Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Tyydyn vain puuttumaan siihen asiaan, mikä on mietinnössä liittyen valtiovarainvaliokunnan mietintöön 39/2003, koska se on ollut myöskin ympäristövaliokunnassa esillä ja se liittyy aravalainoituksen myöntämiseen asuntojen ja asuinkiinteistöjen perusparannukseen. Näin ollen on tietysti todettava, että tässä asiassa ei ole noudatettu silloinkaan, siis vuonna 2002, uskoakseni eduskunnan kantaa alun pitäen. Eduskunta on aina joutunut sitten itse omassa toiminnassaan tätä aravalainoitusta vahvistamaan, ja nyt sitten jälleen tällä hetkellä — eletään 2004:ää — ei myöskään ympäristöministeriö ole tältä osin eikä ministeri Manninen ole tältä osin eduskunnan tahtoa toteuttanut huolimatta viime vuoden mietinnöstä. Mutta, puhemies, tämä on sinänsä tietysti ongelmallista, että eduskunnalla on selvä tahto ja ministeriö ei ole tätä asiaa toteuttanut.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa herra puhemies! Valtiontilintarkastajat ovat moniin asioihin kiinnittäneet huomiota, mutta en koskettele kuin joitakin.

Ensinnä tämä mielenkiintoinen kysymys mietinnön sivulla 9 näistä valituksista ja valitusten käsittelyajoista tällaisissa suurissa hankkeissa, joita maassa jatkuvasti toteutetaan. Ed. Vapaavuori piti perjantaina tästä asiasta hyvin mielenkiintoisen puheenvuoron esimerkkinä Vuosaaren satamahanke. Toivonkin, että edustajat, jotka eivät sitä kuulleet, hankkivat tuon puheenvuoron. Hän kertoi kaikki ne toistakymmentä, oliko peräti 15 erilaista, valitusta, jotka tuon asian osalta on käsitelty erillisinä, ja aikaa on kulunut ja niin sanotusti tupakkaa myös valtavasti.

Meillehän on tulossa Århusin sopimus, joka vielä laajentaa tätä kokonaispalettia. Siinä suhteessa valtiontilintarkastajat ovat kyllä kiinnittäneet huomiota vakavaan ja tärkeään asiaan. Omalta osaltani totean, että hallituksen pitää tähän kysymykseen paneutua ja yrittää selvittää asia sillä tavalla mahdollisimman nopeasti, että tällaisesta valtavasta byrokratiasta päästään ja valitukset valitusoikeutta sinänsä kunnioittaen käsitellään laajempina kokonaisuuksina nopeasti ja tehokkaasti. Siinä on varmasti parantamisen varaa ja tulee myös kustannussäästöjä.

Herra puhemies! Toinen asia täältä on Määrä- ja osa-aikaiset työsuhteet -otsakkeella. Täällä todetaan, että eduskunta on velvoittanut työsopimuslain hyväksymisen yhteydessä valtioneuvostoa antamaan selonteon. Tuo selonteko ilmeisesti lähiaikoina tulee.

Ihan ajankohtainen, tähän liittyvä kysymys on se, että työllisyystilanne meillä ei ole parantunut, vaan työpaikkojen määrä on vähenemässä, ja siihen on ratkaisuja etsitty. Eilen oli esillä hallituksen työllisyysohjelman johtajan Harri Skogin esitys, joka sai tyrmäyksen ymmärrettävästi aika moneltakin taholta. Hieman ihmetyttää, että hallituksen todella tärkeän ohjelman, työllisyysohjelman, vetäjä, johtaja, esittää tällaisia ajatuksia, jotka sitten ministeritkin joutuvat tyrmäämään. Totta kai virkamiehilläkin on oikeus mielipiteisiinsä, mutta harkintaa pitäisi ehkä olla. Sotkevat asioita tällä tavalla enemmän kuin selvittävät.

Tämä määräaikaisten ja osa-aikaisten työsuhteiden ongelma on ihmisten kannalta varsin suuri, ja pitäisi päästä siihen, että esimerkiksi valtio ei pätkätöitä vasten ihmisen tahtoa harjoittaisi, vaan pystyttäisiin järjestämään ihmisille kunnon työpaikat, niin että niistä myös toimeentulo tulee. Juuri tämä sama peruste sopii myös vastauksena mainitun virkamiehen puheenvuoroon; eivät ilmeisesti palkat ole liian suuria vaan meillä on muita ongelmia, ja nimenomaan matalapalkka-alojen työvoimakustannusten kysymys pitää ratkaista, mutta ei niin, että ihmisiä, työntekijöitä, kurjistetaan.

Herra puhemies! Kolmas asia, johon lyhyesti viittaan, on ohjelmaperusteinen aluepolitiikka, johon valtiontilintarkastajat ovat kertomuksessaan kiinnittäneet huomiota. Kun EU-hankkeet aloitettiin 90-luvun puolivälissä, niin valtava byrokratia lähti pyörimään. Voi sanoa, että ainakin ensimmäisinä vuosina alue- ja rakennepolitiikka oli enemmänkin keskitys- ja tyhjennyspolitiikkaa alueiden kannalta, eikä tuo tilanne ole korjaantunut tähänkään mennessä. Se, mitä valtiontilintarkastajatkin toteavat, pitää hyvin paikkansa: ohjelmaperusteinen aluepolitiikka ei näytä toimivan vaikeimmassa asemassa olevilla alueilla. Meillä tapahtuu taaksepäinmenoa laajoilla alueilla, valtavan suurilla alueilla tässä maassa, ja sitä ei tämä politiikka ole korjannut.

Mikä on sen tulevaisuus? Nythän unionin alue- ja rakennepolitiikkaa koheesioraportin pohjalta uudistetaan, ja siinä tulee eteen kyllä kysymys siitä, kannattaako meidän kierrättää rahoja Brysselin kautta, kun entistä enemmän niistä rahoista jää matkalle. Suomihan on muutaman vuoden kuluttua valtava nettomaksaja, 880 miljoonaa euroa vuodessa nettomaksaja pahimmillaan lähivuosina, kun nyt ollaan muutamassa kymmenessä miljoonassa eurossa. Tämä on poissa meidän alueidemme kehittämisestä niin kuin myös aikaisemmin puheena olleesta maataloudesta.

Tähänastiset kokemukset aluepolitiikasta ovat valitettavasti aika pitkälle sellaiset, että hyviäkin tuloksia on saatu aikaan, mutta parhaimmat edut ovat saaneet ne suurissa keskuksissa olevat konsultit, jotka ovat rahastaneet ja laskuttaneet suuria laskuja tehdessään raportteja, suunnitelmia ja ohjelmapapereita, jotka sitten ovat kuitenkin lopputulokseltaan aluepolitiikan varsinaisen tavoitteen kannalta kuivuneet aika vähiin.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Ihan kommentti ed. Kankaanniemen puheenvuoroon koskien määräaikaisia ja pätkätöitä. Tässä mietinnössähän todetaan, että vuonna 2000 hyväksyessään joulukuussa työsopimuslain eduskunta edellytti, että seuraavan vaalikauden alkupuolella tuodaan selonteko eduskunnan käsittelyyn koskien työelämän kysymyksiä. Kun nyt ajatellaan, että ensimmäinen vuosi on mennyt, niin itse asiassa hallituksen, jos se aikoo toteuttaa tämän eduskunnan aikoinaan edellyttämän tahdon selonteosta, pikkuhiljaa pitäisi lähteä sitä selontekoakin valmistelemaan. En tiedä, vaikka näin olisi tapahtumassakin.

Arvoisa puhemies! Se asia, jota aion käsitellä, koskee vetämäni jaoston tehtäväkenttää valtiovarainvaliokunnassa elikkä asuntopolitiikkaa ja tyhjien vuokra-asuntojen ongelmaa, jota valtiontilintarkastajat ovat käsitelleet. He ovat lähteneet kertomuksessaan siitä, että ympäristöministeriön ja Asuntorahaston pitäisi entistä ja nykyistä voimakkaammin ohjata ja tukea kuntien asuntostrategioita, asuntopoliittisia ohjelmia jne. Erityistä panostusta pitäisi osoittaa niihin kuntiin, joissa muuttotappio on jatkuvaa ja joissa on tyhjiä vuokra-asuntoja paljon. Tarvitaan uusia keinoja näiden ongelmien voittamiseksi.

Hallitusohjelmassa todetaan, että hallituksen tarkoituksena on jatkaa tyhjilleen jäävien aravavuokratalojen pääomamenojen helpottamista ja käyttö- ja luovutusrajoituksista luopumista sekä etsiä uusia keinoja taloudellisissa vaikeuksissa olevien aravavuokra-asuntotalojen ongelmien ratkaisemiseksi. Nythän tammikuun lopulla hallitus hyväksyi asuntopoliittisen ohjelman, jossa on konkreettisia ehdotuksia aravalainojen osittaisesta anteeksiannosta ja purkuavustusten saamisista. On myöskin tarkoitus aloittaa kerrostalovaltaisten alueiden laadun kehittämisprojekti, tehdä muutoksia asumisoikeusasuntojen asukasvalintakriteereihin sekä käyttö- ja luovutusrajoituksiin. Vielä tämän kevään aikana tarkoituksena on parantaa korkotukihankintalainoituksen alueellisia käyttömahdollisuuksia väljentämällä kunnan sisäistä alueellista rajausta.

Nämä kaikki toimenpiteet ovat varmaan ihan tarpeellisia, mutta täytyy todeta, että eduskunta on aiemmin, niin kuin ed. Tiusanen viittasi, kantanut huolta tyhjien asuntojen ongelmista ja siitä, että peruskorjausta on tehtävä nykyistä enemmän. Nämä suunnitelmat on toteutettava, niin kuin täällä mietinnössä todetaan, viipymättä. Aikataulusta on pidettävä kiinni. Mutta yksi asia, joka aiheuttaa ongelmia, on se, että jollei asuntoja peruskorjata, jollei niiden tasosta ja laadusta pidetä kiinni, se herkästi johtaa sellaiseen kierteeseen, että epäviihtyisistä, huonovarusteisista asunnoista asukkaat lähtevät, tyhjien asuntojen ongelmat kärjistyvät, ja sitten, kun ei ole vuokranmaksajia, entistä vaikeampi on tehdä korjauksia. Tämä johtaa ja on johtanut monella paikkakunnalla aika vaikeaan kierteeseen ja siihen, että kokonaisia kerrostaloja, jopa kokonaisia kerrostaloalueita, on jossakin tyhjillään. Itse olen aikoinaan käynyt tutustumassa muun muassa Suomussalmella alueeseen, jossa kerrostaloja oli niin sanotusti koipussissa. Se on jotenkin lohdutonta.

Tähän liittyy se, että monessa kunnassa, joka on pysyvää muuttotappioaluetta, ihan aiheellisesti on mietitty, että voisi olla sen kunnan taajaman, imagon, viihtyvyyden ja koko tällaisen kokonaisuuden kannalta järkevämpää, että niitä taloja esimerkiksi puretaan, sen sijaan että ne jököttävät muistuttamassa menneisyydestä ja ovat tällainen taakka koko ajan, sekä taloudellinen taakka että myöskin muuten ongelma. Näissä purkuavustuksissa on syytä todella mennä eteenpäin, niin kuin hallituksen tarkoituksena on, ja myöskin tehdä näitä muita toimenpiteitä. Mutta tärkeintä on se, että asunnoista huolehditaan ja peruskorjauksista huolehditaan.

Noin reilu vuosi sitten edellinen hallitus kävi kovaa kädenvääntöä siitä, parannetaanko aravalainojen ehtoja vai eikö. Se oli erittäin kovaa vääntöä. Siinä sitten pitkin hampain valtiovarainministeriön, sanon tässä sitaateissa, jotkut jäärät antoivat periksi ja edellinen hallitus päätti, että aravalainaehtoja eduskunnan tahdon mukaisesti parannetaan: korkotasoa lasketaan jne. Siinä yhteydessä kuitenkin eräällä tavalla kompromissina vaadittiin, että tehdään samalla päätös siitä, että aravalainoitusta ei myönnetä enää perusparantamiseen.

Eduskunta viime syksynä hyväksyessään tässä salissa budjetin tälle vuodelle päätti palauttaa budjettiin tehdyllä muutoksella aravalainoituksen myös perusparantamiseen tämän vuoden budjettiin. Kun aikaisempi hallitus oli päättänyt, että aravalainoitusta ei enää peruskorjaukseen myönnetä, myöskin peruskorjauksen aravalainaehdot jäivät tietenkin korjaamatta siinä yhteydessä, kun korjattiin uudisrakentamisen lainaehtoja, joita tämä uusi hallitus, kiitos sille, vielä uudelleen paransi viime syksynä. Mutta ongelmaksi jäi se, että perusparannuksen aravalainoituksen ehdot ovat ne vanhat huonot ehdot, jotka ovat aikoinaan olleet muullakin aravarakentamisella. Se oli ongelma, johon eduskunta sitten mietinnössään puuttui ja edellytti, että perusparannusaravalainojen lainaehdot uudistetaan niin, että ne ovat nykyistä kilpailukykyisempiä markkinaehtoisiin lainoihin verrattuna. Tämä päätös on edelleen voimassa.

Tässä mietinnössä tätä asiaa koskeva viimeinen lause kuuluu: "Valiokunnan mielestä on välttämätöntä, että hallitus uudistaa lainaehdot eduskunnan edellyttämällä tavalla." Tämä on varsin selkeätä tekstiä. Nyt on erittäin huolestuttavaa, että sekä valtiovarainministeriön suunnasta että ikävä kyllä myöskin ympäristöministeriön suunnasta on viestitetty, että eduskunnan tahtoa ei aiota toteuttaa. Sillä niin sanotusti pyyhitään pöytää tai mitä pyyhitäänkään. Tämä on erittäin valitettavaa, koska hallitus usein jättää ponsia täyttämättä. Mutta viime vuonna, kun tämän vuoden budjetti hyväksyttiin, se oli selkeä budjettimuutos. Eduskunta päätti palauttaa aravalainoituksen perusparantamiseen ja siinä sitten edelleen edellytti ihan johdonmukaisesti, että myöskin ehdot pitää tämän päätöksen seurauksena samalla tavalla korjata kuin ne on korjattu uudisrakentamispuolellakin. Kyllä, arvoisa puhemies, tulen muistuttamaan hallitusta tästä niin kauan kuin tämä eduskunnan selkeä tahto ja päätös on toteuttamatta.

Matti Ahde /sd:

Herra puhemies! Viime perjantaina täysistunnossa ed. Puisto, joka on tuleva Valtiontilintarkastajien puheenjohtaja, käytti puheenvuoron, johon halusin esittää muutaman kommentin. Kun hän kuvasi tilintarkastajien työskentelyä, hän halusi tuoda esille huolensa sellaisista suunnitelmista, joita on olemassa, että tarkastustoimi mahdollisesti muuntuisikin byrokraattisemmaksi, mahdollisesti yhdistettäisiin useita tarkastustoimia yhteen valiokuntaan tai työryhmään, joka käytännössä ei kykene, ei varmasti kykene, paneutumaan samassa määrin näihin valvontatehtäviin, vaan edustajat ovat muodollisesti sen johdossa ja valiokunnassa ja siirrämme virkamiesten valvonnan virkamiehille. Toivon, että ne, jotka istuvat nyt näissä suunnitteluryhmissä, miettivät tarkasti, mitä tarkoittaa edustuksellinen valvonta, mitä tarkoittaa parlamentarismi ja mitä tarkoittaa se, että hallituksen, olkoon se minkä värinen hyvänsä, ohjelman mahdollisimman puolueeton oikeudenmukainen valvonta säilyy emmekä ole siirtämässä sitä vain siirtämisen takia byrokraattiselle etäiselle valiokunnalle.

Kun toimin tämän työryhmän puheenjohtajana, ajattelin ihan lyhyesti vaan kertoa eduskunnalle, minkälaisesta tehtävästä ja toimeksiannosta tässä työssä on kysymys.

Ensinnäkin lähtökohta on parlamentaarisen budjetti- ja taloudellisen valvonnan tehostaminen. Tämän puhemiesneuvoston päätöksen asettaa erillinen toimikunta selvittämään tätä kysymystä ja tekemään ehdotus jopa perustuslain muutoksesta, että voitaisiin tulevaisuudessa yhdistää Valtiontilintarkastajien ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkistusjaoston tehtävät ja poistaa tällä tavalla päällekkäisyyttä, tämän koko toimeksiannon, lähtökohta on se, että parlamentarisoidaan budjettivalvontaa, vahvistetaan sitä. Eivät valiokunnat ole etäisiä eduskunnalle, vaan tämän talon ulkopuolella toimivat organisaatiot ovat jollakin tavalla tietenkin etäisempiä kuin tämän talon sisäpuolella ja ytimessä toimivat valiokunnat. On tarkoitus palauttaa valtion budjetti- ja talousvalvonta eduskuntaan ja rakentaa tämän toimeksiannon mukaan uusi, entistä vahvempi valiokunta valvomaan valtiontaloutta, jotta veronmaksajien varat tulevaisuudessakin ohjautuisivat oikein ja että tätä varojen käytön valvontaa tehostetaan.

Eräs asiantuntija tässä työryhmässä esitti, että valvontavaliokunnan pitäisi ottaa myös tutkintavaliokunnan tehtäviä itselleen ja että tehtäväksi tulisi määritellä se, 1) että valiokunta käsittelisi valtion tilinpäätöskertomuksen ja Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksen ja valmistelisi niistä mietinnön; 2) käsittelisi Valtiontalouden tarkastusviraston erityiskertomukset ja valmistelisi niistä tarpeen mukaan mietinnöt; 3) seuraisi valtiontaloutta ja sen hoitoa; ja 4) tekisi tutkintavaliokuntana teemakohtaisia arviointitutkimuksia siten, että niitä olisi käytännössä kahdesta neljään vuosittain. Arviointitutkimuksissa valiokunta laatisi erillisen raportin, jossa olisi omana kohtanaan valiokunnan kannanotot ja ehdotukset eduskunnan valtiopäiväpäätöksiksi asian johdosta.

Tämän lisäksi eräässä asiantuntijalausunnossa todettiin, miksi valtiontalouden parlamentaarisen valvonnan uudelleenorganisointi on tärkeää. Tämä oli entisen kansanedustajan Aulan lausunto. Hän piti tärkeänä sitä, että tällä uudistuksella voitaisiin vähentää päällekkäistä työtä, suunnata energia tehokkaasti eduskunnan sisällä, parantaa eduskunnan kannanottojen vaikuttavuutta, kun ja tällä tavalla vältettäisiin muun muassa ristiriitaisia kannanottoja. Tämän lisäksi hän kiinnitti huomiota kansainväliseen kehitykseen, jossa monissa eurooppalaisissa parlamenteissa nimenomaan valtiontalouden valvontavaliokunnasta on muodostunut usein kaikkein tärkein ja monella tavalla vaikutusvaltainen valiokunta parlamentteihin.

Myös meidän eräs valtiosääntöasiantuntijamme sanoi näin: "Ymmärtääkseni tällaisen hahmotellun valtiontalouden tarkastusvaliokunnan tai taloustarkastusvaliokunnan houkuttelevuus liittyy juuri pitkän tähtäyksen mahdollisuuteen kehittää eduskunnan sisäiseen organisaatioon elin, johon yhtäältä keskitettäisiin kaikki eduskunnan organisaatiossa tarvittava valtiontalouden valvonta ja tätä valvontaa koskevien päätösten valmistelu ja joka toisaalta hyvin istuisi siihen eduskunnan toimintojen järjestelyn keskeiseen periaatteeseen, josta on säädetty perustuslain 40 §:ssä, että täysistunnon päätökset pohjaavat valiokunnan valmisteluun."

Itse asiassa tämän kaltaisia periaatteita sisältyy tämän tarkastus- tai valvontavaliokunnan, uuden valiokunnan, perustamiseen tähtäävän toimikunnan työhön. Työ valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä, ja uskon, että tällä tavalla rakennamme mahdollisuudet huomattavasti nykyistä paremmalle valtiontalouden ja budjetin parlamentaariselle valvonnalle.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Valtiovarainvaliokunta on mietinnössään Valtiontilintarkastajien kertomuksesta kiinnittänyt huomiota moniin tärkeisiin seikkoihin, joista otan esille vain kaksi varsin lyhyesti eli kuntien yhteistyön ja tieverkon nykytilan ja kehittämistarpeet.

Puhemies! Lainaan kolmea kohtaa aivan lyhyesti valiokunnan kannanotoista, jotka koskevat kuntien yhteistyötä.

Ensimmäinen suora lainaus: "Valtiontilintarkastajat ovat ennakoineet kuntien yhteistyön lisääntyvän lähitulevaisuudessa, mikä johtaa siihen, että erityisesti pienten kuntien asukkaiden yhteys palvelun tuottajaan muuttuu välilliseksi. Tämä puolestaan vaatii joko kuntarakenteen voimakasta muuttamista tai seutu- ja maakuntatason hallinnon kehittämistä - - ."

Puhemies! Toinen oleellinen kohta on se, missä valiokunta toteaa kannanotossaan seuraavaa: "Onkin ilmeistä, että tarkoituksenmukaisin tapa edistää kuntien yhteistyötä peruspalveluissa on tukea seudullisen yhteistyön kehittämistä vielä nykyistäkin voimakkaammin. Tähän saakka kunnat ovat olleet melko varovaisia omien tehtäviensä seudullistamisessa."

Puhemies! Kolmas suora lainaus: "Kuntarakennetta uudistettaessa tulee käyttää koko toimenpidevalikoimaa, jossa kuntien yhdistäminen on yksi vaihtoehto muiden joukossa."

Puhemies! Oma sanomani on se, että me olemme paljon Suomessa keskustelleet kuntien yhdistämisestä keinona saada säästöjä aikaan. Henkilökohtaisesti en ole varma siitä, että tämä on ainoa keino. Se voi olla eräs keino, mutta se ei välttämättä ole ainoa keino. Otan esimerkin maasta, jonka hyvin tunnen, ja se on Ranska. Siellä on 36 000 kuntaa ja Suomen oloihin sovellettuna se tarkoittaisi, että olisi noin 3 500 kuntaa asukaslukuun suhteutettuna. Meillä on vain 10 prosenttia tästä eli 443 kuntaa kai tällä hetkellä.

Puhemies! Se, minkä haluan nyt viestittää, on se, että kun Ranskassa sitten seuraa, minkälainen on byrokratia kunnissa, se on aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Ranskassa on pieniä, muutaman sadan asukkaan kuntia, joissa on pormestari ja hänellä ei minkään näköistä henkilökuntaa. Hän itse oikeastaan pistää rahojaan edustamiseen, kun meillä jokaisessa pienessäkin kunnassa, 1500—2000 asukkaan kunnassa, on vähintään kunnanjohtaja, kunnansihteeri ja sen lisäksi vielä sektorijohtajia. Se on aivan selvä, että tällaisessa tilanteessa, jos tällainen byrokratia säilytetään, me tarvitsemme kuntien yhdistämisiä.

Mutta ei kuntien yhdistäminen suinkaan ole ainoa toimenpide, vaan se, että tosiaan nyt lähdettäisiin katsomaan, onko tällainen valtava kuntabyrokratia tarpeen, tarvitaanko joka kunnassa, pienessäkin kunnassa, kunnanjohtajaa, kunnansihteeriä, sektorijohtajia. Näistä vaan sitten kertyy ne ylimääräiset menot, jotka voitaisiin karsia. Puhemies! Toivoisin, että Suomessa enemmän tartuttaisiin tähän. Olen havainnut, että monissa pienissäkin kunnissa on pelko suorastaan siitä, että nyt isompi kunta tulee ja ottaa haltuunsa tämän pienen kunnan. Niin kuin totesin, se ei minun mielestäni ole suinkaan ainoa lähtökohta.

Mitä sitten tulee toiseen asiaan, tieverkon nykytilaan ja kehittämistarpeisiin, niin varmaan me kaikki kansanedustajat olemme samaa mieltä, että tämä Konginkankaan hyvin traaginen onnettomuus sai kansanedustajat ja maan hallituksen miettimään aivan uudelta näkökulmalta tieverkon kehittämistarpeita ja nimenomaan tiestön ja myöskin rautateiden tilaa, mitä voidaan tehdä.

Jos katsotaan, mitä on tapahtunut tierahojen osalta, niin voidaan todeta seuraavaa: Vuodesta 1990 vuoteen 2004 tiemäärärahojen osuus bruttokansantuotteesta on suunnilleen puolittunut. Reaalisesti määrärahat ovat vähentyneet noin kolmanneksen, mikä vuoden 2003 hintatasossa vastaa suurin piirtein 300 miljoonan euron vähennystä. Kun me katsomme vielä erästä toista lukua, joka on se, mitä tieliikenne maksaa veroina valtiolle, niin tieliikenne maksaa noin kuusinkertaisesti sen, mitä tiestön kehittämiseen ja kunnossapitoon tarvitaan. Eli tieliikenne on todella suuri veron ylimääräinen maksaja. Me olemme sen monessa suhteessa hyväksyneet, eikä siitä sen enempää. Mutta varmaan tänä päivänä me kaikki kansanedustajat olemme samaa mieltä siitä, että meidän tiestömme tarvitsee nyt aivan uusia toimenpiteitä ja valitettavasti on niin, että ilman rahaa tiestöä ei saada parempaan kuntoon.

Puhemies! Haluan myös verrata Ruotsin tilanteeseen. Meillähän nyt budjettikehyksiä täällä käsiteltiin viikko sitten, noin 30 miljoonaa euroa vuosille 2005—2008 uusiin kehittämishankkeisiin, ja määrärahatarpeet voivat olla 1,2 miljardia euroa kaiken kaikkiaan. Rahaa siis tarvitaan. Paremmat tiet ja myöskin rautatiet, haluan sitä korostaa, ovat tärkeitä kansalaisten turvallisuuden näkökulmasta, mutta myöskin elinkeinoelämän kannalta. Kun suurelta osin suomalaiset valtatiet on rakennettu 1950-luvulla, niin kuin esimerkiksi se tie, jota itse kuljen, Valtatie 2 Porin ja Helsingin välillä, niin eihän niitä ole tehty nykypäivän tarpeisiin. Erityisesti haluan korostaa, mikä sinänsä on erinomaisen hyvä merkki Suomen talouselämän kyvystä toimia, että suuria rekkoja kulkee niin Valtatie 2:lla kuin muillakin valtateillä, joiden päässä on satamia. Kyllähän tosiasia on se, että ei 1950-luvulla voitu arvata sitä, missä tilanteessa ollaan 2000-luvulla. Sen takia me tarvitsemme pikaisesti toimenpiteitä.

Puhemies! Kaikkien toimenpiteiden ei suinkaan tarvitse olla moottoritiehen tähtääviä, vaan paljon pehmeämmillä toimenpiteillä voidaan saada nopeasti aikaan sekä tehokkuutta että ennen kaikkea turvallisuutta. Mutta ennen tätä haluaisin kuitenkin mainita, että Ruotsissa oli hyvin mielenkiintoinen avaus: Ruotsin sosialidemokraattinen hallitus päätti budjetin ulkopuolisesta 8,5 miljardin kruunun panostamisesta teiden rakentamiseen, ja Ruotsi on jo meitä huomattavasti edellä, ja kaksinkertaisesta määrästä eli 17 miljardista kruunusta rautateiden kehittämiseen. Me olemme infrastruktuurin osalta yhä enemmän kehitysaluetta läntisessä Euroopassa. Suomi erikoispiirteineen, iso maa, missä vientiteollisuus on hyvin tärkeää ja missä talvet ovat pitkät ja aiheuttavat aikamoisia ongelmia kaikille kansalaisille, me olemme vielä erityistilanteessa.

Puhemies! Yksi keino tietysti näitä pehmeitä toimenpiteitä on, että me rakennamme lisää ohituskaistoja, me teemme näitä keskikaiteita, niin kuin Ruotsissa on jo satoja kilometrejä, Suomessa taitaa olla aivan muutama kilometri. Näillä me jo pystymme paljon tekemään liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi. Mutta kaikkea tietysti ei näinkään voi tehdä. Voidaan myöskin ajatella sitä, että raskasta kuljetusta mahdollisuuksien mukaan siirretään rautateille, ja minun mielestäni siinä olisi sekä ympäristöllisesti että kansantaloudellisesti oikea suunta.

Puhemies! Lopetan tämän puheenvuoron toteamalla vain sen, että kaikesta siitä huolimatta, mitä olen sanonut pehmeistä toimenpiteistä, tarvitaan myös lisää rahaa, tarvitaan uusia rahoituslähteitä, niin kuin valiokunnan mietinnössä todetaan, ja tarvitaan vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja. Mutta pelkät puheet ja lupaukset siitä, että jotain tehdään tulevaisuudessa, ei kauan meitä lämmitä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ihan nopeasti tähän vielä. Täällä ed. Kankaanniemi viittasi ed. Vapaavuoren puheenvuoroon aikaisemmalta käsittelyajalta, ja tuo viittaus näihin valituksiin, mihinkä ed. Vapaavuori oli keskittynyt, on kohdasta "Tieverkon nykytila". Kuitenkaan valtiontilintarkastajat eivät ole vaatineet eivätkä esittäneet valitusmahdollisuuksien vaikeuttamista: "Valittamisen pitää sinällänsä olla helppoa. Ratkaisu on löydettävä valitusten nopeamman käsittelyn kautta, esim. lyhentämällä lausuntojen antamisaikoja." Siis tämä oli se asia, joka oli itse tilintarkastajien kertomuksessa. Siis he kiinnittivät huomiota lähinnä pitkiin aikoihin, mitä menee näiden valitusten käsittelyyn, mutta eivät halunneet valitusten teon vaikeuttamista.

Mitä tulee Vuosaaren satamaan ja valittamiseen, niin lähtökohtaongelmahan on myöskin ajan pituuden suhteen se, että on ollut erilainen seutukaavamerkintä nykyisessä maakuntakaavassa. Se on "muuna kuin teollisuusalueena" ja näin ollen jouduttiin myös seutukaava muuttamaan eli nykyinen maakuntakaava, ja tämä asia ilman valituksiakin olisi vienyt oman aikansa. Näin ollen Vuosaari tässä suhteessa ei ole kovin hyvä esimerkki. Tässä sitä paitsi siis valtiontilintarkastajat puhuivat teistä, tielinjauksista ja tieverkon kehittämisestä.

Kun ed. Vapaavuori on helsinkiläinen kansanedustaja, vaikkei nyt olekaan paikalla, niin kuitenkin viittaisin siihen, että erityisesti helsinkiläisten kansanedustajien, mitä tulee Vuosaareen, olisi syytä olla huolissaan tbt:stä eli tributyylitinasta ja sen määrästä Vuosaaren telakka-alueen sedimenteissä, koska niitä läjitetään ympäristöön ja se on aito ympäristöongelma, joka kyllä mielestäni ansaitsisi myös paikallisten kansanedustajien huolen.

Mutta takaisin vielä tähän valtiovarainvaliokunnan mietintöön. Tässä todellakin tieverkon nykytilaan viitataan, ja ed. Elo käytti hyvän puheenvuoron, muutkin nimenomaan resursseista, ja aivan oikein, meidän tulisi Suomessa katsoa sitä, ettemme me menetä kansallisvarallisuuttamme siinä, että tieverkosto koko ajan rapistuu ja rappeutuu kokonaisuudessaan, nimenomaan hiukankaan alemman tason infra. Siis ehkä pidämme huolta E18:sta, ei kokonaan siitäkään, mutta nimenomaan alemman tason tieverkko sitten rapistuu vielä nopeammin.

Samalla se, mikä erityisesti nyt on jäänyt ulkopuolelle huomiomme, on rataverkko, ja nimenomaan, vaikka huomiotakin on kiinnitetty, niin rahaa ei ole tullut. Ratahallintokeskuskin on linjannut tulevaisuuden nimenomaan heikentyvästi niin, että vähemmän käytetään varoja rataverkon ylläpitämiseen kuin se vaatisi. Tämä on ollut tietoinen valinta. Sitten tulee nopeusrajoituksia, akselipainorajoituksia jne. Tämän lisäksi vielä on erityisesti kehityskatveessa uusien ratalinjauksien avaaminen, joka olisi kestävän kehityksen kannalta ja alueiden kehittämisen kannalta ensisijaista. Viittaan edelleen siihen, että Pääkaupunkiseudulta itään ei ole ratayhteyttä, ei ole kiskoja. Tämä on todellakin kaakkoisimmalle Suomelle suuri menetys, toisaalta tulevaisuuden uhka. Se, että meillä on oikorata, on sinänsä hyvä asia, mutta se ei kuitenkaan ole peruste sille, että me kaikki muut tulevaisuuden ratahankkeet, uudet hankkeet, ikään kuin katsoisimme turhiksi. Se ei ole mikään korvausinvestointi niille. Tässä tuli esiin, miten Ruotsissa on laajasti katsottu asioita, ja samalla tavalla meidän tulisi laajasti katsoa myös Suomessa.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Liikennejaoston ja kauppa- ja teollisuusjaoston jäsenenä haluan kommentoida valtiontilintarkastajien kertomusta viime vuodelta kahden eri seikan osalta.

Ensinnäkin on syytä kiinnittää huomiota, niin kuin täällä on ollut monen edustajan puheenvuorossa, tieverkon nykytilaan ja erityisesti sen kehitystarpeisiin. Todettakoon alkuun, että sekä useitten eri selvitysten että kokemusten perusteella maamme tie- ja rataverkon nykykunto on riittämätön ja se aiheuttaa lisäkustannuksia, ongelmia sekä turvallisuusriskejä teillä liikkujille.

Liikenneväylistä huolehtiminen ei tällä hetkellä ole alueellisesta näkökulmasta tasapuolista, ja tämän ovat huomanneet myös valtiontilintarkastajat. Laajennus- ja kunnossapitovaroja ei ole ohjattu sinne, missä niitä olisi kipeimmin tarvittu. Tie- ja rataverkon kunnossapitoon ei myöskään ole osoitettu riittävästi määrärahoja, ja Tiehallinnon eilisen kommentin perusteella kaikki uudet tiehankkeet saattavat viivästyä jopa usealla vuodella. Tähän meillä mielestäni todellakaan ei ole varaa.

Hallituksen pitäisikin ymmärtää, että nimenomaan maantieliikenteellä on maassamme erityisen suuri merkitys muun muassa metsäteollisuuden kilpailukyvyn sekä alueellisen elinvoimaisuuden kannalta, ja teistä on silloin pidettävä erittäin hyvää huolta.

Valtiontilintarkastajat puuttuvat kertomuksessaan tiehankkeiden osalta myös valitusten käsittelyaikoihin. Valtiovarainvaliokunta yhtyy niin ikään tähän kantaan. Ongelmana näissä valituksissa on erityisesti se, että suurissa tiehankkeissa valittaja voi olla useassa eri vaiheessa sama henkilö ja monessa eri asiassa ja näin ollen hankkeiden eteneminen voi viivästyä jopa useilla vuosilla. Tämä on merkittävien tiehankkeiden viivästymisen todellinen ja erityisen suuri ongelma, ja siihen tulee jatkossakin meidän kiinnittää huomiota.

Liikennemääristä maanteillä: Liikennesuorite tavarakuljetuksen osalta kumipyöräliikenteen osalta on 440 miljoonaa tonnia vuodessa ja rautateitten osalta noin 60 miljoonaa tonnia vuodessa. Täällä monet edustajat ovat suositelleet, että tavaraliikennettä, raskasta liikennettä, olisi siirrettävä maanteiltä rautateille, mutta silloin meidän täytyy muistaa sisävesikuljetuskapasiteetti, mikä tällä hetkellä on vain 2 miljoonaa tonnia vuosittain. Sinne voisi minun mielestäni siirtää raskasta liikennettä.

Koko tavaraliikenteen kuljetuspotti on 44 miljardia euroa vuodessa, ja sitten tieliikenteeltä valtio perii polttoainemaksuja ym. noin 6 miljardin euron edestä, eli yhteensä 50 miljardin edestä rahaa liikkuu maanteillä. Tieinvestoinnit olivat Lipposen ykköshallituksen aikana 1,1 miljardia markkaa ja Lipposen kakkoshallituksen aikana 1 miljardi, ja nyt Vanhasen hallituksen aikana määrä on edelleen 1 miljardi. Toisin sanoen 50-kertaisesti enemmän rahaa liikkuu maanteillä kuin maanteiden investointeihin siirretään valtiovallan taholta.

Mielestäni olisi kiinnitettävä jatkossa huomiota päätieverkoston pullonkauloihin. Esimerkiksi E18:n Koskenkylä—Loviisa-moottoritien rakentamista pitäisi kiirehtiä, sen toista kaistaa, samoin Loviisa—Kotka-välin rakentamista ja samoin Hamina—Vaalimaa-välin rakentamista moottoritieksi.

Sitten, herra puhemies, toiseksi haluan kiinnittää huomiota valtiontilintarkastajien huomioihin kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalta, jossa tarkastajat keskittyvät syystäkin kahteen aiheeseen. Toinen kosketti kaivannaisteollisuutta ja toinen valtion tavoitteita pääomasijoitustoiminnassa ja näiden tavoitteitten toteutumista. On mielestäni hyvin tärkeää, että sinne, missä markkinaehtoinen rahoitus ei ole riittävän kattavaa, suunnataan valtion toimintoja entistä tehokkaammin myös riskien ottamisen kannalta. Teollisuussijoitus on hyvä esimerkki tästä. Se on sataprosenttisesti valtion omistama, ja siellä vuoden 2003 alusta minun mielestäni yritysten siemenrahoitus on lähtenyt hyvin käyntiin.

Haluaisin tässä kuitenkin tuoda esille huoleni yleisestä talouden tilasta Suomessa ja siitä, miten saisimme yritystoimintaa, talouskasvua ja sitä kautta hyvinvointia elvytettyä. Erityisesti huomiota tulisi kiinnittää siihen, millä tavalla luodaan uutta yritystoimintaa sekä edistetään nykyisten yritysten kasvua ja kehitystä. Myös investointitoimintaa mielestäni tulisi vauhdittaa. Yritysten investointien poisto-oikeutta pitäisi nostaa 100 prosenttiin seuraavan kolmen vuoden aikana, jos me haluamme säilyttää teollisuuden investoinnit Suomessa, koska teollisuuden kokonaistuotannon kasvu 1990-luvulla oli 8 prosenttia ja nyt 2000-luvulla vain alle 1,5 prosenttia. Teollisuuden taseet ovat erittäin vahvat. Jos jotain porkkanaa investoinnin suhteen valtio ei teollisuudelle tee, pelkään, että teollisuuden investoinnit siirtyvät yhä enemmän ulkomaille ja lähinnä Aasiaan, missä on markkinat ympärillä ja halpa työvoima.

Työllisyyskehityksen este on myös hallituksen kaavailema yritysverouudistus, joka uhkaa myös ajaa tuotantoa ja yrityksiä pois Suomesta. Lisäksi veromuutoksia odoteltaessa yritysten taseet tyhjenevät osingonjakojen myötä. Ihmettelenpä vaan, voidaanko tällaisilla veropäätöksillä luoda uutta kasvua ja kehitystä Suomen taloudelle ja hyvinvoinnille. Epävarmuus johtaa siihen, että yrityksissä ei uskalleta todella investoida eikä työllistää. Jos meillä ei ole yrityksiä, ei myöskään ole tuotantoa eikä työtä eikä verotuloja. Kun nämä on menetetty, tervemenoa myös hyvinvointiyhteiskunta.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Ihan pari lyhyttä kommenttia: Kun täällä näistä liikennemäärärahoista on monessa puheenvuorossa puhuttu, niin täytyy todeta se, minkä olen todennut myöskin valtiovarainministeri Kalliomäelle, että kyllä liikenne- ja viestintäministeriön kehys on katastrofaalisen heikko ja vajavainen. Se on totta, ja se on totta monta kautta. Se on rautatieliikenteen, se on tieliikenteen, se on vesiväyläliikenteen ja se on ylläpidon, kunnossapidon ja myöskin liikenneturvallisuuden kannalta kestämättömällä tasolla.

Mutta se puheenvuoro, jonka valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ed. Ahde käytti täällä, aiheuttaa tämän toisen kommentin: Työryhmä, jota hän vetää, on minun mielestäni ainakin päätymässä oikean suuntaiseen ratkaisuun siltä pohjalta, mitä hän puheenvuorossaan asiaa tarkasteli. On varmasti jämäkämpää eduskunnan kannalta ja eduskunnan roolin vahvistamista ja tätä kautta parlamentarismin vahvistamista se, että tällainen tarkastustoiminta olisi kiinteämmin eduskunnan yhteydessä ja erityisesti tällaisen muodostettavan valiokunnan käsissä. Turhaa päällekkäisyyttä, kaksinkertaista käsittelyä, poistettaisiin.

Arvostan toki valtiontilintarkastajien toimintaa. He tekevät arvokasta työtä. Usein he ovat aiemmin täällä eduskunnassa toimineita ja sittemmin eduskunnasta pois jättäytyneitä tai jätettyjä edustajia. Mutta uskon sen kuitenkin, että vaikka he ovat tehneet hyvää työtä, vähintäänkin yhtä hyvää työtä pystytään tekemään ihan olemassa olevan eduskunnan toimesta, jos tähän tarkoitukseen erillinen tarkastusvaliokunta tavalla tai toisella muodostetaan.

Pentti Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Vielä lyhyt huomio lähinnä myöskin ed. Kuosmasen puheenvuoron pohjalta. Viittaan Valtiontilintarkastajien kertomuksen sivulle 234 vielä uudelleen ja totean, että itse valitusoikeuden heikentämistä ei Valtiontilintarkastajat kuitenkaan esitä, ei myöskään valtiovarainvaliokunnan mietintö. Tätä haluaisin painottaa. Nämä ongelmat pitkissä valitusajoissa, mihinkä ed. Kuosmanen viittasi, ovat sinänsä kyllä olemassa.

Mutta vielä myöskin näihin infrastruktuurin rahoituskohteisiin: Kyllä nykyaikainen laajakaistainen moottoriliikennetie on varsin hyvä vaihtoehto moottoritielle silloin, kun on olemassa tilanne, että rahoitus ei anna mahdollisuutta tällaiseen moottoritiehen eivätkä liikennemäärät sitä vaadi ja edellytä.

Kun kansanedustaja Kuosmanen viittasi tuonne Kaakkois-Suomen E18:aan, niin kyllä nimenomaan Haminan ohitustie on tärkeä asia. Se jäi mainitsematta.