Toimi Kankaanniemi /kd(esittelypuheenvuoro):
Herra puhemies! Kun hallitus ei anna esityksiä eduskunnalle,
ei saa aikaiseksi, niin eduskunnan pitää itse
aktivoitua ja korjata maassa olevia epäkohtia. Yksi epäkohta
on suomalaisessa oikeuslaitoksessa se, että meidän
hovioikeutemme ovat ruuhkautuneet, asioiden käsittelyajat
ovat venyneet jatkuvasti yhä pitemmiksi ja pitemmiksi ja
kansalaisten oikeusturva kärsii, sekä ihmisten
että juridisten henkilöiden. Tähän voidaan
puuttua tietysti resursseja lisäämällä, mutta
näin ei ole tapahtunut. Välttämätöntä varmasti
onkin jatkossa, että tähän kuitenkin
puututaan, koska ei voi olla mahdollista se, että oikeusturvaa
koko ajan heikennetään vain taloudellisilla syillä.
Herra puhemies! Suomessa on nyt kuusi hovioikeutta: Turku, Vaasa,
Itä-Suomi Kuopiossa, Helsinki, Kouvola ja Rovaniemi. Ehdotan
tässä lakialoitteessa, jonka muutkin keskisuomalaiset, jotka
paikalla olivat, ovat allekirjoittaneet, eri puolueitten edustajat,
että perustettaisiin seitsemäs hovioikeus ja luonnollisesti
se pitäisi sijoittaa Jyväskylään,
koska tarve on siellä ilman muuta selvästi suurin.
Tänä päivänä Vaasan
hovioikeus, johonka piiriin Keski-Suomi Hankasalmea lukuun ottamatta
kuuluu, pitää joka viikko niin sanottuja matkakäräjiä Jyväskylässä,
Jyväskylän oikeustalossa, eli käytännössä Jyväskylässä on
jo likipitäen hovioikeus. Nyt vain tuomarit, esittelijät
matkustavat joka viikko Vaasasta autolla huonoilla keleillä ja
huonoja teitä myöden, joita siellä on,
yli 200 kilometriä yhteen suuntaan pitämään
käräjiä. Kaikkine papereineen, arkistoineen
yrittävät kulkea sitä matkaa. Siinä moni
kallispalkkainen tuomari ja esittelijä istuu autossa tuntikausia
joka viikko matkatessaan tuota väliä. Viisautta
olisi perustaa uusi hovioikeus.
Asiaa pohjaa myös se, että oikeusministeriö on
asettanut jo vuonna 2002 työryhmän laatimaan näitä asioita
koskevia uudistuksia. Työryhmä antoi ehdotuksensa
viime vuoden lopulla, ja nyt se on ollut lausunnolla muun muassa
Keski-Suomen kunnissa ja eri tahoilla. Tuossa esityksessä Keski-Suomea
ja Vaasaa ja sitä seutua koskevia muutosehdotuksia on sillä tavalla,
että Haapajärven käräjäoikeuspiiriä ollaan
esittämässä siirrettäväksi
Vaasan hovioikeudesta Rovaniemelle eli hirvittävän
kauas, Ikaalisten käräjäoikeuspiiri Turun
hovioikeuspiiristä Vaasan hovioikeuspiiriin, Porin käräjäoikeus
Turun hovioikeuspiiristä Vaasan hovioikeuspiiriin, Raahen käräjäoikeuspiiri
Vaasan hovioikeuspiiristä Rovaniemen hovioikeuspiiriin
ja Ylivieskan käräjäoikeuspiiri Vaasan
hovioikeudesta Rovaniemen hovioikeuspiiriin, eli melkoinen sekamelska
tässä on esillä. Tämän
lisäksi Äänekosken käräjäoikeuspiiri,
joka on koko pohjoinen Keski-Suomi, esitetään
siirrettäväksi Vaasan hovioikeuspiiristä Itä-Suomen
hovioikeuspiiriin, eli Vaasassa on liikaa asioita. Toisaalta sitten
joitakin muutoksia toiseen suuntaankin tässä on,
mutta vähemmän. Eli tarve tällaiselle
uudelle järjestelylle on välttämätön.
Esimerkiksi Äänekosken eli koko pohjoisen Keski-Suomen
siirtäminen Itä-Suomeen eli Kuopion hovioikeuspiiriin
on täysin järjetön. Sinne ovat yhteydet
erittäin huonot. Se on eri lääniä,
eri maakuntaa. Keski-Suomen maakunta hajotettaisiin. Nyt Äänekosken
laajalta alueelta jutut käsitellään matkakäräjillä Jyväskylässä. Tämä johtaisi
ne Kuopioon. Etäisyys on Kuopioon 150 kilometriä Äänekoskelta.
Jos mennään vielä toiseen laitaan, niin
sieltä on 250 kilometriä Kuopioon, kun taas Jyväskylään
on 50—80 kilometriä kaukaisimmastakin paikasta.
Tämä malli, jota oikeusministeriö nyt
lausuntokierroksella vie eteenpäin, on kelvoton, ja ainoa
järkevä ja hyvin nopeasti myös taloudellisin malli
on se, mitä Keski-Suomen kansanedustajat tällä aloitteella
esittävät, eli että perustetaan Jyväskylän
hovioikeus ja sen tuomiopiiriin otetaan myös muun muassa
Pieksämäen käräjäpiiri, Hankasalmi
ja Kangasniemi, lisäksi Oriveden, Mäntän
ja Virtain seutukuntien kunnat, joista on hyvin lyhyt matka, kaikkein
lyhyin matka Jyväskylään, paljon lyhyempi
kuin Vaasaan tai Turkuun, jossa ne nyt ovat. Eli tämä on
todella järkevä kansantaloudellisesti, kokonaistaloudellisesti ja
ennen kaikkea parantaa oikeusturvaa.
Keskustelu päättyy.