Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Huomasin, että ed. Skinnari eli talousvaliokunnan puheenjohtaja on vetänyt puheenvuoronsa tästä pois. Hän ei voi olla täällä keskustelussa paikalla eikä esittelemässä mietintöä. Tämä on tietysti valitettavaa, koska tämän mietinnön käsittelyn yhteydessä paljastui eräs hyvin merkittävä seikka.

Voidaan katsoa, että sinänsä tässä lakiehdotuksessa lähinnä päätetään hyvinkin teknisluontoisista asioista, myöskin lainsäädäntöteknisistä asioista. Mutta valiokunta havaitsi, että vuoden 2005 ydinvastuulakia, joka täällä on säädetty, ei ole voitu panna voimaan siitä syystä, että kyse on kansainvälisen sopimuksen ratifioinnista, niin sanotun Pariisin sopimuksen, jota ei ole voitu ratifioida sen takia, että 15 sopimusvaltiota on jättänyt tämän saattamatta voimaan.

Ja mistä onkaan kysymys? Kysymys on siitä, että vakuutusyhtiöt eivät ole valmiit lisäämään omaa vastuutaan ydinonnettomuuksista. Nyt tietysti herää kysymys, miksi ne eivät ole valmiita tällaiseen. Epäilemättä ne oivaltavat, että pahimmillaan ydinonnettomuus voi aiheuttaa erittäin merkittäviä korvausvastuita, ja varmaankin siellä myös on todennäköisyyslaskelmia siitä, että tällainen onnettomuus todella voi tapahtua ja pienemmätkin ydinvoimaonnettomuudet ovat vaikutuksiltaan tietysti erittäin suuria. Meidän ei tarvitse edes puhua Tšernobylin onnettomuuden kaltaisesta onnettomuudesta.

Valitettavasti tilanne on siis se, että samalla, kun tässä maassa on vireillä ainakin kolme ellei neljä ydinvoimahanketta — ympäristövaikutusten arviointiselvityksiähän on meneillään useampia, niitä on tiettävästi meneillään kuusi kappaletta — niin samaan aikaan eduskunnalle selviää, että tällainen perustavan laatuinen asia kuin kolmansien tahojen vastuu ydinvoimaonnettomuuksista on täysin alkutekijöissään. Mielestäni tämä on vakava signaali siitä, että eduskunnan todella täytyy perehtyä siihen, onko ylipäätänsä näissä olosuhteissa realistisia edellytyksiä edes tämän korvausvastuun osalta ottaa vastuuta sen tyyppisistä päätöksistä, jotka ehkä tulevat tällä vaalikaudella — saattavat tulla hyvinkin pian — hallituksen ja eduskunnan eteen, eli kyse on mahdollisista uusista ydinvoimalahakemuksista.

Se, mikä tässä on erityisen mielenkiintoista, on se, että kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on aivan hiljattain saanut aikaan melkoisia reaktioita sillä, että hän on todennut, että näissä olosuhteissa valtion tulee lisätä merkittävästi takausvastuutaan ydinvoimaloissa, jolloin valtion rahoja voitaisiin tarvittaessa käyttää mahdollisissa onnettomuustilanteissa. Ministeri Pekkarinen on sanonut, että ilmeistä on, että ainoa mahdollisuus täyttää aukot vakuutuksissa ja siten tyydyttää uuden pöytäkirjan ja uuden ydinvastuulain määräykset on hankkia valtiontakaus niin meillä kuin todennäköisesti ainakin valtaosassa sopimusvaltioista. Tämä kävi ilmi, kun ministeri Pekkarinen vastasi kansanedustaja Janina Anderssonin ja ed. Markku Uusipaavalniemen kirjalliseen kysymykseen, miksi ydinvastuulain muutosta vuodelta 2005 ei ole saatettu voimaan ja milloin se tulee voimaan.

On todella vahinko, että näin ison mittaluokan kysymyksestä keskustellaan tällä tavalla illan päätteeksi ja edes talousvaliokunnan puheenjohtaja ei voi olla täällä paikalla selostamassa, mistä oikein on kysymys.

Mutta sitten, arvoisa puhemies, toiseksi, kun tämä hallituksen esitys kuitenkin kattaa myös kysymyksiä ydinjätehuollosta, niin haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Jukka Laaksonen on tänä talvena pienelle paikallislehdelle, ei tosin mille tahansa paikallislehdelle, vaan Loviisan Sanomille antamassaan haastattelussa antanut ymmärtää, että Suomessa joudutaan harkitsemaan kokonaan uudestaan myös ydinjätehuoltoa. Hän on melko selväsanaisesti viitannut siihen, että Suomessa eduskunnan päättämä loppusijoitusratkaisu eli korkea-aktiivisen ydinjätteen eli käytetyn polttoaineen hautaaminen kallioluolaan puolen kilometrin syvyyteen lopullisesti ei tule olemaan lopullinen ratkaisu, vaan hän katsoo, että kun maailmassa on syntynyt kiinnostusta ydinvoiman lisärakentamiseen — hän muuten kiinnittää huomiota siihen, että tämä kiinnostus on aivan tavattoman valtaisaa kehitysmaissa, ja tämäkin on meille mielenkiintoinen signaali siitä, haluammeko todella, että kehitysmaat ottavat laajamittaisesti käyttöön ydinvoimaa — tämä laaja kiinnostus ydinvoimaan tulee aiheuttamaan sen, että täytyy niin sanotusti ryhtyä kierrättämään uraania, jolloin sitä riittää pidemmäksi aikaa.

Mitä tämä tarkoittaa? Tämä tarkoittaa sitä, että ydinvoimaloiden käytetystä polttoaineesta erotetaan edelleen halkeamiskelpoiset materiaalit ja niistä tehdään uutta polttoainetta. Tämähän kuulostaa erittäin hyvältä, mutta kaikki, mitä me tiedämme vuosikymmenten ajalta ydinjätteen jälleenkäsittelystä — ja siitä tässä olisi kysymys — antaa syyn olla huolestuneita siitä, että tämän jälleenkäsittelyn riskit ja ympäristöhaitat ovat erittäin mittavia alkaen siitä, että silloin ydinmateriaalia joudutaan kuljettamaan edestakaisin paikasta toiseen, käytettyä polttoainetta viedään laitoksiin, joissa niitä voidaan jälleenkäsitellä, ja sitten uusi polttoaine taas viedään voimalaan, ja tästä jälleenkäsittelystä syntyvät korkea-aktiiviset jätteet on haudattu jonnekin.

Mikä on mielenkiintoisinta, on se, että pääjohtaja Laaksonen katsoo nyt, että kyllä kuitenkin kaikesta huolimatta, vaikka aivan ilmeisesti tätä perusratkaisua joudutaan arvioimaan uudelleen, kannattaa rakentaa tämä Olkiluodon niin sanottu luola, loppusijoituspaikka, koska sitä tullaan joka tapauksessa hänen mielestään tarvitsemaan siihen, että jälleenkäsittelyn yhteydessä syntyvät korkea-aktiiviset jätteet sitten on haudattava jonnekin.

No, sitten asian seuraava puoli on se, että erään televisio-ohjelman mukaan, MOT-ohjelman, joka esitettiin viime vuonna, on myöskin selvää, että Stuk on ottanut aika merkillisen roolin välittäjänä Euroopan unionin ja Venäjän välillä ydinjätehuoltokysymyksessä. Vaikuttaa nimittäin siltä, että Stukin pääjohtaja Laaksonen on petaamassa sellaista ratkaisua, että Länsi-Euroopan valtiot, jotka kärsivät siitä, että niillä ei ole minkäänlaisia poliittisia edellytyksiä ratkaista ydinjäteongelmaa, voisivat tulevaisuudessa selvitä tästä ongelmasta viemällä ydinjätteensä jälleenkäsiteltäväksi Venäjälle.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Se ensinnäkin tarkoittaa sitä, että Itämerellä tulevat, jos näin käy, radioaktiivisten ja muuten vaarallisten aineiden kuljetukset lisääntymään voimakkaasti. Ja, arvoisa puhemies, tänään on Helsingin ohittanut laiva, jossa on uraania ja siihen liittyen vaarallista heksafluoridia, joka on kemiallinen myrkky.

Stukin pääjohtaja oli sitä mieltä edellä mainitussa televisio-ohjelmassa, että nämä tällaiset laivakuljetusten riskit eivät ole mitään verrattuna öljyonnettomuuden riskiin. Mutta ajatellaanpa nyt tilannetta Itämerellä. On aivan selvä, että Itämerellä kulkee jo niin paljon aluksia, että on vain ajan kysymys, että tapahtuu joku vakava tör-mäys esimerkiksi Helsingin ja Tallinnan reitin ja idästä länteen kulkevan reitin risteyskohdassa, juuri Helsingin kohdalla keskellä kapeata Suomenlahtea. Se voi silloin olla myös aivan hyvin öljykuljetus, mutta myöskin nämä uraani- ja heksafluoridikuljetukset ovat ympäristövaarallisia siitä syystä, että jos esimerkiksi tällaisella aluksella sattuu tulipalo, niin silloin voi syntyä tällainen reaktio, jonka tuloksena myöskin lämmön vaikutuksesta syntyy saastepilvi, jossa heksafluoridi pääsee vapaaksi, ja sitä voi kulkeutua helposti leijuvana aineena hyvinkin pitkien etäisyyksien päähän.

Näyttää siltä, että eduskunnassa todellakin olisi syytä käydä hyvin periaatteellista keskustelua siitä, mitä tämä Suomen markkinoima innostus ydinvoiman lisärakentamiseen kansainvälisesti itse asiassa tarkoittaa.

Lopuksi haluaisinkin sanoa, että on täysin mahdotonta puhua enää tänä päivänä mistään kotimaisesta tai kansallisesta ydinvoimasta tai ydinvoimapolitiikasta. Ydinvoimapäätökset eivät ole missään mielessä vain Suomen asia, vaikka niitä täällä, tässä talossakin, tekisimme tulevaisuudessa antamalla lupia uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen.

Erityisesti on oltava varovaisia juuri siksi, että täältä haetaan esimerkkiä. Tämän on Stukin pääjohtaja kyseisissä haastatteluissaan tehnyt selväksi, että Suomeen kohdistuu tällaista ydinvoimaturismia aivan samalla tavalla kuin meille on tullut Pisa-turisteja ottamaan selvää, miksi me olemme niin edistyksellinen maa koulutusasioissa, ja ne maat, jotka tänne erityisesti haluavat tulla oppia saamaan, ovat kehitysmaita.

Pitäisi todellakin puhua siitä, onko ydinvoima lainkaan mikään merkittävä ratkaisu esimerkiksi maailman ilmasto-ongelmiin. (Puhemies: 10 minuuttia on kulunut!) Vihreiden kanta tähän asiaan on aivan selvä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Hautala puheenvuoronsa ensimmäisenä asiana käsitteli tätä vakuutusasiaa, joka on tässä mietinnössä hyvin näyttävässä roolissa. Tässä herää kysymys siitä, onko tässä ihan uudesta havainnosta, vakuutusyhtiöitten jälkiheräämisestä, kysymys vai onko jostakin peräti muusta.

Tosiasia on, että kun 15 vuotta sitten tässä salissa käytiin yksi monesta ydinvoimakeskustelusta, niin silloin kävi jo ilmi, että Yhdysvalloista lähtien eivät vakuutusyhtiöt vakuuta ydinvoimalaitoksia lainkaan. Siellä taustalla oli niin sanotun Kolmen mailin saaren ydinvoimalan onnettomuus ja siitä seurannut tilanne, joka ei ratkennut mitenkään muuten kuin siten, että yhdysvaltalaiset ja ylipäätään pohjoisamerikkalaiset ydinvoimalaitokset vakuuttivat renkaana toinen toisensa niin, että jos yhdessä tapahtuu onnettomuus, niin kaikki osallistuvat näihin kor- vauksiin.

Suomihan on tässä suhteessa poikkeavassa asemassa, koska täällä, niin kuin kuulimme, ministeri Pekkarinen haluaisi peräti valtion vastaavan kaikesta.