Petri  Salo  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä istunto on siinä mielessä aika historiallinen, että lähetekeskusteluun tulee jo toinen lakialoite, jossa on tänä iltana ollut useampi kuin sata allekirjoittajaa eli eduskunnan enemmistö. Olen miettinyt, mistä se mahtaa johtua, koska tämän lakialoitteen nimien keruu kesti ehkä noin kuusi tuntia ja sen jälkeen noin 111 kansanedustajaa oli sen allekirjoittanut. Kaikista muista eduskuntaryhmistä sain nimiä, paitsi vihreistä en saanut tähän jostain syystä kannatusta.

Viime päivinä on tehty tutkimuksia siitä, miten suomalaiset asennoituvat muun muassa rikoksentekijöiden kuolemanrangaistukseen. Panin merkille, että tilanne on aika huolestuttava. Lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä, että jopa kuolemanrangaistus olisi sallittava. Viimeinen teloitus Suomessa on ehkä tehty 1800-luvulla. Halusin tämän esimerkin vain tuoda siksi, että näyttää siltä, että sekä kansanedustajilla että myös kansalla on tullut mitta täyteen rikollisuuden kasvussa ja sen kehityksessä ja raaistumisessa.

Tällä lakialoitteella pyritään parantamaan rikoksen uhrin asemaa. Me Suomessa olemme tehneet varmasti hyvin paljon hyvää lainsäädäntöä rikoksentekijän aseman parantamiseksi. Meillä on sovittelua. Meillä on yhteiskuntapalvelua. Meillä on ehdollisia tuomioita, ja vankilassa olevien rikollisten määrä on voimakkaasti laskenut. Sen sijaan kuitenkin rikosten määrä Suomessa on kasvanut ja rikokset raaistuneet. Tällä lakialoitteella pyritään parantamaan nimenomaan rikoksen uhrin asemaa silloin, kun rikoksentekohetkellä tai siihen läheisesti liittyvässä tilanteessa ollaan, koska viime päivinä on tullut esille tilanteita, joissa rikoksen uhri on jopa joutunut maksamaan vahingonkorvauksia rikoksentekijälle.

Tällä lakialoitteella ei siis pyritä millään tavalla tuomaan Suomeen sellaista järjestelmää, jota kutsutaan amerikkalaismalliseksi ja joka ei olisi sellaista oikeusjärjestelmää, jota me länsimaissa ja Suomessa olemme kauan jo kunnioittaneet. Tällä lakialoitteella ei myöskään haluta antaa minkäänlaista signaalia siitä, että Suomessa hoidettaisiin rikollisuutta lisääntyvällä väkivallalla, enkä halua lisäksi antaa sellaistakaan signaalia, että aseiden käyttämiskynnystä alennettaisiin Suomessa. Lakialoitteella halutaan vain ajaa sellaista oikeusjärjestelmää Suomeen, että me pyrkisimme yhteisesti tuomaan sellaista lainsäädäntöä suomalaisille, että rikoksia pystyttäisiin ennalta ehkäisemään ja rikollisten kiinnijäämisriskiä pystyttäisiin lisäämään.

Meillä on Suomessa ollut viime vuosina useita tapauksia, joissa rikoksen uhri on joutunut itse kärsimään siitä, että hän on omatoimisesti ottanut rikoksentekijän kiinni. Tämä tuntuu olevan asia, joka loukkaa hyvin voimakkaasti kansalaisten oikeusturvaa. Lakialoitteen perusteluissa olen paljonkin kertonut nykyisestä lainsäädännöstä ja siinä olevista seikoista, mutta silti oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä näyttää olevan sellainen käytäntö, että mikäli rikoksentekijä ei voimakkaasti hyökkää rikoksen uhria kohtaan ja tämä käyttää tässä tilanteessa voimakeinoja, rikoksen uhri tulee pääsääntöisesti tuomituksi. Lisäksi lakialoitteessa ehdotetaan, että vahingonkorvauslakia muutettaisiin siten, että silloin kun vahinkoa kärsinyt on itse aloittanut rikoksen tekemisen, hänellä ei olisi myöhemmin oikeutta saada vahingonkorvausta kärsimästään pahasta.

Kiitän kaikkia kansanedustajia, jotka ovat tätä lakialoitetta tukeneet. Uskon, että tämä on riittävän voimakas signaali myös oikeusministerille lähteä miettimään, miten tätä lakia voitaisiin korjata, jotta rikosten määrä Suomessa lähtisi laskuun.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kansanedustaja Petri Salon tekemä lakialoite n:o 30/2001 laiksi pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n ja rikoslain 3 luvun 6 §:n ja vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n muuttamiseksi on tarpeellinen. Siitä hyvänä osoituksena on se, että peräti 112 edustajaa on yhtynyt ed. Petri Salon lakialoitteeseen. Tästä voi päätellä, että kansanedustajat hyvin laajalti kokevat voimassa olevan lain puutteelliseksi ja epäoikeudenmukaiseksi.

Kansanedustaja Salo on lakialoitteensa perusteluissa kuvannut Etelä-Pohjanmaalla sattuneen huoltamoyrittäjää koskevan tapauksen. Kuten kuvauksesta selviää, samalle huoltoasemalle oli murtauduttu jo 17 kertaa ja viimeinen tapaus oli kolmas kerta kolmen viikon kuluessa. Kertaakaan ei rikollisia ollut saatu kiinni.

Käräjäoikeus vapautti huoltamoyrittäjän syytteistä, jotka koskivat liikenteen vaarantamista, pakottamista ja pahoinpitelyä. Sen sijaan hovioikeus tuomitsi yrittäjän liikenteen vaarantamisesta ja pakottamisesta 30 päiväsakkoon ja, mikä surkuhupaisinta, kuten ed. Salon perusteluista selviää, tuomitsi yrittäjän maksamaan yhdelle rikollisista korvauksia henkisistä kärsimyksistä. Tietojeni mukaan murtomiehistä yksi on sittemmin tuomittu taposta ja toinenkin on ollut käräjillä vastaamassa muista rikoksista. Tällaiset miehet yrittäjä omalla toiminnallaan otti kiinni ja palkkioksi sai sakot ja joutui korvausvastuuseen rikolliselle aiheuttamistaan henkisistä kärsimyksistä. Ei ihme, että kansalaisten oikeustaju on melkoisella koetuksella.

Tämän päivän lehtitietojen mukaan yrittäjälle on aiheutunut tapauksesta oikeudenkäyntikuluja jo 23 500 markkaa, lisäksi hovioikeuden määräämät sakot ja korvaus rikollisille. Yrittäjä itse on todennut, että hänen yllätettyään rikolliset tuoreeltaan murtopuuhista kuljettaja säntäsi pakoon ja yrittäjä tiesi muidenkin häipyvän, ellei hän puutu tilanteeseen tarpeeksi voimakkaasti. Yrittäjä kysyy: "Miksi pakenijat eivät pysähtyneet huomattuaan takaa-ajon? Ei olisi tarvinnut käyttää voimakkaampia keinoja."

Olen itse tehnyt tapauksen johdosta 9. päivänä helmikuuta kirjallisen kysymyksen n:o 47/2001, joka kuuluu seuraavasti:

"Onko hallitus tietoinen siitä, että oikeuslaitos tulkitsee eduskunnan säätämiä lakeja siten, että se saattaa kansalaisten oikeustajun käsittämättömän kovalle koetukselle ja

katsooko hallitus, että jatkuvasti lisääntyvää rikollista toimintaa pitää jatkossakin tukea ja rohkaista rankaisemalla rikoksen uhria ja velvoittamalla hänet maksamaan korvauksia rikolliseen toimintaan osallistuneille?"

Oikeusministeri Koskinen on vastannut kysymykseen 2. päivänä maaliskuuta. Vastauksessaan oikeusministeri toteaa muun muassa seuraavaa:

"Kaikissa tilanteissa ei kuitenkaan ole tarjolla oikeuksien puolustamisessa tarpeellisia ja oikea-aikaisia viranomaispalveluita. Lakiin on näitä tilanteita varten otettu poikkeussäännöksiä, joissa yksilölle annetaan oikeus omin voimin puolustaa oikeuksiaan. Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 12 §:n mukaan jokaisella on oikeus ottaa omansa takaisin irtaimelta tai tuntemattomalta mieheltä taikka siltä, jonka varoo karkaavan, taikka rikoksentekijältä verekseltään. Pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n mukaan jokainen saa myös ottaa kiinni verekseltään tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, joka on syyllistynyt säännöksessä mainittuihin rikoksiin. Näillä säännöksillä on yhteys myös rikoslaissa säänneltyyn hätävarjeluun."

Edelleen oikeusministeri toteaa:

"Jos puolustuksessa käytetään voimakkaampia voimakeinoja kuin mitä voidaan pitää välttämättömänä, ei kyse ole sallitusta hätävarjelusta. Sen sijaan rikoksentekijä saattaa tulla tuomituksi alennettuun rangaistukseen hätävarjelun liioitteluna tehdystä teosta. Jos kuitenkin olosuhteet ovat sellaiset, ettei rikoksentekijä ole voinut mieltänsä malttaa, ei tällaisesta teosta saa tuomita rangaistukseen. Tällöin tekijän katsotaan syyllistyneen rikokseen, mutta hänelle tavallaan annetaan anteeksi kyseinen teko.

Lisäksi hätävarjeluoikeutta on oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä (KKO 1988:49) rajoitettu edellyttämällä jonkinlaista uhratun ja pelastetun intressin välistä vertailua. Hätävarjeluoikeuden käytössä on noudatettava suhteellisuusperiaatetta. Omaisuutta ei saa puolustaa millä keinoin tahansa. Kiellettyä on esimerkiksi hengenvaaran aiheuttaminen vastapuolelle."

Siinä osa oikeusministerin antamasta vastauksesta.

Käsitykseni mukaan oikeusministerin vastaus on sanojen pyörittelyä, kun hän viittaa muun muassa siihen, että hätävarjeluoikeutta on rajoitettu edellyttämällä jonkinlaista uhratun ja pelastetun intressin välistä vertailua. Minun täytyy sanoa, että kun en ole lakimies enkä poliisi, en oikein ymmärrä kaikkea, mitä vastauksessa sanottiin. Mutta jotenkin voi kysyä, että jos samaan yrittäjään on kohdistunut 17 kertaa rikos eikä tekijöitä ole saatu kiinni, mikähän lienee uhratun ja pelastetun intressin sisältö tässä tapauksessa.

Tätä taustaa vasten on mielestäni selvää, että lakeihin tarvitaan korjauksia. Tämän lakialoitteen pohjalta on nyt mahdollisuus saada kansalaisten oikeustajua vastaavia muutoksia ja välttyä jatkossa näin typeriltä päätöksiltä kuin kyseisen huoltamoyrittäjän saama kohtelu hovioikeudessa on ollut. Yrittäjä on kai hakemassa korkeimmasta oikeudesta uutta tulkintaa asiasta, ja täytyy toivoa, että siellä asiassa pärjätään.

Tämän tapauksen tiimoilta on esiintynyt halukkuutta lähteä EU-tuomioistuimeen asti peräämään kantaa siihen, mikä on perustuslain mukainen omaisuuden suoja. Mikäli poliisi saadaan hätätapauksessa paikalle vasta tunnin tai yli kuluttua, voi perustellusta syystä kysyä, onko perustuslain mukainen omaisuudenturva järjestetty. Perustellusti voi myös kysyä, toteutuuko perustuslain mukainen tasa-arvo lain edessä, jos yhdellä paikkakunnalla, vaikka Pääkaupunkiseudulla, apu saadaan kymmenen minuutin kuluessa ja toisella paikkakunnalla, vaikka Keski-Pohjanmaalla tai tässä tapauksessa Jurvalla, tunnin tai tuntien kuluessa. (Ed. Vistbacka: Etelä-Pohjanmaalla!) — Kyllä tiedän, Jurva on Etelä-Pohjanmaalla, mutta Keski-Pohjanmaalla on myös samanlaisia ongelmia, niin kuin ed. Vistbacka varmaan hyvin entisenä poliisimiehenä tietää. — Voi myös kysyä, olisiko yhteiskunnan vastattava vahingoista, jotka syntyvät, kun avun saaminen on tällä tolalla.

Oikeusjärjestelmässä on muitakin puutteita, jotka ovat omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta oikeuden toteutumiseen. Minulla on tässä suhteellisen tuore lehtileike, joka kuvaa yhtä ihmeellistä tapausta. Tämä kuuluu näin:

"Maanantaina Seinäjoen käräjäoikeuden vankeudesta vapauttama 24-vuotias mies tavattiin taas murtopuuhista myöhään tiistai-iltana. Hän oli murtautunut osuuskaupan tiloihin ja tavattiin verekseltään paikalta. Pitkän rikosrekisterin omaava mies oli päässyt edellisen kerran vankeudesta 22. tammikuuta kuluvana vuonna. Tästä vajaan kuukauden sisällä hän murtautui katon kautta poliisiasemalle, ryösti nukkuvalta mieheltä 2 000 markkaa" — en tiedä, oliko tämä nukkuva mies poliisi, mutta kuitenkin ryösti 2 000 markkaa — "ja kumautti tätä päähän paistinpannulla sekä murtautui kahteen autoon saaden toisen liikkeelle. Ajelun varrella humalainen ajokortiton huitaisi rapputelineellä parturiliikkeen lasioven säpäleiksi ja vei sisältä rahaa. Vielä samana yönä jäi kiinni.

Poliisi pyrki estämään rikollisen toiminnan jatkamisen esittämällä miestä vangittavaksi. Oikeus päätyi samaan tulokseen, ja mies olikin vangittuna vastaamassa tämän viikon maanantaina tekosistaan. Miehelle tuli tuomioksi kuusi kuukautta ehdotonta vankeutta sekä hänet määrättiin menettämään ehdonalaisen vapautensa. Puolustusasianajajan esityksestä oikeus päätti kuitenkin päästää miehen vankilasta odottamaan vapaudessa nyt saatujen tuomioiden täytäntöönpanoa sen sijaan, että hän olisi pysynyt edelleen vankilassa. Mies on ollut keskiviikon poliisin suojissa, mutta hänet joudutaan päästämään taas vapaalle. Nyt paikkakunnan yrityksissä pelätään, mikä on hänen seuraava kohteensa."

Aika hyvä esimerkki siitä, minkä takia kansalaiset kyselevät, mistä oikein on kysymys lainsäädännön osalta.

Toisaalta myöskin tämän päivän sanomalehti Pohjalaisessa oli tämä huoltamoyrittäjän asia ja vieressä puhuttiin turkistarhoja vastaan tehdystä terroriteosta. Ne ovat omalta osaltaan olleet nostamassa kansalaisten karvoja pystyyn.

Kotimaakunnassani, huoltamoyrittäjän naapurikunnassa Teuvalla, iskettiin pitkänperjantain vastaisena yönä jo toisen kerran reilun puolen vuoden sisällä. Eläinaktivistit avoimesti uhkailevat julkisuudessa laillista elinkeinoa harjoittavia tarhaajia. Kerrotaan, että jos olet tarhalla, poltetaan talo, jos olet kotona, poltetaan tarha. Ei ole mikään ihme, että ihmisten mitta alkaa olla täynnä. Sitten kun joku tarhaajista saa mittansa täyteen ja puuttuu asioihin, tarhaaja on luultavasti se, joka saa suurimman tuomion.

Arvoisa puhemies! Oikeusministerillä riittää työsarkaa. Toivottavasti nyt käsittelyssä oleva lakimuutosesitys panee vauhtia uudistuksiin. Niitä todella tarvitaan.

Pertti Hemmilä /kok:

Herra puhemies! Ed. Petri Salon lakialoitteessa on puututtu rikoslainsäädännössämme olevaan vakavaan epäkohtaan. Aloitteessa on esitetty vain muutoksia, jotka olisi syytä saada voimaan mahdollisimman nopeasti.

Kuten ed. Petri Salo aloitteessaan toteaa, pakkokeinolain säännökset eivät yhdessä rikoslain hätävarjelusäännösten kanssa anna tavalliselle kansalaiselle riittäviä mahdollisuuksia estää rikoksia ja nimenomaan tarvittaessa estää näitä rikoksia voimakeinoinkin. Kuten ed. Petri Salo totesi, tässä on selkeästi kyse rikoksen uhrin aseman parantamisesta erityisesti tilanteessa, jossa poliisin antamaa apua ei ole riittävän nopeasti saatavilla.

Nykyinen rikoslainsäädäntömmehän toimii tässä kohdin pikemminkin rikollisuutta suosivasti kuin sitä ennalta estäen. Taparikollisuus on huolestuttavasti lisääntynyt ja yhä nuoremmat henkilöt ovat mukana tekemässä näitä rikoksia. Osaltaan tähän vaikuttaa myös se, että omaisuusrikosten tai rikossarjan tehdessään henkilö voi olla lähes varma kahdesta asiasta: Tuomio tulee olemaan lievä, korkeintaan muutama kuukausi ehdollista vankeutta. Lisäksi sivulliset ihmiset eivät uskalla tai edes omaisuuden omistaja ei todennäköisesti uskalla ottaa häntä ainakaan voimatoimin kiinni rikospaikalta.

Omin korvin olen poliisina kuullut käräjäoikeuden ulkopuolella keskustelun, jossa nuori rikoksentekijä oikeussalista poistuessaan ulko-ovella vastasi siellä häntä odottamassa olleiden kavereidensa kysymykseen tuomiosta, että ei tullut mitään. Tuomio oli näet tässä tapauksessa ehdollinen.

Herra puhemies! Rikollisella meillä Suomessa on puolellaan valttikortti, nimittäin lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö. Kiinnioton suorittanut on hyvin helposti syytetyn penkillä, kun rikollinen nostaa syytteen pahoinpitelystä ja lisäksi vaatii vielä vahingonkorvauksia. Nämä vaatimukset valitettavan usein myös menestyvät oikeusasteissa. Kun kansalaisella ei ole oikeutta voimatoimin estää omaisuutensa anastamista tai vahingoittamista, rikolliset ovat selkeästi niskan päällä. Kuten ed. Petri Salokin tarkoitan tässä voimatoimilla tavanomaista vastustelevasta henkilöstä kiinni pitämistä, en missään nimessä ampuma-aseiden tai vastaavien käyttöönottoa ja hyväksymistä. Ei siinä paljon auta kauniisti pyydellä, että älkää rikkoko omaisuuttani tai varastako sitä. Turha on kuvitellakaan, että rikollisia saataisiin pysymään pelkillä kauniilla puheilla tekopaikalla, kunnes poliisi kihlakunnan toiselta laidalta tunnin kuluttua saapuu paikalle. Tämä on arkitodellisuutta. Poliisin niukkojen resurssien vuoksi ed. Petri Salon lakialoite on sitäkin perustellumpi. Rikollisille on tullut nimittäin se käsitys, ettei heille oikeastaan kukaan enää voi mitään. Tältä käsitykseltä pitäisi lainsäädäntötoimin ja myös oikeuskäytännössä murtaa perusta.

Arvoisa puhemies! Ed. Petri Salon tekemän lakialoitteen mukaiset lainmuutokset edistäisivät kansalaisten ympäristön turvallisuutta monellakin tavalla. Kiinnijäämisen riskin lisääntymisellä olisi huomattavan suuri ennalta estävä vaikutus varsinkin ensikertalaisiin ja nuoriin rikoksentekijöihin. Ei tule niin helposti lähdettyä murtokeikalle, jos omaisuuden omistajalla olisi nykyistä selkeämpi lakiin kirjoitettu oikeus estää itse teosta kiinni ottamansa murtautujan pakeneminen.

Lisäksi rikoksen selvittäminen olisi nykyistä huomattavasti helpompaa, koska rikoksentekijöiden pakenemista paikalta voitaisiin estää tai edes viivyttää.

Raimo Vistbacka /ps:

Herra puhemies! Mielenkiintoinen ilta sikäli tänään, että on peräkkäin toinen lakialoite, jonka eduskunnan enemmistö on allekirjoittanut.

Ensin haluaisin todeta, että tämäkin lakialoite menee lakivaliokuntaan. Koska täällä ilmeisesti on kaksi lakivaliokunnan jäsentä paikalla ja kun tietää lakivaliokunnan työruuhkan, toivoisi, että lakivaliokunta kuitenkin päättäisi ottaa tämän asian käsittelyyn ja pyytää ainakin oikeusministeriön lausuntoa tästä aloitteesta, koska myös minun käsitykseni mukaan tämä on perusteltu ja jopa ajankohtainen: lakialoitteen perusteluissa on mainittu ja myöskin edustajien P. Salon ja Mäki-Hakolan puheenvuoroissa tuotiin esiin Jurvan tapaus.

Niin kuin lakialoitteen perusteluissa todetaan, kihlakuntauudistus on muuttanut poliisin näkyväisyyttä ja paikalletuloaikoja kielteisellä tavalla. Voin sanoa, että omakohtaisesti tiedän, että poliisin odottaminen jokin aika sitten kesti kaksi ja puoli tuntia. Kyse oli kyllä toki pienestä omaisuusrikoksesta, mutta sinä aikana pussihousuihin pukeutuneet tekijät ehtivät hävittää omaisuuden eikä sitä saatu takaisin, vaikka tiedettiin, keitä he olivat, ja sen perusteella heidät saatiin kiinni. Mutta jos poliisi olisi ollut nopeasti paikalla, olisi ollut todennäköistä, että omaisuus olisi saatu heiltä pois, koska vaikka heidät määrätään maksamaan korvauksia, niitä heiltä ei kuitenkaan saada.

Täällä on aikaisemmin siteerattu osittain pakkokeinolain 1 luvun 1 §:ää nimenomaan ed. Mäki-Hakolan kirjalliseen kysymykseen annetussa vastauksessa. Kun pykälän lukee — se on siteerattu lakialoitteen perusteluissa — ymmärtää tilanteen, kun on nyt muutama esimerkki, että asianomistaja tuomitaan siitä, että hän on ottanut tekijän kiinni, ja kun Jurvan tapauksessa vielä on tekijälle määrätty vahingonkorvaus henkisistä kärsimyksistä. Mielestäni jokamiehen kiinniotto-oikeutta on laajennettava sillä tavoin, että jokainen kansalainen ymmärtää sen, että hänellä on oikeus ottaa tekijä kiinni. Mielestäni tätä muutosta edellyttää myös se yhteiskunnallinen kehitys, jonka äsken totesin, eli se, että poliisin paikalle tulo on pidentynyt ajallisesti hyvin paljon, koska kihlakuntauudistuksen johdosta piirejä on laajennettu ja poliiseja ikään kuin vähennetty, eli poliisin saatavuus on heikentynyt todella. Suurillakin alueilla on usein vain yksi poliisipartio, joka ei ehdi joka paikkaan.

Mielestäni tämä laajennus on toteutettava tämän suuntaisesti kuin tässä on tehty. Kun hovioikeustasolla tulkitaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sillä tavoin kuin Jurvan tapauksessa tehtiin ja meillä on kaksi kolme aikaisempaa saman suuntaista oikeuden päätöstä, jossa asianomistaja on tuomittu korvauksiin ja rangaistukseen, niin tulkinta menee siihen, että ainoastaan, niin kuin laissa sanotaan, "aloitetulta tahi kohta päätä uhkaavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä" voidaan suojella hätävarjelusäännösten puitteissa. Mutta jos tulkinta menee siihen suuntaan kuin viimeaikaisissa tapauksissa on mennyt, silloin mielestäni joudutaan muuttamaan lainsäädäntöä. Kyllä perinteisesti meillä on ollut sangen voimakas omaisuudensuoja. Siltä osin omistaja on voinut suojella omaansa, ja yleensä on tulkittu siten, että omistaja voi ottaa verekseltään tekijän kiinni, mutta viimeaikaiset tapahtumat näyttävät menevän sitä kohti, että asianomistajat eivät uskalla enää puuttua. Se lisää nimenomaan pimeitä rikoksia, ja poliisit eivät niitä sitten pysty selvittämään useinkaan. Näinhän on autovarkauksien osalta esimerkiksi. Voi sanoa, että poikkeuksetta ne jäävät pimeiksi.

Vahingonkorvauskysymys on sinänsä mielenkiintoinen. En ole oikein sisäistänyt sitä, että kun rikollinen suunnittelee rikoksen, niin kuin esimerkkitapauksessa huoltoasemalle, ja rikos toteutetaan ja istutaan auton takapenkillä, niin sitten se, että omistaja lähtee perään, on ollut syynä siihen, että on tuotettu henkisiä kärsimyksiä. Kyllä mielestäni talonpoikaisjärjellä ajateltuna tuntuu siltä, että silloin, kun henkilö suunnittelee rikoksen, hän ottaa tietyn riskin. Kyllä silloin pitää ajatella, että saattaa olla, että asianomistaja tai joku muu taikka poliisi voi lähteä perään. En minä kyllä itse pysty tiedostamaan ja hyväksymään sitä, että niistä henkisistä kärsimyksistä pitää asianomistajan korvata rahallinen korvaus. Se on minulle vieras ajatus, ja toivon todella, että korkein oikeus myöntäisi muutoksenhakuluvan, jota käsitykseni mukaan on haettu, ja sieltä tulisi sellainen oikeudenmukainen päätös, jossa muutettaisiin hovioikeuden päätöstä samaksi kuin käräjäoikeudessa oli eli asianomistaja vapautettaisiin velvoitteista, mitä hänelle hovioikeudessa määrättiin.

Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pidän itse ed. Petri Salon lakialoitetta ja monen muun, itse asiassa yli puolen eduskunnan, allekirjoittamaa lakialoitetta erittäin tärkeänä ja eteenpäinviemisen arvoisena. Itse istun lakivaliokunnassa ja ed. Vistbackan tavoin hyvin lämpimästi kannatan aloitteen läpiviemistä.

On kamala sellainen visio tässä yhteiskunnassa, että kannattaa antaa varastaa kaikessa rauhassa ja aamulla soitella vakuutusyhtiöön ja todeta, että näin on eilen illalla tapahtunut, koska ei uskalla itse tarttua asiaan eikä enää millään tavalla torjua rikollisia. Tämän lain tarkoitushan on nimenomaan parantaa rikoksen uhrin asemaa, ja kuten ed. Petri Salo avauspuheenvuorossaan kertoi, tässä ei ole kyse mistään USA:n mallin käyttöön ottamisesta Suomessa, vaan perustuslain takaamasta omaisuudensuojasta ja siitä, että henkilö voi esimerkiksi turkistarhaiskuissa suojata omaa omaisuuttaan. Onhan kamalaa, jos sivusta seuraat, kun oma toimeentulosi ja omaisuutesi tuhotaan, etkä itse uskalla käytännöllisesti katsoen tehdä yhtään mitään. Kamalaa on se, jos pitää seistä tumput suorana eikä todellakaan uskalla kajota asiaan.

On totta myöskin, mitä täällä on keskusteltu ja tuotu esille, että poliisin resurssit ovat tänä päivänä sen verran alemmalla tasolla siitä, mitä niiden pitäisi olla, ja tarkoitan miesvahvuutta, että täytyy sanoa, että maaseutupaikkakunnilla ei ole mitään mahdollisuutta ehtiä ajoissa paikalle. (Ed. Aittoniemi: Poliisit ovat huonompia kuin ennen?) Tässäkin tilanteessa katson, että laki on erittäin kannatettava ja eteenpäin vietävä ja todella sen perusteella, mitä tiedotusvälineistä on saanut lukea näistä tilanteista. Lukuisia yhteydenottoja on varmasti tullut teille muillekin kansanedustajille kuten itsellenikin vastaavista tilanteista.

Jouni  Lehtimäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Hammurabi totesi aikoinaan pari tuhatta vuotta ennen Kristusta, että oikeudenmukaisuutta on silmä silmästä ja hammas hampaasta. Tämän jälkeen yhteiskunta on kehittynyt sillä tavalla ja kaikki ymmärtävät sen, että yksilö ei voi olla poliisi eikä yksilö voi olla tuomari. Oletan myöskin, että ed. P. Salo ymmärtää sen, että yksilö ei voi olla tuomari eikä yksilö voi olla poliisi.

Tämä on tärkeää sen takia, että aloitetta on kritisoitu sillä, että tällä aloitteella Suomesta luotaisiin villi länsi, jossa ihmiset kulkevat aseet vyöllä ja pyrkivät ottamaan rikollisia kiinni. Näinhän ei ole. Kyse on siitä, että luodaan selkeä linjanveto jokamiehen kiinniotto-oikeuden ja hätävarjelun ja hätävarjelun liioittelun välille.

Jokamiehen kiinniotto-oikeuden ongelma tänä päivänä on siinä, että laissa on mainittu ne teot, joiden perusteella yksilö saa ottaa kiinni rikollisen. On aika vaikea kuvitella, että matti tai maija meikäläinen kulkee lakikirja kainalossa, kun näkee rikoksen, ja tulkitsee, että tuo kuuluu jokamiehen kiinniotto-oikeuteen ja tuo ei. Meidän on ilman muuta mentävä siihen suuntaan, mitä ed. Salo esittää, että kun maalaisjärjen perusteella kyseessä on rikos, jokaisella täytyy olla oikeus ottaa kiinni rikollinen ja myöskin turvata omaisuus, joka on rikoksen kohteena.

Vahingonkorvauslain muutokseen haluan kuitenkin sen verran puuttua, että pidän hyvänä, että ed. Salo otti huomioon myöskin vahingonkorvauslain, mutta pitää kuitenkin muistaa, että jos sitten rikollista kiinniotettaessa yksilö syyllistyy hätävarjelun liioitteluun — esimerkiksi jos omenavaras otetaan kiinni haulikolla — silloin tilanne on se, että silloin myöskin rikollisella pitää olla tiettyjä oikeuksia. Kukaan ei kiinniottaessa saa kuitenkaan syyllistyä voimankäytön ylimitoittamiseen.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Petri Salon aloite on erinomaisen onnistunut, ja sen vuoksi oliko 111 kansanedustajaa, kuten on laskettu, on tähän aloitteeseen yhtynyt. Itse olen yhtenä mukana. Erittäin lämpimästi haluan kannattaa tätä aloitetta ja toivoa sille asianomaisessa valiokunnassa myönteistä jatkokäsittelyä ja keskustelua siitä, millä tavalla turvataan juuri ne tarkoitukset, joita aloitteella on haluttu tuoda esille.

Meillä on ollut jo pidemmän aikaa jollakin lailla sellainen trendi, että yhteiskunnassa on suojeltu rikollista, ymmärretty rikollista. Uhrin asema tai rikoksen kohteeksi joutuneen asema sitä vastoin on jäänyt vähemmälle huomiolle, ellei suorastaan ole uhria tai rikoksen kohdetta haluttu syyllistää vielä itse rikoksesta. Tästäkin on jo aika paljon esimerkkejä. Vaikkapa raiskaustapauksissa on raiskattu haluttu syyllistää, että hän itse on aiheuttanut sen, että näin on tapahtunut. Silloin on asia aivan väärin ymmärretty, kun kehitys on ollut johtamassa tuon kaltaiseen.

Meidän tulee nähdä asiat niin, että yhteiskunnan on lainsäädännöllä pyrittävä ennalta ehkäisemään kaikkia rikollisuuden muotoja. Lainsäädännön on oltava niin selvä, että oikeusistuimet tietävät, mitä lailla on tarkoitettu, että ei päästä keplottelemaan yhteiskunnan palkkaamia puolustusasianajajia hyväksi käyttäen sillä tavalla, että itse oikeus asiasta katoaa.

Kun tällä aloitteella on haluttu nyt turvata sitä, että kansalainen itse voi ottaa rikoksen tekijän kiinni, on haluttu välttää niitä epäkohtia, mitä täällä muun muassa Pohjanmaalta on tuotu esille, joiden vuoksi rikoksen kohteeksi joutuneet ovat kokeneet itse turvattomuutta ja pelkoa siitä, että heidät tuomittaisiin.

On myös viitattu rangaistukseen ehdollinen vankeus. Se on sellainen, että pikkuisenkaan paatuneelle henkilölle se ei merkitse todellakaan yhtään mitään. Pitäisi vakavasti pohtia, pitäisikö lainsäädännöstä koko käsite ehdollinen vankeus poistaa, koska sillä ei ole mitään sanktiomerkitystä, ei ainakaan nykyisellään. Ehdonalaisen valvoja on myöskin jätetty täysin, ellei ole viranomainen, yksin tehtävää suorittamaan. Omasta kokemuksesta puhun, kun tämän kerron.

Meillä on todella muutettava tarkastelukulmaa sillä tavalla, kuin kansalaiset hyvin laajalti tänä aikana asian kokevat. Ei ole kysymys poliisivaltiosta tai kenties amerikkalaistyyppisestä tilanteesta. En tunne Amerikan oloja, mutta meillä pitäisi saada terve oikeudentaju lainsäädäntöön, terve oikeudentaju tuomiokäytäntöön siten, että näillä jo ennalta ehkäistään rikoksia, kuten itsekin toin esille ja monet ovat aiemmin esille tuoneet.

On viitattu myös poliisin resursseihin. Mielestäni nykyinen poliisikäytäntö on johtamassa siihen, että asioita pitäisi käydä yhteiskunnassa tarkastelemaan uudelleen. Menen hälytyspuolella toiseen käytäntöön. Otan esimerkin ambulansseista. Kun ambulansseja on aika vaikea pitkistä matkoista saada, on siirrytty lähes joka paikkakunnalla palo- ja pelastustoimessa ensivastekäytäntöön eli välitön apu sydäninfarkteissa tai muissa välittömissä ensiaputilanteissa ei tulekaan ambulanssilta vaan palokunta tulee paikalle. Jos sillä on käytettävissä ambulanssin näköinen auto, se tulee sillä, ja ellei sitä ole, se tulee sillä autolla, mikä on. Elvytys aloitetaan yleensä muutaman minuutin kuluessa sivukylilläkin, kun on kylä-vpk:t ja pikakoulutetut henkilöt ja heillä välittömät ensiapuvälineet, sen sijaan, että odotettaisiin puoli tuntia tai tunti ambulanssin saapumista ilman, että mitään tehtäisiin.

Pitäisikö kohta käydä harkitsemaan rikosten ennaltaehkäisyn ja kansalaisten oikeusturvan takia jotain vastaavan kaltaista käytäntöä? Tämäkin on ihan vakavasti pohdittava kysymys. Monet poliisit ovat todenneet, että kun heitä on harvassa, rikollinen pääsee hyvin helposti karkuun ja sitten uudet työtehtävät ovat kutsumassa. Näin ollen meidän suomalaisten perinteisesti hyvä rikostenselvitysprosentti on vaarantumassa. Rikostenselvitysprosenttia myös osaltaan tällä lakialoitteella halutaan parantaa ja saada kansalaisten oikeusturvaa kohennettua.

Arvoisa herra puhemies! Toivon aloitteelle myönteistä jatkokäsittelyä.

Kari Myllyniemi /kesk:

Herra puhemies! On todella kummallista siinä mielessä, että tämän tyyppinen lakialoite on jouduttu tekemään. Aloite on sinänsä ihan hyvä, mutta kun hätävarjelupykälät ovat olleet voimassa varmaan kymmeniä vuosia ja niiden kanssa on tultu ihan hyvin toimeen kymmenen, viisitoista, kaksikymmentä vuotta sitten, ehkä viisi vuottakin sitten, pystyttiin omaisuutta ja omaansa puolustamaan, miksi pitää nyt lakia muuttaa? Kun käytäntö on muuttunut tällaiseksi kuin oikeuskäytäntö tällä erää on, ilmeisesti tämän tyyppinen asia on tehtävä.

En myöskään voi olla mainitsematta tuota Etelä-Pohjanmaalla tapahtunutta tapausta. Se on jo oikeastaan suorastaan huvittava. On naurettavaa hätävarjelupykälien soveltamista oikeuden toimesta, kun pelokasta varasta pitää siitä hyvittää, kun hän pelkää olla pakoauton kyydissä. Toki huoltoaseman omistaja käsitteli asetta vähän reilunlaisesti mutta mitään vahinkoa aiheuttamatta. Olisi hänen kohdallaan todella voinut soveltaa hätävarjelupykälää, joka sanoo, että ei voinut mieltänsä malttaa. Varkaankin, kuten ed. Vistbackakin sanoi, pitäisi ottaa huomioon, että hänenkin työssään on omat varjopuolensa. Siinä voi joutua tuollaisiin ikäviin tapauksiin. Siinä voi asianomistaja ehkä polttaa päreensä pahemminkin ja voi tulla työtapaturmia. En tiedä, miten hänen suhteensa sovelletaan työsuojelumääräyksiä. Tässä ainakin on valtiovalta ottanut hyvän kannan, että korvataan, kun tytisee siellä varastetun pakoauton kyydissä. Se on jotakin sellaista, että olisi ollut mielenkiintoista nähdä hovioikeuden käsittely, olivatko he ihan tosissaan vai kokeilivatko he siellä, kuinka paljon Suomen kansa kestää.

Kysyä voi, mistä tällainen menettely ja käytäntö nykyään johtuu. On aivan selvä asia, mistä se johtuu. Hovioikeudessa ovat nyt ne tuomarit, jotka ovat saaneet koulutuksen nykyaikaisen suomalaisen yliopiston perusteiden mukaisesti. Siellä opetetaan edelleenkin, nyt ja kaksikymmentä vuotta sittenkin, että mikään ei ole mitään ainakaan siinä tapauksessa, että jotakuta pitäisi rangaista. En viitsi mainita erästäkin professoria nimeltä, mutta hän on ollut jokaisessa yrityksessä, mitä rikoslakia on tähän saakka tehty, mukana asiantuntijana. Pääsääntöisesti hänen sanontojensa mukaan on myöskin lakeja muutettu ja yleensä aina lievempään suuntaan.

Kuitenkin sanoisin, seitsemäs vuosiko minulla on menossa eduskunnassa, että kahden kolmen viime vuoden aikana oikeusministeriössä on kuitenkin havahduttu ja selvästikin ollaan linjaa koventamassa. Meillä on paljon esimerkkejä siitä, kuinka lainsäädäntöä ollaan koventamassa. Tosin se johtuu aika paljon myöskin EU:sta. Vaikka EU:ssa on pahaakin, on jotain hyvääkin. EU-lainsäädäntö ilmeisesti edellyttää, että meillä Suomessakin joudutaan noudattamaan yhtä ankaraa lainsäädäntöä kuin muualla Euroopassa. On vaikea uskoa, että vain me suomalaiset olemme oikeassa siinä, kun pyrimme aina vain lieventämään ja lieventämään omia pykäliämme. Kyllä kai ne Euroopassa osaavat myös lakia lukea ja soveltaa. Esimerkiksi Hollannissa, jos en nyt aivan väärin muista, yhdyskuntapalvelussa pitää olla kaksi tuntia yhtä vankeusvuorokautta vastaavasti maalaamassa kattoa vanhainkodissa tai työntämässä rullavaunuja suurin piirtein. Suomessa se on kuitenkin vain yksi tunti per vuorokausi. Siitäkin voitaisiin ottaa mallia.

Linjanmuutos on näkynyt todellakin hallituksen esityksissä ja erityisesti lakivaliokunnassa. Viime kaudella — ei tietenkään voi sanoa, ettei mitään ole siellä saatu aikaiseksi, kyllä siellä jotakin lakia muutettiin parempaankin suuntaan, saattoi muuttua huonompaankin suuntaan — opposition toimesta ei kovin paljon saatu hallituksen esityksiin muutoksia. Suurin piirtein sanottiin, että se menee kirjan mukaan, ja niin se menikin siellä. Mutta nyt, kun oikeusministeriö on lähtenyt vähän ankarammalle linjalle, koko tämän vaalikauden on oppositio saanut tukea hallituksen esityksiä, jotta ne menisivät lakivaliokunnassa läpi.

Tällä erää on samalla tavalla esimerkiksi huumausainerikoksissa ja törkeän pahoinpitelyn kohdalla. Näyttää sillä tavalla olevan, että niissä on ongelmia, että ne eivät mene sillä tavalla kuin hallituksen erinomaiset hyvät esitykset ovat olleet. Monessa muussakin asiassa on sillä tavalla, että jos ei nyt suorastaan ole äänestetty opposition äänin, on kuitenkin täytynyt uhata, että me ainakin äänestämme hallituksen puolesta. Tämä on erikoista. Tämä vain osoittaa sitä, että oikeusministeriö on lähtenyt ankarammalle linjalle kuin aikaisemmin.

Ehkä olisi ihan hyvä, että tulisi poliisilakko, niin silloin taas kuri palaisi valtakuntaan. Muistan sen, ei siitä nyt pitkä aika ole, oliko se vuonna 76 vai minä vuonna, 25 vuottako siitä on aikaa, kun järjestyspoliisi oli lakossa. Rikospoliisi oli työssä sinänsä, mutta silloin esimerkiksi liikemurrot loppuivat melkein kokonaan. Silloin niin sanotut rosvot — anteeksi, saako käyttää tuommoista ammattinimikettä heistä, mutta miksi muuta — eivät uskaltaneet kerta kaikkiaan mennä murtopaikalle, koska tiesivät, että poliisi ei kerkiä siihen hätiin heitä auttamaan. (Naurua) Samalla tavalla se voisi olla nytkin sellainen pieni koulutustilaisuus. Nyt valitettavasti valtiovalta on aiheuttanut, että meillä ei ole lakkoa, mutta meillä on poliiseja kohta niin vähän, että eivät sen vuoksi kerkiä sinne tulemaan. Silloin tapahtui erinomaisen hyviä koulutustapahtumia murtopaikoilla. Ei siinä puolin eikä toisin kukaan valittanut, eivät sen paremmin liikkeenharjoittajat kuin sekään, joka oli saattanut jäädä traktorin jalkoihin varkauspaikalla.

Ehkä hovioikeuksia ei sinänsä kannattaisi moittia, eikä se oikein viisasta ole yleensäkään, he tekevät varmaan parhaan työnsä siellä. Mutta heidän valintaperiaatteensahan olivat sikäli vähän erikoisia, että he valitsivat lähinnä nuorempaa väkeä, joka oli siellä eri asemissa eri asteissa, myös tuomarin tehtäviin. Nythän lakia muutettiin vuosi pari sitten niin, että myös hovioikeuksien ulkopuolelta on tulossa sinne väkeä ja varmasti lähivuosina tulee sillä tavalla, että tulee erilaista näkemystä kuin tähän saakka.

Mutta en voi olla puuttumatta myöskään poliisien määrään. Tällä hetkellä on 800 poliisin virkaa avoinna. Se on 10 prosenttia poliisien koko määrästä. Virkapukuisten poliisien määrästä en osaisi mennä sanomaan, mutta liekö 15—20 prosenttia. Todennäköisesti nämä 800 virkaa ovat nimenomaan sieltä virkapukuisten poliisien piiristä poissa, mikä ei voi olla vaikuttamatta myös yleiseen turvallisuuteen ja siihen, että poliiseja ei saada paikalle. Valtiovallan pitäisi viimeistään nyt herätä, että saadaan poliisien määrä edes siihen, mitä meillä on virkoja käytettävissä. Rahaa puuttuu jokin 120—130 miljoonaa. Meillä tietenkään ei ole koulutettuja poliiseja saatavissakaan, kun 300—400 vuosittain tällä hetkellä koulutetaan. Mutta meidän pitäisi päästä siihen poliisimäärään kuin on virkoja olemassa. Siitä huolimatta Suomessa, jos verrataan Ruotsiin, Norjaan ja moneen muuhun, on poliisimiesmäärä aivan mitätön.

Erkki  Kanerva  /sd:

Herra puhemies! Ymmärrän niin, että ed. Petri Salo on tehnyt lakialoitteen ihan tosissaan, enkä ymmärrä, että tässä olisi mahdollisuus sentapaiseen leikinlaskuun, mitä ed. Myllyniemi tässä tilaisuutenaan käytti.

Kun eduskunta taannoin käsitteli poliisilain muutosta, jossa poliisille huolellisen harkinnan jälkeen luotiin oikeus peitetoimintaan ja valeostoihin, ed. Petri Salo vähätteli valtuuksien merkitystä suhteessa kaikille säädettyihin perusoikeuksiin. Hän halusi, että päätöksenteko mainituista pakkokeinoista annettaisiin paljon lakivaliokunnan esittämää laajemmalle taholle poliisikenttää. Sisäasiainministeriö on nyt viisaudessaan rajannut sen juuri niin, kuin lakivaliokunta tarkoitti.

Perusteluksi omalle kannalleen ed. Salo mainitsi muun ohessa, että poliisilla on merkittäviäkin tapaoikeuteen perustuvia valtaoikeuksia, siis tapaoikeuteen perustuvia valtaoikeuksia. Näin ei kuitenkaan ole ollut sitten vuoden 66, ei 35 vuoteen. Toivoa sopii, että tämä laillinen asiantila vallitsee myös Pohjanmaan poliisikulttuurissa.

Hiukan karrikoiden nyt näyttäisi siltä, että tällä lakialoitteella pyritään pohjalaisessa hengessä laillistamaan se, joka hovioikeuden mielestä on jonkinlaista omankädenoikeutta — hovioikeuden mielestä, ei malteta odottaa korkeimman oikeuden ratkaisua. Muiden kuin ed. Salon allekirjoituksen ymmärrän niin, että he ovat allekirjoittaneet esityksen lehtitiedon tai muun toisen käden tiedon varassa. Olen jokseenkin varma, että jos he olisivat tutustuneet nyt esillä oleva lakialoitteen vaikuttimena olleen tapahtuman oikeudenkäyntiasiakirjoihin autenttisina, he olisivat harkinneet allekirjoitusta toisenkin kerran. Edustajat Mäki-Hakola ja Tiura todistivat, että tiedot todella perustuvat tiedotusvälineiden välittämiin tietoihin, ei tuomioistuinasiakirjoihin.

Tiedämme kaikki, että 1889 säädetyn rikoslain kaksikymmentä vuotta jatkunut kokonaisuudistus on loppusuoralla. Viimeisenä uudistetaan niin sanotut yleiset opit, joihin kuuluu myös nyt esillä oleva 3 luvun 6 § ja siinä säädetty niin sanottu sallittu itseapu. Toisessa yhteydessä lakivaliokunnalle annetun tiedon mukaan esitys tulisi jo tulevan syysistuntokauden aikana eduskuntaan. Sallitun itseavun suhteen rikoslaki on, samoin kuin pariin kertaan tuorestettu rikoslain 3 luku kokonaisuudessaankin, toiminut vähintään tyydyttävästi. En usko, että kieliasun modernisointia ja joitakin vähentyneesti syyntakeisten kohtelua koskevia kohtia lukuun ottamatta tätä lukua paljonkaan muutetaan, tuskin ainakaan käsillä olevan sallitun itseavun osalta. Tämän pykälän alla lakikirjassa on kolme oikeustapausta. Lainaan niistä kahta, kahta äärimmäistä, jotka mielestäni osoittavat, että voimassa oleva säännös, päinvastoin kuin lakialoitteessa annetaan ymmärtää, toimii käytännössä.

Ensimmäinen lainaus: "Avoimen yhtiön omaisuutta varastamassa olleiden kahden henkilön tultua yllätetyiksi oli rikospaikan lähellä autossa ollut kolmas rikokseen osallinen henkilö lähtenyt autolla pakoon. Vaikka avoimen yhtiön yhtiömiehellä oli ollut oikeus ottaa autossa ollut rikoksentekijä kiinni ja siinä ehkä ollut anastettu omaisuus takaisin, hänellä ei ollut oikeutta haulikolla ampua autoa sen pysäyttämiseksi tai merkitäkseen auton sen tunnistamiseksi. Hänet jätettiin tuomitsematta rangaistukseen menettelystä. Vahingonkorvausta soviteltiin niin, ettei korvausta autolle aiheutetusta vahingosta tuomittu ollenkaan."

Toinen tapaus on selostettu näin: "Lyötyään hätävarjelussa vierastaan kahdesti putkitangolla päähän syytetty oli vielä viisi kertaa lyönyt vierasta tangolla päähän niin, että tämä oli kuollut kallo- ja aivovammoihin. Kun tekoon oli oleellisesti myötävaikuttanut sitä välittömästi edeltänyt vieraan oikeudeton hyökkäys, syytetty tuomittiin erittäin lieventävin asianhaarojen vallitessa tehdystä taposta."

Tässä ovat siis nämä ääripäät: Kun varkaan autoa ammuttiin haulikolla, ampuja jätettiin rangaistukseen tuomitsematta, mutta kun kahden hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellisen lyönnin jälkeen lyötiin vielä viisi kertaa, rangaistukselta ei voitu enää välttyä. Nämä päätökset ovat korkeimman oikeuden päätöksiä, joista tulkintaa on haettava, ei-tunneperäisistä lehtiuutisista. Päinvastoin kuin rikoslaki on pakkokeinolaki vain runsaan kymmenen vuoden ikäinen ja sitä on sinäkin aikana tarkistettu ainakin kahdesti ellei kolmesti. Jos siinä olisi nyt esitetyn kaltainen epäkohta, se varmasti olisi jo havaittu ja korjattu.

Käsillä olevaa lakiesitystä perustellaan sillä, että kihlakuntauudistuksen jälkeen poliisi on etääntynyt suorituspaikoistaan. Asia olisi pitänyt ottaa esille silloin, kun kihlakuntauudistus oli täällä jälkitarkasteltavana. Olen jokseenkin varma, että poliisin kytkeminen lääni- ja kihlakuntajakoon tulee jo taloudellisistakin syistä viimeistään seuraavan eduskunnan tarkasteltavaksi ja poliisi palaa takaisin mahdollisesti entistäkin lähemmäksi suorituspaikkaa. Tämänkään vuoksi minkäänlainen omankädenoikeuden hallitsemattoman oikeushallinnon laillistaminen ei ole perusteltua nyt, kun asiat ovat vielä valinkauhassa.

Päinvastoin kuin edellisen lakiesityksen suhteen oli laita, aloitteen perusteluja ei voi edes kieliasultaan tai terminologialtaankaan pitää kovin onnistuneina. Sen lisäksi, että esitys on lähtökohtaisesti perustettu yhteen tunneperäisesti uutisoituun päätökseen, tekstissä esimerkiksi sanotaan monta kertaa, että asianomistaja on tuomittu sellaiseen ja sellaiseen rangaistukseen. Hän ilmeisesti oli asianomistaja tai edusti asianomistajaa siinä ensimmäisessä rikoksessa, mutta toisessa rikoksessa, josta hänet tuomittiin, hän ei suinkaan ollut asianomistaja, vaan syytetty. Tämäkin osoittaa, miten huonosti harkiten esitys on kirjoitettu ja miten harhaanjohtavien tietojen varassa ilmeisen monet ovat sen allekirjoittaneet. Vaikka esityksessä on yllättävän runsaasti nimiä, monista eri syistä rikoslain 3 luvun uudistus on tehtävä hallitusti hallituksen esityksestä, ei tästä esityksestä.

Tero Rönni /sd:

Arvoisa puhemies! En osallistu tähän poliisien väliseen kinailuun. Puhun lähinnä omista kokemuksista sekä syyttäjän kanssa käymistäni keskusteluista muutaman vuoden aikana, kun syyttäjä käytti työhuonettani Mäntän kaupungintalossa. Lisäksi olen keskustellut ihmisten kanssa huomattavassa määrin. He ovat osallistuneet tähän keskusteluun huolestuneina, ja siitä syystä tämä tarina saattaa kyllä kuulostaa naurettavaltakin, koska tavallinen kansa pitää suomalaista oikeudenkäyntiä ja poliisien oikeuksia tällä hetkellä lähinnä naurettavina.

Rikollisilla ja pahointekijöillä on huomattavasti parempi suoja kuin rikoksen kohteeksi joutuneella. Tästä minulla on omakohtaisia kokemuksia erään ystäväni jouduttua hiljattain huumehörhön kanssa kolariin, jonka vuoksi hän joutuu maksamaan kalliita oikeudenkäyntikuluja omasta pussistaan eikä ole toivoakaan, että saisi mitään takaisin. Kyseinen huumehörhö on valittanut kyseisessä asiassa eteenpäin hovioikeuteen ja saanut siinä henkisiä kärsimyksiäkin. Tämän suojan paremmuuden tietävät rikolliset ja vallankin heidän asioitaan hoitavat asianajajat. Totisella naamalla kerrotaan julkisuudessa rikollisten henkisistä kärsimyksistä, kun paha omaisuutensa suojelija tai pahantekijä, kiinniottaja, on ollut kovakourainen kiinniottotilanteessa. Kyllähän siinä rosvo estoja saa, kun joutuu kiinni teoistaan.

Kunnioituksesta lakia ja oikeutta kohtaan voin kertoa tilanteen talven ajalta. Istuin baarissa, jossa paikallisesta käräjäoikeudesta tuli pikkurikollinen, joka oli tuomittu muutamista omaisuusrikoksista ja pahanteoista, oliko niitä parikymmentä sillä kertaa hänellä kontollaan. Hänen kaverinsa istui baarissa ja kysäisi, että mitäs sait. Tuomittu vastasi, että viissataa rahaa ja pullon kossua. Ei ollut mitään puhetta siitä, mikä oli tuomio. Se oli jotain ehdollista, mutta asianajaja oli antanut pullon kossua autostaan ja viisisataa rahaa, kun oli saanut hoitaa kaverin jutun ja viedä ilmeisesti sen sitten vielä eteenpäinkin.

Tämä on käsitys, joka ihmisillä tällä hetkellä suomalaisesta oikeudenkäynnistä ja poliisien oikeuksista on. Ehkä näihin asioihin saataisiin muutos, jos omaisuutta suojeleva saisi käyttää edes jossain määrin voimakeinoja ilman pelkoa vahingonkorvauksista. Minä olisin valmis siihen vanhanajan konstiin, että ensiksi kun kiinni otetaan, viedään saunan taakse ja tehdään ensimmäinen kuulustelu siellä kunnolla ja vasta sen jälkeen toimitetaan poliisille. Olen kerran joutunut itse tilanteeseen, jossa alakerran ikkunat lyötiin kaupasta sisään polkupyörätelineellä. Hain kyseisen pahantekijän sitten parinsadan metrin päästä. Sattui olemaan kaverilla onneksi vähän pitkä tukka. Siitä oli hyvä vetää perässään siinä jäätiköllä ja kivimurskalla hetken aikaa. Ei rimpuillut siihen asti, kun poliisi tuli. En joutunut kyseisestä teosta vastaamaan. Olisin siitä ilmeisesti muutaman kymppitonnin vahingonkorvaukset joutunut maksamaan, jos kyseinen tekijä olisi vienyt asian oikeuteen. Tämä ei taida sopia nykyiseen oikeustajuun, ja se saattaisi myös tuoda rikollisille kovemmat otteet, se täytyy tunnustaa. Varmaan aseitakin otettaisiin eri lailla mukaan.

Tällä lakiesityksellä saataisiin mielestäni edes osaltaan suomalaiset uskomaan oikeuteen ja oikeuden toteutumiseen. Samalla varmasti kunnioituskin edellä mainittuja asioita kohtaan nousisi. Yksistäänhän tämä laki ei toki vaikuta kokonaisuuteen, vaan oikeudenkäyntien määrä ja niiden tulokset ovat myöskin oleellinen osa kokonaisuudesta. Oikeudenkäynnissä pitäisikin tuomita vähän toisella linjalla, kuten tänään on jo kuultukin.

Mielestäni myöskin se on ongelma, että nyt tuomitaan ilmaisia oikeusavustajia ja he saavat tulla asianajajiksi vaikka mistä päin Suomea. Helsingistä lähtee ympäri Suomea kalliita asianajajia, jolloin meidän oikeudenkäyntikulumme ovat nousseet räjähtämällä. Tähän kohtaan mielestäni pitäisi saada sellainen muutos, että ihminen, joka syyllistyy rikokseen toistuvasti, menettää osaltaan oikeuden yhteiskunnan antamiin palveluihin. Pitäisi vakavasti harkita, että vuosien kuluessa, kun taparikollisia ja muita on, muutaman rikoksen jälkeen vain yleinen oikeusavustaja olisi se, jota saisi käyttää, ei kalliita asianajajia, ei mitään suullisia käsittelyjä hovioikeuteen eikä muuta. Ehkä tämä myöskin saisi osaltaan muutosta tähän tämänhetkiseen ongelmaan.

Leena  Rauhala  /skl:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Petri Salon lakialoite kohdentuu kolmeen eri lakiin. Mielestäni nämä kaikki muutosesitykset ovat todella kannettavia. Olen yhtenä aloitteen allekirjoittajana erityisesti siksi, koska näen, että tällä, niin kuin täällä on jo tullut esille, pyritään parantamaan rikoksen uhrin asemaa ja sillä lailla saavuttamaan sitä, mitä me varmasti kaikki toivomme, että Suomi olisi oikeusvaltio ja täällä monessakin puheenvuorossa esille tulleet oikeusjärjestelmässämme olevat puutteet pystyttäisiin korjaamaan ja sillä tavalla oikeutta saamaan. Kyllähän nämä tapaukset, jotka on kuvattu hyvin perusteluissa sekä monissa puheenvuoroissa, horjuttavat ihmisten turvallisuuden tunnetta, ja ihan todellinen turvallisuus yhteiskunnassa on heikentynyt. Kysymys ei ole pelkästään siitä, että meillä on poliiseja liian vähän ja sitä kautta ongelmia ja puutteita, vaan nimenomaan puutteita on oikeusjärjestelmässä. Näillä esityksillä, joita tässä on, olen vakuuttunut siitä, pääsisimme eteenpäin. Yleinen käsitys on nyt se, että mieluummin nostetaan kädet pystyyn, ettei joudu itse vastaamaan, kun joku toinen tekee pahaa. Sitä kautta lisääntyy piittaamattomuus eli välinpitämättömyys. Minä ainakin toivoisin, että Suomi voisi olla oikeusvaltio, jossa pystyisimme välittämään toisista, auttamaan ja suojelemaan, ja laki olisi turvana.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin haluan kiittää ed. Petri Saloa hyvin muokatusta ja valmistellusta lakialoitteesta.

Toiseksi poimisin ed. Rönnin puheesta joitakin helmiä, mutta siihen ei varmasti aika anna tänä iltana myöten.

Lain tulkinta sekä rikoksentekijän että rikoksen uhrin kohdalla oikeusistuimissa on viime vuosina tuottanut ristiriitaisia tunteita tavalliselle kadunmiehelle. Olemme kuulleet ratkaisuista, joista maallikot ovat olleet kovemman ratkaisun linjoilla kuin virkamiehet konsanaan. Sopiikin kysyä, onko moraali höltynyt kansalla vai onko rutinoitumista tapahtunut erilaisten rikosten kasautuessa ja edelleen niiden käsittelyssä oikeusistuimessa. Toivon, että tämä lakialoite ei etsi provokatorisia ääripäitä, vaan reagoi tämän päivän problematiikkaan rikoksen uhrin asemasta tavalla, joka ei jätä korostamatta sanaa "uhri". Samalla toivoisin myös tarkasteltavan äsken mainittua ehdonalaisen tuomion asemaa, onko se tätä päivää vai elämmekö vanhaa aikaa tämän asian suhteen.

Arvoisa puhemies! Toivon, kun täällä on paikalla lakivaliokunnan jäseniä, että otatte todella tämän asian tarkasteltavaksenne, ei missään ristiriitaisissa tunnelmissa, mitä tässäkin salissa on tänä iltana herätetty, vaan luulen, että kaikki ovat samaa mieltä siitä, että uhrien asema tänä päivänä ei ole vahvimmasta päästä.

Kari Myllyniemi /kesk:

Herra puhemies! En valitettavasti kuullut, mitä ed. E. Kanerva sanoi minun puheeni leikillisyydestä, mutta toteaisin, että niin poliisin työ kuin tämä edustajankin työ on niin raskasta, ettei tästä hengissä selviä, jollei voi nähdä näissäkin asioissa joitakin valoisia, hupaisia piirteitä. Sen sijaan ed. E. Kanervan äänessä selvästi kaikui erään nimeltä mainitsemattoman professorin ajatuksenjuoksu selkeästi. Näistä asioista me olemme jyrkästi eri mieltä ed. E. Kanervan kanssa.

Ed. E. Kanerva mainitsi auton merkitsemisestä haulikolla. Se tapahtui jo Oulussa, ja hyvin tunnen asian. Suuresti ihmettelin syyttäjän ajatuksenjuoksua, kun hän lähti liikkeenharjoittajaa tässä tapauksessa syyttämään. Asia taisi oieta vasta korkeimmassa oikeudessa, mutta olisi voinut oieta jo syyttäjän pöydällä, eli hänen ei olisi pitänyt syyttää tämän tyyppisessä asiassa.

Siinä mielessä voisin olla ed. E. Kanervan kanssa samaa mieltä, että nykyiset pykälät kyllä hyvin riittäisivät, jos niitä sovellettaisiin sillä tavalla kuin eduskunta on aikoinaan niitä tarkoittanut sovellettavaksi eikä niin kuin nyt, että mikään ei ole mitään, vaan todella syyttömiä, sanoisinko, syytetään, asianomistajat ovat vaikeuksissa omaansa puolustaessaan.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. P. Salon aloitteessa on minusta hyvä perussävy, koska tässähän pyritään lisäämään turvallisuutta. Siitä, minkä ed. E. Kanerva totesi, olen siinä mielessä samaa mieltä, jotta vanha järjestelmä ja sen tyyppinen ajattelu, jotta kylillä on omat poliisit, pitäisi saada uudelleen henkiin, koska tänä päivänä ongelma on tullut hyvin paljon siinä, että ei ole pelotetta olemassa edes lähellä. Rikolliset tietävät tarkkaan, että hyvin ennättää karkuun ja kukaan ei tule, saattaa mennä tuntikausia ennen kuin ollaan paikalla, ja silloin ollaankin jo pakosalla.

Ed. Salon ajattelun ymmärrän hyvin, siksi aloitteeseen laitoin nimenikin. Minusta kuitenkin pitää olla sillä tavalla, jotta jollakin tavalla ihmisillä pitää olla oikeus myös suojautua. Jos meikäläisenkin ikkunan joku tulee särkemään, ensiksi kyllä kokeilen jotain muuta tehdä, jos näen, että hengenvaarasta ei ole kysymys, ja menen mahdollisesti estämään sen toiminnan. Voisi olla, että jos on pitkä tukka, niin teen kuin ed. Rönni tuossa teki, saman mallisesti, enkä lähde puhelimella soittamaan poliisia, kun tiedän, että sen tulo voi viedä tuntikausia. Niin kuin yksi tapaus oli, jotta kun kaveri oli soittanut, niin sanoi, että puolitoista tuntia vei ja kämpässä istuivat pelon vallassa, mitä tulee tapahtumaan.

Toinen juttu on tietysti kiinniottajan osalta, että pitää kyllä katsoa sekin, jotta ei itseään lyötetä ihan vallan vasten. Sekin pitää arvioida. Ei pidä vallan vasten provosoida semmoista tilannetta, että joutuu itse hyvin hankalaan asemaan ja mahdollisesti lyödyksi tai vielä pahemminkin kohdelluksi.

Petri  Salo  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Keskustelu on ollut hyvä ja antoisa, enkä oikeastaan millään lailla yllättynyt ed. Erkki Kanervan mielipiteestä, päinvastoin olisin ollut yllättynyt, mikäli hän olisi esittänyt jonkinlaisia muita näkökulmia asiaan. Katsomme asioita ehkä ideologisesti eri näkökulmasta. Jokin asia jossakin menneisyydessä tuntuu jättäneen ed. Kanervalle hyvin voimakkaita jälkiä, ja hän ei ole niistä vieläkään näköjään päässyt eroon. Olisin ymmärtänyt, jos hän olisi kertonut raakoja tapauksia, mitä tämän päivän huumerikolliset ja väkivaltarikolliset ja muut tekevät. Niistä saisi aika pitkän tarinan tämän päivän yhteiskunnasta ja sen raaistumisesta.

Sen totean myöskin ed. Kanervalle, että kaikesta huolimatta, vaikka me Pohjanmaalla yritämme soveltaa suomalaista kirjoitettua lakia niin terveesti kuin se on mahdollista, niin näin me olemme tehneet ja koko ajan kuitenkin olemme olleet omassa virassamme ja hoitaneet virkaa emmekä ole olleet virasta erotettuna.