12) Laki kotikuntalain 3 §:n muuttamisesta
Päivi Räsänen /kd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä on nyt tämän
päivän osalta neljäs lakialoitteeni.
Tämä on asia, jota olen aiempina vaalikausina
esittänyt useaan kertaan, ja se liittyy kotikuntalain muuttamiseen.
Todellakin toivon ja kiirehdin sitä, että hallitus
tässä tarttuisi toimeen.
Ehdotan, että kotikuntalakia muutettaisiin niin, että sosiaali-
ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai vastaavissa
olosuhteissa asuvan henkilön kotikunnaksi tulee hoitolaitoksen
sijaintikunta tietyin edellytyksin ja kotikunta muuttuu, jos henkilö itse
niin haluaa ja hänellä on perhesuhteidensa perusteella
kiinteä yhteys kuntaan.
Tällä hetkellähän olemme
tilanteessa, jossa laitoksessa asuva henkilö, esimerkiksi
vanhusten- tai vammaisten- tai lasten- ja nuortenhuollon laitoksessa
asuva henkilö ei voi päättää omasta kotikunnastaan.
Kotikuntalakiin otetun rajoituksen taustalla on keskeisesti kuntatalous
takana, eli pelätään sitä, että hoitoa
ja huoltoa tarjoavien kuntien talous ei kestäisi sitä,
että niiden alueella sijaitsevissa laitoksissa asuvat henkilöt
siirtyisivät kunnan asukkaiksi. Kuitenkin meillä perustuslain
mukaan ihmisellä tulisi olla oikeus valita oma kotipaikkansa.
Erityisen tärkeää olisi se, että myös
laitoksessa asuvalla henkilöllä olisi mahdollisuus
muuttaa asumaan omien läheistensä ja rakkaittensa
lähelle samalla paikkakunnalle, jolloin esimerkiksi vanhusten
osalta niihin viimeisiin elinvuosiin tulisi enemmän mukaan
inhimillisyyttä. Sen vuoksi tässä aloitteessa
ehdotan, että henkilö voisi halutessaan muuttaa
kotikunnakseen laitoksen sijaintikunnan, jos hänellä on
sinne perhesuhteidensa puolesta kiinteä yhteys. Perheellä tässä tarkoitan
puolisoa, vanhempaa, lasta tai sisarusta.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Toivon, että hallitus voi toimia
asiassa tämän aloitteen osoittamaan suuntaan.
Ed. Räsänen on tänään
tehnyt hyvää työtä, lukuisia
hyviä aloitteita paremman yhteiskunnan puolesta. Hän
on aivan erityisesti maininnut perustuslain täällä,
asian, josta kuitenkin aivan liian harvoin puhutaan sillä vakavuudella,
mikä sille kuuluu.
Tämä esitys, että myös laitoksessa
oleva henkilö voi valita kotikunnakseen sen, missä on
perhettä, eli puoliso, vanhempi, lapsi tai sisarus, on mielestäni
hyvä. Se on inhimillinen. Kannattaisi kuitenkin miettiä uudelleen
niitä laskelmia. Ehkä se kuitenkin olisi taloudellisempaa
hoitaa laitoksessa olevat henkilöt lähellä näitä välittäviä ihmisiä,
kun ajatellaan, että työssä käyvät
lapset voisivat käydä auttamassa kyseistä henkilöä.
Ehkä voitaisiin kuitenkin jossakin kohtaa sitten myös saada
hoitoa inhimillisemmäksi, tasokkaammaksi ja ehkä myös
osaltaan edullisemmaksi.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Muistutan vielä siitä,
että kun tätä lakia aikanaan säädettiin,
niin tätä laissa asetettua rajoitusta nimenomaan
laitoksessa asuvien henkilöiden osalta pidettiin väliaikaisena.
Esimerkiksi vuonna 1993 hallintovaliokunnan mietinnössä lausuttiin, että tulevaisuudessa
laitoshoidossa olevien asemaa koskevaa muuta lainsäädäntöä on
tarpeen korjata siten, etteivät asuinpaikkaan liittyvät
taloudelliset seikat tosiasiallisesti rajoittaisi henkilön
kotikunnan määrittämistä. Todellakin
näihin päiviin saakka kansalaisten perusoikeuksia
on rajoitettu niin, että he eivät ole voineet
muuttaa, jos ovat laitoksessa asuvia, sinne, minne haluaisivat.
Jouko Laxell /kok:
Arvoisa puhemies! Olen myös ed. Räsäsen
aloitteesta samaa mieltä, että siinä on
järkevyyttä, siinä on ennen kaikkea inhimillisyyttä ja
myöskin taloudellisuutta.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan ottaa esille sen asian, että kun
kunnat Suomessa nyt yhdistyvät ja hakevat yhteistyötä,
niin toisaalta on aika huvittavaa seurata, että varmasti useassa
kunnassa ihan huomaamatta näitten laitoksissakin olevien
ihmisten kotikunta muuttuu, kun kunnat sulautuvat yhteen. Eli kyllä tässä pakostakin
tulee kehitystä, sitä ei voida estää.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa puhemies! Muistutan vielä, että valtakunnallisesti
tarkastellenhan laitoksessa asuvien hoito ei tule sen kalliimmaksi,
hoidetaan heidät sitten lähellä omaisiaan tai
kaukana heistä. Toki joidenkin yksittäisten kuntien
kohdalla voi tulla ongelmia enemmän kuin toisten kuntien
osalla, mutta kyllä valtiovalta voi tässä yhteydessä myös
tasata näitä kuntien kustannuksia, jos tällainen
inhimillinen laki säädettäisiin.
Keskustelu päättyi.