Jaakko Laakso /vas:
Rouva puhemies! Hallituksen esitys eduskunnalle kansainvälisen
terrorismin rahoituksen yleissopimuksen ... (Hälinää)
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Ed. Laakso, odotamme sen aikaa, että sali hiljenee.
No, sitä saamme odottaa pitkään.
Ensimmäinen varapuhemies:
Meillä on aikaa. (Puhemies koputtaa)
Rouva puhemies! Esitys, joka nyt on käsittelyssä,
käsittelee kansainvälisen terrorismin rahoitusta
ja on välttämätön nimenomaan terrorismin
rahoituslähteiden kitkemiseksi pois. Kannatan tämän
yleissopimuksen hyväksymistä, mutta kiinnittäisin
huomiota siihen, että oikeastaan vasta viime vuoden syyskuun
tapahtumat synnyttivät tilanteen, jossa kansainvälinen
yhteisö joutui käymään lävitse
jo olemassa olevat terrorisminvastaiset sopimukset. Ongelmahan näissä sopimuksissa
on se, että niitä on olemassa paljon, mutta huomattava
osa näistä sopimuksista ei ole voimassa siksi,
että kovinkaan moni valtio ei ole niitä ratifioinut.
Huomattava osa kansainvälisen yhteisön jäsenmaista
on kyllä ollut mukana Yhdistyneissä kansakunnissa
hyväksymässä näitä sopimuksia,
mutta niiden työstäminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on
jäänyt kesken. On selkeästi sanottava,
että erityisesti Yhdysvallat ... (Hälinää)
Ensimmäinen varapuhemies (koputtaa):
Ed. Laakso, ihan pieni hetki. Ed. Laakso jatkaa puhetta vasta
sen jälkeen, kun kaikki edustajat ovat istuutuneet paikoilleen.
(Puhemies koputtaa) Pyydän edustajia käymään
mahdolliset tarvittavat keskustelut tämän salin
ulkopuolella. Toivon todella, että asetutte nyt paikoillenne.
(Hälinää) Todella toivon, että edustajat
istuutuvat nyt paikoilleen. Keskustelu jatkuu vasta sen jälkeen. (Puhemies
koputtaa)
Kiitos rouva puhemies! On tietenkin miellyttävää,
että kaikki istuvat paikallaan ja kuuntelevat kerrankin
näin tunnollisesti.
Ongelma kansainvälisen terrorismin kitkemisessä on
ollut se, että on olemassa koko joukko kansainvälisiä sopimuksia,
jotka kuitenkaan eivät ole voimassa. Tämä johtuu
siitä, että huomattava osa Yhdistyneiden kansakuntien
jäsenistä ei ole ratifioinut näitä sopimuksia
eikä muuntanut niitä osaksi kansallista lainsäädäntöään.
Oikeastaan syyskuun 11. päivän tapahtumat viime
vuonna havahduttivat muun muassa Yhdysvallat siihen tosiasiaan,
että Yhdysvallat itse on jättäytynyt
miltei kaikkien kansainvälistä terrorismia koskevien
sopimusten ulkopuolelle. Vasta nyt, näiden tapahtumien
jälkeen, Yhdysvallat on käymässä lävitse
yksityiskohtaisesti, mitkä ovat sellaisia sopimuksia, mitkä se
ratifioi ja muuntaa osaksi kansallista lainsäädäntöä,
ja mitkä eivät.
Ensimmäinen varapuhemies:
(koputtaa)
Anteeksi, pieni hetki, ed. Laakso.
Australian senaatin puhemiehen vierailu
Ensimmäinen varapuhemies:
Arvoisat kansanedustajat! Ilmoitan, että Australian
senaatin puhemies Margaret Reid seurueineen on saapunut seuraamaan
täysistuntoa. Eduskunnan puolesta lausun arvoisat vieraat
tervetulleiksi eduskuntaan. (Suosionosoituksia)
Ensimmäinen varapuhemies:
Nyt ed. Laakso voi jatkaa.
Rouva puhemies! Suomi kuuluu niihin kansainvälisen
yhteisön maihin, jotka ovat allekirjoittaneet ja ratifioineet
valtaosan Yhdistyneiden kansakuntien terrorisminvastaisista yleissopimuksista.
Yhdeksästä sopimuksesta, jotka kuuluvat YK:n pääsopimuksiin,
Suomi on ratifioinut peräti kahdeksan. Nyt käsittelyssä on
yhdeksäs sopimus.
Naapurimaasta Ruotsista me olemme kuulleet aika hälyttäviä tietoja
siitä, että Ruotsin viranomaiset ovat Yhdysvaltain
välittämän informaation pohjalta asettaneet
käytännössä toimintakieltoon
eräitä Ruotsin kansalaisia sillä perusteella,
että heidän nimensä on mainittu terrorismin
rahoitusta koskevassa luettelossa. Näille Ruotsin kansalaisille
ei ole perusteltu sitä, miksi näin on tapahtunut,
miksi heidän nimensä on tällaisessa luettelossa.
Ruotsin parlamentti on useampaankin eri otteeseen käsitellyt
asiaa ja todennut, että tältä osin ei
saa syntyä sellaista tilannetta, jossa ikään
kuin ulkopuolinen taho, ilman että oman maan kansalliset
viranomaiset voivat olla selvillä siitä informaatiosta,
mihin tällaiseen luetteloon joutuminen perustuu, ja puuttua
siihen, ja mitkä ovat sen syyt, eikä tällainen
tilanne saa syntyä tulevaisuudessa.
Kuitenkin Ruotsissa on nyt useamman kuukauden ajan todellakin
useampi liikemies ollut käytännössä liiketoimintakiellossa,
ilman että heitä vastaan on nostettu syytteitä,
ilman että minkäänlaista todistusaineistoa
on julkisuudessa ollut heidän osallistumisestaan kansainvälisen terrorismin
rahoittamiseen.
Toivon omalta osaltani, että kun Suomi nyt on ratifioimassa
tämän sinänsä tärkeän
ja välttämättömän sopimuksen,
Suomi pitää huolta siitä, että Suomen
osalta tällainen Ruotsin kaltainen esimerkki ei toistu.
Toivoisinkin, että oikeusministeri, mikäli oikeusministerillä on
tästä asiasta enemmän ja yksityiskohtaisempaa
tietoa, selvittäisi, onko todellakin mahdollista se, että myös Suomessa
esimerkiksi Yhdysvaltain välittämiin nimilistoihin
perustuen voidaan Suomen kansalaisten tilit sulkea ja heidät
käytännössä julistaa liiketoimintakieltoon.
Meillähän on tällainen surullisenkuuluisa
esimerkki myös Suomesta tältä osin olemassa.
Heti viime syyskuun tapahtumien jälkeen Yhdysvaltain viranomaiset
välittivät meille joukon nimiä ja pankkitilejä,
jotka sitten tulivat myöskin julkisuuteen Suomessa, ja
kävi ilmi, että tällaisella listalla
oli paljon ihmisiä, jotka olivat väärin
perustein, kyseenalaisin perustein, virheellisin perustein tällaisella
listalla ja joidenka oikeusturva tietenkin tätä kautta
on joutunut uhanalaiseksi. Mutta kuten sanoin, myönteistä on
se, että kansainvälinen yhteisö on nyt
havahtunut terrorisminvastaisen taistelun välttämättömyyteen
ja on ratifioimassa jo niitä sopimuksia, jotka ovat olleet
olemassa paljon aikaisemmin kuin New Yorkin traagiset tapahtumat
sattuivat. Toivottavasti myös Yhdysvallat on omalta osaltaan
valmis ratifioimaan kansainväliset sopimukset, jotta todella
syntyy kansainvälisesti aukoton järjestelmä.
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Arvoisa puhemies! Ed. Laakson mainitsemassa ruotsalaisten henkilöiden
tapauksessa ensimmäisen kerran pantiin täytäntöön
YK:n turvallisuusneuvoston sitovaa päätöstä.
Luonnollisesti on syytä kritisoida sen valmistelua. Ei
ollut siihen tapaan tutkittu näitä nimilistoja
kuin eurooppalainen oikeusajattelu edellyttää,
ja nyt tietääkseni näiden henkilöiden
kantelu on vireillä jo Strasbourgin tuomioistuimessa.
Asiaa on käsitelty myös Euroopan unionin oikeus-
ja sisäasiainneuvostossa, ja komissio osaltaan valmistelee
niitä toimintatapoja, miten silloin esimerkiksi, kun Euroopan
unioni asetuksellaan vastaavia instrumentteja panee täytäntöön, joko
jäädytyspäätöksiä tai
vastaavia turvaamistoimenpiteitä, tarkistaminen ja valmistelu
tapahtuisi mahdollisimman luotettavasti ja siinä käytettäisiin
parasta mahdollista asiantuntemusta hyväksi.
Samalla tietysti pitää valmistella myös
niitä tapoja, jotka turvaavat, että kun globaaleja
järjestelyjä tehdään ja kun
YK:n päätösten valmistelusta on kysymys,
niissä olisi käytettävissä kaikki
mahdollisimman luotettava tieto eikä lätkäistäisi
hyvinkin isoja ongelmia yksityisille henkilöille aiheuttavia
toimia kovin kevyen valmistelun perusteella.
Kalevi Olin /sd:
Rouva puhemies! Mielestäni ed. Laakson puheenvuoro
oli hyvin perusteltu kaikkine niine taustoineen, joihin hän
puuttui. Tämä yleissopimus kansainvälisen
terrorismin rahoituksen vastustamiseksi on varsin monisäikeinen,
ja itse asiassa tätä kuvastaa, että hyvän tarkoituksensa
ohella siihen liittyy useita varsin kriittisiäkin painotuksia
ihmisoikeuksien, kansalaisen oikeusturvan ja yritystoiminnan edellyttämän
suojan näkökulmista. Oli mielestäni hyvä, että ed.
Laakso palautti jälleen kerran, hän on tehnyt
sen aiemminkin, mieleen sen, että YK:n rooli kansainvälisessä yhteisössä on
heikko, ellei siellä hyväksyttyjä sopimuksia
todella vahvisteta kansallisten parlamenttien päätöksillä voimaan
arkielämässä.
Ulkoasiainvaliokunta on osaltaan kiinnittänyt tähän
huomiota ja osaltaan myöskin Suomessa kiirehtinyt toimia
silloin, kun asia koskee myöskin Suomea, muiden kuin nyt
käsiteltävänä olevan yleissopimuksen
osalta. Katsoisin, että Ruotsin kaltainen menettely voidaan
välttää, mutta siinä menettelyssä taas
tarvitaan tässä tilanteessa paitsi kansallisen
parlamentin niin myös EU:n taholta vahvempia toimenpiteitä juuri
ed. Laakson mainitseman todistusaineiston tarpeellisuuden osalta.
Paula Kokkonen /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Minustakin oli erittäin tärkeätä,
että ed. Laakso kiinnitti huomiota siihen, että mielivaltaa
ei pitäisi hyväksyä.
Mitä tulee näiden sopimusten ratifiointiin,
on enemmänkin sääntö kuin poikkeus,
että sopimuksia ei ole ratifioitu. Sen me tiedämme,
koska ulkoasiainvaliokunnassa on, kuten todettiin, ollut silloin
tällöin näitä luetteloita katsottavana niin
kuin muissakin valiokunnissa. Minusta suurin huoli on, että edes
niitä sopimuksia, jotka on ratifioitu, noudatettaisiin,
mutta sekään ei tunnu olevan tilanne. Olen erittäin
huolestunut siitä, että maailmalla tapahtuu kaikenlaista
omavaltaisuutta samanaikaisesti, kun kauniita lauseita eri puolilla
maailmaa parlamenteissa hiotaan. Olisi syytä pikkuhiljaa
lähteä siitä, että maailmalla edes
joitakin hygieenisiä pelisääntöjä noudatettaisiin.
Me näemme tänä päivänä,
mikä tilanne on. Se on erittäin murheellinen.
Keskustelu päättyy.