Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan henkilövahingon, elatuksen menetyksen ja kärsimyksen korvaamista koskevien vahingonkorvauslain säännösten uudistamista. Mielestäni hallituksen esitys selkeyttää nykyisin voimassa olevaa vahingonkorvauslainsäädäntöä. Hallituksen esitys merkitsee myös sitä, että surmansa saaneen läheisten korvaussuoja laajenee. Myös henkilöön kohdistuvien loukkausten aiheuttamien kärsimysten korvattavuutta ehdotetaan laajennettavaksi. Puutun lyhyehkösti kärsimyksen korvaamiseen.

Meillä on vuoden 1999 helmikuun alusta alkaen ollut voimassa vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §, jonka 1 momentin mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Oikeus korvaukseen edellyttää kuitenkin, että kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta.

Kun tätä 5 luvun 4 a §:ää säädettiin, totesi lakivaliokunta, että kysymyksessä on joustava säännös, jonka rajaukset jäävät oikeuskäytännön varaan. Soveltamiskäytännössä rajaukset ovat olleet mielenkiintoisia erityisesti lapsille kärsimyksestä suoritettavan korvauksen osalta. Viittaan lyhyesti kolmeen oikeustapaukseen.

Ensimmäisessä tapauksessa oli surmattu viiden kuukauden ikäisen lapsen isä. Käräjäoikeus katsoi, että vaikka lapsi ei ollut voinut ymmärtää isänsä kuolemaa tässä vaiheessa, niin koska tieto isän väkivaltaisesta kuolemasta kuitenkin aikanaan tuli aiheuttamaan hänelle henkistä kärsimystä, lapsi oli oikeutettu korvaukseen. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion. Korkein oikeus puolestaan katsoi, että vaikka jo sylilapsen tiedetään reagoivan perhettä kohdanneeseen murheeseen, on ilmeistä, ettei viisikuukautinen lapsi kykene ymmärtämään vanhemman poissaoloon johtaneita syitä. Korkein oikeus kumosikin hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot, ja täten lapsi ei ollut oikeutettu saamaan korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Toisessa tapauksessa hovioikeus katsoi päinvastoin kuin käräjäoikeus, että puolitoistavuotias isänsä väkivaltaisesti menettänyt lapsi oli oikeutettu korvaukseen. Korkein oikeus kumosi tämänkin päätöksen katsoen, ettei myöskään puolitoistavuotias lapsi kykene ymmärtämään vanhemman poissaoloon johtaneita syitä.

Kolmannessa tapauksessa 4- ja 5-vuotiaat lapset olivat korkeimman oikeudenkin mukaan oikeutettuja korvaukseen vanhemman väkivaltaisen kuoleman aiheuttamasta kärsimyksestä.

Siis lapsi jossain puolentoista ja neljän vuoden välissä on riittävän kypsä ymmärtämään vanhemman väkivaltaisen poismenon ja täten oikeutettu korvaukseen kohtaamastaan kärsimyksestä.

Tässä joutuu väkisinkin kysymään, pitäisikö lainsäätäjän tehdä lain perustelussa tarkempia rajauksia kirjoittamansa lakipykälän tulkintaohjeiksi. Voidaan myös kysyä, että kun on tehty se oikeuspoliittinen ratkaisu, että rikoksen uhrin läheisille ryhdytään maksamaan kärsimyskorvausta, niin eikö perusteltua olisi korvata kärsimyksestä myös silloin, kun joku on joutunut poikkeuksellisen raa’an seksuaalisen tai muun väkivallan kohteeksi. Olisiko siis tämän pykälän sisältö tullut ottaa uudelleen tarkasteltavaksi tämän lakiesityksen yhteydessä? Näin ei nyt kuitenkaan tehdä. Ainoastaan 4 a §:n 2 momentti ehdotetaan poistettavaksi.

Hyvänä tässä hallituksen esityksessä pidän esitystä 4 b §:ksi, jossa säädetään surmansa saaneen läheiselle kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneen henkilövahingon perusteella suoritettavasta taloudellisen menetyksen korvauksesta. Tämä säännös merkitsee selkeää korvaussuojan laajenemista. Kärsimyksen korvattavuuden alan laajentamista nykyisestä merkitsee myös lakiehdotuksen 6 §:n uusi muotoilu. Paitsi ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksesta myös merkittävästä puuttumisesta yksilön henkiseen koskemattomuuteen voi seurata korvausvastuu. Korvattavuuden edellytyksenä ei enää jatkossa ole, että loukkaus on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla. Tämä on, arvoisa puhemies, mielestäni merkittävä muutos kärsimyksen korvattavuuden edellytyksiin. Pidänkin tätä hallituksen lakiesitystä pääosin toteuttamiskelpoisena.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Kuten ed. Kallio totesi, tämä hallituksen esitys on monelta osin tarpeellinen, ja oikeuskäytäntöjen valossa, kun tätä esitystä lukee, läheisten korvaussuojan parantamisen osalta uskoisin näin, että se selkeyttää nykyisin voimassa olevaa tilannetta nimenomaan surmaamisrikosten yhteydessä, koska oikeuskäytäntö on ollut jonkin verran horjuvaa.

Myöskin täällä tarkemmin 6 §:ssä määritellään loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä annettavasta korvauksesta. Itse pidän tätä hyvin selkeyttävänä verrattuna siihen, mitä se tällä hetkellä on ollut. Toivon, että asianomaisessa valiokunnassa hyvinkin tarkkaan mennään näitä lävitse.

Siihen, mitä ed. Kallio totesi tästä: minun mielestäni kyllä valiokunta voisi jonkinlaista tulkintaohjetta oikeudelle antaa, kun on kuullut asiantuntijoita. Nykyinen tilanne tältä osin on ollut kyllä aika huolestuttava nimenomaan sen johdosta, että kun varsinaisia tulkintaohjeita ei ole ollut, niin alioikeuksien päätökset ovat vaihdelleet aika tavalla.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Todellakin tämä lakiesitys näyttäisi selkiyttävän sitä tilannetta, mikä meillä tältä osin on. Mutta se kaikkein suurin ongelma, jota kansalaiset eivät ymmärrä, ei ainakaan minun alustavan tarkastukseni perusteella täältä löydy eikä poistu. Meillä on se moneen kertaan esille noussut ongelma, että vaikka oikeuslaitos korkeinta oikeutta myöden rikostapauksessa määräisi esimerkiksi 10 000 euron korvauksen, kun syyllinen on maksukyvytön, niin kuin tavattoman usein näissä rikoksissa on, silloin Valtiokonttori maksaa kärsineelle tänä päivänä ilmeisesti enintään 3 500 euroa. Jos on oikeuden päätös, että oikea korvauksen määrä olisi esimerkiksi 10 000 euroa tai jopa enemmänkin, kuitenkin tilille tulee 3 500 euroa enintään. Tätä ihmiset eivät ymmärrä, miksi Valtiokonttori vain yksinkertaisesti toteaa, että oikeuslaitoksen päätöksellä ei ole merkitystä, ja korvataan valtion varoista kärsineelle tämä rajoitettu määrä. Jos rikokseen syyllistynyt on hyvätuloinen ja varakas, häneltä tietysti saadaan koko summa, mutta samanlaisen kärsimyksen kokenut joutuu maksukyvyttömän kysymyksessä ollen tyytymään tähän pieneen korvaukseen. Tärkeää on todella se, että henkinen kärsimys otetaan myös mukaan ja laajennetaan tätä tältä osin, mutta valiokunnan tulisi nyt tarttua tähän asiaan, mistä mainitsin ja mihin ed. Aittoniemen kanssa monet kerrat viime ja edellisillä kausilla olemme kiinnittäneet vakavaa huomiota. Tätä ongelmaa ei tämä korjaa, ja se on ihmisten ymmärryksen ulkopuolella.