Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Demokratia ja kansalaisten osallisuus ovat Pohjoismaiden ja pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme kivijalka. Poliittinen järjestelmämme perustuu edustukselliseen demokratiaan. Meidän on muistettava, että myös demokratian vanhin muoto on kuitenkin suora osallistuminen. Sitä sovellettiin jo ennen edustuksellisten muotojen käyttöön ottamista, eikä sen soveltamisen tarve ole koskaan päättynyt, eikä ole näkyvissä sellaista tilannetta, että se päättyisi. Kansalaisten välittömän osallistumisen tarve saattaa olla tänä päivänä jopa kasvussa. Mutta kysymys kuuluu, löydetäänkö osallistumiselle tähän aikaan soveltuvat muodot.

Edustukselliseen demokratiaan ja demokratian järjestelmäämme liittyy tällä hetkellä merkittäviä ongelmia. Muun muassa voi sanoa, että osin globalisaatio, kansainvälinen integroituminen, hallinnollisten toimintojen verkottuminen ja yhteiskunnallisten asioiden yleensä monimutkaistuminen sekä niitä koskevan valmistelun asiantuntijavaltaistuminen ovat aiheuttaneet, että perinteisten edustuksellisten elinten suhteellinen asema on jopa heikentynyt. Kansalaisten kiinnostus edustuksellista demokratiaa kohtaan on myös vähentynyt. Tästäkin johtuen on löydettävä uusia tapoja demokratian toteuttamiseksi. Tämä on siihen vakava syy.

Kunnallinen itsehallinto on suomalaisen demokratian tärkeä osa-alue. Kunnallisella itsehallinnolla tarkoitetaan paitsi valtion ja kuntien välistä suhdetta myös kunnan oman organisaation ja kuntalaisten välistä suhdetta. Poliittisessa päätöksenteossa ja julkisessa keskustelussa kunnallinen itsehallinto ymmärretään useimmiten juuri kuntien ja valtion välisen suhteen kuvaajana. Niinpä valtion ja kuntien väliset kuntapoliittiset jännitteet purkautuvat herkästi kunnallisen itsehallinnon puolustukseksi. Paljon vähemmän kunnallisen itsehallinnon kehitystä pohditaan siitä näkökulmasta, mikä on kunnallisen demokratian tila, mihin suuntaan kuntapäättäjien ja kuntalaisten välinen suhde on viime aikoina kehittynyt. Kuntien ja valtion väliset ristiriidat herättävät aivan oikein osin kunnallisen itsehallinnon puolustajat kamppailuun itsehallinnon turvaamiseksi.

Mutta onko kunnan päättäjien ja kuntalaisten välinen suhde täysin ongelmaton, vai miksi emme näe ja kuule yhtä aktiivista toimintaa tämän toisen kuntien itsehallinnon osa-alueen kehittämiseksi? Mielestäni tällä hetkellä on selviä merkkejä siitä, ettei kaikki ole kohdallaan kuntien päättäjien ja virkamiesten sekä kuntalaisten välisessä suhteessa. Vai mistä mielestänne kertoo se, että kun kunnissa on puutteita peruspalvelujen järjestämisessä, valtiota haetaan herkästi apuun ongelmien korjaamiseksi? (Hälinää)

Arvoisa rouva puhemies! Kuntalaiset, kuntien henkilöstö, järjestö- ja muut tahot vaativat itse asiassa, että valtio määrittelee täsmällisesti lainsäädännön tai muun ohjauksen avulla, minkälaisia palveluja kuntien pitää kuntalaisille tuottaa. Eikö tämä ole itse asiassa vahva viesti siitä, että kuntalaisten tahto ei välity riittävän hyvin kunnan omaan päätöksentekoon? 1990-luvulla toteutetut valtionosuusjärjestelmän ja kuntalain uudistukset vahvistivat paikallista itsehallintoa siten, että kunnat saivat entistä pidemmälle menevän oikeuden itse päättää kunnan talouden, palvelujen ja hallinnon järjestämisestä. Kunnan päätösvallan lisäämisen vastapainoksi myös kunnallisen demokratian toimivuuden kehittäminen oli silloin lainsäätäjän tavoitteena. Kuntatalouden vaikeudet merkitsevät kuitenkin sitä, että tehokkuus- ja taloudellisuusnäkökulmaa painottaneet ja liikkeenjohto-oppeihin nojautuneet uudistukset ovat johtaneet politiikan roolin epäselvyyteen kunnallisessa päätöksenteossa. Tämän myötä väistämättä myös kuntalaisten todelliseen vaikuttamiseen johtavan osallistumisen kehittäminen on käytännössä jäänyt toissijaiseen asemaan.

Suomalaiset arvostavat kunnallisia hyvinvointipalveluja, ja kunnallisesta itsehallinnosta halutaan pitää kiinni demokratian perusarvona. Kuitenkin monissa tutkimuksissa on osoitettu, että kuntalaiset eivät ole kiinnostuneita kunnallisista luottamustehtävistä eivätkä arvosta paikallista politiikkaa siinä määrin kuin ehkä voisi tätä tutkimustaustaa vasten odottaa. Myös kunnallisvaalien laskeva äänestysprosentti on huolestuttava piirre suomalaisessa demokratiassa.

Hallitus on ohjelmansa mukaisesti pyrkinyt vahvistamaan kansalaisyhteiskuntaa lisäämällä kansalaisen osallisuutta ja myös ehkäisemällä syrjäytymistä. Kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat nousseet lainsäädännössä esille erityisesti kuntalaissa sekä uudessa maankäyttö- ja rakennuslaissa. Käytännön toimintamalleja osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteuttamiseksi varsinkin paikallishallinnon tasolla on kehitetty valtakunnallisessa Osallisuus-hankkeessa vuosina 1997—2001.

Nyt eduskunnalle annetussa valtionneuvoston selonteossa käsitellään kansalaisten suoran osallistumisen kehittymistä ja Osallisuus-hankkeessa kehitettyjä uusia toimintamalleja. Selonteon painopiste on kunnallisessa toiminnassa. Kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia turvaava lainsäädäntö on tällä hetkellä varsin laaja ja kattava. Osallistumisen ja vaikuttamisen lähtökohdat on myös kirjattu perustuslakiin. Osallistumista kunnalliseen päätöksentekoon koskevat yleiset säännökset on koottu kuntalakiin, joka liittää osallistumisen ja vaikuttamisen vaatimukset kaikkeen kunnalliseen toimintaan. Kuntalain 27 §:n mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.

Edustuksellisen demokratian ja kansalaisten suorat osallistumismuodot muodostavat yhdessä toimivan demokratian kokonaisuuden. Sen toimivuus edellyttää hallinnon, poliittisten päätöksentekijöiden ja kansalaisten keskinäistä luottamusta. Luottamus taas mielestäni vahvistuu selvästi vuorovaikutuksessa. Keskeinen edellytys on koko virkamiesorganisaation ja poliittisten päätöksentekijöiden sitoutuminen vuorovaikutteiseen toimintatapaan. Päättäjien, viranhaltijoiden ja kansalaisten vuoropuhelu on kuitenkin vielä kehityksensä aivan alkuvaiheissa. Päättäjien ja virkamiesten valmius osallistua osallistumisfoorumien ja tilaisuuksien järjestämiseen on selvästi vielä puutteellista. Myös voi sanoa, että kansalaiset käyttävät heille tarjottuja suoran osallistumisen muotoja toivottua huomattavasti vähemmän. Lainsäädännön mahdollistamia osallistumisen tapoja ja keinoja on käytetty, mutta odotettua hitaammin ja vähemmän kuin olisi mahdollista.

Osallisuus-hanke on ollut sisäasiainministeriön koordinoima valtakunnallinen hanke, jossa on kuntien kanssa yhteistyössä kehitetty uusia toimintamalleja lainsäädännön suomien kansalaisten ja kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteuttamiseksi. Kunnat ovat toteuttaneet itsenäisesti omia hankkeitaan, ja tärkeää onkin ollut löytää osallisuudelle paikallinen tulkinta- ja toimintatapa. Osallisuus-hankkeen kuntaprojektit ovat kohdistuneet alueelliseen toimintaan, lasten ja nuorten osallisuuteen sekä kunnan palautekanavien ja hallinnon toimintatapojen kehittämiseen.

Hankkeen tulokset ovat, sanoisin, lupaavia. Asukkaita on monin eri tavoin aktivoitu osallistumaan oman alueensa asioiden hoitoon. Yhteissuunnittelulla on parannettu palveluiden laatua. Tietoyhteiskuntaa on rakennettu ruohonjuuritasolta aloittaen, ja mikä ilahduttavinta, toiminta lasten ja nuorten parissa on ollut erittäin onnistunutta. Osallisuus-hankkeesta saadut kokemukset voidaankin tiivistää seuraaviin johtopäätöksiin:

Vuoropuhelua on lisättävä. Kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelun lisääminen vahvistaa luottamusta ja demokratian toimivuutta. Tietoverkot ovat uusi ja tehokas väline vuoropuheluun, mutta myös perinteiset viestinnän välineet ovat edelleen käyttökelpoisia. Myös kansalaisilta saatavan palautteen systemaattista hyödyntämistä on kehitettävä.

Hallinnon sitoutumista osallisuuteen ja vuorovaikutukseen on myös parannettava. Merkittävä lähtökohta osallistumisen kehittämiselle on osallisuuden periaatteiden sisällyttäminen kaikkeen valtion ja myös kuntien toimintaan. Sen toteuttaminen käytännössä edellyttää johdon ja myös henkilöstön sitoutumista osallisuuteen perustuvaan vuorovaikutteiseen toimintatapaan.

Päätöksentekijöiden ja hallinnon henkilöstön valmiuksia on myös kehitettävä siten, että vuorovaikutusten ja osallisuuskäytäntöjen hallitsemisesta tulee osa ammattitaitoa. Tietotekniikan tarjoamia mahdollisuuksia on myös hyödynnettävä tehokkaammin. Uusi teknologia tarjoaa vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia osallisuuden edistämiselle. Tietoverkkojen kautta tapahtuvan viestinnän on palveltava kansalaisia eikä vain virkakoneistoa. Kansalaisten kannalta on keskeisintä se, että tiedotus on selkeää ja vuorovaikutusfoorumit ovat helppokäyttöisiä.

Seutuistuminen ja hallinnon verkottuminen on myös haaste demokratialle. Kuntien seudullisen ja muun yhteistyön kasvu ja monimuotoistuminen sekä kuntien koon kasvu muodostavat sekä haasteen että myös mahdollisuuden demokratian ja kuntalaisten osallistumisen kannalta. Yhden keinon demokratian kehittämiseksi tarjoavat aluelautakunnat ja alueelliset yhteistyöelimet. Mikäli seutuyhteistyöllä onnistutaan vahvistamaan alueellisen kehityksen ja päätöksenteon liikkumavaraa, antaa tämä nykyistä todellisempia vaikuttamisen paikkoja myös paikalliselle demokratialle.

Kaikkien osallisuus on myös tärkeää. Erityisesti ikääntyvien kansalaisten osallisuuden edellytyksiin on meidän kiinnitettävä huomiota. Tietotekniikkaan perustuvia ratkaisuja kehitettäessä on otettava huomioon kaikkien väestöryhmien koulutustarpeet. Kunnissa toimivat vanhus- ja vammaisneuvostot samoin kuin erilaiset asiakasraadit ja palvelujen käyttäjiä edustavat toimielimet ovat tärkeä voimavara kunnan toiminnan kehittämisessä. Todellisen osallistumisen ja vaikuttamisen turvaamisessa on kysymys meidän kaikkien tulevaisuudesta.

Viimeisenä johtopäätöksenä on demokratian tulevaisuuden ydinkysymys eli lasten ja nuorten kansalaisiksi kasvaminen. Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen niin koulu- kuin kuntayhteisönkin kehittämisessä on ajattelutapa ja myös toimintatapa, jonka systemaattinen kehittäminen tuottaa myönteistä tulosta niin koulun kuin sitä ympäröivän yhteiskunnankin elämään. Siinä on vastuu sekä kodilla, koululla että koko yhteiskunnalla.

Koululla on myös keskeinen asema yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen oppimisessa. Yhteisten asioiden hoitoa ja yhteiskunnallista päätöksentekoa koskevien asioiden oppiminen ja kouluyhteistyön toimintaan osallistumisesta kertyvät myönteiset kokemukset muodostavat tärkeän perustan vastuullisuuteen ja aktiivisuuteen ja sen kautta myös aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamisessa. Osallisuus on keino estää myös osaltaan lapsen tai nuoren syrjäytymistä. Mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa voi olla todellinen vaihtoehto esimerkiksi kodin tarjoamalle osattomuuden tai voimattomuuden mallille. Mutta erityisesti lasten ja nuorten kohdalla tärkeää on, että he näkevät ehdotuksensa tulevan asiallisesti käsitellyiksi ja ideansa myös toteutetuiksi. Vasta tällöin lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus uskoa ja luottaa osallisuuteen ja vaikuttamiseen.

Hallitus katsoo selonteossaan, että lainsäädäntö on suoran osallistumisen kannalta suurin piirtein kunnossa, joten sen muutostarve ei ole suuri. Eräät kuntalain pykälät olisi kuitenkin syytä ottaa tarkasteluun. Materiaalisissa edellytyksissä sen sijaan olisi enemmän kehittämisen varaa. Demokratian vaatimukset täyttävä suoran osallistumisen järjestelmä vaatii alueellisesti ja sosiaalisesti kattavia viesti- ja liikenneverkostoja. Sähköisen viestinnän verkostot ovat kohtuullisen kattavia Etelä-Suomessa ja myös muissa suurimmissa kaupungeissa. Muualla niiden peittävyys on vaihteleva ja osin puutteellinen. Siksi on selvitettävä, miten maahamme voidaan saada aikaan kattava ja kaikkien sosiaaliryhmien käytettävissä oleva sähköisen viestinnän verkko ja miten taataan heikompien kuntien mahdollisuudet tarjota asiakkailleen yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet. (Ed. Gustafsson: Netti-Nysse joka kaupunkiin!) — Niin.

Lainsäädäntö, infra, toimintafoorumit ja välineistö luovat osallistumiselle puitteet ja ne luovat myös tekniset mahdollisuudet. Hallinnon toimintakulttuurin kehittämiseksi myös valtion ja kuntien on otettava tietoinen suunta tiedossa jo olevien osallistumiskäytäntöjen hyödyntämiseksi sekä uusien toimintamuotojen kehittämiseksi. Osallisuus-hankkeessa saadut kokemukset osoittavat aivan selvästi, että on löydettävissä keinoja kansalaisten aktivointiin. Prosessi on hidas, mutta se etenee.

Arvoisa rouva puhemies! Kaiken jälkeen haluan korostaa myös edustuksellisen järjestelmän toimintamuotojen edelleenkehittämistä. Kuntien ja valtuustojen ja muiden luottamushenkilöiden asemien vahvistamiseksi on mietittävä sekä mahdollisesti lainsäädännöllisiä muutoksia että muutoinkin toteutettavissa olevia keinoja. Ne voivat liittyä sekä itse luottamuselinten rakenteisiin, määriin, kokoihin, toimintatapoihin että koko johtamisjärjestelmään ja sen osien ja luottamushenkilöjärjestelmän suhteisiin ja ennen kaikkea tämän järjestelmän ja kuntalaisen välisiin suhteisiin. Tämä suhde, arvoisa rouva puhemies, on saatava nykyistä tiiviimmäksi.

Klaus   Hellberg  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Osallisuus-hankkeen taustalla on huoli demokraattisen järjestelmän uskottavuudesta. Sisäasiainministeriö käynnisti Osallisuus-hankkeen vuoden 1997 alkupuolella. Se on kehittämishanke, jonka tavoitteena on kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien ja hallinnon avoimuuden ja julkisuuden lisääminen. Kuntalain säätämisen yhteydessä osallistuminen ja vaikuttaminen saivat aikaisempaa korostuneemman sijan. Nyt käsiteltävänä olevassa selonteossa pohditaan, miten kunnat ovat tätä mahdollisuutta käyttäneet, miten osallistumis- ja vaikuttamistapoja on käytetty ja ovatko kuntalaiset itse kokeneet pystyvänsä riittävästi osallistumaan ja vaikuttamaan elinpiirinsä asioihin.

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet on perinteisesti jaettu edustuksellisiin ja suoriin. Edustuksellisen demokratian perustana on, että kansalaisilla on oikeus valita päättäjänsä vapaissa vaaleissa. Velvollisuus se ei ole. Demokratia suo vapauden olla äänestämättäkin.

Pohjoismaat ovat olleet vaaliaktiivisuuden kehto Euroopassa ja maailmalla. Äänestysinto on kuitenkin viime vuosina laskenut kaikissa Pohjoismaissa, mutta Suomessa se on laskenut eniten. Kun vuoden 1992 kunnallisvaaleissa uurnilla kävi noin 71 prosenttia äänioikeutetuista, vuoden 2000 vaaleissa vain 56 prosenttia vaivautui uurnille. Samansuuntainen kehitys on ollut myös eduskunta- ja eurovaaleissa.

Viime kunnallisvaaleissa nuorista äänestysikäisistä vain kolme kymmenestä äänesti. Tilastokeskuksen, Helsingin yliopiston ja oikeusministeriön tutkimus äänestysaktiivisuuden hiipumisesta kuitenkin todistaa, ettei suomalaisten äänestyshaluttomuus ole pelkästään nuorten ongelma. Professori Tuomo Martikaisen johdolla tehdyn tutkimuksen mukaan nuorena laiskasti äänestävät jatkavat samaan tapaan myös keski-ikäisinä.

Suomen sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että osallisuus-selonteossa on panostettu nuorten osallisuuden lisäämiseen. Lapsi- ja nuorisovaltuustojen ja muiden osallistumiskokeilujen kautta saadaan heidät, oman elämänsä parhaat asiantuntijat, mukaan päätöksentekoon. Tästä hyvänä esimerkkinä on myös perjantaina pidettävä Nuorten parlamentin istunto, jossa yläasteen oppilaat eri puolilta maata kokoontuvat eduskuntaan ottamaan kantaa asioihin ja esittämään kysymyksiä ministereille. Nuorena ajatuksiin iskostunut malli äänestämisen ja osallistumisen tärkeydestä kattaa koko eliniän. Tulevaisuutemme kannalta on elintärkeää, että uudet sukupolvet valtaavat demokratian.

Sama tutkimus osoitti myös, että muuttoliike vaikuttaa selvästi äänestysaktiivisuutta alentavalla tavalla. Mitä useammin henkilö oli 90-luvun aikana vaihtanut paikkakuntaa, sitä todennäköisemmin hän jätti äänestämättä. Tutkimuksen mukaan useammin kuin viisi kertaa muuttaneiden äänestysaktiivisuus on vajonnut 46 prosenttiin. Uudella paikkakunnalla osallistumista vaaleihin passivoi ehdokkaiden tuntemattomuus sekä seikka, että uuden asuinalueen asiat koetaan vieraiksi. Muuttoliike onkin vakava uhka edustukselliselle demokratiallemme. Siksi kunnissa tulisi vakavasti pohtia sitä, miten uudet asukkaat saadaan kiinnostumaan paikkakunnan asioista ja tätä kautta ottamaan kantaa kunnan asioihin.

Kansallisvaltioiden asemassa on tapahtunut muutos siten, että kansallisvaltioiden mahdollisuudet päättää omista asioistaan yksin ovat kaventuneet. Iso osa päätöksistä tehdään kansainvälisissä instituutioissa ja järjestöissä, kuten Euroopan unionissa, Kansainvälisessä valuuttarahastossa, Maailman kauppajärjestössä, Maailmanpankissa jne. Päätöksenteon etääntymistä pidetään yhtenä syynä vaikutusmahdollisuuksien ja siten äänestämisen vähenemiseen.

Muuttovirran ja vallan kasvottomuuden lisäksi äänestämättömyyteen vaikuttavat muun muassa huono-osaisuus ja koulutuksen puute. Luokkajako on tulossa myös äänestämiseen. Hyväosaiset käyvät uurnilla ja ratkaisevat heille sopivan politiikan suunnan. Ne, joilla menee huonosti, jättävät vaalit väliin ja samalla tilaisuuden korjata demokratian keinoin omia elinolosuhteitaan. Kyseinen kehitys, jossa äänioikeuttaan käyttävät vain hyväosaiset huono-osaisten jäädessä passiivisiksi, on vaarallinen. Ongelmana on, että mitä pienemmäksi äänestysprosentti putoaa, sitä pienempi joukko kykenee aiheuttamaan suuriakin muutoksia. Kasvava nukkuvien puolue raivaa tilaa pahimmassa tapauksessa ääriliikkeille. Tämän vuoksi jokaisen vastuullisen toimijan on pyrittävä vaikuttamaan siten, että vaalien jälkeen demokratia toimii enemmistön eikä vähemmistön ehdoilla.

Arvoisa puhemies! Tiedottamisen rooli on tärkeä, sillä ilman tietoa vireillä olevista asioista on vaikea saada aikaan osallisuutta. Lisäksi on tärkeää, että kuntalaiset tietävät, kenelle mikäkin asia kuuluu ja kuka asian valmistelusta ja päätöksenteosta vastaa. Ongelmallista on, jos kuntalaiset kokevat, että valta on kadonnut kabinetteihin, eikä tiedetä, kenen kanssa pitäisi keskustella päästäkseen vaikuttamaan asioihin. Vallan ei tule olla jokin tuntematon iso möhkäle jossain, vaan vallalla tulee olla kasvot, mikä konkretisoituu virkamiesten tai luottamushenkilöiden tehdessä päätöksiä. Yksipuolinen tiedottaminen ei kuitenkaan riitä. Sen lisäksi tarvitaan todellisia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Lainsäädäntötyö tarjoaa monia mahdollisuuksia vaikuttamis- ja osallistumistapojen kehittämiseen. Ratkaisevaa on se, millaisella innostuneisuudella ja halulla kunta itse suhtautuu osallisuuden edistämiseen. Säännökset jättävät kunnalle laajan vapauden siinä, miten ne asiansa tässä suhteessa hoitavat.

Vuorovaikutuksen tulee olla todellista. Luottamushenkilöiden tulee kuunnella herkällä korvalla kuntalaisten mielipiteitä. Jos kuntalaisten perustelluillakaan mielipiteillä ei koskaan ole merkitystä, äänestysinto muusta osallistumisesta puhumattakaan hiipuu olemattomiin. Kuntien asukkaat pitää saada tuntemaan kunnan asiat omikseen ja vakuuttumaan vaikuttamismahdollisuuksistaan.

Osallistumiseen vaikuttavat ihmisten elämäntilanne ja motivaatio. Perheiden aikakiireet ja kilpailu vapaa-ajasta asettavat korkeampia vaatimuksia myös demokraattiselle osallistumiselle. Osallistumisen tulee olla helppoa ja vaivatonta. Osallistuminen on lisääntynyt sellaisilla foorumeilla kuin esimerkiksi paikallisen koulun johtokunta, vanhusneuvosto ja integraationeuvosto. Omaan ja läheisten arkeen liittyvissä kysymyksissä vaikuttamishalukkuus on suurinta.

Nopeasti muuttuvassa maailmassa sähköiset tiedonsiirtovälineet vahvistavat osaltaan suoran osallistumisen muotoja. Internet on avannut joustavan tavan ottaa yhteyttä päättäjiin ja virkamiehiin asioiden tiimoilta. Internetin mahdollisuudet ovat mittaamattomat, ja meidän pitäisikin jatkossakin keskittyä panostamaan sisällön tarjoamiseen, kuten erilaisten keskustelufoorumeiden, palautekanavien, mielipidekyselyjen ja kotisivustojen kehittämiseen. Hyvästä kehittämistyöstä on saatukin esimerkkejä, sillä kuntien kotisivuihin on panostettu viime vuosina huimasti. Internetin tarjoamat mahdollisuudet tarjoavat oikean ja uskottavan vaikuttamisen kanavan reaaliajassa. Tätä kautta päättäjillä ja virkamiehillä on mahdollisuus todelliseen ja aitoon vuorovaikutussuhteeseen kuntalaisten kanssa.

Samalla tulee kuitenkin muistaa, että tekniikka ei ole vielä kaikkien ulottuvissa. Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä sitä, että kaikki kansalaiset ovat yhdenvertaisessa asemassa tiedon ja informaation saannin suhteen. Kaikkien on päästävä osallisiksi tietoyhteiskunnasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista osallistua itseään ja ympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Koulutus kaikilla tasoilla on tärkeää kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi ja demokratian lisäämiseksi. Koulun tehtävänä on antaa ihmisille perustietoja ja -taitoja, kannustaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja mahdollistaa kaikkien pääsy mukaan tietoyhteiskuntaan. Koulujen toiminnan kehittämisellä edistetään lasten ja nuorten kasvua vastuullisiksi aikuisiksi. Lasten ja nuorten osalta on merkitystä sillä, millaiset valmiudet koulu antaa siihen, miten demokratiaan suhtaudutaan. Osallistumisen myönteisiä kokemuksia vahvistamalla lapset ja nuoret oppivat ja motivoituvat ottamaan osaa itselleen tärkeiden asioiden, esimerkiksi asuinalueiden, suunnitteluun kunnissa.

Perinteinen luottamushenkilöhallinto tarjoaa aikaisempaa vähemmän luottamushenkilöpaikkoja. 1990-luvulla lautakuntia on yhdistetty, johtokuntia lakkautettu ja toimielinten päätösvaltaa siirretty viranhaltijoille. Osaltaan tästä kehityksestä seurauksena on ollut se, että valta on keskittynyt kunnissa yhä pienemmälle ryhmälle.

Myös puoluetoiminta elää murrosvaiheessa. Yhteisöllisyys siinä mielessä, kuin sitä puolueissa vaalitaan, ei vetoa yksilöllisyyttä korostaviin äänestäjiin. Halu vaikuttaa omaan elämäntilanteeseen ja ympäristöön kanavoituu yhden asian liikkeisiin ja lähidemokratian ilmentymiin kuten asukasyhdistyksiin.

Puolueet tarjoavat kuitenkin kanavan vaikuttaa myös arkipäivän politiikkaan. Kansanvalta edellyttää monien mukanaoloa. Puolueilla on tärkeä tehtävä innostaa ja koota kansalaisia yhteiskunnalliseen uudistustyöhön paikallisen, alueellisen ja valtakunnallisen toimintansa kautta.

Arvoisa puhemies! Selonteko on osoittanut, että lainsäädäntö antaa Suomessa varsin laajat ja monipuoliset mahdollisuudet kansalaisten osallistumiselle. Tämä ei ole kuitenkaan riittävää, vaan osallisuutta on edelleen kehitettävä myös lain tasolla. Esimerkiksi uuden maankäyttö- ja rakennuslain myötä käyttöönotettu vuorovaikutusperiaate osoittaa, että lainsäädännöllä pystytään ohjaamaan ratkaisuja. Kansalaiset pitää kytkeä heitä koskevaan päätöksentekoon.

Mika  Lintilä  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kansanvallan perustana on yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Yleisin muoto, jolla on pyritty turvaamaan yksilön osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet, on edustuksellinen demokratia, jossa yksilö osallistuu yhteisten asioiden käsittelyyn vaalien kautta. Kuitenkin vasta itse osallistumalla voi syntyä aito osallisuus.

Osallisuus on yhteisöllisyyttä. Se on yhteiseen identiteettiin liittyvä käsitys toimivasta yksilöstä toimivassa yhteiskunnassa. Viimeisten vaalien alhaiset äänestysprosentit herättävät kuitenkin kysymyksen, miksi välinpitämättömyys on saanut yliotteen päätettäessä kaikkia koskettavista yhteisistä asioista. Miksi juuri Lipposen hallitusten seitsemänä vuonna kansalaisten aktiivinen osallistuminen ja osallisuus on hiipunut passiiviseksi toimenpiteiden kohteena olemiseksi? Kyse ei ole niinkään hyväosaisten passiivisuudesta; alhaisimmat äänestysprosentit viime kunnallisvaaleissa saatiin alueilla, joilla on suurimmat sosiaaliset ongelmat ja paljon pitkäaikaistyöttömiä.

Arvoisa puhemies! Oman osansa passiivisuuteen esimerkiksi kunnallisvaaleissa on viime vaalikausien aikana koetulla erittäin voimakkaalla muuttoliikkeellä. Muuttoliikkeen seurauksena ihmiset sitoutuvat uusiin paikkakuntiinsa huonosti. Uuden paikkakunnan historia ei yhdistä heitä, muita yhdistäviä siteitä on vähän ja lähiyhteisöjen syntyminen on vaikeaa. Tästä syystä ihminen ei saa otetta uudesta asuinympäristöstään. Näyttääkin siltä, että sosiaalisella epäoikeudenmukaisuudella yhdistyneenä suureen muuttoliikkeeseen on ollut erittäin voimakas kansalaisia passivoiva vaikutus.

Kysymys kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista on tärkeä, koska kunnat vastaavat Suomessa kansalaisten kannalta keskeisistä peruspalveluista ja ovat näin keskeinen vaikuttaja jokapäiväisessä elämässämme. Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen oman kunnan asioihin on turvattu vahvasti perustuslaissa ja kuntalaissa. Ongelmaksi on kuitenkin muodostumassa se, että kuntalaiset eivät koe voivansa riittävästi vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin. Kunnallisen demokratian kannalta on tuhoisaa, jos kuntalaiset menettävät kiinnostuksen, luottamuksen ja vaikuttamisen halun omiin asioihinsa ja päätöksentekoon. Keskustan eduskuntaryhmä kantaakin huolta siitä, kuinka voimme palauttaa tuon kiinnostuksen ja uskon yhteiseen päätöksentekoon, josta kumpuaa aito osallisuus. Keskustan jo 1980-luvulla käyttämä teema "kaupunki kotoisaksi, kylä eläväksi" on ehkäpä ajankohtaisempi kuin koskaan.

Arvoisa puhemies! Ei liene sattumaa, että kansalaiset tuntevat vieraantuneensa itseään koskevasta päätöksenteosta juuri viime vuosina. Mitä kovemmiksi yhteiskunnalliset arvot koetaan, sitä vaikeammalta tuntuu pystyä itse vaikuttamaan asioihin. Kuitenkin viime aikoina kansalaisten osallistumishalukkuus on joissakin tapauksissa jopa lisääntynyt. Näitä ovat muun muassa kaavoitukseen, asuinympäristön suunnitteluun ja palveluihin liittyvät asiat. Kysymys ei siis ole siitä, etteikö halua vaikuttamiseen olisi. Onkin kysyttävä, ovatko kansalaisten vaikuttamisen keinot vanhentuneet ja vastaavatko ne nykyisin niitä tarpeita ja vaatimuksia, joita osallistuminen edellyttää.

On nähtävissä, että perinteisistä osallistumisen tavoista ollaan siirtymässä entistä enemmän suoraan vaikuttamiseen omissa ryhmissä, jotka perustuvat pääsääntöisesti yhden asian ajamiseen. Tällainen yhä lisääntyvä kansalaisten osallistumishalukkuus voi toimia hyvin demokratian rinnalla ja täydentäjänä. Se kuitenkin edellyttää myös politiikan toimintatapojen uudistamista. Politiikka on paitsi yhteiskunnallisten asioiden hoitoa ja räätälöintiä myös yhteisten merkitysten rakentamista ja arvovalintoja. Tämän vuoksi tarvitaan periaatteellista keskustelua ja ohjelmatyötä. Tämä taas edellyttää kykyä vapaaehtoistoimijoiden kannustamiseen, verkostoitumiseen ja avoimuuteen. Tarvitsemme sillan edustuksellisen demokratian ja suoran vaikuttamisen välille.

Kansanäänestyksen käyttäminen perinteisen edustuksellisen demokratian rinnalla on varteenotettava vaihtoehto. Keskustan ryhmä kannattaakin kansanäänestyksen kehittämistä ja sen käyttämistä edustuksellisen demokratian rinnalla suurissa koko kuntaa koskevissa asioissa. Samalla tulisi ennakkoluulottomasti tarkastella tietotekniikan mukanaan tuomia mahdollisuuksia osallisuuden lisäämiseksi. Niin sanotulla teledemokratialla voidaan saada mukaan ryhmiä, jotka vierastavat nykyistä perinteistä osallistumista. Vaikka olemmekin tietotekniikan johtavia maita maailmassa, on sen soveltaminen yhteiskunnallisiin asioihin vielä alkutekijöissä. Julkisen sektorin kankea rakenne ei ole kyennyt omaksumaan kaikilta osin niitä mahdollisuuksia, joita sillä olisi, vaan pitäydytään pitkälti vanhoissa rakenteissa ja toimintatavoissa. (Ed. Gustafsson: Ei joka puolella kuitenkaan!)

Useissa yhteyksissä on todettu, että Suomen tulevan menestyksenkin avaimia ovat kansalaisten tasavertainen mahdollisuus osallistua tietoyhteiskunnan verkostoituvaan viestintään ja sitä kautta päätöksentekoon. Siksi esimerkiksi nopeat ja kohtuuhintaiset tietoliikenneyhteydet on turvattava kaikkien kansalaisten ulottuville asuinpaikasta riippumatta. Tällaiseen osallistumisen edellytyksistä huolehtimiseen Lipposen hallitukselta ei kuitenkaan ole riittänyt poliittista tahtoa. (Ed. Gustafsson: Tampereella kulkee Netti-Nysse!)

Arvoisa rouva puhemies! Politiikkaa kohtaan esitetään usein voimakasta arvostelua eikä sitä pidetä sillä tavalla muodikkaana kuin muuta kansalaisvaikuttamista. Usein unohdetaan, että parhaimmillaan luottamushenkilöiden ja puolueiden kautta voidaan suoraan vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin. Poliittinen toiminta on siten edelleen keskeinen osallistumisen muoto.

Politiikassa on varmasti tehty virheitäkin kansalaisten osallistumisaktiivisuuden suhteen. Pahimpia näistä on keskushallinnon kasvattaminen samanaikaisesti, kun paikallis- ja aluehallinnon resursseja on merkittävästi vähennetty. Valtion keskushallinnon ja keskusvirastojen henkilöstömäärä kasvoi 90-luvun lopussa erittäin voimakkaasti. Valtioneuvoston oman arvion mukaan 90-luvulla keskushallinto kasvoi lähes 20 prosenttia, kun taas aluehallinto väheni vastaavalla määrällä. Tällainen päätöksenteon keskittyminen keskushallintoon ja siirtyminen yhä kauemmaksi kansalaisen näkökulmasta katsottuna ei voi olla vaikuttamatta osallistumisen mielialaan ja ilmapiiriin.

Hallituksen hanke hajautetusta ja joustavasta palveluhallinnosta oli osoitus siitä hengettömyydestä, jolla keskushallinnon uudistamiseen suhtaudutaan. Hanke ei saavuttanut niitä tavoitteita, joita siltä haettiin, eli palveluiden saatavuuden ja laadun parantamista, hallinnon läheisyyttä ja joustavuutta sekä keskushallinnon keventämistä. Hankkeen arvostelussa voin liittyä ministeri Siimeksen lausuntoon Helsingin Sanomissa viime joulukuussa. Siimes totesi: "Kaikki muutokset keskushallinnossa menevät pieleen, jos ne annetaan korkeimpien virkamiesten tehtäväksi." Siimeksen lausuntoon viitaten ministereiden on alettava ohjata virkamiesvalmistelua kansalaisten paikallisia ja maakunnallisia vaikutusmahdollisuuksia korostaen.

Viimeisimpiä suuria hallinnon uudistuksia oli suurläänijaon toteuttaminen. Suomen jakaminen viiteen suurlääniin ei ole tuottanut niitä tuloksia, joita siltä odotettiin ja joilla sitä perusteltiin. Samalla hallinnon läheisyysperiaate rikkoutui. Nyt olisi aika todeta tilanne ja tehdä siitä johtopäätökset. Erityisesti kansanvaltaisesti valittujen maakuntaliittojen asemaa tulisi entisestään vahvistaa. Tällä toimenpiteellä olisi selkeä alueellista päätöksentekoa tukeva vaikutus, ja samalla se toisi alueen asukkaille kaivattua omaa päätösvaltaa. Maakuntavaltuuston valitseminen suoralla kansanvaalilla olisi selkeä kehitysaskel alueellisen päätöksenteon vahvistamiseksi. Mielestäni tulisikin vakavasti pohtia suurläänien tarpeellisuutta.

Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle kansalaisten suoran osallistumisen kehittämisestä jättää jälkeensä varsin vaisun tunnelman. Selonteko täyttää vain rimaa hipoen sille asetetut tavoitteet eikä anna mitään suuria avauksia suoran osallistumisen kehittämiseksi. Eduskunta tulee tämän kevään aikana saamaan useita selontekoja. On syytä kysyä, palvelevatko selonteot tällä menolla sitä tarkoitusta, jota niillä haetaan, vai muodostuvatko ne vain pakkopullaksi sekä tekijöilleen että eduskunnalle.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tyytyväinen, että suomalaisten asioista voidaan päättää aikaisempaa laajemmin kunnissa — lähellä asukkaita ja heidän arkipäiväänsä. Kunnille on syntynyt yhä paremmat mahdollisuudet ottaa huomioon paikalliset olosuhteet, kun ne päättävät asukkaita koskevista asioista. On oikein, että paikallisille päättäjille on annettu mahdollisuus rakentaa asukkaiden tulevaisuutta itsenäisesti niin Espoossa kuin Lapuallakin. Demokraattisesti valitut valtuustot ja muut luottamusmiehet käyttävät valtaa, jonka kansalaiset ovat heille suoneet. Luottamushenkilöitä onkin kannustettava pitämään valta käsissään. Jolleivät demokraattisesti valitut päättäjät käytä valtaansa, se siirtyy viranhaltijoille. Joku joka tapauksessa käyttää valtaa.

Itsenäisyys ja valta tuovat väistämättä mukanaan myös vastuuta asukkaiden ja perheiden hyvinvoinnista. Kuntalaisten tarpeiden tiedostaminen ja ymmärtäminen ovat yhä tärkeämpiä. Aktiivinen vuoropuhelu ja avoin päätöksenteko luovat tähän parhaat edellytykset. Jokaisella suomalaisella on oltava mahdollisuus olla mukana päätöksenteossa ja saada avoimesti tietoa valmisteltavista asioista kunnissa ja valtakunnassa.

Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle selonteon kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen ja edistäminen muuttuneissa olosuhteissa on tärkeä aihe. Laskenut äänestysaktiivisuus on huolestuttava merkki, joka kertoo tarpeesta luoda myös uusia vaikutus- ja osallistumiskanavia. Yhä monimutkaisemmassa maailmassa ongelmien vähättelyyn ei ole pienintäkään aihetta. Edustuksellinen demokratia on edelleen avoin ja toimintakykyinen järjestelmä, mutta tarpeet erityisesti hallinnon kehittämiseen ovat selvät. Luottamusta ja vuorovaikutusta on vaalittava maailman muuttuessakin.

Tämän vuoksi ministeri Korhosen esittelemä selonteko on lievä pettymys. Se on paljolti vain toteava, eivätkä sen johtopäätökset tai ehdotukset juuri esirippua halkaise. On valitettavaa, että esimerkiksi kansalaisjärjestöjen ja kansalaisliikkeiden arvokas toiminta jää lähes kokonaan käsittelemättä.

Selonteon lähtökohdat ovat oikeat, sillä järjestelmämme tarjoaa kaikille suomalaisille mahdollisuuden asettua ehdolle ja ottaa kantaa. Demokratiaan kuuluu olennaisena osana myös vastuun kantaminen. Valitut päättäjät ovat vastuussa päätöksistä ja äänestäjät voivat antaa siitä suoran palautteen vaaleissa.

Kuntien valtuutetut ovat oman kuntansa tulevaisuuden rakentajia, joiden on osattava kyseenalaistaa ja etsiä aina myös vaihtoehtoisia toimintamalleja. Aina ei ole järkevää tehdä kuten aina aikaisemmin.

Itsetarkoitus ei ole esimerkiksi palveluverojen osalta se, kuka palvelut tuottaa, vaan se, että palvelut järjestetään kuntalaisille mahdollisimman hyvin.

Tästä hyvänä esimerkkinä on viime aikoina ollut kokoomuksen esittämä terveydenhuollon hoitotakuuajatus. Siinä kansalaisille annettaisiin takuu, jonka mukaan tarvittava hoito taataan kohtuullisen ajan sisällä. Jos kunnallinen terveydenhuolto ei esimerkiksi ruuhkan vuoksi voi hoitoa järjestää, tarjotaan tarvittava palvelu vaikkapa naapurikunnasta tai yksityiseltä taholta. Ei tuupovaaralainen mummo välitä ulko-oven vieressä olevasta nimikyltistä, kun hän tarvitsee apua ja hoitoa.

Olen vakuuttunut siitä, että kokoomuksen ajama hoitotakuu on juuri kansalaisten päättäjiltä kaipaamaa palvelua. Uskon sen myös toteutuvan, kun ottaa huomioon esimerkiksi pääministeri Lipposen tänään käyttämän puheenvuoron asian tiimoilta.

Arvoisa puhemies! Puolueet ovat jo vuosikymmeniä olleet kansalaisten vaikutuskanavina toimivia kansalaisjärjestöjä. Vielä tänäänkin ne tarjoavat kanavan osallistua päätöksentekoon ja vaikuttamiseen. Toisaalta kuntatasolla on syntynyt myös erilaisia sitoutumattomia ryhmiä, jotka täydentävät tarjontaa erilaisilla näkökulmilla.

Monet suomalaiset pitävät myös erilaisia kansalaisjärjestöjä toimivina vaikutuskanavina. Niiden rooli onkin suomalaisessa yhteiskunnassa erittäin merkittävä. Ne organisoivat nuorisoa liikuntatoimintaan, luovat kulttuurinautintoja ja osallistuvat ihailtavalla tavalla yhteiskunnalliseen vapaaehtoistyöhön.

Kansalaisjärjestöille kuuluu yksittäisten ihmisten lisäksi mahdollisuus saada tietoja ja vaikuttaa, siis osallistua. Monta kertaa ne tuovat tervetullutta lisätietoa eri alojen asioista, kun niille vain suodaan siihen mahdollisuus. Tässä suhteessa selonteon näkökulma on vajavainen, sillä se ei huomioi riittävästi näiden yleishyödyllisten järjestöjen merkitystä kansalaisten väylinä osallistua.

On totta, että kansalaisjärjestöt poikkeavat toisistaan hyvinkin paljon. On asioita ja niiden valmistelua laaja-alaisesti tarkastelevia järjestöjä ja puhtaasti yksisilmäisiä yhden asian liikkeitä. Niitä kaikkia tarvitaan, ja ne ovat kaikki tervetulleita.

Eräs erottava elementti kuitenkin on. Kansalaistottelemattomuus ei ole kansalaistoimintaa. Muiden ihmisten tai yritysten terrorisoiminen lakia rikkoen tai olennaista inhimillistä vahinkoa aiheuttaen ei ole hyväksyttävää. Usein kyse onkin julkisuusnälkäisten hörhöjen tuittuilusta, eikä sitä saa sekoittaa kansalaisjärjestöjen ja kansalaisliikkeiden tekemään arvokkaaseen työhön.

Häiriökäyttäytymisestä ikävinä esimerkkeinä ovat muun muassa turkistarhaterroristit, Greenpeacen metsähäiriköinti tai niin sanottujen valkohaalareiden esiintyminen Globala-mielenosoituksissa. Tässä voisi siteerata vaikkapa Uutispäivä Demarin kolumnisti Aimo Kairamoa, joka totesi Attacista erotessaan, ettei hän enää halua kuulua järjestöön, jota kommunistiset kummitukset johtavat ja joka ei pääse irti mustahuppuisista, pelkkää väkivaltaa tavoittelevista katutappelijoista.

Arvoisa puhemies! Suoran osallistumisen ja jatkuvan vuorovaikutuksen tärkein edellytys on avoimuus. Avoin ja asioiden valmistelusta kertova hallinto kattaa yhteisen pöydän, jonka ympärille on helppo kerääntyä.

Kansalaiskuulemisten lisääminen on ollut tarpeellinen askel. Myös monissa kunnissa valitut nuorisovaltuustot sekä vammais- ja vanhusneuvostot ovat onnistuneet lisäämään kuntalaisten osallistumista. Arvokkaille näkemyksille ja ajatuksille on luotu kanavat suoraan päättäjille.

Nykyaikaiset sähköiset järjestelmät ovat antaneet uusia mahdollisuuksia ilmoittaa asioiden valmistelusta ja etenemisestä. Monet kunnat ovat tarjonneet omia Internet-kanavia ja -palveluita hyvissä ajoin. Myös valtakunnan tasolla asiaan on kiinnitetty huomiota. Viime viikolla avattiin kansalaisille tarkoitettu portaali www.suomi.fi, jonka kautta pääsee kaikkien valtion virastojen ja laitosten sekä kuntien sivuille. Yhteen paikkaan on siten koottu koko julkisten palveluiden kirjo.

Vaikka suomalaisten Internet-yhteydet ovat lisääntyneet, on niiden tasapuolinen saatavuus taattava kaikille suomalaisille. Tässä suhteessa kirjastojen merkitys korostuu. Pidänkin tärkeänä, että tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunnan esitys julkisten palveluiden verkkopäätteiden asentamisesta muun muassa kirjastoihin toteutetaan.

Avoin tiedotus ei kuitenkaan voi perustua vain sähköisten kanavien käyttöön. Tässä suhteessa avoin tiedotus median kautta, suoraan koteihin ja järjestöille lähetettävänä materiaalina tai avoimina keskustelutilaisuuksina on edelleen hyvin tärkeää. Avoin ja hyvissä ajoin toteutettu tiedotus on aina paras keino välttää ongelmia jälkikäteen. Se on kaikkien yhteinen etu.

Tiedon saamisen lisäksi kansalaisten on voitava reagoida ja tuoda näkemyksensä esiin. Kuntalain mukaan jokaisella kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa tai esittää oikaisuvaatimuksia. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava sen johdosta suoritetut toimenpiteet, ja valtuusto käsittelee asiat vähintään kerran vuodessa. Näiden kansalaisaloitteiden käsittelytapaa on selkiytettävä ja käsittelylle on annettava suurempi painoarvo. Niiden seurantaa ja vaikutuksia on parannettava, sillä ne ovat eräs aktiivisen osallistumisen muoto.

Arvoisa puhemies! Jokaisen suomalaisen on oltava tietoinen omista oikeuksistaan sekä mahdollisuuksistaan osallistua päätöksentekoon ja sen valmisteluun. Vastuu tästä on kaikkien yhteinen. Meillä on kuitenkin lupa olettaa, että peruskoulu antaa nuorille näistä yhteiskunnallisista asioista kattavan perusopetuksen. Siksi selonteon esittämä erillinen valmennusohjelma tuntuu varsin oudolta ajatukselta. Eivätkö nämä tärkeät asiat todellakaan sisälly nykyisiin opetusohjelmiin?

Suomalaisilla on lupa odottaa kaikilta viranomaisilta yksittäisen ihmisen, yrityksen tai vaikkapa kunnan asioiden tasapuolista ja oikeudenmukaista käsittelyä. Oikeudenmukaisuuteen kuuluu olennaisena osana käsittelynopeus. Viranomaisten on tehtävä päätös kohtuullisen ajan kuluessa heidän pöydällään odottavasta asiasta. Kaikkien viranomaisten on sitouduttava hyvään ja avoimeen hallintoon. Ympäristölupavirasto tuntuu tänä päivänä olevan virasto, jossa on toivomisen varaa asioiden käsittelyn kiirehtimisen osalta.

Osallisuuden uusia keinoja ja tapoja on joka tapauksessa etsittävä edelleen. Kuntalaki antaa jo nyt osallistumiselle laajat mahdollisuudet, mutta kaikkia keinoja ei suinkaan ole käytetty. Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että olemassa olevia keinoja käytetään ja kehitetään, ennen kuin pysyvää hallintoa ja uutta byrokratiaa lisätään.

Suomalaisen ihmisen ja perheiden hyvä palvelu on usein vain asenteista kiinni. Siihen ei erityisiä pykäläviilauksia tarvita. Tähän päättäjien ja virkamiesten on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Hallintovaliokunta on yksimielisesti arvioinut, että kuntalakia ei sinänsä tarvitse muuttaa, jotta saataisiin edellytykset kuntalaisten joustavalle osallistumiselle ja suoraan vaikuttamiseen. Sen sijaan valiokunta halusi kannustaa kuntia aktiivisesti kehittämään kuntalaisten osallistumista pitäen välttämättömänä, että kuntalaisia informoidaan selkeästi siitä, mikä taho tai kuka käyttää päätösvaltaa kussakin asiassa.

Osallisuuden muotoja on kokeiltu noin sadassa projektissa. Näiden tuloksien yhteenveto on meillä nyt analysoitavana hallituksen selontekona.

Selonteko hiukan juhlavasti tuo esille kansalaisen osallisuuden jo perustuslainkin mahdollistamana. Sen sijaan käytännön elämässä kansalaiset saattavat törmätä moniin ongelmiin. Kansalaisten edellytykset ottaa selkoa ja vaikuttaa asioihin vaihtelevat. Esimerkiksi Internet antaa sinänsä hyvät tekniset mahdollisuudet jakaa runsaasti ja monipuolisesti tietoa. Silti kaikilla ei ole mahdollisuutta sen hyödyntämiseen.

Vasemmistoliitto pitääkin tärkeänä, että kunnissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että osallistumiskynnys olisi kaikille mahdollisimman alhainen.

Yhteiskunta on sukupolvien ketju. Jotta tuo ketju olisi solidaarinen, kaikenikäisillä kansalaisilla pitää olla oikeus vaikuttaa oman elämänsä ehtoihin ja koko yhteiskunnan kehitykseen. Vaikuttamismahdollisuuksien puutteesta kärsivät muun muassa nuoret ja lapset. Nuorten arvomaailma on usein hyvinkin erilainen kuin heidän vanhempiensa, mutta he joutuvat elämään maailmassa, jonka muotoutumiseen he saavat vaikuttaa vain varsin vähän.

Asukkaalla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa iästä riippumatta. Olisikin käytävä läpi lakeja sitä silmälläpitäen, milloin täysi-ikäisyysvaatimus osallistumisen ehtona on tarpeeton. Niinpä laissa yhteishallinnosta vuokrataloissa alaikäisillä ei ole oikeutta tasavertaisina osallistua asukkaiden kokouksiin, vaikka juuri lasten ja nuorten elinympäristöön vaikuttaminen olisi luonteva tapa opetella osallistumista yhteisien asioiden hoitamiseen.

Tässä yhteydessä on syytä ohimennen mainita, että tässä talossa perjantaina kokoontuvaa valtakunnallista Nuorten parlamenttia on syytä kehittää. Esimerkiksi koollaoloaika rajoittaa käsiteltävien asioiden määrää ja haittaa syvällisempää paneutumista eri kysymyksiin.

Tietoverkkoa välineenä kannattaa pohtia. Hallinto ja kansalaisjärjestöt tuntuvat painottavan tietoverkkojen merkitystä osallistumiskanavana muun muassa sähköisien keskustelufoorumien avulla. Selonteko arvioi, että kunnan tiedottaminen verkon kautta on kohtalaisen hyvää, mutta sen mahdollisuuksien hyväksikäyttö on vielä vaillinaista. Tasavertaisten osallistumismahdollisuuksien kehittämiseksi kansalaiset tarvitsevat yhteiskäytössä olevia julkisia päätteitä muun muassa vanhusten ja muiden erityisryhmien huomioimiseksi. Tässäkin asiassa ikääntyvässä yhteiskunnassa vanhukset on tärkeätä ottaa huomioon. Internet-osallisuutta on kuitenkin aina syytä täydentää muilla muodoilla.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä muistuttaa, että köyhyyteen ja huono-osaisuuteen liittyy eristäytymistä ja syrjäytymistä. Osallisista uhkaa tulla ulkopuolisia, kansalaisista viranomaistoiminnan kohteita. Yhtä lailla pitää kiinnittää huomiota siihen, että niin perinteiset kuin uudetkin kansalliset vähemmistöt tulevat osallisiksi. Vaikka maahanmuuttajan kotoutumista edistääkin suomen tai ruotsin kielen hallinta, on silti paikallaan pyrkiä toimittamaan myös muunkielistä aineistoa. Ja esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla ja siitä rannikolla itään päin toimiva kaupallinen venäjänkielinen radio voisi toimia yhtenä viestivälineenä.

Helsingin Kotikatu-hankkeessa on luotu Internetissä toimivat kaupunginosafoorumit. Kaupunginosien kotisivut muodostavat vuorovaikutteisen yhteyden kaupunginosien asukkaiden ja alueesta vastaavien viranhaltijoiden välille.

Myös kunnan koko voi vaikuttaa osallistumismahdollisuuksiin. Pienessä kunnassa kaikki on periaatteessa lähempänä ja tutumpaa. Toisaalta vain riittävän isolla kunnalla on sellainen väestöpohja ja sellaiset voimavarat, että pääosa kuntalaisten peruspalveluista hoidetaan omin voimin turvautumatta esimerkiksi kuntayhtymähallintoon tai muihin kuntien yhteistyön muotoihin, joita tällä hetkellä on kehitteillä useita jo lainvalmistelunkin osalta. Tuskin on pitkän päälle kestävää, että pienet peruskunnat säilytetään tyhjinä kuorina, mutta yhä suurempi osa toiminnasta etääntyy niin kuntalaisista kuin valtuutetuistakin. Kuntayhtymähallinnon kohdalla voidaan hyvin puhua demokratiavajeesta. Vain lakisääteisissä ja eräissä suurissa kuntayhtymissä on edes valtuustot, joihin jäsenkunnat valitsevat jäsenet. Lisäksi kuntalaisilla on harvoin tietoa kuntayhtymän toiminnasta, vaikka siinä noudatetaan kuntalain säännöksiä kuten peruskunnissa.

Demokratia kapenee ja osallisuus heikkenee myös liikelaitostamisten ja yhtiöittämisten myötä.

Myös kunnan sisäinen delegointi vaaleilla valituilta päättäjiltä vaikuttaa kansanvallan ja osallisuuden toteutumiseen. Joidenkin arvioiden mukaan päätösvallan delegointi passivoisi kuntalaisia. Kiistää ei tietenkään voi sitä, etteikö päätösvallan siirrolla toisaalta olisi päästy selkeämpään, tehokkaampaan ja taloudellisempaan toimintaan. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä katsoo, että kunnanvaltuustojen on syytä aika ajoin arvioida päätösten delegointia ei ainoastaan tehokkuusnäkökulmasta vaan myös osallisuusnäkökulmasta.

Toisaalta toimivaltaa voitaisiin joissakin kysymyksissä harkita siirrettäväksi virkamiesten tai lautakuntien asemesta asukkaiden kokouksille. Nämä voisivat esimerkiksi päättää asuinympäristöjen hankinnoista. Samalla asukkaat lapsista eläkeläisiin voisivat yhdessä ottaa kantaa esimerkiksi nuorisotalojen toimintaan tai puistojen kalustukseen. Tällöin nuoret voisivat tuoda toiveitaan vanhempiensa tukemana ja toisaalta myös vanhemmat voisivat ottaa kantaa lastensa harrastusten puolesta.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää valitettavana, että yhä edelleenkin esiintyy nurjaa asennetta erilaisia vapaamuotoisia yhteistoimintaelimiä kuten nuorisovaltuustoja, kylätoimikuntia, vanhempainyhdistyksiä tai asukasyhdistyksiä kohtaan, mikä on selvästi passivoinut ihmisiä. Ei riitä, että kuntalaki antaa mahdollisuuksia mutta ei koettua vaikuttavuutta ja näkyvyyttä. Siinä on se ongelma, miten saadaan vuoropuhelua lisättyä, hallintoa sitoutumaan, tiedotusta avoimemmaksi.

Arvoisa puhemies! Kunnallisessa päätöksenteossa poliittista ohjausta tulee todella vahvistaa ja siinä yhteydessä demokraattista kontrollia tulee tehostaa. Luottamus poliittiseen järjestelmään lisääntyy, mikäli äänestäjä voi uskoa terveyspalveluja puolustavan puolueen myös käyttäytyvän lopullisessa äänestyksessä mahdollisimman pitkälle maksujen korottamista vastaan. Nykyteknologian myötä voitaisiin myös pohtia, tulisiko yhteiskunnan taholta järjestää mahdollisuus puolueiden sähköisiin jäsenäänestyksiin joistakin tärkeinä pidetyistä kysymyksistä. Samalla ne voisivat toimia kenttäkokeena myös varsinaisten vaalien järjestämiseksi uuden tekniikan avulla.

Yhteenvetona selonteosta voi todeta, että se antaa melko hyvän kuvan yhden alueen eli kunnallisen osallisuuden tilanteesta erilaisten projektien taustaa vasten. Kunnalle palvelutehtäviensä hoitamisen, kohdistamisen ja kehittämisen kannalta tärkein sidos on aina oman kunnan asukas. Kunta on kuntalaisten oma yhteisö, ja jokainen kuntalainen on kunnassaan sekä toimija että toiminnan kohde. Jokainen on kehittämisen voimavara ajatuksineen, toiveineen, tarpeineen, näkemyksineen. Tämä tulee huomioida, kun osallisuutta rakennetaan uudelle tasolle.

Arvoisa puhemies! Selonteko keskittyy kuntatason osallisuuteen. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä demokratian laajentaminen ja syventäminen koko yhteiskunnassa edellyttää, että — toki toisessa yhteydessä — tarkastellaan osallisuutta myös valtakunnallisessa päätöksenteossa sekä lisäksi niillä elämänalueilla, jotka eivät ole välitöntä julkista päätöksentekoa, esimerkiksi osallisuudessa työelämään. Kansanvalta ei ole valmis. Sitä on kehitettävä.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade fru talman! I samband med att effekterna av den nya kommunallagen behandlades i riksdagen efterlyste svenska riksdagsgruppen en ordentlig demokratidiskussion. Den aktuella redogörelsen är en bra sammanfattning av medborgarnas påverkningsmöjligheter och rättigheter, som det stiftas om i flera lagar. Trots att påverkningsmöjligheterna tveklöst är många är ändå medborgarnas intresse för politik begränsat. Den naturliga frågan som följer av detta är: Finns det andra djupgående förändringar i samhället som resulterar i svagt intresse för politik, något som inte ens nya påverkningsmöjligheter kan råda bot på? Dessa frågor berörs i redogörelsen tyvärr endast som en bisats.

Puhemies! Viime vuosikymmeninä ihmisissä on tapahtunut huomattavaa siirtymää kollektiivisesta maailmankäsityksestä yksilöllisempiin valintoihin perustuvaan käsitykseen. Poliittinen järjestelmä puolestaan rakentuu yksinomaan kollektiivisuuden varaan. Puolueet ovat eräänlaisia kollektiiveja. Päätöksenteko tapahtuu kollektiivisesti ja koskee kollektiivia — väestöä. Kaksi täysin erilaista ajatusmaailmaa kohtaavat. Päätöksenteko ei käytännössä voi olla paljon muuta kuin kollektiivista, kun kyse on vastuunkannosta väestön yhteiseksi hyväksi.

Kansalaisten rakentama maailmankuva, jossa oma osallistuminen on keskipisteessä, johtuu lähinnä kahdesta asiasta: koulutustason ja elintason noususta. Jokapäiväiseen elämäänsä ihmiset vaikuttavat pitkälti omien hankintojensa ja esimerkiksi omaa koulutusta koskevien valintojensa kautta. Omilla valinnoilla on valtavan paljon suurempi merkitys kuin perinteisessä yhteiskunnassa. Samalla Suomesta on tullut hyvinvointiyhteiskunta, jota eivät yleisesti ottaen leimaa 1800-luvun suuret ihmisten väliset sosiaaliset erot. Kilpaileva kommunistinen järjestelmä on romahtanut ja korvautunut kapitalismilla. Kaikki tämä on johtanut äänestysmotivaation pienenemiseen.

Toinen merkittävä muutos on tapahtunut kuntien taloudellisten mahdollisuuksien vähenemisen myötä taloudellisen taantuman seurauksena. Tämän lisäksi kunnille on tullut lisää tehtäviä ilman niihin tarvittavaa rahoitusta. Tämä koetaan tietenkin vaikutusmahdollisuuksien vähenemisenä kunnissa, joissa politiikasta on usein tullut kehittämisen asemesta säästökohteiden etsimistä. On ymmärrettävää, että yhä harvempien mielestä kannattaa panostaa omaa aikaansa hankalien päätösten tekemiseen, koska jo oma työ vaatii paljon aikaa ja koska korvaus ei ole suhteessa käytettyyn aikaan. Oman työn ja siitä saatavan palkan kautta monet kokevat varmasti pystyvänsä vaikuttamaan enemmän omaan elämäänsä.

Myös muilla yhteiskunnan hahmottamisvaikeuteen liittyvillä ilmiöillä on merkityksensä. Ennen kaikkea suurissa kaupungeissa asukkaiden ja valtuuston vastuusuhde on hämärtynyt kunnanhallitukselle, lautakunnille ja viranhaltijoille tapahtuneen vallan laajan delegoinnin myötä. Valtuutettu on vaikeassa tilanteessa, kun valtaa on delegoitu vastuun jäädessä edelleen valtuuston harteille. Kaikki tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että valtuuston rooli on jäänyt epäselväksi asukkaille ja sen toiminta mielenkiinnottomaksi. Lisäksi on tärkeää seurata ostopalveluiden vaikutusta paikallisdemokratiaan. Vastuu näistä palveluista ei saa siirtyä kunnalta tuottajille.

Selonteossa ei myöskään puututa EU-jäsenyyden myötä syntyneeseen tunteeseen vaikutusmahdollisuuksien vähenemisestä. Jonkin direktiivin hyväksymisestä syntyy sellainen käsitys, että asia on ikuisesti lukkoonlyöty. Muun muassa tästä johtuen ruotsalainen eduskuntaryhmä on esittänyt unionin ja jäsenmaiden välisen vastuunjaon selkiyttämistä.

Vaikutusmahdollisuuksien vähenemisen tunnetta ei ole tasapainotettu sillä, että unioni on antanut välineitä tärkeisiin globaaleihin kysymyksiin, kuten kasvihuoneilmiöön vaikuttamiseen.

Fru talman! Utan att beakta alla dessa bakomliggande faktorer kan man inte greppa den situation som den representativa demokratin befinner sig i. Frågan lyder: Är förändringarna i samhället så genomgripande att det inte spelar någon roll vilka åtgärder vi vidtar för att öka öppenheten och demokratin — t.ex. med de förslag som redogörelsen nu föreslår? Det är uppenbart att det är viktigt att hela tiden utveckla vårt demokratiska system. Det nordiska lokala självstyret är enormt värdefullt, men den representativa demokratin förutsätter deltagande, ett ansvar och en skyldighet från invånarnas sida.

Det är viktigt att medborgarnas initiativ och viljeyttringar tas på allvar. För detta finns redan nu många redskap, t.ex. hörande av invånarna i samband med byggnadsprojekt, ett hörande som bör vara tvåvägskommunikation. Redogörelsen föreslår att invånarnas åtgärdsinitiativ till kommunen skall behandlas av fullmäktige i stället för att nämnder svarar på dem, vilket idag ofta sker. Det är svårt att vara av annan åsikt.

Även om tvåvägskommunikationen i själva verket fungerar mycket bättre än många tror, finns det en hämmande faktor för den verkliga rörelsemånen i beslutsfattandet — åter en gång de knappa resurserna. I vissa uppmärksammade fall har det sett ut utåt som om det, när det kommer till kritan, inte fanns några alternativ alls trots klart motstånd från befolkningens sida. Utrymmet för mänsklig vilja, m.a.o. politik, får inte vara så litet. Det försvagar trovärdigheten. Ansvarsförhållandena då det gäller köptjänster och delegering bör likväl klargöras.

Det är också viktigt att vi tar lärdom av hur de demokratiprojekt som genomförts på olika håll i landet utfallit. Eftersom våra kommuner ser helt olika ut måste också lösningarna göra det. En s.k. federal lösning kan vara naturlig för Vanda. Esbo har grundat en svensk barn- och bildningsnämnd, under vilken både skolväsendet och dagvården sorterar. I flera österbottniska kommuner televiseras fullmäktiges möten. Ungdomsfullmäktige och äldreråd har förverkligats på många olika sätt beroende på kommun. Diskussionsforum har grundats på kommunernas hemsidor och så vidare. Många försök har varit lyckade och ger säkert grund för den fortsatta behandlingen.

Det är missvisande att entydigt säga att invånarnas påverkningsmöjligheter minskat om man inte tar i beaktande de val de gör varje dag i sitt konsumtionsmönster och när de t.ex. skaffar fadderbarn i u-länder. Allt detta är ställningstaganden. Medlemskap i ensaksrörelser har också blivit ett populärt sätt att påverka och det är en god sak. Men de aktiva i dessa rörelser är själva verket inte så många. Ur mediasynvinkel har det däremot varit lätt för dem att i sin rätlinjighet få fram sitt budskap, då de inte har samma behov av att väga olika frågor mot varandra med de ekonomiska ramarna hela tiden i tankarna såsom man måste göra i partier. I den snuttifierande mediabevakningen måste ett långt resonemang förkortas till en rad. Långsiktigt arbete är sällan meningsfullt att sammanfatta på fem sekunder.

Även om det inte är trendigt att säga det, så vill jag understryka hur viktig partiinstitutionen är för demokratin. Kritiken mot och negligerandet av det demokratiska systemet är riskabelt då det inte förs fram realistiska alternativ. Det är ett stort problem att många uppfattar partierna som avlägsna, trots att också de bygger på frivilliga krafter och vanliga människor. Då nyhetsbevakningen ofta koncentrerar sig på tvister och personfrågor, vilka endast är en liten bit av det politiska livet, ger det en felaktig bild av den politiska verksamheten.

Fru talman! Människor påverkar på nya sätt. Vi kan genomföra ändringar som föreslås i redogörelsen, men de ändrar i vilket fall som helst inte på den allmänna trenden i samhället, som jag tog upp redan i början. Men det finns en kraft i folket — om tillräckligt många människor önskar förändring så är det garanterat att denna förändring inträffar, oberoende av hur strukturerna ser ut.

Kirsi Ojansuu /vihr:

Arvoisa puhemies! Oikeus osallistua yhteiskunnan kehittämiseen on kansalaisten keskeinen perusoikeus. Kansalaisten yhteiskunnallista osallistumista ei ole jätetty vain yksilöiden harteille vaan julkiselle vallalle on annettu nimenomainen velvollisuus edistää kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Vihreä ryhmä pitää selontekoa hyvänä tapana arvioida sitä, kuinka julkinen valta tästä velvoitteestaan on suoriutunut. Lisäksi selontekoa voidaan pitää eräänlaisena ideapakettina, josta julkisen vallan toimijat voivat ammentaa uusia keinoja demokratian syventämiseksi.

Lainsäädäntö paitsi antaa mahdollisuuksia suoran osallistumisen toteuttamiselle myös kannustaa siihen. Tästä huolimatta selonteossa esitetty arvio osallistumismahdollisuuksien käytöstä on masentava. Yhteenvetona esitetään: "Lainsäädännöllä avattuja ja suositeltujakin osallistumismahdollisuuksia on käytetty vähemmän ja niiden mukaisten sovellutusten kehittely on tapahtunut hitaammin kuin olisi voinut odottaa." Edelleen todetaan: "Lailla sääntelemättömien mutta lain sallimien uusien osallisuuden muotojen moninaiset mahdollisuudet on - - käytetty toistaiseksi vain pieneltä osaltaan."

On kysyttävä, riittääkö kannustus vai tarvitaanko pidemmälle menevää velvoittavaa lainsäädäntöä. Mikäli kunta haluaa mennä sieltä, missä aita on matalin, niin se on mahdollista. Silloin osallistumiskäytännöt ovat minimaalisia. Selonteossa tarjotaan ideoita, joista päättäjät ja virkamiehet voivat löytää uusia tapoja demokratian vahvistamiseksi. Nähtäväksi jää, riittääkö tämä.

Viime kunnallisvaaleissa äänestysprosentti oli vain 56 prosenttia. Äänestysvilkkaus on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana laskenut hälyttävästi, noin 20 prosenttia. Tästä meidän kaikkien on syytä olla erittäin huolissamme. Äänestysaktiivisuus ei yksin riitä kertomaan demokratian toteutumisesta. Se heijastaa kuitenkin sitä yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa poliittinen osallistuminen tapahtuu.

Arvoisa puhemies! Edustuksellisen järjestelmän rinnalle on etsittävä sitä täydentäviä suoran osallistumisen malleja. Vihreät ovat perinteisesti ymmärtäneet demokratian hyvin laajasti. Meille on itsestäänselvää, että toimiva demokratia sisältää muutakin kuin edustuksellisuuteen perustuvan päätöksenteon. Aktiivinen kansalaisuus on vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan keskeinen perusta, sen vahvin kivijalka, jota tulee vaalia ja vahvistaa.

Suora osallistuminen voidaan ymmärtää myös edustuksellisen demokratian pelastuksena, ei sen kilpailijana. On todennäköistä, että yhdessä asiassa aktivoitunut kansalainen on valmis vaikuttamaan myös toisaalla. Makasiinien, läheisen päiväkodin tai pyörätien puolesta kampanjoinut henkilö haluaa todennäköisesti käyttää ääntänsä myös vaalipäivänä.

Selonteosta löytyy yksi kannustava todiste suoran osallistumisen ja edustuksellisen järjestelmän sekä äänestysaktiivisuuden kytköksestä. Järvenpään Jampassa on kokeiltu useita uusia ja tuoreita tapoja asukkaiden aktivoimiseksi. Perinteisten asukasiltojen ohelle kehitettiin hauskat demokratiatanssit, joissa asukkaat, viranhaltiat ja luottamushenkilöt kohtasivat säännöllisesti. Tilaisuudet onnistuivat hyvin, ja osallisuustoiminnan tuloksena myös alueen äänestysaktiivisuus nousi viime kunnallisvaaleissa, ja se on hienoa, kun tiedetään, minkälainen alue etenkin tämä Jamppa on. Se on juuri niitä ongelmalähiöitä, joita jokaisessa kaupungissa on. Eli näin saatiin synnytettyä positiivinen kehä, jossa suora osallistuminen näkyi välittömästi myös edustuksellisen järjestelmän vahvistumisena.

On totta, että maaltamuuton syynä on usein koulutukseen tai uuteen työhön hakeutuminen. Mutta voisiko osaselitys muuttoalttiuteen löytyä kunnan ilmapiiristä ja siitä, kuinka vahvasti ihmiset kokevat sitoutuvansa omaan paikkakuntaansa? Jos kunnan ilmapiiri on sisäänpäinkääntynyt ja asioita hoitaa pieni sisäpiiri, kokevat asukkaat itsensä helposti ulkopuolisiksi. Varsinkin aktiivisille nuorille voi olla suuri pettymys törmätä tällaiseen kivimuuriin. Vastaavasti vaikutusmahdollisuuksien tarjoaminen on yksi hyvä keino vahvistaa paikkaan ja yhteisöön sitoutumista. Vahvasti kotikuntaansa juurtuneen asukkaan on varmasti vaikeampi muuttaa sieltä pois. Näin asukaslähtöinen päätöksenteko voidaan nähdä koko kunnan etuna.

Tässä yhteydessä kannattaa mainita Tornion kaupungin Meän pirssi -hankkeesta saatuja kokemuksia. Se osoitti, että osallisuuskäytäntöjen kehittäminen ei välttämättä tarkoita lisäkustannuksia vaan päinvastoin. Torniossa palvelujen käyttäjien ja viranhaltioiden yhteissuunnittelun tuloksena syntyi jatkuvasti kehittyvä palveluliikennejärjestelmä, jossa toiminta tehostui ja kuljetuspalveluiden laatu ja määrä paranivat. Lopputuloksena kunnalle aiheutuvat kustannukset laskivat 20 prosenttia. Osallisuuden lisääminen voi siis tuottaa myös taloudellista hyötyä, vaikkei kustannusten laskun tulisikaan olla hankkeiden ensisijainen tavoite.

Arvoisa puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä kannattaa lämpimästi selonteon esitystä, että valtuuston alaan kuuluvat aloitteet olisi käsiteltävä valtuustossa. Samalla kuntalaisille tulisi tiedottaa tästä mahdollisuudesta ja aktivoida heitä käyttämään aloiteoikeuttaan.

Esitys lautakuntien kokousten avaamisesta yleisölle on monipiippuisempi. Vihreä eduskuntaryhmä kannattaa päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Kuntalain mukaan lautakunnat sekä muut toimielimet voivat jo nyt halutessaan avata kokouksensa yleisölle. Tätä mahdollisuutta on kuitenkin käytetty erittäin niukasti. On mietittävä tarkkaan, onko lautakuntien kokousten avaaminen paras keino avoimuuden lisäämiseksi.

Asiaa voisi tutkia kokeilun kautta. Pitää tarkkaan seurata, liukuuko päätöksenteko suljettujen ovien taakse kabinetteihin, jolloin avoimuus onkin vain pykälissä näkyvää silmänlumetta. Toinen tie olisi kuulemismenettelyjen ja keskustelufoorumien kehittäminen. Kuulemistilaisuuksissa kuntalaisen rooli on aktiivisempi kuin pelkästään päätöksenteon seuraajana.

Selonteossa on monta vihreän eduskuntaryhmän kannattamaa ehdotusta suorien osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi. Keskeisenä pidämme lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamista. Kunnat ovat varsin laajasti perustaneet esimerkiksi nuorisovaltuustoja, mikä on erittäin kannatettavaa. Nuorten kanssa on kuitenkin toimittava reiluilla säännöillä. Hankkeet ovat uskottavia vain, jos nuorten ääntä aidosti kuullaan. Jotta osallistuminen koettaisiin mielekkääksi ja tärkeäksi, pitää vaikuttamisen näkyä päätöksenteossa. Kun tunne omista vaikutusmahdollisuuksista saadaan kerran synnytettyä, uskoo nuori niihin myöhemminkin. Kuten selonteossa osuvasti todetaan, demokratian tulevaisuuden ydinkysymys on lasten ja nuorten aktiivisiksi kansalaisiksi kasvaminen. Tämä on myös yksi hyvä keino äänestysaktiivisuuden nostamiseksi.

Kuule kansalaista -hankkeesta on syntynyt erittäin hyvä suositus: Ministeriöiden tulisi pohtia yhteydenpitoaan kansalaisjärjestöihin yhteistyössä järjestöjen kanssa sekä pitää ne ajan tasalla tulevistakin hankkeista. Tämän kun näkisi toteutuvan! Kuulemistilaisuuksia on jonkin verran ollutkin, mutta näistä orastavista käytännöistä tulisi kehittää vakiintuneita vuorovaikutuksen kanavia.

Nykyään kansalaisjärjestöt seuraavat todella suuria ja monitahoisia kansainvälisiä kysymyksiä. Järjestöjen harjoittama ylikansallisen politiikan seuranta ja vaikuttaminen on yksi globaalin demokratian mahdollisia rakennuspalikoita ja tarvitsee julkisen hallinnon vilpittömän tuen. On kehitettävä menetelmiä, joilla järjestöt voidaan sitoa ympäristöä, kauppaa, kehitystä ym. globaaleja teemoja koskeviin kansainvälisiin neuvotteluihin. Esimerkiksi suuri valiokunta järjesti tällaisen tilaisuuden ennen Wto:n Dohan neuvottelukierrosta, mikä oli erittäin tervetullut avaus.

Arvoisa puhemies! Vastuu demokratian vahvistamisesta ja suorien vaikutusmahdollisuuksien käyttöönotosta jakautuu laajalle. Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen siihen, että hallitus on ottanut kysymyksen vakavasti ja omilla osallisuushankkeillaan panostanut uusien demokratian muotojen kehittämiseen. Asia on niin tärkeä, että sen soisi nousevan yhdeksi seuraavien eduskuntavaalien teemoista.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Eräs ystäväni oli sukulaistensa kanssa kiertoajelulla Helsingissä. Perheen vanhemmat esittelivät lapsilleen Pääkaupunkiseutua. Eduskuntatalon kohdalla isä innostui kertomaan lapsilleen eduskunnasta sanoilla: "Tuo on paikka, jossa istuu 200 tomppelia." Mikä luo kansalaisillemme tällaisen kuvan eduskunnasta? Olemmeko me "200 tomppelia" syrjäytyneet kansasta, vai eikö tekemisiemme oikea sisältö välity kansalaisten tietoisuuteen?

Toimiakseen tehokkaasti ja turvallisesti yhteiskunta vaatii kaikkien sen toimijoiden, niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin, osallisuutta. Osallisuus on käsitteenä laaja-alaisempi kuin osallistuminen. Näin todetaan tänään käsittelyssä olevassa valtioneuvoston selonteossa.

Selonteko on valmisteltu sisäasiainministeriön ja valtiovarainministeriön yhteistyönä. Osallisuuden muodot voidaan määritellä eri tavalla. Osallisuus-hankkeessa on käytetty seuraavanlaista jäsentelyä: tieto-osallisuus, suunnitteluosallisuus, päätösosallisuus ja toimintaosallisuus. Jos selonteon valmistelussa olisi mukana ollut esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö, selonteon painotukset olisivat saattaneet muuttua.

Voimakkaasti jakautunut yhteiskunta vastaa vain harvojen tarpeisiin. Kun suomalaisten keski-ikä nousee, tarvitsemme mahdollisimman suurta osallisuusastetta. Inhimillisten voimavarojen tehokas käyttö edellyttää kaikkien osallistumisen ja osallisuuden kohottamista, myös vanhusväestön.

Paavo Lipposen hallitusohjelmissa tavoitteeksi otettiin kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, syrjäytymisen ehkäiseminen ja hallinnon julkisuuden ja avoimuuden lisääminen. Nämä ovat tärkeitä tavoitteita. Tänään on hyvä arvioida, kuinka hallitus on tässä pyrkimyksessään onnistunut.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä näkee, että selonteon suurin heikkous onkin, miten vähän se pohtii osallisuuden vähenemistä ja osallisuuden muuttumista syrjäytymiseksi.

Osallisuudesta kunnissa:

Suomalainen edustuksellinen demokratia on parhaimmillaan kunnallishallinnossa. Joka neljäs vuosi valittavat kuntien luottamushenkilöt ovat merkittävä osallisuusryhmä. Näin on siitä huolimatta, että kuntavaalien äänestysaktiivisuus ja vaaliehdokkaiden määrä ovat viime vuosikymmeninä olleet selvästi laskussa. Vuoden 2000 kunnallisvaaleissahan äänioikeuttaan käytti vain noin 56 prosenttia äänioikeutetuista.

Kymmenen viime vuoden aikana toteutettu raju luottamushenkilömäärän supistaminen on osasyy kiinnostuksen hiipumiseen kunnallispolitiikkaa kohtaan. Ei voi olla parempaa kosketuspintaa kuin omakohtainen kokemus kunnallisen luottamustehtävän hoidosta.

Osallisuusmahdollisuuksia täydentävät kuntalain säännökset muun muassa kunnan asukkaan aloiteoikeudesta, tiedottamisesta ja kunnallisesta kansanäänestyksestä. Kunnallisen osallisuuden paikkoja ovat myös vammais-, vanhus- ja nuorisovaltuustot sekä erilaiset vanhempainyhdistykset ja asuinalueyhdistykset.

Tutkimustulokset kunnallisesta tiedottamisesta antavat viitteitä siitä, että tiedottamisen merkitystä tulee korostaa edelleenkin kunnissa. Taikasana ei ole yksistään tietoverkot ja Internet. Niillä voidaan lisätä nuorempien sukupolvien osallisuutta. Pitäjälehdet, talousaluelehdet ja maakuntalehdet ovat ne välineet, joiden kautta osallisuus kunnan asioihin hahmottuu monille kuntalaiselle. Niissä selostetaan päätöksiä, päätöksien taustaa ja käydään jälkipuintia yleisönosastossa, mutta parhaimmillaan myös kerrotaan vireillä olevista asioista. Tässä kohtaa kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä nostaa hattua näiden lehtien rivitoimittajille ja avustajille. He tekevät arvokasta työtä sananvapauden ja osallisuuden puolesta syrjäytymistä vastaan.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa selonteon ehdotuksia kuntalain osallistumissäännöksien tarkistamiseksi. Kuntalaisaloitteiden ja -palautteiden parempi ja nopeampi huomiointi on paikallaan. Osallisuuteen valmentava koulutus päättäjille ja viranhaltijoille on myös erityisen tärkeää.

Osallisuus valtionhallinnossa:

Arvoisa puhemies! Kansalais- ja sidosryhmien kuuleminen valtionhallinnossa on perinteisesti tapahtunut lausunto- ja kuulemismenettelyssä. Valtionvarainministeriön selvityksen mukaan hallinnon edustajat näkevät nykyisin käytössä olevat osallistumiskeinot voittopuolisesti kansalaisjärjestöjen edustajia myönteisemmin. Valtiovarainministeriön teettämä kansainvälinen vertailu osoitti, että kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen osallisuus yhteiskuntapolitiikan valmistelussa toteutuu Suomessa heikosti. Selvityksen tekijät korostivat, että vaikka kansalaisten luottamus hallintoon on vielä monilla osa-alueilla hyvä, se on kaikkialla laskussa.

Nämä tulokset saavat kysymään, miten Suomen jäsenyys Euroopan unionissa on vaikuttanut ihmisten osallistumismahdollisuuksiin. Koetaanko EU byrokraattiseksi lonkeromaiseksi hirviöksi, jossa asioihin vaikuttaminen on entistä vaikeampaa? Byrokraattiset työskentelytavat ja byrokratian kieli ovat monelle liikaa.

Vielä muutama sananen meidän omasta niin sanotusta tomppelitalostamme, niin kuin eräs isä mainitsi. Miksi kansanedustuslaitoksen arvostus on laskenut? Sormi osoittanee sekä meitä kansanedustajia että myöskin valtakunnallista mediaa. Kansanedustajilla on suuri vastuu siitä, mitä he kansalaisille ennen vaaleja lupaavat ja miten näiden lupausten mukaan tässä talossa toimitaan. Eläkeläispaneeleissa sairausvakuutusmaksujen alentamisen ja kansaneläkkeen pohjaosan puolesta puhunut on toiminut täysin päinvastaisesti tässä salissa. Näillä ratkaisuilla vain kiihdytetään osallisuuden heikkenemistä. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä toivoo, että valtakunnallinen media jaksaisi paneutua selvittelemään myös kolmen suuren puolueen ulkopuolisia poliittisia virtauksia ja ehdotuksia. Uskomme, että ne virkistäisivät poliittista munkkilatinaa.

Osallisuushankkeista:

Sisäministeriö on toteuttanut vuosina 1998—2002 valtakunnallisia Osallisuushankkeita ja niiden paikallishankkeita. Mukana on 53 kuntaa, joissa hankkeita toteutettiin 67 prosentin valtionavun tukemina. Näiden hankkeiden myötä kylä- ja kaupunginosatoiminta on virkistynyt ja vapaaehtoisjärjestöjen toiminta on aktivoitunut. Tämä on erittäin kiitettävä kehityssuunta.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kiinnittää erityistä huomiota muun muassa Kempeleen kunnan asioiden hoitoon tiimityöskentelynä. Kunnan 35 valtuutettua työskentelee viidessä tiimissä, jotka on muodostettu kunnan keskeisille kehittämisalueille. Toinen huomiomme kiinnittyy lasten ja nuorten osallisuuden lisäämiseen muun muassa nuorisovaltuustoissa ja pikkuparlamenteissa. Koulut ovat erityisen tärkeässä asemassa kehitettäessä niin sanottua osallisuustoimintaa. Koska oppilaitokset tavoittavat parhaiten kaikki kunnan lapset ja nuoret, tämä on erittäin toivottava suunta. Yhteisten pelisääntöjen ja tavoitteiden oppiminen ja kehittäminen on lähentänyt lapsia ja nuoria kuntien päättäjiin.

Osallisuus lähtee perheestä. Valtioneuvoston selonteko toteaa loistavasti, että demokratian tulevaisuuden ydinkysymys on lasten ja nuorten kansalaisiksi kasvaminen. Tässä on vastuu sekä kodilla että koko yhteiskunnalla. Selonteko jatkaa, että koululla on keskeinen asema yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen kasvamisessa.

Kristillisdemokraattien tulevaisuusryhmä listasi Euroopassa ja Suomessa liikkuvia ajan ilmiöitä, jotka eivät tue osallisuutta globaalissa maailmassa, vaan pikemminkin ovat luomassa eriarvoisuuden kasvua ja syrjäytymisen lisääntymistä. Esille nousivat muun muassa yksilökeskeisyys, itsekeskeisyys, materialistinen menestyskulttuuri, rahariippuvuus, rauhattomuus ja ihmisten välisen yhteyden pinnallistuminen. Puolueemme katsoo, että tämän suuntaiselle kehitykselle ei tule antaa periksi. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä näkee, että kansalaisuus, kuntalaisuus, ryhmään kuuluminen ja siinä vaikuttaminen eli lyhyesti kaikki osallisuus lähtee perheestä. Perhe on siis yhteiskunnan peili. Mitä paremmin perhe voi, sitä paremmin yhteiskunta voi. Perhe ulottuu yli sukupolvien ja kantaa myös yksinhuoltajia ja yksineläviä. Jokaisella on oikeus perheeseen.

Arvoisa puhemies! Osallisuuden heikentymisessä yhteiskunnassa on kyseessä todellisen, syvän ja hyvän yhteyden puuttuminen yksilöiden elämästä, mikä aiheuttaa suurimman osan myös muista yhteiskunnassamme esiintyvistä ongelmista. Siksi perheeseen panostaminen kannattaa aina, silloinkin, kun osallisuutta halutaan lisätä yhteiskunnassa.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Kansalaisten kiinnostus politiikkaan ja äänestämisaktiivisuus ovat olleet kaksi viime vuosikymmentä jyrkässä laskussa. Varsinkin kunnallisvaalien äänestysprosentti on romahtanut kahdenkymmenen vuoden aikana noin 80 prosentista alle 60 prosenttiin. Muutos on merkittävä, ja viime vaalien 56:tta prosenttia voidaan pitää jo vaarallisen matalana demokratian toimivuuden kannalta. Syitä tulisi etsiä ja myös löytää, ennen kuin painumme eurovaalien äänestysprosentin tasolle.

Selonteossa on pyritty pohtimaan syitä, jotka ovat vieroittaneet kansalaiset politiikasta ja muustakin osallistumisesta kunnalliseen demokratiaan. Valitettavasti selonteko on mielestämme laadittu kovin hampaattomaksi eikä ilmeisiin ongelmiin ja epäkohtiin kansalaisdemokratian suhteen ole puututtu kuin korkeintaan toteamalla niiden olemassaolo, mutta onneksi kuitenkin ne on todettu varsin oikein.

Perussuomalaisten mielestä eurovaalit ja koko Euroopan unionin niin kutsuttu kansalaisdemokratia ovat loistava varoittava esimerkki siitä, mihin myös kansallisella tasolla päädytään, mikäli päätöksenteko ajautuu liian kauas tavallisesta kansasta ja kansalaisesta. Kun syntyy tunne, ettei "minun mielipiteelläni ja äänestyskäyttäytymiselläni ole mitään merkitystä", on astuttu pitkä askel osallistumattomuuden suuntaan. Äänestämättömyys ja passiivisuus koetaan parhaana vaikutuskeinona, ei jakseta enää edes protestoida äänestämällä. Näyttää kaiken lisäksi siltä, että äänestämättä jättämisestä on tullut muoti-ilmiö varsinkin nuorten keskuudessa. Puolueet voivat ilman selittelyjä ottaa omaan piikkiinsä mielenkiinnottomuutensa niin kunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla.

Jos ajaudutaan siihen tilanteeseen, joka vallitsee monissa maaseutukunnissa, joissa yhdellä puolueella on ehdoton enemmistö valtuustossa, ollaan demokratian suhteen hakoteillä. Monet päätökset muodostetaan yhden puolueen tai parhaassa tapauksessa muutaman klikkiytyneen puolueen sisällä pienessä piirissä. Pahimmassa tapauksessa määräys voi tulla jopa piiri- tai keskustasolta, jolloin paikallisella mielipiteellä ei ole enää mitään merkitystä. Siinä turhautuvat jo puolueen jäsenvaltuutetutkin tuntiessaan olevansa pelkkiä herrojen pelinappuloita ja ryhmäkurin käskyläisiä. Puolueiden valtuustoryhmien tulisikin jalkautua kuulemaan kuntalaisten ja kannattajiensa mielipiteitä ja muodostaa kantansa asioihin sen jälkeen kuntalaisten mielipiteiden perusteella, ei varsinaisen puolueohjelman tai johdon määräysten mukaisesti, ovathan valtuutetut valtuustossa kuntalaisten äänillä ja heidän edustajinaan.

Arvoisa puhemies! Pari vuotta sitten käyttöön otetussa uudessa perustuslaissa, sen 53 §:ssä, säädetään neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä. Kuntalain 30 §:n mukaan taas valtuusto voi päättää, että kunnalle kuuluvassa asiassa toimitetaan kansanäänestys. Kansanäänestys on siis haluttu tehdä yhdeksi varteenotettavaksi kansalaisten mielipiteenkartoitus- ja ilmaisukeinoksi niin kunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Kuten selonteossakin todetaan, se on painavin suoran osallistumisen muoto. Kansanäänestystä on kuitenkin kaikesta tästä huolimatta käytetty vain muutamassa kunnassa lähinnä kuntaliitosasian yhteydessä. Syyksi vähäiselle käytölle todetaan sen järjestämisen kalleus.

Perussuomalaiset ovat olleet aina kansanäänestyksen voimakkaita puolestapuhujia, olipa kyseessä valtakunnan, kunnan tai vaikkapa kunnanosan tasoinen merkittävä päätöksentekoa vaativa asia. Mielestämme tähänastiset vähäisetkin kokemukset puoltavat kansanäänestysten järjestämistä. Äänestysprosentti on kansanäänestyksissä käsityksemme mukaan ollut merkittävästi vaaleja korkeampi eli noin 80 prosentin luokkaa. On ollut myös havaittavissa kuntalaistenkin halua päästä käyttämään tätä vaikutuskeinoa. Lain mahdollistamia kuntalaisaloitteita äänestyksen järjestämisestä on tehty useita, mutta ne eivät ole tuottaneet useinkaan tulosta. Näyttää siltä, että suuret, kunnissa pääasiallista valtaa käyttävät puolueet, kuten esimerkiksi keskusta ja SDP, ehkäpä pelkäävät päästää kansalaisia ilmaisemaan suoraan kantojaan. Meidän mielestämme niin koko kuntaa kuin sen osa-alueitakin koskevia kansanäänestyksiä tulee voimakkaasti lisätä. Niistä on tehtävä yksi normaaleista kansalaisten mielipiteen kartoituskeinoista, kun kyseessä on merkittävä kunnallinen tai sen osaa koskeva päätös. Sama on mielestämme tilanne myös valtakunnallisesti.

Selonteossa pidetään tärkeänä kuntalaisten osallisuuden kannalta sitä, että kunnallinen tiedottaminen on riittävää. Samaa korostetaan myös kunnallislain 27 §:n 2 momentin 3 kohdassa, jossa todetaan, että kunnan on "tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia" edistettävä kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista. Tähän liittyy myös saumattomasti saman momentin 4 kohta, jossa kunta velvoitetaan selvittämään asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa. Valitettavasti tämä lain velvoite ei kunnissa toteudu. Huolimatta lain tiedottamisvelvoitteesta tulevista kuntalaisten asemaan vaikuttavista päätöksistä eivät kunnat yleensäkään noudata tätä sääntöä ilmeisesti johtavien virkamiesten ja kunnallispoliitikkojen vastakkaisen tahdon takia.

Tästä johtuen joitakin aikoja sitten esimerkiksi eräässä pohjalaisessa kunnassa koulujen lakkauttamista koskenut päätös on kumottu Vaasan hallinto-oikeudessa juuri päätöstä edeltäneen tiedottamisvajeen takia. Esimerkkejä löytyy muitakin, ja aihetta vastaaviin valituksiin olisi varmasti ollut vieläkin enemmän.

Tähän asiaan tulee selonteon valiokuntakäsittelyssä puuttua voimakkaasti, jos kuntalaisten asemaa halutaan yleensä parantaa.

Kunnissa on yritetty saada myös erityisryhmiä, kuten esimerkiksi nuoria ja vammaisia, mukaan osallisuushankkeisiin perustamalla nuorisovaltuustoja ja vammaisneuvostoja. Ajatus on ollut hyvä, mutta toteutus kehno.

Vammaisten kohdalla turhautumista on aiheutunut siitä, etteivät kunnat täytä vammaishuoltolain määräyksiä palvelujensa ja avustusten kohdalla, koska oikeus niihin ei ole subjektiivinen.

Nuorisovaltuustot ovat puolestaan kyllästyneet olemaan pelkkiä keskustelukerhoja vailla todellista päätösvaltaa ja käytettävissä olevia omia määrärahoja.

Myös kunnanosa- ja asukastoiminnan eri muodoissa on koettu mielekkyyden vähentymistä todellisten vaikutusmahdollisuuksien puutteen takia. Näitä ongelmia saattaisi jossain määrin korjata selonteossa mainittu tukemamme kunnallislain 27 ja 28 §:n muutoskaavailu, jolla kunnan velvollisuutta huolehtia asukkaiden osallistumisesta ja vaikuttamisesta kunnan toimintaan nykyistä laajemmin lisättäisiin ja kuntalaisten aloitteiden painoarvoa nostettaisiin.

Arvoisa puhemies! Kunnallinen demokratiamme toimii, mutta se toimii yskähdellen. Osallisuusselonteossa on nostettu esiin monia tärkeitä puutteita kansalaisdemokratian kannalta, mutta tärkein kaikista kansalaisen osallistumiseen vaikuttavista asioista on kuitenkin aina motiivi, motiivi äänestää, motiivi vaikuttaa ja motiivi osallistua. Motiivi syntyy puolestaan tiedosta ja sen synnyttämästä tarpeesta vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin sekä varmuudesta siitä, ettei mielipidettä väheksytä tai jätetä ottamatta huomioon. Tämä tulee valiokunnan käsittelyssä muistaa.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin kiitoksia eduskuntaryhmille erittäin rakentavista ja hyvin sisällön hahmottavista puheenvuoroista. Kommentointia ihan muutamaan yksittäiseen asiaan, mitä ryhmien puheenvuorojen sisällössä oli.

Edustajat Hellberg, Mäki-Hakola ja Lintilä sekä myös ed. Vistbacka kiinnittivät huomiota oikeastaan samaan asiaan. Kysymyksenasettelu lähti siitä, että valta on keskittynyt, mikä on puolueiden rooli, onko niin, että kuntalaiset eivät koe voivansa vaikuttaa, ja ovatko vaikuttamisen keinot vanhentuneet. Nehän ovat itse asiassa ihan hyviä peruskysymyksiä kaiken kaikkiaan, ja niistä voi asiaa lähteä tarkastelemaan.

Ensinnäkin vallan näkökulmasta pitää muistaa se, että kyllähän valta, joka kunnassa on, on täysin valtuuston käsissä. Valtuustohan käyttää valtaa, joko delegoi sitä jollekin tai pitää sitä itsellänsä tai järjestelee valtaa erilaisten järjestelyjen kautta jotenkin. Mutta olennaista siinä on, että jos kuntalaiset eivät koe vaikuttavansa ja jos tämä järjestelmä ei toimi, silloinhan pitää miettiä, missä menee vikaan.

Sanoin puheenvuorossani, että tässä on yhä sellaista ilmapiiriä, että kaivataan korvamerkittyjä rahoja ja kaivataan itse asiassa valtion ohjeistusta yhä enemmän. Onhan se jotenkin demokratian näkökulmasta, josta tässä nyt puhutaan, kovin kummallinen näkökulma, jos kaipaillaan paluuta keskushallintojohtoisuuteen järjestelmässä, jossa meillä on 12 000 valtuutettua, jotka itse voivat valtaa ohjata.

Varmaan keinojen vanhentuminen osaltaan pitää paikkansa, ja sen takia mielestäni pitääkin hakea uudenlaisia vaikuttamisen kanavia, joita Osallisuus-hankkeessa on haettu. Ed. Lintilän puheenvuoro oli hyvin mielenkiintoinen, kun hän sanoi jotenkin siihen tapaan, että silta demokratian ja suoran vaikuttamisen välillä voidaan rakentaa esimerkiksi kansanäänestyksien kautta. Kun katsoo sitä, miten kansanäänestyksiä on toteutunut, ja kun muistaa, kuinka monessa kunnassa keskusta käyttää kuitenkin enemmistöä, niin mielenkiinnolla tulen kyllä seuraamaan, miten tästä eteenpäin kansanäänestykset lähtevät liikkeelle. Se on minustakin kyllä sellainen väline ihan oikeasti, jota käytetään itse asiassa liian vähän. Siinä on hyvä itse mennä sellaisen asian taakse, että se maksaa paljon tai että sitä ei käytetä kuin suurissa asioissa. Suuren asian määrittely tulee mielenkiintoiseksi. Mikä on oikeasti suuri asia?

Puolueiden roolin tulevaisuuden rakentamisessa demokratianäkökulmasta tulisi minunkin mielestäni olla huomattavasti merkittävämpi kuin se on ollut tai se tällä hetkellä on. Tälläkin hetkellä hankkeet, joita Osallisuus-projektissa on, ovat itse asiassa valtiojohtoisia. Valtio ja kunnat ovat siinä toimijoita, kun demokratianäkökulmasta odottaisi tietenkin, että puolueet aktivoituisivat ja olisivat toimijoita.

Keskushallinnon kasvaminen ja sen seuraukset ovat varmaankin näin kuin täällä on todettu: keskushallinto kasvoi 90-luvulla. Nyt on lähdetty ajamaan linjaa toiseen suuntaan. Alueellistamisesta on tehty lainsäädäntö, siitä on tehty säädöspohja. Voi ihan hyvin kysyä, miksi näin ei ole menetelty aikaisemmin, eikä tässä mikään puolue pääse kenenkään selän taakse piiloon. Ovat tainneet tässäkin huoneessa kaikki olla hallituksessa sinä aikana, kun tästä asiasta on puhuttu. Nyt siitä on tehty säädökset, nyt siitä tulee lainsäädäntö, nyt katsotaan, mitä siinä sitten tapahtuu. Olen täsmälleen samaa mieltä, että se ei ole kehittynyt oikeaan suuntaan.

Selontekojen tarpeellisuudesta voidaan varmaan käydä keskustelua. Se on hyvin mielenkiintoista, että eduskunta itse määrittelee, että selontekoja pitää antaa, ja hallituksen on sitten ne annettava.

Ed. Mäki-Hakola kiinnitti huomiota kansalaisjärjestöjen rooliin, että ne ovat jääneet vähälle selonteossa. Osin tämä pitää paikkansa, mutta niin kuin selonteon lähetteessä itse asiassa sanotaan, selonteko keskittyy tieto-osallisuuden, suunnitteluosallisuuden, päätösosallisuuden piiriin kuuluviin osallisuuden muotoihin, se oli tietoinen valinta. Johonkin asiat piti sitoa, ja sen lisäksi haluttiin käsitellä selonteon sisällä nimenomaan kansalaisten suoraa osallistumista, jonka tarkoitus on julkisen vallan ratkaisuihin vaikuttaminen. Siitä syystä valittiin painopisteeksi se, että selonteon painopiste on kunnallisissa toiminnoissa ja sen johtopäätökset ja ehdotukset suurimmalta osalta keskittyvät nimenomaan siihen kokonaisuuteen. Ja jos ja kun edustaja on lukenut hyvin tarkkaan tietenkin koko selonteon, niin meillähän on täällä kansalaisjärjestöjen roolista käsin nimenomaan, mihin ed. Ojansuu kiinnitti huomiota, osallisuutta edistävät hankkeet valtionhallinnossa. Siellä on Kuule kansalaista -hanke, joka itse asiassa nimenomaan lähtee siitä liikkeelle, että ministeriöillä tulee olla yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa luotu kansalaisjärjestöstrategia. Siihen pyritään ja sen kautta haetaan tuloksia. Toisin sanoen ei kovin moneen kertaan samoja asioita tarvitse tuoda esille.

Ed. Ojansuu vihreitten puheenvuorossa sanoi hyvin mielenkiintoisella tavalla, pitäisikö olla velvoittavaa lainsäädäntöä lisää, jotta demokratia toimisi. En oikein hirveästi innostu siitä näkökulmasta tarkastelemaan tai toimimaan. Kyllähän sen pitäisi lähteä omasta halusta toimia. Meidän tarkoituksemme ja tehtävämmehän on antaa tilaa ja luoda edellytyksiä, että toiminta voi mennä eteenpäin. Mutta siitä, että velvoitetaan, tulee jotakin muuta kyllä kuin mitä ymmärtääkseni tällä koko projektilla on haettu.

Ed. Vistbacka sanoi, että ongelmiin ei ole riittävästi puututtu, mutta ei määritellyt, mihin ongelmiin itse asiassa muutoin kuin ihan yleisellä tasolla. Mitkä ne ongelmat sitten ovat, minkälaisia ne ovat, minkä muotoisia, ja mikä on vastaus muutoin kuin aivan yleisellä tasolla tarkasteltuna?

Se, että tässä on näinkin paljon tavaraa, osoittaa nimenomaan tämän moninaisuuden, joka osallisuuteen liittyy. Mutta minä uskon, että nuorissa ja lapsissa tulevaisuus tässäkin tapauksessa, arvoisa rouva puhemies, on.

Mika  Lintilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluan ihan lyhyesti vain korjata sitä seikkaa, mikä on tullut parissakin puheenvuorossa esille, että keskusta vastustaisi kansanäänestyksiä. Kuten puheenvuorossani sanoin, keskustaryhmä kannattaa kansanäänestyksen kehittämistä edelleen. Mutta, kuten ministeri sanoi äskeisessä puheenvuorossa, on tietysti hyvin vaikea vetää rajaa, mikä on suuri, koko kuntaa koskettava asia. Mutta sen kehittäminen on sillä tavalla kansaa mukaansa ottava osallistumisen tapa, johonka pitää panostaa entistä enemmän. Ja tämä on ehdottomasti väärä käsitys, että keskusta vastustaisi kansanäänestyksiä.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelussa on tullut hyvin vahvasti esille tilanne, että kansalaiset eivät osallistu. Kyllähän saattaa olla toisin päinkin tämä asia. Eli yleensä silloin, kun joku asia on mennyt pieleen, kansalaiset aktivoituvat. Jos ei kuntalainen tunne, että joku asia häntä häiritsisi, luultavasti silloin hänen mielenkiintonsa suuntautuu muihin asioihin. Eli välttämättä se ei ole merkki syrjäytymisestä, vaan saattaa olla merkki toisestakin asiasta.

Olen ministeri Korhosen kanssa samaa mieltä, että jotenkin järjetöntä on se, että kunnat lähtevät siihen, että ne vaativat korvamerkittyä rahaa tai valtion ohjausta kuntaan päin, koska kyllä pitäisi olla nimenomaan tilanne sillä tavalla, että joka ainoasta asiasta, mistä kunta pystyy itse päättämään, kunta myöskin itse päättäköön ja ottakoon siitä vastuun. Siinä mielessä olen hyvin huolestunut tästä kehityksestä, että valtion viranomaiset joissakin tapauksissa sekaantuvat asioihin, jotka kuitenkin on tarkoitettu kunnallisen itsehallinnon hoidettaviksi. Siitä on selkeänä esimerkkinä kaavoitusmonopoli kunnille. Nyt on käynyt sillä tavalla, että varsinkin ympäristökeskukset, ympäristöministeriö, ympäristölupaviranomaiset (Puhemies koputtaa) ovat halunneet laittaa oman ...

... sormensa tällaiseen peliin, johon se ei kuulu.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vähän kritiikkiä siitä, mitä ministeri on tuonut esille ja mitä tässä asiakirjassa lukee. Ensinnäkin, meillä olisi olemassa tutkittua tietoa, siis todella tutkittua tietoa osallisuuskokeiluista. Arvoisan ministerin omasta kotikunnasta Oulusta on olemassa kaksi hyvin isoa kokeilua ja vielä kolmas on parhaillaan menossa. Niitä kahta ensimmäistä kokeilua on tieteellisesti tutkittu. Olisi, voisi sanoa, motiivi ja vasteanalyysi käyttääkseni ed. Vistbackan äsken käyttämiä ilmaisuja, olisi ollut tietoa ministerin omassa kotiläänissä. Meillä on kuuluisa Merijärvi-ilmiö, mielenkiintoinen viimeaikainen esimerkki siitä, mihinkä johtaa se, kun kaikki keskittyy yhden ainoan puolueen ympärille, mitenkä sen piirissä ruvetaan huolestumaan siitä, kuinka kunnalle, osallisuudelle ja demokratialle käy. Miksi ei tämmöisiä asioita ole kaivettu tämmöiseen selontekoon, mikä on pelkkä kuntalakianalyysi eikä mitään muuta?

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Paljon puhutaan nyt äänestysaktiivisuudesta. Äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi on ehdotettu jopa nettivaalejakin. Mikäpäs siinä, jos tietoturva-asiat saadaan kuntoon. Nettivaalit saattaisivat nimittäin kiinnostaa ehkä liikaakin — hakkereita.

Puhemies! Minusta lähikontakti on tärkeä. Jatkuva vuorovaikutus päättäjiin ja virkakuntaan auttaa asukkaitakin näkemään, ettei monien hyvien asioiden puute johdu vain päättäjien ja valmistelijoiden velttoudesta tai pahantahtoisuudesta. On katsottava kokonaisuutta. Erityisesti kaupunginosa-, lähiö- tai toriparlamenttien kiinnostavuus tiedetään. Ihmisethän innostuvat yleensä, kun omaan kortteliin tai asuinalueelle tulee jotain uutta tai sieltä lähtee pois jotain olemassa olevaa. Yhdyn niihin edustajiin, jotka ovat todenneet, että pitäisi lisätä kuntatason mielipidetiedusteluja.

Tällä tavalla varmasti saataisiin lähivaikutusmahdollisuuksia lisättyä.

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota erääseen puutteeseen tässä selonteossa ja myös käytetyissä puheenvuoroissa ainakin minun näkökulmastani. Se on se, että täällä aivan estoitta ylistetään suoran osallistumisen lisäämistä ja suoraa vaikuttamista ilman, että nähdään siinä mitään haittoja. Periaatteessa kaikki osallistuminen on toki myönteistä, mutta on muistettava, että suora osallistuminen ja sen korostaminen johtavat etujärjestöluonteiseen toimintaan, yhden asian liikkeitten toimintaan, ja se johtaa myöskin monissa ja useimmissa tapauksissa päättämättömyyteen siellä varsinaisessa edustuksellisessa demokratiassa. Se johtaa myös monissa tapauksissa kunnallisen päätöksenteon halvaantuneisuuden tilaan ja myöskin valikoi päättäjiksi sellaisia henkilöitä, joista ei koskaan kasva niin sanottuja kunnallismiehiä ja -naisia, jotka uskaltavat nähdä kokonaisuuksia.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus on selonteossaan listannut kuntalain suomia vaikutusmahdollisuuksia. Mutta todellinen ongelma on kyllä keskiverto suomalainen virkamies, joka suorastaan pelkää aktiivista, osallistuvaa kansalaista. Eli asukasyhdistykseen, joka vaatii esimerkiksi kevyen liikenteen väylää tai jalankulkumahdollisuutta tai ei halua lisää taloja lähialueensa puistoihin, virkamiehen normaali reaktio kyllä on, että se on kiusankappale, jonka ei missään tapauksessa pidäkään osallistua.

Toinen tällainen ilmiö on se, että jos tavallinen kansalainen tai kuntalainen marssii virkamiehen toimistoon ja haluaa katsoa papereita tai vaatia tietoa, niin ensimmäinen reaktio on yrittää keksiä joku syy, miksi tätä tietoa ei voida antaa. Eli toivoisin ministeriön keskittyvän enemmän virkamiesten ja kunnan virkamiesten informointiin siitä, että heidän tehtävänsä on palvella ja olla aktiivisia ja aloitteellisia ja avoimia kuntalaisiin nähden.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Peltomolle ensiksi, että täällä talossahan on käsiteltävänä sähköinen allekirjoitus tietoverkoissa. Ehkä sieltä sitten tulee tämä luotettavuus, joka ehkä estää hakkereitten pääsyn.

Ministeri totesi omasta puheenvuorostani, että se oli vähän yleisellä tasolla. Varmasti se oli, kun aika monta asiaa yritin kymmeneen minuuttiin mahduttaa ja pyrin aina sen puitteissa, mitä puhemiesneuvosto määrittelee, puheeni pitämään.

Eräs seikka minun mielestäni kuitenkin on se, että kun on annettu mahdollisuuksia, esimerkiksi vammaisneuvostoja ja nuorisovaltuustoja jne., niitten toiminnalle ei anneta monta kertaa mitään merkitystä kunnassa taikka toimintamahdollisuuksia oikeastaan nuorisovaltuustojenkaan osalta, eli niillä ei ole minkäänlaista painoarvoa. Monessa kunnassahan tämä toiminta on lopetettu juuri sen takia. Monta kertaa johtavien luottamus- ja virkamiesten pitäisi asennoitua asioihin hieman toisella tavalla.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallinto on kansalaisia varten, ei päinvastoin. Tämä kysymys on eritoten valtionhallinnon osalta ollut täällä usein esillä. Me olemme olleet huolestuneita siitä, miten kansalaiset oikein valtionhallinnon suuntaan voivat toimia.

Verkkoyhteydet kyllä ovat olemassa. Kaikilla ei ole siihen kuitenkaan mahdollisuutta. Keskushallinto on ollut nyt tarkastelun kohteena. Se piti jo uudistaa, viedä lähemmäksi kansalaisia, tehtäviä, palveluja, päätösvaltaa. Mitä tämän asian osalta ylipäätänsä on tapahtumassa? Tämänkin eduskunnan aika on pian ohi ja hallituskausi päättymässä.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Täällä on yritetty monissa puheenvuoroissa sivuta sitä, minkä takia ihmiset eivät osallistu poliittiseen toimintaan ja erityisesti vaaleihin. Henkilökohtaisesti minulla on relevanttia tilastotietoa siitä, että erityisesti pitkäaikaistyöttömyys, köyhyys ja syrjäytyminen ovat niitä syitä, minkä takia yhä useampi suomalainen jää vaaliuurnien ulkopuolelle. Esimerkiksi kotikaupungissani Porissa on tiettyjä kaupunginosia, joissa työttömyysprosentti on korkeampi jo kuin äänestysprosentti. Tämä sama ilmiö on olemassa muissakin keskisuurissa ja suurissa kaupungeissa.

Puhemies! Tämä on mielestäni erittäin oleellinen tosiasia. Syrjäytyminen, pitkäaikaistyöttömyys ja köyhyys estävät ihmisiä osallistumasta. Kun ministeri nyt sanoo, että meidän on katsottava tulevaisuuteen, niin kyllä suuri vaara on, että monissa syrjäytyneissä perheissä lapset jäävät tämän yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolelle. Siitä meillä on myöskin esimerkkejä. Suurin vaara mielestäni on se, että vain hyväosaiset osallistuvat yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaaleihin. Sen takia, puhemies, mielestäni tämä on se oleellinen asia, johon Suomessa pitäisi kiinnittää huomiota. Osallistuminen on minusta arvo sinänsä ja myös se, minkälainen on puolueitten ideologia, miten ne eroavat toisistaan. Tämä on erittäin tärkeätä ihmisten tietää.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siihen, mitä ed. Elo sanoi, voi tietysti todeta, että joskus aikoinaan äänioikeus oli sidottu äyriin. Nyt näyttää käytännössä toteutuvan jälleen sama tilanne.

Mutta, puhemies, kun puhuttiin uskottavuudesta: eduskunnassa Helsingissä tuntuu siltä, että eduskunnan pitää nauttia hallituksen luottamusta, mutta kun mennään kunnalliseen sovellutukseen tässä, tietysti lähes joka kunnassa on oma kabinetti, jossa on muutama pää, paljon vähemmän kuin Helsingissä, yhtaikaa yhdessä, ja ovi tiukasti kiinni luodaan linja. Linja ajetaan lautakunnassa, hallituksessa ja kunnanvaltuustossa läpi. Siellä rivivaltuutetut ovat suu pyöreänä, mikä tämä asia onkaan, ja sormi suussa, mutta täytyy äänestää niin kuin on linja luotu kabinetissa. Tämä ei ole todellakaan uskottavaa politiikkaa ja vaikuttaa myös äänestyskäyttäytymiseen.

Marjukka Karttunen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meillä on Turussa hyvä esimerkki, aluekumppanuushanke, joka on saattanut kansalaisia, päättäjiä ja virkamiehiä yhteen. Kritiikkinä on tullut, että tämä osallistuminen hoidetaan hanketasolla eli se ei edistä sitä, että saadaan pysyvää toimintaa aikaan, kun kuitenkin kansalaisten halu olisi vaikuttaa pysyvästi, joten haluttaisiin resursseja työntekijöille ja asukkaille. Sitä varten tulisikin olla selkeät omat määrärahat. Kritiikki oli siinä, että kun toiminta on aina veitsenterällä, se ei kovasti motivoi.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lipposen hallituksen aikana valtionhallintoa on keskitetty. Tästä on hyvänä esimerkkinä suurläänien muodostaminen. Kyllä varmaan näin on, että tavalliselle kansalaiselle suurläänirakennelma on täysin mahdoton. Kysyisinkin tässä yhteydessä, koska täällä puhutaan kansalaisten osallistumisesta: mitä toimenpiteitä tällä hallituksella vielä on siinä suhteessa, että nykyinen läänilaitos kokonaan lakkautettaisiin ja läänien tehtävät siirrettäisiin maakuntien liitoille ja te-keskuksille?

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa hyvin monessa puheenvuorossa on viitattu siihen, millä tavalla nuoret ja lapset pystyvät osallistumaan, millä tavalla vanhukset pystyvät osallistumaan, mutta tästäkin selonteosta, kuten lähes kaikista valtioneuvoston selonteoista, puuttuu tyystin sukupuolen näkökulma osallistumiseen. Tässä yhteydessä olisi ollut erittäin hyvä tarkastella esimerkiksi sitä, millä tavalla pari vaalikautta voimassa olleet kiintiöt ovat vaikuttaneet miesten ja naisten osallistumiseen kunnissa eri asioihin. Uskoisin, että siitä olisi saanut erittäin mielenkiintoista ja tärkeää tietoa tässä yhteydessä.

Lapsiin ja nuoriin viitattaessa esimerkiksi meillä tulevana perjantaina eduskunnassa tässä salissa on Nuorten parlamentti. Minusta se on yksi esimerkki seremoniallisesta osallistumisesta, jonka kehittäminen olisi paikallaan, jotta nuoret pääsisivät oikeasti vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin.

Klaus  Hellberg  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten totesin sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa, se, että huono-osaiset jäävät passiiviseen tilaan, niin kuin monen puheenvuoron kohdalla on jo todettu, on todella vaarallinen kehitys. Tässä ollaan tavallaan tulossa jossain määrin luokkajakotilanteeseen myös äänestämisen kohdalla. Se, että vain hyväosaiset käyvät uurnilla ja ratkaisevat heille sopivan poliittisen suunnan, on aivan kestämätön kehitys. Kun näin pitkälle on lamastakin menty, täytyisi ihan demokratian nimissä syrjäytyneiden ihmisten kohdalla pyrkiä tavalla taikka toisella saamaan aikaan jonkinlainen kehitys myönteisempään suuntaan, niin että he tulisivat mukaan, koska se, että mennään tällaiseen tilanteeseen, että huono-osaiset jäävät täysin yhteiskunnan ulkopuolelle myös äänestyksessä, on täysin kestämätön kehitys.

Inkeri  Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteossa todetaan, että lain sallimia uusia osallisuuden muotoja on käytetty toistaiseksi vain vähän, ja herääkin kysymys, miksi. Selonteossa tähän ei kuitenkaan vastata. Tässä vain todetaan, että yhteiskunnallinen päätöksenteko on tullut monimutkaiseksi, jolloin osallistuminen helposti vaatii ammatillisia valmiuksia ja kokonaisvaltaista omistautumista asialle. Nyt haluaisin kysyä ministeriltä: Kenelle näitä ammatillisia vaatimuksia on asetettu, ja minkä tyyppisiä vaatimuksia asetetaan? Selviytyvätkö peruskansalaiset enää heitä koskevien asioitten selvittelystä enempää paikallisella kuin valtakunnallisellakaan tasolla?

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysymys demokratian perusolemuksesta eli siitä, korostetaanko edustuksellista demokratiaa vai suoraa vaikuttamista, suoraa demokratiaa, minusta on tässäkin osallisuusselonteossa oleellisimpia asioita. Nyt tässä selonteossa ja myöskään näissä puheenvuoroissa, niin kuin äsken jo totesin, ei tätä edustuksellista demokratiaa itse asiassa juurikaan käsitellä eikä sitä puolusta kukaan.

Kysyn nyt ministeriltä ja haastan vähän muitakin miettimään, olemmeko me todella sitä mieltä, että edustuksellinen demokratia on nyt niin heikossa tilanteessa, että sitä pitäisi ohittaa joka puolelta, ylhäältä, alhaalta ja sivulta sillä tavalla, että tulisi tätä etujärjestöluonteista toimintaa. Minun kokemukseni kuitenkin hallinnossa ikäni toimineena on se, että kaikilla keinoilla pitäisi lisätä arvovaltaa edustukselliselle demokratialle ja niille ihmisille, jotka uskaltavat ottaa kokonaisuuksia hallintaan ja tehdä yhden asian liikkeistä kokonaisuuksia.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Korva useammassa puheenvuorossa on yrittänyt jotenkin pistää vastakkain edustuksellista demokratiaa ja suoraa toimintaa. Itse en kyllä millään tavallaan voi nähdä, että tästä on kyse. Päinvastoin, tällainen suora toimintahan on merkki siitä, että edustuksellinen demokratia ei toimi, mutta se voi kyllä toimia sen lisänäkin. Me, jotka toimimme edustuksellisessa demokratiassa, usein teemme sen virheen, että katsomme vain näitä ilmiöitä, vaikkapa näitä puihin itsensä kahlehtijoita tai kettuja vapaaksi päästäviä nuoria, kun sen sijaan pitäisi mennä niiden tekijöiden luokse ja kysyä, miksi. Ehkä sitten saataisiin vastaus myös siihen, mitä edustuksellinen demokratia on jättänyt tekemättä.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todella kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa asioihin ei voi tapahtua kunnallisellakaan tasolla tai valtiollisella vain joka neljäs vuosi. Kunnanvaltuutetut niin kuin kansanedustajatkin tarvitsevat oman toimintansa tueksi kyllä ihmisten käsityksiä, ja kansanliikkeet, jos niitä halutaan vaikka niin kutsua, monesti niitä antavat. Otetaan vaikka Lapin taikka Kymijoen koskien valjastamiskysymys. Kyllä siinä kokonaisnäkemys pitää olla, että se ei ole ainoastaan sähköntuotantoa. Siinä menetetään paljon muuta, jos vaikka Kymijoen kosket rakennetaan tai Vuotos rakennetaan. Näin ollen uskon, että eivät siellä mielestäni vain jonkun kunnallisneuvoksen näkökulmassa nämä kokonaisuudet hahmotu, kyllä ne hahmottuvat monesti myöskin kansalaisjärjestöjen toiminnoissa. Yhdessä, ed. Korva, yhdessä sitten tehdään tätä työtä, ja (Puhemies koputtaa) kansalaistoiminta ei korvaa mielestäni edustuksellista demokratiaa.

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvä, että tämä hersyttely alkaa poikia vastapuheenvuoroja. En minäkään tarkoita sitä, että nämä pitäisi selvästi asettaa vastakkain, sulkea pois se suora vaikuttaminen. Mutta muistutan siitä, että meillähän on lukematon lainsäädäntönippu, jossa edellytetään jo valmisteluvaiheessa tietyllä tavalla tietyn tyyppistä kuulemista. Mutta tämä viimeaikainen keskusteluhan on ollut sitä, että edustuksellinen demokratia ikään kuin katsotaan jotenkin rämettyneeksi kabinettipolitiikaksi ja sillä ei ikään kuin olisi mandaattia päättää. Sen vuoksi tehdään siellä toimiva porukka päättämättömäksi, asiat juoksevat, ja sitten kilpaa juoksevat yhden asian liikkeet vaikuttamassa ja saavat koko hallinnon tietyllä tavalla staattiseen tilaan. Tästä on lukuisia esimerkkejä ympäri maata.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kovasti ymmärrän ed. Korvan puheenvuoron, mutta siinä on kysymys siitä, että kuntalaiset valitsevat sellaisia päättäjiä kuin he parhaaksi näkevät. Tällaisissa tapauksissa kysytään päättäjien kanttia, uskaltavatko he olla asiasta jotakin mieltä. Jos siellä alkaa koulukeskustelu, niin kunnassa täytyy olla jokin määrätty strategia, jonka puitteissa päätökset tehdään, joka on myöskin kestävällä pohjalla. Se on kunnallisten päätöksentekijöiden luotava, eli pitää olla perusta, mistä lähdetään eteenpäin, ja sitten pitää pystyä pitämään siitä kiinni. Mutta huolenaihe on varmasti ihan oikea, jos päättäjät ovat niin lallukoita, että he eivät pysty todellakaan pitämään asiaa käsissään vaan antavat sen luistaa tällaiseen harvainvaltaan. Siinä mielessä ollaan kyllä hakoteillä.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Täällä on ehkä liiankin vähälle jäänyt se keskustelu, joka koskee nimenomaan puolueiden roolia tässä yhteiskunnassa ja puolueiden vaikutusta siihen, miten ihmiset osallistuvat. Tietysti voidaan sanoa, ettei puolueelle ole luotu riittävästi edellytyksiä toimia, ja siitä voidaan aina keskustella. Mutta toinen asia on se, että tämä eurooppalaisella tasolla hyvin erikoislaatuinen hallituskoostumus, jossa viisi ideologisesti hyvin erilaista puoluetta hallitsee maata vuodesta toiseen, eihän se voi olla vaikuttamatta myöskin ihmisten uskoon siihen, että poliitikot tosissaan pyrkivät ideologiaansa toteuttamaan. (Ed. Rajamäki: Kunnissa on ollut aina sellaisia sateenkaarihallituksia!) — Kyllä, mutta kunnat ovat eri asia, ed. Rajamäki. — Mutta joka tapauksessa tarvitaan puolueiden välisiä eroja, tarvitaan ideologisia eroja. Se saa ihmiset myöskin kiinnostumaan poliittisista asioista, ja se tuo lisää uskottavuutta myöskin poliittiseen toimintaan.

Matti   Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Elo otti minusta oikean näkökohdan esille. Tietyllä tavoin poliittisen toiminnan kiinnostavuus on vähentynyt. On kenties arvioitu, että vaikuttamisen mahdollisuus sitä kautta on vähäinen. On arvioitu, että äänestäminen ei mitään muuta, ja siitä juuri tämä ylileveä hallituspohja, jota nyt toisen Lipposen hallituksen kaudella jo jatkamme, on yhtenä osoituksena. Epäilen, että tällä on merkittävä vaikutus kansalaisten kiinnostukseen politiikkaa ja päätöksentekoa kohtaan.

Tästä syystä, arvoisa puhemies, pitäisi kyetä kirkastamaan vaihtoehtoja. Pitäisi todella kyetä sillä tavoin haastamaan asioita, selkeästi, pelkistetysti, saamaan ihmiset mukaan (Puhemies koputtaa) tähän toimintaan. Tässä on paljon tekemisen paikkaa.

Inkeri  Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Elo osui mielestäni naulan kantaan, kun hän viittasi siihen, että ihmisillä, kansalaisilla on vaikeuksia erottaa puolueita toisistaan. Se pitää paikkansa varsinkin tämän viime hallituskauden aikana. Jos kansalaiset erottavatkin täällä eduskunnassa eri puolueet toisistaan, kun paikallistasolle mennään, niin kaikki puolueet kuvittelevat siellä olevansa oppositiossa tai hallituksessa tarvittaessa. Tässä eivät pysty edustajat itsekään enää selvillä, missä kukin edustajatoveri istuu.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni ed. Elo todella otti tärkeän asian esille, kun ajatellaan kunnallista demokratiaa ja valtiollista demokratiaa, poliittisten puolueitten merkitystä ja ennen kaikkea sitä, että poliittisilla puolueilla pitäisi olla eroja. Jos niitä ei ole, olen täysin vakuuttunut siitä, että silloin myöskin ote kirpoaa näiltä niin sanotuilta poliittisilta liikkeiltä. Jos ne kaikki ovat samanlaisia, ei niitä silloin tarvita. Kyllä silloin yhden asian liikkeet saavat vallan, ja se näkyy tietyllä tavalla suomalaisessa yhteiskunnassa juuri tänä päivänä.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt tuntuu siltä, että tämä paikallinen oppositio täällä on unohtanut ajan pari kolme presidenttiä sitten, kun kävi sillä tavalla, että vaaleissa äänestettiin ja sen jälkeen ilmoitettiin, ettei vaalituloksella ole mitään merkitystä, me kuitenkin jatkamme hallitsemista. Eli täytyisi palauttaa pikkuisen historiaa mieleen, ennen kuin ruvetaan puhumaan aivan pehmoisia tässä salissa. Kyllä kai politiikan sisältö ja se, että valtakunnan talous on saatu tällaiseen kuntoon kuin se tällä hetkellä on, on selkeä osoitus siitä, että hallitus on onnistunut toiminnassaan. Mielestäni pääministeri Lipponen hyvin selkeällä tavalla perusteli tätä ja ihmetteli puheita ylileveästä hallituksesta. Hallituksessa ovat puolueet, jotka ovat päässeet ohjelmasta sopuun ja hallinneet hyvin suunnitelmallisesti tätä valtakuntaa ja vieneet tätä todella eteenpäin. Muistakaa aika pari kolme presidenttiä sitten, jolloin todella voitiin puhua demokratiavajeesta.

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ministeri malttamattomana odottaa vielä puheenvuoroa ja on mahdollisuus esittää kysymyksiäkin, niin vielä viittaan selonteon yhteen kohtaan, jossa puhutaan siitä, että selvitetään lautakuntien ja muiden kuin valtuuston tekeminen avoimeksi kuntalaisille. Nyt, kun puhutaan osallistumisesta, tässä on se vaara, että jos nämä kokoukset tehdään avoimiksi kuntalaisille, muun muassa lautakuntien kokous, luultavasti käy käytännössä päinvastoin, että osallistuminen myöskin edustuksellisella demokratialla siihen päätöksentekokoneistoon pienenee useimmissa asioissa nimenomaan siitä syystä, että tässä talossa on aivan oikein säädetty monenlaista julkisuuslainsäädäntöä ja tietosuojalakeja ynnä muuta, jotka edellyttävät, että kun kokoukset avataan julkisiksi, se samalla tarkoittaa sitä, että säännöillä pitää siirtää suuri osa asioita päätettäväksi virkakoneistolle.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Mäki-Hakolalle haluan erityisesti todeta sen, että kun Ruotsissa ei sodan jälkeisenä aikana ole kertaakaan muodostettu hallitusta yli blokkirajojen, niin olen monta kertaa Euroopan neuvoston piirissä keskustellut ruotsalaisten, sekä kokoomuslaisten että sosialidemokraattien, kanssa, ja heidän lähtökohtansa on se, että poliittinen liike tarvitsee aina, hallitus tarvitsee vastustajan. Se tuo jännitettä yhteiskunnalliseen keskusteluun, se tuo ideologisia eroja ja se tuo myöskin yli 85 prosentin osallistumisen vaaleihin.

Mutta, ed. Mäki-Hakola, ei täällä pärjätä tällä systeemillä, että entisistä kommunisteista kokoomukseen kaikki ovat samassa hallituksessa ja sanotaan, että meillä on hyvä yhteistyökyky, kyllä me selvitämme nämä asiat. Eivät ihmiset ymmärrä sitä, että edustajat Mäki-Hakola ja Elo ovat joistakin asioista todella eri mieltä, vaikka Mäki-Hakola ja minä olemme todella eri mieltä monista asioista. Niin kuin tästäkin asiasta.

Puhemies! Myöskin olen sitä mieltä, että hallitusvaltaa myöskin oppositio ihailee liikaa. Oppositiolla on tärkeä tehtävä demokratiassa. Oppositio on liian heikko Suomessa, se on ihan rehellisesti sanottava. Sillä ei ole oikeastaan roolia, mutta ei kannata pelkästään hallitusvallan perään haikailla.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On ihan totta, että me ed. Elon kanssa olemme todellakin monesta asiasta eri mieltä, mutta siitä huolimatta me olemme pystyneet hallituksessa tekemään hyvää politiikkaa viime aikoina valtakunnan asioiden eteen. Ehkä johtuu siitä, että minä en hyväksy, että Ruotsi tähän sekoitetaan. En todellakaan halua ottaa sieltä mitään ohjeita. Ruotsi ei ole koskaan ollut sodassa sillä tavalla kuin Suomi on joutunut olemaan. Sitä kautta meidät on hitsattu yhteen ja on näytetty, että meidän on pakko taistella joskus samaan suuntaan. Pyssyt osoittavat joskus samaan suuntaan, meidän on oltava samalla puolella asioiden suhteen. Me olemme päässeet siihen ja nyt onneksi me olemme demokraattisessa tilanteessa eli vaalitkin jotenkin vaikuttavat eikä ole kuten aikana ennen Koivistoa, jolloin niillä ei ollut mitään merkitystä. Silloin me olimme todella harvainvallassa ja isossa demokratiavajeessa. Nyt minun mielestäni tällä hetkellä asiat pelaavat erittäin hyvin, ja, niin kuin ed. Rajamäki välihuudossaan totesi, kunnissa on todellakin muodostunut tällaisia yhteenpanoja ja kokoonpanoja, jotka ovat pystyneet hallitsemaan keskenään riippuen osittain varmaan myöskin henkilöstösuhteista.

Mika  Lintilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minä kun en muista — olen tietysti lukenut niistä 30 vuotta sitten tapahtuneista politiikan asioista, mutta paitsi, että politiikka on yhteiskunnallisten asioitten hoitoa ja räätälöintiä, se on myös yhteisten merkitysten rakentamista ja arvovalintoja. Tämä mielestäni kyllä vaatii sen, että aika ajoin puolueet asemoivat, missä ne ovat tässä kentässä. Jos puolueitten asemat ovat sekaisin, silloin tulee selkeästi tätä, että ei tiedetä, ollaanko hallitus vai ollaanko oppositio. Ollaan hallituksessa sekä hallitusta että oppositiota. Kuinka kansa voi ottaa tästä selkeyden, kun sitä ei näe edes täältä salista.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä haluaisin kysyä ed. Lintilältä tai muilta täällä olevilta oppositiopuolueiden edustajilta, mikä on se hallituskokoonpano, johon keskusta ei olisi valmis lähtemään mukaan. Jos viime vaalien jälkeen muistan tilanteen hallitusneuvottelujen osalta, siellä oltiin suurin piirtein valmiit myymään vaikka oma mummo, jos oltaisiin päästy hallitukseen, mutta kun eivät vain kemiat sopineet yhteen, niin ne eivät sopineet yhteen. Mutta mikä on se hallitusvaihtoehto, mihin ed. Lintilä ei lähde mukaan, kun puhutaan ylileveästä hallituksesta ja vääristä hallituskumppaneista?

Matti   Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oppositiolla on demokratiassa tärkeä rooli. Voi olla, että tässä ei oikea oppositio ole riittävästi onnistunut. Osansa siihen on varmasti sillä julkisuudella, joka tänä päivänä hallitsee kansalaisten mieliä, ja se julkisuus ruokkii enemmänkin hallituksen sisäisen opposition ja hallituksen enemmistön välisiä jännitteitä, ei niinkään sitä, mikä on oikean opposition, parlamentaarisen opposition, ja mikä hallituksen välinen näkemysero päätöksenteon osalta, jonka normaaliparlamentarismissa pitäisi olla se keskeinen kysymys. Ehkä tämä on hämärtänyt, näin ymmärrän, kansalaisten näkemystä asiasta. Ei oikein saada todella selvää, ketkä ovat oppositiossa ja ketkä hallituksessa.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aika mielenkiintoista, että tämä keskustelu nyt käydään siitä, miten seuraava hallitus muodostetaan, kun itse aihe on valtioneuvoston selonteko eduskunnalle kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä ja nimenomaan kuntatasolla ennen muuta. Ehkä tässä mielessä voidaan perustellusti nyt tuotakin keskustelua käydä, että luodaan jokin yleinen ilmapiiri Suomeen, jossa ei nähdä vaihtoehtoja. Mutta käytännössä kunnanvaltuustotasolla ongelmahan on se, että kunnissa valta on aika tavalla kadonnut valtuustoilta. Siellä kyllä aika vähin voimin muutaman ihmisen toimesta luodaan päälinjoja, joita pannaan sitten valtuusto toteuttamaan. Tämän näen ihan kunnallisen näkökulman kannalta ongelmalliseksi. Pidän hyvänä kyllä tätä esitystä sinänsä. Tämä hakee kansalaisten suoraa osallistumista, ja se on enemmän kuin kerran neljässä vuodessa vaaleissa numeron kirjoittaminen.

Inkeri  Kerola  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Mäki-Hakolalle vastaisin, että nyt, kun olemme osallisuutta aktivoivassa keskustelussa, niin jätämme toki mielellämme oppositiosta kansalaisille oikeuden valita, ketkä ovat seuraavassa hallituksessa. Se on osallisuuden aktivoimista parhaimmillaan.

Sitten sanoisin vielä opposition heikosta asemasta, että eduskunta on juuri niin heikko kuin sen heikoin lenkki, eli tässä tapauksessa, kun sitä oppositioksi nimitetään, kysyisinkin: Kenen selän taakse hallituspuolueitten ihmiset menevät silloin, kun he pakenevat omia tekemiään päätöksiä? Missä on silloin se heikko oppositio?

Timo E. Korva /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lähinnä ed. Tiusasen puheenvuoron johdosta haluaisin kyllä todeta, että ainakin minä koen osallistumisen paitsi kunnallistason demokraattisena osallistumisena myös sen pohdiskeluna, miten yleensä julkisen hallinnon osallistuminen on mahdollista. Kyllähän siinä suhteessa tietysti myöskin hallituspolitiikka tietyllä tavalla kuuluu tähän asiaan.

Ennen kaikkea kiinnittäisin huomiota siihen, että kaiken aikaahan tehdään päätöksiä siitä, mitä päätetään julkisella puolella ja mitkä ovat valtion tehtäviä. Viime aikoina on muun muassa tehty sen tyyppistä kehitystä, että tulee yhä suurempia hallintoalueita, suurempia kuntayhtymiä, sairaanhoitopiiriin niitä valmistellaan, suurempia ammattikoulutuskuntayhtymiä, jopa palo- ja pelastushallinto siirrettiin lähidemokratiasta laajoille, jopa yli maakunnallisille järjestelmille. Kyllä tässä tietenkin on niin, että tällaista keskustelua ja pohdiskelua, jota selonteossa on, pitäisi (Puhemies koputtaa) enemmän muistaa silloin, kun muuta lainsäädäntöä valmistellaan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Väistölle kommenttina, että eikö se ole hallitukselta aika taitava veto, että operoi tämmöisellä taktiikkaparlamentarismilla halliten mediaa järjestämällä osan omasta porukasta oppositioon itseään vastaan täysin tietoisesti. Oppositio unohtuu kokonaan ja sitten se näkyy gallupluvuissa. Tämähän on loistava suoritus suorastaan.

Tähän liittyy vielä toinen loistava suoritus, millä tavalla kansalaisetkin karkotetaan. Se on juuri niin kuin ed. Korva sanoi. Yhä suurempia kuntayhtymiä, joista välillisen välillisesti valikoituvat ne johtajat, ja viime kädessä ne ovat kaikki kunnanjohtajia ja kaupunginjohtajia, jotka päättävät ja demokratialla ei ole sen kanssa mitään tekemistäkään. Näinhän se on.

Nyt tähän ministeri sitten antaa kohta vastauksen, vihdoinkin, kun täällä on kymmeniä kysymyksiä hänelle esitetty. Niin menee ilta mukavasti.

Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen ainakin puheensa alkuosassa osui minusta aivan naulan kantaan siinä, mitä hän äsken vastasi.

Mutta kun ed. Tiusanen totesi, että kunnanvaltuustoilla ei ole valtaa, niin ymmärsinkö nyt aivan oikein? Kyllä minä ainakin olen kokenut, että suomalaisessa kunnallishallinnossa valtuusto on se, joka päättää. Siellä virkamiehet ja hallitus valmistelevat asiat, mutta kunnanvaltuusto päättää ja kantaa niistä vastuun. Se on sitten päättäjistä itsestään kiinni, pystyvätkö he päätöksiä tekemään. Minusta meille on annettu erittäin hyvä elementti, suomalainen kunnallinen itsehallinto, jossa valtuustolla on keskeinen rooli. Ne kantavat lopullisesti vastuun kaikista päätöksistä.

Pentti Tiusanen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Asiaa on myös varsin paljon tutkittu, millä tavalla valtuutetut ovat katsoneet menettäneensä valtaa. Tutkimusten mukaan tämä tunne on aivan yleinen. Se liittyy siihen, että vapaakuntakokeilun yhteydessä valtaa on keskitetty, lautakuntia vähennetty, kaupunginhallitukset ja kunnanhallitukset ja kunnanjohtajat ovat käytännössä kuitenkin valtaa keskittäneet, budjettikäytäntö on muuttunut, budjettikirja on aivan erilainen kuin se oli 10—15 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaan päätöksentekotaso, millä valtuusto päätöksen tekee, on muuttunut. Valtuusto voi pitää strategiaseminaareja ja tietysti päättää lopulta, mutta se on myös luovuttanut hyvin paljon, ed. Vihriälä, valtaansa.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusanen viittasi vapaakuntakokeiluun. Sen pohjalta todella tapahtui aikanaan niin kuin hän kertoi. Hallintokuntia vähennettiin ja valta siirtyi entistä harvempien, jos luottamushenkilöjoukkoa arvioidaan, entistä harvempien käsiin.

Mutta ymmärrän niin, että tässä asiassa on kyllä palattu jo taaksepäin monissa kunnissa. On katsottu, että kunnallishallinnossa tarvitaan riittävä joukko luottamushenkilöitä. Se on yksi tärkeä demokratian muoto, osallisuuden muoto, ja myös tiedonvälityksen, suuntaan ja toiseen, kannalta tärkeä. Tässä mielessä ollaan minusta kunnallishallinnossa nyt paljon terveemmällä pohjalla kuin välillä eräissä ministerimalleissa ja vastaavissa silloin, kun vapaakuntakokeilua kehitettiin.

Valta tässä asiassa kuitenkin kuntalain mukaan on selkeästi valtuustolla, niin kuin ed. Vihriälä sanoi. Kyllä valtuusto voi (Puhemies koputtaa) ja sen pitää asioista päättää.

Mika  Lintilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Problematiikkaan, onko valtuustolla valtaa: Kyllä valtuustoilla valtaa on, ongelma on enemmänkin kuntien resurssit. Ehkä tästä muodostuu enemmän sitä kuvaa, että valtaa ei olisi. Kyllä valtuustoilla on valtaa.

Ed. Mäki-Hakolan kysymykseen: eiköhän nyt käydä ensin tämä osallisuusselontekokeskustelu ja, kuten ed. Kerola sanoi, koetetaan aktivoida sitten kansalaiset osallistumaan siihen äänestykseen, jossa hallituspohjia tehdään.

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olkaamme iloisia ja onnellisia siitä, että olemme sellaisessa ajassa tänä päivänä, jossa kansalaisilla todella on oikeus valita, ketkä seuraavassa hallituksessa ovat. Se ei todellakaan ole meillä ollut itsestäänselvyys tässä historian kuluessa. Uskon, että myöskin ed. Kerola on lukenut historiaa sen verran, että tietää, mistä tässä nyt puhutaan.

Tässä tapauksessa olen ed. Vihriälän kanssa täysin samaa mieltä, eli valtuustolla on juuri niin paljon valtaa kuin se haluaa sitä käyttää. Jos ei valtuusto sitä valtaa käytä, niin joku muu sitä valtaa käyttää, niin kuin varsinaisessa ryhmäpuheenvuorossani totesin. Valtaa käyttävät silloin kunnan viranhaltijat, yleensä kuntajohtajat. Tässä tapauksessa, jos se siihen pisteeseen menee, silloin mennään kyllä todella jo hakoteille myöskin tästä osallisuusnäkökohdasta katsoen.

Nurmossa on selkeästi valtuusto näyttänyt valtansa. Viranhaltijat ovat valmistelussaan yrittäneet esittää meille kuntaliitosta, ja naapurikaupunginvaltuusto on kahteen kertaan sen selkeällä tavalla torjunut. Tässä tapauksessa voidaan todeta, että isossa asiassa, jossa on viranhaltijoiden kanssa oltu eri mieltä, valtuusto on näyttänyt kuitenkin, missä se valta piilee.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tiedä, onko tämä jotenkin oireellista, että osallisuuskeskustelussa suurin osa debatin puheenvuoroista käydään siitä, millä tavalla edustuksellisuus toimii, millä tavalla valtuustot toimivat ja millä tavalla hallitus ja oppositio toimivat, eikä siitä, miten kansalaiset pystyvät osallistumaan ja vaikuttamaan näiden päätöksentekoon. Ainakin toivoisin, että ministeri puheenvuorossaan keskittyisi enemmän tähän puoleen.

Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Ainakaan nyt ei voi syyttää siitä, että ei ole päässyt osallistumaan tässä debatissa.

Herra puhemies! Ihan yleistilanteesta kaiken kaikkiaan ennen kuin kansalaisten suoran osallistumisen kehittymisestä, josta selonteko on annettu. Ihan mielenkiintoista on kuunnella tietenkin, että politiikka on tulossa politiikkaan, ja ehkä se näin on paikallaankin kaiken kaikkiaan. Jos sellainen tunne on, että politiikassa ei ole ollut riittävästi jännitteitä, jännitteitähän saa luotua.

Mielenkiintoista on tietenkin seurata tätä keskustelua, kuka kenenkin kanssa sopii ja mihin sopii. Minäpäs väitän, että tämän vuoden aikana, vielä syksyn aikana, tästäkin huoneesta löytyy erittäin monta, jotka kannattavat sopimusyhteiskuntaa ja sopimusyhteiskuntamallin tuomaa esimerkiksi tuporatkaisua tähän yhteiskuntaan. Uskon, että sen kannatuspuheenvuoroja kuuluu joka puolelta laitaa. Aina pitää muistaa tietenkin se, että kärjistämisen ja vastakkainasettelun toinen puoli on sitten riita tai epäsopiminen tai jokin muu tapa hoitaa asioita.

Minusta kuntapuoli sopii ihan hyvin tietyllä lailla vertailukohdaksi siitä, miten asioita on voitu hoitaa erittäin laajapohjaisilla kokoonpanoilla kymmeniä vuosia meidän kuntahallintomme sisällä. Silti jokainen on voinut vuorollaan erottautua ainakin jollakin lailla, omasta mielestään ei ehkä riittävästi, milloin hakenut minkäkinlaisia oppositioasetelmia. Minusta kaiken kaikkiaan on hyvä tämä suomalainen malli, jossa olemme sopimalla saaneet asioita hoidettua, vietyä eteenpäin. Jokainen voi katsoa Euroopasta malleja, milloin siellä ovat traktorit tiellä, milloin rekka-autot tiellä poikittain, milloin siellä eivät liiku lentokoneet, milloin siellä eivät liiku rautatiet, milloin siellä ei mene vesi eikä tule vesi, aina vuorollaan kutakin. Brysselissä kun käy, ei koskaan tiedä, tulevatko matkatavarat vai eivätkö tule, liikkuvatko taksit tai liikkuvatko linja-autot vai mikä liikkuu. Se on sitten toinen vaihtoehtoinen malli. Tietenkin, jos jollakin siihen on haluja, sellaistahan viritystä voi rakennella.

Suoran osallistumisen kehittymiseen: Ed. Pulliainen viittasi tutkittuun tietoon ja varmaan on oikeassa siinä, että kyllähän näitä asioita pitää selvittää ja käydä perusteellisestikin läpi. Tämän selonteon näkökulmastahan on tehty tätä työtä. Tampereen yliopisto on tehnyt pohjaselvittelytyötä. Eihän se kovin laajaa tässä ajassa voinut olla. En oikein ymmärtänyt, mihin viittasitte Merijärvi- ja kuntalakianalyysillä. Merijärvellähän on ollut omanlaisensa tapa hoitaa demokratiaa. Siellä on yhden puolueen demokratia, mutta kuntalaki ei kai siinä — en oikein ymmärtänyt siinä ajatuksenjuoksua kuntalakikytkennästä, onko kuntalaki jotenkin... (Ed. Pulliainen: Kysymys oli siitä, että tämä selonteko on vain kuntalakianalyysi!) — Kyllä, kyllä. Siis tämä selonteko on nimenomaan suoran osallistumisen selonteko, ja on itse asiassa ollut eduskunnan tahto, että tällainen annetaan. Näin on.

Ed. Korva viittasi minusta erittäin isoon asiaan elikkä suoran ja edustuksellisen demokratian yhteyteen. Olen samaa mieltä siitä. Joku edustaja viittasikin siihen, että missään nimessähän näitä ei pidä asettaa vastakkain. Tämähän on yksi tapa, mihin ed. Syvärinen viittasi, tuoda yksi mahdollisuus vaikuttavuuden kasvattamiseen lisää, mutta ei niin, että se alistaisi tai vaarantaisi edustuksellisen demokratian. Minäkin olen täsmälleen samaa mieltä, että se pitää pitää mielessä. Nyt pitää muistaa, että tämä on nimenomaan suoran osallistumisen mahdollisuuksista tehty selonteko, niin kuin on ollut tarkoituskin. Sen takia siinä keskitytään selvästi siihen aihepiiriin, mihin selonteon otsikkokin viittaa.

Minusta keskusteluun vallasta ja vallan tuomasta arvovallasta pitäisi tuoda myös ne mahdollisuudet, mitä valta antaa. Viittaan ed. Tiusasen useaankin kertaan käyttämään puheenvuoroon, että valta on kadonnut. Olen monien puheenvuoron käyttäjien kanssa täsmälleen samaa mieltä: ei se valta mihinkään ole kadonnut. Niin kuin sanoin puheenvuorossani, valta on valtuustolla. Kenelle valtuusto vallan antaa, se on aivan sen valtuuston oma kysymys. Siinähän mennään demokratian ytimeen. Jos valtuusto ei käytä valtaa eikä pidä sitä itsellään vaan delegoi sen esimerkiksi virkamiesjohdolle, se on kyllä heikko valtuusto eikä minusta sitä pidä mitenkään puolustella. Silloin on kyse nimenomaan valtuuston oman vallan jakamisesta ja oman vallan pois antamisesta.

Ed. Lapintie otti esille tärkeän asian elikkä koulutuksen ja informaation lisäämisen ja niiden kautta vaikuttavuuden kasvattamisen ja tiedon tuomisen. Se on otettu selonteossa minusta kohtuullisen hyvin huomioon ja korostettu sitä.

On korostettu myös, ja puheenvuorossani korostin tätä, mihin ed. Vistbacka kiinnitti huomiota, että ei voi olla turhaa vallankäytön välinettä, esimerkiksi vammaisneuvosto tai nuorisovaltuusto tai jokin muu. Niillä pitää olla konkreettista todellista päätösvaltaa, jotta ne kiinnostavat. Kyllähän kiinnostavuus lakkaa, jos istut kokouksessa ja kokouksella ei ole mitään merkitystä. Se on varmaan näin ja näinhän se tapahtuu siellä valtuustossakin. (Ed. Stenius-Kaukonen: Näin täällä eduskunnassakin!) — Eduskunnassa voi tapahtua joillekuille myös, olen pannut merkille näin.

Ed. Väistö kysyi valtionhallinnon näkökulmaa, miten valtionhallinnossa vaikutetaan. Tässähän on tämä — en nyt ala sitä toistaa, minkä aiemmin sanoin — Kuule kansalaista -hanke, joka on liikkeellä, mutta se ei itse asiassa tietenkään ollut, kun tässä puhutaan kuntavaikuttamisesta, olennaisin selonteon yhteydessä. Mutta siitä on teksti, itse asiassa melko yksityiskohtainenkin, mitä valtionhallinnon puolella on tarkoitus tehdä.

Ed. Elo kiinnitti erittäin tärkeään asiaan huomiota elikkä siihen, että jos tapahtuu syrjäytymistä niin, että demokratia jää hyväosaisille, sehän on tietenkin demokratian näkökulmasta karmeinta, mitä voisi tapahtua. Senpä takia osallisuushankkeet, joihin tässä on viitattu, Meän pirssi, Jamppa, Kempele, Turku jne., on pantu liikkeelle ja niistä on haettu kokemuksia. Varsinkin Jampan aluehan sai ihan hyvän itse asiassa vaikuttavuuden omalla alueellaan. Minusta tuntuu, että tätä pitää koko ajan lisätä. Siihen suuntaan meidän pitää liikkua. Tässä oikeastaan tulee se, että eivät edustuksellinen ja suora osallistuminen ole vastakkaisia. Ne voivat tukea toisiaan. Näin minusta tämä asia pitää katsoakin.

Ed. Lintilä sanoi jotakin siihen tapaan, että valtaa valtuustoilla on mutta resurssit ovat kadonneet. Eihän nyt, jos osallisuudesta puhutaan, puhuta resurssien puuttumattomuudesta. Kun puhutaan avoimuudesta, tiedotuksen lisäämisestä, totta kai se on osin vähän resursseistakin kiinni, mutta ei se siihen tyrehdy. Jos valtuutetut jalkautuvat kansalaisten lähelle, ei hintalappu siinä kovin hirveä ole. Ei se nyt aivan mene suoraan niin, että se resursseista pelkästään on kiinni.

Ed. Vihriälä kysyi suurläänijakoa. Tämän hallituksen aikaan ei tulla tekemään sen osalta enää mitään.

Ed. Kerola kysyi, miksi ei ole käytetty lain antamia mahdollisuuksia ja selviytyvätkö tavalliset kansalaiset niistä vaateista, joita ne mahdollisuudet sitten edellyttävät. Jos oikein kysymyksen ymmärsin, ei siinä minusta ole mitään epäselvää. Osa kunnistahan on voinut käyttää ja käyttää koko ajan erittäin hyvin kuntalakimme suomia mahdollisuuksia. Osa kunnista ei käytä, mutta se on poliittista päätöksentekoa, poliittista harkintaa, ettei ole haluttu käyttää. Minä nyt otan esimerkin, ehkä yksinkertaisen esimerkin.

Pormestarimallista on puhuttu taas erittäin paljon. Jos kuntalakia katsotaan, kuntalaki antaa tälläkin hetkellä jo mahdollisuuden käyttää tietynlaista pormestarimallia, mutta yksikään kunta ei ole sitä käyttänyt. Silti puhutaan siitä, että pormestarimallia pitäisi pystyä käyttämään. Meillähän on tältä osin hyvä kuntalaki, kohtuullisen moderni. Tässä selonteossakaan ei oikeastaan mitään olennaisia muutoksia sen sisältöön vaadita. Muutoksia tarvitaan kyllä pään sisällä ja toiminnassa, jonka pään sisältö voi tuottaa.

__________

Ed. Stenius-Kaukonen merkitään läsnä olevaksi.

__________

Pirkko   Peltomo  /sd:

Arvoisa puhemies! Osallisuus-hankkeen tavoitteena on kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien ja hallinnon avoimuuden, tiedottamisen ja julkisuuden lisääminen. Kansanvalta on arvokas asia. Kehno äänestysprosentti muun muassa viime kunnallisvaaleissa haastoi itsetutkiskeluun niin puolueväen, luottamushenkilöt kuin virkamiehetkin pohdiskeluun, miten saada ihmiset kiinnostumaan yhteisten asioiden hoidosta, miten saada heidät vaikuttamaan edustuksellisesti ja suorasti.

Äänestäminen on laskenut kaikissa Pohjoismaissa, Suomessa voimakkaimmin. 90-luvun alun kunnallisvaaleissa äänesti noin 71 prosenttia ja vuonna 2000 vain 56 prosenttia. Eduskunta- ja eurovaaleissa suunta on ollut sama. Alhainen äänestysprosentti EU-vaaleissa menee osin ehkä sen piikkiin, että EU:n asiat saattavat tuntua äänestäjästä kaukaisilta. Mutta kun valitaan päättäjiä oman kunnan valtuustoon, sen jos jonkin luulisi tuntuvan läheiseltä.

Äänestämättä jättäneitä ei voi kuitenkaan syyllistää, sillä syitä on varmasti yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin. Jos työttömyys jatkuu jatkumistaan ja on elettävä työmarkkinatuella, ei äänestäminen välttämättä innosta. Nuorten laimea into äänestää on huolestuttavaa, koska se jatkuu yleensä myös ikävuosien kertyessä. Erikoiselta tuntui viime kunnallisvaaleissa se, että keskituloisten äänestysinnostus oli laimeaa. Se on myös jotain uutta äänestyskäyttäytymistä. Muuttoliike on selvästi yksi osasyy äänestämättömyyteen. Uudella paikkakunnalla uuden asuinalueen ehdokkaat ja asiat koetaan vieraiksi. Äänestämättä jättäneiden on syytä kuitenkin tiedostaa, että valtuustoihin ja eduskuntaan tulee vaaleissa valittua aina täysi määrä edustajia ja luottamusmiehiä niiden äänin, jotka äänestävät.

Hyvin toimeentulevat käyvät vaaliuurnilla. Vaalikauden valtaa ja vastuuta käyttävät valituiksi tulleet. Maan hiljaiset ja nukkuvien puolueet ovat usein ratkaisijan roolissa. Joka tapauksessa alhainen äänestysprosentti on vakava uhka demokratian toimivuudelle.

Puhemies! Yhdeksi syyksi on nostettu vapaakuntakokeilun seuraukset. Lautakuntia on yhdistetty ja luottamustoimia on jäänyt niukasti jaettavaksi. Valta on keskittynyt harvoille. Hallinnon keskittäminen on monissa kunnissa viety tehokkuuden nimissä äärimmilleen. Kuntalaisten suoria osallistumismahdollisuuksia pitää lisätä ja osallistumisen pitää olla helppoa ja mutkatonta. Vaikka kuntalaisella on esimerkiksi oikeus kuntalaisaloitteen tekoon, ihmettelenpä, moniko vaaleissa äänestämättä jättänyt intoutuu iltapuhteikseen kirjoittamaan kunnanvaltuustolle. Tarkoitan tällä vain, että kun kirjoittaminen ei muutenkaan houkuttele kaikkia ihmisiä, kirjallinen aloite tuskin on ensimmäinen porkkana, jolla kuntalaiset vedetään mukaan osallistumaan.

Oma vuosien varrella kertynyt kokemukseni on, että yksittäiseen valtuutettuun otetaan mielellään yhteyttä. Toinen juttu on sitten se, että valtuustoryhmillä, saati kunnanvaltuuston eri ryhmillä yhdessä, ei ole riittävästi vuorovaikutusta kuntalaisten kanssa. Vaalien alla järjestetään vaalipaneeleita, joiden kaltaisia tilaisuuksia tulisi järjestää ympäri vuoden.

Valtuustoryhmien, kuntalaisten ja virkamiesten avointa vuorovaikutusta tulee lisätä jo asioiden valmisteluvaiheessa. Näistä on hyviä esimerkkejä eri kunnista esimerkiksi kaava-asioiden käsittelyssä. Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki on lisännyt vuorovaikutusta ja avoimuutta. Oikea-aikaisen tiedottamisen merkitys pitää myös nähdä. Ikäihmisille, vammaisille, nuorille, työttömille ja heitä edustaville järjestöille tarvitaan vaikuttamis-, tiedonvälitys- ja tiedonsaantijärjestelmiä.

Muun muassa asukas- ja vanhusneuvostot, nuorisoparlamentit, vammaisneuvostot sekä työttömien järjestöt ovat paikkansa lunastaneet, kunhan niille annetaan vain riittävästi vaikutusmahdollisuuksia.

Kunnan päivähoito- ja kouluasiat ovat varmasti lähellä jokaista lapsiperhettä. Jatkuva kosketus päättäjiin ja virkakuntaan auttaa myös asukkaita näkemään, ettei monien hyvien asioiden puute johdu vain päättäjien ja valmistelijoiden velttoudesta tai pahantahtoisuudesta. Samalla voidaan kertoa enemmänkin kuntatalouden kokonaisuudesta. Minä kannatan nokikkain kohtaamista, face to face. Kaupunginosa-, lähiö- tai toriparlamenttien kiinnostavuus on korkeaa. Ihmisethän innostuvat yleensä, kun omaan kortteliin tai asuinalueelle tulee jotain uutta tai sieltä lähtee pois jotain olemassa olevaa. Kuntatason mielipidetiedusteluille mielestäni tulisi tehdä lisätilaa.

Puhemies! Sähköinen tiedonkulku ja tietoverkkojen käyttö lisääntyvät tulevaisuudessa. Tietoverkkoyhteyksiä tulee lisätä erityisesti kirjastoihin, jotta nämä olisivat kaikkien kuntalaisten käytettävissä. Äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi on ehdotettu jopa nettivaalejakin. Mikäpä siinä, jos tietoturva-asiat saadaan kuntoon. Nettivaalit saattaisivat nimittäin kiinnostaa liikaakin hakkereita.

Mikko  Immonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Selonteon yhtenä lähtökohtana on ollut pelko kansalaisten, kuntalaisten, vieraantumisesta päätöksenteosta. Se on näkynyt muun muassa äänestysaktiivisuuden laskuna. Ongelma ei kosketa vain meitä, vaan on laajempikin ilmiö. Ongelmaa on käsitelty Euroopan neuvostossa, joka on laatinut oman suosituksensa.

Selonteko keskittyy lähinnä osallisuuden ja osallistumisen muotoihin, mutta pohtimatta on jäänyt passiivisuuden tausta. Yhtenä syynä monien muiden joukossa voi olla se, että aivan kuten valtuustossa on erilaisia ryhmiä, niin myös kansalaisten toiveet ja painotukset käyvät ristiin paitsi toistensa kanssa, niin ainakin yhteen summaten myös taloudellisten mahdollisuuksien kanssa. Se, mikä on toiselle myönteinen liikkumista helpottava uusi tie tai katu, on toiselle vakava haitta omassa elinympäristössä. Tai joku haluaisi peruskorjata lastensa koulun, toinen pitäisi urheilutilojen rakentamista kiireellisempänä.

Sitä, että tämän tyyppisissä kysymyksissä osa kansalaisista pettyy, ei luonnollisestikaan voida korjata osallistumisprojekteina, mutta kenties osallistumishankkeet auttavat näkemään, että niin päättäjien kuin kansalaistenkin kesken tavoitteet ja painotukset ovat erilaisia ja juuri siitä viime kädessä syntyvät myös poliittiset erot.

Selonteko ei pohdi sitä, mikä siitä seuraisi, jos Suomen kunnissa käytettäisiin nykyistä oleellisesti enemmän neuvoa-antavia kansanäänestyksiä tai siirryttäisiin suorastaan sitoviin kansanäänestyksiin. Sveitsissä esimerkiksi on käytössä sitova kunnallinen kansanäänestys, jolloin merkittävimmät investointihankkeet ja pysyvät uudet menot on aina alistettava asukkaiden päätettäväksi. Äkkipäätä tämän voisi arvioida aktivoivan kuntalaisia, mutta Sveitsin kokemus osoittaa, että tällöinkään ei välttämättä päästä korkeaan osallistumisprosenttiin.

Toinen asia on se, että varsin monen asian kohdalla, olipa kyse yksittäisen koulun peruskorjauksesta, päiväkodin rakentamisesta tai vammaisille tarjottavasta uudesta palvelusta, hankkeesta välittömästi hyötyvät ovat vain pieni vähemmistö, kun taas enemmistö on lähinnä veronmaksajan roolissa. Edustuksellinen demokratia saattaa siksi paremmin taata, että erilaiset vähemmistöt, joihin me kaikki kuulumme, tulevat ainakin jollakin kohtuullisuudella otetuiksi huomioon.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluaisin todeta, että osallistumiskysymys ei kosketa vain kuntia ja yleensä julkista päätöksentekoa. Meillä käytiin muutama vuosikymmen sitten vilkas keskustelu yritysdemokratiasta, myötämääräämisestä ja taloudellisesta demokratiasta. Yhteiskunnallisen keskustelun lopputuloksena säädettiin laki yhteistoiminnasta yrityksissä. Laki merkitsi varmasti edistysaskelta siihenastiseen tilanteeseen nähden, mutta ei tietenkään täyttänyt niitä toiveita, joita monilla oli ollut liikkeelle lähdettäessä.

Ehkäpä nyt olisi aika miettiä, mitä osallisuus elinkeinoelämässä merkitsee, mitä uutta se toisi henkilöstölle tai miksei laajemminkin yhteiskunnalle. Ainakaan se ei voi olla sitä, että yritysjohto manipuloi niin sanottuja sidosryhmiä.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa puhemies! Huoli demokratian murentumisesta on kasvanut äänestysinnon laskun myötä. Molempien Paavo Lipposen hallitusten ohjelmien tavoitteeksi on aivan oikein päätetty kirjata kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, sillä vain siten voidaan odottaa myös edustuksellisen demokratian oikeutuksen, hyväksyttävyyden ja uskottavuuden säilyvän tulevaisuudessa. Avoin keskustelu niiden, joita päätökset koskevat, ja niiden, jotka niitä tekevät, kesken on hyvän päätöksentekojärjestelmän tunnusmerkki. Siksi kaikki keinot keskustelun lisäämiseksi tulee ottaa käyttöön.

Uusi tietotekniikka tarjoaa meille toisaalta mahdollisuuden hankkia äärettömästi tarpeetonta tietoa, mutta myös mahdollisuuden saattaa kaikkien ihmisten tietoon päätösten valmistelua ja mahdollisuuden antaa palautetta helposti ja juuri silloin, kun palautetta antavalle se sopii. Meillä Suomessa on pitkään tuudittauduttu siihen, että kansalaisillamme on hyvät mahdollisuudet käyttää Internetiä. Suurimmissa kaupungeissa näin ehkä onkin, joskin kirjastojen nettikoneille saa edelleen jonottaa. Pienissä kunnissa, niin sanotusti syrjäseuduilla, tilanne on aivan toinen. Jos kirjastolla on ollutkin varaa hankkia tietokone, niin kaikilla ei ehkä ole kovinkaan usein halua tai mahdollisuutta päästä omalta kylältään koneen ääreen. Kansalaisten tietoverkko on siis myös kiinni teknisistä valmiuksista.

Enemmän tulisi panostaa siihen, että ihmisillä olisi kotonaan mahdollisuus halutessaan käyttää tietoverkkojen mukanaan tuomia osallistumisen keinoja. Lisäksi pitäisi vauhdittaa palvelujen verkkokäyttömahdollisuuksia nimenomaan hallinnon osalta. Kaupallisia palvelujahan meillä on jo yllin kyllin, mutta hallinnon palvelujen saatavuus Internetin kautta on hyvin vaihtelevaa.

Arvoisa puhemies! Kunnallisen hallinnon kehittämisestä käydyssä keskustelussa on nostettu esiin pormestarin valitseminen yhtenä keinona herättää kuntalaisten mielenkiintoa. Itse uskon, että pormestarin valinta loisi uutta potkua poliittiselle vaikuttamiselle juuri kansalaisten näkökulmasta. Kunnan johtohenkilön valinta luottamushenkilönä käsittääkseni vahvistaisi kunnallista itsehallintoa ja kansanvaltaisuutta. Yhdistämällä kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtäviä voitaisiin kunnan toiminnan johtamista tehostaa. Tämän mallin mukainen pormestari olisi yksi hyvä vastapaino virkamiehille, jotka eivät ole kuntalaisten valvonnassa niin tehokkaasti kuin määräajaksi valittavat valtuutetut ja muut luottamushenkilöt. Pormestarinmalli voisi siis hyvin toteuttaa kansanvallan ideaa. Nyt olisi tärkeää, että saataisiin pian käyntiin kokeiluja pormestarinmallista. Saatavien kokemusten perusteella voitaisiin jatkossa tehdä johtopäätöksiä mallin toimivuudesta ja sopivuudesta ja siten myös päätöksiä.

Arvoisa puhemies! Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen ja demokratian työtapojen opettaminen on avainasemassa etsittäessä keinoja päätöksentekojärjestelmämme uskottavuuden parantamiseksi. Demokratian oppiminen ei ole projekti. Se on prosessi. Vaikuttamisen ja osallistumisen tapoja voidaan opettaa lasten päivittäisessä elämässä jo päiväkodista alkaen. Tärkeää on huomioida lasten kehitysvaiheen mukanaan tuomat edellytykset osallistumiseen. Myös kouluissa pitää kiinnittää huomiota osallisuuden edistämiseen.

Puolueiden toiminnasta kertominen oli peruskoulussa tabu vuosien ajan. Kuitenkin meidän poliittinen järjestelmämme perustuu nimenomaan puolueiden olemassaoloon. Ennakkoluuloista pitääkin päästä eroon. Kyllä nuorten pitää saada kunnollista opetusta yhteiskunnan toiminnasta ja puolueiden roolista ja merkityksestä. Tässä asiassa on ilmeisesti edetty jonkin verran, mutta paljon on vielä tekemistä.

Meillä on jo runsaasti hyviä esimerkkejä lasten ja nuorten osallisuutta lisäävistä hankkeista. Niitä tulisi edelleen viedä eteenpäin niin, että jokaisessa kunnassa olisi omiin tarpeisiin sopivia malleja käytössä. Esimerkiksi Mikkelissä on toteutettu lasten ja nuorten osallisuutta edistävä hanke, jossa heidän vaikuttamismahdollisuuksiaan elinympäristönsä suunnittelussa on lisätty. Tämän prosessin myötä kunnan rakennushankkeisiin on saatu uutta sisältöä ja laatua.

Arvoisa puhemies! Meidän pitää hyväksyä myös se tosiasia, että kaikki eivät jaksa tai haluakaan vaikuttaa. Niille, jotka jaksavat ja haluavat, vaikuttaminen ja osallistuminen pitää tehdä helpoksi ja ylipäätään mahdolliseksi. Voidakseen vaikuttaa ihmisten pitää tietää, miten, missä voi tehdä sen. Tämän opettamisen kulttuuri on mielestäni vuosikymmenten aikana heikentynyt. Nyt saamamme selonteko on hyvä pohja myös tehdä suunnitelma siitä, kuka opettaa vaikuttamista. Sen jälkeen suunnitelma pitää panna täytäntöön.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa herra puhemies! Täällä hiukan keskusteltiin siitä, onko valtuustojen valta kadonnut. Arvoisa ministeri on sitä mieltä, että valtuustojen valta ei ole kadonnut. Oma käsitykseni on se, että erilaisten organisatoristen päätösten kautta, jotka valtuustot ovat siunanneet, valtuustot ovat menettäneet valtaansa, ovat siis antaneet pois aktiivisesti. Viittaan tässä myös ed. Väistön, joka on hallintovaliokunnan puheenjohtaja, puheenvuoroon. Tämä tilannehan lähti aika tavalla silloin liikkeelle, kun oli vapaakuntakokeilu ja tuli uusi kuntalaki jne.

Konsernisysteemi on kehittynyt kuntiin. Monet kuntien toiminnat on nyt yhtiöitetty. Se on yksi tapa. Tätä on hyvin paljon. En nyt käytä aikaa tähän kertoakseni, millä tavalla tämä on käytännössä tapahtunut. Kaikki, jotka ovat olleet enemmän kuin 15 vuotta mukana kunnanvaltuustotyössä, tietävät, että näin on mennyt. Tietysti lopulta valtuusto on ollut päättämässä näistä asioista. Valta on siis kuntatasolla keskittynyt.

Puhemies! Tämä valtioneuvoston selonteko n:o 3 näiltä valtiopäiviltä on mielestäni hyvä. Tässä on kuitenkin lähestytty nimenomaan otsakkeenkin tasolla kansalaisten suoran toiminnan näkökulmaa. Muutama huomio:

Perustuslaissa on, aivan oikein, nämä asiat otettu esiin. Kansanäänestyksestä, jota myöskin kuntalaki yksilöi ja josta on olemassa oma laki, tuli kuitenkin ehdollinen sillä tavalla, että kunnanvaltuusto päättää, pidetäänkö se vai ei, jos 5 prosenttia kuntalaisista on tätä vaatimassa. Silloin tehtiin tietty linjapäätös, että mentiin tälle linjalle eikä niin, että äänestyksiä pitäisi pitää, jos tietty osa kuntalaisista näin vaatii. Mielestäni tämä olisi ollut parempi linjaus eli se, että asukkailla olisi ollut aloitteen lisäksi ikään kuin päätösvalta siihen, että tällainen kansanäänestys pidetään.

Puhemies! Kuntalaissa todetaan, että kunta pyrkii edistämään asukkaittensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä. Siinä ovat ikään kuin kunnan tehtävät. Se on tietysti ongelmallista, miten näitä toteutetaan. 27 §:ssä esitetään esimerkiksi, että osallisuutta kehitetään, samoin 28 §:ssä mielestäni on tärkeitä asioita.

Täällä mainittiin jo pienet koulut. Ed. Korva puhui koulujen lakkauttamisesta. Kun näistä asioista on valitettu hallinto-oikeuksiin ja on vedottu 27 §:ään, on ollut aika vaikea saada menestyksellisesti valituksia eteenpäin, vaikka kunta ei ole nimenomaan järjestänyt tiedotusta, ei ole selvittänyt asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa, niin kuin 27 §:ssä edellytetään, eikä ole järjestänyt kunnan asioista tiedottamista tai kuulemistilaisuuksia, niin kuin myös edellytetään. Näin ollen näitä pykäliä on syytä todellakin tarkentaa. Näin on tapahtunut myös muun muassa Kotkassa, jossa kolme koulua, Kymin koulu, Pihkoon koulu ja Velhonkallion koulu viime vuoden loppupuolella käytännössä päätettiin lopettaa.

Maankäyttö- ja rakennuslaki mainitaan tässä. Se on tärkeä laki. Mielestäni tässä kohdin nimenomaan lainsäädäntö on edennyt sillä lailla, että sen vaikutushetki on jo siellä ihan alussa, ennen kuin tehdään mitään selviä suunnitelmia. Siinä vaiheessa kuullaan kuntalaisia. Tämä on erittäin tärkeä asia. Vuorovaikutusta on maankäyttö- ja rakennuslaissa hyvin voimakkaasti viety eteenpäin. Nyt ensimmäiset valitukset ovat näissäkin asioissa hallinto-oikeuksissa, joissa katsotaan, miten ovat kunnat onnistuneet tässä asiassa, ovatko ne noudattaneet maankäyttö- ja rakennuslain henkeä ja kirjainta. Mielestäni on myös tärkeätä, että tässä on otettu huomioon yhteisöt ja ne hyvin tärkeästi huomioitu.

Lopuksi, puhemies, tässä paperissa mainitaan myös potilaan asema ja oikeudet ja vammaisuuden merkitys, hyvin lyhyesti mutta kuitenkin. Ne ovat sellaisia asioita, jotka ovat kovasti kesken, niiden muotoutuminen oikealla ja tehokkaalla tavalla niin, että potilaan oikeudet kansalaisina ja asiakkaina ja kunnan jäseninä todella toteutuisivat. Vammaisten subjektiiviset oikeudet ovat sellainen asia, josta on jatkuvasti menossa myös valituksia. Nämä valitukset eivät ole kiusantekoa, vaan ne osoittavat, että laissa on ongelmia.

Kari  Rajamäki  /sd:

Herra puhemies! Kunnallinen demokratiahan on määritelty kuntalaisten tahdon toteutumisena kunnallisessa päätöksenteossa. Silloin tarkastellaan tietysti edustuksellisen demokratian, hallinnon, kuntalaisten suoran ja välillisen vaikuttamisen kokonaisuutta eli koko kunnallisen päätöksentekoprosessin sisältöä.

Puhemies! Ihan muutama näkökulma. Totta, kenties puolueiden aseman heikentymiseen liittyen on syntynyt hyvin voimakkaasti lähinnä yhden asian liikkeiden kautta tapahtuvaa vaikuttamista. Toisaalta selkeästi niitten kautta kuin muutoinkin on syntynyt laajenevaa kiinnostusta kuntalaisten piirissä yleensä kunnan päätöksentekoa kohtaan. Perustassa näen kyllä myönteistä virettä. Nyt on kysymys siitä, että on tärkeätä pohtia osallisuutta, miten saadaan kanavoitua kunnallisen päätöksenteon osaksi paremmin, sanotaanko, koiraveroliikkeitä ja kunnanosan kehittämisliikkeitä.

Tältä osin tietysti päätöksenteossakin pitäisi rakentaa järjestelmä, jossa vammaisneuvostojen lailla esimerkiksi kuntienosatoimikuntien ja kylätoimikuntien työ kytkettäisiin kunnallisen päätöksenteon, kaavoituksen ja palveluiden, valmisteluun esimerkiksi pyytämällä aina lausunto automaattisesti kyseisen kunnanosan kehittämiseen liittyvissä valmisteluasioissa. Tällä tavalla voidaan aktivoida ihmisiä.

Aina pitäisi myöskin muistaa, että mikäli suhtaudutaan kovakorvaisesti niin sanottujen yhden asian liikkeisiin tai tietyn yhden kunnan palvelun puolestapuhujiin, silloin myöskin menetetään sitä kasvuvoimaa, joka on kanavoitavissa kunnan ja koko sen alueen laajempaan elinkeinopoliittiseen ja kunnalliseen kehittämiseen.

Nuorten osalta ovat nuorisovaltuustot tietysti ihan positiivisia. Niille täytyy vain turvata tiettyjen määrärahojen puitteissa myöskin itsenäistä päätösvaltaa harrastustoiminnan ja muiden edellytysten turvaamiseksi.

Tietysti käyttäjänäkökulman kanavoiminen kunnan päätöksentekoon niin potilaiden näkökulmasta sosiaali- ja terveydenhuollossa kuin muutoin vaatii myöskin jatkuvaa työtä. Tällä hetkellä jossain sosiaali- ja terveyslautakunnassa luottamushenkilöiden ja päättäjien ympärillä on virkamiehiä enemmän kuin niin sanottuja päättäjiä. Heitä kyllä kuullaan, heillä on mahdollisuus valmistelun ohella olla itse päätöksentekotilanteessa vaikuttamassa. Tilanne on niin kuin urheilujoukkueessa: valmentajia on enemmän kuin urheilijoita. Kuntalaisten vuorovaikutus sen sijaan jää useasti huonommalle, valitettavasti yksittäisiin yhteydenottoihin, yleisönosastokirjoituksiin.

Hyvin keskeistä on se, mitä ed. A. Seppälä sanoi minusta oikein: Meidän koululaitoksemme ja opetustoimemme on laiminlyönyt yhteiskunnallisen kasvatuksen osana nimenomaan poliittisen päätöksenteon ja yhteiskunnallisen päätöksenteon sisällön opetuksen mielestäni, ja nimenomaan, kuten olemme puhuneet, myös kansalaisyhteiskunnan kansalaisoikeuksien ja velvollisuuksien kokonaisuus on jäänyt liian vähälle. Minusta näitä asioita pitää opetustoimessa ottaa enemmän esille. Kuinka moni opettaja tuo luokkansa seuraamaan valtuuston kokousta esimerkiksi kunnissa? Hyvin harva. Tällaista oma-aloitteisuutta ei ole juurikaan enää nähtävissä. Tähän pitäisi kyllä opetusministeriön ja opetustoimen viranomaisten myöskin jossain määrin puuttua ja myöskin opetusministeriön kanssa yhdessä tätä arvioida. Kysymys on siitä, että jos oman elinympäristön välittömästi henkilöä itseään koskevien asioiden ratkaisu erkaantuu eli kunta-asiat eivät kiinnosta, eivät silloin kiinnosta kansallisestikaan monet merkittävät asiat.

Toinen asia on se, että kunnat ovat pitkälti laiminlyöneet myöskin luottamushenkilöiden koulutuksen. Meillä on selvästi esimerkkejä siitä, että luottamushenkilöiden valmiudet ovat heikentyneet viime vuosina. Tällä puolella yksittäisellä kunnalla myöskin valtakunnallisesti on tietysti tehtäviä.

Lisäksi, jotta kuntalainen voi vaikuttaa, tulee tietysti tietää vaikutusmahdollisuudet, mutta aivan taatusti vaikuttaminen ei onnistu, jos ei tiedä, mihin pitäisi vaikuttaa. Kunnallinen tiedottaminen on yleisesti laissa korostunut rakennus- ym. lainsäädäntöasioissa, mutta tässä on vielä paljon parantamisen varaa. Virkamiesten hallintomenettelylain mukainen toiminta ei ole vielä kunnossa. Samoin myöskin kunnallinen tiedottaminen saattaa olla useasti pelkästään yhden päätoimittajan ja yhden lehden varassa.

Hyvin tärkeää on edustuksellisen demokratian osalta tarkastella, minkälainen on päätöksentekoporukka, mikä on sen riippumattomuus, objektiivisuus ja päätöksenteon luotettavuus. Tältä osin on olemassa tiettyjä määräyksiä siitä, että johtavat virkamiehet eivät voi olla päättäjinä, lautakunnan alaiset eivät lautakunnissa voi olla päättäjinä, mutta toisaalta kuitenkin kunnan työntekijöiden osuus on rajattu alle puoleen. Kuitenkin kuntayhtymien, osakeyhtiöiden ym. kautta on kunnan tehtäviä siirrytty hoitamaan, ja siellä on hyvin keskeisessä asemassa olevia henkilöitä, jotka istuvat jopa kunnanhallituksessa tekemässä päätöksiä. Tämä on vääränlaista verkottumista, ja tähän pitäisi ehdottomasti pystyä puuttumaan päätöksenteon luotettavuuden turvaa-miseksi.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Maailma on täynnä potentiaalista valtaa. Kysymys on vain siitä, kuka sen kulloinkin ottaa käyttöönsä. Tällä tavalla on syntynyt suora demokratia, jolla arvoisa ministeri esittelypuheenvuoronsa aloitti. Tällä tavalla on syntynyt myöskin edustuksellinen demokratia keskinäisellä sopimuksella. Näin on syntynyt myöskin sopimusyhteiskunta silloin, kun edustuksellisen demokratian valta kansalaisiinsa ei ole ollut riittävän voimakas ja suuri. Sitten on siirrytty sopimusyhteiskuntaan, arvoisa ministeri, ja sillä siisti. Toisin sanoen siinä sopimusyhteiskunnassa edustuksellinen demokratia on käyttänyt sen siivun valtaa, mihin sen tosiasiallinen valta ulottuu. Kysymys on aina potentiaalisen vallan käyttämisestä ja siitä, kuka sen kulloinkin missäkin tilanteessa ottaa haltuunsa.

Arvoisa puhemies! Muutama jo vastauspuheenvuorossa viittaamani asia, jolla ehkä on lisäarvoa tähän keskusteluun. Ensinnäkin kun viitattiin Merijärvi-ilmiöön, se on hyvin mielenkiintoinen siinä suhteessa, että sehän ei ole hävittänyt sosialidemokratiaa eikä vasemmistolaisuutta siitä kunnasta, ne ovat siellä edelleen olemassa, vaan se yksi ainoa puolue on toiminut sillä tavalla, että on turhautettu ne kaikki muut potentiaaliset toimijat vihoviimeiseen pisteeseen saakka, ja nyt on havaittu, mihin tämä voi johtaa. Se voi johtaa siihen, että kukaan, jos erikoisesti vielä tämä puolue, joka siellä hallitsee, sattuu olemaan oppositiossa, ei ole kiinnostunut Merijärvestä pätkänkään vertaa. Antaa Merijärven olla nyt siellä omissa oloissaan ja sillä siisti, kaikkine hankkeineen ja päivineen. Nimenomaan nuoret ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mihin tämä johtaa. Sillä tavalla viime vaaleissa oli jo kepun sisällä ihan uusi ilmiö. Siis kysymys on siitä, millä tavalla yhteiskunta vastaa itsessään ilmiöihin, jotka ihminen on synnyttänyt.

Sitten, arvoisalla ministerillä ja hänen esikunnallaan, joka tuolla lehterillä istuskelee ahkerasti, olisi ollut loistava mahdollisuus tutustua näihin, niin kuin sanoin, lukuisiin Oulussa suoritettuihin kokeiluihin, joista tuorein jollakin tavalla päätökseen saatettu, oli Pateniemen rajakylän suuralueen noin 11 000 asukkaan yhteisön aluelautakuntakokeilu. Siinä luotiin budjettia myöten, demokraattisia vaaleja myöten, kaikki mahdolliset instrumentit, mitä olla voi. Hallintovaliokunnassa asiaa seurattiin kiinteästi, todella kiinteästi, ja pieleen meni. Pieleen meni siinä, että kaksi puoluetta mielestään hävisi nämä vaalit, toinen oli ministerin oma puolue vasemmistoliitto ja toinen oli kansallinen kokoomus. Tämä johti siihen, että näiden puolueiden nokkahenkilöt, erikoisesti erään lautakunnan puheenjohtaja Raimo Järvenpää, aloittivat jokaikisessä paikassa puheensa, että kyllä minulle käy surku niitä Pateniemen rajakylän suuralueen ihmisiä, kun niillä on niin paljon huonommin kuin muualla Oulussa asiat, kun niillä on oma budjetti eivätkä ne osaa käyttää sitä niin hyvin, ja meillä on näin hyvin. Tällä tavalla turhautettiin ja torpattiin koko järjestelmä. Saatiin siis selvä osoitus siitä, että ehdottomasti tällaisessa tilanteessa edustuksellisen demokratian toteuttajapuolueiden täytyy sitoutua pitämään kitansa kiinni sen suhteen, mitä sillä alueella tapahtuu. Tämä oli siis selvä tulos. Sen olisi voinut tuoda tässä yhteydessä lehterikolmikko esille.

Minä en näihin muihin kokeiluihin puutu, mutta toinen asia, joka on Oulussa kokeiltu hyvin selvästi, on, miten suhtaudutaan kunnallisaloitteisiin. Meillä on kaksi selvää kulttuurijaksoa takanamme. On kausi, jolloin jo silloisen kaupunginjohtajan toimesta oli ohjeet, että kaikki pitää torpata. Aina pitää perustella, miksi ei saa tehdä yhtään mitään siihen suuntaan, mitä aloitteessa on esitetty. (Ed. Tiusanen: Oliko kaupunginjohtaja Parjanen?) — Ei ollut, se oli hänen edeltäjänsä, kaupunginjohtaja Ilmo Paananen, entinen ministeri, SDP. Sitten tuli uusi kaupunginjohtaja, mainittu Parjanen sieltä Kotkasta, ed. Tiusanen, SDP. Hän antoi ohjeet, että pitää katsoa myönteisesti jokaista aloitetta. (Ed. Tiusanen: Oppinut Kotkasta!) — Joo, ja ilmeisesti Kotkassa on tämä kulttuuri ollut toisenlainen. — Siitä oli seurauksena, että kunnallisaloitteet saivat aivan toisenlaisen merkityksen.

Mikä tämän yleinen opetus on? Sen yleinen opetus on se, että tarvitaan tunne siitä, että minut otetaan vakavasti, minun aloitteeseeni, olkoon se millä tavalla esitetty tahansa, tutustutaan kunnolla ja ikään kuin visioidaan tulevaisuutta, onko siinä sijaa tämän laatuiselle ratkaisulle yhteiskunnan toimintojen edistämiseksi. Jos tämä onnistutaan luomaan, niin seuraava aste on sitten jo, että kaikelle sille muullekin toiminnalle luodaan pohja. Näin syntyy oikeita asioita.

Sitten vielä yksi ainut asia lyhyesti, se on tämä nettihomma. Tästä emeritusarkkipiispa John Vikström kirjoitti taitavasti 70-luvulla Helsingin Sanomien alakertakirjoituksessa sanomalla, että nettiyhteiskunta tulee — huomio, siis vuosikymmeniä sitten — ja sen mukana eräällä tavalla suoran demokratian mahdollisuus. Mutta minä varoitan siitä, että siihen voi sisältyä suuri loukko, että se on niiden väline, joilla on yhteiskunta eräällä tavalla tiedollisesti hallussaan. Siitä muodostuu heidän välineensä. Sitten käy niin, että jos joku on syrjäytymässä, hän syrjäytyy vielä enemmän.

Alue- ja kuntaministeri  Martti  Korhonen

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti ed. Pulliaisen analyysiin Oulun kokeilujen epäonnistumisesta. Kaupunginosavaltuustokokeiluhan oli mielenkiintoinen kokeilu, joka lähti liikkeelle. Minusta voi olla niin ehkä pääteltävissä, että ehkä Raimo Järvenpää tässä saa vähän liian korostuneen aseman. Minusta perusongelma oli yksinkertainen. Kokeilu lähti liikkeelle liian vähällä vallalla. Se lähti liikkeelle liian pienillä resursseilla. Sehän lähti oikeastaan tämmöisestä nollatasosta liikkeelle. Siellä tapahtui selvä turhautuminen. Tässäkin keskustelussa on viitattu siihen, että jos annetaan joitakin tehtäviä esimerkiksi nuorisovaltuustolle, vammaisneuvostolle, kaupunginosavaltuustolle, kyllä sille pitää resursoida ja myös antaa valtaa, ettei siellä tapahdu sitä turhautumista. Siinä mielessä tämä on ehkä hyvä opetus.

Tästä nettiyhteydestä minä olen samaa mieltä, että se ei saa muodostua itseisarvoksi. Sen pitää olla oikeastaan lisäväline, joka antaa lisää mahdollisuuksia, mutta sen varaan ei oikeastaan kyllä pidä rakentaa liikaakaan.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Arvoisalle ministerille totean, että ajatukseni ydin minulla oli siinä, että näiden todellisten poliittisten puolueiden täytyy sitoutua siihen kokeiluun täysin ja yhteisesti sopia, että nyt tehdään näin ja siihen ei puututa, eikö niin? Ei Raimo Järvenpäänä eikä minään muunakaan. Totesin hänet nimeltä sen takia, että hän oli kuuluisana puhujana ja paljon julkisuutta saavana eräällä tavalla tämän kritiikin airut.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Kommunen är så viktig för invånarnas dagliga liv att invånarna bör intressera sig för sin kommun mera än för närvarande. Innan vi öppnar beslutsprocessen på styrelse- och nämndnivå bör vi öka intresset för det högsta organet i kommunen, dvs. fullmäktige. Det centrala i den kommunala självbestämmanderätten är medborgarnas påverkningsmöjligheter och de förtroendevaldas beslutanderätt. Tar man allvarligt på det här är mycket i dagens kommunalpolitik en parodi på vad det är avsett att vara. Varken kommuninvånarna eller de förtroendevalda är speciellt aktiva. För mycket överlämnas åt kommunens anställda, speciellt åt de ledande tjänsteinnehavarna.

Keskeisiä kunnallisessa itsehallinnossa ovat kunnan asukkaiden vaikutusmahdollisuudet ja luottamushenkilöiden päätöksenteko-oikeus. Jos suhtaudutaan vakavasti ja kunnianhimoisesti tähän, moni asia nykyisessä kunnallispolitiikassa on parodia siitä, mitä sen pitäisi olla. Tällainen näkemys vaatii paljon kuntalaisilta ja luottamushenkilöiltä, ennen kaikkea valtuutetuilta ylimpinä päätöksentekijöinä. Tämä edellyttää paljon aikaa ja osaamista. Nyt asiat jäävät liian paljon kunnan virkamiehistä riippuvaisiksi. Kunnallishallinto on yleensä virkamiesvaltainen ja virkamiesjohtoinen, yhtä paljon kuin ennen uuden kuntalain voimaan tuloa, uskoisin. Kyse on perinteistä ja tavoista, henkilöistä ja osaamisesta, luottamushenkilöiden puuttumisesta edunvalvonnassa asioita tärkeysjärjestykseen asetettaessa, linjanvetoja tehtäessä ja ehdotuksia laadittaessa.

Om vi skall ha ett faktiskt förtroendemannastyre enligt kommunallagen och dess anda, så behövs det ledande förtroendevalda som är ordentligt engagerade i kommunalpolitiken, mer eller mindre på heltid. Förslaget om en folkvald borgmästare är mycket långtgående. En sådan folkvald politiker skulle få en mycket stark roll och personifiera politiken i sin kommun. En borgmästare skulle på gott och ont vara beroende av invånarnas godkännande och popularitet. Även i det här alternativet finns risk för maktkoncentration. Som jag ser det, så bör försöksverksamhet anordnas i utvalda, intresserade kommuner. Vi vet att det finns avlönade heltidspolitiker i Sverige, där kommunalråd leder kommunalförvaltningen med tjänstemännen som sina medarbetare. Även den modellen kunde prövas i kommuner av olika storlek i vårt land. De små steg som tagits i vårt land med exempelvis större ordförandearvoden räcker inte till för att uppfylla kommunallagens målsättningar och anda.

Jos haluamme, että meillä on kuntalain hengen mukainen luottamushenkilöhallinto, tarvitsemme johtavia luottamushenkilöitä, jotka toimivat kunnallispolitiikassa jokseenkin kokoaikaisesti. Maassamme otetut pienet askeleet muun muassa korottamalla jossain määrin puheenjohtajien palkkioita, eivät vie pitkälle. Niin sanottu pormestarimalli tähtää pitkälle. Kansan valitsema poliittinen johtaja saisi erittäin vahvan roolin ja henkilöittäisi kunnan politiikkaa. Hän olisi sekä hyvässä että pahassa riippuvainen kunnan asukkaiden hyväksynnästä ja suosiosta. Myös tässä vaihtoehdossa on vaarana vallan keskittäminen, mutta minusta mallia pitää kokeilla valituissa halukkaissa kunnissa. Ruotsissa palkatut kokopäiväpoliitikot, niin sanotut kunnanneuvokset, johtavat kunnallishallintoa virkamiehet avustajinaan. Myös tätä mallia olisi syytä kokeilla erikokoisissa kunnissa.

Värderade talman! Kommuninvånarna och de förtroendevalda bör uppmuntras att vara aktiva. Kommunfullmäktige bör förhålla sig positivt till medborgarinitiativ och de förtroendevaldas motioner, ta dem på allvar och se till att de behandlas inom fastställda terminer och inte stoppas undan i tjänstemännens skrivbordslådor. Fullmäktiges arbetssätt är även i övrigt viktigt med tanke på invånarnas engagemang för sin kommun. Fullmäktiges arbete bör göras intressant och viktigt både för fullmäktigeledamöterna och kommuninvånarna. Exempelvis frågestunderna i fullmäktige bör utvecklas på samma sätt som i riksdagen. Erfarenheterna visar att tv-sända fullmäktigesammanträden, som är vanliga i Österbotten tack vare lokala tv-bolag, väcker mycket stort intresse och har många tittare. Jag rekommenderar tv-sända fullmäktigesammanträden.

Arvoisa puhemies, värderade talman! Tiedämme, että demokratia on työläs ja maksaakin, mutta se on hintansa väärti.

Demokratin är arbetssam och kostar också, det vet vi, men demokratin är värt sitt pris.

Reijo Kallio /sd:

Puhemies! Kysymystä kansalaisten asemasta, oikeuksista ja vaikuttamismahdollisuuksista on tärkeä tarkastella juuri kunnallishallinnon kannalta, koska kunnat vastaavat Suomessa kansalaisten kannalta keskeisistä peruspalveluista. Kuten selonteostakin käy ilmi, kunnallista demokratiaa on maassamme pyritty vahvistamaan ja kehittämään osallistuvampaan suuntaan. Kansalaisille on luotu vaikuttamismahdollisuuksia aikaisempaa enemmän jo lainsäädännönkin perusteella. Vuoden 1995 perusoikeusuudistus ja monet muut lainsäädäntöuudistukset ovat olleet edistymistä tässä suhteessa.

Varsin tuoreen perustuslain osalta totean sen, että se kirjaa käytännössä sen, minkä vuoden 1995 perusoikeusuudistus toteutti. Sen sijaan kansalaisyhteiskuntakehityksen näkökulmasta perustuslain ei voida sanoa vieneen kehitystä juurikaan eteenpäin. Huomio kohdistui instituutioihin.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä osallisuuden suuntaan vieneestä lainsäädännöstä haluan mainita täälläkin jo esiin tulleen maankäyttö- ja rakennuslain, johon ministeri Korhonenkin esittelypuheenvuorossaan viittasi ja josta on tullut haaste kunnalliselle hallinnolle sekä kansalaisten edustukselliselle demokratialle. Tämä lainsäädäntö tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua uudistuksiin, jotka on tarkoitettu yleiseen käyttöön, mahdollisuuksia osallistua oman elinympäristönsä suunnitteluun. Kyseessä onkin mielestäni yksi keino lisätä tällä tavalla demokraattista osallistumista.

Edustuksellisen demokratian toimivuutta kuntatasolla arvioitaessa keskeisessä asemassa on valtuusto ja valtuutetut. Valtuuston velvollisuushan on eristää kunnan asukkaiden osallistumista ja vaikuttamista. Voidaan tietenkin kysyä, miten valtuustot ovat tässä onnistuneet. Yleinen arvio lienee, että eivät erityisen hyvin, joskin toki hyviäkin poikkeuksia löytyy.

Mitä sitten tulee valtuustojen ja valtuutettujen mahdollisuuksiin vaikuttaa asioihin, on selvää, että nämä kunnallispäättäjät, valtuutetut, voivat vaikuttaa muun muassa kunnan talousarvioon, palvelujen tuotantoon ja strategioihin eli juuri niihin suuriin kokonaisuuksiin, jotka lopullisesti päätetään valtuustossa. Yksittäinenkin valtuutettu toki kykenee vaikuttamaan asioihin, jos hänellä vain on riittävästi aikaa, malttia ja kärsivällisyyttä kuunnella äänestäjien toiveita, hankkia tietoa ja käydä keskusteluja sekä virkamiesten että muiden päättäjien kanssa.

Täällä on tänään viitattu monesti äänestysaktiivisuuden hiipumiseen. Se, että äänestysaktiivisuus on laskenut, paikoittain kunnallisvaaleissa jo alle 50 prosentin, on mielestäni aiheellisesti herättänyt huolen edustuksellisen demokratian toteutumisesta. Tämä ei tietenkään ole vain meidän suomalaisten huoli. Muissakin Pohjoismaissa kunnallisvaalien äänestysprosenttien aleneminen on koettu hälyttäväksi signaaliksi, koska näissä maissa, erityisesti Ruotsissa ja Norjassa, äänestäminen on perinteisesti ollut erittäin aktiivista.

Joka tapauksessa kansalaisten poliittisessa käyttäytymisessä äänestämättömyys on näkyvin kriittisyyden ja politiikasta irtoamisen merkki. Erityisen voimakasta tämä näyttää olevan nuorten keskuudessa. Meillähän oli viime kunnallisvaaleissa monia lähiöitä, alueita, joilla erityisesti nuorten äänestysprosentti jäi alle 30:n, saattoipa jäädä joissain lähiöissä jopa alle 20:nkin. Se on tietysti todella hälyttävä tulos. Äänestämättömyys saattaakin olla merkki sellaisesta tyytymättömyydestä, joka voi helposti kääntyä protestiksi ja todelliseksi ääriliikkeiden kannatukseksi ja joka pahimmillaan voi myös uhata yhteiskunnan turvallisuutta. Äänestämättömyyteen sinänsä on monia syitä. Näitä ed. Hellberg ryhmäpuheenvuorossa mielestäni ansiokkaasti eritteli, joten en näitä lähde toistelemaan.

Edustuksellisen demokratian rinnalla meillä Suomessakin vaikuttavat tietysti erilaiset sosiaaliset ja niin sanotut yhden asian liikkeet. Mielestäni näiden liikkeiden ongelma on usein kuitenkin se, että ne monesti ovat vain tällaista hyväosaisten liikehdintää hyvien ja kauniiden asioiden puolesta, lehmusten puolesta taikka toriparkkia vastaan, näitä asioita millään tavalla väheksymättä. Mutta enpä juurikaan ole törmännyt sellaisiin joukkoihin, jotka olisivat nousseet barrikadeille esimerkiksi syrjäytyneiden alkoholistien elinolojen kohentamisen puolesta. Yleensä näiltä liikkeiltä puuttuu myös laajempi sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus.

Kansalaisten osallisuuden aktivoiminen ei ole helppo asia. Osallisuuden kehittäminen vaatii hallinnolta ja virkamiehiltä uudenlaisia työtapoja ja aatteellista muutosta, jotta kuntalaisten osallistumisen esteet voidaan purkaa ja kuntalaisten ääni saadaan aidosti kuuluviin. Tavallinen kansalainen kaipaa vahvistusta myös sille, että osallistuminen kannattaa ja näyttöä siitä, että kansalaismielipiteellä on suomalaisessa yhteiskunnassa merkitystä.

Arvoisa puhemies! Ministeri Korhonen arvioi Osallisuus-hankkeen tuloksia lupaaviksi. Ehkä tähän luonnehdintaan sisältyy hieman tiettyä optimismia, sanoisinko näin, viran puolesta. Toki en väitä sitä, etteikö tuloksia olisi syntynytkin, mutta itse pidän Osallisuus-hankkeen puutteena sitä, että tällaisia suoran demokratian ja edustuksellisen demokratian toimintaa kytkeviä osallisuusmuotoja on syntynyt sangen vähän. Myöskään asukkaiden oman toiminnan muodot eivät välttämättä tuota sellaisia aloitteita, jotka haastaisivat kunnanvaltuuston tai lautakuntien perinteistä valmistelu- ja päätöksentekotapaa. Toisaalta hallinnon suunnittelu- ja valmisteluprosesseihin ei juurikaan ole saatu sellaisia osallistumismuotoja, jotka ainakaan kovin laajasti aktivoisivat asukkaita.

Mitä sitten tulee kansalaispalautteeseen, jota kerätään runsaasti erilaisin tiedusteluin, kyselyin, tutkimuksin ja joita kansalaiset tietysti päivittäin spontaanistikin antavat, näyttää siltä, että kunnissa nähdään mielenkiintoisimmiksi kuntalaisten mielipiteet kunnallisten palvelujen hoidosta. Sen sijaan mielipiteet palveluihin panostamisen tarpeesta eivät kiinnosta samassa määrin. Kuntapäättäjät näyttävätkin olevan enemmän kiinnostuneita kansalaismielipiteiden hyödyntämisestä jälkikäteisarvioinnissa kuin tulevaisuuden suunnittelussa. Tämä on mielestäni aivan väärä painotus.

Katja Syvärinen /vas:

Arvoisa puhemies! Kun uusi maankäyttö- ja rakennuslaki astui voimaan pari vuotta sitten, tasa-arvoasiain neuvottelukunta teki esitteen, jonka nimi oli "Hyvä ympäristö, kaikkien ympäristö". Tavoitteena oli, että sellaisetkin naiset, jotka aiemmin olivat jotakuinkin syrjässä kaavoitus- ja maankäyttöasioista, kiinnostuisivat miettimään elinympäristöönsä liittyviä asioita. Toki tasa-arvoasiain neuvottelukunta nimensä mukaisesti pyrki tietysti aktivoimaan sekä miehiä että naisia, mutta naisjärjestöt hyvin innokkaasti ottivat vastaan uuden esitteen ja jakoivat sitä. Uskon, että sillä on ollut hyvä vaikutus siihen, että myös naiset ovat kunnissa innostuneet pohtimaan omaan ympäristöönsä liittyviä asioita, onhan sillä hyvin paljon kaavoituksessa merkitystä, tehdäänkö esimerkiksi liikekeskukset suunnitelmissa autoilevien miesten vai polkupyörällä lapsia ja kahta kauppakassia kuljettavien naisten ehdoilla, jos stereotypioita haluaa ottaa esille.

Myös kuulemistilaisuudet, joita uusi maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttävät, ovat kunnissa olleet erittäin suosittuja. Minusta tuntuu, että entistä enemmän niihin ovat osallistuneet myös naiset ja miehet. Olisinkin erittäin mielelläni nähnyt, että myös tässä selonteossa olisi otettu selkeämmin esille sukupuolen näkökulma siitä, millä tavalla naiset ja miehet pystyvät ottamaan osaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Tässähän ansiokkaasti puhutaan lapsista, nuorista, vanhuksista, vammaisista ja erityisryhmistä kaiken kaikkiaan, mutta perinteinen jako naisiin ja miehiin, jolle usein ollaan turhan sokeita, vaikuttaa kuitenkin arkipäivässä ihan sillä tavalla, että hallitus olisi voinut vastata huutoonsa siinä, että kun hallitus on luvannut tarkastella lainsäädäntöä erikseen miesten ja naisten näkökulmasta, niin myös esimerkiksi tällaisissa selonteoissa olisi tätä näkökulmaa kannattanut ottaa esiin.

Myös pari vaalikautta voimassa ollut kiintiölaki on kunnissa vaikuttanut siihen, että sekä naiset että miehet ovat päässeet tai joutuneet — mieluummin voisi sanoa: joutuneet tai päässeet — ulottamaan asiantuntemustaan ja opettelemaan sellaisia asioita, jotka eivät ehkä ole perinteisesti kuuluneet sukupuolirooleihin. Elikkä kun vähintään 40 prosenttia täytyy olla kumpaakin sukupuolta lautakunnissa, silloin tietysti sosiaali- ja terveysala ei voi olla enää naisten päätettävissä tai tekninen ympäristö, palo- ja pelastusasiat eivät ole vain miesten asioita. Se varmasti vaikuttaa myös siihen osallisuuden tasoon sitten muussa, mutta millä tavalla, sitä kannattaa kyllä jatkossa vielä selvittää.

Kaiken kaikkiaan avoimuus ja läpinäkyvyys ovat hyvin tärkeitä siinä, että kansalaiset pystyvät suoraan vaikuttamaan, niin kuin tässä tavoitteena on. Sen tähden on hyvä, että selonteossa on kiinnitetty huomiota kuntien vanhus- ja vammaisneuvostoihin sekä nuorisovaltuustoihin, mutta niistä ei, kuten täällä on aikaisemminkin jo sanottu, ole vastaavaa hyötyä, jos ne ovat vain keskustelukerhoja ilman, että päättäjät myös kuuntelevat niitä ja, mikä vielä tärkeämpää, kuuntelemisen lisäksi myös toteuttavat niitä asioita, joita nämä neuvostot ja valtuustot tärkeiksi näkevät.

Kuntalakihan antaa mahdollisuuden myös kunnissa järjestää kyselytunteja, mutta lain mukaanhan nämä kyselytunnit kulkevat sillä tavalla, että kysymykset pitää jättää etukäteen aivan kuin aikaisemmin eduskunnan kyselytunneilla. Monissa kunnissa onkin huomattu, että tämä ei virallisesti kyselytunnin tapaan ole paras tapa hoitaa tätä, vaan että vähintäänkin kyselytunti pitää laittaa lainausmerkkeihin ja sitten suoda kansalaisille suora kyselemisen kanava.

Nuorten osallistumisessa myös eduskunta kunnostautuu. Mehän olemme olleet yhteistyössä monien kuntien parlamenttikerhojen kanssa, joissa yläasteen nuoret voivat opiskella yhteiskunnallisia asioita, eduskuntaan liittyviä asioita. Nythän tämä huipentuu perjantaina kyselytuntiin, jossa ministerit vastaavat koululaisten tekemiin kysymyksiin. Näen kuitenkin, että tätä parlamenttikerhojen toimintaa tulisi jatkossa ehdottomasti kehittää edelleen, sillä tällä muodolla se on hyvin seremoniallinen eikä suoran äänen kuuluminen ehkä toimi parhaiten niin kuin ehkä nuoret itse haluaisivat. Viimeksi tällainen nuorisoparlamentti järjestettiin pari vuotta sitten. Nuorisotyö-lehden numerossa 5/2000 haastateltiin nuoria, jotka olivat olleet mukana täällä. Kaksi nuorta totesi Nuorten parlamentista: "Parlamentti oli tosi hyödyllinen, mutta siinä mielessä typerä, että aikaa oli vain tunti. Siinä ajassa ehdittiin esittää vain muutama kysymys, joihin ei saanut esittää lisäkysymyksiä. Nuorten parlamentin pitäisi kestää koko päivä, että siellä ehdittäisiin käsittelemään asiat ihan alusta loppuun. Saisi esittää myös välikysymyksiä, kommentoida ja olla muutkin kuin kysyjät äänessä."

Minusta jatkossa tähän nuorten huutoon pitää vastata, koska juuri nämä nuoret, jotka täällä ovat, ovat niitä aktiivisia nuoria, jotka sitten myöskin välittävät tietoa omiin kuntiinsa ja omille vertaisryhmilleen siitä, minkälaista on päätöksenteko, voiko demokratialla vaikuttaa. Jos me täällä annamme sen kuvan, että ei oikeastaan voi, se ei välttämättä ole kaikkein parasta.

Mutta osataanko meillä kouluissa sitten opettaa osallistumista? Mielestäni ei ehkä kaikkein parhaimmalla tavalla osata tai vaikka sitä yritetäänkin, aina kannattaa kehittää. Olisi ehkä pohdittava sitä, että myöskin opettajien täydennyskoulutukseen tehtäisiin mahdolliseksi sen tyyppistä kuin esimerkiksi tietohallintayhteiskunnan osalta tehtiin, elikkä Opetushallitus koulutuspoliittisesti merkittävän koulutuksen määrärahojen kautta tukee eri aloille erikoistuvaa opetusta. Osallisuus voisi aivan hyvin olla yksi tällainen kokonaisuus, joka sitten myös poikisi tulevaisuudessa tietoisuutta demokratiasta muun muassa esimerkiksi YK:n lasten oikeuksien sopimuksesta, joka sopisi aivan hyvin tähän.

Lopuksi, arvoisa puhemies, voisin lukea sitaatin Nuorten parlamenttiin vuonna 2000 osallistuneiden nuorten kommenteista, joka ehkä herättää ajatuksia siitä, mitä nuoret laajemminkin saattavat ajatella osallisuudesta. "Ei se sais olla niin, että meille riittää se tunti ja sitten pitää lähtee. Tuli vähän semmonen tunne, että ei niitä oikeesti kiinnosta, mitä me sanotaan, tää järjestetään vaan sen takia että kansanedustajat voisi näyttää jollekin, että ne välittää nuorista." Tätähän me, arvoisat edustajatoverit, emme varmasti halua.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Syvärinen otti esille Nuorten parlamentin ja kysymyksen siitä, miten tämä tulisi järjestää. Mielestäni nykymuoto on kyllä varsin hyvä. Tarpeet tietenkin ovat lisääntyvät ja kenties rajattomat. Parhaimmillaankin tänne on mahdollista ottaa se 200 nuorta, ja minusta tunnin aika varmaan on tässä suhteessa kuitenkin riittävä. Tärkeämpää on se, miten todella kouluissa, miten kotona perheissä ja miten julkisuuden kautta näistä asioista kerrotaan ja saadaan kiinnostusta laajasti herätettyä, ja miksei kunnissa voitaisi järjestää vastaavan typpisiä kunnallisen tason valtuustokokouksia tai vastaavia, johon nuoret pääsisivät laajemmin osallistumaan.

Katja  Syvärinen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä varmasti on paikallaan, että kyselytunti on tunnin mittainen, mutta jos nuorille jää sellainen olo, että se on ainoa tapa, jolla eduskunta heitä kuuntelee, se ei ole riittävä. Kun parlamenttikerhoissa aikaisemmin opiskeltiin uutta perustuslakia ja tällä hetkellä parlamenttikerhojen aiheena kautta maan on pohtia Euroopan unionin tulevaisuutta, niin voi tietysti miettiä, olisiko aiheita, jotka oikeasti olisivat lähempänä nuorten kokemusmaailmaa. Esimerkiksi viime viikolla pohdittiin täällä koululakeja. Tai olisiko nuorilla itsellään tästä käsiteltävänä olevasta Osallisuus-hankkeesta jotain sellaista sanottavaa, jota me emme täällä ehkä osaa itse tuoda esiin?

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pohdiskelen aivan samalla tavalla kuin ed. Syvärinen tätä asiaa. Jos me puhumme osallistumisesta ja osallisuudesta, silloin on tietysti kysymys siitä, että silloin, kun me järjestämme vaikka nuorisoparlamentin tai vastaavanlaisen tilanteen, miten siellä tapahtuu todella aito vuoropuhelu ja osallistuminen. Tällä nuorisoparlamentilla on oma merkityksensä, mikä täällä järjestetään, mutta sen kehittämistä on varmasti syytä miettiä ja sitä, miten esimerkiksi kuntatasolla järjestetään vastaavia. Nuorisovaltuustothan jo toimivat hyvinkin monilla paikkakunnilla, mutta niissäkin on vajeita juuri sen suuntaan, miten nuoret ja lapset aidosti kokevat sen, että sillä on oma merkityksensä ja voi aidosti osallistua. Siinä varmaan on kehittämistä, miten vuoropuhelu järjestetään niin, ettei ole valmiiksi esitettyjä kysymyksiä vaan voi myöskin herätä uusia kysymyksiä tuon istunnon aikana.

Markku  Markkula  /kok:

Arvoisa puhemies! Osallistuminen ja osallisuus kiistatta ei ole yksi kertatapahtuma vaan se on ennen kaikkea prosessi, se on paljon enemmän kuin vain lyhytkestoinen vuorovaikutus. Osallistuminen ei voi olla ennalta tehtyjen kysymysten esittämistä ja niihin vastausten saamista, vaan siinä on mentävä huomattavasti pintaa syvemmälle. Kyse on aika paljolti siitä, mitä tällaisen näkemyksellisen tiedon tuottaminen kaiken kaikkiaan on. Se on ennen kaikkea tiedon hallintaa, oikeastaan oivaltavaa oppimista, johon arvot, arvoperusta, liittyy ja kytkeytyy hyvin kiinteästi. Siinä mielessä myös osallistuminen on aina jonkinlaiseen haluttuun, joko tietoiseen tai tiedostamattomaan mutta joka tapauksessa haluttuun, tulevaisuusnäkemykseen perustuva tiedon, taidon ja myös aika paljolti viestinnän eri muotojen viisas prosessi, viisas kehittäminen ja huolenpito. Tietämyksen hallinta ja sitä kautta myös osallisuus perustuu todella, niin kuin sanoin, yhdessä määriteltyihin arvoihin, ja tätä varten tarvitaan pitkäkestoinen ja aika perusteellinen prosessi.

Ministeri korosti, että tämä selonteko on nimenomaan selonteko kansalaisten suorasta osallistumisesta. Kiistatta näin; se on tämän selonteon varsinainen ydin ja sellaiseksi se on kirjoitettu. Mutta haluan itse polemisoida kyllä asiaa huomattavasti perusteellisemmin, koska ei suoraa osallistumista voida erottaa ihmisten arvoista eikä siitä, millä tavalla ihmiset haluavat eri puolilla vaikuttaa niihin asioihin, joita he kokevat tärkeiksi.

Suoran demokratian peruskysymys toki on kiistatta päättäjien, niin kunnanvaltuustojen kuin miksei eduskunnankin, oma halu ja osaaminen ja uskallus käyttää niille lainsäädännössä määriteltyä valtaa. Korostan, että kyse on osaamisesta ja myös kyvystä ja halusta, jotka ratkaisevat sen, että kyetään löytämään sellaisia muotoja ja kehittämään menetelmiä, jotka koetaan arvokkaiksi. Osallistujien on koettava, että heillä on oma henkilökohtainen tahto, missio, tietoinen tai tiedostamaton, taas sanon tämänkin vielä tässä näin, että myös tiedostamaton tarve saada joku ratkaisu aikaiseksi, viedä tätä yhteistä yhteiskuntaa tai sitä omaa pientä kylää tai omaa asuinympäristöä haluttuun suuntaan, haluttuun, toivottuun tulevaisuusvaihtoehtoon. Siinä tätä osallistumista halutaan käyttää.

Erinomaisen hyödyllinen myös tälle selonteolle on oikeastaan se taustamateriaali, jota ainakin viime päivinä ihan kirjeitse ainakin minulle kansanedustajana sisäministeriöstä tuli näistä osallisuushankkeista. Vaikka tällainen brosyyri on lyhyt ja ytimekäs, se on tehty eräässä mielessä värikkäästi kuviakin käyttäen. Arvokkain osa tässäkin olivat taas kerran webbiosoitteet, jota kautta saattoi lähteä tämmöiselle omalle seikkailulle tuonne tietoverkkoon ja katsoa, mitä on koettu tai ainakin minkälaisena eri puolilla Suomea nämä osallisuushankkeet ja niistä saadut tulokset on koettu. Joku niitä sinne on kuvannut, pääasiassa eräiltä osilta tietenkin hankkeista vastaavat virkamiehet. Mutta on kiistatta selkeää, että ne tulokset, joita verkkoihin on koottu, ja ne prosessit, joita siellä on kuvattu, on aika laajalti ja hyvän yhteisen työn tuloksena myös prosesseina synnytetty. Tässä mielessä tätä kautta myös suora demokratia ja sen kehittäminen saavat lisää syvyyttä.

Mielestäni on hyvä, että tässä selonteossa on myös selkeä yhteenveto, jossa on tiivistetty nämä johtopäätökset. Tiivistyksen ehkä paras osa ovat kuitenkin itse otsikot. Eli jos lyhyesti ne totean: Vuoropuhelun lisääminen; Hallinnon sitoutuminen osallisuuteen ja vuorovaikutukseen; Tietotekniikan tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen; Edustuksellisen järjestelmän toimintamuotojen kehittäminen; Seutuistuminen ja muu hallinnon verkottuminen on haaste demokratialle; Kaikkien osallisuus on tärkeää; ja Kysymys on tulevaisuudesta. Otsikot kuvaavat oikeastaan sitä tahtotilaa, sitä suuntaa, johon halutaan nyt tietoisesti mennä. Ratkaisut, joita täällä on kuvattu, ovat oikeastaan vain kehitykselle suuntaa antavia. Vastauksia ei ole löydetty vielä niin paljon kuin ainakin itse olisin toivonut. Mutta nämä kehityslinjat, nämä suuntaviivat, muuttavat ja ovat jo erittäin paljon, uskoisin näin, muuttaneet suomalaista hallintokulttuuria. Tämä on hyvä asia niin kuntatasolla kuin valtionhallinnossakin.

Tähän väliin haluan kuitenkin myös lyhyesti muutaman ajatuksen, näkemyksen tuoda suomalaisesta tämän hetken arvotilanteesta, missä tilassa me nyt 2000-luvun alussa elämme. Suomalaisten arvomaailmaa ja sen muutosta kuvaavissa tutkimuksissa on parin viimeksi kuluneen vuoden aikana havaittu, että perinteiset arvot ovat viime aikoina lisänneet suosiotaan kansalaisten keskuudessa. Ihmiset arvostavat moraalia, yhteisvastuuta, oikeudenmukaisuutta ja edellyttävät, että yhteiskunta toimii näiden periaatteiden pohjalta. Hyvä näin. Näin kiistatta pitää olla, mutta silloin myös kaikkialla päätöksentekijöillä pitää olla myös itsellä kiinnostusta mennä ja pohdiskella näitä filosofisia perusteita.

Suomalaiset uskovat muita eurooppalaisia enemmän henkilökohtaisiin mahdollisuuksiinsa toimia yksilöinä ja tehdä valintoja vapaasti. Kansalaisten omatoimisuus ja vastuunotto itsestä ovat vahvistuneet ja vahvistuvat, uskoisin, yhä edelleen lähivuosina, ja myös perheiden arvostus on kasvussa. Samalla valtaosa suomalaisia kytkeytyy useisiin yhteisöihin, joiden aktiivisina tai usein myös passiivisina jäseninä he itse haluavat toimia. Tässä valossa yksilöllisyys ja samanaikaisesti vaikuttava vahva yhteisöllisyys ovat tänä päivänä kytkeytyneet toisiinsa niin vahvasti, että myös kokoomuslaisena haluan vahvasti korostaa yhteisöissä toimimista ja siitä syntyvää henkistä sitoutumista ja myös mielihyvää ja tahtoa viedä sen yhteisön asioita eteenpäin.

Tämä on mielestäni se keskeinen linjaus, joka nyt on nähtävä myös sekä suoran että välillisen demokratian ja osallistumisen keskeisenä linjauksena. On oltava yhä enemmän halua ja tahtoa kehittää suoraa demokratiaa niin, että yhteisöllinen toiminta yhä vahvemmin mahdollistuu. Tämä tarkoittaa ja edellyttää samalla sitä, että yhä enemmän erityisesti, uskon näin, kuntatason demokratiassa, jossa monet demokratian peruskysymykset opetellaan ja niitä kehitellään, haetaan uusia muotoja, mutta siellä sen kunnanvaltuuston päätöksentekotilaisuuden, valtuuston kokouksen, lisäksi luodaan näitä oppimisprosesseja, yhteisten hankkeiden kuvausprosesseja, joissa haetaan ja luodaan, synnytetään uusia tietämykseen perustuvia ratkaisumalleja. Silloin myös on nähtävä, että on tärkeää, että on se selkeä päätöksentekotilanne, se valtuuston kokous ja on sitä tukevat, ne syvällisemmät, pohdiskelevat tapahtumat.

Sama eräiltä osilta pätee myös äsken käytyyn keskusteluun siitä, onko nuorison osallistuminen, mukaantulo tavallaan, eduskunnan toimintaan yhden tunnin kyselytunti vai onko se enemmän. Kyselytunti on kyselytunti, olkoon tunti tai joskus kaksi tuntia, mutta sen lisäksi pitää kehittää ja ottaa käyttöön yhä avoimemmin muita muotoja, joissa tämä itse prosessi ratkaisee. On toki selvää, että nuorten, ennen kaikkea koululaisten, kannalta koulu on se paikka, jonne meidän kannattaa asettaa sekä vaateita että luoda myös todellisia toteuttamisen edellytyksiä siinä, että opitaan tätä yhteisöllistä toimintaa ja opitaan ymmärtämään ja arvostamaan suomalaista demokratiaa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vielä korostaa sitä, että vaikka täällä keskustelussakin on aika kriittisestikin todettu, ettei selonteossa ole oikein hyviä, uusia muotoja löytynyt ja se on aika pyöreä eräiltä osilta selkeästi, ja vaikka itsekin haluan sanoa, että tämä koskee ehkä nimenomaan tietoviestintätekniikan käyttöönottoa ja osoittaa, että edetään vain hyvin pienin ja aika varovaisin askelin, tästä huolimatta suomalainen demokratia ja suomalainen yhteiskunta toimii ainakin, jos sitä kansainvälisesti vertaillaan, erinomaisesti. Olemme menestyneet kansakuntana erinomaisen hyvin erilaisissa kilpailukykymittauksissa, jotka kuvaavat kansakunnan kykyä luoda hyvinvointia ja ottaa elämänlaatu keskeisenä perusasiana hyödyksi.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi vielä kaksi ajatusta, joita toivon, että valtionhallinnossa vahvasti viedään eteenpäin. Ensiksi, kehitetään edelleen sähköistä asiointia, sen menetelmien tehokkuutta, luodaan sisältöjä siten, että tieto- ja viestintätekniikka myös tässä osallistumismuodossa luo erilaisia mahdollisuuksia. Niin tietoverkkoja kuin kännyköitä käyttäen mobiilien laitteiden avulla osallistuminen on kiistatta jo nyt mahdollista. Sitä pitäisi ottaa paljon vahvemmin käyttöön. Toinen asia, jota samanaikaisesti pitäisi viedä eteenpäin, on se, että meillä kaivataan yhdistyslain uudistamista myös siten, että yhdistys voi tehdä omia päätöksiään näiden verkkojen kautta, myös yhdistyksen ylimpien päättävien elimien, ovat ne sitten valtakunnallisten järjestöjen tai valtuustojen valintoja Internetin ja kännyköiden avulla. Tästä myös esimerkiksi omasta kotikaupungistani Espoosta nuorisovaltuuston vaalien kautta on saatu hyviä kokemuksia. Mahdollisuuksia on. Niitä on käytettävä jokaisessa kokeilussa, koehankkeessa, pilotissa. Saadaan tuloksia myös siitä, mitä ja miten ei kannata tehdä, mutta samalla opitaan, mitä ja miten kannattaa tehdä.

Matti Vähänäkki /sd:

Herra puhemies! Ministeri Korhonen pistäytyi luonani ja esitti valittelunsa siitä, että hänen tarkoituksensa oli olla täällä tämän asian käsittelyn loppuun asti, mutta oli sovittu jokin meno jo aikaisemmin ja hän joutuu lähtemään. Siinä yhteydessä todettiin nimenomaan kunnalliseen asiaan liittyen, että kotikuntani Vehkalahden ja sen keskellä olevan Haminan kaupungin valtuustot kumpikin tahollaan päättävät huomisiltana siitä, että kunnat liittyvät vapaaehtoisesti yhteen ja että pyrkimys tähän on. Toivon ja uskon, että myös päätökseksi asia siinä muodossa tulee. Mikään suuri ja vaikeasti hallittava kokonaisuus niistä kahdesta yhdessä ei tule, vaan noin 20 000:een pyöreästi nousee väkiluku. Kun huomasin ministerin täällä olevan, lausun todella kiitokseni, että aniharvoin, kenties ei koskaan, ei ainakaan vuosiin, ole ministeri näin kauan ollut asian tiimoilta paikalla. Kiitoksia.

Valtioneuvoston selonteko antaa eduskunnalle mielestäni erinomaisen hyvän ja ainoastaan muutamaan sivuun sijoitetun läpileikkauksen siitä, mitä tällä hetkellä on tekeillä osallistumismahdollisuuksien lisäämiseksi ja minkälaisia kokemuksia vanhoista on saatu. En käy toistamaan hyviä puheenvuoroja tai edes niiden ajatuksia tässä yhteydessä, mutta toteaisin niistä vain sen, että esimerkiksi esitetyt ryhmäpuheenvuorot ovat keskittyneet aika lailla voimallisesti kuntiin, ei niinkään valtioon. Onhan se tietysti paikallaan, koska kuntia on yli 400 ja niissä on ollut käytössä hyvin erilaisia tapoja kuntalaisten saamiseksi osallistumaan asioiden valmisteluun. Joissakin kunnissa se on ollut hyvinkin vireää, mutta tiedän kunnan virkamiehenä aikanani oltuani, että muutamissa kunnissa ei lähes ollenkaan ole ollut tämän tyyppistä toimintaa.

Kuntalain kokonaisuudistus, jossa minulla oli mahdollisuus olla hallintovaliokunnassa mukana, laajensi osallistumismahdollisuuksia huomattavasti. Sen jälkeen on tullut muun muassa Osallisuus-hanke, jota pidän erinomaisena asiana, ja muutamia erityislakeja on myös samalta alalta syntynyt, ja uusia hankkeitakin on vireillä.

Ne kunnat ovat valtaosaltaan pieniä tai keskisuuria, joissa tämä toiminta, kuntalaisten osallistumismahdollisuudet, ovat vanhastaan pelanneet. Muistan hyvin kunnassa ainakin parikymmentä vuotta sitten olleen niin ja uskon olevan edelleenkin niin, että virkamiehet olivat tuttuja ja kuntalaiset ryhminä tai yksittäisinä henkilöinä otettiin aivan kunnanjohtajan audienssia myöten vastaan jokaisena päivänä. Siellä ei kovin paljon tärkeilty sillä, että nyt valistetaan ja meitä valistetaan, näin kunnanvirastossa ajateltiin, vaan katsottiin, että se on erinomaisen hyvä asia.

Minusta kuntien todelliset ongelmat tässä asiassa, mikä on päivän teema, keskittyvätkin nimenomaan keskisuuriin, noin 50 000 asukkaan tai sitä suurempiin kaupunkeihin. Se ei ole valtaosan kunnista ongelma todellakaan. Suuremmissa kunnissa on ollut havaittavissa lehtitietojen perusteella ja myös suusanallisesti olen kuullut, että osallistumiseen, kehittämiseen tai tietojenvaihdon lisäämiseen tarkoitetut asiat ovat supistuneet monissa tapauksissa esitelmätilaisuuksiin, joissa kunnan virkamiehet kertoilevat omasta toimintasektoristaan. Saattaapa olla, että on palkattu joku konsulttikin kertomaan, miten tärkeää olisi osallistua. Valitettavaa on myös, näin olen kuullut, että kunnalliset luottamushenkilöt, valtuutetut, hallituksen jäsenet ovat niissä sen välttämättömän muutaman minuutin läsnä ja sitten sinne jää kourallinen ehkä varsinaisia kuntalaisia, keille tämä asia on tarkoitettu.

Selonteko toteaa eräässä kohdassa, että verrattaessa Suomen tilannetta muuhun Eurooppaan todettiin, että meillä luottamus maan hallitukseen on eurooppalaista keskitasoa. Luottamus hallintoon on sen sijaan meillä selvästi keskitason alapuolella. Näinhän asia on, jos verrataan valtionhallintoa kuntiin. Meillähän hallintoa edustavat lääninhallitukset, keskusvirastot, ministeriöt ja erityisvirastot, ja uskon, että niissä ei todellakaan selonteon muutamaa sivua lukuun ottamatta kansalaisten osallistumismahdollisuuksia asian valmisteluun ole eteenpäin viety. Tiedän, että valtion hallinnollisissa virastoissa käytetään kansalaisestakin mieluummin nimitystä "oikeusalamainen" kuin demokraattisen maan kansalainen.

Kieltämätön tosiasia onkin minun mielestäni, että meidän valtionhallintomme — en puhu hallituksesta, hallitustahan on jopa Euroopan tasolla kehuttu — että meillä Suomessa hallitus nauttii arvonantoa, mutta hallinto ei eräässä tutkimuksessa, niin kuin tämän asiakirjan lukeneet ovat todenneet. Tosiasia on — uskon, että en ole ainoa, joka on tätä mieltä — että meillä valtionhallinto ministeriöitä myöten on aika lailla perua Venäjän vallan ajalta ja sitkeästi pysytellyt sellaisena olemassa. Vaikka sitä on tuolloin tällöin, niin kuin nytkin toivon mukaan, pyritty uudistamaan, on siinä vielä havaittavissa 1800—1900-lukujen vaihteen venäläisten kirjailijoiden Tshehovin, Turgenevin ja Gogolin näkemyksiä virkamiehistä jonkinlaisena mallina. Mielihyvällä olenkin tästä syystä todennut, että tässä selonteossa myös hahmotellaan uusia kansalaisten osallistumistapoja valtionhallinnossa. Toivoa siis on. Ne ovat kohdassa 3.2., jos joku ei ole sattunut lukemaan. Olen ne tuohon kirjannut, mutta jotta ei tulisi liian pitkä puheenvuoro, uskon, että kollegat lukevat ne viimeistään mennessään työhuoneeseen.

Ympäristöministeriö on jonkinmoinen poikkeus valtionhallinnossa, positiivinen poikkeus. Sehän onkin nuorin, kuopus siinä joukossa, ja aika lailla sen ensimmäinen haltija ministeri Matti Ahde myös nimenomaan tähtäsi siihen, että siitä tulee ministeriönä uuden kaltainen ja tähän aikaan soveltuvampi.

Valitettavaa vain on, niin kuin täällä on tainnut joku mainitakin, että tietynlaiset eturyhmät kiihkoilevat vähän liikaakin niiden neuvottelujen pohjalta, mitä ovat ympäristöministeriössä käyneet. Se on taas tuonut huonoa palautetta sinänsä hyvästä asiasta tai menettelytavasta.

Vielä lopuksi muutama sana suurläänihankkeesta. Suurläänisysteemihän muodostettiin 90-luvulla. Olin sitä myös valiokuntavaiheessa käsittelemässä. Silloin keskusteltiin aika lailla vakavalla ilmeellä siitä, tulisiko koko lääninhallitusjärjestelmä lopettaa. Myös se todettiin, olisiko suurläänihanke, joka tulikin pian voimaan, vain väliaikainen, ennen kuin lopullisesti todettaisiin lääninhallinto tarpeettomaksi.

Ainakaan läänit eivät ole lisänneet juuri tämän päivän teemaa: osallistumista päätöksentekoon taikka tietojen saamiseen siitä. Parempi järjestelmä olisi silloin, mikäli lääninhallitusjärjestelmästä kokonaan luovutaan, että hajasijoitettuja erityisvirastoja siroteltaisiin ympäri maata, jolloin sillä olisi myös taloudellista ja työllistävää merkitystä pienissä ja keskisuurissakin kunnissa.

Lääninhallituksen tehtävien antaminen maakuntaliitolle eräässä puheenvuorossa, taisi olla keskustapuolueen edustaja, tuotiin jälleen muistilokeroista esiin, ja minusta se on kyllä kuolemaan jo alun teisin tuomittu hanke. Sen sijaan suunnittelevina maakuntaliitot, joihin keskusta toivoisi lääninhallituksista tehtäviä siirrettävän, toimivat ja suunnitteluun sopii demokraattinen hallintomuoto, joka maakuntaliitoissa on, mutta valtion virastojen tulee mielestäni olla hajasijoitettuina ja nimenomaan valtion virastoina.

Rakel  Hiltunen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ettei ed. Vähänäkin ansiokkaan puheenvuoron jälkeen jää vain sellaista kuvaa, etteivät edustajakollegat olisi selontekoa lukeneet, kerron ed. Vähänäkille, että juuri mainitsemanne selonteon kohta oli se, jonka haluaisin nostaa ykköspositiivisena asiana, koska se kuvaa mielestäni meille sellaista valtionhallinnon kehittämistilannetta, josta meillä ei ehkä aikaisemmin ole ollut tietoa. Minä haluaisin antaa jatkossa vahvistusta suoralle yksittäisen kansalaisen keskustelufoorumille Kuule kansalaista ja toisaalta toivon, että valtionhallinnossa sitoudutaan tämän hankkeen kokeiluvaiheen tuloksiin ja jatkossa olemaan siellä tiennäyttäjä myös kuntien suuntaan.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa puhemies! Minäkin haluan heti alkuun kiittää ministeri Korhosta siitä, että hän oli täällä keskustelussa niinkin pitkään kuin oli, vaikka nyt joutui poistumaan. Ainakin itselleni tuli se viesti siitä keskustelusta, mikä täällä on käyty, ja ministerin vastauksista, että ministeriöllä ja ministerillä on varmasti aivan vilpitön tahto edistää kansalaisten osallisuutta ja osallistumismahdollisuuksia ja luoda niitä muotoja, joilla yhteiskunnassamme tämä asia etenee myönteisellä tavalla, jos näin haluan sanoa. Todella haluan kiittää ministeriä siitä, vaikka hän ei nyt paikalla ole, varsinkin kun hän oli vielä kiinnostunut siitä, oliko niissä puheenvuoroissa, jotka täällä olivat vielä käyttämättä ennen hänen poislähtöään, jotain sellaista, mihin hänen tulisi jatkossa puuttua. Sekin osoitti mielestäni sen, että hän on todella kiinnostunut kaikista 200 kansanedustajasta, jotka täällä osallistuvat keskusteluun.

Arvoisa puhemies! Kuntaliiton valtuuston hyväksymän strategian yksi painopistealue on kirjattu: itsehallintodemokratia ja johtaminen. Ajattelen näin, että kun ja jos näin on, kuntatasolla on sitten totta kai tehtävä myöskin omat valinnat ja laadittava strategia ja nähtävä painopistealueet ja päätettävä myöskin siitä, minkälaisia toimintamuotoja käytetään kunnan hallinnossa, päätöksenteossa. Se on valinta, se on päätöksentekoa myöskin sinänsä jo. Se on se ensimmäinen askel, miten tarjotaan kuntalaisille mahdollisuus olla aktiivisia, miten kuntalaisten osallistuminen on käytännössä mahdollista, kaikki tämä sen rinnalla, että kunnassa huolehditaan myöskin siitä, että kunnassa toimii terve edustuksellisuus. Mielestäni tätä pitää korostaa, että näitä ei voi asettaa vastakkain, luottamusmiesjärjestelmää ja edustuksellisuutta ja kansalaisten osallistumista ja aktiivisuutta ja vaikuttamista. Jotta myöskin kuntalainen voi todella vaikuttaa ja osallistua, totta kai hänen täytyy saada tietoa siitä, miten se on mahdollista. Näissä varmasti on erilaisia käytäntöjä erilaisissa kunnissa ja erilaisilla alueilla. Tarvitaan oppaita, tarvitaan yhteispalvelupisteitä kunnissa, sellaisia yhteispalvelupisteitä, joissa kansalainen voi kohdata aidosti virkamiehen, niin että siellä saa myöskin tietoa kysymyksiinsä.

Selonteko tyydyttää minua, ja jos nämä ehdotukset selonteon sivulla 21 kohdassa 4.2 ottaa ihan sellaisina, mitä kaikkien näiden otsakkeiden sisälle voidaan kätkeä, ollaan todella hyvällä tiellä. On odotettavissa merkittävää kansalaisten osallistumisen mahdollisuuksien lisäämistä, jos kehitetään lainsäädäntöä, jos etsitään ja kehitetään materiaalisten edellytysten kohdalla joitain uusia tapoja ja jos osallistumiskulttuuria laajennetaan ja kehitetään. Erittäin tärkeää mielestäni on se, että todella nähdään, niin kuin ed. Markkula toi esille, että osallisuudessa on myöskin kysymys ei yksittäisestä tapahtumasta tai keskustelusta ja vuoropuhelusta vaan pidemmästä prosessista.

Minua kovasti ilahdutti se, että otsakkeen Osallistumiskulttuurin laajentaminen ja kehittäminen alla sanotaan, että opetusministeriö valmistelisi ohjelman, jonka avulla kansalaisten valmentaminen yhteiskunnallisen osallistumisen edellyttämiin valmiuksiin voitaisiin saattaa koulujen opetusohjelmiin, että meillä todella lähdettäisiin siitä, että tämä on todella pitkäjänteistä toimintaa. Lähdetään siitä ajatuksesta, että osallisuus ja osallistuminen on mahdollista silloin, jos meillä yhteisöllisyys toimii yhteiskunnassa ja jos meillä on terve yhteiskuntarakenne, jos meillä kodeissa on mahdollisuus vuorovaikutukseen, vanhemmilla oikea vastuu lapsista ja kasvatuksesta, kasvun ja opetuksen luomisesta ja siitä edelleen, mikä on koulujen tehtävä jne. Korostan erityisesti tätä lähestymistapaa.

Tietysti on mielenkiintoinen kysymys mielestäni se, kun ajatellaan kansalaisten osallistumismahdollisuuksia, niiden lisäämistä ja vaikuttamistarpeita kaiken kaikkiaan, että jos on ongelmia ja koetaan, että ei ole mahdollisuutta osallistua eikä vaikuttaa, onko taustalla todella se, niin kuin monissa puheenvuoroissakin on asiaa tarkasteltu, että kansalaiset kokevat tänä päivänä epäoikeudenmukaisuutta erilaisissa elämäntilanteissaan ja mahdollisesti käytännöissä, kun he palveluja hakevat ja etsivät viranomaisilta kuntatasolla vastauksia kysymyksiinsä ja siellä lomakeviidakossa joutuvat työskentelemään. Onko kysymys niistä mahdollisista epämiellyttävistä kokemuksista, joita he näissä tilanteissa kokevat, saati sitten ihan siitä, että moni kansalainen saattaa jäädä palvelujen ulkopuolelle kokonaan? Miten julkinen valta kokonaisuudessaan siis toimii ja miten demokratia toimii? Silloin tietysti tullaan siihen kysymykseen, mikä on meidän valtuustojemme taso ja millä lailla eri kunnissa, eri alueilla todella on huolehdittu siitä, että valtuustoissa toimii demokratia ja että myöskin kansalaiset ovat tuossa käytännössä mukana. Ajattelen niin, että lainsäädäntöä välttämättä ei varmasti tarvitsisi muuttaa, mutta jos on tarpeen, niin kuin näissä ehdotuksissa sanotaan, tulee tiettyjä pykäliä tarkentaa ja tarkistaa. Se on varmasti yksi, mihin jatkossa on sitten pysähdyttävä.

Enemmänkin varmasti on kysymys siitä, minkälaisia osallistumismuotoja nyt on käytännössä järjestetty, kun me tiedämme, että kuntatasolla on erilaisia tiedotustilaisuuksia ja kansalaisfoorumeita, palautejärjestelmiä ja tapahtumia, joissa voidaan näitä tietoja jakaa. Maankäyttö- ja rakennuslaki on merkittävä esimerkki siitä, mutta varmasti tänä päivänä kysytään sitä, miten joillain muilla tehtäväalueilla, kuten myös sosiaali- ja terveydenhuollon alueella, saataisiin toimimaan sellainen järjestelmä, että voitaisiin puhua todella esimerkiksi kuulemisesta ja vaikuttamisesta, tällaisesta palautejärjestelmästä, joka myöskin tuottaisi mahdollisia muutoksia.

Vaikka meillä on laki potilaan asemasta ja oikeuksista ja on selkeä valituskäytäntö, kuitenkin meillä on kokemusta ja tietoa siitä, että kansalaiset eivät ole tyytyväisiä moniinkaan palvelujärjestelmiimme. Haluttaisiin, että nyt varsinkin, kun Kansallinen terveysprojekti -ohjelma tulee eteemme, kansalaiset saavat esimerkiksi olla mukana siinä keskustelussa, kun rakennetaan uutta järjestelmää ja uutta rakennetta. Mielestäni tässä tullaan, voi sanoa, heti tuoreeltaan oikeastaan mittaamaan se, miten toimivat kansalaisten osallistuminen, osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet. Mielestäni tämä on myöskin haaste hallitukselle, että kun nyt esityksiä tulee, otettaisiin huomioon muun muassa tämäkin kohta erityisesti jatkossa.

Vielä lopuksi totean myöskin sen, että osallisuus on varmasti enemmänkin tärkeää kuin osallistuminen ja juuri yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Toivoisin, että yhteiskunnassa olisi todella sellainen henki ja kulttuuri, että ihmisillä on mahdollisuus kokea ihmisarvoa ja sitä, että tulee kuulluksi ja saa vaikuttaa.

Markku   Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vuorovaikutuksesta vielä. Kysehän on todella siitä, että se on prosessi, mutta mieluummin aivan oikein, niin kuin ed. Leea Hiltunen puheenvuoronsa lopussa totesikin, oikeastaan hän olisi voinut sanoa, että se olisi suomalainen elämäntapa, siitähän tässä on todella kyse. Silloin ollaan paljolti siinä tilanteessa, että virkamieskunnassa valtionhallinnossa vastattaessa puhelimeen tai verkon kautta tai nokatusten kansalaisen kysymykseen tulostavoite on, että kansalainen kokee saaneensa jotain sellaista, mitä hän käyttää, mitä hän hyödyntää tämän jälkeen. Tätä kautta kyse on todella laajemmasta prosessista ja siitä, että tietoa jaetaan, jolloin tietämystä syntyy.

Tero  Rönni  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Olen koettanut kuunnella tätä keskustelua osan sohvalta vähän flunssaisena ja osan täällä salissa. Kokonaisvaltaisesti voisin sanoa, että olen tullut vähän siihen tulokseen, että tämä keskustelu on käyty lähinnä isompien kaupunkien ja isojen kuntien ajatuksilla ja niiden ehdoilla. Samanlaiseksi lukisin myöskin itse selonteon, joka minun mielestäni ei kyllä huomioi kovinkaan paljon pienempiä ja syrjäisempiä kuntia. Tässä on unohdettu oikeastaan pienet ja heikommin menestyvät kunnat, joittenka päättäjien tekemisistä ei olla kovasti kiinnostuneita.

Ei myöskään ole kovin kovaa kiinnostusta niissä kunnissa päättämiseen, jos ajatellaan sitä, minkälaista päättäminen on viime vuosina ollut ja tulee olemaan. Jos kaiken aikaa joudutaan vain leikkaamaan ja miettimään, mistä raavitaan säästöjä ja ketä ihmisiä pistetään pellolle, niin siinä ovat aika vähissä ne kiinnostuneet ihmiset, jotka haluavat osallistua päätöksentekoon, saatikka ne, jotka ovat halukkaita tulemaan johonkin valtuustoon jäseneksi ja muuta. Monissa viime vaaleissa on nähty selvästi, että koko ajan on määrä vähentynyt ehdokkaitten kohdalta. Listoja ei enää saada lähestulkoon täyteen monessakaan kunnassa, ei ainakaan pienemmissä.

Tähän kohtaan voisi kysyä, kenen ongelma se osallistumattomuus sitten oikeastaan on, mitä täälläkin on peräänkuulutettu. En tiedä, kai ne eurot tulee leikattua ihan yhtä lailla, kuten joku tuossa aikaisemmin päivällä sanoi, ja aina löytyy ne valitut kunnanvaltuutetut. Kuitenkin sen verran aina ehdokkaita löytyy ja sen verran äänestäjiä, että kaikki saadaan valittua ja tarpeeksi valtuutettuja on päättämässä asioista.

Kyllä itselläkin, kun 80-luvun lopulla tulin valtuutetuksi, oli isot innot ja eväät siinä, miten lähdetään kunnallista demokratiaa toteuttamaan ja kuinka tässä tulee iso valtuutettu ja vaikka mitä. Nyttemmin kunnanhallituksessa istuneena ja eilen illallakin neljä tuntia kaupunginhallituksessa olleena alkavat ne lähdöt sinne hallituksen kokoukseenkin olla aika tuskaisia. Melkein vesi jo tippuu päästä, kun tietää, että ... (Ed. Stenius-Kaukonen: Entä silmistä?) — Ei silmistä vielä tule, mutta ei paljon puutu, ei se kauaksi siitäkään kalppaa. — Kyllä se on aika lailla kurjan oloista, eikä siinä mitään päättämisen riemua ja osallistumisen riemua juurikaan koe enää, kun sinne joutuu menemään. Toki se on sitten muutaman vuoden päästä paikka vaihdettavissa ja jonkun muun täytettävissä. Toivottavasti niitä täyttäjiä löytyy sitten.

Tässä on puhuttu monenlaista asiaa ja minun mielestäni etupäässä myöskin kuntien asioista. On meilläkin sentään kunnallista osallistumista ja demokratiaa toteutettu kohtuullisesti, vaikka heikostikin on mennyt. Meillä on järjestetty kyselytunteja muutaman vuoden ajan, ja ne ovat kyllä toimineet. Useimmiten ne kohdistuvat kyllä yhteen tiettyyn asiaan, mikä sattuu sillä hetkellä olemaan akuutti, mutta se ei liene ongelma. Niinpä se tahtoo täällä meilläkin kyselytunneilla olla, että yksi ja sama asia vie ainakin puolet ajasta, ja loput sitten jäävät vähän heikommalle. Kyselijöiksi yleensä ilmoittautuvat vain aktiivisimmat ihmiset.

Mutta se toki täytyy tunnustaa, että noissa pienemmissä kunnissa tämmöinen jatkuva demokratia toteutuu päivittäin. Nykyään, kun meikäläinen on viikot täällä Helsingissä, viikoittain elikkä joka viikonlopun aikana Mäntän linja-autoasemalla esimerkiksi kokoontuu kohtalainen "parlamentti", ja se on niitten vuosien ajan, mitä minäkin siellä olen päättäjänä ollut, kokoontunut säännöllisesti. Se vaihtelee kokoonpanoltaan, ja siellä palaute tulee sitten ihan suoralla suomen kielellä, eikä siellä kaunistella niitä asioita. Päättäjien määrä vaihtuu, ja eri ihmiset ovat siellä eri aikaan, mutta siellä on selvät kommentit ja selvät asiat tulevat hyvin esille. Niistä asioista täytyy sanoa toki, että siellä varmasti muutkin ovat saaneet kuulla, mutta omalle kohdalleni se on tietysti ollut kaikkein tärkein paikka.

Yleisestikin tämmöisillä pienillä paikkakunnilla varmasti demokratia toteutuu, kun kaikki tuntevat toisensa, jolloinka voidaan päivittäin puhua monessakin paikassa. Esimerkiksi meillä isolla paperitehtaalla ennen ainakin puitiin niitä asioita työmaalla. Nyt ei tahdo enää aikaa olla siihen puimiseen, vaan jokaisen on keskityttävä täydellä teholla omaan työhönsä eikä siitä päästä paljon politiikkaa tekemään eikä ajatuksia vaihtamaan.

Vielä sanoisin pariin asiaan.

Minä olen sitä mieltä vakaasti, että tämmöiset kunnalliset kansanäänestykset ovat ihan yhtä tyhjän kanssa. Niitten järjestämisessä ei ole mitään järkeä niin kauan kuin ne ovat sellaisia, että ne eivät ole velvoittavia. Nyt kun ne ovat neuvoa-antavia, ne ovat minun mielestäni ihan yhtä tyhjän kanssa. Niitä ei kannata järjestää, siinä laitetaan rahat vain hukkaan. Niitä voidaan manipuloida niin monella tavalla. Kun meillä on nelivuosittain valittu valtuusto, joka päättää, sille kyllä riittää päättämistä tämmöisissäkin asioissa.

Sitten muutama sana myöskin virkamiehistä. Olen erityisesti viime vuoden aikana tullut toteamaan, että virkamiehet eivät tarvitse demokratiaa eivätkä tarvitse päättäjiä. Erityisesti valtion virkamiehet tulevat toimeen ilman meitäkin tässä salissa, he tekevät päätöksensä ilman meidän ajatuksiamme. Samoin kunnissakin on niin, että eivät kunnalliset virkamiehetkään päättäjiä tarvitse. He osaavat päätöksiä tehdä. Muutamia esimerkkejä on tullut viime viikollakin ilmi. Esimerkiksi varikoitten kohdalla, missä meidän pontemme on ollut esillä, Pääesikunnasta on tullut viestiä niin, että eduskunta ei ole tiennyt, mitä se on päättänyt. (Ed. Pulliainen: No eihän koskaan!) — No, näin se tietysti voidaan sanoa.

Myöskin Tampereen työvoimatoimistosta, eilen asioidessani sinne puhelimen kanssa, tuli semmoinen mielikuva, että siellä virkailijat kerkiävät tehdä semmoisia asioita, mitkä ovat epäolennaisia, taikka sanotaan näin, että he tulevat toimeen ilman asiakkaitakin. Heillä riittää kyllä paperia heittää kaverilta toiselle, ja siitä saadaan töitä ihan riittävästi. Yhtään asiakasta ei välttämättä tarvita. Näin tämä tuntuu olevan monessa muussakin asiassa. Demokratia voidaan unohtaa ja antaa virkamiehille vaikka koko valta.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rönnin väkevässä puheenvuorossa oli paljon tietysti sellaista, mistä voi sanoa, että omaakin kokemusta siellä oli kuultavissa. Toki on aika pessimistinen lähestymistapa, jos me näin ajattelemme, että valtuustojen tilanne tällä hetkellä ja kansalaisten vuoropuhelu on tätä. Kyllähän silloin tämä selonteko on paikallaan. On etsittävä uusia muotoja.

Itsekin valtuuston varapuheenjohtajana sanon, että meidän on katsottava — niin kuin ed. Rönnikin varmasti peräänkuuluttaa — niin täällä kuin kuntatasollakin peiliin: Minkälaisen vaikuttamiskulttuurin tai valtuustokulttuurin luomme? Siitähän siinä on lähinnä kysymys. Mielestäni lainsäädäntö ei tällä hetkellä estä suinkaan etsimästä uusia toimintamuotoja, joissa todella on virkamiesten ja päättäjien vuoropuhelu vähän erilaista kuin se tällä hetkellä on, johtamisjärjestelmät ja asukasyhdistysten ym. vaikutusmahdollisuudet. Erittäin suuri huoli on se, että näitä henkilöitä kunnassa, joilla ei enää ole voimia ...

... kuullaan myöskin.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:

Arvoisa puhemies! Kansallinen terveysprojekti piti tänään konsensuskokouksen Dipolissa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä osallistuin siihen, joten ilmeisesti olen edelleen poissa oleva tästä istunnosta. En ainakaan pysty läsnä olevaksi ilmoittautumaan, mutta onneksi puheenvuoron kuitenkin saan. Tämä kansallinen projekti on tärkeä projekti, jos se todella tuottaa parannuksen terveydenhuollon palvelujen tämän päivän puutteisiin.

Potilaiden osallistuminen omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon oli esillä, mutta aivan liian vähän, tuossa seminaarissa. Se on tärkeä asia, ja se on meillä lainsäädännöllä periaatteessa turvattu, käytännössä ei. Potilaslaki, joka selonteossakin on mainittu, antaa siihen mahdollisuudet. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeudesta on, voi sanoa, erittäin hyvä laki, viime vuoden alussa voimaan tullut. Mutta kyllä vielä on kaukana sen lain toteutuminen, että asiakkaat todella voisivat osallistua oman palvelutarpeensa suunnitteluun, että heille esitettäisiin vaihtoehdot ja he voisivat itse esittää valintoja, vaikuttaa valintoihin. Se on hyvä laki, mutta kunnissa eletään vielä aika kaukana siitä, että tämä laki olisi voimassa kaikkialla. Toivon, että tämä selonteko ja tähän liittyvät hankkeet edesauttavat nimenomaan näiden lakien toteuttamista ja myöskin tarvittaessa niiden parantamista. Potilaslain osalta parantamisen tarvetta vielä on.

Kansalaisjärjestöjen osallistuminen päätöksentekoon on myöskin olennainen asia. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon saralla meillä on valtava määrä hyviä, hyvin toimivia aktiivisia kansalaisjärjestöjä. Mutta heidän todellinen osallistumisensa päätöksentekoon on vielä liian vähäistä. Erilaisissa projekteissa nämä tavoitteet on erittäin hyvin asetettu, mutta aina se käytännön toteutuminen jotenkin sitten jää. Sitten kun keskustellaan seminaarissa ja muissa näistä asioista, usein virkamiesten vastaus on se, että saa tehdä valituksen ja voi saada siihen jopa neuvoja. Näitä asioita halusin korostaa juuri täältä seminaarista tulleena erityisen painokkaasti.

Ministeri Korhonen puhui — siteeraukseni ei nyt varmaan ole aivan tarkka — "heikosta valtuustosta", jos ei se käytä päätösvaltaansa. Itse haluaisin käyttää ilmaisua "heikko valtuusto" siinä suhteessa, että heikko on valtuusto, jos ei se uskalla avata päätöksentekoelintensä, myös muiden kuin valtuuston kokousten, ovia kuntalaisille. Tämä kuntalain mukaan on ollut mahdollista, mutta olisi todella mielenkiintoista tietää, kuinka monen lautakunnan ovet ovat avautuneet. Omista ponnisteluistani huolimatta ne eivät ainakaan Tampereella avautuneet toimiessani erään lautakunnan puheenjohtajana.

Mutta yhtä hyvin voi sanoa, että heikko on eduskunta, jos ei se uskalla avata valiokuntien ovia kansalaisten ja lehdistön seurattavaksi. Euroopan parlamentin kokemus ainakin vakuutti itseni, että ei tämä tee valiokuntien kokouksista mitään yleistä markkinatoria, jossa kilpaillaan vain siitä, kuka terävämmin sanoo ja kuka parhaiten julkisuutta voi hankkia. Järjestelmää, jossa sosiaali- ja terveysasioita käsittelevissä valiokunnissa nimenomaan tämän alan järjestöt seurasivat säännönmukaisesti valiokunnan työtä, pidin erittäin hedelmällisenä toimintatapana. Toivon, että näissä asioissa myöskin päästään eteenpäin. Kuntalain osaltahan tässä luvataan muutoksia.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Ed. Stenius-Kaukonen puuttui valiokunta-avoimuuteen. Seuraavassa asiassa varmasti tulee jo muutenkin esille aika voimakkaita mielipiteitä. Kun edustaja oli eräässä tv-ohjelmassa ja seuraavana päivänä kokoontui eräs valiokunta, jonka asioita on päiväjärjestyksen seuraava asia, sanoisin näin, että jos siellä julkinen sana olisi ollut paikalla, aika pahalta olisi tuntunut. Vaikka ei ole ollut paikalla, joskus tuntuu, että nyt mennään jo liian pitkälle.