Ville  Itälä  /kok (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meillä on tänään täällä keskusteltavana Euroopan komission antama tiedonanto laajentuneen unionin politiikkahaasteista ja talousarviovaroista vuosille 2007—2013. Rahoituskehystiedonannon päähuomio keskittyy kasvun ja kilpailukyvyn sekä työllisyyden turvaamiseen unionin alueella vuonna 2000 hyväksytyn Lissabonin strategian tavoitteiden toteuttamiseksi. Komission esityksen painopistealueet laajentuneen unionin rahoitusnäkymistä ovat kestävä kehitys, kansalaisia lähempänä oleva Eurooppa ja Eurooppa kansainvälisenä toimijana. Omia varoja koskevan esityksensä komissio antaa neuvostolle erillisessä, kesään 2004 mennessä annettavassa raportissa.

Komissio esittää rahoituskehysten rakenteen uudistamista. Rahoituskehysten sisältämä budjetin katto aiotaan komission tiedonannon mukaan pysyttää edellisten rahoituskehysten yhteydessä sovitussa 1,24 prosentissa bruttokansantulosta. Lisäksi Euroopan kehitysrahasto liitettäisiin EU:n talousarvioon.

Suomesta on tulossa laajentuneessa unionissa entistä selkeämmin nettomaksaja, ja siksi nämä tulevat rahoituskehysneuvottelut ovatkin Suomen kannalta erittäin merkittävät. Eduskunnan saaman arvion mukaan Suomen laskennallinen nettomaksuosuus kasvaisi seuraavalla rahoituskehyskaudella asteittain ja olisi arvioiden mukaan 540—880 miljoonaa euroa vuonna 2013.

Valtioneuvosto on ilmoittanut kantanaan, että rahoituskehykset tulee mitoittaa tulevalla kaudella komission esitystä alemmalle tasolle, enintään noin 1,1 prosentin tasolle EU:n bruttokansantulosta. Valtioneuvosto katsoo, että tälläkin kokonaismitoituksella pystytään turvaamaan lisäresurssien osoittaminen Suomen kannalta tärkeiden politiikkaprioriteettien toteuttamiseen. Suuri valiokunta on lausunnossaan pohtinut valtioneuvoston kantaa komission esitystä alemmasta maksusitoumustasosta.

Valtioneuvosto vaatii EU:ssa jatkossakin kurinalaista budjettipolitiikkaa ja lähtee siitä tosiasiasta, että nykyään todelliset maksusitoumukset jäävät alle 1 prosentin tason. Tämän mukaan valtioneuvoston esittämällä komission esitystä alemmalla 1,1 prosentin tasollakin saataisiin aikaan merkittäviä lisäpanostuksia eli voitaisiin taata Suomen omalle alue- ja rakennepolitiikalle riittävä rahoitus ja lisätä maaseudun kehittämistoimien resursseja komission esitystä enemmän. Suuri valiokunta kannattaa kurinalaista budjettipolitiikkaa ja jo vuosia jatkuneen budjettivarojen alikäytön lopettamista. Valiokunta on lausunnossaan kuitenkin muistuttanut, että laskelmia ei pitäisi perustaa liialliseen toiveikkuuteen toiminnan tehostumisesta, vaan politiikkojen sisällöllisten tavoitteiden ja niiden toteuttamiseen varattavien resurssien pitää olla sopusoinnussa keskenään.

Suuri valiokunta pitää valtioneuvoston esitystä 1,1 prosentin maksusitoumuksista oikeana lähtökohtana kehysneuvotteluihin. Maksusitoumusten enimmäismäärää koskevan tarkan kannan sijasta suuri valiokunta pitää kuitenkin tärkeämpänä sitä, että Suomen asettamat EU-politiikkojen sisällölliset tavoitteet voidaan turvata tulevissa jatkoneuvotteluissa. Kyse on rahoitusmitoitusten ohella poliittisista valinnoista.

Arvoisa puhemies! Yleisen kilpailukyvyn kehittämiseksi on unionin toiminnassa varmistettava jo käynnistettyjen strategioiden keskinäinen yhteensopivuus. Voimavarat on jatkossa suunnattava entistä voimakkaammin jo sovittujen keskeisten toimenpiteiden sekä Euroopan kilpailukykyä selkeästi parantavien hankkeiden toteuttamiseen. EU:n kehittäminen maailman kilpailukykyisimmäksi talousalueeksi edellyttää unionin sekä jäsenmaiden panosta tietoon ja innovaatioihin. Tutkimustoiminnan osalta painopisteenä pitäisi olla alojen, jotka parhaiten tukevat innovaatiotoimintaa, tuottavuuden ja yritystoiminnan kasvua ja työllisyyttä.

Toukokuun alussa tapahtuva laajentuminen antaa unionille merkittävän mahdollisuuden kasvuun. Samalla on kuitenkin muistettava, että nykyisen unionin keskeiset taloudelliset tunnusluvut kääntyvät huomattavan haasteellisiksi 25 maan unionissa. Tämä koskee niin kansantuloa henkeä kohden, tuottavuuden kasvua kuin työllisyyttäkin. Näiden ongelmien voittamiseen on panostettava tosissaan.

Kasvua ja kilpailukykyä tuetaan EU:ssa tasapainoisella ja innovoivalla alue- ja rakennepolitiikalla. Rakennepolitiikkarahoituksella edistetään unionin koheesiotavoitteen toteuttamista samalla, kun mahdollistetaan puuttuminen jäsenvaltioiden alueellisiin ja rakenteellisiin ongelmiin. On muistettava, että EU-politiikkojen taustalla oleva koheesioajatus perustuu jäsenvaltioiden väliseen solidaarisuuteen. Ajatus onkin hieman ristiriitainen sen tilanteen kanssa, että joissakin jäsenvaltioissa ylläpidettäisiin rahoitustukien avulla muihin jäsenvaltioihin verrattuna poikkeuksellisen suuria vero- ja sosiaalipoliittisia kilpailuetuja. (Ed. Elo: Oikea tulkinta!)

EU:n alue- ja rakennepoliittisten menojen kokonaismäärä on tulevaisuudessa Suomen nettorahoitusaseman kannalta entistä merkittävämpi asia. Suomen itäiset ja pohjoiset alueet kuuluvat tällä hetkellä tavoite 1 -alueeseen ja osa muuta Suomea tavoite 2 -alueeseen. Komissio esittää, että Suomi kuuluisi tulevalla rahoituskehyskaudella tavoite 2 -alueeseen. Siihen käytettäisiin alue- ja rakennepolitiikkaan varatuista resursseista noin 18 prosenttia. Lisäksi unionin pohjoiset, erittäin harvaanasutut alueet saisivat tuen korotettuna.

Suuri valiokunta pitää tärkeänä, että Suomen pohjoiset ja itäiset alueet saadaan korkeimman aluetuen piiriin myös jatkossa. Samalla pitää huolehtia siitä, että Suomen tämänhetkisellä tavoite 2 -alueella säilyy jatkossakin nykyistä vastaava, EU:n kilpailukykyä edistävä ja rakennemuutoksien sopeuttamista helpottava tukimuoto. On myös tärkeää, että Suomi tavoittelee edelleen EU:n perustuslakineuvotteluissa harvaanasuttujen alueiden erityisaseman kirjaamista sopimukseen, joka loisi siten pysyvän mahdollisuuden korkeammalle tuelle.

Muista erikoiskysymyksistä suuri valiokunta käsitteli lausunnossaan vielä maaseudun kehittämistä, sisäistä turvallisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä.

Maaseudun kehittäminen on jäänyt rahoituskehystiedonannossa melko vähälle huomiolle. Yhteinen maatalouspolitiikka tarvitsee rinnalleen aktiivisen maaseudun kehittämispolitiikan koko unionin alueella. Maataloudelle laajentumisen yhteydessä päätettyjä menokehyksiä ei tule supistaa entisestään, vaikka EU:n menojen kokonaistasoa alennettaisiin komission esittämästä tasosta.

Komission esityksen painopistealueisiin kuuluu myös sisäisen turvallisuuden ja kansainvälisen yhteistyön parantaminen. Suomi voi tyydytyksellä todeta, että vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue saa vihdoin tulevissa rahoituskehyksissä oman meno-otsakkeensa. Rikollisuuden ja terrorismin ehkäiseminen sekä kansalaisten turvallisuus ovat jatkossakin keskeinen haaste unionille. Tähän liittyen Suomen tulisi edelleen pyrkiä vaikuttamaan siihen, että tavoite yhteismitallisiin kriteereihin perustuvasta ulkorajavalvonnan yhteisrahoituksesta ja taloudellisesta taakanjaosta voitaisiin varmistaa vuosille 2007—2013.

Rajat ylittävän yhteistyön ja uuden naapuruusinstrumentin tulee muodostaa sellainen kokonaisuus, jolla voidaan jäntevöittää rajat ylittävää yhteistyötä ja edistää pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman toteuttamista.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin vielä muistuttaa, että valtioneuvoston velvollisuus on huolehtia riittävällä tavalla eduskunnan informoimisesta koko rahoituskehysneuvottelujen ajan.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Itälän seikkaperäistä suuren valiokunnan puheenvuoroa hieman täydentäen kerron siitä, miten valtiovarainvaliokunnassa eräiltä osin asiaa käsiteltiin, lähinnä ed. Itälän puheenvuoroa täydentäen. Annoimme valtioneuvoston rahoituskehystiedonannosta ja komission kolmannesta koheesioraportista yhteisen lausunnon suurelle valiokunnalle, koska nämä asiat liittyvät kiinteästi toisiinsa.

Kuten todettiin, rahoituskehystiedonannon päähuomio kiinnittyy kasvuun ja kilpailukykyyn sekä työllisyyden turvaamiseen unionin alueella sekä Lissabon-strategian tavoitteiden toteuttamiseen. Taas kolmas koheesioraportti täsmentää vuoden 2001 edellisessä koheesioraportissa tehtyä analyysiä ja esittää linjauksia tulevasta aluepolitiikasta.

Rahoituskehysten sisältämä budjettikatto aiotaan siis komission tiedonannon mukaan pysyttää Agenda 2000 -paketin yhteensovitussa 1,24 prosentissa bruttokansantulosta. Lisäksi Euroopan kehitysrahasto liitettäisiin EU:n talousarvioon.

Hallitus on alustavissa kannanotoissaan asettunut 1,1 prosentin katon kannalle maksusitoumuksissa. Edellä todettu Euroopan kehitysrahasto huomioon ottaen tämä vastaa käytännössä noin 1 prosentin maksatusmäärärahoja. Tämä on puolestaan varsin lähellä EU:n suurimpien nettomaksajien neuvotteluissa tähän mennessä edustamaa kantaa. Valtiovarainvaliokunta lausunnossaan ei tässä vaiheessa käytettävissä olevien tietojen perusteella voinut ottaa kantaa täsmälliseen prosenttilukuun maksusitoumusten enimmäismäärän suhteen. Lausunnossa pidetään tärkeänä ennen muuta Suomen asettamien sisällöllisten tavoitteiden turvaamista tulevissa jatkoneuvotteluissa. Hallituksen tehtävänä on mitoittaa maksusitoumuksia ja maksatuksia koskeva linjauksensa tämän mukaisesti. Olemme tässä yhteydessä huomauttaneet myös siitä, että Euroopan unionissa tulisi päästä eroon jo vuosia jatkuneesta budjettivarojen alikäytöstä, millä voidaan vaikuttaa myös rahoituskehyksen riittävyyteen.

Sisällöllisistä tavoitteista terävin kärki suuntautuu alue- ja rakennepolitiikkaan. Tältä osin strateginen valinta Suomen osalta tapahtuu sen mukaan, kuuluvatko köyhimmät alueemme jatkossa tavoite 1:n vai tavoite 2:n piiriin. Valiokunta lähtee yksiselitteisesti siitä, että Suomen pohjoiset ja itäiset alueet tulee sisällyttää korkeimman aluetukiluokituksen piiriin tulevallakin rahoituskaudella. Tämä meille annettujen tietojen mukaan myös on ainoa tapa, jolla näille alueille voidaan jatkossakin turvata nykymuotoiset mahdollisuudet myöntää alueellisia valtiontukia. Näitähän ovat muun muassa yritysten investointituki ja alueellinen kuljetustuki. Pääsy tavoite 1 -alueeseen on paras tapa turvata köyhimpien alueiden asema myös tulevan rahoituskehyskauden jälkeen vuodesta 2013 eteenpäin.

Aiemman kantansa mukaisesti valiovarainvaliokunta katsoi myös, että tavoite 1:n lisäksi Suomessa tarvitaan vuoden 2006 jälkeenkin nykyisen tavoite 2 -alueen ohjelman kaltaista rakennemuutoksia helpottavaa instrumenttia. Valiokunnan käsityksen mukaan on pelättävissä, että koko maan kuuluminen tavoite 2 -alueeseen heikentäisi nykyisten tavoite 2 -alueiden suhteellista asemaa. Nykytasoinen tuki näille rakennemuutosalueille on kuitenkin välttämätön alueellisesti tasapainoisen kehityksen, kilpailukyvyn ja myös työllisyyden näkökulmasta.

Puhemies! Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan käsitellyt myös rahoituskehystiedonannon painopistealueita, esimerkiksi kilpailukyvyn turvaamista. Valiokunta pitää tutkimukseen suunnattavien resurssien lisäämistä erittäin perusteltuna, sillä EU:n kehittäminen maailman kilpailukykyisimmäksi talousalueeksi edellyttää unionin sekä jäsenmaiden panostamista tietoon ja innovaatioihin. Tähän saakka unionin tutkimukseen käyttämät varat ovat olleet esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Japaniin verrattuna vähäiset. Lausunnossa lähdetään siis siitä, että EU:n rahoituksella ei tule paikata kansallisen rahoituksen jälkeenjääneisyyttä, vaan EU:n toimenpiteillä on saatava aikaiseksi todellista lisäarvoa jäsenmaissa ja myös koko unionin alueella.

Puhemies! Lopuksi valiokunta, kuten tässä jo suuren valiokunnan lausunnossakin todettiin, toteaa, että maaseudun kehittäminen on jäänyt sekä rahoituskehystiedonannossa että koheesioraportissa liian vähälle huomiolle. Kun painotetaan sosiaalista ja työllisyysnäkökulmaa, maaseudun uuden elinkeinotoiminnan kehittäminen on välttämätöntä korvaamaan maatalouden piirissä väheneviä työpaikkoja ja säilyttämään myöskin mahdollisuuden asua maaseudulla.

Komissio aikoo esittää omia varoja koskevat periaatteelliset uudistusehdotukset myöhemmin keväällä annettavassa erillisessä raportissa. Tämän vuoksi rahoitusjärjestelmään ei nyt tässä yhteydessä esitetä suuria muutoksia. Tarkoituksena on korjata kertoimen avulla sellaiset nettorahoitusosuudet, jotka ylittävät määritellyn rahoituksen yhteisvastuun määrän. Valiokunta ilmaisi tässä yhteydessä myös kielteisen kantansa erillisen EU-veron käyttöönottoon.

Matti  Väistö  /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Vaihtelun vuoksi tulin tälle vasemmalle puolelle. (Ed. Elo: Osoittaa hyvää makua!)

Asiahan on yhteinen, ja valiokunnat ovat olleet varsin yksimielisiä, kuten täällä on käynyt ilmi. Myös lausunnonantajavaliokuntana hallintovaliokunta on antanut lähinnä oman toimialansa osalta lausunnon suurelle valiokunnalle.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionillahan on edessään erittäin vaativa vaihe. Unionin laajeneminen, kansainvälisen toimintaympäristön nopea ja merkittävä muuttuminen sekä tapahtumassa oleva tietoyhteiskunta- ja teknologiakehitys asettavat osaltaan unionille mittavia haasteita. Yhteiskuntaa leimaa myös merkittävästi väestön ikääntyminen. Tähän tilanteeseen komissio on vastaamassa tulevan rakennerahastokauden rakenteisiin ehdottamallaan huomattavalla uudistuksella.

Hallintovaliokunta yhtyy toimialansa osalta hallituksen kannanotossaan esittämiin linjauksiin. Uusien jäsenvaltioiden mahdollisimman nopea integroituminen on koko unionin etu. Valiokunta kuitenkin korostaa, että samalla on voitava tukea jatkossakin myös nykyisten jäsenvaltioiden heikoimmin kehittyneitä alueita.

Valtioneuvoston selvitykseen viitaten valiokunta kannattaa koheesion, kilpailukyvyn ja työllisyyden voimakasta edistämistä tulevalla rahoituskaudella. Samalla valiokunta tähdentää tutkimuksen, teknologian ja osaamisen merkitystä tärkeänä kasvu- ja kilpailukykytekijänä.

Komission esityksen mukaan EU:n alue- ja rakennepolitiikan tavoitteena tulee myös jatkossa olla alueiden välisten kehityserojen vähentäminen. Eri toimenpiteiden on tuettava talouskasvua, vahvistettava alueellista kilpailukykyä ja edistettävä työllisyyttä.

Valiokunta painottaa, että Suomen tulee huolehtia riittävän EU-rahoituksen turvaamisesta, jotta EU-ohjelmia kyetään tehokkaasti toteuttamaan. Hallintovaliokunta pitää kynnyskysymyksenä, että Suomen pohjoiset ja itäiset alueet sisällytetään korkeimman aluetuen piiriin myös tulevaisuudessa. Valiokunta tukee samalla Suomen ponnisteluja kestävien ratkaisujen aikaansaamiseksi, niin että näiden alueiden osalta tulisi kirjaus uuteen perustuslailliseen sopimukseen ja näin vaatimuksille saataisiin vahva perusta.

Suomen kannalta on nähtävä myönteisenä, että komissio on hyväksynyt maantieteellisestä sijainnista ja luonnonoloista johtuvat vaikeudet rakennepoliittisten toimien perusteluiksi. Näitä tekijöitähän, pysyviä kustannus- ja haittatekijöitä, ovat muun muassa maamme harva asutus, kylmä ilmasto, etäinen sijainti sekä huono saavutettavuus Euroopan ydinalueilta.

Rajat ylittävän yhteistyön ja uuden naapuruusinstrumentin tulee muodostaa sellainen kokonaisuus, jolla voidaan jäntevöittää rajat ylittävää yhteistyötä ja edistää pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman toteuttamista. Tähän mennessä saadun selvityksen perusteella rahoituksen kokoaminen yhteen paikkaan vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta ratkaisulta.

Arvoisa puhemies! Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen siitä, että maaseudun kehittämisasiat ovat meillä Euroopan maaseutuvaltaisimmassa maassa meidän näkökulmastamme jääneet rahoitustiedonannossa liian vähälle huomiolle. Maaseudun kehittämistoimien turvaaminen jatkossa on keskeistä, ja priorisointia siltä osin tulee jatkaa hallituksen linjausten mukaisesti. Valiokunta kannattaa Euroopan unionin rahoitusjärjestelmän ja hallinto- ja päätöksentekoprosessien yksinkertaistamista sekä läheisyysperiaatteen vahvistamista. On toivottavaa, että tämä heijastuu lopulta koko rakennerahastohallinnon keventämisenä ja että myös tukien ja tukitoimenpiteiden osalta kyetään jatkossa entistä enemmän ottamaan kunkin maan omat erityistarpeet ja olosuhteet huomioon.

Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin uusien rahoituskehysten valmistelussa on kyse siitä, että ensimmäistä kertaa laajentunut unioni on päättämässä rahoituskehyksistä. Tulevat kehykset muodostavat siksi aikaisempaa laajemman kokonaisuuden. Kaikille EU-maille juuri alkaneesta valmisteluprosessista tulee tavallistakin haastavampi. Nyt EU-maiden tulee osoittaa, että EU pystyy laajentuneenakin yhdessä päättämään vaikeistakin asioista. Suomen hallituksen lähtökohtana on, että uusien rahoituskehysten ja EU:n rahoitusjärjestelmän uudistuksen tulee muodostaa sekä vanhoja että uusia jäsenmaita tyydyttävä kokonaisuus. Tämän tulee myös kattaa keskeisten politiikkalohkojen uudistukset.

Värderade talman! I beredningen av EU:s nya finansieringsramar är det frågan om att den utvidgade unionen för första gången beslutar om finansieringsramarna. De kommande ramarna utgör därför en större helhet än förut och den beredningsprocess som nu inleds blir ännu mera utmanande än vanligt för alla EU-länder. Nu bör EU-länderna visa att unionen kan besluta gemensamt om svåra saker även efter utvidgningen.

Den finländska regeringens utgångspunkt är att de nya finansieringsramarna och revideringen av EU:s finansieringssystem skall utgöra en helhet som tillfredsställer både gamla och nya medlemsländer, och detta skall omfatta även förnyelserna inom de centrala politiksektorerna.

Puhemies! Uudet kehykset heijastuvat merkittävästi siihen, miten Eurooppaa pyritään kehittämään ja rakenteellisesti uudistamaan. Unionin politiikkaprioriteettien määrittelyllä vaikutetaan keskeisesti siihen, miten EU-kansalaisten yhteisiä varoja käytetään. Kansalaisillamme on täysi oikeus kysyä tätä. Suomen nettoasema on jäsenyytemme aikana ollut melko lähellä tasapainoa. Keskimäärin olemme joka tapauksessa maksaneet jonkin verran enemmän unionin budjettiin kuin sieltä saaneet. Jatkossa meistä on kuitenkin tulossa entistäkin selkeämpi nettomaksaja. Nettomaksumme voi laskennallisesti olla jopa yli 1 miljardi euroa nykytasoa suurempi vuonna 2013.

Rahoituskehysneuvotteluilla onkin välitön vaikutus tulevan hallituskauden kansalliseen liikkumavaraan. Kyse on osittain siitä, hyödynnämmekö taloudellisen liikkumavaramme kansallisesti vai unionitason tarpeisiin. Kyse on myös kurinalaisen budjettipolitiikan jatkamisesta ja terveen taloushallinnon edistämisestä tulevaisuudessa EU-tasolla, mutta yhtä lailla kysymys on historiallisesta tilaisuudesta vaikuttaa uuden Euroopan kehitykseen pienentäen maittemme välisiä sosiaalisia ja taloudellisia eroja, joiden taustana tietenkin on pitkä eristäytymisen ja kahtiajaon kausi.

Kurinalaisen budjettipolitiikan jatkaminen pitkälläkin aikavälillä on välttämätöntä unionin ja jäsenmaiden kestävän ja taloudellisen rahoitusratkaisun aikaansaamiseksi. Tähän perustuu hallituksen linjaama 1,1 prosentin kokonaiskattomaksu sitoumuksille. Se on johdettu koko unionin politiikkatarpeista käsin. Rahoituskehykset tulee rakentaa realistiselle pohjalle. Suomen esitys kokonaismitoitukseksi turvaa lisäresurssien osoittamisen tärkeiden politiikkatavoitteiden toteuttamiseen. Se mahdollistaa nähdäkseni aikanaan jäsenmaiden yhteisen kannan löytymisen.

Tähän asti EU:n rahoitusjärjestelmän uudistamista on tarkasteltu yllättävän vähän. Unionin omien varojen järjestelmän uudistaminen on taloudellisesti yhtä tärkeä kokonaisuus kuin kehysten kokonaismitoitus. Uudistuksen tulee lähteä järjestelmän merkittävästä yksinkertaistamisesta. Komission ehdottamalle yleisen korjauskertoimen käytölle ei ole Suomen näkökulmasta edellytyksiä, ja se tietäisi Suomen kaltaisille pienille nettomaksajille huomattavaa lisälaskua, jolla katettaisiin suurten nettomaksajien maksualennukset. Yhtä lailla Suomen hallituksen suhtautuminen EU-veroon on kielteinen.

Rahoituskehyksiä päätettäessä mitataan ensisijaisesti unionin kyky vastata sen tulevaisuuden kannalta elintärkeiden politiikkalohkojen uudistushankkeisiin. Alue- ja rakennepolitiikan, tutkimus-, koulutus-, kilpailukyky- ja muiden merkittävien politiikka-alojen uudistuksilla tulee saada aikaan nykyistä merkittävämpiä tuloksia. Myös unionin ulkopoliittinen uskottavuus on riippuvainen siihen tarkoitetusta resursoinnista. Unionin ja kansallisen tason päällekkäisiä toimia tulee välttää.

Neljästä EU-budjettiin maksamastamme eurosta kolme palautuu Suomeen. EU-raha ei ole ilmaista meille kansalaisille, meille veronmaksajille. Solidaarinen rahoitusjärjestelmä on kuitenkin eurooppalaisen yhteistyön kulmakiviä, jolla pystymme auttamaan heikompia alueita ja maita. Väärinkäytösten määrä rajoittuu nykytiedoin noin 1 prosentin tasolle, mutta menorakenteessa on vielä runsaasti kehitettävää. Maksamattomat sitoumukset ovat jo nyt yhtä suuri erä kuin koko budjetti. EU-varojen käyttöä ja EU:sta saatavaa lisäarvoa onkin hyödynnettävä selvästi nykyistä paremmin. Ei ole yhdentekevää, miten yhteisiä varojamme käytetään. Unionitasolla tarvitaan etenkin Lissabonin strategian ja kilpailukykytavoitteen selkiyttämistä ja nostamista todella etusijalle. Unionilta tarvittaisiin toisenlaista panosta, jos konkreettisia tuloksia todella halutaan. Kilpailukykystrategian toteuttamisessa ei ole kyse pelkästään rahasta.

Lissabonin strategiaa edistettäisiin huimasti, jos toimeenpantaisiin täydellisesti jo tähän mennessä sovitut asiat. Kuitenkin yli 40 prosenttia sovituista säädöksistä on vielä toteuttamatta jäsenmaissa. Kasvuun tähtäävän talouspolitiikan tulee olla myös Lissabonin strategian perusta tulevalla rahoituskaudella. Tähän asiakokonaisuuteen hallituksella on tarkoitus paneutua, kun komission lainsäädäntöesitykset ovat käytettävissä. Panostaminen tietoon ja innovaatioihin edellyttää meiltä jatkossa uusia avauksia unionin tasolla. Hallituksen kantaan sisältyykin mahdollisuus unionin tutkimus- ja kehittämisvarojen tuplaamiseen.

Värderade talman! För varje fyra euro vi betalar till EU-budgeten kommer tre tillbaka till Finland. EU-pengarna är inte gratis för oss medborgare, alltså för oss skattebetalare. (Ed. Elo: Ganska mycket kommer tillbaka!) Det är ganska mycket, om det är tre av fyra, jämfört med många andra länder. Ett solidariskt finansieringssystem är ändå en hörnsten i det europeiska samarbetet. Det hjälper oss också att bistå svagare områden och länder.

Missbruket ligger enligt dagens uppgifter på en nivå av ungefär en procent men själva utgiftsstrukturen kan ännu utvecklas betydligt. Obetalda åtaganden är redan nu ett lika stort belopp som hela budgeten. Användningen av EU-medel och det mervärde som fås från EU bör utnyttjas klart bättre än idag.

Hur vi använder våra gemensamma medel är faktiskt inte irrelevant. På unionsnivå krävs framför allt en klarläggning och en verklig prioritering av Lissabonstrategin och konkurrenskraftsmålet. Av unionen krävs en annan slags satsning om man verkligen vill uppnå konkreta resultat. Att verkställa konkurrenskraftsstrategin är inte endast fråga om pengar. Lissabonstrategin skulle främjas enormt mycket om de redan överenskomna sakerna skulle verkställas fullt ut. Men ännu väntar över 40 procent av de överenskomna bestämmelserna på att verkställas i medlemsländerna.

Tillväxtinriktad ekonomisk politik bör vara grunden även för Lissabonstrategin under den kommande finansieringsperionen och regeringen har för avsikt att sätta sig in i detta sakkomplex genast då kommissionens lagförslag blir tillgängliga.

Satsningen i information och innovationer kräver nya initiativ på unionsnivå av oss. Därför ingår i regeringens ståndpunkt en möjlighet att fördubbla unionens forsknings- och utvecklingsmedel.

Arvoisa puhemies! Suomen tavoitteena on varmistaa unionin politiikkauudistusten tarkoituksenmukaisuus ja tuloksellisuus. Etenkin alue- ja rakennepolitiikan uudistuksessa selvänä kansallisena lähtökohtana on yksiselitteisesti Pohjois- ja Itä-Suomen sisällyttäminen korkeimpaan aluetukiluokitukseen. Tämä tavoite ajaa samalla koko unionin etua. (Eduskunnasta: Onko se vielä?) — On vielä. — Maaseutupolitiikan voimistaminen koko unionin alueella on välttämättömyys. Uuden naapuruusinstrumentin valmisteluun hallitus asettaa erityisen suuren painoarvon. Uusi naapuruuspolitiikka on, kuten jo sivusin, erinomaisen tärkeä koko unionin kyvylle uskottavasti harjoittaa yhteistyötä unionin uusien ja vanhojen naapurimaiden kanssa. Siitä hyödymme kaikki. Pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman rahoituksen oman budjettilinjan esittämistarve nousee myös harkittavaksi. Suomen näkökulmasta olisi toivottavaa, että nykyinen komissio kykenisi esittämään rahoituskehysten lainsäädäntöesitykset kesään mennessä. Muutoin on edessä tilanne, että rahoituskehysten kokonaispaketin viimeistely jäisi helposti Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle.

Arvoisa puhemies! Suomen kokonaisetujen edistäminen tulevissa rahoituskehysneuvotteluissa tarvitsee kansallista tukea ja yhtenäisyyttä. Olen erityisen ilahtunut siitä, kuinka yksimielisesti eri valiokunnat antavat tukensa hallituksen peruslinjauksille, ja siitä kuulimme myöskin äsken. Samoin alueet ja kansalaisjärjestöt ovat esittäneet näitä linjauksia tukevia näkemyksiä. Rahoituskehysten valmistelussa on kyse ennen kaikkea unionin sisällöllisen politiikan tekemisestä. Siksi meidän tulee olla oma-aloitteisia ja aikaisempaa aktiivisempia Suomen kantojen edistämiseksi. Emme voi emmekä saa seurata sivusta, kuinka EU:n varojen käyttöä kehitetään tulevaisuudessa. Eri valiokuntien vankkumaton tuki Suomen asettamille kynnyskysymyksille rohkaisee hallitusta toimimaan määrätietoisesti. Aktiivinen vaikuttaminen ja osallistuminen tulevissa neuvotteluissa edellyttää kattavaa tiedonvälitystä ja näkemysten vaihtoa. Hallitus informoi tulevaisuudessa aktiivisesti eduskuntaa rahoituskehysneuvottelujen eri vaiheista ja kannanottotarpeista jatkossakin.

Kari Uotila  /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä valiokuntien puheenjohtajat totesivat, että on yksituumaisesti tätä tiedonantoa käsitelty. Näin ei toki ole. Valtiovarainvaliokunta omassa lausunnossaan lähti yksiselitteisesti siitä, että itäiset ja pohjoiset alueet pitää säilyttää korkeimman aluetukiluokituksen piirissä. Hallintovaliokunnan kannanotossa oli aluetuen piirissä. Hallituksen kanta on ollut aluetukiluokituksen piirissä. Kuitenkin kesken suuren valiokunnan käsittelyn hallituspuolueiden toimesta tuotiin suoranainen vaatimus, että termi "korkeimman aluetukiluokituksen piirissä" on muutettava kuulumaan "aluetuen piirissä". Nyt ministeri jälleen toisti, että hallituksen kynnyskysymys on, että itäiset ja pohjoiset alueet kuuluvat korkeimman maksutukiluokituksen piiriin. Tässä nyt menee kyllä itse kukin sekaisin, onko tämä pelkkää terminologiaa vai onko tässä nyt jotakin hämmennystä hallituksen sisällä.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä kiinnitän täsmälleen samaan asiaan huomiota kuin ed. Uotila. Minä olen ihan ihmeissäni, mistä nyt on kysymys todellakin. Kun sivulta 6 ja 7 lukee tuota mietintöä, siinä on siteerattu, että välillä valtioneuvosto on tätä mieltä, välillä se ilmaisee näin, välillä edellinen lausuma sisältyy jälkimmäisen sisälle, ja sitten kaikki huipentui tähän kynnyskysymysasiaan. Erityisesti kiinnitän huomiota siihen, kun arvoisa pääministeri on paikalla, että nyt, kun hallituspuolueet ovat hyväksyneet tämän paperin, täällä on kynnyskysymys hyväksytty, joka on mielenkiintoinen, todella mielenkiintoinen. Äsken niitä ei ollut kyselytunnilla. Mutta nyt, kun arvoisa ministeri Wideroos äsken puhui korkeimmasta luokituksesta, se on mielenkiintoinen, mitä se tarkoittaa. Voisitteko kertoa meille, mitä on korkein luokitus?

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomelle on erittäin tärkeää, että Euroopan unionin rakennepolitiikassa harvan asutuksen kriteeri saa ansaitsemansa painoarvon. Se on tärkeää tulevaisuudessa, jolloin EU laajenee ja bruttokansantuoteperusta ei enää turvaa meidän etujamme. Sen takia on äärettömän tärkeää, että näissä neuvotteluissa ajetaan läpi selkeät perusteet siihen, että Suomessa EU:n rakennetuki, korkein mahdollinen, voi jatkua myös tulevana kautena mutta myös seuraavana kautena.

Tässähän tausta on jäsenyysneuvottelujen lopputuloksena syntynyt tavoite 6 -alue ja siinä kirjatut erityisperusteet. Tältä pohjalta hallituksen pitää neuvotella ja turvata koko Suomen kannaltakin tärkeä kokonaisuus aluepolitiikassa.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun pääministeri on paikalla, kysyn teiltä: Mitä tarkoittaa käsite "kynnyskysymys"? Kysyin sitä suuressa valiokunnassa. En saanut vastausta. Eduskuntakielessä en ole 17 vuoden aikana oikeastaan törmännyt siihen, että olisi selitetty, mikä on kynnyskysymys, mitä se merkitsee jatkossa. Kun en saanut siihen vastausta, niin tein suuren valiokunnan mietintöön eriävän mielipiteen, jossa esitin ponnen muotoon tämän hallituksen ja koko eduskunnan kynnyskysymykseksi asetetun tavoitteen, mutta en saanut kenenkään tukea, en maataloudelle enkä muutamalle muullekaan asialle. Yksimielisyyttä, ministeri Wideroos, ei täältä ihan sentään löytynyt. Kaikessa eduskunta kokonaisuudessaan ei ole valmis antamaan periksi.

Herra puhemies! Hämmästelen, että maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja ei ole täällä paikalla. Täällä muutamat tärkeät valiokuntien puheenjohtajat käyttivät puheenvuoron, joista ilmeni, että maatalouden osalta tämä rahoituskehys on erittäin vaikea ja hankala, ja maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto on (Puhemies: Aika!) hyvin ristiriitainen. Olisi paikallaan, että ed. Anttila olisi selvittämässä tätä sotkua.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ympäristövaliokunta lausui myös tästä asiasta, ja me painotimme Suomen vahvuuksia ympäristöteknologian kehittäjänä, tuottajana ja viejänä. Nimenomaan on kysymys uusiutuvasta energiasta. Kun oleellinen osa kuitenkin tätä varsinaista hallituksen selvitystä on se, miten Euroopan unioni tulee menestymään tulevaisuudessa, myös ympäristövaliokunta totesi Lissabonin strategian kilpailukykytavoitteiden tärkeän ja selkeän kytkennän Göteborgissa aikaisemmin hyväksyttyihin kestävän kehityksen tavoitteisiin olevan tärkeä lähtökohta, jotta Euroopan unionin taloudellinen menestys saavutetaan. Siis nimenomaan kestävän kehityksen pohjalla toimiva teollisuus, joka mahdollisimman vähän saastuttaa ja joka tuottaa sellaisia tuotteita, joita voidaan käyttää ilmasto-ongelmien ratkaisemisessa jne., on yksi lähtökohta Euroopan unionille.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Täällä käytetyissä alustavissa puheenvuoroissa esiintyi kyllä jonkin verran ristiriitaa, kun toisaalta korostettiin tiukan budjettikurin merkitystä ja toisaalta rahaa sitten haluttiin maaseudun kehittämiseen, tutkimukseen jne. Oma käsitykseni on, että EU:n maatalouspolitiikka, joka vastaa yli 40 prosentista budjettia, on Lissabonin strategian valossa kyllä ylimitoitettu. Kaikki me olemme samaa mieltä: me tarvitsemme elinvoimaisen maaseudun ja hyvän maatalouspolitiikan. Mutta eikö, ministeri Wideroos ja pääministeri Vanhanen, olisi mahdollista myöskin, että tulevaisuudessa pyrittäisiin entistä enemmän maatalouden rahoitusta turvaamaan kansallisella tasolla eikä rahaa kierrätettäisi Brysselin kautta?

Muistettakoon nyt, että tällä hetkellä Euroopan unioni pistää maatalouteen yksitoistakertaisesti määrärahan tutkimukseen ja kehitykseen verrattuna. Siis maatalous saa yksitoista kertaa tutkimus- ja kehitysrahat. Ei tämä Lissabonin strategia tunnu nyt oikein kovin onnistuneelta.

Jari Vilén  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lähes yhdeksän vuoden EU-jäsenyys on opettanut meille kaikille varmasti sen, että jos neuvottelupositiossa lukee sana "aluetukiluokitus" tai "aluetuki", kyseessä ei ole semantiikka vaan selkeästi keskeinen sisältömuutos ja sisältömerkitys.

Pidin hyvin poikkeuksellisena sitä, että suuren valiokunnan kokouksessa me jouduimme äänestämään tästä kysymyksestä siten, että oppositiopuolueet tukivat valtioneuvoston tekemää kantaa, että Suomen kynnyskysymys ja tavoite on pitää korkein aluetukiluokitus Pohjois- ja Itä-Suomen osalta, ja hallituspuolueet sopimuksensa mukaisesti äänestivät sanamuotoa "aluetuki". Mielestäni tämä on hyvin kiinnostava näkökulma. Tässä keskustelussa ministeri Wideroos on käyttänyt valtioneuvoston alkuperäistä tavoitetta aluetukiluokituksesta samoin kuin ed. Ala-Nissilä. Sen sijaan ed. Väistö on ainoa, joka on käyttänyt nyt suuressa valiokunnassa äänestetyn päätöksen mukaista kantaa. Suomennettuna tämähän tarkoittaa sitä, pyrkiikö Suomi tavoittelemaan jatkossakin tavoite 1 -asemaa Pohjois- ja Itä-Suomelle vai olemmeko me valmiit hyväksymään, minkä nyt hyväksytty muotoilu suuressa valiokunnassa mahdollistaa, tavoite 2 -alueen tuen Suomelle. Tämä on keskeinen kysymys, ja pidän hyvin poikkeuksellisena, että valtioneuvosto on muuttamassa omia kantojansa tämän kaltaisen valiokunnan lausunnon kautta.

Kysyisinkin pääministeriltä: Pääministeri, onko meidän kynnyskysymyksenämme pitää tavoite 1 -aluetukiluokitus Pohjois- ja Itä-Suomessa, vai onko hallitus muuttanut ja loiventanut omaa kantaansa?

Jouko  Skinnari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suuressa valiokunnassahan tämä aluetuki-sana tuli kompromissina hallituksen taholta tiedoksemme, ja sitä sanaa me käytimme. Tavoitteenahan on se, että ykkösalue hoidetaan mutta hoidetaan myös kakkosalue, koska — siihen kuuluu Satakuntaa, Kymeä, Päijät-Hämettä, taantuvia teollisuusalueita — nämä ovat Euroopan ja Suomen kilpailukyvyn kannalta niitä tärkeitä kohtia, joiden avulla voidaan tätä Euroopan tilannetta suhteessa Aasiaan ja Amerikkaan ja maailmassa parantaa.

Mutta esimerkiksi talousvaliokunnan lausunnossa kiinnitettiin huomiota siihen, että täällä tilastoissa on virheellisyyksiä, päätöksiä ei noudateta ja muutoinkin tämä päätöksenteko on sellaista, että tämä kilpailukyky eli utopia Lissabonin strategiasta ei toteudu, jos ei tähän saada lisää tehokkuutta.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Hallintovaliokunnan lausunto oli yksimielinen. Se sanatarkasti tässä lausunnossa todetaan: "Valiokunta pitää kynnyskysymyksenä, että Suomen pohjoiset ja itäiset alueet sisällytetään korkeimman aluetuen piiriin myös tulevaisuudessa, - -". Eli tällainen sanamuoto tähän on tullut. Kuten totesin, tästä oltiin yksimielisiä eikä kenellekään siellä tullut syvällisiä pohdintoja siitä, mitä tämä voisi tarkoittaa, jos myös sana tulevaisuudessa on tässä lopussa. Tavoitteena on tietysti mahdollisimman korkea ja hyvä tuki ja niin, että se säilyy luokituksenkin osilta tavoitteellisesti nykyisellä ykköstukitasolla.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Hallitus EU-ministerivaliokunnassa 20. helmikuuta päätti sanatarkasti tämän muodon: "Suomi etsii kestävää rahoitusratkaisua ja pitää kynnyskysymyksenä, että Suomen pohjoiset ja itäiset alueet sisällytetään korkeimman aluetuen piiriin myös jatkossa." Olimme muutamaa viikkoa aikaisemmin käyttäneet termiä aluetukiluokitus, mutta tietoisesti muutimme tätä, otimme käyttöön tämän kattavamman määritteen. Meillähän luonnollisesti tavoitteena on se, että Itä- ja Pohjois-Suomi saadaan nykyisenkaltaisen ykköstavoitteen piiriin, mutta tämä ei poissulje neuvotteluissa sitä, ettemmekö me voi keskustella myös uusittavista tavoitteista, niiden sisällöstä. Olennaisinta on se, että Itä- ja Pohjois-Suomi saadaan korkeimman aluetuen piiriin. Se ikään kuin luukku, mitä kautta sen saamme, on sittenkin sivuseikka. Olennaisimpia ovat nämä tuen käyttöehdot ja tuen taso. Uskon, että aiheesta ja sisällöstä olemme täsmälleen samaa mieltä. Mutta tämä on taustana sille, miksi tämä termi muutettiin. Valitan toisaalta hallituksen puolelta sitä, että johtuen siitä, että kahdessa hallituksen hyväksymässä paperissa on käytetty eri termiä, on myös valiokuntien käsittelyssä tullut jossain määrin sekaannusta, mutta uskon, että se tässä selviää.

Mitä tarkoittaa sitten sana kynnyskysymys. Hallitus keskusteli aiheesta, millä se mahdollisimman yksiselitteisesti ilmaisee muille neuvotteluosapuolille, että tämä kysymys on kynnyskysymys. Ilman tämän asian ratkaisemista Suomi ei voi olla hyväksymässä uusia rahoituskehyksiä. Tässä sitä käytetään tietoisesti. Meillä on, voisi sanoa, kaikki pelissä sen puolesta, että tämä tavoite saavutetaan.

Maataloutta tässä ei ole käsitelty laajemmin sen tähden, ja ymmärrän, ettei myöskään valiokuntien mietinnöissä, koska maatalouspolitiikan osalta vuonna 2002 ja viime vuoden kesäkuussa unioni teki tulevaa maatalouspolitiikkaa koskevat päätökset ja päätti määrärahatarpeista. Rahoituskehysneuvotteluissa ovat lähinnä avoinna maaseudun kehittämisvarat, jotka ovat huomattavasti suppeammat rahat, ja niiden osalta on Suomi asettanut selvän tavoitteen 20 prosentin nostosta. Maaseudun kehittämisrahat ovat olleet sellaisia varoja, joissa 1 euro jäsenmaksua on palannut noin 7 eurona Suomelle takaisin, ja Suomen osuus näistä on ollut poikkeuksellisen hyvä.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pääministerin puheessa tuli esille pohjoisen ja Itä-Suomen tuen merkityksellisyys. Kuitenkin liittymisneuvotteluissa on keskusteltu myös pysyvästä tuesta. Haluaisin kuulla siitä vähän laajempaa selvitystä.

Jari Vilén  /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri toi esille varmaan sen meidän kaikkien yhteisen toiveen siitä, että neuvotteluratkaisu olisi kaikin puolin tyydyttävä ja tuki olisi pysyvää. Mutta haluaisin kysyä pääministeriltä, onko hänellä nyt uusia tietoja neuvotteluista koskien tavoite 2:ta, joka nyt siis tämän hyväksytyn neuvottelutavoitteen mukaisesti on meidän keskeinen pyrkimyksemme, onko siinä suhteessa saavutettu ne korjaukset, kun hallitus, esimerkiksi ministeri Manninen, ministeri Pekkarinen, vielä helmikuussa pitivät keskeisimpänä ongelmana hyväksyä tavoite 2-tuki, koska siihen liittyy rajoitukset investointitukeen, koska siihen liittyy rajoitukset kuljetustukeen ja koska siihen liittyy rajoituksia maaseudun kehittämistä koskeviin tukiin. Ovatko nämä ongelmat poistuneet? Jos eivät, me puhumme kymmenistä, jopa sadoista miljoonista euroista, joka poistuu, jos Suomi on hyväksymässä tavoite 2 -aseman.

Toimi Kankaanniemi  /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Pääministeri totesi, että Suomi hakee 20 prosenttia lisää näihin maaseutuvaroihin, ja samanaikaisesti hallitus kuitenkin vaatii tiukkaa budjettikuria ja leikkausta 1,24:stä 1,1 prosenttiin. Nämä eivät oikein osu yhteen, että vaaditaan lisää ja vähennystä yhtä aikaa ja vähemmän tietysti lisäystä kuin leikkausta. Mistä hallitus nyt sitten on valmis leikkaamaan, jotta saataisiin maaseudun kehittämiseen lisää varoja? Tässä on varsin suuresta summasta kysymys, kun 1,24:stä mennään 1,1:een, jossa vielä on sitten muun muassa puheenjohtaja Ala-Nissilän mainitsema 0,1 prosenttia ikään kuin ylimääräistä rahastopuolelta.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Pääministeri Vanhanen ei ottanut kantaa kysymykseen, jonka esitin, miten maatalouden rahoitus, joka on yli 40 prosenttia EU:n budjetista, soveltuu yhteen Lissabonin strategian kanssa siitä, että EU:sta saadaan maailman kilpailukykyisin talousalue. Minun käsitykseni on, että tämä nykyinen käytäntö on peräisin 1950-luvulta, jolloin EEC perustettiin, ja itse asiassa on säilynyt vuosikymmenet sen jälkeen. Ei tällä rahoituskehyksellä minun nähdäkseni päästä Lissabonin strategian tavoitteeseen. Mutta kuulisin mielelläni pääministerin näkemyksen.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tämän pysyvän tuen osalta me jäsenyysneuvotteluissamme saimme tämän harvan asutuksen luokituksen, joka silloin alkoi uutena niin sanottuna tavoite kuutosena, joka sitten seuraavalla rahoituskaudella sovellettiin ikään kuin tavoite ykkösen sisälle ja saimme sitä kautta ne edut. Nyt olemme perussopimuksesta käytävissä neuvotteluissa tavoitelleet, että saamme sellaisen perussopimuksessa olevan artiklan, joka luo perussopimustasolla oikeudellisen pohjan sille, että unioni voi harjoittaa poikkeuksellista aluepolitiikkaa muun muassa harvan asutuksen perusteella. Uskon, että saamme sen. Tämä toisaalta on luomassa pysyvyyttä ja jatkuvuutta myös tulevaisuuteen, mutta muutoin näistä rahoituskehyksistä neuvotellaan määräajoin ja kuten tälläkin kertaa aluepolitiikan tukiluokitukset, niin sanotut tavoitteet, ovat muuttumassa, niiden sisältö on muuttumassa. Se komission esittämä uusi tavoite 2, johon ed. Vilén viittasi, ei sisällöltään vastaa Suomen tavoitteita. Se on näiden valtiotukien käytön osalta liian rajoitettu. Se ei ole vastaus Suomen ongelmiin. Neuvotteluissa on pystyttävä myös tämän esitetyn tavoitteen sisältöä muuttamaan.

Ed. Kankaanniemen kysymys maaseudun kehittämisrahoihin esitettyyn lisäykseen tiukan budjettikurin osalla: Kyllä tämä on laskettu, eivät nämä ole ristiriidassa. Kun katsotte komission tiedonantoa sivulta 32, niin oikeastaan jo tässä keskustelussa kuulitte, että hallitus on valmis t&k-varoja kaksinkertaistamaan. Komissio esittää niiden kolminkertaistamista. Tässä jo valiokuntien esittelypuheenvuoroissa tuotiin esille se, että ensi sijassa tämä Lissabonin strategian mukainen tutkimus- ja kehitysvarojen lisäys pitää hoitaa kansallisissa budjeteissa eikä EU:n budjetin kautta kierrättämällä. Jo pelkästään tämä ero tähän komission esitykseen verrattuna merkitsee erittäin suurta eroa näissä loppusummissa.

Ed. Elon kysymykseen maatalouspolitiikan osalla: Kuten totesin, maatalouspolitiikan sisältö näiden varojen osalta on lyöty kiinni jo aikaisemmin. Lissabonin prosessi pitää sisällään paitsi kilpailukyvyn parantamisen, osaamisen parantamisen, myös työllisyyden parantamisen. Toki myös maatalouspolitiikka on merkittävä osa eurooppalaista työllisyyttä koko elintarvikeketjun osalla ja kyllä meille on tärkeää, että eurooppalainen elintarvikeketju pystyy ruokkimaan eurooppalaiset, ja se työllistää merkittävän määrän eurooppalaisia. Meillä on, niin kuin ed. Elo totesi, oikeastaan 50-luvulta alkaen muodostunut tämä järjestelmä, jossa kuluttajahintoja on haluttu alentaa ja se on tehty nostamalla yhteiskunnan tukea, ja sen mukaan tämänkin rahoituskehyksen komission taulukon luvut on määritelty.

Timo  Soini  /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kun meillä on runous tuolla perussuomalaisessa eduskuntaryhmässä suuressa huudossa, niin runomitalla aloitan tämän puheenvuoron:

Uniuuni, uniuuni, uniuuni,

sepä huutoni on nyt suuri,

mutt’ mikä se on tämä uniuuni,

kas siitäpä kysymys on juuri.

Arvoisa puhemies! Kun katsoo tätä EU:n rahoituskehystä, tulee mieleen Veikko Lavin Tukilisäjenkka. Täällä on sitoumuksia, kestävää kehitystä, kasvua ja kilpailukykyä, koheesiota, on luonnonvaraa, kansalaisuutta, ulkosuhdeohjelmaa ja muuta menoa. Kyllä tässä pitää aikamoinen einstein olla, että tästä ottaa selvää, mitä tämä kaikki merkitsee. Kysymys on kuitenkin meille suomalaisille erittäin tärkeästä asiasta ja hyvinvoinnista. Vaikka suhtaudumme Euroopan unioniin ja sen tekemisiin ja toilailuihin hyvin kriittisesti, perussuomalainen eduskuntaryhmä tukee aina silloin hallitusta, kun se taistelee Suomen kansan etujen puolesta, kun se yrittää toimia Suomen kansan elinolosuhteiden parantamisesta. Siitä ei ole epäselvyyttä.

Mutta, arvoisa puhemies, tavalliset ihmiset ovat tottuneet siihen, että heitä punnitaan kvartaalitaloudessa. Jokainen toimitusjohtaja pelkää osavuosikatsausta, ja me kansanedustajatkin neljän vuoden välein olemme pikkuisen tavallista hermostuneempia, koska tilinteon hetki on lähellä, mutta Euroopan unioni viettää lokoisia päiviä. Se on lähes ikuinen. Voidaan sanoa, että johan siitä kymmenen vuotta sitten äänestettiin ja pulinat pois.

Arvoisa herra puhemies! Tulokset ratkaisevat eivätkä EU:n talouspäätökset kovin vakuuta tai ole minua vakuuttaneet. Täällä puhuttiin Lissabonin strategiasta, milloin EU:sta tulee kilpailukykyisempi kuin Amerikka. Meillä oli aikoinaan Neuvostoliiton kommunistinen puolue, joka jopa puoluekokouspäätöksissä kertoi, milloin heistä tulee kilpailukykyisempi kuin Amerikka, että nämä ovat ihan tällaista ilotulitusta.

Mutta, arvoisa herra puhemies, olennaista tässä on Suomen maksuosuuden kasvaminen. Maksuosuudesta selkeästi meille kerrotaan, että vuonna 2013 se olisi 540—880 miljoonaa euroa, siis 3—5 miljardia tapettua markkaa. Ne ovat hirveitä summia. Niillä me subventoimme sitten muita maita.

Arvoisa herra puhemies! Aika käy vähiin. Tässä mielessä Perssonin kysymys on aiheellinen. Pidämmekö me korkeaa verokantaa sen takia, että me paitsi huolehdimme omasta kansastamme, myös subventoimme toisten EU-maiden, laajentumisen jälkeen mukaan tulevien maiden, elintasoa ja investointeja? Se ei voi olla kestävä linja.

Jan Vapaavuori /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suuri valiokunta korostaa unionin tiukkaa budjettikuria. Tarkan maksusitoumusten enimmäismäärää koskevan kannan sijasta valiokunta pitää kuitenkin tärkeämpänä sitä, että Suomen asettamat EU-politiikkojen sisällölliset tavoitteet voidaan turvata. Valiokunnan mielestä omat kansalliset tavoitteemme ovat siis tiukkaa budjettikuria tärkeämmässä asemassa. Olen suuren valiokunnan tästä ehkä koko sen lausunnon tärkeimmästä kannanotosta osin eri mieltä.

Suomen niin sanotuista sisällöllisistä tavoitteista tärkein lienee Suomen pohjoisten ja itäisten osien saaminen korkeimman aluetuen piiriin myös jatkossa. Suuri valiokunta on toisin sanoen sitä mieltä, että kotimaiset aluepoliittiset tarpeet ovat EU:n budjettikuria olennaisempi asia.

Suomesta on tulossa entistä selkeämmin nettomaksaja laajentuneessa unionissa. Nettomaksuosuus on vuonna 2013, kuten täällä on moneen kertaan todettu, arviolta 540—880 miljoonaa euroa. (Ed. Elo: Onko se sopiva summa?) On selvää, että summa on tässä haarukassa sitä lähempänä sen alarajaa, mitä tiukempaa budjettikuria EU harjoittaa. Eli mitä enemmän lipsumme budjettikurista, sen suurempi nettomaksaja meistä tulee. Pitäessään omia aluetukiaisiaan EU:n budjettikuria tärkeämpänä Suomi on siis itse kasvattamassa omaa nettomaksuosuuttaan. Tämä on hyvä muistaa tulevaisuudessa, kun omia EU-maksujamme eri yhteyksissä taivastellaan.

Vaikka kyse ei olekaan aivan yksinkertaisesta matemaattisesta harjoituksesta, lienee selvää, että nettomaksuosuutemme tulisi kasvamaan selkeästi enemmän kuin koheesiopoliittisten tavoitteidemme kautta voisimme parhaimmassakaan tapauksessa voittaa. Eivät Pohjois- ja Itä-Suomi suinkaan ainoita ongelma-alueita ole edes niin sanotussa vanhassa EU:ssa. Yleiselle huutokauppalinjalle lähdettäessä riskinä onkin se, että budjettikurista joustetaan, mutta Pohjois- ja Itä-Suomi eivät silti saa haluamaansa.

Arvoisa puhemies! Suomella on kaikilla EU:n budjettitasoilla mahdollisuus hyvällä neuvottelutaidolla saada meille kohtuudella kuuluva osuus unionin koheesiovaroista. Selvää on kuitenkin, että Suomen nettomaksuosuma kohdistuu pääosin siihen osaan Suomesta, joka hyvinvointia käytännössä luo ja kerryttää valtion verovaroja. Mitä korkeammaksi maamme nettomaksuasema muodostuu, sitä enemmän Etelä-Suomi sponsoroi paitsi Pohjois- ja Itä-Suomea myös muita EU:n heikkoja tai muuten lobbauskykyisiä alueita. Minusta tämä ei ole kansallinen etumme. Pysyttäytyminen tiukan budjettikurin takana olisikin ollut valiokunnalta paljon ryhdikkäämpi ratkaisu.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Vapaavuorelle sanoisin, että kyllä maata pitää kehittää joka puolelta, niin etelästä kuin pohjoisesta, (Ed. Jaakonsaari: Ja Eurooppaa!) — ja Eurooppaa.

Tänä vuonna Euroopan unioni on historiansa vaikeimman laajentumisen edessä. Tämä näkyy tulevien vuosien budjeteissa ja tuntuu Suomessa siinä, että asemamme nettomaksajana vahvistuu, koska mukaan tulee paljon alemman elintason maita. Monia infrahankkeita tullaan käynnistämään laajentumisen myötä.

Liikennemäärärahat niin sanottujen Ten-varojen osalta ovat riittämättömät ja osittain väärin suunnatut. Nyt keskitytään Itämeren ylittävään korridoriin, mutta Suomen maantie- ja rataverkko kaipaa kipeästi investointia. Esimerkiksi Nelostien kunnostaminen on jo odottanut liian kauan. Laajentumisesta huolimatta perusasiat pitää hoitaa vanhoissakin jäsenmaissa. Toimiva tieverkosto Suomessa palvelee kaikkien EU-kansalaisten etuja.

Aluepolitiikka kohtaa Suomessa kasvavia haasteita. Kehyksen ja alue- ja rakennepolitiikan rahoitus on riittävä, mutta sisältö kaipaa korjaamista. Suomen tavoite on ja sen pitää olla, että pohjoiset ja itäiset alueet sisältyvät korkeimman aluetukiluokituksen piiriin tulevalla rahoituskaudella. Näillä alueilla rakenteiden tilanne on selvästi muuta maata huonompi, ja niiden rahoituksellinen aseman tunnustaminen on avainkysymys.

Kurinalaisen budjettipolitiikan harjoittaminen on tärkeää. Uusien jäsenmaitten mahdollisimman nopea integroiminen unioniin on kaikkien jäsenmaitten etu. Se ei kuitenkaan saa merkitä nykyisten jäsenvaltioitten heikoimpien ja vähiten kehittyneitten alueitten tukemisen laiminlyöntiä. Näitä alueita Suomessa löytyy vielä paljon, ja pitää muistaa Suomen pohjoinen sijainti, kylmät olosuhteet. Suomessa pitää pystyä harjoittamaan maataloutta ja säilyttää oma elintarviketuotanto kaikissa olosuhteissa.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Me todella olemme runsaan viikon päästä hyvin haastavan tilanteen edessä, kun Euroopan unioniin liittyy kymmenen uutta jäsenmaata, joista kahdeksan entistä sosialistista maata. Nämä maat, niin kuin me tiedämme, ovat varsin köyhiä ja suhteellisen kehittymättömiä vielä elinkeinorakenteiltaan. Tästä huolimatta voidaan sanoa, että EU:n laajentuminen on suuri mahdollisuus, se on sitä poliittisesti ja taloudellisesti, mutta se on myöskin suuri haaste. Kun olin eilen Englannin lähetystössä, niin huomasin, että haastehan usein ainakin englantilaisten mukaan tänä päivänä tarkoittaa samaa kuin ongelma, eli kierretään käyttämällä sanaa haaste se, että kysymys on ongelmasta.

Otan vain lyhyesti esille Saksan yhdistymisen. Läntisellä Saksallahan oli suuret odotukset siitä, mitä tapahtuu, kun itäinen Saksa liitetään läntiseen Saksaan, ja me tiedämme kaikki ne ongelmat, jotka ovat edelleen 15 vuotta yhdistymisen jälkeen olemassa. Sen takia haluan sanoa varoituksen sanan siitä, ettei aseteta liian suuria odotuksia laajentumisen merkitykselle, vaan todella tiedostamme nyt sen, että edessä saattaa olla aikamoisia ongelmia, koska niin monia köyhiä maita tulee mukaan, jotka nyt tulevat mukaan sen takia, että ne odottavat EU:lta nimenomaan aluetukea ja tukea maataloudelleen. Toivottavaa tietysti on, että Euroopan unioni onnistuu tässä.

Solidaarisuutta tarvitaan aluepolitiikassa ja EU:n sisällä yleensäkin, mutta täytyy myös muistaa, että niin kuin täällä on moneen kertaan todettu — käytän ed. Soinin suomalaisia lukuja — me tulemme nettomaksajaksi vuonna 2013, noin 3—5 miljardia markkaa. Vaikka me poliitikot, me poliittinen eliitti, jotka olemme kansanedustajia, ehkä sanomme, että tämä on oikein, mutta olen aivan varma siitä, että kansan keskuudessa ei kiljahduksia kuulu, riemunkiljahduksia siitä, että tällaisia lukuja tulee, koska jos silloin kun me aikoinamme liityimme Euroopan unioniin, nämä luvut olisi esitetty, 3—5 miljardia markkaa, niin epäilen, ettei tämä kansanäänestys olisi saanut myönteistä päätöstä, niin kuin se sai. (Ed. Soini: kansaa harhautettiin!)

Puhemies! Henkilökohtaisesti menisin vielä pitemmälle kuin ed. Soini tässä Perssonin ajatuksen lainauksessa. Olen sitä mieltä, että uusille jäsenmaille pitää asettaa jonkinlainen minimiverotaso ehtona aluetuille. Nimittäin ei ole mitään järkeä siinä, että me nykyiset hyvinvointivaltiot pidämme korkeaa verotusta yllä osittain sen takia, että me pystymme verokilpailussa auttamaan näitä maita ja antamaan niille alueellista tukea, samalla kun ne pitävät tätä erittäin alhaista verotasoa.

Puhemies! Haluan vähitellen lopettaa tämän puheenvuoron, koska aika on lyhyt, mutta haluan vain todeta sen, että myös pitäisi harkita sitä, kuinka paljon on järkeä siinä, että maatalous- ja aluepolitiikan rahoja kierrätetään Brysselin kautta. Maatalouden osalta, niin kuin pääministeri totesi, on nyt sovittu menetelmät vuoteen 2013, (Puhemies koputtaa) mutta tulevaisuudessa pyydän miettimään sitä, eikö meidän sittenkin pitäisi panostaa paljon enemmän tutkimukseen ja kehitykseen ja kansallisesti sitten pyrkiä rahoittamaan aluepolitiikkaa ja maatalouspolitiikkaa.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! EU:n rahoituskehykset ovat erittäin tärkeä asiakirja. Vain valtiovarainvaliokunta on paneutunut siihen asianmukaisesti. Hallitus antoi suomen kielellä vain hyvin ohuen muistion koko asiasta, englanninkielinen osuus oli paksu. Tämä keskustelu 3 minuutin puheenvuoroin on tärkeälle asialle pilkantekoa. Nämä kehykset on syytä todella tarkoin avata ja tutkia.

Suomesta tulee suuri nettomaksaja. Komission ehdotus nostaa maksumme 1,1:stä 2,1 miljardiin euroon per vuosi. Palauma EU:lta uhkaa supistua nykyisestä, netto-osuutemme nousee lähelle 900:aa miljoonaa euroa per vuosi eli lähes kymmenkertaistuu nykytasosta. (Ed. Elo: Enimmillään!) — Enimmillään toki, mutta voi olla, että menee jopa yli. — Komissio haluaa kasvattaa kehyksen 1,24 prosenttiin bkt:sta ja Suomen hallitus lupaa 1,1, jossa on Euroopan kehitysrahasto mukana. Kuusi suurinta nettomaksajajäsenmaata vaatii 1 prosentin menokattoa. Viisasta on se, että varoja kierrätetään mahdollisimman vähän EU-byrokratian kautta. Toisaalta jos EU-budjetti pienenee, leikataan raskaimmin alue- ja rakennepolitiikkaa ja maataloutta. Kun omien varojemme käyttö näihin on EU-säädöksillä ankarasti rajattu ja varat käyvät yhä vähäisemmiksi, tilanne ajautuu todella vaikeaksi.

Mikään osa Suomesta ei jatkossa alita nykyisen tavoite 1 -alueen 75 prosentin bkt-rajaa. Hallitus on asettanut kynnyskysymykseksi sen, että Itä- ja Pohjois-Suomi säilyvät korkeimmassa tukiluokassa. Esitin suuressa valiokunnassa, että eduskunta asettaisi tämän ehdottomaksi ehdoksi ponnella, koska kynnyskysymys ei kerro mitään. En saanut kannatusta. Jos Itä- ja Pohjois-Suomi putoaa korkeimman aluetuen piiristä, samalla kakkosalue putoaa tuen ulkopuolelle, ja se olisi katastrofi koko Suomelle.

Maatalouden osalta kehykset ovat vaaralliset. Budjettiosuus putoaa 40:stä 35 prosenttiin ja uusi luonnonvarojen hoitoluku pitää sisällään kaikenlaista ja se kasvaa vain 3 prosenttia. Kansallisia 141- ja 142-tukiahan leikataan, ja uudet jäsenmaat vievät EU-rahoista suurimman osan. Suomen maatalous ajetaan tällä menolla alas. Esitin tästäkin lausumaa, mutta en saanut kannatusta. Hallitus siis haluaa tiukat linjat, mutta samalla vastustaa Suomen elintärkeiden etujen puolustamista. Lissabonin strategia saa kyytiä, kun pääministeri ilmoitti, että t&k-rahoja ollaan ensimmäiseksi supistamassa. (Puhemies koputtaa)

Herra puhemies! Kesken jäi.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toisin kuin ed. Kankaanniemi, minä olen iloinen nettomaksaja. (Ed. Pulliainen: Lipponen on toinen iloinen maksaja!) Iloista antajaa Jumalakin rakastaa, ed. Kankaanniemi. Tässä on kysymys kyllä siitä, että nyt olemme toisen maailmansodan jälkeisen suurimman rauhanprojektin edessä, ja jos tämä laajeneminen epäonnistuu, kun vanhat jäsenmaat yrittävät netota itselleen kaiken ja uudet köyhät maat jäävät vähemmälle, niin kyllä tämä projekti epäonnistuu, ja se on erittäin huono asia. Siksi minusta nyt pitäisi ajatella tätä kokonaisuutta eikä todellakaan vain sitä, että pidetään budjettikurista kiinni. Se on selvä asia. Solidaarisuus on koko Euroopan unionin ydin, ja on totta ja tärkeää se, että Suomi pitää kiinni siitä, että Suomenkin pohjoiset ja itäiset alueet ja harvaanasutut alueet saavat oikeudenmukaisen tuen. Mutta meidän täytyy ajatella myös sitä, mitä on näissä uusissa hakijamaissa, ja ne eivät ole todellakaan (Puhemies koputtaa) tulleet vaan hakemaan lisää rahaa, vaan tekevät koko ajan demokratian ja vähemmistöoikeuksien suhteen suuria reformeja. Solidaarisuutta, ed. Kankaanniemi!

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajalta odottaisin erityistä solidaarisuutta maailman kaikkein köyhimpiä kohtaan. Kehitysyhteistyön määrärahat ovat Lipposen hallitusten ja nykyisenkin hallituksen aikana olleet tavattoman alhaalla laman jäljiltä, (Ed. Jaakonsaari: Nousevat 40 prosenttia tässä rahoituskehyksessä!) ja nämä ovat niitä, jotka tarvitsevat meidän erityistä solidaarisuuttamme. Itä-Euroopan maat nousevat varmasti, ja sinne menee rahaa, mutta esimerkiksi ed. Elon esille nostama verokilpailu on häpeällistä. Miksi EU antaa esimerkiksi Englannille jatkuvaa rahoitustukea sallimalla sen jäsenmaksun alhaisempana pysymisen yhä edelleen? Siitäkin olisin tuossa puhunut, mutta aika ei riittänyt. (Ed. Pulliainen: Kuningatar tarvitsee!) Solidaarisuutta ei tarvita briteille eikä Euroopassa niinkään, vaan maailmankansoille, jotka köyhyydessä elävät, ja niistä on paljon suurempi huoli kuin tästä Itä-Euroopasta, joka kyllä nousee. Niillä mailla on hyvät mahdollisuudet Euroopassa pärjätä.

Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos

Arvoisa puhemies! Niin, kyllähän EU on, totta kai, myöskin solidaarisuusprojekti. Minä olen sitä mieltä, että meidän intressissämme on se, että tulevissa uusissa EU-maissa myöskin menee hyvin ja tapahtuu kehitystä. Ja jos me voimme siihen myötävaikuttaa, niin meille on myöskin siitä hyötyä, paitsi että se on muutenkin solidaarisuusprojekti. Mutta kun ed. Kankaanniemi esitti kritiikkiä siitä, että hallituksen selvitys on hyvin niukka ja lyhytsanainen, niin haluan kuitenkin tuoda esille sen, että 10. päivänä helmikuuta illalla kello 18 tuli EU:n kannanotto meille tiedoksi ja meidän hallituksemme kannanotto valmistui seuraavana aamuna elikkä yön aikana tehtiin. Olen sen takia kyllä sitä mieltä, että hallitus teki parhaansa. Osa jäsenmaiden hallituksista ei ole vieläkään ottanut kantaa tähän, elikkä siinä mielessä luulen, että teimme parhaamme kyllä tässä asiassa.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Keskustelu EU:n rahoituskehyksestä on oiva tilaisuus keskustella todellakin unionin toiminnan tavoitteista ja sisällöistä, niin kuin ministeri Wideroos puheenvuorossaan hetki sitten sanoi. (Ed. Kankaanniemi: 3 minuuttia ei siihen riitä!) Luettelen nyt lyhyesti ne tavoitteet, joita vihreät haluavat Euroopan tasolla asettaa unionille ja joiden tulee myöskin näkyä seuraavassa budjettikehyksessä.

Ensinnäkin on aivan selvää, että Euroopan unionia odottaa merkittävä tehtävä maailmanlaajuisen vakauden edistäjänä. Ulkoisen toiminnan budjetti on merkittävä, ja sille todellakin pitää varata resursseja. Voimme vain kysyä, mikä kriisi kansainvälisesti koittaa seuraavaksi, kuinka unioni siihen vastaa; ei unioni voi jättää siihen vastaamatta. Globalisaation hallinta sinällään on unionin ehkä tärkein tehtävä, kun ajatellaan sen velvollisuuksia kansalaisiaan kohtaan. Sillä se voi lunastaa olemassaolonsa oikeutuksen eikä millään abstrakteilla symboleilla.

On hyvä asia, että unionin kehitysrahasto vihdoin tullaan nähtävästi integroimaan budjettiin. Se tarjoaa myös mahdollisuuden valvoa sitä, minkälaista unionin kehitysyhteistyö ja globaali vastuu, ed. Kankaanniemi, konkreettisesti on. Uusi naapuruusaloite on erittäin tärkeä ja totta kai myös Suomelle. Pohjoinen ulottuvuus tulee saamaan merkittävän tehtävän samalla, kun meidän pohjoisten jäsenmaiden ihmisten kannattaa suhtautua erittäin myötätuntoisesti ja vakavasti siihen, että myöskin Välimeren alueella harjoitetaan naapuriyhteistyötä ja toki myös etelän ja pohjoisen välille asettuvalla vyöhykkeellä uusien naapurien — Ukrainan, Moldovan, Valko-Venäjän — kanssa.

Sitten unionin sisäisessä toiminnassa on korostettava ekologista modernisointia. Lissabonin strategia on valitettavasti jäänyt aivan liikaa jauhamaan paikalleen teollisuuden ja talouden hyvin vanhakantaisesti ymmärrettyä kilpailukykyä. Meidän on ymmärrettävä se, että Eurooppa ei voi kilpailla maailmassa sillä, että sosiaalista suojelua alennetaan, ympäristönsuojelua heikennetään. Meidän täytyy pystyä integroimaan kestävän kehityksen kaikki kolme ulottuvuutta: taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen. Siihen me tarvitsemme budjetin ohella myös uusia välineitä. Uusien EU-säädösten vaikutusarvioinnin täytyy kehittyä niin, että se todella näkee nämä eri ulottuvuudet samaan aikaan.

Maaseudun kehittämisen mainitsen vielä lopuksi; sitä ei ole komissio riittävästi painottanut, ja tämähän on myös eduskunnan kanta. Meidän tulee varautua siihen, että maatalouden tukemisessa esimerkiksi vientitukia tullaan kansainvälisesti katsomaan yhä karsaammin. Käsite ’eurooppalainen lehmä’ on viime aikoina tullut keskusteluun, me emme voi jatkaa vientitukien maksamista samaan malliin kuin ennen. Maaseudun kehittäminen tulee sitten sellaiseksi välineeksi, johon voidaan budjettivaroja myös enemmän suunnata.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa herra puhemies! Ensin totean, että on historiallinen hetki, että tällainen E-asia on tuotu suureen saliin. Kysymyksessä on suuren valiokunnan lausunto, ja tämä on varmaan ihan hyvä asia.

Toiseksi neuvottelutaktiikasta: Palaan sen verran kyselytunnin keskusteluun, että kun tässäkin puhutaan neuvottelutavoitteista ja jopa kynnyskysymyksistä, pidän kyllä erittäin vaarallisena sitä, että korkeat virkamiehet lausuvat päälehdissä kynnyskysymyksistä lipsumisia. Sitä ei pitäisi tapahtua tässä asiassa eikä muissakaan.

En enää palaa siihen, mikä koskee pohjoisten ja itäisten alueiden sisällyttämistä aluetukiluokituksen tai aluetuen piiriin; siitä käytiin keskustelu.

Totta on, että tässä on sisällöllistä ristiriitaa sillä tavalla, että toisaalta vaaditaan hyviä asioita, muun muassa maaseudun kehittämistä, ja toisaalta halutaan pitää hyvin tiukasti kiinni maksusitoumusrajan 1,1 prosentista bruttokansantuotteesta. Lasketaan tietenkin aika paljon tehostamisen varaan, mutta niin kuin täällä on todettu, liikaa sen varaan ei pidä laskea, vaikka totta kai meidän kaikkien pitää toimia sen puolesta, että Euroopan unionin rahoja käytetään nykyistä tehokkaammin.

Suuren valiokunnan ponsi tässä ristiriitakysymyksessä on minusta aivan oikea, eli valiokunta korostaa Suomen asettamien EU-politiikan sisällöllisten tavoitteiden turvaamista päätettäessä maksusitoumusten enimmäismäärästä. Eli siinä yhteydessä, kun enimmäismäärästä sitten neuvotellaan loppusuoralla, pitää todella pitää ne Suomen tärkeät sisällölliset tavoitteet mukana.

Tutkimus- ja tuotekehityspanostuksissa hallitus lähtee siitä, että ne voitaisiin vain kaksinkertaistaa. Komissio esittää kolminkertaistamista. Siitä toki sitä säästöä tulee, mutta on se vähän ristiriidassa Suomessa yleisesti omaksutun kannan kanssa, että ainoastaan tällä voidaan eteenpäin mennä niin Euroopassa kuin myös kansallisella tasolla. Suomessakin muuten tästä ollaan vähän lipsumassa, koska käynnissä olevissa raamikeskusteluissa on todettu, että hallitusohjelma ei tule toteutumaan, ellei tk-panoksiin saada lisää kehyksiin rahaa.

Lopuksi, arvoisa puhemies, korostan samaa asiaa kuin muutkin täällä, verokilpailua. Näyttää, että hallitus on verokilpailun osalta nostanut kätensä pystyyn, ja kun täällä on arvoisa veroministerikin paikalla, niin tämä on aivan näin. Ei ole mitään järkeä siinä, että me uusia jäsenmaita eräällä tavalla hyysäämme ja sallimme, emmekä edes toimi sen mukaan, että ne myöskin rakentaisivat verotusjärjestelmiään, keräisivät varoja ja rakentaisivat sosiaaliturvajärjestelmiään, vakuutusjärjestelmiään jne. Kyllä tässä pitää lisätä pontta hallituksen, kun neuvotteluja EU-tasolla käy. Olen Perssonin kanssa aivan samaa mieltä, että ei meidän rahoilla ainakaan golfkenttiä pitäisi rakentaa, ellei samalla edellytetä minimiverokantoja uusiin jäsenmaihin.

Eero Reijonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Sekä rahoituskehystiedonanto että kolmas koheesioraportti ovat keskeisiä komission tulevaisuuteen suuntaavia linjauksia koko Suomen osalta, mutta ennen kaikkea Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien kannalta.

Tätä osoittaa esimerkiksi se, että vuodet 2000—2006 käsittävällä tavoite 1 -ohjelmakaudella ohjautuu Itä-Suomeen EU-rahoitusta yhteensä 650 miljoonaa euroa ja tähän liittyvää valtion rahoitusosuutta yhteensä 550 miljoonaa euroa. Tällä rahoituksella on myös saatu tuloksia aikaan. Itä-Suomen maakunnat ovat käyttäneet tavoite 1 -ohjelman kautta tulevan rahoituksen tehokkaasti ja maakuntien strategioita tukevasti niin, että ohjelman puoliväliin mennessä on arvioitu syntyneen 16 000 uutta työpaikkaa ja noin 3 300 uutta yritystä sekä on vahvistettu merkittävästi maakuntien osaamistasoa.

On ratkaisevan tärkeää, että määrätietoista ohjelmatyötä voidaan edelleen jatkaa. Vaikka merkkejä kehityksen kääntymisestä parempaan on havaittavissa, Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien ja nykyisen Euroopan unionin välinen suhteellinen asema ei ole juurikaan muuttunut. Tätä osoittavat viimeiset käytettävissä olevat bruttokansantuotteen luvut vuodelta 2001.

Komission esitykset, jos tarkastellaan koheesioraporttien pohjalta, ovat keskeisiltä tavoitteiltaan kannatettavia, mutta niihin sisältyy yksityiskohtia, joihin Suomen tulee kiinnittää erityistä huomiota, jotta hallituksen tavoite Itä- ja Pohjois-Suomen tulevasta asemasta uudella rakennerahastokaudella turvataan. Unionin vuotuisen budjettikaton asettaminen 1,1 prosentin bruttokansantuotteen tasolle mahdollistaisi lähes nykyisen tasoisen rakennepoliittisen tuen jatkumisen Suomen itäisillä ja pohjoisilla alueilla.

Laajentuneessa unionissa on tärkeätä turvata myös nykyisen unionin sisällä olevien alueellisten erojen tasaaminen. Hallituksen tavoite siitä, että Itä- ja Pohjois-Suomi sisällytetään korkeimman aluetuen piiriin myös tulevalla rahoituskaudella ja että Suomi pitää sitä kynnyskysymyksenä, on Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien kannalta keskeinen tavoite. Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien tulee sijoittua konvergenssitavoitteen piiriin. Tämä edellyttää saman kaltaisia rahoitusratkaisuja kuin ollaan valmistelemassa niin sanotuille ultraperifeerisille alueille. Suomen pohjoisille ja itäisille alueille tulee jatkossakin turvata nykymuotoiset mahdollisuudet myöntää alueellisia valtion tukia, muun muassa yritysten investointitukia ja alueellista kuljetustukea. Näillä suorilla tuilla on edelleenkin keskeinen merkitys uusien työpaikkojen syntymisessä ja olevien työpaikkojen säilyttämisessä. (Puhemies koputtaa)

Uudet naapuruusohjelmat parantavat edelleen Interreg-ohjelmien ja Tacis-ohjelmien yhteenkuuluvuutta. Naapuruusohjelmissa tulee korostaa ulkorajaohjelmia ja niin sanottuja raja-alueyhteistyöelementtejä, ja niiden tulee (Puhemies koputtaa) olla myös aluepolitiikan välineenä rajamaakunnissa ja niille tulee ohjata riittävästi resursseja.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Hautala puhui täällä kriiseistä ja Euroopan unionin velvollisuuksista ja sen mahdollisuuksista hallinnoida ja hallita niitä. On aivan selvää, että keskeisiä tehtäviä, mitä Euroopan unioni on todella tehnyt, on työ ilmastokriisin hallitsemiseksi, väestöräjähdys ja ympäristökriisit. Euroopan unioni on ollut nimenomaan näillä alueilla etujoukossa globaalisti. Se on näyttänyt tietä ilmastosopimusneuvotteluissa, ja muut osat — kehitysmaat, ryhmä 77 ja Kiina, hyvin heikosti sateenvarjomaat — ovat sitten seuranneet tässä joukossa.

Kaiken kaikkiaan Euroopan unionilla on ollut siis hyvä kansainvälinen kriisienhallintatila, kun ajattelemme ympäristökriisien hallintaa. Tämän onnistumiseksi jatkossakin on tietysti tärkeätä, että Euroopan unioni pystyy taloudellisesti toimimaan tehokkaasti, mutta nimenomaan kestävällä tavalla. Sen talouden tulee olla kestävällä kehityspolulla. Sen sosiaalisten suhteiden pitää myös olla kestävällä tiellä. Sen ekologisen politiikan, ekologia- ja ympäristöpolitiikan, pitää olla kestävää.

Jos sosiaalinen kestävän kehityksen osa ei ole myöskään tasapainossa, Euroopan unionin sisäinen epävarmuus lisääntyy. Tiedämme toki, että esimerkiksi Suomen kohdalla suomalaiset viranomaiset itse ovat luokitelleet kaikkein ongelmallisimmaksi tulevaisuusnäkymäksi sen, että Suomessa esimerkiksi syrjäytyminen kasvaa. Näin ollen tuo talous, jota nyt Lissabonin sopimuksessa on yritetty linjata Lissabonin strategialla, ei tule kestäväksi, jos ei Göteborgissa hyväksyttyjä kestävän kehityksen tavoitteita siihen liitetä, ja nimenomaan sen vuoksi, että taloudelliset mekanismit, jotka ottavat ympäristökehityksen huomioon, tulevat olemaan tehokkaita. Myös sellainen teollisuuden tuotanto, joka tähtää ympäristöongelmien hallinnoimiseen, ilmastomuutoksen hallinnoimiseen, uusiutuvan energian lisääntyvään käyttöön, tulee olemaan kaikkein nopeimmin kehittyvä teollisuudenalue, ja se tarjoaa Euroopan unionin teollisuudelle vientimahdollisuuksia.

Roger Jansson /r:

Arvoisa herr talman! Regeringen och riksdagen har valt en bra linje genom att för budgettaket föreslå en kompromiss mellan kommissionens och de stora nettobetalarnas förslag. Det ligger i vårt intresse att EU har en stram budgetdisciplin.

Regeringens förslag innebär inte att Finland tar ett begränsat ansvar för unionens nya medlemsländer. Stödet till dem kommer ju att begränsas av bestämmelsen om att inget medlemsland kan få mer än 4 procent av sin bruttonationalinkomst i stöd från unionen.

Om EU går in för Finlands föreslagna nivå på 1,1 procent så kan unionen fortfarande satsa nästan dubbelt mer än idag på konkurrensfrämjande och forskning, helt enligt kommissionens planer. Satsningen på forskning kommer trots det att fortfarande vara en bråkdel av jordbruksstöden och regionstöden.

On hyvä, että Euroopassa on ymmärretty, että tulevina vuosina tuki on kohdistettava uusiin jäsenmaihin. Unionin tulee panostaa myös itäisiin ja eteläisiin lähialueisiinsa sekä pyrkimykseen sosiaalisten kuilujen vähentämiseen unionin ja näiden naapurimaiden välillä. Itärajamme takana tikittää pommi hiv:n ja tuberkuloosin sekä moninaisten sosiaalisten ja infrastruktuuriongelmien muodossa. Panostus lähialueeseemme on nähtävä sekä sosiaalipoliittisena, ympäristöpoliittisena että turvallisuuspoliittisena panostuksena.

Också unionens utrikes- och säkerhetspolitik är central. Om unionen skall ha en trovärdig roll i den internationella politiken krävs också här ekonomiska muskler. EU måste ta sitt ansvar och agera kraftfullt i frågor kring mänskliga rättigheter, civila strukturer, minoritetsfrågor och andra sådana frågor där vår kompetens är större än USA:s och Natos. EU är ett fredsprojekt både för Europa och världen. Ett sådant projekt skall få kosta.

Lopuksi Suomea koskien: Meidän on syytä iloita siitä, että olemme unionin nettomaksajia. Tämä merkitsee, että kansantaloutemme tilanne on parempi kuin useimpien muiden ja että hyvinvointimme on sillä tasolla, että voimme osallistua solidaarisesti muiden maiden jälleenrakennukseen ja kehittämiseen. Tästä meidän on syytä olla ylpeitä ja iloisia. Mitä suurempia nettomaksajia olemme, sitä ylpeämpiä voimme olla.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen solidaarinen näille kolmen minuutin puhujille aika pitkälle saakka, ja muutama näkökohta tähän keskusteluun.

Täällä on todettu, että 880 miljoonaa euroa olisi Suomen nettomaksajuus vuonna 2013, ja tuolle nettomaksajuudelle on myöskin esitetty alaraja, joka on 540 miljoonaa euroa. Olen sitä mieltä, että kun katsotaan, mikä on Euroopan tila nyt ja tässä laajentuneessa vaiheessa, se on todella upea tilanne, jos me tuolla nettomaksajuudella 880 miljoonaa euroa selviydymme. Eli tilanne on otettava realistisesti ja tehtävä taktiikat ja systeemit sen mukaisesti.

Kuitenkin, kun katsotaan, mitä on jo ratkaistu näissä asioissa, niin yksi, mikä on ratkaistu, on maatalouden rakenneuudistus, joka tarkoittaa siis sitä, että maatalouden ja maaseudun kehittämisen osuus EU:n budjetissa tulee laskemaan 45:stä 35 prosenttiin. Kun meillä kuitenkin täytyy pitää huoli oman maataloutemme tilasta — me emme voi sellaista tilannetta laskea syntymään, että meillä maatalousmaata jäisi käyttämättä, koska se pitää pitää kunnossa — se tarkoittaa silloin käytännössä sitä, että kun tämä nettomaksajuusosa ja sitten toteutettu maatalous- ja maaseutu-uudistus ovat tosiasioita, meidän täytyy pitää huoli siitä, että kansallisesti pystymme hoitamaan tämän rahoitusosuuden, joka jää velvoitteeksemme. Sen raamituksen suurelta osalta päättävät EU:n sisämarkkinat elintarvikealalla.

Täällä on paljon puhuttu tästä kynnyskysymysasiasta aluetukeen liittyen. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että se on ehkä kaikkein tärkein kohta tässä Suomen kannalta, ehkä ylivoimaisesti tärkein. Nimittäin, jos tätä niin sanottua kynnyskysymystä pohjoisten ja itäisten alueitten korkeimmasta mahdollisesta aluetuesta ei pystytä realisoimaan näissä kesän neuvotteluissa, niin silloin olemme menettäneet toiseen kertaan todella paljon. Me ensimmäisen kerran menetimme jo, valitettavasti menetimme jo, 141- ja 142-neuvotteluissa, sisäisessä skabassa siinä. Se oli surullinen tarina, ja se on noteerattu Euroopan unionissa sekä komissiossa että pääosastossa. Nyt jos tämäkin vielä mistataan, se on vielä isompi asia.

Arvoisa puhemies! Toinen asia, ja sitten lopetan. Tästä raportista puuttuu yksi asia kokonaan, ja se puuttuu kaikista näistä asiakirjoista, ja samalla siinä puuttuu hyvin paljon, nimittäin ei sanaakaan missään asiakirjassa mainita siitä, että Euroopan unionin sisäinen talous on siirtynyt aivan kukonaskelin harmaan talouden puolelle. Italiassa bkt:sta jo 30 prosenttia on sillä puolella. Välimeren alueen maat kaikki menevät samaa kohti. Myöskin Benelux-maissa kehitys menee samaan suuntaan, ja Suomessakin on ollut vahvoja näyttöjä askeleista samaan suuntaan ilman, että pyritään millään tavalla hallitsemaan. Tämähän tarkoittaa sitä, että ne rahavirrat, jotka ohjautuvat juuri siinäkin katsannossa, minkä ed. Heidi Hautala täällä esitti, Euroopan unionin kassan kautta, ne varat, joutuvat mielenkiintoiseen asemaan, koska sen talouden ulkopuolella on täysin hallitsematon harmaa talous.

Mari Kiviniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämä EU:n komission antama tiedonanto unionin rahoituskehyksestä vuosille 2007—2013 on kyllä hyvin merkittävä linjapaperi laajentuvan unionin politiikan haasteista ja rahoitusmahdollisuuksista. Suomestahan on tulossa entistä selkeämmin nettomaksaja laajentuneessa unionissa. Siksi on tärkeää, että näistä linjauksista, rahoituskehyksestä, keskustellaan myöskin täällä isossa salissa, ei pelkästään valiokunnissa.

Unionin rahoituskehykset ovat parhaimmillaan sellaiset, että ne tukevat mahdollisimman hyvin unionin yhteisiä poliittisia tavoitteita. Siksi painotukset kasvuun, kilpailukykyyn ja työllisyyteen, tasapainoiseen alue- ja rakennepolitiikan kehittämiseen sekä unionin globaalin roolin vahvistamiseen ovat harkittuja. Valtioneuvoston linjaus siitä, että unionin on keskityttävä sellaiseen toimintaan, joka unionin tasolla hoidettuna tuo lisäarvoa koko unionille ja kaikille jäsenvaltioille, on myös kannatettava. Unionin ja jäsenmaiden menestyminen edellyttää kuitenkin sitä, että näihin yhteisiin tavoitteisiin sitoudutaan ja ne todella läpiviedään, ja tässä suhteessa unionilla on kyllä vielä paljon töitä edessään.

Euroopan unionin on myös löydettävä uutta dynamiikkaa. Yritysten kilpailukyvyn edistäminen yhteisillä sisämarkkinoilla, eurooppalaisen tutkimuksen ja teknologian kehittämisen vahvistaminen ja yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen laadun parantaminen ovat esimerkkejä keinoista, joilla unionia kehitetään maailman kilpailukykyisemmäksi, tietoon perustuvaksi talousalueeksi. Erityisen haastava ja tavoitteellinen on tämä tavoite kolminkertaistaa unionin tutkimus- ja tuotekehitysrahoitus, ja on todellakin siinä yhteydessä huolehdittava siitä, ettei tämä näin suuri lisäpanostus unionin toiminnassa johda sitten puolestaan unionin jäsenmaiden laistamiseen omassa tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksessaan. Tämä valtiovarainvaliokunnan esittämä huoli on aivan aiheellinen.

Näiden edellä mainittujen keinojen lisäksi yritysten kasvun edistämiseksi ja erityisesti pienten yritysten kehittämiseksi on luotava myöskin uusia rahoitusvälineitä ja yritystukipalveluja, jotka edistävät yritysten kykyä harjoittaa liiketoimintaa nimenomaan näillä laajentuneilla sisämarkkinoilla.

Mitä tulee sitten unionin budjettivarojen käyttöön, niin erityisen toivottavaa olisi, että unionissa päästäisiin eroon jo vuosia jatkuneesta budjettivarojen alikäytöstä. Toiminnan tehostamiseen on tarvetta ja myöskin toiminnan ennakoimiseen. Samoin myös tarkkaa maksukattolukua tärkeämpää on se, että Suomen asettamat EU-politiikkojen sisällölliset tavoitteet voidaan turvata tulevissa jatkoneuvotteluissa. Rahoitusmitoitus ei todellakaan ratkaise kaikkea, vaan hyvin tärkeitä ovat nämä poliittiset valinnat.

Olennaista koko tässä rahoitusjärjestelmän kehittämisessä on, että rahoitusjärjestelmä olisi mahdollisimman oikeudenmukainen, yksinkertainen ja läpinäkyvä. Tätä vaatimusta ei täytä tämä esitys, jota valiokunnankin mietinnössä hyvin käsitellään, komission esitys omia varoja koskevien periaatteiden osalta. Se, ettei tämä komission esitys saa tukea valtioneuvostolta eikä myöskään valiokunnalta, on kyllä yksiselitteisen järkevää. Suomessahan on aivan aiheellisesti myös katsottu, että alueellisen koheesiopolitiikan ja kilpailukyvyn edistämisen tulisi olla uusien rahoituskehysten sisällön ja resursoinnin kulmakivi.

Alue- ja rakennepolitiikan ratkaisuissa onkin pyrittävä tasapainoiseen rahoitusratkaisuun, joka tyydyttää kaikkia jäsenvaltioita. Suomen keskeisenä tavoitteena on sisällyttää maamme pohjoiset ja itäiset alueet tämän korkeimman aluetuen piiriin myös jatkossa, ja tämä on aivan oikeutetusti Suomelle kynnyskysymys ja kansalaistenkin näkökulmasta ehkä tämän rahoituskehyspäätöksen kiinnostavimpia yksityiskohtia. Mutta on selvää, että lopputuloksen arvioinnissa merkityksellisintä on nimenomaan tuen mahdollisimman korkea taso, kuten suuren valiokunnan lausunnossa todetaan, ja aivan turhaa ja tarpeetonta on kyllä tämä opposition ja lähinnä kokoomuksen herättämä keskustelu siitä, mitkä ne Suomen tavoitteet oikein ovat. On yksiselitteisen selkeää, että meidän pitää pystyä pääsemään sellaiseen ratkaisuun, jossa pohjoiset ja itäiset alueet todellakin tähän korkeimman aluetuen piiriin myöskin jatkossa pääsevät. Oppositiopolitiikka EU-politiikassa ei useinkaan ole ollenkaan isänmaallista eikä järkevää toimintaa.

Talouttaan vahvistavan ja rakenteitaan uudistavan Euroopan on samanaikaisesti kyettävä kantamaan myöskin nykyistä enemmän globaalia vastuuta. Rahoituskehysesityksessä on paljon myönteistä juuri tähän suuntaan: ulkosuhderahoituksen yksinkertaistaminen sadasta erilaisesta rahoitusinstrumentista kuuteen eri välineeseen, ja tämä merkitsee maa- ja aluekohtaisesta resurssienjaosta luopumista. Näin tehtäessä on huolehdittava, että jäsenvaltiot ovat tietoisia siitä, mille alueelle ulkosuhderahoitusta kohdennetaan.

Euroopan unionin vahvistaessa kriisinhallintavalmiuttaan on jatkossa huolehdittava myöskin riittävästä kriisinhallintarahoituksesta ja joustavuudesta nopean toiminnan edellytysten varmistamiseksi. Myöskään ei voi unohtaa sitä, että pohjoisen ulottuvuuden rahoitus on myös jatkossa taattava.

Jutta Urpilainen /sd:

Arvoisa puhemies! Reilun viikon kuluttua tehdään jälleen Euroopassa historiaa, kun Euroopan unioni laajentuu ja saa kymmenen uutta jäsenmaata. Muuri vanhan ja uuden Euroopan välillä poistuu ja Eurooppa yhtenäistyy entisestään. Laajentuminen tuo tullessaan myös haasteita Euroopan unionille. Eräs näistä haasteita on Euroopan unionin riittävän rahoituksen turvaaminen.

Euroopan komissio antoi tämän vuoden helmikuussa neuvostolle ja Euroopan parlamentille niin kutsutun rahoitustiedonannon laajentuneen unionin politiikkahaasteista ja talousarviosta kaudelle 2007—2013. Tuossa komission tiedonannossa ehdotetaan kolmea painopistealuetta: kestävä kehitys, kansalaisten edut ja Euroopan unionin aseman vahvistaminen kansainvälisenä toimijana. Komissio esittää näillä aloilla Euroopan unionin budjetin kasvattamista 50 prosentilla. Komission esitys pyrkii elvyttämään Lissabonin-prosessin, jonka tavoitteena oli EU:n kehittäminen tietoon perustuvan talouden ja yhteiskunnan suunnannäyttäjäksi. Niinpä komissio esittääkin huomattavaa lisäystä muun muassa Euroopan unionin tutkimus- ja kehitystoimintaan. Yhdyn valtiovarainvaliokunnan kantaan siinä, että tutkimukseen suunnattavien resurssien lisääminen on perusteltua, mutta samalla tulisi myös huolehtia siitä, ettei Euroopan unionin rahoituksella paikata kansallisen rahoituksen jälkeenjääneisyyttä Euroopan unionin jäsenmaissa.

Komissio esittää myös huomattavaa lisäystä Euroopan unionin aluepolitiikkaan. Yhdyn suuren valiokunnan ja valtioneuvoston näkemykseen siitä, että alue- ja rakennepoliittisissa ratkaisuissa tulee pyrkiä tasapainoiseen, innovoivaan rakennepoliittiseen mutta myös kurinalaiseen ratkaisuun, joka tyydyttää sekä uusia että nykyisiäkin jäsenvaltioita.

Suomesta on tulossa entistä selkeämmin nettomaksaja laajentuneessa Euroopan unionissa, ja sen myötä EU:n alue- ja rakennepoliittisten menojen kokonaismäärä ja tulevat rahoituskehysneuvottelut ovat Suomen kannalta entistäkin merkittävämpi asia. Mielestäni Suomen ensisijaisena neuvottelutavoitteena tuleekin olla, kuten suuri valiokuntakin totesi, että Suomen itäiset ja pohjoiset alueet saadaan korkeimman aluetuen piiriin ja huolehditaan siitä, että Suomen tämänhetkisillä tavoite 2 -alueilla säilyy jatkossakin nykyistä vastaava EU:n kilpailukykyä edistävä ja rakennemuutoksiin sopeutumista helpottava tukimuoto.

Arvoisa puhemies! Suomen EU-politiikka on ja sen tulee olla muutakin kuin vain mahdollisimman suuren rahamäärän nettoamisyritystä.

Kuten suuri valiokuntakin kannanotossaan toteaa, Euroopan unionin politiikkojen taustalla oleva koheesioajatus perustuu jäsenvaltioiden väliseen solidaarisuuteen. Tärkeää on myös siis korostaa, että tämä solidaarisuuden ajatus ei oikein istu tilanteeseen, jossa joissakin jäsenvaltioissa ylläpidettäisiin EU:n välittömien tai välillisten rahoitustukien avulla muihin jäsenvaltioihin verrattuna poikkeuksellisen suuria vero- ja sosiaalipoliittisia kilpailuetuja. Tähän tulee jatkossa kiinnittää erityistä huomiota.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! EU:n rahoituskehys tulee mitoittaa sellaiseksi, että Euroopan unionin yhteisesti hyväksytyt tavoitteet voidaan tehokkaasti toteuttaa. Samalla on huomiota kiinnitettävä varojen nykyistä tehokkaampaan käyttöön. Varojen kierrättämisen EU:n kautta, mihin muun muassa ed. Elo viittasi, on tuotettava sellaista lisäarvoa, joka vahvistaa unionin taloudellista kilpailukykyä.

Mielestäni on erityisesti Lissabonin strategian mukaisesti panostettava tutkimus- ja innovaatiotoimintaan sekä sellaisen infrastruktuurin rakentamiseen, jolla voidaan turvata ja parantaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä. Muuten Lissabonin strategia jää tyhjäksi, mahtipontiseksi sanahelinäksi. 1,1 prosentin mitoitus Euroopan unionin bruttokansantulosta on hyvä lähtökohta. Sekin mielestäni mahdollistaa tärkeät lisäpanostukset monille toimintalohkoille.

Hallitus ja suuri valiokunta asettavat kynnyskysymykseksi sen, että pohjoiset ja itäiset alueemme saadaan korkeimman aluetuen piiriin. Bruttokansantuotekriteerillä tätä on vaikea perustella. Suomi tulisikin liittymissopimuksen perusteella saada mukaan ykköstavoitteeseen. Toivottavasti tässä onnistutaan. Se olisi mielestäni koko Suomen etu.

Herra puhemies! Alue- ja rakennepolitiikan rahoitusta voidaan lähestyä toisestakin näkökulmasta. Haluan kiinnittää huomiota siihen, että ykkös- eli konvergenssitavoitteeseen on tarkoitus kohdentaa alue- ja rakennepoliittisista varoista 78 prosenttia, alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden kehittämiseen tähtäävä kakkostavoite saisi 18 prosenttia ja alueellisen yhteistyön kolmostavoite 4 prosenttia. Mielestäni Suomen etu on pyrkiä muuttamaan näitä jakosuhteita siten, että ykköstavoitteen osuutta alennetaan ja kakkostavoitteen nostetaan. Jo 2 prosenttiyksikön korotus kakkostavoitteeseen merkitsisi monien maakuntiemme aseman parantumista jatkossa.

Huomionarvoista on myös se, että valtion tukien määrä tulee jatkossa olemaan kakkostavoitteen alueella huomattavasti pienempi kuin ykkösalueella. Esimerkiksi investointien osalta suuret yritykset eivät saisi tukea lainkaan, keskisuurien tukitaso olisi 7,5 prosentin paikkeilla, pienten 15 prosentin suuruinen. Tämä on mielestäni huolestuttavaa, koska nykyisellä ohjelmakaudella juuri yritystukien avulla on kyetty luomaan suuri määrä työpaikkoja maahamme.

Herra puhemies! Mielestäni tämän tapaisiin rajoituksiin ei pitäisikään mennä, jos haluamme kantaa myös jatkossa huolta työllisyydestämme.

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on moni yhtynyt Ruotsin sosialidemokraattien puheenjohtajan Perssonin ajatukseen siitä, että on ikään kuin väärin, että Viro esimerkiksi pitää alhaista verotusta ja Pohjoismaiden korkean verokannan omaavat maat tukevat tätä. Se on niin. Mutta sitten tähän voisi sanoa vähän niin kuin savolaiset, että onhan se niinnii, mutta onhan se näinnii, ihan sen takia, että jollain tavalla on kyllä tärkeä nähdä se, mitä virolaiset esimerkiksi yrittävät tällä hetkellä. He yrittävät saada aikaan nopeaa taloudellista kasvua, laajaa veropohjaa, korkeaa työllisyyttä. Tähän liittyy tietenkin sitten se, että seuraava vaihe heillä varmasti tulee olemaan ja täytyy tulla, että kiinnitetään huomiota sosiaaliturvaan ja muuhun. Kannattaa seurata, mitä siellä tapahtuu, ja voi olla, että idea laajasta veropohjasta ja kovasta taloudellisesta kasvusta sopii juuri Virolle tällä hetkellä, koska maan lähtötaso on niin heikko.

Mutta ihan tähän varsinaiseen asiaan, joka on tosi mielenkiintoinen. On hyvä todeta se, että kyllä nyt todellakin vapun jälkeen eräs historian suurista vääryyksistä korjataan, kun monet entiset kommunistimaat tulevat Euroopan unionin perheeseen. Tämä on hieno lähtökohta. Pitää ajatella Euroopan unionin laajentumista ja unioniin nyt kohdistettuja odotuksia. Mitä nämä maat nyt odottavat unionilta? Ne edellyttävät nyt yksinkertaisesti riittävää rahoitusta. Sen takia olen iloinen nettomaksaja, koska haluan, että tämä laajentumisprojekti onnistuu.

Tämä yhteinen liitto ei ole kyllä lähtenyt kovin suotuisasti käyntiin, ja uusissa jäsenmaissa tunnetaan suurta pettymistä. Olen itse käynyt vastikään Puolassa ja Unkarissa ja Virossa, ja pian valiokunta lähtee Latviaan ja Liettuaan. Kyllä siellä on suuri pettymys esimerkiksi työvoiman liikkuvuuden rajoittamiseen. Erityisesti on minusta mielenkiintoista nyt seurata, kun ilmeisesti Ruotsin riksdagen on hylkäämässä nämä — on hylännyt jo. Erittäin mielenkiintoinen ja hyvä uutinen, koska Ruotsin kannalta — melkein ennustan — tästä tulee erittäin iso ulkopoliittinen imagoisku, positiivinen imagoisku suhteessa näihin uusiin jäsenmaihin, koska Ruotsi pystyi tekemään tämmöisen uuden päätöksen. Minusta oli hyvä asia, että pääministeri Vanhanen varovasti esitti, voisimmeko mekin harkita samaa asiaa, mutta hän ei saanut siihen tarpeeksi tukea. Huomennahan eduskunnassa äänestetään, ja näyttää siltä, että meille tulevat nämä siirtymäajat. Mutta henkisesti on minusta hyvä säilyttää se mahdollisuus, että sitä harkitaan vaikka puolen vuoden kuluttua tai vuoden kuluttua, mikä tässä on se tärkeys. Minusta se on semmoinen periaatteellinen ja psykologisesti suuri merkitys. (Välihuuto vasemmistoliitosta) — Minä en ymmärrä, mikä vasemmistoliittolaisista on tehnyt niin konservatiiveja, että tällaista solidaarisuusajatusta ei pystytä millään käytännössä toteuttamaan. Minä ennustan, että kahden vuoden siirtymäaika tulee olemaan suuri virhe ja epäonnistuminen sen takia, että keinotekoisella tavalla tätä työvoiman kysyntää yritetään rajoittaa.

No, minkä takia olen iloinen nettomaksaja: myös sen takia, että, kuten ed. Heidi Hautala viittasi, Euroopan unionista on tulossa yhä merkittävämpi globaali toimija. Ollakseen oikeasti väärtti partneri USA:lle Euroopan unionin täytyy olla vahva ja sen täytyy olla yhtenäinen. Kyllä laajentumisprosessi ja sen onnistuminen vahvistavat varmasti Euroopan unionia. Nyt Euroopan unionia kohtaan on niin valtavasti odotuksia. Todellakin tässä uudessa naapuruuspolitiikassa — Ukraina, Moldova, Valko-Venäjä — jo se pieni, pieni perspektiivi, mitä pidän tärkeänä, että heillä säilyy se pieni perspektiivi, että yhteistyötä tiivistetään Euroopan unionin kanssa, lisää vakautta tässä meidän uusien naapureidemme tultua, lisää vakautta maailmassa.

Toinen, mikä on valiokunnan vierailulla esimerkiksi Lähi-idässä käynyt ilmi, on juuri Wider Europe -aloite, jossa kytketään myös osia näitä arabimaita Euroopan unionin yhteistyön piiriin. Se on myös hyvin tärkeä asia. Esimerkiksi kun on uudet naapurit tuolla Kaukasuksella ja Ukraina, Valko-Venäjä, Moldavia, niin se on mielenkiintoinen asia, että USA toivoo, että Euroopan unioni olisi siellä aktiivinen, koska heillä on tietenkin ajatus, että Venäjä ei liikaa voimistu siellä. Venäjä toivoo, että Euroopan unioni olisi aktiivinen myös näillä alueilla, jotta USA ei voimistuisi liikaa siellä. Sen takia tämä Euroopan unionin rooli globaalina toimijana on erittäin tärkeä. Sekin sitten myös vaatii rahoitusta. Nyt tässä rahoituskehyksessä onkin mielenkiintoinen ja hyvä asia se, että ulkopolitiikan ja kehitysyhteistyön budjettia kasvatettaisiin vuoteen 2013 mennessä 40 prosentilla nykytilanteeseen verrattuna. Tämä on kyllä rauhan ja vakauden kannalta erittäin tärkeä asia. Tähän liittyy tietysti myös se, että tämä mahdollistaa myös pohjoisen ulottuvuuden rahoituksen paremmin kuin tällä hetkellä. Kokonaisuutena todella olemme tekemässä historiaa, niin kuin ihmisten pitääkin tehdä.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siitä konservatiivisuudesta: Täytyy muistaa, että kyllähän se varovaisuus työvoiman vapaalle liikkumiselle tulee hyvin vahvasti sieltä sosialidemokraattisen ammattiyhdistysliikkeen puolelta, on tullut tähän asti ja tulee edelleen, ja minusta siihen on kyllä vankat perusteet. Kyllä suomalaisen palkansaajan täytyy todella olla tarkkana sen suhteen, ettei täysin kritiikittömästi ja liian nopeasti työmarkkinoita avaamalla luoda sellaista tilannetta, jossa suomalaisen palkansaajan työehtoja ja samalla suomalaista sopimusjärjestelmää, sopimusyhteiskuntaa koeteltaisiin tai kyseenalaistettaisiin sillä, että tänne luotaisiin eräällä tavalla kahdet työmarkkinat. On tässä edettävä. Ei se ole konservatismia, se on enemmän järjen käyttöä ja tervettä varovaisuutta.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin rahoituskehyksestä keskusteltaessa mielestäni tavoitteet, jotka Suomen on pidettävä päällimmäisenä mielessä, liittyvät taloudelliseen kilpailukykyyn, erityisolosuhteisiin mukaan lukien maatalouden harjoittaminen, ympäristöpolitiikka, raja-alueyhteistyö sekä pohjoinen ulottuvuus unohtamatta pysyviä luonnonhaittoja, jotka ovat keskuudessamme, ja erityisesti harvaanasutun alueen haasteita. Pääpainon on oltava erityisolosuhteittemme huomioimisessa, aivan kuten pääministeri Vanhanen puheessaan mainitsi.

Lisäarvon EU:n rahoituksen kautta on tultava omien kansallisten varojemme päälle. Pysyvät luonnonhaitat käsittäen myös liikenteelliset erityisolosuhteet ovat tarpeeksi hyvä peruste pitää Suomen asema rahoituskehyksessä tavoitteellisena. Yksittäisinä esimerkkeinä kilpailukyvyn parantamisessa on oleellista pitää kansallisissa neuvottelumekanismeissa sisällä esimerkiksi alueellinen kuljetustuki sekä yritysten investointituet.

Hyöty—kustannus-suhdetta on hyvä tarkastella jokaisen hankkeen ja erillisen projektinkin kohdalla kansallisissa mittareissa. Näen järkevänä realistisen ja objektiivisen tarkastelun kierrätettäessä EU-varoja myös kansalliseen hankemekanismiin. Oleellista on tarkastella uudelleen myös kriteerit, joilla tukitasoja EU:ssa määritellään. Moni alue on muuttunut edellisen kauden rahoitusraamien asettamista tavoitteista, ja sen vuoksi on tärkeää, että esimerkiksi ed. Uotilan viestinä tuoma sisältöjen tarkastelu otetaan tiiviisti myös seuraaviin neuvotteluihin mukaan. Näin eri alueiden saattaminen kilpailuedellytyksiltään samoille viivoille voidaan taata.

Arvoisa puhemies! Suurimmat haasteet lienevät kuitenkin siinä, miten tulevaisuudessa kasvu- ja vakaussopimukset pitävät paitsi nykyisten jäsenmaiden sisällä, erikoisesti niiden maiden sisällä, jotka ovat tulossa uusina jäsenvaltioina perheeseemme mukaan.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on Euroopan komission antama tiedonanto unionin talousarviovaroista vuosille 2007—2013 sekä unionin eri politiikkahaasteet. Selonteko keskittyy kasvuun ja kilpailukykyyn sekä työllisyyden turvaamiseen noudattaen kestävän kehityksen ja läheisyyden periaatteita. Omassa puheenvuorossani keskityn käsittelemään rahoituskehystiedonantoa lähinnä alue- ja rakennepolitiikan näkökulmasta, sillä seuraavalla rakennerahastokaudella Euroopan unioni on näiltäkin osin suurten haasteiden edessä.

Euroopan talouskasvu on viime vuosina selvästi hidastunut, ja useimmissa unionin maissa työttömyys on voimakkaasti kasvussa. Kaiken tämän lisäksi Euroopassa on käynnissä voimakas rakennemuutos niin teknologia- kuin tietoyhteiskunnankin osalta. Euroopan unionin laajentumisen sekä toimintaympäristön ja yhteiskunnan kehitys asettavat unionille suuria haasteita. Unionin laajentuminen tulee kasvattamaan huomattavasti myös unionin alueellisia kehittyneisyyseroja, ja aluekehityksen ongelmien painopiste tulee siirtymään kohti itäisiä jäsenmaita. Tulevan alue- ja rakennepolitiikkauudistuksen tulee ottaa huomioon unionin haasteet kestävän talouskasvun turvaamiseksi ja laajenemisen onnistumiseksi. Tässä suhteessa Lissabonin ja Göteborgin Eurooppa-neuvostoissa asetetuilla kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen tavoitteilla sekä Euroopan työllisyysstrategialla on merkittävä rooli. Unionissa tulee painottaa tutkimuksen, teknologian ja osaamisen merkitystä tärkeänä kasvu- ja kilpailukykytekijänä.

Arvoisa puhemies! Suomen hallituksen on eduskunnan tuella pidettävä neuvotteluissa loppuun saakka kiinni siitä, että unionin pohjoisten, harvaanasuttujen alueitten olosuhteet otetaan huomioon siten, että Suomen pohjoiset ja itäiset alueet sisällytetään korkeimman aluetuen piiriin myös jatkossa. Hallitus ei saa loiventaa neuvottelutavoitteitaan, niin kuin suuren valiokunnan äänestystuloksesta voisi ennakoida. Suomen tulee huolehtia riittävän alue- ja rakennepolitiikan rahoituksen turvaamisesta myös seuraavalla rakennerahastokaudella. Suomen itäiset ja pohjoiset alueet kuuluvat tällä hetkellä tavoite 1 -alueeseen ja osa muuta Suomea tavoite 2 -alueeseen. Komissio esittää, että Suomi kuuluisi tulevalla rahoituskehyskaudella tavoite 2 -alueeseen. Vaikka unioni esittäisikin pohjoiselle alueelle korotettua tukea tavoite 2 -alueena, Suomen ei tule siihen suostua vaan on ehdottomasti pidettävä kiinni siitä, että Suomen nykyiset tavoite 1 -alueet kuuluvat jatkossakin korkeimpaan tukialueluokkaan. On ilmeistä, että vain tavoite 1 -alueella voidaan jatkossa turvata nykyinen yritystuki- ja kuljetustukitaso. Tämän lisäksi Suomen nykyiset tavoite 2 -alueet täydennettyinä eräillä nykyisillä siirtymäkauden alueilla tulee säilyttää tässä tukiluokassa.

Arvoisa puhemies! Kuten täällä on jo todettu, minunkin mielestäni tiedonannossa on varsin vähälle huomiolle jäänyt maaseudun kehittäminen. Yhteinen maatalouspolitiikka tarvitsee rinnalle myös aktiivisen maaseudun kehittämispolitiikan koko unionin alueella. Maataloudelle laajentumisen yhteydessä päätettyjä menokehyksiä ei tule supistaa entisestään, vaikka EU:n menojen kokonaistasoa alennettaisiin komission esittämästä.

Uusi naapuruuspolitiikka ja nykyistä selkeämmät rajat ylittävä yhteistyö tullee parantamaan ja edistämään myös pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman toteuttamista, joka tällä hetkellä vähän polkee paikallaan. Tällä tietämällä näyttäisi myös siltä, että rahoituksen kokoaminen naapuruuspolitiikassa yhteen paikkaan olisi hyvä ratkaisu.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä suuren valiokunnan lausunto EU-komission rahoituskehystiedonantoon on mielestäni merkittävä monessa mielessä, tärkeä asiakirja sinänsä, mutta ennen kaikkea se, että lienee harvoja parlamentteja Euroopan unionin piirissä, että kun komission tiedonanto on annettu 10.2. tänä vuonna, Suomen eduskunta voi käsitellä täällä jo valiokuntakäsittelyn saanutta tiedonantoa. Asia erikseen sitten, mitä se vaikuttaa, mutta ainakin olemme saaneet perehtyä asiaan, ja meillä on suuri toive, minä luulen, tällä salilla, että näillä on myöskin jotain merkitystä maamme hallitukselle, kun asioita Euroopan unionissa viedään eteenpäin. Myöskin tämä on historiallinen siinä mielessä, että itälaajentuminen on muutaman päivän kuluttua tosiasia ja Euroopan unioni muuttuu erittäin voimakkaasti yksistään jo sen perusteella, että uusia kansalaisia tulee unionin piiriin todella paljon.

Herra puhemies! Haluaisin kiinnittää puheenvuorossani huomiota nimenomaan siihen, että kuten täällä on jo useasti todettu, maaseudun kehittäminen on jäänyt tässä rahoituskehystiedonannossa ja myös koheesioraportissa liian vähälle huomiolle. Tämä on tosiasia, että näin on, mutta on tärkeää, kun lukee esimerkiksi näiden valiokuntien lausunnot, jotka sitten suuri valiokunta on käsitellyt, että täältä löytyy monia tärkeitä perusteluja, mitä pitäisi ottaa huomioon. Valtiovarainvaliokunta toteaa maaseudun kohdalta, että maaseudun kehittämisen priorisointia on jatkettava ja sen ohella myös maatalous — alleviivaan nimenomaan maatalous — on edelleen nähtävä tärkeänä osana maaseutualueiden tasapainoista kehittämistä unionissa. Kannattavan maa- ja metsätalouden lisäksi maaseudun monimuotoisuus edellyttää toimivaa infrastruktuuria, peruspalvelujen saatavuutta ja luottamusta niiden jatkuvuuteen.

Herra puhemies! Kuitenkin haluaisin tässä puuttua ennen kaikkea tähän maatalouspuoleen, vaikka se tässä lausunnossa on aika vähällä. On syytä muistaa, että sekä maatalouspolitiikka että aluepolitiikka muodostavat merkittävän osan unionin talousarviosta. Maatalouspolitiikan osuus lienee se, niin kuin täällä on todettu, 45 prosenttia, mutta se on laskemassa vuoteen 2013 mennessä 35 prosenttiin. Nythän on tehty menneenä vuonna, vuonna 2003, tämä unionin maatalouspolitiikan suuri uudistus, jota jotkut pitävät hyvin kestävälle pohjalle rakennettuna. En tiedä, onko se näin, tämähän perusta on päätetty tavallaan jo vuoteen 2013 saakka, ja tämä uudistus mahdollistaa EU:n laajenemisen ja muuttaa tukia kestävämmiksi maailmankaupasta ja Wto:sta tulevia paineitakin kohtaan, näin ainakin voidaan perustella.

Nythän on niin, että Suomi ottaa uudet mallit, niin sanotut tilatuen mallit, käyttöön vuonna 2006. Tästähän hallitus on tekemässä päätökset tai maa- ja metsätalousministeriö ja tuottajajärjestö päässevät yhteisymmärrykseen kesäkuuhun mennessä, mutta tämän toimeenpanossa, kun nyt tätä uutta maatalousuudistusta ollaan toimeenpanemassa, kyllä on erittäin tärkeää myöskin meidän maataloutemme kannalta ja tuotantoalojen kannalta, että siinä säilyisi oikeudenmukaisuus. Toisaalta myöskään tätä tukijärjestelmää ei saa rakentaa niin monimutkaiseksi, että tällä tilojen kehittäminen vaikeutuisi.

On selvää, että Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka ei tälläkään hetkellä riittävästi ota huomioon Suomen luonnonolosuhteita. Edelleenkin paremmat tuotantoalueet saavat yksikköä kohti enemmän tukea kuin pohjoiset alueet. Tätä epätasapainoa on yritetty korjata EU:n maaseututoimilla, erityisesti tällä luonnonhaittakorvauksella ja ympäristötuella. Suomellehan on annettu mahdollisuus maksaa myöskin, ja saamme maksaa, niin sanottuja kansallisia tukia, ja nämä liittymissopimuksen — totean toiseen kertaan: liittymissopimuksen — pohjoisen 142- ja eteläisen 141-tuen artiklat on turvattava myös uuteen perustuslakisopimukseen. Minusta se on välttämätöntä Suomen maatalouden kannalta.

On myöskin tärkeää maamme maatalouden ja maaseudun kehittämisen kannalta se, että EU:n rahoitus rakenneohjelmiin säilyy riittävällä tasolla seuraavalla rahoituskaudella. Lfa- ja ympäristötukien rahoitus, kuten totesin jo aikaisemmin, korostuu, kun varsinaisen maatalouspolitiikan rahoitus on, tämä niin sanottu cap-järjestelmä, jo sovittu. Eurooppa-neuvoston ja Euroopan parlamentin päätösten mukaisesti maatalouden edellytykset on turvattava myös epäsuotuisilla alueilla. Minusta tästä on pidettävä myöskin Suomen osalta tiukasti kiinni. On tärkeää myöskin se, että EU:ssa tehdään selvityksiä objektiivisista luonnonolosuhteista, joiden mukaisesti yhteistä maatalouspolitiikkaa tullaan jatkossa kehittämään ja uudistamaan.

Herra puhemies! Täällä on myöskin heitetty, pitäisikö meillä siirtyä maatalouden kohdalta omaan tukijärjestelmään eli kansallistaa nämä niin sanotut maataloustuet. Ei kompetenssi riitä sanomaan tällä hetkellä, mikä on oikein, mutta ehkä, kun muutama vuosi eletään, tämäkin asia on vakavasti selvitettävä. Asia saattaa kehittyä siihen suuntaan, jos me aiomme sitten itse kansallisella tasolla turvata maatalouselinkeinon tässä maassa myöskin alueellisesti merkittävänä tuotantomuotona.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! EU-vaalit ovat tulossa, mutta EU-ehdokkaat eivät edes puhu täällä. Lähettävätkö viikonloppuna sitten referaatteja, vai mikä kiire on, ettei vaivauduta tänne, kun on todella tärkeä asia?

Aloitan Saksasta, koska Saksa on ollut EU:n talouden moottori. Saksa on ollut siitä asti lamassa, kun se otti Itä-Saksan hoitaakseen. Saksa on nostanut koko muun Länsi-Euroopan EU-tuillaan, Portugalin, Irlannin ja muut. Nyt luullaan, että Saksa nostaa Itä-Euroopan. Aika lähestyy, jolloin Horst kysyy: Missä on minun bratwurstini? Hänelle ei riitä vastaukseksi, että Janacek syö sitä tuolla Puolassa. Toivon vaan, ettei jatkossa kuulla marssikengän kuminaa, kun tämä Horstille valkenee, että jatkuva maksaminen vain edelleen jatkuu.

Arvoisa herra puhemies! En usko siihen, että EU:n laajeneminen ja syveneminen voi onnistua samanaikaisesti, ja teksti-tv:stä huomasin, että presidentti Koivisto on kanssani samaa mieltä. Virallinen totuus pauhaa ympäri Eurooppaa rauhanprojektin historiallisuutta, maaseudulle se on jo tuonut rauhan monin paikoin — hautausmaan rauhan. Ilotulituksen ja paraatimarssin jälkeen koittaa arki, eikä se näytä kovin siedettävältä. Suuren valiokunnan jäsenyyttä on minulla takana nyt vuosi, ja voin sanoa, että tieto on lisännyt tuskaa. Kyllä kerta kaikkiaan näyttää huonolta.

Mutta yksi asia on varma, vanha totuus, että mikään vallankumous, ei myöskään tämä laajeneminen, tuhoa virkamiesluokkaa. Se etenkin EU:n kohdalla pitää paikkansa. Komissio on aloite- ja mielipidemonopoli, jolta anotaan uusia säädöksiä, euroedustajien palkoista ei päästä sopimukseen, pienet maat jäävät nimityksissä jatkuvasti jalkoihin, vakaussopimusta rikotaan häpeämättömästi, virastofarssin viimeiset piruetit eivät ole vielä olleet käsillä. Kuitenkin EU nauttii Suomessakin lähes yya-sopimukseen verrattavaa konsensusmyminää, on jopa Eurooppa-päivä, jota kukaan ei juhli. Sattuu olemaan kyllä Timon päivä, harmin paikka.

Arvoisa herra puhemies! Virallisesti puhutaan kansalaiskeskustelun tärkeydestä. Onko kansalaiskeskustelu sitä, että silmäätekevät kirjoittavat kolumneita toisilleen, ja missä on professoritason kritiikki? Odotan sitä teiltä, ed. Pulliainen, koska te osaatte tämän. Kun kansan keskuudessa liikkuu toreilla ja turuilla, (Ed. Elo: Turussa!) — vaikka Turussa ja vaikka Porin torilla, niin kyllä siellä ed. Elonkin äänestäjä ihmettelisi, kun lähettäisitte rahat Moolokin kitaan EU:lle, ettekä puolustaisi porilaista palkansaajaa.

Arvoisa herra puhemies! Lopuksi, koska aika käy: Jotain on saatu aikaan täällä eduskunnassakin. Vanhojen puolueiden johdolla EU-vaalitukea saatiin, ja tietysti te, ed. Elo ja ed. Vihriälä ja muut, haluatte vielä Eurooppa-tasoisen puoluetuen, että koko EU pääsee tähän rappeuttavaan kehitykseen mukaan. (Ed. Elo: Sehän on jo!) — No niin, se on mukana, ja Itä-Euroopankin kansat pääsevät saamaan puoluetukea.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Pääministeri Vanhanen ilmoitti tuossa keskustelussa, että hallitus on valmis leikkaamaan t&k-panostuksista komission ehdotuksesta. Kun komissio ehdottaa t&k- eli tutkimus- ja kehityspanostukseen kolminkertaista rahoitusta tulevalla kaudella, niin hallitus on valmis leikkaamaan sen kaksinkertaiseksi. Ed. Elo, ihmettelen, että sosialidemokraatit ovat hyväksyneet tämän, kun te äsken kovasti vaaditte, että maataloutta pitää leikata. (Ed. Elo: Kansallistaa, ei leikata!) — EU ei anna sitä kansallistaa, se on sen keskeinen asia, ettei sitä kansallisteta, leikataan nyt nämä kansalliset tuet pois päinvastoin.

Mutta siis sen tavoitteen, jota Suomikin on vahvasti tukenut, että Lissabonin strategialla EU:sta tehdään maailman kilpailukykyisin alue vuoteen 2010 mennessä, hallitus on nyt hylännyt sillä tavalla, että ei olekaan valmis sijoittamaan siihen sitä kolminkertaista panostusta, vaan leikkaamaan siitä yhden kolmasosan pois ja sisällyttämään sen sitten maatalouteen ja maaseutuun. Sosialidemokraattien malli — koska tähän sisältyy myös t&k- ja työllisyystavoitteen toteuttaminen — on käsittämätön, että olette hallituksessa olleet valmiit tämän hyväksymään.

Tässä selvityksessä, jonka valtioneuvosto antoi suurelle valiokunnalle 11. helmikuuta tänä vuonna, ei puhuta mitään, että leikataan t&k-panostusta näin rajusti. Onko se oikea kohta leikata, kun ajatellaan, että EU on todella stagnaatiotilassa, pysähtyneisyyden tilassa, väestö ikääntyy, markkinat eivät toimi, rakenteet ovat ummehtuneet? Missään jäsenmaassa ei näytetä saavan aikaan todella sellaisia rakennemuutoksia, joita tarvittaisiin kasvun aikaansaamiseksi, ja tiedämme, että jos saataisiin tällaisia aikaiseksi, se loisi näihin yhteiskuntiin hyvin laajan köyhien joukon, pätkätyöläisten ja muun kurjaliston joukon, ja siihen eivät poliittiset päättäjät missään jäsenmaassa näytä pystyvän. Onneksi eivät pysty. Mutta se merkitsee sitä, että panostusta nimenomaan tuotekehitykseen, tutkimukseen ja työllisyyden nostamiseen pitäisi voimakkaasti lisätä. Pääministeri totesi, että Suomi haluaa, että se rahoitetaan kansallisilla varoilla. Kuitenkin kansallisia varoja tarvitaan jo muutoinkin, kun jäsenmaksu lähes kymmenkertaistuu tällä ohjelmalla. On käsittämätöntä, että tämän kohdan hallitus on ottanut leikkauksen kohteeksi ja näin vetää pohjan pois Lissabonin strategialta, jota kuitenkin tässä hallituksen kannanotossa 11.2.2004 voimakkaasti korostetaan.

Herra puhemies! Toinen asia on tämä, mihin ed. Elokin otti kantaa: verokilpailu, johon pääministeri Persson on puuttunut. Se on vakava asia, ja siitä ei haluttu puhua oikeastaan mitään. Esitin siitä pontta suuressa valiokunnassa, mutta jäin yksin. Täällä kauniisti siitä puhutaan. Samalla tavalla melko tasan 20 vuotta sitten Ison-Britannian pääministeri Thatcher kiristi muilta EU-mailta arvonlisäveroperusteiseen jäsenmaksuun Britannialle pysyvän alennuksen. Se on edelleen voimassa eikä siihen haluta puuttua. Käsittämätöntä! Iso-Britannia voi näin tukea Yhdysvaltain sotaretkiä sen jälkeen, kun on ensin riistänyt kehitysmaita, siirtomaitaan, ja niistä joutunut luopumaan. Nyt on korkea aika ottaa tämäkin asia rohkeasti pöydälle ja vaatia Iso-Britannialta, rikkaalta maalta, tällaiset erityisoikeudet pois, mutta yksin jäin, kun tätä vaadin.

Herra puhemies! Turvallisuuspolitiikka on täällä noussut esille. Väitetään, että EU on laaja turvallisuusyhteisö. Voi olla, mutta kun EU eli alun perin hiili- ja teräsunioni perustettiin ja Saksa haluttiin näin sitoa Ranskan kanssa yhteen, niin silloin nämä molemmat maat olivat jo Naton jäseniä. Ihmettelen hieman, olisivatko kaksi Naton jäsenmaata Naton peruskirjan artiklan 5:kin huomioon ottaen voineet lähteä tappelemaan, sotimaan, keskenään. En usko, eli se perusta tälle puheelle on kyllä aika hataraa.

Mutta turvallisuus on muutoin noussut aivan kirkkaasti tärkeäksi asiaksi terrorismin myötä ja sisäisten levottomuusvaarojen myötä, ja siihen ollaankin panostamassa rajusti lisää, mutta sekään ei varmasti tule riittämään. Rajavalvonta, josta täällä hallitus puhui, on sikäli ongelmallinen, että unionin nykyinen ja uusi kaakkois- ja eteläraja vuotavat kuin seula, sieltä pääsevät kaikenlaiset huume- ja terrorismiharrastajat unionin alueelle, ja kun ne pääsevät etelästä unionin alueelle, ne pääsevät vapaasti Utsjoelle asti. Se näkyy meillä, se näkyy kaikkialla. Tähän tarvitaan toki lisää rahaa, niin kuin hallituskin ja komissio ovat esittäneet, mutta silläkään näitä ongelmia ei saada pois. EU suunnittelee nyt taistelujoukkoja, eli on siirrytty rauhanturvaamisesta rauhaanpakottamisen kautta kriisinhallintaan, ja nyt on sitten asiakirjoissa käsite: nopean toiminnan viidessä päivässä kauas toimitettavien taistelujoukkojen perustaminen. Tähän kokonaisuuteen sisältyvät myös varat tällaiseen toimintaan. Mielestäni tätäkin pitäisi paljon perusteellisemmin pohtia, onko todella Suomenkin syytä osallistua sellaiseen toimintaan, että lähetellään eri puolille maailmaa taistelujoukkoja, jossa suomalaiset ovat mukana. Esitän vain tällaisena kysymyksenä tämän asian.

Herra puhemies! Pääministeri Tony Blairille olisi syytä lähettää komia kimppu kauniita punaisia ruusuja siitä, että hän haluaa kansanäänestyksen perustuslaista Isossa-Britanniassa. Suomen hallitus ansaitsee enemmän kyllä risukimpun siitä, että tämä asioiden valmistelu on ollut aika hataraa ja komissaaristakin ollaan valmiita luopumaan. Tässä tilanteessa kun ollaan, niin luottamus siihen, että Suomen kansan etua ajettaisiin unionin perustuslaki- ja näissä kehysneuvotteluissa, on valitettavasti aika heikko. Siksi olen yksiselitteisesti sisällyttänyt suuren valiokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen, jossa nostan esille maatalouden ehdottoman turvaamisen, aluepolitiikan eli ykköstukialueen, tavoite 2 -alueen ja sen lisäksi Perssonin tukea ja Britannian maksuosuusetuuden poistamista koskevan esityksen.

Herra puhemies! Neuvottelutaktiikka tällaisissa kysymyksissä minusta pitäisi olla niin, että me asetamme selkeät, yksiselitteiset tavoitteet emmekä luovu niistä etukäteen, niin kuin hallitus on valitettavasti tekemässä komissaarin osalta ja monelta muulta osin, ja tässäkin on lähtökohtana hyvin löysä yksi kynnyskysymys, joka ei näytä oikein merkitsevän mitään. Eduskunta ei siihen tartu niin kuin sen pitäisi, ja näin ollen neuvottelutaktiikan pitäisi olla se, että nyt asetetaan selkeät, yksiselitteiset tavoitteet ja niistä luovutaan vain sitten, jos on äärimmäinen pakko. Nyt neuvottelut, jotka maailmalle kuulutetaan, ovat sellaisissa lähtökuopissa, että Suomi on kaikista valmis luopumaan, ja silloin kun tämä on lähtökohta, niin mitään ei myöskään ole erityisesti saavutettavissa.

Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos

Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemi väitti, että Suomen hallitus on valmis leikkaamaan t&k-rahoitusta, ja se ei kyllä pidä paikkaansa. Kysymys on siitä, kuinka paljon se voi nousta, eikä siitä, että sitä ollaan leikkaamassa. T&k-rahoitus tämän ilmoituksemme mukaan kaksinkertaistuu. Haluan tämän korjata sen takia, ettei pöytäkirjaan jäisi väärä käsitys.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Itä- ja Pohjois-Suomen monista tekijöistä johtuva erityinen luonne tunnustettiin aikanaan Suomen liittymissopimuksessa. Näitä tekijöitä ovat muun muassa pitkät välimatkat, harva asutus, kylmä ilmasto, lyhyt kasvukausi, alhainen satotaso ja korkeat kustannukset. Nämä olosuhdetekijät eivät ole muuttuneet EU-jäsenyyden aikana vaan ovat ennallaan. Näin ollen on perusteltua, että Itä- ja Pohjois-Suomen osalle jatkossakin tulee korkea aluetuki.

Arvoisa puhemies! Harvan asutuksen osalta hallintovaliokunta kiinnitti huomiota myös vesistöisyyteen ja sen vaikutuksiin. Tosiasiahan on, että vesistöisyys lisää meillä yhdyskuntarakenteesta, sen ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia ja myös elinkeinoelämän, yritystoiminnan kustannuksia. On ilmeistä, että tätä vesistöisyyden merkitystä ei Euroopan unionin maissa oikein hyvin tunneta tai tunnisteta. Näin ollen jos ja kun se tulisi ottaa paremmin huomioon, sillä olisi aikamoinen merkitys, kun laskentatapaa muutetaan niin, että asukastiheys lasketaan koko pinta-alan mukaisena maapinta-alan sijaan. Tämä erityisesti Itä-Suomen osalta merkitsisi sitä, että tiheys alenisi 7,9 asukkaaseen neliökilometriä kohti, kun se nyt on 9,6.

Mikko  Elo  /sd:

Puhemies! Ainakin jotain näillä puheilla saadaan aikaan, kun kuuntelin huoneessani ed. Soinin puheenvuoron. Hän esitti väärän todistuksen, ettei EU-vaaliehdokkaita ole ollenkaan keskustelussa mukana. Ei nyt ed. Soininkaan sinänsä värikkäitä puheenvuoroja jaksa koko iltaa täällä kuunnella, mutta sen lisäksi voin todeta, että myöskin ed. Huotari on paikalla, joka on myöskin EU-vaaliehdokkaana. Sinänsä ed. Soinin kielenkäyttö on sellaista varmasti, joka kiinnostaa suomalaisia. Pat Cox vieraillessaan täällä Suomessa sanoi, että käyttäkää sellaista kieltä, että kansalaiset ymmärtävät. Kyllähän se on totta, ed. Soini ja muut, että jos minä Porin torilla menen kovasti puhumaan koheesiopolitiikasta, niin taitaa kansa häipyä, sellainen kielenkäyttö ei varmasti kovin paljon tavallista kansaa kiinnosta.

Puhemies! Minulla on pari kolme huomautusta tähän keskusteluun vielä. Tästä maatalouden tuen kansallistamisesta on puhuttu, ja ed. Vihriälä, joka on hyvä asiantuntija, totesi, että ei hän osaa ottaa kantaa. Nythän on moneen kertaan todettu, että vuoteen 2013 tuki on lyöty lukkoon ja meillä ei ole siihen mahdollisuuksia saada muutoksia aikaan, mutta haluan kyllä korostaa, että Suomen erityisolosuhteet saattavat aiheuttaa, ainakin minun mielestäni, sen, että olisi järkevää yrittää saada koko EU:n maatalouspolitiikka kansallisten tukien piiriin, koska riittävästi EU:n nykyinen maatalouspolitiikka ei minun mielestäni ota huomioon Suomen erityisolosuhteita, erityisesti meidän pohjoista asemaamme, meidän ilmastoamme.

Ymmärsin, että ministeri Lehtomäki oli muun muassa antanut haastattelun, jossa hän totesi, että aluepolitiikkakin voitaisiin ainakin osaksi saattaa enemmän kansallisen päätöksenteon piiriin. Olen aivan samaa mieltä siitä. Minun mielestäni meidän pitää nostaa se kysymys esille, mitä järkeä on esimerkiksi maatalouden ja aluepolitiikan rahoja kierrättää Brysselin kautta. Minusta tämä on ihan vakavasti otettava kysymys. Minulla on semmoinen kuva, että me tunnemme aluepolitiikan paremmin Suomessa, oman aluepoliittisen tilanteemme, kuin se tunnetaan Brysselissä, vaikka me kuinka täältä Suomesta yrittäisimme siihen vaikuttaa.

Mutta tietysti sitten herää kysymys, mitä jää jäljelle EU:n budjetista. Jos 40 prosenttia, vähän yli, on maatalouden osuus ja sitten aluepolitiikka on lähes 40 prosenttia, siitähän on 80 prosenttia mennyt. Tietysti voi olla, että komissiolla, neuvostolla ja parlamentilla ei olisi kovin paljon enää päätettävää, jos nämä asiat vietäisiin sieltä pois. Mutta minun mielestäni kyllä se kysymys pitää tosiaan nostaa esille, miten me Lissabonin strategian teemme eläväksi lihaksi, että me olemme todella kilpailukykyinen talousalue vuonna 2010 tällaisella budjetin rakenteella, joka minun mielestäni perustuu hyvin pitkälle 1950-luvun tilanteeseen, jolloin esimerkiksi Ranska, suuri maatalousmaa ja erityisesti viininviljelysmaa, huolehti siitä, että ranskalaiset viljelijät saavat tukea EU:n budjetin kautta.

Puhemies! Haluan erityisesti sanoa sen, ettei tule väärinkäsityksiä, että EU:n ja erityisesti Suomen maatalous tarvitsee tukea, mutta korostan kerran vielä sitä, että meidän pitää nyt pohtia, mikä on meidän maataloutemme ja sitä kautta elintarviketeollisuutemme kannalta paras tapa hoitaa tämä tuki.

Kun täällä ed. Kankaanniemi puhui näistä rakennemuutoksista, niin olen tottunut siihen, että ed. Kankaanniemellä on yleensä aina jotakin konkreettista esitettävää, mutta ei hän kyllä maininnut yhtään rakennemuutoksen elementtiä omassa puheenvuorossaan. Haluaisin vain todeta vähän niin kuin puolustaaksenikin EU:ta, kun aina sanotaan EU:n olevan tällainen vähän jälkeenjäänyt alue verrattuna Yhdysvaltoihin, että esimerkiksi tällä hetkellä EU:lla on suuri kauppataseen ylijäämä. Mehän olemme, Suomi, suhteellisesti ottaen eräs suurimpia kauppataseylijäämämaita. Yhdysvalloilla, niin kuin me tiedämme, on lähes 500 miljardin dollarin alijäämä tältä vuodelta. Yhdysvaltojen budjettivaje on noin 5 prosenttia vuositasolla, ja kun Ranska ja Saksa ja eräät muut EU-maat menevät vähän yli 3 prosentin, niin täällä Euroopassa on valtava kiljunta siitä, ettei saa ylittää kolmea prosenttia. Yhdysvallat on dynaaminen talous, kun sillä on budjettivajetta. Se tekee velaksi nyt sitten kasvua ja kysyntää. Taas sitten Eurooppaa arvostellaan siitä, että täällä jonkin verran kuitenkin ylitetään vakaus- ja kasvusopimuksen rajoja. Minun mielestäni nämä ovat kaksi aivan ristiriitaista näkemystä. Minä olen ennenkin sanonut tältä puhujakorokkeelta, että jos Eurooppa käyttäisi ja Suomi käyttäisi samanlaista budjettipolitiikkaa, kyllä me kasvua saisimme aikaan, mutta ennemmin tai myöhemmin se velka on maksettava, me kaikki tiedämme sen, ja se aika saattaa tulla Yhdysvaltojen vaalienkin jälkeen, että talouspolitiikkaa joudutaan oleellisesti muuttamaan. Jo nyt esimerkiksi koron nosto näyttää olevan vääjäämättä edessä.

Puhemies! Lopuksi sanon vielä, kun ed. Kankaanniemi epäilee tätä rauhanprojektia, että tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun kuulin, ymmärsin ainakin ed. Kankaaniemen tarkoittaneen, että Nato olisi se todellinen rauhanprojekti. (Ed. Kankaanniemi: Väärin ymmärretty) Minusta jotenkin nyt käsitteet menevät sekaisin. Kyllä Euroopan unioni on rauhanprojekti. Muistan, miten Euroopan neuvostossa, jonka valtuuskunnan puheenjohtaja olen, sen aina avasi ranskalainen Ehrmann-niminen — joka oli oikeastaan Strasburgin alueelta, saksalainen nimi Ehrmann, mutta ranskalaiset ääntävät sen "Öörmann" — 91-vuotias mies, ja viimeisen kerran, kun hän avasi sen, mutta myös useana vuonna aiemmin totesi: Euroopan unioni on rauhanprojekti. 1500-luvulta vuoteen 1945 asti Ranska ja Saksa kävivät 20 sotaa. Nyt, ed. Kankaanniemi, on oltu lähes 60 vuotta ilman sotaa Euroopan ydinalueella kuitenkin. Kyllä EU on rauhanprojekti.

Puhemies! Sanoisin vielä, että EU on myöskin menestystarina. Minun mielestäni EU on menestystarina. EU:lla on jatkuvasti kysyntää. On maita, jotka haluavat tulla jäseniksi Euroopan unioniin, niin kuin me tiedämme, mutta tosiasia on, että Euroopan unionissa on myös ongelmia. Sitä vartenhan me täällä keskustelemme suomalaisessa parlamentissa siitä, miten näitä ongelmia ratkaistaan. Kyllä esimerkiksi näen sen, että kansalaisten kuva Euroopan unionista on hyvin epämääräinen, ja sellainen kuva välittyy, että siellä tehdään petoksia ja siellä on kaiken näköistä, niin kuin nyt esimerkiksi viime viikkojen keskustelut parlamentin jäsenten päivärahojen nostamisesta. Käydään kuittaamassa ja sitten nostetaan päivärahat. Suomalaiset parlamenttijäsenetkin, joita nyt on sitten julkisuuteen saatettu, tänäänkin ovat kumonneet, etteivät he ole tähän syyllistyneet. Joka tapauksessa jokainen me tiedämme, että EU-parlamentin jäsenet matkustavat turistiluokassa ja nostavat bisnesluokan lipun. Ei kansa sitä ymmärrä. Se on erittäin huonoa politiikkaa Euroopan unionin kannalta. Minun mielestäni järkevää olisi, jotta kansalaisten luottamus palautettaisiin Euroopan unionin toimintaan, että parlamentin jäsenet edes toimisivat rehellisesti. Miettikää, että me suomalaiset kansanedustajat tekisimme sen saman. Me matkustaisimme turistiluokassa ja nostaisimme bisnesluokan lipun. Kyllä luulisi, että olisi viimeinen ... (Ed. Pulliainen: Bisnes se on, joka kannattaa!) — Kyllä, kyllä, mutta minä luulen, että se olisi viimeinen kerta meillä.

Puhemies! Vielä yksi ongelma, esimerkiksi tilastot. Kun me kävimme Luxemburgissa ja tapasimme tilintarkastajia siellä, niin kysyimme esimerkiksi, saavatko tilintarkastajat ja saako EU yleensä esimerkiksi tiedot Espanjasta ja Irlannista. Otetaan nyt Espanja ja Irlanti, koska ne ovat suurimpia nettohyötyjiä tällä hetkellä Euroopan unionista. Totta kai tilastot saadaan, mutta niitä ei pysty vertaamaan. Ei pysty sanomaan, ovatko tilastot oikeita vai vääriä, ja tämä on hyvin mielenkiintoista, koska näitten bkt-tilastojen perusteella kuitenkin määräytyy niin sanottu jäsenmaksu Euroopan unionille osaksi. Molemmat, Espanja ja Irlanti, ovat noin 1 prosentin nettosaajia, 1 prosentin kansantuotteen nettosaajia, kun Suomi on jo tänä vuonna esimerkiksi nettomaksaja. Kun sitten katsoo todellista ostovoimaa, niin meillähän, Suomella, on heikoin ostovoima ihmisillä koko EU:n sisällä. Tässä herää tietysti kysymys, olemmeko me suomalaiset tyhmänrehellisiä vai ovatko muut petollisia. Minun mielestäni muut ovat petollisia ja suomalaiset ovat juuri sopivan rehellisiä.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Elo kyseli minulta rakenneuudistuksia. Tässä yhteydessä vetosin vain tähän hallituksen kannanottoon, jossa puhutaan ensimmäisellä sivulla, että nopeutetaan rakenneuudistuksia sekä unionissa että unionin jäsenmaissa. Ei tässäkään ole sanottu, mitä ne ovat, mutta varmaan hallituspuolueen vankka edustaja tietää, mitä EU:ssa tarkoitetaan näillä ja eri maissa.

Toiseksi tämä rauhanprojektiasia. Ymmärsitte täysin väärin. Siitä lähdin, että Saksa ja Ranska ovat olleet Nato-maita jopa kauemmin kuin EU:n jäsenmaita, koska EU:n alkuperää ei ollut silloin, kun ne liittyivät, ja onko mahdollista, että tänä 60 vuoden aikana kaksi Nato-maata olisivat sotineet keskenään, sitä ihmettelin, tätä logiikkaa tässä. Edelleen toivon, että ed. Elo, sitten kun hän siirtyy Euroopan parlamenttiin, kulkee samassa luokassa, minkä liput on, eikä käytä sitä samaa etua, mitä tähän asti ovat kaikki mepit käyttäneet. Tältä osinhan tämä on ollut kaikkien käytössä minun tietääkseni. Väärin perustein hankitut päivärahat ovat vain muutamien rike.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Vastauksena ed. Kankaanniemelle: Olen näitä rakennemuutoksia pyrkinyt selvittämään myös hallituksen edustajilta. En ole saanut selviä vastauksia, mitä rakennemuutoksella tarkoitetaan. Mutta kun ed. Kankaanniemi nyt vetoaa minun henkilökohtaiseen käyttäytymiseeni, niin haluan vain todeta sen, että kyllä järjestelmä pitää muuttaa sellaiseksi, ettei järjestelmässä ole mahdollisuuksia tehdä tällaista vilppiä kuin tehdään. Totta kai jokainen, joka sinne tulee valituksi, tekee niin kuin omatunto sanoo.

Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Elo sanoi puheenvuorossaan, että Suomessa ostovoima on alhaisempi kuin muissa EU-maissa. Se nyt vähän riippuu siitä, miten se lasketaan, mitä saadaan niillä verorahoilla. Korkea verotus alentaa meidän ostovoimaamme, mutta me saamme niillä verovaroilla paljon sellaisia asioita, mitä näissä muissa maissa joudutaan kovalla rahalla ostamaan, esimerkiksi lasten koulutusta Britanniassa tai muita vastaavia. Minusta tämä ostovoimavertailu ei ole ihan suoraan verrannollinen keskenään.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihan ensimmäinen kommentti. Ed. Kankaanniemen kanssa istumme tuolla suuressa valiokunnassa, ja sen takia hän on usein jäänyt yksin, että minä olen varajäsen enkä ole voinut kannattaa enkä tehdä omia esityksiä. Tämä johtuu tästä.

Arvoisa puhemies! Minä olen suorastaan innoissani tästä Eurooppa-keskustelusta, koska minulle tänäänkin yksi ihminen soitti, että taidat olla Suomen johtava euroepäilijä, sehän on jo eurooppalaisessa katsannossa melko merkittävä meriitti kansallisella tasolla. Yritetään tätä keskustelua nyt käydä, mutta kyllä se aika heikkoa on. Arvostan kovasti, että edustajat Elo ja Huotari saavuitte tänne käymään tätä keskustelua. Täällä se kansallinen keskustelu pitää käydä, maamme korkeimmalla poliittisella foorumilla. Kiitos, kun tulitte, se on aivan hyvä.

Samaa mieltä olen ed. Elon kanssa siitä, että kyllä sellainen järjestelmä, jossa tienataan lentokoneessa istumalla, on roomalaista rappiota. Ei tällainen voi olla oikein. (Ed. Pulliainen: Rooman sopimuksen hinta!) Tämä tilanne on aivan mahdoton.

Kun ed. Kankaanniemi puhui Thatcherista, on aika mielenkiintoista, että Thatcher on ajanut kovimmalla tavalla englantilaisen palkansaajan etua siinä, että on pitänyt Ison-Britannian maksuosuuden kohtuullisena. Muutenkaan Tony Blair ja hänen hallituksensahan eivät ole purkaneet yhtäkään Margaret Thatcherin aikana tehtyä rakenneuudistusta, päinvastoin ovat tehneet paljon lisää.

Arvoisa herra puhemies! Sitten yksi merkittävä asia, joka tässä talousalueessa tulee kysymykseen, on tietysti, että osa on euromaita ja osalla on kansallinen valuutta. Se on aiheuttanut jo nyt Englannin ja Ruotsin suhteessa meihin euromaihin rajanvetoa, ja nyt, kun uudet maat tulevat, aiheuttaa tältä osin myös rahapoliittista diversiteettiä, moniarvoisuutta, ja siinä tulee olemaan pahoja railokohtia.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Kyseisestä kehysasiasta voisi aloittaa vaikka maksuosuudesta. Suomihan on ollut maltillisella kannalla tässä esityksessä. Itse omana näkemyksenäni, kun valiokunnassakin käsiteltiin, olin sitä mieltä, jotta tässä Suomen pitäisi pyrkiä mahdollisimman pieneen maksuosuuteen. Nimittäin kun enemmän rahaa maksetaan, sille välille jää kyllä aika paljon rahaa, nimittäin byrokratia syö, ja sitten joudutaan tekemään hirveitä temppuja, että saadaan niitä takaisin, kaikennäköisiä ohjelmia ja omia rahojamme härkätään niillä konsteilla pois sieltä. Sen takia olen sitä mieltä, mitä ed. Elokin pohti puheenvuorossaan maataloustuen kansallistamisesta. Siinä pitäisi saada aikaan keskustelu, onko oikeastaan nykyisessä systeemissä siinä mielessä järkeä ollenkaan, koska viljavilla mailla etelässä, keskeisessä Euroopassa, missä kasvuolosuhteet ovat ihan toisenlaiset, siellä kuitenkin maataloustukia maksetaan hurjasti. (Ed. Elo: Aivan!) Kyse on siitä, eikö idean pitäisi olla, että näillä vaikeilla alueilla, niin kuin pohjoinen tuki käsitetään, voisi pitää jonkin tyyppistä tukea, mutta semmoisella alueella, missä on viljavat paikat, tuenhan pitäisi olla mahdollisimman pieni. Sen takia semmoinen juttu pitäisi saada aikaan, että enemmän kansallistetaan tätä hommaa ja joku tämmöinen vaikeiden alueiden, vuoristoalueiden tuki, sitä kautta maksettaisiin, mikä tarkoittaa tietysti muitakin kuin Suomea. Onhan niitä Portugalissa ja joissakin muissa maissa semmoisia alueita, jotka ovat korkeus- ja viljavuusolosuhteiltaan saman tyyppisiä kuin Suomi.

Sitten tästä rauhanprojektikysymyksestä, joka tässä on ollut esillä, kun on todettu, että EU:n suuri rauhanprojekti: Sitä se varmasti on, mutta pitää kysyä niinkin päin, miten syvälle tämä systeemi pitää viedä ja miten laajasti kansallista hallintoa ja itsemääräämisoikeutta purkaa. Onko se kokonaan romutettava, sitten se vasta on niin kuin oikein viimeisen päälle rauhanprojekti, vai onko joku välimuoto olemassa? Kun kuitenkin on pitkälle menty, suuri osa on yhteisessä valuutassa, ja tietysti uudet tulevat aikanaan, ja ne, jotka ovat poissa, ilmeisesti tulevat siihen, niin eikö se ole jo kuitenkin niin sitova tekijä, jotta se semmoista muuta vihoittelua toista kohtaan vähentää? Onko pakko viedä läpi semmoisia lainsäädäntö- ja perustuslakihankkeita, joissa viedään (Puhemies: 3 minuuttia!) päätöksenteko lähes kokonaan kansallisesta päätöksenteosta pois?

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä on ihan pakko kysyä, mikähän mahtaakaan olla Suomen hallituksen kanta siihen, mikä on EU:n idea, kun lukee täältä valtioneuvoston kannasta. "Tällä kokonaismitoituksella tulee turvata lisäresurssien osoittaminen etenkin Suomen kannalta tärkeiden ja unionin tuloksiltaan vaikuttavimpien politiikkaprioriteettien toteuttamiseen." Eli Suomi ajaa mahdollisimman alhaista maksuosuutta ja sitten kuitenkin toivoo, että nämä rahat käytettäisiin Suomen kannalta tärkeisiin asioihin.

Eli onko Suomen idea hakea omia etuja EU:sta, vai onko Suomen idea tehdä EU:sta kilpailukykyinen suhteessa USA:han ja Aasiaan? (Ed. Elo: Voihan se olla molempia!) — Molempia tietenkin voi olla, mutta miten käy niiden alueiden, jotka ovat esimerkiksi köyhempiä kuin Suomi? Nyt tarkoitan tässä tietenkin näitä laajennuksen mukanaan tuomia uusia alueita. Jos tämä maksuprosentti jää 1 prosenttiin eikä tuohon 1,24:ään, niin tämä ero on jo 30 miljardia euroa, kerrottiin meille tulevaisuusvaliokunnassa. (Ed. Elo: Joku sanoi jopa 40!) — Se on iso raha ja siinä mielessä merkittävä. Tarkoitan tässä sitä, että tällä budjetilla tavallaan ratkaistaan se, mihinkä suuntaan lähdetään EU:ta viemään: lähdetäänkö sitä viemään jo kehittyneiden valtioiden oman edun tavoitteluun, eli suunnataanko esimerkiksi lisääntyvät t&k-rahoitukset näiden paremmin kehittyneiden maiden t&k-panostuksiin, siis mahdollisimman tehokkaisiin panostuksiin, vai halutaanko nostaa näiden uusien jäsenmaiden t&k-panostuksia ja mahdollisesti niiden tutkimus- ja kehitystoimintaa. Eli siinä mielessä tietysti olisin odottanut hallitukselta tähän vähän laajempaa kannanottoa, mihinkä suuntaan tätä EU:ta tämän rahoituskehyksen puitteissa halutaan viedä.

Tässä yhteydessä totean, että ministeri Wideroos oli aivan oikeassa t&k-rahoituksen suhteen, eli sitä ollaan lisäämässä. Mutta olennainen kysymys tässä yhteydessä on se, miten tehokkaasti ja mihin tämä rahoitus käytetään. Tulevaisuusvaliokunta otti tähän kantaa toisen E-asian yhteydessä. Niiden, joita kiinnostaa, kannattaa tämä ehdottomasti lukea.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ihan vielä edustajien Elo ja Jaakonsaari puheenvuorojen johdosta muutama kommentti:

Ed. Elo, te ette ymmärrä ollenkaan näitten meppien tilannetta: Kun he istuvat lentokoneissa hienoilla penkeillä siellä, niin he tuntevat istuvansa ensimmäisessä luokassa ja se jää heille päälle. Sitten, kun he kirjoittavat laskun, siitä tulee ensimmäisen luokan lasku. Jos ne olisivat puupenkit, se olisi ihan toinen juttu. Te olette meppiaineista, ed. Elo, mutta te ette ole vielä sisäistänyt tätä Euroopan unionin kulttuuria ihan täydellisesti.

Toinen koskee myöskin samalla tavalla kuin teitä, ed. Elo, myöskin ed. Jaakonsaarta: Te puhutte lennokkaasti Euroopan unionista rauhanhankkeena. Olemme aivan samaa mieltä. Tämä tilastokin oli aivan oikein, ed. Elo. Mutta kannattaisi myöskin miettiä sitä, että silloin kun te arvioitte tällä tavalla analyyttisesti tätä Euroopan unionia, keskittyisitte näitten rikollisuuksien jnp., rakenteellisten rikollisuuksien ja epäkohtien pohdiskeluun niin, että se rauhanhanke voisi joskus toteutuakin. (Ed. Elo: Se oli hyvä puheenvuoro!)

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Tälla tavalla tipoittain on mukava käydä puhumassa. Äsken jäi oleellinen sanomatta.

Kun Suomessa tämmöistä alueellistamista tehdään ja hajasijoitetaan nyt, puhutaan, että hajasijoitetaan, minusta EU:ssa pitäisi käydä puhumaan jo nyt sitä samaa ajattelua. Siellä rakennetaan semmoisia hallintopalatseja, jotta silmänkantamattomiin on kortteleita, sitten siellä on ikkunoita jumalattomiin korkeuksiin, huoneita on tuhansia samassa pytingissä. Minusta tässä pitäisi nyt lähteä siitä, että eikös Brysseli ja EU-kuvio pitäisi hajasijoittaa kanssa, sieltä hallintoa purkaa ja tuoda tänne jäsenmaihin (Ed. Elo: Saadaan kemikaalivirasto!) eikä tulisi sitä ongelmaa välttämättä, että on tämmöistä ravaamista jatkuvasti tuonne suuntaan, vaan tämä vähän tasaisemmin jakautuisi — ei pelkästään virastoja, vaan myös muuta hallintoa, koska onhan se hirveä mammutti.

Jotkut ovat ennustaneet kyllä, että EU ei sinällään kestä kyllä hengissä hirveän pitkään, kun siihen liittyy hyvin erinäköisiä maita ja tiedetään kuitenkin se, jotta se jatkuva kädenvääntö, tappelu, jossakin vaiheessa menee siihen omaan mahdottomuuteensa. Mammuttitauti käy vaivaamaan, ja ilmeisesti tällä hetkellä aina, kun kasvetaan, siinä vaiheessa vielä jotain rakentuu, mutta jossakin vaiheessa kaikissa näissä suurissa liittoumissa aina tapahtuu repeymä. Tässä tämä on niin valtava liittouma, että saa nähdä. Joku on ennustanut, että 10 vuoden päästä on jo aika pahat menossa.

Ihan siitä maksuosuusnäkökulmasta ja siitä, kun Suomi tulee olemaan nettomaksaja, yksi asia, joka täällä aikaisemmin on jo puhuttu, on 135 elikkä työmarkkinatuen tasokorotus. On se nyt nolo homma, kun meillä kuitenkin näyttää riittävän tuonne EU:n suuntaan maksaa miljarditolkulla jäsenmaksuvaroja ja olla nettomaksajia jatkossa, enkä osaakaan sanoa paljonko, mutta todennäköisesti siellä tulee olemaan miljardiluokkaa sekin nettomaksuosuus joka vuosi, ja sitten meillä ei ole varaa työttömille korottaa tätä työmarkkinatukea edes siihen määrään, että heidän ei tarvitsisi sossuluukulta juosta hakemassa rahaa. Minusta pitäisi nämä omat pesät panna kuntoon ja sitten mahtipontisesti olla jakamassa rahaa tuonne maailmalle. Sen takia tämä olkoon myös näille uusille EU-mepeille, jotka täällä nyt odottavat sitä lentokonelippua (Ed. Elo: Turistiluokassa) sitten.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Lahtela voi tästä työmarkkinatuen korotuksesta kertoa omalle ministerilleen eli työministeri Filatoville, mutta sen vertaaminen tietysti tässä yhteydessä EU-rahoitukseen, no voihan se olla sopivaa sekin. Mutta se, mikä vie todella uskottavuutta EU:lta, on se valtava byrokratia ja sitten älyttömät direktiivit, esimerkiksi pyöriäisen tarkkailijadirektiivi, tai että niitä pyöriäisen tarkkailijoita pitää tulla noihin suomalaisiin kalastusveneisiin. Nämä kaikki vievät uskottavuutta niin, että sitten ne ihan oikeat ja tärkeät asiat, mistä pitäisi puhua, jäävät väkisinkin taka-alalle.

Esimerkiksi maatalousratkaisu, mistä tässä ed. Elokin aikaisemmin puhui, on kyllä erittäin tärkeä muun muassa lähiruoan kannalta, voiko Suomessa tuottaa lähiruokaa tulevaisuudessa. Se on myöskin ympäristön kannalta tärkeä, syntyykö vain yksin isoja maatalousyksiköitä, jolloin sitten ympäri Eurooppaa erilaiset rekat tuolla maanteillä kuljettavat näitä tuotteita edestakaisin. Siinä nyt ei ole kyllä mitään järkeä ympäristön kannalta, eikä se voi olla myöskään kovinkaan terveellistä. En tiedä, onko siinäkään järkeä sitten, että kansallistettaisiin tämä maatalouspolitiikka, koska jos se kansallistetaan, niin miten ylituotantoa valvotaan siinä tilanteessa? Eli ei ehkä siinäkään ole järkeä.