1) Hallituksen esitys aluehallinnon uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi
Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on
kysymys itsenäisen Suomen historian mittavimmasta aluehallintouudistuksesta,
ja sitä on valmisteltu hallitusohjelman mukaisesti viimeiset
2 vuotta. Vaikka esitys on laaja ja vaikka aluehallinto on perinteisesti
ollut alueellisten, hallinnonalakohtaisten ja poliittistenkin intohimojen
temmellyskenttä, on uudistusta pystytty viemään
eteenpäin varsin rakentavassa ilmapiirissä. Täällä on
nähdäkseni kaksi pääsyytä.
Ensinnäkin toimintaympäristö myös
aluehallinnon osalta on muuttunut paljon. Näin on tapahtunut
tämän 2 vuoden aikanakin muun muassa ilmasto-
ja energiakysymysten merkityksen kasvaessa. Alueiden kehittämistä on
kyettävä tekemään myös
kiristyvän globaalin kilpailun vallitessa. Tarve kansalaisten
yhdenvertaisuudesta huolehtimiselle kasvaa. Myös aluehallinnon tuottavuus-
ja tehokkuusvaatimukset ovat kasvaneet taloustilanteen muututtua.
Toiseksi: Nykyinen aluehallintomme on kohtuullisen sekavassa
tilassa niin eri viranomaisten tehtävien, roolien, ohjauksen
kuin aluejakojenkin suhteen. Sen kansanvaltainen ohjaus on heiveröistä,
ja näistä seikoista vallitsee varsin laaja yhteisymmärrys.
Vaikutusta on silläkin, että aluehallintouudistusta
on pyritty valmistelemaan avoimesti ja siihen on sitouduttu laaja-alaisen
valmistelun ansiosta. Valmistelutyötä on tehty
niin kutsutussa Alku-hankkeessa yhdessä ministeriöiden,
valtion aluehallintoviranomaisten, maakunnan liittojen ja henkilöstön
sekä sidosryhmien kanssa. Valtakunnallisissa ja alueellisissa
työryhmissä uutta aluehallintoa rakentaa parhaillaan
noin 1 000 ihmistä. Tarvitsemme menestyäksemme lisää innovatiivisuutta,
ja sitä syntyy erilaisia asiantuntemuksia yhdistämällä sekä perinteisiä raja-aitoja
kaatamalla. Tämä on myös tuoreen kansallisen
innovaatiostrategian linjaus, johon aluehallinnon uudistuksella
osaltaan voidaan vastata. (Hälinää)
Puhemies:
Anteeksi, ministeri, hetkinen. — Kyllä täällä on
tarkoitus kuulla puhujaa.
Ja hyvää puhetta.
Puhemies:
Sitäkin. — Olkaa hyvä.
Uuttakaan aluehallintoa ei rakenneta sitä itseään
varten. Kaiken hallinnon tehtävä on toteuttaa
niitä yhteiskunnallisia tavoitteita, joita sille on yhteisesti
asetettu. Asiakkaat eivät ole hallintoa vaan hallinto on
asiakkaita varten myös aluetasolla.
Nyt annettava hallituksen esitys sisältää ehdotukset
laiksi aluehallintovirastoista sekä laiksi elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksesta. Lisäksi
alueiden kehittämislakia esitetään muutettavaksi
maakunnan liittojen asemaa ja yhteistoimintaa koskevilta osin. Myös
aluehallintouudistuksen voimaanpanosta esitetään
annettavaksi oma lakinsa. Muitakin lainsäädäntömuutoksia sisältyy
jo tähän esityskokonaisuuteen, ja lisäksi myöhemmin
tullaan vielä antamaan esitys teknisluontoisemmista lainmuutoksista.
Kaikkiaan uudistuksen toteuttaminen edellyttää noin
250 lain ja noin 1 200 säännöksen
muuttamista.
Arvoisa puhemies! Uudistuksen tavoitteena on saada aikaan kansalais-
ja asiakaslähtöisesti tehokkaasti ja tuloksellisesti
toimiva aluehallinto. Valmistelussa vakuututtiin melko nopeasti siitä,
että ajan hammasta vastaan kestävä ja
asiakkaiden, alueiden sekä tuottavuuden parantamisen kannalta
toimiva aluehallinto on rakennettavissa kahden rooliltaan erilaisen
viranomaisen, aluehallintovirastojen sekä elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskusten, varaan. Samalla maakunnan
liittojen roolia ja välineitä strategiaperusteisessa
alueiden kehittämisessä vahvistetaan. Aluehallinnon
kokoaminen mahdollistaa synergiaetujen saamisen niin erilaisten
tukipalvelujen järjestämisessä kuin substanssiasioissakin.
Se luo parhaimmillaan myös henkilöstölle
mahdollisuuden monipuolisiin työtehtäviin sekä osaamisen
ja asiantuntijuuden kehittämiseen ja siten uralla etenemiseen
saman talon sisällä.
Uudistuksen piirissä on noin 6 000 henkilöä. Muutokset
toteutetaan yhteistyössä henkilöstön kanssa
hyvää henkilöstöpolitiikkaa
noudattaen.
Uudelleenorganisointi koskee 6 nykyistä valtion aluehallintoviranomaista
eli lääninhallituksia, työ- ja elinkeinokeskuksia,
alueellisia ympäristökeskuksia, ympäristölupavirastoja,
tiepiirejä ja työsuojelupiirien työsuojelutoimistoja.
Metsäkeskukset jatkavat itsenäisinä oikeushenkilöinä,
mutta ne ja siten metsäluonnonvaran hoita-minen kytketään
toiminnallisesti nykyistä vahvemmin niin uuden valtion
aluehallinnon kuin maakunnan liittojenkin yhteyteen.
Esityksen mukaan aluehallintovirasto edistää alueellista
yhdenvertaisuutta hoitamalla lainsäädännön
toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueella.
Se vastaa tehtävistä, jotka koskevat peruspalveluja,
sisäistä turvallisuutta sekä erilaisia
lupa- ja oikeusturva-asioita ympäristöluvat mukaan
lukien. Myös työsuojelun valvontatehtävät
esitetään koottaviksi aluehallintoviraston yhteyteen.
Näiden kuten eräiden muidenkin tehtävien
osalta esitetty malli turvaa hyvin suuren itsenäisyyden
varsinaisessa toiminnassa.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus puolestaan
edistää alueellista kehittämistä hoitamalla
valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla.
Se vastaisi valtion aluehallinnon tasolla muun muassa yrittäjyyden
ja elinkeinotoiminnan edistämisestä, koulutuksesta,
osaamisesta ja kulttuurista, maahanmuutosta, maatalouden ja maaseudun
asioista, liikenneasioista sekä ympäristönsuojelusta
ja alueiden käytöstä. Nämä kaikki
ovat alueiden kehittymisen kannalta olennaisia. Keskus toimii tiiviissä yhteistyössä
ja
kumppanuudessa erityisesti maakunnan liittojen kanssa. Elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten johtajana toimisi
yhden vastuualueen päällikkö, joten uutta
johtamisporrasta ei muodostettaisi.
Uusi valtion aluehallinto edellyttää toimiakseen
myös kootumpaa, otteeltaan strategisempaa ja pitkäjänteisempää ohjausta.
Se tapahtuisi asianomaisten ministeriöiden nykyistä tiiviimpänä ja
suunnitelmallisempana yhteistyönä. Tähän
pyritään molemmille viranomaisille vaalikaudeksi valmisteltavalla
strategia-asiakirjalla ja siihen perustuvalla muulla strategisella
ja toiminnallisella ohjauksella. Samoin maakuntaohjelmat ja niiden
toteuttamissuunnitelmat kytketään aluehallinnon
ohjausprosessiin nykyistä vahvemmin varsinkin elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten osalta. Nykytilaan
verrattuna aluehallinto ja sen ohjaus yksinkertaistuu selvästi,
kun kuudesta eri aluejaoilla ja ohjauksella toimivasta itsenäisestä viranomaisesta
siirrytään kahteen. Valtion aluehallintoviranomaiset
puhuvat entistä selvemmin yhdellä äänellä.
Kun aluehallintoa esitetään näin
laajasti koottavaksi yhteen, on selvää, että aluehallintoviranomaisten
sisäisessä organisoitumisessa ja ohjauksessa on
otettava huomioon myös eri hallinnonalojen ja tehtävien
erityispiirteet sekä yhteydet muihin uudistuksiin. Näin
on tässäkin pyritty menettelemään
ilman, että kokonaisuus siitä vaarantuu. Myös
asiakaspalvelun rakenteet ja toimintatavat uudistuvat. Tarkoitus
on, että asiakaspalvelussa päästään
yhden luukun ajatteluun ja uuden teknologian, sähköisen
asioinnin sekä yhteispalvelun täysimääräiseen
hyödyntämiseen. Näin myös palveluverkon
alueellinen kattavuus voidaan turvata.
Arvoisa puhemies! Aluehallintouudistuksessa maakunnan liittojen
roolia aluekehittämistyön kokoavana ja yhteensovittavana
viranomaisena esitetään vahvistettavaksi. Kuntaperusteisen
ja valtiollisen aluehallinnon suhteessa ei silti tapahdu vallankumousta.
Kysymys on jo 1990-luvun alussa omaksutun ja EU-jäsenyyden
myötä vahvistuneen linjan jatkamisesta. Maakunnallista kehittämistahtoa
ilmaisevien maakuntaohjelmien ja niiden toteuttamissuunnitelmien
säädösperusteista vaikuttavuutta lisätään,
samoin ne kytketään tiiviisti uuden
aluehallinnon ohjausprosessiin. Näin maakunnan liittojen
vaikutusvalta aluekehittämisvoimavarojen suuntaamisessa
kasvaa. Maakunnan liitot saavat nykyistä selvemmin
vetovastuuta yhteensovittamista edellyttävissä alueiden
kehittämisen kannalta keskeisissä asioissa. Ne
koskevat pidemmän aikavälin koulutustarpeiden
ennakointia, alueellista liikennejärjestelmäsuunnittelua
sekä laaja-alaisia luonnonvaroja ja ympäristöä koskevia suunnitelmia.
Myös eräitä tehtäviä siirretään
valtion aluehallinnolta maakunnan liittojen kontolle, ja ne liittyvät
muun muassa rakennerahastoasioihin, koulutushankkeiden priorisoimiseen
ja yhteispalvelun edistämiseen. Tavoitteena on, että elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukset ja maakunnan liitot
muodostavat tiiviin taisteluparin alueiden kehittämistyössä.
Siinä tarvitaan jatkossakin kuntia ja valtiota ja niiden
luovaa kumppanuutta.
Alueiden kehittämislakia ehdotetaan muutettavaksi myös
niin, että maakunnan liittojen tulisi muodostaa yhteistoiminta-alueet
ylimaakunnallisia strategisesti merkittäviä asioita
varten. Tarkoitus on, että näitä alueita
muodostuisi 9, jolloin ne vastaisivat niiden elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskusten määrää,
joissa ovat kaikki suunnitellut vastuualueet. Maakunnan liittojen
ja niiden jäsenkuntien käsissä on pitkälti
määritellä yhteistoiminnan sisältö-
ja päätöksentekomenettelyt. Näin
toteutettuna maakunnan liittojen yhteistoiminta vahvistaa niiden
vaikutusvaltaa, ei nakerra sitä. Yhteistoiminta-alueet
eivät tietenkään kata kaikkia alueiden
yhteistyötarpeita, eikä niiden tarkoitus ole muurien
pystyttäminen toisaalle.
Maakuntien suunnitelmat yhteistoiminta-alueista on jo pyritty
huomioimaan myös valtion aluejakojen valmistelussa. Muodollisesti
uusien aluehallintoviranomaisten lukumäärästä,
toimialueista, nimistä ja toimipaikoista säädetään
valtioneuvoston asetuksella tämän lainsäädännön tultua
hyväksytyksi. Nämä asetusluonnokset toimitetaan
myös eduskunnan käyttöön. Valmistelussa
on hallituksen linjausten mukaisesti lähdetty siitä,
että aluehallintovirastoja tulisi 6 ja niille päätoimipaikkojen
lisäksi 6 muuta toimipaikkaa. Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskuksia tulisi 15, joissa kaikissa
olisi elinkeino-, työvoima-, osaaminen- ja kulttuurivastuualue.
13:ssa olisi lisäksi ympäristö- ja luonnonvarat
-vastuualue sekä 9:ssä liikenne- ja infrastruktuurivastuualue. Kaikissa
keskuksissa olisi tarvittava määrä palveluja
järjestävää henkilöstöä ja
johtoryhmätyöskentelyyn osallistuisi kaikkien
vastuualueiden edustus. Molempien viranomaisten toiminnan organisoinnissa
hyödynnettäisiin erikoistumisen suomia mahdollisuuksia.
Aluehallintouudistukselle on asetettu myös kunnianhimoiset
tuottavuustavoitteet. Tehtävien kokoaminen mahdollistaa
niiden toteuttamisen. Aluehallinto säilyy silti tulevaisuudessakin
merkittävänä rekrytoijana alueilla. Erikseen
on syytä mainita, että aluehallintouudistus vähentää merkittävästi
rakennerahastotehtäviä hoitavien alueviranomaisten
määrää. Jatkossa niistä käytännössä vastaisivat
rooliensa mukaisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
sekä maakuntien liitot. Samoin tietohallintoa voidaan koota
ja yhtenäistää merkittävästi.
Arvoisa puhemies! Aluehallintouudistusta esitetään
tulevaksi hallitusohjelman mukaisesti voimaan vuoden 2010 alussa.
Tätäkin uudistusta on moitittu liian kireästä aikataulusta,
ja osaltaan tähän vaikuttaa sekin, että aluehallintouudistus on
jopa laajempi kuin hallitusohjelmaa kirjoitettaessa ajateltiin.
Nälkä kasvoi syödessä. Ensi vuoden
alussa on määrä tulla voimaan myös
muita tähän kokonaisuuteen liittyviä uudistuksia,
kuten uuden väyläviraston perustaminen liikenne- ja
viestintäministeriön hallinnonalalle sekä poliisin
hallinnonuudistuksen toinen vaihe, jota koskeva hallituksen esitys
on myös tänään lähetekeskustelussa.
Vaikka aluehallintouudistus toivottavasti tulee eduskuntakäsittelyn
jälkeen voimaan suunnitellussa aikataulussa, ei se tarkoita,
että maailma olisi tältäkään
osin silloin vielä valmis. Tällä hallituksen
esityksellä ja siihen liittyvillä muilla säädöksillä vasta
luodaan uuden, nykyistä paremman aluehallinnon perusta.
Ihmiset alueilla, valtion aluehallintoviranomaisissa, maakunnan liitoissa,
ministeriöissä sekä sidosryhmien piirissä ratkaisevat,
millainen tästä uudistuksesta lopulta tulee. Uskon,
että uusiin mahdollisuuksiin tartutaan.
Puhemies:
Käydään tässä vaiheessa
tuollainen lyhyt, 15 minuutin debatti ja sitten siirrytään
puhujalistaan ja palataan debattiin vähän myöhemmin.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Tätä asiaahan on tarkasteltu
pitkään, ja se on ollut keskustelussa. Nimenomaan ympäristökeskukset
ovat olleet huolestuneita siitä, mikä heidän
asemansa tulee olemaan, mikä on ympäristönsuojelun
ja ympäristötoimen tulevaisuus tässä uudessa
organisaatiossa. Silloin, arvoisa ministeri, on kiinnitetty huomiota
myös siihen, miten rahoitus kulkee ja miten henkilöstöresursseja
tässä hallituksen tuottavuusohjelman ollessa voimassa
kohdellaan. Nämä ympäristökeskuksen
asemaan liittyvät huolet eivät ole poistuneet.
Elsi Katainen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallinto on asiakasta varten eikä päinvastoin.
Voikin sanoa, että hallitus on tällä esityksellään
pystynyt vastaamaan alueitten toiveisiin ja myös omiin
tavoitteisiinsa. On tietysti seurattava oikein herkällä otteella
tämän hankkeen toteutumista. Virastojen, avien
ja elyjen, sekä rakennerahastojen aluejaot ovat ehkä olleet
liikaakin ohjaamassa noitten yhteistoiminta-alueitten muotoutumista,
ja se on hieman sellainen kielteinen asia tässä.
Toivottavasti tämä minun havaintoni ei tästä asiasta
kuitenkaan sitten toteudu tämän hankkeen edetessä,
vaan on edunvalvonta-alueet pystytty näkemään
tarpeeksi laajasti.
Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ministeri avauspuheenvuorossaan totesi,
että uudistusta toteutetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa
noudattaen yhteistyössä henkilöstön
kanssa. Oikein hyvä niin. Minä haluaisin todeta,
että mielestäni on tärkeää,
että aiemman hallinnon aikana kehitetyt modernit ja toimivat
ja tulokselliset toimintamallit voidaan säilyttää ja
niitä edelleen kehittää.
Huolenaiheeni on se, että kun varsinkin eräillä alueilla
on kehitetty tämmöinen moderni, verkostomainen
toimintamalli, joka on mahdollistanut ministerinkin esille tuoman
erikoistumisen näitten toimipaikkojen osalta, niin voidaanhan nyt
luottaa siihen, että tämän uudistuksen
jatkokehittelyn aikana tällä samalla linjalla
jatketaan ja tunnustetaan jo aikaansaatu hyvä kehitys.
Susanna Huovinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tätä uudistusta on mielestäni
leimannut hyvin suuri kiireen tuntu. Tätä on viety
eteenpäin kovalla vauhdilla, ja olen hieman huolestunut
siitä, että hallitus ikään kuin
antaa ohjeeksi sen, että eduskunnan tulee nyt pikavauhtia
tällainen laaja esitys myöskin tästä talosta
ulos saada. Eduskuntakäsittelylle kesälomineen
ei jää kyllä riittävästi
aikaa. Tämän viestin haluan hallitukselle tässä tuoda.
Kysymykseni kuuluu: Kun, ministeri Kiviniemi, totesitte täällä,
että ohjaus yksinkertaistuu ja puhutaan entistä selvemmin
yhdellä äänellä, miten voitte
varmistua siitä, että ympäristökeskusten
asema viranomaisena ei vaarannu, kun ne joutuvat pois ympäristöministeriön
tulosohjauksen piiristä ja siirtyvät Temmin tulosohjauksen piiriin?
Onko vaarana se, että talousasiat painottuvat ympäristöasioiden
kustannuksella?
Timo V. Korhonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Näyttää siltä,
että kaikki nämä uudistusesitykset vastaavat
erittäin hyvin niihin muutostavoitteisiin, mitä tälle
aluehallinnon muutoshankkeelle nyt kaiken kaikkiaan asetettu. Mutta
yksi kysymys:
Tämän esityksen mukaan, aivan oikein, maakuntien
liittojen kansanvaltaista päätöksentekoa pyritään
vahvistamaan, mutta esitys kuitenkin lähtee siitä,
että meillä on olemassa kansanvaltainen kunnallishallinto,
joka sitten valitsee maakuntavaltuuston jäsenet, eli ikään
kuin kunnallishallinnon selän taakse muodostetaan maakuntahallinto.
Kysymys, arvoisa ministeri, kuuluukin: Minkä vuoksi tässä uudistuksessa
ei päädytty kansanvaltaiseen vaaliin maakuntavaltuuston
valinnan osalta?
Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä on terve askel kohti
eurooppalaista ajattelua alueiden Euroopasta, kyllä.
Ensin yksi kriittinen havainto, ja se on se, että tässä ei
hallituksella ehkä rohkeus riittänyt siihen, jonka
näen kuitenkin maakuntien liittojen vaikutusvallan kasvaessa,
ja se on maakuntien lukumäärän tarkasteleminen
nykyistä kunnianhimoisemmin. Se on edessä. Se
ei ole näköjään nyt tässä,
mutta se on kulman takana odottamassa; olisin suonut. Mutta toinen
iso asia on se, että tässä valtion aluehallinto
määritellään nyt alueittain tavalla,
joka ei vastaa maakuntien luontaisia yhteistoiminta-alueita. Minä haluan
ministeriltä statementin siitä, että maakunnat
kykenevät nyt omat allianssinsa ja yhteistoiminta-alueensa
ratkaisemaan niin kuin niiden hyvä on eikä sen
mukaan, miten valtion väliportaan hallinnon aluejako tässä nyt
määräytyy.
Eero Heinäluoma /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Kanerva osui aivan oikeaan. Kun puhutaan
alueiden Euroopasta, niin tässä eurooppalaisessa
mittakaavassa Suomi on yksi alue, ja maakuntien suuri lukumäärä nykyisellään
alkaa olla järkevän yhteistoiminnan este. Jos sinne
laitetaan lisää tehtäviä ja
lisää vaikutusvaltaa, täytyisi miettiä,
mikä on tämä aito, toimiva maakuntarakenne,
joka pystyy sitten yhteistoimintaan valtionhallinnon kanssa.
Toinen asia: Ympäristöväki on ollut
yhteydessä myös minuun ja on huolissaan siitä,
käykö niin, että ympäristönäkökohdat
alistetaan puhtaalle taloudelle ja talouden näkökohdille.
Tässä on aina tietty jännite. Ympäristöviranomaisilla on
paljon sellaisia sääntelytehtäviä,
joissa heidän pitää pystyä toimimaan
itsenäisesti pelkäämättä,
että heidän niskassaan ollaan joidenkin muiden
tavoitteiden toimesta. Olisi viisasta antaa ympäristöviranomaisille
itsenäisen toiminnan mahdollisuus myös jatkossa,
ja siksi toivon, että tätä asiaa vielä harkitaan.
Anni Sinnemäki /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tästä on hyvä jatkaa.
Olisin myös kysynyt asianomaisten ministereiden näkemystä siihen,
millä tavalla tässä esityksessä ympäristöhallinnon
ja ympäristöpolitiikan tavoitteiden itsenäisyys
turvataan.
Toinen kysymys koskee esityksen rinnalla kulkevaa vaativaa tuottavuusohjelmatavoitetta.
Olisin
mielelläni kuullut, miten ministerit näkevät,
että hallinnon toiminta turvataan. Riittävätkö henkilöstöresurssit
näillä tuottavuustavoitteilla?
Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Aluehallinnossa tehdään sekä hallinnollisia
että entistä enemmän poliittisia päätöksiä.
Tämä uudistusesitys mielestäni kyllä on
hyvin vanhakantainen tässä suhteessa ja jopa osin
näennäisuudistus, eli tämä jatkaa
sitä hyvin virkavaltaista menettelyä, johon meillä on totuttu.
Sen tähden peräisinkin, niin kuin ed. Timo Korhonen,
demokratisointia. Onko sitä edes hallituksessa harkittu,
ja mihin se on kaatunut? Meillähän aluehallinnossa
demokratia ei pelaa juuri mitenkään. Tämä välillinen
maakuntavaltuusto- tai -hallitusmenettely ei kata kaikkea, missä tehdään
poliittisia päätöksiä maakunta-
ja aluetasolla. Tämä uudistus olisi ollut mainio paikka
esimerkiksi johtavalle hallituspuolueelle tuoda omia ajatuksiaan
esille, mutta ilmeisesti ne ovat sitten kaatuneet johonkin ja niitä peräisin. Kuka
ne kaatoi, vai onko niistä kokonaan luovuttu?
Timo Kaunisto /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta on selvää, että tämä on
askel kohti alueiden Eurooppaa ja eurooppalaista maakuntahallintokulttuuria.
Olennaisempaa kuin se, minkä kokoisia yksiköitä meillä maakunnassa
on näitä asioita miettimässä ja
kehittämässä, on se, millaisia tehtäviä niille
maakuntahallinnon yksiköille annetaan. Kenties tässä olisi
voitu mennä vielä hieman pidemmälle maakuntaliittojen
roolin suhteen, minkälaisia kehittämistehtäviä niille
annetaan ja minkälaisia rahoitusmahdollisuuksia niillä on
jatkossa hoitaa alueidensa tehtäviä. Niinkään
minusta ei ole kysymys siitä, että muodostetaan
jättimäisiä yksiköitä,
vaan siitä, että syntyy tehokasta toimintaa, ja
se on tässä hyvällä alulla.
Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Oli hyvä asia, että maakuntavaaleja
ei tässä vaiheessa esitykseen ole otettu, koska
kansanvaltaisuus toteutuu hyvin nykyjärjestelmässä kuntavaalien
kautta. Tämä järjestelmä korostaa
vahvoja peruskuntia ja niitten roolia. Ei luoda lisää byrokratiaa
eikä ylimääräisiä vaaleja
eikä viedä päätöksentekoa
liian kauas yksittäisestä kuntalaisesta. Tästä on
hyvä jatkaa eteenpäin.
Se, mihin hieman olen ehkä pettynyt, on se, että maakuntien
määrä edelleenkin pysyy ennallaan. Tässä olisi
ollut mahdollisuus ehkä edetä myöskin
hieman tältä osin.
Maarit Feldt-Ranta /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ympäristöviranomaisten
lisäksi hallituksen esitys on ongelmallinen muun muassa
myös työsuojeluviranomaisten kannalta. Nyt esitettävät
valtavat uudet alueet esimerkiksi Etelä-Suomessa, Hangosta
Uukusenniemelle sisältäen useita suuria
kaupunkeja, ovat kohtuuttoman suuria. Tällaisen hallinnollisen
organisaation ylläpitäminen vaatii väistämättä resurssien
siirtämistä työsuojelutoiminnasta hallintoon.
Yhdessä valtion tuottavuusohjelman kanssa tämä merkitsee
täysin kohtuuttomia tosiasiallisia leikkauksia tärkeään
työsuojelutoimintaan. Kysyisinkin ministeri Kiviniemeltä:
Miten te olette hahmottanut tämän hallinnon ja
varsinaisen toiminnan välisen suhteen tässä uudistuksessa?
Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tätä uudistusta pitää peilata
nimenomaan valtion tuottavuusohjelmaa vasten siihen, että vähennetään
15 000 työntekijää tilanteessa,
jossa 250 lakia muuttuu. Pitää muistaa, mikä on
palveluitten tila. Työ- ja elinkeinotoimistot ovat sosiaalibarometrin
kyselyssä ilmoittaneet, että kolmen vuoden kuluttua
ainoastaan 9 prosenttia toimistoista pystyy antamaan ne palvelut
asiakkaille, mitä kuuluu antaa. Työsuojelutoiminta
on sellaista, että sitä ajetaan alas kohdentamalla
resursseja väärin ja vähentämällä henkilötyövuosia.
Se on kuitenkin ollut tärkeä osa sitä harmaan
talouden vastaista toimintaa.
Kun huomasin, että kokoomusministerit käyvät
keskustelua siitä, kuinka turvallisuuspalvelut järjestetään
haja-asutusalueella, maan reuna-alueilla, mikä on poliisin
rooli ja mikä on Rajavartioston rooli, niin kannattaa muistaa,
että itärajalla tulee esimerkiksi yli 100 kilometrin
aukko niin, että siellä ei ole yhtään
miehitettyä raja-asemaa tulevaisuudessa. Kuitenkin myöskin
turvallisuuspalveluitten vahtiminen kuuluu jatkossa näille
aluehallintoviranomaisille. Kuinka te takaatte, että ihmisten
palvelut ja turvallisuus on taattu joka puolella Suomea?
Puhemies:
Onko ministereillä halua vastata? Ministeri Kiviniemi
ehkä vähän pidempään
ja muille sitten lyhyempi vastauspuheenvuoro.
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tähän
huoleen siitä, mitenkä mahdollisesti ympäristöhallinnon
tässä uudistuksessa käy. Koko tätä uudistusta
on valmisteltu hyvässä yhteistyössä kaikkien
hallinnonalojen kanssa ja katsotaan sitten, miten näitä käytännössä tullaan
ohjaamaan. [Puhujakorokkeen mikrofoni ei auennut.]
Puhemies:
Nyt ei taida kuulua tuonne saliin. Voitteko siirtyä ministeriaitioon,
jos sinne saadaan kytkettyä.
Arvoisa puhemies! Toimiiko tämäkään mikrofoni?
(Eduskunnasta: Puhemiehen paikalle!)
Puhemies:
Niin, tervetuloa tänne vaan! — Katsotaanpas,
jos se yhdistyisi. — Kyllä täällä yleensä on ääntä piisannut. [Ongelman
ratkeamista odotellaan pari kolme minuuttia.]
Nyt ilmeisesti koko tämä äänitysjärjestelmä on
seonnut.
Täällä pääministerin
mikrofonissa palaa valo.
Puhemies:
Kokeillaanpa sitä.
Arvoisa puhemies! Ilmeisesti pääministerin
paikalta pääsee ainoastaan pitämään
puheenvuoroja.
Tässä tuli monta hyvää kysymystä,
ja vastaamme kaikkikin ministerit näihin omalta osaltamme,
oman hallinnonalamme osalta.
Mutta huoleen siitä, miten käy ympäristöhallinnon
ohjauksen tässä uudistuksessa, totean, että tätä koko
uudistusta on valmisteltu hyvässä yhteistyössä eri
hallinnonalojen kanssa ja pyritty löytämään
juuri näihin tämän tyyppisiin ongelmakohtiin
ratkaisuja. Jos katsotaan nyt sitten juuri tätä elyjen
ohjausjärjestelmää, niin strategiset tulostavoiteasiakirjat
laaditaan yhteistyössä ministeriöiden
kanssa ja samoin sitten myös nämä toiminnalliset
tulostavoiteasiakirjat tarvittaessa. Omilla toimialoillaan sitten
asianomaiset ministeriöt ohjaavat toimintaa.
Mutta totta kai, kun uudet virastot aloittavat toimintansa,
pitää tarkkaan seurata sitä, että todella
käy sillä tavalla kuin on ajateltu tämän
ohjausmallin toimivan. Mutta tämä tahto hallituksella
on nimenomaan tällainen, että eri hallinnonalojen ääni
kuuluu.
Useammassa puheenvuorossa kaivattiin vähän
pidemmälle menevää askelta maakuntahallinnon
suuntaan. Itsellänikin toki ymmärrystä siihen
suuntaan paljon on. Mutta pitää muistaa, että tässä tehtiin
erittäin iso hallinnollinen uudistus jo sinänsä,
ja meno sitten sen verran pidemmälle, että voitaisiin
esimerkiksi suorilla vaaleilla joka maakunnassa valtuutetut valita,
edellyttäisi kyllä myös muutoksia maakuntien
tehtäviin esimerkiksi Kainuun mallin tapaan, eli tavallaan
tällä tehtävävalikoimalla ei
sitten kuitenkaan katsottu tarkoituksenmukaiseksi tätä hallintoporrasta
siihen luoda, vaan kyllä silloin pitäisi vielä mennä esimerkiksi
palveluiden järjestämisen osalta monta askelta
pidemmälle.
Maakuntien lukumäärän osalta olemme
muutenkin kuunnelleet tarkkaan maakuntien ääntä ja tahtoa
tässä aluehallintouudistuksessa. Maakuntien lukumäärän
osalta ei kyllä maakunnilta tullut juurikaan sellaista
toivetta, että niitä pitäisi yhdistää.
Kyllä kannustimme maakuntia kertomaan, että jos
ne haluavat yhdistyä jonkun toisen maakunnan kanssa, niin
olemme siihen valmiita, mutta sellaisia kannanottoja maakunnilta
kuitenkaan ei tullut.
Sitten täällä pelättiin
sitä, että voimavaroja nyt suunnattaisiin hallintoon
esimerkiksi työsuojelutoiminnan osalta eikä itse
siihen työsuojelutyöhön. Tällaista
pelkoa en kyllä näkisi, koska koko tässä uudistuksessa
nimenomaan nämä hallintoportaat ja hallintohenkilöt
tulevat vähenemään ja silloin on paremmin
resursseja suunnata siihen varsinaiseen toteutettavaan työhön.
Mutta se on selvää, että aluerajojen
osalta on esimerkiksi täällä Etelä-Suomessa
työsuojeluviranomaisten osalta alue kieltämättä suuri,
ja tämä on vaatinut sitä, että joudumme
hyvin tarkkaan katsomaan, että toiminnot sitten todellakin
hyvin tulevat sujumaan.
Täällä myöskin kysyttiin
sitä, noudatetaanko käytännössä sitten
tätä hyvää henkilöstöpolitiikkaa
ja hyödynnetään verkostomaista työskentelytapaa,
niin kuin tähänkin mennessä on tehty, erityisesti
Itä-Suomen lääni on ollut esimerkillinen
tässä. Varmasti on näin, että näitä hyviksi
todettuja toimintatapoja ei todellakaan tulla tämän uudistuksen
myötä romukoppaan heittämään, vaan
päinvastoin hyödyntämään
niitä. Hyvästä henkilöstöpolitiikasta
kyllä myöskin osaltaan kertoo, että kun
tätä uudistusta nyt parhaillaan alueilla tehdään,
niin näissä työryhmissä istuu
todellakin 1 000 henkilöä ja kun koko
aluehallinnossa on 6 000 henkeä, niin tämä on
kuudesosa. Henkilöstön vaikuttamismahdollisuudet
myös tätä kautta on hyvin vahvasti turvattu.
Puhemies:
Sitten ministeri Lehtomäki. Kokeillaan siitä ministerin
paikalta, toimiiko mikrofoni. Ellei, niin sitten tervemenoa pääministerin paikalle.
[Pääministerin
paikankaan mikrofoni ei enää avautunut.] — No
niin, täällä on herrasmies, joka on valmis
luovuttamaan paikkansa. Se en ole minä. [Naurua — Puhuja
siirtyi notaarin paikalle, mistä myös seuraavat
puhujat pitivät puheenvuoronsa.]
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Ympäristöhallinnolle tämä on hyvin
merkittävä uudistus, ja sen takia minusta on hyvin
myönteistä, että tässä keskustelussa
on jo nyt kiinnitetty paljon huomiota siihen, miten ympäristöpolitiikan
toteutus meillä aluehallinnossa jatkossa onnistuu. Mutta
on myöskin huomion arvoista, että ympäristöhallinnon
omissa huolenaiheissa organisatorisen muutoksen rooli on ollut keskeisenä,
ei niinkään se, onnistummeko me linjaamaan ympäristöpolitiikkaa
myöskin jatkossa. Missään tapauksessa
tarkoituksena ei ole ympäristöpolitiikan alistaminen
joillekin muille politiikan lohkoille, enkä mitenkään
usko, että se tämän myötä toteutuu,
vaan ennen kaikkea tavoitteena on eri politiikkalohkojen parempi
yhteensovitus jo varhaisessa vaiheessa aluetasolla.
On ihan hyvä ja myönteinen mahdollisuus se, että aluetasolla
elinkeinopolitiikassa jo aikaisemmin kuin ennen otetaan huomioon
ympäristönäkökulmat. Se voi
säästää kyllä meitä joittenkin konkreettisten
hankkeitten kohdalla monelta murheelta sitten myöhemmin.
Eikä ole huono asia sekään, että ympäristöhallinnossa
vahvistuu myös edistämisen ja mahdollistamisen
näkökulma erilaisissa asioissa. Lakien, säädösten
ja ohjeiden kautta me pystymme turvaamaan myöskin uudessa
organisaatiomallissa sen, että ympäristön
politiikan sisältö ei ainakaan tämän
takia vaarannu. Ja niin kuin ministeri Kiviniemi tuossa totesi,
nämä itse ohjausasiakirjat valmistellaan ministeriöitten
välisessä yhteistyössä. Sanoisin
niin, että tuottavuushanke asettaa ehkä suurempia
haasteita ympäristöpolitiikan käytännön
toimeenpanolle ja varsinkin tiettyjen konkreettisten toimintojen
suorittamiselle aluetasolla kuin tämä organisatorinen
uudistus.
Sisäasiainministeri Anne Holmlund
Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan varauduin vastaamaan poliisia
ja Rajavartiolaitosta koskeviin kysymyksiin poliisihallintolakia
koskevan hallituksen esityksen esittelykeskustelun yhteydessä. Mutta
ehkä lyhyesti tässä ed. Mustajärven
huoleen liittyen poliisipalveluiden saatavuudesta eri puolilla Suomea.
Lähtökohtahan on se, että tulevaisuudessa, mikäli
hallituksen esitys hyväksytään eduskunnassa,
on tarkoitus se, että Poliisihallitus vastaa poliisipalvelujen
saatavuudesta eri puolilla Suomea tasapuolisesti ja myös
kielelliset seikat otetaan kokonaisuudessaan huomioon. Lähtökohtahan
on se, että Poliisihallituksen päätoimipaikka tulisi
sijoittumaan Helsinkiin ja alueelliset toimipisteet Turkuun, Mikkeliin
sekä Ouluun. Näissä yhteyksissä poliisi
toimii osana aluehallintovirastoa. Tätä esitystä on
erittäin hyvässä yhteistyössä valmisteltu
tämän kokonaisuuden kanssa, ja se vastaa hyvin
myös poliisin tuottavuuteen liittyviin kysymyksiin ja kaiken
kaikkiaan kaksiportaiseen hallintomalliin siirtymiseen, mikä on eräs
peruslähtökohta ja tärkeä näkökulma.
Rajavartiolaitoksen osalta voisin todeta sen verran, että Rajavartiolaitos
toteuttaa omaa strategiaansa. Sen lähtökohtana
on ollut tämä näkökulma, että pieniä raja-asemia
yhdistetään ja siten turvataan paremmat resurssit
myös Rajavartiolaitoksen toiminnoille. Tämä lähtökohta
on mahdollista myös siksi, että teknistä valvontaa
lisätään ja kaiken kaikkiaan liikkuvaan
rajavalvontaan panostetaan. Tässä lyhyesti ed.
Mustajärven esittämiin huolenaiheisiin.
Puhemies:
On edelleen näitä teknisiä ongelmia. Kun
ministeri Pekkarinen ajatteli pitää puheenvuoron,
niin kaikille sopinee, että hän kuitenkin käyttää sen
jo nyt, koska vain notaarin paikalta voidaan puhua, ja yritetään
hakea vikaa sillä välin.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Suomen alueellisen hallinnon järjestelmällehän
on ollut tyypillistä tietynlainen kaksijakoisuus. Yhtäältä olemassa
oleva lainsäädäntö määrää,
että maakuntien alueiden tahto kootaan ja jäsennetään
maakuntien liittojen kautta. Ne saavat valtuutuksensa kunnilta.
Kunnallisvaaleissa kunnan päättäjät
on valittu suoraan kansan toimesta. Maakuntien hallinto on tavallaan
tällaista välillistä kansanvaltaa. Maakuntien liittojen
tehtävänä on käyttää aluekehitysvaltaa. Ne
kertovat, mikä on maakunnan tahto tärkeissä, alueen
kehittämisen kannalta tärkeissä asioissa. Maakuntien
liittojen näin jäsentynyt tahdonmuodostus kohtaa
siellä alueilla sitten valtion eri viranomaisia. Niitä on
tällä hetkellä monia eri viranomaisia:
on te-keskukset, ympäristökeskukset, liikennehallinnon
keskukset elikkä tiepiirit, on monia muita piirihallintoviranomaisia.
Arvoisa puhemies! Tämän uudistuksen keskeiset
tehtävät oikeastaan liittyvät juuri tähän, valtion
alueilla maakunnissa olevien toimintojen, jotka nyt ovat aika hajallisia,
kokoamiseen erillisiksi ely-virastoiksi. Ely-virastot ovat niitä toimijoita,
joilla tuolla aluetasolla on alueellisen elinkeinopolitiikan ja
alueelliselle elinkeinopolitiikalle palveluja tarjoavien infratoimijoiden
tai ympäristöviranomaistoimijoiden yhteen kokoajan
rooli; ely-virastot ovat näitten yhteenliittymiä.
Niiden rooli ja tehtävä on valtion alueille maakuntiin
lähettävinä viranomaisina toimia yhteistyössä maakuntien
liittojen kanssa, niitten, joilla on sieltä kentältä,
sieltä kunnista, kuntien kautta, näkemys ja vastuu
jäsentää sitä alueiden tahtoa.
Tällä uudistuksella nyt kootaan näitä tehtäviä yhteen
ja tulee kaksi erillistä virastoa, joista nyt nimenomaan
tämä ely-virasto on se, joka tulee työ-
ja elinkeinoministeriön vastuulle. Sen takia rohkenin tähän
tulla ja käyttää puheenvuoron vielä siitä näkökulmasta,
mikä on nimenomaan ely-virastosta vastuun, sen yleishallinnollisen
vastuun, kantavan ministeriön näkemys.
Täällä tuli muutama perusteltu havainto
esille kysymyksen muodossa. Ollaan vähän huolestuneita
tuosta tai tästä yksittäisestä asiasta.
Muutama kommentti niihin vielä.
Ensimmäisenä niistä olkoon ympäristöhallinto.
Vielä kertaalleen: Ympäristöhallinnonkin tehtäväthän
nyt jakaantuvat kahteen eri virastoon: yhtäältä tähän
aluehallintovirastoon ja toisaalta sitten tähän
ely-virastoon. Ely-virastossa ovat nimenomaan ne ympäristöhallinnon
tehtävät, joilla on tavalla taikka toisella sen
alueen elinkeinopolitiikkaan liittyvä luonne. Aluehallintoviranomaisessahan,
virastossa, on nämä lupa-asiat ja vastaavat viranomaistehtävät.
Mielestäni tämä jako kahtia, mikä nyt
tässä tapahtuu, on muutoinkin hyvän hallinnan
ja transparentin ajattelutavan mukaan ihan kaikin tavoin perusteltu
ja oikea hallinta.
Saavatko muutoin ympäristöön liittyvät
näkökulmat sitten riittävän
painoarvon yhteisessä ely-virastossa? Täällä jo
tuli esille se, että kun useamman eri ministeriön
tehtävät, aluehallintotehtävät,
niitten ohjaustehtävät, nyt organisoidaan, se
tapahtuu Temmin puitteissa kuitenkin niin, että siellä on
oikeastaan kaksi tärkeätä prosessia. Ensimmäinen
on tämmöinen strategia-asiakirja, joka yhteisesti
laaditaan kaikkien ministeriöitten kesken. Toisekseen siellä on
tämmöinen strategiaprosessi, jossa mukana ovat
kaikkien näiden ministeriöiden kansliapäälliköt,
joitten tehtäviä siellä ely-virastossa
siellä alueella on. Nämä prosessit käyvät
läpi eri ministeriöitten näkemykset. On
totta ed. Huovisen kysymykseen liittyen, että yhteensovittaminenhan
pitää jossakin tehdä, esimerkiksi näitten
resurssien tai toimintamäärärahojen osalta,
ja se on juuri tämä äsken kuvaamani prosessi,
jossa ovat kaikkien ministeriöitten kansliapäälliköt
mukana. Siinä prosessissa katsotaan esimerkiksi se resurssitarve,
miten se yhteensovitetaan käytännössä siellä elävän
elämän kentällä.
Arvoisa puhemies! Vielä nimenomaan nyt siitä elinkeinotehtävän
luonteesta, joka tälle ely-viranomaisille jää.
Mielestäni tähän saakka nykyinen hallinto,
vielä tällä hetkellä voimassa
oleva hallinto, tavallaan eriyttää viranomaisten
kesken yhtäältä nämä infratehtävät,
sitten nämä ympäristöhallinnon
tehtävät ja sitten työ- ja elinkeinopolitiikkaan
liittyvät tehtävät. Se vahvuus, mikä uudessa
elyssä on, on mielestäni juuri siinä,
että nyt ei tulla tavallaan erillisten virastojen kaadereita
estämään vaan nyt voidaan saman pöydän ympärillä nämä eri
näkökohdat yhteensovittaa, ja sitten kun se yhteensovitus
on käyty ja tehty, ollaan siltä pohjalta valmiita
käymään keskustelu sitten myöskin
näitten maakuntien liittojen kanssa, jotka käyttävät
tätä aluekehitysvaltaa.
Arvoisa puhemies! Ehkä tässä muutama
kommentti täällä esille tulleisiin asioihin.
Puhemies:
No niin, nämä ongelmat jatkuvat. Me emme kyllä nyt
voi käydä vastauspuheenvuorokierrosta, koska sieltä salista
ei kuulu mitään nauhoitettavaksi asti, mutta jos
edustajille sopii, niin siirrytään varsinaiseen
puheenvuorolistaan ja pidetään ne puheenvuorot
sitten täältä notaarin paikalta.
Puheenvuoron saatuaan lausuu
Eero
Heinäluoma
sd
Arvoisa puhemies! Työjärjestykseen: esittäisin
kyllä harkittavaksi, että istunto keskeytettäisiin,
jos tämä menee tällaiseksi.
Puhemies:
Se olisi nyt sitten vain debattia varten. Se voitaisiin kyllä käydä myöhemminkin.
Vikaa
koko ajan etsitään.
Eero
Heinäluoma
sd
No, kiusallista istua täällä ...
Puhemies:
... hiljaisena.
Eero
Heinäluoma
sd
Jätän tämän arvoisan puhemiehen
viisaaseen harkintaan.
Puhemies:
Jatketaan nyt ainakin jonkin aikaa ja katsotaan sitten, mikä on
tilanne.
Elsi Katainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tekniikka näköjään
mahdollistaa monenlaista mukavaa.
Ministeri Kiviniemen johdolla valmistellun esityksen yleisenä tavoitteena
on uudistaa aluehallintoa poikkeuksellisen laajasti. Siitä esimerkkinä muun
muassa läänien lakkautuminen. Uudelleenjärjestelyjen
perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin saada
aikaan kansalaislähtöisesti ja tehokkaasti toimiva
aluehallinto, sillä hallinto on todellakin asiakasta varten
eikä päinvastoin.
Hallitus on käsittelyssä olevan alkuhankkeen kautta
vahvistamassa ja lisäämässä maakuntien liittojen
roolia ja asemaa aluekehitystyössä. Näin paikalliset
päättäjät ja heidän
alueiden tuntemuksensa saadaan tehokkaammin käyttöön
ja paikallisdemokratia toteutuu entistä paremmin. Uutta ja
myönteistä on myös se, että valtion
aluehallinnon ja maakuntien liittojen yhteistyö tulee lisääntymään.
Esityksen laajuudesta ja vaikuttavuudesta kertoo se, että uudistus
vaikuttaa yli 250 lakiin ja noin 1 200 säännökseen.
Lain valmisteluun ovat osallistuneet kaikki ministeriöt
ulkoasiainministeriötä lukuun ottamatta, ja siihen
on osallistunut nykyisten aluehallintoviranomaisten edustajia. Esitysluonnos
on ollut myös laajalla lausuntokierroksella. Maakuntien
toimijat ovatkin ottaneet todella aktiivisen roolin tämän
hankkeen synnyttämisessä. Jo siitä voi
päätellä, että uudistukselle
on ollut tarvetta maakunnan hallinnon valvonnan ja kehitystehtävien
uudelleen järjestämiseksi.
Käytännössä maakuntaliittojen
tehtäviä laajennettaisiin niin, että niiden
on käynnistettävä yhteistyö koulutustarpeiden
ennakointi- ja liikennejärjestelmää sekä luonnonvaroja
ja ympäristöä koskevien suunnitelmien
laatimiseksi ja myöskin koordinoitava kaikkia niitä.
Suuntana on, että maakuntaliittojen johdolla valmisteltavien
maakuntaohjelmien ja niiden toteuttamissuunnitelmien vaikuttavuus
olisi nykyistä aidompaa ja vahvempaa viranomaistoiminnassa
ja aluekehittämisessä.
Arvoisa puhemies! Maakunnat ovat linjanneet, että uudistuksen
tavoitteena on oltava hallintoviranomaisten määrän
ja tehtävien päällekkäisyyksien
poistaminen sekä uusien hallintotasojen välttäminen.
Hallituksen ehdotus mahdollistaakin tuottavuustavoitteiden noudattamisen valtionhallinnossa
sekä tehtävien alueellistamisessa. Maakuntien
viesti on, että keskushallinnon roolin on kuitenkin rajauduttava
selvästi ohjaukseen ja strategisiin kysymyksiin samalla, kun
muu toimivalta pitää siirtää valtion
aluehallinnolle sekä maakuntien liitoille. Samalla on taattava
maakuntaliitoille uusien tehtävien edellyttämät
henkilöstö- ja talousvoimavarat.
Maakuntaliitot haluavat ja ovat valmiita vastaanottamaan vastuuta
nykyistä enemmän. Ne toivovat laajasti oman asemansa
vahvistamista siten, että niille annetaan lakisääteisiä ja
aluekehitykseen merkittävästi vaikuttavia tehtäviä. Voikin
sanoa, että hallitus on esityksessään kyennyt
vastaamaan alueiden toiveisiin sekä itse asettamiinsa tavoitteisiin.
On kuitenkin seurattava erittäin herkästi, kuinka
uudistus käytännössä toteutuu.
Maakunnan roolin vahvistaminen merkitsee myös sen vastuun
kasvattamista, että maakuntaliitoilla on myös
vankin kokemus siitä, kuinka uusi tehtävänjako
sitten hankkeen edetessä käynnistyy.
Valiokuntakierroksella on erityisesti tarkasteltava esityksen
sisältämiä yhteistoiminta-alueita. Pahimmillaan
ne voivat merkitä hallinnon uuden tason muodostumista ja
moniportaistumista sekä raskasta ja hidasta päätöksentekoa.
Tosin esitykseen sisältyvällä toimintojen
päällekkäisyydellä on pystytty
jo purkamaan erilaisia toimijoita kuudesta kahteen, mutta siitä huolimatta
yhteistoiminta-alueiden ja niihin sijoitettujen avien ja elyjen
alueellista toimivuutta on vielä tarkasteltava. Noitten
virastojen sekä EU:n rakennerahastojen aluejaot ovat ehkä liikaakin
olleet ohjaamassa yhteistoiminta-alueiden muodostumista, ja edunvalvonnan
alueet on nähty ehkä liian pieninä, ja
tällä tarkoitan nimenomaan toiminnallista yhteistyötä,
en maakuntien yhdistymistä. Toivottavasti tämä havainto
ei hankkeen edetessä osoittaudu oikeaksi. Yhteistoiminnan
järjestämiseen olisikin ehkä viisasta
varata pidempi siirtymäaika kuin tämän
vuoden loppuun.
Puhemies:
Kokeillaan tuota puhujakoroketta, jos se jo toimisi. Täällä ainakin
kello lähti käymään — mikä oli
myöskin varoitus.
Timo V. Korhonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tätä minä pelkäsinkin
koko ajan, että kello alkaa toimia, ja mikä pahinta,
kello toimii.
Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä ministeri Kiviniemen
näkemykseen siitä, että tässä valtion aluehallinnon
uudistuskokonaisuudessa on kysymys itsenäisen Suomen historian
mittavimmasta aluehallinnon uudistuksesta. Tätä uudistusta kohtuullisen
läheltä seuranneena voi myös yhtyä ministeri
Kiviniemen näkemykseen siitä, että valmistelu
näyttää kaiken kaikkiaan sujuneen eri instansseissa
myös hallituspuolueitten kesken hyvin ja rakentavassa ilmapiirissä.
Tämän varmistamiseksi onkin ollut aivan oikein,
että uudistuksen valmistelu on tehty hyvin laajalla osallistujajoukolla
valtakunnan eri tasoilla. Samoin mittava lausuntokierros näyttäytyy hyvin
laajana, ja valmistelussa on myös reagoitu lausuntokierroksen
näkemyksiin. Toki on huomioitava se, että laajasta
valmistelusta huolimatta on valmistauduttava siihen, ettei uudistusten käytäntöön
vieminen ole täysin ongelmatonta. Onkin tärkeää,
että alueellisille muutostyöryhmille annetaan
keskushallinnosta kaikki mahdollinen tuki ja sitäkin kautta
tuetaan tämän uudistuksen kohteena olevien virastojen
henkilöstöä muutosten keskellä.
Eli muutosjohtamisen taito ja viisaus tulevat jatkossa korostumaan.
Tarpeet valtion aluehallinnon muutokseen ovat selvät,
ja tähän uudistukseen tutustuessa minustakin näyttää siltä,
että esillä oleva uudistuspaketti vastaa aika
hyvin alkuhankkeen, voisiko sanoa, kolmeen päätavoitteeseen:
parantaa aluehallinnon asiakaslähtöistä palvelukykyä ja
aluekehitystyön vaikuttavuutta muuttuvassa toimintaympäristössä,
vahvistaa alueellisuutta ja tuo synergiahyötyä kokoamalla
hallintoa yli perinteisten sektorirajojen ja lisää selkeästi
aluehallinnon tehokkuutta ja tuottavuutta. Kaiken kaikkiaan nuo
uudistukset näyttäytyvät niin, että aluekehittämisen
vaikuttavuus ja kansanvaltainen ohjaus lisääntyvät.
On selvää, että nykytilanteeseen
ja nykytilaan verrattuna aluehallinto ja sen ohjaus yksinkertaistuvat
selvästi, kun kuudesta eri aluejaolla ja ohjauksella toimivasta
itsenäisestä viranomaisesta siirrytään
kahteen. Uskoisin myös niin, että läänien
poistuminen tuo ainakin jossakin määrin tietynlaista,
lainausmerkeissä, henkistä liikkumavaraa hallinnossa
alhaalta ylöspäin. Aluekehittäminen tulee
uudistuksessa kahden toimijan vastuulle, eli valtion ja kuntien
aluekehitysvastuu kohtaavat samalla alueella, kuten ministeri Pekkarinenkin äsken
totesi.
On erittäin tärkeää, että uudistuksessa
tietynlainen painopiste on maakuntien liittojen toimivallan lisääminen
aluekehitystyön kokoavana ja yhteensovittavana viranomaisena.
Liittojen vaikutusvalta suhteessa etenkin elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksiin kasvaa, aivan oikein, ja
onkin välttämätöntä,
että maakuntien liitoilla tulisi olla ja niillä tulee
olla voimakkaampi vaikutus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
tulossopimuksiin. Tähän saakka aluehallintoviranomaisten
tujoneuvottelut eri ministeriöitten kanssa ovat olleet
kovin vähämerkityksellisiä.
Liittojen ja maakuntien tehtäväkenttä myös laajenee
kokonaisuuksilla, joilla on selkeää myönteistä merkitystä aluekehittämistyön
vaikuttavuuden ja toteuttamisen edistämisessä.
On tärkeää, että muun muassa
maakuntaohjelman rooli nyt edelleen vahvistuu ja sen toteuttamissuunnitelma
ohjaa aiempaa vahvemmin aluekehittämisvarojen käyttöä.
Siinähän puhutaan käytännössä kaiketi
yli 2,5 miljardin euron kohdentamisesta, ja on äärettömän
tärkeää, että maakuntien rooli
rahan jakamisessa korostuu.
Henkilökohtaisesti olen kuitenkin pettynyt siihen,
tai sanotaan nyt, että ainakin harmittelen sitä,
että tavoiteltaessa maakuntien liitoille kansanvaltaista
ohjausta tyydyttiin siihen — toki syyt ymmärrän — että kunnanvaltuustot
valitsevat maakuntavaltuuston jäsenet. Todellista kansanvaltaisuutta
ja demokratiaa olisi valita maakuntavaltuusto suoralla kansanvaalilla,
mutta ajattelen myös niin, että maakuntien roolia
valtion aluehallinnon poliittisessa ohjauksessa olisi voitu viedä vielä pidemmällekin,
jolloin tähän siis olisi liittynyt myös
tämä suora kansanvaali maakuntavaltuuston valinnassa.
Uudistuksen alueellisuuden vahvistamiseen liittyy ymmärtääkseni
myös se näkemys, että selvitetään,
missä määrin eri ministeriöitten
tehtäviä voitaisiin siirtää alhaalle
päin alueitten tehtäviksi. Tämän
osalta luvalla sanoen ministeriöt osoittavat tietyllä tavalla
vahvaa tsaarinaikaisen keskusjohdon perinnettä siinä,
että ministeriöistä ei saa viedä mitään
pois. Ministeriöt löysivät ainoastaan
30 henkilötyövuoden verran siirtokelpoisia tehtäviä 20 000
henkilötyövuodesta. (Ed. Pulliainen: Tarkkaa hommaa!) — Näinpä.
Uudistuksen yhteydessä esitetään
maakuntien liitoille myös yhteistyöalueitten perustamista. On
todettava, että lakisääteiset yhteistoiminta-alueet
herkästi merkitsevät uutta hallintotasoa. Maakuntien
välinen yhteistyö on kuitenkin välttämätöntä,
mutta ehkä on syytä välttää lakisääteistä yhteistoimintamenettelyä ja
harkita yli maakunnallisesti merkittävien asioitten käsittelyä tietynlaisella
läheisyysperiaatteella. Näkemykseni mukaan missään
tapauksessa ei voida mennä siihen tilanteeseen, että yhteistoiminta-alueilla
käsiteltäisiin kaikki tärkeimmät
resurssikysymykset eli keskeiset strategiset kysymykset.
Joka tapauksessa, arvoisa puhemies, ministeri Kiviniemi kiteytti
erittäin hyvin esittelypuheessaan uudistuksen perusfilosofiaa,
eli asiakkaat eivät ole hallintoa varten vaan hallinto
on asiakkaita varten myös aluetasolla. Haluankin lausua ministerille
ja ministeriön virkamiehille erittäin suuret kiitokset
tämän massiivisen uudistustyön vahvasta
eteenpäin viemisestä.
Jacob Söderman /sd:
Arvoisa puhemies! Se on tainnut nyt monelta unohtua, että tämä uudistus
on siltä kannalta hyvin historiallinen, että ollaan
lopettamassa 1600-luvulta toiminut maaherran johtama lääninhallinto.
Maaherrahan on suomalaisessa tietoisuudessa aika merkillinen figuuri,
josta Topelius on kirjoittanut sadun ja Runeberg on kirjoittanut
runon, ja hänet mainitaan Raamatussa. Silloin, kun minä olin
maaherra, kaikista kulttuureista, minne menin, löytyi aina maaherra.
Nyt tämä ollaan siis lopettamassa.
Mutta maaherra on myös Lakimiesliiton symboli laillisuudelle,
ja minusta se on paljon vakavampaa, että on unohtunut se,
mikä lääninhallituksen tehtävä on.
Lääninhallituksen tehtävä on ollut
valvoa sitä, että eduskunnan säätämät
lait pannaan laillisesti toimeen ja että jokainen pääsee
oikeuksiinsa. Nyt täällä ed. Korhonen
moitti tätä ja sanoi, että nyt tulee
henkistä liikkuvuutta, kun laillisuutta ei enää valvota.
Se on kyllä minusta aika mielenkiintoinen asia.
Laillisuuden kannalta tietysti on aika ongelmallista, jos poliisihallinto
sitten erotetaan koko hallinnosta omaksi erilliseksi putkeksi, jossa
se eristäytyy yhteiskunnasta. Poliisihallintohan on tietysti
ollut lääninhallinnon ja laillisuusvalvonnan olennainen
osa, joka siihen kuuluu. Mutta se kertoo, mistä tässä on
kysymys.
Täällä on nyt kuultu sellaiset asiat
kuin että tämä edistää synergiaa,
innovatiivisuutta, on prioriteettia ja tuottavuutta ja vetovastuuta
ja sitten tulee tätä henkistä liikkuvuutta.
Minusta kyllä suomalaisessa yhteiskunnassa laillisuuden
ylläpitäminen on aivan olennaista. Väitän,
että jos ei millään viranomaisella ole
sitä tehtävää, niin me siirrymme
ikään kuin latinalaisamerikkalaiseen hallintoon,
jossa siis todella tehdään valtavan hienoja lakeja,
kukaan ei vaan välitä siitä, että ne pannaan
asianmukaisesti toimeen.
Nyt täällä ovat monet ministerit
kehuneet tätä lainsäädäntöä,
joka ensimmäisellä lukemisella näyttää perin
sekavalta. Mutta sen vuoksi siihen olisi varmaan nyt hyvä tutustua
ja pohtia sitä kunnolla, mihin oppositiolla ei ollut tilaisuutta, koska
tämähän on ollut täysin hallitusvetoista valmistautumista.
Jag tänkte säga bara några ord på svenska.
Den stora idén i det här lagförslaget är
ju den att man avskaffar länsstyrelserna som Axel Oxenstierna ställde
till med 1634, då när Finland ännu hörde till
Sverige. Deras uppgift var att man skulle övervaka lagligheten
i samhället och se till att de lagar som stiftades verkligen
kom i kraft. Det är mycket väsentligt att lagligheten övervakas,
särskilt när det gäller den svenskspråkiga
befolkningen som är i minoritet på många
ställen. Det gäller också den finskspråkiga
befolkningen där den är i minoritet. Det att man
bara tror på demokrati och majoritet betyder inte att majoriteten alltid
följer lagen på ett sådant sätt
att alla kommer till sin rätt.
Herra puhemies! Jotta voisin tutustua tähän esitykseen,
esitän, että tämä asia pannaan
pöydälle eduskunnan 5. toukokuuta pidettävään
istuntoon.