Täysistunnon pöytäkirja 42/2006 vp

PTK 42/2006 vp

42. TIISTAINA 25. HUHTIKUUTA 2006 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

24) Hallituksen esitys laiksi ulosottolain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Minulla ei ollut mahdollisuutta ensimmäisessä käsittelyssä olla mukana keskustelussa, silloin kun tämä hallituksen esitys lakivaliokunnan mietintönä oli täällä.

Kokonaisuutena voi todeta, että voi yhtyä hyvin pitkälle valiokunnan mietintöön ja myöskin hallituksen esitykseen siltä osin, että täällä kohtuullistetaan muutamia maksuja ja kohtuuttomuuksia, mitä lakiin sisältyy tällä hetkellä. Eräs asia, josta itse haluan muutaman sanan sanoa, liittyy tähän lausumaehdotukseen, jossa nyt on yksimielisyyteen valiokunta päässyt sitten tämän osalta, eli että oikeusministeriö seuraa saatavalle ulosotossa tulevan kertymän ja ulosottomaksujen suhdetta ulosottotoimessa ja että tämän suhteen pysyminen velallisen kannalta kohtuullisena turvataan tarvittaessa ulosottomaksuja koskevaa sääntelyä muuttamalla.

Itse kun olen seurannut joskus enemmän ja tällä hetkellä hieman vähemmän tätä ulosottotointa, niin itselleni on monta kertaa jäänyt vaan mieleen se, että meillä on hyvin paljon sellaisia velallisia, jotka omatta syyttäänkin ovat joutuneet velkakierteeseen laman aikana, ja meillä on tämä säännös muotoutunut sillä tavoin, että ensimmäiseksi peritään korot ja korkoa korolle ja sen jälkeen sitten vasta päästään pääomaan. Tämä on aiheuttanut sen, että meillä on sellaisia ulosottokierteessä olevia henkilöitä, jotka eivät koskaan elämässään tule pääsemään siitä irti, vaikka meillä nyt on oikeusministeriön esityksenä lakivaliokunnassa eräs laki, joka mahdollistaa perinnän lakkaamisen, mikäli muistan oikein, vuonna 2008, jos velkoja ei siihen sitä ennen puutu tai aktivoi uudelleen näitä vanhoja velkoja.

Meillähän on voimassa olevassa ulosottolain 4 luvun 31 §:ssä, sen loppuosassa maininta, jossa todetaan: "Jos velkoja on saapa korkoa, pantakoon se korkomäärä, mikä ensimmäiseen maksuun asti on kasvanut, pääomaan, älköönkä koronlaskua jatkettako; se mikä korosta puuttuu, sittenkuin ensinmainittu korko ynnä pääoma on maksettu, niinikään velkojalle korvattava ulosmitatuista varoista." Tämä säännöshän koskettaa pykälän alkuosan mukaan erityistilanteita, joissa puhutaan oikeudesta elinkorkoon tahi muuhun velallisen elinaikana tai muuten määräämättömänä aikana suoritettavaan etuun tai tuloon.

Oma käsitykseni on se, että näissä erityistilanteissa meillä olisi kyllä velvollisuus säätää sellainen lainsäädäntö, jossa myöskin näitten perintöjen osalta ensiksi maksettaisiin se pääoma, lyhennettäisiin sitä, ja silloin velallisella on edes jokin mahdollisuus siihen, että hän selviää siitä, koska meillä on säännöksiä myös siitä, että tuomioistuin voi kohtuullistaa korkoja. Tiedän, vaikka en ole valiokunnan jäsen, että tällä lausumalla on ollut ilmeisesti tarkoitus se, että seurataan tällaisten kohtuuttomien tilanteitten olemassaoloa.

Tähän liittyvät myös eräät toiset ongelmatilanteet, jotka ovat konkretisoituneet nimenomaan tämän johdosta, koska meillä on vielä näitä vanhoja saatavia, joissa korko on erittäin korkea. Kun puhutaan niitten päätösten mukaisesta, jopa 16—18 prosentin korosta, niin on aivan luonnollista, että kun ja jos velallisella on jotakin realisoitavaa omaisuutta, niin eihän velkoja halua realisoida kovinkaan herkästi sellaista omaisuutta, vaikka hän saisi siitä kaiken, kun hän saa kuitenkin kovan tuoton korkojen kautta. Minun käsitykseni on se, että pankkikorko lienee muutama prosentti ja vähän sijoitettunakin alle 10, ja tässä saa kuitenkin hieman alle 20 prosenttia. Nämä ovat sellaisia ongelmatilanteita, joihin olisin toivonut valiokunnan hieman tarkemmin puuttuvan, mutta onneksi tämä lausuma nyt on sen suuntainen, että oikeusministeriössä nyt ainakin tiedetään, mitä valiokunta on tarkoittanut.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Lakivaliokunnan mietintö 5/2006 hallituksen esityksestä 13/2005 on todella yksimielinen, ja tätä tehtiin ja rakennettiin kyllä pitkään ja hartaudella.

Ennen kaikkea tässä mietinnössä aiheutti valiokunnassa keskustelua 6 luvun 4 § eli varojen kohdentaminen saatavan eri osille. Tämän pykälän mukaan ulosottomiehen on kohdennettava kertyneet varat ensin kunkin saatavan korolle ja sen jälkeen pääomalle ja viimeksi kuluille, jolleivät asianomaiset ole muuta sopineet. Valiokunnassa keskusteltiin asiasta ja vaihdettiin erinäisiä mielipiteitä siitä, mitä ed. Vistbackakin omassa puheenvuorossaan edellä esitti, olisiko syytä näitä kohdentaa ensin pääomaan ja sen jälkeen vasta korkoihin.

Sen vuoksi me valiokunnassa päädyimme yksimielisesti siihen, että valiokunta pitää välttämättömänä, että oikeusministeri ulosottolain kokonaisuudistuksen neljännen vaiheen käsittelyn yhteydessä esittää valiokunnalle selvityksen siitä, onko nyt hyväksyttävää pykälää perusteltua jossakin suhteessa muuttaa pitkäaikaisten velkaongelmien helpottamiseksi. Me todella toivomme, että kun tämä viimeinen ulosottolain paketti tulee oikeusministeriöstä, tähän asiaan olisi otettu sitten reipas ja selkeä kanta.

Keskustelu päättyy.