että sitä myös pohdittaisiin vakavasti, että heillä olisi aikaa kuolettaa näitä investointeja.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, autokorjaamokatsastuksia lukuun ottamatta pidän tätä esitystä hyvänä ja kannatettavana. Muutosten myötä alalle tulee uusia toimijoita, jolloin määräaikaiskatsastusten saatavuus paranee. Uskon myös kilpailun lisääntymisen hillitsevän ja mahdollisesti alentavan katsastuspalveluista perittäviä maksuja.

Mikko Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! On totta, että katsastusala on ollut keskittynyttä. Sitä olisikin avattava, mutta onko katsastuksen avaaminen korjaamoille se oikea tapa, se on aiheuttanut keskustelua. Itse otin tähän kantaa jo viime eduskuntakaudella kriittisesti.

Jälkitarkastuksen salliminen missä tahansa on sinänsä hyvä asia, varsinkin liikkuville ammatti-ihmisille. Se, että korjaamot saavat katsastaa, on suuri kysymysmerkki. Jotta väärinkäytöksiä ei tapahtuisi, nyt siis perustetaan katsastuksen katsastajan virka. Mutta onko se väärinkäytöksien kannalta riittävää, vai luodaanko vain turhaa byrokratiaa tällä systeemillä? Katsastuksen riippumattomuuden valvomisessa ei kannata olla hyväuskoinen. Edustaja Heinonen kysyi aiheellisesti; eihän omakotitalon rakentamistakaan tarkista se itse rakentava kirvesmies, vaan siellä on riippumaton rakennuksenvalvoja. Liikkuva katsastusmiesjärjestelmä saattaisi olla myös hyvä, minkä edustaja Heinonen mainitsi.

Katsastusyritykset ovat teilanneet tämän lakiesityksen, että myös korjaamot saisivat katsastaa ja katsastusasemat korjata. Suuret autoliikkeet odottavat vesi kielellä, että pääsevät katsastamaan autoja. Se olisi merkkihuoltokorjaamoille helppoa, koska lähes kaikki tarvittavat testauslaitteet heillä jo on. Myös henkilökuntaa on mahdollista kouluttaa katsastustöihin, ainakin välttävästi. Katsastusyhtiöiden muutos on hankalampi. Niillä on mahdollisuus lähteä varaosa- ja korjaamobisnekseen, mutta se ei ole niin helppoa.

Joitakin katsastusasemia varmaankin suljetaan ylikilpailluilla markkinoilla, jos merkkiliikkeet pääsevät katsastamaan. Tosin EU:lta tulee myös liikennepaketti nyt tulevaisuudessa, jossa myös moottoripyörät ja mopot tulevat EU:ssa määräaikaiskatsastuksen piiriin. Näin tulee lisää asiakkaita, ja totta kai kansa maksaa. Uusi katsastuslaki suosisi isoja korjaamoja niiden hyvän valmiuden vuoksi, mutta pienet korjaamot eivät pääse yhtä helposti kilpailuun mukaan kalliiden investointien vuoksi. Näin ollen se perustelu, että maaseudulla katsastusverkko paranisi, ei välttämättä toteudu. Päinvastoin harvaan asutuilla alueilla katsastusasemien verkko saattaisi harveta entisestään, koska vain suuret merkkikorjaamot porskuttaisivat, ja ne ovat yleensä kaupungeissa.

Tämä eettisyyskysymys eli katsastajan riippumattomuus on se iso kysymys tässä lakiesityksessä, ettei vain tule ylikorjaamisen vaaraa. On epäilty, että katsastuksesta voi tulla suoranaista ryöstöä, kun korjaamoiden katsastajat pääsevät autojen korjauksia niin sanotusti vaatimaan, vaikka ovatkin riippumattomia näistä korjaamoista. Kuluttaja voi näin joutua maksamaan aiheettomista korjauksista, kun nykyautoja on vaikea maallikon tuntea. Kun konepellin avaa, ei sille osaa tehdä autoilija itse mitään. Hän on tällöin täysin katsastajan eettisyyden varassa, ettei tämä vedä kotiinpäin eli määrää niin sanotusti ylikorjaamaan kulkuneuvoa ja nimenomaan työnantajansa merkkikorjaamon piikkiin. Tämä jääviyskysymys on se iso asia. Eivät siinä Trafin pistokokeet auta.

Kun on puhuttu katsastushintojen alenemisesta uuden lain myötä, niin jos autoja ylikorjataan, ovat korjauskulut satoja, jopa tuhansia euroja. Merkkiliike voi asentaa ylihintaisia merkkiosia autoihin. Tämähän on kuin painajaisunta, täysin kafkamaista meininkiä kuluttajan kannalta. Merkkiliikkeet voivat antaa katsastukset vaikka ilmaiseksi, kun mökin mummon auto ylikorjataan sadoilla euroilla. Samalla häipyvät riippumattomat katsastajat alalta, kun korjaamot vievät suurimman kakun. Nämä ovat niitä duubioita, mitä alalla on esitetty, ja ne täytyy tässä vaiheessa, kun lakia valmistellaan, ottaa esille. Sen vuoksi viime kaudella olin kriittinen tätä lakisuunnitelmaa vastaan. Nyt voin vain todeta, että hallitus on viemässä tätä lakia läpi.

Myöskään katsastajien koulutuksen madaltaminen ei ole perusteltua. Lakiesityksen mukaan riittäisi automekaanikon tutkinto ja riittävä kokemus alalta. Autot kehittyvät koko ajan. Näin ei voida mennä tutkinnoissa toiseen suuntaan. Alan kiinnostus myös vähenee, jos katsastushenkilöiden urakehitys heikkenee.

Halusin tämän teille, hyvät kansanedustajakollegat, kertoa, niin että älkää tulko sitten sanomaan, ettenkö ole teitä varoittanut tässä asiassa.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Minä taas tässä heti alkuun voin sanoa, että kannatan tätä hallituksen esitystä.

Ensinnäkin totean sen, miksi katsastetaan. Katsastustahan tehdään liikenneturvallisuuden ja myös ympäristöseikkojen vuoksi, ja tämä hallituksen esitys on minulle erittäin tuttu. Kun kuusi vuotta sitten aloitin liikenneministerinä, niin silloin minulle kerrottiin ja näin sen, että hallitusohjelmassa oli maininta siitä, että tehtäisiin katsastuslain uudistus, ja en sitä aluksi kyllä itsekään pitänyt kovin tarpeellisena, koska tulen itse Joensuusta, jossa on maan alhaisimmat katsastushinnat, oli silloin ja on edelleenkin.

Mutta viime vaalikaudella tätä katsastusasiaa selvitettiin erittäin paljon, ja tulin sitten lopulta vakuuttuneeksi siitä, että kannattaa tehdä katsastuslainsäädännön uudistus sillä tavalla, että tulee lisää toimijoita, ettei olla pelkästään kahden suuren ketjun varassa. Nyt kun katson tätä esitystä, niin tämä on mielestäni hyvin pitkälle sama kuin mikä silloin viime vaalikauden loppupuolella oli täällä eduskunnan käsittelyssä mutta joka raukesi.

Eli kaksi isoa asiaa: Erotetaan toisistaan, annetaan siis mahdollisuus erottaa toisistaan, henkilöautojen ja raskaan liikenteen katsastus. Ja sitten toinen seikka, eli avataan tiukoin rajoituksin ja valvontaedellytyksin myös korjaamoille mahdollisuus tehdä katsastusta.

Tosiaankin viime kauden lopulla tämä esitys valmistui 2010, ja toinkin sen tänne eduskuntaan, kun sain silloiselta perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalta Kimmo Sasilta myös lupauksen siitä, että perustuslakivaliokunta ehtii antaa tästä lakiesityksestä silloin lausuntonsa. Mutta sittenhän kävi niin, että siellä talvella 2011 tuli selville, että perustuslakivaliokunta, koska oli ruuhkainen, ei pystynyt tätä käsittelemään, ja tälle hallituksen esitykselle kävi niin, että tämä viime vaalikauden lopussa raukesi, ja minua se sillä tavalla tietysti harmitti, kun olin sitten itsekin päätynyt siihen, että tämä on järkevä, niin että eihän se hyvältä tuntunut. Mutta nyt tämä tässä sillä käsittelyllä, millä itse olen tähän nyt tässä viime päivinä tutustunut, on hyvin pitkälle todellakin sama kuin oli silloin viime vaalikauden lopussa käsittelyssä, ja tätä kannatan.

Nyt haluan vielä todeta sitten näihin riippumattomuusvaatimuksiin ja keskusteluun: Kävin muuten tänään läpi sen keskustelun, mikä käytiin joulukuun 10. päivä 2010 ja jossa myös ministeri Kyllönen, silloin edustaja Kyllönen, kävi tästä keskustelua, samoin edustaja Heinonen ja edustaja Jokinen, ja silloinkin keskusteltiin tästä riippumattomuudesta. Minä kyllä ajattelen sillä tavalla, että tässä on erittäin paljon niitä palomuureja, joilla varmistetaan se, että tämä riippumattomuus ja asiallinen katsastus voidaan järjestää myös siellä huoltokorjaamoilla. Niitä seikkoja on todella paljon. Ministeri Kyllönen niitä tuossa omassa puheenvuorossaan toi esille, ja haluan tuoda nyt vielä myös sen, että jos löytyy tämmöisiä epärehellisiä, epäasiallisesti toimivia yrityksiä, joissa on sekä korjaamotoimintaa että sitten katsastustoimintaa mukana, niin kun tämä katsastustoiminta on luvanvaraista, niin se lupahan voidaan ottaa pois. Eli jos on sellainen uhka päällä, että lupa otetaan pois, niin kyllä minä sanon niin, että pitää olla aika huono yrittäjä, että lähdetään sellaiseen toimintaan, että ehdoin tahdoin ruvetaan tekemään ylikorjausta tai muita seikkoja, joilla vaarannetaan oman yrityksen maine. Eli tottahan siinä tulee ensin huomautus, varoitus, ja sitten loppujen lopuksi viedään lupa pois, ja se ei ole kyllä myöskään sille korjaamotoiminnalle eduksi, jos katsastuslupa viedään yritykseltä pois, joten lämpimästi kannatan ja toivon, että tämä tällä kertaa täällä eduskunnassa sitten menee läpi.

Suna Kymäläinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Autot ja autojen katsastaminen herättävät intohimoja. Autot ovat lisääntyneet, ja niiden keski-ikä on nuorentunut. Liikenneturvallisuutemme on parantunut: kuolonkolarit ovat vähentyneet ennätyksellisesti.

Meillä oli Suomessa vankka katsastusmonopoli. Se purettiin. Saimme kilpailua, hinnat laskivat aluksi, mutta markkinat keskittyivät uudelleen ja hinnat kipusivat oudon korkeiksi. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa, josta itse tulen, on Suomen toiseksi korkeimmat katsastuskustannukset, keskimäärin katsastuksen hinta on noin 92 euroa. Aivan kuin viimeisen vuoden aikana hintakilpailu olisi palannut ja kuluttajat päässeet hyötymään oikeista hinnoista. Hinnat ovat olleet korkeimmat niissä maakunnissa, joissa palvelut ovat olleet keskittyneimmät.

Hallitus on oikealla tiellä jatkaessaan kilpailun esteiden purkamista katsastusalalla. Autojen kehittyessä yhä turvallisemmiksi, autokannan nuorentuessa ja liikenneväylien turvallisuuden parantuessa on johdonmukaista tarkastella katsastustoiminnan palveluketjuja. Pakolliset rahastusautomaatit eivät ole tätä päivää.

Oikeastaan näen katsastustoiminnan yhtenä tärkeänä ulottuvuutena tarkastaa ajoneuvon renkaiden kunnon ja laadun sopivuuden kulloisenkin ajoneuvon katsastusajankohdan sää- ja keliolosuhteisiin. Renkaat luovat pidon, rakentavat pohjan ajoneuvojen liikenneturvallisuudelle.

Arvoisa puhemies! On myös huomattava autonvalmistajien oma toiminta vaaraa aiheuttavien sarjavirheiden korjaamisissa laajojen takaisinkutsujen avulla. Tähän toimintaan valmistajat ovat pakotettuja vastuunsa, imagonsa ja vahvan kuluttajaliikkeen takia. 20 vuotta sitten tämä toiminta oli perin harvinaista eikä läpinäkyvää, kuten nyt.

Myös auton korjaaminen on vapautunut kuluttajan eduksi. Vapautuminen merkkikorjaamojen ikeestä mahdollistaa myös katsastustoiminnan integroimisen osaksi huolto- ja korjaustoimintaa. Asiakas voi kilpailuttaa huoltamon, asiakas voi äänestää jaloillaan saadessaan huonoa palvelua. Ja mikä tärkeintä, esityksessä asiakkaalta jää yksi reissu vähemmän tekemättä, hiilijalanjälki paranee. On iso helpotus, kun autoilija voi keskittyä suunnitelmallisesti kahden pysähdyksen taktiikkaan yhdeltä luukulta per kalenterivuosi. Keväällä renkaiden vaihto, huolto ja/tai katsastus ja syksyllä talveen valmistauduttaessa renkaiden vaihto, vuosihuolto ja/tai katsastus.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitystä on kritisoitu nykyisten alan toimijoiden taholta riippumattomuuden menettämisestä tai sen vaarantumisesta. Pidän pelkoa liioiteltuna. Katsastustoiminnassahan myydään tavallaan turvallisuutta, tietoa ajoneuvon teknisestä kestävyydestä seuraavaan määräaikaishuoltoon tai katsastukseen asti. Ylikorjaaminen voi olla mahdollista, mutta siihen ei mielestäni ja kokemusteni mukaan katsastustoiminnalla ole paljonkaan vaikutusta. Tähän pätevät samat totuudet kuin muuhunkin kaupankäyntiin ja palvelun myyntiin. Jälkitarkastuksenhan voi teettää missä vain. Löydetyt viat voi myös korjauttaa missä vain. Ottaisivatko korjaamot riskejä vilpistä kiinnijäämiseen? En usko. Markkinoilla pärjäävät reilut ja rehdit. Esityksen vaikutuksia on kuitenkin seurattava tarkasti jatkossa.

Arvoisa puhemies! Vapaus tuo vastuuta, ja niin on katsastamisessakin. Vapaus avaa myös mahdollisuuksia kehitykselle. Kun ajoneuvojen päästörajat ensimmäisen kerran tuotiin katsastamiseen, odotettiin hylkäyksiä. Toisin kävi, voimme jälkikäteen arvioida. Autonvalmistajat valmistivat vähäpäästöisiä malleja, kehittivät moottoriteknologiaa ja polttoaineteknologiaa. Raja-arvot vanhenivat mittaajien mittalaitteisiin. Tätä voisi kutsua positiiviseksi kierteeksi.

Kiitän liikenneministeriä hyvästä, ennakkoluulottomasta esityksestä ja sen ripeästä tuonnista tänne eduskuntakäsittelyyn.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Katsastuslain muutoksesta on tosiaan keskusteltu pitkään. Tämä keskusteluhan alkoi jo viime vaalikaudella, ja niin kuin tuossa kuultiin edustaja Vehviläisen, silloisen liikenneministerin, puheenvuorossa, niin tämä silloinen esitys katsastuslain muuttamisesta jäi sitten vaalikauden loppukiireiden vuoksi käsittelemättä ja raukesi silloin, ja nyt tämä käsittelyssä oleva esitys on lähestulkoon tuon viime vaalikaudella olleen esityksen kaltainen.

Katsastustoiminta oli aiemmin hallinnollista virkamiestoimintaa, tarkastavaa virkamiestoimintaa. Muistan sen ajan, kun katsastukseen menoa oikein pelättiin, että mennään virkamiehen eteen ja mitähän siellä tapahtuu. Niistä ajoista onneksi on paljon katsastustoiminta muuttunut. Se on muuttunut tähän päivään ammattimaiseksi turvallisuuspalveluksi kuluttajalle, ja sellaisena se tulee mieltääkin.

Tämän lakimuutoksen yksi lähtökohta on nimenomaan tämän kuluttajan, autoilijan, auton omistajan, auton käyttäjän näkökulma, ja niin sen tulee olla. Eli kansalaisten kannalta tämä lakiesitys tuo nyt vaihtoehtoja, mahdollisia vaihtoehtoja hoitaa tuo katsastusvelvoite. Tuo on luonnollisesti hyvä asia. Myös se, että katsastus voidaan tehdä samalla kertaa, kun ajoneuvo viedään korjaamolle, on erittäin hyvä ja tervetullut mahdollisuus kuluttajille. Silloin yhdellä kertaa voidaan hoitaa nämä kaksi tehtävää: sekä ajoneuvon huolto että katsastus.

Tähän lakiesitykseen sisältyy se, että kevyen ja raskaan kaluston katsastusvelvoite voidaan purkaa. Eli saman katsastusaseman ei tarvitse enää tarjota molempia palveluja. Sen vaikutuksia on arvioitu, että mitä se saa aikaan.

Itse näen niin, että varsinkin tuolla raskaan kaluston katsastuspuolella voi olla jopa niin, että ammattitaito lisääntyy, koska on useita katsastustoimipaikkoja, joissa hyvin harvoin tehdään noita raskaan kaluston katsastuksia. — Katsastajat itsekin ovat siitä kertoneet, että niitä tulee niin harvoin, että se tilanne on aina sitten vaativa. — Tässä on tiettyjä etuja, kun korjaamokatsastus sallitaan: niissä raskaan kalustojen korjaamoissa on se ammattitaito ja osaaminen todella huipussaan ja on hyvä, että se ammattitaito saadaan nyt myös sitten turvallisuuden takeeksi entistä enemmän.

Myös se, että jälkitarkastusta ei ole pakko tehdä sillä katsastusasemalla, jossa katsastus on aloitettu, niin kuin tähän saakka, lisää sitä mahdollisuutta kuluttajalle mutta myös sitä ikään kuin valvontaa ja kontrollia — että onko vika todella sellainen, että se vaati jälkitarkastuksen — ja tätä asiakas voi käyttää hyväkseen.

Tässä lakiesityksessä on vielä muutamia yksityiskohtia, joihin itse odottaisin, että pureuduttaisiin tarkasti ja voitaisiin tehdä vielä muutoksiakin. Toivon, että ministeri suhtautuu näihin yksityiskohtiin huolella ja perehtyy myös niihin niin, että olisiko mahdollista nuo muutokset tehdä.

Yksi sellainen huoli, joka täältä on noussut esille, on se, että silloin kun katsastustoimipaikka tarjoaa erikoiskatsastuksia, eli rekisteröinti-, maahantuonti-, muutoskatsastuksia, se ei voi tehdä korjaustoimintaa. Tästä voi aiheutua se uhka, että onko meillä tarjolla tällaisia katsastustoimipaikkoja hetken päästä eli onko niitä riittävästi tarjolla, koska nykyisillekin katsastustoimipaikoille se lisätulon hankkiminen sillä lailla, että voi tehdä siinä pieniä huoltotoimenpiteitä — vaihtaa vaikka renkaita ja pyyhkijänsulkia samalla, kun hoidetaan katsastus — on tärkeä, ja jos se ikään kuin saastuttaa sen katsastustoimipaikan niin, että silloin ei enää voida siellä tehdä näitä erikoiskatsastuksia, niin se voi olla kuluttajan palvelua heikentävä.

Sen takia mielestäni tuota kohtaa tässä lakiesityksessä pitäisi muuttaa niin, että tämä rajoitus ei olisi yrityskohtainen, vaan se olisi toimipaikkakohtainen. Elikkä katsastustoimipaikkakohtaisesti voitaisiin sitten asettaa tämä rajoitus ja tehdä näitä erikoiskatsastuksia, ja siellä ei tehdä sitten korjaustoimenpiteitä. Tosin en ymmärrä, mikä tämä yhteys tässä on, miksi se kielto on näillä toimipaikoilla.

Toinen asia, joka on edelleen vahvasti esillä, on tämä riippumattomuuskysymys ja epäily siitä, että voiko luottaa, että ajoneuvo korjataan huolella tai katsastetaan asianmukaisesti silloin, kun ne toimenpiteet tehdään samalla korjaamolla. Tähän on näitä valvonta-ajatuksia, miten se hoidetaan, mutta itse näkisin niin, ja olen puhunut sellaisesta mallista, että tässä välissä voisi olla vielä yksi yrittäjyyden muoto eli sellainen muoto, jossa korjaamo voisi ostaa tätä katsastuspalvelua koulutuksen ja tämän tutkinnon suorittaneelta katsastajalta, voisi ikään kuin tilata sen katsastajan samaan tapaan kuin tilataan nuohooja tekemään tämä toimenpide, samalla lailla tilataan sinne katsastaja. Silloin myös asiakkaan kannalta tämä riippumattomuus ikään kuin taattaisiin. Kiertävä katsastaja, joka voisi tehdä tällaista yritystoimintaa.

Se olisi hyvä malli siinäkin mielessä, että se ei vaadi isoja pääomia. Tällä hetkellä nämä ulkomaiset yritykset ovat pääomittaneet tätä katsastustoimipaikkaverkostoa, ja myös ne voitot sitten ovat valuneet ulkomaille. Tämänkaltainen yritysmalli tähän väliin vielä olisi harkinnan arvoinen. Se toisi ratkaisun myös siihen, mitä edustaja Alatalo täällä toi esille: että pienten korjaamojen mahdollisuus tarjota katsastuspalvelua ei ole realistinen. Sanotaan, että jos on 2—4 tai 2—6 asentajaa, niin silloinkaan ei vielä välttämättä kannata yhtä asentajaa kouluttaa katsastajaksi ja eriyttää sitten siellä toiminnassa, mutta jos sen voisi ostopalveluna tilata, niin silloin pienetkin korjaamot pääsisivät tähän toimintaan mukaan. Toivon, että tuota tässä käsittelyn aikana vielä harkitaan.

Vielä, arvoisa puhemies, aivan lopuksi yksi evästys. Kun tämä esitys menee myös perustuslakivaliokunnan harkintaan, niin toivon, että perustuslakivaliokunnassa perehdytään näihin investointisuojan siirtymäaikoihin. Viime aikoina on hyvin paljon perustettu pieniä yhden toimipaikan katsastusyrityksiä, ja siellä on näillä yrittäjillä omakotitalot panttina, ja niitä on perustettu ihan viime kuukausinakin. Silloin tietysti se lähtee siitä oletuksesta, että jonkun aikaa tämä toiminta on kannattavaa. Tähän kysymykseen, että kuinka pitkä tämän investointisuojan tulisi olla, ja se vaikuttaa tietysti tuohon siirtymäaikaan, on hyvä saada perustuslakivaliokunnan näkemys sitten, kun liikenne- ja viestintävaliokunta tätä asiaa käsittelee.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi.

Ismo Soukola /ps:

Arvoisa herra puhemies! Jos edellinen katsastuslain muutos, jossa viranomaistoiminta yksityistettiin, oli askel väärään suuntaan, niin nyt mennään kyllä metsään sellaista vauhtia, että heikompaa hirvittää.

Tuolloin katsastuksen muutoksen taustalla oli keinotekoinen tarve saada aikaan kilpailua — ja kilpailuahan saatiin. Henkilöautojen katsastusmaksut ovat nousseet pahimmillaan yli kaksinkertaisiksi siitä, mitä ne olivat silloin, kun katsastus oli viranomaistoimintaa. Ikävintä tässä tietenkin on se, että katsastusliiketoiminnan voitot valuvat pääsääntöisesti ulkomaisille pääomasijoittajille.

Minä yritän kyllä löytää kuitenkin yhden positiivisen seikan silloisesta muutoksesta, ja olkoon se sitten se, että sen jälkeen kun katsastustoiminta vapautettiin, ei enää tarvinnut lakki kourassa pelätä ajamista katsastuskonttorille, vaan siellä ruvettiin jopa tarjoamaan kahvia sillä aikaa, kun autoa katsastettiin.

Ajoneuvon katsastamisen perimmäinen tarkoitus on varmistaa sen liikenneturvallinen kunto. Mikäli katsastuslupa annetaan ajoneuvokorjaamolle, on vaara, ettei katsastuksella enää pelkästään varmisteta liikenneturvallisuutta vaan myös katsastusta tekevän korjaamoyrityksen työllistymistä löytämällä katsastettaessa sellaisia vikoja, jotka on välittömästi korjattava.

Ministeriön mukaan katsastustoiminnan uudistamisen tavoitteena on myös palveluiden saatavuuden lisääminen. Jo nyt katsastuskonttoreita on lähes 350. Vertailu pääkaupunkiseudulta: vuonna 1995 pääkaupunkiseudulla oli 4 katsastuskonttoria, nyt niitä on 42. Autokanta ei pääkaupunkiseudulla sen enempää kuin muuallakaan maassa kuitenkaan ole kasvanut samassa suhteessa, ja tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että vain suuret toimijat pärjäävät kilpailussa.

On harhakuva, että toiminnan vapauttaminen lisäisi toimijoiden määrää. Onhan meillä päivittäistavarakauppakin vapaata, ja silti kaksi suurinta toimijaa kuorivat kermat kakun päältä. Toki muutama pienyrittäjäkin joukossa on, mutta sama asia on katsastustoiminnassa.

Arvoisa puhemies! Katsastustoiminnan riippumattomuutta pyritään varmistamaan laatusertifikaation ja valvonnan avulla. Täällä on esitetty hyvinkin liikuttavan sinisilmäisiä kuvia siitä, mitenkä katsastusta ja ylikorjaamista valvotaan, mutta kuinkahan moni tässäkään salissa on a) seurannut oman autonsa katsastamista siellä pukin alla, (Mikko Savola: Minä olen!) tai b) vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti selvittänyt ajoneuvonsa alustan kuntoa määräajoin, jolloinka pystyisi hyvinkin tarkkaan sitten kertomaan, milloinka esimerkiksi ohjausakselin nivelkumit ovat puhki.

Tämä valvonta jälkikäteen on aivan mahdotonta: kuka voi siinä vaiheessa sanoa, että autoa on ylikorjattu, jos katsastusmies on antanut tuomion, että se on ollut viallinen ja se on pitänyt korjata. Sitä on mahdotonta jälkeenpäin valvoa. Eli mitenkä se valvonta toimii, kun ei se tahdo nykyäänkään toimia?

Laatusertifikaatti itsessään ei takaa vaadittua laatua. Trafi itse teki vuoden 2011 lopussa tarkastuksen, ja näissä katsastuskonttoreissa, joissa laatusertifikaatti on olemassa — oli silloin ollut olemassa jo pitemmän aikaa — oli kaikkein huonoimmat tulokset saatavilla.

Laadunvalvontaan ja riippumattomuuden varmistamiseen tarvitaan viranomaisvalvontaa, jota nykytilanteessa, erilaisten tuottavuusohjelmien paineessa, ei ole odotettavissa. Siksi koko katsastustoimi tulisikin palauttaa takaisin viranomaistoiminnaksi, jonka valvonta meillä on jo olemassa. Lisäksi tulisi vakavasti miettiä uusien autojen katsastustarvetta, ainakin viiden ensimmäisen käyttövuoden ajalta.

Arvoisa herra puhemies! Minä pyrin asioista löytämään aina positiivisenkin kannan. Tässä lakiesityksessä positiivista olisi se, että määräaikaiskatsastuksessa hylättyä ajoneuvoa ei tarvitsisi enää uusintakatsastaa samassa paikassa. Tämä seikka parantaa autoilijan oikeusturvaa, sillä ei suinkaan ole tavatonta, että ajoneuvo on hylätty katsastuskonttorin viallisen mittalaitteen näyttämän perusteella. Nyt annettaisiin sentään mahdollisuus hakea se kuuluisa toinen mielipide.

Mikko Savola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Minä ainakin kannatan lähtökohtaisesti tätä hallituksen esitystä. Omalta osaltani kokemukset perustuvat lähinnä siihen, että auton katsastushuoltoon kun vie, niin siellä otetaan pakokaasumittaukset, tehdään tarvittavat huollot ja hyvin usein sitten myös sieltä autokorjaamosta päin käytetään katsastuksessa sitä autoa, ja tämä tietenkin tuo osaltaan lisää kustannuksia siihen, kun autokorjaamolta tätä palvelua ostaa.

Mutta tässä keskustelussa on kaiken kaikkiaan kuitenkin tuotu esiin niitä huolia, joita tästä voi johtua. Minä ainakin luotan siihen omaan autokorjaamoon, missä minä käytän autoani huollossa ja joka katsastaa, että siellä ei niin sanotusti vilppiä tapahdu. Mutta tästä riippumattomuudesta, mitä tässä on peräänkuulutettu nyt jo useissa puheenvuoroissa, että kuinka se tullaan hoitamaan: haluaisinkin ministeriltä vielä tarkempia näkemyksiä kuulla siihen, kuinka tätä on ministeriössä pohdittu, minkälaisia epäkohtia tästä mahdollisesti syntyy ja onko nyt sitten tämä valvontakeino se keino, millä halutaan estää väärinkäytökset. Täällä aiemmissa puheenvuoroissa on esitetty myös tätä niin sanotusti liikkuvaa katsastusmiestä, jonka voi sitten tilata sinne omaan autokorjaamoon tekemään näitä katsastuksia, olisiko se se parempi ratkaisu?

Ymmärtääkseni tämä on menossa käsittelyyn myös perustuslakivaliokuntaan, jossa tätä riippumattomuutta pystytään tutkimaan. Eikö näin, rouva ministeri? Siihen haluaisin myös saada varmennuksen.

Mutta, herra puhemies, kaiken kaikkiaan varmasti lähtökohdat tähän lakiesitykseen ovat hyvät ja uskon, että valiokuntakäsittelyssä saadaan myös näihin epäkohtiin, mitä tässäkin lähetekeskustelussa on tullut esiin, sitten tarkennuksia.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Kun yritin lukea tuota pumaskaa eilen illalla, niin täytyy sanoa, että monta kysymystä tuli mieleen ja monta epäilyä heräsi niistä sanomista.

Suomessa katsastustoiminnalla on lähes satavuotiset perinteet. Myöskin pakollisten määräaikaiskatsastusten osalta Suomi on edelläkävijämaa. Katsastuslain muutoksella markkinat vapautettiin kilpailulle osittain jo vuonna 1994. Samanaikaisesti kilpailun vapautumisen myötä on myös vaatimustaso katsastuksissa kasvanut, ja myös arvonlisävero on nostanut katsastusten hintaa.

Katsastuslain muutosesityksessä vertailumaina käytetään sellaisia maita, joissa katsastustoiminta on huomattavasti nuorempaa ja vaatimustasoltaankin vaatimattomampaa. Kuitenkin huomiota voi kiinnittää esimerkiksi Tanskan katsastustoimintaan, jossa kilpailulle vapauttaminen tapahtui vuoden 2005 alussa. Koulutusvaatimuksia kevennettiin ja kevyen ja raskaan kaluston katsastus eriytettiin sekä katsastuksia voitiin suorittaa korjaamotiloissa. Tällä hetkellä Tanskassa todetaan olevan ylikapasiteettia, jonka uskotaan johtavan hintojen nousuun asemien vähetessä.

Suomi ei ole vertailukelpoinen useiden muiden maiden kanssa myöskään pitkien etäisyyksien takia. Tällä hetkellä meillä on ehkä pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta suhteellisen hyvä katsastusasemaverkosto. Niillä alueilla, joilla asemaa ei tällä hetkellä ole, tuskin kannattaa johonkin pikkukorjaamoon hankkia kallista katsastuskalustoa muutaman auton katsastusta varten.

On selvää, että katsastustoiminnan liittäminen korjaus-, huoltotoiminnan tai automyynnin yhteyteen lisää yrityksen kilpailumahdollisuuksia. Mitkä katsastuksessa havaitut viat ovat todellisia ja ajoneuvon käyttöön vaikuttavia? Tulisiko korjaamolle kiusaus kasvattaa liiketoimintaansa korjauksella? Riippumattomuus ei tältä osin ole mielestäni millään todennettavissa. Lisäksi se ei kuitenkaan takaa kokonaiskustannusten laskemista, vaikka jonkinlainen riippumattomuusvaikutus säilytettäisiinkin. Kokonaiskustannuksista osa olisi helppo siirtää korjaamo- tai huoltokustannuksiin. Kaikki ne palvelut, mitä korjaamot tällä hetkellä tarjoavat katsastuksiin liittyen, eli päästömittaukset, jarrusovitukset, nopeudenrajoittimien testaukset jne., maksavat saman verran kuin katsastusasemillakin.

Katsastusten kokonaiskustannuksiin tulee uuden lain myötä vaikuttamaan kustannuksia lisäävästi valvonnan tarve. Norjassa, jossa korjaamokatsastus on käytössä, tarvitaan reilulle miljoonalle katsastukselle noin 60 ulkopuolista valvojaa. Joku nekin kustannukset kyllä maksaa. Suomessa nykyisellään lähes 2,5:tä miljoonaa katsastusta valvoo muutama katsastusten valvoja. Suomessa arvioitu lisäkustannus olisi reilut 2,5 miljoonaa. Osa siitä perittäisiin heti katsastusmaksun yhteydessä. Loput siitä menisi valtion budjetista maksettavaksi eli niiltäkin, jotka eivät autoa tarvitse. Norjan tilanteeseen viitaten tuo lisäkustannustarve on reilusti alimitoitettu tai sitten tarkoitus on valvonta jättää olemattomaksi.

Suomessa ei ajoneuvokanta lisäänny niin paljon, että se käytännössä lisäisi katsastettavien ajoneuvojen määrää. Katsastukset jakaantuisivat lainmuutoksen myötä useammalle toimijalle, mikä taas aiheuttaisi pienten yritysten karsiutumista alalta. Toiminta tulisi keskittymään pääosin suurille toimijoille ja mahdollisesti entistä kauemmas pieniltä paikkakunnilta. Henkilöautojen ja raskaan kaluston eriyttäminen toisi mukaan niin sanottuja rusinanpoimijoita, jolloin raskaan kaluston katsastukset siirtyisivät kohtuuttomien matkojen päähän.

Arvoisa puhemies! Kilpailun avaamisella on saatu se saavutettavuushyöty, mitä silloin haettiin, mutta tällä lakiesityksellä tuota hyötyä ollaan mielestäni selkeästi heikentämässä. Toivottavasti tähän valiokunnassa otetaan vielä hyvin reippaasti kantaa ja mietitään asioita monelta kantilta.

Jukka Kopra /kok:

Arvoisa puhemies! Minä pidän tätä katsastuslain uudistusta hyvänä asiana. Katsastuspalveluiden tarjonta ja saatavuus lisääntyvät, ja uskon, että vaikutus katsastuksen hintoihin on kuluttajan kannalta positiivinen — siis odotan hintojen laskevan. Siitä, että kilpailua vapautetaan ja esimerkiksi tavalliset autokorjaamot voivat harjoittaa katsastustoimintaa, hyötyy nimenomaan kuluttaja. Mielestäni toiminnan perusperiaatetta oltaisiin voitu vapauttaa vieläkin enemmän siten, että katsastusta voisi harjoittaa auktorisoitu henkilö missä tahansa. Varsinaisia omia katsastustiloja ei välttämättä tulisi edellyttää. Näin auktorisoitu katsastaja voisi kiertää esim. maaseudun autokorjaamoilla katsastuksia suorittamassa. Yrittäjien ei tarvitsisi investoida henkilöstöön niin paljon, ja asiakkaat saisivat autonsa katsastukseen lähellä, eikä tarvitsisi ajella kauemmaksi. Tämän asianhan edustaja Jokinen nosti puheenvuorossaan mainiolla tavalla esiin.

Valmistelutyöhön liittyvässä keskustelussa ovat jotkut epäilleet vilunkimahdollisuuksien lisääntyvän. On esimerkiksi ajateltu, että autokorjaamo hylkää ajoneuvoja perusteetta saadakseen myytyä katsastettavaan ajoneuvoon enemmän osia ja korjaustyötä. Enpä usko, että tästä on pelkoa. Mikään itseään kunnioittava autokorjaamo ei voi ottaa riskiä, että käryäisi tämänkaltaisesta vilpistä. Siitähän seuraisi katsastustoimiluvan menetys puhumattakaan maineen menettämisestä kuluttajien keskuudessa, millä voi olla yritykselle kohtalokkaat seuraukset. On myös huomioitava, että katsastustoimipaikkaluvan saadakseen yrityksillä tulee olla sertifioitu ISO 9001 -pohjainen laatujärjestelmä, jossa huomioidaan katsastustoiminnan erityispiirteet. Jo tämä hyvin pitkälle varmistaa sen, etteivät härskihartikaisten pyörittämät hämärät korjaamot katsastusauktorisointia tule saamaan vaan että toiminta painottuu vakiintuneisiin, vakavaraisiin ja hyvin johdettuihin yrityksiin.

Trafin tulee tietysti valvoa aktiivisesti katsastajien toimintaa. Viranomaisella tulee olla riittävät resurssit tehdä pistokokeita ja yllätyskoeajoja. Puhutaan erityisen testiauton käytöstä, jossa olisi tietyt viat, joiden löytymistä katsastuksessa tarkkailtaisiin. Tämä on hyvä systeemi, ja on hyvä, että rahatkin tälle tarkastustoiminnalle on varattu. Kannattaa muistaa kuitenkin, että katsastajilla on auton runkonumeroon perustuen varsin kattavat tiedot yksittäisistä ajoneuvoista. Tästä voi seurata se, että tällainen testiajoneuvo bongataan sieltä katsastusjonosta ja katsastuspaikalla helposti ja pistokoe tavallaan vesittyy.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan kuluttajien valinnanvapaus lisääntyy ja yrittämisen mahdollisuudet toimialalla paranevat. Tämä on oikea suunta.

Johanna Ojala-Niemelä /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kuten on täällä kuultu, tämä ala on aika keskittynyt. A-Katsastus-konsernin markkinaosuus on 40 prosenttia, K1 Katsastajat Oy:n osuus vajaat 20 prosenttia, ja lopun kakusta sitten jakavat muut. Mutta pidän hyvinä tämän esityksen tavoitteita siinä suhteessa, että se lisäisi katsastuspalvelujen tarjontaa ja saatavuutta eri puolilla Suomea. Tulen itse tuolta pohjoisesta Lapista, ja meillä on kyllä ongelmana tällä hetkellä se, että katsastusasemalle on 100 kilometriä suuntaansa. Toivon, että nyt näitten pienten korjaamojen yhteyteen saataisiin tätä katsastustoimintaa ja päinvastaisista puheista ja opposition esittämistä epäilyksistä huolimatta tulisi lisää näitä yrittäjiä ja toimintaa tälle sektorille, ja tietenkin tämän tavoitteena on myös katsastushintojen nousua hillitä. Myös se on minusta ihan aiheellista. Itse käyn elokuussa yleensä katsastamassa autoni, ja 100 euroa siitä on lähestulkoon saanut joka kerta pulittaa. Olisi hyvä, että ne hinnat olisivat huokeammat.

Varmasti tästä käydään keskustelua sitten valiokunnassa, tästä riippumattomuudesta, ja korjaus- ja huoltotoiminnan sekä katsastuksen välillä tulee olla tiukka raja tulevaisuudessa. Uskon, että ministeri on punninnut hyvin näitä näkökohtia, että tämä täyttää tämän lain edellytykset.

Tietenkin laadusta on paljon puhuttu ja sitten uskottavuudesta. Tässähän hallitus esittää, että uskottavuuden edellyttämä lisääntynyt valvontatarve voitaisiin toteuttaa niin sanotun omavalvonnan keinoin, joka perustuisi erityiseen sertifioituun laatujärjestelmään. Näistäkin varmaan käydään sitten punnintaa valiokunnassa.

Eero Suutari /kok:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys katsastuslain uusimisesta on mielestäni hyvä ja sopii niin kuluttajalle, ammattiautoilijalle kuin yrityksellekin. Katsonkin, ettei katsastustoiminnan sallimiselle korjaamotoiminnan tai muun alan toiminnan yhteydessä ole estettä. Positiivista siinä on myös huoltamoyrittäjien kannustaminen laadullisesti ja kilpailullisesti yhä uusille aloille.

Liikenneturvallisuus Suomessa on sitten 80-luvun alun kehittynyt muutamia poikkeusvuosia lukuun ottamatta tasaisesti parempaan suuntaan. Myös ajoneuvojen turvallisuus ja muukin tekniikka on kehittynyt. Osa tästä hyvästä kehityksestä on myös kuluneen katsastustoiminnan ansiota. Alan edelleen kehittäminen on kuitenkin välttämätöntä. Nykyinen katsastusverkko varsinkin pienemmillä paikkakunnilla ei ole tarpeeksi kilpailua edistävää. Kotipaikkakunnallani Kajaanissa henkilöauton katsastuskustannus on yli 90 euroa. Tämä lienee noin kaksinkertainen painotettuun keskiarvoon nähden. Tämän vuoksi kilpailun esteiden purkaminen on mielestäni suotavaa ja jopa pakollista. Epäily siitä, että huoltamoyritykset tekisivät tässä jotakin hämärää, kuten on epäilty, ei mielestäni ole perusteltua.

Arvoisa puhemies! Autojen laatu on viime vuosikymmenien aikana parantunut huimasti. Mielestäni alle kuuden vuoden ikäisille autoille tehdään määräaikaishuollossa varmasti kaikki tarpeellinen, ettei sen päälle tarvittaisi katsastusta ollenkaan.

Laila Koskela /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä uusi katsastuksen toimilupalaki asettaa eriarvoiseen asemaan nykyiset alan yrittäjät ja tulevat uuden lain sallimat autoliike-, autokorjaamokatsastajat. Nykyisiltä katsastusasemilta, jotka suorittavat autojen rekisteröintejä ja muutoskatsastuksia, vaaditaan riippumattomuutta muun muassa auto-, öljy-, kuljetus- ja korjaamoalasta. Elikkä he eivät voi harjoittaa korjaamoalan toimintaa, kun taas uudet korjaamoyrittäjät, jotka tekevät määräaikais- ja valvontatarkastuksia, saavat tehdä korjaamo- ja huoltotöidensä lisäksi katsastuksia vain esittämällä yhtiönsä organisaatiokaavion. Myös katsastuksen hinta on korjaamoyrittäjällä helppo manipuloida kevät- ja syksytarkastuksiin sekä huolto- ja korjaustöihin ja veloittaa vain esimerkiksi noin 10 euroa per katsastus.

Kun kilpailu nykyiselläänkin on jo niin kovaa suurilla paikkakunnilla, on yrityksen jatkaminen aivan kannattavuuden rajoilla. Mikä on tilanne sitten, kun tämä uusi laki tulee voimaan?

On mahdollista ja vaarana, että nykyiset suomalaiset pienyritykset ajetaan uudella toimilupalailla konkurssiin taikka lopettamaan toimintansa. Nykyiset katsastusyrittäjät ovat lain mukaisesti investoineet kuorma-autojen katsastusta varten isoihin halleihin ja laitteisiin, kouluttaneet omalla kustannuksellaan nykyiset katsastusmiehet ja -insinöörit, jotka todennäköisesti jäävät työttömiksi. Syy on siinä, että korjaamot saavat edullisemmin palveluksensa mekaanikoilta, jotka tekevät myös huolto- ja korjaustöitä. Nykyinsinööreillä ei ole halua eikä mahdollisuutta alkaa huoltamaan ja korjaamaan autoja. Kysynkin: voiko kuluttaja luottaa puolueettomaan katsastukseen, kun sen suorittaa huolto- tai autokorjaamo?

Osmo Kokko /ps:

Arvoisa puhemies! Katsastuslain muutos, mitä nyt ollaan tässä suunnittelemassa, on omalla tavallaan oikeansuuntainen. Tietysti tarvitaan tähän kilpailua, mutta lähinnä olen myös huolestunut, niin kuin useat edustajat ovat täällä, kun tämä toiminta siirretään nyt näille korjaamoille, tästä riippumattomuudesta. Näkisinkin, että nyt valiokuntakäsittelyn yhteydessä tätä asiaa tarkastellaan ja otetaan nämä seikat hyvin huomioon.

Nythän meillä nykyisen lain puitteissa on raskaan kaluston kohdalla mahdollisuus, että sinne korjaamolle, missä korjataan, katsastusmies tilataan, ja täällä on edustaja Jokinen ainakin todennut tuossa, että tätä seikkaa täytyisi tässä huomioida, ja minäkin näkisin, että nimenomaan nyt tämän kevyen kaluston osalla tällainen mahdollisuus tähän tulisi. Tämän uskoisin tuovan lisää kilpailua ja hinnan kehitystä siihen suuntaan, että se olisi kuluttajalle edullinen, ja myös tässä tämä riippumattomuusasia tulisi erittäin hyvin huomioiduksi.

Tietysti jotain hyvääkin tässä on. Esimerkiksi nyt jos käytetään konttorilla ja auto hylätään, niin sitä ei välttämättä sitten jatkossa tarvitse samalle asemalle suorittaa. On jotain aina hyvääkin, jos jotain negatiivista tässä asiassa, mutta odotetaan mielenkiinnolla ja seurataan, kun valiokunnassa näitä asioita käsitellään, ja otetaan huomioon sitten ne lausumat ja muut tässä.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä katsastuslain muutoskäsittelyn yhteydessä pitää pikkuhiljaa ruveta muokkaamaan ajatusta siitä, että katsastus ei ole ikään kuin sitä vanhaa viranomaisen tarkastustoimintaa vaan katsastus on turvallisuuspalvelua autoilijalle ja kuluttajille. Se on turvallisuuspalvelua samalla lailla kuin korjaamo- ja huoltotoiminta on turvallisuuspalvelua. Esimerkiksi silloin kun auto viedään huoltoon, jos siellä asentaja havaitsee jonkun todella liikenneturvallisuutta vaarantavan vian, niin se varmasti korjataan siinä huollossa, oli katsastusta tulossa tai ei. Eli pitää mieltää se, että tässä on kysymys liikenneturvallisuuspalvelusta eikä pelkästään tämmöisestä tarkastavasta kontrollitoiminnasta.

Tämä ajoneuvojen katsastusvelvoite — oikeastaan ministeriltä haluaisin kysyä, oletteko harkinnut sitä, kun on tämä vuosittain määrätyllä jaolla toistuva ajoneuvojen katsastusvelvoite, että se sidottaisiin ajokilometrimääriin. Nykyään niissä on suuri ero. Toiset ajavat vuodessa 10 000 kilometriä, toiset saattavat ajaa 200 000 kilometriä, ja on selvää, että sillä on vaikutusta ajoneuvon kulumiseen. Oletteko tätä harkinnut, tuleeko jatkossa pohtia aikavelvoitteen sijasta kilometrirajoitetta tuohon katsastusvelvoitteeseen?

Sitten täällä on puhuttu siitä, että korjaamot alkavat tekemään katsastustoimintaa, mutta tämä lakiesityshän sisältää myös sen, että nykyiset katsastustoimipaikat voivat ruveta harjoittamaan korjaamotoimintaa. Silloin sitten on ehkä turha enää puhua riippumattomasta katsastustoimipaikasta, koska nykyisten katsastustoimipaikkojen kannattavuus heikkenee. Sitä olemassa olevaa kakkuahan jaetaan tässä. Ei tule yhtään lisää massaa, jota katsastetaan, vaan olemassa olevaa kakkua jaetaan, ja jos kannattavuus heikkenee nykyisillä toimipaikoilla, niin otetaankin korjaamotoimintaa lisäksi siihen, ja silloinhan se ei ole enää niin sanottua riippumatonta sekään. (Puhemies koputtaa) Tähän väliin tuo aikaisemmin ehdottamani malli kiertävästä katsastajasta, joka tarjoaa tätä palvelua korjaamoille, on täysin riippumaton näistä katsastustoimipaikoista. Kysynkin ministeriltä, mitä ajattelette tästä mallista. Oletteko valmis sitä harkitsemaan?

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! On ihan todettava, että näistä kahdesta suurimmasta K-liike hallitsee 20:tä prosenttia ja sitten A-liike, A-Katsastus, 40:tä prosenttia. Tämän A:nhan omistaa englantilainen yhtiö, joka ei todella maksa Suomeen veroa.

Minuun ovat ottaneet monet yksityiset katsastusihmiset yhteyttä, ja he ovat investoineet näihin toimitiloihinsa, ja on ehkä pitkiä vuokrasopimuksia, ei ole yksi satatuhatta, on puoli miljoonaa. Kyllä tässä sitten näin käy, että jos tämä hallituksen esitys näin menee lävitse, niin on todella mahdollisuus, että näiden niin sanottujen varsinaisten katsastusasemien pitää lopettaa toimintansa ja sitten syntyy korjaamon taholle näitä katsastusasioita. Kyllä minä tässäkin mielessä taas kannattaisin, että tätä suomalaista työtä pitäisi pitää. Tuntuu, että nämäkin keskitetään entistä suuremmille yrityksille, ja minä en ainakaan tällaista halua. Kyllä pitäisi näillä yksityisilläkin yrittäjillä olla mahdollisuus toimia.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Sitten ministeri Kyllönen, 2 minuuttia ja ihan sieltä omalta paikalta, olkaa hyvä.

Liikenneministeri Merja Kyllönen

Arvoisa puhemies! Kiitoksia edustajille hyvistä puheenvuoroista. Tärkeitä huomioita.

Nostaisin ehkä ensimmäisenä sen asian esille, että tämä katsastuslain uudistus ja muutos on ollut vireillä jollakin tasolla vuodesta 2006 lähtien, niin että ihan täydellisenä yllätyksenä tämä ei kyllä enää vuonna 2013 voi kenellekään tulla. Hallituksessa on läpikäyty monenlaisia malleja, monenlaisia ratkaisuvaihtoehtoja, myös edustaja Jokisen esille nostama kiertävän, liikkuvan katsastajayksikön malli.

Itse asiassa meillä tälläkin hetkellä on katsastuksen suorittamisesta katsastustoimipaikan ulkopuolella olemassa olevassakin lainsäädännössä se, että on mahdollista hakea poikkeustapauksissa lupaa esimerkiksi tämmöisillä haja-asutusalueilla, missä on vähemmän tarjontaa, mutta tämmöiseen ei ole ainakaan tähän asti kukaan lupia hakenut eikä myöskään pyrkinyt rakentamaan tämmöistä yritystoimintaa itselleen. Elikkä ei tulisi varsinaista muutosta nykytilaan tämän kuvion kautta, jos puhutaan tästä liikkuvasta katsastuksesta.

Sen takia valtioneuvoston päätöksellä silloin, kun tämä lakiesitys tuli valtioneuvostoon, sinne saatettiin lausuma, jossa yhteisenä tahtona seurataan katsastuksen valvontaa ja siihen liittyviä maksuja, kustannuksia, mutta myös sitä, että jos tämä nyt eduskuntaan tullut laki ei täytä niitä tavoitteita katsastuksen saatavuuden ja hintakehityksen osalta, niin sitten voidaan palata uudelleen lainsäädäntöön, mutta ainakaan tällä hetkellä en ole saanut mitään semmoisia uusia esityksiä, joiden perusteella olisin valmis tätä kokonaisuutta lähtemään avaamaan.

Kannattavuuden rajoilla toimivien yritysten kannattaa varmasti nyt hakea sitten pienemmillä paikkakunnilla ainakin niitä kumppaneita sieltä korjaamoyrityksistä, eli perusajatus on ollut se, että jos on kaksi kapealla leivällä toimivaa, niin voisivatko lyödä ne hynttyyt yhteen sitten, että se toiminta sillä vähäväkisellä alueella jollakin tavalla sitten kannattaisi ja mahdollistaisi myös sekä korjaamo- että katsastustoiminnan jatkuvuuden. Tämä on tietysti yrittäjien itsensä mietittävä ja pohdittava, millä tavalla asioita sitten jatkossa hoidetaan.

Käytännöllisesti katsoen nyt tässä on viimeiset kaksi vuotta haettu ratkaisuja siihen, millä tavalla turvataan valvonta, seuranta, mitenkä arvioidaan näitten katsastajien mahdollisten toimipaikkojen laadukkuutta ja toimivuutta. Valvontakäynnit ja kaikki aktiivitoiminta kohdennetaan tietysti niihin yksiköihin, joissa huomataan myös runsaasti tilastollisia poikkeamia. Sen takia tulee se rekisteri, jotta niitä pystytään myös analysoimaan ja arvioimaan, eikä tämäkään laatujärjestelmä ole ilmainen, ihan kuka tahansa ja minkälainen järjestely tahansa ei pysty olemaan tämän systeemin takana. Siihen tarvitaan osaamista, tietotaitoa, koulutettua henkilökuntaa, laitteistoa, ja sen takia en usko, että kukaan ottaa sitä riskiä jo hallintolakiin viitatenkin, että haluaisi lähteä pilaamaan kokonaan maineensa yritysmaailmassa tekemällä filunkia, korjaamalla enemmän kuin on tarvetta tai muuta vastaavaa. Kuluttajansuojalaki on tietysti autokorjaamoalalla erittäin vahva tänä päivänä ja turvaa asiakkaan aseman pitkälle.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aivan lyhyesti tuohon ministerin vastaukseen, eli tällähän hetkellä tuo katsastustoimilupa on sidottu toimipaikkaan, ja on tämä ajatus siitä, että olisi tämmöinen kiertävä katsastaja, jolla olisi toimilupa, mutta se ei edellyttäisi toimipaikkaa. Eli se toisi silloin tätä joustavuutta ja mahdollisuutta näille pienillekin korjaamoille lähteä mukaan tarjoamaan tätä katsastajapalvelua. Se oli tuo idea.

Mutta kysyn vielä ministeriltä tähän loppuun — nyt, kun tämä esitys on menossa ja kun se tulee voimaan — mikä on teidän näkemyksenne siitä, laskeeko katsastusten hinta tämän uudistuksen myötä.

Liikenneministeri Merja Kyllönen

Arvoisa puhemies! Peruslähtökohtana ei ole ollut ajatus siitä, että pystyttäisiin välttämättä laskemaan katsastusten hintaa, vaan hillitsemään se valtava kustannuskehitys, mikä nyt viimeisten vuosien aikana on ollut, niin että jollakin tavalla pystytään rajaamaan se, että se nousu ei ole tällainen hyppyrimäkimäinen koko ajan vaan pystytään tasaamaan sitä hintakehitystä.

Keskustelu päättyi.