Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Suomen hallitusmuodon laatijoilla oli ylevät tarkoitukset säätäessään hallituksen velvollisuudesta antaa eduskunnalle vuosittain kertomus toiminnastaan. Näin eduskunta sai mahdollisuuden arvioida hallituksen toiminnan tarkoituksenmukaisuutta ja laillisuutta. Parlamentarismin kannalta hallituksen kertomuksen käsittelyn tulisi olla yksi eduskunnan tärkeimpiä työmuotoja.

Vielä 1970-luvulla perustuslakivaliokunnan jäsenillä oli mahdollisuus kertomuksen käsittelyn yhteydessä valiokunnan nimissä asettaa kysymyksiä hallitukselle sen toiminnasta. Samoin toimittiin myös muissa valiokunnissa. Saatuaan vastaukset perustuslakivaliokunta päätti tarkemmin käsitellä kaksi kolme tärkeimmiksi noussutta kysymystä ja esittää hallitukselle toimenpidesuosituksia niiden osalta. Palatessani eduskuntaan 25 vuoden tauon jälkeen tuota käytäntöä ei enää noudatettu. Syynä oli ilmeisesti perustuslakivaliokunnan lisääntynyt työmäärä.

Vuoden 2008 hallituksen kertomuksesta valiokunta otti erityisesti käsiteltäväkseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamat lukuisat langettavat päätökset. Valiokunta suositteli hallitukselle useita toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Toivon, että valiokunta jaksaa jatkaa tätä aktiivista otetta. Parlamentarismin kehittämisestä ei pidä vain puhua; siihen pitää myös ryhtyä tilaisuuden tullen.

Vuonna 2008 ulkoministeri Alexander Stubb asetti niin sanotun maabrändivaltuuskunnan parantamaan Suomi-kuvaa ulkomailla. Hanketta irvailtiin, vaikka se oli vilpitön ja ilmeisen hyödyllinen. Valtuuskunnan aikaansaannoksista ei valitettavasti ole tässä kertomuksessa mainintaa. Tiettävästi se toimii vieläkin. Se on kuitenkin inspiroinut minua puhumaan kolmesta kertomusvuonna esillä olleesta asiasta, jotka ovat kolhineet maamme mainetta ulkomailla. Nämä ovat 1) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lukuisat Suomea moittivat päätökset koskien erityisesti oikeuslaitoksen pitkiä käsittelyaikoja ja sananvapauden loukkaamista, 2) Suomen vaalirahoitusskandaalin ja lukuisten tutkinnassa olevien korruptiotapausten aiheuttama kohu ja 3) Suomessa tapahtuva runsas perhe- ja lähisuhdeväkivalta ja sen murheellinen huipentuma: Sellon kauppakeskuksen murhat uudenvuodenaattona Espoossa.

Arvoisa puhemies! Kertomusvuonna Suomi sai Eit:ltä yhteensä 28 tuomiota ihmisoikeusloukkauksista. Ruotsi sai samana vuonna vain yhden, Norja yhden ja Tanska kolme. Ero on todella merkittävä. Mietinnössään hallituksen vuoden 2008 kertomuksesta perustuslakivaliokunta suositteli erityisesti poliisien ja syyttäjän läheistä yhteistyötä vaativissa talousrikosjutuissa sekä syyttäjälaitoksen voimavarojen parantamista.

Hallituksen esitys käännetyn arvonlisäveron ottamisesta käyttöön rakennusalalla voitiin vihdoin edellisessä istunnossa lähettää valiokuntaan. Toteutuessaan ehdotus tulee helpottamaan syyttäjien työtilannetta tulevaisuudessa. Valitettavasti laman aiheuttamat lukuisat yrityskonkurssit tulevat vastaavasti lisäämään heidän työpainettaan.

Hallituspuolueiden edustajat lakivaliokunnassa eivät olleet valmiit helpottamaan oikeuslaitoksen työtaakkaa hyväksymällä hovioikeuksille mahdollisuuden arvioida alioikeuksissa annettuja todistajalausuntoja videotallenteiden perusteella.

On tärkeää korostaa, että oikeudenkäynti kokonaisuudessaan tulisi oikeusvaltiossa pääsääntöisesti käydä vain kerran alioikeudessa. Jatkuvat täysimittaiset uusintaprosessit erityisesti ta-lousrikosasioissa rasittavat kohtuuttomasti oi-keuslaitosta. Näin syntyy ruuhkaa ja tyhjäkäyntiä eikä välttämättä edes parempia päätöksiä.

Eit:ssä nyt ratkeavat jutut ovat useasti saaneet alkunsa vuosia sitten, mutta mikään ei viittaa siihen, että siellä käsiteltävät suomalaiset jutut olisivat vähenemään päin. Uudistustyötä tulee maassamme jatkaa. Hallitus häviää usein juttunsa Eit:ssä. Olisi hyödyllistä selvittää, onko tarpeen vahvistaa maamme puolustusta siellä. Tuskin maamme oikeuslaitoksen toiminta on niin heikkotasoista kuin hävittyjen juttujen määrä antaisi ymmärtää.

Vuonna 2006 Transparency International arvioi, että Suomi, Islanti ja Uusi-Seelanti ovat maailman vähiten korruptoituneet maat. Vuonna 2008 Suomi oli pudonnut viidenneksi ja kertomusvuonna kuudenneksi. Tämä luisu jatkunee. Syynä ovat toisaalta lukuisat julkisuudessa mainitut korruptiotapaukset, kuten Suomen kehitysapu Costa Ricassa, Patrian kaupat Sloveniassa, rauhanturvaajien juttu Afganistanissa sekä ta- paukset Merenkulkuhallituksessa ja Destiassa.

Viime viikkoina on taas tullut uutta tietoa Kehittyvien maakuntien Suomen ja sen Nova Groupissa toimineen ydinjoukon vaalirahoitustoiminnan aiheuttamasta laajenevasta poliisitutkinnasta. Julkisuudessa olevat tiedot saavat valitettavasti Suomen näyttämään banaanitasavallalta kansainvälisellä areenalla. Oikeusministeri Tuija Brax on toiminut ponnekkaasti vaali- ja puoluerahoituksen uudistamiseksi. Eduskunnan tulisi saada viimeiset esitykset käsiteltyä ja voimaan hyvissä ajoin ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja.

Euroopan neuvoston korruptionvastaisen elimen Grecon joulukuussa 2007 suosittelemat rikoslain säännökset ovat edelleen valmisteltavina oikeusministeriössä. Lahjusrikostyöryhmä on koonnut Grecon vaatimat ehdotukset yhdeksi hallituksen esitykseksi jo viime vuonna. Esitystä viimeistellään edelleen. Tämän esityksen tärkeimmät säännökset ovat vaikutusvallan väärinkäytön palkitsemisen ja vaikutusvallan kauppaamisen kriminalisoiminen. Mikäli vaikutusvallan kauppaamisen käsite määritellään rikoslaissa oikein, voidaan Novan kaltaiset epäilyttävät toimijat tulevaisuudessa ennakolta eliminoida. Uudet säännökset olisi saatava voimaan ennen eduskuntavaaleja.

Arvoisa puhemies! Kertomusvuoden joulukuun 31. päivänä murhattiin viisi ihmistä Sellon kauppakeskuksessa Espoossa lähisuhde- ja perheväkivallan symbolisena huipentumana. Tapahtuma hallitsi kansainvälistä mediaa monen päivän ajan. Suomi tuotiin esiin maana, jossa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan suhtaudutaan välinpitämättömästi ja aseiden hankinta on helppoa ja valvonta heikkoa. Ilmeni, että tekijä oli tuomittu useasta rikoksesta oleskellessaan Suomessa, muun muassa aseen laittomasta hallussapidosta. Hän oli vuosien ajan piinannut entistä naisystäväänsä, useasti rikkonut tuomioistuimen määräämää lähestymiskieltoa ja välillä käynyt sotimassa kotimaassaan, ilman että viranomaiset ryhtyivät toimenpiteisiin hänen toimittamisekseen maasta tai hänen uhrinsa puolustamiseksi. Ne suomalaiset yksityishenkilöt, jotka olivat auttaneet hänen uhriaan, tekijä murhasi ennen itsemurhaansa.

Perustuslakivaliokunta voisi hallituksen kertomuksen käsittelyn yhteydessä paneutua tähän murhenäytelmään ja viranomaisia ja asiantuntijoita kuultuaan ehdottaa hallitukselle sellaisia toimenpiteitä, joilla voidaan radikaalisti vähentää perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhrien kärsimyksiä. Samoin tulisi löytää toimivat keinot laillisten aseiden poistamiseksi sellaisilta henkilöiltä, joiden käsissä ne ovat vaaraksi. Laittomat aseet tulisi pyrkiä keräämään pois markkinoilta, ja niiden hankintaa tulisi vaikeuttaa. Myös poliisin työturvallisuus vaatii näitä toimenpiteitä.

Toivon, että hallituksen kertomus saa osakseen hyvän parlamentaarisen tavan mukaisen perusteellisen käsittelyn kaikissa valiokunnissa. Yhteistyössä löydämme varmasti sellaisen toimintalinjan, jolla maamme oikeusoloja ja kan-salaisten turvallisuutta parannetaan. Samalla maamme kansainvälinen maine paranee ja brändi kirkastuu.

Markus  Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Muutama sana toimenpidekertomuksen työllisyysosiosta.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ennusti jo hyvissä ajoin viime vuoden alussa, että vuodenvaihteessa työttömyys tulee ylittämään 300 000:n rajan, ja tuossa ennusteessa osuimme liiankin tarkasti. Itse asiassa työttömiä oli vuodenvaihteessa 300 000 ja vielä 600 päälle. Kaiken kaikkiaan työnhakijoita oli 520 000 ja työttömyysaste oli 11,3 prosenttia joulukuussa.

Tässä sitten näkyy se hallituksen tuplavirhe, minkä se viime vuoden aikana teki. Opposition painostuksesta huolimatta ei tullut keväällä työllisyyslisäbudjettia, ja vaikka luvattiin, Euroopan sosiaalirahaston rahoja ei saatu irrotettua niin nopeasti käyttöön kuin hallitus lupasi. Ja niistäkin rahoista, jotka olisivat olleet käytettävissä, ihan tuoreen tiedon mukaan työ- ja elinkeinoministeriöllä jäi tältä pitkältä momentilta — eli siltä momentilta, josta tulevat kaikki tärkeimmät määrärahat työttömien työllistämiseen — käyttämättä 30 miljoonaa euroa.

Siinä suhteessa emme ole mikään Pohjoismaa. Jos vertaa Suomea muihin Pohjoismaihin, niin työvoimapolitiikan aktiivitoimien taso on murto-osa siitä, mitä se on muissa Pohjoismaissa. Ja tälläkin hetkellä 0900-luokituksella työ- ja elinkeinoministeriössä on 17 000 ihmistä, elikkä se tarkoittaa suomeksi sanottuna, että virkailija on yksipuolisesti luokitellut, että nämä henkilöt eivät ole enää toimenpiteiden ulottuvissa. Elikkä se tarkoittaa sitä, että heidät on jätetty kokonaan oman onnensa nojaan, ja se on kyllä iso periaatteellinen valinta.

Jos katsoo sitten toisinpäin tätä työllisten tilannetta ja työllisten määrän kehitystä, niin aika hätkähdyttävä tieto on se, että työllisten määrä laski viime vuonna nopeammin kuin 1990-luvun lamassa, ja vielä nopeammin laski tehtyjen työtuntien määrä. Eli vaikka tämä lama ei näytä yhtä pahalta eikä monessa suhteessa ole kuin 1990-luvun alussa, niin hankala tämä tilanne on nytkin.

Työttömyyden rakenne ja alueelliset erot elävät omaa elämäänsä. Viime vuoden aikana työttömyys paheni perinteisillä teollisuusseuduilla muuta maata enemmän Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Ja sen lisäksi entiset pysyvän massatyöttömyyden alueet eli Lappi, Kainuu ja Pohjois-Karjala säilyivät entisel-lään.

Työttömyys on kaiken kaikkiaan vahvasti sukupuolivalikoiva: 300 000 työttömästä 180 000 on miehiä. Työvoimapalvelulaissa erikseen mainittujen kohderyhmien, nuorten ja pitkäaikaistyöttömien, tilanne heikkenee hyvin nopeasti, ja ristiriita on siinä, että työhallinnon toimenpiteitä pitäisi kohdentaa juuri nuoriin ja pitkäaikaistyöttömiin. Jos määrärahat eivät riitä edes näille kohderyhmille, niin eivät ne riitä sitten muillekaan. Eli kiistaton yhteenveto tästä on se, että toimenpiteitten taso, kokonaisvolyymi ja työ- ja elinkeinoministeriön määrärahat ovat aivan liian alhaisella tasolla.

Ja vielä näistä työttömistä toimeentuloon liittyen. 300 000 työttömästä työttömyyskassojen jäseniä on 149 000, eli vastaava määrä on sitten peruspäivärahan tai työmarkkinatuen varassa. Kaikki parannukset, mitä tämä hallitus on tehnyt työttömien tilanteeseen, ovat kohdistuneet nimenomaan niille, jotka ovat säilyneet ansiosidonnaisella turvalla, ja työmarkkinatuella olevat ovat jääneet jalkoihin.

Arvoisa puhemies! Tässä toimenpidekertomuksessa työllisyysosio, työ- ja elinkeinoministeriön osio, alkaa eduskunnan lausumalla vuodelta 1997. Siinä lausumassa edellytetään, että vuokratyövoiman välitykseen ja käyttöön liittyvät epäkohdat poistetaan. Ja työmarkkinoilla hankalin tilanne on juuri vuokratyövoimassa: sen valvonnassa ja nimenomaan liittyen ulkomaalaiseen vuokratyövoimaan. Muutama esimerkki näistä:

Rovaniemellä valtion työmaalla Haltikia urakoiva Skanska ilmoitti tuovansa työmaalle virolaisia rakentajia. Samaan aikaan Lapissa on työttömänä toistatuhatta rakennusmiestä ja -naista. Sitä sopii pohtia, pärjääkö tämä virolainen työvoima tässä kilpailussa hinnalla vaiko laadulla. Kun minulla ainakin on se kuva, että lappilaiset rakentajat ovat kautta aikojen olleet haluttua työvoimaa myöskin täällä Etelä-Suomessa, niin on aika outoa, jos he eivät sitten rehellisessä kilpailussa pärjäisi kotikentällä.

Toinen esimerkki: Turun telakalta laitettiin kävelemään satoja telakkatyöntekijöitä, ja tilalle otettiin samoihin töihin ulkomaalaista vuokratyövoimaa. Ja jo tarjouksesta näkee, että sillä hinnalla ei voi tehdä työtä laillisesti, asianmukaisin ja laillisin työehdoin.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä vieraili jokin aika sitten eduskuntataloa vastapäätä Helsingin Musiikkitalo-työmaalla. Siellä työmaajohto kertoi, että suomalaisen ammattimiehen työn sato on puolitoistakertainen lahden takaa tulleeseen työvoimaan verrattuna. Ja oli ihan hyvä nähdä, että on olemassa muunkinlaisia rakennusfirmoja kuin millainen Skanska on valitettavasti ollut viime aikoina. Musiikkitalon työmaaurakoitsijayritys näytti päinvastoin arvostavan suomalaista työvoimaa hyvin korkealle.

Jos jatkossakin urakkakilpailun ratkaisee se, kuinka suuri ulkomaalaisen työvoiman osuus on tarjouksessa, niin kyllä meille käy huonosti. En jaksa ymmärtää sitä, paljonko yhteiskunta hyötyy niistä elvytysmiljardeista, jotka valuvat ulkomaille palkkoina ja veroina.

Arvoisa puhemies! Ulkomaalaisen työvoiman valvonta on iso ongelma, ja näihin ongelmiin ei toden teolla ole edes haluttu puuttua. Poliisin ulkomaalaisen työvoiman valvontayksikkö lakkautettiin, työsuojeluhenkilöstöä on aivan liian vähän, ja verottajakin on voimaton monessa asiassa. Niitä ulkomaalaisia, joiden tulisi ilmoittautua Suomen verottajalle, on muutamia satoja, kun pitäisi olla tuhansia. Ja aina ei ole varmuutta, maksaako tämä työvoima verojaan mihinkään maahan. Kuriositeettina voisi mainita, että kun esimerkiksi työelämä- ja tasa-arviovaliokunta vieraili viime kesänä Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla, niin siellä pelkästään puolalaisia työntekijöitä oli 30 prosenttia koko työvoimasta.

Jos suomalaiset velvoitteensa hoitavat työntekijät ja yrittäjät lyödään ulos markkinoilta harmaan talouden keinoin, niin kasvualusta rasismille on pelottavan otollinen. Luulisi, että tästä asiasta ovat huolissaan kaikki. Mutta hallitus toimii kyllä päinvastaiseen suuntaan: se on tuonut eduskuntaan esityksen uudeksi ulkomaalaislaiksi, ja siinä ydinkohta on työvoiman saatavuusharkinnasta luopuminen. Nykyisen lain mukaanhan viranomaiselta kysytään, onko avoinna oleviin töihin saatavissa paikallista työvoimaa, ja jos on, lupaa ei myönnetä. Jatkossa tämmöistä ei edes kysellä. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että Suomeen voi tulla muodollisella työsopimuksella kolmansista maista. Sillä muodollisella työsopimuksella, toteutuu se jatkossa eli ei, voi olla maassa jopa viisi vuotta. Meidän kantamme tähän saatavuusharkinnasta luopumiseen on ehdottoman kielteinen. Jo nykyisinkin ulkomaalaisen työvoiman käytön valvonta on iso ongelma, ja pitää kysyä, miksi pahentaa tilannetta entisestään.

Me jätimme työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon. Ja katsotaan esimerkiksi viime vuoden osalta, kun meillä on jo tiettyjä pysyvästi maassa asuvia ulkomaalaisia ryhmiä, että mikä niiden työttömyystilanne on tällä hetkellä: Venäjältä muuttaneiden työttömyysprosentti on 30, Somaliasta 55 prosenttia, Serbiasta 40 prosenttia, Afganistanista 55 prosenttia, Irakista 62 prosenttia, Iranista 47 prosenttia ja Vietnamista 40 prosenttia. Ja tässä tilanteessa hallitus haluaa rakentaa semmoisen asetelman, että työvoimasta on jatkuvasti ylitarjontaa. Jos tämä toteutuu, niin silloin tietää, mitkä ovat työnteon ehdot.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa puhemies! Kun aikanaan kirjoitetaan tämän vuosituhannen alun historiaa, niin uskon, että Suomen osalta vuosi 2009 muistetaan syvästä ja vaikeasta talouslamasta. Tämä on mielestäni asia, jota ei voi ohittaa hallituksen toimenpidekertomustakaan käsiteltäessä. Myönnän kyllä, että on helpompi tehdä objektiivinen arvio hallituksen talouspolitiikasta, sen mahdollisista virheistä, siinä vaiheessa, kun aikaa on riittävästi kulunut ja kun on tarpeeksi vettä virrannut Tammerkoskesta.

Bruttokansantuotteen romahtaminen 8 prosentilla viime vuonna oli todella poikkeuksellista. Se oli suurin vuosittainen pudotus sitten vuoden 1918 jälkeen. Toki vuosi 2009 oli talouden osalta poikkeuksellinen globaalistikin, sillä ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen maailmantalous supistui. Nyt odotetaan, että maailmantalous pääsee tasapainoon ja pieneen kasvuun tämän vuoden aikana. Akuutti kriisi toivon mukaan on ohi. Pankkijärjestelmä onnistuttiin pitämään pystyssä, deflaatioltakin on vältytty. Talouskasvu on oraalla monissa maissa, myöskin Suomessa.

Miten tasapaino sitten löydetään? Finanssimarkkinoilla sääntelyä on jo lisätty ja tullaan lisäämään ylilyöntien välttämiseksi. Tästä on esimerkkinä muun muassa Euroopan unionin laaja lakipaketti. Pankkiirien bonukset ovat jo joutuneet tiukkaan syyniin. Pankkien kriisinsietokykyä lisätään pääomavaatimuksia tiukentamalla. Nämä nyt ovat lähinnä finanssimarkkinoita koskevia toimenpiteitä.

Bruttokansantuotteen voimakas supistuminen viime vuonna näkyi täällä meillä työllisyyden voimakkaana heikkenemisenä. Tämä heikkeneminen kiihtyi loppuvuotta kohden, ja viime vuoden toisella puoliskolla työllisten määrä väheni 96 000:lla edelliseen vuoteen verrattuna. Silmiinpistävää oli erityisesti nuorten työttömyyden nopea lisääntyminen. Työllisyys on edelleen tämän vuoden aikana heikentynyt, ja huolestuttavana uutena piirteenä siinä on se, että pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt kasvuun.

Teolliset työpaikat ovat viimeisten puolentoista vuoden aikana voimakkaasti vähentyneet. Erityisesti metsäteollisuus, telakkateollisuus ja konepajateollisuus ovat olleet vaikeuksissa. Metsäteollisuuden tuskaa hallitus ei ole millään tavalla pyrkinyt lieventämään; se on saanut kärsiä vaikeutensa yksin. Onneksi telakkateollisuuden osalta on kyetty rakentamaan toimenpidekokonaisuus, joka toivon mukaan auttaa telakkamme pahimman ajan yli.

Miten hallitus sitten reagoi viime vuonna heikkenevään talous- ja työllisyystilanteeseen? Jos on uskominen hallituksen toimenpidekertomusta, niin elvytystoimet pantiin nopeasti täytäntöön. Näinköhän oli? Mielestäni tilanne oli kylläkin se, että hallitus heräsi sangen myöhään karuun arkeen ja lähti kovin verkkaisesti elvyttämään talouttamme. Hallitus ilmeisesti katsoi, että hallitusohjelmaan sisältyvät veronkevennykset riittävät pitämään maamme talouden käynnissä.

Sinänsä on mielenkiintoista huomata, että alun perin hallitusohjelmaan kirjatut veronkevennykset motivoitiin, perusteltiin, rakennepoliittisina toimina. Yhtäkkiä talouskriisin iskiessä päälle niistä tulikin suhdannepolitiikkaa. Elvytyksen yksi keskeinen tunnusmerkki on tilapäisyys, ja hyvä suhdannetoimenpide ei aiheuta pysyviä muutoksia. Tässäkään mielessä veronkevennykset eivät ole olleet hyvää elvytystä. Ne ovat myöskin tehoton tapa elvyttää. Eräiden asiantuntija-arvioiden mukaan veronkevennysten kerroinvaikutus talouteen on vain 0,2 prosenttia, kun esimerkiksi julkisilla investoinneilla se on 0,8.

Mielestäni hallituksen elvytyspolitiikassa juuri julkiset investoinnit ja kuntatalouden tukeminen ovat jääneet aivan liian vähälle. Mielestäni tiukka kehysmenettely kahlitseekin liikaa julkisten investointien käyttämistä suhdannepoliittisena instrumenttina. Nämä julkiset investoinnit pitäisikin irrottaa kehyksistä.

Arvoisa puhemies! Tunnustusta haluan antaa hallitukselle nopeista toimista yritysrahoituksen saatavuuden turvaamiseksi ja rahamarkkinoidemme toiminnan käynnissä pitämiseksi. Onneksi pankkimme olivat finanssikriisin levitessä vahvassa kunnossa, eivätkä riskit ainakaan toistaiseksi ole realisoituneet. Tärkeää oli kuitenkin varautua pahemmankin kehityksen varalta. Tässä mielessä jo vuoden 2008 puolella käynnistetyt ja vuonna 2009 jatketut toimet yritysten likviditeettiongelmien helpottamiseksi ja pankkien toiminnan turvaamiseksi olivat perusteltuja.

Yhtä hyvää arviota en valitettavasti voi antaa hallituksen harjoittamasta työvoimapolitiikasta, jota ed. Mustajärvi edellä hyvin perusteellisesti ja ansiokkaasti käsitteli. Vaikka kaikki näkivät jo vuoden 2008 puolella, että työllisyys tulee voimakkaasti heikkenemään, hallitus leikkasi työvoimapoliittisia määrärahoja vuodelle 2009. Hallitus unohtikin täysin aktiivisen työvoimapolitiikan. Erityisesti reagointi nopeasti kasvavaan nuorisotyöttömyyteen oli hidasta ja passiivista. Vasta nyt kun tilanne on räjähtänyt käsiin, hallituskin on alkanut suhtautua tilanteeseen vakavasti. Tällä hetkellä pitäisi reagoida nopeasti kasvuun kääntyneeseen pitkäaikaistyöttömyyteen.

Arvoisa puhemies! Menneiden lamojen tärkein opetus mielestäni on ollut se, että työttömyyden nousua on torjuttava välittömästi kaikin mahdollisin keinoin. Työttömyyden pitkittyminen heikentää työllistymismahdollisuuksia jatkossa ja lisää syrjäytymisriskiä. Nyt ei pidä tehdä niitä samoja virheitä, joita tehtiin 1990-luvun alussa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Mistä tässä on kysymys? Kysymys on hallituksen toimenpidekertomuksesta ja tällä kertaa vuodelta 2009. Jos on kertomus jostakin, niin sille pitää tietysti asettaa ehdottomasti oikeellisuusvaatimus. Siinä katsannossa pitää tietysti kiinnittää aivan erityisesti huomiota siihen, mitä tänne kaiken kaikkiaan on kirjoitettu ja mikä mahdollisesti olennainen on jäänyt kertomatta, koska sen kokonaiskuvan täytyy olla tietysti rehellinen ja oikea.

Täällä on, arvoisa puhemies, kuultu arvokkaita puheenvuoroja. Ed. Södermanin puheenvuorosta poimin vaan nämä Nova-asiat ja vastaavat. On aivan selvä asia, että tämänlaatuisiin asioihin on pakko kiinnittää jatkossa huomiota. Tässä asiassa minä ymmärrän sen, että siellä on sellaisiakin, jotka eivät ole hallituksen piikissä pätkänkään vertaa, mutta hallituspuolueitten piirin piikissä näitä aineksia sitten on enemmältikin, ja niitä pitää sopivassa tilanteessa ja paikassa arvioida.

Ed. Mustajärven puheenvuorossa käytiin näitä, sanotaanko, Temmin asioita läpi, noin nykykollektiivisesti ilmaistuna. Täytyy sanoa, että niissä oli erinomaisen paljon mielestäni sellaisia näkökohtia, joiden pitäisi olla ehdottomasti analyyttisesti käsiteltyjä. Niistä vaikeneminen on ihan yhtä suuri virhe kuin virheellisten numerotietojen ylös merkitseminen. Nimittäin ei tasavallan asioita voida hoitaa sillä tavalla, että olennaisia havaintoja valtion talouden, työllistymisen jnp. lähihistoriasta jollakin tavalla pimitetään. Ei asioita voida hoitaa näin.

Arvoisa puhemies! Kuitenkin varsinaisesti olin valmistautunut kiinnittämään huomiota siihen, mitä valtiovarainministeriö omasta toiminnastaan kertoo. Ed. Kallio sitä jo käsitteli eräiltä osin. Minun analyysini on kiinnittää vähän toisenlaisiin näkökohtiin huomiota, mutta perusviritys on vähän samaan suuntaan.

Ensinnäkin, jos jonkun, niin valtiovarainministeriön pitäisi kiinnittää omassa kertomuksessaan huomiota kansakunnan talouden yleiseen tilaan, ja jos siinä on jotakin myönteistä, niin kertoa se, ja jos siinä on kielteistä, niin kertoa se oikein.

Arvoisa puhemies! Tässä kansakunnan talouden yleistilanteessa pitää ehdottomasti aina muistaa se, että vaihtosuhde on ollut pitkään ylijäämäinen, mikä tarkoittaa sitä, että kansantaloutena olemme jopa eräässä laskennassa velattomia elikkä meille on kertynyt varallisuutta enemmän kuin me olemme onnistuneet velkaa yksityisellä ja julkisella puolella tekemään. Valtionta-lous on sinänsä ihan oma stoorinsa, mutta tämä yleinen kansakunnan taloustilanne on ihan hyvä. Se kestää erinomaisen hyvin, paremmin kuin monet, monet kansantaloudet tällä maapallolla kestää nyt tämän taantuman. Olisi pitänyt, arvoisa puhemies, ehdottomasti todeta, että vaikka nämä bruttokansantuotteen sukellukset ovat 7—8 prosentin tasoa, niin ei sitten se taso kuitenkaan ole kuin viisi vuotta vanhempi bruttokansantuotteen taso, johonka humpsahettiin, mutta kun kaikki rakennettiin odotukseen, ettei tämmöistä humpsahdusta tapahdu, niin siitähän seuraa sitten olennaisesti se, että tulokertymät ovat heikot.

Nyt sitten, arvoisa puhemies, tullaan siihen, mikä on todella vakava puute tässä. Se on harmaan ja mustan talouden unohtaminen täydellisesti. Tässä on toimittu Karl Marxin oppien mukaan: on vaiettu siitä, mikä on ideologialle vierasta. Ja valtakuntamme marxilaisimmat yksilöt löytyvät ei suinkaan SKP:n erilaisista versioista, joita Suomessa on varmaan puolenkymmentä, vaan ne löytyvät valtiovarainministeriön virkamieskunnasta, jonka syvällinen, henkinen, analyyttinen ote ja asenne on se, että kaikesta, mikä on tympeätä ja näköä haittaavaa, vaietaan, ja siinä kaikki. Erikoisen mielenkiintoinen tämä ilmiö on siinä, että täällä kerrotaan, mitä kaikkia veronkannollisia operaatioita on toteutettu vuonna 2009. Niitä on paljon. Mutta sitten on unohtunut kertoa ihan kokonaan, että kyllähän tietysti eduskunta nyt sääteli kaikenlaisia verolakeja ja oli keräävinään näitä veroja, kantavinaan näitä veroja, mutta ei siitä nyt oikein tahtonut mitään tulla, 4—5 miljardia ohimennen jäi kantamatta — se taisi mennä peräti niin suureen määrään. Tällä, arvoisa puhemies, on silloin merkitystä. Jos siis tehdään velkaa nettomääräisesti lisää 12 miljardia taikka enemmän ja siitä olisi puolet voitu veronkannolla eduskunnan päättämien verolakien mukaan saada mutta laiskuus ja kykenemättömyys suhtautua oikein asiaan on sen estänyt, niin silloin ollaan erinomaisen paljon hakoteillä.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ensiksi haluaisin sanoa ed. Mustajärvelle, kun hän arvosteli hallituksen halua helpottaa tänne työhön tulevia ulkomaalaisia elikkä helpottaa tätä proseduuria, että hänen arvostelussaan on varmasti perää tällä hetkellä, onhan meillä todella suomalaisiakin työttömiä runsain mitoin. Mutta uskoisin, että hallitus tällä lakiesityksellään on halunnut varautua tulevaisuuteen, tulevaan, elikkä tällä tavalla edistää työperäistä maahanmuuttopolitiikkaa, koska meidän ulkomaalaislainsäädännön muuttaminen näyttää olevan tässä ilmapiirissä tällä hetkellä hyvinkin hankalaa. Sitähän valitettavasti tehdään pätkittäin ja tipoittain, vaikka me tarvitsisimme todella kokonaisvaltaisen ulkomaalaispolitiikan, ulkomaalaislainsäädännön, jossa erotettaisiin työperäinen maahanmuutto ja pakolaiset ja sitten muuten turvaa hakevat, turvapaikanhakijat, elikkä nämä kolme ryhmää. Nythän niitä ryhmiä on niin paljon, että siitä ei saa selvää, mutta tässä hallituksen toimenpidekertomuksessa ei kyllä siihen ole erityisemmin otettu kantaa.

Arvoisa puhemies! Haluaisin kuitenkin omassa puheenvuorossani puuttua siihen asiaan, joka minulle on tärkeä, elikkä sananvapauteen, julkisuuteen ja ihmisoikeuksien toteutumiseen tässä maassa. Hallitus toteaa tässä kertomuksessaan, että Suomi jatkoi toimintavuonna aktiivista ja aloitteellista ihmisoikeuspolitiikkaa. Meidän ihmisoikeusselonteko oli erittäin myönteinen, ja siinä luvattiin yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Mutta toteutuvatko nämä suuret ihanteet, mihin hallitus on sitoutunut ja mihin Suomi on sitoutunut, sitä voi tietenkin kysyä.

Täytyy muistaa, että Suomi on ollut vasta 20 vuotta Euroopan neuvoston jäsen. Kun tutkii Euroopan neuvoston historiaa, Suomen tietä siihen — Euroopan neuvosto on tällä hetkellä 60-vuo-tias — niin kyllä huomaa, minkälaisessa pimennossa, minkälaisessa ahdingossa Suomi on aikanaan 1960-, 1970- ja vielä 1980-luvullakin elänyt. Suomihan vapautui tietyllä tavalla ikeen alta vasta 1990-luvun alussa, ja silloin myös tämä ihmisoikeuspolitiikka ja Euroopan neuvoston politiikka tuli aktiiviseksi ja aktivoitui ja siihen alettiin kiinnittää huomiota. Mutta tälläkään hetkellä siihen ei kiinnitetä riittävästi huomiota.

Suomi on saanut ja saa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta jatkuvasti tuomioita. Minä en puhu nyt pelkästään siitä, että meidän juristimme osaavat kyllä vetkutella näitä rikosoikeudenkäyntejä, liikemiesten rikosoikeudenkäynnit pitkittyvät, elikkä pitkistä oikeudenkäynneistä, vaan puhun myös siitä, että Suomi saa hävettävän paljon sananvapaustuomioita. Niitä on nyt ihan muutaman parin vuoden aikana tullut lähes kymmenkunta. Sen lisäksi tuli ihan vasta viisi uutta tuomiota.

Meidän oikeuslaitoksemme tila ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen. Se ei pysty tekemään eroa julkisuuden, sananvapauden ja yksityisyyden välillä. Se tuomitsee asioita, joita sen ei pitäisi tuomita, mutta jättää tuomitsematta sellaisia asioita, jotka sen pitäisi tuomita. Minä en usko enkä luota meidän oikeuslaitokseemme tässä asiassa. Meidän sananvapauslakimme ja -lainsäädäntömme ei ole eurooppalaisella tasolla. Jos se olisi, tämmöisiä typeriä päätöksiä oikeuslaitoksesta ei tulisi, jotka sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa tuomitaan.

Tähän toivoisi hallituksen jatkossa puuttuvan ehkä sillä lailla, että me tarvitsisimme paitsi oikeuslaitoksen ja juristien ja tuomareiden ja syyttäjien kouluttamista myös ehkä kokonaan uuden sananvapauslain, jossa pyrittäisiin ottamaan huomioon se, että sananvapaudessa ei ole kysymys salailusta. Ei ole kysymys siitä, että yhteiskunnan kerma saa tehdä mitä haluaa ilman, että siitä ei kerrota. Kysymys ei ole vain toimittajan oikeudesta kertoa, vaan kysymys on kansalaisten oikeudesta saada tietoa. Niin raadollinen ja järkyttävä kuin tämä puoluerahaskandaali on ollutkin, niin se nyt on kuitenkin avannut Augeiaan tallit sillä tavalla, että toivottavasti jatkossa me pystymme suhtautumaan näihin asioihin paljon järkevämmin kuin tällä hetkellä teemme.

Toinen, joka tähän sananvapauteen liittyy Suomessa, on tämä onneton pyrkimys rajoittaa lähdesuojaa. Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, mutta mikäli minä nyt olen ymmärtänyt, tämän pyrkimyksen hallitus ja oikeusministeri ovat tyrmänneet. Meillä on kohtuullisen uusi julkisuuslaki. Sen valmistelijanahan oli Kari Häkämies oikeusministerinä. Mutta jotenkin järkyttävältä tuntuu, että aikaisemmin meillä oli kymmenkunta sellaista asiaa, jotka olivat ehdottomasti salassa pidettäviä, ja kun tämä uusi julkisuuslaki tuli, niin minä laskin lakikirjasta, että ehdottomasti salassa pidettäviä asioita on 40. Tämä on jotain käsittämätöntä demokraattisessa maassa.

Sitten haluaisin puuttua yhteen tämän hallituksen toimintaan. Hallitukselta on tullut tähän eduskuntaan aika monta hyvin ikävää tämmöistä, yritän sanoa sen kiltisti, elämäntapaanpuuttumislakia, pakkolakia. Yksi on tupakkalaki, joka on tällä hetkellä perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Siinähän sanotaan ihan suoraan, että hallituksen tavoitteena on, että tehdään tupakointikielto, että kukaan ei saisi tupakoida. No, ei siinä mitään, tehdään vaan, mutta sitten täytyy kieltää tupakat kaikilta ja sen täytyy olla silloin maailmanlaajuinen. Eihän se muuten onnistu tämmöinen kielto. Tällä hetkellä tupakkalaki on niin järkyttävän huono, että minä en todennäköisesti tule sitä hyväksymään. Se puuttuu sillä tavalla ihmisten valinnanvapauteen, jota minä en pysty hyväksymään. Tupakkahan on totta kai terveydelle vaarallinen, mutta ennen minä nyt kiinnittäisin huomiota alkoholin aiheuttamiin onnettomuuksiin. Alkoholi aiheuttaa paljon enemmän perheissä surua ja murhetta ja hätää niin vaimoille, lapsille kuin koko yhteiskunnallekin kuin tupakka. Tupakka tappaa, se tappaa sen yksilön, joka polttaa, mutta alkoholi tappaa koko ympäristön.

En mainitse muuta kuin yhden ainoan toisen tämmöisen kiristyslain, jota minä olen ihmetellyt, ja se on Lex Nokia. Olin sitä hyväksymässä, ja todellakin olen vähän murheellinen, että näin pääsi käymään. Se oli sellainen laki, että olen tässä surrut lähestulkoon pari vuotta, että menin sen hyväksymään.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen toimenpidekertomus kertoo vain osan totuudesta. Jos otetaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala, niin voimme huomata helposti, etteivät hallituksen toimet, niin hienosti kuin ne tässä kertomuksessa kuvataankin, tuota hyvinvointia ihmisille, tai jos hyvinvointi lisääntyykin, se lisääntyy erittäin epätasaisesti.

Vuonna 2009 voimakkaasti kasvanut talouslama, työttömyys, yleinen epävarmuus tulevaisuudesta vaikuttivat vahvasti monen ihmisen elämän arkeen, monen yrityksen tulevaisuuteen sekä kuntien vaikeaan taloustilanteeseen.

Talouslama on vaikuttanut sosiaali- ja terveysministeriön alalla niin, että sosiaaliturvan etuuksien ja palvelujen kysyntä on kasvanut. Sosiaalimenot suhteessa bruttokansantuotteeseen nousivat ja olivat noin 29 prosenttia. Sosiaalimenot olivat viime vuonna noin 51 miljardia euroa, josta valtion budjetin kautta rahoitettiin vajaa kolmannes.

Kertomuksessa todetaan, että sosiaaliturvan merkittäviä haasteita ovat väestön ikääntyminen, kansainvälinen taloustilanne, työllisyys, uuden teknologian vaikutukset, hyvinvoinnin rahoituksen kestävyys, sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus, väestöryhmien väliset hyvinvointierot ja syrjäytymiskehitys. On hyvä, että haasteiden laajuus ja moninaisuus tunnistetaan. Sen sijaan on onnetonta, ettei niihin pystytä kehittämään toimivia ratkaisuja ja linjakasta politiikkaa.

On hämmästyttävää, kuinka hallitus aivan kuin seuraisi yhteiskuntamme kehitystä ja kansalaisten vaikeata tilannetta sivusta. On kuin se olettaisi, että aika tekee tehtävänsä. Hallitus ei elä tässä ajassa eikä arjessa. Se ei ota sitä vastuuta, mikä sille kuuluu ihmisten hyvinvoinnin turvaajana. Se on ulkoistanut itsensä suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Se on siirtänyt vastuuta muille.

Pari vuotta istunut sosiaaliturvan uudistamista pohtinut Sata-komitea sai työnsä päätökseen kertomusvuoden lopulla saamatta aikaan linjauksia kaikkein keskeisimpiin ongelmiin. Komitea teki niitä näitä eikä pystynyt laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ensisijaisiin etuuksiin, kuten työmarkkinatukeen ja työttömyyspäivärahaan, ei tehty parannuksia, joten monien ihmisten pitkäaikainen riippuvuus toimeentulotuesta tulee jatkumaan edelleen. Hallitus ei ollut valmis satsaamaan syrjäytymisen ehkäisyyn, vaikka hyvin tiedämme, miten kalliiksi sekä taloudellisesti että inhimillisesti ajatellen jälkien korjaaminen tulee jälkeenpäin.

Toinen hallituksen suuri kompastuskivi, jonka jäljet näkyvät sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla, on Paras-hankkeen jatkotyön sekavuus. Hankkeella ei ole pystytty varmistamaan toimivia palveluita ja toimivia hoitoketjuja. Hankkeella ei ole taattu sosiaali- ja terveydenhuollon yhtenäisyyttä eikä palvelujen järjestämisvastuun selkeää määrittelyä. Oikeastaan kaikki tavoitteet ovat entisestään etääntyneet ja koko kenttä on aika sekavassa tilassa. Kunta- ja palvelurakenneuudistus pitääkin tuoda tähän päivään, jotta kansalaisten terveys- ja hyvinvointi-erot eivät enää kasva. Myös kuntalaki tulee uudistaa, ja tässä yhteydessä on taattava kunnille oikeudenmukaiset mahdollisuudet tarjota asukkailleen hoivaa ja hoitoa. Tällä hetkellä kunnat eivät pysty sitä kaikille turvaamaan.

Kolmas sosiaali- ja terveydenhuollon alaan liittyvä hallituksen epäonnistuminen on tapahtunut kuntien valtionosuuksien turvaamisessa. Kunnissa palvelut ovat heikentyneet ja palveluita on myös alettu leikata. Kärsijöinä ovat nyt palveluita kaikkein kipeimmin tarvitsevat ihmiset: mielenterveysongelmaiset ja päihteidenkäyttäjät sekä työttömät, vanhukset, sairaat ja lapset, toisin sanoen juuri ne ihmiset, joiden hyvinvointi ja terveys on kaikkein selkeimmin julkisen palveluverkoston varassa.

Myös tuore sosiaalibarometri tuo esiin syrjäytyneiden ihmisten vaikeudet saada palveluita. Useiden vuosien sosiaalibarometrien tulokset kertovat, että palvelujärjestelmällä on suuria vaikeuksia vastata etenkin kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevien ihmisten tarpeisiin. Hoito- ja palvelusuunnitelmat ovat tärkein väline asiakkaan kannalta toimivaan palvelukokonaisuuden rakentamiseen. Tuoreen sosiaalibarometrin mukaan sosiaalijohdon mielestä parhaiten toimivat ikääntyneiden palvelu- ja hoitosuunnitelmat, lastensuojelun asiakassuunnitelmat ja omaishoidon tueksi tehdyt suunnitelmat, ja ainakin me sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet tiedämme hyvin, että nämäkin suunnitelmat vaihtelevat paljon kunnasta riippuen. Heikommin toimivat maahanmuuttajien kotoutumissuunnitelmat, työttömien työnhakusuunnitelmat ja päihdehuollon kuntoutussuunnitelmat, toisin sanoen ihmiset, jotka ovat heikommilla, saavat myös vähiten apua.

Arvoisa puhemies! Kuntien palveluiden turvaaminen ja kehittäminen on välttämätöntä. Tästä sosialidemokraattien eduskuntaryhmä on koko vaalikauden kantanut suurta huolta. Valitettavasti talouslaman myötä ihmisten mahdollisuus saada julkisia palveluita on vaikeutunut. Samalla eriarvoisuus on yhteiskunnassa lisääntynyt ja ihmisten luottamus tulevaisuuteen vähentynyt. Hallitus on nostanut terveyskeskusten, hammashoidon ja erilaisten palveluiden maksuja. Tämän vuoden elokuussa asiakasmaksut nousevat jälleen. Samoin nousevat vuokrat ja muut asumiskustannukset. Vieläkään ei ole alennettu sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen ja lääkkeiden maksukattoja. Samalla kunnat joutuvat nostamaan veroja.

Arvoisa puhemies! Hallitus on viime vuonna jättänyt kunnat yksin vastaamaan kasvaviin palveluhaasteisiin eikä ole huolehtinut kuntien palveluiden tuottamisen rahoituksesta. Hallitus on keskittynyt lähinnä verojen keventämiseen ja vähätellyt talouskriisin vaikutusta kuntatalouteen. Nyt, vaikka taloudellinen tilanne olisikin parempaan päin, kuntien kurjuus vielä jatkuu. Valitettavasti se näkyy tällä hetkellä kaikkein ikävimmin kaikkein heikoimpien ihmisten arjessa. Köyhyyden, syrjäytymisen ja osattomuuden kierre tulisi katkaista heti alkunsa.

Hallitus puhuu kauniisti, ettei ketään jätetä, mutta silti jätetään. Suomalainen yhteiskunta on kovaa vauhtia jakautumassa kahteen. Nyt olisi korkea aika pysäyttää eriarvoistuminen.

Maria Guzenina-Richardson /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Gustafsson antoi minulle äsken tuossa Aamulehden sunnuntailiitteen, jossa politiikkaosiossa on tehty tämmöinen ikään kuin elokuvajuliste "Valtioneuvosto ylpeänä esittää: Umpijää — vielä 364 päivää päättämättömyyttä", ja täällä arvosteluissa todetaan: kaksi tähteä: hyytävää suomalaista realismia; kolme tähteä: loppua kohti farssi tiivistyy; yksi tähti: aivan liian hidastempoinen, ei pidä katsojaa otteessaan. Ja tämä on kyllä niin oivan kuvaava, että täytyy tästä Aamulehdelle ja sen toimittajakunnalle antaa kyllä tunnustus ehdottomasti.

Nyt on käsittelyssä siis Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2009, ja tässä voisi oikeastaan hyvällä syyllä sanoa, että tähän rinnalle tarvittaisiin hallituksen esitys niistä toimenpiteistä, jotka olisi pitänyt tehdä, mutta joita jäämme odottamaan ja tokkopa tällä hallituskaudella tulemme näkemään.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton sosiaalibarometri julkistettiin tällä viikolla, ja se puhuu kyllä omaa karua kieltään siitä, minkälaisessa todellisuudessa Suomessa eletään tällä hetkellä: tuloerot ovat kasvaneet huomattavasti, itse asiassa ne ovat tänä päivänä yhtä pahat kuin 1960-luvulla, silloin kun hyvinvointivaltiota alettiin oikein urakalla rakentamaan. Se tuntuu aika pöyristyttävältä, kun sitä työtä on tehty niin monta vuosikymmentä ja saatiin Suomi hyvälle tolalle uutteralla työnteolla, hyvillä poliittisilla päätöksillä. Sitten vielä 1990-luvulla meillä tuloerot pysyivät jotenkuten aisoissa, mutta sitten laman jälkeen tuloerot alkoivat kasvaa. Nyt sitten vuosi 2009 on erittäin murheellinen vertaus siihen, mitä meillä joskus on ollut, ja tämä vuosi 2010 ja tuleva vuosi tulevat näyttämään vielä huonommilta. Tässä nimenomaan olennaista on se, millä tavalla meillä pystytään kunnissa turvaamaan ihmisille elintärkeät palvelut. Kunnat ovat tällä hetkellä erittäin huonossa jamassa jo nyt, ja kaikkien ennusteiden mukaan tulevat vuodet tulevat olemaan vielä huonompia.

Tähän Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton barometriin. Noin joka kuudes sosiaalitoimen vastaaja ja terveyskeskuksesta kyselyyn vastannut kertoi, että heillä on tehty leikkauksia palveluihin jo vuonna 2009. Sosiaalipalveluissa on vähennetty vanhusten kuljetuspalveluita, lapsiperheiden palveluita; terveydenhuollossa lääkärien vastaanottoja on vähennetty. Neljäsosa terveyskeskus- ja sosiaalijohdosta puolestaan ennakoi, että palveluja karsitaan tänä vuonna vielä lisää, ja synkältä näyttää myös tilanne työttömyyden hoidossa. Mehän tiedämme jo, että te-keskusten resursseja on leikattu tuntuvasti ja tämä trendi tulee jatkumaan myöskin tulevina vuosina. Palvelujen turvaaminen on heikentynyt selvästi, ja heikoimmassa asemassa ovat silloin ikääntyvät, työttömät ja sellaiset ihmiset, joilla on jostain syystä ollut tragediaa tai epäonnea elämässä. Tähän barometriin vastasi vajaat 600 sosiaalitoimen, terveyskeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen sekä Kelan johtajaa, joten tämä otos on hyvin kattava ja kyseessä ovat todellakin asiantuntijavastaajat olleet. Sekin ehkä tässä kuvaa, että barometrin mukaan tilanne on erityisen lohduton — tätä barometriä on tehty viimeiset 20 vuotta — ja nyt näyttää olevan kaikkein huonoin tilanne 20 vuoteen, ja meillä piti olla sosiaalisesti oikeudenmukaisin hallitus.

Nyt voi tietenkin kysyä, miten tähän on päädytty. Voidaan syyttää, että ulkopuolinen paha maailma tuli ja, vähän niin kuin tuolle Islannin tuhkapilvelle, ei voitukaan sille mitään ja siinä se vaan tuli meidän yllemme ja jouduimme sitten alistumaan siihen. Mutta nämä poliittiset päätökset eivät ole mitään luonnonlakeja, vaan niitä päätöksiä tehdään täällä, ja poliittisiin päätöksiin tarvitaan kokonaisnäkemystä ja syy—seuraus-suhteiden ymmärtämistä. Jos syy—seuraus-suhteita ei ymmärretä, niin silloin tehdään yksittäisiä päätöksiä ymmärtämättä, millä tavalla ne vaikuttavat muualle.

Esimerkiksi kun ministeri Katainen aika omavaltaisella päätöksellään päätti, että tämä kelamaksun poisto — eli puhutaan melkein miljoonasta eurosta — tehdään, eikä tietoa ollut, mistä se raha otetaan, niin täytyy kysyä, oliko tämä viisas päätös. (Ed. Pulliainen ja ed. Rönni: Miljardi!) — Anteeksi, miljardi, korjaan, miljardi. — Ja nyt ollaan nostamassa sitten yleistä arvonlisäveroprosenttia. Kenen kukkarossa se tuntuu? Kyllä se revitään silloin tavallisilta ihmisiltä, työtä tekeviltä ja niiltä, joilla työtä ei ole. Se vedetään pois eläkeläisiltä, se vedetään sairailta. Se on sellainen vero, joka heikentää tällä hetkellä sitä heiveröistä nousua, mikä taloudessa on ollut. Ja sitten unohdetaan myöskin, että se, että talous voi hyvin, ei kerro siitä, voivatko ihmiset hyvin. Jos pankkeja on turvattu ja yrityksissä on nousua näkyvillä, niin se ei tarkoita, että yritysten työntekijät voivat hyvin, saatikka sitten ne, jotka eivät enää siellä töissä saa olla.

Millä tavalla tämä kaikki vaikuttaa siihen palveluntarpeeseen, joka yhteiskunnan pitäisi pystyä antamaan? Kouluissa luokkakoot ovat kasvaneet, meillä on ollut nämä traagiset opettajien lomautukset, meillä oppilashuollossa on isoja puutteita, lasten- ja nuortenpsykiatriaa ei ole pystytty korjaamaan. Meiltä puuttuu myöskin aikuisten mielenterveyspalveluista juuri sellaisia palveluja, joilla pystyttäisiin voimaannuttamaan ihmisiä. Kuinkakohan monessa kunnassa perheiden tukipalveluja enää on? Meillä tapahtuu suoranaisia ihmisoikeusloukkauksia silloin, kun vanhuksia aletaan siirrellä paikasta toiseen kuin huonekaluja.

Minun mielestäni nyt tässä salissa pitäisi tarttua rivakasti toimeen. Nyt on hyvin harmillista, että kun me katsomme, niin tässä salissa ei kovin montaa hallituksen edustajaa ole, ja ne, jotka ovat, niin ... (Ed. Pulliainen: On täällä sentäs nyt jokunen! — Ed. Lauri Oinosen välihuuto) — No, on tässä. Juuri olin sanomassa, että ed. Pulliainen onkin siitä rohkeimmasta päästä, joka on täällä salissa osoittanut, ja ed. Lauri Oinonen on osoittanut, että voidaan kyseenalaistaa myöskin hallituksen toimintaa. — Ei tarvitse ajatella, että jos valtiovarainministeriöstä sanotaan jotain, niin se on jumalan laki, koska valtiovarainministeriö ei ole ylempi voima, vaan valtiovarainministeriön pitäisi olla kansalaisten palveluksessa. Sitten muut ministeriöt joutuvat nöyrästi anelemaan, josko saisi sinne heille vähän lisärahaa, jotta saataisiin niitä palveluita turvattua, mutta tilanne on muodostunut aika hurjaksi.

Nyt jos mietitään, mitä olisi pitänyt viime vuonna tehdä, niin että tämä tilanne ei kunnissa äityisi näin huonoksi, niin olisi niitä valtionosuuksia kertakaikkisesti pitänyt lisätä, vaikka lainarahalla, koska mikä tulee kalliimmaksi: sekö, että ihmiset syrjäytyvät, niin kuin viime laman jälkeen, vai se, että me autamme ihmisiä pysymään tässä työn syrjässä kiinni, ja jos ei ole työtä, kouluttautumaan ainakin niin, että ei pääse putoamaan, koska putoamisen jälkeen on hyvin vaikea nousta? Yhteiskunnanhan pitäisi olla oikeasti sellainen tukipilari, jos tulee tragedia. Tämä meidän koko pohjoismainen hyvinvointivaltiomallimme perustuu juuri siihen, että me pyrimme myöskin kannattelemaan niitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia — se on moraalikysymys — ja sitten niitä, joita kohtaa onnettomuus. Mutta näillä hallituksen toimenpiteillä ei sitä ole pystytty tekemään.

Nyt tässä, kun saliin tuli ed. Akaan-Penttilä, täytyy teitä tervehtiä, edustaja, ja sanoa, että te olette ansiokkaasti puolustanut tätä reumasairaalan asiaa opposition kanssa samassa rintamassa. Tämä kertoo siitä, että hallituspuolueiden edustajien joukossa on sellaisia, jotka ymmärtävät kokonaisnäkemystä, ymmärtävät myöskin, mikä on ihminen, koska ihminen ei ole huonekalu, joka voidaan siirtää paikasta toiseen. Ei auta se, että ihmistä hoidetaan sairauden tullen, vaikkapa jos on reumasta kysymys, niin että yhtä polvea hoidetaan kerrallaan, vaan pitää muistaa, että sairaus vaikuttaa myös ihmisen mieleen, sosiaalisiin suhteisiin ja se vaikuttaa myöskin heidän lähimpiin ihmisiinsä. Silloin tämmöinen Reumasairaalan tapa toimia on juuri se oikea, ja sitä ei pidä unohtaa. Meillä pitää edelleen kohdella ihmisiä ihmisinä eikä tuotantovälineinä, kuluina ja jonkinnäköisinä outoina tavaroina, joiden arvo on ainoastaan siinä, mitä niillä tavaroilla saa.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen toimenpidekertomuksen sivulla 25 kuvaillaan demokratian toimivuutta ja julkista hallintoa. Hallinnossa on laadittu demokratiapoliittista keskusteluasiakirjaa; on valtioneuvoston periaatepäätös demokratian edistämisestä; on kehitetty verkkodemokratiaa. Kertomuksessa kerrotaan, että on kehitetty myös lasten, nuorten ja maahanmuuttajien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia monin tavoin. Paperille kirjoitettuna tämä kaikki kuulostaa oikein hyvältä.

Käytännön toimia demokratian edistämiseksi kaivataan nimenomaan kuntatasolla. Kuntalakimme on vanhentunut, ja monessa suhteessa se on ollut demokratian kannalta ongelmallinen, sillä päätöksentekovallan lähes rajaton delegointimahdollisuus on hyödynnetty liiankin innokkaasti useissa kunnissa. Kuntalaiset valitsevat neljän vuoden välein kunnanvaltuustoja, joiden rooli useissa kunnissa on jäänyt kumileimasimen tasolle. Tämä ongelma on myös monien kansalaisten tiedossa. Elämme eliittivallan aikaa. Tärkeät päätökset valmistellaan ja sovitaan hyvin pienissä piireissä ennen virallisia kokouksia.

Arvoisa rouva puhemies! Kuntatasolla ongelmana ovat myös lukuisien kuntapäättäjien sidonnaisuudet, joita ei tarvitse kenellekään ilmoittaa ennen luottamustehtäviin valintaa tai sen jälkeenkään. Tietääkseni yksikään valtuusto Suomessa ei ole vaatinut ilmoituksia sidonnaisuuksista, koska tällaista pakkoa tai velvoitetta ei ole. Ongelmia syntyy, kun keskeiset kuntapäättäjät osallistuvat vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen sellaisten asioiden käsittelyyn ja päättämiseen, joista heille tai heidän vakituisille vaalirahoittajilleen voi syntyä erityistä etua. Tällaiset epäilykset nakertavat kansalaisten luottamusta kuntapolitiikkaa ja samalla koko päätöksentekojärjestelmää kohtaan. Jos kuntalaissa olisi velvoittava pykälä, jonka mukaan kuntapäättäjien tulee aina ilmoittaa sidonnaisuutensa eri yrityksiin ja yhteisöihin, tällä pienellä pykälämuutoksella voitaisiin torjua paljon kuntapolitiikkaan liittyviä epäterveitä ilmiöitä, jotka vievät kansalaisten luottamusta yhteisten asioiden hoitajiin ja hoitamiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Toivottavasti tämä kuntalakiin liittyvä epäkohta saadaan korjattua mahdollisimman pian. Tämä pieni uudistus voisi palauttaa ainakin osittain kansalaisten luottamusta demokraattista järjestelmäämme kohtaan juuri kuntatasolla, missä äänestysaktiivisuus on notkahtanut huolestuttavalla tavalla viime vuosien aikana.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Guzenina-Richardson aivan oikein viittasi Heinolan reumasairaalaan, vaikka se ei tähän hallituksen toimenpidekertomukseen kuulukaan, mutta totean, että aivan kuten ed. Akaan-Penttilä, myös minä olen tehnyt asiasta sekä kirjallisen kysymyksen että toimenpidealoitteen.

Mutta sitten menen tähän hallituksen toimenpidekertomukseen menneeltä vuodelta ja haluan keskittyä täällä liikenne- ja viestintäministeriön sektoriin. Annan tunnustusta hallitukselle siitä, että on kiinnitetty huomiota Suomen rataverkon kokonaisuuden kannalta tärkeisiin asioihin. Vanhastaan kouluissa opetettiin, että meillä on Pohjanmaan rata, Savon rata ja Karjalan rata. Kun rataosuus Porokylä—Vuokatti on saatettu korjaustöiden alle, kunnostettavaksi, tällä turvataan Karjalan radan kokonaisuus. (Ed. Saarinen: Onko tietoa liikenteestä?)

Sitten on tämä Äänekoski—Haapajärvi-rataosuus myöskin esillä, jossa nyt Äänekoski—Saarijärvi-rataa käydään kunnostamaan kerta kaikkiaan hyvään kuntoon, ja tällä turvataan Keski-Suomen radan toiminnallisuus. Edelleen poikkirata, jonka osa on Huutokoski—Savonlinna, on jo aiempana vuonna saatettu ministeri Vehviläisen aikana tältä osin kuntoon, ja juuri nämä mainitut rataosuudet ovat niitä kaikkein kipeimmin korjauksen tarpeessa olevia osia kokonaisuudessa. Poikkirata on saatu kuntoon siis väleillä Parikkala—Savonlinna, Huutokoski—Pieksämäki, Jyväskylä—Haapamäki ja edelleen Vaasaan. Tarvittaisiin vain se, että myös se alkuperäinen poikkiradan haara, joka tsaarivallan aikana 1917 suunniteltiin Haapamäeltä Parkanon kautta Poriin, myös talvikaudella käytännössä jäättömiin satamiin, saatettaisiin jatkossa kuntoon. Näin voitaisiin saada rataverkon toiminnallinen kokonaisuus ehyeksi kokonaisuudeksi.

Kiinnitän huomiota siihen, että meidän tulisi käyttää myös näitä niin sanottuja vähäliikenteisempiä ratoja järkevällä tavalla. Muun muassa aiemmin valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että meillä on olemassa olevia investointeja, jotka ovat kovin vähällä käytöllä. Ilmeisesti ratamaksu on yksi sellainen este, joka vaikeuttaa rataverkon kokonaiskäyttöä järkevällä tavalla. Tätä tulisi harkita terveen järjen mukaan. Pitäisi katsoa, mitä maksavat polttoainekustannukset, kalustokustannukset, palkkakustannukset, ja sen jälkeen pitäisi katsoa, kannattaako käyttää rakennettua rataverkkoa vai jättää se vajaalle käytölle. Olen verrannut tilannetta siihen, että perheellä on omakotitalo, uusi tai kunnostettu, ja sitten käydään laskemaan asumiskustannukset ja todetaan, että nämä ovat niin kalliit, että ei kannata omassa talossa asua; jätetään talo tyhjäksi ja laitetaan teltta tai pahvimaja pihalle ja muutetaan sinne. Tässä on vain se ero, että talon voi vielä myydä ja saada siitä rahat, mutta rataverkon osalta tätä mahdollisuutta ei käytännössä ole.

Sen vuoksi pitäisin tärkeänä, että koko Suomen rataverkko saataisiin tehokkaaseen käyttöön sekä kuljetusten että myös henkilöliikenteen osalta, ja siksi toivon, että yleisen liikenteen ostorahoja saataisiin myös jatkossa sillä tavalla kuin tähän mennessä on ollut. Nythän VR:lle on annettu yksinoikeus kymmeneksi vuodeksi henkilöliikenteeseen. Tähän tulisi antaa myös rahoitus, jolla liikenne turvataan. Nyt joku kysyy, miksi maksaa kannattamatonta liikennettä, mutta tämän rahan, minkä ostoliikenteestä valtio maksaa, valtio saa itse takaisin ratamaksuna. Se on momentilta toiselle siirtoa eikä suinkaan koidu välttämättä näiden niin sanottujen vähäliikenteisten ratojen hyväksi vaan menee yleiselle rataverkolle. Samoin VR tulouttaa valtiolle nettotuloa tuntuvasti enemmän kuin ovat nämä liikenteen ostoihin käytetyt määrärahat. Toivon edelleen, että myös maaseudun yleisen liikenteen rahoihin annetaan todella sen tavoitteen mukaiset määrärahat, mikä on vuoden 2005 liikenteen taso ollut.

Omalla kotipaikkakunnallani Keuruulla, jossa olen paikallisliikennetoimikunnan puheenjohtaja, olemme joutuneet toteamaan, että aina hiljalleen loppuu julkisen liikenteen vuoro milloin miltäkin suunnalta ja kovin heikoksi käy julkisen liikenteen varassa tapahtuva liikkuminen. Tämän vuoksi toivon, että me pidämme liikenneverkoston yleisen liikenteen osalta kokonaisuudessaan toimivana, lisäämme joukkoliikenteen houkuttelevuutta siten, että on myös vuorotarjontaa riittävästi. Tarjonta aikanaan lisää kysyntää, ja kun nähdään, että on toimiva järjestelmä, niin minä uskon, että sitä myöskin kohoavien polttoainekustannusten aikana yhä enemmän tultaisiin käyttämään.

Arvoisa puhemies! Annan tunnustusta siitä, että rataverkon kokonaisuuteen on voitu panostaa hyvät rahat siten, että nämä radat, jotka mainitsin, on saatu pelastettua, mutta katson, että edelleen tarve on myös tuleville vuosille.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Kun on kyse Hallituksen toimenpidekertomuksesta vuodelta 2009, niin voinee viitata myös asiaan, johon liittyy se, että joku ministereistä on sanonut jotakin hyvin merkittävää suomalaisen yhteiskunnan kannalta.

Lauantaina ajoin autolla Turusta Huittisten suuntaan ja kuuntelin radiota, radio oli auki autossa, ja sieltä tuli uutisia kahdesta mustasta pilvestä, jotka ovat Suomen päällä. Ne ensimmäiset uutiset koskivat sitä uudelleen ja uudelleen, miten tämä Islannin tulivuorenpurkauksesta nouseva tuhkapilvi levittäytyy ja kulkee maamme päällä ja miten se vaikeuttaa lentoliikennettä jne. Uudelleen ja uudelleen tuli uutisia.

Toinen musta pilvi, josta tuli uutisia uudelleen ja uudelleen, oli ministeri Vapaavuoren aamulla antama haastattelu, ohjelma, jossa hän kertoi siitä, millä tavalla hänen oman ministeriönsä virkamiehet olivat kertoneet, että heihin kohdistuu painostusta, että valmisteltaisiin tietynlaista lainsäädäntöä, jolla ei ole eduskunnassa tukea tai jolla ei ole ehkä ministerin tukea takana ollenkaan. Vapaavuori oli kertonut radiouutisten mukaan, että ministeriön virkamiehet olivat kokeneet tällaisen painostuksen, sähköpostitse tapahtuvan painostamisen, uhkaavaksi.

Pidän tällaista uutista merkkinä siitä, että jokin hyvin musta, synkkä pilvi leijuu meillä Suomessa tämän poliittisen instituution ja demokraattisen instituution päällä, ja meillä kaikilla on eduskunnassa tavattoman paljon tehtävää oman uskottavuutemme ja tämän pilven häivyttämiseksi tämän maan päältä. Muuten me emme saa väkeä liikkeelle kiinnostumaan politiikasta. Halusin mainita tämän, koska ministeri Vapaavuori toimi mielestäni ansiokkaasti kertoessaan yhteiskunnan tällaisistakin vaikuttamisyrityksistä.

Arvoisa rouva puhemies! Kolme asiaa, jotka liittyvät sitten ajankohtaisiin tilanteisiin ja vielä niin, kun katsomme vähän eteenpäin ja tulevankin vaalikauden haasteita, kun tästä on eteenpäin ponnistettava. Ajattelen, että lisääntynyt eriarvoisuus ja eriarvoisuuden torjuminen on yksi niitä kaikkein keskeisimpiä haasteita, joita on ollut tämän hallituksen käsissä ja tulee olemaan seuraavankin hallituksen käsissä. Tilastojen mukaan on nimittäin niin, että eriarvoisuus näyttää kasvavan silloin, kun taloudellinen nousu käynnistyy, ja nyt kun on joitakin merkkejä siitä ja vähän enemmän toiveita, että taloudellinen nousukausi seuraavalla vaalikaudella alkaa ja jollakin vauhdilla sitten etenee, meidän tulisi erityisen tarkkaan seurata sitä, miten käy tämän eriarvoistumisen kanssa, miten tuloerojen, miten kaiken muun eriarvoistumisen, jotka ovat kytköksissä.

Tutkimusten mukaanhan eriarvoistuminen on sellainen asia, joka kasautuu, usein huono-osaisuus kasautuu. Siihen liittyy pienituloisuutta, sairastavuutta, heikkoa palveluiden käyttöä, matalaa koulutusta, päihdeongelmaa ja mielenterveysongelmaa jnp. Tätä meidän tulee erityisesti pitää silmällä ja valmistautua siihen tilanteeseen myös, että vaikka talouskasvu tuottaa paljon hyvää ja se on tarpeellista, kaikki toivomme sitä, niin pitäisi katsoa, miten pysyvät kaikki mukana. Eikä kyse ole vain siitä, että tilastot näyttäisivät, että noususuhdanteessa optiovoitot lisääntyvät. On muustakin erojen kasvusta kysymys. Näitä eriarvoisuusasioita voidaan torjua, kun pidetään huoli siitä, että asiakasmaksut sosiaali- ja terveydenhuollossa eivät nouse kohtuuttomiksi ja että omavastuuosuudet pysyvät matalalla ja että lääkekorvauskatot ja muut ovat riittävän alhaalla.

Palveluseteliuudistus, jota on laajennettu tämän hallituksen aikana, antaa paljon mahdollisuuksia tilapäiseen, joustavaan palvelujen kehittämiseen, mutta siinä on myös paljon uhkia sen suhteen, että eriarvoisuus kasvaa, kun kunnilla on aika suuri vapaus itse päättää, millä tavalla ja kuinka paljon asiakas joutuu itse omalla rahalla osallistumaan palvelujen hankintaan. Tätä pitää seurata hyvin tarkkaan erityisesti siinä tilanteessa, jossa vauhti kasvaa ja eriarvoisuuden kasvun uhka lisääntyy.

Arvoisa rouva puhemies! Toinen asia, joka on minusta keskeinen jo tällä hetkellä ja etenkin ajatellen seuraavaa vaalikautta, on tuottavuuden lisääminen julkisella puolella ja kuntataloudessa. Meillä tilanne on se, että vaikka nyt on työttömyys kasvussa ja se on meidän keskeinen ongelmamme myös talouden kestävyyden kannalta, niin yhtä kaikki meillä terveydenhuollossa ja sosiaalipuolella tulee olemaan vakavaa työvoimapulaa, on jo nyt ja tulee olemaan jatkossa. Ei näytä siltä, että sinne tulee työvoiman ylitarjontaa.

Mitä voidaan tehdä tuottavuuden lisäämiseksi? Varmasti paljonkin, koulutuspaikkoja lisätä ja sitä kautta vaikuttaa asioihin. Mutta myös on kyse siitä, että rakenteita pitäisi nopeasti saada kuntoon. Pitäisi saada aikaan päätöksiä, minkälaisilla rakenteilla näitä asioita hoidetaan. Kunnissa vallitsee syvä levottomuus, kun ei ole oikein selvyyttä siitä, mihin Paras-hanketta viedään ja mikä on kuntien tilanne, minkälaisia yhteistyöalueita, terveyspiirejä ja muita, kehitellään. Siinä on paljon epäselvyyttä, mutta myös halua itse kehittää omaa tuottavuutta, mutta hallituksella ja täällä valtiovallan puolella on vastuu siitä, että rakenteet saataisiin kuntoon ja tämä jatkuva muutos rauhoittumaan, koska se jos mikä, jatkuva muutos, kuormittaa myös henkilöstöä ja aiheuttaa työssä uupumista ja voimavarojen hukkaantumista.

Toinen asia rakenteiden lisäksi, jolla on valtava merkitys tuottavuuden kannalta ja josta olemme täällä monesti puhuneet, on nämä terveydenhuollon ja muut yhteiset tietojärjestelmät, jotka eivät ole valtakunnallisesti ongelmattomia, vaan siellä on paljon solmuja ja vaikeuksia, monenmoista erilaista järjestelmää, jotka eivät toimi keskenänsä. Tässä meillä on sellainen iso haaste, jossa voidaan, kun se saadaan kuntoon, lisätä tuottavuutta, vähentää henkilötyövoiman tarvetta, suunnata henkilötyövoimaa asiakastyöhön ja antaa näiden tietojärjestelmien hoitaa, kun ne toimivat yhteensopivasti, näitä asioita sujuvalla tavalla. Tämä on keskeinen haaste, johon ei ole pystytty riittävästi tarttumaan tällä kaudella, vaikka edetty onkin.

Kolmas asia, joka on erinomaisen tärkeä, koskee jotenkin sitä, että näyttää siltä, että meillä yhteiskunta käyttää sosiaaliturvajärjestelmää väärällä tavalla hyväksi. Meillä on olemassa toimeentulotukijärjestelmä, joka on tarkoitettu viimesijaiseksi turvaksi silloin, kun normaali lakisääteinen vähimmäisturva ei tilapäisesti yllättävän tilanteen takia riitä kansalaisen perustuslain 19 §:n mukaiseen turvan järjestämiseen. Toimeentulotuki on tarkoitettu hätäavuksi, ikään kuin pelastusveneeksi tilapäiseen apuun, ja kuitenkin siitä on tullut eräänlainen pysyvä perusturvan muoto, jollaiseksi se ei alunperin ollut tarkoitettu. Tässä meillä on korjattavaa.

On vähän niin kuin tuolla keväällä, kun vaikka Helsingin rannoilla kävelee ja sieltä lumihangen alta ovat paljastuneet ne kumollaan olevat pienet soutuveneet, joissa lukee, että tämä on hengenpelastusta varten, älä ota tätä muuhun käyttöön. Tämän toimeentulotuen, viimesijaisen turvan, senhän on tarkoitus olla tällainen pelastusvene, jota ei pitäisi ottaa muuhun käyttöön. Nyt me olemme antaneet tämän yhteiskunnan kulkea siihen suuntaan, että sitä pelastusvenettä käytetään niin kuin onkimatkoilla ja kaikenlaiseen liikennöintiin tuolla vesistöissä eli se on keskeinen osa vakiintunutta perusturvajärjestelmää. Tästä pitäisi päästä eroon ja korottaa lakisääteinen vähimmäisturva sille tasolle, että toimeentulotuki, viimesijainen turva, olisi sitten hätäapu, pelastusvene, tilapäiseen apuun.

Jukka Gustafsson /sd:

Arvoisa puhemies! Tuossa jokin aika sitten ed. Pulliainen käytti puheenvuoron, jossa hän lähti liikkeelle siitä, että tästä hallituksen toimintakertomuksesta on lähes mahdotonta löytää mitään kunnon kokonaiskuvaa hallituksen toiminnasta. Sehän on hyvin sektoroitunut, prosenttilukuja, tilastoja sisällään pitävä. Siellä ei ole tehty mitään arvoanalyysejä, kuinka on onnistuttu. Itse asiassa eri asioissa on pelkkiä luetteloita. Tämän tyyppisiähän nämä toimintakertomukset ovat olleet aikaisemminkin, niin että tämä ei ole yksin nyt tämän porvarihallituksen vika, mutta kuitenkin tarvetta ja kaipuuta tällaiseen rehelliseen kokonaiskuvaan on, ja ainakin sitä pitää yrittää tuoda tässä keskustelussa, jota nyt tästä toimintakertomuksesta käydään.

Jos kysyn ja samalla vastaan, että jos ihmisiltä kysyy, mitä he ajattelevat porvarihallituksen toiminnasta viime vuodelta, niin arvioisin, että sieltä nousisi kolme neljä asiaa esille, ilman muuta ensimmäisenä tämä äärimmäisen vakava työttömyystilanne ja ihmisten arvio siitä, että hallitus ei siinä nyt ainakaan parhaalla mahdollisella tavalla ole onnistunut. Kyllä kansalaiset sen ovat huomanneet, että erityisesti hallitus on antanut nuorisotyöttömyyden kasvaa voimakkaasti, lähes räjähdysmäisesti, ja sitten myöskin pitkäaikaistyöttömyyteen hallitus on suhtautunut erittäin nuivakiskoisesti, itse asiassa jakamalla pitkäaikaistyöttömät kahteen kastiin: sellaisiin, joita pyritään saamaan takaisin työelämään, ja sellaisiin, jotka hallitus sitten jättää enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan. Tältä osin meidän sosialidemokraattien kritiikkihän on ollut se, että hallituksen veroelvytys ei ole purrut ja sen takia työttömyys on kasvanut paljon voimakkaammin kuin muuten olisi ollut laita.

Toinen asia, josta ihmiset kuitenkin verrattain paljon puhuvat — osin ovat nyt jo väsyneet siitä puhumaan ja osin toivovat, että vähitellen tämä keskustelu voisi loppua — liittyy minusta erittäin isoon ja vakavaan ongelmaan. Minä kutsuisin, että Suomessa vallitsee tällä hetkellä eräänlainen moraalinen kriisi, joka juontaa juurensa siihen, että kansalaisten luottamus ... On syntynyt epäusko politiikan riippumattomuuteen, kun tämä vaalirahasotku vaan jatkuu ja jatkuu. No, sehän on tosiasiallisesti käytännössä lähes sataprosenttisesti keskustapuolueen ja kokoomuksen ongelma, enkä halua nyt tässä puheenvuorossani lähteä työntämään veistä kenenkään ihon alle sen syvemmälle, mutta suoraan sanoen olen hämmästellyt sitä, ettei arvostamani puolueen, keskustapuolueen, taholta ole voimakkaammin käyty kiinni tähän puoluesihteeri Korhosen kiistatta johtamaan toimintaan. Voisin tehdä retorisen kysymyksen, jonka tein itse asiassa blogissani kolme neljä päivää sitten, minkä takia puoluesihteeri Korhosta keskustan johtavien luottamushenkilöitten taholta lähes suojellaan, että syntyy tällainen käsitys tai näkemys, että näin tapahtuu. Aivan minun puheistani riippumatta, koska tiedän, että on olemassa poliisin esitutkintaprosesseja ja muita, tämä asiahan on meidän sylissämme vielä viikko- ja kuukausikaupalla, ja tältä osin tällainen kansalaisten kokema luottamuspula kohdentuu myöskin muihin puolueisiin ja muihin poliittisiin toimijoihin. On syytä toivottaa keskustapuolueelle nyt sellaista onnenkantamoista, niin kuin nyt olen ymmärtänyt, että osa kandideeraavista puheenjohtajista on toivonut sitä, että ennen keskustan tärkeitä puoluevaltuuston kokouksia saisivat nyt tämän oman pesänsä jollakin tavalla sitten selkiytettyä.

Tässä moraalisessa kriisissä ymmärtääkseni on kysymys myöskin siitä, miten kansalaiset edelleen kokevat elinkeinoelämän johtajien palkat, eläkkeet, kultaiset kädenpuristukset. Vaaditaan kansalaisilta työurien pidentämistä ja matalia palkankorotuksia, ja sitten herrat porskuttavat niin kuin ellun kanat ihan ikään kuin omassa moraalisessa koodimaailmassaan. Uskallan kyllä esittää jo tässä yhteydessä tällaisen, vähän yhteiskuntatieteilijänäkin, arvion, että kyllä tämän hallituksen toimintaa tullaan tosi paljon arvioimaan ja arvostelemaan siitäkin näkökulmasta, että hyvätuloiset eivät ole toistaiseksi näihin talkoisiin osallistuneet, eivät siitä huolimatta, että keskustan ministeri Pekkarinen sitä jo vuosi sitten odotti. Näen, että porvaripuolueet ovat tältä osin osoittaneet, mitä he ovat ja keiden asialla ovat. Esimerkiksi tästä toimenpidekertomuksesta ei löydä mitään analyysiä Sata-komiteasta, miksi se epäonnistui. Hallitus pääsi aloittamaan toimintansa 34 miljardia korkeammalta tasolta kuin edellinen hallitus ja itse asiassa ei löytynyt sen kaltaisia parannuksia toimeentulotukeen, työmarkkinatukeen eikä vastaaviin, viimesijaiseen toimeentuloturvaan. Ne ovat edelleen 10—15 vuotta jäljessä siitä tasosta, mikä se aikanaan oli. Siis huomatkaa, että rahoja on käytetty ne 4 miljardia veronalennuksiin ja 140:tä miljoonaa euroa ei löytynyt työmarkkinatuen tasokorotukseen.

Arvoisa puhemies! Tämä on ehkä nyt vähän synkkää puhetta. Varmaan hallitus on parhaansa yrittänyt, mutta ei ole nyt sitten ainakaan näin sosialidemokraattisen kansanedustajan näkökulmasta yltänyt sen kaltaisiin tuloksiin kuin olisi toivonut. Kyllähän tässä jää käteen se, että tässä on tapahtunut tietynlainen kansan kahtiajako. Tänään viimeksi, kun oli Eduskunnan sydänryhmän 25-vuotisjuhlaseminaari, niin tulivat vahvasti esille nämä tuoreet tutkimustulokset, miten kansalaisten terveyserot ovat kasvaneet, miten köyhyys on lisääntynyt, erityisesti lapsiperheiden köyhyys, ja miten hallituksen kuntapolitiikka on johtanut siihen, että monet kunnan asukkaat kokevat, että heidän peruspalvelujaan on heikennetty. Nyt on vaan pakko sanoa asiat sillä tavalla kuin ne tässä itse kukin kokee, ja kovin hyvää todistusta nyt viime vuoden kohdalta hallitukselle ei voi antaa. Kun itse nyt vielä olen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja, niin täytyy nyt todeta se, että kyllähän tämä aktiivisen työvoimapolitiikan alasajo on armottoman iso synti hallitukselta. Tämän tilaston mukaan, jonka Oecd teki, Suomi on siellä kahden kolmen maan joukossa, jotka ovat heikoimmin hoitaneet aktiivista työvoimapolitiikkaa. On kohdeltu minusta raukkamaisesti meidän nuorisoamme ja pitkäaikaistyöttömiämme, ja se on minusta ehkä tämä kaikkein isoin miinus hallituksen toimille viime vuodelta.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Tästä Hallituksen toimenpidekertomuksesta vuodelta 2009 voidaan tietysti ajatella monin tavoin. Minä ajattelen niin, että se on hyvä hakuteos moniin asioihin, se on erittäin hyvä tarkastelu menneistä tapahtumista, ja ilman tätä kirjaa ei tätäkään määrää tietoa meillä olisi. Täällä on monia tapahtumia, jotka eivät ole menneet niin kuin tarkoitettiin, se on ihan selvä, ja menneitä voi aina arvostella hyvin monin tavoin.

Mutta jos tätä halutaan paremmaksi, pitää tietysti silloin kysyä, miten tämä koko prosessi muutettaisiin paremmaksi. Tätä on viimeisten 5—10 vuoden aikana minusta kyllä huomattavasti terävöitetty, ja sillä lailla tämä minusta pitää edelleen osittain paikkansa, vaikka siinä sektorikohtaisesti on kaikenlaista, kuten jokainen tietää, puuttuu tai ei ole mennyt niin kuin tarkoitettiin, ja poliittisesti hallitus ja oppositio voivat keskenään niistä kinastella. Mutta itse asiassa tästä lähtikin minun ajatukseni, jonka takia halusin vaivata teitä hetken aikaa.

Filosofi Pekka Himanen, professori, kirjoitti kirjan Kukoistuksen käsikirjoitus, ja se nyt ei ollut mikä tahansa kirja. Minä olen sitä ennenkin täällä siteerannut ihan sen vuoksi, että se on selvitys, jonka ovat tilanneet pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja kulttuuriministeri Stefan Wallin. Se on valtioneuvostolle pyydetty selvitys, ja tietenkin tämän selvityksen, on se oikeastaan minkälainen tahansa, pitäisi johtaa joihinkin jatkotoimiin joltain osin.

Suuri kysymykseni ja oma pieni ajatukseni nyt onkin, miten se voisi muuttaa tämän hallituksen toimenpidekertomuksenkin luonnetta. Himasen ajatuksista osan pitäisi soljua jo seuraavassa hallitusohjelmassa mukaan, sen pitäisi sitä kautta tulla esille valiokuntatyöskentelyyn ja näkyä sitten toimenpidekertomuksessa aikanaan. Siinä, arvoisa puhemies ja hyvät kollegat, näen, että olemme kyllä tosi ison asian edessä. Mutta tämä pitäisi ottaa vakavasti, koska muistakaa nyt, kuka tämän kirjasen, selvityksen, tilasi, minkälainen mies sen on kirjoittanut ja minne kaikkialle se on jaettu, meillekin täällä jokaiselle. Kuinka moni teistä on lukenut sitä edes osittain lävitse? (Ed. Gustafsson: Olen!) Minä en ole kokonaan lukenut sitä ollenkaan mutta osittain olen kerinnyt ja haluan siteerata täältä muutamia asioita.

Hän esimerkiksi sanoo: "Vanha politiikka on tullut tiensä päähän. Nyt tarvitaan uusi yhteiskunnallinen suunta, jossa kehityksen perimmäinen päämäärä on arvokas elämä." Siis se on kuitenkin lähellä kaikkia meitä, jokaista kansalaista. Hän perustelee sitä hyvin monin asioin, ja hän kertoo tämän raportin alussa, että hän perustaa omat ehdotuksensa, jotka ovat aika suuria, tutkimuksiinsa. Tässä ei ole tarkoitus, että raportti olisi jonkinlainen "kaikenkattava esitys yksityiskohtaisine toimenpideohjelmineen vaan pikemminkin suurten linjojen hahmotus". Sehän antaa vapaat kädet poliittiselle toimijalle tai paljon suuremman mahdollisuuden kuin että olisi tämmöinen tik-tak-luettelo vaan, mitä pitää tehdä.

Mutta jos eduskunta ja tuleva hallitus, osin nykyinenkään, eivät pysty tätä kirjaa millään lailla ottamaan tosissaan, eivät täältä lainaamaan mitään idean ideaa, eivät ajatustakaan, niin kyllä minä kysyn vielä enemmän kuin koskaan ennen, mitä näillä meidän selvityksillämme sitten yleensä on järkeä. Ne maksavat aika paljon. Aiheuttavatko ne edes keskustelua? Sitä on aika vähän täällä tämän kirjasen ympäriltä käyty.

Hänen yhteenvetonsa perustuu tutkimuksiin, jotka on siinä hänen kirjassaan sivuilla 20 ja 21 lueteltu. Minä en niillä teitä vaivaa sen enempää, mutta siteeraan samaa asiaa uudestaan, josta puhuin täällä myöskin kyselytunnin yhteydessä ohimennen. Tämä on Himasen omaa tekstiä hänen kirjastaan meidän työelämästämme, tuottavuudesta, koko tulevaisuudesta ja suomalaisen yhteiskunnan ylläpitämisestä, bruttokansantuotteen noususta, mistä tahansa sektorista. Hän on todennut tutkimuksissaan, että "Suomi voi ratkaista haasteensa vain uudistamalla laajasti toimintakulttuuriaan". Se on kuulkaa Härmässä paljon tehty, tämä on minun oma lisäykseni tähän väliin, jos toimintakulttuuria laajasti uusitaan. Ja hän jatkaa: "— tai toisin sanoen rakentamalla sen parhaimmillaan ilmenneille elementeille. Suomen 2010-luvun kukoistuksen edellyttämät pidemmät työurat ovat mahdollisia vain, jos meillä on maailmanlaajuisesti edelläkävijämäisen työkulttuurin uudistuksen ansiosta tarjolla paremmat työurat. Tiedämme, että pelkkä työuran pidentäminen ei riitä, sillä nykyään suomalaiset eivät jaksa tai viihdy työelämässä kuin hieman yli 59-vuotiaiksi. Tarvitsemme työkulttuuria, jossa ihmiset pystyvät tuntemaan voivansa hyvin. Pelkkä mekaaninen työuran pidentäminen ei ole ratkaisu myöskään siksi, että samalla tarvitsemme työssä luovuuden kautta uusia kasvun ja tuottavuuden lähteitä.

Oppimiskulttuurin lisäksi siis myös työkulttuurin on uudistuttava. Tämä on koko Kukoistuksen käsikirjoituksemme välttämätön peruspilari."

Tämä teksti on sivulla 141 professori Pekka Himasen kirjassa Kukoistuksen käsikirjoitus. Se on sopiva yleisotsikko minkä tahansa valiokunnan työskentelylle, minkä tahansa hallituksen, minkä tahansa ammattiyhdistysliikkeen, minkä tahansa yhteiskunnallisia ajatuksia tai muita eteenpäin vievien organisaatioiden ihmisille. Jos täältä ei imetä sitä uutta, niin meillä vanhat tavat menettelyineen jatkuvat, meillä jatkuu silloin ihan samanlainen hallituksen toimenpidekertomus kuin tähänkin asti ja todennäköisesti puhutaan samanlaisia puheenvuoroja joka kerta niin kuin tähänkin asti.

Meillä on todellinen mahdollisuuksien paikka. Me hoemme, puhumme kaikki hyvin mielellämme innovaatiosta, uudesta tiedosta, tk-määrärahoista ja vaikka mistä vastaavasta, mutta miten me saamme tämän kaiken lävitse? Himanen ilmeisesti itsekin ymmärtää, että tämä on enemmän kuin haasteellinen asia, sillä sivulla 173 hän irvailee intialaisen Gandhin ajatuksin: "Gandhi kuvasi hyvin tien, joka uusien asioiden yrittäjän on kuljettava: Ensin sinut sivuutetaan. Sitten sinulle nauretaan. Sitten sinua vastustetaan. Ja silloin oletkin jo voittanut." — Ainakin osittain olet voittanut.

Se on aikamoista tekstiä, arvoisa puhemies, meillä tässä Suomessamme, jossa me olemme enemmän kuin suurten vaihtojen edessä. Jos me olemme vaan reaktiivisia, ei tule mitään. Meidän täytyy olla aivan toisella lailla proreaktiivisia, ja siinä mielessä olen vaan tämän puhunut, en vastustaen toimenpidekertomuksia jatkossa, ne ovat enemmän kuin tärkeitä papereita. Mutta suuri kysymys, jos nyt Himasta vähänkään oikein ymmärrän, on se, miten näitä selvityksiä, jotka ovat hyvätasoisia, jatkossa käytetään oikein ja tehokkaasti.

Maria Guzenina-Richardson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Täytyi sen takia pyytää tämä vastauspuheenvuoro, että ed. Akaan-Penttilä puhui todellakin erittäin viisaasti. Nimenomaan ihmisarvon kunnioittaminen, kokonaisvaltainen päätöksenteko, syy—seuraus-suhteiden ymmärtäminen — jos niitä ei saada nyt 2010-luvulla päätöksentekoon, niin täytyy kysyä, onko meistä aidosti päättäjiksi, koska meidän pitää ymmärtää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Meidän velvollisuutemme on pitää myöskin huolta siitä, että meillä yhteiskunnassa vallitsee yhteiskuntarauha, joka perustuu juuri sellaiselle päätöksenteolle, jossa on ymmärretty, että jos toisaalla on epätasapainoa, niin se aiheuttaa epätasapainoa myös toisessa päässä ja silloin yhteiskunnassa ei voida hyvin.

Tuula Väätäinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Toimenpidekertomus sisältää todella paljon asioita, ja hyvin laajasti on aiheesta keskusteltu. Nostan esille yhden asian koskien sotainvalidien korvausturvaa.

Jo vuonna 2002 eduskunta on edellyttänyt, että työkyvyttömyysasteprosenttia sotainvalidien osalta voitaisiin alentaa tai poistaa se kokonaan. Viime vuosina asiassa on kyllä edetty myönteiseen suuntaan, edellisen kerran vuonna 2008, mutta nyt tämän koko esityksen lopussa hallitus sitten toteaa, että asia ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Eli käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sotainvalidien osalta haitta-aste säilyisi nykyisellään eikä enää tähän asiaan palattaisi, jos eduskunta tämän hyväksyisi.

Toivon, että jatkokäsittelyssä tähän asiaan palataan ja nimenomaan tämä asia korjattaisiin sille tasolle, mitä eduskunta on edellyttänyt. Ehkä tämä on esimerkki siitä, mitenkä hallitus suhtautuu niihin ihmisiin ja niihin ihmisryhmiin, jotka ovat kaikkein vaikeimmassa asemassa täällä yhteiskunnassa. Yksi ryhmä on sotainvalidit, jotka ovat iäkkäitä ihmisiä ja kärsineet sodasta lähtien näistä ongelmista, mitä heillä on.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! Kun toimenpidekertomusta katselee, tuntuu siltä, että se kertoo oikeastaan paljon enemmän rivien välissä kuin niillä riveillä. Olen itse joutunut ihmettelemään kaikissa niissä poliittisissa päätöksissä, joita vuonna 2009 tehtiin, kuinka pitkään omat niskanikamat tätä pään pyörittelyä kestävät. Samoin olen miettinyt, kuinka paljon leukaluita kolskuttelee näissä illan keskusteluissa; sen verran erikoista politiikkaa on tehty. Nostan esiin kolme esimerkkiä ja ajattelen, että kyllä meillä on näillä kolmellakin kriisillä koko poliittinen avaruus pilattu.

Ensinnäkin talouskriisi, joka meillä vahvasti on ollut päällä koko vuoden 2009, on osoittanut, että hallitus on ollut täysin kyvytön hoitamaan tällä veroelvytyksellä sitä, että pyörät tässä yhteiskunnassa lähtisivät pyörimään. Veroelvytys kerta kaikkiaan ei toimi, ja se on nyt todistettu monella tavalla. Kyllä minusta on hyvin pelottavaa se, että meidän alijäämämme on kasvanut sille tasolle kuin on kasvanut. Me olemme mielellämme moralisoineet nyt Kreikkaa ja olemme moralisoineet Baltian maita, että kyllä siellä menee huonosti, mutta meillä menee paljon huonommin kuin keskimäärin eurooppalaisilla ja esimerkiksi saksalaisilla. Minusta meidän alijäämämme kasvu jo vuonna 2009 on hälyttävän korkealla.

Työllisyyskriisi on osoittanut sen, että tämä hallitus ei ole pystynyt pääsemään tästä tempputyöllistämismantrastaan eroon. Nämä tukitoimet ovat jääneet niin alhaiselle tasolle, että jopa taantumaa ennen meillä oli enemmän toimia. Se kertoo hyvin tästä linjasta. Se täytyy sanoa tietenkin, että kyllä se jotain kertoo, jos Oecd:n tutkimuksessa Suomen jälkeen vain Belgia käyttää vähemmän rahaa näihin tukitoimiin.

Aivan viimeiseksi, puhemies, totean, että kaikkein pahin musta pilvi, niin kuin ed. Kantola täällä totesi, on tämä Kms-kriisi, joka syö koko hallituksen uskottavuuden. Tämähän oli koko vuoden 2009 jo päällänsä.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun käsittelyssä on Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2009 ja puheenvuoron ovat käyttäneet suurimman oppositiopuolueen kaksi varapuheenjohtajaa, suurimman oppositiopuolueen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, suurimman oppositiopuolueen valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja, niin tästä voi tehdä omat johtopäätöksensä.

Voisi tietysti olla parempi, että tänne ei olisi tullut, mutta ed. Gustafsson puheenvuoronsa alkuun totesi, että tästä toimenpidekertomuksesta ei oikein löydä kokonaiskuvaa, ja peräsi sitä, että olisi rehellinen kokonaiskuva siitä tilanteesta, mitä vuonna 2009 on tapahtunut. Sitten meille on maalattu täällä erityisesti sosiaaliturvan osalta tilanne, josta on kyllä pakko sanoa, että jos sanaa rehellinen tässä yhteydessä käytetään, niin sitä kannattaisi edes yrittää toteuttaa.

Ei meidän tarvitse toinen toistamme ruveta opettamaan. Meillä on painotuseroja keskustan ja sosialidemokraattienkin välillä siitä, miten meidän sosiaaliturvajärjestelmäämme tulisi kehittää. Sosialidemokraattien sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntavastaava Anneli Kiljunen toteaa jokseenkin suoraan lainaten, että Sata-komiten työ oli sitä sun tätä, ja ed. Gustafsson totesi Sata-komitean työstä, että ei ole analysoitu, miksei Sata-komitea onnistunut. Molemmat puhujat ja muutamat muutkin puhujat ovat täällä todenneet, että se onnistumattomuus heidän mielestään — tämä on nyt minun tulkintani, korjatkaa, jos olen väärässä — peilautuu sitä vastaan, että työmarkkinatukeen ja työttömän peruspäivärahaan ei löytynyt 140:tä miljoonaa. Kun perättiin rehellisyyttä, niin ihan senkin takia tulin tänne pönttöön, että tähän keskusteluun jäisi sekin näkökulma.

Vuositasolla jo tehdyillä päätöksillä tullaan käyttämään sosiaaliturvaan hieman yli 500 miljoonaa euroa lisää rahaa, hieman yli 500 miljoonaa euroa lisää rahaa jo tehdyillä päätöksillä ja niillä päätöksillä ja ratkaisuilla, joista on jo sovittu. Kun perätään rehellisyyttä, niin voisi edes yrittää sitä, että myös tämän toisen puolen tuo esiin. (Ed. Gustafsson: Paljonko työmarkkinatuki ja viimesijainen toimeentulotuki nousevat?)

Toisekseen minun on helppo yhtyä ed. Kantolan, sosialidemokraattisen puolueen varapuheenjohtajan, kommenttiin siitä, että meidän vähimmäisturvamme tason tulisi olla sellaisella tasolla, ettei toimeentulotukea tarvittaisi lainkaan. Toimeentulotuen tulisi olla se viimesijainen etuus. En lähde historiaan, mutta tämän keskustelun yhteydessä haluaisin mielelläni kuulla, mitä ed. Kantola vähimmäisturvalla ja vähimmäisturvan tasolla tarkoittaa. Kokemukseni politiikasta ja työstä tässä eduskunnan istuntosalissa on toki vajavainen, kun se on vasta reilun 13 vuoden mittainen, mutta omalla kohdallani, jos minä olen oikein ymmärtänyt, tähän asti se vähimmäisturva, mistä sosialidemokraatit puhuvat ja mistä keskusta puhuu, on ollut hieman eri vähimmäisturvaa.

Mutta ei siinä mitään, näillä sanoillahan pärjätään, ja kun tätä illan asentoa on kuulostellut, missä nyt mennään, niin ymmärrän kyllä, että tykit ovat tulevaan päin, niin kuin tietysti tässä vaiheessa vaalikautta pitää ollakin. Mutta jossain kohtaahan tulee sekin aika taas, kun joudutaan ihan oikeasti kirjoittamaan auki, mitä me itse kukin tuolla vähimmäisturvalla tarkoitamme.

Me kävimme muutama viikko sitten välikysymyskeskustelun perusturvasta ja siitä vähimmäisturvan tasosta, joka tässä maassa on, jolla pitäisi tulla toimeen. Kyllä tuo keskustelu minua avarsi hyvinkin paljon, muun muassa siinä, että sanat vähimmäisturva ja perusturva ovat tulleet suurimman oppositiopuolueen sanankäyttöön, mutta edelleenkin niiden sisällön osalta ollaan hieman eri linjoilla. Tämä ei koske kaikkia, myönnän sen. Sosialidemokraateistakin löytyy iso joukko edustajia, jotka ovat aidosti huolissaan siitä, millä pienimmän eläketulon varassa elävät tulevat toimeen, millä kaikkein pienimpien päivärahojen varassa elävät tulevat toimeen. Mutta odotan mielenkiinnolla niitä linjauksia, millä tuleviin koitoksiin, vuoden 2011 koitoksiin, lähdetään, miten tämä vähimmäisturva ja perusturva ihan oikeasti avataan.

Sitten, arvoisa rouva puhemies, minun ei ole tarpeen puolustaa yhtään keskustalaista, heidän tekemättä jättämisiään tai heidän toimenpiteitään tilanteessa, jossa kiistämättä ollaan, ja aletaan olla ajassa, jossa on uhka koko poliittiselle järjestelmälle siinä, miten vaalirahoitukseen liittyvät asiat käsitellään. Mutta kun tällä foorumilla, eduskunnan puhujapöntössä, näistä asioista puhutaan, niin kyllä sellainen kaino toive on, että kun oikein vakaumuksen rintaäänellä aletaan paasata, niin olisi hyvä, että se oma pesäkin olisi sellainen, että se kestää kaikki arvostelut ja arvioinnit.

Sanon uudemman kerran ja ihan varmuuden vuoksi nimellä. Minulla ei ole mitään tarvetta lähteä edustamani puolueen puoluesihteeriä puolustamaan tai hänen tilannettaan muuksi muuttamaan siitä, miltä se näyttää tai mitä se todellisuudessa onkaan. Mutta kyllä hieman kannattaisi miettiä sitäkin, että tämä on ollut ja tämä on meidän yhteinen ongelmamme. Me törmäämme siihen tavan takaa. Se, millaisiin keskusteluihin itse kukin tuolla niin sanotulla kentällä joutuu, sehän on hieman riippuvainen siitä, eikä vaan hiemankaan, kenen kanssa keskustelee. Ymmärrän sen, että sosialidemokraattien osalta paine tulee jostain suunnasta. Omalta kohdaltani olen joutunut useita kertoja vastaamaan siihen kysymykseen, että kun on käyty miljoonien kampanjoita tai yksittäisten edustajien kohdalla kymmenientuhansien eurojen kampanjoita, mitenkäs ne muut ovat sitten rahansa keränneet.

Sitten, arvoisa rouva puhemies, ihan viimeiseen asiaan. Minusta ed. Kantola otti yhden aivan keskeisen asian esille. Meillä monet sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset odottavat sitä hetkeä, että tässä maassa saadaan tietojärjestelmät siihen malliin, että tieto kulkee. Eduskunta sääti vuonna 2007 voimaan tulleen lain, jossa Kelalle annettiin rooli lähteä viemään terveydenhuollon potilasrekisteriä eteenpäin. Neljä vuotta on kulunut, ja rahaakin on palanut, ja tänään viimeimmäksi olen ollut tilaisuudessa, josta jäi sellainen kuva, että kyllä meidän pitää säätää — oma lopputulokseni ja johtopäätökseni on jo se, että meidän pitää säätää — sellainen laki, jossa poliittisella tasolla päätetään, millaiseen malliin nuo sosiaali- ja terveydenhuollon rekisterit pitää saada.

Tällaiselle tietotekniikkaa vähemmän tuntevalle on tullut sellainen olo saatujen selvitystenkin perusteella, että prosessia, jossa on oltu lain voimaan tullessa ja josta piti tulla valmista viiden vuoden kuluessa eli jossa meillä pitäisi olla ensi vuonna maan kattava järjestelmä, on kyllä johdettu. Mutta kuka on johtanut, kun euroja on mennyt yli 20 miljoonaa ja on sovittu, että lisää rahaa tulee?

Kyllä meidän pitää asettaa tässä tietojärjestelmien osalta sellainen maali, johon kerta kaikkiaan mennään, eikä niin, että siinä ovat ohjaajina ne, tässä tapauksessa lainausmerkeissä ohjaajina, joiden taloudellisissa intresseissä näitten asioitten eteenpäinsaattaminen on. Jos me olemme johonkin terveydenhuollossamme liittyen Paras-hankkeeseenkin haaskanneet, käytän tätä sanaa, taloudellisia voimavaroja, niin kyllä se on tietotekniikka. Se on saatava sellaiseen asentoon, että meillä toteutuu esimerkiksi terveydenhuoltolain yksi aivan keskeinen asia, joka tulee olemaan potilaitten valinnanvapaus terveydenhuollossa. Ei se tule onnistumaan niin pitkään kuin meillä ei ole sellaisia tietojärjestelmiä, joissa potilastiedot liikkuvat vapaasti.