12) Hallituksen esitys taksiliikennelaiksi sekä laiksi
luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun
lain muuttamisesta
Ahti Vielma /kok:
Arvoisa puhemies! Muutama sana meille hyvin tärkeästä ammatista
ja ammatinharjoittajista eli taksiliikenteestä ja taksiliikenteen
ammatinharjoittajista. On erittäin hyvä asia,
että meille on esitys tullut taksiliikennelaiksi tänne
eduskuntaan, koska viime aikoina on liikenteenharjoittajien keskuudessa
ollut jopa suurta epävarmuutta siitä, mihin suuntaan
tuota ammattia ja ammattikuntaa ollaan Suomessa johtamassa. Sen
on saanut ihan kuulla täällä Helsingissä taksin
käyttäjänä hyvinkin monen kuljettajan
suusta, eli epävarmuuden tilaa on ollut liian kauan jo.
Ilmassa on ollut jopa pelkoa monestakin eri syystä ja lähinnä,
mitä minä olen kuullut, käytännön
ammatinharjoittajat ovat pelänneet Ruotsin tilannetta,
kokemuksia Ruotsista, jossa on muun muassa laitonta taksiliikennettä harjoittavia
ollut huomattava määrä viimeisen uudistuksen
jälkeen. Sitä tietystikään me
emme toivo täällä Suomessa, vaan päinvastoin,
että niin sanotut pimeät taksit, jotka ovat tähänkin
mennessä olemassa, häipyisivät meillä käytännön
toiminnasta.
Meidän tulee muistaa, että taksiliikenteen
harjoittaminen on erittäin tärkeä yrittämis-
ja palvelumuoto meitä kaikkia ajatellen, yksityisiä ihmisiä ja
muita elinkeinonharjoittajia, koko elinkeinoelämää ajatellen.
Siksi on pidettävä huoli tuosta ammattikunnasta
ja sen antamista palveluista, että tämä toiminta
maassamme pelaisi mahdollisimman hyvin. Minusta hyvin kohtuudella
voi sanoa, että tämä laki tuo kyllä aivan
riittävät puitteet tälle toiminnalle
tai ainakin raamit. Meillähän on erittäin
tärkeää se, että meillä on
taksiliikenne, joka on turvallinen, se on luotettava ja kohtuuhintainen
ja henkilökunta on palvelualtista jnp. Voi sanoa yleisesti
ottaen, että minä ainakin henkilökohtaisesti
annan erittäin korkean arvosanan suomalaisille taksiyrittäjille
ja heidän toiminnalleen noin kaiken kaikkiaan.
Lähtökohta on lakiehdotuksessa minusta tasapainoinen
ja se ottaa huomioon aika lailla hyvin eri osapuolet, joista edellä mainitsin.
Minä olen kuullut samansuuntaisia, tätä lakiesitystä tukevia
kannanottoja ammatinharjoittajilta ja myöskin heidän
järjestönsä edustajilta. Olen sitä varta vasten
heiltä kysynyt, ja he pitävät tätä noin
kaiken kaikkiaan suhteellisen onnistuneena.
Tähän edellä esitettyyn viitaten
minä vain toivon jatkossa ja valiokuntakäsittelyssä sitä,
että niin kuin varmaan tuleekin tapahtumaan, siellä kaikkien
osapuolten asiantuntijoita kuullaan hyvin perusteellisesti, ja jos
sitten on vielä jotain korjaamista tämän
lain osalta, niin kuin varmaan jotain tulee olemaan, niin ne muutokset
myöskin valiokunnan kautta meille tänne kirjaantuvat
ja sitten voimme päättää lain
lopullisesta muodosta. Mutta haluan sanoa positiivista, kun tänä päivänä täältä puhujakorokkeelta
on kuultu hyvin paljon maataloudesta negatiivista, niin tästä nyt on
sanottava, että kohtuullisen hyvä esitys on tullut
eduskuntaan.
Jouko Laxell /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kiitän hallitusta taksilaista.
Lakiesitys ei sisällä sellaisia kuljetusyritysten
toimintaa rasittavia määräyksiä,
jotka ovat olleet kovin tyypillisiä viime aikoina.
Lakiesityksen mukaan taksilupien tarveharkinta muuttuu taksilupien
kiintiöiksi, jotka vahvistetaan lääninhallituksen
toimesta vuosittain. Mielestäni vuosittaisiin kiintiöiden
vahvistamisiin ei välttämättä ole
tarvetta. Kiintiöiden vahvistaminen voisi tapahtua kerran
viidessä vuodessa tai silloin, kun siihen on erityisiä perusteita.
Taksiliiton mielestä kiintiöjärjestelmä olisi
todennäköisesti toimiva, mutta sen käytäntöön
soveltamisen vaikutuksia tulee seurata ja tarvittaessa tulee tehdä muutoksia
lupajärjestelmään. Olen samaa mieltä.
Lupajärjestelmän pitää olla
logistiikan kehittämisen kannalta toimiva, ja siksi kiintiöjärjestelmän
vaikutuksia on syytä arvioida.
Lupaesitys tiukentaa myös taksiluvan vaatimuksia. Taksiluvan
hakijalta edellytetään muun muassa yrittäjäkoulutusta
ja vähintään kuuden kuukauden kokemusta
taksinkuljettajana tai muussa palveluammatissa. Pidän yrittäjäkoulutusta
erittäin tärkeänä, mutta kuuden
kuukauden kokemus taksinkuljettajana on varsin lievä luvan edellytys,
varsinkin kun se voidaan korvata työkokemuksella muissa
palveluammateissa. Lakiesityksen 17 §:ssä esitetyt
laatuvaatimukset ovat tae suomalaisen taksiliikenteen korkean tason
ylläpitämiseksi, mutta ne eivät edellytä mitään
suuria muutoksia nykyiseen tasoon ja taksien tasohan on varsin hyvä moniin
ulkomaisiin käytäntöihin verrattuna.
Arvoisa herra puhemies! Pidän hyvänä myös sitä,
että lakiesitykseen ei sisälly vaatimuksia kuljettajan
määräaikaisesta täydennyskoulutuksesta,
jota EU tulee vaatimaan kuorma-auton- ja linja-autonkuljettajien
osalta.
Lakiesitys suhtautuu tiukasti luvattomaan taksiliikenteeseen.
Uuden lain avulla voidaan estää mustien taksimarkkinoiden
muodostumista, joka on valitettavan yleinen ilmiö monissa
EU-maissa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kauhuskenaario on siis edellisten puheenvuorojenkin
perusteella pystytty eliminoimaan, mikä on erinomaisen
hyvä asia. Meillehän tarjottiin vielä pari
kolme vuotta sitten Tukholman toisintoa, Varsovan toisintoa jnp.,
ja nyt tämä esitys on aivan kokonaan toisenlainen.
Tässä luvanvaraisuus säilyy ja ymmärtääkseni
suhteellisen järkevällä tavalla, niin
että pystytään kuntia yhdistelemään
ja kaikki ne keskeiset elementit, jotka ovat nykyisessä järjestelmässä ja
jotka ovat toimintaa turvaavia ja ammattitaitoa edistäviä,
ovat nyt tässä esityksessä mukana. Minä,
arvoisa puhemies, vaan toivon, että tätä ei
ruveta nyt tästä heikentämään
täällä eduskunnassa. Nimittäin
siihenkin omat uhkakuvansa on olemassa, ja minä toivon hartaasti,
että erikoisesti kansallisen kokoomuksen puolella äsken
käytetyt puheenvuorot edustavat sitä näkemystä,
joka kattaa 100 prosenttia siitä näkemyksen muodostuksesta,
mikä tässä asiassa on välttämätön.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kun olen valiokunnan jäsen,
niin en lähde enää sen syvemmin ruotimaan
tätä hallituksen esitystä, mutta yhdyn
hyvin pitkälle siihen, mitä edeltäjät
ovat hallituksen esityksestä todenneet. Minun mielestäni
on tärkeätä, että ne uhkakuvat todella,
mitä ilmassa oli, saatiin torjuttua ja ne eivät
sisälly nyt tähän hallituksen esitykseen.
Pidän erittäin tärkeänä sitä,
että tarkemmin täällä on säädelty
laatuvaatimuksista, jotka aikaisemmin ovat olleet ohjeistuksina,
nyt ne ovat lain tasolla, nimenomaan myöskin ajovuorojärjestelyistä 13 §:n
osalta ja myöskin 12 §:n viimeisessä momentissa
on nostettu pykälätasolle tavallaan päivystysvelvollisuus
maaseutumaisilla alueilla, koska se on ollut ongelma ja niihin asioihin on
aikoinaan jouduttu puuttumaan hyvinkin voimakkaasti.
Ed. Pulliainen lopuksi esitti mielenkiintoisen toteamuksen.
Muistan, miten silloin, kun edellisen kerran asiaa käsiteltiin,
eräs henkilö, joka ei nyt ole enää eduskunnassa,
meinasi romuttaa ne kaikki hyvät esitykset, mitä taksiliikenteeseen liittyi.
Toivon, että nyt koko valiokunta on tämän
hallituksen esityksen takana siltä osin, kuin näitä todella
säilyttäviä seikkoja on pystytty hallituksen
esitykseen sisällyttämään.
Harry Wallin /sd:
Arvoisa puhemies! Liikenne- ja viestintäministeriö asetti
19.11.2003 taksiliikennetyöryhmän. Työryhmän
asettamiseen johti ministeriössä tehty selvitys,
jonka mukaan luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annettuun
lakiin, jäljempänä henkilöliikennelakiin,
sisältyy säännöksiä,
joita on arvioitava perustuslaissa säädetyn elinkeinovapauden
kannalta. Tämä oli se syy, minkä takia
tämä työryhmä asetettiin. Se
luovutti mietintönsä kesäkuussa 15. päivänä vuonna
2004. Sen jälkeen tietysti on käyty paljon julkisuudessa
keskustelua, millainen taksiliikennelaki meillä tulee olla.
Työryhmän lähtökohta oli
hyvin liberaali. Se noudattelee hyvin pitkälle niitä ajatuksia,
mitkä ovat olleet vallalla viimeisten vuosien aikana koskien
joukkoliikennettä: vapaa kilpailu joka paikkaan. Tämän
esityksen suhteen pitää olla myöskin
iloinen, että ministeri Huovinen ei noudattanut näitä liberalismin
suuria ihanteita, sitä vapaata kilpailua, vaan teki hyvin
tasapainoisen, hyvän ehdotuksen. Tarveharkinnasta luopuminen
on se oleellinen kysymys. Sitä tämä esitys
ei pidä sisällään.
Täytyy mainita myöskin, että tässä työryhmässä oli
yksi poikkeava mielipide, se oli Taksiliiton mielipide. Siinä todetaan
tarveharkinnan säilymisen perusteina: "Tarveharkinta on
säilytettävä, jotta yhteiskunnan kannalta
välttämätön valtakunnallinen
joukkoliikennejärjestelmä voidaan turvata. Valtakunnallisten
joukkoliikennepalvelujen turvaaminen on elimellinen osa hyvin toimivan
yhteiskunnan infrastruktuuria. Tarveharkinnan säilyttämiseen
on siten olemassa perustuslain tarkoittama tärkeä ja
painava yhteiskunnallinen intressi."
Tarveharkinnan säilyttäminen on oleellinen osa
tätä hallituksen esitystä. Jos sitä ei
ole, me joudumme sellaiseen maailmaan, minkä varmaan kansanedustajat
matkoillaan ovat kohdanneet, eli kansainvälisiä esimerkkejä löytyy huonosta
järjestelmästä jo naapurimaistamme Ruotsista
Tukholmasta, Virosta Tallinnasta, puhumattakaan Keski-Euroopan maista,
niitten pääkaupungeista Prahasta, Budapestista,
joissa pimeä taksijärjestelmä, harmaa
talous, rehottaa, asiakas ei voi luottaa taksiin, taksoihin, puhumattakaan
omasta turvallisuudestaan siellä.
Näin ollen voin hyvin tyydytyksellä ottaa
vastaan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä tämän
hallituksen esityksen. Tämä on tasapainoinen ja
hyvä, ja toivoisinkin, että tämä saisi
vastaavan käsittelyn ja hyvän käsittelyn
perustuslakivaliokunnassakin.
Reino Ojala /sd:
Arvoisa puhemies! Tänään täällä on
moneen kertaan todettu, että Seinäjoki saa Maaseutuviraston,
mutta se ei ole ollenkaan edesauttanut sitä, että ed.
Wallin ei yhtään ota huomioon sitä, että sanoo
sen, minkä kohta joku muukin aikoisi sanoa, niin kuin ed.
Aittoniemi aikoinaan totesi tässä samassa salissa.
Tämä asia on kulkenut pitkän tien,
niin kuin edellä kuultiin. Se, että se on tässä muodossa
tänään, on saanut kyllä muotonsa
pitkälti siitä, että liikenneministeriö on
ollut valmis tästä asiasta keskustelemaan liikennevaliokunnan
kanssa. Matkan varrella sitä kautta on sitten päästy
tähän tulokseen, joka on kyllä hyvä ja
huomattavasti parempi kuin ne lähtökohdat, mitä ed.
Wallin tuossa aikaisemmin luki.
Taksipalveluiden laatuvaatimukset esitykseen sisältyvät,
ja ne ovat tärkeitä ja isoja asioita ja keskeisiä asioita
siinä, minkälaisella huomiolla suomalaisia ja
Suomessa takseja käyttäviä asiakkaita
palvellaan.
Se, mitä tässä ehkä liikennevaliokunnassa kannattaa
vielä ottaa huomioon ja miettiä, on se, että kun
tämä kuitenkin on taksiliikennelaki, niin olisiko
tässä sittenkin syytä sanoa jotain siitä kelpoisuudesta,
millä voidaan ottaa tämmöinen kuljettajarenki
töihin. Tämä laki ei mitenkään
siihen puutu muuten kuin vaatetuksen osalta ja kohteliaisuuden osalta,
mutta siitä ehkä on syytä vähän
keskustella, tarvitsisiko siihenkin laittaa joitakin vaatimuksia.
Olli Nepponen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Taksiliikenne on tietenkin oleellinen
osa meidän joukkoliikennejärjestelmäämme,
ja on hyvä, että nyt on aikaansaatu selkeä esitys.
Ne uhkakuvat, joita vuosien varrella on tämän
asian tiimoilta noussut esiin, on pystytty varmasti eliminoimaan.
Esimerkit Ruotsista ja monista muista maista kertovat villeistä tilanteista
ja monista sellaisista vaaroista, jotka kohtaavat pimeässä taksiliikenteessä.
Sitä ei varmasti voida varmuudella sanoa, etteikö sellaista
tule esiintymään, pimeätä toimintaa
esiintyy kaikilla aloilla, mutta taksiliikenteen pitää olla
säädeltyä, yrittäjille pitää asettaa
vaatimuksia ja samoin kuljettajille.
Yksi asia, jonka haluan vielä nostaa esiin, on se,
että toivottavasti tämä laki turvaa myöskin niin
sanotuilla haja-asutusalueilla ne palvelut, joita tarvitaan. Silloin
tällöin aina nousee tuolla kunnanhallitusten ja
kaupunginhallitusten pöydän ympärillä kysymys
esiin, onko kaikkialle sitten mahdollisuus säätää sellaiset
palvelut, jotka tyydyttävät. Haja-asutusalueilla
asuu kuitenkin vielä hyvin paljon erityisesti vanhuksia,
jotka tarvitsevat juuri tätä kuljetusmuotoa.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Uhkakuvat ovat väistyneet, mitä taksiyrittäjien
ja taksiliikenteen kohdalla oli jokin aika sitten. Toivottavasti
EU:sta nyt ei tule sitten tänne pohjolaan uusia uhkia,
jotta voidaan nämä asiat päättää täällä kotomaassa.
Se on saatavuus, turvallisuus ja tarveharkinta taksiliikenteelle.
Silloin kun on tarveharkinta ja rajoitetaan, niin silloin voidaan vastuuttaa
liikennöitsijöitä.
Myös toivoisin, että näitten niin
sanottujen renkien, jotka kuljettajina toimivat, työoloja
voisi tässä yhteydessä myös
tarkentaa. Nyt ne ehdot ovat hyvin kirjavia, millä siellä ajetaan.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tästä laista todella
tihkui monenlaista tietoa ennakkoon ja kauhuskenaarioita ja kaikkia pahoja
kuvia maalattiin seinälle. Olen nyt erittäin tyytyväinen
myös osaltani siitä, että taksilupien
luvanvaraisuus säilyy, ja siitä, että ennen kaikkea
myös tämä kuljettajien ammattitaito on liitetty
tähän lakiin erittäin hyvin eli heillä täytyy olla
todella hyvä ammattitaito hoitaakseen tätä liiketointa.
Tuolla maaseudulla, josta itse tulen, taksiliikenteellä on
suuri merkitys nykyään, koska joukkoliikenteen
palveluita on hyvin paljon supistettu ja yleisiä linja-autovuoroja
on erittäin paljon vähennetty. Senpä takia
nimenomaan se, mitä ed. Nepponen tässä omassa
puheenvuorossaan sanoi haja-asutusalueilla taksiliikenteen tarpeellisuudesta,
on erittäin tärkeä ja merkittävä asia,
ja täällä ilmeisesti tämän
lain 12 §:n viimeisessä momentissa nimenomaan
viitataan tähän ajovelvollisuuteen ja näihin
asioihin.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kysymyksessä on ihan tärkeä,
pitkään yhteiskunnassa keskustelua herättänyt
taksiliikennelaki ja sen säätely lainsäädännön
osalta. Tämä laki on hyvin toivottu ja tarpeellinen.
Täällä käytettiin puheenvuoroja,
joissa puhuttiin markkinavoimista, markkinaliberalismista. Ymmärsin
sen puheenvuoron siten, että jotkut tai joku olisi ollut
vaatimassa, että taksiliikenne vapautettaisiin täysin
markkinavoimien haltuun Suomessa. Täytyy sanoa, että hyvin
tarkalla korvalla olen sitä yhteiskunnallista keskustelua
käynyt, mutta en ole todennut, että mikään
merkittävä taho olisi vaatinut, että Suomen
taksiliikenne vapautettaisiin täysin markkinoille, mikä tietäisi
suuria haasteita myöskin laadun ja palvelun osalta.
Tämä keskustelu vain osoittaa sen, että eduskunnassa
vallitsee aika pitkälle menevä yksimielisyys siitä hyvin
keskeisestä asiasta, että Suomessa halutaan edelleen
turvata hyvin laadukkaat taksipalvelut. Ne perustuvat moneenkin
eri asiaan. Ne perustuvat ensinnäkin omistajakuljettajan
kykyyn harjoittaa liiketoimintaa, hänen vakavaraisuuteensa,
joka tarkoittaa yhä parempaa ja turvallista autokantaa,
mutta varmasti myöskin kykyä palkata itselleen
ammattitaitoisia ja turvalliseen liikenteeseen kykeneviä kuljettajia, joista
tänä päivänä valitettavasti
on lisääntyvästi pulaa.
Kansainväliset kokemukset muista Pohjoismaista ja myöskin
Keski-Euroopasta osoittavat sen, että mikäli taksiliikenne
olisi vapautettu ihan täysin markkinavoimien haltuun, niin
alalle tulisi henkilöitä, jotka tulevat ajamaan
suuren rahan toivossa kyytiä ainoastaan silloin, kun niitä on erityisen
paljon, ja siirtymään sitten lepoon, kun on hiljaisempaa
aikaa.
Täällä on montakin säännöstä,
jossa erityisesti lääninhallitusta nyt sitten
velvoitetaan säätelemään tätä päivystysvuorojärjestelmää,
että myöskin se ed. Nepposen esittämä perusteltu huoli,
kuinka nämä taksipalvelut tulevaisuudessa kehittyvät
maaseudulla, poistuu, ensinnäkin siten, että niitä olisi
riittävästi saatavilla, ja toiseksi siten, että päivystys
olisi järjestetty, jota lääninhallitus
valvoisi, ja siten, että myöskin yöaikaan,
esimerkiksi ravintoloiden sulkemisaikaan, siihen puhelimeen vastattaisiin.
Tämähän on se ongelma, josta maaseudulla
kuullaan monesti, että on yrittänyt soittaa useampaankin
taksiin, mutta kukaan heistä ei hiljaiseen aikaan esimerkiksi
vastaa puhelimeen. Tämä tilanne tältä osin
korjautuu.
Eli kaiken tämän lain keskipisteenä on
laadukkaiden taksiliikennepalvelujen turvaaminen koko maassa. Uskon,
että ainakin kokoomuksen eduskuntaryhmä sitä mielellään
tukee, varsinkin, kun tähän sisältyy
hyvin perusteltujakin tarkennuksia. Nimittäin taksiluvan
saamisen edellytyksiä tullaan kiristämään.
Luvan hakijan ja haltijan hyvämaineisuudelle asetettaisiin
entistä tiukemmat vaatimukset ja hakijaa koskevia muita
vaatimuksiakin vielä täsmennettäisiin.
Tämäkin keskeinen valvontatehtävä olisi
nyt sitten lääninhallituksilla, jotka seuraisivat
samalla taksin kysynnän ja tarjonnan muutoksia. Ne tietenkin vaihtelevat
vuosittain, koska syntyy uusia kaupunginosia, tietyt lentokentät
ja muut laajenevat ja kysyntää siirtyy paikasta
a paikkaan b, mikä vaatii tietenkin myös joustavaa
käsittelyä, että ne luvat olisi sijoitettu
sellaisille paikoille, missä kysyntää on.
Lisäksi lakiesityksessä todetaan, että lääninhallitus
tulisi seuraamaan asiakkailta tulevaa palautetta ja sen pohjalta
vahvistaisi taksien kuntakohtaiset enimmäismäärät.
Tämä on hyvin kirjoitettu lakiin, koska asiakas
on tässäkin asiassa nimenomaan se kuningas. Meillä kansanedustajilla,
jotka olemme taksien suurkäyttäjiä, on
varmasti monella omakohtaistakin kokemusta taksilla kulkemisesta
ja erityisesti niistä hyvistä kokemuksista, mitä Helsingissä pääsääntöisesti kuitenkin
edelleen saamme. Väitän, että Pääkaupunkiseudun
taksipalvelu on vähintään hyvällä tasolla.
Vain muutamat yksittäiset alalle sopeutumattomat rengit
saattavat joskus matkaa jonkin verran pilata, mutta onneksi heitä on
häviävän vähän. Toivottavasti
he eivät tälle alalle hakeudu, koska taksinkuljettajan
tehtävä on erityisesti palvelutehtävä.
Arvoisa puhemies! Ihan perusteltua on myöskin se, että tähän
lakiin on nyt säädetty se, että taksinkuljettaja
on velvollinen pitämään salassa asiakkaan
liike- ja ammattisalaisuudet sekä hänen yksityisyyteensä kuuluvat
asiat. (Ed. Zyskowicz: Entäs poliittiset juorut?) — En
viittaa näihin ajankohtaisiin tekstiviesteihin ja niitten
sisältöihin tai poliittisiin juoruihin tai keskusteluihin, mutta
totean, että luultavasti tämä salassapitovelvollisuus
koskettaa myöskin poliittisten juorujen levittämistä.
Näin sen ainakin itse tulkitsen, että näin
on. — Mutta ihan vakavasti puhuen on luonnollista, että taksissa
monesti puhutaan puhelimeen, tehdään lisääntyvästi
myöskin tärkeitä työasioita
ihan luonnollisesti, koska kiire on ja saatetaan puhua sellaisesta
liike- ja ammattisalaisuudesta, jonka leviäminen vääriin
käsiin saattaisi aiheuttaa esimerkiksi tälle yritykselle
tai henkilölle suurtakin haittaa tai vaaraa, joten on aivan
paikallaan, että tästäkin säädetään
nyt.
Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan tässä asiassa
täytyy sanoa, että hallitus on tehnyt hyvän
lakiesityksen. Minä uskon, että tämä lakiesitys
saa eduskunnan selkeän enemmistön taakseen ja
tämä ala pystyy kuitenkin kehittymään, palvelemaan
tulevaisuudessa entistä paremmin asiakkaita ja myöskin
huolehtimaan liikenneturvallisuudesta ja alan kestävästä rekrytoinnista.
Jukka Vihriälä /kesk:
Herra puhemies! Taksiliikennelain keskeisenä tavoitteena
on laadukkaiden taksiliikennepalveluiden turvaaminen koko maassa.
Mielestäni tästä on annettava hallitukselle
ja myös ministeri Huoviselle kiitos, että yksimielinen
lakiesitys on saatu nyt tänne eduskuntaan. Kuten täällä ed.
Nepponen totesi, taksiliikenneluvan tulee olla säädeltyä tässä maassa. Näinhän
asia on. Tarveharkinnasta ei luovuta. Muistan, miten lujassa jo
45 vuotta sitten taksiluvat olivat — isälläni
oli taksi — ja mitä silloinkin vaadittiin, kun
lupaa haettiin. Maaseudun haja-asutusalueen taksin työ ei
suinkaan ole helppo. Täällähän
nyt jo ihan lakiesityksen ensimmäisellä sivulla
todetaan, että taksiluvan haltijan ajovelvollisuutta täsmennettäisiin
ja maaseudun taksit saisivat oikeuden sopia hiljaisen ajan päivystysvuoroista.
Tämä on tavattoman tärkeä asia
myöskin haja-asutusalueiden takseille. Ennen kaikkea haluan
toivoa, että tämä lakiesitys myöskin
nyt turvaa taksien aseman ennen kaikkea maaseudulla ja haja-asutusalueilla
ja ne palvelut, mitä taksit antavat. Ainakin tämän
pitkän eduskuntakauteni aikana olen tottunut luottamaan
suomalaiseen taksijärjestelmään. Se on erittäin
toimiva, hyvä ja turvallinen. Toivottavasti tämä lakiesitys
vahvistaa nyt taksien asemaa tässä maassa.
Lasse Virén /kok:
Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty
monta hyvää puheenvuoroa, mutta sanotaan, että yrittäjäkoulutuksesta
on käytetty yllättävän vähän
puheenvuoroja. Minun mielestäni on erittäin hyvä,
että myöskin yrittäjäkoulutus
on otettu tähän lakiin velvoitteeksi ja ehdoksi,
yrittäjäkurssin käyminen ja Ajoneuvohallintokeskukselle
suoritettava koe. Sitten myöskin toivoisin tähän
kuljettajana toimivien henkilöiden koulutukseen ja palvelualttiuteen
tietysti reilusti lisää tämmöistä palveluhenkisyyttä,
sitten vielä ehkä tätä taloudellisten
velvoitteiden ylläpitämistä, että yritys
pyörii niin kuin meidän normaalit sääntömme
edellyttävät, että hoidetaan nämä velvoitteet
yhteiskunnallekin myös.
Keskustelu päättyy.