Opetusministeri Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Nyt eduskunnan lähetekeskustelussa oleva hallituksen esitys koskee lakia lukiolain 18 §:n muuttamisesta. Tämän muutoksen pääasiallinen sisältöhän on se, että ylioppilastutkinnon rakennetta muutettaisiin nykyistä valinnaisemmaksi.

Meillähän on ollut voimassa käytännössä niin sanottu ylioppilastutkinnon rakennekokeilu jo vuodesta 1995 lähtien eli kokonaiset kahdeksan vuotta. Aluksi kokeilun piirissä oli 29 lukiota, ja vuonna 2002 valtioneuvoston päätöksellä lisättiin siihen yhteensä 28 lukiota mukaan. Näin ollen kouluja, lukioita, on 57 yhteensä tässä kokeilussa mukana. Tämä siis tarkoittaa sitä, että vajaa 12 prosenttia maan kaikista 483 lukiosta on tämän rakennekokeilun piirissä ollut. Lukio-opiskelijoista tämä kattaa 13 prosenttia.

Nyt julkisuudessakin on käyty keskustelua tästä esityksestä, tämän esityksen sisällöstä. Sanoisiko, että ulosanti on ollut näissä julkisissa keskusteluissa vähän sellaista, että on annettu ymmärtää, että nyt olisi vain yksi ainoa pakollinen aine, joka kirjoitetaan. Tosiasia on se, että jo rakennekokeilussa on ollut mukana — ja myös tässä hallituksen esityksessä esitetään, että ylioppilastutkinnossa on edelleenkin mukana — neljä pakollista koetta, joista äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe on kokelaille kaikille yhteisesti pakollinen eli sitä ei voi pois valita. Näin ollen äidinkieli on se, joka kaikkien on kirjoitettava, mutta edelleenkin pakollisten aineiden määrä yhteensä on neljä ainetta, ja kolme muuta pakollista koetta sitten kokelas valitsisi toisen kotimaisen kielen kokeesta, vieraan kielen kokeesta, matematiikan kokeesta tai reaaliaineiden kokeesta. Tutkintoon kuuluvat kokeet jatkossa ovat edelleenkin sisällöltään samat kuin muissakin lukioissa. On myös puhuttu siitä, miten käy ylioppilastutkinnon tason. Vaatimusaste ja -taso säilyvät aivan samoina kuin tähänkin saakka, siitä ei ole missään tapauksessa kysymys. Kysymys on vain siitä, että kolmen muun pakollisen aineen osalta voi näiden neljän joukossa harrastaa sitä valinnaisuutta.

On sitten kysytty myös sitä, miksi tämä päätös tehdään nyt tässä vaiheessa. Ratkaisu tästä ylioppilastutkinnon rakenteesta on tehtävä nyt keväällä 2004 siitä syystä, että minusta on tärkeää, että ensi syksynä lukio-opintonsa aloittavat koululaiset, lukiolaiset, tietävät sen, millaisen ylioppilastutkinnon he tulevat suorittamaan lukio-opintojensa päätteeksi. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan valtioneuvosto yksimielisesti kirjasi kohdan, että tästä asiasta tullaan tekemään päätös tämän vuoden aikana, ja siitä syystä on järkevää tehdä se nyt keväällä, jotta sitten tiedetään, minkälaisen systeemin mukaisesti ollaan menossa eteenpäin.

On myös kysytty, miksi kokeilua ei sitten jatkettaisi. Tämä ei ole mahdollista siitä syystä, että kokeilu on kestänyt jo vuodesta 95 lähtien ja on aivan mahdotonta jatkaa tällaisella kokeilun tiellä, jolloin on kaksi eri systeemiä käytössä. Vuonna 2003 voimaan tulleen lukiolain muutoksen mukaan on myös muutettu näitä kokeilukäytäntöjä sillä tavalla, että saman asian kokeiluun voidaan normaalisti myöntää kokeilulupa enintään kolmeksi vuodeksi ja sitä voidaan sitten jatkaa enintään kahdella vuodella, eli maksimissaan vastedes tällaiset kokeilut voivat olla sitten viisi vuotta, ja sen jälkeen on niitten kokeilujen perusteella pystyttävä ratkaisut tekemään.

Mitä perusteluja sitten tälle rakennekokeilun vakinaistamiselle on? Lähtökohtia tälle ylioppilastutkintorakenteen kokeilulle oli pyrkimys vähentää tutkinnon kielipainotteisuutta. Tällä hetkellähän se on varsin kielipainotteinen, koska siinä on äidinkieli, toinen kotimainen kieli ja vieras kieli, ja sitten yksi pakollinen aine pitää valita joko matematiikasta tai reaaliaineen kokeesta. Tätä haluttiin muuttaa siten, että kokelas voi taipumustensa mukaan myös tuossa ylioppilastutkinnossa harrastaa tätä valintaa näissä rajoissa, jotka annetaan. Näin ollen tämä esitys parantaa eri koeaineiden välistä tasa-arvoa.

Samalla pitää muistaa myös se, että tämä ei ole irrallinen ratkaisu koko lukiossa tapahtuvasta kehityksestä, mitä on jo 20 vuoden ajan tehty. Lukiokoulutusta on kehitetty rakenteeltaan sellaiseksi, että siellä opiskelija voi vapaammin tehdä näitä kombinaatioita ja valintoja aineissa, joskin siellä ovat kyllä pakolliset aineet hyvin laajasti edelleenkin edustettuina, ja näin ollen myös turvataan se, että yleissivistävältä otteeltaan lukiokoulutus on kyllä kattava. Hyvin yleisesti myös opettajien taholta tulee runsaasti kannanottoja siitä, että kun on tällaista omaehtoista mahdollisuutta tehdä myös valintoja ja rytmittää opintoja, se lisää myös opiskelijan opiskelumotivaatiota ja hän kokee olevansa itse osallinen siihen, mitä hän tekee, eikä niin, että hänelle ulkoapäin annetaan ja käskytetään.

Nyt tämänhetkinen tilanne on siis se, että kokeilu on jo jatkunut kahdeksan vuotta ja tämä jatkaminen ei ole enää juridisesti mahdollista. Tiedämme, että lukiolaisten yhdenvertaisuus ei nyt nykytilanteessa toteudu, ja siitä syystä tämä tilanne on nyt vakiinnutettava niin, että kaikilla on sama käytäntö kautta koko maan. Minusta on nyt ihan kohtuullista, että asiassa eduskunta pääsee tekemään vihdoinkin päätöksen, koska tämä asia nyt koskettaa Suomen lukioita ja nuoria eri puolilla maatamme.

Kun tästä kokeilusta on nyt näitä tuloksia saatu ja analysoitu, voidaan yhteenvetona sanoa, että rakennekokeilulukioissa opiskelijoiden ylioppilastutkinnon koevalinnoissa ei ole tapahtunut vuosina 1996—2003 merkittäviä muutoksia. Kokeilu on lisännyt matematiikan kokeen suorittamista ja vähentänyt tutkinnon kielipainotteisuutta, ja voidaan sanoa, että tämä on parantanut poikien mahdollisuuksia lukio-opiskeluun ja lisännyt tyttöjen matematiikan kirjoittamista.

Valtioneuvosto on asettanut koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa myös tavoitteeksi lisätä ammatillista väylää opiskelevien ylioppilastutkintoon osallistumista. Tämä uusi rakenne kannustaa myös ammatillisia opiskelijoita osallistumaan tutkintoon.

Nyt on puhuttu hyvin paljon toisen kotimaisen kielen asemasta, mutta tässä ei ole kysymys pelkästään toisesta kotimaisesta kielestä, siis ruotsista tai suomesta, sen asemasta, vaan myös matematiikan ja reaaliaineiden asemasta tutkinnossa, ja tämä on minusta tärkeää myös tässä muistaa. Toisen kotimaisen kielen aseman suhteen ei tapahdu opetuksessa mitään muutosta. Päinvastoin se säilyy edelleenkin pakollisena oppiaineena niin perusopetuksessa kuin lukiokoulutuksessakin.

Kaikkien näiden kyselyjen mukaan, joita on ministeriöstä tehty, tämä kokeilun mukainen tutkintorakenne on lisännyt opiskelijan valinnanmahdollisuuksia ja lisännyt myös näin ollen opiskelumotivaatiota. Tämä tulee siellä lausunnoissa aina läpi.

Nyt sitten näistä valinnoista. Toista kotimaista kieltä on valinnut 89 prosenttia kaikista rakennekokeiluun osallistuneista vuonna 2003. Kun on alueellisesti katsottu näitä valintoja, lääneittäin, yllättäen huomataankin, että Itä-Suomen läänissä ja Oulun läänissä on valittu toista kotimaista kieltä hyvin runsaasti, itse asiassa runsaammin kuin muualla, eli tämä alueellisen jakautumisen pelko, jota on ajateltu, ei olekaan todentunut sitten ainakaan tämän kokeilun myötä.

Myös sitä ulottuvuutta, miten tämä vaikuttaa tyttöjen ja poikien valintoihin ja opiskeluun, opiskelumotivaatioon, on syytä tietysti tarkastella. On nähtävissä, että tytöt valitsevat poikia useammin toisen kotimaisen kielen kokeen ja pojat tyttöjä useammin vastaavasti matematiikan kokeen. On hyvä muistaa, että pojilla on tutkimusten mukaan noin viisi kertaa enemmän lukivaikeuksia. Tämä tietysti korostuu kielten opiskelussa. Voi olla, että myös tämä on taustalla siinä, että pojat ovat tässä kokeilussa käyttäneet enemmän mahdollisuutta valita pois toista kotimaista kieltä. Voi sanoa, että rakennekokeilun mukainen malli edesauttaa myös poikien lukio-opiskelua. Sinänsähän tämä on asia-alue, johon täytyy kiinnittää koulutuksessa jo perusopetuksesta lähtien huomiota ja vahvistaa niiden lasten ja nuorten oppimisedellytyksiä, joilla näitä vaikeuksia on, ja se työ on ministeriössä käynnistynyt. Olen käynnistänyt hankkeen Erilaiset oppijat— Yhteinen koulu, jonka tarkoituksena on nimenomaan pureutua myös tähän ulottuvuuteen.

Valtaosa asiantuntijoista on sitä mieltä, että tämä uudistus täytyy nyt näin tehdä. Opetusministeriöstä on lähetetty tiedustelu lukioiden rehtoreille. Yli 90 prosenttia vastasi, ja vastanneista 91 prosenttia kannatti kokeilun mukaista tutkinnon rakennetta. Näin ollen voi sanoa, että tälle uudistukselle on erittäin laaja tuki. Kannatus tälle kokeilulle on vain kasvanut viime vuosina; 2002 tehdyssä kyselyssä kannattaneiden määrä oli alle 80 prosenttia. Olemme myös erilaisille asiantuntijatahoille, edunvalvontajärjestöille ja muille asiantuntijatahoille, lähettäneet tämän vastaavan kysymyksen, ja tämän rakennekokeilun mukaisen mallin vakinaistamista kannattavat ylioppilastutkintolautakunta, Opetushallitus, Suomen Kuntaliitto, Koulutuksen tutkimuslaitos, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Suomen Rehtorit, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Vanhempainliitto ja Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto. 20 yliopistosta 16 kannattaa rakennekokeilun vakinaistamista. Rakennekokeilun vakinaistamista vastustavat ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ja Svenska Finlands folkting.

Tämän uudistuksen yhteydessä on myös pohdittu erilaisia muita lähestymismalleja. Muun muassa pakollisten kokeiden lisääminen viiteen oli selvitettävänä. Tätä kysyttiin myös asiantuntijalausuntokierroksella. Sieltä tuli selkeä vastaus siihen, että tähän ei pidä mennä. Viiden pakollisen kokeen suhteen oltiin hyvin hyvin kielteisiä. Suomenkielisten lukioiden rehtoreista neljää pakollista koetta kannatti 97 prosenttia ja ruotsinkielisten lukioiden rehtoreista 84 prosenttia. Eli sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset rehtorit olivat sitä mieltä, että viiteen pakolliseen aineeseen ei pidä siirtyä. Itse asiassa tämä viisi ainetta kyllä nostaisi olennaisesti tutkinnon vaikeustasoa ja vaikeuttaisi ammatillisen koulutuksen kautta tulevien mahdollisuuksia, ja se ei myöskään vähentäisi tutkinnon kielipainotteisuutta.

Näin ollen kun ottaa huomioon tämän kokeilun tulokset — tähän kokeiluunhan lähdettiin sitä varten, että saadaan kokemusta siitä, mihin muutoksiin ylioppilastutkinnossa voidaan ja pitäisi mennä — ja kun ottaa huomioon vielä asiantuntijalausunnot, niin hallitus on päätynyt esittämään ylioppilastutkinnon rakennekokeilun vakinaistamista koskemaan kaikkia kouluja, jotta yhteneväinen käytäntö jatkuu eteenpäin.

Tämän tuloksia tullaan seuraamaan opetusministeriössä, ja on sovittu, että kuuden vuoden kuluttua tullaan katsomaan tuloksia, tekemään ylioppilastutkinnosta kaiken kaikkiaan, ainevalinnoista, selvitys ja yhtä lailla myös vahvistetaan kaikin tavoin kieltenopetusta ja kannustetaan toisen kotimaisen kielen opintoihin laajasti.

Arto Bryggare /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En ole tässä maassa niinkään huolestunut siitä, että suomalaiset eivät lukisi kieliä, vaan siitä, miten on mahdollista, että lukio voidaan läpäistä ilman matematiikan koetta. Tässä tutkimuksessakin on todettu, että noin 20 prosenttia opiskelijoista on tehnyt sen päätöksen, että ei tee pidempää eikä lyhyempää matematiikan koetta. Kyselisin samalla opetusministeriltä, pohdittiinko tässä myös sitä vaihtoehtoa, että pakollisena aineena olisi myös edellytetty matematiikan koetta. Minä näen itse kyllä tämän vaarallisena kehityksenä. Se, että luetaan kieliä tai reaalia, on tärkeätä, mutta ei voi olla mahdollista, että Suomen kaltaisessa maassa voidaan läpäistä tutkinto ilman matematiikkaa.

Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin kiinnittänyt huomiota samaan asiaan kuin ed. Bryggare. Suomessa on paljon tehty töitä viime vuosina sen eteen, että esimerkiksi tyttöjen kiinnostusta luonnontieteisiin ja matematiikkaan lisättäisiin. Ministeri puheenvuorossaan totesi, että rakennekokeilu on osoittanut, että tytöt valitsevat kielen ja pojat matematiikan. Olisin kysynyt, miten opetusministeriössä jatkossa tullaan toimimaan sen eteen, että tämä huoli, minkä ed. Bryggarekin toi esille, ei toteutuisi ja ettei edelleenkin tyttöjen tie kulkisi kohti kieltenopiskelua poikien hoitaessa teknisen puolen.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täytyy todeta, että meitä on nyt sitten useampi tässä salissa, jotka kantavat huolta matemaattisten aineiden asemasta ylioppilaskirjoituksissa.

Ennen kaikkea haluan kiittää hallitusta siitä, että tämä kokeilu vihdoin saadaan päätökseen ja päästään toimiin. Jo viime kaudella rakennekokeilun päättämisestä keskusteltiin. Kaikki dokumentit osoittivat sen, että meillä on aineksia päätyä tähän malliin, mutta rohkeutta päätöksentekoon ei löytynyt. En itse ole huolestunut siitä, että ruotsin kielen asema jotenkin tämän päätöksen kautta vaurioituisi. Päinvastoin prosenttiluvut osoittavat sen, että ruotsin kielellä on edelleen vahva asema virkamieskielenä ym.

Mutta haluaisin vielä, herra puhemies, kysyä: Tarkasteltiinko myös tässä kyselyssä pääsykoejärjestelmään liittyvää osaamistasoa ylioppilastutkinnon kautta?

Maija Rask  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On erittäin hyvä, että tämä esitys on nyt meillä eduskunnassa. Tässä kun keskustellaan lukion oppiaineiden vapaaehtoisuudesta tai valinnaisuudesta, helposti unohtuu se, että lukio on vapaaehtoinen oppilaitos. Sinne ei ole kenenkään pakko mennä.

Tämä rakennekokeilu on osoittanut, että kokeilulukioissa matematiikkaa valitaan enemmän kuin muissa lukioissa.

Pidän tärkeänä sitäkin, että kun vuonna 2001 rehtoreilta kyseltiin hyvää mallia ylioppilastutkintoon, niin 13 prosenttia ruotsinkielisten koulujen rehtoreista oli sitä mieltä, että rakennekokeilumalli on hyvä, mutta 2004 tämä luku oli jo 21 prosenttia ruotsinkielisten lukioiden rehtoreista.

Eero Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä en nyt ole huolissani siitä, että tämä rakennekokeilu on päättynyt. On hyvä, että se on päättynyt. En myöskään kielipoliittisesti ota tässä kantaa. Käytän siitä oman puheenvuoron.

Minä olen kyllä huolissani tämän maan kansalaisten kielitaidosta. Siihen liittyen minulla on ministerille yksi kysymys, kun hän on täällä paikalla. Kun tämmöistä muutosta tehdään ja pakko-sanaa tässä pyöritetään suuntaan ja toiseen, se herättää paljon tunteita. Minkä takia ministeriössä ei millään lailla yritetty ottaa askelta siihen suuntaan, että niillä, jotka vapaaehtoisesti menevät lukioon, niin kuin ed. Rask sanoi, olisi siellä jopa velvollisuus opiskella kahta vierasta kieltä? Suomessa osataan jollain lailla englantia. Pohjoismaiden neuvostossa jo ruotsia on vaikea edustajien puhua, puhumattakaan ranskasta, saksasta, venäjästä, espanjasta. Minusta tässä on ihan ihmeellinen asenne siinä mielessä tämän hallituksen esityksen puitteissa.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitus äänesti tämän toisen kotimaisen kielen pakollisuudesta tai vapaaehtoisuudesta ylioppilaskirjoituksissa, ja on mietitty lehtitietojen mukaan näitä korvaavia keinoja. Rkp:n taholta on esitetty, että alemmalla asteella jo aloitettaisiin ruotsin kielen opiskelu.

Mutta onko mietitty sellaista, että toisen kotimaisen kirjoittaminen korvaisi virallisen kielikokeen? Ainakin itselläni aikoinaan oli se kokemus, että paljon vaativampi oli ylioppilaskirjoitustutkinto toisessa kotimaisessa kuin virallinen kielikoe, joka on aika muodollinen. Korvaavuus saattaisi olla kannustin ruotsin kirjoittamiseen.

Saara Karhu /sd (vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Mielestäni tässä on kyseessä toivottu ja hyvä uudistus. Uskon, että vapaus valita lisää opiskelumotivaatiota. Se on ilman muuta yksi perusedellytys hyvälle oppimistulokselle, oli kyse kielistä tai matemaattisista aineista.

Mutta vapaus vaatii myös ohjausta. Jo tällä hetkellä lukiolaisilla on ongelmia päättää, mitä kirjoittaisi, mitä opiskelisi, miksi tulee isona, ja sitten näitä lukion jälkeisiä tyhjiä vuosia, jotka ovat näitä syrjäytymisriskivuosia, tulee joillekuille. Olisinkin oikeastaan kysynyt: Kun opojen aika ei tänä päivänä riitä, onko tähän puoleen kiinnitetty huomiota, elikkä tuleeko lukiolaisille lisää opintojen ohjausta, jonka avulla he voisivat vastuullisesti käyttää tätä vapauttaan tietäen, mihin mikäkin valita johtaa?

Myös minulla toinen kysymys oli mahdollinen kielikoe ruotsin osalta.

Raija Vahasalo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on erittäin odotettu ja kaivattu. Hallituksen esityksessä todetaan, että "rakennekokeilusta on yksinomaan myönteisiä kokemuksia."

Kysyisin kuitenkin ministeri Haataiselta: Vaikka ruotsin kieli olisikin ollut pakollinen kieli tai mikä tahansa, ei se vielä takaa sitä, että kieltä todellisuudessa hallitaan. Miten opetusministeriö tai opetusministeri aikoo kehittää kielenopetusta siten, että käytännön kielitaito tulisi paremmin esille ja päästäisiin siinä kohdassa paremmin eteenpäin?

Minulla myös oli kysymys tästä virkamiestutkinnon korvaamisesta suorittamalla ruotsin kieli ylioppilaskirjoituksissa. Miten siinä asiassa voitaisiin päästä eteenpäin?

Tuomo Hänninen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Myös itse koen tämän esityksen hyvänä. On arvokasta, jos toisen kotimaisen kielen kokeeseen osallistutaan mahdollisimman suurella prosentilla vapaaehtoisesti.

Kysyn arvoisalta ministeriltä: Kun rakennekokeilu on ollut menossa, niin onko ollut eroja siinä, miten on osallistuttu toisen kotimaisen kielen kokeeseen, kun on ollut äidinkielenä suomen kieli tai sitten ruotsin kieli? Onko tätä vertailua tehty tässä kokeilussa?

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kannatan myös rakennekokeilun vakinaistamista. Tässä yhteydessä hyvin mielenkiintoinen on myöskin ministerin puheenvuorossa esiin tullut tausta siitä, että Itä- ja Pohjois-Suomessa kirjoitetaan ruotsin kieltä enemmän kuin Etelä- ja Länsi-Suomessa. Haluaisin kysyä ministeriltä: Ovatko tässä taustalla motivaatiotekijät, valinnaisuus, kenties muut seikat, esimerkiksi opetukselliset asiat, kun valinta vaihtelee tällä tavalla? Ainakin minun näkökulmastani Etelä- ja Länsi-Suomi ovat nimenomaan ruotsin kielen arkikäytön kannalta niitä alueita, missä voisi ajatella olevan enemmän valintoja nimenomaan ruotsin suuntaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, ja Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa valitaan enemmän ruotsin kieltä. Johtuuko tämä siitä, että laiska valitsee ruotsin kielen, koska sitä on pakko joka tapauksessa lukea?

Hanna-Leena Hemming /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä ehdotti, että kaksi vierasta kieltä olisi pakollisia lukiolaisille. Itse tunnustan, että nuorena idealistisena vastavalmistuneena kieltenopettajana aikanani luulin, että kyllä jokainen oppii kielen, kun minä sitä oikein kaikella tarmollani opetan, mutta äkkiä totuus iski vastaan.

En ole huolissani näistä oppilaista, vaan niistä, jotka haluaisivat oppia vieraita kieliä. Kuuntelin ilolla, että kieltenopetukseen tullaan panostamaan. Miten, opetusministeri? Tällä hetkellä meillä englannilla on erittäin voimakas ylivalta. Ne ihmiset, jotka haluaisivat opiskella jotain muuta vierasta kieltä, eivät mahdollisesti voi sitä tehdä, koska meidän ryhmäkokovaatimuksemme kunnittain resurssien puutteessa ovat niin suuret, että näitä ryhmiä ei kerta kaikkiaan toteudu. Meillä on oikeasti globalisaation takia huoli suomalaisten kielitaidosta. Se ei ole ainoastaan sitä, että me osaamme englantia tai me osaamme ruotsia. Entä nämä harvinaisemmat kielet: ranska, saksa, venäjäkin?

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Minä olen huolissani lukion yleissivistävyydestä. Täällä muun muassa ed. Bryggare puhui hyvin matematiikan puolesta, ja aivan yhtä oleellista on myös se, että maa, joka ympäri maapalloa kehuu kaksikielisyydellä ja sillä kulttuuririkkaudella, jättäisi yleissivistyksestä pois molempien kotimaisten kielten kirjoittamisen. Kyllä ylioppilaskirjoituksissa se, mitä on pakko kirjoittaa, viestii siitä, mitä pidetään yleissivistävyyden vähimmäisehtona. Silloin mielestäni luontevaa olisi, että molempien kotimaisten kielten lisäksi myös jompikumpi matikan kursseista, lyhyt tai pitkä, olisi pakollinen, näiden lisäksi valittava.

Simo Rundgren /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On hyvä jatkaa ed. Braxin puheenvuorosta. Tässä on myöskin erittäin tärkeää se, kuinka me tulkitsemme tämän hallituksen esityksen. Eihän tässä kantaa oteta siihen, etteikö ruotsin kieli ole meille todella tärkeä kieli. Henkilökohtaisesti voin vakuuttaa, että se on osoittautunut tärkeimmäksi kieleksi ainakin kansanedustajille suomen kielen ohella. On tärkeää, että me ymmärrämme pohjoismaisen yhteistyön merkityksen, ettei tehdä sellaista tulkintaa, että tässä otetaan ikään kuin kantaa siihen, ettei ruotsin kieli sinänsä ole tärkeä. Tämän tulkinnan tärkeyttä korostaa sekin, että näitä meidän päätöksiämme seurataan meidän rajojemme ulkopuolella. Luin tuossa Hbl:stä yhden viittauksen ruotsalaisten lehtien tulkintaan, että nyt Suomessa syrjitään ruotsin kieltä, kuinkahan suomen kielelle käy Ruotsissa. On erittäin tärkeää, että tiedostetaan, että tässä ei väheksytä ruotsin kielen merkitystä, mutta tässä asiassa (Puhemies koputtaa), mikä koski ylioppilaskirjoituksia, tämä päätös on järkevä.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tämä ehdotus on askel oikeaan suuntaan. Ongelmaksi jää vain se, että ruotsin kieli jää edelleen pakolliseksi kieleksi. Minua kyllä ilahdutti ed. Akaan-Penttilän puheenvuoro. Ed. Rundgren, olen toiminut aikanani kuusi vuotta Pohjoismaiden neuvostossa, olen ollut Euroopan neuvostossa 11 vuotta ja kyllä väittäisin, että englanti sittenkin taitaa suomalaiselle kansanedustajalle olla kaikkein tärkein kieli, mutta ei lähdetä nyt siitä kinastelemaan. Minun ajatukseni on se, että opiskeluhan ei merkitse osaamista ja osaamistahan tässä nyt tarvitaan.

Toinen asia on se, että olen ihmetellyt kovasti sitä, että Rkp on pitänyt tätä omana asianaan. Tämähän on suomenkielisten asia päättää, mitä kieliä me opiskelemme. Totta kai Rkp:llä saa olla mielipide siitä ja hallituspuolueena varmasti se on tuonut julkikin oman mielipiteensä. Minä ihmettelen, kun minä joka päivä luen Hufvudstadsbladetista sitä valtavaa keskustelua ja vyörytystä, mitä siellä käydään, niin kuin olisi teidän asianne päättää, mitä suomalaiset lukevat. Aivan niin kuin ed. Rundgren täällä, minä olen joskus, kun ruotsalaiset sanovat (Puhemies koputtaa), aiotteko te vähentää ruotsin kielen opetusta, kysynyt, (Puhemies koputtaa) koska te otatte suomen kielen pakolliseksi aineeksi kaikkialla Ruotsissa?

Ahti  Vielma  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä en yhdy niihin vähättelyihin suomalaisten kielitaidosta. Otetaan esimerkiksi joku USA ja Ranska. He ovat päinvastoin yllättyneitä, kuinka paljon me opiskelemme kieliä Suomessa, noin perusperiaatteilta. (Ed. Elo: Kuka ymmärtää suomea Ranskassa ja Englannissa?) Itä- ja Pohjois-Suomen aktiivisuudessa ruotsin kieleen on tyypillinen motivaatio. He ajattelevat siellä näin, että kun he ovat kaukana ruotsinkielisistä alueista, he pääsevät Suomessa muuallekin töihin, kun he opiskelevat toista kotimaista kieltä. Se lähtee sieltä pyyteettömästi. Minä olisin enemmänkin huolissani siitä, millä tavalla toista kotimaista kieltä ja yleensä kieliä opiskellaan käytännön elävää elämää varten eikä tutkintoa varten. Siihen minä toivoisin ministeriltä vastauksen, voiko tähän suuntaan yleensä kehittää tätä, että tulisi jollain lailla ei pakollinen, mutta kuitenkin harjoitteluaika, jolloin käytännön elävässä elämässä kielitaitoa opiskellaan.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tätä lakiesitystä on todella tervehdittävä tyydytyksellä. Tuossa ministeri perusteli erittäin hyvin ja myös tässä lakiesityksessä on näitä perusteluja, miksi tämä rakennekokeilu vakinaistetaan. Todella ruotsin opiskeluhan säilyy pakollisena ja syventävien kurssien asema ei muutu miksikään. Toisaalta tietysti taustaani nähden koen sen mielihyvällä, että matematiikan opiskelu on lisääntynyt näissä kokeilukouluissa, mutta totta kai valinnaisuus kaiken kaikkiaan lisääntyy.

Kysyisin ministeriltä, kun näissä tilastoissa ei näy, miten kokeilun aikana on tapahtunut tämän toisen kotimaisen kielen valinta pakollisena tai valinnaisena, onko siinä tapahtunut muutoksia ja miten prosentit ovat muuttuneet. Täällä vain todetaan, että toista kotimaista kieltä on valittu niin ja niin paljon, mutta sehän on voitu ottaa ylimääräisenä tai sitten niin sanottuna pakollisena aineena.

Opetusministeri  Tuula Haatainen

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa tuli esille juuri niitä asioita, joita tämän yhteydessä on kyllä hyvin laajalti pohdittu. Matematiikan pakollisuudesta tietysti voi kysyä yhtä lailla, miksi sitten ei olisi reaali pakollinen. (Ed. Bryggare: Ei voi kysyä!) Joka tapauksessa lukiokoulutuksessa on tietyt pakolliset aineet olemassa kaikille ja ylioppilastutkinnossa sitten valitaan ja kirjoitetaan näitä aineita, ja siinä luotetaan sitten tämän abiturientin, kokelaan, omaankin tahtoon ja siihen, mitä hän haluaa painottaa.

Nyt kun tätä rakennekokeilua on käyty ja pohdittu, mitkä kuuluvat pakollisten aineiden joukkoon, niin on unohdettu usein se, että valtaosa kuitenkin kirjoittaa enemmän kuin nämä neljä pakollista ainetta. Niitten aineiden joukossa on sitten juuri hyvin yleisesti myös toinen kotimainen kieli ja siellä on myös sitten matematiikkaa, vaikkakin se olisi vapaaehtoisena kirjoitettu. Eihän se ylioppilastutkinnossa sen vähäarvoisempi aine ole, kirjoitettiin se sitten pakollisena tai vapaaehtoisena.

Jaan huolen matematiikan osaajista ja siitä, että meillä tulevaisuudessa heitä myös riittävästi olisi. Tämä asia kyllä on tiedostettu ja siihen pyritään etsimään keinoja juuri sitä kautta, että esimerkiksi tyttöjä kannustetaan matematiikan opintojen pariin. Ongelmana on se, että kasvatustieteilijöiden mukaan tytöt eivät luota itseensä matemaattisissa taidoissa niin paljon kuin pojat. Tämä on tietysti pedagoginen kysymys ja siinä mielessä tässä tarvitaan sitä kehittämistyötä, mitä tapahtuu opettajankoulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa, että asiaan osataan kiinnittää huomiota. Tässähän on ollut näitä erillisiä hankkeita, joilla on matemaattis-luonnontieteellisten aineiden pariin kannustettu tyttöjä. Niistä ei hirveän suuria tuloksia ole tullut, mutta tämä rakennekokeilu kyllä on osoittanut sen, että tässä on tyttöjen osuus matematiikan kirjoittajien joukossa kasvanut, eli se, että tulee valinnaisuutta tähän, heijastuu myös näin näissä tuloksissa.

Ed. Akaan-Penttilä täällä peräänkuulutti tätä kielitaitoa ja kielten opetusta. Olen sitä mieltä, että pienenä kielialueena meidän on pidettävä huoli kielitaidostamme. Viimeisimmät tutkimukset osoittavat muun muassa, että eurooppalaisen vertailututkimuksen mukaan suomalaiset lapset ovat kolmanneksi parhaita englannin kielen opiskelussa. Suomalaiset tulevat heti ruotsalaisten ja norjalaisten jälkeen. Minusta se kertoo muun muassa siitä, että meillä on korkeatasoinen opetus ja meillä on korkeatasoiset kieltenopettajat. (Ed. Akaan-Penttilä: Entä muut kielet?)

Kun mietitään, millä tavalla kieltenopetus sitten turvataan lukioissa laajasti niin, että pystyy valitsemaan eri kieliä, niin tässä pitää kunnan tasolla kieliohjelmia laadittaessa pohtia sitä, miten järkevimmällä tavalla lukiokoulutuksessa voidaan turvata kieltenopetuksen tarjonta. Siinä on monia mahdollisuuksia: tehdä työnjakoa eri lukioiden kesken, tehdä yhteistyötä, yhdistellä joitakin ryhmiä, etäopetus on uusi keino, jota jo käytetään ansiokkaasti kieltenopetuksessa ja muussakin lukio-opetuksessa. Kaikkia näitä pitää käyttää hyödyksi, koska se on melkoinen valttikortti, jos sitten hallitsee jonkun valtakielen, kuten englannin, ja toisen kotimaisen ohella hyvin jotain kolmatta kieltä. Mutta mehän olemme pitäneet kiinni siitä, että vähintään kahta itselleen uutta kieltä opiskellaan, ja sehän toteutuu. Kun meille suomenkielisille toinen kotimainen kieli on ruotsi, niin kyllä se täysin suomenkielisellä alueella on uusi ja vieras kieli, jota opiskellaan, ja on tärkeätä, että sitä opiskellaan sen ja sen lisäksi vielä toista varsinaista vierasta kieltä. Mutta monethan lukiossa opiskelevat sitten näiden lisäksi vielä lyhyenä kielenä muita kieliä, ja siihen kannattaa tietysti kannustaa ja siihen myös nuoria kannustetaan. Kieltenopetuksessa meidän ei millään tavalla tarvitse Suomena hävetä. Päinvastoin, eurooppalaisittain me satsaamme kieltenopetukseen paljon ja pidämme sitä myöskin hyvin tärkeänä.

Täällä monet ottivat esille puheenvuoroissaan sen, että kieltenopetuksen pitäisi myös enemmän keskittyä siihen, että osataan sitä kieltä käyttää eli se aktiivinen kielenkäyttö on kunnossa. Uskon, että tässä suhteessa kyllä on aimo harppauksin menty eteenpäin verrattuna minunkin vanhempieni aikoihin, jolloin koulussa kieltä opetettiin enimmäkseen kiinnittämällä huomiota virheisiin. Sitä tänäkin päivänä ilkkuen usein tehdään, olemme monet itsekin syypäitä siihen, mutta minusta semmoinen myönteinen, positiivinen asenne kieliin näkyy siinä, että kannustetaan puhumaan ja itse ilmaisemaan itseään. Tässä tietysti koululaisten ja nuorten opiskelijavaihto, mahdollisuus tehdä kesätöitä ulkomailla, kaikki tämä on äärimmäisen tärkeää, ja pohjoismaisten kielten osalta esimerkiksi Nordjobb, Pohjoismaiden neuvoston hanke, on tärkeä ja siihen pitäisi meidän nuoria kannustaakin.

Uskon, että toisen kotimaisen kielen osalta, erityisesti ruotsin kielen osalta suomenkielisten kohdalla, ongelmana on ollut se, että tämä aktiivinen kielitaito on jäänyt heikoksi, vaikka koulussa onkin perusopetus saatu hyvätasoisena ja se passiivinen kielitaito on ihan hyvää luokkaa, mutta sitten se puhumisen kynnys on äärimmäisen korkea. Siinä mielessä tällainen harjoitteluvaihto ja sellaiseen kulttuuriin sisälle meneminen, jossa puhutaan pelkästään esimerkiksi ruotsia, on äärimmäisen tärkeää, jotta sitten uskaltaa käyttää kieltä ja se tulee tutuksi. Tämä sääntö tietysti pätee kaikkien kielten suhteen.

Sitten täällä kysyttiin myös, onko pohdittu sitä, että ylioppilastutkinto korvaisi virallisen kielikokeen. Nyt ylioppilastutkintolautakunta selvittää sitä vaihtoehtoa, että ylioppilastutkinnossa olisi tämä suullinen koe myös mukana. Mutta jos ylioppilastutkinto laajennettaisiin kaikille viralliseksi kielikokeeksi, niin se merkitsisi kyllä vaatimustason hurjaa nousua ja se ei ehkä palvelisi ihan sitä tarkoitusta. Mutta tätä suullisen osuuden lisäämistä tähän kyllä selvitetään ylioppilastutkintolautakunnassa.

Ed. Karhu kyseli opinto-ohjauksesta. Valtioneuvoston koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa linjattiin, että siitä tehdään selvitys, ja se on käynnistynyt. Selvitetään kokonaisuudessaan, mikä on lukioiden tilanne, ja ainakin tämänhetkiset tiedot ovat ne, että opintojen ohjaus ei suinkaan ole riittävää, vaan siihen pitää satsata lisää. Tämä on erityisesti myös näitten opintojen vauhdittamisen näkökulmasta hyvin tärkeä asia.

Sitten täällä kyseltiin näistä syistä, mitkä ovat taustalla syynä siihen, että on valittu näitä tiettyjä aineita pois. Tässähän ei mitään sellaista ihan syväanalyysia, haastattelua, ole näistä tehty, vaan meillä on käytössä tilastot niistä valinnoista, mitä lukiolaiset ovat tehneet. Mutta kuten ed. Tahvanainenkin tuossa puheenvuorossaan totesi, niin Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa valitaan toista kotimaista hyvin yleisesti. Sen voi sanoa, että niissä lukioissa, joissa on kirjoitettu vain neljä pakollista ainetta ja tätä poisvalintaa on näissä rakennekokeiluissa tapahtunut toisen kotimaisen osalta, on runsaasti ammatillisen koulutustaustan omaavia ja aikuisväylää pitkin tulevia. Jos yksittäisten lukioiden tasolle mennään, hyvin pienten lukioiden tasolle näitä lukuja vertaamaan, niin ne saattavat antaa tällaisista syistä virheellisen kuvan, joten on parempi tarkastella niitä vähän laajemman alueen näkökulmasta, niin siitä saa sitten paremman käsityksen siitä, mitä on itse asiassa tapahtunut, ja nämä muutokset eivät ole millään tavalla dramaattisia.

Sitten kysyttiin edelleen kieltenopetuksesta, miten ...

Anteeksi. — Kieltenopetukseen panostetaan siten, että kannustetaan myös valitsemaan ylioppilaskirjoituksissa toista kotimaista kieltä, mutta yleisesti ottaenkin tavoitteena on kieltenopetuksen sisältöön ja laatuun satsata. Tuntijaothan on päätetty, ja niihin ei ole lähitulevaisuudessa tulossa muutoksia. (Ed. Kärkkäinen: Mikä osa on ylimääräistä?)

Mikko Elo /sd:

Herra puhemies! Ehkä muutama sana ensin taustasta.

Olen itse toiminut 17 vuotta teknisessä oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa ja Tampereen teknisessä yliopistossa insinöörien ja diplomi-insinöörien ruotsin ja englannin kielen opettajana. Sen lisäksi olen ollut kuusi vuotta Pohjoismaiden neuvostossa, käyttänyt siellä pohjoismaisia kieliä, nyt Euroopan neuvostossa 11 vuotta, että jonkinlainen tausta tähän suomalaisten kielitaitoon kuitenkin on olemassa.

Näillä näkymillä väittäisin, että tavallisin suomalaisten puhuma vieras kieli on tankeroenglanti. Se ei ole edes bad english, vaan se on tankeroenglanti. Se on varmasti muuttumassa, niin kuin ministeri Haatainenkin äsken totesi. Varmaan nuorempi sukupolvi jo osaa kommunikoida suullisesti, mutta minä pidän suomalaisten kielitaitoa yleisesti ottaen valitettavan heikkona kansainvälisissä yhteyksissä. Kun esimerkiksi presidentti Ahtisaari sanoi, että suomalaiset eivät saavuta korkeita virkoja kansainvälisesti, ja hän katsoi, että kehitysyhteistyömäärärahat johtaa siihen, niin kyllä minä väittäisin, että harvalla suomalaisella on semmoista kielitaitoa, että esimerkiksi jotakin pääjohtajan virkaa voitaisiin kuvitella. Jos katsotte heitä, jotka nyt ovat saavuttaneet pääjohtajan virkoja tuolla EU-tasolla, niin he ovat olleet kaikki suomenruotsalaisia, joille suomen kieli tulee huomenlahjana.

Tuntuukin siltä, herra puhemies, ettei EU-muutos, EU-jäsenyys, ole oikeastaan muuttanut mitään Suomessa. Aina puhutaan historiasta, minkälainen historia meillä on ruotsin kielen suhteen, mutta kyllä meillä historia muuttuu koko ajan, joka päivä muuttuu maailma, ja myöskin esimerkiksi kielitaitovaatimukset lisääntyvät jatkuvasti. Voisi sanoa, että vihdoinkin tämä kokeilu saadaan päätökseen ja se vakinaistetaan. Siinä suhteessa, niin kuin sanoin, tämä on oikea askel oikeaan suuntaan.

Toistan vielä sen, mitä totesin vastauspuheenvuorossani, että Rkp:n asennetta on erittäin vaikea ymmärtää. Minun kysymykseni esimerkiksi Rkp:n ihmisille olisi, että ovatko he todella sitä mieltä, että sen toisen puolen ikäluokasta, vähän vajaan, joka lukee vain 3—4 vuotta ruotsin kieltä yläasteella, on välttämätöntä lukea se 3—4 vuotta. Mitä palveluita te saatte siltä ryhmältä, joka on 3—4 vuotta lukenut ruotsia pari kolme viikkotuntia? Minä voin sanoa opettajana, että ette yhtään mitään, ettekä myöskään paljon muutenkaan voi heidän kanssaan kommunikoida ruotsin kielellä.

Kannattaa myös muistaa se tosiasia, että 1960-luvun loppupuolella vielä 20 prosenttia ikäluokasta luki ruotsia. Kun sitten peruskoulu tuli ja tehtiin kompromissi, niin silloin ruotsin kieli tuli pakolliseksi kaikille yläasteella. Silloin voidaan tietysti kysyä, että onko todellinen ruotsin kielen taito lisääntynyt. Se on minun kysymykseni. Oma vastaukseni on, että ei. Siis oleellisesti ei ole ruotsin kielen taito lisääntynyt 1960-luvun lopusta, vaikka kaikki sitä lukevat, ja minun mielestäni tämä pakollisuus jää edelleen ongelmaksi.

Jos minä tässä, puhemies, ajan voittamiseksi lainaisin Hufvudstadsbladetia. Se on käynyt erittäin, sanoisin, yksipuolista keskustelua, itse asiassa on vain hyökätty, kuka nyt olisi parhaiten Rkp:läisistä tai muista ruotsinkielisistä puolueista puolustanut ruotsin kielen asemaa. Täällä oli kuitenkin minun mielestäni yksi hyvä poikkeus, kun Christer Nykopp kirjoittaa 2. päivä huhtikuuta. Luen sen ruotsin kielellä ja muutaman pääkohdan käännän sitten suomen kielelle, koska ne kuvastelevat minun omia näkemyksiäni.

"Glöm tvångssvenskan, Sfp!

Sfp:s agerande i frågan om svenska skall vara ett obligatoriskt examensämne i den finska studentexamen är lindrigt sagt ömkansvärd. Att Hbl sedan på första sidan kommer med jämrande rubriker förstärker intrycket av total dikeskörning.

Sfp, som allmänpolitiskt intar en berömvärt väl avvägd liberalkonservativ ställning, har i språkfrågan steg för steg manövrerat in sig i en hermetiskt sluten återvändsgränd.

Sfp:s egentliga uppgift torde vara att värna om den svensktalande folkgruppens rättigheter. De är: Rätten att föra sin sak inför myndigheter på svenska, rätten att få skolutbildning på sitt eget språk och rätten till ett skäligt utbud av offentliga tjänster på svenska.

Dessutom skall Sfp, allt enligt egna definitioner, verka för att den svensktalande folkgruppen inte försätts i en diskriminerad ställning jämfört med den betydligt större finsktalande gruppen.

Att insistera på att tvångsmata finskspråkiga barn med svenskundervisning och kravet på att svenska skall utgöra en ofrånkomlig del av studentexamen tjänar inget av Sfp:s mål som de svensktalandes intressebevakare och inte heller Finlands övergripande mål att utvecklas vidare som internationellt verksam kulturnation.

Genom sin åsneaktiga envishet i frågan har Sfp spelat bort en mycket stor del av sitt politiska svängrum och härigenom försämrat sina möjligheter att tillvarata de intressen som verkligen behöver bevakas. Agerandet har också framkallat en välmotiverad ovilja mot partiet, och vad värre är, dess väljarkår, bland de finsktalande finnarna.

Finlands nationella intresse kräver å sin sida att man inser att båda nationalspråken, finska och svenska, är obetydliga som kulturbärare i större sammanhang. Ett gediget behärskande av modersmålet är trots detta ytterst viktigt, men att därtill tvinga skolbarnen att plugga ytterligare en språklig kuriositet ökar varken Finlands internationella eller nationella bärkraft.

Eftersom det knappast är möjligt att övertyga de nuvarande makthavarna i Sfp om hur de borde ändra sin inställning för att partiet skall kunna fylla sin uppgift blir resultatet att Sfp fortgående marginaliseras och de så kallade svenska frågorna efter hand lämnas helt utan förespråkare. Ur Finlands synvinkel är detta av mindre betydelse, men för den svensktalande folkgruppen innebär det större svårigheter och höga kostnader för att upprätthålla modersmålet."

Tämän artikkelin ydin on siinä — jos käännän sen vielä suomeksi ja lopetan puheenvuoron siihen — että Rkp:n toiminta siinä kysymyksessä, että ruotsin kielen pitää olla pakollinen aine suomalaisessa ylioppilastutkinnossa, on lievästi sanottuna surkuteltava, ja että Hufvudstadsbladet siitä etusivullaan jatkuvasti esittää vaikeroivia otsikoita, vahvistaa totaalisen ojaanajon vaikutelmaa. Rkp, jolla yleispoliittisesti on kiitettävän harkittu, liberaalikonservatiivinen asennoituminen, on kielikysymyksessä askel askeleelta ajautunut hermeettisesti suljettuun umpikujaan.

Rkp:n varsinainen tehtävä lienee puolustaa ruotsinkielisen kansanryhmän oikeuksia. Ne ovat: oikeus esittää asiansa viranomaisille ruotsiksi, oikeus saada koulutuksensa omalla kielellä ja oikeus kohtuulliseen julkisten palvelujen tarjontaan ruotsin kielellä. Sitä paitsi Rkp:n pitää omien määritelmiensä mukaan toimia siten, että ruotsinkielistä kansanryhmää ei aseteta diskriminoituun asemaan verrattuna huomattavasti suurempaan suomenkieliseen ryhmään. Se, että vaatimalla vaaditaan sitä, että suomalaisille lapsille pakkosyötetään ruotsin opetusta ja että ruotsi on välttämätön osa ylioppilastutkintoa, ei palvele mitään Rkp:n päämääristä ruotsinkielisten etujen valvojana eikä myöskään Suomen hallitsevia päämääriä kehittyä edelleen kansainvälisesti vaikuttavana kulttuurikansakuntana.

Aasimaisella itsepäisyydellään tässä kysymyksessä Rkp on menettänyt suuren osan poliittista liikkumavaraansa ja täten huonontanut mahdollisuuksiaan huolehtia niistä eduista, joista todella täytyy huolehtia. Toiminta on myös aiheuttanut hyvin motivoidun inhon puoluetta, ja mikä vielä pahempi, sen äänestäjäkuntaa kohtaan suomenkielisten suomalaisten keskuudessa. Suomen kansallinen etu vaatii toisaalta, että ymmärretään, että molemmat kansalliskielet, suomi ja ruotsi, ovat mitättömiä kulttuurin kantajina suuremmissa yhteyksissä. Kunnollinen äidinkielen osaaminen on tästä huolimatta äärimmäisen tärkeätä, mutta että sen lisäksi pakotetaan koululapset edelleen lukemaan kielellistä harvinaisuutta, se ei lisää Suomen kansainvälistä eikä kansallista kilpailukykyä.

Koska on tuskin mahdollista saada vakuuttuneeksi nykyisiä vallanpitäjiä Rkp:ssä siitä, kuinka heidän pitäisi muuttaa asennoitumistaan, jotta puolue voi täyttää tehtävänsä, jää tulokseksi, että Rkp jatkuvasti marginalisoituu ja niin kutsutut ruotsalaiset kysymykset vähitellen jätetään kokonaan ilman puolustajia. Suomen näkökulmasta tämä on vähemmän merkityksellistä, mutta ruotsalaiselle väestöryhmälle se merkitsee suurempia vaikeuksia ja suurempia kustannuksia ylläpitää äidinkieltä.

Kaarina Dromberg /kok:

Herra puhemies! Kielitaito on suomalaisille erittäin tärkeää siinäkin mielessä, että me tänä päivänä olemme monissa kansainvälisissä tehtävissä ja se kulttuuri pursuaa juuri siitä kulttuuripohjasta, jossa Suomessa eletään. Edellisellä kaudellahan meillä oli käsittelyssä sivistysvaliokunnassa tämä rakennekokeilulaki, ja silloin kuulimme hyvin laajan joukon asiantuntijoita. Pidin erinomaisena eri osapuolien, niin suomenkielisten kuin ruotsinkielistenkin koulujen rehtorien asiantuntijuutta, jolla tätä lakia hyvinkin asiallisesti käsiteltiin. Siellä kävi kyllä silloin aivan selväksi se, että koulujen rehtorit hyvin vahvasti silloin, yli 80-prosenttisesti, kannattivat rakennekokeilua, samoin kuin opiskelijatkin antoivat täyden tukensa rakennekokeilun saattamiselle käytäntöön koko maassa. Tietenkin ylioppilastutkinnon rakennekokeilun mukainen malli voidaan ottaa valtakunnalliseen käyttöön, niin kuin tässä esityksessä sanotaankin, siltä pohjalta, mikä on kentän tahto.

Hallituksessa päätökseen liitettiin myös lausuma, jolla on tarkoitus turvata ruotsin kielen asema jatkossakin. Pidän erittäin tärkeänä, kun Suomi on kaksikielinen maa, että molempien kielten asema tässä maassa turvataan. Tietenkin ymmärrän hyvin ruotsinkielisten koulujenkin opettajien huolen siitä, että jos pakollisena on ainoastaan oma äidinkieli, miten sitten suomen kielen käy. Se kai on se suurin huoli myöskin ruotsinkielisellä väestöllä ja todellinen huoli tietyillä alueilla, nimittäin vanhemmat ihmiset eivät hallitse suomen kieltä ja nuorempi polvikin on kasvanut tietysti omassa kulttuurissaan.

Ylioppilastutkinnon rakennekokeilussa ainoastaan siis äidinkieli onkin pakollinen aine molemmille kieliryhmille. Tämän lisäksi opiskelijan tulee valita vähintään kolme ainetta toisen kotimaisen kielen, matematiikan, reaalin ja pitkän kielen joukosta. Vuonna 2003 noin 88 prosenttia kokeilulukioiden opiskelijoista on valinnut ylioppilastutkinnossa toisen kotimaisen kielen kokeen. Oli kyllä huomattavissa jo viime kaudella, että ruotsin kielen opiskelun väheneminen tai tutkintoon osallistumisen pieneneminen ei ole niin suuri ongelma kuin on ehkä luultu. Täytyy sanoa, että ruotsin kieli luo myös hyvän pohjan muiden kielten opiskelulle, kuten englannin kielen ja saksan kielen opiskelulle.

Lukiolaiset ovat voimakkaasti kannattaneet tätä uudistusta, minkä toisaalta hyvin ymmärtää. Maaliskuussa noin 40 000 lukiolaista ympäri maan seisautti työnsä osoittaakseen tukensa tälle uudistukselle. Uudistusta ovat kannattaneet voimakkaasti myös lukioiden rehtorit, vielä enenevässä määrin kuin viime kaudella, kun rakennekokeilulaki tuli tänne. Helmikuussa 2004 opetusministeriö teki kaikkien lukioiden rehtoreille siis kyselyn, jossa kysyttiin ylioppilastutkinnon rakenteesta, ja 91 prosenttia siis kannatti kokeilun mukaista tutkinnon rakennetta. Kyllä minä henkilökohtaisestikin katson, että kun tämä tuki on niin voimakas, niin uudistusta tarvitaan. Mutta tiedän, että omassa ryhmässänikin on erilaisia käsityksiä elikkä myöskin niitä, jotka katsovat, että ruotsin kieli pitäisi olla myöskin pakollisena kirjoitettava aine.

Lukion opetussuunnitelman mukaan opiskelijan on suoritettava vähintään 75 kurssin laajuiset opinnot, ja nämä takaavatkin jokaiselle lukiolaiselle laajan yleissivistyksen. Ylioppilastutkinnon rakennekokeilussa mukana olleiden lukioiden oppilaat eivät ole jääneet mistään paitsi, voi sanoa näin. Mallin vakinaistaminen kaikkia lukioita koskevaksi ei heikennä lukio-opetuksen asemaa nimenomaan. Tutkimusten mukaan kokeilu on havaittu toimivaksi sekä opiskelijoita motivoivaksi. Tästä lukion yleissivistävyydestä keskusteltiin viime kaudellakin aika vahvasti ja kyllä kritiikkiä herätti se, mikä on ylioppilastutkinnon tai yleensä lukion yleissivistävän osuuden merkitys silloin, kun ylioppilastutkintoa suoritetaan ja on ainoastaan yksi pakollinen ja sitten valittavat aineet. Kuinka paljon se kattaa sitten siitä opiskelumateriaalista, mitä käydään läpi lukiossa, siitä on kyllä syytä keskustella. Valinnanvapauden toteuttaminen ylioppilastutkinnossa antaa opiskelijalle kyllä mahdollisuuden tuoda esille omia vahvuusalueitaan pitäen samalla huolta lukion yleissivistävän tehtävän toteutumisesta, ja siitä voidaan kyllä syvällisemmin keskustelua herättää, mikä tänä päivänä on yleissivistävä osio.

Kyllähän täytyy sanoa, että ylioppilastutkinto ohjaa tavattomasti valintoja lukiossa ja sitä, mihin keskitytään. Minusta on aivan oikea huoli myöskin Rkp:n ja ruotsinkielisten taholta se, että jos tutkinto ei ole niin sanotusti pakollinen, niin kuinka sitten halutaan keskittyä ruotsin kielen opintoihin. Kyllä itse henkilökohtaisesti katson, että on erittäin tärkeätä, että palvelut pystytään turvaamaan ruotsin kielellä jatkossakin, ja siihen täytyy sitten löytää omat keinonsa, että kaikki saavat omalla kotikielellään myöskin palvelut. Tietenkin tässä pohjana on myöskin se kulttuuri. Täytyy sanoa, että ruotsinkielisillä ihmisillä on hyvin vahva kulttuuripohja ja sillä on paljon annettavaa myöskin suomenkielisille. Siinä mielessä se kielipohjakin jo antaa sellaisen identiteetin näille ihmisille, että heitä pitää todellakin kunnioittaa. Täytyy sanoa leikkisästi tähän loppuun, että et sinä voi ymmärtää stadin slangia, jos et osaa ruotsin kieltä.

Toisen kotimaisen kielen eli suomen tai ruotsin asema tullaan edelleen turvaamaan opetuksessa, ja oppiaine tulee jatkossakin olemaan kaikille yhteinen niin perusopetuksessa kuin lukiossa, ja tämä on minun mielestäni erittäin tärkeää. Suomi on kaksikielinen maa, ja molempien kielien osaaminen tulee nähdä rikkautena eikä taakkana. Varmasti tulemme hyvin laajasti kuuntelemaan asiantuntijoita ja myöskin omalta osaltamme turvaamaan sen, että ruotsin kielen asema on myöskin tulevaisuudessa vahva täällä Suomessa.

Hanna-Leena Hemming /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä lukion rakennekokeilun keskustelu, mitä täällä käydään, on erinomainen, ja kiitän opetusministeriä siitä rohkeudesta, että hän on tuonut tämän asian tänne nyt tänään.

On mielenkiintoista, että tämän keskustelun pohja on se, että äidinkieli jatkossa tulee olemaan pakollinen. Muuten valitaan kolme ainetta valikoimasta: matematiikka, vieras kieli, reaali, toinen kotimainen. Ollaan huolissaan, että ruotsin jättäminen pois ylioppilasainekirjoituksista muuttaa kansan tyhmäksi ja sivistymättömäksi. Tästä asiasta, kuten tehtiin tuossa debattivaiheessa, voidaan käydä ihan monenlaisia keskusteluja. Voidaan kysyä, muuttuuko kansa sivistymättömäksi, kun ei ole pakko kirjoittaa matematiikkaa. Minusta humanistina erittäin suuri huoli olisi se, muuttuuko kansa sivistymättömäksi, kun ei ole pakko kirjoittaa reaalia, niin kuin ei tähänkään asti, eli ihminen voi valmistua lukiosta ilman, että on joutunut kirjoittamaan historiaa ja kirkkohistoriaa ja liutaa muita: biologiaa, maantiedettä. Näitten aineiden opiskelu on ollut aivan yhtä lailla sivistävää, vaikka niitä tähänkään asti ei ole ollut pakko kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

Totuus on, kuten täällä on monta kertaa sanottu, että nämä opetustunnit lukiossa säilyvät aivan kuten tähänkin asti. Oppivelvollisuuteen ei tule minkäänlaista muutosta. Voimme tietysti toivoa, mitä kieltenopettajana toivon, että kieltenopetukseen panostetaan jatkossa, että siellä tunnustetaan se tosiasia, että meillä on hyviä englannin taitajia, mutta se englannin taito ei jatkossa tule viemään Suomea maailman kartalle, niin kuin se ei ole tehnyt tähänkään asti. Ruotsin kieli ei ole sen heikommassa asemassa kuin englanti jatkossa. Voisin englanninopettajana ja saksanopettajana olla hyvinkin huolissani siitä, minkälaisia englannin taitajia meille tulee, kun sitä ei ole pakko enää kirjoittaa. Samalla lailla historia: erittäin tärkeä aine, ja se ei ole pakollinen. Ruotsi joutuu nyt alistumaan tähän tilanteeseen, mihin siis nämä aineet yhtä lailla.

Rehtorit lukioissa painottavat ylioppilastodistuksen merkitystä jatko-opintoihin pyrittäessä, ja siinä huoli kiinnittyy tietysti siihen, mikä on eri lukioista saatavien päättötodistuksien vertailtavuus. Yhdessä koulussa kahdeksikon saa kielitaidosta, joka on mitä sattuu. Toisesta koulusta se on kuutonen. On erilaiset arvostelutaulukot. 50 prosentin taulukkoa käytetään useissa kouluissa, esimerkiksi Tapiolassa, ja kuitenkin 30 prosentin taulukko saattaa olla käytössä toisessa, mikä aiheuttaa ihan selvästi sen, että lukion päättötodistus ei ole missään määrin yhteismitallinen. Se onkin se asia, mihin toivon, että kiinnitetään jatkossa huomiota, mitkä ovat ne lukionkin arvosanaperusteet ja miten saadaan lukion päättötodistukset yhteismitallisiksi, jotta voidaan lukion päättötodistuksen painoarvoa kasvattaa, kun pyritään jatko-opintoihin, koska se yleissivistävyys näkyy nimenomaan lukion päättötodistuksessa.

Haluaisin keskustelunavauksena myöskin pohdintaan ylioppilastutkinnon puoltoäänien merkityksen, eli kun puoltoäänien painoarvoa jatkotutkintoihin pyrittäessä lisättäisiin, silloinhan sitä suurempi olisi niitten merkitys, mitä enemmän aineita, tai mitä paremmat arvosanat. Mutta nimenomaan keskustelunavauksena puoltoäänien merkitystä jatko-opiskelupaikkaa haettaessa kannattaisi pohtia.

Muistutan tässä vaiheessa kuitenkin ammattikorkeakouluopettajana, että ammattikorkeakouluihin opiskelijoista 30 prosenttia on tarkoitus tulla ammatillisen koulutuksen puolelta ja näillähän ei ole takanaan lukion kieliopintoja, eli meillä on siis kolmannes ammattikorkeakouluopiskelijoista jo nyt vajavaisella kielitaidolla varustettuja. Jotta näistä saadaan valmistumaan yhtäläisiä ammattikorkeakoulun päättäneitä kuin niistä, jotka tulevat lukion kautta, tarvittaisiin hirveä määrä tukiopetusta nimenomaan kielissä, ruotsissa ja englannissa ihan yhtä lailla (Ed. Wideroos: Ja myöskin suomessa) — ja myöskin suomessa — mutta sitä ei ole resursoitu. Se johtaa tällä hetkellä siihen, että opettajat joutuvat armosta päästämään oppilaita läpi kursseista ilman, että näillä on minkäänlaisia taitoja, edes vähimmäiskielitaitoa, jonka voisi ajatella, että ammattikorkeakoulun käyneellä opiskelijalla on. Tiedän, että tässä vaiheessa minulle tulee hirveä määrä kieltenopettajia, jotka sanovat, että en minä kyllä koskaan, mutta yhtä lailla minä tiedän myöskin oman äitini, joka sanoo, että hän on 20 vuotta joutunut päästämään armosta opiskelijoita kieliopinnoista läpi. Kieli ei kerta kaikkiaan luonnu kaikille. Parempi on, että saamme hyviä taitajia tietyissä asioissa, joissa ihmiset ovat hyviä.

On myös tunnustettava, että Suomi on globalisoituva maa. Se on se, mihin meidän täytyy kiinnittää huomiota. Suomen taitajia maailmassa on noin viisi miljoonaa. Se on erittäin heikkoa. Jos lähdetään puhumaan siitä, kuinka paljon ranskalaiset osaavat muita kieliä, kuinka paljon saksalaiset, kuinka paljon amerikkalaiset, heillä valitettavasti on se etu puolellaan, että heidän äidinkielensä puhujien määrä on ihan toista luokkaa kuin meidän viisi miljoonaa suomen taitajaamme. Tämä suomen kieli ei riitä meillä mihinkään.

Ympäristöministeriön virkamiehet taannoisella Kuala Lumpurin matkalla sanoivat, että heillä on erinomaisia Kioton sopimuksen tuntijoita, biodiversiteetin taitajia, jotka osaavat asian, osaavat substanssin, mutta heitä ei voi lähettää kansainvälisiin kongresseihin sitä varten, että heillä ei ole kielitaitoa. Ei se riitä, että he puhuvat englantia, vaan he puhuvat myöskin aina ruotsia, koska yhteistyö löytyy Pohjoismaista. Mutta ei osata kumpaakaan kieltä niin, että voitaisiin lähteä kansainvälisille areenoille.

Ed. Elo puhui erinomaisesti tästä, mitä se todellinen kielitaito on. Se ei ole sitä, mitä koulussa tällä hetkellä opetetaan. Ei ole edes pitkässä kielessä, englannissa, monen oppilaan kohdalla niin, että se kielitaito, vaikka laudatur kirjoitettaisiin, olisi oikeasti kielitaitoa, jolla voitaisiin lähteä keskustelemaan kansainvälisille areenoille. Ruotsin kielessä on vielä erityisongelma, tämä pakkoruotsin leima, josta on pikimmiten päästävä eroon. Ruotsin kielen opettajat itse kannattavat ylioppilaskirjoitusten valinnaisuutta. Mutta ruotsissa se ongelma, että se on meille toinen kotimainen kieli, aiheuttaa sen, että kun minä lahtelaisena ylioppilaana olin Mukkulan kartanohotellissa töissä ja ensimmäinen ruotsinkielinen tuli minulta kysymään jotain, niin minä en ymmärtänyt, mitä hän puhui, koska minulle oli opetettu vain toista kotimaista eikä vierasta kieltä ruotsia. En ymmärtänyt. Siihen aikaan ei kuullun ymmärtäminen ollut sitä tasoa, saati että ymmärtäisi, mitä norjalainen, tanskalainen tai islantilainen sanoo. Yhä edelleen, aivan kuten ed. Rundgren sanoi, kansanedustajalle tärkein vieras kieli on ruotsi, ja itse näin paljon vaivaa oppiakseni sen. Mutta opetusmenetelmämme eivät tällä hetkellä vastaa sen vaatimuksia.

Meillä jatkossa on tarpeen kantaa huolta kielitaidosta, sen yksipuolistumisesta ja siitä, että vain englantia osataan. Tästä olen huolissani ja toivon, että tämä keskustelu ainakin ylläpitää sitä, että meillä kielitaito ei voi olla vain sitä, että osataan yksi helppo, erittäin helppo vieras kieli, englanti, vaan se on myöskin ruotsi, se on saksa, se on ranska, se on venäjä, se on myöskin italiat, espanjat ja nämä jatkossa. Sitä on kielitaito. Tämä englanti ei ole vielä muuta kuin puhallus sinne suuntaan.

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Om det är någonting som är ömkansvärt så är det det att riksdagsledamot Elo tar ett sådant här tillfälle i akt för att i en debatt som skall handla om studentexamen spy galla över Sfp och svenska språket i Finland. Jag måste säga att jag är glad att den här debatten inte är televiserad och att mina barn slipper höra en respekterad riksdagsledamots föraktfulla utgjutelser mot den svenska befolkningen i Finland. Men det var inte det jag vill tala om, utan jag ville tala om gymnasielagen.

Regeringens förslag till gymnasielag är tyvärr på flera sätt en misslyckad lag. Det första man kan ställa sig kritiskt till är utgångspunkten till lagändringen, nämligen att i valfrihetens namn sänka svårighetsgraden i studentexamen.

Varför är det viktigt att sänka kraven i studentexamen, vad är meningen med att gå in för en studentexamen som inte på något sätt mera återspeglar gymnasiets uppgift? Gymnasiets uppgift bör vara att ge en allmänbildande undervisning och studentexamens roll borde vara att mäta elevens kunskap efter en genomgången gymnasieutbildning. Därför är det obegripligt att man väljer att gå in för en examen som minskar antalet obligatoriska prov till ett, modersmålet, och därtill tre frivilligt valda ämnen.

Redan då jag själv skrev studenten var kraven låga och ändå var man då tvungen att skriva både modersmålet, det andra inhemska och engelska och därtill matematik eller real. De flesta var kloka nog att utöver det här välja några prov till så att man sammanlagt skrev sex ämnen. Dessutom kunde man inte då dela upp examen så som man kan göra nu på både vår och höst, utan allt skulle skrivas på en gång.

Min uppfattning är att studentexamens roll stegvis minskat i betydelse. Det klokaste vore därför att redan nu ha som målsättning att helt slopa examen och i stället låta avgångsbetyget i gymnasiet ta studentexamens plats. Då skulle den allmänbildande uppgiften komma i fokus och elevernas kunskap och prestationer mätas på riktigt.

Arvoisa puhemies! Rkp on ehdottanut, että suoritettavia aineita olisi viisi ja että äidinkieli ja toinen kotimainen kieli pysyisivät pakollisina. Hallituksen neuvotteluissa esitetty kompromissiehdotus lähti viidestä aineesta, joista ainoastaan äidinkieli olisi pakollinen. Tämäkään ehdotus ei saanut tukea muilta ryhmiltä. Suoritettavien aineiden määrää lisäämällä ylioppilastutkinnon vaatimuksia olisi hieman vahvistettu, sen sijaan että niitä on nyt heikennetty.

Olen sitä mieltä, että nyt ehdotettu vesitetty ylioppilastutkinto on ongelmallinen myös siksi, että se, mikä nyt koetaan lisääntyvänä vapaaehtoisuutena eli ennen kaikkea mahdollisuus jättää toinen kotimainen kieli pois tutkinnosta, tulee vähentämään nuorten valinnanmahdollisuuksia pidemmällä tähtäimellä. Mahdollisimman monta ainetta käsittävä ylioppilastutkinto antaa oppilaalle paremmat mahdollisuudet opiskelun suuntaamiseen ja työn valintaan myöhemmin.

Valinnaisuus on päivän tunnussana. Käydyssä keskustelussa on annettu kuva, jonka mukaan lukio on kaikille pakollinen. Näin asia ei ole, ja on jopa ongelmallista, että niin monet hakeutuvat nykyisin lukioon. Elämä ei ole aina tanssia ruusuilla, ja monet meistä joutuvat käymään läpi vaikeita asioita ja tekemään sellaista, minkä mieluummin jättäisi tekemättä. Lukiolaiset ovat melkein aikuisia, ja monilla heistä on selkeä kuva siitä, mitä he itse haluavat tehdä tulevaisuudessa, mutta monet valitsevat lukion, koska ovat epävarmoja. Poliitikoilla ja muilla koulujen opetusta myös lukiotasolla suunnittelevilla aikuisilla on suuri vastuu siitä, että he antavat nuorille parhaat eväät tulevaisuuteen. Kaikissa maissa johtajien tulee olla perillä siitä, mikä on tärkeää kansakunnalle ja yksilöille. Mikä on tärkeää Suomen nykynuorisolle tulevaisuutta ajatellen? Kaikissa skenaarioissa ja analyyseissä korostetaan sitä, että Suomen tärkein voimavara on osaaminen.

Värderade talman! Är det rätt att slå in på en väg som sänker kunskapsnivån i gymnasiet? Är detta en genomtänkt signal som sänds ut till de övriga nordiska länderna? Har språkkunskaper blivit mindre värda under de senaste åren? Vad är fel i språkundervisningen om den upplevs så motbjudande? Kommer finlandssvenska ungdomar i svenska kommuner att välja bort finskan och söka sig till högskolor i Sverige eller i andra nordiska länder? Det är mycket möjligt. Kommer examensreformen att leda till att fler elever söker sig till yrkesutbildningen? Säkert inte. Har man ens funderat på möjligheten att se utbildningen på andra stadiet som en helhet?

Jag anser att många stora, viktiga frågor har sopats under mattan. Nu har det fattats ett beslut om studentexamen, som klart tillfredsställer majoriteten av alla gymnasier och rektorer och många elever, men inte alla. Beslutet är dåligt, för det bygger mera på känslan av att tillfredsställa en högljudd opinion än på fakta, utredningar och analys om vad som på sikt är bra för Finland. Finland är ett litet land med två språk som båda hör till små språkfamiljer, men som tillsammans har format den kultur och den omgivning vi lever i.

Maija Rask /sd:

Ärade talman! Idag är det dags att öppet berätta något som tidigare hänt bakom så kallade låsta dörrar. Jag har två historier att berätta. Den första är ett möte och det andra är ett telefonsamtal.

Som undervisningsminister besökte jag försvarsminister Jan-Erik Enestam. Vi träffades i försvarsministerns tjänsterum den 20 mars 2002. Ärendet var studentexamen, närmare sagt svenska språkets ställning i studentexamen. Då låg gymnasiernas timfördelning på bordet och det betydde att alla alternativ var öppna och möjliga. Jag föreslog Jan-Erik Enestam en hel årskurs mera svenskundervisning i alla gymnasier. Det hade betytt att varenda en elev i alla finska gymnasier skulle studera 38 lektioner mera svenska än idag och då. Priset för detta erbjudande var precis samma ändring i studentexamen som regeringen nu föreslår.

Vad hände? Jag blev tillbakavisad. Mitt anbud blev förkastat. Efter det här låter det underligt att man nu kräver tilläggstimmar i svenska språket. Det tar åtta, kanske tio år innan timfördelningen är på bordet nästa gång. Svenska folkpartiets riksdagsledamöters bekymmer om svenska språkets ställning eller prat om allmänbildningen, tycker jag är tomma ord. Jag tycker de är ett ältande utan innehåll.

Värderade talman! Sedan nästa historia, telefonsamtalet: I kärlek, krig och politik gäller ofta samma regler. En sådan regel är att tvång är ett dåligt sätt att försöka nå målet. Det uppstår situationer där det är klokast att ge efter. För mig som undervisningsminister var det en omöjlig uppgift att driva igenom min vilja gällande strukturförsöket.

En vacker dag fick jag ett samtal från statsministerns kansli och budskapet var klart och enkelt. Jag får inte komma med förslaget till regeringen. Riksdagsledamot Ulla-Maj Wideroos och statsministern hade kommit överens om detta.

Men hur målmedveten, segersugen, envis eller rask i tagen man än är är det inför det omöjliga bäst att antingen ändra plan, byta taktik eller till och med byta mål. Målet med frivillighet i studentexamen gällande det andra inhemska språket kvarstod, men plan och taktik byttes. Strukturförsöket utökades till 28 nya gymnasier.

I krig och politik behövs det starka ledare. På regeringsnivå betyder det en stark statsminister. Regeringen behöver en ledare, statsministern, som håller alla trådar i sina händer. Jag klagar inte över detta.

Idag kan man kort konstatera att det som var möjligt för riksdagsledamot Wideroos var en omöjlig uppgift för minister Wideroos.

Herr talman! Nu idag har vi här i riksdagen ett bra lagförslag, men klämmen med nio punkter om hur man i fortsättningen skall ta hand om svenska språket är inget vidare. Man skulle nästan säga att det är ett papper av intet värde, till exempel. Man lovar att vart sjätte år utreda vilka ämnen abiturienterna har valt. Nu har man gjort det vartenda år.

När timfördelningen nästa gång är på bordet efter åtta, nio eller tio år, lovar regeringen, att man skall diskutera, skall man möjligen öka timmarna i svenska. Det är ju självklart att när timfördelningen är på bordet, då diskuterar man om allt. Man diskuterar om matematik, som man har gjort idag här i riksdagen, man diskuterar om engelska, som vi har diskuterat idag, historia osv.

Men det fattas ett gott förslag som studentexamensnämndens ordförande Aatos Lahtinen lade i mars förra året. Om man riktigt vill motivera studenterna att studera svenska och till och med skriva det i studentexamen, skall man analysera vidare på Lahtinens förslag. Han gav en utredning om hur provet i det andra inhemska språket i studentexamen är lämpligt som ersättande språkprov när kravet är språkexamen för statsförvaltningen, precis vad riksdagsledamöterna Aulis Ranta-Muotio och Saara Karhu frågade om. Det där har man utrett.

Han redogjorde också för möjligheten att utveckla studentexamen så att man i den tar in en del som mäter den muntliga förmågan. Hans förslag, vad hände med dem? Hans förslag blev överkörda, till exempel Svenska Finlands folktings ordförande Henrik Lax körde över förslagen.

Jag tycker att det är synd att allt som man har försökt har blivit överkört. Men nu, nu har vi ett bra lagförslag här idag.

Pehr Löv /r:

Värderade herr talman, arvoisa herra puhemies! Mycket har sagts om den nu aktuella ändringen av gymnasielagen. Debatt och diskussioner har förts i såväl etermedia som i tryckta medier både på finska och svenska. Jag vill inte här gå in på att analysera nyttan av att i Finland oberoende av sitt eget modersmål behärska det andra inhemska språket, trots att själva debatten de senaste veckorna handlat om just det andra inhemska språkets vara eller icke vara.

Debatten kunde ha handlat om gymnasiets roll i det finländska utbildningssystemet, men undervisningsministeriet valde redan från det första pressmeddelandet att göra frågan till en språkdebatt. Nu är det upp till varje politiker och beslutsfattare att för sig själv definiera nyttan med tvåspråkigheten i Finland.

Det som förvånar i alla fall mig mest i regeringens förslag är det att man väljer att urvattna studentexamen i och med den utvidgade frivilligheten. Jag frågar mig, varför? Jag för min del tvivlar på att stor frivillighet sporrar till aktivare studier. Ett allmänbildande gymnasium med tillräckligt många obligatoriska ämnen behövs i detta skede av livet. Det är alltför lätt att välja den bekväma vägen. Ett sätt att höja allmänbildningen och samtidigt understryka studentexamens roll skulle vara att öka antalet obligatoriska ämnen i studentexamen till fem stycken.

Puhemies! Viime viikkojen aikana on keskusteltu paljon ja kiivaasti lukiolain muuttamisesta. On keskusteltu radiossa, tv:ssä ja lehdissä molemmilla kielillä, suomeksi ja ruotsiksi. En halua tässä ja nyt analysoida kielitaidon merkitystä Suomessa, vaikka keskustelunaiheena on ollut juuri toisen kotimaisen kielen asema ylioppilaskirjoituksissa. Keskustelunaihe olisi voinut olla lukion asema ja rooli Suomen koulutusjärjestelmässä, mutta opetusministeriö teki asiasta jo ensimmäisen lehdistötiedotteen yhteydessä kielikysymyksen. Nyt on jokaisen poliitikon ja päättäjän aika määrittää itselleen, mikä hyöty on kielitaidosta Suomessa.

Minulle yllättävin seikka hallituksen esityksessä on kuitenkin se, että nyt halutaan vesittää ylioppilastutkintoa vapaaehtoisuudella. Kysynkin: Miksi? Epäilen itse kovasti, että laaja vapaaehtoisuus kannustaisi aktiivisiin opintoihin. Hyvän yleissivistyksen antavalle lukiolle riittävine pakollisine kursseineen on tarvetta tuossa elämänvaiheessa. Helpon tien valitsemista ei saa tehdä liian helpoksi. Viisi pakollista ainetta ylioppilaskirjoituksissa takaisi hyvän yleissivistyksen ja korostaisi ylioppilastutkinnon merkitystä. Ruotsalainen kansanpuolue on mallissaan esittänyt viittä ainetta. Malli turvaisi ylioppilastutkinnon yleissivistävää luonnetta ja antaisi lukiolaisille samat mahdollisuudet myös tutkinnon jälkeen.

Muut puolueet ovat tyrmänneet ehdotuksen. Vastustajat väittävät, että ylioppilastutkinto olisi tässä muodossa liian vaikea. Malli vaikeuttaisi täten myös tavoitetta, jonka mukaan suurimmalla osalla suomalaisista olisi tulevaisuudessa korkeakoulututkinto. Ketkä hoitavat silloin ammattiosaajien tehtävät? Meillä on jo tänä päivänä pulaa ammatti-ihmisistä. Vahvistamalla peruskoulun opinto-ohjausta ja nostamalla esiin ammattielämän kaikki vaihtoehdot voidaan vahvistaa niiden oppilaiden asemaa, joilla olisi suurimmat vaikeudet läpäistä laaja ylioppilastutkinto. Sekä kokemus että tutkimus osoittavat, että erityisesti teini-ikäisillä pojilla ei aina ole tarpeeksi kypsyyttä ottaa vapaaehtoisuuden tuomaa vastuuta ja täten valita oikeanlaiset opiskelut lukiossa. Nämä nuoret miehet saavat myöhemmin elämässään ehkä katua päätöstään, kun he toteavat, että ovat tehneet liian kapean päätöksen.

Akateemisista perheistä tulevilla oppilailla eli sellaisista, missä ainakin toisella vanhemmista on korkeakoulututkinto, on paremmat mahdollisuudet harkita vaihtoehtojaan ja valintojensa seuraamuksia. Oppilailla on täten taustojensa takia erilaiset mahdollisuudet, ja tämä vielä vahvistaa uuden luokkayhteiskunnan syntyä, mitä opetusministeri tuskin on tarkoittanut. Olisi mielenkiintoista tietää, onko valmistelussa ajateltu tätä seikkaa. Luulen, että ministereistä useatkin ovat ymmärtäneet, että tämä ei ole viisasta, mutta sittemmin taipuneet kentältä tulevan poliittisen painostuksen alla. Toivon, että te muutkin salissa olevat vielä kevään aikana mietitte, millaista lukiota ja millaisia opintoja tulevaisuudessa haluamme, yleissivistävää vai ei.

Talman! Elever från familjer med en akademisk erfarenhet, det vill säga där föräldrarna har högskoleutbildning, har en bättre möjlighet att tänka igenom sina valmöjligheter och konsekvenserna av dem. Detta faktum försätter eleverna i olika situationer beroende på bakgrund och förstärker därmed uppkomsten av ett nytt klasssamhälle, något som undervisningsministern knappast avsett. Det skulle vara intressant att veta huruvida man överhuvudtaget tänkt på detta i samband med beredningen. Jag tror att många ministrar insett att det inte är klokt, men även de har böjt sig inför det politiska trycket från fältet.

Jag hoppas att ni övriga i salen under den kommande våren funderar över morgondagens gymnasium och vilken struktur vi vill ha på såväl gymnasiestudierna som de fortsatta studierna i framtiden. Skall vi ha ett allmänbildande gymnasium eller inte?

Opetusministeri  Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Rkp:n esittämä viiden pakollisen aineen malli oli käytössä vuosina 1919—46. Tuolloin reputtaneiden määrä pahimmillaan hipoi 20:tä prosenttia. Jos toisimme nykylukioon viiden pakollisen aineen mallin, reputtaneiden määrä kasvaisi huimasti. Nythän on niin, että jos näistä pakollisista aineista yhdenkin reputtaa, niin lakkia ei silloin saa, reputtaa koko tutkinnon, jos sen sijaan vapaaehtoisista aineista reputtaa jonkun, saa lakin ja voi myöhemmin sitten petrata tuloksia.

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaanhan on koko hallitus sitoutunut, ja näiden tavoitteiden mukaista on myös lisätä ammatillista väylää tulevien lukion suorittamista. Tällä hetkellä 80 prosenttia ammatillisen tutkinnon kautta tulleista kirjoittaa ylioppilaskokeessa neljä pakollista ainetta eikä enempää. Sen sijaan päivälukioon peruskoulusta suoraan tulevien osalta viiden kuuden aineen kirjoittaminen on sääntö, hyvin yleistä. Viiden pakollisen aineen järjestelmä myös pitää sisällään edelleen tämä kielipainotteisuuden eli ei toisi siinä suhteessa mitään helpotusta.

Jo tällä hetkellä lukio-opiskeluaika on venynyt sillä tavalla, että 18 prosenttia suorittaa sen neljässä vuodessa. Tavoitteenahan on tietysti, että se suoritettaisiin kolmessa vuodessa, joten tämä viiden aineen malli sotisi myös tätä tavoitetta vastaan. Asiantuntijatahot hyvin laajasti vastustivat viiden aineen mallia, muun muassa lukioiden rehtorit olivat hyvin laajalti sitä vastaan. Ruotsinkielisten lukioiden rehtoreista 84 prosenttia vastusti sitä, ja asiantuntijatahot toivat esille nämä samat perustelut ja kriteerit, joita tässä esitin.

Maija Rask /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun ed. Löv totesi puheessaan, että tästä asiasta nyt muiden toimesta tehtiin kielikysymys, niin minun mielestäni se on kyllä väärä syytös. Ajattelen sitä asiaa, jonka kerroin äskeisessä puheessani, että ministeri Enestamille ei silloin kelvannut 38 lisäruotsintuntia kaikille opiskelijoille. Se ei kelvannut, koska hän halusi säilyttää tämän statuksen kielessä, siis kielikysymyksenä. Minun mielestäni ei voi sanoa, että ollaan kovin huolissaan ruotsin kielen opetuksesta, jos eivät kelvanneet lisätunnit.

Eva Biaudet /r:

Ärade talman! En framgångsrik framtidsstrategi för Finland innehåller utan tvivel satsningar på ett högt och brett kunnande. Utomlands upphör man inte att förvåna sig över Pisa-undersökningens resultat som påvisat att vi har ett skolsystem som ger resultat där en hög kunskapsnivå existerar utan stora skillnader emellan barnen. Det amerikanska skolsystemet erbjuder om inte ett motsatt, så åtminstone ett annat koncept där högt kunnande nog skapas men endast för en del. Kanske är det just här den nordiska människosynen visar sin bästa sida. Vi anser att det är möjligt att skolan skall erbjuda en hög kunskapsnivå utan att majoriteten faller av kälken.

Puhemies! Suomen tulevaisuusstrategiassa laaja ja korkeatasoinen osaaminen on kiistaton menestystekijä. Ulkomailla hämmästellään jatkuvasti, miten pienen maan on mahdollista ylläpitää koulujärjestelmää, jossa korkea osaaminen yhdistyy tasaiseen osaamisen laatuun. Jollei vastakohdan niin ainakin toisenlaisen esimerkin tarjoaa amerikkalainen koulujärjestelmä, joka tuottaa kyllä korkeaa osaamista mutta harvemmille. Mielestäni tässä ilmentyy pohjoismaisen ihmiskäsityksen paras ydin. On mahdollista ylläpitää korkeaa tasoa pudottamatta enemmistöä kelkasta. Oppiminen on mahdollisuus sosiaaliseen liikkuvuuteen, ja koulujärjestelmän tulisi turvata jokaiselle lapselle hyvät eväät rakentaa osaamistaan mahdollisimman vakaalle pohjalle.

Ylioppilaskirjoitukset ovat kypsyyskokeen lisäksi yleissivistyksen eräs mittari. Se toimii myös kannustuksena sekä oppilaille että opettajille ja antaa vertailukohteen eri oppilaitosten opetuksen tuloksista. Oppimisen ja yleissivistyksen tasomittarina se kuitenkin toimii sitä paremmin, mitä laajemmin se arvioi osaamista. Käytäntö on osoittanut, että kirjoitusten taso ei ole liian vaativa, joten ilmeistä tarvetta alentaa oppimisen tasoa ei pitäisi olla, päinvastoin. Tähän asti olemmekin halunneet korostaa äidinkielen ja toisen kotimaisen kielen erityisasemaa meidän yleissivistyksessämme. Jotain on ehkä muuttunut.

Rakennekokeilun huolestuttavin tulos on mielestäni kuitenkin se, että se ei kannusta laajaan osaamiseen vaan mahdollistaa riman alittamisen matalalta, jos oppilas niin valitsee. Sen lisäksi, että nuori ihminen lyhytnäköisesti ehkä karsii omia ammatinvalintamahdollisuuksiaan, kapea ylioppilaskoe menettää merkityksensä yleissivistyksen osoittajana. Voi hyvällä syyllä kysyä, miten sellainen oppilas pärjää kilpailussa muiden, laajemman kokeen suorittaneiden kanssa tai ammattikoulututkinnon ja samanlaisen ylioppilaskokeen suorittaneen kanssa. Vastaus on: huonosti.

Tasa-arvon kannalta koe osoittaa myös huolestuttavia piirteitä. Vaikka voi, niin kuin ministeri tietysti koettaa, tulkita myönteisesti niin kauan kuin suuri osa kuitenkin valitsee viisi tai kuusi ainetta, trendi valita mahdollisimman vähän on kuitenkin kasvava. Mielestäni on huono todistus valinnanvapauden autuudesta, kun melkein neljäsosa pojista valitsee vapaasti pois ruotsin kielen kokeen. Kuka uskoo, että nämä pojat tästä huolimatta pänttäävät ruotsia ja osaavat sitä yhtä hyvin kokeesta riippumatta, ja kuka uskoo, että he oppivat jotain muuta kieltä paremmin tästä syystä? Huono trendi on myös se, että matikka on poisvalinnan kohteena ja että alueelliset erot ovat suuret. Onko meillä todellakin varaa eriarvoistaa oppiminen tulevaisuuden muuttuvien olosuhteiden maailmassa, ja onko meillä kansakuntana varaa osata vähemmän ruotsia tai vähemmän matikkaa tai vähemmän mitään?

Jos talous- ja elinkeinoelämän kehitystä voisi arvioida eteenpäin katsomalla viime vuosien kehitystä, suhteemme Ruotsiin ovat keskeiset. Suomalaisten yritysten lukumäärä Ruotsissa on kasvanut räjähdysmäisesti. Vuonna 2000 suomalaisten yritysten lukumäärä Ruotsissa oli runsaat 450, kun niitä tänään on yli 700. Pohjoismaissa tapahtuvista taloustranstaktioista yli kolmannes on meidän ja läntisen naapurimme välisiä, ja uutiset kertovat kielitaidon välttämättömyydestä, kun yrityksissä opiskellaan enemmän ruotsia kuin koskaan.

Myös meille olisi hyödyllistä, että Ruotsissa oivallettaisiin käyttää hyväksi 300 000 ruotsinsuomalaisen yhteyksiä Suomeen, että heidän kielitaitonsa säilymistä tuetaan. Jos Ruotsissa niin halutaan, voidaan myös tämän väestön avulla turvata siellä pitkään asuneelle ja työtä tehneelle vanhenevalle suomalaisväestölle välttämättömiä terveyspalveluja omalla kielellä. Kysymys on järjestelyistä ja tahdosta. Vaikka mielestämme lähtökohdat ovat meillä ja heillä erilaiset, niin on pakko sanoa, että Suomen myönteinen politiikka elävän kaksikielisyyden puolesta on tuottanut myönteistä vastakaikua Ruotsissa asuvien suomenkielisten asemaa ajatellen.

Det kunde således vara nyttigt även för oss ifall man i Sverige bättre förstod att använda sig av sverigefinländarnas språkkunskaper och kontaktytor hit. Om svenskarna så vill kunde de med hjälp av denna befolkning även trygga den service som behövs för en åldrande, till modersmålet finsktalande befolkning som arbetat och levt i decennier i Sverige. Det handlar ju främst om att organisera. Och trots att våra utgångspunkter i Sverige och Finland är väldigt olika, så måste man säga att den positiva politiken i Finland för en levande tvåspråkighet även gett positiv genklang för sverigefinnarnas behov i Sverige.

Arvoisa puhemies! Lopuksi on ehkä hyvä muistuttaa toisiamme siitä, että elintila, kulttuuri, kotimaa ja arjen pärjääminen edellyttävät samoja asioita jokaisen elämässä riippumatta kielestä tai siitä, miten suureen kieliryhmään kuuluu. 6 prosentin väestö ei koostu 6 prosentin ihmisistä. Äidinkieli on elimellinen osa ihmistä. Kieli on kommunikaation väline, mutta oma kieli on myös enemmän. Osa ihmisen psyykestä toimii pelkästään omalla kielellä. Minun Suomeni on kahden kielen maa ja kahden äidinkielen maa. Yhä useammalla meistä on itsellämme jopa kaksi äidinkieltä. Tämän säilyttäminen edellyttää kuitenkin, että se enemmistön mielestä on myös arvokas asia.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä 47 ehdotetaan siis pakkoruotsin poistoa ylioppilaskirjoituksista. Tämähän perustuu rakennekokeiluun, joka on kestänyt pitkän aikaa, ja asia on kerran aikaisemmin ollut tyrkyllä ratkaisua varten eduskunnassa ja tuli nyt uudestaan. Siinä mielessä ymmärrän, että tätä asiaa käsitellään näin. Tätä voisi tietysti sanoa myöskin kielipoliittiseksi ratkaisuksi. Itse asiassa näen, että tässä ei mistään muusta ole kysymyskään kuin kielipoliittisesta ratkaisusta, mutta en puutu siihenkään sen syvemmin. Tätä taustaa vastaan ymmärrän varsin hyvin, että ed. Löv sanoi täällä, että tämä on kielikysymys. Se on itse asiassa helppo perustella myöskin näinpäin.

Ajattelin vaan johtuen monista omista perhetaustoistani, että vähän tarkastelisin tätä kielitaidon näkökulmasta yleensä, miten se ehkä heijastuu eri asioihin meillä Suomessa. Joka tapauksessa kielitaitohan merkitsee ihmiselle aina lisäarvoa. On aina hyvä osata jotain uutta kieltä, vierasta kieltä, ja osata sitä kunnolla. Kaikki me kouluja käyneet ihmiset tiedämme, että ei suinkaan riitä, että on saanut ylioppilastutkinnossa arvosanan. Kyllä kieltä pitää ihan eri lailla harrastaa, jos sen kanssa meinaa suullisesti pärjätä ja kansainvälisillä markkinoilla puolustaa omaa asiaansa, niin kuin on tarkoitus.

Ensinnäkin sana "pakko" on aivan omituinen tässä yhteydessä. Minä en tiedä, kuka sen sinne alun perin on laittanut. Kukaan ei tänään täällä ole kertonut. Joku voisi kyllä minulle kertoa. Kun vähän laajemmin ajattelee, niin kaikkihan tässä maailmassa on pakkoa. Koko koulu on pakkoa. Pakko sinne on mennä, laki velvoittaa meitä. Meillä on oppivelvollisuus, ja sitten rajataan aina opetusta, ja jokainen painottaa sitä aivan omalla tavallaan, mutta pyydän nyt teitä vähän ajattelemaan liberaalisti ja yleisesti tätä pakkoasiaa, mitä siitä seuraa.

Tässä hallituksen esityksessä itse asiassa on aika paljon pakkoa: ylioppilastutkinto, yksi pakollinen aine eli äidinkieli, kolme muuta pakollista ainetta. Siitä välistä sitten, kun kaikki on pakkoa, halutaankin sitten yksi aine pois, joka ei olekaan enää pakkoa. Kyllä tässä vähän väärällä ratsulla ratsastetaan, kun tätä asiaa näinpäin mietitään. Itse asiassa kaikenhan koulussa pitäisi olla pakkoa tai velvoitteellista.

Joku täällä sanoi amerikkalaisista, USA:laisista, että he eivät osaa vieraita kieliä. Se pitää paikkansa, ja yksi syy on tietenkin se, että se on hyvin iso maa ja heillä on valtakieli siellä käytössä. Mutta yksi syy on aivan varmasti myöskin se, että siinä maassa on tasan kaksi asiaa, jotka ovat pakkoa heidän ylioppilaskirjoituksia vastaavissa kokeissaan. Ja mitkä ne ovat? Ne ovat heidän oma äidinkielensä ja historiansa. Mikään muu ei ole pakollista. Sen seurauksena siinä maassa ei osata ranskaa eikä saksaa eikä espanjaa mitenkään erityisen paljon.

Miten sitten meillä? Halutaan mennä siis tämmöiseen suuntaan, jossa ei velvoiteta. Opettajista ei täältä puhujakorokkeelta juuri kukaan ole selkeästi sanonut, että opiskelija vasta pakolla oppii kunnolla asioita. Muistan Kuopion yliopistosta erään lukukauden avauspuheen, jossa ylioppilaskunnan puheenjohtaja ilmoitti, että kaikki muut asiat nuoressa, viisi vuotta vanhassa, yliopistossa olivat erittäin hyvin, mutta heille oli tullut sinne yksi erittäin ikävä asia, joka oli tentit, joita ei tarvita ollenkaan, vaan kyllä me opimme nämä asiat, kunhan nuo vanhanaikaiset hapatustentit, jotka olivat Helsingin yliopistosta tulleet sinne, karsittaisiin kokonaan pois. Tämähän on täällä takana. Kyllä me kaikki tämän tiedämme.

Ja kielitaito — miten monimutkainen kokonaisuus se kaikkinensa muutenkin on! Mihin se pohjautuu? Kukaan ei ole puolustanut täällä latinaa missään vaiheessa. Minä olen itse sitä onneksi lukenut kolme vuotta, ja olen erittäin iloinen ja ylpeä siitä. Se on kaikkien kielien pohja. Se ei ole ollut missään vaiheessa pakollista Suomessa — en minä sitä tarkoitakaan näin — se on ollut pelkästään vapaaehtoista, ja niin taitaa olla pari koulua koko Suomessa, joissa enää on mahdollista opiskella latinan kieltä, joka helpottaa huomattavasti englantia, ranskaa ja muita vastaavia aineita.

Tässä ajattelussa ei voi päätyä loogisesti muuhun kuin siihen, että jos meidän toista kotimaista kieltämme, on se sitten ruotsi tai suomi, ei meidän koululaitoksemme ja siellä tarmokkaat opettajat laita pakolliseksi, niin hirvittävän monet opiskelijat luistelevat näistä asioista, suorittavat minimin ja katuvat sitä myöhemmin, niin kuin oliko se nyt ed. Biaudet sanoi täällä tai ed. Löv, jompikumpi. Olen ihan samaa mieltä tästä. Luokattomassa lukiossa annetaan paljon mahdollisuuksia opiskelijoille, ja kyllä sen ikäisistä nuorista me jokainen tiedämme, joilla on ollut murrosikäisiä nuoria, millä kriteereillä päätökset tehdään. Ei niitä ainakaan elämänkokemuksella tehdä. Se on aivan selvä asia, puhumattakaan että ymmärrettäisiin, minkälaiseen työelämään joudutaan ja miten siellä aikanaan pärjätään.

Tämä henki siis tässä lain keskustelussa vaan on väärä. Minä poliitikkona ymmärrän, että me olemme nyt tämmöisessä päätöstilanteessa, mutta niin kuin keskustelupuheenvuorossani sanoin, olen todella huolissani tämän maan yleisestä kielitaidosta, sen verran paljon olen maailmalla kiertänyt, niin kuin moni teistäkin. Hyvin harvoin on semmoinen tilanne, jossa on sujuvasti kyseisen maan kieltä puhuvia useita suomalaisia samassa kokouksessa. Useimmiten se, ikävä kyllä, on päinvastoin.

EU:ssa kilpailu on todella kova kielien alueella. Minulla on omasta suvustani hyvä esimerkki nuoresta miehestä, lähes 40-vuotiaasta, joka osaa viittä kieltä sujuvasti — hänellä on todistukset niistä — suomen ja ruotsin lisäksi. Hän ei millään tahtonut löytää vakituista työpaikkaa EU:sta, mutta se onkin kova paikka kilpailla. Se ei ole mikään härmä, jossa pärjätään vaan suomen kielellä ja ehkä osittain Stadin slangilla.

En voi kuin näinpäin ajatella tätä. Kielitaidosta seuraa tietenkin koko meidän kansainvälinen kilpailukykymme. Isäni, joka oli englannin kielen professori, sanoi jo 50-luvulla, että tähän maahan on erittäin helppo ostaa tavaraa, koska siinä ei edes vieraita kieliä tarvitse osata, mutta myypäs, poika, sitä tavaraa ulkomaille, se on ihan eri juttu. Siinä tarvitset kielitaitoa. Jos myyt tästä maasta Ruotsiin jotain, niin varmasti on helpompi avata kaupan hanat, jos osaa ruotsia sujuvasti, kuin jos ei sitä kenties osaa juuri ollenkaan ja muistaa, että minä en halunnut sitä pakkoruotsia ainakaan millään lailla omaksua. Tämä on minun asenteeni noin yleisesti koko tähän asiaan.

Kulttuuripuolesta sanoisin vielä muutaman sanan, koska Espoon nimistönsuunnittelija kirjoitti erittäin hyvän artikkelin eilisissä Helsingin Sanomissa siitä, miten ruotsin kieli antaa kulttuuritaustaa meille kaikille suomalaisille. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Se ei ole minkäänlaista kielipolitiikkaa, vaan se on meidän sivistystämme, historiaa, maantiedettä, paikallista kulttuuria. Meillä on paljon asiakirjoja, karttoja, paikannimiä, koko Suomen rannikkoalue täynnä tätä samaa kulttuuria, ja me oikein halukkaasti täällä itse asiassa vedämme maata pois jalkojen alta, että niitä asioita ei pitäisi ymmärtää.

Suomen kielen sanoista — eikö ole hassua — muun muassa seuraavat tulevat ruotsin kielestä: ammatti, hattu, housut, hunaja, kampa, katu, kaupunki, kinkerit, kirkkoherra, lauantai, maanantai, mummo, rehellinen, sakset, siika, silli, sunnuntai, tiistai, torstai, tunti, tuoli jne. Nämä ovat tämän saman Marja Viljamaa-Laakson kirjoituksesta. Muutamista olisin rohjennut sanoa, että ne ovat ruotsinkielisiä alkujaan. Muut tuntuivat täysin suomenkielisiltä.

Tässä mielessä, arvoisa puhemies, olen kyllä ihmeissäni, että eduskunta ja ministeriö tähän näin paljon aikaa tuhlaavat. Kun kuuntelin opetusministeri Haataisen puheenvuoroa, jäin vähän miettimään, ministeri, sitä, kun sanoitte, että pyrkimys on ollut vähentää kielipainotteisuutta, siis jonkun kustannuksella. Mutta tähän omaan puheeseeni viitaten näen kyllä, että kielipainotteisuutta Suomessa ei pitäisi vähentää. Kyllä sitä pitäisi tietysti lisätä ja tukea. Jos pyritään vain aineiden väliseen tasa-arvoon, niin on siinä joku hyvä asiakin mukana, mutta silloin kielellisesti me menetämme jotain. Näin pienenä maana kaukana Pohjolassa meillä ei ole mahdollisuutta nyt menettää kielitaitoa kovin paljon. Omaehtoisista valinnoista sanoin jo. Te sanoitte myöskin niin, että yleissivistävä koulutus on edelleen kattava lukiossa, vaikka ruotsin kielen asema näin muuttuukin. Eikö yleissivistävän koulutuksen pitäisi olla entistä parempi, jos tämmöinen muutos tehdään? Kyllä kai sen niin pitäisi mennä eikä päinvastaiseen suuntaan.

Tämmöisiä ajatuksia, arvoisa puhemies, halusin tähän keskusteluun tuoda mukaan.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa puhemies! Minusta tämä keskustelu ei ole ruotsinkieliset vastaan me muut vaan yleissivistys sellaisena kuin me sen Suomessa olemme jo ainakin viimeiset 50, lähes 100 vuotta nähneet vastaan helpoimman tien valintatalo. Itse haluaisin olla sen perinteisen, mutta hyväksi osoittautuneen käsityksen suomalaisesta yleissivistyksestä puolella. Mielestäni hyväksi osoittautunut suomalainen yleissivistys kunnioittaa ja kattaa sen, että meillä on kaksi virallista kieltä ja niillä on ollut ja on jatkossakin poikkeuksellisen suuri merkitys tälle maalle. Tästäkin näkökulmasta, mutta myös ihan juristina, arvoisa puhemies, toivoisin myös, että vielä jossain toisessakin yhteydessä pohdittaisiin, onko sopivaa meidän kaikkien mielestä eduskunnan salissa käyttää semmoista kieltä, kuin mitä ed. Elo kuullakseni sanoi, viittasi suomalaisiin poissulkien ruotsinkieliset suomalaiset. Pidän sitä osaa käydystä keskustelusta ennenkuulumattomana, jos kuulin oikein. Mutta sitten yleissivistävyyteen.

Lukio on yleissivistävä. Niin sanoi myös ministeri. Mielestäni lukion pitäisi olla myös selvästi akateemisiin opintoihin tähtäävä. Ei ole tarkoitus, että kaikki ikäluokasta käyvät lukion, vaikka on tarkoitus tietysti, että kaikki suomalaiset nuoret saavat hyvän koulutuksen, lahjakkuuksiaan ja taipumuksiaan vastaavan hyvän koulutuksen. Mutta lukio on tarkoitettu niille nuorille, jotka haluavat yleissivistävän, akateemisiin opintoihin valmistavan tutkinnon. Silloin mielestäni on päivänselvää, että meillä on oikeus vaatia, suorastaan velvollisuuskin vaatia näiltä nuorilta työntekoa, ponnistelua, myös semmoisten asioiden oppimista, jotka eivät ole heidän vahvin puolensa.

Aivan kuten jo debatissa sanoin, mielestäni meidän pitäisi jatkossa vaatia kaikilta jommankumman matematiikan kirjoittamista, vähintään lyhyttä matematiikkaa. Aivan samalla tavalla kyllä koko siltä joukolta nuoria suomalaisia tai Suomessa asuvia ihmisiä, jotka menevät lukioon, on oikeus vaatia ponnisteluja sen eteen, että he osaavat molemmat Suomen viralliset kielet edes sillä tasolla, mikä ylioppilaskirjoituksissa vaaditaan. Mielestäni on jokseenkin ristiriitaista ja suorastaan hiukan manipulatiivista korostaa, että ruotsia on jatkossakin pakko opiskella, jos sitten sitä ei ole kuitenkaan pakko kirjoittaa, koska samalla annettaisiin ymmärtää, niin kuin se kirjoittaminen olisi tähän mennessä ollut jotenkin poikkeuksellisen suuria ponnistuksia vaativaa. Hyväksyttävästi ruotsin, ruotsinkielisille suomen, kirjoittaminen ei totta vie ole ollut kenellekään kohtuuton vaatimus, jos on ollut tarkoitus hankkia yleissivistävä, akateemisiin opintoihin tähtäävä perustutkinto. Siinäkin mielessä mielestäni on harhaanjohtavaa puhua samaan aikaan, että kuitenkin on tarkoitus jatkossakin opettaa ja opiskella ruotsia, vaikka sitä ei tarvitse kirjoittaa.

Suomi on ollut viime aikoina Euroopan laajentumisen kynnyksellä, joka onneksi nyt näyttää olevan ihan varma ja josta vappuna pääsemme jo nauttimaan, erittäin aktiivinen muiden nykyisten EU-maiden kanssa neuvomaan ja vaatimaan tulevilta EU-jäsenmailta, meidän toisilta tärkeiltä naapureiltamme, Itämeren eteläpuolelta, Baltian mailta, kielikulttuurijoukkojen rinnakkaiseloa ja toinen toistensa ymmärtämistä. Me olemme olleet muiden Pohjoismaiden kanssa keskeisenä vaatimassa sitä, että Baltian maiden on tultava toimeen venäjänkielisen vähemmistönsä kanssa ja löydettävä ihmisoikeussopimuksen ja sivistyksen vaatima taso kahden eri kieliryhmän tulla keskenään toimeen. Siinä keskustelussa me olemme ylpeästi esitelleet, kuinka näinkin pieni kansa on käyttänyt voimavarojaan hyvin suurella konsensuksella siihen, että opetellaan ristiin toinen toistemme kieli.

Meillä on ollut maailmalla ehkä eniten todella aihetta olla ylpeitä tästä hienosta, aidosta, joskin jossain määrin varmaan pakoksi koetusta traditiosta syntyneestä kiistattomasta tavasta elää rikkaassa, yhteiskunnaltaan rauhallisessa yhteiskunnassa, jossa on kuitenkin kaksi kieltä, jotka eivät muistuta toinen toisiaan kielellisesti kovinkaan paljon. Tästä kaikesta niin sanottu pakkokielen opiskelu on pieni hinta; se takapuolen kuluttaminen ja pään vähän vaivaaminen on pieni hinta siitä hienosta kulttuurista ja yhteiselosta, joka Suomessa on tähän asti ollut ja jonka pitäisi olla meidän vientituotteemme maailmalle niin Baltian maihin kuin moneen muuhun vielä vaikeampaan olosuhteeseen. Sen takia en kerta kaikkiaan ymmärrä, minkä takia oppineisuuden osoittaminen lahjakkaimpien nuorten osalta toisessa kotimaisessa kielessä aiotaan tehdä ei-pakolliseksi ja käytännössä siis vähentää niiden akateemiselle uralle tähtäävien nuorten joukkoa, jotka osaavat molempia kotimaisia kieliä.

Mielestäni, arvoisa puhemies, oli hyvin kuvaavaa ja toisaalta ministerille kiitokset antavaa, että hän vastauspuheenvuorossaan sanoi suoraan, että mitään syvää analyysia ei ole tehty siitä, minkä takia nuoret ovat valinneet, mitä ovat. Siinäpä se. Mitään syvää analyysia ei totta vie ole vielä tästä kokeilusta tehty. Mielestäni on aivan liian vähälle huomiolle jäänyt se tosiseikka, että ne valinnat, mitä nyt on tehty näissä kokeilukouluissa, on tehty tietoisena siitä, että kyseessä on kuitenkin toistaiseksi vain kokeilu. Se on ollut osaltaan aivan varmasti, meistä jokainen sen ymmärtää, pidäkkeenä sen suhteen, että ei ole valittu ihan mitä sattuu, koska ei ole voitu olla varmoja sen suhteen, että kokeilu ehkä sittenkin päätyy siihen vaihtoehtoon, että jatkossakin molemmat kotimaiset kielet kirjoitetaan ylioppilaskirjoituksissa, jos ylioppilaaksi mielii. Se varmasti osaltaan antaa liian ruusuisen kuvan siitä, mikä tulee olemaan jatkossa varsinkin poikien valintatilanne tosiasiassa, jos tämä hallituksen esitys, joka mielestäni on huono, tullaan täällä hyväksymään. Sen jälkeen ei ole enää sitä duubiota takaraivossa, että hetkinen, voi olla, että kuitenkin vanha hieno traditio jatkuu ja että jatkossa seuraavistakin polvista ylivoimainen enemmistö tai kaikki ovat kirjoittaneet molemmat kielet. Sen takia näen aivan selvästi, että valitettavasti varsinkin poikien kaksikielisyys tai valmius myöhemmin parantaa kielitaitoansa niin, että se on todellista kaksikielisyyttä, heikkenee tämän hallituksen esityksen myötä.

On myös mielenkiintoista, että poikien kielivaikeudet tulivat ministerin puheessa tässä yhteydessä esille. Mielestäni siihen ongelmaan täytyy löytää ratkaisu peruskoulun puolella. Ne pojat ja osa tytöistä, joilla on vakavia vaikeuksia kieliopinnoissa ja lukihäiriöitä, tarvitsevat apua aivan toisessa vaiheessa kuin siinä, kun ratkaistaan, mitä lukiossa pitää ylioppilaskirjoituksissa kirjoittaa.

Vielä siihen, mitä ruotsin tunneille tapahtuu jatkossa: Tunnit tulevat olemaan voimakkaasti kahtia jakautuneita ainakin viimeisillä kursseilla ja varsinkin pienissä lukioissa, joissa ei voida eriyttää niitä oppilaita, jotka aikovat kirjoittaa, ja niitä, jotka ovat siellä vain enempi vähempi aikaa kuluttamassa.

Ed. Hemming puhui jo arvostelusta. Minun matematiikan tajullani, onneksi silloin vielä koin, että se on osa yleissivistystä ja siinä mielessä pakkomatematiikkaa, tulee vääjäämättä käymään niin, että keskiarvosanojen todellinen vaatimustaso tulee laskemaan. Huipuilta varmaan jatkossakin tullaan vaatimaan paljon ja he myös varmasti kirjoittavat hyvin, mutta tämän hallituksen esityksen pohjalta tulee aivan varmasti tapahtumaan niin, että keskitason numeroita ruvetaan antamaan alennusmyynnillä, ja niin kuin täällä aikaisemmissa puheissakin on jo armovitosista puhuttu, uskon, että niidenkin määrä lisääntyy. Se taas omalta osaltaan muuttaa asennemaailmaa toiseen suuntaan kuin mihin minä haluan Suomen muuttuvan.

Kaksikielisyys, ja tähän lopetan, on maailmanhistoriallisesti toistaiseksi hyvin harvinainen malli. Mutta jos te kuvittelette, mitä kaikkia kriisejä me tälläkin hetkellä toisten lakien yhteydessä ja muun muassa Euroopan unionin tulevaisuuden suhteen pohdimme, on päivänselvää, että meillä on tällä hetkellä hallussamme jotain, mistä meidän pitäisi olla ylpeitä, ja vielä tietoisemmin meidän pitäisi vaatia ainakin kaikilta lahjakkailta nuorilta sen ylläpitoa sen sijaan, että nyt tahallaan vähennämme oppineisuuden osoittamisen vähimmäisvaatimuksista toisen kotimaisen kielen edes just ja just läpäisyn.

Toivon vielä vakavasti harkittavan, mitä jos sittenkin Suomessa jatkossakin lahjakkailta vaaditaan enemmän, koska heillä on siihen selvästi kykyä ja lahjoja, ja että meillä on tietoinen halu ylläpitää Suomea vähintään kaksikielisenä kulttuurina. Siltä pohjalta on aivan eri asia ottaa vastaan myös uusia suomalaisia muistakin kieliryhmistä ja kulttuuriryhmistä.

Opetusministeri  Tuula Haatainen

Arvoisa herra puhemies! Haluan muistuttaa ed. Braxia, että tähän kokeiluun ryhdyttiin jo aiempien hallitusten aikana. Niissä hallituksissa vihreä eduskuntaryhmä myös oli mukana, kun tähän kokeiluun mentiin. Kokeiluun lähdettiin sillä mielellä, että katsotaan sitten, mitkä ovat kokeilun tulokset, ja siltä pohjalta tehdään ratkaisut. Nyt ollaan niitten ratkaisujen äärellä. Kaikki tulokset osoittavat sen, että toista kotimaista kieltä, johon tämä keskustelu paljolti nyt on kilpistynyt, ei ole pois valittu niin paljon kuin ehkä aiheellisesti pelättiin. Kaikissa kokeilulukioissa vuonna 2003 kokelaista 89 prosenttia oli suorittanut toisen kotimaisen kielen. Sen sijaan matematiikan kokeen oli suorittanut 83 prosenttia. Kun ed. Brax (Puhemies koputtaa) puhui yleissivistävyydestä, niin voi vain todeta siihen sen keskustelun, mitä tässä on käyty, että yleissivistävyys on paljon muutakin. Lukio-opetuksen sisältö ei heikkene yleissivistävyyden osalta tämän uudistuksen myötä.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Toistan vain ministerin aikaisemman rehellisen sanan: Mitään syväanalyysiä näiden valintojen taustalla olevista asioista ei ole tehty. Olen täysin vakuuttunut, että tässä keskustelussa ei ole tuotu esiin mitään semmoisia syitä, miksi suomalaista yleissivistyksen vähimmäistasoa on syytä heikentää siltä osin, etteivät jatkossa enää lahjakkaat suomalaiset hallitsisi kahta meidän virallista kotimaista kieltämme.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Rakennekokeilusta on saatu yksinomaan myönteisiä kokemuksia, sanotaan hallituksen esityksessä. Se on paljon sanottu se. On myös hyvin harvinaista, että kokeiluista saadaan yksinomaan hyviä ja myönteisiä kokemuksia.

Hallituksen esitys on hyvin odotettu ja kauan kaivattu kentällä. Ensin tässä kokeilussa oli mukana 29 lukiota vuonna 95, kun tämä kolmivuotinen kokeilu alkoi. Niin oli vuoteen 2003 asti. Sen jälkeen, kun tätä jatkettiin ja laajennettiin, mukaan olisi halunnut päästä lähes jokainen Suomen lukio. 82 prosenttia lukioista olisi halunnut päästä mukaan tähän kokeiluun, mutta kuitenkin otettiin vain 57 kappaletta. Tämäkin osoittaa sen, että hallituksen esitys oli odotettu ja hyvin kaivattu.

Kokeilu on ollut nyt käytössä jo niin pitkään, että ei missään tapauksessa sitä enää voida jatkaa kokeilun nimellä, vaan jotain pysyväislaatuista on pakko tehdä ja päättää. Ongelmana tässä kokeilun aikana on ollut se, että opiskelijat lukioissa ovat olleet hyvin eriarvoisessa asemassa. Toisilla on ollut enemmän valinnanmahdollisuutta kuin toisilla. Lisäksi nykyinen ylioppilastutkintojärjestelmä on ollut liian kielipainotteinen ja luonnontieteiden osuutta halutaankin nyt korostaa. Kieliä tietenkin pitää osata, mutta niillä ei uusia innovaatioita synnytetä maahamme.

Nuoret ovat odottaneet jo pitkään rakennekokeilun vakinaistamista. Pakkoruotsi on pakkopulla, eikä motivaatio sen opiskeluun ole ollut riittävä — me voimme kaikki sen myöntää mennen tullen. Vapaaehtoisuus tässä asiassa tekee vain hyvää ruotsin kielelle asennetasolla. Sen vuoksikaan en voi ymmärtää, miksi Rkp on nostanut huolensa ruotsin kielen asemasta tässä hallituksen esityksessä. Emme pysty jakamaan Rkp:n huolta ruotsin aseman vaarantamisesta, sillä mikään ei muutu käytännössä. Päinvastoin, olemme tehneet palveluksen ruotsin kielelle. (Välihuuto) — Aivan. — Lisäksi tästä suuresta kielipainotteisuudesta ovat kärsineet ne oppilaat, jotka eivät ole kielellisesti niin lahjakkaita, ja varsinkin ne, joilla on tämä lukihäiriö, josta ministerikin kertoi. Lukihäiriöitä on viisi kertaa enemmän pojilla kuin tytöillä, ja tämä poikien asia otettiin tässä esille juuri siksi, että juuri poikien asemasta Rkp on ollut niin huolissaan. Toisaalta taas tällä autetaan niitä poikia läpäisemään ylioppilaskirjoitukset, samoin myöskin niitä, jotka tulevat muita koulutusreittejä pitkin, autetaan läpäisemään ylioppilaskirjoitukset. Oma tyttäreni totesi eräänä päivänä, että hänelle on ihan sama, onko ruotsi pakollinen vai vapaaehtoinen, hän tulee sen joka tapauksessa kirjoittamaan. Näin ajattelevat useimmat, lähes joka ikinen nuori.

Rkp on kantanut huolta siitä, että yleissivistys nyt laskee, kun ruotsin kieli ei ole pakollinen kirjoitettava aine. En ymmärrä sitä, miksi Rkp haluaa tahallaan sekoittaa nyt kirjoitukset ja kielten opiskelun keskenään. Yleissivistys ei ole sama kuin ylioppilaskirjoitukset. Ylioppilastutkintoa ei saavuteta eikä ylioppilaslakkia saada päähän pelkillä ylioppilaskirjoituksilla, vaan se vaatii myös sitä, että on läpäissyt lukion hyväksytysti, saanut päättötodistuksen. Päättötodistuksen asemaa tullaan tulevaisuudessa vielä korostamaan, joten se siitä huolesta, että ruotsin kielen aseman huonontuu.

Valtioneuvoston lausuma tähän hallituksen esitykseen on pääosin hyvä. Olen iloinen siitä, että tehtiin lausuma eikä käytännössä lähdetty kompensoimaan ruotsin kielen pakollisuutta, sillä juuri viime kaudella tehtiin tuntijakopäätökset. Ne olivat erittäin vaikeat, kaikki aineet riitelivät keskenään, kuinka monta tuntia mitäkin ainetta opiskellaan. On aivan mahdoton ajatus nyt tällä hetkellä repiä sitä auki. Jos taas olisi haluttu lisätä opiskelijoiden tai oppilaiden kokonaistuntimäärää, niin se taas puolestaan olisi vaatinut lisäresursseja koulutukseen hallituksen taholta. Olen nyt ymmärtänyt, että kuitenkaan näitä kehyksiä ei haluta kovastikaan enää laajentaa, eli sekin oli niin kuin umpikuja. Lisäksi uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön ihan näinä aikoina, joten nekin olisivat menneet uusiksi. Siitä kompensoimisesta ei olisi tullut tällä hetkellä yhtään mitään. Tällä hetkellä siis on tärkeätä antaa työrauha kouluille, jotta voitaisiin antaa kunnolla laadukasta opetusta.

Esitettiin myös viittä pakollista ainetta kirjoitettavaksi. Mutta kuten täällä on todettu, se olisi johtanut vain reputtaneiden määrän lisääntymiseen. 20 prosenttia, kuten ministeri Haatainen tässä kertoikin aikaisemmin, oli reputtanut silloin, kun oli nämä viisi pakollista ainetta. Nykyisin, kun ei ole enää kuin neljä pakollista, niin reputtaneiden määrä on 5 prosenttia. Haluaako Rkp lisätä reputtajien lukumäärää, kun pitäisi kuitenkin opiskeluaikojakin lyhentää kokonaisuudessaan? Se on hallituksen tavoite, ja te istutte hallituksessa.

Arvoisa puhemies! Puhemies Lipponen otti kerran esille tämän asian, että jos ruotsin kieli kirjoitettaisiin ylioppilaskirjoituksissa, niin se toisi sen kelpoisuuden virkamiestutkintoon. Sen perään on jo täällä kyseltykin. Se voisi tulevaisuudessa olla hyvä ajatuskin, kunhan nyt tätä nykyistä kielenopetusta vielä vähän kehitellään. Tällä hetkellähän tavallaan hukataan resursseja, koska ensin opiskellaan sitä ruotsin kieltä siellä lukion puolella ja sen jälkeen pitää uudestaan taas tehdä tutkinto tästä aiheesta. Se on sitten tulevaisuutta.

Mutta, arvoisa puhemies, sitä ihmettelen, mitä valtioneuvoston lausumassa tekee toteamus virkamiesten kielilisäasiasta. Virkamiesten kielilisä ei kuulu tähän ylioppilastutkintoasiaan lainkaan, ja toivoisinkin, että ministeri Haatainen voisi vähän perustella, miksi se asia otettiin tähän, varsinkin kun tämä asia ei kuulu opetusministerin tehtäväkuvaan.

Arvoisa puhemies! Pitkään aikaan tässä salissa ei ole puhuttu yhtä paljon ruotsia kuin tämän hallituksen esityksen yhteydessä. Olemme varmasti halunneet osoittaa sen, että kyllä sitä ruotsin kieltä hallitaan ilman, että se on pakko kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

Kaarina Dromberg /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pidän erittäin tärkeänä tietysti päättötodistusta ja siitä saatuja arvosanoja, mutta kyllähän totuus on se, että ylioppilastutkinto mittaa koko maan tasoa. Elikkä toisin sanoen sillä on kyllä aika lailla ohjaava vaikutus siihen, miten nämä valinnat tehdään ja mihin aineisiin keskitytään, ollaan sitten mitä mieltä hyvänsä tästä lopputuloksesta, onko ruotsi pakollinen vai ei.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa puhemies! Haluan puuttua tässä puheenvuorossani vain tähän toisen kotimaisen kielen asemaan ylioppilaskirjoituksissa. Melkeinpä tämä keskustelu on vain tämän asian ympärillä täällä käynyt.

Suomi on kaksikielinen maa, joten on aivan selvää, että molempien kotimaisten kielten tulee olla pakollisia kouluopetuksessa. Näin on nyt ja näin on tulevaisuudessakin. Tämän esityksen puitteissa ei millään tavalla puututa tähän pakollisuuteen, ja se takaa sen yleissivistyksen, että ruotsia kuitenkin kaikki koulussa opiskelevat. Lakimuutos koskee vain tätä ylioppilaskirjoitusta, ja se on oma asiansa. Mielestäni täällä on vähän sekoitettu tätä asiaa ja ylioppilaskirjoituksista on tehty vähän turhankin laaja tällainen yleissivistyskysymys.

Tämä kahdeksan vuoden kokeilu on mielestäni riittävän pitkä aika tässä asiassa. Täytyy myöntää, että olen ollut itse tähän asti sillä kannalla, että toisen kotimaisen kielen pitäisi olla pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa, mutta tämän kahdeksan vuoden kokeilun tulokset kyllä ovat muuttaneet kantaani. Tytöistä lähes kaikki, reilusti yli 90 prosenttia, kuitenkin valitsee sen toisen kotimaisen kielen ja pojistakin 80 prosenttia, neljä viidestä, eli kyllä toista kotimaista kieltä kirjoitetaan tästä eteenkinpäin, ei tässä mitään suurta huolta ole. Kun nämä asiantuntijalausunnotkin, mitkä tähän lakiesitykseen liittyy, lukioiden rehtorien enemmistö, yliopistojen rehtorien enemmistö, Lukiolaisten Liitto, jopa Suomen Kuntaliitto ja monet muut tahot, ovat tätä kannattaneet, mielestäni kokeilusta on nyt tehtävä johtopäätökset ja edettävä tämän hallituksen esityksen mukaisesti.

Mielestäni hallituspuolue Rkp:n edustajien pelko on kyllä liioiteltu ruotsin kielen aseman muuttumisesta vain tämän ylioppilaskirjoituksen valinnaisuuden perusteella. Valtioneuvosto on kirjannut näitä lausumia tämän päätöksen liitteeksi. Mielestäni voitaisiin käytännön kielitaitoa parantaa niin, että koulujen välillä olisi enemmän vuorovaikutusta. Se ei tietysti onnistu joka puolella Suomea. Itse tulen sellaisesta maakunnasta, että ruotsi on äidinkielenä enemmistöllä jo naapurikunnassa, ja varsinkin niissä pitäisi olla enemmän sitä vuorovaikutusta, että opitaan tätä käytännön kieltä. Siinä olisi tehtävää ja luulen, että siihen oppilaillakin voisi olla halua, ja sitä on jotkut koulut aika menestyksellisesti jo kokeilleetkin.

Mutta se, mitä varsinaisesti halusin tässä vielä sanoa, oikeastaan tuli kyllä tuossa debatissa jo todettua, eli tämä valtionhallinnon kielitutkinto pitäisi jotenkin yhdistää toisen kotimaisen kielen ylioppilaskirjoitustutkintoon. Täällä entinen opetusministeri Rask näytti minulle, että hänen aikanaan on käynnistetty selvitys ylioppilastutkinnon toisen kotimaisen kielen kokeen soveltuvuudesta valtionhallinnon kielitutkinnon korvaavaksi kokeeksi, ja viime vuonna ilmestynyt opetusministeriön selvitys on hyvin mielenkiintoinen paperi. Tietysti ongelmaksi koetaan juuri se, että ylioppilastutkinnossa ei ole tätä suullista koetta, mutta niihin aikoihin verrattuna, kun meikäläinenkin on kirjoittanut, kun vain näitä kielioppivirheitä siellä metsästettiin ja ei ollut minkäänlaista kuullun ymmärtämistä ja muuta, niin onhan se nyt kehittynyt se ylioppilastutkintokin. Ei luulisi olevan mikään mahdoton asia nämä kaksi asiaa yhdistää.

Jos oikein ymmärsin, niin ministeri Haatainen totesi, että silloin tämä virallinen kielitutkinto nousee tavallaan liian vaikeaksi. (Välihuuto eduskunnasta) — Ymmärsin sen sitten väärin. — Joka tapauksessa oma kantani on, että kyllä paljon vaikeampi on tämä ylioppilastutkinnon suorittaminen kuin se kielikoe. Tietysti kielikokeen etuna voi olla se, että tulee vähän kerrattua kieltä ennen kuin sinne menee, mutta nämä voisi yhdistää ja se olisi varmaan monelle pojallekin kannustava tekijä, koska he tietävät, että tulevaisuudessa mahdollisesti ovat sellaisissa tehtävissä, että tarvitsevat tämän kielitutkinnon. Sen opetusministeriön selvityksen pohjalta, jossa ne ongelmat on todettu, kannattaisi sitä työtä jatkaa ja kehittää siitä kannustin tähän, että toinen kotimainen kieli yli 90-prosenttisesti kuitenkin tulevaisuudessa kirjoitetaan, vaikka se on vapaaehtoinen. Muuten mielestäni tämä lakiesitys on hyvin perusteltu.

Säde Tahvanainen /sd:

Arvoisa puhemies! Kun aikanaan kirjoitin vuonna 91 ylioppilaaksi, niin täytyy täällä ylpeänä kertoa: Kirjoitin erinomaisin arvosanoin laudaturin ruotsin kielestä, osasin puhua sitä hyvin sujuvasti, kommunikoida puhelimessa ruotsalaisten kanssa ja tietysti suomenruotsalaisten kanssa myöskin. Meillä oli periaatteena kotona sisareni kanssa, että me puhumme aina vaan ruotsia, jonka vuoksi oli todellakin sujuva ruotsin kielen taito. Tänä päivänä täytyy tunnustaa surukseni, että se kielitaito on aika lailla rapistunut niistä ajoista johtuen siitä, että en asu enää siskon kanssa, mutta myöskin siitä, että nykypäivänä arkikielen käyttö on todella vähäistä ja ne tapaamiset ja kommunikaatiohetket, joita ruotsin kielellä voisin toteuttaa, ovat tänä päivänä kyllä todellakin vähäisiä ja rajattuja siihen nähden, mitä kenties vuosikymmen sitten esimerkiksi suomalaisessa yhteiskunnassa oli.

Mistä se sitten johtuu? Se kertonee siitä globaalista kehityksestä ja eurooppalaisesta kehityksestä, joka on tapahtunut kymmenen vuoden aikana, ja siitä Internetin massakulttuurin tulemisesta, joka on tuonut esille englannin kielen massiivisen aseman ja sen merkityksen suurelle yleisölle. Se on vyörynyt meidän kaikkien koteihin. Tässä asiassa, kun menemme eteenpäin itse lukiolakiin, meillä todellakin olisi parantamisen varaa siinä, että me saisimme elävää kielikontaktia myöskin ruotsin kielen osalta myös koulun jälkeisessä elämässä ja meillä säilyisi niitä kontakteja. On hyvä, että hallitus selvittää näitä kysymyksiä.

Rakennekokeilusta ja sen vakinaistamisesta haluaisin todeta, että kannatan kokeilun vakinaistamista ja tämän lukiolain hyväksymistä. Se on edistyksellinen askel eteenpäin kohti sitä nykytilaa, jossa me elämme. Se ei saa olla taka-askel siinä, että meidän kielitaitomme rapistuu, että ainakaan tietoisesti lähdemme sitä toteuttamaan, vaan pikemminkin päinvastoin, että otamme askeleen eteenpäin sen aktiivisen kielitaidon ylläpitämisessä ja vaalimisessa, että meidän kulttuurikontaktimme todella pysyisivät myös Pohjoismaissa eläväisinä. Sitä kautta ruotsin kielen asema saataisiin turvattua.

Kun aikanaan rakennekokeilua lähdettiin toteuttamaan 95, niin sillä tietenkin varmasti silloisten ministereiden mukaan oli tietyt tavoitteet kokeilla sitä, miten tällainen valinnaisempi koe vaikuttaa yhteiskunnan kehittymiseen, lukion yleissivistävyyden osalta valintoihin jne. Tänä päivänä kun sitä arvioidaan, niin kun lähes kymmenkunta vuotta jo alkaa olla aikaa, vuosikymmen, rakennekokeilun aloittamisesta, meillä on tilanne, jossa itse kokeilua ei enää voida jatkaa, vaan on tehtävä valintoja: joko rakennekokeilu vakinaistetaan tai sitten palataan entiseen. En näe mahdollisena sitä tilannetta, että me palaisimme entiseen, kun juna meni jo melkein vuosikymmen sitten.

Viime kaudella eduskunnassa oli asia monella tapaa vireillä. Hyvää tahtoa olisi ollut viedä eteenpäin tämä esitys jo tuolloin, mutta poliittisista realiteeteista katsellen asia ei edennyt hallituksen piirissä eikä siten myöskään eduskunnassa. Tuolloin asetettiin parlamentaarinen ryhmä, joka kävi aika lailla perusteellisesti läpi ylioppilastutkintokysymystä ja pohti ylioppilastutkinnon asemaa yhteiskunnassamme. Esillä olivat viiden pakollisen aineen tutkintomallit, monet muut mallit, myöskin ruotsin kielen valinnaisuus yleisesti ottaen, ja erityisesti reaalikokeen asema, josta nyt täällä tänään ei hyvinkään paljon ole puhuttu. Tuolloin keskusteltiin hyvin voimakkaasti myöskin valiokunnan tasolla siitä, pitäisikö reaalikokeen olla nykymallin mukainen reaalikoe vai pitäisikö mennä ainereaalimalliin vai sellaiseen yhdistelmään, joka olisi ollut ehkä aikamoinen sekasikiö, lisävaatimuksia tuottava, jossa olisi ollut sekä ainereaali että yleisreaali.

Mielestäni näistä malleista ainereaalimalli on käytännössä realistisin ja järkevin toteutettava, koska se on jo nykytilaa kuvaava malli. Suurin osa ylioppilaista lukee yhden aineen joka tapauksessa, jos meinaa kirjoittaa reaalin, tai lukee korkeintaan kahta ainetta aihekokonaisuuksina, esimerkiksi historiaa ja uskontoa, yhdistäen sitten näitä aineita. Silloin voidaan jo kysyä sen reaalikokeen pohjalta, joka meillä vuosikymmenet on ollut käytössä, kuinka paljon se on mitannut sitten yleissivistävyyttä kaiken kaikkiaan aiempina vuosina. Minusta ei hyvinkään paljon, vaan nimenomaan sitä, kuinka hallitset sen oman aineen, jota olet lukenut ja johon kenties keskittynyt lukion viimeisinä vuosina yhä enemmän.

Nyt kun puhutaan ruotsin kielen valinnaisuudesta tai pakollisuudesta ylioppilastutkinnossa, niin täällä on jo tullut esille se argumentti, että kun ruotsin kieltä joka ikisen oppilaan on joka tapauksessa luettava pakollisena aineena samat kurssit, se takaa kyllä aika lailla ruotsin kielen opiskelun ja myöskin motivaation kirjoittaa se pakollisena aineena ylioppilastutkinnossa. Kyllä oppilas, joka haluaa riman alittaa, ottaa mahdollisimman vähän valinnaisaineita, kirjoittaa pakolliset, ja siihen aineryhmään tulee varmasti kuulumaan myös ruotsin kieli. Sille, jolle tämä kieli on ylivoimainen jostain syystä — onko ollut huono opetus, motivaatio tai muut tekijät aiempina vuosina peruskoulussa — tämä mahdollistaa tietenkin sen tien, että voi suorittaa ylioppilastutkinnon ilman ruotsin kieltä, samoin kuin niille, jotka todella haluavat paneutua matematiikan opiskeluun tai muihin kieliin.

Hallituksen esityksen perusteluissa — käytin jo aiemmin täällä vastauspuheenvuoron — mielenkiintoista on ollut se, että Itä- ja Pohjois-Suomessa on kirjoitettu enemmän ruotsin kieltä kuin Etelä- ja Länsi-Suomessa. Se kyllä ihmetyttää itäsuomalaisena, jos ajattelemme kielen arkikäytön kannalta, että juuri Itä-Suomessa kirjoitetaan enemmän ylioppilaaksi ruotsin kielestä. Tätä olisi ihan hyvä selvittää niin hallituksen taholta kuin valiokunnassakin, mitä tekijöitä täällä taustalla on.

Arvoisa puhemies! Tähän loppuun haluaisin tuoda esille muutamia muita ylioppilastutkintoon liittyviä kysymyksiä kuin pelkän ruotsin kielen valinnaisuuden. Se että meillä tällä hetkellä on hyvinkin erilaisia lukioita eri puolilla Suomea, on tietysti siinä mielessä huolestuttava asia, että itseasiallinen lukioiden taso on aika lailla hämärän peitossa, se mikä on se todellinen taso Ivalossa, Joensuussa, Helsingissä jne. Siihen olisi syytä kiinnittää huomiota erityisesti, kun lähdetään näitä valinnaisuusasioita eteenpäin viemään. Seutukuntapohjainen lukioiden rakentaminen on tulevaisuutta, ja se on varmasti ainoa tie, jolla voidaan laatutasoa ja hyvää koulutustarjontaa alueilla tulevaisuudessa ylläpitää. On toki hyviä pieniä lukioita ympäri Suomea. Sitä ei pidä sanoa, että pienet lukiot tai syrjässäkään olevat lukiot olisivat huonotasoisia, mutta meillä on varmasti tämän laatutason kanssa tulevaisuudessa yhä enemmän ongelmia.

Myöskin sen haluaisin sanoa tähän loppuun, että kun puhumme ylioppilastutkinnon edustavuudesta ja sen kokeen vaatimuksista, toivoisin myöskin tämmöisestä itäsuomalaisestakin näkökulmasta, että ylioppilastutkintolautakunnassa olisi edustettuina jäseniä myös muualta Suomesta kuin täältä eteläisestä Suomesta. Kun otetaan huomioon nämä lukioiden väliset erot, saavutettavuudet ja myöskin sen opetuksen perspektiivin, millä alueella opetusta annetaan, ne samat kriteerit ja sama opetuksen taso eivät kyllä kaikkialla valitettavasti ole, mitä Helsingin parhaimmissa lukioissa meillä on, ja aika paljon nämä tutkinnot viime vuosina ovat olleet niiden lukioiden lähtökohdista käsin rakennettuja.

Paula Risikko /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tänään keskustelemme hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi lukiolain 18 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lukiolakiin sisältyviä ylioppilastutkinnon rakennetta koskevia säännöksiä. Ylioppilastutkintoon kuuluisi vähintään neljä koetta, joista vain äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe olisi kaikille pakollinen. Kolme muuta pakollista koetta tutkintoon osallistuva valitsisi ryhmästä, johon kuuluvat toisen kotimaisen kielen koe, yksi vieraan kielen koe, matematiikan koe ja reaaliaineissa järjestettävä koe.

Esityksen taustalla ovat niin kutsutun rakennekokeilun kokemukset. Rakennekokeiluhan aloitti vuonna 1995, ja sen jatkamisen mahdollistava lukiolain 18 §:n käsittely päätettiin eduskunnassa toukokuussa 2002. Rakennekokeiluun kuului aluksi 29 lukiota. Vuodesta 2003 alkaen kokeilussa on ollut mukana yhteensä 57 lukiota ja aikuislukiota. Kokeilussa mukana olevien lukioiden määrä vastaa 11,8:aa prosenttia maan 483 lukiosta. Opiskelijoiden määrä kokeilulukioissa on noin 13 prosenttia kaikista lukio-opiskelijoista, ja kokeilulukioissa opiskellaan lukion oppimäärä pakollisine oppiaineineen vastaavalla tavalla kuin muissa lukioissa ja myös opintojen laajuus on sama.

Tämä rakennekokeilu on siis ollut tämän hallituksen esityksen taustalla, ja tämä rakennekokeilu, mistä tänäänkin täällä on keskusteltu, on saanut hyvin paljon puolestapuhujia mutta myös vastustajia. Itse kuulun näihin puolestapuhujiin. Perustelen sitä niillä kokemuksilla, mitä tästä rakennekokeilusta on saatu. Tässä vain eräs kuvailu kokemuksista, mutta tiedän sen olevan aika monien muidenkin kokemaa.

Seinäjoen lukiossa valinnainen rakenne on ollut kokeiltavana jo vuodesta 1996. Kokemusten mukaan matematiikkaa on kirjoitettu enemmän kuin perinteisen rakenteen voimassa ollessa. Sehän on todellakin hieno asia, koska matematiikan osaajiakin tämä maa tällä hetkellä tarvitsee. Toista kotimaista kieltä ei ole jätetty kirjoittamatta. Jos se on jätetty pois neljän pakollisen joukosta, se on kirjoitettu vapaaehtoisena. Kokonaan kirjoittamatta jättäneiden joukko on ollut hyvin pieni. Jos sitten katsoo valtakunnallisia tilastoja siitä, miten toista kotimaista kieltä on kirjoitettu, niin kokeilulukioissa toisen kotimaisen kielen kirjoittaminen on vuodesta 1996 alkaen hieman laskenut. Esimerkiksi vuonna 1996 kokelaista toisen kotimaisen kielen jätti pois 8,16 prosenttia, vuonna 2000 sen jätti pois 12,15 prosenttia, ja vuonna 2003 kokelaista tosiaan toisen kotimaisen kielen jätti pois 14,89 prosenttia. Tämä poisjättäneiden määrä on valitettavasti lisääntynyt, mutta se kokemus ei ole kaikissa lukioissa.

Saatujen kokemusten mukaan ylioppilaskokeen kielipainotteisuus suosii kielellisesti lahjakkaita ja on epäoikeudenmukaista matemaattisesti lahjakkaille, jotka voivat osoittaa osaamista vain matematiikan ja reaalin kokeissa, jotka nekin ovat vaihtoehtoisia perinteisen rakenteen mukaisessa ylioppilaskokeessa. Kielellisesti lahjakkaat voivat sen sijaan päästä jopa seitsemään laudaturiin pelkillä kielten kokeilla. Ammatillista tietä ylioppilaaksi pyrkiville tämä valinnaisempi rakenne on selvästi ystävällisempi erityisesti matemaattista lahjakkuutta korostavan puolensa takia. Nämä henkilöt ovat usein matemaattis-luonnontieteellisesti orientoituneita oppilaita, jotka ovat orientoituneita teknisille aloille ja haluavat edetä korkeakouluopintoihin asti kaksoistutkinnon tai usein jopa kolmoistutkinnon kautta.

Myös siitä on kokemusta, että yliopiston ja korkeakoulujen valintajärjestelmät vaikuttavat paljon enemmän ylioppilastutkintoon valittaviin aineisiin kuin sen rakenne. Se, mistä jatko-oppilaitokset antavat pisteitä, otetaan hyvin usein tarkoin huomioon, kun mietitään omaa ylioppilastutkintoa. Ministeri Haatainen piti ansiokkaan puheen tuossa alkuvaiheessa ja totesi, että myös motivaatiolla on suuri merkitys, sillä näyttää myös kokemusten mukaan siltä, että mitä valinnaisempi koe, sitä motivoivampi se on. Näin näyttää olevan yleensäkin opintojen suhteen, kuten me itse kukin tiedämme. Vaikka opiskelija valitsisi juuri sellaisen tutkinnon tai sellaisen opintopolun kuin on pakollisemmassa rakenteessa tai vähemmän valinnaisuutta sisältävässä tuntijaossa, hän on sen itse valinnut ja suhtautuu siihen aivan eri tavoin kuin pakolla määrättyyn. Tämäkin puhuu sen puolesta, että pakolla ei välttämättä mitään hyvää saada aikaan.

Rakennekokeilumuotoinen ylioppilastutkinto jatkaa sitä kehityssuuntaa, joka on aloitettu luokattoman lukion kehittämisessä ja ylioppilastutkinnon hajauttamismahdollisuudessa ja reaalikoeuudistuksessa eli yksilöllisiä opintopolkuja opiskelijan elämäntilanteisiin sovitellen. Ei siis kaikkea kaikille samassa aikataulussa ja samalla tavalla vaan ihmisten erilaisuus huomioon ottaen. Kannatan lämpimästi tätä esitystä.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan ylioppilastutkinnon rakennetta muutettavaksi niin, että ylioppilastutkintoon kuuluisi vähintään neljä koetta, joista vain äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe olisi pakollinen, ja muut kolme oppilas saisi itse valita.

Vuodesta 1995 on kokeiltu aikaisempaa valinnaisempaa ylioppilastutkinnon rakennetta. Aluksi kokeilussa oli mukana lukioita pääosin Etelä-Suomesta ja suurista kaupungeista, mutta sittemmin kokeiluun valittiin uusia lukioita tuomaan kokeilukokonaisuuteen alueellista edustavuutta ja tasapainoa. Kokeilussa onkin ollut mukana oppilasmäärältään erikokoisia lukioita lähes kaikista Suomen maakunnista. Tällä hetkellä rakennekokeilussa on mukana 57 lukiota ja aikuislukiota.

Opetusministeriö asetti ylioppilastutkinnon rakennekokeilun seurantaa varten työryhmän joulukuussa 1995. Työryhmä jätti ensimmäisen ehdotuksensa opetusministeriölle vuonna 1998. Tuolloin työryhmä esitti, että rakennekokeilussa käytetty malli otettaisiin yleisesti käyttöön. Ministeriö päätti kuitenkin jatkaa kokeilua. Vuonna 2000 työryhmä jätti uudelleen ehdotuksen ministeriölle. Työryhmä totesi ehdotuksessaan yksimielisesti, että ylioppilastutkintoa on uudistettava, koska sen rakenne on lukio-opetuksen ja yhteiskunnan tarpeiden kannalta epätasapainossa. Tutkintoa tulisi työryhmän mukaan kehittää valinnaisempaan suuntaan. Päätöstä tutkinnosta ei kuitenkaan pystytty tekemään ja kokeilua päätettiin edelleen jatkaa.

Tämän vuoden helmikuussa opetusministeriö tiedusteli lukioiden rehtoreiden kantaa ylioppilastutkinnon rakenteeseen. Tätä tiedusteltiin kaikkien lukioiden rehtoreilta, myös niiden, jotka eivät ole mukana rakennekokeilussa. 91 prosenttia rehtoreista kannatti kokeilun mukaista tutkinnon rakennetta. Perusteluina rehtorit toivat esille muun muassa kokeilun mukaisen rakenteen sopivan paremmin luokattomaan, valinnaisuutta painottavaan lukioon ja tasavertaistavan matemaattisesti lahjakkaiden ja reaaliaineisiin suuntautuneiden opiskelijoiden mahdollisuuksia. Myönteisenä seikkana nähtiin myös muun muassa se, että ylioppilastutkinto olisi helpompi suorittaa ammatillisten opintojen pohjalta. Uuden rakenteen arveltiin myös mahdollistavan myönteisen asennemuutoksen ruotsin kieltä kohtaan ja parantavan opiskelumotivaatiota.

Kokeilulukioissa suoritetuissa ylioppilastutkinnoissa on tullut esille, että toisen kotimaisen kielen on kirjoittanut valinnaisuudesta huolimatta 81,21 prosenttia kokelaista. Naispuoliset kokelaat ovat useammin valinneet toisen kotimaisen kielen kokeen ja miespuoliset kokelaat matematiikan kokeen. Viidessä kokeilulukiossa vuonna 2003 kaikki ylioppilastutkinnon suorittaneet valitsivat toisen kotimaisen kielen kokeen.

Hallituksen esityksen perusteluina rakennekokeilun vakinaistamiseksi esitetään muun muassa tutkinnon soveltuvuutta lukiokoulutuksen kehittämiseen ja koulutusmuotojen yhteistyöhön sekä parempaa soveltuvuutta ammatilliseen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oleville ja aikuisopiskelijoille. Perusteluissa korostetaan myös, että uusi tutkintorakenne ottaa nykyistä paremmin huomioon oppilaiden yksilölliset intressit, tavoitteet ja jatko-opintoihin suuntautumisen. Yleissivistyksen tasapuolinen ja laaja-alainen kehittyminen mahdollistuu lukiokoulutuksessa tulevaisuudessa nykyistä paremmin. Myös valintamahdollisuuksien lisääntymistä pidetään myönteisenä ja opiskelumotivaatiota parantavana muutoksena.

Perusteluissa tuodaan esille kokeilun pitkittymisen aiheuttama opiskelijoiden yhdenvertaisuuden vaarantuminen sekä eriarvoisuus ja epäterve kilpailuasema lukioiden välillä. Lausuntojen mukaan vuodesta 1995 toteutetusta kokeilusta on jo saatu riittävästi kokemusta, jotta voimme vakinaistaa kokeilun tutkintomallin kaikissa lukioissa.

Arvoisa puhemies! Suomi on kaksikielinen maa, mistä me olemme ylpeitä. Mielestäni onkin tärkeää huolehtia myös tulevaisuudessa siitä, että kansalaiset opiskelevat koulussa molempia kotimaisia kieliä. Näin tulee tapahtumaan myös tämän hallituksen esittämän ylioppilastutkinnon uudistuksen jälkeen. Molemmat kotimaiset kielet ovat jatkossakin pakollisia oppiaineita kaikille oppilaille niin peruskoulussa kuin lukiossakin. Kuten ylioppilastutkinnon rakennekokeilun arvioinnit osoittavat, suurin osa lukiolaisista kirjoittaa jatkossakin toisen kotimaisen kielen ylioppilaskirjoituksissa huolimatta siitä, että se on vapaavalintainen koe. Näin ollen en näe, että ylioppilastutkinnon rakenteen uudistaminen heikentäisi ruotsin kielen asemaa Suomessa. Suomi tulee jatkossakin olemaan vahvasti kaksikielinen maa.

Ylioppilastutkinto on tähän asti ollut hyvin kielipainotteinen, mikä on asettanut joillekin oppilaille suuria vaikeuksia. On näet oppilaita, jotka ovat esimerkiksi matemaattisesti hyvin lahjakkaita mutta kielellisesti taas heikkoja. Näille oppilaille, näille kielellisesti heikoille oppilaille, on voinut nousta ylivoimaiseksi esteeksi nykyisen ylioppilastutkinnon kolme pakollista kielen koetta. Itse opettajana näenkin, että ylioppilastutkinnon rakenneuudistus ja sen tuoma valinnaisuuden lisääminen ei laske tutkinnon tasoa vaan luo tasa-arvoa erilaisten oppilaiden keskuuteen. Jatkossa kaikki lukiolaiset opiskelevat molempia kotimaisia kieliä, mutta voivat itse valita, mitkä aineet he haluavat ylioppilaskirjoituksissa äidinkielen ja kirjallisuuden lisäksi kirjoittaa.

Nyt on mielestäni aika saattaa tämä kahdeksan vuotta käynnissä ollut kokeilu päätökseen ja uudistaa ylioppilastutkinnon rakenne nykyistä tasa-arvoisempaan suuntaan.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti tästä paikaltani. Minusta tämä esitys on hyvä. Pitää ministeriä kiittää, että tämmöinen on tuotu tänne. Nimittäin sen ajan sisällä, mitä täällä eduskunnassa, kymmenkunta vuotta, olen ollut, tästä aiheesta ainakin tuolta itäisestä Suomesta on tullut aika paljon kaiken näköisiä yhteydenottoja ja on toivottu tämän tyyppistä ratkaisua, mikä tässä on esitetty. Suomalainenhan on nimittäin semmoinen ihminen, että se ei taivu koskaan pakkoon, se on nähty historiassa, mutta vapaaehtoisesti se voi tehdä ihan samat temput, ja niin uskon tässäkin käyvän, niin kuin tässä hienossa puheessa on todettu.

Valinnaisuudesta, kun tässä mahdollistetaan se, minä en pahitteeksi näkisi, kun tämä sillä tavalla antaa väljyyttä, vaikka meillä päinkin enemmän valittaisiin vaikka venäjä kieleksi, koska kuitenkin, kun katsoo maantieteellisyyttä, tietää ja uskoo ja luottaa siihen, jotta tuo naapurimaa, suuri Venäjä, vielä tulee nousemaan ja kasvamaan taloudellisesti, niin me tulemme tarvitsemaan yhä enemmän jatkossa myös niitä taitoja ja kieliä, mitä siellä on. Sen takia odottaisi, jotta sen puolen kielitaidot myös kohentuisivat. Nyt jo tänä päivänä näkee siellä itärajalla, että siellä ei välttämättä löydy tarpeeksi taitajia kauppoihin ja palveluihin. Tuolta Karjalasta tulee meille aika paljon porukkaa, joka sinällään antaa tietysti elävyyttä sinne, mutta toivoisi, että olisi myös suomalaisia ihmisiä, jotka hallitsisivat kielen. Sen takia kannatan tätä, ja ilmeisesti valiokunta ei paljon voi tätä enää parantaa muuta kuin nuijia kiinni ja tuoda tämä tällaisena.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa puhemies! Olemme täällä eduskunnassa odotelleet hallitukselta pitkään hyviä esityksiä, ja tässähän näytti jo välillä siltä, ettei sieltä oikein tule minkäänlaisia esityksiä. Mutta nyt kuitenkin ainakin kaksi hyvää esitystä on tullut hallitukselta, ja molemmat esitykset liittyvät koulutuspolitiikkaan. Se on erittäin ilahduttavaa näin sivistysvaliokunnan jäsenenä todeta.

Ensimmäinen oli ammattikorkeakoulujen opiskelijoitten asema. Se oli todella hyvä esitys ja kiitokset siitä ministerille. Nyt on toinen hyvä esitys, eli hallituksen esitys lukiolain 18 §:n muuttamisesta on hyvä. Tämä pitkään jatkunut kokeilu, aina vuodesta 95 saakka, on nimittäin osoittanut, että ylioppilastutkinnossa voidaan siirtyä vain yhteen pakolliseen kokeeseen eli äidinkielen ja kirjallisuuden kokeeseen. On selvää, että ylioppilaskoe ei voi olla sellainen asia, johon ei voida koskaan tehdä mitään uudistuksia ja parannuksia, kun tässä maailmassa näyttää, että tämmöisiä pysyviä rakennelmia ei ole olemassa.

Olen täysin samaa mieltä arvoisan ministerin kanssa siitä, ettei tällä muutoksella ole mitään merkitystä toisen kotimaisen kielen asemaan. Toisen kotimaisen kielen asema on vahva ja se säilyy vahvana jatkossakin, ja voi olla, että sen opiskelu tulee mielekkäämmäksi, kun se on vapaaehtoista. Pakkokeinoilla ei useinkaan saada hyviä tuloksia missään aikaan.

Arvoisa puhemies! Ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuuden puolesta vedotaan aina juhlapuheissa. Eräs semmoinen fraasi ihan juhlapuheissa on vedota siihen, että ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuutta pitää lisätä. Ihan äskettäin arvoisa ministerikin otti asian myös hyvin esille, ja hyvä näin. Mutta aina herää kuitenkin väistämättä kysymys, mitä konkreettisesti pitää tehdä, että vetovoimaisuus todella lisääntyisi ja meillä olisi kädentaidon omaavia ammattilaisia tulevaisuudessakin. Konkreettiset toimet ammatillisen koulutuksen puolesta nimittäin puuttuvat. Puheita on kyllä ollut riittävästi.

Toinen semmoinen mieliaihe tässä ammatillisen koulutuksen alueella ja lukiokoulutuksen yhteydessä on myöskin lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön lisääminen. Sitä vaaditaan ja sitä ylistetään, kuinka se on hieno asia, ja se on varmasti tärkeä ja hyvä asia. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että yhteistyö näiden oppilaitosten välillä ei käytännössä ole kovinkaan laaja-alaista. Yksi syy tähän on se, että lukio-opiskelu on hyvin teoriapainotteinen ja ylioppilaskokeeseen painottuva, eli siinä tähdätään ylioppilastutkintoon, kirjoituksiin. Olen varma, että lukiossa opiskelevilla olisi enemmän mielenkiintoa opiskella ammatillisia valmiuksia, jos opiskelusta olisi hyötyä myöskin ylioppilaskirjoituksissa. Nimittäin ammatillisen koulutuksen ja lukion yhteistyö muuttuu konkreettiseksi vain, jos myös ammatillisen koulutuksen opetusta voidaan hyödyntää ylioppilaskirjoituksissa. Nykymuotoisena yhteistyö on enemmänkin harvojen mahdollisuus. On nimittäin niin vaativa asia samanaikaisesti suorittaa ylioppilastutkinto ja sen rinnalla opiskella sellainen ammatti, että on riittävä ammattitaito.

Meidän ylioppilastutkintomme on nykymuotoisena varsin jäykkä, eikä siinä juuri näitä ammatillisia valmiuksia mitata. Tämä on minusta ongelma. Sitä ammatillista osaamista, kädentaitoa, ei voi paljon kyllä ylioppilastutkinnossa hyödyntää. Mutta ylioppilastutkinnolla on meillä hyvin vahva perinne, ja se on huomioitava realiteettina. Meillä lähdetään siitä, että tämä on erityisen tärkeää säilyttää meillä. Monissa maissa ei meidän ylioppilastutkintoomme verrattavaa koetta suinkaan ole. Monissa Euroopan maissakin on luovuttu tästä tutkinnosta. Uskon, että meilläkin ollaan ennen pitkää siirtymässä monien EU-maiden käytäntöön. Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että nykymuotoinen ylioppilastutkinto muuttuu myös meillä. Nyt esillä oleva hallituksen esitys on pieni muutos tähän meidän varsin muuttumattomaan rakenteeseemme. Minä toivoisin, että tämä ylioppilastutkinto muuttuu sellaiseen suuntaan, että ammatillisilla opinnoilla voidaan myös edistää tätä tutkinnon suorittamista. Silloin ollaan minun mielestäni oikean suuntaisella tiellä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on askel oikeaan suuntaan. Ylioppilastutkinto tarvitsee uudistuksia. Saadaan nyt sitä joustavuutta enemmän. Minä toivonkin, että hallitus jatkaa tällä uudistuslinjallaan näissä koulutusasioissa. Niin kuin tässä totesin, kaksi hyvää esitystä on tullut. Seuraavaksi hallitus voisi tuoda esityksiä, joilla myös ammatillista koulutusta voidaan vahvistaa muutenkin kuin juhlapuheilla ja julistuksilla. Se ei nimittäin tuo vielä yhtikäs mitään, vaikka me kaikki julistaisimme, että me lisäämme, meidän pitää lisätä vetovoimaa, vaan pitää tuoda konkreettisia esityksiä, sellaisia kuin nämä esitykset, mitä nyt mainitsin. Tulevaisuutemme kannalta, siis Suomen kannalta, suurin ongelma tulee olemaan monilla aloilla ammattiosaajien puute. Se on jo tänä päivänä todellisuutta. Minun mielestäni tähän ongelmaan kannattaa nyt kiinnittää erityistä huomiota, varsinkin kun tämä pitkään jo kokeilussa ollut asia saadaan pois päiväjärjestyksestä.

Mikaela Nylander /r:

Värderade talman! Utbildningspolitiken bör ses som en helhet. En reform som denna kommer att ha effekter på andra utbildningsområden. Allt annat är det naivt att tro. Både yrkesutbildningen och universitetsutbildningen kommer på sikt att beröras av denna så kallade reform, för att inte tala om gymnasieutbildningens innehåll. Därför tycker jag att det finns fog för att säga att utbildningspolitiken som helhet går i fel riktning i och med ändringen av gymnasielagen. Jag känner en stark oro över hur framtiden kommer gestalta sig.

Gymnasiets samt studentexamens funktion skall vara allmänbildande och därför vill svenska folkpartiet genom sitt eget förslag bredda allmänbildningen bland våra unga. Det verkar som om vi nu, som om vi som nu drar upp riktlinjerna för utbildningspolitiken, har glömt hur det var att vara sexton eller femton år gammal. Som sexton eller femton år gammal finns det en risk för att man inte kan föreställa sig vilka kunskapskrav framtiden kan komma att ställa på en. Sådana unga som är förutseende, eller som har föräldrar som kan vägleda dem, klarar sig alltid. Här tycker jag att det finns en uppenbar risk för tudelning.

Gymnasiet skall alltså vara allmänbildande. Kunskaper i det andra inhemska språket hör definitivt till allmänbildningen i ett land där det finns två nationalspråk. Man bör kunna trygga studentexamens allmänbildande karaktär och ge gymnasisterna en möjlighet att stå på samma startlinje också efter examen.

Arvoisa puhemies! Ydinkysymys tässä onkin, mikä on lukion tärkein tehtävä. Lukion tulee mielestäni tulla yleissivistävä. Jos tämä pidetään lähtökohtana, täytyy myös pitää mielessä, millaista on olla 15- tai 16-vuotias. Kuinka monella 16-vuotiaalla on edellytykset arvioida tulevaisuuden tieto- ja taitotarpeensa? Ellei tiedä, mitä haluaa isona, tai elleivät vanhemmat pysty neuvomaan, väitän, että syntyy tilanteita, jolloin ei satsata tiettyihin niin sanottuihin tylsiin aineisiin. Eikö tällä oikeastaan tehdä karhunpalvelus nuorille?

Om vi vill ha ett gymnasium som inte garanterar en bred allmänbildning, utan ger grund för specialisering redan i ett tidigt skede och en utbildningsstruktur som för in en allt större del till gymnasiet, är detta rätt modell. Om vi däremot vill att gymnasiet är allmänbildande och ger samma grund att bygga vidare på för alla dem som väljer gymnasiet, är detta fel modell. Om vi vill att studerandena skall träffa rätt i valet mellan yrkesutbildning och gymnasium är förslaget som vi diskuterar nu fel, eftersom det ger en klar signal att så gott som alla skall klara studentskrivningarna.

Att tala om en sänkning av kvaliteten på den allmänbildande studentexamen, som jag ser som viktig, är på sin plats. Gymnasiestuderande kommer att i onödan stänga dörrar för framtida studier och för kommande yrkesval. I stället för att försvaga gymnasiets allmänbildande kärna borde vi göra precis tvärtom.

Minkälainen vaikutus tällä hallituksen esityksellä on muihin opetusmuotoihin? Hallituksen esitys on selkeä signaali siitä, että kaikkien tulee läpäistä ylioppilastutkinto. Tänäänkin täällä salissa on puhuttu siitä, että autetaan läpäisemään, autetaan poikia, joilla on ties minkälaisia vaikeuksia. Täällä on käytetty poikia esimerkkinä. Kuitenkin: autetaan läpäisemään. Onko tämä oikea lähtökohta? Vähintään viiden vuoden sisällä meillä on todellinen työvoimapula edessämme, ja ammatillinen koulutus ei houkuta siinä määrin kuin sen pitäisi tällä hetkellä. Jos me nyt annamme signaalin, että kaikki ovat tervetulleita lukioon ja kaikki tulevat jotenkin pärjäämään riippumatta edellytyksistä, tämä kyllä pahentaa ammatillisen koulutuksen tilannetta.

Idag väljer redan alltför många gymnasiet på bekostnad av yrkesutbildningen. Vem skall i framtiden sköta vissa jobb? Varför talar man så mycket om vikten av att studerande som valt yrkesutbildning också skall kunna avlägga studentexamen? Bra förstås för dem som vill göra på det sättet men att det i detta skede, då vi vet vilken brist på arbetskraft som vi de facto står inför, använda detta som argument, så som minister Haatainen här gjorde för denna så kallade reform, är direkt ansvarslöst.

Studentexamen skall ses som ett mognadsprov inför högskolestudier, som ett första avsnitt av inträdesförhöret. Vad kommer att hända med de språkkrav universitetsstudier idag kräver i framtiden. Är detta följande behov av reform? Det finns fog för frågan om gymnasiets avgångsbetyg borde ges större vikt i framtiden.

Kysynkin, tulisiko lukion päättötodistukselle antaa enemmän painoarvoa esimerkiksi haettaessa yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ylioppilastutkinto ei enää hallituksen esittämässä muodossa vastaa alkuperäistä tarkoitustaan.

Värderade talman! Vad är nästa steg i att förenkla studentexamen och gymnasieutbildningen? Med en ökad frihet i gymnasierna kommer vissa ämnen att tappa sin dragningskraft. Vad kommer att hända med de här ämnena som inte anses intressanta ur studerandenas synvinkel? Vilket kommer intresset från kommunernas sida att vara att satsa på de här ämnena i framtiden?

Frågan handlar om så mycket mera än det andra inhemska språkets ställning, trots att det var just detta som undervisningsministern valde att diskutera. Frågan handlar om vilket slag av gymnasium och utbildningsstruktur vi vill ha i framtiden.

Lauri  Oinonen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lukiolain 18 §:n muuttamisesta on onnistunut esitys, kaikin tavoin perusteltu. Toivon, että tämä tulee mahdollisimman nopeasti käytännössä myöskin toteutumaan.

Huoli siitä, että ruotsin kielen osaaminen tässä maassa vähenisi, on mielestäni täysin aiheeton. Ruotsiahan opetetaan peruskoulussa, ruotsia opetetaan lukiossa, ja minä väitän, että ruotsin kieli on niin mielenkiintoinen, vetovoimainen ja vielä kaiken lisäksi meille suomalaisille ehkä jotenkin helppokin kieli opiskella, että se tulee aina säilyttämään erittäin vahvan aseman ja löytämään motivoituneet opiskelijat ja näin ollen ruotsin kielen taito ei ainakaan millään tavoin pääse heikkenemään.

Täytyy muistaa, että peruskoulun myötä koko Suomen kansa joutui opiskelemaan ruotsia. Aiemminhan se oli vain oppikouluissa. Kansakouluissa saattoi jonkin verran olla ruotsin kielen opetusta, mutta yli 30 vuotta sitten vielä osa Suomen kansasta kävi koulun ilman, että tarvitsi opiskella sen enempää ruotsia kuin englantia. Pelkkä suomi riitti, ja nämä pelkän suomalaisen koulun käyneet sitten tulivat hankkimaan elantonsa Ruotsista menestyksekkäinä työntekijöinä Ruotsin eri tehtaissa. He oppivat siellä tuon kielitaidon. Tosin moni olisi toivonut, että olisi koulussa saanut jo kielitaidon, mutta siitä huolimatta he hyvinkin selvisivät elämässään.

Näin ollen siis kolmen vuosikymmenen aikana meillä on tapahtunut valtava ruotsin kielen tuntemuksen lisääntyminen kansan parissa. Samalla meillä lukion käynti on kaksinkertaistunut ikäluokassa, ja näin ollen ruotsin kielen koulussa tapahtuva oppimismäärä, jos sanotaan prosentteina ikäluokista, on tuntuvasti lisääntynyt. Meidän suomalaisten ongelma on se, että meidän koulumme on niin kovin kielipainotteinen. Itse koulussa olen tykännyt ruotsin kielestä ja olen ehdottomasti kannattanut pakollista ruotsia, mutta nyt sitten, kun käytännön elämässä olen joutunut kohtaamaan ihmisiä, minun toivomukseni on ollut, kun edes yhden kielen osaisi kunnolla. Tämä on se konkreettinen, mitä todella tarvitsisi, että jos osaisi yhden kielen kunnolla, se olisi paljon parempi kuin haparoiden useita kieliä. Tietysti on hyvä, että jotain näistä kielistä tietää, mutta tätäkin kysymystä pitäisi ehkä joskus ihan harkita.

Mutta täällä on viitattu siihen, että lukio menettäisi jotain, jos ruotsin kieltä ei ole kirjoitettava. Lähden siitä, että kyllä tuo ruotsi kuuluu sinne lukioon ja tulee ylioppilaan — onhan ylioppilastutkinnon tasosta kyse — ruotsia lukea, mutta tämä kirjoittaminen voi aivan hyvin olla valinnainen, kuten on nyt reaali, on matematiikka, ja näin ollen voidaan tällä tavalla ajatella. Äidinkieli, ainekirjoitus, on tietysti jonkunlainen kypsyydenosoitus. Se on perusteltu, että tämä on tuossa muodossaan. Tietysti kielikokeeseen ovat tulleet nämä kuullun ymmärtämiset ja ylioppilastutkinto on uudistunut, toivottavasti hyvään suuntaan. Itselläni ei niistä enää ole kokemusta. Olen käynyt koulun, jossa oltiin ankaria kielioppivirheille, mutta ei se kielistä ikäviä silti tehnyt. Päinvastoin tykkäsin kielistä kaikin tavoin.

Mutta kun täällä on viitattu nyt myös mahdollisuuteen, että voisi olla virallinen kielikoe tämä ylioppilastutkinto, se on mielenkiintoinen ajatus mutta ei ehkä välttämättä yleiskielikokeena voisi vielä ylioppilastutkinnon kielikoetta pitää. Näkisin, että kyllä viralliset kielikokeet on ehkä sittenkin, niin hienolta kuin tuo idea tuntuu, oltava erikseen. Toisaalta nämä kielikokeetkin ovat sellaisia, että olen ne itsekin läpäissyt enkä silti osaisi kieliä puhua enkä oikein kunnolla ymmärtää kuultuakaan, joten nekin ovat tietysti vähän omassa arvossaan. Ne tietysti oikeuttaisivat vaikka Maarianhaminasta viranhakuun, mutta sitten käytännössä olisi opiskeltava enemmän. Toisin sanoen käytännössä meillä ei ruotsin kielen opetus suinkaan heikkene tässä maassa eikä vastaavasti ruotsinkielisten kuntien alueella suomen kielen opetus heikkene vaan tapahtuu tervettä joustoa koululaitoksessa.

Täällä on viitattu sitten reaaliin. Minä näen tietysti sen mahdollisuuden nyt hiukan paranevan, että jos joku haluaa paneutua esimerkiksi reaaliaineisiin enemmän tai matematiikkaan enemmän, tämä saattaa tipan antaa siihen mahdollisuutta, mutta uskon, että lähes 90-prosenttisesti ruotsin kieli halutaan kirjoittaa. Motivaatio on korkea. Kun sen voi itse valita ja suorittaa tietoisena siitä, että minä haluan tässä kokeessa menestyä hyvin, silloin siihen innostuneesti paneudutaan koulunkäynnissä ja opiskelu on motivoitunutta.

Näin ollen, arvoisa puhemies, hallituksen esitys on hyvä, ja toivon sille myönteistä jatkokäsittelyä.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Kokeilujen kautta on hyvä edetä monissa yhteiskunnallisissa hankkeissa. Voi sanoa, että lähes aina silloin, kun kokeiluun on mahdollisuus, se antaa hyvää pohjaa itse pysyvän järjestelmän valinnalle. Tässä lukiolain muutoksessa on kokeilun kautta edetty ja kokeilua on kestänyt kahdeksan vuotta. Se on jo poikkeuksellisen pitkä kokeiluaika ja ehdottomasti riittävän pitkä. Ehdottomasti myös olemme nyt siinä tilanteessa, että kokeilusta on tehtävä tässä talossa johtopäätökset jompaankumpaan suuntaan. Eteen tulee jo kansalaisten tasa-arvoisen kohtelun puute, jos kokeilua vielä jatkettaisiin. Tämä kahdeksan vuottakin on jo niin pitkä aika, että voi perustellusti kysyä, ovatko suomalaiset opiskelijat, lukiolaiset, olleet keskenään tasavertaisessa asemassa, kun merkittävässä määrässä lukioita on tämä kokeilu ollut käytössä ja osassa ei. Eli tässä mielessä on todella nyt välttämätöntä tehdä päätökset, ja on ollut jo miltei häpeällistä, että tätä on venytetty näinkin pitkään poliittista syistä.

Kokeilu, joka on ollut siis melko laaja ja jota vielä välillä laajennettiin, on antanut varsin selkeät tulokset. Kokemukset valinnaisuuden lisäämisestä ovat olleet positiiviset, ja tällä ratkaisulla on laaja tuki. Näin ollen kokeilun mukaisen järjestelmän toteuttaminen kautta maan on paikallaan tässä vaiheessa.

Itse tästä asiasta on tehty aivan kohtuuttoman suuri kysymys. Muutoshan on tosiasiassa suhteellisen vähäinen. Kokonaiskysymys ylioppilastutkinnon uudistamisesta ansaitsisi tietysti laajemman keskustelun kuin on vain tämä yksi kielikysymys, johon keskustelu on sattuneesta syystä lähes kokonaan kohdistunut. Pakollinen toisen kotimaisen kielen opetus säilyy koulussa, ja ehkä on vielä tässä vaiheessa ainakin perustelut se säilyttää. Se, että pakollinen toisen kotimaisen kielen opetus säilyy laajamittaisesti, antaa kaikille oppilaille vahvan perustan sen kielen osaamiselle ja täydellisemmällekin oppimiselle ilman, että sitä tarvitsisi ylioppilaskokeessa pakollisella testillä tarkistaa. Siis mikään ei tältä osin todellisuudessa paljonkaan muutu. Kaikki ylioppilaaksi kirjoittavat ovat joutuneet opiskelemaan vuosia molempia kotimaisia kieliä pakollisena aineena.

Ammattioppilaitoksissa on viime aikoina ryhdytty toteuttamaan kaksoistutkintomallia hyvin laajasti. Esimerkiksi henkilökohtaisesti olen Jyväskylän ammatillisen koulutuskuntayhtymän, nykyisen Jyväskylän ammattiopiston, hallinnossa mukana ja tiedän, että siellä muistaakseni jo viime vuonna kirjoitti noin 70 ammattikoululaista ylioppilaskokeen ja määrä on jatkuvasti kasvussa. Ammattikouluissa on sellaisia nuoria, tyttöjä ja poikia, jotka eivät ole halunneet lähteä lukioon, vaan ovat halunneet ammatin nopeammin. Samalla kun he ovat lähteneet opiskelemaan ammattitutkintoa, he ovat ikään kuin heränneet siihen, että ylioppilastutkinto voisi olla hyödyksi heille jatkossa, mutta välttämättä eivät ne kaikki aineet, jotka ylioppilastutkinnossa tällä hetkellä pääsääntöisesti ovat pakollisia.

Näin ollen ammattitutkintoa suorittavat, jotka suorittavan rinnan ylioppilastutkintoa, hyötyvät tämän uudistuksen toteuttamisesta mielestäni erittäin paljon. Se on äärettömän tärkeää heille, koska heille saattaa juuri useamman kielen pakollisuus olla se kompastuskivi lukioaineissa. Näin ollen tämä edistää sitä, että nämäkin nuoret pääsevät laajan yleissivistävän koulutuksen piiriin.

Toisaalta meillä on, kun kielistä huolta kannetaan, otettava huomioon se, että meillä on kuitenkin vielä aika paljon nuoria, jotka eivät mene lukioon eivätkä suorita ylioppilastutkintoa lainkaan. Heistä aika suuri osa menee esimerkiksi sellaisiin palvelualan tehtäviin, joissa kielitaito olisi paikallaan. Heistä ei tässä kanneta niinkään huolta, vaan puhutaan vain ylioppilastutkinnon pakollisesta, tässä tapauksessa ruotsin kielen, kokeesta. Tässä on hieman ristiriitaa.

Täällä on todettu, että yhden tärkeän kielen osaaminen kunnolla olisi meille eduksi. Yhdyn pitkälti siihen käsitykseen. Itsekin luin ruotsia, englantia ja saksaa lukiossa. Kaikki kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa. Mitään en oppinut kunnolla, ja se on ollut haitta. Tietysti olisi ollut paljon parempi, jos olisi oppinut yhden kielen kunnolla. (Ed. Biaudet: Ei se niin mene! Kun oppii yhden kielen oppii toisenkin!) — Jokainen kieli on kuitenkin, ed. Biaudet, erilainen sen verran, että siihen joutuu panostamaan ja se on suuri ponnistus monelle. Kokemuksesta tässä totesin, että itse — siitä on tosin paljon aikaa — kirjoitin kolme minulle vierasta kieltä ja mitään en oppinut kunnolla, mutta pääsin kyllä ylioppilastutkinnosta läpi jollakin tavalla tai ehkä ihan kohtuullisestikin.

Mielestäni, kun ajatellaan lukio-opetusta, yleensäkin lukion päästötodistukselle pitäisi antaa paljon suurempi arvo kuin ylioppilastutkintotodistukselle. Lukion päästötodistus kuvaa koko lukioajan ja jopa sitä aikaisemman ajan pitkän tähtäyksen oppimistuloksia, ylioppilastutkinto vain yhden kokeen antamia tuloksia. Näin ollen esimerkiksi se puhemies Lipposen kompromissi, jota hän tähän lakiin esitti, ei ole hyvä siltä osin, että virkatutkinnoksi hyväksyttäisiin ylioppilastutkinto. Ei, vaan parempi olisi, jos lukion päästötodistuksessa oleva arvosana, esimerkiksi 7 tai sitä parempi, ruotsin kielessä katsottaisiin virkoihin riittäväksi ruotsin kielen taidoksi. Mutta tämä on hieman eri asia.

Tämä hallituksen esitys on mielestäni hyvin perusteltu kannatettava askel oikeaan suuntaan. Siihen valtioneuvostossa lisätty lausuma on mielestäni täysin turha. Se on tietysti vain poliittisiin tarpeisiin vaalikentille ja muualle tarkoitettukin. Taitaa olla niin, että Rkp ei olekaan tässä asiassa tosissaan, kun se kuitenkin jatkaa hallituksessa, vaikka tuo lausuma ei mitään turvaa kenellekään annakaan.

Roger Jansson /r:

Värderade herr talman! Jag vill först uttrycka min tacksamhet till minister Haatainen som väljer att sitta här och höra på debatten till slutet. Det är trevligt.

Min valkrets, Åland, är nöjd med att det här lagförslaget nu framläggs, men nöjd bara för landskapet Ålands del. Min valkrets har ingen offentlig uppfattning om det är bra för det tvåspråkiga Finland. För min personliga del ser jag vissa fördelar för tvåspråkigheten, men ändå känner jag att nackdelarna som kan uppkomma verkar att kunna vara starkare.

På Åland har vi ju som känt inom hela utbildningen egen lagstiftningsbehörighet och vi har där två examina efter gymnasiet, dels den finska studentexamen och dels den egna gymnasieexamen. Med dessa som grund försöker vi få ut våra ungdomar som genomgått gymnasiet antingen som studenter eller som gymnasiestudenter också in vid Finlands universitet och högskolor. Det är sannerligen ingen lätt uppgift för oss i det officiella Åland eller för våra ungdomar. I hela resten av världen däremot så är det helt oproblematiskt. Det visar att den finska studentexamen är någonting som är speciellt för det här landet.

Det åländska exemplet kan för fastlandets del lära oss något. Utgående från att Åland är det enda enspråkiga området i landet så har man varit intresserad av frivilligheten för det andra inhemskas del i gymnasiets slutexamen. Resultatet för Ålands del har blivit att brain drainen eller hjärnflykten har ökat genom den här frivilligheten. Den var visserligen redan före frivilligheten ett stort problem, men den har blivit ett växande problem så att 70 procent av våra gymnasieutbildade ungdomar studerar utanför landet, huvudsakligen i Sverige.

Det resulterar i förlängningen i en kraftfull emigration av de kanske duktigaste förmågorna till Sverige och till stora delar av resten av världen. Det här är ett problem för de åländska lokalsamhällena, det är ett problem för det svenska Finland och skulle samma uppkomma i västra delarna av landet i Österbotten och Åboland i ökad utsträckning som resultat av den här reformen, så är det naturligtvis ett nationellt problem.

Efter att sedan fyrtio år tillbaka ha följt med situationen för tvåspråkigheten i landet, först som studerande i Borgå och Åbo och sedan i intensiva affärs- och självstyrelsekontakter med riket och nu som riksdagsledamot för landskapet, så är min uppfattning den idag att kunskapen i svenska i det tvåspråkiga Finland är sämre än kunskapen i finska på det enspråkigt svenska Åland. Så var det inte för trettio år sedan, så var det förstås inte för fyrtio år sedan. Det har skett en klar försämring och en relativt snabb försämring de två senaste decennierna. Då gör jag min jämförelse i förhållande till situationen i södra Finland och i förhållande till de akademiskt utbildade i landet. Där har de stora försämringarna skett.

Formellt är det inte några problem med tvåspråkigheten i landet. Den är väl skött, inte minst efter den nya språklagen. Men praktiskt, praktiskt vittnar alla om hur mycket sämre det har blivit. Det är väl nog säkert så med den här reformen att man riskerar att språkkunskapsklyftan nu kommer att öka mellan finskspråkiga och svenskspråkiga i landet och det är då en jämställdhetsfråga, bästa vänner, i det här tvåspråkiga landet Finland. Svenskspråkiga i landet kommer att fortsätta att lära sig finska för de måste det av praktiska skäl. Finskspråkiga och ålänningar kan nu också i studentexamen välja, finlandssvenskarna kan knappast göra det.

Jag undrar om inte undervisningsminister Haatainen finner att det här kan bli ett nationellt problem om klyftorna avseende språkkunskaperna ytterligare ökar i landet särskilt mellan den svenskspråkiga och den finskspråkiga befolkningen, mellan de med bättre och sämre förutsättningar för språkinlärning, i den yrkesmässiga karriären, i utbildningssystemen och särskilt sedan när vi som vuxna kommer ut och skall arbeta på internationella fora som flera här har talat om ikväll.

Jag upplever diskussionen här i riksdagen, till skillnad från den offentliga diskussion som har förts i den här frågan, som ytterst balanserad och angenäm att lyssna till. Jag har märkt i de inlägg som varit en glädjande omsorg om studentexamens kvalitet och bredd i det man har sagt. Jag gläder mig åt att ha upplevt den mest svenskspråkiga diskussionen vi har haft i stora salen på ett år och särskilt angenämt var det att lyssna till riksdagsledamot Rasks tal som helt och hållet hölls på svenska.

Jag undrar, fru undervisningsminister, om det utgående från att riksdagsdebatten här visar en omsorg om studentexamens kvalitet och bredd om man kan säga att förslaget kommer att medföra ökad kvalitet och bredd i studentexamen. Knappast blir det väl så. Frågan är om det resulterar i bibehållen kvalitet och bredd i studentexamen eller om det troligen är så att det blir en försämrad kvalitet och bredd, kanske ännu inte i gymnasieutbildningen men högst troligt i studentexamen.

Avslutningsvis, värderade herr talman, ansvaret för att tvåspråkigheten i landet skall fortsätta som en kraftig nedförsbacke, vilket jag vill påstå att den är, så ligger nu ansvaret i den här frågan hos kulturutskottet, men naturligtvis alldeles särskilt hos regeringen. De tilläggsbeslut regeringen tog i sammanhanget i klämform är naturligtvis mycket värdefulla och viktiga att arbeta vidare med, oberoende av vad här har sagts. Jag håller inte med om de negativa synpunkterna om det men den listan är säkert inte fullständig, det fordras säkert ytterligare åtgärder.

För min personliga del vill jag understöda alla dem som har talat om behovet av ökade praktiska språkkunskaper, gäller det sedan finska, gäller det sedan svenska, gäller det sedan engelska, ryska eller franska så är det på den sidan som det måste göras betydande satsningar nu.

Mikko Alatalo /kesk:

Ärade talman! Svenska språket är ännu mycket viktigt här i Finland. Det är fortfarande ett officiellt språk och också kulturens språk.

I studentexamen skall svenskan nu bli frivillig fast man måste komma ihåg att svenskan fortfarande är ett obligatoriskt ämne i skolan. Det finns ett problem. Hur kan vi få finskspråkiga skolpojkar att skriva svenskan i studentexamen? Jag tror att det är lättare för flickor att skriva svenskan. Men vi behöver svenska i alla fall i framtiden. Till exempel om en finsk ingenjör jobbar vid Tamrock behöver han svenskan när firman faktiskt är Sandviken.

Jag förstår den oro som de svenskspråkiga nu har men jag hoppas att regeringens experiment skall vara det rätta, så att elever i alla fall skriver svenskan fast examen inte är obligatorisk.

Jag gick i skola i en tvåspråkig stad, Uleåborg, men i min hemby Kimingö, Kiiminki, fanns det bara finskspråkiga. Vi nästan hatade svenskan i skolan. Kanske var det fråga om motivering.

Senare som artist blev jag intresserad av svenskan som kulturspråk. Jag gjorde också en skiva på svenska, mina egna sånger och översättningarna var gjorda av de bästa finlandssvenska författarna, Johan Bargum, professor Lars Huldén, Marita Lindqvist, Barbara Helsingius. Jag var mycket stolt över deras översättningar, de var bättre än originalen. Jag tror så.

I alla fall i Nordiska rådet använder vi svenskan åtminstone som korridorspråk fast vi på mötena kan använda vårt modersmål finska. Svenskan existerar i alla fall.

Arvoisa puhemies! Se tapa, miten kohtelemme täällä Suomessa ruotsin kieltä, on myös tärkeä pohjoismaisen yhteistyön kannalta. Se osoittaa sivistystasomme kansakuntana. Jos meillä osataan ruotsia, voimme vaatia myös Ruotsissa parempaa kohtelua suomen kielelle. Meidän kansallinen kulttuurimme on sekoitus suomalaisuutta ja ruotsalaisuutta. Meidän täytyy tunnustaa juuremme. Tukholma on ollut myös meidän suomalaisten pääkaupunki. Se on edelleen täynnä merkkejä myös suomalaisuudesta. Suomi, ruotsi, ruotsi, suomi — ne ovat toisiaan täydentäviä kieliä ja kulttuureja.

Mitä tulee ylioppilaskirjoituksiin, mielestäni ruotsin asema on nyt turvattava asennekampanjalla. Opettajien tulee motivoida oppilaita paremmin ruotsin kieleen nyt, kun ei ole pakkoa, ettei käy niin kuin meillä siellä Kiimingin keskikoulussa, että vihaamme ruotsia. Luulen, että yksi ongelma yleensä suomalaisten kieltenopiskelulle on se asennevamma, ettei uskalleta avata suuta, jos ei osata täydellisesti kieltä. Tulisi olla helpompaa puhua, vaikka tekeekin virheitä. Minä teen virheitä ruotsissa, jopa suomenkin kielessä, mutta tärkeintä on tulla ymmärretyksi. Suomessa on ainoastaan yksi henkilö, joka väittää, ettei ole koskaan tehnyt suomen kielessä virheitä; taiteilija Juice Leskinen.

Luulen, että alemmuuskompleksistamme johtuva ylemmyyskompleksi ruotsin kieltä kohtaan ei auta mitään. Ei tämä maa tee suurta harppausta Eurooppaan, jos ruotsin kielen osaaminen lopetetaan. Ruotsin kieltä tarvitaan tulevaisuudessakin varsinkin, jos aiomme olla yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa ja menestyä myös bisneksessä Pohjoismaissa. Kun olen ollut ruotsin kielen kurssilla, niin itse asiassa siellä on juuri niitä Tamrockin insinöörejä istumassa ja he kiroilevat siellä, että voi että, kun ei tullut opiskeltua tuota ruotsia kouluaikana.

Pikkuserkkuni Björnar Seppola on Norjan Kveeniliiton puheenjohtaja. Eräässä lehdessä tosin kirjoitettiin, kun eivät osanneet kieltä, Teiniliiton, mutta puhun kveeneistä. Hän on juuri niitä suomen sukuisia pohjoisnorjalaisia, joiden ei sallittu puhua suomea ennen vanhaan koulussa. Emme kai me halua mennä historiassa taaksepäin ja olla samanlaisia ennakkoluuloisia, niin kuin norjalaiset olivat tuolloin suomenkielisiä kohtaan? (Ed. Kankaanniemi: Ei tämä sitä tarkoita!) — Ei tämä sitä tarkoitakaan välttämättä, mutta se, miten me asennoidumme tähän toiseen kotimaiseen kieleen, osoittaa sivistystasomme.

Minä toivon sydämestäni, että hallituksen rakennekokeilu onnistuu niin, ettei toisen kotimaisen kielen asema huonone eivätkä ennakkoluulot ainakaan nyt sitten lisäänny, kun ei ole pakkoa. Toivottavasti se, että ei ole pakkoa ja on valinnanvapaus, koituu tässä tapauksessa koulunuorison hyväksi ja sivistykseksi.

Lopuksi tack till Rundradion. Viisi prosenttia on ruotsinkielistä väestöä ja kuitenkin ohjelma-ajasta ja budjetista on viisitoista prosenttia varattu ruotsille Yleisradiossa. Se on hyvä asia, että tältä osin ainakin on turvattu ruotsinkielisen väestön asema.

Mutta lopuksi haluaisin sanoa yhden pienen jutun vielä, että ei kannata provosoitua myöskään eikä ruotsinkielisen väestön aiheuttaa ärtymystä tahallaan. Meillä oli Yleisradion hallintoneuvostossa puhetta siitä, että kun jalkapallon EM-kisat tulevat, niin jalkapallo siirretään maksulliselle kanavalle tai jollekin YLE24-kanavalle ja toinen kanava on pelkästään ruotsin kieltä varten, toinen suomen kieltä varten, kun on eurovaaliuutiset. Olen sitä mieltä, että se olisi ollut karhunpalvelus sekä jalkapallon harrastajien kannalta että politiikkaa kohtaan ja myöskin ruotsin kieltä kohtaan. Nyt kun on samalla kanavalla ruotsin- ja suomenkielinen selostus ja toisella kanavalla on jalkapallo, niin me emme ärsytä turhaan jalkapallon harrastajia. Ehdotinkin hallintoneuvostossa, että laitetaan lyhennelmä eurovaalituloksista samana iltana heti jalkapallon jälkeen, jolloin se saa paljon katsojia. Mielestäni näistä asioista voidaan selvitä ymmärtämällä toisiamme paremmin eikä provosoimalla.

Opetusministeri Tuula Haatainen

Arvoisa puhemies! Ed. Jansson kyseli puheenvuorossaan, paraneeko laatu ja laajuus. Ylioppilastutkinnon vaikeusaste ei tästä muutu millään tavalla. Se ei muutu helpommaksi, edelleen kirjoitetaan neljä ainetta. Ainoastaan nyt sitten näiden kolmen aineen osalta valinnanvapaus lisääntyy, ja uskon, että jos laadusta keskustellaan, niin motivaation kasvun myötä voisi sanoa, että laatu saattaisi parantua.

Ylioppilastutkinto on portti akateemisiin opintoihin, mutta akateemisiin opintoihin tullaan myös muita väyliä pitkin. Muutamissa puheenvuoroissa siihen viitattiin. Uskon, että ne nuoret, jotka ovat jatkamassa jatko-opintoihin korkeakouluihin ja yliopistoihin, valitsevat myös toisen kotimaisen kielen. Näistähän valtaosa kirjoittaa joka tapauksessa kuusi ainetta, jolloin se mahtuu sinne mukaan vaikka vapaaehtoisena, eikä ole sen vähempiarvoinen aine se, joka vapaaehtoisena kirjoitetaan, kuin ne, jotka kirjoitetaan nyt pakollisina.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Itse olen kirjoittanut ylioppilaaksi Evijärven lukiosta vuonna 1974 eli 30 vuotta sitten. Tuolloin kirjoitettiin pakollisina aineina äidinkieli, ruotsi, englanti, reaali ja matematiikka. Ainoastaan vapaaehtoisena aineena oli niin sanottu lyhyt kieli, joka minulla oli saksa. Tuolloin peli oli raakaa: Se oli läpi tai reput, jos ei kirjoittanut viittä ainetta hyväksyttävästi.

Tämä minun kotilukioni, Evijärven lukio, on ollut nyttemmin mukana tässä rakennekokeilussa. Vanhin tyttäreni Hanna kirjoitti kaksi vuotta sitten ja nuorin tyttäreni Maija tänä keväänä. Rakennekokeilusta huolimatta heillä kummallakin on ollut pakollisena äidinkieli, ruotsi, matematiikka ja reaali. Ylimääräisenä aineena molemmat tyttäreni Hanna ja Maija kirjoittivat englannin ja saksan. Saamieni tietojen mukaan Evijärven lukiossa rakennekokeilu ei ole vähentänyt ruotsin kirjoittajien määrää. Liekö syynä se, että olemme lähellä rannikkoa ja Pohjanmaan ruotsinkielistä aluetta. Todettakoon, että ed. Granvikin ja minun asuntojen väliä on vain hieman yli 20 kilometriä, joten meillä on tarvetta siellä kotikonnuilla hallita jossakin määrin myös ruotsin kieltä.

Esitys ei poista ruotsin pakollisuutta. Se siis säilyy koulussa edelleen pakollisena. Tämä lakiesitys HE 47/2004 vp vain mahdollistaa ruotsin kirjoittamisen valinnaisena. Valinnaisuuksista huolimatta kielitaito on tärkeä yhä kansainvälistyvässä Suomessa ja yhdentyvässä Euroopassa.

Arvoisa puhemies! Olen enemmänkin huolestunut siitä, katkeaako koulunkäynti resurssi- ja opettajapulaan. Jos menemme historiassa hiukan taaksepäin, niin Suomessa toteutettiin 1970-luvun alussa peruskoulu. Koulumuotoa perusteltiin tasa-arvolla. Tuolloin otettiin pitkä askel eteenpäin, koska sillä turvattiin kaikille oppikoulusivistystä vastaava peruskoulutus. Koulutus oli oppilaille ilmaista, samoin matkat ja ruoka. Tämä tiesi varsinkin maaseudulla asuville suurta edistysaskelta. Tämän myötä tasa-arvo lisääntyi myös peruskoulun jälkeisessä niin sanotun toisen asteen koulutuksessa. Lukioissa ja ammattikouluissa opiskeleville kunnat intoutuivat maksamaan myös koulukyydit ja ruuan. Näihin menoihin myös valtio otti osaa.

Viime vuosikymmenen lopulla kuntien talous joutui valtion toimenpiteistä johtuen ahtaalle. Nämä valtion leikkaukset aiheuttivat sen, että perusopetuksen taso laski ja kunnat joutuivat eriarvoiseen asemaan. Opetussuunnitelmauudistus sattui pahimpaan lamaan, ja sen toteuttaminen jäi puolitiehen resurssipuutteen vuoksi. Pahimmin säästöistä tuolloin kärsivät heikot oppilaat, erityisopetus sekä kerhotoiminta. Oppilaiden valintamahdollisuuksia erityisesti perusopetuksessa ja pienissä lukioissa jouduttiin rajoittamaan. Perusopetuksen taso laski resurssipuutteen vuoksi, ja se aiheutti sen, että tällöin vaarannettiin myös korkeamman koulutuksen taso. Mikäli perusopetuksen tasosta ei huolehdita, on turha kuvitella, että saavutetaan tuloksia ammattikorkeakoulussa sekä yliopistossa.

Arvoisa puhemies! Meillä näyttää olevan edessä opettajapula. Teollisuuden epäonneksi opettajapula iskee tärkeisiin aineisiin: matematiikkaan, tietotekniikkaan, fysiikkaan, kemiaan sekä vieraisiin kieliin. Osoituksena tästä on se, että matemaattisissa aineissa opettajien opinnot aloittavien määrä on jäänyt kiintiöitä pienemmäksi jo useana vuotena peräkkäin. Olemme todellisessa ongelmatilanteessa, kun huomioidaan se, että muutaman vuoden sisällä jää keskimääräistä enemmän opettajia eläkkeelle. Resurssipula laskee peruskoulutuksen tasoa, ja näin vaarantuu nuorilta korkeamman koulutuksen taso.

Koulutus on osaltaan investointi, joka lisää talouskasvua, tehostaa tuottavuutta sekä vähentää sosiaalista eriarvoisuutta. Moniin muihin investointeihin verrattuna koulutus vaatii tekijöiltään kärsivällisyyttä sekä näkemystä ja luottamusta pitkälle tulevaisuuteen. Hyvin hoidetun tai laiminlyödyn koulutuksen tulokset ovat arvioitavissa vasta vuosien, jopa vuosikymmenien kuluttua.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on ollut mielenkiintoista kuunnella ja erikoisesti siinä suhteessa, mikä on täällä nyt käytettyä terminologiaa käyttäen kaksikielisyyden merkitys Suomessa. Näistä puheenvuoroista, jotka tähän mennessä on käytetty, pystyisi jopa tekemään gradun tuonne yliopistoon analysoimalla näitten puheitten sisältöä.

Arvoisa puhemies! Yritän kuvata sitä nimenomaan kulttuurisesta näkökulmasta. Kun olen kuunnellut — valitettavasti olen joutunut eräitä muita tehtäviä tekemään tässä samalla, mutta siinä voi kuunnella aivan hyvin — varsin moni, erittäin moni puheenvuoron käyttäneistä suomenkielisistä on kytkenyt puheeseensa oman kontaktinsa ruotsin kieleen; sen, missä elämänvaiheessa, millä tavalla, mitä kokemuksia on saanut ruotsin kielestä. (Ed. Kankaanniemi: Se on pakkoruotsia!) Mitä tämä tarkoittaa, arvoisa puhemies? Se tarkoittaa sitä, että ruotsin kieli on osa suomalaista kulttuuria. Se kuuluu tänne. Se on niin syvällä, että olivatpa nyt sitten asenneasiat ihan millä tolalla tahansa, joka tapauksessa se suhde ruotsin kieleen pulpahtaa sieltä väen väkisin esille. Se tulee itsestään. Sitä ei tarvitse edes kaivella esiin eikä sitä edes tiedosta. Tämä olisi sen gradun, joka tästä keskustelusta voitaisiin kirjoittaa, keskeinen sanoma.

Mitä tämä sitten taas tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että ei näin syvälle kansankulttuuriin kuuluvasta asiasta noin vain irrottauduta, luovuta. Se on ihan selvä asia, että se vaatisi erittäin merkittävän kulttuurimuutoksen. Tämä tarkoittaa tässä nyt esillä olevan teeman kannalta sitä, että se pieni muutos, mitä nyt ollaan tässä tekemässä, ei häiritse tätä kulttuuriasiaa ei sinne eikä tänne. Ainut asia, mistä kannattaa olla huolissaan, on se, että on mahdollisimman motivoituja, hyviä ruotsin kielen opettajia koulussa. Siitä kannattaa olla huolissaan, kannattaa toivoa ja toimia sillä tavalla, että tällaisia henkilöitä löytyy.

Kun edellisen kerran tämä keskustelu käytiin täällä isossa salissa viime vuosikymmenen puolella, silloin ilmoitin näkemyksenäni sen, että tämän laatuista muutosta ei näistä kulttuurisista syistä tarvitsisi silloin tehdä. No, ei tehtykään mitään silloin. Silloin, jotta olisin graduaineistoa itsekin, totesin, että omaan kantaani vaikutti aika paljon se, että olen vuonna 60 ollut opiskelemassa Ruotsissa meribiologiksi ja siellä oli tvångsvenska pakollisena, kun ei siellä kukaan suomea osannut sanaakaan ja se homma piti hoitaa. Opetus oli saksan, ruotsin ja englannin kielellä, niin että siinä oli sitten pakko selvitä niillä kielillä, jos meinasi hommansa hoitaa. Nyt olen kuitenkin päätynyt sille kannalle, kun olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että tämä kulttuuripohja ei tästä mihinkään murene, että voidaan tehdä se lainmuutos, joka nyt on vireillä. Sen tämä suomalainen kulttuuri ja kulttuurielämä kestävät oikein hyvin.

Vielä totean yhden asian tästä ruotsin kielen opetuksesta. Siinä tarvitaan kyllä jonkunlaista förbättringiä sen takia, että kun ajattelen itse itseäni siinä tilanteessa, kun jouduin ensimmäisen kerran ruotsin kielen kokeeseen, joka valtion virkamiehiltä edellytetään, niin se tulos oli "nöjaktig förmåga använda svenska språket i skrift och tal". Sitten, kun se todistus hävisi, seuraavalla kerralla se oli "väl förmåga att använda svenska språket i skrift och tal", elikkä toisin sanoen pärstäkerroin vaikutti ehkä siinä vaiheessa siihen, että se "nöjaktig" muuttui "väl förmågaksi". Mutta kummallakin kerralla, vaikka oli opiskellut Ruotsissa, niin siitä huolimatta piti harjoitella sitä, koska tätä förövningiä ei ollut tarpeeksi sillä välillä, niin että olisi siitä selvinnyt.

Elikkä tämä tarkoittaa taas kulttuurisesti sitä, että jostain syystä vaan pitäisi olla mahdollisuus niillä, jotka virkamiesuralla ovat, käyttää sitä ruotsin kieltä eikä vain niin, että se on vain selvitetty se tutkinto ja siinä kaikki. Mikä tähän sitten vaikuttaa? Siihen vaikuttavat suomenruotsalaiset ihan ratkaisevasti omalla toiminnallaan, käyttäytymisellään ja sillä tavalla, että kannustavat muita käyttämään andra inhemska språketia ja silloin, kun siihen sopivasti tilaisuus tulee.

Pekka  Nousiainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! On mielenkiintoista ollut seurata tätä ylioppilastutkinnon rakennekokeilusta käytävää keskustelua. Tämä rakennekokeiluhan on ollut käynnissä jo kahdeksan vuotta vuodesta 95, ja kokeilun piirissä oli alkujaan 29 lukiota. Vuodesta 2003 alkaen kokeilussa on ollut mukana yhteensä 57 lukiota ja aikuislukiota. Määrä vastaa runsasta yhtätoista prosenttia maan 423 lukiosta. Opiskelijoiden määrä kokeilulukioissa on ollut noin 13 prosenttia, ja kokeilulukioissa opiskellaan lukion oppimäärä pakollisine oppiaineineen vastaavalla tavalla kuin muissakin lukioissa ja opintojen laajuus on sama.

Rakennekokeilussa vain äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe on ollut pakollinen kaikille. Kolme muuta pakollista koetta kokelas valitsee neljän kokeen joukosta, jotka ovat toisen kotimaisen kielen koe, vieraan kielen koe, matematiikan koe ja reaaliaineiden koe. Kokeilulukioissa ylioppilastutkintoon kuuluvat kokeet ovat olleet sisällöltään samat kuin muissa lukioissa. Rakennekokeilulukioissa opiskelijoiden ylioppilastutkinnon koevalinnoissa ei tapahtunut vuosina 1996—2003 merkittäviä muutoksia. Toisen kotimaisen kielen, suomen tai ruotsin, valinnat ovat hieman vähentyneet vuosina 1996—2003 vaihdellen 85 ja 92 prosentin välillä. Vuonna 2003 noin 88 prosenttia kokeilulukioiden opiskelijoista on valinnut ylioppilastutkinnossa toisen kotimaisen kielen kokeen. Matematiikan kirjoittaneiden määrä on vuosina 1996—2003 lisääntynyt vanhoissa kokeilulukioissa. Matematiikan kokeen valinnat ovat vaihdelleet 84:n ja 88 prosentin välillä. Tytöt valitsevat poikia useammin toisen kotimaisen kielen kokeen ja pojat tyttöjä useammin matematiikan kokeen. Reaaliaineissa järjestettävän kokeen valinnat ovat vaihdelleet 94:n ja 97 prosentin välillä. Vieraan kielen valinnat ovat olleet koko kokeilun ajan noin 99 prosenttia.

Vuonna 2003 rakennekokeilulukioiden kokelaista 88 prosenttia suoritti toisen kotimaisen kielen kokeen, 99,4 prosenttia vieraan kielen kokeen, 83 prosenttia matematiikan kokeen ja 94,7 prosenttia reaaliaineissa järjestettävän kokeen. Vuonna 2003 rakennekokeilun ulkopuolella olevissa lukioissa matematiikan valitsi ylioppilastutkinnossa 78,1 prosenttia ja reaalikokeen 92,7 prosenttia kokelaista. Elikkä tässä hallituksen esityksessä oli harvinaisen hyvät tilastotiedot. Niitä harvoin on, joten ne oli mielenkiintoista tässä todeta ja julki lausua.

Arvoisa puhemies! Nuo tilastot osoittavat, että tämä rakennekokeilu on syytä vakinaistaa. Yhtä lailla olen aikaisemmin, kuten ed. Pulliainenkin, ollut pakkoruotsin kannalla sekä kulttuurisyistä että myöskin vakaana pohjoismaisen yhteistyön kannattajana. Mutta kyllä viime vuosina on ollut selkeästi nähtävissä se, että reaalitarve ratkaisee hyvin paljon opiskelijoiden kielivalinnat ja kieliopinnot, ja tämä tilastoaineistokaan ei kerro siitä, että tämä kulttuuriperintö ja kulttuuripohja olisi tästä muuttumassa ja murentumassa. Ruotsi valinnaisena aineena on suhteellisen helppo kirjoittaa ja siinä saada hyviä arvosanoja. Kun se kuitenkin opiskellaan pakollisesti, ainoastaan kirjoittaminen on vapaaehtoista, niin näen, että on aika tullut todella vakinaistaa tämä rakennekokeilu.

Kokeilun vakinaistamista puoltaa myöskin se, että nyt kokeilun aikana oli selvästi pienissä maaseutulukioissa nähtävissä se, että oppilaita kunnasta toiseen alkoi hakeutua nimenomaan kokeilulukioihin. Se heikensi näitten kokeilun ulkopuolella olleiden pienten lukioiden asemaa, ja siten tämä eriarvoisuus, jota perustuslaki ei periaatteessa hyväksy, toteutui hyvin vahvasti, ja sen takia myöskin oli keskeistä, että perustuslakivaliokunta viime vaalikaudella halusi rajata tämän kokeilun jatkon mahdollisimman lyhyeen, ja toisaalta on hyvä, että nyt tämä hallitus on tuonut tämän vakinaistettavaksi. Minä uskon näin sopuisan keskustelun perusteellakin, että tämä ei aiheuta mitään ongelmia. Ruotsin kieli säilyy asemaltaan vahvana, sitä opiskellaan, ja me pääsemme toteuttamaan yhdenvertaisuutta myöskin lukio-opiskelussa näiltä osin.

Paula Risikko /kok:

Herra puhemies! En voi olla kommentoimatta ed. Pulliaisen tulkintaa tästä illasta. Olen ihan samaa mieltä, että lähes jokainen meistä on kertonut puheenvuorossaan omista kokemuksistaan ruotsin kielen oppimisessa tai opiskelussa, ja se on ollut minun mielestäni merkki siitä, että ruotsin kieli on meille tärkeä.

Haluan myös kiinnittää huomiota siihen, että vaikka joidenkin mielestä on tulkittu, että sillä, että me tuemme tämän rakennekokeilun vakinaistamista, olisi muka se merkitys, että me haluamme vähätellä ruotsin kielen merkitystä, sehän ei ole totta. Jokainen puheenvuoro täällä on tukenut sitä, että ruotsin kielen täytyy säilyä ja se on yksi osaamisalue meidän nuorillamme ja tulevaisuudenkyvyillämme, mutta meidän täytyy pitää huolta siitä, että meillä resurssit säilyvät ja opettajat ovat hyviä ja motivoivia. Vasta siten motivoidutaan ruotsin kielen opiskeluun.

Maija Rask /sd:

Arvoisa puhemies! Päästäkseni ed. Pulliaisen gradun aineistoon ajattelin kertoa omankin ruotsin kielen kokemukseni. Nimittäin nuorena vastavalmistuneena sairaanhoitajana hain töitä Ruotsista Uppsalasta Ulleråkrin sairaalasta ja en ymmärtänyt oikeastaan mitään muuta kuin sen, että sain sitä työtä. Istuin bussissa ja itkeä tihrustin, että ei tästä mitään tule. Tuli mieleen Kemin tyttölyseon ruotsinopettajan puheet siitä, että riikinruotsi ja suomenruotsi on sitten aivan kaksi eri asiaa. Minä luulin, että hän nyt puhui sitten sitä riikinruotsia. Seuraavana päivänä neurologisella kuntoutusosastolla kyllä sitten selvisi, että hän tuli Skånesta. Eivät häntä kaikki ruotsalaisetkaan ymmärtäneet. Minä olin kauhuissani siitä opetuksesta, mutta onhan sitä selvitty.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Puhemies! Varmasti kysymys on paljolti kulttuurikysymys. Itse kyllä olen huolestunut siitä, mihin tämä lukiolain 18 §:n muuttaminen johtaa ruotsin kielen osalta.

Mitä tulee ylioppilastutkintoon, ongelma on se, että se ei enää ole samalla tavalla kuin ennen yhtenäistutkinto. Kyllä nimenomaan sellaisen sivistävän osuuden kuin reaalin tarkastelua pitäisi jatkaa. Siitähän käytiin kohtuullisen laaja keskustelu viime vuonna eduskunnassa, tämän reaalikokeen tulevaisuudesta.