Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Eduskunnan käsittelyyn nyt tulevalla päästökauppalakiesityksellä on ollut kiireinen, ajoittain kiihkeä ja paljon julkisuutta saanut valmistelu. Hyvä niin. Kysymys onkin uudesta ja tärkeästä asiasta. Tällä päästökauppalailla, se on vielä esitys, pannaan täytäntöön EU:n päästökauppadirektiivi. Sen mukaan päästökauppajärjestelmä on väline toimissa suuren ja globaalin ongelman, kasvihuonekaasupäästöjen kasvun, hillitsemiseksi.

Direktiivillä käynnistetään päästökauppa EU:ssa vuoden 2005 alusta lukien. Päästökaupan ensimmäinen vaihe on kolmivuotinen, vuodet 2005, 2006 ja 2007 kattava. Tällä jaksolla käynnistetään ja ajetaan sisään uusi järjestelmä ja samalla valmistaudutaan seuraavaan päästökauppajaksoon, Kioton pöytäkirjan mukaiseen kasvihuonekaasujen hillitsemisen ensimmäiseen sitoumusjaksoon vuosina 2008—2012. Nyt on siis kysymys ensimmäisestä jaksosta 2005—2007, ja seuraava jakso, siis ensimmäinen sitoumusjakso, alkaisi 2008 ja päättyisi 2012.

Laajentunut Euroopan unioni kattaa globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä nykytilanteessa alle 15 prosenttia. Jos Venäjä ratifioi Kioton pöytäkirjan, se tulee voimaan. Tällöin pöytäkirjan ratifioineet teollisuusmaat kattaisivat globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä noin kolmanneksen verran. Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä sitoumuskaudella, siis ensimmäisellä sitoumuskaudella 2008—2012, päästövähennystalkoissa ovat viimeistään mukana muut pöytäkirjan ratifioineet maat edellyttäen, että Venäjä on ratifioinut Kioton pöytäkirjan. Vasta Venäjän ratifiointi merkitsee sitä, että tuo pöytäkirja tulisi voimaan.

Jo tässä yhteydessä on sanottava, etteivät eurooppalaiset ponnistelut kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi johda globaalisti toivottuihin tavoitteisiin, mikäli maailman kasvihuonekaasupäästäjien suuri enemmistö, kuten Kiina, Intia, Yhdysvallat ja monet muut maat, saastuttavat ilmaa entiseen malliin tai enemmänkin, niin kuin nyt on kehitystrendi.

Suomen on mielestäni tehtävä Euroopan unionin piirissä kaikki voitava, että taisteluun globaalia ongelmaa vastaan saadaan globaali maailmanyhteisö, ainakin sen kehittynein osa.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sisältää esitykset päästökauppalaiksi sekä laiksi ympäristönsuojelulain ja Energiamarkkinavirastosta annetun lain muuttamiseksi. Päästökauppalailla luotaisiin puitteet päästökauppajärjestelmän toimeenpanolle. Se sisältää päästöoikeuksien jakoa ja päästöoikeuksien palauttamista sekä laitosten kasvihuonekaasujen päästölupia ja päästöjen tarkkailua koskevat säännökset. Lakiehdotuksessa on päästöoikeuksien jakoperusteet ensimmäiselle päästökauppakaudelle, siis vuosille 2005—2007. Energiamarkkinavirasto myöntäisi esityksen mukaan päästöjen tarkkailuun liittyvät päästöluvat. Energiamarkkinavirastosta annettuun lakiin lisättäisiin ehdotuksen mukaan viraston tehtäviin päästökauppalain mukaiset tehtävät.

Päästökauppalakia sovellettaisiin 20:tä megawattia suurempien polttolaitosten ja eräiden teräs-, mineraali-, metsäteollisuuden laitosten ja prosessien hiilidioksidipäästöihin. Suomessa päästökauppajärjestelmään kuuluu noin 500 laitosta ja noin 150 yritystä. Käytännössä tämä kaikki merkitsee sitä, että päästökaupan piiriin tulee runsaat puolet kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Ulkopuolelle jäävät esityksen mukaan muun muassa liikenne, eräät teollisuudenalat kokonaisuudessaan, pienempi teollisuus ja pienempi energiantuotanto, maatalous, kiinteistökohtainen lämmitys ja eräät muut vastaavat vähempimerkitykselliset asiat.

Lakiesityksen mukaan päästökauppajärjestelmään kuuluvat laitokset siis tarvitsevat kasvihuonekaasujen päästöluvan. Lupa edellyttää laitoksen hiilidioksidipäästöjen luotettavaa tarkkailua. Asiasta kertovat raportit on toimitettava vuosittain asianomaiselle viranomaiselle, siis Energiamarkkinavirastolle. Päästökaupan myötä päästöille tulee hinta, minkä vuoksi päästöraporttien luotettavuuden arviointi on järjestelmän kannalta tavattoman tärkeää. Lakiesityksessä edellytetään, että ulkopuolinen todentaja arvioi nämä päästöraportit.

Lakiesityksen mukaan jokaiselle järjestelmän piiriin tulevalle laitokselle myönnetään päästökauppakaudeksi päästöoikeuksia. Oikeuksien jako perustuu päästökauppakausittain laadittavaan kansalliseen jakosuunnitelmaesitykseen. Tämä on ensin hyväksytettävä komissiossa. Tämän jälkeen oikeudet myönnetään komissiokäsittelyn mukaisesti toiminnan harjoittajille. Valtioneuvosto tekee lakiesityksen mukaan päätökset sekä tästä jakosuunnitelmasta että päästöoikeuksien myöntämisestä toiminnan harjoittajille.

Jakosuunnitelmassa on laitokset ryhmitelty niiden tuotannon tai toiminnan luonteen perusteella alaryhmiin. Kullekin alaryhmälle on määritelty erilliset päästöoikeuksien jakoperusteet. Näitä käytetään laitoskohtaisten päästöoikeuksien määrittelyssä. Päästöoikeuksien jako perustuu niin sanottuun perintömenetelmään, jossa laitosten päästöoikeudet lasketaan tietyillä laskentasäännöillä niiden toteutuneista päästöistä pääsääntöisesti kaudelta 1998—2002, ja laskelma tapahtuu niin, että näiden viiden vuoden ajalta suurimpien päästöjen vuosi pullautetaan pois ja pienimpien päästöjen vuosi otetaan pois ja nämä kolme jäljelle jäävää muodostavat sen perustan, jolta tämä jako tapahtuu.

Energiamarkkinavirasto ylläpitää kansallista rekisteriä päästöoikeuksista, joilla siis voidaan käydä kauppaa Euroopan yhteisön alueella. Toiminnan harjoittajien on palautettava vuosittain rekisteriin edellisen kalenterivuoden hiilidioksidipäästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia. Käytetyt päästöoikeudet eivät siten ole enää toiminnan harjoittajien käytettävissä sen jälkeen, kun ne on palautettu.

Päästökauppalaki on tarkoitus panna voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Kysymys on siis vähän normaalista poikkeavasta menettelystä. Tarkoitus on, että tämä laki tulisi voimaan siis kahdessa eri vaiheessa. Päästökauppajärjestelmän valmistelun kannalta välttämättömät säännökset, kuten kasvihuonekaasupäästöjen päästölupia, päästöjen tarkkailua, raportointia ja todentamista, kansallisten jakosuunnitelmaesitysten valmistelua, päätöksentekoa ja sisältöä sekä päästöoikeuksien myöntämispäätöksen valmistelua koskevat lain säännökset, ehdotetaan kuitenkin tulemaan voimaan mahdollisimman pian eduskunnan hyväksyttyä lain. Ajatus on siis, että ne lain pykälät, jotka on välttämätöntä saattaa voimaan heti, jotta esimerkiksi asianomaiset viranomaiset voivat aloittaa valmistelutoimet, on tarkoitus saattaa voimaan heti sen jälkeen, kun eduskunta on tämän lain hyväksynyt.

Päästöoikeuksien myöntäminen toiminnan harjoittajille, niiden kirjaaminen rekisterissä oleville tileille, mahdollisuus käydä kauppaa päästöoikeuksilla, joka on tärkein osa tässä kaikessa, sekä velvoite palauttaa vuosittain päästöoikeuksia tulisivat siis voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Hallitus katsoo, että ehtona järjestelmän käynnistämiseen Suomessa on varmuus järjestelmän käynnistämisestä direktiivin mukaisesti Euroopan unionin alueella. Ennen lain voimaan saattamista hallitus haluaa varmistua muun muassa siitä, että merkittävä enemmistö Euroopan unionin jäsenmaista on valmis aloittamaan päästökaupan todellakin 1.1.2005.

Arvoisa puhemies! Päästökauppadirektiivin mukaisesti nykyisten jäsenmaiden tuli lähettää ehdotus päästökauppaoikeuksien jakosuunnitelmaksi kuluneen maaliskuun loppuun mennessä. Uusien jäsenmaiden määräaika päättyy vappuna. Noin kolmannes nykyisistä jäsenmaista toimi aikataulussa, toinen kolmannes on jättämässä esityksensä lähipäivinä, ja viimeisestä kolmanneksesta en tässä vaiheessa vielä tiedä.

Suomi lähetti alustavan ehdotuksensa jakosuunnitelmaksi määräajan puitteissa, tosin viimeisenä päivänä, mutta määräajan puitteissa kuitenkin, alustavan siksi, että nyt käsittelyyn tuleva laki ei todellakaan ole vielä valmis. Kun laki valmistuu, ilmoitetaan jakosuunnitelmaesitys sisältäen listan laitoskohtaisista päästöoikeuksista komissiolle ja muille jäsenvaltioille. Lopullinen ehdotus siis lähtee sen jälkeen, kun tämä laki on valmis. Komissio voi esittää jakosuunnitelmaesitykseen muutoksia tai jopa hylätä sen. Komission käsittelyn jälkeen valtioneuvosto siis päättää laitoskohtaisesti myönnettävät päästöoikeudet.

Arvoisa puhemies! Ensimmäisellä päästökauppajaksolla Euroopan unionin jäsenmailla ei ole päästötavoitteita. Direktiivi vaatii laatimaan päästövähennykset siten, että arvioitu päästökehitys asettuu uskottavalle uralle, joka johtaa jäsenmaan päästövelvoitteen toteuttamiseen. Suomessa jakosuunnitelmassa esitetään, että päästökauppasektorille jaettaisiin päästöoikeuksia kolmelle vuodelle: 2005, 2006 ja 2007, yhteensä 136,5 miljoonaa tonnia. Tämä sisältää myös niin sanotuille uusille osallistujille varattavan määrän 2,5 miljoonaa tonnia. Jaettavien päästöoikeuksien määrä olisi toisin sanoen noin 45,3 miljoonaa tonnia vuodessa. Tämä on muutaman prosentin pienempi määrä kuin päästökauppasektorin arvioidut päästöt olisivat keskimäärin kaudella 2005—2007, ellei mitään tehdä, mutta selvästi enemmän kuin kyseisen sektorin päästöt ovat olleet viime vuosien aikana.

Vielä kerran: se, mitä seuraaville kolmelle vuodelle oikeuksia myönnetään, on todella nyt enemmän kuin se, mitä menneitten lähivuosien aikaan näiden päästövelvoitteiden piirissä olevien sektoreiden päästöt ovat olleet. Mutta samalla kun tämän sanon, samalla sanon senkin, että joka tapauksessa se päästöura, mille nyt astutaan, johtaa jatkossa siihen tavoitteeseen, johon kohta tulen. Suomalaiset yritykset siis selviytyvät ensimmäisestä päästökauppakaudesta suuremmitta vaivoitta, vaikka Suomesta tuleekin kaikella todennäköisyydellä tällöinkin päästöoikeuksien netto-ostaja.

Toinen päästökauppakausi eli niin sanottu Kioton sitoumuskausi, vuodet 2008—2012, on sen sijaan jo selvästi haastavampi. Tuolloin kaikki kasvihuonekaasupäästömme saavat olla keskimäärin korkeintaan vuoden 1990 tasolla. Viime vuonna olimme ennakkoarvioiden mukaan tuon tavoitteen yläpuolella noin 17 prosenttia. Tavoitteen saavuttaminen on päästökauppadirektiivin lähtökohta siitä riippumatta, tuleeko Kioton pöytäkirja voimaan vai ei. Me olemme sitoutuneet tähän tavoitteeseen siitä riippumatta, tuleeko Kioton pöytäkirja voimaan vai ei. Tässä mielessä ajatus siitä, että rimpuiltaisiin yksipuolisesti irti, ei onnistu. Tämä on EU-normistoa, eikä siitä noin vaan pois lähteminen ole edes mahdollista, jos jostain syystä niin haluaisimmekin.

Kansallisessa jakosuunnitelmassamme olemme määritelleet direktiivin edellyttämällä tavalla vuosille 2005—2007 ja siitä edelleen kaudelle 2008—2012 sellaisen päästöuran, jota noudattamalla siis voimme saavuttaa Kioton kauden velvoitteemme. Enimmillään päästöjen vuotuinen leikkaustarve vuosina 2008—2012, siis sillä ensimmäisellä sitoumuskaudella, joka seuraa tämän kauden jälkeen, tämä leikkaustarve, on lähes 10 miljoonaa tonnia. Päästökauppasektorin yritykset voivat tietysti vähentää päästöjään omilla toimenpiteilläänkin tehostamalla energian käyttöä ja siirtymällä vähäpäästöisempiin polttoaineisiin. Kaikkea vähennystarvetta ne eivät voi kuitenkaan näin hoitaa. Ne joutuvat myös ostamaan päästöoikeuksia muilta EU:n alueen yrityksiltä, tai jos Kioton pöytäkirja on voimassa, ne voivat ostaa, mikä on tärkeää, ne voivat ostaa päästöoikeuksia siinä tapauksessa myös Euroopan unionin ulkopuolelta. Päästöoikeuksien ostaminen tietää joka tapauksessa rahan siirtoa suomalaisilta yrityksiltä Suomen ulkopuolelle.

Arvoisa puhemies! Suomen tavoite vähentää kasvihuonekaasupäästöt vuosina 2008—2012 keskimäärin vuoden 1990 tasolle on kova tavoite. Vuonna 1990 Suomi oli taloudellisessa syöksyssä kohti lamaa, teollisuus ei tarvinnut huippumääriä energiaa eikä talvikaan sattunut olemaan energian kysynnän kannalta juuri tuolla kertaa, juuri tuonna vuonna, ankarin mahdollinen. Euroopan unionin Luxemburgin kokouksessa vuonna 1998 Suomen taakka määriteltiin kuitenkin juuri tuon vuoden, vuoden 1990, perusteella ja sen tason mukaiseksi.

Tavoitteen saavuttaminen vuosina 2008—2012 tulee olemaan Suomen elinkeinoelämälle ja suomalaisille aika raskasta, vaikka Kioton sopimus tulisi voimaan, vaikka Kioton sopimus tulisi voimaan. Vaikka siis Kioton mekanismit olisivat käytettävissä elikkä vaikka kauppaa voitaisiin käydä ei unionin sisällä vaan laajemminkin kaikkien niiden maiden välillä, jotka ovat pöytäkirjan allekirjoittajia, siitäkin huolimatta taakka on aika suuri. Jos sopimus on voimassa, hiilidioksiditonnin hinta on huomattavasti alhaisempi siinä tapauksessa. Tästä syystä sopii toki kaikin tavoin toivoa, että Kioton pöytäkirja saataisiin todellakin voimaan. Mikäli Kioton pöytäkirja ei — ja on syytä myös katsoa se kortti — tulisi voimaan eivätkä Kioton mekanismit, siis muun muassa nämä oikeudet tehdä päästökauppaa näillä halvemmilla hinnoilla, ole käytettävissä, päästöoikeuksien hinnat kallistuisivat tuntuvasti tästä toisesta vaihtoehdosta. Se heikentäisi taas suomalaisyritysten kilpailukykyä entisestään. Se nostaisi sähkön hintaa tuntuvastikin, hidastaisi kasvua ja lisäisi työttömyyttä.

Arvoisa puhemies! Kioton tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi ovat oikeita ja välttämättömiä. Euroopan unioni on näyttämässä muulle maailmalle esimerkkiä siinä, että Kioton velvoitteet myös hoidetaan. Euroopan unionin on mielestäni kuitenkin huolehdittava siitä, ettei päästöjen vähentämiseksi työskennellä vain siellä, missä tuotetaan 15 prosenttia päästöistä muun maailman lisätessä päästöjään entisestään ja kaiken aikaa. (Ed. Tennilä: Näin tapahtuu!) Tästä syystä Suomen tulee toimia unionissa ensin Kioton sopimuksen voimaan saattamiseksi ja sitten ei sekään vielä riitä, vaan sen lisäksi ponnisteltava rajoitustoimien edelleen laajentamiseksi näiden Kioton sopimuksen allekirjoittajamaiden ulkopuolellekin mahdollisimman nopeassa aikataulussa. Esitys kansalliseksi päästökauppalaiksi, nyt tässä esiteltävä, kertoo siitä, että edellyttäessään toimia muilta mailta Suomi samalla hoitaa omat velvoitteensa eturintamassa.

Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa herra puhemies! Taloudellinen kestävyys on YK:n ilmastosopimuksen tavoitteenasettelun keskeinen näkökulma. Sopimuksen tavoite on estää vaaralliset muutokset ilmastojärjestelmässä sellaisessa aikataulussa, että ekosysteemit ehtivät sopeutua, ruoantuotanto ei vaarannu ja talous voi kehittyä kestävästi. Ilmastonmuutoksen hillitsemistoimien kustannuksia koskevien arvioiden mukaan näiden kustannusten ei pitäisi olla suunnattomia. Voimavarat tulee suhteuttaa myös arvioituun riskiin eli siihen, että maapallon ilmakehä lämpenee liikaa. Lisäksi tulee ottaa huomioon myös ilmaston muuttumisesta aiheutuvien vaurioiden ja sopeutumistoimien kustannukset. Tätä puolta ei keskustelussa juurikaan ole käsitelty.

Tähän mennessä havaittu lämpeneminen mahtuu vielä historiallisten muutosten haarukkaan. Uutta on se, että tämän muutoksen arvioidaan pääosin aiheutuneen ihmisen toiminnasta. Huolta aiheuttaa siksi nouseva trendi ja mahdollisuus, että suunta jatkuu. Jos näin käy, ollaan tekemässä melkoista koetta ilmakehässä, kuten jotkut meteorologit asian ilmaisevat. Myönnän, että ilmastoarvioissa on epävarmuutta, koska esimerkiksi ilmakehän reaktioherkkyyttä kasvihuonekaasupitoisuuden kasvuun ei tunneta tarkalleen. Epävarmuus toimii kuitenkin kumpaankin suuntaan. Lämpeneminen voi olla lievempää tai voimakkaampaa.

Suomessa päästökaupasta käydyn keskustelun argumentit ovat olleet osin ristiriitaisia. On väitetty, että velvoite on Suomelle raskas ja aiheuttaa kustannuksia. On myös oltu selvästi EU:n päästökauppaa vastaan. Kuitenkin juuri Kioton mekanismit ja EU:n päästökauppa on luotu välineiksi, joilla päästöjen vähentämisen kustannuksia voidaan alentaa. EU:n sisällä päästövähennysten taakka on jaettu uudestaan niin sanotun taakanjakosopimuksen mukaisesti. Julkisuudessa on ehdotettu, että Suomi yrittäisi avata tämän sopimuksen päästäkseen velvoitteistaan. Sopimus on EU:n neuvoston ratifiointipäätöksen liite ja näin ollen osa yhteisölainsäädäntöä, vaikkei Kioton pöytäkirja astuisikaan voimaan, ja se pysyy voimassa, ellei toisin päätetä.

Ei ole syytä olettaa, että taakanjaon avaaminen tuottaisi Suomen kannalta vähemmän vaativan tuloksen. Ei nimittäin ole ollenkaan selvää, että Suomen velvoite olisi muihin jäsenmaihin verrattuna poikkeuksellisen raskas. Taakanjakokeskustelu oli aikanaan hyvin vaikea poliittinen prosessi, eikä uusi neuvottelu asiasta olisi ainakaan helpompi. Äärimmillään neuvottelut voisivat johtaa sopimuksen raukeamiseen, jolloin Suomen velvoitteeksi tulisi Kioton pöytäkirjassa oleva miinus kahdeksan prosenttia.

Kioton pöytäkirjan voimaantulo on viivästynyt epätoivotulla tavalla Venäjän selvitellessä edelleen kantaansa. Venäjältä saadaan jatkuvasti ristiriitaisia viestejä, ja on epätodennäköistä, että se tekee lopullisen päätöksensä kevään 2004 aikana, vaikka näin olen itse toivonut. Kioton pöytäkirjan voimaantulo on nimittäin Suomen edun mukaista ja Suomen tulisi siksi toimia johdonmukaisesti voimaantulon edistämiseksi. Miksi? Pöytäkirjan voimaantulon myötä saadaan käyttöön mekanismit eli kansainvälinen päästökauppa EU:n päästökaupan lisäksi sekä teollisuusmaiden välisiä yhteishankkeita koskeva yhteistoimeenpano ja teollisuus- ja kehitysmaiden välisiä yhteishankkeita koskevan puhtaan kehityksen mekanismi. Tällöin ilmastopolitiikan toimeenpanolle saadaan uusia, kustannustehokkaita keinoja, mikä helpottaa yritystemme asemaa.

Pöytäkirjan voimaantuloa pitää edistää myös siksi, että uuden ratkaisun etsiminen veisi vuosia. Nykyinen epävarma tilanne vain jatkuisi, eikä ilmastopolitiikkamme kykenisi lähettämään sitä johdonmukaista viestiä, mitä esimerkiksi juuri yritykset tarvitsevat. Kehitysmaiden lisääntyvästä panoksesta päästöjen vähentämiseksi on myöskin helpompi neuvotella pöytäkirjan astuttua voimaan.

Puhemies! EU:n keväinen huippukokous otti kantaa myös EU:n tulevaisuuden ilmastopolitiikkaan. Tarkoituksena on ensi vuoden keväällä päättää strategioista, joihin kuuluu myös keinovalikoima, joilla EU etenee ilmastopolitiikan tiellä. EU:n tulee pyrkiä globaaleihin ratkaisuihin, koska muilla ratkaisuilla ei valitettavasti ole merkitystä ilmastonmuutoksen kannalta. Tätä ennen meidän tulee Suomessa käydä keskustelua siitä, mikä meidän tavoitteemme on. Hyvällä yhteistyöllä ja ennakkoluulottomalla keskustelulla voimme päästä ratkaisuihin, joiden avulla voimme kantaa vastuuta niin ilmastosta kuin kansantaloudestammekin.

Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Sinällään Kioton sopimus on ihan hyvä ja tavoitteet hyvät, mutta niin kuin tässä edellä ministerit kuvasivat tilannetta, että kuitenkin ilmeisesti yksi kolmasosa koko maailman maista on tässä mukana, niin kyse on siitä, mitä tulee tapahtumaan sitten noin kilpailumielessä tässä tulevaisuudessa. On puhuttu Kiina-ilmiöstä, ja ilmeisesti Kiinassa ei esimerkiksi rajoiteta näitä päästöjä yhtään, jolloin ilmeisesti tulee vielä sen lisäksi, jotta on halpa työvoima, tämän tyyppinen kilpailuetu sille puolelle. Sen takia tässä jotenkin odottaisi, että Suomi olisi ollut vähän nihkeämpi tässä. Hyvä on olla ristoreipas, mutta onko joka paikkaan aina nokkansa työnnettävä etunenässä?

Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En ole kuullut yhdestäkään yrityksestä, joka halvan energian perässä muuttaisi Kiinaan. Se taitaa olla siellä päästökaupan jälkeenkin selvästi kalliimpaa kuin Suomessa.

Ihmettelen tässä hallituksen esityksessä sitä, että ikään kuin yritetään vielä muutama vuosi elää ikään kuin mitään ei olisi edessä ja siirtää kaikki nämä vähennystavoitteet sitten tähän vuoden 2008 jälkeiseen aikaan. Minusta tämä ei ole kansallisesti viisas ratkaisu, koska mitä nopeammin tämä sopeutuminen sitten myöhemmin joudutaan tekemään, sitä vaikeammaksi se tulee.

Ihmettelen myös sitä, minkä takia on haluttu jakaa näitä ilmaisia päästöoikeuksia lauhdevoimaloille, sillä ne eivät niitä tarvitse. Jos lauhdevoimaa tullaan käyttämään, niin se tulee merkitsemään, että sähkön hinta nousee, siihen sisällytetään tämä päästöoikeuksien hinta joka tapauksessa, on se saatu ilmaiseksi tai ei. Silloinhan tuo päästöoikeuden kaltainen tuki olisi pitänyt antaa niille asiakkaille eikä näille voimalaitoksille, jotka sisällyttävät sen hintaan, sekä tähän lauhdesähkön (Puhemies koputtaa) hintaan että myös vesi- ja ydinvoiman hintaan.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! EU:n päästökauppa tulee varmuudella nostamaan sähkön hintaa, ja tästä seuraa uhka, että paljon sähköä käyttävä perusteollisuutemme, metalli ja paperi, siirtää uusia investointejaan Suomen rajojen ulkopuolelle ja Euroopan ulkopuolelle päästövapaille markkinoille. Ja niitä päästövapaita alueita tulee riittämään Amerikasta Kiinaan ja Venäjältä Afrikkaan saakka. On siis käymässä niin, että tässä ekologisesti toimitaan väärin eli lisätäänkin maailmanlaajuisesti päästöjä. Täällähän päästöt on rajoitettu tiukasti. Varmaa joka tapauksessa on siis sähkön hinnan nousu, ja se tarkoittaa sitä, että kotitalouksien sähkölasku kasvaa. Minä en ymmärrä sitäkään, miksi Lapin korvessa asuvan mökinmiehen ja -vaimon pitää ruveta maksamaan päästölaskua. Eivät he ole näihin päästöihin syyllisiä koskaan olleet.

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pks:n eli päästökauppasektorin osuus on tällä hetkellä 40 prosenttia Suomen hiilidioksidipäästöistä. Kuitenkin meillä 60 prosenttia on tätä päästökauppasektoria, ja ne alat joutuvat tekemään kaiken tämän sopeuttamisen. Yksi suuri toimiala, missä hiilidioksidipäästöjen osuus nimenomaan lisääntyy, on kotitaloudet. Siellä on tietokoneet, kaikenlainen viihde-elektroniikka, jotka kuluttavat yhä enemmän sähköä. Mikä on jatkossa kotitalouksien osuus tästä sopeuttamisesta ja ylipäätään maapallon globaalisesta hyvinvoinnista huolehtimisesta?

Sitten toinen asia, voimaantulosääntö. Ei ole tarpeen varmastikaan, että Suomi ryhtyy noudattamaan tätä EU-direktiiviä ensimmäisenä ja käsi lipassa, niin kuin aina. Eikö ole tarpeen, että tähän hallituksen esitykseen taikka lakiin aikanaan lisätään voimaantulosääntö, että Suomi noudattaa EU-direktiiviä samanaikaisesti muiden EU-maiden kanssa, ei yhtään aiemmin?

Matti Väistö /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Esitys päästökauppalaiksi on valmisteltu hyvin. Myös hallituksen esittämä ja valitsema kaksivaiheinen etenemistapa on perusteltu. Meillä huolta on kannettu siitä, miten meidän kotimaisten, paikallisten polttoaineidemme tässä tilanteessa käy. Puun asemahan paranee, mutta turpeen osalta heikkenee. Kuitenkin turve on meillä hyvin tärkeä ja se on tärkeä myös siksi, että saataisiin todella puun energiakäyttöä lisättyä. Tässä toivoo, että hallitus nyt tuo niitä rohkaisevia toimia, joilla näiden meille tärkeiden paikallisten ja työllistävien polttoaineiden käyttöä jatkossakin kyetään pitämään kilpailukykyisenä.

Mikko Elo /sd (vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Oli ilahduttavaa kuulla ministeri Pekkarisen puheenvuoro, joka huokui realismia, mitä tulee tähän Kioton sopimukseen ja päästökauppaan. Sen sijaan jäin vähän ihmettelemään sitä optimismia, joka on aikanaan vallinnut, kun tätä Kioton sopimusta on solmittu ja myöskin päätetty päästökauppaan ryhtymisestä. Tuntuu siltä, että EU:n sisällä nämä ympäristöpolitiikan fundamentalistit ovat päässeet voitolle.

Mutta, puhemies, oma kysymykseni koskee sitten Venäjää. Jos Venäjä nyt kuitenkin ratifioi tämän sopimuksen, niin se saattaa muuttaa jonkin verran tilannetta ja siksi olisi mielenkiintoista kuulla molempien ministerien arvio siitä, mitä Venäjällä todellisuudessa tulee tapahtumaan. Tuleeko käymään niin, että Venäjä jää ulkopuolelle, vai ratifioiko se tämän sopimuksen? Joku arviohan meillä pitää olla.

Sari Sarkomaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ilmastomuutos on maailmanlaajuinen uhka ympäristölle ja siksi sen kattava ja kestävä ratkaisu edellyttää sitä, että kaikki keskeiset maat sitoutuvat päästöjen vähentämiseen, eli tuon globaalin ilmastopolitiikan aikaansaamiseksi kaikilla areenoilla on ponnisteltava. Sen sijaan EU:n yksipuolinen sitoutuminen päästövähennyksiin saattaa aiheuttaa sen, että päästöt itse asiassa lisääntyvät. Ei auta se, että EU:ssa päästöt vähenevät, jos tuotanto siirtyy maihin, joissa on matalampi osaamistaso, maihin, joissa ei näitä velvoitteita ole. Siksi onkin mielestäni tärkeää valmistella vaihtoehtoista strategiaa, jos Kioton sopimus ei toteudu.

Kysynkin, arvoisa herra puhemies, ministeri Pekkariselta, minkälaisiin vaihtoehtoisten strategioiden valmisteluun ollaan Suomessa ryhdytty ja minkälaisiin toimiin EU:n alueella, mikäli Kioto ei toteudu. Kyllähän EU:n sisäinen päästökauppa on vain väline ilmastomuutoksen torjumiseen, ja jos näyttää, että se vie väärään suuntaan, silloin täytyy olla vaihtoehtoisia strategioita valmisteilla.

Merikukka Forsius /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen esittämät avokätiset päästöoikeudet päästökauppasektorille johtavat siihen, että Suomi tulee ylittämään päästötavoitteensa myös varsinaisella Kioton sopimuskaudella. Mikäli kauppa- ja teollisuusministerin ennuste toteutuu, valtio joutuu kyseisinä vuosina ostamaan veronmaksajien varoilla lisää päästöoikeuksia, jotka jaetaan sitten ilmaiseksi hiilidioksidipäästöjä aiheuttaville tehtaille ja voimalaitoksille. Järkevämpää politiikkaa olisi mitoittaa jo kauden 2005—2007 päästökiintiöt niin, että ne ohjaisivat päästöuraa voimakkaammin kohti Kioton tavoitetta. Juuri tähän vihreiden tänään jättämä rinnakkaisaloite tähtää. Hallituksen esitys on sen sijaan johtamassa teollisuuden tukemiseen kotitalouksien kustannuksella.

Mikko Immonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuinka ministeri tekee työtä Kioton mekanismeja koskevan lainsäädännön ja sen valmistelun puitteissa sen puolesta, että jatkossa sitä käsittelee myös kilpailuneuvosto ympäristöministereitten ohella samalla tavalla kuin kemikaaliasetuksen kohdalla on käynyt?

Sähkön hinnankorotuksesta, minkä ed. Tennilä nosti esille, EU:n komission työryhmä arvioi, että se vuosina 2005—2008 nousee 15—20 prosenttia ja vuosina 2008—2012 30—40 prosenttia, ja tämä on lasku siitä, kun EU yksipuolisesti noudattaa Kioton sopimusta.

Kysynkin, millä tavalla hallitus aikoo kompensoida eläkeläisille, työssä käyville, opiskelijoille ja työttömille tämän laskun, joka saattaa olla vanhassa rahassa jopa tuhannen markkaa. Se on iso summa ja varsinkin köyhiä perheitä todella koskettava.

Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Päästökauppa on pitkällä tähtäimellä hyvä, mutta kyllähän Suomi on ollut tässä semmoinen Nummisuutarin Esko, kun herrojen Eevat vaan kohauttelevat olkapäitään Kiinassa ja Japanissa. Ei ole oikein, että maat ja tuotantolaitokset, jotka ovat investoineet päästöjensä minimoimiseen kaikkein eniten, maksavat siitä myös eniten. Tässä tilanteessa jo ennen päästökauppaa vastuunsa kantaneet joutuvat maksumiehiksi.

Toinen asia on, että päästökauppaan pitäisi sisältyä myös jonkinlainen tuotantovelvollisuus. Teollisuudella, joka ei tuota hyödykkeitä markkinoiden sallimalla maksimaalisella teholla, ei myöskään pitäisi olla oikeutta käydä päästökauppaa. Tämä idea ei toimi, eikä siitä ole mitään hyötyä, jos maat, jotka ovat älynneet neuvotella suuret kiintiöt, eivät pidäkään tehtaitaan toiminnassa. Siksi päästökauppaan pitää sisältyä myös hinnoittelun seuranta ja vastaavia asioita. Tämä tietysti tarkoittaa lisää byrokratiaa, ja se ei välttämättä houkuta.

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielenkiinnolla kuuntelin ministerien Pekkarisen ja Enestamin kannanottoja, jotka olivat hyvin ristiriitaisia. Ministeri Pekkarinen totesi, että taakka tulee olemaan Suomelle raskas ja ministeri Enestam täysin päinvastaisesti, ettei ole mitään näyttöä siitä, että taakka tulisi olemaan Suomelle kovinkaan raskas. Tämä asia jäänee eduskunnan selvittelyn alaiseksi.

Toteaisin vielä sen, että jos Suomi tai Euroopan unioni tässä vaiheessa, kun vielä odotetaan Venäjän ja Yhdysvaltain ratifiointia ja reaktiota muulta maailmalta, irtisanoutuisivat tästä sopimuksesta, niin se olisi sellainen takapakki ja askel taaksepäin, jossa ei todellakaan saataisi mitään edistystä aikaan. Tässä vaiheessa, kun päästökauppa-asia on vielä vireillä EU:ssa ja edistyksellisiä halutaan olla, ei liene Suomenkaan tarpeen lähteä irtisanoutumaan tästä sopimuksesta.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Enestam totesi äskeisessä selvittelypuheenvuorossaan, että tavoitteena on, että talous voi kehittyä kestävästi.

Kysyisin, kun ääriesimerkkejä päästökaupan tiimoilta varmasti löytyy teollisuudesta: Onko mitään arviota siitä, kuinka teollisuuden eri toimialat muuntuvat päästökauppajärjestelmän jälkeen? Nyt tarkoitan nimenomaan kansallisesti Suomessa, ei maailmataloudessa.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Päästökauppa on merkittävä uhka suomalaiselle teollisuudelle, työllisyydelle ja kotitalouksien käyttämän energian hinnalle ja ennen kaikkea sähkön hinnalle. Päästökaupan malli on kummallinen sikäli, että Suomi on mallioppilas teollisuuden päästöjen vähentämisessä, mutta siitä huolimatta Suomi on joutumassa isojen maitten päästökaupan maksumieheksi. Kun tähän lisätään vielä Kiina-ilmiö ja vahva euro, niin kyllä yritykset katsovat, kun investointeja suunnittelevat, mihin menevät. Sitten tässä on vielä uhkana, minkä edustajat jo totesivat, että suomalainen turveteollisuus ajetaan kyllä melkein alas.

Minkä takia Suomi on ajettu tällaiseen jamaan? Kuka siitä vastaa?

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kauppa- ja teollisuusministeriö on ministeri Pekkarisen johdolla hoitanut hyvin tämän päästökaupan valmistelun. Haaste on hyvin vaativa, ja siinä mielessä on varmasti perusteltua tämä kaksivaiheinen eteneminen, jolla varmistetaan suomalaisen teollisuuden sopeutuminen kansainväliseen kilpailuun. Mutta vähintäänkin yhtä tärkeää on se kolmivaiheinen vaikuttamisen prosessi, jolla turvataan jatko, joka merkitsee sitä, että varmistutaan ensiksi siitä, että kaikki Euroopan unionin jäsenmaat tulevat mukaan päästökauppaan. Toinen on se, että saadaan Kioton pohjaa laajennettua lähinnä Venäjän mukaantulolla, ja kolmas vaihe on se, että huolehditaan siitä, että koko tämä päästökauppa laajenee maailmanlaajuiseksi.

Harry  Wallin  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Sähkön hintahan on Suomessa noussut viime vuosien aikana nopeasti useita kymmeniä prosentteja johtuen pohjoismaisesta kuivuudesta. Nyt tämän hallituksen esityksen yleisperusteluissa on todettu, että tällä päästökauppa-asialla tulee olemaan suuri vaikutus myöskin sähkön hintaa korottavana. Nyt tulee kysyneeksi, mikä vaikutus sillä sitten kotitalouksien sähkölaskuihin tulevaisuudessa on. Voivatko ministerit arvioida, kuinka monta kymmentä prosenttia tämä päästökauppa astuessaan voimaan tulee nostamaan kotitalouksien sähkön hintaa, joka tällä hetkellä on Suomessa jo muutenkin erittäin korkealla? Meillähän on sähkömarkkinalaki, jonka pitäisi toimia sillä lailla, että kilpailu alentaisi sähkön hintaa, mutta se ei ole toteutunut. Sähkön siirtohinnat ovat niin korkeita, että ne ohittavat jo sähkön hinnan.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kommentit, joita kuulee Kioton sopimuksen suuntaan, osoittavat asenteellisuutta ja myöskin tietämättömyyttä aika tavalla. Olo on kuin Titanicin kansituolilla, ikään kuin ei ole mitään hätää, tässä vain heti aletaan puhumaan siitä, onko Suomi ehkä jonkunlaisessa maksajan asemassa, jos se Kioton sopimusta toimeenpanee.

Aivan oikein ministeri Pekkarinen sanoi, Suomen pitää omista vastuuksistaan pitää kiinni, mutta on tietämätöntä sanoa, että jotkut muut maat, Kiina, Argentiina, Brasilia, olisivat jotenkin esimerkiksi tämän prosessin ulkopuolella. Ne ovat allekirjoittaneet Kioton sopimuksen. Nimenomaan tällä hetkellä, niin kuin jo Milanossa joulukuussa 2003, käydään keskusteluja siitä, millä tavalla nämä suuret kolmannen maailman maat ja myöskin saastuttajat saadaan mukaan sitovalla tavalla Kioton sopimukseen. Tämä prosessi on menossa, mutta jos ensimmäinen äläkkä käydään siitä, että hui, koskeeko tämä jollakin tavalla meitä niin, että meiltä joku pieni osa bkt:sta joudutaan tässä asiassa sijoittamaan, niin huono viesti se todellakin on kaikille muille maille.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä muutamissa puheenvuoroissa on kannettu huolta kotimaisen energiatuotannon kilpailukyvystä. Tällä hetkellähän monissa paikallisissa laitoksissa sähköä ja lämpöä tuotetaan paikallisilla polttoaineilla, ja kuten tunnettua, turve edistää ja on edistänyt myös puun käyttöä hyvin merkittävästi. Nyt on huolta kannettu tosiaan turpeen asemasta. Kysynkin ministeri Pekkariselta: Onko — ja toivottavasti on — tarkoitus veroratkaisuja ja muita tukiratkaisuja käyttää, jotta turve ja yleensä kotimaiset polttoaineet säilyttävät kilpailukykynsä? Paitsi että niillä on työllistävä vaikutus, niin totta kai sillä on myös aluepoliittisesti erittäin paljon merkitystä, joka myös edistää kotimaisten polttoaineiden hyväksikäyttöä.

Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta huoli siitä, että Venäjä, Kiina tai Brasilia eivät tulisi tähän järjestelmään mukaan, on täysin aiheeton, koska niiden on erittäin kannattavaa tulla tähän mukaan — Venäjää on kutsuttu energiansäästön Saudi Arabiaksi — ja nehän saavat varsinaisen vientituotteen siitä, että voivat myydä näitä energiansäästömahdollisuuksia. Sama tulee koskemaan Kiinaa. Muistakaa nyt kuitenkin, että me aiheutamme kuusi kertaa enemmän asukasta kohden hiilidioksidipäästöjä kuin kiinalaiset. Meidän on hyvin vaikea mennä heille sanomaan, että me olemme parempia ihmisiä, meillä on suurempia oikeuksia ilmakehään kuin teillä, te olette alempaa rotua. Kyllä kiinalaiset katsovat, että heilläkin on oikeus samanlaiseen elintasoon ja samanlaiseen päästötasoon kuin meillä, ja meidän on hyvin vaikea kertoa, miksi näin ei olisi. Mutta sen sijaan ilmeisesti kiinalaisille kannattaa tehdä semmoinen tarjous, että he saavat varsin korkeat päästöoikeudet, siis samaa luokkaa kuin meilläkin, mutta saavat sitten myydä niitä. Tällä tavalla me tavallaan rahoitamme sitä, että he eivät ota sitä tuotantomuotoa, joka meillä on.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Kovin ovat erilaisia, laidasta toiseen, kommentit tämän asian tiimoilta. Eikä se nyt loppujen lopuksi mikään niin suuri ihme ole, eri näkökulmalta voidaan toki tarkastella sekä Kioton päästöjen vähentämistä että sitä mekanismia, minkä päästökauppajärjestelmä sille tarjoaa. Olen kuitenkin sitä mieltä ja hallitus lähtee siitä, että kyllä Suomen tapaisten maiden on kannettava vastuunsa siitä, että kasvihuonekaasupäästöjä voidaan hillitä, edes alkuvaiheessa hillitä ja joskus myöhemmässä vaiheessa jopa saada niitä vähenemään. Ellei tässä onnistuta, se ei ole vain joidenkin onnettomuus, vaan se on koko globaalin yhteisön yhteinen onnettomuus.

Mitä tulee siihen nihkeyteen, kun täällä edustajat Lahtela ja Kangas pyysivät sitä, että olisi pitänyt olla vähän nihkeämpi suhtautumisessa koko tähän järjestelmään, ensinnäkin minä totean, että päätöksethän on tehty siitä taakanjaosta todella jo vuosia sitten vuonna 98. Silloin Luxemburgissa päätettiin siitä, mihin Suomen pitää päästä. Olen henkilökohtaisesti ollut koko ajan sitä mieltä, että Suomen pitää olla näissä talkoissa mukana. Mutten voi mitään sille, etteikö minun ole pakko sanoa ääneen henkilökohtaisena käsityksenäni sitä, että kyllähän se taakka, joka Suomen kannettavaksi tuli silloin vuonna 98, oli raskaanpuoleinen, ja takana on se historia, mikä Suomen taloudessa oli juuri silloin eletty. Muistaa täytyy myöskin se seikka, että Suomessa teollisuuden ja energiantuotannon ominaispäästöt olivat jo silloin vuonna 90 paljon korkeammalla tasolla kuin ne monissa maissa ovat vielä tänä päivänäkään. (Ed. Kangas: Matalammalla!) — Aivan oikein, ne olivat paljon matalammalla tasolla, siis suomalainen teollisuus ja energiantuotanto päästivät CO₂-päästöjä paljon vähemmän suhteessa tuotantoyksikköön tai energiayksikköön kuin monissa maissa ne tekevät vielä tänä päivänäkään. — Mutta tästä huolimatta tämä taakka on jaettu, Suomi on siihen sitoutunut ja siitä on pidettävä kiinni.

Täällä ed. Tahvanainen sanoi, että haikaillaan sen perään, että tästä pitäisi irtisanoutua. Minä en kyllä suoranaisesti tässäkään keskustelussa muuten kenenkään ole kuullut vaativan sitä, että tästä ... (Ed. Tennilä: Kyllä!) — Jaaha, ed. Tennilä oli selvästi sitä mieltä, että pitäisi. — No, minä nyt kuitenkin muistutan, että tämä on EU-normistoa ja jos me sen tekisimme jostain kumman syystä, että me sanoutuisimme irti tästä, jättäisimme toimeenpanematta tämän kaiken, niin kyllä me olisimme tuota pikaa EY-tuomioistuimessa, ei siinä ole hetken epäilyä sen suhteen, etteikö näin kävisi. Tästäkin syystä meidän on elettävä tämän kanssa ja haettava sellainen malli, jolla Suomi selviää sitoumuksistaan niin, että vahinkoa tulisi mahdollisimman vähän suomalaiselle elinkeinoelämälle ja suomalaisille ja hyötyjä globaalille yhteisölle mahdollisimman paljon. Näiden kahden intressin yhteensovittamisesta nyt viime kädessä on kysymys.

Mitä tulee ed. Soininvaaran puheenvuoroon siitä, että nyt jaetaan päästöoikeuksia ilmaiseksi, se on erinomaisen hyvin perusteltua. Korkeintaan 5 prosenttia kaikista jaettavista oikeuksista olisi edes direktiivin mukaan voitu ensimmäisellä kaudella jakaa muuten kuin ilmaiseksi. Siihen 5 prosentin huutokauppaan Suomen hallitus ei meinannutkaan lähteä. Tämä oli hallitusohjelmassa päätetty asia, ja hallitus on pitänyt siitä päätöksestään tietystikin kiinni.

Mitä tulee siihen, että lauhdesähköä tai lauhdevoimaa tässä nyt kohdeltaisiin erityisen edullisesti, niin ei tämä nyt ihan taida pitää paikkaansa. Jos katsotte siitä, minkälaiset velvoitteet tulee nimenomaan lauhdetuotannolle, niin kyllä ne ovat aika kovat. Nimenomaan siellä ne ovat kovemmat kuin missään muualla tämän esityksen mukaan. Tämäkin kannattaa muistaa.

Mitä tulee vielä ed. Hemmingin huomioon siitä, että tämän voimaantulo pitäisi nyt sillä tavalla rakentaa, että se olisi järkevää Suomen kannalta ja koko unionin kannalta, niin kyllä hallitus tähän todella tähtää. Minä yritin äsken sitä selvittää. Välittömästi sen jälkeen, kun tämä lakiesitys on täällä käsitelty, tarkoitus on saattaa laeista voimaan ne pykälät, ne säädökset, jotka tarvitaan niille viranomaisille, joiden on aloitettava työt valmistautuaksemme siihen, että 1.1.2005 sitten kauppa voi alkaa. Nämä pykälät meidän on pakko panna voimaan heti, mutta ne pykälät, joilla varsinainen kauppa käynnistyy, varsinainen toiminta käynnistyy, niiden voimaantulon me olemme jättäneet valtioneuvoston asetuksen varaan. Tämän asetuksen ajoituksen olemme rakentaneet niin, että siinä vaiheessa, kun hyvin selvä enemmistö jäsenmaista on osoittanut valmiutensa tulla sovitussa aikataulussa mukaan, sen jälkeen, kun voimme varmistua siitä, että selvä enemmistö tulee mukaan, hallituksen on tarkoitus saattaa valtioneuvoston asetuksella nämä säädökset voimaan.

Mitä tulee sähkön hintaan ja siihen maailmaan, jota täällä aika monessa puheenvuorossa on minusta erittäin hyvin käsitelty — näiltä osin minä jaan ed. Tennilänkin huolen — en usko, että ensimmäisellä kaudella 2005—2007 juurikaan sähkön hinta tästä nousisi tämän toimenpiteen seurauksena. Voi olla muita syitä ja todennäköisesti onkin, joiden seurauksena jo tälläkin kaudella sähkön hinta voi nousta, mutta päästökauppajärjestelmän ensimmäinen vaihe tuskin juurikaan sitä nostaa. Mutta jos toisella, sillä varsinaisella sitoumuskaudella käy niin, että Kioton sopimus ei ole voimassa, niin sehän tarkoittaa sitä, että päästöoikeuden hinta, tonnihinta, tulee olemaan huomattavan paljon korkeampi kuin se olisi silloin, mikäli Kioton sopimus on voimassa. Jos käy niin todellakin, että Kioton sopimus ei ole voimassa, niin kyllä silloin päästöoikeuksia ostetaan aika isolla rahalla, vähintään useilla kymmenillä miljoonilla euroilla, ehkä vähän isommallakin rahalla, ja se käytännössä tarkoittaa sitä, että se nostaa marginaalisten, viimeisten, kalleimmalla CO₂-pitoisella raaka-aineella tuotettujen energiatuotantoerien marginaalihintaa, rajahintaa. Kun rajahinta siellä nousee, sama hintahan valuu sekä vedellä tuotettuun sähköön että ydinvoimalla tuotettuun sähköön että Venäjältäkin meille tuotettuun sähköön, kaikkeen tähän, ja nostaa kaiken sähkön hintaa. Tämä on vaikea asia koko tässä järjestelmässä, (Ed. Tennilä: Se on se ongelma!) minkä takia myöskin nämä saavat ikään kuin hinnanlisää siitä, että tämä järjestelmä käynnistyy, lähtee liikkeelle.

Järjestin tässä alkutalvesta tällaisen erillisen kokouksen, johon olin kutsunut Suomen parhaita tiedemiehiä, Vtt:n ja Suomen Akatemian tutkijoita. En halunnut ottaa mukaan energiainstanssien edustajia vaan tiedemiehiä, joitten kesken pohdittiin sitä, voitaisiinko tätä tehdä. Tämä ei ole kovin helppo temppu yrittää estää äsken sanottua sen takia, että me toimimme yhteisillä pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Suomessa sellaisten toimien säätäminen Suomessa toimijoille, jotka eivät ole samanlaisia muissa Pohjoismaissa, ei ole kovin helppo homma. Se saattaa johtaa vain siihen, että Pohjoismaista tuodaan entistä enemmän sähköä meille ja suomalaiset toimijat jäävät vähemmälle.

Minä olen asettanut selvitysmiehen. Tuo tilaisuus, nuo neuvottelut päätyivät kuitenkin siihen, että päätettiin asettaa erillinen selvitysmies, jonka toimeksianto on arvioida, mitä tässä asetelmassa voitaisiin tehdä, ettei näiden marginaalierien, rajakustannusten, nousu nostaisi koko sähkösektorin hintaa. Me yritämme myöskin muiden Pohjoismaiden kanssa yhdessä katsoa, löytyykö myöskin tällaista yhteistä pohjoismaista ratkaisua tässä kysymyksessä. Selvitysmies, joka tätä työtä tällä hetkellä tekee, on professori Mikko Kara, joka on Vtt Prosessien toimialajohtaja.

Arvoisa puhemies! Pari muuta kommenttia vielä. Turpeesta ja kotimaisesta polttoaineesta oltiin täällä huolissaan useassa puheenvuorossa. Ensinnäkin, puun kilpailukykyhän tämän järjestelmän seurauksena paranee entisestään tuntuvasti, mutta turpeen heikkenee, ellei jotain tehdä. Meillä paraikaa mietitään sitä ja erillinen selvitystyö on liikkeellä, jossa katsotaan, mitä muita ohjauskeinoja energiapolitiikassa tarvitaan sen jälkeen, kun päästökauppajärjestelmä tulee voimaan. Selvää on, että tarvitaan näitä vanhan tyyppisiä keinoja, siis sekä investointitukityyppisiä järjestelyjä että myöskin sitten verotuksen kautta ohjaamista, veron varioimista polttoainelähteen mukaan. Hallituksen esityksen perusteluissa on kirjattu hallituksen tahto. Tarkoitus on toimia niin, että turpeen kilpailukyky puun oheispolttoaineena turvataan suurin piirtein samalla tasolla ja tavalla, mitä se tällä hetkellä on. Tästä pyrkimys on pitää kiinni. Se, että tämä on tavoitteeksi kirjattu, on ei vain turpeen kannalta ikään kuin katsottu asia, vaan tässä on katsottu, millä tavalla voidaan maksimoida myöskin puun käyttö, ja näiden yhteiskäyttö maksimoi — ehkä vähän paradoksaalista — myöskin parhaalla tavalla puun maksimaalisen käytön kuitenkin nyt niin, ettei kelpo kuitupuuta toivon mukaan sitten kuitenkaan polteta.

Arvoisa puhemies! Mitä tulee vielä Venäjään, josta muun muassa ed. Elo ja monet muutkin täällä kantoivat huolta, ratifioiko Venäjä tämän sopimuksen vai ei, en uskalla nyt sanoa, miten tässä käy. Minulla ei ole mitään sellaista salaista tietoa. On toki ollut yhteyksiä heidän ministerinsä kanssa, mutta en tiedä, mikä on päivänkohtainen tilanne siinä asiassa. Näyttää siltä, että aivan tuommoista ensi käden hätää siellä ei ole; lieneekö kysymys taktisesta vedätyksestä vai ihan aidosta pohdinnasta, jota siellä käydään tällä hetkellä.

Mutta minä vielä palaan siihen, että on ilman muuta selvää, että jos ei pöytäkirja tule voimaan, se tarkoittaa silloin käytännössä sitä — jos vielä kertaalleen selostan sen asian ytimen, minkä edustajat kyllä tietävätkin — että silloin tätä päästökauppaa käydään tämän unionin jäsenmaiden kesken eivätkä siihen silloin tule kysymykseen esimerkiksi (Puhemies koputtaa) ne toimet, joilla Suomi voisi olla auttamassa kehitysmaita niiden päästöjen vähentämisessä, tai toimet, joilla Suomi voisi näiden muiden ratifiointimaiden kanssa käydä kauppaa ja saada sitä kautta tehokkaita tuloksia aikaiseksi.

Arvoisa puhemies! Kun aika loppuu, niin minäkin lopetan.

Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam

Puhemies! Ed. Elo pyysi molempien ministereitten arviota siitä, mitä Venäjä mahdollisesti tekee. En yritä olla parempi ennustaja kuin ministeri Pekkarinenkaan, mutta kyllä minun keskusteluni venäläisten kollegojen kanssa kuitenkin antavat aiheen pieneen optimismiin, koska sopimuksen ratifiointi olisi Venäjän kannalta taloudellisesti järkevää. Kysymys on sitten näin ollen minun arvioinnissani enemmän siitä, koska tämä voi tapahtua. Tällä tavalla ratifioimalla Venäjä saisi kaipaamiaan investointeja, jotka ovat tärkeitä.

Sitten ed. Tahvanainen oli näkevinään ristiriitoja minun ja ministeri Pekkarisen puheenvuoroissa. Minä en ole koskaan väittänyt, etteikö tämä taakka olisi raskas Suomelle. Minä olen vain halunnut sanoa, että ei ole mitään syytä olettaa, jos aloitettaisiin alusta, että saisimme yhtään vähemmän raskasta taakkaa kontollemme. EU:n vähentämisvelvoite on 8 prosenttia, ja siinä EU:n sisäisessä taakanjaossa Suomen osuus on 0. En oikein usko, että mitään helpotuksia siitä meille tulisi, vaikka neuvoteltaisiin uudestaankin, ehkä päinvastoin.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Tässä on jo keskustelussa käynyt selväksi se, että meillä nyt käsiteltävänä oleva lakiesitys pohjautuu Kioton sopimukseen, ja kun Kioton sopimusta aikanaan solmittiin, niin optimismi oli selvästi havaittavissa monissa suhteissa, mitkä tänä päivänä ovat muuttuneet oleellisesti.

Ensinnäkin energiapolitiikan osalta muun muassa Suomessa uskottiin silloin — ainakin eräät uskoivat — että uusiutuvat energialähteet tulevat näyttelemään paljon merkittävämpää roolia kuin ne sitten ovat kuitenkaan viime vuosien aikana tehneet. Lähinnä kysymys on tuuli-, puu- ja maaenergiasta. Esimerkiksi kun kuusi seitsemän vuotta sitten olin eräässä televisiokeskustelussa silloisen ympäristöministeri Hassin kanssa, niin hän sanoi, että vuonna 2010 saattaa jo tuulienergian osuus olla 10 prosenttia meidän sähköntuotannostamme, ja niin kuin me tiedämme, taitaa olla edelleenkin 0,1 tai ehkä nyt vähän allekin. Esimerkiksi tuulivoiman osalta ei ole päästy eteenpäin.

Euroopan unionin osaltahan vaaditaan 8 prosentin vähennystä kaiken kaikkiaan vuoden 1990 tasoon, ja Suomi voi säilyttää siis tämän sopimuksen mukaan vuoden 90 tason. Niin kuin me tiedämme, me olemme sen huimasti ylittäneet. Ministeri Pekkarinen äsken omassa puheenvuorossaan kertoi viime vuoden alustavista luvuista, ja ne osoittavat tosiaan, että me olemme erittäin merkittävästi yläpuolella vuoden 90 tason.

Myös, puhemies, toinen optimismi on osoittautunut turhaksi, ja se on kysymys sähköntarpeen kasvusta. Meillä 90-luvun lopulla ennustettiin monissa puheenvuoroissa, että sähköntarve ei tule ollenkaan niin oleellisesti kasvamaan kuin sitten on tapahtunut viime vuosien aikana. Kysymys on sekä kotitalouksien että erityisesti teollisuuden sähköntarpeesta. Hiilen käyttö on eri syistä lisääntynyt. Muun muassa viime vuoden aikana sähköntuotannossa käytettiin hiiltä 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002. Ajan optimismia oli 90-luvun puolivälin jälkeen myöskin sen suhteen, että Yhdysvallat ja Venäjä saataisiin ratifioimaan tämä sopimus.

Mitä Venäjään tulee, en minäkään väitä, että minulla on mitään lopullista tietoa Venäjän kannasta, mutta minulla on tässä 16.4. päivätty Hufvudstadsbladetin artikkeli, jossa todetaan muun muassa seuraavaa: "Presidentti Vladimir Putinin taloudellinen neuvonantaja Andrei Ilarionov, joka aikaisemmin", viime viikolla siis, "kutsui Kioton sopimusta valtioiden väliseksi gulakiksi tai auschwitziksi, sanoi eilen", siis 15. päivä viime viikolla, "että tältä sopimukselta puuttuu tieteellinen perusta ja että se olisi kielteistä Venäjän talouskasvulle". Näin siis Putinin taloudellinen neuvonantaja. Tämä sanoo jotakin kuitenkin. Myös se, mitä olen saanut muuta informaatiota, osoittaa kyllä sen, että ilmeisesti poliittisissa piireissä EU:n tasolla liikkuu ehkä virallista optimismia, joka ei kuitenkaan perustu mihinkään.

Me kaikki täällä salissa olijat olemme varmasti sitä mieltä, että olisi erinomaisen miellyttävä ja iloinen uutinen, jos Venäjä kuitenkin päättäisi, päinvastoin kuin itse nyt tällä hetkellä oletan, ratifioida tämän sopimuksen.

Mitä tulee Yhdysvaltoihin, se on todella murheellinen luku. Yhdysvallat on maailman suurin saastuttaja, mutta Bushin hallinto ei lähde mukaan tähän Kioton sopimukseen. Bushin hallinnon mukaan ei ole tieteellistä näyttöä — vähän samalla tavalla kuin Ilarionov sanoo omassa lausunnossaan — siitä, että kasvihuonepäästöt aiheuttaisivat ilmaston lämpenemistä.

Mitä Venäjään tulee, ministeri Pekkarisen puheenvuorosta kävi jo se ilmi, että Venäjä on aivan ratkaisevassa asemassa. Kioton sopimukseen tarvitaan 55 maan ratifiointi, jotka vastaavat 55 prosentista kasvihuonepäästöjä. Jos me saamme Venäjän mukaan, niin tämä Kioton sopimus astuu voimaan, jos me emme saa, niin huonosti käy.

Mitä tulee kehitysmaihin, mihin täällä ed. Tiusanen erityisesti viittasi, me tiedämme kaikki sen, että Kiinassa ja Intiassa on erittäin voimakas talouskasvu, ja ilmeisesti erityisesti Kiinassa talouskasvu perustuu hyvin paljon myöskin kivihiilen poltolle, lisääntyvälle sähkönkulutukselle, ja tämä ei tietysti hyvää merkitse maailman kokonaispäästöjen kannalta.

Mitä tulee siihen, että Suomen teollisuus on huolissaan, niin minun mielestäni Suomen teollisuus on aiheellisesti huolissaan. Uskon, että ministeri Pekkarinen jakaa tämän näkemyksen. Olen suoraan sanoen iloinen siitä, että meillä on nyt kauppa- ja teollisuusministerinä ministeri Pekkarinen, joka kuitenkin varmasti pyrkii tasapainoisesti ottamaan huomioon ympäristön ja talouden. Nimittäin ei voi olla kysymys pelkästään ympäristöllisistä arvoista, vaan kysymys on myös siitä, että meidän pitää yhteensovittaa talous ja ympäristö. Niin kuin ed. Kangas totesi, euron arvo on erittäin voimakkaasti vahvistunut parin viime vuoden aikana. Kaikki näkymät viittaavat siihen, että Yhdysvaltojen vaihtotaseen vaje jatkuu erittäin vakavana ja että euron arvo saattaa edelleen vahvistua tulevan vuoden aikana. Ei ole mitään syytä, minkä takia me suomalaiset olisimme omalla politiikallamme lisäämässä suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukyvyttömyyttä eli vähentämässä kilpailukykyä.

Kysymys on ajanjaksosta 2008—2012, enkä voi olla mainitsematta siitä, että olisimme paljon paremmassa tilanteessa, jos eduskunta syksyllä 93 ei olisi tehnyt kielteistä päätöstä ydinvoiman suhteen; meillä olisi jo tällä hetkellä ilmeisesti yksi ydinvoimala enemmän. Niin kuin esimerkiksi hallituksen esityksestä käy ilmi, niin ajanjaksolla 2008—2012 tämä nyt valmistuva ydinvoimala tulee helpottamaan jonkin verran Suomen kivihiilidioksidipäästöjä. Nyt me suomalaiset maksamme mahdollisesti, toivottavasti näin ei käy, mutta henkilökohtaisissa visioissani me tulemme maksamaan tästä lisääntyvällä työttömyydellä ja hitaammalla talouskasvulla. Paradoksina voidaan todeta kyllä se, niin kuin täällä myös on käynyt ilmi, että suomalaiset yritykset ja energialaitokset ovat jo tehneet erittäin paljon ja nyt pitäisi tehdä lisää, kun monissa muissa maissa ei ole oikeastaan vielä päästy alkuunkaan kasvihuonepäästöjen vähentämisessä.

Suomi ei kuitenkaan, niin kuin me ymmärrämme, ole mikään globaali vaikuttaja. Me emme kovin paljon yksin voi tätä tilannetta auttaa. Kysymys on, niin kuin ministeri Pekkarinen totesi, EU-tason ongelmasta, ja jos Suomi haluaa vaikuttaa, meidän pitää EU-tasolla saada se aikaan. Silloin pitää tämä kolminaisuus eli talous, työllisyys ja ilmasto pystyä sovittamaan yhteen. En minä usko siihen, että EU:ssa tullaan tekemään mitään kollektiivisia tyhmyyksiä, ja toivon, ettei ainakaan Suomi ole mukana siinä, jolloin tämän vanhan maanosan kilpailukykyä edelleen merkittävästi heikennettäisiin, samanaikaisesti kun toiset käyttäisivät häikäilemättä hyväkseen lupaa saada päästää lisää kasvihuonekaasuja. Suomalaista teollisuutta ei varmasti lohduta paljon se, että muillakin EU-mailla on suuria ongelmia kasvihuonepäästöjen suhteen, jos kuitenkin meidän oma kilpailukykymme heikkenee.

Mitä tulee, puhemies, vielä neuvotteluvaiheeseen, kun tämä sopimus neuvoteltiin, jos oikein muistan, niin ministeri Hassi oli silloin meidän ympäristöministerimme, ja kyllä minulla se arvio on, että tässä tällainen ympäristöpoliittinen fundamentalismi pääsi valloilleen ja ehkä olisi ollut syytä Suomessa vähän tarkemmin muiden ministeriöiden, muun muassa kauppa- ja teollisuusministeriön ja valtiovarainministeriön, seurata tätä. Nyt näyttää siltä, että valtiovarainvaliokunnalta ei edes tulla pyytämään lausuntoa tästä asiasta. Minusta tämä on todella suuren luokan taloudellinen kysymys. Kysymys on suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukyvystä, ja sen takia toivon, että tehdään myöskin tarkkoja talouslaskelmia.

Puhemies! Uskonkin, että kun tämä valiokuntaan lähetetään, siellä tullaan tarkkaa harkintaa käyttämään ja tullaan katsomaan Suomen etua monipuolisesti.

Mikko  Immonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Päästökaupalla on laajakantoinen ja poikkeuksellisen suuri merkitys niin kansantaloudellisesti kuin yrityskohtaisestikin. Siksi on hyvin valitettavaa eikä asialle mitenkään eduksi, että sen eduskuntakäsittelyyn on jätetty poikkeuksellisen lyhyt aika.

Ylikireän aikataulun alkusyy on tosin EU:ssa eikä kauppa- ja teollisuusministeriössä. Unionihan lähti pakollisen päästökaupan tielle vapaaehtoisen kokeiluvaiheen sijasta ennen varsinaisen Kioto-kauden alkamista poliittisista syistä. Esitykset on jouduttu valmistelemaan kovalla kiireellä siksi, että päästökauppa vietiin läpi ympäristöministerineuvostossa ja Euroopan parlamentissa, ennen kuin koko päästökaupparakennelman perustana oleva Kioton sopimus on astunut voimaan. Venäjähän ei ole sopimusta nykymuodossaan suostunut ratifioimaan.

EU:n oma päästökauppajärjestelmä siis alkaa vuoden 2005 alusta. Tarkoituksena on kustannustehokkaasti vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Päästökauppa on yksi niin sanottu Kioton pöytäkirjan mekanismeista. Päästökauppa nojaa kahteen keskeiseen elementtiin: päästöoikeuksiin ja päästölupaan. Jäsenmaa myöntää kutakin kauppajaksoa varten kullekin laitokselle päästöoikeuksia komission hyväksymän kansallisen jakosuunnitelmaesityksen mukaisesti.

Koska ilmastonmuutos on globaali ilmiö, on sen torjunnankin oltava globaalia ja katettava kaikki suurimmat saastuttajat. Suomen on toimittava tarmokkaasti EU:ssa sen puolesta, että ilmastonmuutoksen torjuntaan ja aitoihin päästövähennyksiin saadaan mukaan kaikki tärkeimmät maat kuten USA, Kiina, Venäjä, Intia ja Brasilia. Vain globaali sitoutuminen takaa, että ilmastonmuutosta oikeasti hillitään. Pelkästään unioniin rajoittuva päästökauppa johtaa herkästi hiilivuotoon tuotannon hakeutuessa maihin, joissa yritysten ei ole pakko ostaa päästöoikeuksia. Samat säännöt varmistaisivat myös, että suomalainen ja eurooppalainen työ eivät ajautuisi päästökaupan takia epäedullisempaan asemaan avoimessa kansainvälisessä kilpailussa.

Pidän myönteisenä, että Suomi viime EU:n ympäristöministerien kokouksessa sai aikaan sen, ettei vuoden 2012 jälkeisiä pelkästään EU:ta koskevia päästövähennystavoitteita lyöty vielä lukkoon. Yksipuolisen ja EU:n työllisyyttä ja kilpailukykyä vaarantavan etenemisen sijasta EU:n tuleekin neuvotella USA:n ja Venäjän kanssa kaikkien hyväksyttävissä oleva ratkaisu Kioton pöytäkirjan tavoitteitten saavuttamiseksi. Tässä yhteydessä tulee korjata Suomelle epäedullinen taakanjako.

Kioton mekanismeja koskeva lainsäädäntö tulee valmistella EU:ssa jatkossa kilpailukykyneuvostossa ympäristöministerien ohella tasapainoisemman lähestymistavan takaamiseksi samalla tavoin, kuin on menetelty kemikaaliasetuksen kohdalla. Suomen tulee olla aloitteellinen EU:ssa myös tämän käsittelytavan saavuttamiseksi.

Viime vuonna Suomen teollisuudesta menetettiin 21 000 työpaikkaa. Dollarin heikkeneminen ja Suomen alhainen investointiaste ovat pitkittäneet edelleen jo kolme vuotta jatkunutta taantumaa. Globalisaation myötä lisääntyy tuotannon ja työpaikkojen siirto pois Suomesta halvemman kustannustason maihin. Tässä tilanteessa päästökaupan ensi vuoden alusta lähtien tuoma ylimääräinen kustannus suomalaiselle tuotannolle sekä sähkön ja kaukolämmön hinnan nousu uhkaavat voimistaa Kiina-, Viro- ja Italia-ilmiötä. Niitä voivat pian täydentää myös Puola- ja Venäjä-ilmiöt, kun investointeja suunnataan maihin, joissa päästöoikeuksien ostamisen tuomaa lisäkustannusta ei ole.

Paperiteollisuus, jolla on tehtaita ympäri maailmaa, voi helposti välttää lisäkustannukset Suomessa nostamalla tehtaitten käyntiasteita muualla maailmassa. Päästöt maapallon ilmakehään eivät silloin vähene, mutta työpaikat ja hyvinvointi Suomessa kärsivät. Esimerkiksi UPM-Kymmene ja Myllykoski Paper ovat ilmoittaneet, että jo nyt esitetty alkujakosuunnitelma johtaa näissä yhtiöissä Suomen kannalta kielteisiin tuotannollisiin ja investointipäätöksiin. Rauman uusi mäntyöljytehdas ja eräät lastulevyn ja hartsin valmistajat, jotka ovat pk-yrityksiä, uhkaavat ajautua vaikeuksiin päästökaupan välillisten seurausten myötä, koska metsäteollisuudelle tulee muodostumaan edullisemmaksi polttaa itse mäntyöljy ja sahausjäte kuin myydä se edelleen raaka-aineeksi.

Päästökauppa johtaa Vattin laskelmien mukaan 10 000—15 000 työpaikan lisämenetykseen ja 0,4—0,7 prosentin alenemaan kansantulosta jo vuonna 2010. Sen jälkeen tilanne vain pahenee, mikäli EU jatkaa yksipuolista etenemistään eikä päästökaupasta tule aidosti globaalia välinettä ilmastonmuutosten torjunnassa. Vattin laskelmassa on lisäksi aliarvioitu turpeen käytön ilmeisestä vähenemisestä aiheutuvat työpaikan menetykset. Ylimääräisen päästökauppakustannuksen tuntuvin seuraus on hiipuvien ja muualle suuntautuvien investointien lisäksi sähkön hinnan nousu, joka menee läpi koko kansantalouteen. Viime kädessä palkansaajaperheet, eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat maksavat päästökaupan lisäkustannukset sähkö- ja lämpölaskunsa kautta. EU:n komission työryhmä arvioi, että sähkön tukkuhinta nousee 2005—2008 päästökaupan ensimmäisen jakson aikana 15—20 prosenttia ja sen jälkeisellä kaudella 2008—2012 ehkä jopa 30—40 prosenttia.

Vähäsateisen vuoden lisäksi pääsyynä päästörajojen reiluun ylittämiseen on se, että eduskunta vuonna 93 teki kielteisen ydinvoimapäätöksen. Lauhdevoimaa joudutaan tästä syystä pakostakin tuottamaan kivihiilellä. Kivihiilen polttoa talven pakkaskausina ei ole myöskään voitu vähentää. Kemijoen yläjuoksun lisävesivoimalan rakentaminen estettiin ympäristöministeriön valituksin ja KHO:n tuomioistuinratkaisulla. Viides 1 600 megawatin ydinvoimala tulee vähentämään Suomen CO-päästöjä 8—10 miljoonalla tonnilla, mutta vasta 2009.

Miljoonien tonnien ylitykset merkitsevät, että Suomella ei ole ensivaiheessakaan tarpeeksi päästöoikeuksia jaettavaksi. Viime vuosikymmenen päätösten seuraukset tulevat nyt maksuun. Siksi osa suomalaisista yrityksistä joutuu alusta pitäen päästökaupassa ostajan rooliin, vaikka alkujakso on, kuten oikein onkin, ilmaista. Liian vähäinen päästölupien yhteismäärä vain aiheuttaa sen, että kauppa- ja teollisuusministeriön ehdotuksissa kaikille toimijoille ei anneta kaikkia niiden tarvitsemia päästöoikeuksia. Liiteaineistosta käy ilmi, että Suomen olisi käytännössä täysin mahdotonta ilman merkittävien teollisuuslaitosten alasajoa saavuttaa Kioton vähennystavoitteet vuosina 2008—2012, jos eduskunta olisi myös keväällä 2002 kieltänyt ydinvoiman lisärakentamisen.

Kioton pöytäkirjan mukaan Suomen osuus vähennystavoitteen ottaneiden maiden päästöistä on 0,4 prosenttia. Päästökauppavelvoite tulee noin 500 suomalaiselle teollisuus- ja energiatuotantolaitokselle, ja se tulee koskemaan noin 150:tä yritystä ympäri maata. Kansallinen jakosuunnitelma 2005—2007 sisältää myös jakosuunnitelman periaatteet vuosille 2008—2012.

Esimerkiksi Rautaruukki tekee terästä maailman puhtaimmin menetelmin. Mutta jos se haluaa laajentaa tuotantoaan Raahessa, joutuu se ennen pitkää ostamaan päästöoikeuksia vaikkapa kilpailijoiltaan Puolassa, USA:ssa tai Kiinassa, näin siitä huolimatta, että ensimmäisellä kaudella perusmetallille ja teräksen tuotannolle on jakosuunnitelmassa tehty tilaa, kuten välttämätöntä onkin. Kun tuotanto siirretään sinne, mistä päästöoikeuksia ei tarvitse ostaa, saastuttaja maksaa. Periaate korvautuu EU:n päästökaupassa saastuttajalle maksetaan -periaatteella.

Unionin sisäisestä taakanjaosta päätettiin EU:n ympäristöministerien neuvotteluissa vuonna 97—98. Neuvotteluja vetänyt ympäristöministeriö ei pyytänyt missään vaiheessa asiasta lausuntoa esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeeltä. Silti esimerkiksi Metalliliitto viestitti eri tavoin päättäjille, että nollatavoite on ylimitoitettu, mikäli talouskasvusta ja työllisyydestä halutaan pitää huolta. Ruotsihan valvoi etujaan neuvotteluissa Suomea paremmin ja sai itselleen tavoitteeksi plus neljä.

Kansantaloudelle aiheutetun riskin aliarvioimiseen saattoi vaikuttaa myös usko siihen, että myöhemmin metsän laskemisesta niin sanotuksi hiilinieluksi saataisiin Suomelle etua päästölaskennassa. Näin ei ole tapahtunut. Lisäksi eduskunnan valiokunnassa aikanaan äänin 8—8 arvalla otettu kielteinen tulkinta turpeesta hitaasti uusiutuvana energialähteenä lisäsi myös Suomen vähennystavoitteen saavuttamisen vaikeuskerrointa. Jatkossa Suomen on edelleen pyrittävä meille edulliseen nielutulkintaan, jotta kasvava puustomme hiilinieluna tekisi tilaa teolliselle toiminnalle Suomessa. Samoin tulee edistää muun muassa tutkimuksen keinoin sitä, että turve voitaisiin luokitella hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Molemmat tulkinnat lieventävät päästökaupan aiheuttamaa kustannuspainetta Suomessa. (Puhemies koputtaa)

Arvoisa puhemies! Suomen pääongelma on liian korkea työttömyys ja jatkuvat irtisanomiset. Koska päästökauppa rajoittuu vain EU-alueelle, se rankaisee erityisesti suomalaista tuotantoa ja kuluttajaa. Valitettavasti päästökauppa tulee lisäämään työttömyyttä maassamme ja vaikeuttamaan osaltaan Suomen selviytymisstrategiaa kansainvälistyvissä oloissa. Näistä syistä johtuen suhtaudun kielteisesti EU:n yksipuoliseen ja pakolliseen vuosia 2005—2007 koskevaan päästökauppaan ja pidän valitettavana sitä, että varsin niukalla enemmistöllä aikanaan Euroopan parlamentissa hyväksytty direktiivi pakottaa nyt Suomen toimenpiteisiin, jotka eivät aidosti vähennä (Puhemies koputtaa) päästöjä ilmakehään vaan vievät Suomesta työpaikkoja ja investointeja. Hallituksen ja eduskunnan tulee tehdä selkeät alkujakosuunnitelmat, että päästökauppalain osalta tehdään kaikki voitava, jotta syntyvä vahinko kyettäisiin supistamaan mahdollisimman nopeasti.

Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Totean ed. Immoselle, että päästökauppadirektiiviä ei pysty purkamaan kansallisella tasolla eli kansallisvaltiolla ei ole mitään asiaa tähän purkamispäätökseen. Ainoastaan komissio pystyy purkamaan tämän päästökauppadirektiivin. Euroopan tasolla tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että teollisuuden kilpailukyky heikkenee asiantuntijoitten mukaan noin 25—30 prosenttia EU:n ulkopuolisiin maihin nähden. Tämä on erittäin paha haaste teollisuudelle siinä mielessä, että teollisuus ottaa jalat alleen ja varmasti pyrkii siirtymään pois Euroopan unionin alueelta, lähinnä raskas teollisuus.

Rautaruukista otan esimerkin. Rautaruukin toimitusjohtaja kertoi, että heille päästökauppa tulee jatkossa maksamaan noin tuhannen työntekijän palkan vuodessa. Näin isosta asiasta on kysymys.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä tavoitellaan 87 miljoonan tonnin vuosittaista hiilidioksidipäästöä vuosille 2005—2007. Tavoite ylitetään siis 14 prosenttia. Hieman parempaa tulosta saadaan toisessa vaiheessa eli vuosina 2008—2012 uuden ydinvoimalan takia. Kauppa- ja teollisuusministerin mukaan yhä silloin Suomen hiilidioksidipäästöt ylittävät tavoitevuoden 1990 tason 11 prosentilla. Ympäristön kannalta hallituksen esitys on selvästi epäonnistunut.

Kaikki kuitenkin tiedämme faktat. Koko EU:n merkitys, hiilidioksidipäästöjen osuus, on globaalitasolla noin 15 prosenttia, Suomen osuus siis aivan marginaalinen, häviävä. Ministeri Pekkarinen on oikeassa sanoessaan, että Suomen nykyiset päästövelvoitteet ovat kohtuuttomia, kun otetaan huomioon ne tekniset parannukset, joita Suomessa on jo tehty kasvihuonepäästöjen minimoimiseksi. Suomen teollisuus joutuu näilläkin päästörajoituksilla tosipaikan eteen. Koska Kioton sopimus pyrkii globaalisuuteen, ei voi olla kestävää kehitystä, että teollinen tuotanto EU-lainsäädännön tai muiden kansainvälisten sopimusten takia siirtyy niihin maihin, jotka eivät noudata näitä ympäristön kannalta tärkeitä ja tiukkoja ympäristölakeja. Tästä on ollut puhetta täällä laajasti työttömyyden ja Suomen teollisuuden kannalta. Ympäristön kannalta kestävämpää onkin panostaa jatkossa tutkimus- ja kehitysrahoitusta ympäristöteknologian kehittämiseen Suomessa. Ympäristöteknologiasta on tarpeen kehittää kilpailuvaltti Suomelle ja vientituote ulkomaille.

Vaikka me nahistelemme täällä hallituksen esityksen sisällöstä, muistutan, että Suomen teollisuus on valmis kantamaan kansainvälisesti kortensa kekoon myös ilmaston suhteen. Huoli siellä on sama kuin meillä täällä salissa. Miten käy Suomen, jos pelkästään Suomi lähtee supistamaan kasvihuonepäästöjään? Ei ole tarpeen olla etunenässä pienen maan. Aivan kuten Suomen on tarpeen seurata tarkasti muiden EU-maiden käyttäytymistä, on tarpeen, että myös EU seuraa muuta maailmaa.

Ed. Immonen arvosteli aikataulua, ja se on aivan oikein. Teollisuudelle on annettava riittävä aika sopeutua uuteen lakiin. Mitä pitempään asiaa käsitellään täällä eduskunnassa, valiokunnissa ja täällä salissa, sitä pitemmälle täytyy siirtää lain voimaantuloa, tarvittaessa selvästi ensi vuoden puolelle, pitkälle siellä. Hallituksen esitys on voimaantuloltaan kaksiportainen. Näin on syytä olla, ja silti voimaantulopäivää tulee voida siirtää riittävän toiminta-ajan päähän.

Ed. Immonen puuttui myös ydinvoima-asiaan. Ydinvoimalan merkitys hiilidioksidipäästöjen vähenemiselle on jopa 10 miljoonaa tonnia vuodessa. Se on merkittävä, se on kymmenisen prosenttia Suomen päästöistä. Jos meiltä ei löydy täältä tahtoa vähentää sähkön kulutusta tai halua maksaa kasvava sähkönkin hinta myös kotitalouksissa, on meidän pakko alkaa keskustelu kuudennesta ydinvoimalasta.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsitteillä oleva esitys on hyvin tärkeä. Velvollisuutemme on jättää maapallo tuleville sukupolville vähintään yhtä hyvässä kunnossa tai mieluummin paremmassa kuin me sen saimme.

Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen uhka ympäristölle sekä ihmisten toiminnalle, ja se on todellakin otettava vakavasti. Koska ilmastonmuutos on globaali ongelma, myös ratkaisujen on oltava globaaleja. Ei auta, että pissaaminen kielletään uima-altaan yhdessä nurkassa, vaan sen on oltava kielletty koko altaassa, jos vesi todella halutaan pitää puhtaana. Kuten uima-altaan vesi, on myös ilmakehä maapallolla yhteinen. Suomen onkin toimittava EU:ssa ja kaikilla kansainvälisillä foorumeilla aktiivisesti globaalin ilmastopolitiikan aikaansaamiseksi, aivan kuten ministeri Pekkarinen täällä totesi hallituksen toimivan. Ilman globaaleja ilmastositoumuksia päästöjä aiheuttava teollisuus ja siten talouskasvu ja työpaikat siirtyvät pois päästörajoitusten maista muihin maihin, joissa saastuttaminen on edullisempaa ja kannattavampaa.

Ei jo nyt Kiina-ilmiön kanssa kamppailevan EU:n eikä Suomen todellakaan pidä tehdä yksipuolisia, rajuja päästövähennyslupauksia. Se ei ole talousalueemme työllisyyden ja hyvinvoinnin eikä varsinkaan maapallomme ympäristön kannalta järkevää. Ei auta, että Suomessa tai edes EU:ssa päästöt vähenevät, jos ne toisaalla kasvavat tätäkin määrää enemmän. On muistettava, että toteutuessaankaan Kioton pöytäkirja ei riitä, koska suurimmat saastuttajat eivät ole mukana. Suurin päästäjä on USA. Kiinan päästöt ovat puolet USA:n päästöistä ja Venäjän päästöt puolet Kiinan päästöistä. Jos Kiinan päästöt lasketaan mukaan kehitysmaiden päästöihin, ovat niiden päästöt jo nyt samaa suuruusluokkaa kuin Oecd-maiden päästöt. Siksi ilmastopolitiikassa ainoa kestävä vaihtoehto on se, että kaikki merkittävät maailman maat ovat sitoutuneet päästövähennykseen, ja tämän eteen on meidän, Suomen hallituksen ja kansanedustajien, kovasti työtä tehtävä.

Maapallomme kannalta on välttämätöntä, että EU:n tasolla ja myöskin täällä kotimaan eduskunnassa tarkkaan pohditaan, mitkä ovat oikeat keinot torjua ilmastonmuutosta, ettemme ehdoin tahdoin ota käyttöön keinoja, jotka tuottavat ei-toivottuja, ympäristön ja kestävän kehityksen kannalta väärään suuntaan ohjaavia vaikutuksia. Tämän arvioinnin paikka on eduskunnalla tämän lakiesityksen kohdalla nyt.

Arvoisa puhemies! Kioton pöytäkirja ei vielä ole voimassa. USA ei sitä aio ratifioida, eikä Venäjän ratifioinnista ole vielä varmuutta. Jos pöytäkirja ei tule voimaan, EU:n ei pitäisi yksin sitä toteuttaa. EU:n yksipuolinen sitoutuminen ei vähennä päästöjä globaalisti vaan päinvastoin saattaa niitä lisätä, jos todellakin tapahtuu tuo uhka, hiilivuoto, että toiminta siirtyy maihin, joissa osaamisen taso on alhaisempi eikä velvoitteita ole. Siksi EU:n tulisikin valmistautua sitä tilannetta varten, että Kioton pöytäkirja ei tule voimaan. Tähän tilanteeseen on oltava vaihtoehtoinen strategia. EU:n sisäinen päästökauppa on vain keino, ja tuo tavoite, ilmastonmuutoksen estäminen, on tavoite, josta ei pidä tinkiä, mutta keinoja on voitava arvioida, kun tilanne muuttuu.

Ympäristön kannalta on edullisinta valmistaa maailmanmarkkinatuotteet siellä, missä ne osataan tehdä puhtaimmin. Suomen osaamistason on monissa vertailuissa todettu olevan hyvää kansainvälistä tasoa, muun muassa terästeollisuuden energian käytön, bioenergian, yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon ja kuljetusten energiatehokkuuden osalta Suomen on todettu olevan maailman johtavia maita. Suomi on maailman ykkösmaa sekä ympäristönsuojelussa että kansainvälisessä kilpailukyvyssä. Siitä meidän on syytä olla ylpeitä, eikä tätä tilannetta tule missään tilanteessa vaarantaa.

Käsiteltävän lakiesityksen ongelma on se, että päästökaupan vaikutuksia ei tunneta riittävästi. Päästökauppadirektiivin valmistelu ei vastannut kaikilta osin hyvän lainsäädännön valmistelun periaatteita. On tärkeää, että eduskunta hyvin huolellisesti arvioi lain vaikutukset maan kilpailukykyyn ja ennen kaikkea ilmastonmuutokseen. Suomen taakka ei ole ihan kevyt, se on täällä keskusteluissa tullut esille, ja niin myös komission arvion mukaan päästövähennysten kalleuden mukaan Suomella on Hollannin ja Belgian lisäksi kaikkein haastavimmat tavoitteet. Täällä on tuotu esille arvioitu sähkön hinnan nousu, jonka on arvioitu olevan noin 10—50 prosentin luokkaa. Nämä luvut kuvaavat tämän tilanteen haastavuutta ja sitä, kuinka asettaa tuo tärkeä tavoite, ilmastonmuutoksen ehkäiseminen, yhteen sen tavoitteen kanssa, että turvaamme EU:n ja ennen kaikkea isänmaamme Suomen kilpailukyvyn ja työpaikat täällä Suomessa.

Päästökauppa ja sen mukainen laitoskohtainen päästöoikeuksien jako siirtää lisärasitteen yksittäisille laitoksille. Tällöin yrityksiin kohdistuu lisäkustannus, jota EU:n ulkopuolisilla kilpailijoilla ei ole. Laitoskohtainen jako saattaa vääristää kilpailutilanteen myös EU:n sisällä. Riskinä tosiaankin on se, että hyvin asiansa hoitaneet yritykset joutuvat ostamaan päästöoikeuksia pahimmillaan huonompitasoiselta kilpailijalta EU:ssa eli maksamaan omien vähennystensä lisäksi myös toisten päästövähennykset. Eli pilaaja maksaa -periaatteen sijasta pilaajalle maksetaan. Jos päästökauppa olisi kansainvälistä ja jos päästöoikeudet jaettaisiin osaamistason perusteella, tilanne olisi toinen. Tällöin edelläkävijät hyötyisivät. Lähtökohtana tulisikin olla, että osaamisen tasosta ei rangaista vaan palkitaan ja näin kannustettaisiin uuden teknologian kehittämiseen.

Arvoisa herra puhemies! Käsitteillä olevan lakiesityksen, tämän järjestelmän, lähtökohtana on luoda EU:n laajuiset markkinat, joilla muodostuu yhtenäinen hinta päästöoikeudelle. Jos päästökauppa alkaa eri aikaan eri jäsenmaissa, yhtenäisiä EU:n markkinoita ei muodostu ja yritysten kilpailuasema saattaa vääristyä kovalla tavalla. Näin ollen erityisesti Suomen on todellakin kannettava huolta siitä, että järjestelmä ei ala vain joissain jäsenmaissa. Suomen ei myöskään pidä toimeenpanna järjestelmää etujoukoissa, siksi hallituksen esityksen kaksivaiheinen toimeenpano on kannatettava. Samoin pelisääntöjen selkiydyttyä yrityksille on varattava riittävästi aikaa valmistautua päästökaupan käynnistymiseen ja niiden taloushallinnolle aiheuttamiin velvoitteisiin. Siksikin tämä hallituksen kaksivaiheinen toimeenpano on hyvin kannatettava.

Arvoisa herra puhemies! Aivan lopuksi haluan sanoa, että tässä vaiheessa on keskityttävä kauteen 2005—2007. Koska tuosta Kioton pöytäkirjan voimaantulosta ei ole tietoa ja koska päästökauppajärjestelmää tultaneen muuttamaan vielä (Puhemies koputtaa) ennen kautta 2008—2012, tässä vaiheessa ei ole perusteita tehdä päätöksiä tästä kaudesta. Mielestäni hallitus olisi velvoitettava toimimaan sen eteen — mikäli Kioton sopimus ei toteudu — että valmisteltaisiin vaihtoehtoista strategiaa, jossa ei (Puhemies koputtaa) tingittäisi tästä tavoitteesta ehkäistä ilmastonmuutosta mutta luotaisiin semmoisia keinoja, etteivät nämä epäedulliset asiat, joiden on mahdollista tulla, jos yksipuolisesti sitoudutaan, toteutuisi. Toivon, että tässä asiassa hallitus toimii aktiivisesti.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! EU:n päästökauppadirektiivi toteutuu kaikesta huolimatta, vaikka Kioton sopimusta ei koskaan allekirjoitettaisi. Venäjällä on mahdollisuus allekirjoittaa sopimus 30.9.2007 mennessä. Tuntien venäläisten tunteet ja liikemiestaidot, olen vakuuttunut siitä, että he panevat yhdeksi ehdoksi, että Venäjän on päästävä Wto:n sopimukseen mukaan; se on yksi selitys, minkä takia he eivät vielä ole allekirjoittaneet Kioton sopimusta. Nythän on tilanne se, että 189 jäsenvaltiota on allekirjoittanut tämän Kioton sopimuksen ja kaikki EU:n jäsenmaat ovat allekirjoittaneet ja siinä mielessä hyvin yksiselitteisesti päästökauppa toteutuu kaikista vaiheistaan huolimatta sataprosenttisesti EU:n alueella.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Puhemies! Kuten debatin aikana kävi jo ilmi, kuulun niihin kansanedustajiin, joitten mielestä eduskunnan pitää sanoa "ei" EU:n päästökaupalle. Näin asiasta päästään käymään uusia neuvotteluja EU:n piirissä, siis siitä, onko ylipäätään järkevää, että EU lähtee etuajassa liikkeelle tilanteessa, jossa ei ole tietoa, toteutuuko Kioton sopimus.

Kysymys on isosta asiasta. Jos EU:n päästökauppa hyväksytään, se tulee nostamaan sähkön hintaa. Arviot vaihtelevat, mutta ehkä keskimääräinen arvio on ollut 10—30 prosenttia erilaisissa selvityksissä. Tästä tulee seuraamaan kotitalouksille sähkölaskun nousu, ja minä pidän sitä hyvin kummallisena asiana, jos se hyväksytään. Sehän riitelee kaiken sen kanssa, mitä muutoin on yritetty kotitalouksien osalta tehdä, veronalennuksia myöten. Samalla kun sähkön hinta nousee kotitalouksissa, se tarkoittaa myös suomalaisen perusteollisuuden kilpailuaseman huonontumista, sillä meidän perusteollisuutemme käyttää vääjäämättä myös jatkossa paljon sähköä. Pahimmillaan suomalainen teräs- ja paperiteollisuus suorittaa uudet investointinsa päästövapaisiin maihin jatkossa, ja niitähän tulee riittämään USA:sta Afrikkaan ja Kiinasta Venäjälle saakka. Esimerkiksi Torniossa on jo esillä sellainenkin käsitys ainakin työntekijöiden piirissä, ettei ferrokromitehtaan laajennusta toteutetakaan Torniossa, niin kuin aiemmin suunniteltiin, vaan ferrokromia ostetaan teräsprosessiin jatkossa Etelä-Afrikasta.

On selvää, että paperia ja terästä tuotetaan jatkossakin, ja niitähän tuotetaan sen vuoksi, että niitä tarvitaan. Kysymys on vain siitä, missä niitä tuotetaan. Jos Suomessa ja muissakin EU-maissa toimivat yritykset todella ryhtyvät siirtämään investointejaan päästövapaisiin maihin, lopputulos on ekologisestikin surkea. Päästöt eivät vähene maapallon laajuisesti, vaan uhkaamassa on jopa se, että ne kasvavat, jos näitä siirtoja todella tuotannon osalta tapahtuu. Ovathan päästöt esimerkiksi Tornion jaloterästehtaalla tonnia kohden alle puolet siitä, mitä ne ovat kilpailijamaassa Etelä-Afrikassa. Jos siis tuotantoa siirretäänkin sinne, eihän tässä tapahdu ekologisesti mitään myönteistä vaan kielteistä. Tämäkin pitää kyllä minusta vakavasti ottaa.

Kyllä me varmasti kaikki jotenkin aliarvioimme esimerkiksi Kiina-ilmiöitä aiemmin. Tuntui, että ei se ehkä meitä tulekaan koskettamaan, mutta Lapissa ainakin olemme nyt hyvin varpaillamme kaikkien tällaisten uhkienkin kanssa, kun olemme nähneet, miten Salcompin tehdas yhtäkkiä vaan siirrettiin Kemijärveltä Kiinaan. Samanlaista on tapahtunut muuallakin. Ei voi sivuuttaa näitä uhkia toteamalla, että eihän se nyt niin huonosti voi mennä tai ei sillä ole merkitystä, mitä me teemme. Kyllä sillä on merkityksensä. Minusta pitää varjella sitä tilannetta, joka nyt on olemassa, että suomalainen perusteollisuuskin pystyy täällä toimimaan, ja sitä on monin eri toimin tietysti myöskin edistetty. Ei pidä ehdoin tahdoin lähteä siitä, ettei tällä ole mitään merkitystä, mitä täällä tehdään.

Tietenkin on olemassa myös niitä näkemyksiä, ja minä uskon, että vihreillä se näkemys on aika laajakin, ettei perusteollisuutta tarvitsekaan olla Suomessa, että on oikeastaan vaan hyvä, kun se menee alas. Minulla on vähän semmoinen tunne, että tämmöistäkin mietettä on olemassa. Siinä sitten sivuutetaan ensinnäkin työllisyysnäkökohdat. Suomalainen perusteollisuus esimerkiksi juuri Lapissa on kuitenkin kaiken perusta matkailun rinnalla yhä edelleenkin ja myös jatkossa. Sivuutetaanhan tällaisissa näkemyksissä, että "alas perusteollisuus täältä kehittyneestä maailmasta" sekin näkökulma, että sitten se tuotanto tapahtuu jossain muualla ja paljon saastuttavammin.

Minusta ei ole oikea tapa myöskään laskea per henkilö näitä päästöjä. Pitää katsoa päästö per tonni ja edistää tuotantoa siellä, missä se päästö tonnia kohti on pienin. Se on minusta oikeaa ekologista ajattelutapaa. Eli pitää olla painetta myös siihen, että kaikkialla maapallolla koetetaan päästöjä painaa alas, eikä pidä lähteäkään siitä, niin kuin nyt tuntuu, että kunhan me nyt tässä lyödään päästöt alas, niin sama, miten se sitten muualla menee. Se ei ole ekologisesti minusta kestävää ajattelua.

Huoleton ei voi olla ilmastomuutoksesta, se on selvää. Kioton sopimus on täällä muistaakseni jopa yksimielisesti hyväksytty ja siis kaikki ovat sitoutuneet tähän lähtökohtaan. Mutta kysymys on siitä, millä keinoin mennään eteenpäin, onko päästökaupalle vaihtoehtoa. Minusta on paljon parempi vaihtoehto, että jatketaan Kansallisen ilmastostrategian linjoilla. Siinähän Suomen lähtökohtana on ollut kehittää säästävää teknologiaa, jossa valtiolla on ollut iso roolinsa, suorittaa erilaisia tukitoimia ja käyttää myös verotusta välineenä. Se on ollut hyvä linja, se on ollut kestävä linja, ja sitä minusta pitää jatkaa jatkossakin. Minä vasemmistolaisena en ylipäätään näihin pörssihommiin isommin perusta ja ihmettelen, että tämä pörssiusko on nyt vihreisiin iskenyt ja tuntuu, että osaan vasemmistoakin.

Sanon kuitenkin vielä sen, että jos Venäjä lähtee Kioton sopimukseen mukaan — silloin sopimus siis vasta toteutuu — niin sitten pitää päästökauppa-asiaakin vielä harkita uudelleen.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Tennilälle ihan pikakommentti: Ei varmasti päästökauppa tai -pörssi ole ongelmaton, ja itse päästökauppa mekanismina ei ole ekologinen mekanismi vaan taloudellinen mekanismi.

Mutta, puhemies, tämänkin päivän istunto ja tuo debatti oli vahva itsekkyyden osoitus. Ei ole mikään ihme, että isot pojat, kuten Bush tai sitten ehkä presidentti Putinin esikunta, tuovat esiin kansallisen edun: mikä on hyväksi Venäjän teollisuudelle, mikä on hyväksi Yhdysvaltain teollisuudelle. Tämähän on Bushin perustelu, että hän ei lähde Kioton sopimuksen ratifiointiin, koska se ei ole USA:n taloudellisten etujen mukaista, eli itsekkyys hyvin kapealla alueella.

Mutta ne ihmiset ovat jo syntyneet tälle planeetalle, joiden elämää ilmastomuutos tulee erittäin voimakkaasti koskettamaan, muuttamaan sitä, tekemään elämisen epävarmaksi: ennustettavuutta sääolosuhteiden suhteen ei enää ole; silloin niin kuin nytkin viljelyalueet muuttuvat; trooppiset taudit siirtyvät pohjoiseen; ja sitten täällä Koto-Suomen Onnelassa emme tiedä, miten Golfvirta tulee käyttäytymään, tuleeko täällä kylmempää eikä lämpimämpää. Olo on todella, kuten Titanicin kansituolissa. Vielä on käsissä helmeilevää juotavaa ja musiikki soi. Laiva uppoaa, no hällä väliä, tällä hetkellä vielä on hyvin. Voi sanoa, kun hypätään alas pilvenpiirtäjästä, että vasta 20. kerros on menossa, ei hätää, ei huolta, suomalaisilla ei hätää. (Ed. Kuosmanen hymyilee) — Ed. Kuosmanen, tämä usein kuultu sanonta.

Eli itsekkyys on siis vahvassa kasvussa myös meillä. EU on kuitenkin pystynyt pitämään pioneeriaseman kansainvälisissä neuvotteluissa ja mielestäni vieläkin pitää. Euroopan unionin viimeinen kanta, mihin täällä viitattiin, on kuitenkin sisällöltään se, että Euroopan unioni lähtee siitä, että pidetään ilmastomuutoksen vaikutukset alle 2 celsiusasteen tasolla vuoteen 2050, eli se on kova tavoite. Näin ollen tämä otettiin huomioon myöskin ympäristöministerineuvostossa, johon täällä aikaisemmin viitattiin.

Mutta paineita on ikään kuin siinä, kuka nyt on eturivissä, ja haluttaisiin Suomi häntäpäähän. Siellä häntäpäässä todellakin Bushin kanssa syntyy tungosta. Miten asiat menevät eteenpäin, jos ei pystytä tekemään avauksia ja nimenomaan tekemään avauksia myös siinä mielessä, että otetaan vastuu Kioton sopimuksesta? Se on sitova sopimus. Kioton sopimukseen on monta kertaa tänäänkin viitattu hyvin arveluttavalla tavalla. Kuitenkin se on YK-sopimus, joka on maailmanlaajuinen. Ed. Kuomanen totesi, että sen on allekirjoittanut 189 valtiota. Se on maailmanlaajuinen, se on sitova, se on ainutlaatuinen tässä mielessä ja erittäin suuren työn tulos.

Siihen työhön kuuluu oleellisesti se, että myöskin sellaiset maat kuin Brasilia, Argentiina, Intia ja Kiina otetaan siihen mukaan sitovalla tavalla. Se prosessi on meneillään. Nyt täällä, missä kannetaan historiallista taakkaa hiilidioksidin lisääntymisestä ilmakehässämme ja kasvihuonekaasujen päästöistä, eurooppalaiset ennen muuta, nyt täällä joukoissa aletaan puhua siitä, kenen pitäisi kantaa vastuu, niiden, jotka nyt ovat alkaneet viime vuosikymmenellä saastuttaa ilmakehää, vaiko meidän, jotka olemme jatkaneet sitä viimeiset sata vuotta. Nämä lähtökohdat on hyvä pitää mielessä.

Venäjän rooli on tietysti ratkaiseva, ja siihen ei kenelläkään ole kristallipalloa, mutta on myös hyvä pitää mielessä se, mitä ed. Kuosmanen totesi: Wto-neuvottelut saattavat olla ikään kuin käytävä siihen, että asia annetaan duumalle ratifioitavaksi. Tämän asian edistäminen on meidän yhteistä työtämme. Onko siihen mitään mahdollisuuksia? Mielestäni kaikki kontaktit sekä tasavallan presidentin tasolla, hallituksen että myös eduskunnan tasolla duuman suuntaan ovat tarpeellisia asiasta vakuuttamisen ja venäläisille edullisten näkökohtien painottamisen suhteen.

Venäjän duuman edustajat, kun tapasimme heidän ympäristövaliokuntansa puheenjohtajia New Delhissä 2002 syksyllä, totesivat, että duuma on aika tavalla kahtia tässä asiassa, siis edellinen duuma, ja myöskin ikään kuin valmiudet asiaan syventymiseen ovat heikot. Ympäristövaliokunta nyt pyrkii todellakin omalta osaltaan, meidän valiokuntamme, näitä asioita myös venäläisten kanssa käsittelemään. Meillä on toivon mukaan syyskuussa yhteinen tapaaminen näiden asioiden puitteissa. Toivon mukaan myös pääsemme puhumaan itse asiasta.

Edelleenkin, niin kuin täällä on todettu hallituksen ministerin Pekkarisen toimesta, hallitus linjaa edelleen ohjelmassaan Kioton sopimuksen toimeenpanemisen. Se on hyvin tärkeä linjaus. Kaikki tuki vain hallitukselle, että se todellakin pitäisi tästä kiinni eikä alentuisi tässä asiassa ihmeelliseen pölhöpopulismiin, jota tuntuu olevan. (Ed. Elo: Mitä se pölhöpopulismi on?) — No, pölhöpopulismi on sitä, että punaisen mökin mummo otetaan tähän asiaan nyt pelinappulaksi kentältä ja aletaan puhua yhtäkkiä siitä, onko Suomella varaa toteuttaa Kioton sopimusta. (Ed. Elo: Mummokin käyttää sähköä!) — Mummoista ei ole huolta kannettu, ed. Elo, paljon muutenkaan. Olen aivan varma tästä asiasta, kun katson hallituksen eläkepolitiikkaa. (Ed. Kuosmanen: Hyvä!) Sinne pitäisi katsoa, eikö niin, ed. Kuosmanen, pohjaosan palauttaminen jne. Ed. Elo, jättäkää mummo nyt vähän ulkosyrjälle tässä asiassa.

Tämä oli ed. Elon välihuutoon.

Todellakin ympäristövaliokunta joulukuussa 2003 Milanon ilmastopuitesopimuksen IX:n seurantakokouksen jälkeen totesi, että Euroopan unionin toimien tärkeys tulee Suomen kansallisesti edelleenkin huomioida ja tukea Kioton ilmastosopimuksen toimeenpanoa ja unionin aktiivisen roolin jatkumista. Siis nämä ovat myöskin mielestäni tärkeitä huomioita.

Ei ole siis syytä alkaa niputtaa Kioton sopimusta nyt tähän EU:n päästökauppakysymykseen. USA toi vuonna 97 Kiotossa tämän päästökauppa-ajatuksen mukaan. Euroopan unioni suhtautui siihen vuonna 97 Kioton neuvotteluissa hyvinkin pessimistisesti tai ainakin epäillen. Tällä hetkellä USA on ulkona ja päästökauppa on sisällä. Viittaan siihen, mitä alussa sanoin, että kysymyksessä ei todellakaan ole ekologinen mekanismi.

Kaiken kaikkiaan vielä on hyvä todeta se, että EU:n periaate on se, että vähennykset tehdään omalla alueella pääosin. Kun on kysytty, mikä se pääosin on, niin se on ainakin puoliksi. Nämä paljon puhutut erut eli joint implementation -menettelyn eli yhteistoteutuksen kautta hankitut päästövähennykset taikka nämä cerit eli kestävän kehityksen mekanismien kautta hankittavat päästövähennykset ovat kuitenkin sellaisia toimenpiteitä, jotka eivät suoranaisesti esimerkiksi Euroopan unionin kohdalla vähennä sen omia päästöjä. Ostetaan ikään kuin aneita, näinkin voi asian todeta.

Toinen puoli on se, että ilmakehä on yhteinen eikä hiilidioksidimolekyyli kysy, missä se on tuotettu. Sen vaikutukset ovat samat siitä riippumatta, missä se on syntynyt. Näin ollen asiaa on tarkasteltava kahdelta taholta. Euroopan unioni ei voi vain rahalla hankkia päästövähennyksiä, sen pitää tehdä myös omia päästövähennyksiä, mihin ed. Tenniläkin viittasi.

Lopuksi, puhemies, haluan tuoda sen esille, että kun eduskunta yksimielisesti kesällä 2001 kesäkuussa hyväksyi Suomen Kansallisen ilmasto-ohjelman, niin siinä todetaan, että kun on olemassa Kansallinen ilmasto-ohjelma 1, joka oli ilman ydinvoimaa, ja Kansallinen ilmasto-ohjelma 2, joka oli ydinvoiman kanssa ja jonka eduskunnan enemmistö äänesti 2002 toukokuussa voimaan, niin tämä Kansallinen ilmasto-ohjelma 2 eli KIO2 sisältää edelleenkin enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin KIO1, ja se johtuu siitä, että hiiltä nimenomaan poltetaan enemmän.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi päästökauppalaki, joka edistää kasvihuonepäästöjen vähentämistä. Tavoite sinänsä on oikea, mutta keinot, joita esityksessä esitetään, ovat väärät.

Päästökauppa-ajattelu on sikäli väärä, että Suomi tunnollisena, päästöjä muutenkin tarkkaan säätelevänä maana joutuisi isojen maitten päästöjen maksajaksi. Tämä uhkaa ratkaisevasti Suomen vientiteollisuuden kannattavuutta ja sitä kautta satojentuhansien ihmisten työpaikkoja. Suomalaiset työpaikat karkaavat ulkomaille ja energian hinta nousee jatkuvasti. Päästökaupoista tehdyn huonon sopimuksen seurauksena Suomi joutuu epäedulliseen kilpailuasemaan moniin muihin maihin nähden. Päästökaupat kiristävät tilannetta entisestään. Ainoa vaihtoehto on saada Suomi irti päästökauppasopimuksista, ellei isoja maita, kuten USA, Kiina ja Venäjä, saada mukaan sopimukseen, mikä näyttää hyvin epätodennäköiseltä.

Olen sitä mieltä, että tavoite on hyvä ja kestävään kehitykseen pitää pyrkiä, mutta jollain muulla tavalla. Päästökauppa ei voi jäädä muutaman maan vastuulle isojen maitten luistaessa vastuusta. Tämä on globaali hanke.

Viime eduskuntakaudella tehty energiaratkaisu olisi pitänyt tehdä jo vuonna 93. Tuolloin vastustettiin kestävää energiaratkaisua, minkä seurauksena nyt kylminä talvina joudutaan polttamaan suuret määrät kivihiiltä ja muita fossiilisia polttoaineita. Ydinvoima ja vesivoima ovat ympäristön ja energian hinnan kannalta hyviä vaihtoehtoja Suomelle, ja jos energiaäänestyksessä, mikä täällä käytiin 2002, olisi ei-kanta voittanut, niin Suomella olisi erittäin hankalat neuvotteluolosuhteet. Mutta onneksi se meni näin ja nyt on enemmän liikkumavaraa päästökaupoissa, mutta vielä enemmän olisi, jos 93 olisi tehty se ydinvoimapäätös. Silloin suomalainen energia ja teollisuus olisivat nyt paljon paremmassa asemassa. Hiilidioksidipäästöjä tuottamattomien sähkönkuluttajien kilpailuetu perustuu siihen, että sähköpörssissä hinta määräytyy hiiltä polttavalla lauhdevoimalla tuotettavan sähkön mukaan. Lauhdevoimalat joutuvat ostamaan päästöoikeuksia, joiden hinnan ne lisäävät sähkön hintaan. Ydin- ja vesivoimalat saavat omasta pörssisähköstään saman hinnan, mutta eivät joudu ostamaan päästöoikeuksia.

Päästökaupat ovat merkittävä uhka suomalaiselle teollisuudelle, työllisyydelle ja kotitalouksien käyttämän energian hinnalle ja ennen kaikkea sähkön hinnalle. Päästökaupan malli on kummallinen sikäli, että Suomi on mallioppilas teollisuuden päästöjen vähentämisessä, mutta siitä huolimatta Suomi joutuu nyt isojen maitten päästökauppojen maksumieheksi. Yhdysvaltojen pidättäytyminen päästökaupoista antaa USA:lle suuren kilpailuedun Eurooppaan nähden ja samalla osoittaa, etteivät amerikkalaiset ole kiinnostuneita globaaleista ilmasto-ongelmista ja tulevaisuuden riskeistä.

Tässä minäkin ihmettelen turpeen kohtaloa, kuten ed. Immonen. Suuri valiokunta arvalla äänesti Suomessa turpeen uusiutumattomaksi luonnonvaraksi. Sama elin Ruotsissa äänesti, että se on uusiutuva luonnonvara, ja nyt sitten sen energiaturpeen kohtalo on aivan erilainen. Arpa ratkaisi Suomessa sen. Usein sanotaan, että yksittäisellä kansanedustajalla ei ole suurta vaikutusta eduskuntatyössä, mutta kyllä tässä yksi ääni ratkaisi. Aika monessa paikassa, joka puolella Suomea on turvevoimaloita niin teollisuudella kuin kunnilla.

Esityksen astuttua voimaan lakia on tarkoitus soveltaa energia-alan sekä teräs-, mineraali- ja metsäteollisuuden laitosten hiilidioksidipäästöihin. Nämä ovat erittäin herkkiä ja haavoittuvia aloja. Hallituksen tavoite, 100 000 uuden työpaikan luominen, karkaa yhä kauemmaksi, jos annetaan tällaisia epäedullisia esityksiä. Teollisuuden kannattavuuden ja hyvän työllisyyskehityksen kannalta tarvittaisiin hallituksen esitys, joka tähtää siihen, että turvataan sekä vientiteollisuuden että kotitalouksien edut ja sähkön hinta on kohtuullinen niin kotitalouksille kuin teollisuudelle. Muistutan vaan, että Suomessa lämmitetään muun muassa noin 600 000:ta kiinteistöä. On iso merkitys sillä, mitä sähkö Suomessa nyt ja tulevaisuudessa maksaa.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! En vie kovin pitkälti tätä keskusteluaikaa, muutama kommentti ehkä on kuitenkin paikallaan.

Täällä muun muassa ed. Immosen puheenvuorossa viitattiin siihen, miten suomalainen teollisuus nyt sitten — käytettiin esimerkkinä Myllykoskea ja UPM:ää — on kovin kriittinen tämän esityksen suhteen ja että nämä esitykset, mitä hallitus nyt esittää, johtaisivat esimerkiksi UPM:n kannalta siihen, että siirryttäisiin sinne ja sinne. Kannattaa ehkä kuitenkin kiinnittää huomiota siihen asiakirjaan, joka on jo julkaistu, tähän jakosuunnitelmaan, joka on lähetetty komissioon. Se on alustava suunnitelma, niin kuin sanottu. Se tarkentuu, kun laki on täällä hyväksytty sitten, mutta kyllä sen suunnitelman mukaan suomalainen nimenomaan paperiteollisuus saisi seuraavien kolmen vuoden aikana lisää oikeuksia lähes 10 prosenttia siihen tasoon verrattuna, mikä tuolla teollisuudenalalla tällä hetkellä on.

Koko tämä kansallinen jakosuunnitelmahan on tehty nimenomaan niin, että siinä on osoitettu ymmärtämystä erityisesti niille teollisuudenaloille, joiden on lähes mahdotonta tai tavattoman vaikeaa saada puhdistusinvestointien kautta järjellisiä päästövähennyksiä aikaiseksi tai joilla niiden investointien tulisi olla niin hurjan mittavia, että suhteessa siihen saatuun hyötyyn ne investoinnit eivät ole mitenkään järjellisiä. Niitä teollisuudenaloja, jotka ovat tällaisen asetelman edessä, on yritetty ymmärtää tässä oikeuksien jakoesityksessä ja siitä syystä muun muassa paperi pärjää kohtuullisesti. Vielä paremmin kuitenkin tässä kohdellaan muun muassa teräksenjalostajia. Myönnän sen, että vaikka nämä esitykset osoittavat ymmärtämystä esimerkiksi terästeollisuutta kohtaan, niin kyllä nämä vielä sen jälkeenkin aika tiukkoja siellä ovat.

Kuitenkin on syytä muistaa ja huomata, kun käytettiin esimerkiksi Tornion jaloterästehdasta tässä esimerkkinä, että nämä jakomallit on rakennettu sillä tavalla, että niissä ei ole otettu huomioon vain sitä päästöhistoriaa, mikä tuolla yrityksellä on ollut näitten menneitten vuosien aikana, vaan siinä on otettu huomioon myöskin ne tiedossa olevat investoinnit, joista on yrityksessä jonkun tasoinen päätös olemassa. Tässä mielessä, kun pelätään, että näiden kolmen vuoden aikana, joita nyt tämä hanke ja myöskin tämä laki koskee, tulisi tällaisia suuria taakkoja, oli sitten kyse metalliteollisuudesta tai paperinjalostuksesta, en usko, että kantokyvyn ylitse käyviä taakkoja näiden vuosien aikana näillekään teollisuudenaloille tulee. Mutta heti tähän perään jatkan myöntämällä sen, että mikäli sitten todella vuodesta 2008 eteenpäin mennään ilman Kioton pöytäkirjan ratifiointia, niin silloin alkaa kyllä kiistatta tuo taakka kasvaa.

Täällä muutamissa puheenvuoroissa, oikeastaan useammissakin, muuten sekä äärioikealta että äärivasemmalta, on tullut esille ajatus, että Suomen pitäisi kokonaan sanoutua tästä sopimuksesta irti. Ehkä vielä toistamiseen totean, kun viimeksi tuossa ed. Kankaan puheenvuorossa tuli esille, että ed. Kangas toivoi, että tänne tuotaisiin sellaisia esityksiä, jotka olisivat jotain muuta kuin päästökauppalakiesityksiä, että emme me niillä muilla kuin päästökauppalakiesityksillä selviydy niistä velvoitteista, mihin me olemme sitoutuneet. Päästökauppajärjestelmä on, vielä kertaalleen, EU-normistoa, tämä Kioton taakka ja sen taakanjaon hoitamiseksi päätetty väline, ja meidän on siihen nyt vaan mukaan mentävä. Ei siitä noin vaan pois päästä sanomalla, että me emme sitä toteuta.

Mutta sitten täällä myöskin tuli esille ajatus siitä, että jos vuosien 2005—2007 välisenä aikana näyttää siltä, että varsinaisella sitoumuskaudella 2008—2012 ei Kioton sopimus ole voimassa, niin pitäisi ryhtyä komission ja EU:n piirissä aktiivisiin toimenpiteisiin tämän jatkon uudelleen arvioimiseksi. Muun muassa ed. Sarkomaa esitti tämän ajatuksen. Ottamatta siihen nyt tässä enempää kantaa voin kyllä sen sanoa, että ei ole ollut poissa korvista eikä pienistä keskustelupiireistä EU:n neuvostojen käytävillä tämän tyyppinen ajatus menneitten viikkojen ja kuukausien aikana. Mitään sellaisia esityksiä ei ole olemassa, jotka olisivat selvästi julkisanottuja, mutta kun asianomainen komissaarikin vihjaa tähän tapaan, niin täytyy sanoa, että olen joutunut olemaan vähän yllättynyt siitä, että niinkin rohkeasti on vihjailuja tähän suuntaan sitten heitetty.

Arvoisa puhemies! Vielä pari ajatusta. Täällä ed. Hemming sanoi, että ympäristön kannalta tämä hallituksen esitys on epäonnistunut. En minä tiedä, mitä ed. Hemming oikein tarkoitti, kun ymmärsin, että hän kuitenkin yhtyi tämän esityksen kaikkiin keskeisiin kohtiin omassa puheenvuorossaan. Jos kysymys on siitä päästöpolusta, mille tämä esitys pyrkii ohjaamaan Suomen hiilidioksidipäästöt, vielä kertaalleen sanottuna: Tämä ei kerralla niitä leikkaa, ei tee tällaista kohtuutonta taakkaa heti 2005—2007. Tämä ei salli päästöjen nousevan, niin kuin ne nousisivat, ellei mitään tehtäisi, vaan tämä esitys on polku näiden kahden kehitysuran välillä, sellainen polku, joka voi jatkua realistisesti tavalla, jolla päästään 2008—2012 keskimäärin siihen tavoitteeseen, mikä on asetettu, eli vuoden 90 tasoon.

Monille teistä on varmaan tämä graafinen esityskin tuttu. Se todistaa, että siihen päästään, kun tuon polun mukaan kuljetaan. (Ed. Elo: Mikä sen hinta tulee olemaan?) — No, hinnan osalta ed. Elo varmaan tarkoittaa varsinaista sitoumuskautta 2008—2012. On tietysti hirveän vaikeaa ja rohkeaa mennä nyt sanomaan eduskunnan pöytäkirjoihin, mikä se hinta voisi olla. Sanotaan näin, että arviot ovat sellaiset, että jos Kioton sopimus on voimassa, niin alimmillaan puhutaan jostakin 5 eurosta tonnia kohti tuonne 20—30 euroon tonnia kohti ja sitten lukemat voivat nousta jopa tämän ylikin silloin, jos todellakaan Kioton sopimus ei ole voimassa. Siinä tapauksessa, että sopimus ei ole voimassa, silloin ne alimmat hinnat ovat siellä 20 euron, ehkä ylemmälläkin tasolla ja ylemmät hinnat useamman kymmenen euron tonnihinnassa. Näin ovat ne arviot, mutta ne kovin vaihtelevat. Markkinoilla toimivien asiantuntijoidenkin näkemykset aika lailla heittävät toisistaan.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Pekkarinen on todella hyvin hoitanut tehtävänsä tämän päästökaupan osalta, mutta joudun toteamaan hänelle, että paperiteollisuuden osalta esimerkiksi vuosikustannukset sitoumuskaudella 2008—2012 tulevat olemaan 50 miljoonaa euroa. Se on suuri summa rahaa. Myllykoski Oy lehtitiedotteessaan ilmoitti, että se sulkee yhden paperitehtaan tämän vuoden aikana, ja se merkitsee noin 200 työntekijän työpaikan menetystä Pohjois-Kymenlaaksossa. Tämä on sitä arkipäivää. Vaikka me kuinka täällä puolustelemme, että päästökauppa on hyvä asia teollisuudelle, kuitenkin teollisuuden kilpailukyvyn kannalta se on huono asia. Jos tämä suunta jatkuu, että ulkopuolelle Euroopan pääomat siirtyvät investointien muodossa, se on huono viesti Suomen kansalle.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin ministeri Pekkariselle todeta, että ed. Kangas varmasti vastaa omista puheenvuoroistaan ja esimerkiksi eduskunnan yksimielinen kanta suuren valiokunnan suulla lausuttuna tästä asiasta oli maaliskuussa 2002 se, että päästökauppa katsottiin mahdolliseksi. Ympäristövaliokunta tuolloin totesi, että 2005—2007 Euroopan unionin päästökauppa voisi olla vapaaehtoinen, että se lähtisi vapaaehtoiselta pohjalta, jolloinka vapaaehtoisuus olisi tässä mahdollista. Tämä on siis eduskunnan kanta. Kyllä vasemmistoliiton suunnalla myös ymmärretään toki se, että on olemassa taloudellisia mekanismeja, joilla pyritään pääsemään mahdollisimman nopeasti hiilidioksidin vähentämiseen, mutta samalla huomioidaan myös muita asioita, sähkön hintaa myös, mutta ei pölhöllä tavalla.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Pekkarinen ansaitsee kiitoksen siitä tavasta, millä hän on hoitanut tätä asiaa viime kuukausien aikana. Yhdyn siihen hänen näkemykseensä, että mitään kohtuutonta taakkaa vuodesta 2008 eteenpäinkään ei meidän suurteollisuudellemme aiheudu, kun vielä otetaan huomioon, että kysymys on sentään kuitenkin satoja miljoonia, miljardeja euroja voittoja tuottavasta teollisuudesta, jolle itselle, huom. itselleen, on eduksi se, että ympäristöpuolella saadaan merkittäviä parannuksia aikaiseksi. Toisin sanoen tässäkin suhteessa tässä on edusta kysymys.

Toisekseen on ympäristöpoliittinen näkökulma. Se on minusta hyvin ratkaiseva tässä. Jos Euroopan unioni yhdessä Venäjän kanssa saisi aikaan sen, mihinkä tällä ympäristöpoliittisesti, ilmastopoliittisesti pyritään, pystyttäisiin ehkä ratkaisemaan yksi merkittävä asia eli klatraatit eivät meren pohjassa rupea sulamaan ja sillä tavalla metaanit menemään ylös kasvihuonekaasuina, ja se on ratkaisevaa.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Minusta on paikallaan ehkä ed. Kuosmaselle nyt sen verran kommentoida, että on vähän vaikea kyllä uskoa, että suomalaisen paperiteollisuuden joillekin yrityksille tai koko paperiteollisuudelle yhteensä taakka voisi olla noin suuri. Tässä arvio on, että maksimissaan vähennystarve kaudella 2008—2012 voisi olla vuositasolla 12 miljoonaa hiilidioksiditonnia kaiken kaikkinensa. Voi olla, että joku vuosi menee ylitsekin, mutta keskimäärin 12 miljoonaa tonnia vuositasolla. Se koskee sekä energiantuotantoa että metalliteollisuutta että paperinjalostusta, siis puunjalostusteollisuutta kokonaisuudessaan. Jos se vähennystarve nyt on esimerkiksi 12 miljoonaa tonnia ja jos se kaikki pitäisi ostaa markkinoilta ja jos hinta on vaikkapa 50 euroa tonnia kohti, siitä yhtäkkiä laskien ei tule kuitenkaan kokonaisuudessaan kuin 600 miljoonaa euroa (Puhemies koputtaa), ja en usko, että yksin paperiteollisuuden osuus vuositasolla nousee noin suureksi.

Matti  Kangas  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä puhutaan, että suomalaisen metsäteollisuuden tuotannon arvo on niin ja niin paljon. Muistutan, että suomalaisella metsäteollisuudella on tuotantolaitoksia paljon muualla maailmassa, joten se kaikki ei tule Suomesta. Viimeinen paperikoneinvestointi UPM:llä oli Kiinaan. Kerrottiin, kun Kiinassa tavattiin UPM:n edustajia, että Kiinaankin tulee sellu muualta kuin Suomesta. Se vain täällä luetaan meidän rahaksi, ja se kumminkin tuotetaan jossain muualla (Ed. Tiusanen: Indonesiassa!) Investointien suhteen ministeri Pekkarinen kertoi, että kolmeen vuoteen ei ole hätää, mutta kyllä tuollainen 500 miljoonan euron linja, kun ruvetaan rakentamaan, se vaatii varmaan jonkun 7—8 vuotta, mihin se sitten rakennetaan ja minne ruvetaan suunnittelemaan. Kolme vuotta on erittäin pieni aika. Kyllä varmaan tähytään siihen 2012:een ja sen jälkeiseen aikaan, mitkä ne mahdollisuudet Suomessa on.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Olen ed. Pulliaisen kanssa samaa mieltä siitä, että ministeri Pekkarinen on hoitanut tätä asiaa hyvin, ja itse asiassa minun luottamukseni on varsin suuri tämän asian hoidon suhteen niin kauan kuin ministeri Pekkarinen hoitaa tätä asiaa. Mutta olen ed. Pulliaisen kanssa kyllä eri mieltä siitä, ettei tällä olisi vaikutusta esimerkiksi Suomen paperiteollisuuteen tai muuhun teollisuuteen. On aivan selvä, että tämä taakka pystytään kantamaan, mutta kysymys on myöskin kilpailuasetelmista. Suomi ei ole mikään irrallinen saareke. Kyllä yhtiöiden omistajat tarkkaan miettivät, missä investointeja tehdään, missä työpaikkoja mahdollisesti lisätään tai missä niitä vähennetään. Niin kuin ministeri Pekkarinen äsken teki tuon yhteenlaskun, kysymys oli siis kaiken kaikkiaan 600 miljoonasta eurosta ei yksin paperiteollisuudelle. Se oli aika rohkea laskelma ja kieltämättä aika korkea summa, minkä ministeri Pekkarinen totesi, mutta jos tällainen summa esimerkiksi tulisi, siis yli 3,5 miljardia vanhaa markkaa vuositasolla, onhan kysymys aikamoisista rahoista.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Selostin äsken vähän epäselvästi. Ehkä kannattaa vielä toistaa tämmöinen jonkunlainen laskuharjoitus: siis vuositasolla 10—12 miljoonaa CO₂-tonnia on maksimissaan sillä sitoumuskaudella tällä hetkellä arvioiden mukaan se vähennystarve. Se perustuu siis siihen ajatukseen, että näiden vuosien aikaan teollisuus- tai energiatuotanto ei investoisi puhtaampaan; todennäköisesti se investoi kuitenkin jonkun verran puhtaampaan kuin tällä hetkellä on tilanne jnp. Se on siis semmoinen teoreettinen maksimi tällä hetkellä tuo sanottu määrä vuodessa, 10—12 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Tällä hetkellä kauppaa käydään siis 5 euron tonnihintaan. Näin laskien, jos se olisi se halvin hinta, niin kuin äsken tuossa yritin sanoa, olisi 60 miljoonaa koko teollisuuden kaikkien toimialojen teoreettinen maksimi, (Puhemies koputtaa) mutta se voi olla moninkertainenkin. Jos hinta on ei 5 euroa vaan 50 euroa tonnilta, joka on tietysti epätodennäköinen, silloin tietysti koko pottikin on huomattavasti kalliimpi.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti ed. Elolle, että Suomeen metsäteollisuus toi viime vuonna ulkomailta puuraaka-ainetta 16 miljoonaa mottia, siis toisin sanoen tänne on niin paljon kapasiteettia rakennettu aivan äskettäin. Uskotteko te, ed. Elo, että se kapasiteetti jätettäisiin käyttämättä? Tuskin.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Viimeisen puolen vuoden aikana olen lukenut eri lehtiä ja julkaisuja ja pyrkinyt sitä kautta selvittämään tätä päästökauppa-asiaa. Kiitoksia haluan tästä vielä todeta ministeri Pekkariselle ensimmäisestä puheenvuorosta, jotakin siitä taas sitä kautta ja sen avulla on lisää selvinnyt. Kuitenkin väitän, että tämä kaiken kaikkiaan on aika vaikeaselkoinen. Itse lakiesitystä en ole kerennyt tietenkään kunnolla lukea. Muuttujia joka tapauksessa on paljon, ja tämän lain vaikutusten ennustaminen ei välttämättä ole helppoa. Niin kuin näistäkin puheenvuoroista on käynyt ilmi, monenlaisia uhkakuvia joidenkin edustajien mielestä on, ja omatkin henkilökohtaiset tunnelmat ovat varsin ristiriitaiset, enkä ole asiasta kovin innostunut.

Joka tapauksessa Suomi on sitoutunut yhdessä muiden EU-maiden kanssa vähentämään maapallon ilmaston kannalta haitallisia hiilidioksidipäästöjä 8 prosentilla vuoden 90 tasosta. EU:n sisäisessä taakanjaossa Suomen velvoite on pudottaa päästöt vuoteen 2012 mennessä vuoden 90 tasolle. Tavoite on pohjoiselle, energiaintensiivistä teollisuutta harjoittavalle maallemme hyvin vaativa. Niin kuin täällä on todettu, se on eri tahoilla aiheuttanut huolestumista energiatuotannon kustannuksia lisäävistä ja polttoainevalintoja rajoittavista vaikutuksista. Ministeri Pekkarinen kyllä äsken myös totesi, että kun päästöoikeuksien jakoesitys on tehty, siinä erityisesti tämä energiaintensiivinen teollisuus on huomioitu. Se tietysti koskee nyt näitä ensimmäisiä vuosia.

Suuri kysymysmerkki ja epävarmuutta aiheuttava tekijä on sekä teollisuuden että yksityisen kuluttajan kannalta tuleva sähkön hintakehitys. Päästökauppa koskee Suomen energiatoimialaa ja suurinta osaa teollisuutta, jolla on suuri energiantarve, esimerkiksi paperi-, massa-, teräs- ja rautateollisuutta.

Energiankulutuksemme on kasvanut viime vuosina varsin voimakkaasti, ja sama suunta näyttää jatkuvan. Samalla liu’umme koko ajan kauemmas tavoitteesta vähentää kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt vuoden 90 tasolle. Tiedettiinkö Suomessa sopimusta allekirjoitettaessa kaikesta siitä, mihin maamme on sitoutumassa? Suomessa on jo vuosien ajan kehitetty tehokasta energiahuoltoa ja tehokkaasti vähennetty päästöjä. Suomalaisyritysten pelko on, että päästökaupan alkaessa ne joutuvat rahoittamaan samoja, kilpailijoidensa päästöjen vähennystoimenpiteitä, jotka ovat jo omalla tontillaan tehneet. On ymmärrettävää, että suomalaiset yritykset tuntevat direktiivin epäoikeudenmukaiseksi. Voidaan kysyä, eivätkö Suomen jo suoritetut toimet kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi olisi pitänyt huomioida ja näkyä paremmin Kioton päästötavoitteista sovittaessa. Esimerkiksi naapurimaamme Ruotsi saa päästöjen osalta ylittää vuoden 90 tason 4 prosentilla. Miksi sitten Ruotsi sai tämän tavallaan paremman sopimuksen? Se lupasi lisätä biopolttoaineiden käyttöä ja ennen kaikkea luopua ydinvoimasta. Käytännön toimet ainakin ydinvoiman osalta näyttävät aivan muulta, niin kuin edustajatoverit sen myös tietävät.

Entä miksi Suomessa päästökaupan piirissä on 60 prosenttia hiilidioksidipäästöistä ja Italiassa vain noin kolmannes? Vuosi 90, jonka päästöt siis sovittiin tavoitetasoksi, oli sinänsä energian tuottamisen tarpeen kannalta maassamme poikkeuksellinen. Vesitilanne oli erittäin hyvä ja keskilämpötila myös varsin korkea. Niinpä energian tuottamisesta aiheutuvat päästöt olivat sinä vuonna Suomessa normaalia pienemmät. Myös täällä aiemmin todettiin, että toisaalta teollinen tuotanto oli siihen aikaan aivan muuta kuin tällä hetkellä, olihan maamme parhaillaan keskellä erittäin vaikeaa lamakautta.

Arvoisa puhemies! Res-direktiivin väärin kohteleman kotimaisen bioenergialähteemme turpeen osalta tarvitaan kansallisia ratkaisuja. Turpeen erityisasema on päästökaupan alkaessa turvattava tuki- ja veroratkaisuin, jotta kotimaisen energiatuotannon kilpailukyky säilyy. Turpeen käyttö edistää puun energiakäyttöä, mikä on Suomen energiapolitiikan tavoitteiden mukaista. Sähkön ja lämmön tuotanto paikallisissa laitoksissa, paikallisilla polttoaineilla, puulla ja turpeella, on ekologista jos mikä, ja mikä parasta, se myös työllistää. Myös energiavarmuuden ja aluekehityksen kannalta turpeen erityisasema on turvattava. Alkudebatissa ministeri Pekkarinen totesi, että siellä lain perusteluissa myös tästä on maininta; hyvä näin.

Suomalaisen energiavaltaisen teollisuutemme kilpailu- ja toimintaedellytyksiä ei saa vaarantaa päästökaupan myötä. Eräiden arvioiden mukaan päästökaupan myötä voimme menettää jopa 10 000 työpaikkaa. Tilanne olisi kannaltamme vieläkin huolestuttavampi, ellei eduskunta olisi kyennyt tekemään päätöstä viidennestä ydinvoimalasta. Se on täällä myös tänään todettu.

Venäjän tulevaa käyttäytymistä Kioton sopimuksen suhteen en käy ennustamaan. Siitä on täällä nyt paljon puhuttu. USA:han on ilmoittanut, ettei se ratifioi kyseistä sopimusta. Esimerkiksi Kiinassa, Brasiliassa ja Intiassa talous ja sitä myötä energian tarve kasvaa vauhdilla. Kyseiset maat eivät ole sitoutuneet päästöjen vähentämiseen. Niiden teollisuuslaitoksille ja talouselämälle pääasia on energiansaannin turvaaminen tavalla tai toisella. EU:n alueella päästökauppa luultavasti alkaa — ja täällä on todettu, että se alkaa — tapahtuupa Kioton sopimukselle mitä vain. Jos Kioto kaatuu, niin todennäköistä on, että EU:ssa syntyy kiivas poliittinen keskustelu päästötavoitteista.

Kasvihuonekaasujen vähentämispyrkimykset ovat kannatettavia, mutta eivät hinnalla millä hyvänsä. Työhön on saatava sitoutumaan myös maat, joissa kasvihuonepäästöt ovat aivan eri suuruusluokkaa kuin maassamme. Kioton sopimus on tarkoitettu globaaliksi, Eurooppa ei saa jäädä yksin sen toteuttajaksi, ja muun muassa USA on myös saatava mukaan.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan ensinnäkin yhtyä niihin edustajiin, jotka täällä ovat pitäneet Kioton sopimusta sinänsä oikean suuntaisena ja tarpeellisena. Täällä muun muassa ed. Sarkomaa mainitsi, että meillä on velvollisuus pitää tämä maapallomme elinvoimaisena myös tuleville sukupolville. Näin tietysti onkin. Tästä asiasta päättäminen on silti erittäin hankalaa, koska on valitettavasti niin käynyt, kuten useassa puheenvuorossa on tullut ilmi, että Kioton sopimuksesta ovat lipeämässä Euroopan unionin maiden tärkeimmät kilpailijat. Toivoa sopisi, että erityisesti Yhdysvallat kantaisi maailman johtavana valtiona enemmän vastuuta koko maailman ilmastotilanteesta, sillä ei ole oikein, että Yhdysvallat jäämällä sopimuksesta ulkopuolelle saa itselleen kohtuuttoman kilpailuedun suhteessa Euroopan unioniin.

Kun me sitten tarkastelemme tätä tilannetta Suomen näkökulmasta, niin meidän täytyy ymmärtää, mikä on meidän asemamme maailmassa. Me olemme pieni, ulkomaankaupasta ja sitä kautta kansainvälisestä kilpailukyvystä riippuvainen kansakunta. Meidän ei tule hyväksyä itsellemme sellaisia rajoituksia, joilla heikennämme taloutemme kilpailukykyä ja siten viime kädessä myös taloudellisia mahdollisuuksia suojella ympäristömme. Historia on osoittanut, että ympäristöä kykenevät parhaiten suojelemaan ne maat, joilla on siihen varaa.

Suomen on ensi sijaisesti pyrittävä vaikuttamaan päästökauppaan Euroopan unionin sisällä ja kansainvälisesti. Euroopan unionin sisämarkkinoilla tulee kaikilla mailla olla samat säännöt. Se on vapaan kilpailun periaatteiden mukaista, ja sen sijaan sen vastaista olisi, jos jotkut valtiot voisivat viivyttää päästökauppaan osallistumista ja saada siten kilpailuetua. Päästökauppa tuleekin aloittaa samaan aikaan koko Euroopan unionin alueella, jotta yritysten kilpailuasema ei vääristy.

Ylipäätään koko Kioton sopimuksen ratifiointi on jäämässä pahasti vaillinaiseksi. Jo nyt yli 60 prosenttia teräksestä ja yli 50 prosenttia paperista ja kartongista valmistetaan ei-Kioto-maissa. Jos seurauksena on Kioto-maiden energian hinnan kasvun myötä tuotannon siirtyminen entistä enemmän Kioto-maiden ulkopuolelle, niin lopputuloksena on tilanne, jossa ilmaston tilanne ei ole parantunut, vaan ainoastaan tuotanto on siirtynyt niihin maihin, joissa päästöille ei anneta rajoituksia. (Ed. Sasi: Juuri näin on!) Jos tämä skenaario toteutuu, niin suomalaisille jää luu käteen: me joudumme maksamaan entistä kovemman hinnan energiasta samalla, kun työpaikkoja siirtyy Kioto-alueen ulkopuolelle. On itsestäänselvää, että tämä yhtälö on meidän kannaltamme kohtuuton.

Suomi on saanut Kiotossa hyvin tiukat vaatimukset. Päästöjen alentaminen vuoden 90 tasoon vaatii suuria uhrauksia. Täällä on jo käyty paljon keskustelua siitä, paljonko se kustannus on vuositasolla kansantaloudessamme kaudella 2008—2012. Tässä ministerin arviot vaihtelivat 60:stä 600 miljoonaan euroon. Itse olen nähnyt jossain 200 miljoonaa euroa. Mikä tahansa näistä veikkauksista on yhtä hyvä, mutta joka tapauksessa kyseessä on sellainen summa, että se pysäyttää tässä salissa.

Hyvä kysymys on, voidaanko Suomelle ja suomalaisille kohdistuvaa taloudellista vahinkoa Kiotoon liittymisestä pitää enää kohtuullisena suhteessa siihen, mikä on Suomen päästöjen osuus koko maailman ilmastoa ajatellen. Väkisinkin näyttää siltä, että meidät on hyväntahtoisuuttamme jätetty tähän projektiin maksumieheksi ja kantamaan vastuuta yhteisestä hyvästä samalla, kun monet muut valtiot vähät välittävät koko maailman ilmastotilanteesta ja tekevät päätöksensä vain oman teollisuutensa kilpailukyvyn näkökulmasta.

Arvoisa puhemies! Talousvaliokunnan tuleekin tarkastella Kioton sopimuksen täytäntöönpanoa erityisesti suomalaisten yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn näkökulmasta. On huomioitava, että yritykset tarvitsevat riittävän siirtymäajan päästökauppaan siirtymiselle. Tulee muistaa, että vuoden 2005—2007 toimenpiteille ei ole kansainvälistä velvoitetta. Jos Euroopan unioni kuitenkin päättää aloittaa ja kykenee aloittamaan päästökaupan Euroopan unionissa vuonna 2005, niin Euroopan unionin tasolla tulee pyrkiä vaikuttamaan siihen, että päästökaupan harjoitteluvuodet eivät heikennä Euroopan unionin alueella toimivien yritysten kilpailuasemaa suhteessa Kioton ulkopuolelle jäävien maiden yritysten asemaan.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Jos Kioton sopimus ei tule globaalisesti ratifioiduksi, niin myös Euroopan unionin on tarkasteltava asiaa uudelleen, kuten täällä on jo puhuttu. Siinä voi myöskin yhtyä ed. Sarkomaan kantaan, että siinä tilanteessa asia on todella arvioitava uudelleen ja meidän on todella kysyttävä, voiko Euroopan unioni jatkaa tässä asiassa pidemmälle, jos siihen ei saada mukaan keskeisiä muita teollisuusvaltioita, erityisesti Yhdysvaltoja, koska ei voida ajatella niin, että Yhdysvalloille annetaan tämän sopimuksen myötä pysyvää kilpailuetua.

Lopuksi kuitenkin toivon, että Kioton sopimuksen hyväksymiseksi löytyisi globaalia vastuuntuntoa. Olisi nimittäin valitettavaa, jos sopimus kariutuisi siihen, että joidenkin valtioiden lyhytaikaisten etujen vuoksi siihen ei kannata ryhtyä.

Kari  Kärkkäinen  /kd:

Arvoisa puhemies! Kioton sopimus on saanut aikaan päästökauppamarkkinat. Teollisuus voi niin sanotusti ostaa lisää ilmatilaa tuottamilleen kasvihuonekaasuille, jos oman maan kiintiö täyttyy. Nykyisen EU-direktiivin mukaan tämä onnistuu vain EU:n sisämarkkinoilla. No, tähän direktiiviinhän on puuhattu, niin kuin kaikki meistä varmaan tietävät, lisäystä eli niin sanottua linkkidirektiiviä, joka mahdollistaa, että eurooppalaiset yritykset voisivat ostaa päästökiintiöitä myös Euroopan unionin ulkopuolelta. Tämä suojelee eurooppalaista teollisuutta, jotta päästöoikeuksien hinnat eivät nousisi pilviin eikä teollisuuden kilpailukyky joutuisi päästökaupan vuoksi liikaa uhatuksi.

Päästökaupassa viranomaiset jakavat näitä kansallisia päästöoikeuksia yrityksille ja laitoksille, ja arvioidaankin, että EU:ssa näitä teollisuuslaitoksia on noin 20 000, joista Saksassa jopa 5 000, Suomessa noin 450. Tässä kansallisessa jaossa viranomaiset pyrkivät suojelemaan isojen vientiyritysten kilpailukykyä. Suomessa yrityskohtainen suojeleminen on vaikeampaa, koska Suomen sopimus Kioto-prosessissa on kieltämättä kehnohko.

Voidaan sanoa, että Kioto toteutuu, jos Venäjä sen hyväksyy. Venäjän merkitys Kioton sopimuksen yhtenä osapuolena olisi erittäin merkittävä. Mielestäni Suomen tulee kahdenkeskisesti ja EU:ssa kannustaa ja tukea Venäjää sen pyrkimyksissä ratifioida Kioton pöytäkirja. Arvelen, että Venäjä on tietoisesti vedättänyt EU-maita Kioto-prosessissa. Voidaankin karrikoiden kysyä: Onko Venäjä ainut maa maapallolla, joka pystyy nykytilanteessa maksattamaan ilmastokulut ulkopuolisilla? (Ed. Vielma: Se on maksattanut paljon muutakin!) — Kyllä, näin on.

Ilmastopolitiikassa pelaa hullunkurinen logiikka. Maat, jotka jo nyt ovat kehittäneet teollisuuttaan vähemmän saastuttavaksi, ovat pakotettuja kilpailukykynsä säilyttämisen vuoksi ostamaan päästökiintiöitä maansa ulkopuolelta tai kehittämään vähemmän kehittyneiden maiden teollisuutta tässä kaupassa. Bisneksen kannalta tämä logiikka kyllä tuntuu oudolta, mutta mielestäni siinä on lukuisia hyötynäkökulmia. Ilmasto-ongelmista tulee kaikkien kansakuntien yhteinen haaste, kansakuntien väliset tuloerot vähentyvät ja tuotanto kauttaaltaan nousee. Tämä lisää kansojen välistä turvallisuutta. Teollisuus pyrkii jatkuvasti kehittämään yhä vähemmän saastuttavampaa teknologiaa.

Moni näyttää menettäneen uskonsa Kioto-prosessiin ja maapallon tulevaisuuden turvaamiseen. Ympäristövaliokunnan jäsenenä voin yhtyä heihin siinä, että Suomella on kädessään kieltämättä mustapekka niin sanotussa päästökaupan taakanjakosopimuksessa. EU:n ministerineuvoston päätöksillä vuosina 1998—2002 sovittiin, miten päästökiintiöt jakaantuvat jäsenvaltioiden kesken. Taakanjakosopimuksen purkamisen sijaan tulee etsiä uusia toimintatapoja, miten kotimaista teollisuutta voidaan tukea aiempaa paremmin ja nopeammin soveltamaan ympäristöteknologiaa, joka edistää energiatehokkuutta. Täytyy muistaa, että tästä niin sanotun vihreän Nokian kehittämisestä päätettiin samalla, kun viidennen ydinvoimalan rakentamiselle annettiin lupa.

EU:ssa yritysten välisen päästökaupan pitäisi alkaa ensi vuoden alusta. Vain viisi maata on ehtinyt jättää päästöoikeuksien jakosuunnitelmat komissiolle maaliskuun loppuun mennessä. Suomen lisäksi näitä mallioppilaita olivat Irlanti, Saksa, Tanska ja Itävalta. Mielestäni suomalainen teollisuus on turhaan ollut huolissaan siitä, että laki laitetaan voimaan, ennen kuin koko päästökaupan alkamisesta on varmuutta. Suomen hyöty Kioto-prosessissa muodostuu maailman johtavaa energiateknologiaa myyvän teollisuuden kautta. Suomalaisen energiateknologian vienti on kasvanut moninkertaiseksi 90-luvulla. Vienti on jo nyt 6 prosenttia Suomen koko viennistä. Suomalaisen teknologian merkittävin kasvihuonekaasujen päästöjä vähentävä vaikutus tapahtuu ulkomailla.

Maailman energiateknologiamarkkinat ovat noin 300—400 miljardia dollaria vuodessa, kun vuonna 2000 Suomen energiateknologian vienti oli 3,2 miljardia dollaria. Voidaan sanoa, että tämän teknologian saralla Suomella on edelleenkin paljon saavutettavaa. Pienen kansakunnan on kiristyvässä maailmanlaajuisessa kilpailussa löydettävä ne markkinat, joista bkt:ta syntyy takuuvarmasti. Suomen kannalta Kioto-prosessissa on kyse siitä, lähteekö hallitus voimakkailla kansallisilla tuilla nostamaan vihreää Nokiaa vai tyytyykö se vain suojelemaan nykyisiä perinteisiä teollisuuden aloja. Molempia vaihtoehtoja voi toteuttaa myös rinnakkain.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Tietenkin voidaan katsoa taaksepäin ja arvioida, kun on tehty sitoumuksia ja tehty päätöksiä niin täällä kuin muuallakin, että ovatko ne loppuun asti harkittuja, mutta joka tapauksessa niiden kanssa nyt on elettävä ja tästä tilanteesta mentävä eteenpäin. Kun eduskunnassa on niin suuressa valiokunnassa kuin monissa muissakin valiokunnissa käsitelty tätä, sekä ilmastosopimusta, ilmastostrategiaa että myöskin päästökauppaa eri yhteyksissä, niin kyllähän eduskunnan selkeä tahto on ollut se, että hallituksen tulee toimia siten, että näissä asioissa päästään sillä tavalla eteenpäin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän vahinkoa suomalaiselle teollisuudelle, sen kilpailukyvylle, työllisyydelle ja kansantaloudelle, samalla kuitenkin muistaen tavoitteen siitä, että meidän on tämä maapallo pelastettava ja ilmastomuutos pysäytettävä. Siinä tietysti kaikilla teollisuusmailla, myös Suomella, on keskeinen vastuu myöskin eräällä tavalla edelläkävijän roolissa.

Jos palaa historiaan, niin 1970—1980 luvulla ensimmäiset huolestuneet kannanotot tulivat itse asiassa vakuutusyhtiöiltä ympäri maailmaa, kun ne arvioivat, että mikäli nämä ympäristömuutokset ja ilmastomuutos ovat tätä luokkaa, niin tulee pää vetävän käteen. Sitten oli vuoden 92 Rio de Janeiron ympäristökokous ja sitten vuonna 97 ilmastopuitesopimus Kioto, jota ei nyt ole sitten ratifioitu johtuen siitä, että teollisuusmaista ei riittävä osa siihen ole vielä sitoutunut. Taustalla on tietysti se, että mikäli mitään ei tehdä, maapallon lämpötila väistämättä nousee ja siitä tulee ihmisille sekä kaikelle muullekin elolliselle mahdoton paikka jatkossa.

Kun sitten Kioton sopimus vuonna 97 tehtiin, otettiin tavoitteeksi, että kasvihuonekaasupäästöjä alennetaan vuoden 1990 tasolle, ja tämähän oli todella YK-sopimus, ja meidän täytyy sillä tavalla siihen suhtautua, että se oli YK-sopimus. EU:lle laskettiin vähennystavoitteeksi 8 prosenttia, USA:lle 7, Japanille 6, Itä-Euroopan teollisuusmaille paitsi Unkari ja Puola 8 prosenttia, Unkarille ja Puolalle 6 prosenttia ja Venäjälle ja Ukrainalle 0 prosenttia. Tämä oli silloin sen YK-sopimuksen tavoitetila. Suomen osuus oli nolla.

Voidaan tietysti keskustella ja arvioida jälkeenpäin sitä, olisiko ollut mahdollisuus silloin siinä yhteydessä saada Suomen tavoitetta kohtuullisemmalle tasolle jopa niin, että vuoden 90 tasosta meille olisi lähtökohtaisesti sallittu päästöjen lisääntyminen, mutta jos Suomen nollatasoa vertaa Saksan ja Tanskan miinus 21:een, se on tietysti siinä mielessä aika kohtuullisen tuntuinen. Teollisuusmaiden tavoite keskimäärin oli 5,2 prosenttia. Tässähän ovat mukana myös Kiina, Intia, Brasilia, Argentiina, mutta niillä ei ole näitä sitovia päästövaatimuksia. Se on tietysti pitkässä juoksussa sitten todella haaste.

Kiina-ilmiöstä on täällä puhuttu paljon, ja tässäkään yhteydessä sitä ei voi sivuuttaa. Nimittäin jos asukasta kohti päästöt kasvavat Kiinassa saman verran kuin Suomessa, ne kasvavat silloin 260 kertaa enemmän maakohtaisesti, tai jos päästöjä pystytään Kiinassa asukasta kohti vähentämään määrätty määrä, ne vähenevät myöskin maakohtaisesti 260-kertaisesti Suomeen verrattuna. Eli Kiina on sekä taloudellisena tekijänä että myös ilmastomuutoksen hallinnan kannalta tulevina vuosikymmeninä erittäin ratkaisevassa asemassa. Siellä talous kasvaa lähes 10 prosentin vauhtia, bkt:n kasvu on sitä luokkaa. Se on merkinnyt ja merkitsee jatkossa valtavaa kasvua, teollistumista, liikennemäärien valtavia kasvuja ja varmasti myöskin päästöjen voimakasta lisääntymistä.

Voi olla, että 1,3 miljardin kiinalaisen joukossa on vielä hyvin monta sataa miljoonaa sellaista kiinalaista, jotka eivät asukasta kohti päästöjä kovinkaan paljon ilmakehään tuota, mutta jos otetaan erilleen Itä-Kiinan talouden ja ihmismäärien keskittymät, voi olla, että siellä päästöjen kehitys myös kiinalaista kohti on aika voimakasta. Sen vuoksi on tietenkin hyvin ratkaisevaa, mitä tapahtuu jatkossa ja millä taktiikalla, minkälaisella strategialla esimerkiksi Euroopan unioni tulee toimimaan siten, että samalla kun se kantaa vastuunsa edelläkävijän roolista, niin samalla se miettii sen strategian, millä se todella pystyisi saamaan mukaan myöskin muut päästöjen aiheuttajat näihin päästöjen vähentämistalkoisiin. Se koskee silloin niin USA:ta kuin Venäjää, mutta myöskin Kiinaa, Intiaa jne. Samalla kun nyt käsitellään lähivuosien tilannetta, niin päästökaupan osalta, kuten on hallituksessa todettu ja täälläkin ministeri Pekkarinen todennut, on kuitenkin pyritty löytämään ratkaisu, ettei varsinkaan ensimmäisinä vuosina kohtuutonta rasitusta tule.

Kuitenkin teollisuustaustaisena ja duunaritaustaisena kansanedustajana, totta kai, olen ollut koko ajan huolissani ja eri yhteyksissä korostanut tätä suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja sitä, että on otettava huomioon, niin kuin nyt ymmärrän, että jossain määrin on otettu huomioon myös se tässä päästökaupparatkaisussa, millä tavalla suomalaisissa teollisuusyrityksissä on tehty näitä päästöjä vähentäviä investointeja menneinä vuosina, millä tavalla teknologiaa on kehitetty ja minkälaisia suunnitelmia nyt lyhyellä aikavälillä on myöskin uusien investointien suhteen.

Mitä näihin joustomekanismeihin tulee, tietysti päästökauppa on yksi niistä ja yhteistoteutus ja puhtaan kehityksen mekanismi muita vastaavia. Aika tulee sitten näyttämään, mitä muuta tässä päästökauppadirektiivissä ja linkkidirektiivissä tulee tapahtumaan. Nythän on nostettu esiin näissä viimeisissä kirjelmissä, jotka eduskunnankin käsittelyyn ovat tulleet, että näiden joustomekanismien osaksi voisi tulla mukaan myöskin kansallinen joustomekanismi, joka voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun teollisuudenala tai laitos, jolla on näitä velvoitteita, tekisi esimerkiksi liikenneinvestointeja siten, että kotimaassa tekisi investoinnin tai osallistuisi investointiin, jolla olisi selvästi mitattavissa olevia päästövähennysvaikutuksia, se voisi jollain mekanismilla laskea sen hyväkseen. Nämä tulevat pitkässä juoksussa, ja tätä keskustelua tietysti Euroopan unionissa edelleen käydään.

Kaiken kaikkiaan, mistä lähdin liikkeellekin, on kuitenkin muistettava, että näissä asioissa on päästävä eteenpäin. Sen me olemme velkaa tuleville sukupolville. Vaikka asiat eivät ole helppoja ja yksinkertaisia, niillä on monia ulottuvuuksia, pääviesti ja pääpointti meidän on kuitenkin mielessä pidettävä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Täällä voi yhtyä moniin näihin edellisiin puheenvuoroihin, ja siksi käyn mieluummin läpi semmoisia kohtia, mitkä eivät ole niin päällekkäisiä.

Se on totta, että tällä pallolla, millä eletään, meidän on tehtävä ne temput, jotta hiilidioksidipäästöjä vähennetään. Siitä ei kukaan kai liene eri mieltä, sillä kyllä ilmaston lämpeneminen on selvä seuraus siitä, että ihmiset ovat eläneet siinä mielessä yli varojen, mitä tämä maapallo kestää. Siksi tarkastelen tätä näkökulmaa siltä pohjalta, millä tavalla suomalaisina meidän pitäisi tähän suhtautua, koska kyse on siitä, jotta kuitenkin pienenä kansantaloutena ja maana me emme voi hirveän poikkeuksellisesti käyttäytyä, jotta ei vaikutettaisi siihen, että suomalainen elämänmuoto voisi jopa järkkyä aika pahasti.

Sen takia voisi ensinnäkin heittää muutaman kommentin, kun ed. Pulliainen totesi, jotta uskooko ed. Kangas, vai kelle hän heittikään tuossa aikaisemmin, jotta näitä suuria investointeja, mitä Suomeen on tehty puunjalostuksen osalta esimerkiksi, ei pyöritettäisi täällä. Minä nimittäin uskon sillä tavalla ja olen nähnyt esimerkkejä hirveän paljon, jotta on satsattu valtavia määriä valuuttoja näihin erinäköisiin laitoksiin ja siitä huolimatta, vaikka on sijoitettu kymmeniä miljoonia, jopa satoja miljoonia, on saatettu seuraavana vuonna panna tämä putiikki kiinni, kun joku sijoitusrahasto näkee, jotta on pitkässä pelissä edullisempi jossakin muualla tätä tuotantoa tehdä. Näin se vaan on tapahtunut. Salcomp ei ole hyvä esimerkki, koska se ei ollut hirveän pääomavaltainen, mutta kuitenkin se on yksi esimerkki. Mutta sitten on monia muita esimerkkejä tuolta sahapuolelta ja levyteollisuuden puolelta, että siellä on pantu putiikki kiinni kylmästi ja raa’asti ja kilpailutilanteen takia lähdetty tekemään muun muassa Venäjällä näitä tuotteita. Varmaan vaneriteollisuudessa tullaan nyt jatkossa näin tekemäänkin.

Yksi uhka, josta en ainakaan ole kuullut tässä salissa puhuttavan, on tämä 20 megawatin raja, joita laitoksia on noin 500. Käykö tässä sillä tavalla mahdollisesti, jotta tässä näitä keinotekoisesti voitaisiin jopa pilkkoa pienempiin kokonaisuuksiin, jolloin voitaisiin jopa kiertää tätä? En tiedä, miten tämä toimisi, nimittäin jollakin muulla sektorilla se toimii aika hyvin. Tai hyvin ja hyvin, se on tietysti huono juttu, kun näin toimitaan, mutta sosiaalipuolella keinotekoisesti jaetaan firma sen kokoisiin osioihin, jotta päästään eroon jostakin tulevan ajan eläkeoikeudesta tai tämmöisistä seikoista, jolloin päästään semmoiseen kategoriaan, kun on näitä eri portaita, jotta ne velvoitteet on pienemmät. Tässä voisi kuvitella, että tässä voisi tapahtua joissakin semmoisissa rajatapauksissa, mitkä ovat mahdollisia jonkun yhtiön osalta, esimerkiksi niin, että voimalaitokset pannaan sen kokoisiin osioihin, jotta ei kysellä tämmöisiä uusia lupia, tai tehdään se uusi laitos sen kokoiseksi, että se sopii tähän kategoriaan, jolloin ei tarvitse ostaa niitä kiintiöitä. Sinälläänhän se tavoite, jota tässä tavoitellaan jalosti, ei toteudu silloin, vaan voidaan tehdä semmoista ja päästöjä tuprutella vaikka sillä tavalla, jotta pilkotaan tämä firma eri tavalla.

Sitten tässä on tullut hyvin esille kotimaisuus. Minusta, niin kuin ministeri totesikin kyllä hyvin jo sen, turvetta ei ole tarkoitus nyt saattaa nykyistä huonompaan asemaan. Kysehän on siitä, jotta kuitenkin, kun puuenergiaa on tarkoitus lisätä, kuten muistetaan ydinvoimapäätöksen yhteydestä, se tavoite on aika iso ja mahdollisesti tuolla metsissä on varoja lisätä vielä isommasti, mitä me olemme laittaneet sinne niitä kuutiomääriä, niin siinä tapauksessa turve on siinä hyvä tukipolttoaine, joka asiantuntijoiden mukaan on tarpeellinen siinä poltossa olla mukana, joten toivoisi, jotta sitten hallitus aikanaan, kun näitä toimenpiteitä tehdään, muistaa tämän, veropoliittisesti vai miten tämä hoidetaankin, ettei kilpailukyky tule heikkenemään sitten aikanaan.

Aikaisemmin ed. Soininvaara totesi ihan alkukeskustelun aikaan, jotta energian perässä firmat eivät juokse. Minä nimittäin väitän ihan vakavasti, jotta firmat juoksevat aina kaiken edullisen perässä. Se tarkoittaa energiaa, se tarkoittaa palkkoja, se tarkoittaa sosiaalikuluja, se tarkoittaa kaikkia kuluja. Firmat juoksevat juuri sen perässä, semmoiset isänmaattomat, tunnottomat firmat. Sitten voi olla joku semmoinen firma, jolla on muitakin arvoja olemassa, onpa se ympäristöarvo tai isänmaallisuusarvo tai joku muu arvo, mutta se pitää sen firman täällä Suomessa, joku tunnearvo. Mutta monille näistä, niin kuin aikaisemmin totesin, sijoitusrahastot ja tämmöiset tunnottomat, jotka vain katsovat, paljoko euroja tulee viivan alle, niille on yksi hailee, missä se tuotanto tehdään. Ne katsovat, että jos energia ja työvoima on jossakin halpaa, niin tuotanto siirretään sinne. Sen takia niistä puheista, mitä tässä on illan ja päivän mittaan kuultu siitä, jotta Suomen pitää kuitenkin olla aika varpaillaan ja haistella ilmapiiriä, jotta emme tee korvaamatonta vahinkoa tässä, niistä pitää pitää kiinni. Sen takia tässä minusta on hyvä tämä ajattelu, että hallitus jättää itselleen tämän voimaansaattamiskysymyksen tässä, ja toivon mukaan jättää myös semmoisen avoimen mielen, että voidaan nopeassa aikataulussa tarkentaa myös näitä asioita siinä mielessä, mitä mahdollisesti tämän sopimuksen puitteissa on tehtävä.

Itse tuossa arvostelin paikaltani, jotta onko Suomen pakko olla eturintamassa. Yhä edelleen olen vähän semmoisella epävarmalla mielellä tässä. Mutta sen kokonaisuutena voisi todeta, jotta kaikkien maiden tässä pitää olla kuitenkin mukana, silloin me saavutamme sen tuloksen, mihin tällä pyritään. Tässä ei sallita välistävetäjiä, koska ne välistävetäjät murentavat koko homman. Sen takia olen sitä mieltä, jotta ollaan nyt Suomena siinä mukana, niin meitä ei voi ainakaan osoittaa sormella siitä, jotta Suomi olisi välistä vetämässä, vaikka tähän näitä uhkatekijöitä nyt liittyykin.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti edelliseen. Jos samalla juridisella yksiköllä on useita laitoksia, kyllä nämä laitokset sitten lasketaan yhteen. Niin se ei käy, että sillä tavalla pilkottaisiin, mutta jos taas joku toimija selkeästi jakautuu erillisiin juridisiin yksiköihin, sitten on hirveän vaikea lähteä katsomaan, ketkä siellä ovat lopulta omistajina ja tällä tavalla. Teoriassa voidaan ajatella, että voisi jotain kiertää. Nyt kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että samaan aikaan, kun tämä mahdollinen ongelma on olemassa, jos se sitä on, monet pienet laitokset ovat halunneet päästä mukaan tämän järjestelmän piiriin. Monista teknisistä syistä se ei ainakaan tässä vaiheessa ole ollut mahdollista. Jatkossa se saattaa tulla mahdolliseksi, jos komissio helpottaa näitä kontrollijärjestelmiä ja tätä hallinnointia näiden pienten laitosten kyseessä ollen.