Täysistunnon pöytäkirja 42/2004 vp

PTK 42/2004 vp

42. TORSTAINA 15. HUHTIKUUTA 2004 kello 19.10

Tarkistettu versio 2.0

14) Laki ulosottolain 4 luvun 6 b §:n muuttamisesta

 

Raimo Vistbacka /ps(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä lakialoite tuskin koskettaa ketään kansanedustajaa, mutta ihan lyhyesti lähinnä siitä, että hyvin paljon kansalaisten keskuudesta on tullut aina tuossa ennen vuodenvaihdetta kirjeitä, joissa on todettu, että ulosottomies vie kaikki veronpalautukset heti kerralla, vaikka ne ovat kertyneet ikään kuin osassa tapauksissa eläkkeestä ja useimmiten tietysti ansiotuloista. Eli kun nykyinen säännös on sen suuntainen, että palkasta ulosmitataan tietyin edellytyksin yksi kolmasosa ja eläkkeitten osalta on sama tilanne, niin on katsottu monen kohdalta nimenomaan se, että silloin, jos pidätysprosentti olisi ollut oikea, tästä erotuksesta olisi käytännössä jäänyt henkilön käyttöön noin kaksi kolmasosaa. Silloin, jos veroa pidätetään liikaa, se palautusten yhteydessä ulosmitataan kokonaisuudessaan.

Tästä on myös yksi korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jossa tulkittiin nimenomaan niin, kun oli kyse eläketulosta, että tämä veronpalautus oli ikään kuin säästöä. Mutta tämä saattaa johtaa siihen, että henkilöt yrittävät silloin, kun tiedostavat tämän ongelman, alentaa pidätysprosenttia niin paljon kuin mahdollista, mihin mahdollisesti sitten verotoimisto suostuu. Eli ainoastaan yhden sanan lisäyksellä ulosottolain 4 luvun 6 b §:ään, eli sinne lisättäisiin veronpalautus-sana, tämä ongelma olisi poistettu. Uskoisin näin, että tässä nyt eivät ainakaan valtiontalouden kirstunvartijat kovinkaan paljon menettäisi, jos tämä minun mielestäni oikeudenmukainen pieni muutos lakiin tehtäisiin.

Keskustelu päättyy.